#suomalainen kirjallisuus

[hiidenneiti]

Vuonna 2023 lukemistani kirjoista - valitut suositukset!!

KOTIMAINEN KLASSIKKO — Eeva-Liisa Manner: Poltettu oranssi. Tammi, 1968.

Kaunis pieni näytelmä. Mitään en ottaisi pois.

KÄÄNNETTY KLASSIKKO —  Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita. 1782. Suomennos Leena Kekomäki. Otava, 2000.

Aatelin piirileikki ja nokkela piilovittuilu vaihtuu kostonhimoon ja tuhoamisen vimmaan, joka niittää uhreja oikealla ja vasemmalla.

MODERNI KOTIMAINEN KIRJALLISUUS — Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä. Robustos, 2017.

Kauniisti kirjoitettu ja hurmaava henkilökaarti, loppujen lopuksi sirkuksen tekemä matka on paljon tärkeämpi kuin varsinaisen mysteerin ratkeaminen.

MODERNI KÄÄNNÖSKIRJALLISUUS — Susanna Clarke: Piranesi. Suomennos Helene Bützow. WSOY, 2021.

Välillä tuntui siltä, että kirjan voisi määritellä ihan hyvin myös kauhuksi, niin pelottavalta oman minuuden menettäminen tuntui.

KOTIMAINEN TIETOKIRJALLISUUS — Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin. Gaudeamus, 2021.

Suomalainen ruoka kautta historian, myöhäiskeskiajalta 2000-luvun alkuun. Kaikkea maatalouden kehityksestä teolliseen ruuantuotantoon, ruokalajeista ravintolakulttuuriin.

KÄÄNNETTY TIETOKIRJALLISUUS — Carlo Ginzburg: Juusto ja madot. 1500-luvun myllärin maailmankuva. 1976. Suomennos Aulikki Vuola. Gaudeamus, 2007.

Tiivistys: keskiajan ja varhaisen uuden ajan maaseudun alemmat luokat olivat uteliaampia, tiedonjanoisempia sekä luovempia kuin luuletkaan.

[samisfalse]

en tiedä mitä tuntematon sotilas on, mutta mä pidän sun taidetyylista niin paljon, sä maalaat valaistuksen niin kauniisti !!

Aaahhhh kiitos! Ja siis Tuntematon Sotilas on varmaan tunnetuin suomalainen teos, se kertoo suomalaisesta konekiväärikomppaniasta jatkosodan aikana. Kirjottanut Väinö Linna. Jos siis ymmärsin oikein, sä opiskelet suomea just nyt? Jos kiinnostaa klassikko kirjallisuus niin tuntsa on aika hyvä, se on kyllä aika rankka kerran sodasta kertoo, mut silleen. Mut siis kiitossss <3333 Arvostan paljon!

[reposted-yura15cbx]

Корейский язык

Korean Корейську мову 한국인

Литература на финском языке

Финляндия, финская литература, финский язык Literature in Finnish Finland, Finnish literature, Finnish language Література фінською мовою Фінляндія, фінська література, фінська мова Suomenkielistä kirjallisuutta Suomi, suomalainen kirjallisuus, suomen kieli

Литература на шведском языке.

Швеция, шведский язык Література шведською мовою. Швеція, шведська мова. Literature in Swedish. Sweden, Swedish. Litteratur på svenska, Sverige, svenska.

Литература на яп��нском языке

японский язык, Япония, японская художественная литература. Literature in Japanese. Japanese language, Japan, Japanese fiction. Література японською мовою. японська мова, Японія, японська художня література. 日本語の文学。 日本語、日本、日本のフィクション

[jannetoivoniemi]

Kirjallisuus, kansallisuus ja kieli

Kirjallisuus, kansallisuus ja kieli

Pari päivää sitten YLE uutisoi, että kirjastojen kävijämäärät ovat pudonneet. Osa kirjastoista joutuu sulkemaan ovensa tämän takia. Samaan aikaan Twitterissä käydään keskustelua siitä, että YLE ei tarjoa nykyään yhtään kirjallisuudelle omistettua ohjelmaa televisiossa. Meillä on Kulttuuricocktail ja pari podcastia. Ei juuri muuta. Suomalainen kulttuuri on ollut vahvasti kirjallisuuteen nojaavaa.…

[yokyopeli]

Jos jotakuta kiinnostaa suomalainen aseksuaali/aromanttinen kirjallisuus, niin Dess Terentjevan Freestyle on nyt puoleen hintaan Suomalaisessa.

Reading 2023: Dess Terentjeva Freestyle (2023): 5.8.2023

[amatesura]

Minna Canth, Eräs Puijolla käynti (1891)

[finlitfanclub]

älkää lynkatko miua mut miun täytyy tunnustaa jotain... en oo ikinä lukenut yhtäkään minna canthin tai väinö linnan kirjottamaa kirjaa. en ees tuntematonta sotilasta enkä oo myöskään nähnyt sitä leffaversioo tai tv-sarjaa. mulla ei oo aavistustukaan mitä siinä tarinassa tapahtuu lukuunottamatta sitä, että siinä ilmeisesti homoillaan paljon, joku silta kait räjähtää jossain vaiheessa ja sven-tuuve on hämäläinen sankarihimbo

[masokistinenkissanpentu]

Olis kiva nyt kummiski eka tietää, et mistä meisselistä on kyse...

[ollipakerran]

Etusivu uusiksi: Pohjolasta löydetty arabiankielistä kirjallisuutta!

Ahmed Al-Nawasin raportin ”A View of the Conditions of Arabic Litarature in the Nordic region” 31.5.2017 julkistamistilaisuudessa pidetty puheenvuoro (linkit raporttiin ja oman puheeni alkuperäiseen englanninkieliseen versioon löytyvät täältä)

Kun olen kertonut satunnaisille vastaantulijoille tutkimushankkeestamme, jonka nimi on Kirjallisuuden monikielisyys nyky-Suomessa, ensimmäinen minulle esitetty kysymys on yleensä koskenut moisen ilmiön olemassaoloa. Aivanko totta suomalainen kirjallisuus on monikielistä?

Kaksikielisyys ei Suomen kirjallisuudesta puhuttaessa kohota kenenkään kulmakarvoja. Suomenruotsalainen kirjallisuus nähdään uusimmissa kirjallisuushistorioissa kiinteäksi osaksi suomalaista kirjallisuutta, mutta sitä käsitellään erillisissä luvuissa. Sekä suomeksi että ruotsiksi kirjoittavia kirjailijoita ei kirjallisuushistoriallisten yleisesitysten mukaan ole olemassakaan – saati että jotkut kirjailijat sekoittaisivat näitä kieliä keskenään. Sehän olisi vallan ennenkuulumatonta, eller hur?

Vaikka kaksikielisyys on varsin perustava Suomen kirjallisuutta määrittävä piirre, yllättävän harvoin – jos koskaan – näkyy pohdittavan sitä, pitäisikö kirjallista elämää Suomessa tarkastella ensisijaisesti yhtenä kaksikielisinä kenttänä vai kahtena enemmän tai vähemmän toisistaan erillisenä kenttänä.

Ja jos erikieliset kentät nähdään omiksi alueikseen, kuinka autonomisia ne ovat toisiinsa nähden? Entä miten jakolinja näkyy kirjallisten instituutioiden toiminnassa? Kuinka paljon kielellä on väliä kirjallisen kentän rajoja määriteltäessä?

Siitä päästäänkin lähemmäs päivän aihetta: Mikä on muunkielisten kirjallisuuksien asema Suomessa? Lisäävätkö ne kenties painetta puhua useista eri kentistä vai osoittaako niiden olemassaolo siihen, että olisi mielekkäämpää puhua yhdestä monikielisestä kentästä?

Tällaisista kenties akateemiselta kuulostavista mutta käytännönkin kannalta tärkeistä määritelmistä olemme viime aikoina keskustelleet tutkimushankkeessamme. (Lisää aiheesta Heidi Grönstrandin, Ralf Kaurasen, Olli Löytyn ja Kukku Melkkaan piakkoin ilmestyvässä rapsakkaassa artikkelissa ”Monikielisyys ja kielellinen moninaisuus Suomen kirjallisuudessa”).

Kun keskustellaan muun kuin suomen- ja ruotsinkielisen kirjallisuuden asemasta Suomessa, on helppoa nähdä, että kielellä on paljonkin väliä. Kieli voi toimia esteenä kirjalliselle kentälle pääsyssä, kuten viime aikojen keskustelu suomalaisten kirjailijaliittojen kieliperustaisista jäsenkriteereistä osoittaa.

Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan arabiankielisen kirjallisuuden kaltaisista uusista tulokkaista. Kun ajatellaan vaikkapa Lapin näkyvyyttä matkailumainonnassa ja muussa monenkirjavassa maabrändäilyssä, on kertakaikkisen hämmentävää ja päähänkumauttavan kummallista, kuinka vähän suomalaiset keskimäärin tietävät saamen kielistä – saati saamelaisesta kirjallisuudesta.

Koska Suomen kirjallisuuden kenttä – se yhdeksi ja yhtenäiseksi otaksuttu – on rakentunut nationalismin pyhän kolminaisuuden eli kansakunnan, kirjallisuuden ja kielen kiinteän yhteyden varaan, muun kuin suomen- ja ruotsinkielisen kirjallisuuden olemassaoloa saattaa olla vaikea edes havaita. Muilla kuin valtakielillä kirjoittavien ensimmäinen ongelma liittyykin siihen, että heitä ei nähdä eikä kuulla. Tähän ongelmaan on viime vuosina tuonut apua osuvasti nimetty, muunkielisten kirjailijoiden asiaa ajava Sivuvalo-projekti.

Paljastavaa sivuvaloa tietämättömyyden pimeyteen tuo myös tänään julkaistava Ahmed Al-Nawasin raportti. Itse asiassa jo sen, että sellainen kategoria kuin ”arabialais-pohjoismainen kirjallisuus” on olemassa, pitäisi näkyä isoina uutisotsikoina kirjallisuuslehdissä, ja perinteiseen nationalistiseen kirjallisuuskäsitykseen tuolla uutisella pitäisi olla perustuksiin ulottuvia vaikutuksia.

Pascale Casanova aloittaa teoksensa The World Republic of Letters väittämällä, että ”kirjallinen tiedostamattomamme” on perustaltaan kansallinen ja että ne välineet, jolla kirjallisuutta analysoidaan ja arvotetaan, ovat yhtä lailla kansallisia. Kirjallisuudentutkimuksen kansallisesta katseesta johtuen ”olemme sokeita sellaisille ylirajaisille ilmiöille, jotka ovat mahdollistaneet erityisen kirjallisen maailman kehkeytymisen viimeisten 400 vuoden aikana”.

Kansallista katsetta voi luonnehtia myös käsitteen metodologinen nationalismi avulla. Termillä tarkoitetaan tutkimuksen taustalla vaikuttavaa usein tiedostamatonta lähtökohtaa, jossa maailman ajatellaan jakautuvan kuin luonnostaan kansallisiin viipaleisiin. Tällaista ajattelua vastaan voi taas taistella kiinnittämällä huomiota ilmiöiden ja asioiden ylirajaisuuteen. Se taas viittaa (kansalliset) rajat ylittävään sosiaaliseen, kulttuuriseen, kielelliseen jne. vuorovaikutukseen. (Aiheesta lisää teoksen Kansallisen katveesta johdannossa.)

Kielenä arabia on malliesimerkki ylirajaisuudesta. Samaa pätee tietysti myös arabiankieliseen kirjallisuuteen, sillä sen lukijat ovat levittäytyneet paitsi arabiankielisiin maihin myös siirtolaisuuden myötä kaikkialle maailmaan, Pohjoismaat mukaan lukien. Ahmed Al-Nawas kirjoittaa raportissaan ”tiedontuotannon ylirajaisesta kehästä”:

“Today, an Arabic book of poetry could be written in Tampere, published in Milano and translated into several languages, awarded with the PEN Prize in London, and censored in Jordan and most of the Gulf States.”

Koska en ole arabiankielisen kirjallisuuden  asiantuntija, en pysty kommentoimaan raporttia siitä näkökulmasta. Mutta haluaisin ehdottomasti tietää enemmän esimerkiksi siitä, kuinka paljon arabialais-pohjoismaalainen kirjallisuus eroaa muista varsinaisen arabiankielisen maailman ulkopuolella – diasporassa – kirjoitetuista arabiankielisistä kirjallisuuksista. Onko paikalla väliä? Olisi erittäin kiinnostavaa tietää, mitä käytännössä tarkoittaa, kun kirjailijan arabian kieli ja kirjalliset ilmaisutaidot ovat tuon diasporan muovaamia, kuten Al-nawas kirjoittaa irakilais-tanskalaisesta kirjailijasta Hawra al-Nadawista.

Osallistuin jokin aika sitten Benedict Andersonin kirjaa Kuvitellut yhteisöt käsittelevään keskusteluun. Anderson korostaa kirjapainokapitalismin ja kirjallisuuden merkitystä modernien kansakuntien rakentamisessa. Suomessa Andersonin näkemyksiä on helppo uskoa, koska kirjallisuudella on tunnustettu paikkansa Suomen ja suomalaisten kuvittelussa. Juuri sitä kirjallisuus tekee; se synnyttää yhteisöjä, ja siksi olisikin kiehtovaa tietää, millaisia yhteisöjä arabialais-pohjoismainen kirjallisuus kuvittelee.

Pohjoismaissa sijaitsevien kansallisten kirjallisuuksien näkökulmasta ajatus arabialais-pohjoismaisesta kirjallisuudesta saattaa sotkea luokittelujärjestelmää, mutta samalla se herättää myös uteliaisuuden. Raportissaan Al-Nawas viittaa Euroopassa lisääntyneeseen kiinnostukseen maanpaossa tai muuten siirtolaisuudessa syntynyttä arabiaksi kirjoitettua kirjallisuutta kohtaan. Mielenkiinto selittyy paitsi Eurooppaan muuttaneiden kirjailijoiden kasvavalla määrällä myös yleisellä Lähi-idän tilannetta koskevalla tiedonhalulla.

Väitteeseen on helppoa uskoa. On selvää, että kirjallisuudesta etsitään vastauksia myös uutisten herättämiin kysymyksiin. Syy esimerkiksi Hassan Blasimin näkyvyyteen suomalaisessa mediassa ei ole ainoastaan se, että tämä kansainvälisesti palkittu ja ylistetty kirjailija sattuu asumaan Suomessa, vaan myös se, että useat hänen novelleistaan kuvaavat Irakin väkivaltaista todellisuutta ja onnistuvat epäilemättä tavoittamaan siitä jotakin sellaista, johon uutiskoneiston anturit eivät ulotu.

Mutta ajankohtaisten aiheiden ja teemojen käsittely ei selitä Blasimin saamaa huomiota kuin osittain. Vastaanotto kertoo ennen kaikkea hänen tekstiensä laatua koskevasta arvostuksesta, onhan häntä muun muassa verrattu useisiin ”maailmankirjallisuuden” kärkinimiin Kafkasta Gogoliin ja Marquezista Fuentesiin.

Mutta olipa hän kuinka taitava kirjailija tahansa, häntä ei olisi alun alkaenkaan havaittu pohjoismaisella kirjallisella kentällä, ellei hänen kirjojaan olisi käännetty Pohjoismaiden kielille; itse asiassa kaikille skandinaavisille kielille, islanti mukaan lukien. Ja mikä vielä olennaisempaa, Blasimin teoksia ei olisi käännetty näille ”vähäisemmille” kielille, ellei niitä olisi ensin käännetty englanniksi, joka on tällä hetkellä maailmankirjallisuuden ehdoton supervalta!

Kun olen tutkimuksiani varten kysellyt Blasimin teosten kustantajilta eri maissa, mistä he alun perin saivat idean ottaa hänen teoksiaan julkaisuohjelmaansa, vastauksista on poikkeuksetta käynyt ilmi, että tieto Blasimin olemassaolosta liittyy nimenomaan englanninkieliseen käännökseen ja sen saamaan Independent-palkintoon.

Muotoillakseni asian mahdollisimman suorasukaisesti: arabialais-pohjoismaisen kirjallisuuden reitti pohjoismaisen kirjallisuuden kentälle kulkee englanninkielisen käännöksen kautta. Ja kiirehdin lisäämään: tämä ei tietystikään ole toivottu asiantila, ja siksi on kehitettävä toisenlaisia keinoja havaita, tunnistaa ja edistää arabiankielistä kirjallisuutta niin Pohjoismaissa kuin Suomessakin.

Esitykseni lopuksi haluan vielä kommentoida raportin alueellista rajausta. Epäilen, että Pohjoismaiden valitsemiseen viitekehykseksi on monenlaisia käytännöllisiä ja geopoliittisia syitä, mutta huolimatta näiden maiden kulttuurisista samankaltaisuuksia, kirjallisuutta jäsentävänä kokonaisuutena ”Pohjoismaat” on suhteellisen sattumanvarainen kategoria.

Mutta juuri tuossa keinotekoisuudessaan se on suorastaan nerokas rajaus!

Erilaiset alueelliset lohkot tarjoavat tarpeellisen vaihtoehdon kansallisiin kirjallisuusviipaleisiin jumiutuneelle katseelle. Pohjoismainen kirjallisuus, suomalais-balttilainen kirjallisuus, pohjoiseurooppalainen kirjallisuus ja muut vastaavat alueelliset rajaukset voivat tarjota keinoja kirjallisuudentutkimuksessa vaikuttavan metodologisen nationalismin vastustamiseksi. Alueellisten rajausten vaihteleminen tekee kirjallisuuteen kohdistuneesta katseesta aiempaa herkemmän ja valppaamman ja auttaa näin havaitsemaan kirjallisuuden perustavanlaatuisen monikielisyyden.

Luettuani Ahmed Al-Nawasin raportin arabiankielisen kirjallisuuden tilanteesta Pohjoismaissa huomaan oppineeni paljon. Olen saanut kurkistaa kirjalliselle kentälle, jonka kaikille osa-alueille minulle ei muutoin olisi arabian kieltä taitamattomana pääsyä. Olen vakuuttunut siitä, että raportti tarjoaa tutkijoille ja muille kulttuurialan ihmisille hyvän pohjan jatkaa aiheen käsittelyä ja tutkimista.

  Julkaistu 14.6.2017

[hiidenneiti]

Tällä hetkellä lukemassa — Marja Salmela: Syvistä hetteistä. WSOY, 1910.

"Etusijassa hän kuvailee naissydämen sisäisiä taisteluja, tilintekoja ja ymmärtämyksen etsintää luonteen, elämän ja velvollisuuksien ristiriidoissa, johtaen henkilönsä »taistojen teitä» kirkkaampaan, syvällisempään ja siveellisesti velvoittavampaan elämänymmärrykseen, joka sovinnollisena ja anteeksiantoisena leviää kaikkien ristiriitojen yli. [...] Samantapaiset vakavat, aatteelliset ja kohtalokkaat peruspiirteet tavataan jo Salmelan esikoiskertomuksessa Unelmiensa uhri (1902) — uhrina on ymmärtämyksettömään avioliittoon joutunut haaveileva papintytär — ja hänen kertomuskokoelmissaan Murusia (1904) ja varsinkin Syvistä hetteistä (1910). Marja Salmela nähtävästi tahtoo herättää ihmisiä katsomaan syvemmälle sekä omaan itseensä että elämän arkisen harmauden taakse."—Uudempi suomalainen kirjallisuus I (1911)

[valkokaarnia]

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden kunniaksi La 10.10.2015. (Saa lisätä muitakin linkkejä. Tarkistakaa lähteiden faktaperäisyys.)

[finlitfanclub]

Sain tulokseks Simeonin eikä mua oo ikinä ennen näin verisesti loukattu, oon selkeesti Lauri

[finlitfanclub]

Tässä vielä suora linkki siihen sateenkaarikirjavisaan, minkä tein aiemmin. En oo varma näkyykö nää linkit nykyään hakutuloksissa, mut yrittänyttä ei laiteta

[finlitfanclub]

Innostuin tekeen Kiurun, Dain ja Bollywoodin picrewissä tässä yhtenä yönä. Taiteen on tehnyt @ummmmandy

[finlitfanclub]

mulla ei oo minkään maan tekosyitä tälle

[amatesura]

Tuonelan joutsen: näytelmäruno, Eino Leino (1898)