#osuuskunnat

[kapitaali]

Euroopan osuuskunnat vastaavat Draghin raporttiin EU:n kilpailukyvystä

Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi esitteli 9. syyskuuta raportin EU:n kilpailukyvyn tulevaisuudesta ja antoi suosituksia sen vahvistamiseksi.

Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille esitellyssä raportissa todetaan, että EU:n kasvu on hidastunut tuottavuuden kasvun heikkenemisen vuoksi.

Raportissa yksilöidään kolme kiireellistä painopistettä: kiihdytetään innovointia ja etsitään uusia kasvumoottoreita, alennetaan korkeita energian hintoja ja jatketaan samalla hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ja siirtymistä kiertotalouteen sekä reagoidaan epävakaamman geopolitiikan maailmaan, jossa riippuvuussuhteet ovat muuttumassa haavoittuviksi ja jossa Eurooppa ei voi enää luottaa muiden turvallisuuteen.

Näiden muutosten hallitsemiseksi raportissa ehdotetaan Euroopan uutta teollisuusstrategiaa, jossa keskitytään neljään pääalueeseen: Euroopan hidastuvan tuottavuuden kasvun korjaaminen kuromalla umpeen innovaatiokuilu, energian hintojen alentaminen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen tarjoamien teollisten mahdollisuuksien hyödyntäminen, turvallisuuden lisääminen ja riippuvuuksien vähentäminen sekä investointien mobilisoiminen siirtymävaiheen edistämiseksi.

Cooperatives Europe, Euroopan osuuskuntien äänitorvi, suhtautui raporttiin myönteisesti ja totesi, että ”monet tämän raportin näkökohdat vastaavat Cooperatives Europen pitkäaikaisia huolenaiheita”.

Niitä ovat muun muassa sen tunnustaminen, että osaamisvaje on kurottava umpeen strategisilla teollisuudenaloilla, ja liiallisen hallinnollisen taakan tunnustaminen innovoinnin ja rahoituksen saatavuuden esteenä, jotka ovat ”tiiviisti linjassa” niiden asioiden kanssa, joiden puolesta huippukokouksessa on puhuttu.

Raportissa ei nimenomaisesti mainita osuus- ja yhteisötaloutta tai osuuskuntia, mutta Cooperatives Europe toteaa, että ”sen painotus sosiaalisen osallisuuden säilyttämisessä ja yritysten kilpailukyvyn parantamisessa vastaa hyvin osuustoiminnallisia arvoja ja käytäntöjä”. Osuustoimintajärjestö suhtautui myönteisesti raportin tasapainoiseen lähestymistapaan ja lisäsi, että se on ”lupaava suunta tulevalle politiikan kehittämiselle”.

Cooperatives Europe varoittaa kuitenkin myös, että ”joissakin asioissa on syytä noudattaa varovaisempaa lähestymistapaa”.

”Draghin näkemys ’EU:n hajanaisesta lähestymistavasta valtiontukeen’ ja ajatus ’uuden EU:n laajuisen innovatiivisia start-up-yrityksiä koskevan oikeudellisen perussäännön’ käyttöönotosta on yksi tällainen alue”, Cooperatives Europe toteaa. ”Vaikka se voi olla hyödyllinen, meidän on tehtävä työtä varmistaaksemme, että siinä otetaan huomioon osuustoiminnalliset periaatteet ja että se ei vahingossa aseta osuuskuntamallia epäedulliseen asemaan.

”Samoin EU:n valtiontukia koskevaan lähestymistapaan tehtävät muutokset vaativat meiltä tarkkaa huomiota, jotta voimme puolustaa osuuskuntien oikeudenmukaista kohtelua mahdollisissa uusissa puitteissa.”

Cooperatives Europe sanoo, että se aikoo seurata, miten raportin suositukset sisällytetään tuleviin EU:n poliittisiin päätöksiin.

”Olemme sitoutuneet ajamaan osuuskuntien etuja koko prosessin ajan ja varmistamaan, että jäsentemme ääni tulee kuulluksi”, etujärjestö lisäsi. ”Draghin raportti edustaa merkittävää hetkeä Euroopan talouden tulevaisuuden muotoilussa. Osuuskuntina meillä on ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa näihin ehdotettuihin muutoksiin ja hyötyä niistä, jotta voimme varmistaa, että Euroopan tuleva kilpailukyky rakentuu yhteistyön, kestävyyden ja sosiaalisen vastuun periaatteille.”

  Lähde: https://www.thenews.coop/co-ops-respond-to-mario-draghis-report-on-eu-competitiveness/

https://kapitaali.com/euroopan-osuuskunnat-vastaavat-draghin-raporttiin-eun-kilpailukyvysta/

[uudenkehittaja-blog]

Jakamistalous

Tällä kertaa tutustuin Harmaala, Toivola, Faehnle, Manninen, Mäenpää ja Nylundin kirjaan Jakamistalous. Sen pohjalta kirjoitin tämän blogitekstin. Selvitin itselleni yleisesti, mistä jakamistaloudessa on kysymys menemättä syvemmälle verotukseen ja sääntelyyn liittyviin asioihin.

Digitalisaatio on nykyisen jakamistalouden edellytys, mutta myös sosiaalisesta mediasta omaksuttu yhteisöllisyys ja ekologinen etiikka ohjaavat ihmisiä jakamistalouteen. Jakaminen säästää resursseja ja on siten yleensä ekologisempi vaihtoehto kuin yksin omistaminen. Myös vuoden 2008 finanssikriisi on osaltaan ohjannut ihmisiä keksimään vaihtoehtoisia tapoja hankkia toimeentulon ja kuluttaa, etenkin Etelä-Euroopassa. Yhteistoiminta oman elannon eteen myös yhdistää ihmisiä sosiaalisiksi turvaverkoiksi. Kirjan kirjoittajien mukaan maailman nopeimmin kasvavat majoitus-, liikenne- ja rahoituspalvelut perustuvat jakamis- tai yhteistyötalouteen.

Jakamistalous määritellään tietoverkon palvelu- ja yhteisöalustojen välityksellä tapahtuvaksi vuorovaikutukseksi, jossa muodostuu taloudellista arvoa. Sen ydinajatuksia ovat vajaakäytössä olevien resurssien tehokkaampi hyödyntäminen, siirtymä omistajuudesta käyttöoikeuksiin sekä vertaistoiminta ja -tuotanto. Tähän on johtanut kuluttajien käyttäytymisen muutos omistajuuden arvostamisesta käyttöoikeuden arvostamiseen. Kuluttajat usein haluavat myös ottaa kantaa kuluttamisellaan ja jakamistalouden osana toimiminen tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa ja olla luomassa uutta kuluttamisen kulttuuria. Jakamistalouteen oppineet kuluttaja ovat vahvemmin jonkin yhteisön jäseniä kuin markkinointitutkimuksissa havaitut segmentit ja heimot. Yritysten on siis huomioitava nämä uudet yhteisöt, mikäli haluavat menestyä markkinoilla.

Ihmiset osallistuvat jakamistalouteen pääsääntöisesti neljästä syystä: Sosiaaliset syyt (uusien ihmisten tapaaminen), taloudelliset syyt (rahan säästäminen), käytännölliset syyt (ajan säästäminen) ja kestävään kehitykseen liittyvät syyt (ympäristönsuojelu). Kertakäyttökulttuurin aika alkaa olla ohi, sillä nykyisin kuluttaja saattaa jo uutta tuotetta ostaessaan miettiä tuotteen jälleenmyyntiarvoa. Menestyäkseen tässä uudessa kulttuurissa yrityksen tulee tarjota sosiaalista lisäarvoa eettisyyden, reiluuden ja yhteisöllisyyden mielessä.

Jakamistalous on kehittynyt Yhdysvalloissa, mutta volyymiltään Kiina on matkalla jakamistalouden kärkimaaksi. Suomessa jakamistalous on vielä volyymiltään pientä, mutta sen arvioidaan kasvavan voimakkaasti, eikä sen kasvulle nähdä rajoitteita. Esimerkiksi vertaisverkkokauppaa tehtiin Suomessa puolentoista vuoden aikana noin 500 miljoonalla eurolla, mikä on enemmän kuin suomalaisten ostamat tuotteet ja palvelut Virosta samana aikana. Trendin jatkuessa vertaisverkkokauppa ohittaa fyysisen kivijalkakaupan kymmenessä vuodessa. Suomessa jakamistalouden arvon arvioidaankin kymmenkertaistuvan muutamassa vuodessa ja yltävän 1,3 miljardiin euroon vuonna 2020.

Kun jakamistaloudesta tulee liiketoimintaa, yrittäjän osana on tarjota toiminnalle teknologia-alusta. Esimerkkeinä jakamistaloutta hyödyntävistä yrityksistä käyvät jo maailmalla tunnetut Airbnb ja Uber. Esimerkkinä suomalaisista jakamistalouteen perustuvista yrityksistä on ravintolan ylijäämä-lounaita tarjoavat lunchie.fi ja ResQ.fi. Myös lastentarvikkeiden vertaisvuokraus- ja vuokrauspalvelut ovat menestyneet hyvin Suomessa, esimerkkeinä yritykset Kinspiring, Liizi ja Kuinoma. Sharetriben digitaalisella alustalla kuka tahansa voi helposti käynnistää uuden jakamistalouden palvelun.

Jakamistaloudessa toimivien yritysten tietoalustoille kertyy valtava määrä tietoa käyttäjistä ja nyt pohditaan sitä, kenelle tieto kuuluu ja voisiko esimerkiksi yhteiskunta hyödyntää tietoa yhteiskunta- ja kaupunkisuunnittelussa. Jakamistalouden sääntelyyn liittyy myös ajankohtaisia kysymyksiä mm. verotukseen ja työntekijän rooliin liittyen. Uusi talouden muoto hakee vielä lopullista muotoaan, kun samaan aikaan rinnakkain kehittyvät suuret ylikansalliset alustajätit sekä paikalliset pienet osuuskunnat. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että uusi jakamistalous on tullut jäädäkseen ja että siihen tullaan sopeutumaan tavalla tai toiselle tulevaisuudessa.

 Lähde: Harmaala, Toivola, Faehnle, Manninen, Mäenpää & Nylund: Jakamistalous. Alma Talent 2017.

[timorainio]

tekniikkatalous.fi

Alustat mahdollistavat hajautetun arvonluonnin ja arvon jakautumisen, mutta kenen taskuun rahat päätyvät?

“Yritykset vai osuuskunnat - kuka voittaa kisan alustatalouden herruudesta ja kerää rahat?”

[kapitaali]

Miten perustaa työntekijäomisteinen osuuskunta?

Mistä köyhä sielu voi löytää työtä työttömyyden, leikkausten ja ulkoistamisen aikakaudella? Ehkä on aika luoda oma. Itsenäinen ammatinharjoittaminen on yksi vaihtoehto, ja se voi tuntua vapauttavalta, mutta on vaikeaa tehdä kaikki itse ja löytää aikaa muulle kuin työelämälle. Työntekijäomisteinen osuuskunta on vaihtoehto itsenäisen ammatinharjoittamisen eristäytyneisyydelle ja hyväksikäytölle, joka usein liittyy perinteisiin työpaikkoihin.

Mikä on työntekijäosuuskunta?

Se on liikeyritys, jonka työntekijät omistavat, jota he valvovat demokraattisesti ja jota pyöritetään työntekijöiden hyväksi. Osuuskuntia on loputtomasti erilaisia, mikä tarkoittaa, että on monia kysymyksiä, joita kannattaa pohtia ennen oman ainutlaatuisen yritysmuodon perustamista. Muista, että olet perustamassa oikeaa yritystä, ja jos et ole koskaan aiemmin perustanut yritystä, tarvitset tukea.

Lue alta, miten osuuskunnan perustaminen tapahtuu, kysy neuvoja osuuskuntien kehittämisjärjestöiltä ja keskustele osuuskuntaystävällisten lakimiesten ja kirjanpitäjien kanssa. Tarvitset liiketoimintasuunnitelman, osuuskuntakohtaiset oikeudelliset perustamisasiakirjat ja alkupääomaa osuuskunnan rahoittamiseen. Lisäksi tarvitset järjestämissuunnitelman, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten aiot hoitaa osuuskuntaasi osuustoiminnallisesti.

kuva: Rainbow Grocery

Ovatko työntekijäosuuskunnat uusi juttu?

Suurilla ja pienillä työntekijäosuuskunnilla on pitkä ja rikas historia Yhdysvalloissa ja kansainvälisesti. Rochdale Society of Equitable Pioneers -järjestö loi Rochdalen periaatteet vuonna 1844, ja sitä pidetään osuustoimintaliikkeen perustajana. Orjuutetut afroamerikkalaiset alkoivat harjoittaa osuustoiminnallista taloutta heti, kun heidät tuotiin väkisin Yhdysvaltoihin. Ensimmäinen Rochdale-tyyppinen musta osuuskunta perustettiin vuonna 1901 Ruthvilleen, Virginiaan.

Espanjassa toimivaan Mondragon Corporationiin kuuluu nykyään yli 90 osuuskuntaa, ja se työllistää yli 70 000 ihmistä. Italian Emilia-Romagnan alueella suurin osa 4,5 miljoonasta asukkaasta kuuluu johonkin osuuskuntaan, ja osuuskunnat tuottavat noin 30 prosenttia alueen BKT:stä. Vuonna 2021 Yhdysvalloissa oli 612 todennettua työntekijäosuuskuntaa, mutta Democracy at Work Institute arvioi määrän olevan lähempänä 1 000 osuuskuntaa, jotka työllistävät noin 10 000 ihmistä.

Miksi perustaa työntekijäosuuskunta?

Työntekijäomisteiset osuuskunnat voivat olla tyydyttävämpiä kuin ”pomolle” työskentely. Työntekijäomistajia ei pakoteta hierarkiaan, ja heillä on enemmän sananvaltaa yrityksen toimintaan kuin perinteisillä työntekijöillä. Osuuskunnan hallinnoinnista on silti vastattava, mutta työtoverisi-omistajat ovat todennäköisesti mukavampia ja ymmärtäväisempiä henkilökohtaisia tarpeitasi ja omituisuuksia kohtaan kuin minkä tahansa yrityksen keskijohto.

Saat todennäköisesti enemmän rahaa, jos jätät sijoittajat ja johtajat pois. Tyypillisillä matalapalkka-aloilla työntekijäomistajat voivat tienata moninkertaisesti siihen verrattuna, mitä he saivat työntekijöinä. Esimerkiksi Petalumassa, Kaliforniassa, Alvarado Street Bakery -leipomon työntekijät saavat noin 60 000 dollaria vuodessa – paljon enemmän kuin minimipalkalla työskentelevät. Työntekijä-omistajana irtisanominen on epätodennäköisempää, koska osuuskunnat pitävät vakaata työllisyyttä tärkeämpänä kuin lyhytaikaisia voittoja ja koska ne ovat kestävämpiä kuin perinteiset leipomot.

kuva: Box Dog Bikes

Kuinka perustaa työntekijäomisteinen osuuskunta?

Luettelo perustuu U.S. Federation of Worker Co-ops -järjestön julkaisemaan asiakirjaan).

1. Kootkaa alustava järjestäytymisryhmä ja tiedot ja selvittäkää sitten tarpeet.

Ryhmän muodostaminen

Yksi ensimmäisistä vaiheista työntekijäosuuskunnan perustamisessa on löytää muita halukkaita osallistumaan aloittajaryhmään. Jos olet muuttamassa yritystä osuuskunnaksi, sinulla saattaa jo olla jäseniä.

Tunnista ja kutsu koolle noin 5-15 ihmistä, joilla on yhteisiä tarpeita ja jotka ovat kiinnostuneita työntekijäosuuskunnan perustamisesta.

Henkilöiden olisi oltava käytettävissä viikoittaisiin tai kahden viikon välein pidettäviin kokouksiin ja pystyttävä käyttämään paljon aikaa tarvittavien tutkimusten tekemiseen.

Kartoita ryhmän taidot ja kokemukset roolien ja tehtävien arvioimiseksi.

Valitse roolit ja jaa tehtävät.

Kerää tarvittavat tiedot ja materiaalit.

Suoritetaan markkinatutkimus liiketoimintaehdotuksen elinkelpoisuuden määrittämiseksi.

Tutki osuuskunnan muuttamiseen tai perustamiseen liittyviä oikeudellisia seikkoja.

Määritä oikeudellinen rakenne: LLC vai osuustoiminnallinen yhtiö?

Päätä, mistä alkupääoma tulee:

Työntekijä-omistajilta ja/tai laina entiseltä omistajalta;

Laina pankista (kokeile pankkia, joka on myöntänyt lainaa osuuskunnille menestyksekkäästi);

Tai avustus työntekijöiden osuuskuntien perustamiseen.

2. Kokoa aloitusryhmä arvioimaan etenemistä.

Jäsenet kokoontuvat keskustelemaan, suunnittelemaan ja organisoimaan seuraavia vaiheita.

Käy läpi kaikki kerätyt materiaalit, anna aikaa keskustelulle ja äänestä sitten etenemisestä (tai siitä luopumisesta).

Valitse keskeiset päätöksentekoprosessit ja hallintorakenteet.

Perusta komiteoita, jotka työskentelevät liiketoimintasuunnitelman laatimiseksi ja rahoituksen hankkimiseksi.

3. Vie organisaatio kaupparekisteriin, luo säännöt ja käynnistä rahoitus.

Hahmottele yrityksesi tarkoitus (missio), yleiskatsaus tavaroista ja palveluista, organisaatiorakenne ja määrittele prosessi, jonka avulla uudet työntekijäomistajat voivat liittyä yritykseen.

Viimeistele kaikki lakisääteiset asiakirjat.

Varmista jäsenyys ja rahoitus.

4. Käynnistä uusi työntekijäosuuskuntasi!

Aloita toiminta avaamalla ovet ja toteuttamalla liiketoimintasuunnitelma.

Vaikka tämä kuulostaa työläältä (ja sitä se onkin), työntekijäomistajat, joiden kanssa olen keskustellut, sanovat, että pitkällä aikavälillä se on täysin sen arvoista. Alla on lueteltu resursseja, jotka auttavat sinua pääsemään alkuun, mukaan lukien työntekijöiden osuuskuntien kehittämisorganisaatiot.

Uuden osuuskunnan perustaminen voi luoda työpaikkoja — ei vain sinulle, vaan myös ihmisille, joilla ei ehkä ole koskaan ollut mahdollisuutta omistaa yritystä tai ansaita elämiseen tarvittavaa palkkaa. Työntekijäosuuskunnat ovat osa laajempaa liikettä, jonka tavoitteena on luoda demokraattinen ja oikeudenmukainen talous, joka huolehtii kaikista. Se voi alkaa sinusta ja työtovereistasi.

Linkkejä ja lisätietoa

Erilaisia osuuskuntamuotoja

Osuuskunnan perustajan opas (Osuustoimintakeskus Pellervo)

Att grunda ett andelslag (Pellervo Coop Center)

Yrittäminen osuuskunnassa (YouTube-video)

Osuuskunnan rekisteröinti (PRH)

Organisaatioita muualla:

The U.S. Federation of Worker Cooperatives

The National Cooperative Business Association

Sustainable Economies Law Center 

Canadian Worker Co-operative Federation

International Cooperative Alliance

  Lähde: https://www.shareable.net/how-to-start-a-worker-co-op

https://kapitaali.com/miten-perustaa-tyontekijaomisteinen-osuuskunta/

[kapitaali]

Monisidosryhmäinen osuuskunta

Monen sidosryhmän osuuskunta (multi-stakeholder cooperative, MSC) sisältää useampia kuin yhdenlaisia jäsenryhmiä — esim. työntekijöitä, kuluttajia, käyttäjiä tai yhteisön jäseniä — sen johtokunnassa ja usein myös omistajien joukossa.

Kun perinteisiä osuuskuntia hallinnoi ja ne omistaa yhdenlainen omistajien joukko (esim. työntekijät), MSC:tä hallinnoi ja niitä usein myös omistaa useamman tyyppiset sidosryhmät. Jäsenluokkiin saattaa kuulua käyttäjät (esim. kuluttajat tai asiakkaat), tukihenkilöt (esim. yhteisön jäsenet tai sijoittajat) tai työntekijät, ja se voi saada monenlaisia muotoja: panimoravintola, jnka omistaa työntekijät ja kuluttajat; asuntokunta, jonka omistaa yhteisön jäsenet, sijoittajat, asukkaat ja työntekijät; supermarketti- ja päivittäistavarakauppaketju, jolla on yli 1000 kauppaa, 33000 työntekijäjäsentä ja 7 miljoonaa kuluttajajäsentä; tai “solidaarisuusosuuskunnat”, jotka tarjoavat hoivapalveluja ja niihin voi kuulua käyttäjiä, työntekijöitä tai tukijäseniä. MSC:t  käyttävät “yksi jäsen, yksi ääni”-sääntöjä valitsemaan johtokuntansa jäsenet, mutta jokaisella jäsenryhmällä (esim. työntekijät tai kuluttajat) normaalisti on kiinteä määrä paikkoja johtokunnassa.

Potentiaaliset vaikutukset

MSC:t voivat käyttää joustavaa hallintorakennettaan parantamaan palvelujaan tarjoamalla institutionalisoituja keinoja jäsenilleen, kuten terveydenhuoltoalan työntekijöille, kommunikoida omia tarpeitaan. Organisaatiot voivat pienentää transaktiokustannuksiaan lisääntyneellä luottamuksella ja parantuneella informaationkululla, joka syntyy kun monet eri sidosryhmät ovat mukana suunnittelussa, päätöksenteossa ja arviointiprosesseissa heti alusta alkaen — eikä niinkään kauan päätösten tekemisen jälkeen. Ottamalla mukaan toisia sidosryhmiä, MSC-muotoiset organisaatiot voivat ottaa käyttöön uudenlaista osaamista, asiantuntemusta, kokemuksia, sosiaalisia verkostoja ja rahoitusyhteyksiä lisäämään niille saatavilla olevien resurssien syvyyttä ja monipuolisuutta. Viimeisenä, MSC:t “vaikuttavat olevan yllättävän hyviä määrittelemään ja perustamaan uusia markkinoita” ja antamaan marginalisoitujen ihmisryhmien tulla mukaan “valvoviin ja hallinnollisiin instituutioihin, joilla on heidän elämiinsä tärkeä vaikutus”, sanoo MSC-tutkija Margaret Lund.

Transformatiivisia ominaisuuksia

Ottamalla sidosryhmät mukaan johtokuntaan, MSC:t institutionalisoivat niinkutsuttujen “asianomaisten etujen periaatteen”: sen että ihmisillä tulisi olla sanavaltaa instituutioiden päätöksentekoon, joka merkittävästi vaikuttaa heidän elämäänsä. Maailmassa jossa johtamisen ja omistamisen oikeudet on laajennettu niille, jotka kontribuoivat yhteiseen toimintaan, MSC:t voivat laajentaa “kontribuution” määritelmää ja näin laajentaa omistamisen maailmaa. Viimeisenä, MSC:t luovat strukturoituja (eli suunniteltuja) suhteita ryhmien välillä, jotka muuten ovat keskenään kanssakäymisissä markkinoiden tai kaoottisessa kilpailun kautta, tai ei ollenkaan (kun markkinat puuttuvat). MSC:ssä sen sääntöjä “valvotaan” määriteltyjen valtasuhteiden kautta. Suunniteltu struktuuri voi myös tukea pitkäaikaisempaa tai yhteisöllisempää järjestäytymistä, jossa jäsenet asettavat lyhytaikaiset intressinsä yritysten tai paikallisalueen pitkäaikaisen hyvinvoinnin alapuolelle.

Esimerkkejä

Fifth Season -osuuskunta

Hylättyjen tehtaiden keskeltä Wisconsinin Viroquan maaseudulla ponnistava Fifth Season Cooperative tukee kestävää ja lokalisoitua alueellista ruoantuotantoa auttamalla pieniä ja keskisuuria maatiloja ja ruoantuottajia saamaan yhteyden ostajiin aina Madisonista Chicagoon asti. Tämän se tekee tuomalla yhteen kokonaisia toimitusketjuja yhdeksi demokraattiseksi struktuuriksi: tuottajat, tuottajaryhmät, ruoan jatkokäsittelijät, jakelijat, ostajat ja työntekijät muodostavat MSC:n kuusi jäsenluokkaa. Työntekijäjäsenet pyörittävät ruokapiiriä, joka kerää yhteen 140 erilaista ruokatavaraa — muunmuassa kurpitsoita, perunaa, porkkanoita, kananmunia, hilloja, hunajaa ja laadukkaita lihoja — sen tuottajajäseniltä. Näitä ruokatavaroita sitten jaellaan ostajille, muunmuassa ruokaosuuskunnille, ravintoloille, ruokakaupoille, sairaaloille, kouluille ja yliopistoille.

Boisaco Inc.

1980-luvun puolivälissä syrjäisellä Quebecin alueella (asukkaita arviolta 2100) Kanadassa sijaitseva saha oli sulku-uhan alla talousvaikeuksien ja kolmen konkurssin jälkeen. Paikalliset asukkaat pyrkivät pitämään työpaikat ja nuoret ihmiset alueella, ja he liittyivät yhteen ja ostivat sahan Desjardinsin luotto-osuuskunnan ja valtion avustuksella. Firman omistaa nykyään sahalla työskentelevien osuuskunta sekä ryhmä paikallisia yrityksiä. Jokaisella ryhmällä on veto-oikeus suuriin päätöksiin, millä pyritään edistämään konsensuspäätöksentekoa sidosryhmien keskuudessa. Melkein kolmannes sahatyöläisistä on joskus istunut johtokunnassa. Kun firma on saavuttanut kannattavuuden, MSC on suostunut jakamaan liikevoitosta 27% kolmelle osakkeenomistajalle, 18% työntekijöille bonuksina ja 55% tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Voitot on nyt investoitu muihin alueen yrityksiin ja Bosiacon saha auttaa tukemaan 600 työpaikkaa alueella.

Haasteita

Monipuoliset sidosryhmät voivat tehdä päätöksenteosta hankalaa. MSC:n johtaminen voi saada hyötyä ottamalla mukaan kaikki jäsenryhmän kun päätetään perussäännöistä, oikeuksista ja velvollisuuksista, kun ratkaistaan konflikteja tasapuolisesti ja tasapainotetaan eri luokkien kontribuutioita (tai riskejä) ja heidän saamiaan hyötyjä. Jäsenryhmien äänimäärien minimit ja maksimit sekä säännöt sille miten suunnitellaan, osallistutaan, jaetaan informaatiota ja auditoidaan voivat myös fasilitoida intressien harmonisaatiota. Monenlaiset näkökulmat voivat tulla “kalliimmaksi” ajan mittaan tai konflikteissa, mutta tapaustutkimukset eivät tue väitettä, että kustannukset nousisivat merkittävästi. Viimeisenä, MSC:ltä usein puuttuu niitä tukeva juridinen tausta ja joissain amerikkalaisissa osavaltioissa ne ovat jopa kiellettyjä.

Lähteitä

Margaret Lund, Solidarity as a Business Model (Kent, OH: Cooperative Development Center at Kent State University, 2011).

Urban Sustainability Directors Network’s Sustainable Consumption Toolkit

Catherine Leviten-Reid and Brett Fairbairn, “Multi-stakeholder governance in cooperative organizations: toward a new framework for research?,” Canadian journal of nonprofit and social economy research 2, no. 2 (2011).

Lataa ja jaa eteenpäin

Sisällys

Kuvaus

Potentiaalinen impakti

Transformatiiviset ominaisuudet

Esimerkkejä

Haasteita

Lähteitä

Lataa ja jaa eteenpäin

Lähde:

https://thenextsystem.org/learn/stories/multi-stakeholder-cooperative

https://kapitaali.com/monisidosryhmainen-osuuskunta/

[kapitaali]

Kuplien puhkaisua, osa 4 - REconomy-harjoittajien nimeämä ehdokas Lush Spring Prizen voittajaksi

Kirjoittanut Nenad Maljković

Piskuinen kolmen henkilön tiimi (Jay Tompt, Nenad Maljković & Wouter Extercatte) saattoivat päätökseen ja jättivät REconomy-harjoittajien anomuksen Lush Spring Prize 2019 -palkintoa varten Established Projects -kategoriassa (me tavoittelemme enemmän vaikuttavuutta kuin mielipidevaikuttamista, emmekä me tee “kampanjointia tai lobbausta”, joten meidän mielestämme sovimme tuohon kategoriaan). Jos me voitamme, saamme 25,000 Britannian puntaa. Jos me emme voita, tällä hetkellä olemme 3–6 kuukauden mittaisessa yhteistekemisen ja bootstrappingin kokeessa, joten teemme tämän jokatapauksessa. Lush Springin kilpailuvastaukset kuvaavat sitä mitä teemme… 🙂

…12. Liiketoimintamalli / juridinen status / organisaatiorakenne

Harjoittajien virtuaaliyhteisö, jota yhteismaana tukevat sen jäsenet sekä useat eri lainsäädäntöalueilla rekisteröidyt järjestöt, joiden jäseniä yksittäiset jäsenet ovat, Art of Transition Foundation on yksi niistä.

13. Mitkä ovat organisaationne taustalla olevat arvot? Jos kyse on voittoa tavoittelevasta yhtiöstä, kuvaa tasetta ja tuloslaskelmaa kolmikantaraportoinnilla.

Ydintasolla meitä ohjaa permakulttuurietiikka (Maapallon hoito, ihmisten hoiva, reilu jako) sekä Modernin Agilen periaatteet (tee ihmisistä mahtavia, tee turvallisuudesta ykkösasia, kokeile ja opi nopeasti, jatkuvasti toimita arvoa). Työmme keskittyy olemaan katalyytti vaihtoehtojen luomiselle tuhoisille talousmalleille — vaihtoehtojen, jotka ovat yhteisövetoisia, desentralisoituja, bioregionaalisesti asianmukaisia, oikeudenmukaisia ja inklusiivisia, yhteiskunnallisesti ja ekologisesti regeneratiivisia. Me arvostamme monimuotoisuutta, kunnioittavaa kuuntelemista demokraattisia ja kollaboratiivisia ja inklusiivisia tapoja tehdä päätöksiä.

…20. Kertokaa tarinanne.

Paikallisesta maailmanlaajuiseen virtuaalinen käytäntöyhteisö on regeneratiivisille yrittäjille, yritysekosysteemien rakentajille ja yhteisöorganisaattoreille. Olemme majakka kasvunjälkeisille, jälkikapitalistisille talousmalleille (solidaarisuustalous, osuuskunnat, yhteiskunnalliset yritykset, yhteisvauraus jne.), jotka on nivottu paikallisiin/alueellisiin yhteisöihin. Itseorganisointi tarjoaa vertaistukea, helpottaa sosiaalista oppimista ja koordinoi toimintaa paikallisella, ylipaikallisella, bioregionaalisella, ylikansallisella ja globaalilla skaalalla.

Levitämme sosiaalisia ja taloudellisia innovaatioita, jotka toimivat elämää vahvistavina vaihtoehtoina vallitseville tuhoisille malleille. Rakennamme globaaleja uudistuvia kulttuureja ”liikkeiden liikkeeksi”. Aloitimme vuonna 2011 REconomy Projectina, Transition Town Totnesin ja Transition Networkin toiminnallisena risteytyksenä. Kansainväliseen hankkeeseen osallistui ryhmiä Belgiasta (Wallonia), Brasiliasta, Kroatiasta, Saksasta, Italiasta, Latviasta, Alankomaista, Meksikosta, Portugalista ja Yhdysvalloista, jotka muodostivat kansainvälisen REconomy Groupin, ja REconomy Centre aloitti toimintansa Totnesissa. Vuoden 2017 alussa ryhmä muuttui virtuaaliseksi CoP:ksi, jonka nimi on REconomyn harjoittajat.

Katso historia verkkosivuiltamme.

21. Mitä regeneraatio tarkoittaa organisaatiossanne ja miten regeneraation ideat liittyvät ideaanne?

REconomy-harjoittajat ovat ihmisiä, jotka tulkitsevat ‘regeneraatiota’ paikallisten ja alueellisten talousjärjestelmien kontekstissa, jotka ovat oikeudenmukaisia, inklusiivisia, ekologisesti viisaita ja yhteiskunnallisesti elävöittäviä, resilienttejä ja monimuotoisia. Me käytämme termejä ‘regeneratiivinen’ tai ‘regeneraatio’ kuvaamaan niitä järjestelmiä, jotka parantavat ja elvyttävät, luovat olosuhteet terveemmälle lisääntymiselle ja evoluutiolle.

Meidän suosimamme menetelmät — kuten ‘järjestelmänlaajuinen ajattelu’, vertaistuotanto, yhteisön mukaanotto, käyttäen konsepteja kuten ‘yrittäjyys’ ja  ‘sijoittaminen’ tavoilla jotka tuovat jäsenet yhteistyön äärelle, yhteisten visioiden ja vastuullisuuden pariin — nämä luovat olosuhteet omavaraisuudelle ja järjestelmätason ratkaisuille. Näin mahdollistetaan toistuvat ja itseään toistavat interventiot ja hankkeet, jotka ovat laajojen toimijaryhmien hallussa ja jotka vakiintuvat uusiksi kulttuurinormeiksi. Nämä ajatukset ovat taloudellisen uudelleensijoittamisen viitekehyksemme ja tavoitteenamme levittää sen käyttöönottoa paikallisesta maailmanlaajuiseen virtuaalisen käytäntöyhteisömme kautta.

22. Kuka hyötyy työstänne?

Välittömät hyödynsaajamme ovat REconomy Practitionersin paikallisen ja maailmanlaajuisen virtuaalisen käytäntöyhteisön jäsenet, jotka saavat tietoa, työkaluja, luottamusta ja yhteistyösuhteita. Heihin kuuluvat paikallistalouden aktivistit, uudistavat yrittäjät, järjestäjät ja käytännön toimijat, vihreät / sosiaaliset / eettiset / paikalliset yrittäjät, paikalliset / vaikuttavuusinvestoijat, paikalliset poliittiset toimijat ja ”ankkurilaitosten” päätöksentekijät.

Nämä aktiiviset kansalaiset, jotka ovat saaneet voimia osallistumalla yhteistyöhön, tuovat mukanaan välineitä, ideoita ja itseluottamusta uusien mallien ja suhteiden luomiseen omilla paikkakunnillaan — kaupungeissa, pikkukaupungeissa ja maaseutualueilla. Nämä toimet puolestaan käynnistävät tai edistävät talouden siirtymisprosessia kohti uusiutuvia paikallisia ja bioalueisiin soveltuvia malleja.

23. Henkilökohtainen ja tiimin hyvinvointi

Juuri nyt olemme jossain hyvin pienen kollektiivin ja ”tiimien tiimin” välissä, työskentelemme ketterästi, edullisesti ja suurella vipuvaikutuksella ja pyrimme saavuttamaan suuren vaikutuksen. Jos ”pyrimme myöntämään yhden palkinnon pienimuotoiselle hankkeelle tässä kategoriassa” — olemme sekä pieniä että suuria!

Käytämme suostumukseen perustuvaa päätöksentekoa ja jaamme työn yhteisesti mahdollisuuksien mukaan. Keskeiset roolit voitaisiin nimetä yleisesti: verkoston kutojiksi, yhteistyön aloittajiksi, tiimien koollekutsujiksi ja koordinaattoreiksi sekä tiimin jäseniksi. Kaikki roolit ovat tilapäisiä, ja rakenteemme ovat hyvin dynaamisia ja kehittyvät orgaanisesti sopeutumalla nopeasti muutoksiin ”ekosysteemissämme” ja sen ulkopuolella. Katso kaavio täältä havainnollistavasti: https://goo.gl/i8J74s

Meillä on säännöllisiä videokokouksia, ja pidämme säännöllisesti yhteyttä kokousten välillä, mikä luo toisiaan tukevaa ja välittävää kulttuuria. Yhteistyökumppaniverkoston kehittäminen on vasta alkuvaiheessa, mutta meillä on tukisuhteita ydintiimin jäsenten välillä, jotka tulevat Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Yhdysvalloista, Ruotsista, Alankomaista, Ranskasta ja Kroatiasta ja tuovat mukanaan erilaisia taitoja, kulttuurisia näkökulmia ja tietoa.

24. Kuvaa laajempi ympäristö jossa työskentelet ja sen keskeiset haasteet ja rajoittavat tekijät, joita organisaationne kohtaa toimiakseen ja kehittyäkseen?

Olemme ammattilaisia, joilla on samanaikaisesti kaksi näkökulmaa. Ensimmäinen on paikallinen, jossa asumme ja työskentelemme. Aloitamme niinkutsutuilla siirtymäyrityksillä (eli regeneratiivisilla startupeilla) permakulttuurin etiikan, kolminkantaraportoinnin, yhteisön joustavuuden ja paikallisen ekosysteemin regeneroinnin mukaisesti. Luomme aloitteita kehittämään paikallista siirtymäyrittäjäkulttuuria ja yritysten ”ekosysteemejä” tukemaan niiden kehitystä. Kiireellisyyden tunne kiihtyy, ja kysyntä sille, mitä teemme yhteistyöhankkeessamme, kasvaa.

Toinen on planetaarinen näkökulma, eli paikallinen ja globaali virtuaalinen harjoittajayhteisö. Kehitämme foorumia osaamisen levittämiseksi ja edellytysten luomiseksi yhteistyölle — paikallisesti, paikasta toiseen tai virtuaalisesti — tarkoituksena levittää regeneroivia talousmalleja: innovaatioita, joilla pyritään lisäämään joustavuutta, ekologista kestävyyttä, osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta niillä paikkakunnilla ja alueilla, joilla toimijamme toimivat. Verkostomme kasvua ja kehitystä rajoittava tekijä on sellaisten resurssien puute, jotka mahdollistaisivat maksullisen työn vertaistuen, oppimisen, rahoituksen ja toimintaohjelmien kehittämiseksi ja helpottamiseksi.

25. Millä tavoin organisaationne tukee suoraan niiden luonnonvarojen palauttamista, joista se on riippuvainen?

Jäsenemme tekevät sen paikallisesti, siellä missä he asuvat, ja heillä on kaksi näkökulmaa, jotka selitettiin edellisessä vastauksessa. Käytäntöyhteisömme tarjoaa vertaistukea ja mahdollisuuksia itseorganisoitumiseen.

Kun yksittäinen henkilö tai ryhmä näkee tilaisuuden tehdä muutoksen tai kokeilla jotakin tai jos he kokevat voivansa käynnistää toiminnan, käytäntöyhteisömme tarjoaa heille mahdollisuuden löytää verkostostamme muita, jotka voivat liittyä heidän mukaansa tai tehdä yhteistyötä ja kokeilla pieniä toimia ja saada käyttöönsä toimintaan tarvittavia resursseja. Tässä yhteydessä kiinnitämme huomiota siihen, mitä tapahtuu, teemme jälkipuintia, opimme kokemuksesta, analysoimme, mitä tehtiin (jotta voimme ottaa paremman seuraavan askeleen) ja jaamme sitten oppimamme laajemman verkoston kanssa. Esimerkiksi Totnesissa olemme auttaneet saamaan aikaan taloudellisia investointeja ja yhteisön tukea kahdelle paikalliselle maatilalle, joista toinen ei viljele maata, toinen on biodynaaminen ja kumpikin ryhtyy toimenpiteisiin maaperän parantamiseksi, biologisen monimuotoisuuden lisäämiseksi jne. Tarjoamme valmennusta toiselle hankkeelle, jonka tavoitteena on puuttua kuivuuteen. Katso www.schoolfarmcsa.org.uk & https://apricotcentre.co.uk.

26. Miten organisaationne tukee regeneraatiota?

Sosiaalinen uudistaminen on luultavasti tärkein osa toimintaamme. Bill Mollisonia lainatakseni: ”Ihmiset ovat ongelma, ihmiset ovat ratkaisu.” Yksi sosiaalisen rappeutumisen ajureista on kaivannaistalous. Kannattamamme lähestymistavat ja mallit, jotka rakentavat uudelleen paikallistaloutta ja suhteita paikallisyhteisöissä, edistävät sosiaalista uudistumista.

Pyrimme rakentamaan suhteita kahdessa kontekstissa: henkilökohtaisesti ja virtuaalisesti. Sekoitamme näitä konteksteja mahdollisuuksien mukaan vähentääkseen työmatkoja ja matkustusjälkeä. Tuemme virtuaalisen yhteistyön taitojen kehittämistä sekä käytännön tekniikoita ja menetelmiä, jotka erottavat yhteistyökulttuurin vallitsevasta konfliktikulttuurista. Edistämme ja tuemme itseorganisoitumista. ”Eläviä, emergenttejä, hajautettuja, hajautettuja, hajautettuja, paikallisesti virittyneitä tiimejä, jotka käsittelevät lakkaamatonta muutosta ilman, että niiden tarvitsee mukautua hierarkioihin, valtakirjoihin ja valvontaan.” – Giles Hutchinsia lainaten. Verkostojen kutomisessa on pohjimmiltaan kyse sosiaalisesta uudistumisesta nykyaikaisessa sosiaalisessa kontekstissa ja siirtymisestä egokeskeisistä verkostoista ekokeskeisiin verkostoihin.

Linkkejä tästä asiasta kertoviin artikkeleihin: https://goo.gl/i8J74s

27. Miten organisaationne tukee talouden regeneraatiota?

Kannatamme lähestymistapoja, joiden avulla paikallisen ja alueellisen talouden toimijat voivat siirtyä tuhoisista talousmalleista paikallisiin, hajautettuihin ja bioalueisiin soveltuviin malleihin, jotka luovat toimeentuloa ja työpaikkoja tavalla, joka on osallistava, sosiaalisesti ja ekologisesti uudistuva, oikeudenmukainen ja kestävä. Tukemamme aloitteet toimivat sekä paikallisen/alueellisen talousjärjestelmän tasolla että REconomy-yritystasolla. REconomy Enterprise on taloudellisesti elinkelpoinen kauppayhtiö, joka täyttää todellisen yhteisön tarpeen, tuottaa sosiaalisia hyötyjä ja jolla on myönteisiä tai ainakin neutraaleja ympäristövaikutuksia.

Jos talous nähdään paikallisesta globaaliin ulottuvana järjestelmänä, jonka tehtävänä on tyydyttää ihmisten tarpeita, järjestelmän osatekijät ja niiden yhteydet ja vuorovaikutus on suunniteltava uudelleen, jotta niistä tulisi uusiutumiskykyisiä ja kestävämpiä. Tästä seuraa REconomy, ja tästä syystä keskitymme paikallisesta globaaliin.

Tuorein tutkimus lähestymistavastamme löytyy Totnes REconomy Impact Report 2012-2017 -julkaisusta: https://reconomycentre.org/2017/09/21/totnes-reconomy-impact-report-2012-2017/

REconomy-raporttien kokoelma (julkaistu 2012-2017): http://www.artoftransition.org/en/activities/reconomy/resources

28. Miten läpinäkyviä olette rahatilanteenne kanssa yhteisössänne?

Käytämme avoimuutta kaikessa toiminnassamme. Virtuaalisessa CoP:ssämme noudatetaan avointen kirjojen politiikkaa, ja käytämme Open Collectivea joukkorahoitusalustana. Kyseinen alusta on kehitetty avoimen lähdekoodin projekteja varten, ja se on avoimen lähdekoodiin perustuva startup-yritys. Se on ”läpinäkyvä jo lähtökohtaisesti” ja tarjoaa helpon pääsyn tietoihin kaikista rahoitustapahtumista. Teemme budjetointi- ja rahankäyttöpäätökset tiimeissä tiimialueiden mukaan. Tuemme jäseniämme toteuttamaan tätä lähestymistapaa paikallisissa pyrkimyksissään, paikallisesti. Teemme sen tarjoamalla taitojen opetusta, joka mahdollistaa läpinäkyvyyden hyvän hyödyntämisen.

29. Miten tiiminne tai organisaationne on yhteydessä muihin organisaatioihin ja/tai laajempiin verkostoihin lokaalista ja globaalisti?

Pyrimme tietoisesti yhdistämään ja lähentämään toimijoita, jotka työskentelevät laajemmin ”uuden talouden” eri osa-alueilla maailmanlaajuisesti. Virtuaalisen yhteistyökumppanimme jäsenet ovat yleensä yhteydessä yhteen tai useampaan järjestöön, verkostoon tai liikkeeseen: Transition Hubs Group, Permakulttuuri ja ekokylä, ECOLISE, sosiaaliset yritysverkostot, Degrowth-liike, P2P-liike, TEAL-liike, verkostokudonnan konsultit, WEAll – Wellbeing Economy Alliance, NESI Forum, CtrlShift, RIPESS/REAS/Solidarity Economy, New Economy Coalition, Sociocracy ja Art of Hosting verkostot ja CoPs… lista on loputon.

30. Käyttääkö organisaationne kokemusta ja oppimista auttamaan muita replikoimaan työtänne?

Keskeinen osa REconomy-harjoittelijoiden virtuaalista työyhteisöä on helpottaa vertaisoppimista ja sosiaalista oppimista. Teemme sen ensisijaisesti helpottamalla ”tärkeitä keskusteluja”, jotka johtavat yhteistyöhön käytännön hankkeissa. Lähestymistapana on määritellä pieni hanke, jolla on selkeä määritelmä onnistumisesta ja joka voidaan toteuttaa suhteellisen lyhyessä ajassa. Kokeilu. Sen toteuttaminen rakentaa luottamusta ja suhteita osallistujien välille. Kokemuksen perusteella osallistujat voivat käydä lisää keskusteluja, jotka johtavat useampaan yhteistyöhön samojen tai eri osallistujien kanssa jne.

31. Miten käytätte palkintorahat haasteidenne ratkaisemiseksi ja tavoitteidenne kanssa eteenpäin menemiseksi?

Muodostamme kaksi verkostokutojien ryhmää, jotka on organisoitu ja koordinoitu aikavyöhykkeiden mukaan ja jotka työskentelevät eri verkostojen risteyskohdissa. Keskitymme taitojen jakamiseen, jotta verkostokutojat voivat parantaa virtuaalisia yhteistyötaitojaan, mukaan lukien taidot helpottaa merkityksellisiä keskusteluja, jotka johtavat käytännön hankkeisiin sosiaalisen oppimisen ja koordinoidun paikallisen ja globaalin toiminnan välillä. Tähän prosessiin sisältyy yksi tai useampi työpajakokoontuminen, jossa yhdistetään henkilökohtainen ja virtuaalinen osallistuminen ja joka järjestetään myös aikavyöhykkeiden mukaan hajautettuna tapahtumana (matkustusjalanjäljen vähentämiseksi).

32. Onko organisaatiollenne tarjolla jotain muuta tukea, josta voitte hyötyä, esim. mentorointi, tutkimusapu, julkisuus, tiedonjakaminen muiden organisaatioiden kanssa?

Connecting with individuals that are involved with a local regenerative or new economy projects, and one or more organisations and networks. We enter into conversation with them about building global regenerative cultures “movement of movements” in practical way. Various theories and frameworks are useful, but we are after outcomes in real world, i.e. objective, subjective and intersubjective realities (from “Sapiens: A Brief History of Humankind” by Yuval Noah Harari). Support for this will be well used and appreciated by key people in REconomy practitioners local to global virtual CoP.

  Lähde: medium.com

https://kapitaali.com/kuplien-puhkaisua-osa-4-reconomy-harjoittajien-nimeama-ehdokas-lush-spring-prizen-voittajaksi/

[kapitaali]

Kuplien puhkaisua, osa 3 - Kansalaisten johtama globaali talouden siirtymä

Kirjoittanut Jay Tompt

Olemme mahdollisesti kaikki samaa mieltä siitä, että nykyinen talousjärjestelmä on se ongelma. Eli, tottakai kyseessä on yleistys, jota voitaisiin loputtomasti setviä ja selventää. Mutta jos meitä huolettaa ilmastonmuutos, biosfäärille aiheutunut vahinko, eriarvoisuus jne., planeetan kokoinen elefantti huoneessa niinsanotusti on valloillaan oleva talousjärjestelmä, joka pyörii fossiilisilla polttoaineilla joka perustuu loputtomaan kulutukseen ja kasvuun. Se on tehokkuusperustainen ja keskittävä järjestelmä, joka keskittää taloudellista ja poliittista valtaa oligarkkien ja autokraattien käsiin, mikä tarkoittaa että muutos ei tapahdu helpolla.

Ehkäpä nyt myös me tiedämme, että muutos tulee tapahtumaan tavalla tai toisella. Asiantuntijat varoittavat, että meidän tulee nopeasti valmistautua vähentämään materiaalien ja energiankulutusta globaalissa talousjärjestelmässä kymmenen potensseilla tulevina vuosina, tai kohdata vakavat seuraamukset, mm. monenlaiset romahdusskenaariot. Nämä seuraamukset iskevät todellisiin ihmisiin todellisissa yhteisöissä kaupungeissa, kylissä ja ympäröivillä alueilla. Tämän perusteella tarvitaan radikaalin uudelleenmietinnän lisäksi radikaalia omien tarpeidemme uudelleenjärjestelyä.

Ainakin osittain ratkaisuun kuuluu vaihtoehtojen kehittäminen nykyjärjestelmälle — vaihtoehtojen, jotka ovat oikeudenmukaisia, inklusiivisia, taloudellisesti viisaita ja sosiaalisesti regeneroivia, monimuotoisia ja resilienttejä. Näiden vaihtoehtojen tulisi olla myös desentralisoivia ja siirtää taloudellista ja poliittista valtaa takaisin yhteisöille ja demokraattisille instituutioille. Kaikki tämä dramaattisesti pienemmän energian ja materiaalin kuluttamisen kontekstissa, samalla kuin jollain tavalla pidetään yllä kaikkien hyvinvointia. Suurempaa innovaatiohaastetta ei ole, miten ikinä sitten innovaatiota haluat miettiäkään.

Jos me haluamme tämänkaltaisia vaihtoehtoisia talousjärjestelmiä, meidän tulee toimia niiden luomiseksi. Meidän tulee luoda olosuhteet uuden talouden toimijoiden, suhteiden ja mallien synnyttämiselle, leviämiselle ja kukoistamiselle. Tämä propositio kutsuu meitä ajattelemaan systeemisestä. Paikalliset ja alueelliset talousjärjestelmät, vaikka ne ovatkin monimutkaisia, ovat tyypillisesti ihmisten mittakaavassa ja intuitiivisesti tajuttavissa. Logiikka on suoraviivaista ja ohjailevaa, mikä viittaisi niitä koskevaan muutoksen ja kehityksen teoriaan.

Voisi kysyä ‘entäpä olemassaolevat toimijat — eikö niiden pitäisi myös muuttua?’ Ilmiselvästikin pitäisi. Sääntely, lainsäädäntö, oikeusprosessit, boikotit, kampanjat ja moraaliset argumentit voivat olla reittejä muutoksen aikaansaamiseksi. Kaikki ovat tervetulleita ja tarpeellisia toimia. Vihreät ja eettiset kuluttajaliikkeet tarkoittavat sitä, että paremmilla kuluttajavalinnoilla tarjotaan markkinainsentiivejä tuottajille, jotka rationaalisesti vastaisivat muuttumalla vihreämmiksi ja eettisemmiksi. Se on synnyttänyt yritysvastuun ja yrityksen kestävän kehityksen alat, joissa työskentelee tuhansia. Walmart on esimerkki tällaisesta korporaatiosta. Mutta edistys tällä rintamalla, vaikka se on myös tarpeen, on liian vähän ja liian hidasta. Monien suurten korporaatioiden, kuten Walmart, liiketoimintamallit ovat olennaisesti epäkestäviä ja mahdollisesti myös epäeettisiä.

Tämä tuo meidät takaisin taloudellisiin vaihtoehtoihin sekä yhteisöjen ja kaupunkien tarpeeseen ryhtyä hommiin nopeasti siirtyäksemme uusiin malleihin. Uudet mallit ja ihmissuhteet? Aivan erityisiä ja käyttökelpoisia konsepteja löytyy runsaasti, joista monet ovat jo käytössä jossain muualla — osuuskunnat, yhteismaa, yhteiskunnallinen yrittäjyys, paikalliset yrittäjäfoorumit, keskinäiset luottojärjestelmät ja valuutat, kiertotalous ja teollinen symbioosi, biomimiikka, permakulttuuri, argoekologia, yritysten kestävyysarvioinnit, maanomistusyhteisöt, Green New Deal, hiiliverot, bruttokansanonnellisuus. Uusista malleista, jotka saattaisivat olla vaihtoehtoihin käyttkelpoisia, ei ole pulaa.

Vaikka jotkut näistä vaihtoehdoista vaativat muutoksia makro- ja valtiotasoilla, kansalaiset kaikkein laajimmassa ja olennaisimmassa sanan merkityksessään joutuvat ja heidän tulee toimia paikallistasolla muillakin tavoilla kuin pelkästään käydä äänestämässä. Nykyisen järjestelmämme negatiiviset vaikutukset vaikuttavat reaalielämän ihmisiin — meihin. Meillä on oikeus olla olemassa, ja oikeus henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen hyvinvointiin. Rooleissamme kansalaisina meillä on sisäsyntyinen oikeus työskennellä yhdessä positiivisten muutosten aikaansaamiseksi elämässämme siellä missä kotimme on. Jos me radikaalisti vähennämme hiilipäästöjämme ja pienennämme hiilijalanjäljen ja ekologisen jälkemme vaikutusta (arviolta 80% seuraavien vuosikymmenten aikana asiantuntijoiden mukaan) samalla kun sopeudumme massiivisiin muutoksiin tulevaisuudessa, useimmat ratkaisut löytyvät paikallisesta ja alueellisesta mittakaavasta. Tämä tarkoittaa, että systeemisesti yhdessä työskentelevät ihmiset saavat muutoksen aikaan. Kaupungit, kunnat ja alueet edustavat taloussiirtymän innovatiivista reunatilaa.

Mitä jos yhteisöt muuttuisivat uusien ratkaisujen hautomoiksi omiin ongelmiinsa, alkaisivat ottaa omiin käsiinsä taloudellisen kohtalonsa, viedä eteenpäin siirtymää kohti uusia tapikallisia ja alueellisia talousjärjestelmiä, joilla kaikilla olisi niitä piirteitä joista puhumme? Tekemällä asioita seuraavilla neljällä osa-alueella kansalaiset voivat luoda olosuhteet uuden talouden toimijoiden, suhteiden ja mallien syntymiselle ja kukoistamiselle:

siirtymäsuuntautuneen yrittäjäkulttuurin katalysointi — jos me haluamme uusia toimijoita, suhteita ja malleja, yrittäjät joutuvat saamaan tämän aikaan. Ihmiset joutuvat perustamaan uusia yrityksiä ja aloittamaan uusia projekteja, olivatpa ne sitten osuuskuntia, solidaarisuus- tai yhteismaaprojekteja, vertaistoimintaa, yhteiskunnallisia yrityksiä, kommandiittiyhtiöitä, yhdistyksiä jne; olipa tavoite sitten merkityksellinen elinkeino nuorille tai irroittautuminen korporaatioiden toimitusketjuista; olipa se sitten markkinajärjestelmässä tai sen ulkopuolella. ‘Yrittäjä’, ‘sijoittaja’, ‘pankkiiri’, ‘inkubaattori’ ovat kulttuurillisia konstrukteja, joten meidän tulee asianmukaisesti määritellä uudelleen ‘yrittäjyys’, ‘sijoitus’, ‘pankkitoiminta’ ja ‘yrityshautomo’, sekä sosiaaliset normit ja tarinat, jotka natavat merkityksen näille prosesseille, sekä myös roolit joita vaaditaan näiden pyörittämiseen. Paikallisten yrittäjäfoorumien, yhteiskunnallisten yrittäjien illat, elokuvaillat, työpajat, uutiskirjeet ja blogit ja muut tämänkaltaiset projektit voivat kaikki auttaa tekemään näkyväksi siirtymäorientoituneiden aloitteiden perustamisen, niihin sijoittamisen, niiden tukemisen ja niistä positiivisten tarinoiden kertomisen.

paikallisen ja alueellisen sosiaalisen ja rahoituspääoman liikkeellepano — melkein kaikkialla on ihmisiä, joilla on osaamista, tietotaitoa ja rahaa. Näiden varojen liikkeellepano paikalliseen ja alueelliseen taloudelliseen siirtymään ei välttämättä riitä kaikkien tavoitteiden saavuttamiseksi pitkässä juoksussa, mutta se on tarpeen saada hommat liikkeelle, ottaa yhteisö mukaan, rakentaa yhteisön vaurautta, saada aikaan paikallista tilivelvollisuutta ja luoda olosuhteet houkutella lisää resursseja useammasta lähteestä, kuten säätiöiltä, impaktisijoittajilta tai valtiolta. Projektit kuten paikallisyrittäjien foorumit, paikallisen sijoitustoiminnan verkostot, Slow Money -verkostot, hackathonit ja mentorointi sekä juridiset mallit kuten osuuskunnat, kolmannen sektorin toimijat sekä kolmannen sektorin rahoittajat ovat polkuja, joiden avulla järjestää sosiaalinen ja rahoituspääoma tukemaan yhteiskunnallista yrittäjyyttä. Kun paikalliset henkilöt nähdään investoimassa itseensä paikallisissa yrityksissä ja projekteissa, se auttaa myös kulttuurisiirtymässä.

tukevien ja regeneratiivisten ‘yrittäjäekosysteemien’ rakentaminen — siirtymäsuuntautuneiden yritysten perustaminen eri toimijoiden tukemisen kontekstissa — verkostot, co-working ja hautomotilat, koulutusohjelmat, pankit ja rahoitustahot, paikalliset viranomaiset jne. Sellaisten tilojen, instituutioiden ja rakenteiden verkosto — niiden perustaminen, siellä missä niitä tarvitaan — muodostaa ekosysteemin, joka tarjoaa konkreettisia, käytännöllisiä polkuja uusille yrityksille kerätä tarvitsemiaan resursseja päästä alkuun. Se luo myös olosuhteet, jotka tekevät näkyväksi ja mahdolliseksi siirtymäsuuntautuneen yrittäjyyden ja paikallisen sijoittamisen idean, mikä vahvistaa kulttuurillista muutosta. Katalyyttiprojektit kuten paikalliset yrittäjäfoorumit, hackathonit, paikalliset sijoittajaverkostot jne voivat muodostaa siemenen sellaiselle ekosysteemille.

eri alueet ylittävien monimuotoisista henkilöistä ja organisaatioista koostuvien ‘konvergenssiverkkojen’ yhteenkutominen — horisontaalisten verkostojen rakentaminen, jotka koostuvat erilaisista toimijoista taloudellisten vaihtoehtojen maisemassa, on olennaisen tärkeää, jotta voidaan luoda edellytykset ihmisten, resurssien ja ideoiden yhdistämiselle, innovaatioiden syntymiselle ja leviämiselle, solidaarisuuden harjoittamiselle ja liikkeiden kehittymiselle. Devon Convergence on esimerkki alueellisesta verkostosta, joka tarjosi kipinän, jolla autettiin perustamaan South West Mutual -osuuspnkki.

Tämä viitekehys tarjoaa systeemin tasolla olevan konseptuaalisen kartan, joka voi ohjata kansalaisten strategiankehitystä ja toimintaa, toimivatpa he yrittäjien, sijoittajien, permakulturistien, yhteisöorganisaattorien tai ekosysteemin rakentajien  ominaisuudessa, tai sitten epävirallisen ryhmän, kolmannen sektorin organisaation, paikallisviranomaisten tai jonkin muun organisaation sisällä. Tämän viitekehyksen ohjaamana kansalaiset kaikenlaisissa ryhmissä ja organisaatioissa voivat alkaa luoda olosuhteita regeneratiivisen järjestelmän synnylle, joka johtaa monenlaiseen vaihtoehtoiseen yllä kuvattuun paikalliseen ja alueelliseen talousjärjestelmään.

Kansalaisten menestyksekkäästi vetämistä aloitteista on monia esimerkkejä, jotka voidaan ymmärtää tämän viitekehyksen kontekstissa. Totnes REconomy Project on ollut mukana projekteissa viimeisen seitsemän vuoden ajan kaikilla neljällä osa-alueella — paikallisissa yrittäjäfoorumeissa, projektisuunnitteluhackathoneissa, REconomy Centressa ja Devon Convergencessa. Olen maininnut paikallisyrittäjäfoorumin usein, koska se ‘ruksaa kaikki kohdat’, niinsanotusti, ja se voi olla katalyyttiprojekti, joka avaa tiloja ja houkuttelee osallistujia tekemään uusista projekteista mahdollisia. Totnesin tulokset ovat olleet positiivisia ja rohkaisevia.

Muita esimerkillisiä aloitteita, jotka sopivat osittain tai kokonaan tähän viitekehykseen, ovat Calderdale Bootstrap, Berkshares, Boston Impact Initiative, Cooperation Jackson, Cooperativa Integral Catalana, ja ‘Clevelandin malli‘ sekä ‘Prestonin malli‘, jotka esittelevät monenkirjavasti kansalaisvetoista talousmuutosta.

Tässä kohtaa voi kuulostaa siltä kuin näitä esimerkkejä olisi pilvin pimein ja joka paikassa, mutta asia ei ole niin. Nämä positiiviset esimerkit eivät saa muuttua fetissiksi, vaan ennemminkin nämä innovaatiot — sekä muut jotka tuottavat positiivisia tuloksia — tulisi ymmärtää, ottaa käyttöön, jatkokehittää ja kopioida kaikkialle missä on järkevää niin tehdä. Meidän mielestä tämä viitekehys voi olla käyttökelpoinen ja tuottava tässä mielessä, auttaa toimijoita siellä missä tätä ei vielä tapahdu ymmärtämään mistä aloittaa ja minne he ovat mahdollisesti menossa. Ja siellä, missä jotkut tämän viitekehyksen aspekteista ovat jo käytössä, ymmärtämään mitä tehdä seuraavaksi muiden aspektien kehittämiseksi ja kehittämään systeemilähtöinen lähestymistapa taloudelliseen muutokseen.

Transition Towns -liikkeeseen kuuluu satoja kyvykkäitä paikallisyhteisöjä kymmenistä maista, jotka voisivat alkaa työskennellä tarkoituksenmukaisemmin taloudellisen siirtymän hyväksi. Totnes REconomy Project on osa Transition Town Totnesia ja tarjoaa esimerkin, jota muut kopioivat. REconomy Community of Practice on saamassa kansainvälistä mainetta, mikä auttaa levittämään innovaatioita verkostomaisesti Transition-liikkeen ulkopuolelle.

Laajalle levinnyt permakulttuuriyhteisö, joka tunnetaan sen ‘systeemiajattelusta’, on hyvässä asemassa kollektiivisten hihojen käärimiseksi, ottamaan tämä viitekehys käyttöön ja laajentamaan permakulttuuriajattelua ja -käytänteitä ottamaan mukaan paikallistason taloudellisen siirtymän suuremmalla painoarvolla.

‘Prestonin malli’ Britanniassa ja ‘Clevelandin malli’ Amerikassa ovat luoneet mielenkiintoa ja kiinnostusta paikallishallinnon toimijoita sekä muita ‘ankkuri-instituutioita’ kohtaan, joista voi tulla tuottavia partnereita taloussiirtymän tukemiseen siirtämällä fokus ostotoiminnasta yhteiskunnallisiin paikallisyrityksiin. Tämä viitekehys täydentää ajattelua näiden ‘yhteisön varallisuuden kasvattamisen’ lähestymistapojen taustalla ja osoittaa suunnan laajemmalle toimintakentälle.

On monia muitakin verkostoja ja yhteisöjä, joita tämä viitekehys voisi auttaa kiihdyttämään ja koordinoimaan heidän toimintaansa ja tapoja luoda taloudellista muutosta ruohonjuuritasolla, mm. degrowth, solidaarisuustalous, yhteiskunnalliset yritykset ja talouden kehittäminen yhteisöllisesti, muutama mainitakseni. Ja näiden kaikkien muutoksentekijöiden kollektiivien välillä on massiivinen potentiaali yhteistyölle. Tämä viittaa tarpeeseen risteyttää näitä sekä mahdollisesti purkaa siiloja ja päästä yli lukkiutuneista identiteeteistä, mikä on jotain mitä ‘konvergenssiverkostot’ kuten CtrlShift Emergency Summit for Change Britanniassa ja kansainvälinen Wellbeing Economy Alliance saattaisivat ratkaista.

Viitekehys on hyvä alku, toivottavasti, yhtenäisemmälle ja käytännöllisemmälle tavalle ajatella taloudellista siirtymää paikallisella ja alueellisella tasolla, mutta vieläkin tärkeämpänä se on lähestymistapa, jolla saada aikaan tarvitsemiamme nopeita muutoksia. Tämä postaus on lyhyt ja tästä lähestymistavasta on paljon sanottavaa, minkä toivon tekeväni ja pyydän niin tekemään myös muita.

  Lähde:

https://enterprisingecosystems.org/2018/10/27/cultivating-home-grown-economic-change/

https://kapitaali.com/kuplien-puhkaisua-osa-3-kansalaisten-johtama-globaali-talouden-siirtyma/

[kapitaali]

24 havaintoa alustaosuuskunnista

Kirja “Ours to Hack and to Own: the rise of platform cooperativism, a new vision for the future of work and fairer Internet”, jonka Trebor Scholz ja Nathan Schneider ovat toimittaneet, on julkaistu 2016. Tämä kannattaa lisätä ensikäden todistuksiin 25:sta aloitteesta, jotka perustuvat yhteistyöalustoihin, eri aloilla ja eri kehityksen vaiheissa. Jos tämä aihe resonoi, tämä kirja on sinulle koska se on paras ja täydellinen immersio siitä mitä nykypäivänä aiheesta voi löytää.

Minulla on muutamia vasta-argumentteja ja jotkut asiat puuttuvat. Seuraavassa postauksessa käsittelen kirjaa kriittisesti. Sillä aikaa saatat haluta lukea kriittisen perspektiivin jonka Las Indias Electrónicas juuri julkaisi Coop Platform -liikkeestä.

1. Keskitetyt alustabisnesmallit ovat vanhaa viiniä uudessa leilissä

“Se on samaa vanhaa industrialismia, jota harjoitetaan tehokkailla uusilla digityökaluilla” (Douglas Rushkoff—Renaissance Now)

“Jakamistalouden yritykset, jotka eivät itse omista välittämiään tuotteita tai palveluita, kaappaavat liikevoiton autojen ja asuntojen omistajilta, jotka tarjoavat omansa markkinoille. Nämä bisnesmallit eivät ole kauhean uusia” (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).

“Keskeinen kysymys ei ole kuka omistaa minkäänlaisia tuotantovälineitä vaan kuka omistaa dominantin tuotantotavan. Nämä olivat ennen tehtaita, koneita. Nykyään ne ovat muuttumassa suuriksi algoritmeiksi, joita jatkuvasti säädetään, ja aina vain kehittyviksi virtuaalikoneiksi.” (Christoph Spehr)

2. Keskitetyt alustat tekevät käyttäjänsä voimattomiksi

“Välikäsien poistamisen idea (disintermediaatio) oli keskeinen internetin emansipatorisille visioille, ja kuitenkin nykypäivän kentällä on välikäsiä enemmän kuin koskaan ennen” (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).

“Kapitalistiset alustat, jotka perustuvat yleisön hyödykkeiden myyntiin ja markkinapaikan vuokrien kaappaamiseen, vaativat yksityisyyden ja autonomian uhraamista” (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).

3. Keskitetyt alustat väärentävät luottamusympäristöä

“osoittautuu, että me käyttäydymme eri tavalla kun me arvioimme ihmisiä kuin silloin kun me arvioimme tuotteita […] Vääristynyt arviojakauma palvelee alustan omistajien intressejä, mikä saa alustan näyttämään korkeamman luottamuksen ympäristöltä kuin mitä se oikeasti on […] (Michel Bauwens and Vasilis Kostakis)

4. Osuusalustojen aika on tullut

Ensinnäkin, disruptio. Mitään ei ole kiinnitetty. Uber kasvattaa dominanssia henkilökohtaisen kuljetuksen palveluissa USA:ssa, mutta Uber voisi silti olla Friendster, tai ainakin LinkedIn, kysyntätaloudessa jos osuustoimintaliike liikkuu nopeasti laajemmalti palvelujen piiriin. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)

Toiseksi, me olemme yhteistyön kulttuuriliike. Wikipedia, ilmaisen ja avoimen lähdekoodin softat (FOSS), kansalaisjournalismi ja muut yhteisvaurauteen perustuvat vertaistuotannon muodot ovat saaneet normaalit ihmiset kohtaamaan yhteistyön ja sen tuotteet arkipäiväisenä asiana. Vuosikymmenten pituinen asiantuntijatalouden vaatimus siitä, että meidän tulisi ajatella itsekkäästi omia etujamme kavalina rationaalisina päätöksentekijöinä osoittautuu päivätodellisuudessamme vääräksi. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)

Kolmanneksi, yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto on tarjonnut aihion ja kokemuksen, jolla on mahdollista suuren mittakaavan yrityksissä hallinnoida itseään verkon osuustoiminta-alustojen kautta. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)

Lopuksi, verkot ovat epävakauttaneet yrityksen mallin. Transaktiokustannukset, jotka liittyvät sekä markkinavaihdantaan että sosiaaliseen jakamiseen, ovat pienentyneet; interaktiot, jotka ovat yhdistäneet pääoman työvoiman sopimussitoumuksiin, materiaaleihin ja jakeluun, voidaan nyt toteuttaa hajautetummassa muodossa (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)

Alustaosuuskunnat voivat hyötyä sisältökuplan puhkeamisesta (David Carroll—A Different Kind of Startup Is Possible)

App storen mahdollisuudet ovat kuivumassa kasaan (David Carroll—A Different Kind of Startup Is Possible).

5. Alustaosuuskunnat voivat tarjota sitä mitä keskitetyt vain esittävät — mutta eivät kykene — tarjoavansa

“Dominantit pelurit jatkavat itsensä brändäämistä yhteisöinä, kun käyttäjät kokevat systeemit enemmänkin asiakkaina. Alustaosuuskunnan suunnittelijoille tarjoutuu mahdollisuus elvyttää projekti perustamalla aito yhteisö” (Cameron Tonkinwise—Convenient Solidarity: Designing for Platform Cooperativism)

“Monin eri tavoin alustaosuusmalli sopii hyvin eräiden omistusta ja kestävyyttä koskevien ongelmien selättämiseen, jotka ovat sisäänrakennettuja riskirahoitusta saaviin yrityksiin joita me kohtasimme itse. Mutta lähitulevaisuudessa teknologia-alustat tullaan rakentamaan nopeasti kehittyvien infrastruktuurien päälle, ja se vaatii yhtäkkistä adaptaatiota uuteen kapasiteettiin” (David Carroll—A Different Kind of Startup Is Possible)

Alustaosuuskunnat — osana suunnattua rintamaa alustamonopoleja vastaan, jotka määrittävät uutta digitaalista industrialismia — tarjoavat keinon sekä palauttaa takaisin luomamme arvo että työstää omaa kollektiivista hyväämme kohti työskentelyyn tarvitsemamme solidaarisuus ” (Douglas Rushkoff—Renaissance Now)

“avoimet osuuskunnat sisäistävät negatiivisia ulkoisvaikutuksia; ottavat käyttöön monen sidosryhmän hallintamalleja; kontribuoivat immateriaalisen ja materiaalisen yhteisvaurauden luontiin; ja ovat sosiaalisesti ja poliittisesti järjestäytyneet globaalien huolenaiheiden ympärille, vaikka ne tuottaisivatkin lokaalisti” (Michel Bauwens and Vasilis Kostakis—Why Platform Co-ops Should Be Open Co-ops)

6. Desentralisaatio ei kuitenkaan tarkoita tasa-arvoa

Viime vuosikymmen on näyttänyt, että ei ole olemassa lineaarikausaalisuhdetta teknisten systeemien desentralisaation ja egalitaaristen tai tasa-arvoisten käytänteiden välillä sosiaalisesti, poliittisesti tai taloudellisesti. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että se olisi teknologisesti determinististä olettaa niin, tai koska verkostoihin kuuluu kerroksia, jotka kertovat uskomattomista käyttömahdollisuuksista, vaan myös koska ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että ominaisuudet kuten desentralisaatio tai rakenteettomuus olisivat minkäänlainen uhka kapitalismille. Itse asiassa, horisontaalisuus ja desentralisaatio — juuri ne ominaisuudet joita vertaistuotanto arvostaa niin korkealle — ovat syntyneet ideaaliratkaisuina moniin liberaalin taloustieteen umpikujiin. (Rachel O��Dwyer—Blockchains and Their Pitfalls)

7. Uudet desentralisoidut arkkitehtuurit tulee suunnitella vasta-antidisintermidiationistisiksi

Jos mennään takaisin varhaiseen yhteistyölliseen, desentralisoitujen serverien internetarkkitehtuuriin, projekteihin kuten Diaspora, GNU Social ja muut, ne eivät toimi. Tämä on tasan tarkkaan sen tyyppistä arkkitehtuuria, jonka antidisintermediaation oli suunniteltu voittavan. Desentralisoidut systeemit tulee suunnitella vasta-antidisintermediationistisiksi. Keskeistä tälle designille on end-to-end -periaate; alustat eivät saa riippua servereistä ja ylläpitäjistä, silloinkaan kun niitä pyöritetään yhteistyössä, mutta niiden täytyy, mitä suurimmassa määrin, pyöriä alustojen käyttäjien tietokoneilla (Dmytri Kleiner—Counterantidisintermediation).

8. Alustat olemme me: yhteisö on se mikä antaa arvon

Alustat olemme me: Alustat eivät ole vain softaohjelmia ja niitä hallinnoivia yrityksiä. Se mikä antaa alustalle arvon, useimmissa tapauksissa, on yhteisön käyttäjät jotka soveltavat alustaa, verkkojen, datan ja luomiensa ideoiden lisäksi (Janelle Orsi—Three Essential Building Blocks for Your Platform Cooperative)

Osana projektiamme me kehitämme omaa konseptuaalista viitekehystä joka identifioi kuusi dimensiota joilla mitata arvoa: 1. Yhteisön rakentaminen, 2. Luotujen resurssien sosiaalinen käyttöarvo, 3. Maine, 4. Esitetyn mission saavuttaminen, 5. Rahallinen arvo, 6. Ekologinen arvo ja derivatiiviprosessit (Mayo Fuster Morell—Toward a Theory of Value for Platform Cooperatives)

9. Osuustoiminta-alustat eivät ole niin paljoa autonomian tai riippumattomuuden asialla kuin monen sidosryhmän keskinäisen riippuvuuden asialla

Tällainen painopisteen muutos tarkoittaa, että jätetään sivuun osa siitä vaalimisesta, jonka viimeisin yhteistyöaalto asetti autonomialle ja itsenäisyydelle. Sen sijaan osuuskuntien kehittäjät ovat tutkineet innokkaasti tapoja tehdä yhteistyötä kaupunginhallitusten, ammattiliittojen, tulevaisuutta ajattelevan hyväntekeväisyyden ja sijoittajien kanssa saadakseen aikaan mekanismeja, joilla rahoittaa ja tukea demokraattisemman talouden rakentamista. Osuustoiminnan puhtaudesta voi helposti tulla este tarkoituksenmukaisen mittakaavan ja osallistavan vaikutuksen saavuttamiselle. Esimerkiksi vaatimalla, että jäsenet itse rahoittavat omaa yritystään, syntyy riski että luodaan suhteellisen taloudellisen etuoikeuden suljettu ympyrä sen sijaan, että siirryttäisiin todella demokratisoimaan pääomaa. Samoin autonomian vaatiminen hallituksen väliintulolta ja tuelta tarkoittaa, että perinteisen taloudellisen kehityksen taustalla olevat politiikat jatkavat hienostumistaan, yrityksien tukemista ja jättävät osuuskunnat puolustamaan itseään (John Duda—Beyond Luxury Cooperativism).

10. Hyvin suunniteltu osuusalusta voi tarjota arvostetun ja kestävän elinkeinon niille jotka niiden parissa työskentelevät

Perustuen tähän tutkimukseen, me olemme alkaneet identifioida joitain periaatteita tai sääntöjä joiden tulisi ohjata suunnittelijoita saavuttamaan positiivisempia lopputuloksia työntekijöille: 1. Ansioiden maksimointi, 2. Stabiilius ja ennustettavuus, 3. Läpinäkyvyys, 4. Tuotteiden ja maineen siirrettävyys, 5. Täydennyskoulutus, 6. Sosiaalinen kytkeytyneisyys, 7. Vinoumien eliminointi, 8. Takaisinkytkentämekanismit. (Marina Gorbis—Designing Positive Platforms)

Ne meistä jotka ponnistelevat organisoidakseen työntekijät verkkotaloudessa joutuvat rakentamaan teorian maineen siirrettävyydelle ja suojelulle meidän muuhun organisaatiotyöhön. (Kati Sipp—Portable Reputation in the On-Demand Economy)

11. Valtiot eivät voi jäädä sivustaseuraajiksi keskitettyjen alustojen suurille vaikutuksille

“Kaupungit ja valtiot eivät ole vielä täysin käsittäneet, että valta sijaitsee, nykyään, datan tasolla”. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)

“Alustakapitalismiin siirtymisen mittakaava on valtava. Uusien verkkoalustojen rakentajien tavoitteena on tunkeutua kaikille tuotantosektoreille, ja tunkeutua kaikille yhteiskunnan tasoille: yksilötasolle (älypuhelimilla ja puettavalla teknologialla, linsseillä, lasilla); kodin tasolle kodin tasolle (”älykkäät kodit”, älykkäät tehomittarit ja Internet-yhteyteen kytketyt anturit); ja älykaupunkien tasolle (kuljettajattomat autot, verkottuneet kuljetuspalvelut; energiaverkot, dronet, kaikkialle ulottuvat digitaaliset palvelut). Alustat muuttavat paitsi Internetiä myös koko taloutta, ja hallitusten velvollisuutena on varmistaa, että tämä uusi talous palvelee enemmän kuin pelkkää alustojen rakentajien liikevoittoa”. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)

Monet liiketoimintamallit “jakamistaloudessa” perustuvat strategiseen lain mitätöintiin. Yritykset tieten tahtoen rikkovat kaupungin sääntöjä ja työlainsäädäntöä. Tämä sallii niiden horjuttaa kilpailua ja sitten osoittaa sormella suureen asiakaspohjaan vaatimaan muutoksia lakeihin, jotka hyödyttävät niiden kyseenalaista toimintatapaa. (Trebor Scholz—How Platform Cooperativism Can Unleash the Network)

12. Siviiliyhteiskunta ja valtiot joutuvat luomaan yhdessä ekosysteemin jolla alustaosuuskunnat voivat kukoistaa

“Suuryritykset, jotka hallitsevat Internetiä, eivät pääse hallitsevaan asemaan vain siksi että heillä on hyvä idea ja karismaattinen perustaja; ne kasvavat ulos niitä tukevista ekosysteemeistä, joihin kuuluu mm. sijoittajia, lakimiehiä, symppaavia hallituksia ja teknisiä kouluja. Ehkäpä mahdollisesti kaikkein tärkeintä on niiden kulttuuri — festivaalit, tapaamiset, meemit, manifestit — jotka jakavat normeja siitä minkälaisia käytänteitä edellytetään ja mitä ylistetään. Näiden normien muuttamiseksi meidän tarvitsee kultivoida ekosysteemiä alustaosuustoiminnalle”. (Editors -Showcase 2: Ecosystem)

“Alustakapitalismiin siirtymisen mittakaava on valtava. Uusien verkkoalustojen rakentajien tavoitteena on tunkeutua kaikille tuotantosektoreille, ja tunkeutua kaikille yhteiskunnan tasoille: yksilötasolle (älypuhelimilla ja puettavalla teknologialla, linsseillä, lasilla); kodin tasolle kodin tasolle (”älykkäät kodit”, älykkäät tehomittarit ja Internet-yhteyteen kytketyt anturit); ja älykaupunkien tasolle (kuljettajattomat autot, verkottuneet kuljetuspalvelut; energiaverkot, dronet, kaikkialle ulottuvat digitaaliset palvelut). Alustat muuttavat paitsi Internetiä myös koko taloutta, ja hallitusten velvollisuutena on varmistaa, että tämä uusi talous palvelee enemmän kuin pelkkää alustojen rakentajien liikevoittoa”. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)

13. Jotkut administraattorit alkavat tajuta osuustoiminta-alustojen potentiaalin, tai ainakin sallia niille syntyä uusia mahdollisuuksia

Erittäin kiinnostava esimerkki kaupungista, joka esittelee vaihtoehtoisia käytänteitä ja eteenpäin katsovia sääntöjä on Barcelona. (Francesca Bria—Public Policies for Digital Sovereignty)

Securities and Exchange Commission on ottanut käyttöön uudet säännöt koskien joukkorahoitusta JOBS Actissa, jotka avaavat uusia tapoja joilla ihmiset voivat arkipäivässä investoida yrityksiin, jotka parhaiten ovat linjassa heidän arvojensa kanssa. N��mä uudet säännöt sallivat akkreditoimattomien sijoittajien sijoittaa, ja ne sallivat myös sijoitusten toteutua ilman välittäjiä. On muuttunut helpommaksi, tällä tavoin, meille vastata ihmisille joita pyrimme palvelemaan ja joiden kanssa muodostamaan kumppanuussuhteita. (Karen Gregory—Can Code Schools Go Cooperative?)

14 . Osuusalustat tarvitsevat alussa sekä moniosaavan tiimin ja laajan yhteisön onnistuakseen

Olen havainnut, että innovaatio tapahtuu suurimmaksi osaksi pienissä tiimeissä, joissa kaikilla on yhteiset tavoitteet mutta eri osaaminen. Isot ryhmät, toisaalta, ovat hyviä koulutukseen ja työn organisointiin ja olemassaolevien alustojen kehittämiseen. Mutta innovoinnissa haluaisin työskennellä kolmesta kuuteen ihmisen ydinryhmissä, sillä tämä sallii syvät ihmissuhteet, yhteisen muistin ja suhteellisen nopean päätöksenteon, sillä jokainen ihminen voi puhua kymmenestä kahteenkymmeneen minuuttiin tuntia kohden kokouksissa. (Caroline Woolard—So You Want to Start a Platform Cooperative…)

Jos he eivät saa kerättyä 300 tuhatta dollaria vuodessa viiden ihmisen ydintiimiä varten, ei kannata rakentaa demosivustoa joka juuri ja juuri toimii tai bugista softaa joka ei kestä — organisoi hyviä tapahtumia ja rakenna yhteisö! (Caroline Woolard—So You Want to Start a Platform Cooperative…)

15. Osuusalustojen termein omistus on se mikä merkkaa

Alle 10% amerikkalaisista tällä hetkellä omistaa yrityksensä ja työpaikkansa, nykypäivän “uusi, uusi organisointi” alkaa korjata epätasapainoa pääoman, työvoiman ja sen vallan välillä, jonka tämä vääristymä tuottaa ja jota se harjoittaa. (Michael Peck—Building the People’s Ownership Economy through Union Co-ops)

Keväästä 2014 eteenpäin 1worker1vote.org on pyrkinyt esittämään, että laajalle levinnyt työpaikkojen tasa-arvo ja demokraattinen osallistuminen voivat paluttaa Amerikan sen alkuperäiseen yksilöllisen ja yhteisöllisen omistamisen jätjestelmään. (Michael Peck—Building the People’s Ownership Economy through Union Co-ops)

Muutama kampanja johti Hochschildin sanoin “syvänäyttelyyn” — aitoihin emootioihimme työssä. Suurin osa kampanjoista taipuu “syvänäyttelyyn,” sellaiseen käyttäytymiseen joka liitetään feikkihymyyn. Nämä kampanjat rasittavat vapaaehtoisia, pelottavat tukijoita, ja epäonnistuvat tavoitteissaan. Ja jos projekti saa rahaa, mikä tahansa tulevaisuuden kollektiivinen toimi riippuu siitä kuka omistaa ja kontrolloi luotua arvoa. Ilman emotionaalista mukanaoloa yhteistoiminnan järjestelyssä kampanjalla on riski tuhota ihmissuhteet saavuttamattomien tavoitteiden takia (Danny Spitzberg—How Crowdfunding Becomes Stewardship).

16. Osuusalustat voivat tarjota laajalti vaihtoehtoja omistukseen ja jäsenyyteen

Nämä DCO:t ovat intellektuaalisesti kytkeytyneet moniin hajautetun omistuksen malleihin. Ne vaihtelevat Karl Sjogrenin FairShare-mallista, joka ehdottaa erilaisten omistusluokkien rakennetta eri kontribuuttoreille, “crypto-pääoman” joukkorahoituksen Swarm-lähestymistapaan, jonka on kehittänyt Joel Dietz. Jos säännöt tasa-arvoiselle arvon jakelulle ovat hyvin määritellyt, yleisesti hyväksytyt ja muuttuvat “normaaleiksi”  samalla tavalla kuin palkkatyö osakeyhtiössä oli 1900-luvulla, mahdollisesti tarjoajat voivat silloin keskittyä enemmän arvonluontiin (Arun Sundararajan—Economic Barriers and Enablers of Distributed Ownership).

17. Osuusalustat kehittyvät nopeammin mikäli ne erottautuvat jo olemassaolevasta perinteisestä osuustoiminnasta ja liittotoiminnasta ja tekevät kokeiluja

Osuusalustojen porukoille on tärkeää ymmärtää, että olemassaolevat työntekijöiden johtamat organisaatiot on perustettu toimimaan monen työnantajan erillisissä työtilanteissa —  ja että me voimme kehittää heidän malliaan sen sijaan että aloittaisimme alusta. (Kati Sipp—Portable Reputation in the On-Demand Economy)

Se mitä nämä molemmat kulkusuunnat merkitsevät on potentiaali arvolle, työvoima ja työntekijät liittyvät yhteen “keikkataloudessa.” (Christoph Spehr—SpongeBob, Why Don’t You Work Harder?)

Tässä on usein aliarvioitu haaste: yritä liittyä olemassaolevaan osuusalustaan ja lisätä siihen jotain, sen sijaan että rakentaisi omansa tyhjästä. (Caroline Woolard—So You Want to Start a Platform Cooperative…)

Liikkeenä osuustoiminta onnistuu ainoastaan liikkumalla nopeasti ja päättäväisesti, oppimalla lähimenneisyydestä ja jakamalla kokemuksiaan ja tietoaan nopeasti ja toistuvasti osuuskuntien verkostossa. (Yochai Benkler—The Realism of Cooperativism)

18. Alustaosuuskuntien tulee ottaa mukaan “inhimillistävät” emootiot (joukkorahoitus on esimerkki tästä)

Elizabeth Hoffmanin vuoden 2016 tutkimus työntekijäosuuskunnista havaitsi, että emootioiden mukaan ottaminen lopulta hyödyttää demokraattista osallistumista. Kun jäsenet tottuvat ilmaisemaan itseään, he kehittävät identiteettiä osuusomistajina — heidän työpaikkansa ja työkaverinsa tuntevat olevansa “kotona” ja yhtä “perhettä.” Sellainen transformatiivinen, inhimillistävä kokemus rinnastuu siihen miten me suhtaudumme toisiin markkinoinnin kautta. Nämä ovat myös se miten sijoittaminen kasvaa isännöinniksi. (Danny Spitzberg—How Crowdfunding Becomes Stewardship).

Ilman emotionaalista mukanaoloa osuustoiminnassa kampanjoilla on riski tuhota ihmissuhteet toteutumattomien odotusten takia. Jotta joukkorahoitus muuttuisi isännöinniksi, me tarvitsemme harjannostajaisia — toistuvia aktiviteetteja joissa vieraat voivat luoda yhdessä mukana tuomiensa lahjojen kanssa, juhlia saavutuksiaan ja rakentaa uutta. Markkinoinnin strategiat riistävät anteliaisuuden kehittämällä yleisön, viestin, toimintakutsun ja pakottavat sen yksisuuntaiseksi. Harjannostajaiset ovat organisointistrategia osuustoiminnalle, jossa mukana ihmisiä, kutsu ja osallistuminen (mieti p-i-e): 1) Ota yhteys ihmisiin. Yleisöt ovat passiivisia, mutta ihmiset tuovat tunteensa yhteistyön ytimeen. Tutustu niihin jotka voivat tulla mukaan ja siihen mitä he yrittävät saada aikaiseksi. 2) Tee kutsu. Viestit ovat staattisia, mutta kutsut kultivoivat vapaaehtoista ja avointa jäsenyyttä. Määritelkää se mitä haluatte juhlia, yhdessä — kasvotusten tai verkossa. 3) Pitäkää yllä osallistumista. Toimintakutsu rajaa sen miten voi olla mukana, mutta osallistuminen tukee demokraattista omistusta ja kontrollia. Etsikää mukanaoloa enemmän kuin rahallisten kontribuutioiden muodossa (Danny Spitzberg—How Crowdfunding Becomes Stewardship).

19. Perinteiset osuuskunnat voivat olla etuoikeutetussa asemassa osuusalustoja rakennettaessa, mutta niiden tulee ymmärtää yhteisvaurauden voima sitä ennen

Yleisesti osuuskunnat eivät luo, suojele tai tuota yhteisvaurautta, ja ne yleisesti toimivat patentti- ja kopiosuojajärjestelmien alaisuudessa. Lisäksi ne saattavat sulkeutua oman paikallisen tai kansallisen jäsenyytensä ympärille. Tämän seurauksena globaali areena on suurkorporaatioiden dominoima.

20. Parhaat alustaosuuskunnat voidaan nähdä infrastruktuureina Avoimille Arvoverkostoille, jotka on rakennettu “luonnollisen runsauden” päälle

“Sellaisten kapasiteettien luonnollisessa laajennuksessa avoimet arvoverkostot (OVN) ovat pyrkimys mahdollistaa osallistujamäärältään rajoitetuille verkostoille joukkorahoitus, tiedon joukkoistaminen ja yhteisbudjetointi heidän identifioitavissa olevien osallistujien kesken. OVN:t kuten Enspiral ja Sensorica on kuvattu “käyttöjärjestelminä uudenlaiselle organisaatiolle” ja “pilottiprojekteina uudelle taloudelle.” (David Bollier—From Open Access to Digital Commons)

Ensinnäkin on tärkeää tunnustaa, että suljetut liiketoimintamallit perustuvat keinotekoiselle niukkuudelle […] Avoimet osuuskunnat, tätä vastoin, tunnustavat luonnollisen runsauden ja kieltäytyvät tuottamasta tuloja tekemällä runsaista resursseista niukkoja. […] Toiseksi, tyypillinen yhteisvaurausperustainen vertaistuotannon projekti sisältää erilaisia hajautettuja työtehtäviä, joihin kukin voi vapaasti kontribuoida. […] Avoimet osuuskunnat, täten, harjoittavat avoimen arvon tai myötävaikuttavaa kirjanpitoa. […] Kolmanneksi, avoimet osuuskunnat voivat turvata yhteisesti luodun arvon siitä saatujen hyötyjen reilun jaon “CopyFair”-lisensseillä. […] Neljänneksi, avoimet osuuskunnat kykenevät käyttämään avoimia designeja kestävien tuotteiden ja palvelujen valmistuksessa. […] Viidenneksi, ja tähän liittyen, avoimet osuuskunnat vähentävät päästöjä. [… ] Kuudentena, avoimet osuuskunnat voivat keskinäistää sekä digitaalisen infrastruktuurin että fyysisen infran (Michel Bauwens and Vasilis Kostakis—Why Platform Co-ops Should Be Open Co-ops).

21. Alustaosuuskuntien, avoimien arvoverkostojen & yhteismaan hallinta vaatii omanlaisensa hallintakäytänteet

1) Löydä oikeat ihmiset, 2) Tutki eri strategioita itsensä johtamiseen, 3) Mieti konversiota, 4) Määrittele yhteistyöympäristön parametrit, 5) Liity osuustoimintaverkostoon, 6) Sijoita muihin osuuskuntiiin, 7) Valitse ilmaisia työkaluja yrityksen pyörittämiseen. (Micky Metts—Meet Your Friendly Neighborhood Tech Co-op)

Our Good Work Code on kahdeksan yksinkertaisen periaatteen joukko joka toimii viitekehyksenä: 1) Turvallisuus, 2) Vakaus & Joustavuus, 3) Läpinäkyvyys, 4) Yhteinen vauraus, 5) Elämiseen riittävä palkka, 6) Inkluusio, 7) Tuki & Yhteys, 8) Kasvu & Kehitys (Palak Shah—A Code for Good Work).

Me tarkastelimme seuraavaa kuutta toisiinsa liittyvää tekijää yhteisvaurauden hallinnoinnin ajureina: 1) Missio 2) Kontribuutioiden johtaminen.Osallistujien suurempi joustavuus tuntuu vaikuttavan suurempaan kontribuutioasteeseen. 3) Päätöksenteko koskien yhteisön interaktiota. Konsensukseen perustuva päätöksenteko on tavallista yhteisvaurauteen perustuvassa vertaistuotannossa, mutta keinot eroavat toisistaan. 4) Muodolliset käytänteet joita soveltaa yhteisön interaktioon. 5) Alustan suunnittelu. 6) Alustan varainjako. (Mayo Fuster Morell—Toward a Theory of Value for Platform Cooperatives)

22. Lohkoketjuteknologiat voivat olla itse asiassa tilaisuus osuusalustoille, mutta niitä ei tulisi käyttää osuustoiminnan edistämiseen ilman luottamusta

Vaikka Bitcoin itse on suunniteltu palvelemaan tuttuja kapitalistisia toimintoja (verojen välttelyä, yksityistä akkumulaatiota spekulaation kautta), lohkoketjukirjanpito on merkittävä, koska se voi mahdollistaa erittäin luotettavia, monikäyttöisiä kollektiivisen toiminnan muotoja avoimissa verkoissa. Tämän se tekee validoimalla digitaalisen objektin aitouden (esim. yhden bitcoinin) ilman tarvetta kolmannen osapuolen takaajalle kuten pankille tai valtion elimelle. Tämä ratkaisee erityisen vaikean kollektiivisen toiminnan ongelman avoimen verkoston kontekstissa: miten tiedät että tietty digitaalinen objekti — bitcoin, juridinen dokumentti, digitaalinen sertifikaatti, datasetti, äänestyksen ääni tai digitaalinen identiteetti — on oikea eikä väärennös? (David Bollier—From Open Access to Digital Commons)

USA:ssa entinen viestintäkomission johtaja Reed Hundt on ehdottanut blockchain-teknologiaa käyttäen hajautettujen aurinkovoimaverkostojen luomista taloyhtiöihin, joka toimii yhteisvaurautena (David Bollier—From Open Access to Digital Commons).

Tämä kokeiluala voi tuoda meille toisen läpimurron digitaalisen yhteisvaurauden työstämisessä: älysopimukset. […] Nämä transaktiot voidaan, tottakai, ottaa käyttöön uudenlaisten markkinoiden luonnissa, mutta niitä voidaan käyttää myös uudenlaisen yhteisvaurauden luomiseen (David Bollier—From Open Access to Digital Commons).

Tässä lohkoketju korvaa luotetun kolmannen osapuolen kuten valtion tai alustan kryptografisella todisteella. Tämän takia hardcore-libertaarit ja anarkokommunistit suosivat molemmat sitä. Mutta tehdään selväksi — se ei korvaa kaikkia instituution funktioita, vain sen funktion joka sallii meidän luottaa interaktioihimme toisten kanssa koska me luotamme tiettyihin juridisiin ja byrokraattisiin prosesseihin. Se ei auta kaikkeen hitaaseen ja sotkuiseen byrokratiaan ja väittelyyn ja inhimillisiin prosesseihin jotka kuuluvat rakentamisen yhteistyöhön, eikä se tule koskaan niihin auttamaankaan. (Rachel O’Dwyer—Blockchains and Their Pitfalls).

23. Ne jotka haluavat rakentaa osuustoiminta-alustan joutuvat ajattelemaan eri tavalla valtavirrasta

Osuuskunnat ovat taipuvaisia keskittymään liikaa siihen miten arvoa voitaisiin jakaa sen sijaan että ne keskittyisivät saamaan aikaan kiinnostavan tarjoaman jolla luoda arvoa (Arun Sundararajan—Economic Barriers and Enablers of Distributed Ownership)

Me sisällytämme arvoja teknologioihimme, ja nykyään sellaiset arvot ovat heijastus Piilaakson eetoksesta ja rahoitusmalleista (Marina Gorbis—Designing Positive Platforms).

Alustoja ei tarvitse kohdella kuin hyödykkeitä: on helppoa kehittää alustafetissi perustuen niiden maagiselta näyttävään kykyyn luoda miljonäärejä. Ja kuitenkin juuri käyttäjät itse ja heidän maksamansa palkkiot alustafirmoille ovat ne jotka mahdollistavat alustojen rahallisen arvon (Janelle Orsi—Three Essential Building Blocks for Your Platform Cooperative)

24. Kirjassa on paljon kokemuksia joista oppia. Lainauksia olisi vaikka miten paljon. Lue kirja.

    Lähde: https://ift.tt/2WXJJAQ

from WordPress https://ift.tt/39szNC0 via IFTTT

[kapitaali]

Yhteisvauraus vaurauden jakamisen keinona

Kirjoittanut David Bollier

Puhuin konferenssissa “Property and Inequality in the 21st Century”, jonka järjesti The Common Core of European Private Law, vuosittaisessa lainoppineiden kokoontumisessa, jossa suurin osa oli Euroopasta. He kysyivät minulta miten yhteisvauraus voisi olla eriarvoisuutta pienentävä voima. Alla on kommenttini, “Yhteisvauraus vaurauden jakamisen keinona”. Konferenssi pidettiin Göteborgin yliopistossa Ruotsissa kesäkuun 12-13 2015.

  Kiitos kun pyysitte minut puhumaan yksityisomaisuuden suojan ja eriarvoisuuden välisestä suhteesta — aihe joka saa liian vähän huomiota. Tämän ei pitäisi olla yllättävää. Nyt kun vapaiden markkinoiden ideologia on muuttunut oletusmaailmankuvaksi ja poliittiseksi konsensukseksi ympäri maailman, yksityisomaisuus nähdään vapauden, talouskasvun ja inhimillisen kehityksen synonyymina.

Voi kyllä, sillä on nihkeä miinuspuoli nimeltään eriarvoisuus. Aktivistit kuten Occupy-liike ja omia teitään kulkevat ekonomistit kuten Thomas Piketty ovat tuoneet tämän ongelman framille vuosien villasella painamisen jälkeen. Heidän menestyksensä on ollut aikamoinen saavutus, sillä vuosien ajan eriarvoisuuden olemassaolo on esitetty vahinkona, poikkeamana, mystisenä ja hämyisänä vieraana inhimillisen edistyksen pidoissa.

Haluan esittää, että nälkä, köyhyys, riittämätön koulutus ja terveydenhuolto, sekä hyökkäykset ihmisoikeuksia ja -arvoa kohtaan eivät ole bugeja systeemissä. Ne ovat ominaisuuksia. Todellakin, markkinaideologiat usein esittävät, että sellaiset puutteet ovat tarpeellisia insentiivejä ihmisen yritteliäisyydelle ja talouskasvulle; köyhyyttä muka tarvitaan piiskaamaan ihmiset pakenemaan työnteon ja yrittelijäisyyden avulla.

Varallisuusoikeudet ovat tämän dynamiikan ytimessä, sillä ne ovat elintärkeä työkalu, jolla määritellään ja vartioidaan yksityisomaisuuden rajoja, ja jolla oikeutetaan väistämättömät tulokset. Joten on tärkeää, että me keskitymme varallisuusoikeuksiin yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tuottajana — ilman että jätetään huomiotta monia muita voimia, mm. yhteiskunnan käytänteitä, kulttuuria ja politiikkaa, jotka ovat myös tärkeässä roolissa.

Haluaisin keskittyä modernien teollisten yhteiskuntien pakkomielteeseen tehdä kaikesta yksityisomaisuutta, mukaanlukien elämä itsessään, ja käyttää lakia työkaluna pakottamaan markkinoiden ja yksityisomaisuuden yhteiskuntajärjestystä niin laajalle kuin mahdollista. Tämä kulttuurillinen heijaste tunnetaan nimellä yhteisvaurauden aitaaminen. Termi kuvaa miten omistajat vaativat itselleen yleisluontoisia oikeuksia — usein valtioiden aktiivisella mukanaololla — keinona riistää kollektiivisessa omistuksessa olevat resurssit yksityisen hyödyn käyttöön.

Me näemme tämän dynamiikan tällä hetkellä tapahtuvissa maan kaappauksissa, loputtomissa yrityksissä yksityistää pohjavesiä ja kuntien vesijärjestelmiä, groteskeissa kopiosuojan ja patenttioikeuden laajennuksissa yksityistää tieteellistä tietoa ja kulttuuriperintöä, ja Maan ilmakehän käytössä vapaana saasteiden loppusijoituspaikkana. Yksityistämisen mania maailmassa on saavuttanut sellaisen äärimmäisen tason, että jopa immateriaalinen vauraus kuten julkiset tilat, mikro-organismit, geneettisesti luodut nisäkkäät, keinotekoisesti tuotetut nanomateriaalit ja ihmisen tietoisuus itsessään halutaan yksityisomaisuuden suojan alle.

Valitettavasti perinteiset varallisuuslait perustuvat valitettavan vanhentuneeseen maailmankuvaan ja antiikkisiin taloudellisiin oletuksiin ihmisolennoista ja yhteiskunnan sekä ympäristön realiteeteista. Se näkee kaikki nämä yksityisomaisuuden suojan laajennukset vaurauden luomisena — silloinkin kun se itse asiassa johtaa vaurauden tuhoutumiseen (luonnon monetisaatio), kansan kahtiajakautumiseen niihin joilla on ja niihin joilla ei ole, tai luontaisen käyttöarvon muuttamiseen vaihtoarvoksi (hinta). Se olettaa, että arvoa luovat ainoastaan henkilöt, jotka toimivat markkinoilla, ja Näkymätön Käsi tekee taikatemppunsa.

Yksityisomaisuuden suoja ei yleisesti tunnusta yhteiskunnallisen yhteistoiminnan, monimutkaisten luonnonjärjestelmien ja perityn tiedon tai kulttuurin luomaa arvoa. Se on sokea epätaloudellisille suhteille kuten lahjataloudet, epämuodolliset suhteet, yhteiskunnalliset yhteisöt ja hoivatyö. Voitaisiin sanoa, että yksityisomaisuuden suoja yleisesti ei tunnusta yhteisvaurautta eikä sen tärkeää roolia arvonluonnissa.

Mitä tarkoitankaan yhteisvauraudella? No, termi on niin myrkyttynyt konservatiivisista ideologioista ja ekonomistien höpötyksistä viimeisen kahden sukupolven aikana, että ensimmäinen mieleen pomppaava idea kun mainitaan sana ”yhteismaa” on yhteismaan tragedia. Hälvennän nopeasti tämän häiritsevän harhautuksen.

Tragedian vertauksen, niinkuin sitä kutsun, ensi kertaa esitti biologi Garrett Hardin hänen kuuluisassaan artikkelissa Science-lehdessä vuonna 1968. Hardin sanoi: Kuvittele laidunmaa jota kuka tahansa voi käyttää, ja jossa yhdelläkään maanviljelijällä ei ole insentiiviä olla sitä käyttämättä. Hardin julkisti ilman empiirisiä todisteita, että jokainen yksilöllinen maanviljelijä totta kai tuo laitumelle niin monta lammasta kuin mahdollista. Tämä väistämättä johtaa ylikulutukseen ja laidunmaan tuhoon ja saa aikaan yhteismaan tragedian.

“Tragedian vertausta” pidetään niin totena taloudessa, että se on muuttunut kulttuurilliseksi klisheeksi — ideaksi jota rummutetaan jokaisen kandiopiskelijan pääkoppaan. “Vapaat markkinat” ottavat tragediameemin esiin juhliakseen varallisuusoikeuksia ja niinkutsuttuja vapaita markkinoita — ja taistellakseen valtion sääntelyä ja mitä tahansa kollektiivista vaihtoehtoa vastaan.

Ainoa ongelma on, että Hardin ei kuvannut yhteismaata. Hän kuvasi kaikille saatavilla olevan regiimin jossa ei ole sääntöjä, rajoitteita eikä myöskään yhteisöä. Se ei ole yhteismaa. Se on vapaa kaikille. Yhteismaa on sosiaalinen järjestelmä, jolla hallinnoidaan rajallista yhteisöä, sillä on tietyt säännöt resurssiin käsiksi pääsemiseksi, mekanismit joilla monitoroida käyttöä ja rankaista vapaamatkustajia ja niin edelleen. Itse asiassa, Hardinin kuvaama tilanne — jossa vapaamatkustajat voivat varastaa tai vahingoittaa resurssia niin kuin lystäävät — on paljon parempi kuvaus rajoittamattomista markkinoista. Voitaisiin sanoa, että Hardin kuvasi markkinoiden tragedian.

Elinor Ostrom

Edesmennyt Indianan yliopiston professori Elinor Ostrom voimakkaasti löi hanttiin koko yhteismaan tragedian sadulle hänen uraauurtavassa vuoden 1990 kirjassaan Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action. Hänen kenttätyönsä ja luova teoretisointinsa näyttää, että yhteisöjen on täysin mahdollista hallinnoida luonnonvarojaan yhteisvaurautena ilman että niitä ylikulutetaan.

Joten yhteisvauraus itseasiassa toimii, ja toimii hyvin. Miten se on mahdollista? Päinvastoin kuin Hardinin vertaus ja sen monet vangin ongelma -muotoilut, ihmiset oikeassa elämässä pyrkivät puhumaan keskenään. He neuvottelevat säännöt ja suojelevat yhteisön intressejä. He rakentavat systeemejä identifioimaan ja rankaisemaan vapaamatkustajia. He kultivoivat voimakkaita kulttuurillisia arvoja ja normeja. Ja niin edelleen.

Yhteismaa on itse asissa kukoistava itsehallinnoinnin systeemi ympäri maailman, joka suurimmaksi osaksi toimii markkinoiden ja valtion ulkopuolella. Tässä on hämmästyttävä fakta: arviolta kaksi miljardia ihmistä on riippuvaisia luonnossa esiintyvästä eri tyypin yhteisvauraudesta selviytyäkseen jokapäiväisestä elämästä —  viljelymaasta, kala-alueista, metsistä, kasteluvedestä, riistasta. Tämä yhteismaan rooli on suurimmaksi osaksi ekonomistien sivuuttama, kuitenkin, koska yhteismaan itsehallinnointi tapahtuu perinteisten markkinoiden ulkopuolella, ja täten sitä pidetään arvottomana. Raha ei vaihda käsiä; BKT ei kasva. Miten mikään arvokas voi syntyä yhteismaalla?

Professori Ostrom — Indianan yliopiston politiikan tieteentekijä, joka käytti uransa tutkien yhteistyössä hoidettujen resurssien dynamiikkaa — voitti taloustieteen Nobelin palkinnon työstään vuonna 2009. Hän oli ensimmäinen nainen, joka on palkinnon saanut. En usko, että tämä on vahinko. Toisin kuin hänen (miespuoliset) ekonomistikollegansa, jotka pitävät yksityisomaisuutta listalla pyöriteltävinä asioina, Ostrom avasi keskustelun yhteiskuntasuhteiden ja yhteistyön rikkaasta potentiaalista tarpeiden tyydytyksessä.

Mutta tässä kohtaa tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Viime vuosina, riippumatta Ostromin inspiroimista akateemisista tutkijoista, kommonerien kasvava joukko on noussut tuottamaan omaa yhteisvaurautta — ja haastamaan heidän yhteisen varallisuutensa aitaamisyritykset. Tämä monenkirjava, rehottava liike menee paljon sen pienen luonnonvarayhteisvaurauden ulkopuolelle globaalissa Etelässä, jota Ostrom tutki. Tämä liike koostuu ruoka-aktivisteista, jotka yrittävät rakentaa uudelleen paikallismaataloutta sellaisin keinoin kuin permakulttuuri, yhteisömaanviljely, Slow Food ja osuuskunnat. Siihen kuulu teknologian parissa työskenteleviä, jotka ohjelmoivat vapaata ja avointa lähdekoodia joka on nyt standardielementti useimmassa kaupallisessa ohjelmistossa. Siihen kuuluu yliopistoja ja tieteentekijöitä ja akateemisia aloja, jotka ovat omistautuneet jakamaan tutkimuksensa ja datansa avoimilla digitaalisilla alustoilla, usein Creative Commons -lisenssillä.

Fablab @ MediaLab Prado

Yhteisvauraus voidaan nähdä siemeniä jakavien maanviljelijöiden keskuudessa Intiassa, jotka haluavat vältellä geenimanipuloituja kasveja ja harjoittaa eräänlaista open source -maanviljelyä. Yhteismaa nähdään avoimen designin ja valmistuksen räjähdysmäisessä kasvussa — joka on globaalisti jaettua tuotedesignia mutta lokaalisti valmistettua ja halpaa, modulaarista ja kaikille saatavilla, open source -ohjelmistojen tyyliin. Tämä liike on tuottanut Wikispeed-auton joka ajaa 100 mailia gallonalla bensaa, Farm Hack -yhteisön joka on tuottanut kymmeniä halpoja maanviljelylaitteita, ja useita hakkeritiloja ja fablabeja tekijäliikkeessä.

Yhteismaa näkyy uusissa “shareable cities”-rakennusprojekteissa, joissa kaupungin asukkaat ovat suuressa roolissa puistojen ja vesijärjestelmien, lastentarhojen ja urbaanin suunnittelun hallinnoinnissa. Yhteismaa on käytössä myös kaupungeissa, jotka käyttävät osallistavaa budjetointia ja sallivat tavallisten kansalaisten puntaroida budjetteja. Se on myös työssä vaihtoehtovaluutoissa kuten kenialainen Bangla-Pesa, joka on tehnyt mahdolliseksi monen slummissa elävän köyhän vaihtaa arvoa keskenään.

Mikä näitä varsin erilaisia yhteisöjä yhdistää? Ne kaikki vaativat itselleen eri arvon universumia. Niillä kaikilla on perussitoumus tuottaa käyttöä varten, ei markkinavaihdantaa varten. Ne kaikki vaativat itselleen oikeutta yhteisönä osallistua sääntöjen luomiseen, joilla hallita itseään. He haluavat reiluutta ja läpinäkyvyyttä hallintaan. Kommonereina he vaativat itsellen vastuuta toimia pitkäaikaisina resurssien isännöitsijöinä. Yhteisvauraus koostuu myös tietynlaisesta etiikasta — sitoumuksesta suojella kaikkea sitä minkä me perimme tai luomme yhdessä, niin että se voidaan antaa eteenpäin, vähentymättömänä, tuleville sukupolville.

Yhteismaa ei ole tragedia. Se tulisi ymmärtää eloisana yhteiskunnallisena ja poliittisena järjestelmänä hallita yhteistä vaurautta. Se on itsehallinnoinnin järjestelmä joka painottaa inkluusiota, reiluutta ja kestävyyttä. Se voimaannuttaa tavallisia ihmisiä ja välttää halvaannuttavan riippuvuuden markkinoista tai valtiosta. Me tiedämme, että markkinat — sitä vastoin, ainakin sen globaalissa, erittäin keskittyneessä ja yhteiskunnallisesti irtautuneessa ja moraalittomassa muodossaan — pyrkivät tekemään asiakkaista riippuvaisia alamaisia.

Historiallisesti yhteisvauraus ei suurimmaksi ole tarvinnut eikä se ole hakenut lain virallista suojaa. Yhteismaan itsejärjestäytyneet tavat ja suhteellinen eristäytyneisyys ulkopuolisesta pääomasta ja markkinoista olivat riittäviä pitämään sitä yllä. Tämä on dramaattisesti muuttunut viimeisen 30 tai 40 vuoden aikana, kuitenkin, globaalin kaupallisen teknologian ja perinteisten yksityisomaisuuden suojan laajentuessa herkeämättä, pakottaessaan markkinalogiikkansa ja -arvonsa lähes kaiken luonnon ja yhteiskunnallisen elämän päälle.

Yhteinen vaurautemme on haavoittuvainen, koska tyypillisesti valtiolla ei ole muodollista, selkeää lainsuojaa joka sitä suojelisi. Todellakin, valtiolla ei ole paljoakaan intressiä antaa tai selkiyttää kollektiivisia omaisuusintressejä, koska se haluaa mieluummin olla samassa veneessä sijoittajien ja korporaatioiden kanssa yksityistämässä tätä kollektiivista vaurautta. Kuten yleensä, valtio ottaa esiin yhteismaan tragedian vertauksen ja olettaa, että ainoastaan yhteisen vaurauden yksityinen riisto ja monetisaatio voi saada aikaan menestystä ja inhimillistä kehitystä. Laajentuva yksityisomaisuuden suoja ja varallisuusoikeudet ovat kriittisiä instrumentteja tässä prosessissa. Ja eriarvoisuus, Pikettyn ja muiden dokumentoimana, on sen väistämätön seuraus.

Haluan ehdottaa, täten, että — poislukien jotkut redistributionistiset strategiat, jotka eilen mainittiin — yhteisvauraus on elintärkeä työkalu jolla taata tasa-arvoisempi vaurauden ennaltajako kaikille. Yhteismaa tarjoaa kaikkein kestävimmän, rakenteellisesti tehokkaan tavan taata, että ihmisten perustarpeet tyydytetään — ja tämä taas vaalii suurempaa poliittista tasa-arvoa. Kansalaisille on laillisesti taattava pääsy ja mahdollisuus käyttää resursseja, joita he tarvitsevat selviytymiseen, arvokkuuteen ja kulttuurilliseen identiteettiin.

Jos me todella haluamme tehdä jotain eriarvoisuudelle, silloin meidän tulee löytää tapoja saada takaisin yhteisvauraus ja keksiä uudelleen Yhteismaan Laki (Law of the Commons). Yhteismaan Lain (uudelleen)keksiminen voi kuulostaa liian kunnianhimoiselta, mutta mietipä tätä: Ihmisillä 1200-luvulla luultavasti oli vahvemmat lailliset oikeudet elinkeinoon ja selviytymiseen kuin ihmisillä on nykyään. Kiitos Magna Cartan ja sen liitteen, Metsän peruskirjan (Charter of the Forest), ihmisillä oli taattu laillinen pääsy metsään keräämään polttopuita, vettä viljelyyn ja juomiseen, tammenterhoja sioille, oikeus metsästää villiriistaa ja kerätä hedelmiä, ja paljon muuta.

Kommonereilla oli laillinen pääsy tuotantovälineisiin ja elinkeinoon — joka on paljon enemmän kuin nykyaikaiset markkinat ja monet valtiot ovat valmiita myöntämään kansalaisille nykypäivänä. Niinkuin Woody Guthrie sanoi, ”If you ain’t got the do re mi, you’re out of luck.”

Miten pääsy yhteisvaurauteen lieventäisi eriarvoisuutta? Ensinnäkin, se auttaisi ihmisiä vapauttamaan itsensä petomaisista markkinoista auttamalla heitä epähyödykkeellistämään heidän jokapäiväisen elämänsä. Me voimme nähdä tämän nykypäivän yhteisvauraudessa:

Linux-käyttäjät eivät joudu maksamaan rahaa Microsoftille, ja voivat kontrolloida omaa ohjelmistoinfrastruktuuriaan sekä paeta pakotettuja päivityksiä.

Paikallisruoan syöjät eivät joudu kärsimään geenimanipuloinnin ja teollisen, prosessoidun ruoan kustannuksista tai riskeistä.

Ihmiset jotka elävät yhteisöomisteisella maalla voivat välttää korkeat vuokrat ja avoimien asuntomarkkinoiden spekulatiiviset hinnat.

Opiskelijat ja tutkijat jotka käyttävät avoimia oppimateriaaleja ja avoimia tieteellisiä julkaisuja voivat välttää kohtuuttomat kaupallisten julkaisujen hinnat, kalliit verkkosivujen maksumuurit ja päästä irti kopiosuojasta.

Osuusrahoituksen ja vaihtoehtovaluuttojen käyttäjät voivat keskinäistää yhteisen varallisuutensa ja välttää kaupallisten pankkien petomaiset käytännöt ja yksityisesti luodun fiat-rahan.

Kaupungissa asujat jotka luottavat kunnallisiin laitoksiin tai yhteisvaurauspohjaisiin vesijärjestelmiin voivat päästä irti riippuvaisuudesta sijoittajien omistamista liikelaitosmonopoleista, ja kehittää ekologisia vaihtoehtoja.

David Bollier

Lopputulema, jonka haluan sanoa tässä, on tämä: Yhteismaa tarjoaa taatun rakenteellisen pääsyn elintärkeisiin resursseihin ja palveluihin markkinoiden ja valtion ulkopuolella. Ja niin tekemällä yhteismaa auttaa takaamaan suuremman tasa-arvoisuuden yhteiskunnissa. Yhteismaa auttaa ihmisiä vähentämään kustannuksia, parantamaan taloudellista riippumattomuuttaan ja vajvistamaan poliittista suvereeniutta.

Ollaksemme varmoja, yhteismaahan osallistuminen tarkoittaa myös tiettyjä vastuita ja aloitteita — sekä henkilökohtaisia että yhteiskunnallisia — jotta suojeltaisiin yhteistä vaurautta. Mutta myös tämä on hyvä asia — koska se emansipoi koko tuottaja/kuluttaja-suhdekuvion joka tuppaa vieraannuttamaan ihmiset toisistaan, edistämään konsumerismia ja saamaan aikaan pahoja “markkinaulkoisvaikutuksia” ympäristölle. Yhteisen vaurauden hallitsijoina kommonerit pyrkivät hallinnoimaan resursseja holistisemmalla, pitkäaikaisemmalla ja kollektiivisemmalla näkemyksellä. Yhteismaa tarjoaa uskottavan pääsyn pois kestämättömän kasvutalouden patologioista.

Mutta tässä on ydinkysymys: Missä roolissa tulisi yksityisomaisuuden suojan olla kaikessa tässä? Jos yhteismaa on rikkaan generatiivinen järjestelmä jolla tyydyttää ihmisten tarpeet, silloin yksityisomaisuuden suojan tulisi ottaa tämä seikka huomioon. Valitettavasti, kuten aiemmin mainitsin, perinteinen lainsäädäntö ei yksinkertaisesti tunnusta yhteisvaurauden oikeaa arvoa.

Olen kuitenkin iloinen saadessai ilmoittaa, että tällä hetkellä on jo tulossa massiivinen määrä juridisia innovaatioita, joilla suojella yhteismaata, yksityisomaisuuden suojan ja muiden lakien avulla. Kunnianhimoinen haasteemme on, mielestäni, keksiä uusi sulautettu ala jota nimitän Yhteismaan Laiksi.

Tämä on monimutkainen haaste, suurimmaksi osaksi siksi että moderni liberaali politiikka ja perinteinen lainsäädäntö ovat filosofisella tasolla vihamielisiä yhteismaalle. Lakijärjestelmä on keskittynyt yksilön oikeuksiin, yksityisomaisuuteen ja talouskasvuun, eikä se ole erityisen vastaanottavainen yhteismaan paradigmalle. Suurin osa yhteisvaurausperusteisista laki-innovaatioista jotka minulla on tullut vastaan ovat pelkkiä niksejä — eli ne ovat nerokkaita harhautuksia ja luovia purkkaviritelmiä nykyiselle standardimuotoiselle lainsäädännölle.

Juuri tämän Richard Stallman ja vapaiden ohjelmistojen liike teki General Public Licensella, eli GPL:llä, joka tarjosi kriittisen juridisen perustan vapaiden ja avoimien ohjelmistojen kehitykselle. Se on se mitä Larry Lessig ja hänen kollegansa tekivät keksiessään Creative Commons -lisenssit, toinen kopiosuojaperustainen lisenssi, joka kääntää kopiosuojan ylösalaisin tehdäkseen teoksista automaattisesti jakokelpoisia, sen sijaan että ne olisivat automaattisesti yksityisomaisuutta.

Creative Commons

Käyn nyt nopeasti läpi joitain tärkeimpiä yhteisvaurauspohjaisen lainsäädännön muotoja, joita kommonerit nykyään edistävät.

Globaalissa Etelässä, jotta pidettäisiin yhteismaata hengissä, jotkut alkuperäiskansat ovat liittyneet yhteen juridisen instrumentin nimeltä “biokulttuurilliset protokollat” ympärillä, jonka Etelä-Afrikan Natural Justice -ryhmä on kehittänyt. Nämä protokollat nähdään tapana suojella alkuperäiskansoja markkinoiden aitauksilta, joille kansainväliset sopimukset muutoin antaisivat hyväksyntänsä, julistamalla agroekologiset ja kulttuurilliset käytännöt pois markkinoiden ja kaupankäynnin ulottuvilta.

Intiassa, aina siitä asti kun korkein oikeus muodollisesti tunnusti yhteismaan vuoden 2012 merkkipaalupäätöksessään, intialaiset ovat yrittäneet miettiä mitä juridisia ja poliittisia seuraamuksia seuraa kaiken sorttisen yhteismaan hallinnoinnista, kuten metsien, viljelysmaan ja veden. Sitten on myös kiinnostavia juridisia innovaatioita kuten Perun Potato Park, joka antaa alkuperäiskansoille Cuscon lähellä oikeuden hallinnoida “agroekologista perintömaisemaansa.”

Sidosryhmärahastot (stakeholder trust) ovat uudenlainen juridinen innovaatio, erityisesti USA:ssa. Nämä ovat valtion pystyttämiä rahastoja, joilla kerätään, hallinnoidaan ja jaetaan uudelleen luonnonvaroista, kuten öljy, vesi, metsät ja mineraalit, saatuja tuloja. Suuri ennakkotapaus tälle oli Alaska Permanent Fund, joka tuottaa noin US$1,000 vuodessa jokaiselle Alaskan asukkaalle — harvinainen ei-palkkatulon lähde tavalliselle kansalle. Yhteisvauraustutkija Peter Barnes on laajentanut ideaa koskemaan moniin muihin yhteisiin varoihin hänen kirjassaan Liberty and Dividends for All, pyrkimyksenään käsitellä konkreettisesti suorilla rahamaksuilla eriarvoisuutta.

Uudenlaiset digitaalisen yhteisvaurauden juridiset viitekehtykset ovat robusti innovaatioiden ala. Nyt on pyrkimyksenä siirtyä pois kopiosuojaperustaisista lisensseistä avoimilla alustoilla, kuten GPL ja Creative Commons tekee. Näin mahdollistetaan digitaalisten yhteisöjen pitää itse oma itse tuottamansa ylijäämä. Michel Bauwens P2P Foundationista on ehdottanut yhteisvaurauspohjaisia vastavuorolisenssejä — mitä hän nimittää termillä CopyFair — takaamaan digitaalisten yhteisöjen kyvyn kerätä mitkä tahansa heidän tuottamansa sisällön kaupallisesta käytöstä saadut tulot, samalla kun sallitaan epäkaupallinen käyttö. Samanlaiseen tapaan on nyt pyrkimyksiä kehittää siementenjakolisenssi maanviljelijöille, jotta he voisivat suojella siemeniään kolmansilta osapuolilta, jotka saattaisivat anastaa ja patentoida nämä.

Lohkoketjukirjanpito, jonka Bitcoin toi ensimmäisenä, voi olla yksi kaikkein vallankumouksellisimmista innovaatioista Yhteismaan LAissa. Tämä teknologia on tärkeä, koska se sallii digitaalisen identiteetin varmistuksen ja turvallisen varainsiirron ilman kolmansia osapuolia kuten pankit tai valtiot. Vaikka Bitcoin on käyttänyt lohkoketjukirjanpitoa standardin libertaariin, kapitalistiseen tarkoitukseen, erityisesti spekulaatioon, teknologiaa voidaan käyttää edistämään yhteiskunnallista yhteistyötä radikaalin uusilla tavoilla — käytännössä siirtymään puhutusta ja kirjoitetusta laista digitaaliseen mediaan.

Eräs tärkeä sivujuonne, jota monet “tietokonelakimiehet” työstävät on älysopimukset, algoritmiperustaiset teknologiat jotka loisivat uudenlaisia verkkopohjaisia sopimuksia joita voitaisiin neuvotella lennossa, verkossa, ilman standardeja kirjoitettuja sopimuksia ja velttoa oikeusjärjestelmää. Tämä myös on tärkeä uudentyyppisen yhteisvaurauspohjaisen lainsäädännön alue.

Osuustoimintalainsäädäntö on tärkeä yhteisvaurausperustainen lain ala, joka herättää monia vähän käytettyjä historiallisia malleja uudelleen henkiin, samalla kun kehitetään uuden tyyppistä hallinnointia. Esimerkiksi, Italiassa ja Quebecissa on olemassa monenlaisia usean sidosryhmän osuuskuntia jotka menevät työntekijän ja kuluttajan osuustoiminnan käsitteen ulkopuolelle, ja voimaannuttavat kolmansia osapuolia osallistumaan sellaisiin asioihin kuten vanhusten hoiva ja sosiaalipalvelut.

The Sustainable Economies Law Center Oaklandissa, Kaliforniassa, tutkii uusenlaisia osuustoiminnan muotoja joilla voimaannuttaa jäseniään. Vanhat muodot kuten yhteisön omistamat maat ja “puutarhakaupungit” — joissa kaupunki omistaa vesijärjestelmän, maat ja muun infran, mikä keskinäistää ne kaikkien hyödyksi — ovat kokemassa renesanssin.

On myös monenlaisia tärkeitä urbaanin yhteismaan kokeita, joista monet vaativat juridisia innovaatioita. Eräs kaikkein tärkeimmistä on Bolognan säännöt Italiassa, joka on keksimässä paikallishallintoa uudelleen kutsumalla tavallisen kansalaisen pöytään itseorganisoitumaan omien projektien äärelle — urbaani maanviljely, julkisten tilojen hoito, vanhempien pyörittämät lastentarhat, “sosiaalisten katujen” ohjelmat — joita kaupunki sitten auttaa eteenpäin. Kaupungilla on tällä hetkellä yli 90 “yhteistyösopimusta” kolmella temaattisella alueella — “yhdessä eläminen, yhdessä kasvattaminen ja yhdessä tekeminen.”

Samansuuntaisesti San Fransiscossa oleva ryhmä Shareable on kirjoittanut sarjan tutkimuksia “Shareable Cities”-menettelytavoista, jotka on tarkoitettu auttamaan kaupunginhallintoa työskentelemään kansalaisten kanssa ja kehittämään “jakamisprojekteja” lähtien kimppakyydeistä naapuruston palveluihin. Useat kaupungit, kuten Itävallan Linz, ovat ottamassa avoimia digialustoja käyttöön ja julkaisemassa kaikenlaista infoa ilmaiseksi verkossa.

En ole vielä maininnut niitä monia uusia juridisia aloitteita, jotka yrittävät vahvistaa paikallista itsehallintoa, lähinnä asetusten ja niin kutsuttjen yhteisöperuskirjojen avulla. On olemassa myös uusia järjestömuotoja kuten “omni-commons”, joka tarjoaa administratiivista, fiskaalista ja juridista apua yhteismaan ympärille syntyville pienyrityksille.

Vielä suuremmalla tasolla on monia juridisia aloitteita, jotka yrittävät kuvitella uudelleen yhteismaan periaattein toimivan hallinnon. Jotkut näistä pohjautuvat julkisten rahastojen doktriiniin (public trust doctrine) ympäristölainsäädännössä ylläpitämään kommonerien intressejä, kuten kävi sarjassa ilmastonmuutosoikeusjuttuja. Toiset, kuten italialaisten juristien eräs projekti, yrittävät perustaa ihmisoikeudet yhteisten varojen käytölle, ja suojella heitä markkinoiden aitauksilta. Vain muutama kuukausi sitten ranskalainen lainoppinut piti konferenssin Euroopassa yhteismaan juridisista strategioista.

Me näemme uskomattoman luovuuden purkauksen uudenlaisen lainsäädännön kehittämisessä — sopimuslainsäädännössä, trusteissa, julkishallinnossa, kopiosuojassa ja patenteissa, organisaatioiden peruskirjan luonnissa ja muussa — jotta suojeltaisiin yhteistekemisen yhteiskunnallisia käytänteitä ja arvoja, joita se edustaa.

Mihin tämä kaikki johtaa? Kyse on ihmisten suvereeniuden kunnioittamisesta ja keinojen antamisesta heille, jotta he voisivat keksiä omat hallintomuotonsa joilla tyydyttää tarpeensa lokaalissa kontekstissa. Kyse on ruohonjuuritason aloitteista ja osallisuudesta, läpinäkyvyydestä ja tilivelvollisuudesta. Kyse on ihmisten tarpeiden tyydyttämisestä ilman että nojataan rikkinäiseen byrokratian muodollisuuteen, markkina/valtio-valtaduopoliin tai markkinoihin liittyvään yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen.

Ottaen huomioon juridisen luovuuden yhteisvaurauden luomisessa, ylläpidossa ja suojelussa, minulla on toiveet korkealla että tämä uudenlainen juridiikan tutkimus, Yhteismaan Laki, auttaa meitä siirtymään perinteisen lainsäädännön, byrokratian ja hallinnon rajojen yli. Pohjimmiltaan Yhteismaan Laki tarkoittaa sosialisten normien, politiikkarakenteiden ja institutionaalisten käytänteiden vaalimista, joka voi auttaa ihmisiä kukoistamaan. On olemassa paljon tutkimusta, luovaa teoretisointia ja aktivistien kokeiluja minkä tulee mennä eteenpäin, mutta uskon että yhteistekeminen, uudelleenkeksityn Yhteismaan Lain mahdollistamana, auttaa ratkaisemaan kaikkein kiireisimmät ekologiset, yhteiskunnalliset ja poliittiset aikamme ongelmat.

  Alunperin julkaistu: Bollier.org

Lähde: commonsstrategies.org

  from WordPress https://ift.tt/2nCVJbK via IFTTT

[kapitaali]

Aina kun sivilisaatio kriisiytyy, tapahtuu paluu yhteismaahan

Yhteismaa ei ole mitään uutta. Historiallisesti kansalaiset aina ovat tuoneet resurssinsa yhteen ja hallinnoineet niitä kollektiivisesti ja autonomisesti. On kaupunkien ja valtioiden vastuulla identifioida, liittää toisiinsa ja tukea niitä. Nykyään yhteisvauraus esiintyy yhteiskunnallisena valintana sanana, joka on tullut elämänsä loppuun. Yhteiskunta jossa ekonomiset ja tuottavat järjestelmät lopulta tulevat olemaan suurelta osin yhteensopivia planetaaristen tasapainotusten kanssa.

Me yhä enemmän puhumme yhteismaasta. “Julkishyödykkeet”, “creative commons”, “yhteiset”…  Mitä yhteisvaurauteen oikeastaan liittyy?

Michel Bauwens: Yhteismaa on yhtä aikaa kolme asiaa: (yhteinen) resurssi, yhteisö (joka sitä hallinnoi) ja autonomisen hallinnoinnin periaatteet (joilla sitä hallinnoidaan). Nämä ovat varsin konkreettisia asioita, jotka eivät ole olemassa luonnostaan, vaan ne ovat useiden tahojen allianssin tulosta. “Ei ole yhteishyvää ilman yhteistekemistä”. Esimerkkejä ovat mm. uusiutuvan energian osuuskunnat, yhteiskäyttökulkuneuvoprojektit, yhteisen tiedon oliot, ruokaosuuskunnat…

Itse asiassa, meillä kaikilla on ja me kaikki luomme yhteisvaurautta ilman että tiedämme niin tekevämme… jotka ovat seurausta enemmän tai vähemmän intensiivisistä keskinäistämisen (mutualisaation) sykleistä.

Jos yhteistekeminen on syklistä, missä me olemme tänä päivänä?M. B. : On pitkiä sivilisaatiosyklejä ja lyhyitä ekonomisia syklejä. Ensimmäisistä puhuttaessa aina kun sivilisaatio kriisiytyy, tapahtuu paluu yhteismaahan. Koska kun luokkayhteiskunnat hajoavat, kun resursseja ylikulutetaan ja ne loppuvat, resurssien yhteen tuominen on yhä järkevämpää. Tänä päivänä meillä on vastassamme ympäristökriisi, joka saa aikaan yhteisvaurauden uudelleennousun. Aiemmin oli Rooman valtakunnan tuho, Japanin 1100-luvun kriisi, Kiinan 1400-luvun kriisi…

Lyhyet syklit ovat kapitalismin erikoisuus, niitä kutsutaan Kondratiev-sykleiksi. Nämä ovat 30 vuoden vahvan kasvun ja 30 vuoden finansialisaation syklejä, jotka yleisesti vastaavat demutualisaation aikaa. 2008 oli sellaisen syklin loppu: on jälleen alkanut syntyä mutualisaatioprojekteja kapitalismin itsensä sisällä.

Joten meillä on tällä hetkellä korkea keskinäistämisen aste?

M. B.: Tilanne vaatii hienovaraista arviointia. Yhtäältä kolmannessa maailmassa yhteisvauraus on vaarassa. Siellä on suuret paineet yksityistämiselle. Tämä koskettaa mm. Afrikan luonnonvaroja ja maata. Toisaalta uudet teknologiat auttavat yhteisen tiedon syntymistä, sekä pienellä että suurella skaalalla, joka ei ole ollut ennen mahdollista. Viimeisenä, lännessä olemme nähneet yhteisvaurauden uudelleennousun. Vuodesta 2008 lähtien se on kasvanut kymmenkertaisesti. Tämä havaittiin Ghentissä: käynnissä oli yli 50 urbaania yhteisöprojektia vuonna 2006, vuonna 2016 niitä oli 500.

Jos yhteisvaurauden määrä on kasvussa… pysyykö se aina vähemmistönä globaalissa taloudessa?

M. B. : Nykypäivänä me varmasti näemme väärän keskinäistämisen liikkeitä. Se mitä nimitetään ”jakamistaloudeksi” itse asiassa tarkoittaa kermankuorintamalleja. Resurssit tuodaan yhteen ilman, että annetaan niiden kontrolli käyttäjille, joka on olennainen kriteeri kun puhutaan yhteisvauraudesta. Kutsun tätä “kapitalistiseksi kapitalismiksi”, petomaiseksi kapitalismiksi joka hyväksikäyttää ihmisten välistä yhteistyötä.

Yhtäältä Google ja Facebook jakavat ihmiskunnan tietoa, auttavat sen kommunikaatiota ja jakamista, samalla kun ne käyttävät huomiotamme ja dataamme kaupallisiin tarkoituksiin — ja ilman että meille maksetaan siitä. Toisaalta Uber ja AirBnb tuovat henkilökohtaisia resursseja yhteen (autoja, parkkitilaa, asuntoja), mikä mahdollistaa niiden vaihdannan vertaisten kesken ja veloittamaan maksuja jokaisesta interaktiosta.

Tässä viitataan 1800-luvun vanhaan debattiin Marxin ja Proudhonin välillä. Marxin mukaan välistäveto tapahtuu lisäarvon kohdalla, kun taas Proudhonin mukaan se on yhteistyössä… Idea siitä, että 100 käsityöläistä yhdessä tekee heistä tuottavampia kuin jos he olisivat yksin. Nykypäivänä Proudhon oli oikeassa. Kapitalismi on proudhonilaista!

Kuitenkin vaihtoehtoja on kaikkialla. Ghentissä on toki Uber, mutta sen vieressä on kaksi yhteiskäyttökulkuneuvo-osuuskuntaa. Ja kaupungin tasolla jokainen inhimillinen tarjontajärjestelmä on olemassa yhteismaahan suuntautuneen mallin mukaan, erityisesti ruoka ja energiajärjestelmä.

Yhteismaa on erittäin kehittynyt joissain kaupungeissa, ja toisissa taas lapsenkengissään. Miten tämä voidaan selittää?

M. B. : Ensimmäinen selittävä elementti on historiallinen konteksti. Ghentissä tilanne on varsin uniikki. Keskiajalta lähtien kaupunkia on itsehallinnoitu kiltojen kautta, sitten siitä tuli kalvinistinen tasavalta. Se oli työläisliikkeiden kehto Belgiassa, tekstiiliteollisuuden teollisoituessa ensimmäisenä. 20 vuoden ajan edistysmieliset koalitiot ovat olleet vallassa. Historiallisesti ihmiset ovat kyenneet tekemään aloitteita Ghentissa, heitä on aina tuettu. Samanlainen ilmiö esiintyy Ranskan Nantesissa.

Voiko poliittinen interventionismi kannustaa mutualistisiin liikkeisiin kaupungeissa?

M. B. : Me emme koskaan aloita tyhjästä, yhteisvauraus on aina olemassa ennen toimintaa kaupungeissa. On ihmisiä ja projekteja, ne ovat resilienttejä mutta joskus eristyksissä. Kaupungin rooli on ensinnäkin identifioida nämä initiatiivit, kuunnella niitä ja vastata niiden tarpeisiin. Toisaalta yhteisvaurautta ei voida koskaan rakentaa ilman kaupunkia. Me tarvitsemme ainakin periaatteellisen sopimuksen, epämuodollisen laissez-faire -lähestymistavan. Esimerkiksi Ghentissa oli luostari, jota kaupunki ei enää voinut ylläpitää. Joten naapuruston asukkaat pyysivät avaimia rakennukseen. Tämä on ollut käynnissä 10 vuotta: he organisoivat kulttuuritapahtumia joka viikonloppu. Elinor Ostrom sanoi, että mikään yhteismaa ei voi menestyä ilman sopimusta julkishallinnon kanssa. Kaupungilla on, vähintäänkin, isännän rooli.

Joissain kaupungeissa on vahva poliittinen tuki yhteismaalle. Näin on Barcelonassa, jossa on luotu usean vuoden suunnitelma “yhteinen Barcelona”, Bolognassa julkiset yhteismaainstituutiot sallivat kaupunkilaisten pitää huolta yhteisistä resursseista, tai Napoli jossa pormestari Luigi de Magistris on tunnustanut yli 60 aluetta kaupungissa. Yhteisvaurauden kytkeminen kaupungin tukeen ei ole riskitöntä, se voi luoda riippuvuussuhteen. Se mitä tarvitaan, on julkiset yhteiset struktuurit: struktuurit, jotka tuovat kansalaiset yhteen ja stimuloivat itseorganisoitumisen voimaa.

Olisivatko nämä julkis-yhteiset struktuurit mahdollisia kansallisella tai globaalilla tasolla? Vai rajautuvatko ne kaupungin rajojen sisäpuolelle?

M. B.: Poliittinen ongelma kansallisella tasolla nykypäivänä — sekä vasemmiston että oikeiston tapauksessa — on uskomus siitä, että markkinat tuottavat arvoa. Yhteismaa esittää täysin toisenlaista järjestelmää, jossa kansalaiset luovat arvoa ja kontribuoivat yhteismaahan. Vaikka jotkut kaupungit ovat ymmärtäneet tämän mallin, sen taustalla ei ole poliittista voimaa kansallisella tasolla. Sen sijaan on yhteisvaurausmielisiä koalitioita, joilla on verkostomallinen toimintatapa. Poliittiset liikkeet kansallisella tasolla tarvitsee vakuuttaa yhteismaan relevanssista.

Miten keskinäistäminen skaalautuu? Miten transformoida koko maa yhteismaan logiikan mukaan?

M. B.: Kaikki eivät tule lähtemään mukaan samaan aikaan, mutta jos onnistumme saamaan liikkeelle 10% populaatiosta, olemme voittaneet, loppu seuraa perästä. Nykyään kestävän tuotannon toimijat edustavat ainoastaan 2%:a Belgiasta, ja he ovat yksinäisiä… Tällä tasolla julkiset auktoriteetit ovat esimerkillisessä asemassa ja antavat paljon koulutusta.

Olisi mahdollista kapitalisoida yhteiskunnan eteenpäin vieviä voimia tukemalla aloitteita, jotka vaalivat yhteisvaurautta. Tämä tapahtuisi transnationaalisten neuvostojen muodossa jokaiselle suurelle tarjontasektorille: ruokaneuvosto, liikenneneuvosto, asumisneuvosto… Näissä neuvostoissa tuntuisi siirtymän pioneerien ääni ja valta: ne jotka työskentelevät marginaalissa ja näyttävät toisenlaisen tien olevan mahdollinen. Aidosti uskon tähän demokraattiseen malliin — ei osallistavaan eikä pakottavaan, vaan kontributoriseen. Sinulla on ääni koska olet näyttänyt mitä rakennat.

Toinen tapa on reguloida. Esimerkiksi, valtio voisi pakottaa “100% paikallisesti tuotettua, terveellistä ja luomua ruokaa”. Ghentissä meillä on yli 100 miljoonaa ateriaa päivässä, mikä vastaa jo satoja työpaikkoja paikallisesti. Samalla tavalla me voisimme vaatia, että autot tuotetaan paikallisesti, jotka ovat sekä kestäviä että biohajoavia.

Palataan paikalliseen, hajautettuun tuotantoon — olisiko tämä tapa saada yhteismaa palvelemaan ympäristöä?

M.B.: Tämä on se mitä kutsun kosmolokaaliksi tuotannoksi. Ei protektionistista eikä liberaalia. Se tarkoittaa tiedonjakoa (“kevyttä” tavaraa) globaalilla tasolla, mutta tuotantoa (kaikkea raskasta) lokaalilla tasolla, tarpeen mukaan. Tällä tavoin ihmisten termodynaaminen paino pienenee Maapallolla. Meillä on jo kaikki teknologiat saada tämä systeemi muuttumaan, mutta niitä ei ole vielä yhdistetty.

Jos tämä ei ole teknologinen ongelma, mikä estää meitä palaamaan lokaaleihin tuotantojärjestelmiin? Niin kauan kuin tuotantokustannuksissa on eroja, delokalisaatio on taloudellisesti perusteltua.

M. B.: Nykypäivänä me kulutamme paljon enemmän kuljetukseen kuin tuotantoon — tämä on typerää! Asioiden muuttamiseksi me tarvitsemme vahvaa poliittista tahtoa, sekä sosiaalisten että ympäristöllisten vaikutusten mietintää. Meidän tulee tunnustaa toisenlaiset arvon muodot kuin markkina-arvo, ja ottaa mukaan globaalien resurssien kyvyt ja rajoitteet tuotanto-, talous- ja rahoitusjärjestelmissämme.

Esimerkiksi kirjanpitojärjestelmiemme tulisi olla termodynaamisia: tasapainottaa materiaalinkulutus tuotannon ja globaalien ekologisten rajoitteiden kanssa. Nykypäivänä saadaan tietoa tarpeellisista harvojen maametallien määristä, kuinka paljon bensaa haaskataan, kuinka paljon energiaa tarvitaan — ilman minkäänlaista informaatiota ympäröivästä maailmasta tai sen rajoitteista. Maailma ympärillä voi romahtaa ja se ei näy kirjanpidossa.

Tämä tulee myös heijastua valuuttojen vaihdannassa. Tällä hetkellä raha ei edusta yhtään mitään. Se voisi, kuitenkin, edustaa ulkomaailmaa ja sen resurssien rajallisuutta. Esimerkiksi “kalakolikkoprojektissa” valuutta esittää kalakantoja, jotka voidaan kalastaa ilman että haitataan niiden uusiutumista.

Oikeiden päivittäisten päätösten tekemiseksi ja todellisen kestävän perma-kiertotalouden saavuttamiseksi kaikkien taloudellisten ja poliittisten toimijoiden tulee tulla arvioiduksi niiden tekemän hyödyn ja haitan perusteella — sekä planeetalle että kaikille ihmisolennoille.

  Lähde: resilience.org

  from WordPress https://ift.tt/2tgYMZI via IFTTT

[kapitaali]

Solidaarisuustalous: Tapaustutkimuksia Rojavasta ja Mississippista

Osuuskunnat voivat olla vapautuksen työkaluja, sanoivat osuustoimijat Rojavasta, Syyriasta ja Jacksonista, Mississippista Britanniassa järjestetyssä tapahtumassa.

Cooperation Jacksonin Sacajawea Hall ja Huriye Semdin Rojavasta kertoivat kokemuksistaan Ways Forward -konferenssin työpajassa Manchesterissa.

Skype-puhelussa he selittivät miten osuuskunnat ovat olleet kahden vallankumousliikkeen keskiössä.

Pohjois-Syyriassa osuustalous alkoi kasvaa sen jälkeen kun alue asetettiin kauppasaartoon. Vuonna 2012, Rojavan vallankumouksen jälkeen, perustettiin osuuskuntien liitto, jolla on komiteoita jokaisella Pohjois-Syyrian alueella.

Huriye Semdin sanoi konferenssissa, että 5000 naista työskenteli osuustaloudessa Pohjois-Syyrian alueella. Hän puhui kauppasaarron aikaansaamista haasteista, jotka tekivät raskaiden koneiden tuonnin alueelle mahdottomaksi. Ilman pääsyä ulkomaailmaan osuuskunnat Rojavassa joutuvat käyttämään jäseniensä taitoja ja resursseja ja luottamaan pääosin käsin tehtyyn työhön.

“Talous selvisi koska me olimme riippuvaisia itsestämme yhteisötaloudessa”, sanoi Semdin.

Liike keskittyy myös naisten voimaannuttamiseen, jotka ovat edustettuina jokaisessa komiteassa tai valtuustossa. Jokainen osuustoiminnallinen valtion struktuuri tarvitsee myös kaksi johtajaa, yhden miehen ja yhden naisen. Liike perustuu ideaan siitä, että vallankumoukseen tulee kuulua naisten vapautus.

“Pyrimme muuttamaan naisten ajattelutavan täällä ja saada heidät uskomaan, että he voivat tehdä tarpeelliset muutokset”, Semdin lisää.

Samalla tavoin osuuskunnat voimaannuttavat afroamerikkalaista yhteisöä Jacksonissa, Mississippissä, USA:n köyhimmässä osavaltiossa. Cooperation Jackson -projekti alkoi vuonna 2014 tarkoituksenaan luoda osuustoiminnallinen toimitusketju.

“Cooperation Jackson on perua mustien radikaalista perinteestä”, sanoi Hall.

Osana aloitetta perustettiin Kuwasi Balagoon Center for Economic Democracy and Development auttamaan työntekijäosuuskuntien perustamisessa.

Tähän mennessä kolme osuuskuntaa on perustettu —

So far, three co-ops have been created – Freedom Farms, maatalousosuuskunta, Green Team, kompostiosuuskunta ja usean sidosryhmän osuuskunta the Center for Community Production. Keskus pyörittää fablabia ja keskittyy uusiin teknologioihin kuten 3D-tulostukseen.

Cooperation Jacksonin jäseniä

Fannie Lou Hamer Community Land Trustin kautta Cooperation Jackson on ostanut vapaita maatilkkuja, hylättyjä taloja ja kaupallisia rakennuksia läntisessä Jacksonissa, joita se on suunnitellut käyttää yhteisöasumiseen ja vastaamaan huokeamman asumisen kysyntään.

Liikkeellä on kunnianhimoiset suunnitelmat — se pyrkii käyttämään 3D-printteriä kasaamaan rakennuksia asunto-osuuskuntien käyttöön. Cooperation Jacksonin työtä rahoitetaan osin lahjoituksin.

“Huokea asuminen on eräs suurimmista ongelmista tällä hetkellä, erityisesti Jacksonissa”, sanoo Hall.

Molemmat liikkeet rakentavat solidaarisuustaloutta, sellaiset aloitteet voivat toimia esimerkkeinä muille ryhmille ympäri maailman, konferenssin osanottajat myönsivät.

  Lähde: www.thenews.coop

from WordPress https://ift.tt/2YrhfBq via IFTTT

[kapitaali]

Barcelonan urhea kamppailu yhteismaan puolesta

Vieraillessani Barcelonassa viime viikolla opin paljon kaupungin pioneeriroolista kehitettäessä ”kaupunkia yhteisvaurautena”. Opin myös, että uuden yhteismaaparadigman kristallisointi — jopa kaupungissa joka on omistautunut osuuskunnille ja avoimille digitaaliverkoille — on erittäin monimutkaista.

Barcelonan kaupunginvaltuustoa vetää entinen asuntoaktivisti Ada Colau, joka valittiin pormestariksi toukokuussa 2015. Hän on sellaisen liikkeen johtaja, joka muuttui poliittiseksi Barcelona En Comú -puolueeksi (“Yhteinen Barcelona”). Valtaan päästyään Colau lopetti uusien hotellien laajentamisen, rohkea veto jolla ehkäistään ”talouskehitystä” (eli turismia) syömästä kaupungin eläviä, monimuotoisia alueita. Maailmankaupunkina Barcelonaa vaivaa sijoittajien ja spekulaattorien syöksyminen kiinteistömarkkinoille, mikä tekee kaupungista liian kalliin elää tavalliselle kansalaiselle.

Barcelona En Comú on saattanut saada pormestarin paikan, mutta se kontrolloi ainoastaan yhtätoista kaupunginvaltuuston 44 paikasta. Tämän johdosta kaikki puolueen kunnianhimoisen agendan edistäminen vaatii tunnettuja temppuja ja perinteistä kädenvääntöä kaupunkipolitiikassa. Sen tehtävä on muuttunut myös vaikeammaksi, koska vähemmistöpuolueena Barcelona En Comú ei ole ainoastaan liike, sen tulee toiminnallaan avustaa suuren urbaanin talouden erilaisia tarpeita ja tarjota kaikenlaisia julkisia palveluja: suuri, monimutkainen työ.

Mitä tapahtuu, kun aktivistiliike kohtaa sellaisia hallinnon realiteetteja ja sotkuisia paineita edustukselliselta politiikalta? Tämä on juuri se draama Barcelona En Común edessä joka on kommonereille niin opettavaista. Muuttavatko aktivistit perinteisen politiikan ja hallintajärjestelmät uudenlaisiksi — vai muuttuvatko he itse ja hylkäävät alkuperäiset tavoitteensa?

Uusi hallinto selkeästi pyrkii ravistelemaan asioita positiivisilla, transformatiivisilla tavoilla. Suuremman yhteistyön vaalimisen lisäksi Barcelona En Comú toivoo vahvistavansa ja laajentavansa sitä mitä he kutsuvat “yhteismaan kollaboratiiviseksi taloudeksi” — osuuskuntia, yhteismaata ja naapurustoprojekteja, jotka ovat uskomattomat 10% koko kaupungin taloudesta, noin 1300 projektia.

Esimerkiksi löytyy vaikuttava Guifi.net, laajakaistatelekommunikaatioverkko jota hallinnoidaan yhteisvaurautena tavallisten internetin käyttäjien ja pienyritysten hyödyksi. Systeemi tarjoaa tervetullutta kilpailua jättiläismäiselle Telefónicalle tarjoamalla halpoja internet-yhteyksiä yli 32 tuhannen Wifi-tukiaseman avulla.

Kaupungissa on myös Som Energia -osuuskunta, ensimmäinen uusiutuvan energian osuuskunta Kataloniassa. Se sekä myy markkinoilta ostamaansa sähköä eteenpäin että tuottaa jotain itse — turbiineja, aurinkopaneeleja, biokaasuvoimaloita — tuottaakseen sähköä jäsenilleen.

Barcelona En Comú tajuaa, että yhteismaan yhteistoiminnan stimuloiminen on yhteisluomisen teko, ei yksittäinen valtion projekti. Joten kaupunki on mahdollistanut uusia järjestelmiä joita avata ja laajentaa uuden keskustelun merkeissä. On ryhmä nimeltään BarCola, joka kutsuu koolle kollaboratiivisen talouden ja yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon johtavat toimijat arvioimaan alan edistymistä ja suosittelemaan käytänteitä. On myös avoin kokoontumisalusta Procomuns.net sekä Decim.Barcelona-päätöksentekoalusta.

Nähtäväksi jää miten nämä tahot kehittyvät, mutta niiden tarkoitus on selvästi vahvistaa yhteismaan kollaboratiivista taloutta itsetietoisena, aktiivisena kaupungin elämän osa-alueena. Hallinto tutkailee sellaisiakin ideoita kuten olemassaolevien osuuskuntien muuttamista avoimiksi alustoiksi, sekä minkä tyyppistä liiketoimintaa voisi pitää hyvänä liittolaisena tai tukijana yhteismaan kollaboratiiviselle taloudelle.

Jotkut myötätuntoiset liittolaiset ovat huolissaan, että Barcelona En Comú pakottaa yhteismaan etiikkaa ja kieltä perinteisen vasemmistopolitiikan niskaan — että se vain uudelleenbrändäisi reformin ja vesittäisi transformatiiviset ambitiot. Kriitikot ihmettelevät kaappaako systeemi yhteismaan haltuunsa. He kysyvät ”osallistavan hallinnon” nykyisten struktuurien riittävyydestä, onko kyseessä edistys vaiko huolestuttavan tyyppinen neutralointi.

Vaikka sellaiset kysymykset ovat väistämättömiä, mielestäni vastauksia ei välttämättä voida tietää etukäteen, tai edes silloinkaan kun niitä etsitään. Kun yhteismaa alkaa muuttua valtavirraksi, silloin on niin monia tuntemattomia ennustamattomuuksia. Ennen näkemättömän systeemin keksiminen vanhan systeemin matrixin sisään tarkoittaa monia tuntemattomia kehityskulkuja. Tulee aina olemaan aukkoja, epävarmuutta ja kompleksisuutta jotka tulevat ensi kertaa vastaan, mihin voidaan vastata ainoastaan lennosta improvisoiden.

Monet näistä improvisaatioista väistämättä tulevat olemaan poliittisesti motivoituneita, vaikka ne olisivatkin tahattomia. Edistykseen liittyy aina kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Jotkut pienemmän osuuskunnat Barcelonassa valittavat, että ne eivät kykene osallistumaan kaupungin hankkeisiin. Toiset ovat huolissaan siitä, että kaupungin vesijärjestelmän uudelleen kansallistaminen tulee epäonnistumaan ja johtamaan sen uudelleen yksityistämiseen.

Francesca Bria, kaupungin teknologiajohtaja, toimii näiden voimien myrskyn silmässä. Julkisessa keskustelussa hän huomautti, että ”pieniä mutta peruuttamattomia muutoksia” on jo tehty kaupungissa. Hän myös myönsi, että transformatiivinen muutos on vaikeaa, johtuen siitä että ”julkista sektoria ei ole suunniteltu palvelemaan kansaa”.

Surullista kyllä, tämä on täysin totta. Kaupunginhallitukset yleensä suunnittelevat ne palvelemaan rikkaita kehittäjiä, korporaatioita ja sijoittajia. Dominanttien pelaajien rinki saa usein suurimman osan kaupungin alihankinnoista, kaikkein arvokkaimmat veroalennukset ja -subventiot, ja erikoisia oikeuksia lain edessä. Kaupunkijärjestelmien transformoiminen yhteismaaystävällisiksi on jäätävä rakenteellinen haaste, jossa on monia administratiivisia, juridisia ja poliittisia kompleksisuuksia.

Hienovaraisemmalla tasolla me olemme sen saman kielen vankeja joka hidastaa muutosta. Mieti vaikka ”älykaupunkia”, joka oli nimi tapahtumalle jonne minua pyydettiin puhumaan — Smart City Expo World Congress.  Tämä vuosittainen tapahtuma Barcelonassa on fyysisesti lähellä kahta massiivista messua — joka on tarkoitettu ”älykaupungin” informaatioteknologian ja kunnallisten vesijärjestelmien tuottajille.

Termi ”älykaupunki” on teknokraattinen/markkinoinnin termi, jota IT-ala rakastaa koska se alleviivaa heidän myyntipuheitaan. Heidän tuotteensa pyrkivät tekemään kaupungin järjestelmistä mukautuvampia ja tehokkaampia energiaa, vettä, liikennettä, hallintoa yms. varten. Termi antaa ymmärtää, että yksityinen mustan laatikon tuntematon teknologia on mahdollista ostaa, mutta että se ei ole tavallisten kuolevaisten saavutettavissa. Ei mikään yhteismaan visio. Järjestelmät, eivät ihmiset, ovat sen ytimessä.

Smart City Expon järjestäjänä kaupungin johto halusi laajentaa diskurssia ”älykaupungeista” tässä tapahtumassa, joten se kutsui minut ja David Harveyn ja monia muita. Harvey on tunnettu marxilainen tutkija, joka on kirjoittanut niin hienosti globaalista kapitalismista sekä ”oikeus kaupunkiin”-liikkeestä. Hänen puheensa, joka pidettiin omaani ennen, on varmasti iskenyt moniin osallistujiin provokatiivisena ja kummallisena. Voin vain kuvitella miten Harveyta on katseltu kiiltäviltä korporaatiomessuilta 100 metrin päästä.

Minun puheeni, ”kaupunki yhteismaana”, otti yhteisvaurauden paradigman käyttöön ja kuvasi monia kaupungin tilojen haltuunottoja. Keskityin myös erilaisiin yhteisvaurauspohjaisiin urbaaneihin aloitteisiin kuten Bolognan urbaanin yhteismaan aloite, osallistuva budjetointi, datayhteisvauraus ja alustaosuuskunnat.

Korporaatioiden edustajilla on voinut olla järkytys miettiä ovatko oikeat asukkaat integroituneet älykaupunkiin ja annetaanko heille mitään itsemääräämisoikeutta. Teknoihmiset eivät yleensä mieti aitaamisen politiikkaa tai yhteistekemisen ideaa. Muutaman minuutin päästä puheeni loputtua yllätyin saadessani sähköpostia hollantilaiselta pankkiirilta joka oli ollut yleisössä. “Eikö sinun mielestäsi kaupungit ole kasvaneet liian suuriksi ollakseen yhteismaata? Eivätkö ihmiset ole liian opportunistisia luomaan ja jakamaan reilusti?”  (Vastasin:  “Institutionaaliset rakenteet ja sosiaaliset normit voivat saada aikaan paljon huolimatta ihmiskunnan rumemmasta puolesta.”)

Mutta syvempi pointti jää jäljelle: Miten integroida yhteisvaurausperustaiset järjestelmät monimutkaisten kaupungin hallintojen ja markkinoiden kanssa, sellaisina kuin ne nykyään ovat olemassa? Vai pitääkö yhteismaan siirtyä täysin muille alueille?

Myönnän, että minulla ei ole tyydyttävää vastausta näihin kysymyksiin. Työpajassa seuraavana päivänä kuitenkin keksin raakatypologian hybridi-yhteisvauraudesta, joka yrittää ”olla kiltti” kaupunginvaltuustolle ja markkinoille. Olisi kiva yhteismaalle avata uusia interaktiokeinoja hallituksen ja markkinoiden logiikalle, mutta on tärkeää että näin tekemällä yhteismaa vakaasti suojelee sen itsevaltaisuutta ja visionsa eheyttä.

Muistan Lewis Hyden armottoman johtopäätelmän. Hänen kirjassaan Trickster Makes this World, joka perustuu hänen myyttisten huijareiden tutkimukseensa muutosagentteina, Hyde esittää että minkä tahansa alistuvan yhdistäminen vaarallisiin voimiin johtaa joko kannibalisaatioon tai maanpakoon. Voimakkaat instituutiot joutuvat ”joko ajamaan pois tai syömään rettelöitsijät”. Kolmas, prekaarimpi vaihtoehto on ”pysyä reunalla, ei sisällä eikä ulkona.” Mutta onko se kestävää?

  Lähde: //commonsstrategies.org/barcelonas-brave-struggle-advance-commons/

from WordPress https://ift.tt/2JM9ADp via IFTTT

[kapitaali]

Miten saavutamme siirtymän yhteisvaurauteen?

Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto on digitaalivallankumouksen mahdollistama; nyt tuo vallankumous palaa takaisin fyysiseen tilaan. Yhteisöt ympäri maailmaa käyttävät digitaalista tietoyhteisvaurautta auttamaan tuotteiden suunnittelua lokaalia valmistusta varten (globaali design, lokaali valmistus). Avoimen osuustoiminnan periaatteet ovat yhteisöjen käytössä omien elinkeinojen luomisessa. Toiset yhteisöt tapaustutkimuksissamme puolustavat poliittisia intressejään, luontoa ja siviiliyhteiskuntaa, Yhteisvaurauskokousten kautta käyttäen P2P-politiikan muotoja. Yhdessä nämä elementit luovat vaadittavat olosuhteet Yhteisvauraussiirtymälle.

Olemme kuvanneet “Yhteisvauraussiirtymän” prosessina joka edistaa avointa, osallistavaa toimintaa koko yhteiskunnassa; käytäntö joka antaa korkeamman prioriteetin ihmisten ja ympäristöjen tarpeille, jotka ovat päätösten sidosryhminä, sen sijaan että kuunneltaisiin byrokratian tai markkinoiden tarpeita. Me olemme tarjonneet esimerkkejä siitä miten Yhteismaa-prosessit ja P2P-dynamiikka voivat vahvistaa toisiaan ja luoda itseään sääteleviä ja kestäviä yhteistyön järjestelmiä.

Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto on digitaalivallankumouksen mahdollistama. Nyt tuo vallankumous palaa takaisin fyysiseen tilaan. Yhteisöt ympäri maailman voivat käyttää avointa digitaalitietoyhteisvaurautta auttamaan tuotteiden suunnittelua lokaalia valmistusta varten (globaali design, lokaali valmistus). Nämä käytännöt ovat vähemmän redundantteja ja epätaloudellisia kuin nykyiset mallit, jotka nojaavat esimerkiksi tuotemerkkien käyttöön designissa ja polttoaineintensiiviseen globaaliin logistiikkaan.

Avoimen osuustoiminnan periaatteet ovat yhteisöjen käytössä omien elinkeinojen luomisessa. Toiset yhteisöt tapaustutkimuksissamme puolustavat poliittisia intressejään, luontoa ja siviiliyhteiskuntaa Yhteisvaurauskokousten kautta käyttäen P2P-politiikan muotoja. 

Meidän tarjoamamme esimerkit ovat jo olemassa, vaikkakaan eivät hyvin koordinoituna systeeminä tai itsemääritettynä liikkeenä. Miten nämä käytännöt voitaisiin viedä seuraavalle tasolle? Miten me voisimme saavuttaa korkeamman kompleksisuuden tason kaikilla näillä verkostoilla ja rakentaa riittävän taloudellisen ja poliittisen voiman? Kaikki tämä saattaa kuulostaa hyvältä, mutta voisiko se johtaa todelliseen, kestävään muutokseen?

Siirtymästrategiamme on integratiivinen määräävän sijaan. Toisin sanoen me rakennamme sen päälle, mikä on jo olemassa, yli alojen ja yhteisöjen, ilman yksityiskohtaista sääntökirjaa tai karttaa. Taloudellinen valta kasvaa yhteisillä resurssivarannoilla. Poliittinen valta kasvaa vahvistamalla extituutioita ja samalla ottamalla olemassaolevissa instituutioissa käyttöön yhteistekemisen käytäntöjä.

Taloudellisena strategiana kommonerit voivat tarkoituksella jakaa vaurautta yhteismaalle. Tämä on ydintoimintaa joka toimii liikevoittoa maksimoivia käytänteitä ja tahoja vastaan. Tälle strategialle on useita lähestymistapoja. Ensimmäinen on digitaalisen yhteisvaurauden (tieto, ohjelmistot, design) keskinäistäminen. Toinen on yhteisten valmistusresurssien, yhteisten tilojen, keskinäisen tuen ja esijakelun keskinäistäminen. Tämä impulssi kohti yhteisiä resurssivarantoja heijastuu uudelleen heränneessä sitoutumisessa jakamiseen ja yhteistyöhön, teon jotka on marginalisoitu, joita jopa ennaltaehkäistään, dominantissa kulttuurissa.

Kaikki ylläolevat muodostavat perustan, joka mahdollistaa kommonerien perustaa omia taloudellisia tahojaan ylläpitääkseen yhteisöjään ja vastustaakseen prekaariuden, leikkausten ja teknologisen työttömyyden vaikutuksia.

Avoimet osuuskunnat — jotka ovat yhteisvauraussuuntautuneita, yhteisvaurautta luovia, monitahoisia ja kansainvälisiä — tällä hetkellä toimivat petomaisessa poliittisessa taloudessa. Suoja aitauksilta, eli vihamieliseltä arvon kaappaamiselta, on olennaista. Copyfair-lisensointi on tarkoitettu suojelemaan tätä kaappaamista vastaan kun avoimet osuuskunnat konvergoituvat laajemmiksi, generatiivisen talouden ekosysteemeiksi yhteisvauraussuuntautuneiden yrittäjäkoalitioiden avulla. Tämä lisensoinnin muoto luo eräänlaisen kalvon, joka auttaa ylläpitämään Yhteismaan logiikkaa (mitä me nimitämme “arvosuvereniteetiksi”), ja joka myös tarkastelee sitä miten olla kanssakäymisissä suurempien ulkopuolisten markkinoiden kanssa. Yhteismaa-Markkinat -rajapinnat voivat kääntää arvon kaappaamisen prosessin kohti Yhteismaata, sen sijaan että mentäisiin poispäin, käyttäen Transvestoinnin strategioita.

Tämän rinnalla Yhteisvauraussiirtymän poliittinen strategia pitää sisällään vastavoiman rakentamisen kaupungin, alueen ja globaalilla tasolla. Tämä tapahtuu luomalla paikallisinstituutioita, joilla annetaan ääni alueellisille, yhteisvauraussuuntautuneille yrittäjäkoalitioille Yhteismaakamarien avulla, jotka voivat oppia toisiltaan kansainvälisesti, ja, ideaalitilanteessa saada aikaan kollektiivisen äänen. Samaan aikaan paikalliset tai hengenheimolaisperustaiset kansalaisten tai kommonerien yhdistykset voivat liittää yhteen ne, jotka kontribuoivat tai ylläpitävät yhteisvaurautta, materiaalista tai immateriaalista, Yhteismaaliittojen avulla. Kuten Yhteismaakamarit, nämä prefiguratiiviset poliittiset järjestelmät voivat kiteytyä kansainvälisesti, sitoen olemassaolevat poliittiset liikkeet (piraattipuolueet, uusi vasemmisto, vihreät) yhteisvaurauden narratiivin alle.

Tavoitteet ovat selkeät ja elementit ovat jo paikallaan, mutta kysymys on edelleen vastaamatta: milloin tämä siirtymä tapahtuu?

Arviolta noin kahden miljardin ihmisen elinkeino ympäri maailman riippuu jollain tavalla luonnonvarayhteisvauraudesta, kuitenkin monet näistä ovat suojaamatta ja heikossa asemassa, yksityistämisen tai myynnin uhan alla. On mahdollista että sama määrä henkiöitä loisi yhdessä yhteiset resurssit verkon avulla digitaalisilla alustoilla. Näiltä potentiaalisesti massiivisilta hengenheimolaisverkostoilta puuttuu yhteinen nimittäjä tai yhdistävä visio, mutta me voimme nähdä yhteistekemisen logiikan tällaisena.

Historia näyttää, että poliittisia vallankumouksia ei seuraa vallan uusjakoa. Sen sijaan vallankumoukset täydentävät nämä uudelleenjärjestelyt. Uudet liikkeet tai luokat ja niiden käytännöt ennakoivat näitä yhteiskunnallisia vallankumouksia, jotka tekevät niistä voimakkaampia, ja niiden käytännöistä dominantimpia. Miten tämä liittyy Yhteisvauraussiirtymän ideaan? Hyvä määrä dataa tukee kommonerien prefiguratiivista olemassaoloa, jotka ovat jo tämän siirtymän eturintamassa, mikä tekee aloituksesta vahvan.

Eräs seikka milleniaalien ja post-milleniaalien muuttuvissa kulttuuriolosuhteissa, jotka odottavat merkityksellistä osallistumista ja työtä, on että vaatimukset eivät täyty nykyjärjestelmässä. Työn muuttuessa neoliberalismin alaisuudessa yhä haavoittuvammaksi, vaihtoehtojen löytäminne ja P2P:n, itseorganisoitumisen ja vastaavien ajattelumallien kulttuurinen voima vahvistaa yhteisvauraussuuntautuneiden verkostojen ja yhteisöjen kasvua.

On lähes mahdotonta kuvitella siirtymä kestäviin kiertotalouden käytänteisiin nykyisen immateriaalioikeusvetoisen yksityistämisregiimin alaisuudessa. Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto on malli, joka voi luoda kontekstin todelliselle kestävälle tuotannolle. Avainsanat ovat ilmainen, reilu ja kestävä, kolme toisiinsa liittyvää elementtiä joita tarvitaan siirtymässä kohti järkevämpää taloutta, politiikkaa ja lopulta, kulttuuria.

Kaikki ylläolevat muodostavat strategina Yhteisvauraussiirtymälle, joka tarjoaa positiivisen tien pois nykyisestä kriisistä, ja tavan vastata uusien sukupolvien vaatimuksiin, joihin yhteismaa on vaikuttanut. Itse asiassa, tämä johdatus on täynnä tapaustutkimuksia, joista näkyy hyviä esimerkkejä. Yhteismaa ja uuden arvoregiimin prefiguratiiviset muodot ovat jo olemassa. Kommonerit ovat jo täällä, ja he ovat jo yhteistekemisen parissa: Yhteisvauraussiirtymä on jo alkanut.

Jos olet samaa mieltä ja inspiroitunut osallistumaan, lue artikkeli ”Miten voin ottaa osaa Yhteisvauraussiirtymään?”

Commons Transition: P2P Revolution and Commons Phase Transition; Here is what a Commons-based economy looks like

P2P Foundation Blog: Five practical guidelines for achieving a Commons Transition; When does the Commons Transition begin?; Transnational Republics of Commoning and Techno-Utopianism, Counterfeit and Real series. See also stories on P2P Action Items

Commons Transition Wiki: See our section on Commons Transition Strategies

For P2P Foundation Wiki: More resources on Transvestment; Chambers and Assemblies of the Commons. See also our section on P2P Theory

Commons Strategies Group: Is the P2P approach utopian?

Video: Transition to a Sustainable Commons Society

Lähde:

from WordPress http://bit.ly/2Z6o8nH via IFTTT

[kapitaali]

Mitä on avoin osuustoiminta?

Kaksi liikettä on syntynyt hiljattain, jotka ehdottavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja Piilaakso-henkiselle ”jakamistaloudelle”:

Alusta- ja  Avoin Osuustoiminta. Alustaosuuskunnat vastaavat digitaalisen prekarisaation kiireelliseen ongelmaan, kun taas Avoimet Osuuskunnat katsovat tulevaisuuteen ja kysyvät: Minkälaisen talouden me haluamme?

Kaksi liikettä on syntynyt hiljattain, jotka ehdottavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja Piilaakso-henkisee ”jakamistalouden” turmiollisille käytännöille: alusta- ja avoimet osuuskunnat.

Voittoa tavoitteleva jakamistalous yrittää omia käsitteet ja mielikuvat Yhteisvauraudelta peittääkseen identiteettinsä liikevoittoa maksimoivana deregulatorisena kartellina, joka uhkaa vaarantaa työväenliikkeiden aikaansaannokset yhteiskunnassa ja luoda suuren, taipuvaisen alaluokan: Prekariaatin.

Tämän vastavoimaksi nämä kaksi liikettä tarjoavat strategisia vasteita.

Alustaosuustalous pyrkii demokratisoimaan digitaalisten alustojen omistusta ja hallintaa, jotka yhä enemmän toimivat päivittäisessä elämissämme. Avoin osuustoiminta tutkii konvergenssejä yhteisvaurauspohjaisen vertaistuotannon ja osuustoimintamaailman yhteisvaurauden sekä sosiaalisen ja solidaarisuustalouden välillä. Avoimet osuuskunnat eivät pyri luomaan parempia Ubereita tai eettisempiä AirBnb:tä, eikä välttämättä digitaalisia. Sen sijaan ne pyrkivät enemmän suoraan ottamaan kantaa laajempiin ongelmiin kuten julkiseen liikenteeseen ja asumiseen.

Nämä liikkeet ovat yhteensopivia, mutta eri suuntauksilla. Lyhyellä aikavälillä alustaosuuskunnat ottavat kantaa digitaalisen prekarisaation kiireelliseen ongelmaan, kun taas avoimet osuuskunnat katsovat tulevaisuuteen ja kysyvät millaisen talouden me haluamme.

Avoimia talouksia määrittää neljä ei-ohjailevaa, eettistä ohjesääntöä:

Sääntömääräisesti suuntauduttu yhteiseen hyvään: Avoimissa osuuskunnissa tuotantoa ei ohjata liikevoitolla vaan yhteiskunnallisiilla ja ympäristöllisillä prioriteeteilla. Yksittäisten organisaatioiden säännöt ottavat nämä arvot huomioon kaikissa tuotannollisissa ja organisationaalisissa prosesseissa.

Luonteeltaan moniääninen: Avoimet osuuskunnat laajentavat päätöksenteon ja omistuksen yrityksen rakenteen ulkopuolelle vapauttaakseen kaikki arvoketjussa mukana olevat kontribuuttorit tai ne joihin osuuskunnan toiminta vaikuttaa. Työntekijöiden lisäksi tähän voi kuulua viereiset yhteisöt, toimittajat, asiakkaat, lastenkasvatus ja affektiivinen työ, rahoittajat jne.

Aktiivisesti yhteisvaurautta luova: Avoimet osuuskunnat eivät ole vain yhteisvaurauden muodossa, ne toimivat vastavuoroisesti isännöimällä olemassaolevaa yhteisvaurautta tai luomalla prosessin aikana uutta. Tämä voi olla digitaalista (koodi, design, dokumentaatio, juridiset protokollat ja parhaat käytännöt jne.) tai fyysistä (tuottava infra, tilojen käyttötarkoituksen suunnittelu, koneet jne.).

Monikansallinen suuntautuneisuus: Vaikka fyysinen tuotanto pidetään paikallisena ja tarveperusteisena (seuraten “Design Global, Manufacture Local”-logiikkaa), avoimet osuuskunnat jakavat tietoa ja resursseja globaalilla tasolla samanhenkisten yritysten kanssa luodakseen poliittisen ja kulttuurisen vastavoiman nykypäivän korporaatiotaloudelle.

Näiden ohjeiden kelpoisuus tulee arvioida yhteisöjen ja osuustoimijoiden reaalisten, materiaalisten olosuhteiden pohjalta.

Avoimen osuuskunnan esimerkkeihin kuuluu Enspiral, monimuotoinen yhteiskunnallisten yritysten verkosto; Fairmondo, eettinen, avoimen lähdekoodin markkinapaikka verkossa; Sensorica, uudenlaisia arvonseurannan muotoja edistävä yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon avoimen arvon verkosto; ja Mutual Aid Network, paikallinen osuustoimintarakenne joka tarjoaa työkaluja generatiivisille talouksille. Kaikki nämä toimivat tällä hetkellä ja ne ovat kansainvälisesti järjestäytyneet.

Avoimen osuustoiminnan pitkäaikaisen tärkeyden paremmin ymmärtämiseksi tutkikaamme kahta tämän hetken tunnusomaista piirrettä: finansialisaatiota ja dekommodifikaatiota.

Finansialisaatio kiihdyttää aitaamisen prosessia (luonnon muuttamista hyödykkeiksi ja suhteiden muuttamista maksullisiksi palveluiksi) kohti rahoituksen abstraktioita, ja lappaa varallisuutta pois reaalitaloudesta. Dekommodifikaatio näyttää, että a) tietyt hyödykkeet (musiikki, elokuvat, digitaalisesti jaeltu kulttuuri, avoimet tietosanakirjat, ohjelmistojen käyttöjärjestelmät) eivät käy helposti kaupaksi ja b) ihmiset yhä enemmän kääntyvät toistensa puoleen tarpeittensa tyydyttämiseksi aurinkoenergian, asumisen, vertaisverkkojen, keskinäisten luottojärjestelmien tai yhteisömaatalouden tuluttajina (tuottajina ja kuluttajina).

Vähentämällä työllisyyttä, palkkaa ja verotusta finansialisaatio ja dekommodifikaatio vaarantavat keynesiläisen sopimuksen, joka lepää koko sosiaalidemokratian alla. Kuitenkin, vaikka dekommodifikaatio voi olla tuhoisaa nykytaloudelle, se voi signaloida siirtymästä niukkuusperustaisesta taloudesta kohti runsautta. Tässä kohtaa avoimet osuuskunnat astuvat mukaan kuvioihin: asettamalla yhteistekemisen elinkeinojemme luonnin keskelle, me pyrimme vähentämään riippuvuutta markkinoista, palkoista ja valtiosta tarjoamalla yhteisövetoisia, joustavia vaihtoehtoja.

Yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon periaatteet, joita sovelletaan hajautettuun valmistukseen ja avoimeen osuustoimintaan, tarjoavat pilkahduksen taloudesta joka voisi olla ja on vaivannäön arvoinen. Vaikka me emme voi varmasti ennustaa miltä laajempi, generatiivinen P2P-talous näyttäisi, me ehdotamme että sitä luonnehtii:

Runsaus: Suljetut liiketoimintamallit perustuvat keinotekoiseen niukkuuteen. P2P-taloudet tunnustavat luonnollisen runsauden, joka löytyy digitaalisesti jaettavasta tiedosta, ja jakavat sitä kansainvälisesti. Yhteiskunnallisesti tuottava tieto tulee avoimesti mahdollistamaan uusia tiedontuotannon syklejä.

Avoimuus: Toisin kuin hintasignalointi tai keskussuunnittelu, P2P-talous priorisoi läpinäkyvyyttä, keskinäistä koordinaatiota ja avoimia toimitusketjuja. Mikä on lopputulos? Sopeutuva ja verkottunut tuotantomuoto, joka perustuu aitojen tarpeiden reaaliolosuhteisiin, sen sijaan että ne perustuisivat pääoman vaatimuksiin ylituotannosta, haaskauksesta sekä boom&bust-sykleistä.

Hoivatyö: Työvoiman erikoistamisen aikaansaaman työvoiman jaottelun pakottamisen sijaan, avoimet osuuskunnat voivat tarjota työkaluja dynaamiseen ja joustavaan osallistumiseen, vapauttaa kaiken tyyppiset kontribuutiot talouden arvoketjussa. Tähän kuuluu lastenkasvatus ja affektiivinen työ, joka jää nykytaloudessa jatkuvasti näkymättömäksi.

Vastavuoroisuus: Copyleft-lisensointi mahdollistaa monikansallisille yrityksille yhteisvauraussisällön kaupallistamisen, mikä asettaa osuuskunnat ja yhteiskunnalliset sekä solidaarisuusyritykset kilpailulliseen altavastaajan asemaan. CopyFair-lisensointi vahvistaa kommonerien taloudellista mukautuvaisuutta sallimalla heidän kapitalisoida sisältöä ja samalla jakaa sitä täydellä teholla sekä vaatia vastavuoroisuutta (tai rahamaksuja) voittoa tavoittelevilta tahoilta.

Yhteiset resurssivarannot: Tuotantomuotomme, joihin kuuluu tieto ja tuotantokapasiteetti, voidaan keskinäistää ja ne voivat olla kaikkien arvontuottajien yhteisomistuksessa. Strategiat kuten Avoin Osuustoiminta ja Hajautettu Valmistus voivat vahvistaa yhteisomistusta ja yhteishallintaa ja auttaa luomaan todellista Yhteisvauraus-Avunantotaloutta, jota määrittää tehokkaampi resurssien käyttö, esim. yhteinen data tai valmistustilat.

Tulevissa artikkeleissa tutkitaan sitä miten yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon, hajautetun valmistuksen ja avoimen osuustoiminnan logiikat voivat tarjota työkaluja yhteisvauraussiirtymän toteuttamiseksi, mitä voidaan soveltaa taloudellisiin, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin suhteisiin ja tavoitteisiin. Erityisesti me tarkastelemme P2P/yhteisvaurauskehityksen roolia kansalaisten edistämässä politiikassa.

Commons Transition Primer: From Platform to Open Cooperativism

Commons Transition: Open Cooperativism Definition, Stories on Open Cooperativism. See also David Bollier’s and Pat Conaty’s Open Coops report

P2P Foundation Blog: Cooperativism in the digital era, or how to form a global counter-economy. Stories on Open Cooperativism and Sustainable Livelihoods; P2P business models; Platform Cooperativism

Commons Transition Wiki: For additional resources see our Open Coops Category

P2P Foundation Wiki: For documentation on Open and Platform Coops, see our Cooperatives Section and dedicated sections on Open and Platform cooperativism, Open Company Formats, Open Business Models and P2P Solidarity

Video: An Introduction to CopyFair Licensing

Lähde:

http://bit.ly/2VuOJIO

from WordPress http://bit.ly/2YEhVzd via IFTTT

[kapitaali]

Miltä P2P-talous näyttää?

Kaikki taloudet saavat tietonsa vallitsevasta arvojärjestelmästä. Dominantti järjestelmä priorisoi poissaolijoiden voitonmaksimointia ja samalla pitää hoivatyötä ja ympäristönsuojelua ulkoisvaikutuksina. Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto alleviivaa uusia arvonluonnin ekosysteemejä, jotka koostuvat kolmesta instituutiosta: tuottajayhteisö, yhteisvauraussuuntautuneet yrittäjäkoalitiot ja hyötyä tavoittelevat yhdistykset.

Sanan talous alkuperäisen kreikkalaisen vastineen ekonomeia etymologia kuvaa kodin resurssienhallintaa. Miten me voimme laajentaa hoivasuuntautuneet interaktiot, jotka löytyvät jokaisesta terveestä kodista, laajemmalle talouteen, jossa verkottuneet yhteisöt ohjaavat yhteisen kotimme, planeetta Maan, resursseja?

Kaikki taloudet saavat tietonsa vallitsevasta arvojärjestelmästä. Dominantti järjestelmä priorisoi poissaolijoiden voitonmaksimointia ja samalla pitää hoivatyötä ja ympäristönsuojelua ulkoisvaikutuksina. Mutta mitä arvo edes on?

Me ehdotamme, että “arvo” on prosessi, koordinoiva mekanismi joka ohjaa kollektiivista käyttäytymistämme. Se voidaan jakaa kolmeen päätasoon: tuotanto (merkitykselliset kontribuutiot päämäärän saavuttamiseksi), tallennus (kontribuutioiden seuranta ja merkintä eri kriteerien ja intressien mukaan) ja aktualisaatio (jossa arvo ilmenee ja oikeuttaa aiemmat toimet). Tämä prosessi saa tietonsa eri poliittisilta talouksjärjestelmiltä. Kapitalismissa tuotanto on yksityistä, hierarkista ja voittoa  tavoittelevaa; tallennus on läpinäkymätöntä, abstraktia ja kvantitatiivista; ja aktualisaatio tapahtuu ainoastaan markkinoilla. Tätä vastoin täysin P2P-pohjaisessa järjestelmässä tuotanto on kollektiivisessa omistuksessa, vaakatasossa ja yhteiskunnallisen arvon ohjaamaa; tallennus on läpinäkyvää, hajautettua ja pluralistista; ja aktualisaatio käy ilmi sosiaalisten suhteiden jakamisen ja luomisen toiminnoista, jotka hyödyttävät Yhteismaata.

Yhdessä tämä jälkimmäinen prosessi tunnetaan nimellä yhteisvaurauspohjainen vertaistuotanto (Commons-Based Peer Production, CBPP), lainopin tutkija Yochai Benklerin käyttöön ottama termi, joka kuvaa tapoja luoda ja jakaa arvoa. P2P-infrastruktuurit sallivat ihmisten kommunikoida, itseorganisoitua ja lopulta kanssaluoda arvoa digitaalisen tieto-, ohjelmisto- ja design-yhteisvaurauden muodossa. Mieti Wikipediaa, vapaita ja avoimen lähdekoodin projekteja kuten Linux tai Apache, Mozilla Firefox tai WordPress, ja avoimen designin yhteisöjä kuten Wikihouse, RepRap ja Farm Hack.

Yhteisvaurausperustainen vertaistuotanto tuottaa uusia arvonluonnin ekosysteemejä, ja se voidaan nähdä ainakin kolmena instituutiona: 1) tuottajayhteisö, 2) yhteisvauraussuuntautuneet yrittäjäkoalitiot, ja 3) hyötyä tavoittelevat yhdistykset.

Tuottajayhteisö koostuu kaikista projektin osanottajista ja siitä miten he koordinoivat työtään. Tämän instituution jäsenet saattavat saada palkkaa tai olla vapaaehtoisia, jonkin käytännön arvoa tuottavan intressin motivoimina. Kaikki heistä tuottavat yhdessä jaettavaa resurssia.

Yhteisvauraussuuntautuneet yrittäjäkoalitiot pyrkivät turvaamaan joko liikevoittoa tai elannon luomalla lisäarvoa markkinoille, yhteisistä resursseista. Kontribuuttorit saattavat saada palkkaa mukana olevilta yrityksiltä. Digitaalinen yhteisvauraus itsessään voi olla markkinoiden ulkopuolella, koska sitä on runsaasti ja se ei ole niukkaa. Esimerkiksi, WordPress-alusta on kaikkien saatavilla olevaa avoimen lähdekoodin yhteisvaurautta, mutta jotkut yritykset, kuten Automattic, joka on läheisesti mukana sen kehityksessä, tarjoavat työpaikkoja sen kehittäjille ja luovat arvokkaita tuotteita ja palveluja.

Kriittisen tärkeää yrittäjien, yhteisön ja yhteisvaurauden välisessä riippuvuussuhteessa on se ovatko ne arvoa luovia vai pyydystäviä. Nämä termit ovat kolikon vastakkaiset puolet, mutta todellisuudessa kaikki haluavat olla jonkin verran molempia. Hyviä esimerkkejä luovan ja pyydystävän relaation eroista ovat teollinen maanviljely ja permakulttuuri. Ensimmäisessä maaperä köyhtyy ja muuttuu sairaammaksi, kun taas jälkimmäisessä se muuttuu rikkaammaksi ja terveemmäksi. Kun yhteisöt toimivat samassa ympäristössä (kaupunki, laakso tai bioalue), ne voivat kasvattaa resilienssiään tuomalla resursseja yhteen meta-taloudellisiin verkostoihin, jotka integroivat eri paikallisaloitteita.

Teoksesta “The Architecture of Ownership”, kirjoittanut Marjorie Kelly.

Kolmas instituutio on hyötyä tavoitteleva yhdistys. Monet yhteisvaurauteen pohjautuvat vertaistuotannon ekosysteemit koostuvat sekä tuottajayhteisöistä ja yrittäjäkoalitioista että riippumattomista hallinnollisista instituutioista, jotka tukevat yhteistyön infrastruktuuria ja voimaannuttavat yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon kapasiteettia.

Nämä instituutiot, usein voittoa tavoittelemattomia organisaatioita, eivät johda itse yhteisvaurausperusteista vertaistuotannon prosessia. Esimerkiksi Wikimedia Foundation, Wikipedian hyötyä tavoitteleva yhdistys, ei pakota Wikipedian tuottajia tuottamaan; samoin myös vapaan ja avoimen lähdekoodin säätiöt, jotka usein pitävät yllä infrastruktuuria ja projektiverkostoja eivät myöskään pakota niiden kontribuuttoreita.

Tätä vastoin perinteiset ei-julkiset ja voittoa tavoittelemattomat organisaatiot toimivat niukkuuden näkövinkkelistä. Ne identifioivat ongelmia, etsivät resursseja ja allokoivat noita resursseja hierarkisesti ongelmia ratkoessaan. Hyötyä tavoittelevat yhdistykset toimivat runsauden näkökulmasta; ne tunnustavat ongelmat, mutta uskovat että auttamishaluisia kontribuuttoreita on tarpeeksi. Ne ylläpitävät yhteistyön infrastruktuuria, joka sallii mukana olevien yhteisöjen ja yrittäjäkoalitioiden olla mukana ratkaisuja tarjoavien yhteisvaurauspohjaisen vertaistuotannon prosesseissa. Ne sekä suojelevat yhteisvaurautta että auttavat ratkomaan konflikteja sidosryhmien välillä, keräävät rahaa ja auttavat yleisessä kapasiteetin rakentamisessa, mikä on tarpeellista yhteismaalle (esimerkiksi kouluttamisen tai sertifioinnin muodossa).

Voit pitää tätä arvonluonnin ekosysteeminä. Energiset taloudet, jotka perustuvat yhteisvaurauteen, ovat aktiivisen huolenpidon kohteena ja ne säilytetään tuleville sukupolville. Luontaisesti tämän tyyppiset taloudet ovat:

Vapaita: avoimia, jaettavia, kaikille yhtäläinen pääsy,

Reiluja: yhteiskunnallinen solidaarisuus koko ihmiskunnan kanssa, inklusiivinen rotujen, luokkien, sukupuoli-identiteettien, seksuaalisen suuntautumisen, kykyjen ja kansalaisuusstatuksen suhteen,

Kestäviä: tunnustavat olennaisen osamme vastuullisina luonnon isäntinä ja restauroijina, ei alistajina ja tuhoajina.

Sellaisen ekosysteemin tekeminen elinkelpoiseksi vaatii, että kommonerit soveltavat Yhteisvaurausperustaisen Vertaistuotannon logiikkaa hajautettuun fyysiseen valmistukseen, samalla kun yhtäaikaisesti luodaan omia yrittäjyyden muotoja: Avoimet Osuuskunnat. Me tutkimme näitä kahta Yhteisvauraussiirtymän ydinelementtiä seuraavissa kirjoituksissa.

Commons Transition: 10 Ways to Accelerate the Peer to Peer and Commons Economy; Value in the Commons Economy; The Commons Collaborative Economy Explodes in Barcelona

P2P Foundation Blog: Stories on Ethical Economy; Peer Production; Gift Economies and P2P Finance

Commons Transition Wiki: For P2P economics see our sections on Economics and Commerce

P2P Foundation Wiki: For extensive resources on CBPP and P2P economics see our sections on Peer Production; P2P Market Approaches; Commons Economics and Economics. See also our categories on Money; the Collaborative Economy; P2P Accounting and P2P Funding

Commons Strategies Group: Re-imagining Value: Insights from the Care Economy, Commons, Cyberspace and Nature; Democratic Money and Capital for the Commons; The Logic of the Market and the Logic of the Commons

Video: An Introduction to P2P Economics; Commons-Based Peer Production in a Nutshell

Lähde:

http://bit.ly/2vlzqaz

from WordPress http://bit.ly/2PxiKpT via IFTTT

[kapitaali]

Itseorganisoituminen solidaarisuustalouksissa

Teppo Eskelinen, Sunna Kovanen & Ruby van der Wekken

Solidaarisuustaloudet pyrkivät haastamaan epäreilut ja kestämättömät kapitalistiset käytännöt uudelleenjärjestelemällä talouden. Konsepti ja käytänteet ovat syntyneet suurimmaksi osaksi Maailman Sosiaalifoorumeissa sekä työläisten ja tuottajien itsejärjestäytymisestä Etelä-Amerikassa osana 1900-luvun lopun antiglobalisaatioliikettä. (Alhojärvi et al. 2015; Laville 2015, 46-47). Konsepti viittaa paikalliseen arvoperustaiseen tuotantoon ja eri jokapäiväisen talouden muotoihin, kuten reiluun kauppaan, työläiskollektiiveihin ja hoivatyöhön. Se viittaa myös näiden muotojen periaatteiden skaalaamista koskeviin visioihin tuottajaverkostojen ja poliittisen liikkeen avulla. Täten käyttäjä-tuottajat ovat solidaarisuustalouden tekijöitä, eivät kuluttajat tai sijoittajat. Solidaarisuustalouden tuottajat pyrkivät kunnioittamaan suoraa demokratiaa, tasa-arvoa, ekologisuutta ja yhteisvastuuta sen sijaan, että tavoiteltaisiin aina ensiksi rahallista liikevoittoa, ja näin he ylläpitävät ja hoivaavat yhteisvaurautta ja yhteistekemistä.

Kaupungit ovat ydintiloja näiden uusien tuotantomallien kokeiluille, kun urbaani tila itsessään voidaan nähdä jatkuvasti sen asukkaiden yhteistuottamana ja -käyttämänä, toisin sanoen, yhteisvaurautena (Kip 2015, 42). Yhteisvauraus tarkoittaa yhteisiä hyödykkeitä jotka kukoistavat vain jos niiden käyttäjä-tuottajat kykenevät kehittämään yhteistekemisen käytäntöjä: osuustoiminnan kulttuuria, konfliktin ratkaisua ja oppia vastaanottavaisuutta toisten tarpeille ja subjektiivisuudelle (Kip et al. 2015, 9; Ramos 2016, 3–4). Nämä arvoperustaisen urbaanin yhteisvaurauden hallinnoinnin kokeilut ovat usein kuitenkin valtion ja markkinoiden näennäisesti loppuunkuluttamia, mikä luo tarpeen tämän väärän dikotomian ylittäville sosiaalisille ja fyysisille tiloille. Moninaisten talouksien rakentamisen prosessi saattaa luoda uusia struktuureja markkinoiden ja valtioiden tuolle puolen, mutta ei välttämättä ilman niitä. (Bollier & Helfrich 2015, 10).

Solidaarisuustaloudet: periaatteet ja tilat

Itseorganisoituminen solidaarisuustalouksissa tulisi ymmärtää erillisenä ”perinteisestä” siviiliyhteiskunnasta, sillä käytännön ydin on määritellä uudelleen tlaoudellinen arvo ja elämän ylläpidon keinot. Toimijat ovat, kuitenkin, moninaisia, ja erityisesti Suomessa monet yhteiskunnalliset osuuskunnat, kolmannen sektorin organisaatiot tai löyhät työryhmät noudattavat solidaarisuustalouden periaatteita ilman halua tulla identifioiduksi pääosin solidaarisuustalouden toimijoina. Näiden toimijoiden itseorganisoituminen tarkoittaa neuvottelua eri toimijoiden itsensä muodostamien eri liittoutumien välillä, voittoa tavoittelevien ja julkisten sektorien välillä sekä relevanttien käytäntöjen puolesta ja niitä vastaan. Nämä ovat avoimia prosesseja ja kehittyviä systeemejä, ja niitä ei täysin voi kuvata käsitteellä ”organisaatio”, joka viittaa staattiseen systeemiin. ”Solidaarisuustalouden karttaa”, (http://bit.ly/2LAQ7q5) käytetään levittämään informaatiota niin, että toimijat joilla on yhteiset poliittiset ja kehitykselliset tarpeet ja ratkaisut voivat löytää toisensa helpommin.

Vaikka solidaarisuustalous ei ole yksittäinen johdonmukainen liike, idea itsessään saattaa avata ydintilaa neuvotteluissa kaikkein tärkeimmistä yhteisistä säännöistä ja tavoitteista kaupunkien uuden talouden toimijoiden välillä (Eskelinen & Kumpuniemi 2017). Neuvottelut ja yhteistyö ovat tärkeitä ensinnäkin turvaamaan urbaanin yhteismaan jatkuvalta yksityistämiseltä. Yhteiset tilat ovat itseorganisoituneen tuotannon perusta, kuten kaupunkiviljelmät, pyöräpajat, yhteisasuminen ja kokoukset. Kuitenkin tällainen yhteistoiminta ihmisten perustarpeiden tyydyttämiseksi ei yleisesti ole tunnustettu oikeutettaessa vajaakäytössä olevien tilojen käyttöä ja hallintaa. (Venäläinen 2011; Ortiz 2015, 19). Toiseksi, jos käyttäjä-tuottajat toimivat itsenäisesti identifioituessaan ainoastaan ”yrittäjäliikkeeseen” (Lyons & Hamlin 1996, 2-5), niiden pyrkimykset keskittyvät helposti markkinoilla kilpailuun sen sijaan, että organisoitaisiin hyvä kaupunki kaikille pitkällä aikavälillä.

Itseorganisaatio ja hallitus

Sellaisenaan mitä itseorganisaation käsite ei tarkoita on riippumattomasti tai erossa laajemmasta yhteiskunnasta toimimista. Koska kaupunkiseutujen kaikkien mahdollisten käyttäjien oikeuksien ja tarpeiden välinen sovittelu ei ole juuri mahdollista ohjata itseorganisoituneilta solmuilta, muodollisen hallinnon rakenteet ja resurssit väistämättä edistävät kaupunkien yhteistoimintaa joillakin tavoin.

Solidaarisuustaloudet suuresti hyötyisivät ”partnerivaltiosta” tai osallistavasta paikallishallinnosta ja suunnittelumalleista, erityisesti Suomessa, hyvinvointivaltion mekanismeilla on historia. Bauwens ja Kostakis määrittelevät partnerivaltion ”toimintalinjojen ja ideoiden klusteriksi, jonka perustavanlaatuisena tehtävänä on edistää suoraa sosiaalisen arvon luomista ja keskittyä yhteismaan piirin suojeluun” (Bauwens & Kostakis 2014, 66). Partnerivaltion idea vaatii yksinkertaistetun hallintokritiikin välttämistä, ja noin sitä ei tulisi perustaa ”julkisen yhteistoiminnan infrastruktuurin tuhoamiselle” ison yhteiskunnan malliin (Bauwens 2012). Sen sijaan, kukoistava yhteisvauraus ja vertaistuotanto vaatii kunnallista vaurautta ja vahvoja kunnallisia instituutioita.

Partnerivaltio voi, silloin, ensinnäikin sallia kokeilut ja ylläpitää ”suojatiloja” (Smith & Raven 2012). Toiseksi, se voi olla avoimen hallinnon käytäntö, joka sallii kansalaisten osallistumisen sekä (osittaisen) yhteistekemisen sen instituutioissa.

Esimerkkinä aikapankit

Aikapankit ovat esimerkki itseorganisoidusta talousjärjestelmästä ja työkalusta edistää yhteistekemistä. Aikapankissa jäsenet vaihtavat palveluksia käyttäen egalitaarista aikavaluuttaa, Suomessa ”tovi” (yksi tunti). Aikapankit tähtäävät rinnakkaisen vaihdantajärjestelmän luomiseen, joka perustuu tasa-arvon ja vastavuoroisuuden arvoihin. Aikapankeilla on sisäinen kirjanpitojärjestelmä jolla pitää kirjaa jäsenien tileistä. Aikapankissa jäsen voi tarjota palveluja toisille, esimerkiksi korjata pyörän, saada toveja siitä, ja pyytää palvelua muilta omilla tienesteillään.

Yhtään vaurautta ei synny siinä mielessä, että kirjanpito täsmää nollaan, kuitenkin yhteisön rakentaminen, taitojen tunnustaminen aliarvostetuiksi markkinoilla ja mukanaolo tuottavat paljon yhteiskunnallista arvoa. Aikapankkeja on ollut olemasa Suomessa jossain muodossa suhteellisen pitkään ja nykyään suurin ja kaikkein näkyvin aikapankki STAP (Stadin aikapankki) syntyi 7,5 vuotta sitten.

Aikapankit Suomessa luovat vaihdon ja päätöksenteon alustan ilman virallista organisaatiota. Täten jäsenten roolit, vaihdannan sisältö, työnteon periaatteet, reagointi ulkoisiin paineisiin ja linkit muihin samanlaisiin aloitteisiin ovat neuvoteltavissa. Esimerkkinä itseorganisoituvista prosesseista Helsingin Aikapankin Aapisen määritteleville periaatteille (Stadin Aikapankki 2017), jossa STAP esittää tavoitteekseen ”tukea ihmisten keskinäistä avunantoa, ja tämän kautta vahvistaa yhteisökulttuuria”. Aapinen myös selventää, että uusien jäsenten tulee näyttää sitoutumisensa solidaarisuustalouden arvoihin.

Itseorganisoitu arvonluonti aikapankissa painottaa tarvetta ottaa mukaan talouksia (eettisesti motivoituneiden) ihmisten interaktioihin kaiken muun lisäksi. Aikapankit ovat täten metodeja joilla puskea lisää paikallista ja yhteisön avulla hallittavaa ymmärrystä taloudellisesta vaihdannasta. Jokaisella kansallisella kontekstilla on eri vasteensa aikapankkitoiminnalle. Tämä on kaikkein näkyvintä ongelmien piirissä kuten verotus tai työmarkkinoiden sääntely, tai halukkuus ottaa mukaan aikapankit olemassaolevalle vapaaehtoissektorille.

Aikavero: valtion organisaation tuolla puolen, hyvinvointivaltion arvoilla

Vuonna 2013 Suomen veroviranomainen päätti, että niinkutsutut ammattilaispalvelut aikapankeissa vaihdettuina tulee panna verolle, niiden markkina-arvonsa mukaan. Tämä nähtiin aikapankkien taholta perustavanlaatuisella tavalla aliarvostavan niiden tasa-arvon ydinperiaatetta. Vastauksena Helsingin Aikapankki ehdotti verovapautta kahdeksi vuodeksi, jotta arvioitaisiin aikapankkitoiminnan yhteiskunnalliset implikaatiot aikaveroehdotuksen lisäksi. Aikavero on olemassaoleva verotusjärjestelmä joka pätee aikapankin arvon ideaan. Tällä hetkellä jokaista saatua tovia kohtaan 2 prosenttia allokoidaan valituille taloudellisille toimijoille aikapankissa. Tämä periaate voi laajentua ottamaan mukaan myös julkisia toimijoita, ja näin niistä tulee aikapankkien jäseniä ja aikaveron saajia. Tämä on esimerkki verosta jolla hyödykkeellistetään julkinen piiri sen sijaan että yksityistettäisiin se.

Se mitä tämä ehdotus vaatii, on aikapankkitoiminnan ja sen aikaveron tunnustamista solidaarisuustalouden rakentajana. Lisäksi, yhteisvaurautta ja yhteistekemistä edistetään julkisen päätöksenteon tavoitteina ja työkaluina joilla vastata nykyisiin painostaviin sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin.

Aikapankin tapauksessa tämä tarkoittaisi hallinnon halukkuutta oppia aikapankkien arvoista, ja sallia heidän omien instituutioidensa reformointi. Aikavero a) syntyy olemassaolevista aikapankkikäytänteistä; b) ei yritä puskea muuta arvon ideaa kuin mikä sen jäsenten määritelmä on; c) kasvattaa aikapankin toimintatilaa; d) on mukana julkisten instituutioiden toiminnassa seuraamassa kansalaisten määrittelemää arvoa ja mahdollistamassa transformaatiota. Täten sitä voidaan pitää itseorganisaation ideaalin seuraajana.

Uudelleenorganisaatiosta transformaatioon

Solidaarisuustaloudet ovat hyviä esimerkkejä itseorganisoitumisesta, mutta erittäin rajallisessa mielessä. Yhteismaatalouksien kontekstissa itseorganisoituminen tulisi nähdä aktiivisena, avoimen mielen prosessina, jossa toimitaan yhteistyössä ja kollektiivisesti oppitaan tilojen ja resurssien joustavaa hallinnointia, sen sijaan että pidettäisiin yllä tietyn tyyppistä organisaatiorakennetta.

Solidaarisuustaloudessa itseorganisointi on myös poliittinen lähestymistapa, ja täten organisointia ei voida ymmärtää erillisenä transformaatiosta. Transformaatiota edellytetään taloudellisen arvon määritelmässä, tavoissa rakentaa yhteisöjä ja oikeuksissa ottaa tila haltuun. Tämä tila voi tarkoittaa konkreettista urbaania tilaa tai tilan sosiaalista funktionalisointia, mikä ei ole itsessään ylhäistä, mutta se kasvaa markkinoiden ja valtion yhteistyön mukana, ja kannustaa niitä pitämään yhä kovempaa kiinni yhteistekemisen arvoista.

Viittaukset

Alhojärvi, Tuomo & Ryynänen, Sanna & Toivakainen, Niklas & Van Der Wekken, Ruby (2015). Solidaarisuustalous. In the publication Jakonen, Mikko & Tiina Silvasti (Eds.): Talouden uudet muodot. Into Kustannus, Helsinki.

Bauwens, Michel (2012). Blueprint for P2P Society: The Partner State & Ethical Economy. Shareable.net. [Retrieved 7 April 2012] <http://bit.ly/1eHIJ4C>

Bauwens, Michel & Kostakis, Vasilis (2014). Network Society and Future Scenarios for a Collaborative Economy. Palgrave MacMillan, Basingstoke.

Bollier, David & Helfrich, Silke (2015). Patterns of Commoning. The Commons Strategies Group in cooperation with Off the Commons Books, Amherst/Jena/Chiang Mai.

Laville, Jean-Louis (2015). Social and Solidarity Economy in Historical Perspective. In Utting, Peter (Ed.): Social and Solidarity Economy: Beyond the Fringe. Zed Books, London.

Lyons, Thomas S. & Hamlin, Roger. E. (1996). Economy without walls. Praeger Publishers, Westport.

Kip, Markus (2015). Moving beyond the city: Conceptualizing Urban Commons from a Critical Urban Studies Perspective. In Dellenbaugh, Mary & Markus Kip & Majken Bieniok & Agnes K. Müller & Martin Schwegmann (Eds.): Urban Commons. Moving beyond state and market. Birkhäuser, Basel/Berlin/Boston.

Ortiz, Daniel O. (2015). Creating and Appropriating Urban Spaces – The Public versus the Commons: Institutions, Traditions, and Struggles in the Production of Commons and Public Spaces in Chile. In Dellenbaugh, Mary & Markus Kip & Majken Bieniok & Agnes K. Müller & Martin Schwegmann (Eds.): Urban Commons. Moving beyond state and market. Birkhäuser, Basel/Berlin/Boston.

Ramos, José M. (2016). The City as Commons: a Policy Reader. In Ramos, José M. (Ed.): The City as Commons: a Policy Reader. The Commons Transition Coalition, Melbourne.

Smith, Adrian & Raven, Rob (2012). What Is Protective Space? Reconsidering Niches in Transitions to Sustainability. Research Policy 41:6, 1025-103.

Stadin Aikapankki (2017). Stadin Aikapankin ABC. [Retrieved 22 March 2017] <http://bit.ly/2LDbYNz>

Venäläinen, Juhana. (2011). Oikeus urbaaniin tilaan – huomioita poliittisen talonvaltausliikkeen uusvanhasta oikeusperustasta. Oikeus 40:3, 326-346.

  Lähde:

http://bit.ly/2rY614F

from WordPress http://bit.ly/2Riy9hf via IFTTT