#herkkyys

[filmokosmos]

Tuntematon Keski-Maa

Tein Jungin persoonallisyystyyppitestin Keski-Maan hahmoille, ja yhdistin ne Tom Lundbergin Tuntematon sotilas ja johtamisen taito -analyysiin. Eli Keski-Maan 'testaa itsesi tuntematon johtaja' -peli.

Aragorn - Koskela (INFP), idealistinen, uskollinen, spontaani, joustava, ihmiskeskeinen, pidättyväinen, yksilöllinen kohtaaminen, itsenäisyys; etäisyydestä energiaa, kokonaisuus ratkaisee, ihmiset ensin - sitten asiat, tilanteiden ehdoilla, pomo on auttaja, lattiatason visionääri, arvojen asiamies, kriisien suvereeni hallitsija

Bilbo - Kaarna (ENTP), energinen, tiedonhaluinen, innostava, kehitysorientoitunut, kekseliäs, asiakeskeinen, joustava, väittelynhaluinen, looginen; ekstrovertti kinastelija, suunta kohti huomista, järki ja ajattelu ennen kaikkea, suunnitelmat muutetaan jos on aihetta, omat rajat tulee testata, itsenäisyyttä ja tuloksia

Boromir - Karluoto (ENFJ), ihmisläheinen, lojaali, seurallinen, dynaaminen, avoin, suunnitelmallinen, innostava, harmoninen, avulias; voimaa muista ihmisistä, odotukset ennakoivat tulevaisuutta, yhteinen hiili hehkuu puhaltamalla, työt tehdään kuten on sovittu, kiitos ja kannustus ovat tie luottamukseen, ihmiset ennen kaikkea, vastuu on tehty kannettavaksi

Denethor - Lehto (INTJ), itsenäinen, keskittymiskykyinen, tiedonhaluinen, pidättyväinen, järjestelmällinen, määrätietoinen, asiakeskeinen, kyvykäs organisaattori; omaehtoinen ja sisäänpäin kääntynyt, näkemyksellisyys ja tahdonvoima, kriittinen, projektit hoidetaan loppuun asti, löysät pois ja toimeksi, itsenäisten toimijoiden verkosto, vaativa asiajohtaja, erinomaisuus on standardi, itsestäänselvyyksistä ei kiistellä

Elrond - Lammio (ESTJ), asiakeskeinen, johdonmukainen, objektiivinen ja kriittinen, uskoo sääntöihin ja hierarkioihin, johtaa asioita ei ihmisiä, rohkea ja määrätietoinen, ulospäinsuuntautunut ja vahva, tuloshakuinen ja päättäväinen, yrityksen arvoihin ja tavoitteisiin sitoutuva; "puhumalla vakuutan itseni ja muut", kone toimii kun osat ovat kunnossa, asiat ja suunnitelmat ensin - sitten toteutus ja ihmiset, käskyttäminen toimii kriiseissä, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, tukea kellosta ja kalenterista, innovaatiot pienin askelin, sitouttaminen haastavaa

Faramir - Vanhala (ISFP), myötätuntoinen, avulias, spontaani, keskittymiskykyinen, joustava, ihmiskeskeinen, harmoninen, esteettinen, taiteilijaluonne; luovuus merkitsee käytännöllisyyttä, mielialojen herkkyys, "katsotaan sitä sitten myöhemmin", hyväntahtoinen kannustaja, hetkessä kiinni

Frodo - Jalovaara (ISFJ), luotettava, huomaavainen, käytännöllinen, hiljainen, järjetelmällinen, tehokas, ihmiskeskeinen, harmoninen, yhteistyökykyinen; kontrollia ja vakiintuneita malleja, sopusointu edistää tehokkuutta, agendat ja aikataulut arvossa, "jokainen tietäköön tehtävänsä", pitkänmatkan juoksija, myönteinen palaute motivoi

Galadriel - Lahtinen (INFJ), ihmiskeskeinen, luova, lojaali, pidättyväinen, tulevaisuuteen orientoitunut, järjestelmällinen, päättäväinen, harmoninen, itsenäinen; kokonaisuus ja teoriat ensin, asiat riidelkööt - eivät ihmiset, suunnittelu ja pohdinta, pää pilvissä - jalat maassa, oikeudenmukainen vastuunkantaja, keskustelija ja sovittelija

Gandalf - Sarastie (ESFJ), ystävällinen, ulospäin suuntautunut, käytännöllinen, seurallinen, herkkätunteinen, järjestelmällinen, ihmiskeskeinen, tiedostaa muiden mielialat ja tarpeet; käytäntö ratkaisee, tunteet ja arvot päätöksenteossa, systeemit kunnossa, ihmistuntija, muutosjohtaja, kriisien hallinta, tiimi ja sen hyvinvointi

Gimli - Asumaniemi (ESFP), energinen, käytännöllinen, seurallinen, spontaani, joustava, vastuuntuntoinen, kiinni todellisuudessa, ihmiskeskeinen, halu ottaa riskejä, kilpailuvietti; avoin ja seurallinen, täysillä tässä ja nyt, "autan - siis olen", tiimi tarvitsee myös solistin, toimintaa janoava huimapää, kyky priorisoida asioita, joskus vain pelillä on merkitystä

Legolas - Määttä (ISTP), rauhallinen, käytännöllinen, realisti, laaja ymmärrys, asiakeskeinen, hiljainen, joustava; tarkat havainnot ja realismi, päätöksenteko faktoihin tukeutuen, ei huolta huomisesta, pragmaattinen ja konkreettinen näkemys, taitava kriisijohtaja, "kiitos? ei kiitos", itsenäinen perfektionisti

Merri - Rahikainen (ESTP), seurallinen, pyrkimys uusiin ratkaisuihin, halu vaihteluun, aloitteellinen, looginen ajattelu, vapaudenhaluinen, innostuva ja innostava, vahva läsnäolon kyky, taipumusta lyhytjänteisyyteen; seurallinen innostaja, tosiasiallinen taktikko, asiakeskeinen vaikuttaja, spontaani ja herkästi reagoiva, ratkaisut resurssien puitteissa, kaaos on mahdollisuus, voittaminen ja minäkuva, kritiikkiä ja kannustusta, muutos tehdään nyt

Pippin - Hietanen (ENFP), innostuva, optimistinen, seurallinen, ystävällinen, idearikas, spontaani, joustava, ihmiskeskeinen, yhteistyökykyinen; ääneen ajattelu, näkemyksellisyys ja arvot, lojaalisuus ja sitoutuminen tiimiin, aikataulut ja määräykset kahlitsevat, innostunut ja myönteinen, hyvät verkostot tuovat arvoa, yhteishenki on tärkeintä, demokraattinen päätöksenteko, ihmiset tekevät muutoksen

Saruman - Rokka (ENTJ), visionääri, rohkea, vaativa, tehokas, suorapuheinen, tavoitteellinen, kriittinen, päättäväinen, looginen; innovaatiot ja kehitys, asiat ensin - sitten ihmiset, hihat heilumaan!, auktoriteetit ongelmana, itsenäinen ja riippumaton, asiat kerralla kuntoon

Sauron - Honkajoki (INTP), teoreettinen, analyyttinen, etäinen, kriittinen, suurpiirteinen, asiakeskeinen, looginen, yksilöllinen; vain valmiiksi mietittyjä ajatuksia, suuria linjoja ja innovaatioita, faktahommia ja konkretiaa, suunnitelmat kaventavat tulevaisuutta, suunnannäyttäjä ja delegoija, älyllinen teflon -johtaja, laatikon sisällä

Theoden - Mäkilä (ISTJ), itsenäinen, järjestelmällinen, tunnollinen, luotettava, vastuuntuntoinen, päättäväinen, asiakeskeinen, looginen, kokonaisuuksien hallinta; kokemus opettaa parhaiten, kriittisyys kunniassa, mittaa kahdesti - sahaa kerran, omaehtoinen ja tarkka, toiminta ja vastuu ennen kaikkea, suunnitelmallisuus ja järjestysm mieluummin ei riskejä, uskollinen ja sitoutunut, oikeudenmukaisuus

[eksopolitiikka]

Trevor James Constablen UFO-kontaktit

Trevor James Constablen UFO-kontaktit

kirjoittanut Håkan Blomqvist

Tarkastellessani ja järjestellessäni BSRF:n arkiston asiakirjoja AFU:ssa olen nyt saanut valmiiksi Trevor James Constablea (1925-2016) koskevan tiedoston, joka oli monta vuotta yhteydessä Borderland Sciences Research Foundationiin. Olen skannannut artikkeleita, haastatteluja, esitteitä, valokuvia ja erilaisia asiakirjoja, mukaan lukien kirjeenvaihtokansio, joka koostuu 206 kirjeestä, jotka on kirjoitettu vuosina 1959-1997. Tutkimalla näitä kirjeitä ja lukemalla uudelleen Trevor James Constablen kirjoittamia kirjoja ja artikkeleita olen yrittänyt ratkaista joitakin arvoituksia, jotka liittyvät hänen UFO-kontaktikokemuksiinsa vuosina 1956-1957.

Trevor James Constablea koskeva internet-haku tuotti 9040 linkkiä, joista suurin osa koski hänen kahta kirjaansa, They Live in the Sky (1958), The Cosmic Pulse of Life (1976), eteeristä säätekniikkaa ja infrapunavalokuvausta ”taivaan otuksista”, näkymättömistä ameeban kaltaisista elementaaleista, jotka usein sekoitetaan UFOihin. Monet tämän sivuston lukijat eivät ehkä ole tietoisia siitä, että kaikki tämä toiminta on alun perin saanut innoituksensa Constablen yhteyksistä avaruusihmisiin ja että se on sen tulosta. Vain harvat tutkijat ovat tehneet perusteellista tutkimusta näistä ratkaisevista UFO-kokemuksista. Thomas Brownin laajassa haastattelussa Loom of the Future, the Weather Engineering Work of Trevor James Constable (1994) ei myöskään ole paljon tietoa hänen kontakteistaan. Thomas Brown oli Borderland Sciences Research Foundationin johtaja 1985-1995.

Trevor James Constable syntyi vuonna 1925 Wellingtonissa, Uudessa-Seelannissa. Hän palveli Uuden-Seelannin ja Ison-Britannian kauppalaivastossa ja 26 vuotta Yhdysvaltain kauppalaivastossa. Muutettuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1952 Constable kiinnostui ufojen arvoituksesta ja luki Keyhoen, Wilkinsin, Jessupin, Adamskin ja muiden klassisia kirjoja. UFO-älyjen kontaktin mahdollisuus kiehtoi häntä, ja hän kävi George Van Tasselin luona, joka antoi Constablelle ohjeita siitä, miten avaruusihmisiin voi ottaa yhteyttä, ja varoitti myös mahdollisista haittavaikutuksista. Seikkailunhaluisena ja käytännöllisenä miehenä hän ei ottanut huomioon tätä varoitusta ja käytti useita kuukausia yrittäessään saada yhteyden avaruusihmisiin.

Kanavoinnin kokeileminen ilman pätevää opettajaa ei ole suositeltavaa. Constable oppi tämän kantapään kautta: ”… minulle kehittyi äärimmäinen herkkyys telepaattisille impulsseille. Huomasin, että pystyn tuskin hallitsemaan tilannetta. Jokapäiväisessä työelämässä ilmailualalla kuulin lauseen psyykkisesti ennen kuin asiakas koskaan puhui sanoja fyysisesti. Kun puhelin soi, tiesin, kuka soitti, ennen kuin otin luurin käteeni. Pian alkoi jatkuva taistelu fyysisen kulkuneuvoni — itseni — hallinnasta näkymättömiä välikäsiä vastaan… Vaikeuteni olivat äärimmäisiä, ja tunsin, että olin hitaasti häviämässä taistelun itseni hallinnan säilyttämisestä. Kaduin katkerasti sitä, että olin koskaan sekaantunut UFO-viestintään. ”Älyt”, joiden valtakuntaan olin murtautunut, kaatoivat minuun hämmentävää roskaa.” (The Cosmic Pulse of Life, s. 48.)

En ole pystynyt selvittämään, minä vuonna Constable tapasi Van Tasselin. Mahdollisesti vuonna 1955, sillä telepaattisen yhteydenpidon kokeilujen ensimmäiset tulokset julkaistiin (kirjailijanimellä Trevor James) kahdessa pienessä vihkosessa, Spacemen — Friends and Foes, 1956. Kustantaja oli Franklin Thomas, joka yhdessä vaimonsa Dorothyn kanssa pyöritti New Age Publishing Companya Los Angelesissa vuosina 1948-1959. He julkaisivat monia 1950-luvun klassisia kontaktikirjoja. Pariskunnalla oli myös pieni kirjakauppa Glendale Boulevardilla, jossa Thomasilla oli tapana luennoida perjantai-iltaisin erilaisista okkulttisista ja new age -aiheista. Thomas oli kokenut esoteerikko, joka opetti Constablea hallitsemaan psyykkisiä kykyjään: ”Olin oppinut Franklin Thomasin kautta, miten lajitella tuonpuoleiset telepaatit. Niillä älyillä, jotka pyrkivät kommunikoimaan ilman kontrollointia, oli jotain, mikä vaikutti pätevältä informaatiolta.” (The Cosmic Pulse of Life, s. 50). Franklin Thomas oli myös se, joka innoitti Constablea tutkimaan Rudolf Steinerin opetuksia. Antroposofiasta tuli tästä lähtien johtava valo ja maailmankatsomus, johon hän aina liittyi ja jota hän edisti loppuelämänsä ajan.

Trevor James Constable 1961. Kuvan on ottanut Kerstin Bäfverstedt, BSRF:n entinen Ruotsin aluejohtaja.

Vuosina 1956-1957 Constable teki yhdessä ystävänsä ja työtoverinsa James Woodsin kanssa useita matkoja Kalifornian Mojaven autiomaahan ja yhdisti kanavointisessiot infrapunavalokuvaukseen. Idean tällaisen valokuvaushankkeen aloittamisesta esitti alun perin kontaktipiirissä hyvin tunnettu avaruusmies Ashtar: ”Ensimmäinen ja olennaisin ’rypistys’, jonka opimme, oli infrapunafilmin käyttö, joka mahdollistaa näkymättömän valon tai säteilyn valokuvaamisen. Saimme tämän tiedon Ashtarilta, jonka varhainen ehdotus se oli, ennen kuin lopetin yhteydenpidon häneen monta kuukautta sitten.”” (They Live in the Sky, s. 218). Viimeinen lause on toki kiehtova. Miksi Constable ”lopettaisi” yhteydenpitonsa Ashtariin ja muihin avaruusihmisiin, kun hän piti näitä viestejä pätevinä ja hyväntahtoisilta avaruusvierailijoilta peräisin olevina? Missään tutkimissani asiakirjoissa ei ole mitään selitystä tälle päätökselle.

Ensimmäinen henkilö, joka väitti olleensa yhteydessä Ashtariin ja muihin avaruusihmisiin, joiden nimet kuulostivat melko oudoilta, oli George Van Tassel vuonna 1952. Van Tasselin mukaan näitä viestejä ei vastaanotettu tavallisella telepatialla tai kanavoinnilla, vaan ne välitettiin adiphoniksi kutsutun välineen avulla. Van Tasselille toimitetut tiedot ovat hyvin vaihtelevaa laatua, kuten jokainen, joka lukee hänen kirjansa I Rode a Flying Saucer, voi todeta. Hänellä oli kuitenkin myös fyysisiä kontakteja avaruusihmisiin, ja mielestäni hän oli osa psykologis-sosiologista testiä, jonka joukko hyväntahtoisia avaruusolentovieraita teki 1950-luvulla. Toimittaja ja esoteerikko Paul M. Vestin mukaan avaruusihmiset käyttivät tässä operaatiossa fyysisiä kontakteja, ham-radioyhteyksiä, selvänäköisyyttä ja selväkuuloisuutta.

George Van Tasselin mainitsemaa adifonivälinettä käytettiin myös Constablelle toimitetuissa lähetyksissä: ”Yksi kiehtovimmista kokemuksista tapahtuu, kun lähetys siirretään avaruusasemalta toiselle. Säteen voi tuntea kytkeytyvän pois päältä ja sitten taas päälle, kun uusi entiteetti ilmestyy. Eräässä tapauksessa Ashtar on tuonut vaimonsa tähän ”ajatusmikrofoniin”, adifoniin, ja antanut hänen kommunikoida kanssani.” (Trevor James Constablen kirje Meade Laynelle, Round Robin, vol 12, no 4, marras-joulukuu 1956, s. 7.)

Constablen saamat viestit ovat mielenkiintoisia ja yleisesti ottaen esoteerisen perinteen ja Sisäpiirin opetusten mukaisia, ja niitä kanavoi syvän transsimedio Mark Probert. Ashtar viittaa kotiplaneettaansa eetterisenä Venuksena. Tässä muutama lainaus kirjasta They Live in the Sky:

”Kysymys: Onko minun oletettava, että olet kehittynyt fyysisen ja astraaliruumiin vaihetta pidemmälle? Ashtar: ”Aivan oikein. Minulla ei ole teidän kaltaistanne tiheää fyysistä kuorta. Olen ehdottomasti eetterinen, kuten kaikki tämän aurinkokunnan muilla planeetoilla olevat ihmiset.” (p. 39-40).

Kysymys: Kun teistä tulee silmillemme näkyviä, tietääkö henkilö, joka teidät näkee, että olette ’muunnettu eetteriolento’? Ashtar: ”Ei yleensä. Muuntuminen voi tapahtua niin täydellisesti, että meitä kohtaava fyysinen henkilö luulee, että mekin olemme fyysisiä.” (s. 41)

Kysymys: ”Kun puhutte eetteriaineen näkyväksi tekemisestä omalla tahdolla, onko tämä se tapa, jolla George Adamski sai ottaa nyt kuuluisat valokuvansa?” Ashtar: ”Kyllä, eetterialukset, kuten niitä on kutsuttu pinnallanne [sic], on tehty näkyviksi tietyille ja tietyille valituille yksilöille pinnallanne, joista Adamski on yksi. Normaalisti alukset ovat osa näkymätöntä maailmaa.” (s.46-47).

Kysymys: Miksi minulle antamasi tiedot on välitetty minun kauttani? Toisin sanoen, miksi minua on käytetty sen kanavana? Ashtar: ”Tämä tieto on hyvin tiedossa planeettanne okkultistisissa piireissä, ja ne, joita te kutsutte vihityiksi ja adepteiksi, ovat tienneet sen jo monien tuhansien vuosien ajan.” (s. 170).

Ashtar varoitti Constablea siitä, että näkymättömissä maailmoissa oli lukuisia henkilöityjiä ja huijareita, jotka käyttivät hänen nimeään: ”Hän on usein todennut, että monet tulevat hänen nimissään ja hänen nimensä alaisuudessa, ja siksi on typerää olettaa, että koska viesti tulee ”Ashtarilta”, se on automaattisesti totuus” (s. 161). Tämä osoittautui hyvin paikkansapitäväksi, sillä Van Tasselin ja Constablen jälkeen ilmestyi laaja kanavointiteollisuus, joka käytti Ashtaria tai Ashtar Commandia. George Adamski, joka suhtautui kriittisesti kanavoituihin viesteihin, havaitsi tämän ilmiön Euroopan-kiertueellaan: ”Euroopassa kohtasin kertomuksia kahdesta Ashtarista, jotka olivat luonteeltaan täysin erilaisia, mutta kumpikin väitti olevansa suurten avaruusmatkustajamäärien ylin komentaja. Tällaisista epäilyttävistä lähteistä on tullut lupauksia henkilökohtaisista kontakteista, joskus jopa tietyin päivämäärin ja ohjeita aikaa ja paikkaa koskien.” (George Adamski, Flying Saucers Farewell, s. 113-114).

Trevor James Constable ja Riley Crabb Visassa, Kaliforniassa, kesäkuu 1962

Vaikka Constable puolusti koko elämänsä ajan George Van Tasselia aitona kontaktina, hän esitti myös joitakin kriittisiä näkemyksiä They Live in the Sky -kirjassaan. Constable oli Riley Crabbin kanssa samaa mieltä siitä, että Van Tassel ei ollut riittävän tarkka kutsuessaan puhujia vuosittaisiin avaruusaluskonventioihinsa Giant Rockissa: ”Suurin vika Georgen konventeissa on se, että koskaan ei yritetä sivuuttaa, vaikka kuinka lyhytaikaisesti, näitä astraalikokemuksia avaruusalusten kanssa, joita hyvää tarkoittavat, mutta toivottoman sekaisin olevat herkät ihmiset kokevat… Kirja (They Live in the Sky) oli juuri ilmestynyt painosta ennen konventtia, ja kirjoitin aiemmin Georgelle ja kerroin, että arvostaisin tilaisuutta puhua ihmisille näistä uusista löydöksistä. Kun konventin aika koitti, George piti huolen siitä, etten päässyt puhujalavalle. Jotkin kirjassa olevat viittaukset häneen, jotka olivat totuudenmukaisia ja rehellisiä ilmauksia omista näkemyksistäni, jotka olivat eri mieltä hänen kanssaan, herättivät ilmeisesti hänen vihansa.” (Trevor James Constable, Think About This, Psychic Observer, 10. toukokuuta 1959, s. 4).

George Van Tassel Giant Rockissa

Kun They Live in the Sky julkaistiin vuonna 1958, Constablea pidettiin harhaoppisena kontaktihenkilöliikkeen rakkauden ja valon mystikkojen, valtavirran tieteellisten ufologien ja suuren yleisön keskuudessa. Hänen väitteensä siitä, että UFO-ilmiöön liittyy myös vaarallisia (astraali)voimia, yhdistettynä hänen väitteeseensä, että monet UFOt olivat itse asiassa eräänlaisia tavallisesti näkymättömiä elämänmuotoja (olentoja), järkyttivät monia UFO-yhteisön jäseniä: ”Vuoden 1957 telepaattisten kokeilujeni aikana ne eteeriset ihmiset, joiden kanssa olin käynyt keskustelua, välittivät minulle yksinkertaistetulla mutta painokkaalla tavalla, joka sopi tietämättömyyteeni kosmisista asioista, perustietoja, jotka koskivat UFO-ilmiöissä vaikuttavia voimia, jotka ovat evoluution ja ihmisyyden vastaisia. Tämä oli ja on epämiellyttävää tietoa.” (The Cosmic Pulse of Life, s. 210). Päiväämättömässä kirjeessä Riley Crabbille vuonna 1974 Constable kertoi, kuinka vuonna 1958 hänen kirjansa katsottiin hulluksi jopa hänen ystäviensä keskuudessa: … liike-elämän johtajat, jotka tunsivat minut hyvin, kirjaimellisesti ylittivät kadun välttääkseen puhumasta kanssani tai tulemasta nähdyksi puhumassa kanssani.”

Kun They Live in the Sky julkaistiin, Constable hylkäsi UFO-liikkeen ja vietti loppuelämänsä Rudolf Steinerin, Ruth Drownin ja Wilhelm Reichin innoittamana eetterisäätekniikalle omistautuneena. 1970-luvun alussa hän alkoi työstää uutta kirjaa, synteesiä mentorinsa opetuksista ja UFO-ongelmasta: ”Uusi suuri UFO-kirjani on tällä hetkellä elämäni tyranni, ja Reichin, Steinerin ja Drownin synteesin tekeminen on Herkuleen urakka. Toivon, että voin vetäytyä siltä alalta sen valmistuttua ja asettua säävalvonnan kiehtovien realiteettien pariin.” (Trevor James Constablen kirje Riley Crabbille, 16. marraskuuta 1970). Samassa kirjeessä Crabbille hän paljasti, mikä olisi tämän monumentaalisen teoksen henkinen sanoma: ”Viimeistelen tällä hetkellä The Cosmic Pulse of Lifea ja olen mukana kattavimmassa ahrimanilaisten voimien ja niiden toiminnan paljastamisessa, joka on tähän mennessä saatettu painokuntoon. Tämä asettaa minut kaikin tavoin äärirajoilleni, sillä he haluavat varmasti, että tämä kirja tuhotaan yhdessä sen kirjoittajan kanssa.”

Tämä ennustus osoittautuisi tuhoisasti todeksi. Harper and Row hylkäsi The Cosmic Pulse of Life -kirjan käsikirjoituksen vuonna 1974. Elokuun 16. päivänä 1975 Constable meni naimisiin toisen vaimonsa Linda Christinen kanssa. Mitä sitten tapahtui, hän kertoi Riley Crabbille kirjeessä 16. lokakuuta 1975: ”Lokakuun 2. päivänä hän hyppäsi Honolulussa 22 kerroksesta kuolemaansa, kun olin matkalla Uudesta Guineasta San Franciscoon.” Hän oli siis matkalla San Franciscoon. Tämä oli henkilökohtainen tragedia ja kauhea isku, jonka Constable uskoi olleen ”ahrimanilaisten voimien” järjestämä murha: ”No, hiljalleen toivuin rakkaan puolisoni okkulttisesta murhasta. Uskokaa minua, se oli aikamoinen tykinkuula — ja se, että jouduin selviytymään siitä laivalla tuhansien kilometrien päässä kotoa ja kaikki ohjausjohtoni melkein veivät minut itsekin ulos ruumiista. Se oli tietysti ajatus… Frank Thomas kävi läpi saman asian, kun They Live in the Sky julkaistiin, mutta hän sai homman hoidettua ennen kuin menetti ruumiinsa kaksi kuukautta sen jälkeen.” (Trevor James Constablen kirje Riley Crabbille, 26. helmikuuta 1976). The Cosmic Pulse of Life julkaistiin lopulta vuonna 1976, ”omistettu rakkaan vaimoni Linda Christinen 1944-1975 — ikuisen tähteni — muistolle”. Myöhemmin Constable löysi uuden rakkauden kolmannesta vaimostaan Gloriasta.

They Live in the Sky ja The Cosmic Pulse of Life ovat muuttuneet UFO-kirjallisuuden klassikoiksi. Constablen otusten tai biomuotojen teorian vuoksi jotkut kirjoittajat ovat ymmärtäneet hänen kirjoituksensa väärin ja väittäneet, että kaikki UFOt ovat näkymättömiä otuksia. Silloin tällöin Constable joutui virallisesti puolustamaan todellista kantaansa UFO-ongelmaan. Tässä kirjeessä kirjailija Andrew Collinsille: ”Missä missään teoksessani on väite, jonka väitätte minun olevan, että ”UFOt eivät ole lainkaan avaruusaluksia, vaan biomuotoja… jne. jne.”? Löydät The Cosmic Pulse of Life -teoksesta, että siinä on kattavasti selvitetty, että on olemassa KAKSI erilaista UFO-tyyppiä, jotka SEKOITETAAN KESKENÄÄN. Näitä ovat eetterialukset ja biomuodot. Sekaannusta lisää molempien UFO-tyyppien eetterivoimanlähde. Tämä on ensimmäinen laadullinen elementti, joka tuodaan UFO-aiheeseen. Te ette viittaa tähän lainkaan — vain otuksiin.” (Trevor James Constablen kirje Andrew Collinsille, 15. elokuuta 1992).

Trevor James Constablen UFO-kontakteihin liittyy yhä monia avoimia kysymyksiä. Vaikka olen tutkinut hänen laajaa kirjeenvaihtoaan ja artikkeleitaan, en ole saanut selville, miksi hän lopetti ilmeisen myönteisen ja innostavan yhteydenpidon avaruusihmisiin? En ole myöskään saanut selville, onko hänen henkilökohtainen arkistonsa pelastettu. Oletan, että hänen avaruusystäviensä lähettämiä viestejä on varmasti enemmän kuin tähän mennessä on julkaistu. Trevor James Constable oli rohkea UFO-liikkeen pioneeri, ja toivon, että hänen elämästään ja tutkimuksestaan kirjoitetaan jonain päivänä lopullinen elämäkerta.

  Artikkelin julkaissut ufoarchives.blogspot.com

http://eksopolitiikka.fi/ufologia/trevor-james-constablen-ufo-kontaktit/?utm_source=TR&utm_medium=eksopolitiikka.tumblr.com&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

[paularinkeli]

Oli ilo olla Eija Harjun haastateltavana Tarina, jossa meissä on samaa -konsertin jälkeen!

[veliojala]

Tervehdys! Olen kuvannut ainoastaan manuaalilla ja raw tilassa. Mutta yleisesti puhutaan , että suurin osa kuvaa aukko asetuksella, koska silloin on vähemmän säätämistä. Mutta jos kuvaan esimerkiksi lintuja 300mm putkella vaikkapa 8 aukolla, niin kamera saattaa valita liian pitkän ajan, joka ei sovellu lintukuvaukseen. Jos taas kuvaan valotus asetuksella vaikkapa 500sek. niin aukko ei ole vättämättä se mikä olisi pitänyt olla hyvään taustaan. Entä herkkyys, automaatti, vai manuaali?

Kysymys lyhyesti: puoliautomaattitilat?

Ihmisillä on tarve tuputtaa omia uskomuksiaan faktoina (tottakai myös minulla aika-ajoin, tavasta on vaikea kenenkään luopua mutta pyrin itse pitämään kaikki vastauksen niiiiin faktalinjalla kuin vain ikinä pystyn). Tämä kysymyksesi on hyvä esimerkki siitä. Aukkoprioriteetilla (tai toisille tutummin aukkoautomatiikalla tai aukon esisäädöllä.. tila jossa käyttäjä valitsee aukon) jatkuvasti kuvaaminen on aivan yhtä tomppelia kuin autolla ajaminen vain vaihteella kolme koska naapuri niin kehui vaihdetta kolme. Käydään siis pikaisesti esimerkkien avulla läpi mitä puoliautomaattitiloja (Nikon M,A,S tai Canon M, Tv, Av) kannattaa käyttää missäkin. Puoliautomaattitilat ovat loistavia renkejä mutta huonoja isäntiä. Ja ei, minulla ei käynyt virhe, myös M voi olla puoliautomaatti..

Valotuksenhan määrittää aukko, suljinaika ja herkkyys. Kaikki valotus perustuu tuohon pyhään kolminaisuuteen (ja olen luvannut itselleni etten tätä rupea tänne blogiini koskaan avaamaan koska tämä on netissä jo selitetty miljoonaan kertaan mutta menkööt tämä puoliautomaattitila-postaus nyt rajatapauksena).

Vielä ennen tilojen eroja käydään yksi todella todella merkittävä juttu läpi joka on automaattinen herkkyys, auto-iso. AIVAN mahtava apuri, mutta jälleen vain renki. Moni amatööri tekee sen virheen ettei anna kameran säätää herkkyyttä vaan kohinapeloissaan lukitsee herkkyyden ja tällöin tilasta riippuen muut arvot kärsivät. Koska valotus on aina noiden kolmen arvon kanssa tasapainoilua (varsinkin hämärässä todellista taidetta), niin suosittelen aina että tingi herkkyydestä, älä aukosta.. tai ainakaan missään nimessä suljinajasta (jos nyt ei kuvata jalustalta maisemaa tms). Anna auto-ison murehtia herkkyydestä ja määrää itse aukko ja/tai suljinaika, riippuen tilanteesta kuten alla kohta selvitetään. Kohina on helpompi sietää kuin tärähtänyt kuva. Kohinaa voi vähentää ohjelmallisesti, mutta kuvaa ei voi terävöittää jälkikäteen jos se on täysin tärähtänyt. Valaisutilanteissa joissa valo on tasainen, (hallit, studio, pilvinen keli) voidaankin sitten kamera usein tilanteesta riippuen laittaakin täysmanuaalille eli M-tilaan sekä ISO käsin eli auto-iso pois. Näiden lisäksi mainittakoon, että auto-ison asetuksissa voi monessa kamerassa vaikuttaa myös pienimpään mahdolliseen suljinaikaan, tai jotkut uusimmat kamerat jopa tunnistavat objektiivin polttovälin ja säätävät tätä suljinaikaa auto-isolla sen mukaan. Ei voi muuta kuin painottaa tutustumaan auto-isoon sekä oman kameran toimintaan ja yrittää ymmärtämään miten kamera “ajattelee”. Itseasiassa tuossa on koko blogini ehkä tärkein vinkki kaikille kuvaajille kaikissa tilanteissa: koita ymmärtää miten kamerasi näkee tilanteen ja minkälaisia valintoja se tekee sinun antamissa asetuksissa missäkin tilanteessa. Miten vaikuttaa kuvaustila, herkkyysasetukset, valotuksenmittaustila ja automaattitarkennustila (valotuksenmittauksesta postaus tässä: LINKKI ) .. ja sadat muut valinnat jota olet jo tehnyt joko tietoisesti tai tiedostamattasi. Ehkä huomaat että aukkoprioriteetin suosiminen on hölmön puuhaa, tai kun opit luottamaan automatiikkaan niin tajuat että jatkuva manuaalitilassa oleminenkin on turhaa. Siinä on avain onnistuneisiin kuviin, nyt ja aina. 

1. Aukkoprioriteetti (A, Av)

Aukkoprioriteetti kuten olet havainnutkin, lukitsee aukon sinun valitsemallesi arvolle. Tämä tarkoittaa että suljinaikaan et voi vaikuttaa, PAITSI jos käytät automaattista herkkyyttä eli auto-isoa. Kuten yllä mainittu, voi auto-ison asetukset myös lukita suljinajan, jos niin haluat ja kamerasi sitä tukee.

Mutta milloin aukkoprioriteettiä kannattaa käyttää? Itseasiassa todella harvoin.. sanoisin että vain niissä tilanteissa jossa haluat kontrolloida aukon luomaa esteettistä vaikutusta syväterävyyteen (joko lyhyt tai syvä syväterävyys, potretit, maisema) tai tekniseen suorituskykyyn.. monet objektiivit ovat parhaimmillaan tietyllä aukkoarvolla ja kuvaustilanteessa tiedostat että olet valmis “uhraamaan” muita arvoja sen edessä että saat niin optisesti ja teknisesti virheetöntä kuvaa kuin vain mahdollista. Tämä voisi tarkoittaa esim. 50mm f1.8 objektiivilla kuvaamista aukkoarvolla f5.6, jossa monet 50mm objektiivit ovat parhaimmillaan. Myös muita teknisiä syitä voi olla, kuten diffraktion hyväksikäyttö (valot muuttuvat “tähdimäisiksi sakaroiksi” aukkoarvolla ~f22) tai välttäminen. 

Sanoisin siis, että aukkoprioriteetilla kuvaaminen on järkevää vain, kun haet aukkoarvolla joko esteettistä tai teknistä toteutusta. Kaikkeen muuhun kuvaamiseen löytyy parempiakin tapoja

2. Suljinaikaprioriteetti (S, Tv)

Tila, jossa suljinaika lukitaan käyttäjän valitsemaan tilaan. Edelleen, auto-isoa voi käyttää, mutta tässä tapauksessa auto-iso EI vaikuta suljinaikaan ikinä, vaan aukko on ainoa muuttuva komponentti auto-ison kanssa.

Tämä tila on minulle ehkä se yleisin nykyään, kun pääsin joskus yli tuosta aukkoprioriteetin ylistämisestä. Tämä tila on avain teräviin kuviin monessa tilanteessa, asia mitä moni harrastaja ei ehkä tiedosta. Monessa tilanteessa tilanne itsessään määrittää sen, mikä suljinaika tulee olla. Jos kuvaat lasta sisällä leikkimässä, on suljinajan oltava tietty jotta kuvasta tulee terävä. Ihminen edes paikallaan seistessään ei ole täysin paikallaan, vaan silloinkin suljinajan on oltava ~1/60s jotta hengityksen aiheuttama heiluminen ei tee kasvoista epäterävää. Kun kuvaat koiraa leikkimässä metsässä, on suljinajan oltava usein jo ~1/320s luokkaa, tai nopeammilla roduilla jopa 1/1000s. Koripalloa tai lätkää.. urheilua hallissa? Hevosta maneesissa? Silloinkin haluat tehdä valinnan suljinajasta, et aukosta. Lätkään usein riittää 1/320s jos osaat seurata eli pannata kohdetta, muissa lajeissa sitten omat valinnat riippuen polttovälistä ja kuvauspaikasta. Testaile ja totea itse: etsi sopiva suljinaika sinun tarpeisiin ja anna kameran huolehtia joko aukosta ja/tai herkkyydestä. Jälleen, kohina on helpompi sietää kuin se, ettei tunnista pelaajaa tai ratsastajaa.

Terävän kuvan luominen lähtee tärkeimpänä kaikista juuri suljinajasta, ja toki onnistuneesta tarkennuksesta. Myös aukko tekee omat rajoitteensa (esim. moni 50mm f1.8 objektiivi on täyttä suttua täydellä f1.8 aukolla, ja siksi aukkoa rajoitettava vaikka f2.8 :iin), ja herkkyyskin kohinan muodossa syö “mikrokontrastia” joka näkyy “terävyytenä”. Salatiedettä sanovatten. Terävyydestä minulla muuten blogipostauksia parikin, käytä hakua tai hyppää tästä: LINKKI 

Jossain tilanteissa valoisuus vaihtelee niin kovasti (vaikka puolipilvinen päivä, ulkona potretit luonnonvalossa), että suljinaikaprioriteetin käyttö on hankalaa. Näissä tilanteissa sitten kannattaa ehkä hypätä takaisin aukkoprioriteetille, mutta huolehtia auto-ison avulla ettei suljinaika lipsu liian pitkäksi tai käyttää täysmanuaalia auto-ison avulla..

Sivuhuomautuksena todettakoon, että suljinaika menettää “merkityksensä” jos kuvataan salamoilla. Salama on aina nopea valo, terävän kuvan tuottava laite josta tämä minunkin blogini kertoo kymmenien ja kymmenien postauksien avulla.. itseasiassa syy miksi tämä blogi on aikanaan perustettu. Suomeksi ei hyvää sisältöä salamakuvauksesta silloin löytynyt. Jos salamakuvaus on tuntematon mutta kiinnostava aihealue, eikun kahlaamaan blogia alusta asti läpi tai käyttää hakusanaa “salama” hakukenttään. Laiskoille linkki hyvään aloitukseen tässä: LINKKI

3. Manuaalitila (M)

Mutta eihän manuaali ole automaatti?! Vaan on, jos herkkyys on automaatilla, auto-iso. Monessa kohtaa tämä on tila on se sweet-spot, ja tähän törmään usein itse monissa kuvaustilanteissani. Haluan antaa kameralla muut arvot käsin, manuaalisesti, mutta anna kameran päättää herkkyyden. Esim. yökerhoissa tiedän että hämäryys tekee sen että aukon on oltava täysin auki, mutta haluan pysäyttää yleisön liikkeen suljinajalla, ja estää kuvaa tärähtämästä 105mm objektiivilla joten määritän suljinajaksi 1/125s. Tällöin jätän herkkyyden automaatille, koska luotan kamerani valotusmittariin ja ymmärrän miten se toimii. Korjaan valotusta EV-säädöllä ja nautin lopputuloksesta. Annan kameran murehtia niistä asioista joista tiedän sen kykenevän murehtimaan, ja huolehdin muusta itse (kuten mittaustilasta, käytänkö pistemittausta vai matriisimittausta, mistä mittaan valon, mihin tarkennan jne jne). 

Manuaali on toki hyvä myös täysmanuaalina, herkkyyden ollessa manuaalina. Tilanteissa joissa vallitseva valo on tasainen tai valotus tehdään muulla tavoin, kuten salamalla on manuaali lähes ainoa oikea tapa. En halua kameran arpovan valotukseen vaikuttavia arvoja koska minä tiedän että valotus on jatkuvasti sama. Ei syytä siis antaa kameran tehdä mitään valintoja puolestani.

Täten ollaan käytykin läpi ne tärkeimmät tilat, joissa voidaan toimia “puoliautomaattisesti”, tai halutessaan enemmän manuaalisesti. Sinun tulee tietää missä tilanteissa mikäkin tapa toimia on oikea. Lähtökohtaisesti sanoisin että tee seuraava päätös kuvaustilanteissa:

Voinko käyttää täysmanuaalia?

Voinko käyttää auto-isoa?

Kuinka paljon valoisuus eli vallitseva valo vaihtelee?

Millaisen suljinajan tarvitsen terävään kuvaan?

Vai valaisenko kuvan sittenkin itse esim, salamoilla, jolloin suljinaika ei merkitse eikä vallitteva valo?

Haluanko hakea aukko ja suljinaika-arvoilla tiettyä estetiikkaa?

Näin. :) Tässä ajatuskarttaa miten asiaa voi lähteä omaan pääkoppaan purkamaan, toivottavasti tästä on apua ja päästään kaikki pois aukkoprioriteetilta, jos ja kun tarve on :) Tämä toki vain karkea kartta aiheesta, jossa moni muitakin reittejä mutta ehkä avaa jollekin silmät miten asiaa voi lähestyä:

Vastaus lyhyesti: Tee valinnat kuvaustilasta ja valotusarvoista aina tilannekohtaisesti. Tutki tukeeko kamerassasi auto-isoa ja kenties auto-isossa suljinaikamääritystä.

[tissitwiitit]

Jakso 11

Henrik @henrtuom

Ainahan se on mielessä mitä Marille kuuluu, mutta hypätään nyt ensin. #tisuomi

Sekä

Annie @Woodrush10

Väpän herkkä puoli on lerpatus hirveässä jurrissa. #tisuomi

Ja

Taavi Honkonen @T_Honkonen

Luulisi Even osaavan noita keppejä käsitellä #tisuomi

[finnish-art-gallery]

Lady Werner, Gustaf Lundberg, Finnish National Gallery

Paul ja Fanny Sinebrychoffin taidekokoelmaan kuuluvassa pastellimaalauksessa, Kreivitär Poaton (?) (inv. S 91) on nuori nainen, jonka kasvot on kuvattu viistosti ja hieman kallellaan katsojasta oikealle. Miehustaa kehystää kaunis erilaisista kukista ja pitseistä sommiteltu reunus yhdessä huolettoman vapaana roikkuvan tummanruskean hiuskiehkuran kanssa. Hiuksista muodostuu kuin sattumalta pieniä ruusukkeita. Vaaleaksi puuteroitujen päällishiustensa peittona naisella on sinisistä pikkukukista sidottu kimppu. Kukkien kanssa samansävyinen sininen huivi toimii kuvassa katseenohjaajana. Tämänkaltainen kuvattavan käsittely on tyypillistä Lundbergin muotokuvissa, joissa hän toisti tietyt elementit vuodesta toiseen. Vain kasvojenpiirteet pyrittiin muuttamaan usein hieman imartelemalla kuvattavaa muistuttaviksi. Pastellimaalaukset ovat edustavimmillaan, kun niitä tarkastelee hieman hämärässä valossa ja tavallista pidemmältä katseluetäisyydeltä. Joissakin kohdin tätä muotokuvaa tekotapa näyttää läheltä katsottuna kömpelöltä, poskien puna on selvästi raidoitettu ja nenänympärystän iho vaikuttaa liioitellun tummalta. Ainoastaan naisen miehusta on tässä maalauksessa toteutettu äärimmäisen hienosti, ja siinä näkyy pastellimaalauksen lähes unenomainen herkkyys parhaimmillaan. Kun teoksen asettaa oletettuun aikalaisvalaistukseen, hämmästyy koko maalauksen kauneutta ja sen tekijän taitavuutta. Maalauksen on tehnyt taiteilija, joka ilmeisen tietoisesti karsi työstään pois kaiken ylimääräisen, ja kuitenkin sai aikaan suunnitellun lopputuloksen eli ihastuttavan pastellimaalauksen. Gustaf Lundberg menetti isänsä jo nuorena vuonna 1701, ja hänen kasvatuksestaan huolehti siitä lähtien isoisä, kultaseppä Fredrik Richter (1636–1714). Vuodesta 1712 hän opiskeli David von Krafftin johdolla maalausta. Lundberg matkusti opettajansa tahdon vastaisesti lisäopintoihin Pariisiin 1717, jossa hän ensin opiskeli kahden johtavan muotokuvamaalarin, Hyachinte Rigaudin ja Nicolas de Largillieren johdolla. Samoihin aikoihin Lundberg opiskeli myös piirustusta Ecole des Beaux-Artissa ja hänen maalaustyylinsä muuttui selvästi kevyemmäksi kuin David von Krafftin opetuksen aikana Ruotsissa. Vuonna 1720 italialainen Rosalba Carriera saapui Pariisiin vierailulle vuodeksi, tuoden mukanaan kokonaan uuden tekniikan ja tyylin maalata pastellimaalauksia. Lundberg pääsi tämän naistaiteilijan oppilaaksi ja omaksui pastellimaalaustyylin niin hyvin, että öljyväreillä maalaaminen sai jäädä. Pariisilaiset ihastuivat oikopäätä Lundbergin muotokuviin ja hänestä tuli Ranskan hovin suojatti, joka sai kunnian maalata myös kuninkaallisia. Erityisesti hän oli naisten suosiossa. Lundberg hyväksyttiin Carl Gustav Tessinin (1695–1770) suosituksesta Ranskan taideakatemian jäseneksi vuonna 1721. Tämä oli suuri kunnia ulkomaalaiselle taiteilijalle ja antoi hänelle samalla mahdollisuuden osallistua akatemiassa joka toinen vuosi pidettäviin näyttelyihin. Lundberg asettikin 1743 näytteille kaksi muotokuvaa, jotka hän oli maalannut kollegoistaan François Boucherista ja Charles-Joseph Nattieristä. Kilpailu Pariisissa tuon ajan muodin makuun sopivalla taiteenalalla kuitenkin koveni ja vuonna 1745 Lundberg katsoi viisaammaksi palata takaisin Ruotsiin. Tuolloin Lundberg oli asunut Pariisissa jo yli 25 vuotta ja oli itsekin jo 50-vuotias. Vanha ystävä Carl Gustaf Tessin toimi taas Lundbergin esittelijänä, ja ruotsin hovi ja salongit ottivatkin tämän pastellimaalarin avosylin vastaan. Maassa oli jo kaivattu hänenlaistaan Ranskassa koulutuksensa saanutta rokokoo-tyyliin maalaavaa maailmanmiestä ja taiteilijaa. Lundberg siis täytti aateliston odotukset, ja hänestä tehtiin hovi-intendentti, hovimaalari ja myös vuonna 1776 Kuninkaallisen akatemian johtaja. Hänen uransa johtavana muotokuvataiteilijana Ruotsissa kesti lähes 40 vuotta. Tänä aikana hän ehti maalata noin 500 työtä, joista suuri osa pastelleja. Lundbergin muotokuvansa ovat rakastettavia, suruttomia ja yleensä vailla syvempää psykologista analyysiä, eli juuri sellaisia, joita rokokoo-ajan ihmiset halusivat. Parhaimmillaan hän oli kuvatessaan nuoria naisia. Lundbergillä oli monia oppilaita, joista parhaiten tunnettu on miniatyyrimaalari Peter Adolf Hall, joka maalasi myös etupäässä naisten muotokuvia. Useimmissa Gustav Lundbergin maalauksista ei ole signeerausta eikä vuosilukua, joten niiden ajoittaminen on hankalaa. Tosin hänen tuotantonsa laatu muuttui – muiden kollegoidensa tapaan – vanhemmiten vaihtelevaksi eikä taiteilija enää saanut maalauksiinsa samaa herkkyyttä kuin parhaina päivinään. Teokset itse ovat myös muuttuneet ajan mittaan, pastellivärit ovat kuivuneet ja haalistuneet ja monien teosten alkuperäinen loisto on vain aavistettavissa. Myös tästä Sinebrychoffin taidemuseon pastellista S 91 on löytynyt konservaattoreiden tutkimuksissa muutoksia, mm. värin haalistumista ja silmin näkymätöntä hometta. Paul Sinebrychoff osti kaksi pastellia (inv. S 91 ja S 92) samanaikaisesti Bukowskin huutokauppaliikkeen välityksellä Tukholmasta vuonna 1903. Hänelle lähetettiin kuvat kolmesta pastellista, joista hän valitsi kaksi. Sinebrychoff kysyi teosten alhaisinta hintaa ja oli valmis ostamaan myös ainoastaan vain toisen. Kirjeessään hän tiedusteli kohteliaasti pastellien ikää ja sitä, että ovatko maalaukset todella Lundbergin maalaamia. Kuvista, jotka hän oli saanut, hän sai sen vaikutelman, että teokset olisi maalattu hiljattain, niin tuoreilta ja hyvin säilyneiltä ne näyttivät. Sinebrychoff tiedusteli samassa kirjeessä töiden restauroinnista ja niiden kehyksistä, sillä myös ne näyttivät hänestä uusilta ja oudoilta. Hänen mainitsemansa sininen maalikohta kehyksissä on nykyisin kultauksen peitossa. Samassa kirjeessä hän totesi kaikkien kolmen työn olevan samanlaisia ja kyseli mistä ne ovat lähtöisin. Säkeestä, jonka Sinebrychoff lähetti Bukowskille, käy ilmi, että keräilijä oli huolestunut teosten kuljetuksesta. Hän huoleti siitä, että pastellit pakattiin hyvin ja että niitä täytyi käsitellä varoen. Samalla hän halusi myös varmistua siitä, että pastellit suojattiin hyvin liialta kosteudelta. Teosten kauppasummaksi tuli yhteensä 2.200 kruunua. Nämä olivat viimeiset Lundbergin pastellit, jotka hän kokoelmaansa osti. Bukowskilta vakuutettiin, että työt ovat vanhoja ja että niitä ei ole restauroitu. Tuolloinen omistaja, joka halusi pysyä tuntemattomana, oli ostanut ne noin 20 vuotta aiemmin huutokaupasta, joka pidettiin ruotsalaisessa herraskartanossa. Henkilöiden nimet huutokauppaliike oli saanut kehyksistä, joiden taakse tiedot oli kirjoitettu vanhalla kirjoitustyylillä. Pastellin S 92, Rouva Werner os. Keilhorn, henkilöstä on löytynyt viimeaikaisissa tutkimuksissa tietoja, mutta S 91, Kreivitär Poaton, on vielä toistaiseksi täysin tuntematon henkilö. Olisiko Lundberg maalannut salaperäisen kreivittären kuvan kuitenkin jo ranskassa ollessaan? Reetta Kuojärvi-Närhi, amanuenssi Sinebrychoffin taidemuseo, 2007

http://kokoelmat.fng.fi/app?si=S+92

[finnishfun]

Mörkövahti

Chapter 17 - 20.

saaliseläin - prey herkkyys - sensitivity napa (plural navat) - pole (e.g. of a magnet) tiedemies - scientist puuväri - colored pencil tuommoinen - that kind of möykky - blob potkulauta - kick-scooter laho - rotten wood nakutus - knocking sound viltti - blanket verkkaisesti - slowly pilvenpiirtäjä - skyscraper kylmälaukku - ice box vaikeaselkoinen - hard to understand

[norwegiatlas]

New Words [4]  19th of March

Finnish

rajautua - to border

väestö - population

väki - crowd

kerääntyä - to accumulate

allergisoitua - to become allergic to something

herkkyys - sensitivity

asiakaspalvelu - customer service

ruokahalu - appetite (hyvää ruokahalua! - bon appétit!)

kura - mud, dirt; (colloquial) diarrhea (hänellä on vatsa kuralla - she has diarrhea)

kuraantua - to get soiled, dirty (by mud)

Armenian

ասա - say (imperative)

արա - do (imperative)

ուրիշ - other

որոշ - some

առյուծ - lion

[hirmuripuli]

Kirjasuositus! Liisa Keltikangas-Järvinen: Ujot ja introvertit

Luin tän kirjan jokunen kuukausi sitten ja tein siitä sillon muistiinpanoja koska se oli mulle aika silmiä avaava lukukokemus. Nyt päätin vihdoin saada aikaseks suositella sitä muillekin.

Kirjassa siis selitetään mitä ujous ja introverttiys on ja mitä hyviä puolia niissä on. Lähtökohtana ei oo, että ujous on joku vika josta pitäis pyrkiä eroon, vaikka mukana onkin vinkkejä miten voi ite tulla rohkeemmaksi jos on ujo ja miten esim. ujoon lapseen pitäis suhtautua jotta lapsesta ei tulis entistä ujompi.

Tässä muutamia kiinnostavimpia pointteja joita mulle jäi kirjasta käteen:

- ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre ja sen takia siitä on vaikee päästä eroon

- ujous EI ole sama asia kuin epäsosiaalisuus – ja sosiaalisuus EI ole sama kuin sosiaaliset taidot! ujokin ihminen voi olla sosiaalinen eli kaivata ihmisten seuraa, ja sosiaalisellakin ihmisellä voi olla huonot sosiaaliset taidot, koska ne on opittuja taitoja. ujous ei sulje pois sosiaalisia taitoja, ja ujot usein aliarvioi omat sosiaaliset taitonsa

- jos ihminen on sekä ujo että sosiaalinen, puhutaan ristiriitasesta ujoudesta, jossa korostuu sekä ujouden että sosiaalisuuden negatiiviset puolet: sen miettiminen, mitä itestä ajatellaan, ja tarve olla pidetty ja miellyttää muita

- empatia ja herkkyys tulkita toisten tunteita korreloituu ujouteen, ei sosiaalisuuteen

- ujoilla on taipumusta tulkita sosiaaliset interaktiot ja myös yksinkertaset ärsykkeet negatiivisesti. esim. ujot lukee helposti neutraaleja sanoja väärin silleen, että ne saa negatiivisen merkityksen

- vielä 25 vuotta sitten ujoudella oli tutkimusten mukaan positiivinen yhteys oppilaan arvosanoihin. nykyään ujot saa helpommin omaa osaamistaan huonompia arvosanoja kaikissa aineissa. opettajat myös arvioi aggressiivisten oppilaiden sosiaaliset taidot paremmiksi kuin ujojen

- (tästä kohtaa mulla ei oo muistiinpanoja joten tää tulee ihan oman muistin varasta) ennen ujoutta voitiin pitää jopa toivottavana luonteenpiirteenä, kun taas nykyään joka paikassa korostetaan sosiaalisuutta/sosiaalisten taitojen merkitystä. se mitä pidetään ujoutena vaihtelee ajan ja kulttuurin mukaan ja ei voida oikeestaan sanoa että esim. suomalaiset ois erityisen ujoa kansaa(?). se miten hyvin ujo sopeutuu ympäröivään yhteiskuntaan riippuu siitä minkälaisia luonteenpiirteitä kyseisessä ajassa ja paikassa arvostetaan

- introverttiys ja ekstroverttiys taas kuvastaa ihmisen viritystilaa. introvertin viritystila on lepotilassakin korkeempi ku ekstrovertin, joten introvertin tarttee rajottaa ulkoa tulevien ärsykkeiden määrää. ekstroverteillä puolestaan on matala viritystila ja ekstrovertit hankkii ulkoisia ärsykkeitä sen nostamiseks (ja jos ymmärsin oikein niin tää ei siis koske pelkästään toisia ihmisiä, vaan myös muita ulkoisia ärsykkeitä, mikä oli itelle uutta)

- suurin osa ihmisistä kuitenkin on jotain introvertin ja ekstrovertin väliltä

tässä oli vaan muutamia seikkoja joita pidin kiinnostavina, suosittelen lukemaan koko kirjan jos aihe kiinnostaa. ite ainakin tajusin ton kirjan lukemisen myötä et en ehkä ookaan niin epäsosiaalinen ja niin introvertti ku olin kuvitellu, vaan ainaki osa siitä mitä oon pitäny epäsosiaalisuutena onkin ujoutta – ja se on ihan okei.

Lähdeteos: Keltikangas-Järvinen, L. 2019. Ujot ja introvertit. Helsinki: WSOY.

[dustedandsocial]

Dusted and Social. 2020, Mix #02

Pictured: Tôle Froide

01. Intro 02. Derya Yıldırım & Grup Şimşek - Deniz dalgasız olmaz 03. Tôle Froide - Autodétruisez-vous 04. Max Jardany - Everything Falls 05. Ukryte Zalety Systemu - Co to za człowiek 06. Zurich Cloud Motors - For the Beyond 07. Degens - Szamba 08. ex-diel - Essay 09. Finale - Me Siento Ridículo 10. Uncle Pit - Rabbit Hill 11. Lewsberg - Left Turn 12. Asian Women on the Telephone - Indian Lullaby 13. Anna SchuSchu - No Articulative / Zero Identity 14. Bonne Humeur Provisoire - Paranoïa 15. Cakewalk - Chair With a View 16. Nairobi - Winding Tapes 17. Massicot - Indonezija 18. Óscar Barras - La primera mujer 19. Revbjelde - Geistig 20. Military Genius - L.G.M.D. 21. Rose Mercie - Bonfire 22. Glamour and Gloom - My Way 23. Arsy - Twist 24. guilhem all - Fatigue bénéfique 2 25. The Ground Pounders - Babies 26. La Chasse - meretrix

mega.nz

Dusted and Social. 2020, Mix #03

Pictured: Post-Materialists

01. CATSICK - Counterfeit Friend 02. The Worms - MLTL 03. Nape Neck - Paperweight 04. Ko Shin Moon - Magna Mater 05. SCARLATINE - Tendresse & Kway 06. Gareth JS Thomas - Hyphen British 07. The Shifters - Toffler 08. Last call at Nightowls - Húmeda 09. Galecstasy - Ferns 10. Pays P. - Ohçam’a fée du b1 11. Crash Toto - part3 12. The Upsidedown Flames - Pin Down Your Heart 13. Rita Mosss - Agiouverdic Cat 14. Hallelujah! - Scream 15. L'appel Du Vide - Falle 16. Handle - Lifes Work 17. Art Teachers - Kommentar 18. Model Home - Baya Style 19. Jon Shit - Dichter Holder 20. Infinity Knives - In the Mouth of Sadness ft. Bobbi Rush and Tyler Moonlight 21. Ida Toninato - Avant Les Forêts 22. Post-Materialists - After All 23. Stacks - Said into Song 24. Fashion Flesh - New Rock Formation 25. J. Carter - A Pale Cloth That Cover The Eyes 26. Räjäyttäjät - Tuhansien Järvien Kimmeltävä Maa

mega.nz

Dusted and Social. 2020, Mix #04

Pictured: Dame Area

01. Flaner Klespoza - Dziwne i tajemnicze sprawy 02. Dame Area - La Soluzione É Una 03. Sun Bather - Shouldn't Have Done It 04. Star Slushy - Birthday Cult 05. Kantamus - Mun herkkyys ajaa pahatkin pois 06. Krankmusik - Suicidial Hospital 07. Noonward - Packed 08. GR - Spray Of Punitive Fumes 09. Ferocious - Chichicho (Christchurch Remains) 10. The Archetypal Syndicate - las estrellas escuchan 11. Prutser - Netels 12. Houschyar - Faunus 13. Solo Ansamblis - Piligrimai II 14. Regis Turner - Lava's Platform Jump 15. Autor - FINGER 16. Dual Citizen - GOLD 17. Lorelle Meets The Obsolete - Fosas Limitadas 18. Baron Saturday - Moon-Shaped Ashtray 19. culte - desert 20. Jorge Coelho - Become the Means 21. The Domestiques - Remissa 22. The Dwarfs Of East Agouza - Black Sun of Intent 23. Matt Robidoux - Little Wall 24. Äärvö - Entre les décombres 25. Interlude 26. Slum Of Legs - Love’s Not Enough

mega.nz

[grev777]

Ajattelin juoda kaljan. Mutta toteutus uupuu. En oo ollut humalassa kuin kerran sitten 15/09/2017 ja aionkin pitää sen koko loppuelämäni. Mikäköhän mua vaivaa muutenkin, kun tunteet on ollut pinnassa viimeiset viikot. Mä oon ollut herkkä jäbä koko elämäni (kyllä, sen hurjan nuoruudenkin) Kai se on parempi päästää tunteet esille, kuin sulkea tunteet sisälle ja joku päivä mennä hiljaiseen metsään ja hirttää itsensä. #finnishman #tunteet #herkkyys #suomalainenmieseipuhu #erilainen #itkekunsiltötuntuu (paikassa Kartanonpelto)

[nyyhkis]

mutuals send me a number and i’ll make a post talking about you

tokat numerot katkon alla:

16: Kiva jutella pitkästä aikaa, vaikka se onkin vaan tälläsen randomin lyhyen tekstipostauksen kautta. Oon miettiny sua aina välillä ja tuntuu lähinnä et oot saanu sua kohtaan ihan liikaa epäreiluu kohteluu (ehkä multa ja muilta). Toivottavasti et oo menettäny sun toivoo tai muuten sun hyvää oloo. Oot lämpönen ihminen ja sisäistät tosi hyväl taval pehmosii arvoi, jotka toivottavasti näkyy myös sun töissä ja opiskelussa! Bless you, toivottavasti sä voit hyvin.

49: Ei varmaan olla ees juteltu aiemmin, mut kiehdot jollain tasolla ihmisenä kamalasti. Intiimiys ja inhimillisyys on sellasii juttui mitä yhdistän suhun yleensä täällä. En oikein tiedä susta mitään, mut toivottavasti mun läsnäolol on sulle positiivinen vaikutus. Toivon vähän lowkey et pystyisin jossain vaiheessa olla vähän lähempänä sun sielunmaisemaa, vaikka se ehkä tuntuukin vähän oudolta etenkin kun oon vaan outo Tumblr-tyyppi. Toivottavasti sun elämä hymyilee sulle!

229: Oot parhaimmalla mahollisella tavalla jotenkin tavallinen ihminen. Vaikka tiedän et sulla on kaikkee raskasta päällä välillä, ihailen miten pystyt tsemppaamaa ittees ja olee ilo ihmisille sun ympärillä. Pidä kiinni sun kumppanist ja teidän kaveriporukoist niin pystyt hakee niitä kautta tasapainoo töille ja muulle raskaalle. Lomailut ja muut vapaat tuo sulle toivottavasti paljon kivoi kokemuksii ja pystyt hakee niistä positiivist nollausta.

1919: Ei olla juteltu oikein kunnolla koskaan, mut aina kiva nähä sua mun dashilla. Sun läsnäolost somessa muutenkin huokuu sellanen elämänilo ja herkkyys, vaikka siinä onkin sellanen tietty mysteerin verho päällä. Toivon vaa et suruilu ja ankee olo pysyy kaukana susta ja et pystyt olee lähellä lämpösii fiiliksii. Läheiset ja kaverit arvostaa sua varmasti ihan hirveesti. Tuu höpöttelee jos koskaan tuntuu siltä!

1969: Ollaan aika uusii tuttavuuksii vielä, mut tuntuu et sun läsnäolo piristää tosi monien ihmisten elämii ja osaat pitää sellasen pirteen olon sun porukassa, mikä se sit onkaan koskaan. Vaikka ollaa aika erilaisii ihmisii erilaisissa elämäntilanteissa, aina kiva kuulla sun fiiliksii ja nähä eläinpostauksii. Luulen et löydät viel jonkun kivan polun sun elämälle. Muista vaa olla reilu itelles sun valintojen suhteen. Ja anyway, muista kans ottaa maltilla päihteiden kaa pliis höh :(

42069: Ihailen sua ihmisenä tosi paljon ja luulen et sul on paljon annettavaa maailmalle (ei paineita hmm AAaaaa). Jotenki hassuu mut tuntuu et ehkä parempi et tsemppailen sua vähän kauempaa etten käy liian raskaaks. Riippumatta siitä miten elämä ohjaa sua nyt, luulen et saat itelles syksyks jotain fiksuu puuhaa ja pääset toteuttaa ittees hyvil tavoil. Pidä toivoo yllä ja hae hyvii juttui sun ympärille. Yritän olla roikkumatta ja selittämättä liikaa, oho.

postailen myöhemmin lisää! saa lähettää viel näitä numeroita jos haluutte :’)

[finnish-art-gallery]

Countess Poaton (?), Gustaf Lundberg, Finnish National Gallery

Paul ja Fanny Sinebrychoffin taidekokoelmaan kuuluvassa pastellimaalauksessa, Kreivitär Poaton (?) (inv. S 91) on nuori nainen, jonka kasvot on kuvattu viistosti ja hieman kallellaan katsojasta oikealle. Miehustaa kehystää kaunis erilaisista kukista ja pitseistä sommiteltu reunus yhdessä huolettoman vapaana roikkuvan tummanruskean hiuskiehkuran kanssa. Hiuksista muodostuu kuin sattumalta pieniä ruusukkeita. Vaaleaksi puuteroitujen päällishiustensa peittona naisella on sinisistä pikkukukista sidottu kimppu. Kukkien kanssa samansävyinen sininen huivi toimii kuvassa katseenohjaajana. Tämänkaltainen kuvattavan käsittely on tyypillistä Lundbergin muotokuvissa, joissa hän toisti tietyt elementit vuodesta toiseen. Vain kasvojenpiirteet pyrittiin muuttamaan usein hieman imartelemalla kuvattavaa muistuttaviksi. Pastellimaalaukset ovat edustavimmillaan, kun niitä tarkastelee hieman hämärässä valossa ja tavallista pidemmältä katseluetäisyydeltä. Joissakin kohdin tätä muotokuvaa tekotapa näyttää läheltä katsottuna kömpelöltä, poskien puna on selvästi raidoitettu ja nenänympärystän iho vaikuttaa liioitellun tummalta. Ainoastaan naisen miehusta on tässä maalauksessa toteutettu äärimmäisen hienosti, ja siinä näkyy pastellimaalauksen lähes unenomainen herkkyys parhaimmillaan. Kun teoksen asettaa oletettuun aikalaisvalaistukseen, hämmästyy koko maalauksen kauneutta ja sen tekijän taitavuutta. Maalauksen on tehnyt taiteilija, joka ilmeisen tietoisesti karsi työstään pois kaiken ylimääräisen, ja kuitenkin sai aikaan suunnitellun lopputuloksen eli ihastuttavan pastellimaalauksen. Gustaf Lundberg menetti isänsä jo nuorena vuonna 1701, ja hänen kasvatuksestaan huolehti siitä lähtien isoisä, kultaseppä Fredrik Richter (1636–1714). Vuodesta 1712 hän opiskeli David von Krafftin johdolla maalausta. Lundberg matkusti opettajansa tahdon vastaisesti lisäopintoihin Pariisiin 1717, jossa hän ensin opiskeli kahden johtavan muotokuvamaalarin, Hyachinte Rigaudin ja Nicolas de Largillieren johdolla. Samoihin aikoihin Lundberg opiskeli myös piirustusta Ecole des Beaux-Artissa ja hänen maalaustyylinsä muuttui selvästi kevyemmäksi kuin David von Krafftin opetuksen aikana Ruotsissa. Vuonna 1720 italialainen Rosalba Carriera saapui Pariisiin vierailulle vuodeksi, tuoden mukanaan kokonaan uuden tekniikan ja tyylin maalata pastellimaalauksia. Lundberg pääsi tämän naistaiteilijan oppilaaksi ja omaksui pastellimaalaustyylin niin hyvin, että öljyväreillä maalaaminen sai jäädä. Pariisilaiset ihastuivat oikopäätä Lundbergin muotokuviin ja hänestä tuli Ranskan hovin suojatti, joka sai kunnian maalata myös kuninkaallisia. Erityisesti hän oli naisten suosiossa. Lundberg hyväksyttiin Carl Gustav Tessinin (1695–1770) suosituksesta Ranskan taideakatemian jäseneksi vuonna 1721. Tämä oli suuri kunnia ulkomaalaiselle taiteilijalle ja antoi hänelle samalla mahdollisuuden osallistua akatemiassa joka toinen vuosi pidettäviin näyttelyihin. Lundberg asettikin 1743 näytteille kaksi muotokuvaa, jotka hän oli maalannut kollegoistaan François Boucherista ja Charles-Joseph Nattieristä. Kilpailu Pariisissa tuon ajan muodin makuun sopivalla taiteenalalla kuitenkin koveni ja vuonna 1745 Lundberg katsoi viisaammaksi palata takaisin Ruotsiin. Tuolloin Lundberg oli asunut Pariisissa jo yli 25 vuotta ja oli itsekin jo 50-vuotias. Vanha ystävä Carl Gustaf Tessin toimi taas Lundbergin esittelijänä, ja ruotsin hovi ja salongit ottivatkin tämän pastellimaalarin avosylin vastaan. Maassa oli jo kaivattu hänenlaistaan Ranskassa koulutuksensa saanutta rokokoo-tyyliin maalaavaa maailmanmiestä ja taiteilijaa. Lundberg siis täytti aateliston odotukset, ja hänestä tehtiin hovi-intendentti, hovimaalari ja myös vuonna 1776 Kuninkaallisen akatemian johtaja. Hänen uransa johtavana muotokuvataiteilijana Ruotsissa kesti lähes 40 vuotta. Tänä aikana hän ehti maalata noin 500 työtä, joista suuri osa pastelleja. Lundbergin muotokuvansa ovat rakastettavia, suruttomia ja yleensä vailla syvempää psykologista analyysiä, eli juuri sellaisia, joita rokokoo-ajan ihmiset halusivat. Parhaimmillaan hän oli kuvatessaan nuoria naisia. Lundbergillä oli monia oppilaita, joista parhaiten tunnettu on miniatyyrimaalari Peter Adolf Hall, joka maalasi myös etupäässä naisten muotokuvia. Useimmissa Gustav Lundbergin maalauksista ei ole signeerausta eikä vuosilukua, joten niiden ajoittaminen on hankalaa. Tosin hänen tuotantonsa laatu muuttui – muiden kollegoidensa tapaan – vanhemmiten vaihtelevaksi eikä taiteilija enää saanut maalauksiinsa samaa herkkyyttä kuin parhaina päivinään. Teokset itse ovat myös muuttuneet ajan mittaan, pastellivärit ovat kuivuneet ja haalistuneet ja monien teosten alkuperäinen loisto on vain aavistettavissa. Myös tästä Sinebrychoffin taidemuseon pastellista S 91 on löytynyt konservaattoreiden tutkimuksissa muutoksia, mm. värin haalistumista ja silmin näkymätöntä hometta. Paul Sinebrychoff osti kaksi pastellia (inv. S 91 ja S 92) samanaikaisesti Bukowskin huutokauppaliikkeen välityksellä Tukholmasta vuonna 1903. Hänelle lähetettiin kuvat kolmesta pastellista, joista hän valitsi kaksi. Sinebrychoff kysyi teosten alhaisinta hintaa ja oli valmis ostamaan myös ainoastaan vain toisen. Kirjeessään hän tiedusteli kohteliaasti pastellien ikää ja sitä, että ovatko maalaukset todella Lundbergin maalaamia. Kuvista, jotka hän oli saanut, hän sai sen vaikutelman, että teokset olisi maalattu hiljattain, niin tuoreilta ja hyvin säilyneiltä ne näyttivät. Sinebrychoff tiedusteli samassa kirjeessä töiden restauroinnista ja niiden kehyksistä, sillä myös ne näyttivät hänestä uusilta ja oudoilta. Hänen mainitsemansa sininen maalikohta kehyksissä on nykyisin kultauksen peitossa. Samassa kirjeessä hän totesi kaikkien kolmen työn olevan samanlaisia ja kyseli mistä ne ovat lähtöisin. Säkeestä, jonka Sinebrychoff lähetti Bukowskille, käy ilmi, että keräilijä oli huolestunut teosten kuljetuksesta. Hän huoleti siitä, että pastellit pakattiin hyvin ja että niitä täytyi käsitellä varoen. Samalla hän halusi myös varmistua siitä, että pastellit suojattiin hyvin liialta kosteudelta. Teosten kauppasummaksi tuli yhteensä 2.200 kruunua. Nämä olivat viimeiset Lundbergin pastellit, jotka hän kokoelmaansa osti. Bukowskilta vakuutettiin, että työt ovat vanhoja ja että niitä ei ole restauroitu. Tuolloinen omistaja, joka halusi pysyä tuntemattomana, oli ostanut ne noin 20 vuotta aiemmin huutokaupasta, joka pidettiin ruotsalaisessa herraskartanossa. Henkilöiden nimet huutokauppaliike oli saanut kehyksistä, joiden taakse tiedot oli kirjoitettu vanhalla kirjoitustyylillä. Pastellin S 92, Rouva Werner os. Keilhorn, henkilöstä on löytynyt viimeaikaisissa tutkimuksissa tietoja, mutta S 91, Kreivitär Poaton, on vielä toistaiseksi täysin tuntematon henkilö. Olisiko Lundberg maalannut salaperäisen kreivittären kuvan kuitenkin jo ranskassa ollessaan? Reetta Kuojärvi-Närhi, amanuenssi Sinebrychoffin taidemuseo, 2007

http://kokoelmat.fng.fi/app?si=S+91

[venlaart]

 Egodammar Ölymaalaus / Erillainen kauneus

Öljymaalaus on itselleni erittäin kivaa, tykkään miten väri sekottuu. Ainut mistä en niinkään paljon tykkää siinä on että maalin kuivamiseen menee niin pitkään, mutta toki siinä samalla kun maali kuivaa voi katsoa kohtia mitä haluaa korjata tai täydentää ja näin voi aina pitää mielessä että mitä tehdä seuraavaksi teosta tekiessä.

Aiheena tässä minulla oli erillainen kauneus. Ja tässä se erillainen kaunes on herkkyys. Jotkut voisivat sanoa, että herkkyys on heikkoa, mutta mielestäni se on yksi ihmisen vahvuuksista. Tunteiden näyttäminen on kaunista.

Tähän teokseen meni kokonaisuudessaan pari viikkoa, olen ylpeä ja tykkään teoksen lopputuloksesta, mutta haluaisin vielä panostaa hahmon anatomiaan se oli haastavinta tässä ja siinä minulla on vielä oppimista

[pesapallolehti]

Ääneen puhutulle sisällölle kulttuurin muutos

Ammattikorkeakoulun käytävillä en ollut käynyt ennen kuin pääsykokeissa. Pääsykokeiden ensimmäisestä vaiheesta on nyt noin viisi ja puoli vuotta aikaa. Itseluottamus oli pitkään este, että koin etten minä voi mitään lukiota saada suoritetuksi, saati jotain ammattikorkeakoulua viestinnän koulutusohjelmassa. Kun ei ole itseluottamusta, silloin ei näe edessä kunnolla tietä, miten jonnekin omaan tavoitteeseen voi päästä.

Paljon olen puhunut sen jälkeen, kun olen oppinut puhumaan. Sanoja suoltava suu ja runoja raapusteleva reppureissaaja kulkenut elämäntietään. Ennen kiertelin tätä maata yksin, nykyisin elämääni kuuluu yhtä lailla perhekin. Jotkut käänteet ohjaavat elämää aina välillä uuteen suuntaan. Niin on varmasti käynyt omallakin kohdallani, toiset ovat henkilökohtaisia, ja jotkut ovat sellaisia, mistä voin kertoa täälläkin.

Paljon olen vuosien saatossa tarvinnut ihmisiä, kun olen tehnyt jotain ja sitten rämpinyt jossain. Olen tarvinnut kannustusta, nostamista, ilojeni ihmettelijää ja murheissani myötätuntoa kokevaa. Kiitos asianosaisille. Mutta palataan siihen pääsykokeeseen. Kevään loppuhetket ja vuosi 2016 olivat hyvää vauhtia menossa. Ensimmäisen pääsykoepäivän jälkeen vaimoni kysyi: Miten minulla meni pääsykoe?

Vastasin harvinaisen itsevarmasti, että elokuussa alkaa koulu. Siihen hetkeen saakka olen elämässäni paljon vähätellyt itseäni ja tekemisiäni. Toisen pääsykoevaiheen jälkeen kohtasin kotona saman kysymyksen: Vastaus oli, että opintojen jälkeen olisi tarkoitus tehdä alalla töitä. Olin tehnyt mielestäni hyvin pääsykokeet ja huomannut, että minulla on jonkin verran journalistista osaamista, jonka myötä olen yhdellä asemalla.

Olin jonkin verran tehnyt alalla töitä sekä käynyt lyhyempiä kursseja eri puolilla maata, sekä Pohjola-opistolla Oulussa vuoden kestäneen lehtijournalismilinjan ja 2010-13 Kouvolassa iltalukion – ylioppilaaksi saakka. AMK:n ovet aukenivat ensimmäisellä yrityksellä. Luokka oli heti ihastuttava, kriittinen ja monisäikeinen persooniltaan. Sieltä on alkanut lopun elämäni kestävä taival, joka liittyy tekstin otsikkoon.

Ensimmäisen lukukauden päätteeksi ja uuden vuoden alla tein lupauksen, että en vähättele itseäni enää. Se ei ollut helppo lupaus eikä millään muotoa itsestäänselvyys toteutumaan. Nykyisin puhun teoistani, sanon haaveitani ääneen ja kirjoitan unelmistani. Kaikki ne tekosyyt, mitkä olen vuosien saatossa, antanut itseäni ohjata hyväksyn itsessäni. Tiedän rajoitteita, tiedän uhkatekijöitä, mutta silti olen päättänyt onnistua.

Vieläkin minä puhun paljon ja kirjoitan runoja. Kirjoitan yhtä lailla mielestäni asiaa ja osaan myös olla hiljaa. Opinnot antoivat paljon itseluottamusta tai ainakin paljon sen päälle, mistä sitä on lähetty nostamaan. Pääsykoe piti tehdä suurimmaksi osaksi yksin, meillä oli silloin yksi ryhmätehtävä. Opinnoissa oli yksin puurtamista, mutta oli myös yhdessä tekemistä, sitä se on journalismi – moniulotteista ihmisten kanssa.

Kiitos Oulun ammattikorkeakoululle vuosista, ne jättivät minuun jäljen, jonka kannan mukanani. Se jälki on parempi itseluottamus ja se on ollut osa matkaa kohti unelmiani, mitä lähdin jo lapsena tavoittelemaan. Kiitos yhtä lailla aiemmille opinnoille sekä ihmisille, ketkä ovat jaksaneet kulkea kanssani ja ajatuksiani sekä mielen metkujani koittaneet ymmärtää. Tässä tilanteessa en ole enkä olisi yksin. Luottakaa toisiin.

Erilaisuus on metsistä tai kaupunkiviidakoista se kaunein, erilaisista ihmisäänistä ja ihmisajatuksista koostuva hehku. Kaikki se värien runsaus, minkä elämä antaa ympärille. Sinne kuulut sinäkin, oman tarinasi kantavana valojen säteinä. ”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen”, kirjoitti edesmennyt runoilija Tommy Tabermann ja runoissa on rakkauden lisäksi viisaus, herkkyys ja tienviitta luonnon kauneudelle.

[kaatuvatorni]

Grafiikkatöiden teema: Tribuutti J.R.R Tolkienille.

Valitsin Tolkienin maailman, sillä koen löytäväni hänen teoksistaan paljon inspiraatiota niin tekstin kuin kirjoista toteutettujen elokuvien visuaalisuuden kautta. Olen aina pitänyt tästä kyseisestä fantasia maailmasta ja halunnut toteuttaa teoksen hänen töistään inspiroituneena. Tolkien kirjoitti kirjojaan aina 1930 luvulta aina 1970 luvulle asti. Otin inspiraatiota nimenomaan hänen luomastaan maailmasta, enkä erikseen tietystä kirjasta ja kohdasta.

Tolkienin maailmassa esiintyy usein pääteemana hyvän ja pahan välinen taistelu ja se näkyy myös minun töissäni, sillä ne ovat osittain täysin ääripäitä toisistaan. Työni ovat teoksia lähinnä maisemista tai paikkoja Keskimaasta, eivät edes välttämättä tiettyjä paikkoja, vaan kohtauksia matkan varrelta. Loin syksyisen ja lämpimän sävyisen metsämaiseman ajatellen haltioiden asuinsijoja ja matkaa näitä (Rivendell ja Lothlórien) kohti, kotoisan Hobittilan oven, synkän ja dramaattisen linnoituksen inspiroituneena Barad-dûrista, sekä vuoren, jonka huipulla nähdään lohikäärme kääpiöiden tarinoista vaikutteita löytäen tuomaan pakkaan sadunomaisuutta ja seikkailumieltä. Tunteita, jotka ottivat vallan kirjoja lukiessa sekä näitä töitä tehdessäni on paljon, muutamia ovat synkkyys ja epätoivo, herkkyys, kotoisuuden tunne, jännitys sekä silkka ihannointi tätä upeaa maailmaa kohtaan, jonka yksi ihminen on onnistunut keksimään ja luomaan oman päänsä sisällä. Lopullinen tunne ja ajatus, joka herää sekä matkalla Tolkienin polkuja kulkiessa, että näiden omien töideni tekoprosessin lähestyessä loppuaan on kuitenkin helpotus. Matka on kuljettava kokonaan alusta loppuun. Mukana käsikädessä kulkee haikeus. Tämä on minunkin viimeinen matkani tämän kyseisen koulun polkuja kulkiessa ja edessä odottavat uudet tuulet.