#Martina Angelotti

[lamilanomagazine]

Cremona: La serata-evento a Crema per decretare i vincitori del concorso di scrittura creativa FATF

Cremona: La serata-evento a Crema per decretare i vincitori del concorso di scrittura creativa FATF. Dopo il grandissimo successo di iscrizioni al Concorso di Scrittura Creativa (organizzato dal FATF – Franco Agostino Teatro Festival in collaborazione con il Comitato Soci Coop di Crema e con l’Associazione Culturale Caffè Letterario di Crema) che ha visto arrivare racconti da tutta Italia, lunedì 17 aprile (ore 20.45) sarà il momento di scoprire i vincitori nelle due categorie in una serata-evento che si svolgerà c/o la Sala Cremonesi del Centro Culturale S.Agostino di Crema (Cr). I vincitori saranno proclamati dallo scrittore barese, Francesco Muzzopappa, presidente della giuria che ha valutato gli scritti, e che, nella seconda parte della serata presenterà il suo libro “Sarò breve”, nell’ambito della rassegna del “Caffè Letterario”. La serata sarà trasmessa in diretta sul canale youtube del FATF proprio per dare la possibilità a tutte le famiglie e amici dei giovani scrittori provenienti da tutta Italia, di seguire la premiazione. Questo il link al canale youtube del FATF – Franco Agostino Teatro Festival. I finalisti, che hanno deciso di partecipare alla serata arrivando da tutta Italia, sono: Nella categoria Scuola secondaria di primo grado: Miriam De Maria I.C. "L. De Lorenzo" Viggiano (PZ), Martina Ramaglia I.C. "Colombo Solimena" Avellino (AV), Alessia Bettin I.C. "Luigi Chiesa" Spino d'Adda (CR); Nella categoria Scuola secondaria di secondo grado: Rebecca Luzi I.I.S "Enrico Fermi" Arona (NO), Silvia Cipriani Liceo "E. Amaldi" Bitetto (BA), Laura Pianta I.I.S "G. Galilei" Crema (CR). Tutti i finalisti di questa edizione vedranno pubblicato il proprio racconto su un libretto che verrà loro consegnato durante la serata, oltre che sul sito del FATF e avranno la possibilità di confrontarsi con importanti scrittori professionisti. Un’occasione preziosa per liberare la fantasia e dare voce all’universo interiore dei ragazzi e al loro immaginario poliedrico e pirotecnico. Il Concorso di Scrittura Creativa è giunto quest’anno alla sua 13ma edizione, in parallelo alla 25ma edizione del Festival, da cui mutua il tema: “TUTTO SCORRE”. Il Concorso di Scrittura è organizzato con il patrocinio oneroso del Consiglio Regionale della Lombardia e del Comune di Crema che ospiterà anche la serata in sala Cremonesi, oltre che con il contributo della Fondazione Comunitaria della provincia di Cremona. Oltre ai racconti dei vincitori, nel libretto del Concorso di Scrittura verrà pubblicato anche l’elaborato della classe 3B coordinata dal professor Matteo Pedrinazzi, della scuola Secondaria di primo grado “Luigi Chiesa” di Spino D’Adda, , che ha partecipato al concorso inviando una poesia scritta a “44 mani” dagli alunni della classe; non essendo la forma richiesta dal concorso non può essere valutata insieme agli altri racconti, ma sarà pubblicata per meriti e rilevanza. «Perché tutto è energia che si trasmette, che passa attraverso le esperienze, che scorre e che cambia, un’energia che ha attraversato ormai una generazione e che non accenna a fermarsi per far crescere e per migliorare. – racconta Gloria Angelotti, la presidente del FATF - Tutto scorre e tutto cambia, tutto passa ma tutto resta, anche se in modalità e forme diverse. E’ questo lo spunto che il FATF offre ai ragazzi di tutta Italia. Non ci resta che invitare i nostri ragazzi a lasciar scorrere la penna sul foglio bianco ed inviarci i loro racconti». «Il titolo vuole rappresentare come tutto torni a fluire leggero – racconta la Presidente del FATF Gloria Angelotti - Il Panta rei si riferisce non solo al tempo che scorre ma anche all’unicità dei singoli momenti vissuti - si può declinare anche all’ambiente che ci circonda, a come prenderci cura di ciò che abbiamo e ciò che resterà alle future generazioni». Proprio seguendo questo ideale l’artista Vittoria Parrinello ha deciso di creare un’opera di vetro e carta che rappresenti lo spirito di questa edizione: una piccola barca cullata su un mare di vetro, spinta dalle onde, dove l'acqua diventa metafora di cambiamento continuo, rinascita, evoluzione. «La scelta del materiale è legata alla sua composizione molecolare – spiega Vittoria Parrinello - il vetro strutturalmente è un liquido che si solidifica senza cristallizzarsi, senza mai diventare un vero corpo solido. Una materia mutevole, in continua trasformazione, trasparente, evocativa come la superficie dell'oceano». FATF – Franco Agostino Teatro Festival - Il festival dedicato al teatro, sbarcato anche oltre i confini nazionali, nato in ricordo di un ragazzo che amava le Arti - è un’organizzazione senza scopo di lucro nata 25 anni fa che, ogni anno, organizza una rassegna teatrale (e non solo!) dedicata ad un tema specifico.... #notizie #news #breakingnews #cronaca #politica #eventi #sport #moda Read the full article

[hevoslinja]

Hevoslinja eli Trans-Horse Brysselissä

Esiintymiset NPTurku-festivaaleilla Heikki Mikolan ja Kullanupun kanssa poikivat keikan Cifas -organisaation järjestämälle Signal #6 -festivaalille Brysseliin. Festivaalin kuraattorina toimi Antoine Pickels, joka on erikoistunut julkisissa tiloissa toteutuvaan esitystaiteeseen. Signal järjesti taiteellisten näytösten rinnalla Urban Academy -opintopiiriä, jota veti toimittaja/aktivisti Peggy Pierrot. Festivaalin ja opintopiirin ohjelma keskittyi teoreetikko Judith Butlerin määrittämien kokoontumisen poliittista vaikuttavuutta koskevien kysymysten ympärille (lisää aiheesta kirjassa Notes Toward a Performative Theory of Assembly, 2015). Esiintymiseen liittyvien matkojen aikana tutustuttiin Belgian liittovaltion ratsupoliisiyksikön toimintaan, järjestettiin työpajoja kaupunkilaisille sekä taiteilijoille, organisoitiin hevosparaati ja pyöritettiin hevostaksia. Festivaaliesiintyminen oli luonteva osa Hevoslinjan 2017 ohjelmaa, joka on keskittynyt ratsupoliisien työhön. Ratsupoliisien ja poliisihevosten toimintaa Helsingissä on seurattu jo viime itsenäisyydenpäivästä alkaen, ja työn alla on lyhytelokuva, joka valottaa nykytyöhevosten kaupunkisuhdetta ja roolia virkavallan edustajina.

Ensimmäisen vierailun aikana (toukokuun lopulla) tutustuttiin Brysselin poliisitalleihin ja haastateltiin Thierry Vande Veldeä (Insp.) joka oli toiminut ratsupoliisina yli 20 vuotta. Thierry esitteli tallit ja kertasi yleistietoja ratsupoliisin arjesta. Brysselissä sijaitseva 109 hevosen yksikkö palvelee koko Belgian tarpeita ja maassa liikkuu päivittäin vähintään 10 partiota (joissa kussakin kaksi ratsukkoa). Ratsupoliiseja kutsutaan paikallispoliisien toimesta avustamaan yleisötilaisuuksien joukkojenhallinnassa, partioimaan kaupunkitilaa ja mm. vartioimaan markkinoiden järjestämistä. Tämän lisäksi ratsupoliisilla on paljon joukkojenhallintatehtäviä EU-virkarakennuksilla toteutuvien mielenilmaisujen parissa, turvapaikanhakijoiden leirien vartioinnissa sekä urheilutapahtumien turvaamisessa. Vuosittain järjestetään myös kuninkaallisia paraateja, joihin osallistuvat kaikki ratsupoliisin hevoset. Myöhemmän matkan aikana kuvattiin myös partiokierros Wavren kaupungissa. Aineistosta on leikattu video, joka esitetään myöhemmin.

Kesän aikana tutustuttiin työhevoskulttuuria edistävään Bruno Vermeiriin, joka on ollut luomassa Cheval et Forêt -organisaatiota. Kaupungin liepeillä toimiva maatila kehittää pedagogista nykytyöhevostoimintaa ja pyrkii edistämään hevosten roolia yhteiskuntakehityksessä. Organisaation iskulause on “Back to the Future”. Lisäksi tutustuttiin taidehistorioitsija Véronique Daneelsiin, jota pyydettiin valmistelemaan Brysselin ratsastajapatsaiden historiaa kartoittava luento. Molemmat esiintyivät syyskuun lopuilla järjestetyillä festivaaleilla. He luennoivat liikkuvassa hevostaksissa, joka pyöri keskusta-alueella kuljettaen kaupunkilaisia minne he halusivatkaan mennä. Pietari johdatteli keskusteluja lennossa. Taksin sijainti piirtyi reaaliaikaisesti karttaan, joka näkyi esiintymistä varten tehdyillä verkkosivuilla osoitteessa wheredoyouwanttogofromhere.com.

Hevostaksi haastoi puhujat sovittamaan esiintymisensä ympäröivään kaupunkiin, kyydissä vaihtuvaan yleisöön sekä eläimen rytmiin. Irlannincobby Joe ja kärry saatiin mukaan Parc Maximilienin kotieläinpuistosta, joka sijaitsee kaupungin ytimessä. Kaupunki on Joelle tuttu, sillä se kerää komposteja lähialueelta osana kotieläinpuiston ympäristökasvatusohjelmaa. Puistossa järjestetään mm. kierrätys- ja käsityöpajoja. Keli ja vaihtuva yleisö hankaloittivat esiintyjien puheenvuoroja sopivasti. Keskustelut ja kohtaamiset äänitettiin. Podcast julkaistiin festivaalin aikana (äänite alkaa ranskaksi, mutta osuuksia löytyy myös englanniksi)

Kuuntele podcast verkossa: https://soundcloud.com/pietari/where-do-you-want-to-go-from-here

Hevostaksin ohella järjestettiin kaksi työpajaa ratsupoliisien MC Rolls (Insp.) sekä Vanessa Siatka (Insp.) kanssa. Ensimmäinen kolmituntinen työpaja toteutettiin taideyleisölle La Bellone -taidetilan aukiolla. Työpajaan osallistui hieman yli 20 henkilöä. Tilaisuudessa harjoiteltiin vasta-kehopaino liikkeitä ja luennoitiin viimeaikaisen kaupunkikehityksen vaikutuksesta ihmisten ja eläinten välisiin suhteisiin. Taide/teoria-puheen perään kuultiin ratsupoliisin kuvaus työstään sekä hevosen suhteesta kaupunkiin. Tilaisuus oli suunniteltu mahdollistamaan kriittinen tulokulma ratsupoliisin työhön (asettelusta oli sovittu poliisin kanssa). Kaikki kysymykset olivat sallittuja ja niiden asettelu tuettua. Ratsupoliisin edustajat olivat monessa otteessa samaa mieltä kaupunkikehitystä sekä tehokkuusajattelua vastaan osoitetusta kritiikistä. Keskustelulle laatimamme alustus pohjasi Tromsøssa virittyneeseen takakehitystä (de-developtment) koskevaan pohdintaan. Keskustelun aikana esiteltiin hevosen mellakkavarusteita sekä kontrolloimisessa käytettäviä välineitä. Puheiden jälkeen siirryttiin pihalle, missä tavattiin ratsupoliisin hevoset, rapsuteltiin ja syötettiin porkkanoita. Eläimet nousivat peräkärrystä ilman varusteita ja puettiin mellakkatamineisiin yleisön kriittisen katseen alaisuudessa.

Rennon rupattelun ja poliisin hyvästelyn jälkeen palattiin sisään purkamaan kokemusta. Osallistujien lähtökohtainen suhtautuminen poliisiin työhön oli kriittistä, mutta hevosten läsnäolo teki kärkevien kysymysten esittämisen vaikeaksi. Poliisien eläimiä kohtaan osoittama hellyys, eläimen käytöksen ja persoonan taidokas sanallistaminen sekä intiimi työsuhde vei sanat suusta. Myös hevosen henkilökohtainen läsnäolo, ilmeet ja hajut ohjasivat keskustelua. Tilanteessa jäi epäselväksi palveleeko empaattisen vuoropuhelun virittäminen eläimen ja yleisön välille virkavallan etua vai onko kyse eläinrakkaiden ratsastajien taistelusta julmaa maailmaa vastaan. Jälkikeskustelussa pohdittiin myös poliisin roolia suhteessa itseilmaisun vapauteen (kirjoitimme aiheesta lyhyen pohdinnan englanniksi ). Keskustelu viritti tulkinnan, jonka mukaan tämänhetkinen radikaali ja yksilöllinen itseilmaisun vapaus on osin poliisin (sekä muun muun liikkumista sekä ajattelun vapautta säätelevän) infrastruktuurin mahdollistamaa. Vapaa kriittinen ajattelu vaikuttaa tässä valossa jopa mahdottomalta!

Vastaava työpaja järjestettiin myös lasten leikkipuistossa Parc Bonnevie’ssä. Katutilassa toimittiin käytönnönläheisemmin, opetettiin tallisolmun tekemistä, neuvottiin ohjastusotetta ja istuntaa. Harjoitteiden ohella esiteltiin hevosen mellakka-haarniskan osia ja eläimen kontrolloimisessa käytettäviä välineitä. Hevoset saapuivat tilaisuuteen vasta myöhemmin (mikä oli hyvä sillä ne varastivat yleisön huomion). Tilaisuus oli paikalliselle yhteisölle palkitseva, sillä poliisin läsnäolo kaupungiosassa on ollut haastavaa. Eläimet kutsuivat paikalle eri kulttuuritaustaisia hevososaajia ja tilaisuudessa muisteltiin vanhojen kotimaiden hevoskulttuuria sekä hevosen merkitystä. Yhteistä kieltä ei aina löytynyt, joten keskustelut käytiin osin hevosten rapsuttelun ja taputtelun välityksellä.

Festivaalin viimeisenä päivänä järjestettiin hevosparaati johon osallistui 20 hevosta eri puolilta Brysseliä. Ratsastajia saapui Manège de la Motte ja 2rènes Pony Company -talleilta, hevoskärryt Commune de Schaerbeekistä ja Parc Maximilienistä, sekä ratsupoliisipartio. Paraatin liikkuessa soitettiin teknomusiikkia (ääntä pidettiin valitettavan hiljaisella sillä kulkueen eturivin hevoset kävivät kuumina). Paraatin lähtöpaikkana toimi Duchesse Brabant -tori, jossa järjestettiin vielä 90-luvun lopulla hevosmarkkinoita. Sint-Jans-Molenbeekin pormestari Françoise Schepmans tervehti paraativieraita, jonka jälkeen ratsastaja kulkivat kanaalin yli, liikennöidyn tien poikki ja autokauppakadun läpi palaten torille. Ratsastajat olivat nuoria ja hevoset tottumattomia kaupunkielämään, joten reittiä lyhennettiin matkan aikana. Osallistujille toimitetaan palkintomitallit jouluksi.

Festivaalin tunnetuimpana esiintyjinä oli Yes Men (US) ryhmä. Tapahtuman toisena suomalaisvahvistuksena oli mm. NPTurku -festivaaleilta tuttu John Court. Muita esiintyjiä olivat Vladimir Us (MD), Brigitte Mounier (FR), Martina Angelotti (IT), Eva Verity (CA), Lotte Lindner & Till Steinbrenner (DE), Linda di Pietro (IT), Leandre D'Souza (IN) sekä Vassia A. Vanezi (CY/GR). Pariviikkoinen vierailu kaupungissa mahdollisti intensiivisen työskentelyrupeaman ja pohjusti jouhevaa yhteistyötä ratsupoliisin sekä esityksiin osallistuneiden hevosalan ammattilaisten kanssa. Työskentelyä tuki Taiteen edistämiskeskus sekä Suomen Benelux-instituutti (TelepART).

[tartagliaarte]

Contaminazioni e arte contemporanea. L’associazione Alchemilla a Bologna

Contaminazioni e arte contemporanea. L’associazione Alchemilla a Bologna

ALCHEMILLA, ASSOCIAZIONE CULTURALE CON SEDE A PALAZZO VIZZANI IN VIA SANTO STEFANO 43 A BOLOGNA, DAL 2019 PROPONE ATTIVITÀ MIRATE A INCENTIVARE E PROMUOVERE LA RICERCA E LA SPERIMENTAZIONE IN AMBITO ARTISTICO IN QUELLO CHE SI DEFINISCE UNO SPAZIO MULTIFUNZIONALE PER LE ARTI. La video installazione LUMI di ZimmerFrei, a cura di Martina Angelotti. Photo Alessandro Ruggeri, 2020 Il meraviglioso…

[veronicavalentini]

THE THEORY OF LEAVES

Four-days program around plants and their surrounding With: Beatriz Olabarrieta, Belén Zahera, Jacopo Miliani (fellow artists), Laura Huertas Millán (invited artist), Sara Giannini, Grégory Castéra, Markéta Stará Condeixa, Gema Melgar, Martina Angelotti (invited curators), Eli Cortiñas, Antonio Contador, Tobias Kaspar, Nika Kupyrova, Temra Pavlovic and Borbála Soós (guest artists and curator)   Curated by Veronica Valentini and organised by Emma Santa Zita Institute Offagna (Ancona, IT) 16-20 July 2017 Looking at plants as model for collaboration among human and non-human spheres and how they affect their environments and viceversa, Theory of Leaves four-days program aims to generate a climate of knowledge through the atmospheric circulation of cohabitation, exploration, distributed and situated learning promoted by artistic and cultural production.

[joaquimblog]

Martina Serafin (Tosca) Viena 2017

Marco Vratogna i Martina Serafin a Tosca. Viena 2017

Martina Serafin i Jonas Kaufmann Tosca Staatsoper de Viena 2017

Tornem a Tosca, a Viena, amb la polsosa, fidel i prehistòrica producció de Margarita Wallmann i sense Georghiu que aquesta vegada ha fet l’espantada sense esperar un moment tan complicat com la seva sortida al terrat, No ha cantat i en el seu lloc Viena ha comptat amb la Tosca més tebaldiana del moment, l’austríaca Martina Serafin, acompanyada del Cavaradossi de Kaufmann i del mediocre Scarpia de Marco Vratogna, que com fa poc a Baden-Baden, rebaixa el nivell en una part fonamental del tercet protagonista.

En aquesta ocasió López-Cobos ha deixat pas al director noruec Eivind Gullberg Jensen (va dirigir l’OBC pel nadal de 2014).A vegades té feina a concertar una representació que sembla que aniria sola a pinyó fix, amb uns cantants que ja han fet aquesta mateixa producció manta vegades i per tant han assajat poc i surten a cantar amb un parell o tres d’encontres previs o potser ni això. Sona bé, és clar (no com a altres teatres en condicions millors), però insisteixo que els streamings vienesos haurien de ser més curosos en aspectes fonamentals i la repetició un any rere un altre dels mateixos títols, també en el servei de televisió no sembla que els preocupi gaire. Viena en línies generals no està a la mateixa alçada que New York, Londres, París, Berlín o Munich.

No ens enganyem, és una Tosca més, molt però molt millor que la de la luxosa Berliner amb Rattle, sense tantes expectatives, sense tantes pretensions i sense cap modernor distorsionant, però també sense cap al·licient més enllà de la luxosa rutina d’un teatre de repertori on tot recau en la particular inspiració dels cantants més lluïts, que en aquesta ocasió només en són dos i la resta un calc del que hem vist sempre. Hi haurà qui amb això ja en tingui prou per xalar, jo no, si bé és veritat que Serafin, en un del seus rols més convincents a la seva vocalitat, rememora el bo i millor de l’òpera “ancien régime”, uyna manera molt més passional i intuïtiva d’entendre les representacions operístiques i per tant molt més subjectes a l’emoció i a l’instint teatral capaç d’aixecar en qualsevol moment una representació de luxosa rutina a excepcionalitat memorable, ni que sigui puntualment. Hi ha sons tibats, aguts crispats tan típics de moltes sopranos que han maltractat la seva veu, com ella amb les seves Lady, Turandot o Abigaille, per què insistir en el tema?, però aquest malgrat tot és un rol molt seu i el llueix molt, no és una Tosca d’aparador i de disseny, és una Tosca de sopa de galets i carn d’olla, amb substància, calòrica i humana. Amb les frases des empre dites com sempre. Un clàssic!

Kaufmann sembla recuperat, si bé la crisi ha deixat suposat vocalment un abans i un després en quant a opacitat o si ho preferiu manca de brillantor i algun que altre dubte en l’afinació a les frases inicials. Kaufmann no té l’instint de Serafin, ell és més un producte operístic,això de producte sigui dit,sense ànim d’ofendre a la parròquia (Déu me’n guardi!) de les darreres generacions, malgrat els anys que fa que canta  no deixa tantes coses a l’atzar, tot és més espontàniament estudiat, si bé el tenor bavarès sap quan ha de fer el que cal per obtenir l’efecte desitjat o amagar alguna que altre defallença. Més enllà de que jo pugui discutir d’idoneïtat de la seva italianitat en rols i repertori com aquest, no hi ha dubte que pocs tenors, per no dir cap, pot fer-li ombra en allò que podria definir com el magnetisme del divo o el fascino de l’artista de raça i del cantant d’altíssima categoria, impossible de discutir. Ara bé, hi ha aquelles emissions engolades o aquells sons en excés opacs que difícilment podran convèncer a aquells que busquen en Puccini la claredat solar o la llibertat d’emissió, perquè això mai ha caracteritzat a Kaufmann i per tant els “anti” sempre tindran camp abonat i no els hi mancaran motius, a vegades la seva veu sembla que vagi a menys revolucions que a la resta.

El cas de Marco Vratogna és tot un altre. Ja parlem d’una altra lliga i aleshores o bé  abaixem el llistó d’exigència o ens enfadem amb l’intendent de la Staatsoper vienesa per haver escollit per a un streaming de la seva temporada a un cantant que no està a l’alçada. El darrer Scarpia vienès televisat va ser Terfel, que malgrat no està en el seu moment més excels, va tenir una personalitat vocal, artística i escènica, que Vratogna hauria de tornar a néixer per intentar tenir.

Com és tradueix tot plegat?

Doncs amb un primer acte que passa sense pena ni glòria, dir-vos una altra cosa seria mancar a la veritat Després del Te Deum si no hi ha un cert daltabaix a la sala és un senyal inequívoc que és una Tosca que coixeja i coixejar per culpa de Scarpia significa que el segon acte difícilment esdevindrà memorable. Vratogna és més un menestral que un sàdic aristòcrata, hi ha estones que sembla un Ochs d’aquells tan camperols i en altres vol suplir la mancança de distinció amb efectes de gran “teiatru”. Serafin deixa pinzellades de classe en un Visi d’arte molt més que correcte, però tampoc diria que memorable, això si en un segon acte on no li puc fer cap retret i va vestida de Tosca, amb l’abric d’ermini, diadema i escot imperi i no com l’Opolais que segons el Sr. Bada venia de comprar en uns grans magatzems. A Viena en acabar el segon acte tampoc hi ha cap daltabaix

El tercer acte, que és quelcom més que el comiat de Cavaradossi, funciona en tota la seva teatralitat i tornar a veure com Floria Tosca es llença del terrat del castell de cartró pedra és com tornar als Pastorets per Nadal, quelcom entranyable, sobretot després de veure aquelles injeccions letals a Baden-Baden, de les que m’ha costat recuperar-me. Kaufmann aconsegueix una altra ovació tan històrica com desproporcionada. o n’hi ha per tant i tampoc calia allargar tant l’estona d’aplaudiments si tots sabien, Georghiu inclosa,, que aquest any tornaria a bisar. Potser es convertirà en una tradició? mentre els més agosarats hem pensat, mura que si a Serafin entre caixes també li entren les ganes d’anar al camerino i tornem a tenir un bis d’allò tan ·”divertit” de mi manca il soprano…Però no Serafin surt quan té que sortir i es precipita daltabaixquan sent allò tan amenaánt de Ah! Tosca, pagherai ben cara la sua vita!

Giacomo Puccini TOSCA

Floria Tosca, Martina Serafin Mario Cavaradossi, Jonas Kaufmann Baron Scarpia, Marco Vratogna Cesare Angelotti, Clemens Unterreiner Sagristà, Paolo Rumetz Spoletta, Wolfram Igor Derntl Sciarrone, Mihail Dogotari Un carceller, Ayk Martirossian Pastor: Rebekka Rennert

Chor und Orchester der Wiener Staatsoper Direcció musical, Eivind Gullberg Jensen Direcció d’escena, Margarethe Wallmann Escenografia, Nicola Benois

I si encara esteu buscant per aquí i per allà la gala del Met és possible que també trobeu aquesta Tosca, que si no fos per el show del tercer acte, seria, com és, una més de moltes.

STAATSOPER DE VIENA 16/17: TOSCA (SERAFIN-KAUFMANN-VRATOGNA;WALLMANN-JENSEN) Tornem a Tosca, a Viena, amb la polsosa, fidel i prehistòrica producció de Margarita Wallmann i sense Georghiu que aquesta vegada ha fet l'espantada sense esperar un moment tan complicat com la seva sortida al terrat, No ha cantat i en el seu lloc Viena ha comptat amb la Tosca més tebaldiana del moment, l'austríaca