#varmaan kelpaa :<< /div> Explore tagged Tumblr posts

[salmiakkisaatana]

valitse vapaasti mistä hahmostas haluat puhua, haluan kuulla kaikista

Tota tota... mä mietin pitkään ja hartaasti et kestä mä selittäisin enkä osannu päättää ni tulee nytten sitten ihan satunnaisii hahmoja!

Jurin lähestymistapa konflikteihi on aika usein se, et se pyrkii välttelemää ja unohtamaa koko asian. Se on kuitenki alkanu opettelemaa kommunikaatiota, koska se on havahtunu siihe et maton alle lakasemine on vaan pahentanu asioit (jee hyvä juri!) ja koska ku Niklas (sen kämppis/kumppani/kaveri/en oo ihan varma mikä termi on heiän mielestä sopiva) tajus et Juril on tämmönen tapa nii se veti selkeen rajan et Jurin on opittava joku terveempi lähestymistapa. Joten Juri opettelee sekä ittesä että Niklaksen takii. Juril on myös vähän sitä, et ihan sama mitä tunnetta se kokee konfliktin takii ni siitä tuntuu, ettei se oo oikeutettu niihin tunteisiin ja se katastrofisoi tilannetta/seurauksia (mikä tietty vaikeuttaa sitä kommunikaatiota).

Juri on pitkään ja hartaasti opetellu sitä, ettei sillä menis pinna niin nopeesti konfliktien kaa mut kyl se viel välil tulee esii.

Jjoo ja sitten niitä lainauksia

No siis rakasta pikku Jackia on oikeestaan koko Benjaminin Persikan perään-biisi!

Måneskinin Honey-biisistä erityisesti kohta "It's not a one-night stand if it turns into two" on niiiin pahasti Alex ja yks Felix (mun kaverin hahmo mut oon välil tägäilly sitäki juttuihi) niinku sä et ymmärrä kuin pahasti se on noi!

Tää on taas koko biisi mut mut,,, minkä mä sille mahdan jos Mitskin Washing Machine Heart on ihan kokonaa Kata? Siitäki varsinki kohta "Baby, though I've closed my eyes I know who you pretend I am"

Kafkan "There are times when i am convinced i am unfit for any human relationship" on hyvin Tomasta mut myös Jurii. Ja vähän Myrskyyki. Alex ei pysty olee tarpeeks ittesä kaa et siitä tuntuis tolta mut kuule.. kyl se muutaman vuoden päästä on tota mieltä! mulla on ehkä vähän liikaa sadboy-hahmoja. tai sit ei.

"i am scared this is all i will ever be" on aika Onnii (joo mulla on semmonenki hahmo) (siitä tulee Aurora joten. Onni ei hätää sä et tosiaan tuu vaan olee se mitä nyt oot)

edit: kysymykset on tästä postauksesta!

[pureva]

fiskars has. frying pan doctors?

[hirmuripuli]

näin unta et olin rakennuksessa, jossa yhen oven takana oli bileet, mutta sisään pääs vaan huutamalla oven takaa jonkin meemin. siinä oli ihmisiä pyörimässä eikä kukaan keksiny mitään. joku yritti huutaa enkunkielisen meemin, mutta vastaukseks kuulu vaan "ruotsalaiset meemit ei kelpaa!" aattelin et helppohan joku meemi on keksiä, ja hetken päästä huusin sinne:

"miten meni noin niinku omasta mielestä?"

mut päästettiin heti sisään. siellä oven takana oli kauheesti porukkaa ja kaikki taputti ja hurras kun kävelin peremmälle. aattelin et kaikkien muiden meemit on varmaan ollu tosi surkeita ku ne innostu niin paljon mun jutusta... pysähyin hämmentyneenä kumartamaan ja lähin sit vaan ettimään vettä, koska mulla oli kauhee jano

[thespacecowboyyy]

Hyvää huomenta

[cedrellaw]

Spending Christmas at my mom's, aka I'm away for almost three days. And I let the tap open in both the bathroom and kitchen. Like little drop at the time, because my house is old and the pipes are shit. The weather is also cold and changing, which means that the pipes are likely to freeze when not used.

So me being "clever" thought it would be okay-ish to leave the drip. But right now I can't sleep because I'm afraid it will flood at my house. And I'm feeling so fucking stupid for doing that. I mean the sinks are open, there shouldn't be a flood, but I'm scared.

I'll be back home in less than two days, and I know it cannot flood that bad. It's only a drop! And my sinks are open! And if they are not, I have a drain in my bathroom (which is covered by a fucking mat!), and my kitchen sink is kinda big. But it's dripping on the side were isn't that additional drain.

Fuckfuckfuck. I did try to find out how fast a sink fills, but to no avil. And I already plotted to tell the incurance company that I didn't leave the taps open if anything happens. But I can't lie. And now I have confessed this in Tumblr, so this is evidence.

I will never do anything like this again. I'll take the frozen and unworking pipes any day over this anxiety I have now.

[tuntematontumpelo]

Tuntsan pojat pelaa korttia, pääkanuunat.

Ylläty yllätys, taas kirjottelemassa pojista tekemässä jotain mun randomeista mielenkiinnon aiheista. :DD Toivottavasti nautitte. Kertokaa ihmeessä omia mielipiteitänne niitä on kiva lukea :))

Rahikainen

Miksi eka mieleen tuleva asia on, että Rahikainen haluaa aina pelata strippi pokeria. Mutta jos otan tämän tosissaan, niin Rahikainen on hyvin rauhallinen pelaaja. Se on semmoinen ärsyttävän osaamattomalta esittävä niille, joiden kanssa hän pelaa ensimmäistä kertaa. Ja myös siitä syystä onnistuu helposti viemään pöydän kaikki panokset.

Onneksi poika osaa liueta paikalta ennen, kun saa turpaansa.

Lammio

Lammio pelaa pasianssia rauhoittuakseen. Jos peli ei mene hyvin niin ei mieliala tule olemaan korkealla loppupäivän. Ei suostu huijaamaan pelatessaan.  Ei välitä muista kortti peleistä.

 Määttä

Pokerinaama, pojalla on pettämätön pokka, mutta ei kuitenkaan osaa lukea, jos joku muu bluffaa häntä. Osaa varmaan tietämättään laskea kortteja ja sitä kautta päätellä mitä muilla on mahdollisesti pelissä, vaikuttaa sellaiselta pelaajalta. Yleensä voittaa suuria summia, mutta ei sitä voi olla vihainen mieshän voitti ihan reilusti. Vai voittiko???

 Lahtinen

Tämä poika on pelannut koko elämänsä seiskaa äitinsä kanssa, eli aivan voittamaton kun kyseessä on tämä peli. Paitsi kun pelaa äitiään vastaan. Nauttii korttien pelaamisesta, koska uskoo sen olevan hyvää aivojumppaa.

 Lehto

Lehto osaa lukea ihmisiä, se että hän osaa lukea muita voi tulla yllätyksenä. Hän myös oppi pelaamaan rahasta hyvin nuorena, sillä extra raha on aina hyödyksi. Äärimmäisen hyvä huijaamaan. Mies tietää milloin joku koittaa valehtelee, vähättelee tai muuten vain petkuttaa. Ei mies muita tunteita oikein osaa tunnistaa mutta nämä riittävät kortteja pelatessa.

Kun tämä mies voittaa ei sille yleensä vittuilla ja panokset maksetaan oikein nätisti. Ellei rahoja makseta, tulee turpaan.

 Riitaoja

Riitaoja ei halua pelata, ei tykkää pelata pokeria. Pelaisi mieluummin, vaikka Läpsyä tai Seiskaa. Poika ei myöskään oikein käsitä sääntöjä, koittaa kuitenkin parhaansa.

Voitettuaan ei ole mitään vaikeuksia saada rahoja, siltä poika näyttää juuri siltä, ettei kykenisi huijaamaan.

 Koskela

Tämä mies rakastaa pelata kortteja, koska silloin voi viettää aikaa ihmisten kanssa ilman että puhuu (ei sillä että Ville vaitelias muutenkaan kauheasti höpöttelisi) Pettämätön pokerinaama ja erittäin hyvä pelaamaan useampaakin eri tikkiä, mutta kyllä lyöntipelitkin kelpaa.

 Mäkilä

Jotta tämä poika tulee pelaamaan, niin silloin ei pelata rahasta tai tarvikkeista, siihen hän ei suostu. On myös yllättävän hyvä pelaamaan mutta se voi johtua kasvatuksesta. Pelaisi mieluiten Ristikontraa tai Marjapussia. Näen Mäkilän myös pelaavan pasianssia koska siinä pääsee järjestelemään kortteja, ja onhan se myös ihan kiva peli. Ei suostu huijaamaan pelatessaan pasianssia.

 Hietanen

Pokerinaama mikä pokeri naama??? Tämän mies on kuin avoin kirja, mutta silti on taitava pelaaja. Ihmiset saattavat aliarvioida Hietasen kykyjä ja siksi hän voi voittaa peleissä hyvinkin paljon rahaa. ainakin ne 2 ensimmäistä kierrosta.

Kyllä se aina voittonsa saa helposti, onhan se nyt niin mukava tyyppi.

[neroushalvaus]

🏳️‍🌈 rötöstelijät + lahtinen

He!! Lehdosta puhuinkin jo, joten vedetääs loput:

Määttä - Määtän suhteen mun headcanonit vaihtelee tosi paljon. Sen sukupuoli-identiteetti riippuu mulla paljon siitä, pääkanuunaanko sen olevan amab vai afab. Mikäli se on transmies, sen miehisyyden todistaminen on sille äärimmäisen tärkeetä ja osa sen canonissa vilahtelevaa todistelua ja näyttämisenhalua. Mikäli Määttä on amab, ajattelisin sen suhtautuvan sukupuoleen tosi neutraalisti ja vain yhtenä ominaisuutenaan. Vaan minullapa on pisamat, minä olen lyhyt, minä olen mies. Asioita, jotka noteerataan ja jatketaan eteenpäin. Jos siltä kysyisi vaikka modern au:ssa, identifioiko se mieheksi, se varmaan kohauttaisi olkapäitään ja sanoisi "vaan kyllähän minä hirvimehtään mänen, jos pyyvetään" tai jotain muuta, minkä yhdistää kuvaan "miehestä". Seksuaalisuus on vaikeampi, homo on mulla yleinen, mutta tykkään myös heteromäätästä ja Määtästä, joka yksinkertaisesti ei ajattele seksuaalisuuttaan, tuntee vaan niin kuin tuntee.

Rahikainen - Useimmiten se on mun päässä cis ja mies. Seksuaalisuus taas vaihtelee. Hetero-Rahi on musta ihan hauska ajatus, mutta koska mä sitä monien kanssa shippaan, se harvemmin päätyy esim mun tuottamaan kontenttiin. Tykkään myös Rahista, jolle yksinkertaisesti kaikki kelpaa, että silleen bi- tai panseksuaali. Mun ehkä kestävin HC on canon erassa, että Rahikainen tuntee lähinnä vetoa naisiin, mutta voi pistää viehätyksensä miehiin sotatilan piikkiin. Mä kuitenkin uskon, että homous konseptina kiinnostaa Rahikaista suorastaan epäilyttävän paljon ja sillä on myös yllättävä määrä tietoutta aiheesta. Eikä pidä unohtaa Rahikaisen verratonta homotutkaa (TM).

Lahtinen - Kyl sää tiiät. Lahtinen on mulla aina homo. Jos kirjotan ficgejä, jotka ei käsittele Lahtisen rakkauselämää millään tavalla? Homo. Jos kirjoitan jostain ihan muusta kuin Lahtisesta? Lahtinen on homo. Mun unissa, alitajuntani puhtaissa tuotoksissa? Lahtinen on homo. Tää on yks mun vanhimmista Tuntematon-headcanoneista ja pysyy. Lahtinen on homo ja sillä sipuli. Ainoa poikkeus tähän on transnainen Vappu-Meeri Anna Rauha Lahtinen, joka saa olla lesbo tai bi, mutta hän taas on toinen tarina.

*

Lähetä 🏳️‍🌈 ja hahmo ja mä lyön sateenkaariheadcanonit tiskiin

[hanhan156]

Tuntematon risteily pt.15

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.        

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä ja pariskuntia alkaa olemaan…noh, lukekaa itse.

Varoitukset: Kiroilua ja humalaisia suomalaisia laivalla.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Viidennessätoista osassa paluumatka on alkanut ja Hietanen keksii yllättäen tylsistyneille pojille tekemistä.

Tuntematon risteily osa 15: Itämeren Tietonikkarit pt. I

Aamu ei ollut alkanut kovin vahvasti. Aina virkeä Mäkilä oli pompannut sängystä ylös jo 5.55, viisi minuuttia ennen herätyskellon soittoa Hietasen jäädessä kääntämään kylkeä. Kellon lähestyessä uhkaavasti seitsemää Mäkilä oli vielä yrittänyt herättää miestä tuloksetta. Lopulta oli jouduttu hakemaan Koskela hätiin.

Hietanen tunsi kuinka joku ravisteli ja toisteli hänen nimeään.

”Mihi me ollaa oikke menos? Vissii helvettihi ast”, tämä mumisi aamuisen käheällä äänellään.

”Huomenta vaan sinullekin. Ei nyt sentään helvettiin mennä, mutta kotiin päin pitäisi sitten pikkuhiljaa kai lähteä”, tuttu ääni vastasi. Se sai Hietasen pomppaamaan salamana pystyyn.

”Oi saatana, mitä kello jo oikke o? En mää tiäd, et kui en mää sitä herätyskello lainkka huamannu.”

”6.55. Viiden minuutin päästä pitäisi olla jo menossa.”

”Mää pistän vipinää kinttuihi sit saman tiän.”

Hietanen kiskoi hätäisesti vaatteita päälleen, kun olisi jo oikeasti pitänyt olla bussissa. Voi hemmetin hemmetti. Elintärkeää aamukahviakaan ei ehtinyt juomaan ja mies oli varma, että se kostautuisi myöhemmin. Hampaat hän sentään ehti pestä jopa nopeammin kuin armeijan supertehokkaina aamuina.

Hävetti saapua kymmenen minuuttia myöhässä muiden odotellessa jo valmiina paikoillaan. Yleensä aikatauluista pilkuntarkka Kariluoto viittasi kuitenkin kintaalla turkulaisen pyydellessä vuolaasti anteeksi. ”Äsh, eipä se nyt niin minuutin päälle ole. Hyvinhän tässä on vielä aikaa.” Hietanen oli ihmeissään vastauksesta, sillä se ei sopinut normaalisti takakireälle miehelle sitten yhtään. Jotain outoa oli meneillään muutenkin, sillä Kariluoto näytti ärsyttävän pirteältä, suorastaan sädehtivältä.

Lammio oli jälleen bussin puikoissa sekoiluistaan selvinneenä. Tämä oli luvannut Mäkilälle mojovan korvauksen, sillä häntä hävetti matkan aikainen kuskisäätö niin suunnattomasti. Serkun soitellessa eilen illalla reissun kuulumisia Lammio ei todellakaan ollut kehdannut sanoa, ettei hän tosi asiassa ollut edes ajokunnossa puolia matkasta, vaan vakuutteli kaiken sujuneen erinomaisesti.

Koko piinaavan reilun puolituntisen matkan ajan Hietanen himoitsi kahvikupillistaan. Vatsakin kurni ikävästi, sillä aamupalaksi ei ollut ehtinyt syömään mitään eikä repussakaan enää ollut ylimääräisiä eväitä jäljellä. Hän oli varma, että Vanhalalla olisi jotain jemmassa ja hiippailikin hihittelevän miehen luo herkkujen toivossa. Hänen oli kuitenkin vaikea keskittyä kommunikoimaan Vanhalan kanssa, sillä katse oli kiinnittynyt Koskelaan ja Kariluotoon, jotka kuhertelivat kuin mikäkin tuore aviopari. Mitä ihmettä? Aiemmin kaksikko oli ollut niin kovin kiusaantunut, mutta nyt näytti olevan eri ääni kellossa. Hietanen ei uskaltanut edes ajatella, mitä viime yönä oli oikein mahtanut tapahtua.

Turkulainen meni tahallaan häiriköimään pariskuntaa juuri kun Koskela oli ilmeisesti kuiskannut jotain niin kauhean hauskaa Kariluodolle, sillä tämä nauroi ja hymyili varsin aurinkoisesti. Se ärsytti vielä lisää, sillä aamu oli jo mennyt niin perustavanlaatuisesti pieleen, ettei olisi huvittanut katsella toisten onnea juuri nyt.

”No, mikä ny noi hauskaa muka o?” närkästynyt mies tiuskaisi ja huomasi kauhukseen, että matkanjohtajat istuivat käsikkäin aivan kiinni toisissaan.

”Ville vaan kertoi hauskan jutun sieltä teidän ABBA-reissulta”, Kariluoto vastasi herttaisella äänellä.

”Voi jeesus teijän kans”, Hietanen märisi itsekseen näykkien samalla Vanhalalta nyysittyä berliininmunkkia. Aamu taisi olla lopullisesti pilalla.

Laivalla ylihinnoitellulla aamupalalla Lahtinen valitti jälleen omaan tuttuun ja turvalliseen tapaansa kaiken kalleudesta.

”Miten helvetissä yks sämpyläkin voi maksaa kaheksan euroa? Perkele, roskiin noita menee kuitenkin kauheet määrät loppupäivästä, mutta silti ei voi herrat jakaa niitä heikompiosaisille, vaan aina pitäis rahalla ostaa, että isot firmat hyötyy. Ei hyvää päivää. Ilmastonmuutos tulee ja meidän kaikkien loppu samalla.”

Määttä ei jaksanut vängätä vastaan toverinsa avautumiseen, vaan nappasi tarjottimelleen kaksi kahdeksan euron hintaista sämpylää. Valittavaa Lahtista vieläkin pahempi oli nälkäinen valittava Lahtinen.

”Vaan vaikka se ilmastonmuutos tulisi juuri nyt, niin kyllä meijän silti pittää kuule syyä.”

Riitaoja oli lastannut tarjottimelleen kaikki mahdolliset hedelmät ja vihannekset ja vegetaristina nyppi harmissaan kinkkua voileipänsä välistä. Tämä ihmetteli, ettei Lehto ollut ottanut mitään syömistä, vaan tyytyi pelkkään sysimustaan kitkerään kahvikupilliseen.

”Eks sie syö mittään? Voi tulla vähän pitkä päivä.”

”En mä yleensä syö aamuisin mitään. Kahvi ja rööki kelpaa vallan hyvin, kiitos vaan kysymästä.”

”Mut aamupalahan on päivän tärkein ateria!” Riitaoja huudahti huolestuneena poikaystävänsä huonoista elintavoista. Kahvi ja tupakka näyttivät maistuvan, mutta ruoka sitten taas ei. Asia saisi muuttua, kun hän muuttaisi samaan huusholliin Lehdon kanssa.

”Höpöhöpö. Ravitsemusterapeuttien pölinää. En oo vielä ainakaan kuollut, vaikken aamulla mitään oo koskaan tykännyt syödäkään.”

Riitaoja pudisteli päätään turhautuneena. ”Kuule, sitku mie muutan sinne siun kämpille, niin tähän tullee muutos.”

Lehto meni kiinni poikaystävänsä korvanjuureen ja kuiskasi: ”Sopii yrittää.”

”Mie en yritä, vaan mie saan muutoksen siussa rakas aikaseks”, toinen mies vastasi kiusoittelevaan sävyyn.

Lehto murahti mukamas loukkaantuneena ja hörppäsi kahvikuppinsa ykkösellä alas kiirehtien sen jälkeen mielenosoituksellisesti tupakalle. Mukavaahan se oli, että Riitaoja muuttaisi hänen kanssaan, muttei sentään mitään terveysvalistusta tarvinnut aikuiselle miehelle alkaa antamaan.

Aamupalasta selvittyään osa porukasta väsähti ja osa pärisi menemään Suomen suosituimman piristeen voimalla. Koskelaa kieltämättä vähän harmitti, ettei paluumatkalle oltu otettu hyttiä. Nokoset olisivat nimittäin olleet paikallaan tässä vaiheessa. Perillä oltaisiin vasta illalla, joten luppoajan kuluttaminen laivan käytävillä tuntui melko pitkäveteiseltä. Menomatkalta tuttu korttiporukka päätti laittaa pelin pystyyn eikä mennyt aikaakaan, kun sama vanha tuttu henkilö oli taas ensimmäinen häviäjä.

”Sie se et Hietanen tosiaan oppinu viime kerrast sitte mittään”, Rahikainen sanoi naureskellen.

”Ei se must johdu, vaan ku tua saatanan Rokka pelaa tota bluffipeliään! Pelais ny joskus ees rehellisest.”

”Kyl mie ihan rehellisesti pellaan, mut sie itte tartteet vaan vähän harjotust”, korttihai vastasi syytöksiin.

”Haista sie pitkä paska”, Hietanen tuhahti pilkaten miehen paksua itäsuomalaista murretta.

Koskela oli löytänyt pitkän etsinnän jälkeen käytävältä mukavan torkkunurkkauksen. Ei mennyt aikaakaan kun Kariluoto pamahti myös paikalle.

”Mitä ihmeen tekemistä täällä oikein keksii? 10 tuntia pitäisi vielä yrittää palloilla ennen kuin päästään maihin. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa se hytti”, nuorempi mies päivitteli.

”Mmh, kai se näinkin menee ihan sujuvasti. Pojat ainakin näyttävät keksineen puuhattavaa. Ehkä pitää sitten itsekin mennä korttia lätkimään jossain välissä.”

Kariluoto ei noteerannut vastausta, vaan jatkoi: ”Alan kyllä olemaan samaa mieltä Lahtisen kanssa, että mitä järkeä koko risteilyn konseptissa on. Ryypätään, mässäillään ja shoppaillaan viimeisetkin rahat. Varsinainen rappion keidas.”

”Kieltämättä tuo kuulostaa jo Lahtiselta enemmän kuin sinulta”, Koskela sanoi hymyillen vinosti.

Molemmat nauroivat hetken ja lopulta höpinänsä lopetettuaan Kariluoto asettautui makoilemaan Koskelan vatsan päälle. Viimeöisen avautumisen jälkeen he uskalsivat vihdoin hakea vapaammin huomiota toisiltaan, mikä tuntui varsin mukavalta.

Yhdessä he seurailivat ihmisvirtaa ja ihmettelivät laivan käytöskulttuuria. Vaikka oli aamu ja vielä sunnuntai, osa väestä oli jo melkoisessa tuiskeessa. Kännisen väen joukosta heitä lähestyi Raunoksi esittäytyvä 55-vuotias vaimoltaan piiloon lähtenyt mies. Hän tuli pällistelemään kahden yhtä humalaisen ystävänsä kanssa outoa miesporukkaa ja Koskelan tehdessä melko selväksi, ettei nyt kiinnostanut kommunikoida heidän kanssaan, nämä siirtyivät innokkaina seuraamaan korttijengin touhuja.

”Kyllä sää vaan hienosti osaat tota… pelata”, Rauno sopersi laskien kätensä Rokan olkapäälle, ”ja hienoja jätkiä ootte te kaikki muutkin! Oikein, oikein hienoja…”

”No tot hitos myö ollaan, ei siit ol eppäilystäkään”, Rokka vastasi välittämättä humalaisen ukkelin hipelöinnistä.

”Niin mikäs se…sun nimi olikaan?”

”Rokkahan mie, Antero etunimi, mut Antiks sanotaan.”

”Rokka…vähän niinku hernerokka…papusoppa”, Rauno sanoi ja hänen känniset kätyrinsä hihittivät kuin johtohahmonsa olisi letkauttanut vuosisadan vitsin.

”Nnniin… mikäshh porukka… te…te olittekaan?” Raunon kaveri kyseli vaivalloisesti artikuloiden.

”Konekiväärikomppaniahan myö ollaan.”

”Konekivääri…siishh häh? Joku…joku armeijaporukka vaikö?”

”Eei, kun se on näät semmonen lempinimi meijän kouluajoilt. Pitkä juttu.” Rokka ei jaksanut nyt alkaa selittämään heidän alkuperänsä tarinaa pelin ollessa jännittävässä kohdassa.

Rauno nousi seisomaan epämääräisesti huojuen ja tokaisi vielä kaikille: ”Hyvää reissua sitten vaan koko konekiväärikomppanialle…ja hyvää kalaonnea ja jotain…peace and love… Hernerokka ja kaverit…”

Hetken aikaa pojat pudistelivat päitään. Raunosta ja kumppaneista jäi vielä muistuttamaan ilmassa leijaileva etanolin liuotinmainen löyhkä.

”Vaan ollaan me suomalaiset kummia, kun sunnuntaiaamuna täytyy olla jo tuommosessa kunnossa”, Määttä sanoi.

”Ei tuo ukko vaan jaksanu emäntäänsä kattell, niin paremp vettää kunnon persseet olal”, Rokka lisäsi ironisesti.

Hietanen tallusteli ympäri laivaa. Kaikki kolkat olivat tulleet jo tutuiksi menomatkalla eikä häntä kyllä huvittanut ryypätäkään. Mitä ihmettä sitä oikein keksisi? Korttipeliä hän ei halunnut jatkaa, sillä oli jo ihan tarpeeksi hävitty ja Rokan ja Rahikaisen jatkuvaa nälvimistä oli rasittavaa kuunnella.

Mies tuijotti käytävän näytöllä pyörivää hajuvesimainosta ja naureskeli itsekseen muistellessaan Rahikaisen aikaisempaa sekoilua. Toivottavasti samaa ei tapahtuisi enää uudestaan, sillä siinä tapauksessa lipevä mies joutuisi palaamaan kotiin todennäköisesti persaukisena, hän tuumaili.

Juuri kun Hietanen oli kääntymässä takaisin mainoksen loputtua, näytölle pärähti erehdyttävästi Alexander Stubbia muistuttava tekoruskettunut oranssi naamataulu.

”Hyvää huomenta arvoisa risteilyväki! Muistuttaisin teitä tänään ravintola Kimalluksessa kello 14 järjestettävästä Itämeren Tietonikkarit-tietovisasta. Kilpailuun saa osallistua kahden hengen joukkueena ja kysymysten aihealueet ovat laidasta laitaan. Laajaa tietämystä ja osaamista tarvitaan!

Palkintona voittajajoukkue saa haalia tax free -myymälästämme niin paljon tuotteita kuin saa kahdessa minuutissa ostoskärryyn mahtumaan. Ei koske alkoholia, nikotiinituotteita eikä äidinmaidonkorvikkeita.

Tervetuloa osallistumaan! Ilmoittautuminen avataan kello 12 Kimalluksessa.”

Mukava oleilu ja torkkuminen tyssäsivät Hietasen melkein jo hätääntyneeseen huutoon.

”Poja, poja, kuulkka, mää keksisi meil tekemist!”

Koskela nousi niska kipeänä oudosta asennosta istumaan Kariluoto puoliksi päällään. ”Jaaha. No mitäs sellainen sitten voisi olla?”

”Tääl järjestetään tänäpe tiatokilpailu ja kahelttoist olis ilmottautumine. Kaks henkilöö kuulemma pitäis valit joukkueeseen.”

”Mitäs siellä tietokilpailussa pitäisi sitten tietää?” Koskela kysyi epäluuloisesti.

”En mää sen tarkemmin tiäd, siin vaa sanottiin, et jottai laajaa tiätämyst tarvitaan kai.”

Rahikainen paloi halusta tietää kaikkein tärkeimmän. ”Mut mitä siit sitte voe voettaa?”

”Niin pali tuatteit täksfriist ku kerkke kahes minuutis ottama ostoskärryhy.”

Rahikaisen silmissä syttyi ahne kimmellys kuin Klonkulla konsanaan, kunnes Hietanen vielä lisäsi: ”Mut ei saa ottaa viinaa eikä tupakkii eikä äidinmaidonkorvikkei.”

Miehen naama lysähti pettymyksestä. ”No mitäs illoo siin sit on?”

”No mut karkkiahan sitten vaan niin paljon kuin kärryyn mahtuu, khihiih…” Vanhala sanoi.

Kaikki miehet asettautuivat yhdessä rinkiin omilta paikoiltaan tuumailemaan äsken kuulemaansa.

”Ei kai meillä parempaakaan tekemistä ole. Mutta ketäs sinne sitten haluaa osallistua, onko vapaaehtoisia?” Koskela kysyi.

Honkajoki otti askeleen tärkeän näköisenä keskelle.

”Arvoisat herrat”, tämä sanoi samalla kumartaen japanilaiseen tyyliin syvään, ”minä olen valmis uhrautumaan tämän komppanian ja isänmaani puolesta.”

”Selvä se sitten on, mutta ei sentään tarvitse uhrautua”, Koskela sanoi hymyillen miehen teatraaliselle ilmoittautumiselle.

”Kiitos. Keskusyksikköni on rasvattu ja valmiina taistoon.”  Honkajoelle älyllistä kapasiteettia vaativa mittelö oli vakava asia.

”No kukas sitten menee Honkajoelle kaveriksi, jos kaksi piti siinä joukkueessa olla?”

”En mää ainakka. Mää en ol elämässän lukenu ku Turun sanomi ja sen yhen Salkkari-kirjan pualiks ysiluakal. Eks sää Koskela menis?”

”En minä kyllä mihinkään nippelitietoa vaativiin teoriakysymyksiin osaa vastata.”

Osallistumisinto oli melkoisen nihkeää. Ainoa, joka olisi mielellään mennyt, oli Honkajoen paras ystävä Vanhala. Vaikka kyseessä olikin leikkimielinen mittelö, pojilla oli sen verran kunnianhimoa, ettei sentään penaalin tylsimpänä kynänä pidettyä miestä lähetettäisi kisailemaan ihan omankin maineensa takia.

”Henkka, menisiks sie?” Rahikainen yritti suostutella poikaystäväänsä.

”En.”

”No mikset muka? Kyl siul nyt sen verran päätä olis tuommoseen.”

”Ei kiinnosta, enkä tiedä, mitä kysymyksiä siellä sitten edes lopulta on.” Todellisuudessa Lammio pelkäsi itsensä nolaamista sen verran, ettei halunnut mennä julkisesti esiintymään enää laivalla, vaikka hänellä varsin kattavaa tietoutta eri aihealueista olikin.

Rahikainen katseli ympärilleen ja hänen lamppunsa syttyi yhtäkkiä. ”Kartsa, eks sie vois mennä? Sie se meistä oot eniten persettäs kuluttanu siel yliopiston penkeil.”

Kariluoto oli tuijotellut jo tovin ikkunasta välinpitämättömän näköisenä sanomatta mitään poikien pähkäilyyn. ”No niin kai, muttei se silti tarkoita, että minä siinä kilpailussa pärjäisin.”

”Kato nyt tosissas tätä porukkaa. Keksiks sie muka parempaakaan vaihtoehtoo?”

”En minä tiedä. Kai joku oikeasti halukas voisi osallistua.”

”Perkele, mie meen sitten, jos ei kukkaan muu suostu!” Rahikainen huudahti.

”Ei helvetis!” Hietanen tuhahti järkyttyneenä ja kääntyi Kariluodon puoleen. ”Eks sää ny millää suastuis, ettei toi yks ny oikkest men sin laval sekoilemaha?”

”Jos ei Kartsa suostu, niin sit mie meen. Kyl myö nyt joka tapaukses osallistutaan”, Rahikainen sanoi ylpeänä.

Koskela nappasi Kariluotoa käsivarresta ja veti tämän sivummalle. Hän otti nyt parhaat suostuttelutaitonsa käyttöön.

”Menisitkö nyt? Kuten Rahikainenkin sanoi, ei tässä porukassa oikein ole ketään muuta sopivaa. Sen varmasti myönnät itsekin.”

”Äh, no kun en minä tiedä, osaanko sitten yhtään mitään tai jäädynkö siinä yleisön edessä.”

”Äläs nyt. Hyvinhän se laulaminenkin meni karaokessa.”

Kariluoto naurahti. ”Joo, otahan huomioon, että taisin olla pikkuisen humalassa silloin.”

”Mietipäs nyt ihan tosissasi mitä voi tapahtua, jos Rahikainen menee sinne lavalle. Mitä todennäköisimmin hän sanoo tai tekee jotain typerää taas kerran. On sata kertaa vähemmän noloa, jos sinä menet Honkajoen kanssa sinne etkä edes sano mitään kuin se, että Rahikainen menee sinne törttöilemään. Pahimmassa tapauksessa joudutaan taas maksamaan vahingonkorvauksia. Ja ei kai sillä ole mitään väliä, vaikkei me voitettaisi. Rennosti vaan”, Koskela sanoi ja käänsi päätään anelevasti sivulle näyttäen taas ärsyttävän paljon söpöltä kerjäävältä koiralta. Siinä vaiheessa Kariluoto oli jo mennyttä.

”Hyvä on sitten, ihan vain sinun takiasi”, tämä sanoi huokaisten.

”Loistavaa”, Koskela kuiskasi aivan korvan juuressa ja painoi kevyen pusun nuoremman miehen otsalle.

Miehet tulivat takaisin porukkaan ja Koskela julisti: ”Meidän tietovisatiimissämme ovat nyt sitten Honkajoki ja Kariluoto.” Kuului vaisuja taputuksia. ”Hietanen voisi käydä heidät sitten ilmoittamassa, kun sinä tästä muutenkin paremmin tiedät.”

Kariluoto ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Taas sitä mentiin, eikä tiennyt yhtään oikeastaan edes mihin. Perhanan Koskela.

”Litiumsulfaatti liukenee veteen melko poikkeuksellisesti: Lämpötilan kasvaessa liukoisuus pienenee, koska liukeneminen tapahtuu eksotermisesti. Tämä ominaisuus tunnetaan vain muutamilla muilla epäorgaanisilla yhdisteillä kuten lantanoidien sulfaateilla. Hyvin hyvin mielenkiintoinen ominaisuus totta tosiaan…” Honkajoki tavaili ääneen Wikipedian satunnaisia artikkeleja ohittaen kaikki kulttuuriin liittyvät tekstit, sillä tämän mielestä luonnontieteet olivat se oikea tieteenhaara muiden ollessa turhaa hölynpölyä.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että tuosta lukemisesta on vielä hyötyä?” Vaikka Kariluoto ei nähnyt pointtia satunnaisen tiedon pänttäämisessä vielä viime tinkaan, hänellä oli silti huono omatunto ja tuntui siltä, että pitäisi kantaa kortensa kekoon tiiminsä puolesta.

”En ole varma, mutta kaikkeen on aina hyvä varautua. Todennäköisyys, että litiumsulfaatista tulee kysymys tässä tietovisassa on 0,0000001.”

”Mistä sinä sen voit tietää?”

”Jos tietovisaa on järjestetty vuodesta 2017 lähtien tällä laivalla kerran kuukaudessa, ja jokaisessa kisassa on osanottajia kuusi kappaletta ja eri aihepiireistä tulee tasaisesti kysymyksiä, niin voidaan olettaa kemiaan liittyvän kysymyksen todennäköisyydeksi 0,05. Täten Bayesin teoreeman kaavaa P(B|A)=P(A|B)P(B) jaettuna P(A):lla hyödyntäen voimme päätellä, että litiumsulfaattiin liittyvän kysymyksen todennäköisyys olisi likimäärin 0,0000001.”

Kariluoto pudisteli päätään naureskellen. Hän ei ymmärtänyt Honkajoen höpinöistä yhtään mitään, mutta luotti kuitenkin siihen, että tämä olisi varmastikin elementissään tietokilpailussa.

”Arvoisa risteilyväki, tervetuloa seuraamaan Itämeren Tietonikkarit-kilpailua! Täällä meillä odotteleekin aivot raksuttaen kolme joukkuetta, jotka kilpailevat huippupalkinnosta”, kuulutti takavuosien Onnenpyörän Janne Porkan näköinen ja oloinen juontaja, jonka vierellä keimaili parhaat vuotensa nähnyt entinen Miss Suomi pelkissä bikineissä.

”Kilpailun säännöthän menevät niin, että esitän täältä yhdelle joukkueelle kysymyksen, jonka miettimiseen on aikaa puoli minuuttia. Jos mietinnän jälkeen vastausta ei löydy, niin kysymys siirtyy seuraavalle joukkueelle. Oikeasta vastauksesta saa kolme pistettä. Puolittain oikeiden vastausten pisteistä neuvotellaan tilanteen mukaan eli aina kannattaa yrittää, vaikkei varmaa tietoa olisikaan takataskussa. Luonnollisesti lopussa eniten pisteitä saanut joukkue on voittaja.

Pidemmittä puheitta aika esitellä kilpailijamme!

Ensimmäinen joukkueemme on team Cerebellum, johon kuuluvat Marjatta ja Eeva-Liisa! Annetaan oikein raikuvat aplodit!”

Erikoinen nimi juontui siitä, että tiimiläiset olivat eläkkeelle jääneitä neurologeja. Heti jo hienon tieteellisen nimen kuultuaan Kariluoto tunsi itsensä todella typeräksi. Noh, ei vielä voinut tietää, millaisia kysymyksiä sieltä olisi tulossa ja ei kai joukkueen nimi sentään koko totuutta kertonut jäsentensä kyvykkyydestä.

”Toinen joukkueemme tänään on nimeltään Encyclopedia Fennica, johon kuuluvat Elisa ja Tanja!”

Kyseessä oli historiaa opiskeleva larppaamista harrastava pariskunta, joka näytti aivan kuin suoraan keskiajalta revityltä.

”Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, meillä on team KooKoon Ahvenat ja kisailijoina siinä Jorma ja Aarne!”

Team KooKoon Ahvenat. Hienojen tieteellisten joukkueiden jälkeen Hietasen heille keksimänsä titteli, jota tämä ei ollut paljastanut etukäteen, tuntui päiväkotiryhmän nimeltä. Ei voi olla todellista. Pahimmassa tapauksessa joku yhdistäisi heidät vielä Ku Klux Klaaniinkin kookoon takia. Kariluoto huomasi, kuinka toisten joukkueiden osallistujat tyrskähtelivät nauruun ja kuiskivat toisilleen todennäköisesti heidän tiimistään. Hän katsoi murhaavasti yleisössä hurraavaa Hietasta, mutta tämä ei innostukseltaan noteerannut mitään.

”Eiks ol komia nimi meijän joukkueel? Mää keksisi sen ihan itte”, Hietanen ylpeili vieressään istuvalle Mäkilälle.

”No jaa, kieltämättä ainakin mieleenpainuva”, mies vastasi hymyillen.

”Onnea nyt sitten vaan”, Kariluoto kuiskasi viimein Honkajoelle toivuttuaan lievästi shokeeraavasta esittelystä. Vastaukseksi tämä nyökkäsi sanomatta mitään. Hänen keskittymisensä oli tällä hetkellä vain ja ainoastaan kilpailussa, joka oli lähestulkoon pyhä asia nippelitietoa palvovalle miehelle.

”Aika aloittaa tiukka visailumme. Onnea kaikille hienoille joukkueille!

Ensimmäinen kysymys menee Cerebellumille. Millä sanoin alkaa Suomen rikoslaki?”

Voi hemmetti, toivottavasti nuo eivät tiedä, Kariluoto mutisi mielessään, sillä useita vuosia lakia päntänneenä hän oli takuuvarma, että muistaisi kyseisen litanian vähän muistista kaivelemalla. Nyt sopi vain toivoa, että he saisivat kysymyksen itselleen.

Puoli minuuttia kului. ”Ohi”, vastasi Marjatta surkean kuuloisena.

Kysymys siirtyi seuraavaksi historian opiskelijoille, jotka yrittivät monimutkaista aloituspartta muistella, mutta eivät onnistuneet hyvästä yrityksestä huolimatta.

”No kylläpäs on totta vie paha kysymys! Sattuisiko meidän Ahvenoilla olemaan vastaus tähän?”

Honkajoki katsoi ihmeissään Kariluotoon, joka silmät kiinni etusormi painettuna ohimolle vastasi nopeasti:

”Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan.”

”Se on….aivan oikein, kolme pistettä Ahvenoille!”

Konekiväärikomppanian pojat elämöivät yleisössä heidän tiiminsä avattua pistetilin.

”Tää on niin jännittävää!” Riitaoja kiljui painautuen poikaystäväänsä kiinni.

”Kuunnellaas nyt tonttu sitten mitä tapahtuu seuraavaksi”, Lehto vastasi koittaen peitellä hermostuneisuuttaan. Tämä oli esittänyt välinpitämätöntä aikaisemmin, mutta nyt kilpailun alkaessa hänenkin oli pakko myöntää, että hän tosissaan toivoi heidän joukkueensa menestystä.

Historian opiskelijoiden vastattua oikein maantieteeseen liittyvään kysymykseensä seurasi ensimmäinen oma kysymys Ahvenoille.

”Seuraavaksi vähän kansalliskulttuuria! Mikä on Suomen tunnetuin sotakirja ja kuka sen on kirjoittanut?”

Kariluoto huokaisi. ”Ja sinä Aarne olit sitä mieltä, että kulttuuri ja kirjallisuus on turhaa.”

”No kyllähän se yleensä onkin, tämän kysymyksen todennäköisyyttä en osannut ennustaa. Tiedätkö sinä vastauksen?”

Kariluodon päässä alkoi raksuttaa. Vastaus oli aivan huulilla, mutta se ei mitenkään muistunut mieleen. ”Nyt on kyllä pakko sanoa, etten muista.”

”Arvataanko sitten vain jotain? Todennäköisyys, että se menee oikein on 0,00000015.”

”No aina voi yrittää.”

Puolen minuutin tuuminta-ajan hiivuttua Honkajoki heitti hatusta omasta mielestään loogisen kuuloisen arvauksensa:

”Mika Waltarin Nuutunut Sotamies”

Juontaja, muut tiimiläiset ja yleisö räjähtivät nauruun. Honkajoki oli yhdistellyt ensimmäisen mieleen tulleen kuuluisan suomalaisen kirjailijan nimen ja järkeillyt sille kaunokirjallisuuteen sopivan teoksen nimen. Kariluoto oli hävetä silmät päästään. Olisihan tämä yleissivistyksenä pidetty teos nyt herra jumala sentään pitänyt tietää.

”Nuutunut Sotamies…Mika Waltari… voi jestas sentään, kyllä nyt luovuus kukkii…” juontaja hekotteli ja yritti epätoivoisesti kerätä itseään.

”Voi helvetti, tuon jopa mäkin olisin tiennyt”, Lehto kuiskasi Riitaojalle yleisössä.

Juontajan rauhoituttua kysymys siirtyi neurologien pähkäiltäväksi ja Honkajoki kuiski kiihtyneenä Kariluodon korvaan:

”Ainahan kannattaa yrittää ja ei sitä koskaan tiedä, josko se olisi osunut edes lähelle oikeaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kirjallisuus on yliarvostettua ja vie vain turhaa aikaa tärkeämmiltä eli luonnontieteeltä ja tekniikalta. Mitä minä muka tuollaisella tiedolla teen, kun sotaromaaneja tuskin koskaan tulen lukemaan?”

”Ja vastaus oli aivan oikein, kolme pistettä Cerebellumille!”

”Aarne, minä olisin mielelläni kuullut tuon vastauksen sinun supinasi sijaan.” Nyt Kariluotoa jäi tosissaan häiritsemään, mikä Suomen kansallisklassikoksi tituleeratun romaanin nimi oikein olikaan.

”No kyllä sen Wikipediasta voi myöhemmin tarkistaa.”

”Ahvenoille kuitenkin vielä puolikas piste loistavasta arvauksesta. Mika Waltari… totta tosiaan, ei olisi kyllä tullut mieleen…” juontaja naureskeli vieläkin itsekseen.

”Noniin, eihän se nyt turha arvaus ollut, vaikka sinä epäilitkin”, Honkajoki kuiskasi vahingoniloisesti Kariluodon näyttäessä hapanta naamaa.

[glamorousdrama]

Missä Hissit Kulkee, Mutta Miehet Juuttuu Maitohyllylle Kiistelemään Siitä, Mitä Maitoa Ostetaan Vai Ostetaanko Ollenkaan

Genre: huumori, vakiintunut parisuhde

Sanamäärä: ~2000

Hahmot/Paritukset: Lammio/Rahikainen, muutamia mainintoja muista hahmoista

Varoitukset: liikaa vuoropuhelua, kiistely (muun muassa niistä maidoista), kiroilu, Rahikainen, Fazerin vihreät kuulat,

En omista hahmoja eikä tää oo ruokakaupan, jouluruoan, Jouluradion tai Väinö Linnan sponsoroima ficci. Ficin nimi etäisesti tunnistettavissa Hectorin Markan valheet -kappaleesta inspiroituneeksi.

Lyhyesti: Rahikainen ja Lammio eivät millään tasolla kykene olemaan ruokakaupassa samaa mieltä yhtään mistään – etenkään joulun alla.

***

“Menen yksin”, Lammio tokaisi Rahikaisen tullessa eteiseen.

Heidän oli tarkoitus lähteä ruokakauppaan ostamaan tarvikkeita ja aineksia koko porukalle laitettavaa jouluruokaa varten.

Ja sekös vasta olikin vuoden hankalin päivä.

“Etkä mäne.”

“Menen”, Lammio sanoi laittaen kenkiään jalkaan. “Kyllä minä osaan ostaa ruokaa ilmankin sinun ‘neuvojasi’.”

“Kyllä siun ostamises tiijetään...” Rahikainen mutisi vetäen hänkin kenkiään jalkoihin.

“Sinä et ole tulossa.”

“Olenpas.”

***

“Emme me osta enempää kuohukermaa.”

“Se on paljon monikäyttösempää ku tuo siun ruokakermas.”

“Ja mihin sinä sitä sitten käyttäisit?”

“...Joulutorttujen kanssa?”

Lammio siristi ja räpytteli silmiään Rahikaiselle. “Ei”, hän totesi ja nappasi kuohukerman Rahikaisen käsistä, asettaen sen takaisin hyllylle. “Sitä paitsi, ruokakerma on halvempaa.”

Rahikainen mutisi jotain siitä, kuinka ostokset olisivat kuitenkin niin kalliita, ettei pari euroa sinne tänne mitään muutaisi. Hän jätti Lammion ilkeän mulkaisun huomiotta.

“Hei hei hei, ei myö ny mittään vähälaktoosista oteta”, Rahikainen ehti kuitenkin pistää väliin, kun Lammio näytti valinneen kermansa.

“Miksei muka?” Lammio kysyi turhautuneena. “Meillä on tuttuja, jotka ovat herkempiä laktoosille.”

“Tiekkö sie, miltä tää maistuu?” Rahikainen sanoi nenäänsä nyrpistäen. “Siittähän tulloo aivan–”

Lammio keskeytti Rahikaisen kysyen silmiään pyöritellen, mitä tuo sitten itse ottaisi. Rahikainen valitsi laktoosittoman kerman.

“Se on kaksi euroa kalliimpaa, emme me tätä ota.” Lammio tarttui Rahikaisen pitelemään purkkiin.

“Mie sannoin jo, että sillä ei oo mittään väliä”, Rahikainen sanoi korottaen ääntään.

“Minä tästä maksan, etkä sinä”, Lammio ärähti takaisin, mutta antoi kuitenkin Rahikaisen heittää purkit kärryyn.

“Maidot varmaan seuraavaks”, Rahikainen sanoi. “Kun se on kerran tässä viäressä. Ja kyllä mie kulta siulle maksan takasinkii, eläs huolehi”, hän jatkoi huolettomaan sävyyn ja taputti ohimennessään hellästi Lammion olkapäätä.

Lammio ehti juuri ja juuri huokaista raskaasti ja kääntää ostoskärryt ympäri, kun Rahikainen jo asetti kärryihin kaksi litraa maitoa.

“Vai pittäiskö ottaa kolome? Mitä luulet?”

Lammio nosti toisen maitopurkeista käteensä. “Emme me mitään täysmaitoa osta.”

“Otetaan vielä kolomaski niin riihtää sitte varmasti...” Rahikainen mutisi itsekseen katsoen vuoroin maitohyllyä ja vuoroin kärryssä lojuvaa purkkia.

“Janne.”

“Mhm?”

“Pistä ne takaisin”, Lammio sanoi kärsimättömästi ojentaen toista purkkia Rahikaiselle.

“No hitollako sie tiet riisipuuroa iliman maitoa?”

“Me otamme kevytmaitoa.”

“No mitä vikkaa tässä on?” Rahikainen tivasi viittoen kädellään täysmaitoon, jonka Lammio oli päättänyt itse laittaa takaisin hyllylle, kun Rahikainen ei sitä tehnyt.

“Se on epäterveellistä”, Lammio totesi. “Ja ällöttävää.”

Rahikainen otti naamalleen dramaattisimman ilmeen, johon sillä hetkellä kykeni. “Peru sanas! Just nyt!”

Lammio ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään. “Minä en osta täysmaitoa!”

“No mie en halluu kevytmaitoo!”

“Ehkä emme sitten osta ollenkaan, jos herralle on kerran noin vaikeaa”, Lammio ilmoitti katsoen Rahikaista nyt suoraan.

“No ehkä myö ei sitte osteta”, kivahti Rahikainen takaisin.

“Hyvä.”

“Hyvä.” Röyhkeä katse paljasti pilkan Rahikaisen äänessä: “Niin. Siehän tästä maksat, vai miten se män.”

He katsoivat toisiaan hiljaa hetken aikaa. Kummankin katseesta paistoi haaste.

“Mutta mie sannoisin kyllä, että täysmaitoa.”

“Ei kukaan juo täysmaitoa!”

“Puuroonhan siitä männöö suurin osa!”

“Anna yksikin hyvä syy, minkä takia me emme muka voisi käyttää kevytmaitoa täysmaidon sijaan.”

Rahikaisen ilme kirkastui hiukan. Lammio oli jo valmis kääntymään kannoillaan ja lähtemään pois sillä sekunnilla.

“Jos sie vähän ravistat täysmaitoo ja pistät siihen pillin sie voit kuvitella, että se on pirtelö.”

“Voi hyvä luoja...”

“Sie et nyt Henkka kuuntele minnuu…” Rahikainen yritti ja jatkoi vielä täysmaitopirtelöstään samalla, kun Lammio enemmänkin viskasi kuin asetti toisen täysmaitopurkin takaisin hyllyyn

“Sinä olet iljettävä.”

“Elähän ny, otetaan täysmaitoo ja mie voin näyttää siulle.” Rahikainen tarttui Lammion käsivarteen, kun tämä kurotti ottamaan kevytmaitoa.

Lammion ei pääsi hänen suustaan niin painokkaasti, että Rahikainen miltei hypähti kauemmas. Kuin asiansa varmistukseksi, Lammio pudotti puolentoista litran kevytmaidot kärryyn.

“Yks voan.”

“Ei.”

“Yks–”

“Ei käy”, Lammio toisti.

Rahikainen veti henkeä, kuin jatkaakseen.

“Jos et pistä turpaasi kiinni tällä sekunnilla–”

“Elä elä, selevähän tuo, selevä, anna olla.”

Suupielet hiukan omahyväiseen virneeseen taipuen Lammio käänsi kärryn taas ja lähti kevytmaitoineen eteenpäin.

Rahikainen kuroi hetken kuluttua heidän muutaman sekunnin aikana kertyneen välimatkansa umpeen parilla harppauksella ja asetti kätensä Lammion vyötärölle – turhan alas Lammion makuun tietenkin. Hän kurottautui Lammion olan yli katsomaan, mitä listalla oli seuraavaksi.

Lammio painoi nopean suukon Rahikaisen poskelle. “Sitten sitä glögiä.”

“Vihdoinkin”, Rahikainen mutisi. “Eläkä yhtään yritä peästä miun hyvviin kirjoihin ennää, sie ja siun kevytmaitos voitta pyssyy kaukana miusta.”

Hyväntuulisena Lammio katsoi, kun Rahikainen asteli hänen edelleen ja tutki tiiviisti hyllyrivejä löytääkseen glögit.

Lammiolle joulu oli aina ollut ennen kaikkea stressaavaa aikaa. Ei hän joulua väittänyt vihaavansa – hän jopa tietyiltä osin nautti siitä. Joulunaika oli kuitenkin hankalaa ja kiireistä miltei kaikilta osin. Oli ruokia, joita piti laittaa, kortteja ja paketteja postitettavana, siivoamista ja koristelua, pikkujouluja, kunniavartioita, seppeleenlaskuja ja muita vierailuja, joista saattoi helposti myöhästyä auton hyytyessä pakkasessa tai sutiessa lumen ja jään päällä. Perhettä piti ehtiä nähdä, ja vaikka Lammio kävikin mielellään tapaamassa isosiskoaan, vanhemmat tuntuivat usein vain lisäsivät kireyttä ja kiirettä, vaikka he tarkoittivatkin hyvää.

Osittain ehkä Rahikaisen ansiosta Lammion oli nykyään joulukuussakin helpompi rentoutua. Kaiken ei aina tarvinnut olla niin viimeisen päälle, mistä Rahikainenkin häntä usein muistutti. Sitä paitsi, toinen saattoi hoitaa siivoamista tai koristelua, kun Lammiolla itsellään oli jotain tähdellisempää tekemistä. Ja olihan joulukuusen pystyttäminen helpompaa kaksin.

Glögin ostaminen sen sijaan?

Huokaisten Lammio työnsi kärryt jo hyllyjen väliin kadonneen Rahikaisen perään.

***

“No”, Lammio sanoi saavuttaessaan Rahikaisen, joka jo silmäili keskittyneen näköisenä glögipulloja. “Mitä otetaan?”

“Mitä jos sie valitsisit tällä kertaa jottain.”

Lammio heitti hiukan epäilevän katseen Rahikaiseen ennen kuin kääntyi valitsemaan hyllyllä komeilevien pullojen joukosta mieleisensä – samaa tavaraa, jota heillä oli ollut edellisenäkin jouluna.

“Ykskö voan?” Rahikainen nappasi pullon Lammion kädestä ja rupesi tutkimaan etikettiä.

Lammio ei edes viitsinyt ryhtyä vastaamaan; he saisivat varmasti lahjaksi ainakin muutaman pullon glögiä, joten enempää heidän tuskin tarvitsisi omasta pussistaan pulittaa.

“Ja mitä tää on?” Rahikainen kysyi. “Nytkö kalliimpi sitte kelpaa, vai?”

“Sinä annoit minun valita.”

“Niin niin, tiijetäänhän tämä.”

“Sinä annoit minun valita”, Lammio toisti tällä kertaa painokkaammin.

“Eihän tässä oo ejes holia.”

“Onpas.”

Rahikainen vilkuili vuoroin käsissään olevan pullon etikettiä ja vuoroin muita hyllyllä olevia pulloja, joista yhteen hän lopulta hän viittasi vapaalla kädellään. “Tossa on enemmän rosentteja.”

“Siinä on vähemmän glögiä.”

“Se on halvempaa.”

“Niin, viisikymmentä senttiä.”

“On se jo jottain!”

“No haluatko minun valitsevan vai et?”

“Sie voit tehä mitä tykkäät.”

Lammion hampaat kirskahtivat ikävästi toisiaan vasten. “Me otamme tätä”, hän sanoi hetken kuluttua, vetäisten aiemmin valitsemansa pullon Rahikaisen käsistä.

“Miten voan.”

Lammio heilautti rajulla liikkeellä ostoskärryt ympäri, puristaen kahvaa turhankin lujasti.

“Tuo toinen olis ollu halvempaa”, Rahikainen katsoi vielä asiakseen tokaista, kun he siirtyivät glögien luota eteenpäin.

“Ja mistä lähtien sinua muka on kiinnostanut muutaman sentin hintaero?”

“No sinnuu kiinnosti aikasemmin! Ajattelin voan–”

“Valitse sitten itse juomasi!”

“Valitse ihte!”

Lammiolta pääsi vain sanaton, turhautunut ärähdys ja hän tyrkkäsi kärryt Rahikaisen eteen, ottaen itse muutaman pitkän askeleen päästäkseen pois tuon välittömästä vaikutuspiiristä.

“Sie oot kyllä ihan anaali välillä.”

“Työnnä nyt vaan niitä kärryjä.”

“Juu juu, rakas.”

***

Suklaarasioiden ostamiseen oli kulunut jo huimat kymmenen minuuttia, kun Lammio viimein repäisi paketin Rahikaisen käsistä.

“Jotain rajaa sentään!”

“Jottain rajaa sentään”, Rahikainen imitoi pilkallisesti.

Lammio oli vähällä ruveta läiskimään rasialla Rahikaista korville, mutta tyytyi vain tuikkaamaan sen takaisin hyllylle. “Anna olla.”

Rahikainen siirtyi jo ärtyneesti mutisten muutaman askeleen Lammion edelle, mutta kääntyi kuitenkin kannoillaan, kun Lammio kuului tiputtavan vielä yhden paketin ostoskärryihin. Hän unohti saman tien, mitä oli ollut sanomassa ja nosti paketin käsiinsä, vaikka osasikin jo arvata, mitä se piti sisällään. “Hyissaatana.”

“Vihreät kuulat kuuluvat jouluun!”

“Sanonko mihin voit nää kuulas työntää...”

“Sano ja minä korvaan näillä piparitaikinankin.”

“Hyvä, tulloo ainakii paremmat piparit kuin siittä siun taikinastas.”

Lammio seurasi, kuinka Rahikaisen suu taipui kommentin johdosta vähitellen leikkisään virneeseen. Lopulta hänen omatkin huulensa uhkasivat taipua hienoiseen hymyyn, ja hän pyrki pitämään äänensä vakaana sanoessaan: “Otan nyt kuitenkin. Kyllä joku niitä syö.”

“Sie voit veikkonen uskotella ihtelles niin, mutta ei niitä kukkaan halluu kuitenkaan”, sanoi Rahikainen äänessään runsaasti valheellista lohdutusta.

“Huomauttaisin sinua siitä, että viime vuonna sinä söit koko laatikollisen.”

“Mie olin kännissä viime vuonna.”

“Tottakai olit, ei niitä selvinpäin kukaan saa kurkustaan alas.”

“No miks sie sitten ejes otat niitä?”

“Älä ala.” Sivusilmällä Lammio näki, kuinka Rahikainen pyöräytti silmiään. “Lopeta.”

“Mie en sanonu mittään!”

“Ajattelit kuitenkin!”

“Sie oot Henrik aivan mahoton.”

Nyt oli Lammion itsensä vuoro pyöräyttää silmiään. Hän lähti kuitenkin työntämään kärryjä eteenpäin, vilkuillen samalla ostoslistaa.

Rahikainen vilkaisi vielä lukuisten eriväristen rasioiden kirjoa, mutta talsi pian Lammion jäljessä eteenpäin.

Rahikaisen olisi tehnyt kovasti mieli muistuttaa Lammiota siitä, ettei hän täysin vapaaehtoisesti ollut tyhjentänyt laatikollista noita itse Saatanasta seuraavia makeisia, vaan tähän kuningasideaan oli tietenkin liittynyt veto. Veto, jonka Rahikainen oli lopulta voittanut. Määttäkin oli heti tapanina tuonut Rahikaiselle palkinnoksi lupaamansa pullon glögiä.

Edellisen joulun virheitä ehkä lukuunottamatta Rahikainen nautti joulunajasta yleensä suunnattomasti. Hän kävi mielellään pikkujouluissa ja muissa juhlallisuuksissa, niin kutsuttuna kuin kuokkimassakin, ja joulu oli aivan yhtä pätevä syy käydä myös kotona katsomassa äitiä kuin mikä tahansa muukin juhla. Tänä vuonna Rahikainen oli jopa yöpynyt äitinsä luona yhden adventin yli, kun Lammion kanssa olivat sukset menneet turhan pahasti ristiin.

Joulukirkossa Rahikainen ei käynyt muuten kuin äitinsä kanssa, eikä hän harjoitellut pianonsoittoa, vaikka Elli niin kovasti pojalleen pianon alkeita tykkäsikin opettaa. Joululaulujen laulamista Rahikainen sen sijaan rakasti äitinsä tavoin ja esitteli mielellään kaunista ääntään milloin minkäkin joululaulun yhteydessä. Tosin kotona käydessään poika unohtui usein vain kuuntelemaan äitinsä puhtaan heleää laulua.

Rahikainen kuunteli joululauluja muutenkin aktiivisesti koko kuukauden ja arvasi Lammionkin nauttivan siitä, vaikkei tuo sitä ääneen sanonutkaan. Joululaulujen soidessa Rahikainen ei itsekään yleensä jaksanut ruveta kinaamaan turhista, vaikka moni asia olisikin ärsyttänyt – se ei ikään kuin kuulunut asetelmaan. Ja asunnon siivoaminen ja koristeleminen kävivät jouhevammin, kun sai laulaa samalla sydämensä kyllyydestä, ehkä jopa vähän tanssittaa toista.

Astellessaan Lammion vierelle Rahikainen ei tällä kertaa pyrkinyt tanssittamaan häntä, mutta hyräili kuitenkin viimeksi Jouluradiossa kuulemaansa kappaletta.

***

Päivä oli arvatenkin jo kääntymässä kohti iltaa, kun he viimein suuntasivat askeleensa kassalle.

“Männään ny sentäs johonkii kassalle, mistä soa röökiä.”

Lammio tyytyi ainoastaan nyökkäämään, ehkä hiukan väsyneemmin kuin miltä hänestä todellisuudessa tuntui. Hän kaipasi hermosauhuja pitkän päivän päätteeksi – mieluiten mahdollisimman nopeasti – joten hän suuntasi lähimmälle kassalle. Kääntyessään varmistamaan, että Rahikainen seuraisi häntä ostoskärryjen kanssa, Lammio sai huomata tämän kävelleen jo hänen ohitseen.

“Tästä saa tupakkaa”, Lammio huomautti hiukan ääntään korottaen Rahikaiselle.

“Täällä on paremman näkönen kassa”, Rahikainen huikkasi takaisin.

Lammio pyöräytti silmiään huokaisten tällä kertaa tarkoituksellisen väsyneesti ja lähti Rahikaisen perään.

Heti, kun Lammio saavutti Rahikaisen, tämä sysäsi ostosten nostelemisen hihnalle hänen huolekseen ja ryhtyi rupattelemaan mukavia kassapäätteen takana istuvan nuoren naisen kanssa.

“Janne?” Lammio napsautti sormiaan Rahikaisen edessä muutaman kerran – lähinnä näön vuoksi sillä hän tiesi, että Rahikainen keskittyi vähintäänkin toisella korvallaan kuuntelemaan sen varalta, jos Lammiolla olisi jotain sanottavaa. “Pakkaatko?”

Vastaukseksi Lammio sai ensin vain tyytymättömän hymähdyksen. Rahikainen kuitenkin siirtyi hihnan päätyyn. “Täytyy kae sitä sitte pakata, jos herra kerran nii halluu.” Rahikainen kohdisti sanansa ja huomionsa vielä selkeästi naiseen. Kuten yleensäkin Rahikaisen flirttaillessa kelle tahansa, hänen äänessään oli leikkisä sävy – sellainen, joka korostetun murteen ohella miltei auttamatta sai lirkuttelun kohteen vähintäänkin puuskahtamaan hyväntuulisesti, usein jopa oikeasti hihittämään. “Ties mittee siittä auttamisesta ihte vielä kostuupi ko peästään kottiin.”

“No kai sitä voi ihan hyvää hyvyyttäänkin toista auttaa?” nainen kysyi Rahikaiselta hymyillen, vaikka näyttikin keskittyvän työhönsä.

“Tottakae, tottakae voe. Ja senhän takkee mie tässä tietenkii autan, ihan hyvvää hyvvyyttäni”, Rahikainen sanoi ja rupesi nyt oikeasti pakkaamaan ostoksia kasseihin. “Mutta aenahan on kaksin verroin kaunihimpi, kun molemmat soa jottain mukavaa, eikös voan?”

Tätä ei kassaneidiltä ilmeisesti käynyt kieltäminen. Hän kuunteli ja myötäili Rahikaisen juttuja tuotteita piippaillessaan. Lammio piti Rahikaista silmällä vain sen verran, että tiesi tämän todella pakkaavan ostoksia.

Kun Lammiokin ostokset maksettuaan siirtyi niitä pakkaamaan, Rahikaiselle se näyttäytyi jälleen tilaisuutena kohdistaa enemmän huomiota kassaneitiin. “Sie voisit miun kanssa lähtä juhlimmaan, ko miulla olis vielä yhjet pikkujoulut tässä käymättä”, hän sanoi nojautuen hiukan tuota toista kohti, hurmaavan hymyn saattelemana tietenkin.

“No katsotaan nyt...” nainen sanoi tavalla, josta jopa Lammio kuuli, että tämä vähintään harkitsisi, ellei jopa suostuisi.

Rahikainenkin mitä ilmeisimmin kuuli tuon sävyn naisen äänessä ja hymy hänen kasvoillaan levisi entisestään. “Loestavvaa! Mikäs se siun numeros olikaan? Soat miun numeron kanssa, ni voijaan puhhuu myöhemminkii...”

Lammio tuuppasi hiukan Rahikaista olkavarteen. “Lähdetään.”

Rahikainen huitaisi vain hajamielisesti kädellään ja sanoi tulevansa kohta perässä. Lammio ei voinut olla pudistamatta jälleen huvittuneesti päätään kuunnellessaan Rahikaisen ja kassaneidin vaimenevaa rupattelua, kun hän suuntasi ostoskärryjen kanssa kohti lähintä reittiä parkkihalliin.

Lammio tunnisti jonkin ajan kuluttua Rahikaisen askeleet kannoillaan, ja vaikka hän huomasikin niiden keveyden tuon astellessa hetken päästä hänen vierellään, Lammio kysyi silti: “No?”

Rahikainen vain ojensi hänelle kuittia, johon oli kuulakärkikynällä kirjoitettu puhelinnumero. “Kutsu minnuu Aamoriks.”

Lammio naurahti vähän ja työnsi Rahikaisen käden ja siinä olevan kuitin kauemmas. Rahikainen tunki kuitin housujensa taskuun ja iloisesti joululaulua hyräillen nappasi saman tien Lammion käden omaansa.

***

[pxjtv]

part2

suututtaa suututtaa niin paljon. kyllä kissalle annetaan paijauksia ja huomiota, mielummin kuin mulle. kysyin että voisko hän paijata mua: vastausta ei tulut eikä mitään tapahtunutkaan. oon oikeesti kissaa ala-arvosempi. en oo siis saman arvonen ku ihminen. ehk en oo ihminen?? tuntuu niin huonolta ja turhalta. niin arvottomalta. mus ei oo mitään minkä takia kukaan oikeesti mua rakastais ja välittäis musta. oikeesti mitä vittua. oon ihan vitun messed up. antaa sen sit mennä vaa baarii jään sit mielummin yksin himaan. tässä taas näkee sen et se on kaikki vaan siitä et se ei uskalla jättää mua. se yrittää miellyttää mua. mä en enää kelpaa. en oo varmaan ikinä kelvannu. enkä tule kelpaamaan.

ja mä tiiän et ‘’ylireagoin’’ ja et asiat ei vältsit oikeesti oo noin mut tää on se miltä musta tuntuu tommosissa tilanteissa. aina sama homma. arvottomuuden tunne kasvaa ja itseviha kasvaa samalla.

en oo koko viikkona syöny melkein mitään. en oo nyt 24h syöny mitään ja idk mul ei ees oo nälkä. tai vaik ois ni ei tee mieli syödä mitään. en tiiä tykkäänkö täst vai en. toivottavasti ainaki mun kasvot kapenis viimein jos nyt laihun tästä, koska ei mul oo mitää muutakaa mistä laihtua. 

[violasmirabiles]

Kyllä sä tiiät, mikä fandom shippimeemiin. ;) Miten olisi hieman Sukkaa? :D Ja jos jaksat, joku toinenkin vaikka saman tien, hmm. VapaavalintainenTyyppi/Riitaoja, koska mulla on tunteita siitä pojasta. (Toinen saa olla Lehto tai kuka tahansa)

who is more likely to hurt the other? - niin no, ei nämä kaks tieten tahtoen toisiaan satuta. kyl hyö tullee toimeen ainwho is emotionally stronger? - antti on äänekkäämmin ja aktiivisemmin se tassunkin fiilisten ylläpitäjä. mie luulen että se sillä piiskaa omaakin jaksamistaan, mutta tassu on ehkä herkemmin taipuvainen synkkyyteenwho is physically stronger? - mie sanon että jos siellä joella anttiin ois osunu ensin eikä tassuun niin ihan yhtä helposti se anttikin olis tassun olalle noussutwho is more likely to break a bone? - …no varmaan antti mennessään häseltämään jotain vaikka koko kannaskommuuni ois eri vaiheissa kerenny sitä varotella että elä antti mää siinä käyp viel köpelöstwho knows best what to say to upset the other? - nää tuntevat toisensa niin hyvin että halutessaan kumpikin pystyis tökkäämään hyvinkin ikävästi vyön alle. mut minkä ihmeen takia hyö silviisii tekisivätwho is most likely to apologise first after an argument? - antti. puheliaampana se on todennäköisemmin se, joka muutenkin on ollut äänessä 90% sen argumentin kulusta. henkeä vetäessään se sitten kattoo tassun aavistuksen verran mököttävää ilmettä ja pyytää anteeks. kyl sie tassu tiiät ettei hää tosissaan.who treats who’s wounds more often? - no siis. rokka saa useammin oikeasti hoitoa kaipaavia vammoja, joita tassu sitten parhaansa mukaan hoitaa. mutta rokka hoivailee tassun joka ikistä paperiviiltoakin…who is in constant need of comfort? - anttihan se tassua useimmiten rauhoittelee, mutta tassu tietää että itehän antti sillä itteesä rauhottelee joskus enemmänkin kuin mitä tassuawho gets more jealous? - mitä nää turhia semmosia. ei näiden tarvittewho’s most likely to walk out on the other? - ei nää semmosiawho will propose? - antilla on lyyti ja tassulla on tyyne, lyytillä ja tyynellä toisensa ja antilla ja tassulla toisensa ja kaikki on hyvin, kaikki on hyvin, ja tuossa sormusmäärässä on jo ihan tarpeeks sotkettavaawho has the most difficult parents? - ei nämä koe vanhempiensa olevan sen hankalampia kuin kenenkään muunkaanwho initiates hand-holding when they’re out in public? - anttihan se taitais ollawho comes up for the other all the time? - antti on näistä muutenkin niin kovin paljon puheliaampi että on vaan luonnollista, että puheessa atkuvasti vilahtelee tassu sitä ja tassu tätäwho hogs the blankets? - sitä ei kumpikaan näistä tee, mutta tassu käyttää anttia tyynynäwho gets more sad? - tassu on taipuvaisempi synkkyyteen, mutta onneks sillä on antti…who is better at cheering the other up? - …joka aina saa sen hymyilemään. niin kauan ku näillä on toisensa niin kyl hyö pärjäät ainwho’s the one that playfully slaps the other all the time after they make silly jokes? - antti on näistä mitä luultavimmin se joka niitä pöljiä vitsejä heittelee, niin ettäwho is more streetwise? - antti ainakin esittelee tätä viisauden alaa äänekkäämminwho is more wise? - kyl hyö kumpikin viisaita on ainakin omasta mielestään, mutta oikeasti viisaita ettitään niin tyyne ja lyytiwho’s the shyest? - tassu. sitä ei yhtään haittaa se miten antti tuntuu puhuvan senkin puolestawho boasts about the other more? - puheliaampana se on luonnollisesti anttiwho sits on who’s lap? - antti varmaan koppaa aina tassun syliinsä söpöilemään. lusikoidessa tilanne on aika fifty-fifty.

ja sitten, voi sitten….. Traagiset Pojat…

who is more likely to hurt the other? - lehdolla se on niin syvälle asentunut itsepuolustusmekanismi, että siitä ei helposti luovuta, niin refleksiivisesti se tulee. eihän se sitä selittää osaa, että minkä takia, kun on vaan Sellainen Tunne. who is emotionally stronger? - jaa niinku näistä. jos mietitään millaisia kauheuksia näiden elämässä on ollut - kun esmes riitaojan lapsuus on kaikilla mittareilla mitattuna satakertasesti helpompi ja emotionaalisesti terveempi - nii olosuhteisiin nähden lehto varmaan, vaikka objektiivisesti sekin on ihan train wreckwho is physically stronger? - no lehtohan sewho is more likely to break a bone? - lehto ei tilanteen hänen mielestään niin vaatiessa epäröi syöksyä tilanteeseen joka johtaisi murtuviin luihin, sillä on itsesuojeluvaisto niin nollawho knows best what to say to upset the other? - lehdon loukkaukset on lopulta aika hakuammuntaa. sitten kun nää alkaa oppia toisistaan enemmän asioita jotka satuttais Todella, niin en mie usko että lehtokaan niitä enää siinä vaiheessa kääntäis riitaojaa vastaan. who is most likely to apologise first after an argument? - riitaoja for sure, siinä määrin että lehto hermostuu jo siitä (”saatana, älä aina heti ala tuohon!”)who treats who’s wounds more often? - sitten kun lehto päästää riitaojan tarpeeks lähelle niin se. lehdolla varmaan enemmän tulee sellaisia haavoja jotka vaatii hoitoa, vaikka sitä itteesä ärsyttää se miten toinen on joka helvetin pikku asfaltti-ihottumaa tulossa pyyhkimään. eikö tuo jo riitä. anna nyt perkele olla. who is in constant need of comfort? - no siis. molemmat, mutta lehto ei sitä myönnä kun eihän hän tarvitse ketään.who gets more jealous? - LEHTO. ensin se ei tajua sitä, sitten kun tajuaa niin se on niin saatanan vihanen itelleen koska eihän hän tarvitse ketään. että mitä helvettiä tämä on. helvetin riitaoja.who’s most likely to walk out on the other? - ainakin alussa lehto. se menee paniikkiin kun homma on vakavaksi muuttumisen kynnyksellä. se Tietää että riitaoja lähtee (pettyy, kyllästyy, säikähtää) kuitenkin eikä aio kokea sitä. se ei ollenkaan tiedä miten olla kun alkaa vakavasti vaikuttaa siltä ettei riitaoja taida mennäkään.who will propose? - öö no,, jos tämäkin on Epämääräinen Modern AU niin varmaan riitaoja, joka ensin hautoo sitä kauan, kauan, kauan. ja sitten kun se päättää rohkasta mielensä ja kysyä niin se punastelee ja änkyttää ja kun lehto tiukkaa että mitä nyt, kakase ulos, niin se vaan lipsauttaa sen nopeasti ja niin kovin punasena. lehto ei yhtään, yhtään tiiä miten olla tai mitä sanoa niin se varmaan poistuu hetkeksi paikalle koska. mitä.who has the most difficult parents? - riitaoja, koska lehdolla ei ole vanhempia olemassa vaikeita.who initiates hand-holding when they’re out in public? - Epämääräinen Modern AU skenaariossa riitaoja. ensi kerroilla lehto hämmentyy niin että se vaan tuijottaa niiden käsiä silleen ???? ???? ??? ????? edes repimättä itteesä pois koska ?? mitä ihmet????t???ä???????????????who comes up for the other all the time? - ei välttämättä all the time, mutta jos riitaojalle huomautetaan sen puhuvan lehdosta koko ajan niin se punastuu ja lehon nimi alkaa varmaan vilahella vielä useammin ku se yrittää hillitä itteesäwho hogs the blankets? - rii ta o ja ……….. lehto herää keskellä yötä kananlihalla kun toinen on vienyt kaikki peitot. ajan kanssa siitä kehittyy yllättävän hyvä keplottelemaan peittoja itelleenkin takas. seuraavaks lehto herää siihen että riitaoja on kääntynyt, edelleen unissaan, ja sen polvi kaivaa lehdon kylkeä ja kämmen on varmaan jostain syystä naamalla. on se vaikea nukkua paikallaan.who gets more sad? - niin näistä……. riitaoja on parempi näyttämään tunteensa, mutta ei se lehtokaan mikään hilpeä veikko oo. sillä se vaan näkyy tiuskimisena ja suuttumisena ja millon minäkin. who is better at cheering the other up? - riitaoja, mutta lehto ei ole tottunut sellaseen ja voi helvetti että sitä ensin ärsyttää. ei sille mahdu kaaliin minkä ihmeen takia riitaoja kokee tarvetta häntä piristää.who’s the one that playfully slaps the other all the time after they make silly jokes? - nyt ei kuulosta näiltä kyllä yhtään :’D who is more streetwise? - no lehto tietenkin. sen on ollut pakko oppia selviytymään niin siinähän se on oppinut vaikka mitä ja pärjää vaikka missä.who is more wise? - riitaoja, mutta se pelkää niin kovin paljon että se meinaa mennä hukkaan.who’s the shyest? -  r i i t a o j awho boasts about the other more? - tässäkään skenaariossa sellaista ei hirveästi harrasteta, mutta ehkä riitaoja.who sits on who’s lap? - oh MAN. i die. sitten kun niin lähellä oleminen on tarpeeks luontevaa niin lehto antaa tuon lojua päällänsä vaikka miten ja kyllä se itsekin ihan vahingossa joskus saattaa torkahtaa tuon syliin, vahingossa, pitkä päivä, ei nukkunut aamuyön jälkeen kun joku vei kaikki peitot taas, että,,

[lintujasukissa]

Mua Painostetaan pukeutumaan bikineihin sillä syyllä, että pitää muka varastoida d-vitamiinia talveksi ja normi-uikkari ei sitten muka kelpaa siihen :| Ei mulla mitään bikinejä vastaan muuta kun että nehän putoaa päältä. Pakko avautua jollekin ja sä kun saarnasi auringonoton haitallisuudesta niin osaat varmaan sanoa että tuleeko bikineissä oikeesti mitään huomattavaa hyötyä suhteessa kokouikkariin?

Voit uida vaikka t-paidassa ja trikoissa ja saat silti vartissa tarpeeks D-vitamiinia (olettaen että olet ilman aurinkovoidetta, eli kannattaa se D-vitamiinin tankkaus säästää vaikka kauppareissulle jos iho reagoi helposti aurinkoon), voi jumankekka. Se ei myöskään varastoidu niin pitkäksi aikaa, että kesällä auringossa hengailu merkkais mitään talven kannalta. Pukeudu ihan niinku haluut ja pidä huolta ihostas, ja nappaile sitten talvella D-vitamiinit purkista ❤️

[tuntematontumpelo]

Minäkin

Täytyyhän tässä joitain omiaki töitä julkasta ku oon niin hirveesti muiden teoksii ahminu. 

En oo ennen fickiä laittanu. Mut kerran se vaan kirpasee. Palautetta saa antaa ja sitä mielellään myös vastaan otetaan.

LehtoxRiitaoja 

(modernissa au:ssa, Kaarnat otti lehdon huostaan teininiä.) Soft!Lehto koska saan, ohan mun ficki.

Lehto makaa rähjäisellä sohvalla selkä nojaten Riitaojan sylissä. Siinä lämpimässä Lehto oli pilkkinyt jo melkein puolituntia. Kaikki mahdolliset unihiekat kyllä katosivat heti Riitaoja kysyttyä "Onko näin hyvä". Lehto tunsi koko kehonsa jäykistyvän. Mitä sitä tuollaista mennään kysymään. "En minä tässä muuten makaisi" Lehto sähähtää, samalla mulkaisten Riitaojaa. Mutta tämä ei näyttänyt välittävän toisen kommentista vaan jatkoi television katsomista. Riitaoja sitä laitetta enemmäkseen katseli Lehto vain alkoi tuijottamaan ikkunaa laitteen takana. 

Syksyhän se oli alkanut, kaikkialla märkiä lehtiä joihin liukastua ja ilma alkoi kylmetä. illalla ei nähnyt mitään ikkunasta auringon jo kadotessa joka päivä aikaisemmin.  Sisällä on lämmintä ja kuivaa. Lehdon oli vaikea rentoutua Riitaojan sylissä. Äkkinäinen kysymys oli laittanut koko kehon taisteluvalmiuteen, vaikka ei Riitaoja mitään pahaa tehnyt tai sanonut. Mutta mitä sitä nyt opitulle tavalle voi, ei mitään aina pitää olla niin saatanan paranoidi. Enemmän tässä nyt alkoi ärsyttämään oma ylireagointi.

Riitaoja on selvästi huomasi Lehdon olevan jäykkänä tämän sylissä ja alkoi rauhallisesti silittämään hänen rintaansa. Edes takaiseen liikkeeseen keskittyessä alkoi Lehtokin pikkuhiljaa rentoutua. Riitaojan kanssa hän tunsi itsensä olevan turvassa, Riitaojan seurassa pystyi Lehto pysty laskemaan osan muureista jotka hän oli rakentanut itselleen. Olla vaan oma itsensä neljän seinän sisällä. Oli silti pelottavaa olla näin avoin tunteittensa kanssa. Vain Kaarnat ovat aikaisemmin on kyenneet siirtämään muutaman niistä muureista. Luottamus viimeisimmälle ottoperheelle ei tullut helposti. Kaarnat eivät silti luopuneet toivosta uusimman perheen jäsenensä kanssa, useamman vuoden kestäneen seikkailun jälkeen oli Lehto alkanut uskaltaa heille puhua syvempiäkin, avautua omista tunteistaan. Kaarnoihin Lehto luotti koko henkensä puolesta, silti puhuminen ei tullut helposti.

Riitaojan kanssa luottamuksen rakennuksessa ei tuntunut kestäneen selvästi yhtä kauaa, vaikka he ovatkin tunteneet toisensa vasta muutaman vuoden. Seurustelleet he ovat vasta yhdeksän kuukautta ja Lehto nyt jo makoilee tämän sylissä ilman mitään sen suurempia huolia. Suhteen alussa intiimisyys oli tullut erittäin kankeasti Lehdolta, halailun aikana oli pidettävä useampi tupakka tai kahvi tauko jotta saisi omaa aikaa hengittää. Omaa aikaa käydä läpi tunteitaan. Silti Riitaoja jäi.

Aivan huomaamatta lehto nojautuu syvemmälle Riitaojan syliin. Liian pitkään kestänyt kosketus oli ennen tuntunut liian vieraalta, ihoa alkanut kihelmöimään. Se sama staattinen tunne  joka suhteen alussa oli häntä riivannut, oli onneksi pikkuhiljaa lieventynyt. Nykyään hän jaksaa maata Riitaojan sylissä useammankin tunnin ilman mitään suurempia ongelmia. Enää ei tuntunut pahalta. Enää ei ollut vaikea hengittää.

Riitaojaan on helppo luottaa, oli niin avoin omien tunteittensa kanssa. Ei pelännyt näyttää pelkoa tai ahdistusta muiden läsnä ollessa. Aluksihan Lehto ei voinut sietää Riitaojaa ja tämän ainaista parkumista. Mutta yhtä avoimesti Riitaoja ilmaisi kun oli iloinen tai surullinen. Riitaojan mieliala oli helppo lukea. Osasi käsitellä tunteitaan, ei peitellyt niitä. Se takia  Riitaoja varmaan oli onnistunut huomaamaan Lehdon patoavan  tunteitaan ja alkanut niitä huomaamatta purkamaan pala palalta rauhallisesti. Onnistunut saamaan Lehdon näkemään ammattilaista omista tunteistaan, vaikka Lehto oli koko elämänsä vastaan väittänyt kun Kaarnat olivat samaa ehdottaneet. Riitaoja oli ollut oikeassa, auttoihan se puhuminen. Samaa terapeuttia Lehto oli nyt nähnyt melkein jo puolitoista vuotta. Riitaoja oli rakentanut Lehdolle luottamusta tätä kohtaan salakavalasti, melkein huomaamatta. Ei ollut väärin käyttänyt sitä missään vaiheessa. Kai se oli hyvä kun pystyy luottaa omaan poikaystäväänsä.

Lehto otti Riitaojan silittävän käden omaan syliinsä. Riitaojalla on kauniit kädet, vahvat ja pehmeät. Hän siirtää sormensa Riitaojan pulssille tunteakseen sydämen sykkeen. Riitaojalla oli vahva sydän. Pakko sen on olla jos Lehdon kanssa oli. Riitaoja on niin hellä lehdon kanssa. Syke tuntui tasaiselta Lehdon sormien alla, luotettavalta. Huomasihan hän aina kun Lehto ei voinut hyvin, ja usein auttoi Lehdon mielialan nostamisessa ihan vain olemalla paikalla. Riitaojan hymy on nätti, sitä katsoessa on vaikea estää omaa hymyä muodostumasta huulille. Sitä hymyä muistellessa tulee välittömästi parempi mieli.

Ikinä ei Riitaoja ole pakottanut Lehtoa tekemään mitään mihin ei olisi valmis. Oli ollut niin saatanan kärsivällinen suhteen alussa.  Eihän Lehto aluksi ollut  edes valmis  suutelemaan pitkään, halaamisesta puhumattakaan. Riitaoja ei ollut välittänyt kun Lehdolla oli ollut vaikeuksia kävellä kadulla käsi kädessä. Riitaoja ei suuttunut kun hän kysyi haluaisiko tämä erota, koska itse luuli että Riitaoja ei uskalla. Ei nauranut kun Lehto oli kännissä häpeällisesti vinkunut ettei Riitaoja häntä hylkäisi, vaikka suhteesta ei tulisi mitään. Oli vain vastaukseksi ottanut kiinni kasvoista ja suudellut hikistä otsaa ja kuiskannut hellästi korvaan ettei tämä olisi menossa mihinkään. Lehto ei juonut alkoholia kolmeen viikkoon illan jälkeen.

Mutta tässä Lehto nyt makoilee Riitaojan sylissä. Riitaojan pulssi tuntuu tasaiselta.  Televisio ohjelma on vaihtunut jossain välissä, kuinka kauan hän on siinä makoillut omiin ajatuksiin keskittyneenä. Lehdon tuntee Riitaojan liikkuvan selkänsä takana, vaihtaa asentoa mukavammaksi ja samalla kietoo toisen kätensä lehdon vatsan ympärille. Lehto vastaa takaisin silittämällä tämän kämmentä, tutkii peukalollaan kaikkia kämmenen viivoja. Nekin hän on jo painanut mieleensä aikoja sitten. Lehdon keskittyminen käteen keskeytyy Riitaoja sanoessa jotain. Ei hän aluksi kuullut.

"Mitä" kysyy Lehto.

Riitaoja ei heti vastaa vaan nojaa kasvonsa Lehdon hiuksiin ja antaa suukon päälaelle ennen vastaamista.

"Mä tykkään sinusta" Riitaoja kertoo hiusten sekaan.

Lehto tuntee korviensa kuumenevan, kyllä tähänkin pitäisi jo tottua, ei ole ensimmäinen kerta kun nuo sanat kuulee. Silti samalla tavalla lämmittää joka kerta. Vatsassa tuntuu jännältä.

"Minäkin." Lehto vastaa ääni väristen. Enempään ei pysty sanomaan, mutta Riitaoja ymmärtää, aina se on ymmärtänyt ja nytkin painaa suukon Lehdon poskelle. Kyllä tässä kelpaa makoilla.

[neroushalvaus]

Shippimeemiin traagiset poikaressut Lehto ja Riitis?

Hei! Tuohon yhteen shippimeemiin tuli jo traagisista poikaressuista vastattua täällä, mutta koska mä en vaan saa näistä kahdesta tarpeekseni, otan toisen drafteissäni maanneen angstisen shippimeemin näitä kahta varten tähän (koska wääähhh mun pojat, rakastan näitä kahta). Toivottavasti kelpaa ja kiitos ❤

(tulipa pitkä, readmoren alle)

who is more likely to hurt the other? - Lehto. Tälle nyt ei vaan voi mitään, se on satuttanut Riitaojaa canonin puitteissa ja en usko, että siitä ihan heti mitään unelmien poikaystävää tulisi. Mutta kuitenkin, kunhan ne kasvaa molemmat ihmisinä ensin vähän, Lehto ymmärtää, kuinka kamala se on Riitaojalle ollut, ja musta tuntuu, että se yrittää ainakin jotenkin sanattomasti hyvittää sitä.who is emotionally stronger? - Nää on molemmat sisältä heikkoja poikaparkoja. Täysiä ihmisraunioita. Ei vahvuutta missään. (Paitsi no, jos nyt ollaan niille reiluja: Vaikka Lehdon coping-keinot on huonoja ja sen elämä on muokannut siitä tosi kylmän ja julman ihmisen, se on kuitenkin selviytynyt elossa, mikä on tosi paljon. Riitaoja taas joutuu sodan keskelle kuten kaikki muutkin, mutta ei missään vaiheessa turru siihen tai tule sokeaksi sille kaikelle kamaluudelle, ja vaikka tää taistelukentällä on heikkous, mä itse näen sen vahvuutena)who is physically stronger? - Lehto. Tosin, jos otetaan Saarisen Lehto ja Heiskasen Riitaoja… Haluaisin nähdä sen painimatsin. Mutta siis, anyway, Lehto on vahvempi. who is more likely to break a bone? - Oh boy, Lehto. Se vois ihan hyvin vaikka hypätä katolta hetken mielijohteesta, jos tilanne vaatisi. Ei sitä pelota. Joten se, ehdottomasti.who knows best what to say to upset the other? - Lehto sanoo enemmän pahoja asioita, mutta kumpi oikeesti tietää, miten toista loukataan, hmm. Mä sanoisin, että siinä vaiheessa, kun Lehto tuntee Riitaojaa riittävästi loukatakseen sitä oikeasti tosi pahasti, se ei halua enää tehdä sitä. Riitaojakin varmaan oppii Lehdon heikkoja kohtia hiljalleen, ja se ei todellakaan käytä niitä loukkaustarkoituksessa.who is most likely to apologise first after an argument? - Riitaoja. Ja tää on ongelma.who treats who’s wounds more often? - Unggh mun pojat. Siis. Riitaoja hoitais Lehdon loukkaantumisia. Lehdolta saatava huolenpito olis enemmän sellasta passiivis-aggressiivista huolenpitoa. “Taasko sä oot mennyt itsesi telomaan, älä jumalauta nyt raavi sitä haavaa, mikä siinä on, kun on niin vaikeeta pysyä paikoillaan”. Lehto taas vierastaisi kaikenlaista huolenpitoa alkuun tosi pahasti, eikä kyllä tottuisi siihen ihan heti.who is in constant need of comfort? - Riitaoja. Mutta saako se sitä? Ei. Ja siis. Kyllä Lehtokin oikeesti tarvitsee lohdutusta 24/7, mutta se vaan ei tasan sitä pyydä (mutta ehkä jossain vaiheessa Riitis antaa sitä sille silti kiitos ja hyvää päivänjatkoa)who gets more jealous? - Okei, siis. Lehto. Se ei ees tajua sitä aluksi, että miksi ihmeessä hän tuntee näin, mutta ei se edes lähde analysoimaan sitä. Jos Riitaoja viihtyy astetta paremmin jonkun tyypin kanssa, Lehto vihaa sitä, piste. Miksi? No kun hänellä on sellainen tunne. Lehdon koko persoona heijastelee sitä, kuinka se on hylätty jo varhain, eikä se päästä canonissa ketään lähelleen. Eli jos se jossain skenaariossa jonkun lähelleen päästäis, tässä tapauksessa Riitaojan, se kärsis kyllä tietynlaisesta hylätyksi tulemisen pelosta ja sitä kautta myös mustasukkaisuudesta, vaikkei se niitä juttuja myöntäisikään. They may have to work on that.who’s most likely to walk out on the other? - Lehto varmaan yrittää lähteä pariin otteeseen, koska äääh, sitä ärsyttää ja ahdistaa ja kaikki on ikävää, ja se ainakin haluaa lähteä ennen ku Riitaoja kyllästyy katselemaan sitä.who will propose? - Ei kumpikaan. He elävät 40-lukua.who has the most difficult parents? - Lehdolla ei vanhempia ole, joten well. Riitaojan vanhemmat rakastaa poikaansa hyvin paljon, mutta niissä on omat vaikeat piirteensä. Riitaojan äiti osaa paikoitellen olla todella kova ja ylpeä kun taas Riitaojan isä on poikansa lailla tosi herkkä, eikä se ole aina hyvä juttu. (voi pojat mulla on niin paljon headcanoneja Riitaojan perheestä)who initiates hand-holding when they’re out in public? - Ei kumpikaan koska 1940. Mutta. Modern au:ssa Riitaoja voisi olla se. Jos se uskaltaisi. Jos ne olisivat olleet tosi kauan yhdessä ja Riitaoja tietäisi sen olevan ok. Vaihtoehtoisesti Riitaoja ei uskaltaisi, koska kuitenkin kaksi poikaa käsi kädessä ja entä jos jotain pahaa tapahtuu, mutta Lehto sitten silkkaa uhmakkuuttaan voisi tehdä sen, “jumalauta, ei ole niin saatanan vaikeeta”who comes up for the other all the time? - Tää sanamuoto tässä kysymyksessä hämmensi mua, mutta siis, ainakin Riitaojalla varmaan on pahemmanlaatuinen mainintatauti. Rahikainen alkaa pitää piipittävää ääntä aina, kun Riitaoja mainitsee Lehdon keskustelussa, ja Riitistä nolottaa.who hogs the blankets? - Riitaoja :’) Se on kans se, joka halailee unissaan. Lehto saattaa valveilla ollessaan viedä Riitaojan peiton ihan vain kostona.who gets more sad? - Ne on surullisia, surullisia poikia. Lehto on surullisempi, Riitaoja näyttää surunsa paremmin. Joten. Vaikea sanoa.who is better at cheering the other up? - Riitaoja on parempi, vaikka aluksi se lähinnä ärsyttää Lehtoa. Kyllä Lehtokin oppii.who’s the one that playfully slaps the other all the time after they make silly jokes? - Okei nyt menee liian fluffyksi, en tiedä. Ei kumpikaan näistä, tbh. who is more streetwise? - Lehto. Se on oppinut selviytymään ties kuinka vaikeista tilanteista, joten siltä löytyy käytännön älyä ja maalaisjärkeä.who is more wise? - Riitaoja. Koska Lehto ei ole viisasta nähnytkään.who’s the shyest? - Riitaoja on ujo peruna.who boasts about the other more? - Jos jompikumpi, niin se olis Riitaoja, mutta tuskin sekään hirveesti. Ei se mitään “katsokaa parasta ja upeaa poikaystävääni” -puheita pitäisi, mutta voisi hyvinkin yrittää saada tyypit aina huomaamaan, jos Lehto on tehnyt jotain Riitiksen mielestä ihmeellistä.who sits on who’s lap? - Hnngh mun pojat mun pojat. Kai ne vois vaihdella, kunhan ne olisi ensin päässyt siihen tilanteeseen, jossa ne voisi oikeesti olla tosi lähellä toisiaan luonnollisesti. (plus siis tätä ei kysytty mut tiedoksenne sitten että Lehto on pikkulusikka)

[lauraerika]

1.5.2017 Bled-> Ribcev Laz (Bohinj) Yhyy, viimeinen päivä Bledissä. Päätettiin kuiten jatkaa matkaa jo tänään, mut kovin kauas ei lähetty. Vintgar Gorgella käytiin kattelemassa kaunista kanjonia. Olipa homma päässä sinne. Ja oli taas kauheena porukkaa! Ja taksikuski väitti että tänään on hiljainen päivä. En tosiaan oo tottunu ihmisiin 😳 Siellä päätettiin mennä kanjonin läpi, ja toisin kuin monet muut, ei haluttu lähteä sama reittiä takaisin. Ruuhkaiset kävelysillat you see. Käveltiin siis toisesta päästä kanjonia St Katrinen kirkolle eli mikäs lie kyläpahanen siellä nyt olikaan. Meinas kyllä itku tulla kun hoksas että ylämäkeen sitä taas sai kivuta! Mut ei se ollu kovin paha, parissa kohtaa oli vähän matkaa ylämäkeä. Siitä oli tarkoitus kävellä Blediin parikolmeneljä kilsaa, mutta Jukka sai päähänsä että mennään kävelyreittiä Vintgar Gorgen alkupäähän takaisin ja taksilla takas kylään. Kyllähän se reitti näytti helpolta, mutta olin ihan varma että ylämäeksi sekin pian muuttuu... onneksi olin väärässä! Ai luoja mitkä näkymät Blediin ja ympäristöön, ja matkalla oli ihania lampaitakin 😍 täytyy sanoa että tuossa retkessä parasta ei ollu ruuhkainen ja suosittu kanjoni, vaan noi kävelyreissut. Suosittelen! Tarkoitus oli mennä seikkailupuistoon tänään, mutta skipattiinkin se. Ei oo useinkaan menny suunnitelmien mukaan päivät. Tälle ei kyllä muuta syytä ollu kuin se, että ei vaan huvittanu. Sen sijaan käytiin syömässä hyvin ja jäätelöllä ja hypättiin Ribcev Laziin menevään bussiin. Tää on Slovenian suurimman järven Bohinjin lähistöllä sijaitseva pieni kylä, josta Jukka eilen luki Pinterestistä ja tänään sit tultiin tänne.. 😁 ihanaa kun saa vaan mennä mihin huvittaa. Bussissa oli myös melkeen tuttu! Ljubljanassa opiskeleva oululainen säikäytti meidät puhumalla meille (jo puhumisosio säikäyttää, mut vielä suomeksi!) ja pian jo selvis että meillä on muutamia yhteisiä tuttuja. Vähänkö hauskaa 😅 Täällä Ribcev Lazissa meillä on oma AirBnb-kämppä ja kyllä kelpaa kolmen hostelliyön jälkeen. Oma suihku! Jossa kukaan ei oo käyny just ennen sua! (Paitsi ehkä Jukka). 😍😍 Kuva 1.-3. Vintgar Gorge. Vesi oli upean väristä. Kyllähän sielä ihan kelpas käpytellä menemään. Kuva 4. Reitti kanjonin toisesta päästä St Katrinelle päin. Oli vähän kauhuleffamaiset vibat kun polkuja oli sinne ja tänne ja jos vaan yksikin kyltti ois käännetty väärään suuntaan niin oltais varmaan vieläki sielä haahuilemassa. Kuva 5. Maisemat 👍 lampaat 👍 sopivan jännä reitti 👍 Kuva 6. Ainoa kuva täältä Ribcev Lazilta (joudun joka kerta kattomaan tuon nimen jostain, kun en vaan muista). Ihania vuohia! Ne vähän mökötti kun tultiin tuijottamaan kun ne syö. Ehotin jo Jukalle josko voitais perustaa lammas- ja vuohihoitola 😍

[sarikuha]

Kylmät on yöt täällä päin Burmaa! Kaikki vaatteet päälle aamupalalle mennessä🕵 Ensimmäinen ilta Nyayngshwessä meni koiranpennun pelastusoperaatiossa. Kaikenlaisen pähkäilyn ja kyselyiden jälkeen meitä neuvottiin viemään riutunut pentu erääseen ravintolaan, jonka omistajat kuulemma huolehtivat kulkukoirista. He näyttivätkin ruokkivan pientä koiralaumaa. Kielimuurista huolimatta pentu otettiin hymyillen vastaan. Toivottavasti se siellä selviytyy.. Tänään me varmaan vuokraamme polkupyörät ja tutkimme lähiseutuja. Huomenna sitten veneilemään Inle Lakelle.

Tämä Nyaungshwe on turistien “valloittama” pieni kaupunki Inle Laken pohjoispuolella. Kadut ovat avarammat ja meininki rauhallisempi kuin oli asuinpaikassamme Baganissa. Hostellimme Zawgi Inn on myös hurjan viihtyisä pienine pihoineen. Monet reppureissaajat paheksuvat tällaisia “turistirysiä”, mutta minulle nämä toistaiseksi kelpaa vallan mainiosti 😄