#miesten kesken | Explore Tumblr Posts and Blogs

sisiljan · 3 years

Text

First Lines ✨

Kiitos tägäyksestä @valokki (:

“List the first lines of your last 20 stories (if you have less than 20, just list them all). See if there are any patterns. Choose your favorite opening line. Then tag 10 of your favorite authors!”

Vanha kelpo sanonta kuuluu: kun antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden.

Lester Nygaardin muotokuva (Fargo, Lorne Malvo/Lester Nygaard, Explicit/K-18, 3400 sanaa, lukemaan pääsee vain ao3-tunnuksella)

Morse ei juo siksi että haluaisi unohtaa.

Vaikea vuosi (Endeavour, E. Morse, Teen And Up Audiences/K-11, 1300 sanaa)

Siinä se nyt seisoo.

Rappion tila (The Power of the Dog, Phil Burbank, Mature/K-15, 1300 sanaa)

Baker Street 221B:n olohuoneessa väräjää melankolinen sävelmä, jonka John tuntisi vaikka unissaan.

Tähtikirkas yö (Sherlock (BBC), Sherlock/John, Mature/K-15, 4300 sanaa)

John näytti erilaiselta.

Hänen Johninsa (Sherlock (BBC), Sherlock/John, Explicit/K-18, 7600 sanaa)

Häntä taputetaan olkapäähän, ja kysymys kumajaa väistämättömänä kuin suora valokeila sumun keskellä: Olisiko nyt minun vuoroni?

Heterokromia, heterokromia (Sherlock (BBC), Sherlock/John, General Audiences/sallittu, 500 sanaa)

Kello on kahta vaille kymmenen.

Kimpassa kuksiminen on kasuaalimpaa (The Office (UK), Gareth/Tim/Dawn, Explicit/K-18, 2700 sanaa)

"Et sitten haaveilekaan minusta", Tim huokaa nojautuessaan työpöydän yli.

Vapaata rakkautta hiukan homoille (The Office (UK), Tim/Gareth, Explicit/K-18, 2000 sanaa)

Marokon aurinko on juuri niin kuuma kuin Douglas pelkäsikin.

Casablancan paine (Cabin Pressure, Martin/Douglas, Teen And Up Audiences/K-11, 7400 sanaa)

Sota tekee ihmisistä hirviöitä, vaan Sylvia oli sellainen jo ennen sotaa.

Vääriä juhlia (Parade’s End, Sylvia/Christopher, Teen And Up Audiences/K-11, 200 sanaa)

Big Ben / 08:06 Heräsin ja sain tietää ettemme olekaan rakastavaisia!

Aivot altaassa (Sherlock (BBC) RPF, Benedict Cumberbatch/Martin Freeman, Mature/K-15, 7800 sanaa, lukemaan pääsee vain ao3-tunnuksella)

Kun en ole kyllin väsynyt unohtaakseni vaan juuri tarpeeksi virkeä muistaakseni, tunnen kosketuksessasi ummehtuneen kellarihuoneen isäni ja äitini talossa.

Taas ja jälleen (Harry Potter, Harry/Draco, Explicit/K-18, 500 sanaa)

"Tiedän etten ikinä soita", Sherlock sanoi ennen kuin hänen isänsä ehti edes tervehtiä.

Rahtu lohtua (Sherlock (BBC), Sherlock/John, Explicit/K-18, 6000 sanaa)

Ensimmäinen tekstari tulee hyvin nopeasti paneelin jälkeen.

Sherlock Holmesina olemisen sietämätön keveys (Sherlock (BBC) RPF, Benedict Cumberbatch/Martin Freeman, Explicit/K-18, 7300 sanaa, lukemaan pääsee vain ao3-tunnuksella)

HERMIONE: Aiot siis oikeasti viedä tanssiaisiin kauneimman sinut huolivan tytön, vaikka hän olisikin aivan hirveä tyyppi?

Riikinkukkoilua rakkausrintamalla (Harry Potter, Harry/Draco, General Audiences/sallittu, 3600 sanaa)

Narikkatyöntekijä tuijotti heitä kuin ei olisi ennen nähnyt kahta miestä käsi kädessä, mikä oli naurettavaa.

Ei tarvetta ranskalaisille (Sherlock (BBC), Sherlock/John, Explicit/K-18, 6000 sanaa)

On kohtuullisen tavallinen sunnuntaiaamu ja Ilja oksentaa hotellin kylpyhuoneessa.

Kakomiskompleksi (The Man From U.N.C.L.E., Napoleon Solo/Ilja Kurjakin, Explicit/K-18, 1800 sanaa)

"Okei… mitä sanoitkaan meidän tekevän täällä?" John kysyi viisi sekuntia sen jälkeen, kun he olivat astuneet narikasta baarin puolelle.

Tämä on mitä on, rakas (Sherlock (BBC), Sherlock/John, Teen And Up Audiences/K-11, 4700 sanaa)

Pääni on raskas.

Vain miesten kesken (Harry Potter, Harry + James/Sirius, Teen And Up Audiences/K-11, 2900 sanaa)

Erosta oli vasta kolme päivää, kun John tapasi Harryn meluisassa ketjukahvilassa.

Vuosien jälkeen (Sherlock (BBC), Sherlock/John, Explicit/K-18, 5400 sanaa)

Pohdiskeluja alla!

Tämähän oli todella kiva (ja perusteellinen!) tutkimusretki siihen, mitä kaikkea sitä on viimeisimmän puolentoista vuoden aikana tullut kirjoitettua (uusin näistä fikeistä on julkaistu tämän vuoden tammikuussa, vanhin heinäkuussa 2020). Näistä aloitusvirkkeistä jotkin toimivat ihan hyvin yksinään, kun taas toiset kaipaisivat kipeästi peräänsä niitä seuraavia virkkeitä, jotta tarinan alku kuulostaisi kiinnostavammalta.

Vähiten innostava aloitusvirke on The Office -fikissäni Kimpassa kuksiminen on kasuaalimpaa, koska kellonajan toteaminen nyt vaan on tavattoman mälsää. Se on toisaalta ehdottomasti tarkoituskin, hehee. :D Suosikkialoitusvirkkeeni on joko The Man From U.N.C.L.E. -fikissä Kakomiskompleksi, koska virkkeessä annetaan ymmärtää, että oksentaminen olisi Iljalle tavallista, tai sitten Fargo-fikissä Lester Nygaardin muotokuva, koska kyseinen virke on näistä kaikista harkituin aloitusvirke eikä se olisi voinut mitenkään olla vaikka fikin toinen virke. Yleensä mulla ei ole tapana hioa tekstin ihka ensimmäistä virkettä kauhean koukuttavaksi, ennemminkin pyrin muodostamaan muutamasta ensimmäisestä virkkeestä iskevän kokonaisuuden. Silloin se ihan eka virke voi olla tylsähkökin. Yllätyin tosin siitä, että näiden fikkien aloitusvirkkeet olivat näinkin pitkiä, mutulla olisin väittänyt että mulla on keskimäärin hyvin lyhyet ekat virkkeet. :)

Tägään teidät, jos teitä huvittaa tutkia ja jakaa omia tekstiarkistojanne: @beelsebuttt, @hallahaave, @jossujb, @kapteeniangie, @kellopelisonaatti, @lurikko, @ricolette, @toivomusluu, @vendelaishere, @violasmirabiles

#tag games #first lines #fanfiction

13 notes · View notes

kinuskikakku · 3 years

Text

Päätin tässä koota joitakin biisejä jotka mielestäni ovat kuin luotuja suomalaiseen Pride -soittolistaan. Ja listassani on vasta vain jokunen ja siksi kehotan ketä tahansa tätä lukevaa lisäämään mielestään sopivia nimenomaan suomalaisia biisejä HLBT+ ylpeyttä edustavaan listaan!

Oon voimissain - Virve "Vicky" Rosti San Francisco - PMMP Poika Nimeltä Päivi - Leevi and the Leavings Ihmisten edessä - Jenni Vartiainen Kaunis rietas onnellinen - Kaija Koo Aikuinen Nainen - Paula Koivuniemi Oon Kuka Oon - Jari Sillanpää Miesten Kesken - Leevi and the Leavings Tyttären vaimo - Leevi and the Leavings Vittuun homofobia - Aivolävistys Sata salamaa - Virve "Vicky" Rosti

#kuha jorisen #finnish #finnish only #suomi #suomeksi #puhumme suomea #suomitumblr #suomitumppu #lgbt #lgbt+#pride month #pride #hlbt #hlbt+#lgbt pride #lgbt+ pride

48 notes · View notes

mysecretcloset · 5 years

Text

Eihän lapsena mitään tiedä, saati osaa kyseenalaistaa oman äitinsä auktoriteettia. Silloin kun joskus kolmevuotiaana pyysin itselleni ensimmäinen kerran mekkoa, äitini ei suostunut. Ajattelin, että olis helpompaa olla tyttö. Tai jotain sinnepäin. Voiko niistä ajoista lopulta mitään muistaa? Yläasteelle mennessä, koulussa oli mopopäivä. Äiti nauroi mulle kun kerroin, millainen asustus mulla pitäis olla. Asustukseen kuului toppi, sukkahousut ja hame. Kuului siihen vielä ämpäri koulurepun sijasta. Tais olla ainoa asia mikä mulla sitten oli.

Mie olin jo nuorena tosi herkkä. En mie sillon tietenkään ymmärtänyt mitä tarkoittaa erityisherkkä tai transsukupuolinen. Olin aika yksinäinen kaiken lisäksi.

Yläasteella mie olin tosi sulkeutunut myös, ja eristäytynyt.

Mie kokeilin mekkoa seurustellessani ekan kerran. Olin sillon 15 ja mun kumppanini oikeen vaati mua kokeilemaan, hänen valkoista kukin koristeltua mekkoaan. Se ei kai arvannut, mikä efekti sillä oli.

Parikymppisenä tulin sit ekan kerran kaapista. Mun seurustelu kumppanilla oli osansa. Mut se ei kestänyt.

Oon muutaman kerran joutunu kasaamaan mun ystäväpiirin uudelleen. Toi oli yksi niistä kerroista.

Kun kukaan ei oikeestaan lopulta jääny siltä ajalta.

Kävin sillon ekat kerrat prosessissa. Mut ei mun voimavarat vaan riittäneet jatkamaan sitä. Ei yksin.

Kun mun äiti sai tietää että oon transsukupuolinen, sen reaktio siihen, oli esitellä mulle itsemurhatilastoja. Haluanko mä joutua niihin? - hän kysyi. Kysyisitkö tuollaista omalta lapselta? Minä en ikinä.

2013 tulin sit kaapista lopullisesti. Silloisen tyttöystäväni avustuksella, mie aloitin taas prosessin. Se oli hyvin suoraviivaista. Prosessiin kuului myös aika, jolloin miun mutsilla oli mahdollisuus tulla kuulemaan asiasta. Mut se vaan sano et se tietää jo, eikä sit tietenkään tullu mukaan.

Mie ylitin monta vaihetta sillä, että olin vähän yli viis vuotta aiemmin käynyt jo prosessissa. Kääntymässä lienee oikea sanamuoto.

2013 oli myös viimeinen kerta kun olen nähnyt isääni. Mun ja isäni välit hankaloituivat kun veli kertoi, että ei hyväksy minua. Siskoa ei myöskään oo näkynyt. Siskon ja veljen näkemisestä on muutama vuosi pidempään.

2014

Vuosi 2014 opiskelin Järvenpäässä puualaa. Me kuitenkin monesti otettiin yhteen mun mutsin kanssa. Saatoin olla monesti kesken viikon matkalla Kaarinaan. Kesällä sitten muutinkin sinne. Mun ahdistukset oli pahentuneet 2013 ja 2014 vuosina niin että oli parempi olla kaukana mutsista. Siirryin opiskelemaan tuolloin Turkuun.

Vuonna 2015 tuli parisuhteessa ero. Samana vuonna se miun ensimmäinen, ilmoitti minulle, että koska en ole enää mies, mie en tuu kelpaamaan enää kenellekään. Että tuun olemaan lopun elämääni sinkkuna ja myös että voisin tappaa itseni. Ajauduin vahvaan masennukseen, voimakkaisiin ahdistuksiin ja lopulta poltin itseni loppuun. Harkitsinpa jopa itsemurhan tekemistä. Se jäi silloin harkinnaksi kun elämääni tuli nuori muunsukupuolinen. Hän pelasti miun henkeni. Sitä en tiennyt että lyhytkin parisuhde voi olla opettavaisempi, kuin useampi pitkä parisuhde.

2016 uusivuosi oltiin miun mutsilla. No jos sanon että se uus vuos meni seinille. Mutsi ilmoitti ettei hyväksy nimeäni. En oo tainnu olla niin pitkää aikaa ahdistunut kenenkään seurassa. Etenkin kun siinä vieressä oli minun rakkaani.

2017

Vuosi 2017 oli vuosi kun palasin takaisin Vantaalle. Olin keväällä valmistunut ammatillisesta koulutuksesta ja syksyllä ajoin itselleni D1 ajokortin.

Kuukausi muutosta tapasin pesisristeilyllä naisen joka sitten jo vähän myöhemmin oikeastaan muutti luokseni. Oltiin aika vähän aikaa erikseen. Ja hän tuli miun elämääni. Ihan sattumalta. Samoihin aikoihin mutsi taas loisti sanomallaan. Kysyin mutsilta, mitä jos miun pienempi veli tulis kaapista homona, mitä mieltä hän olisi.

Mutsi sanoi että olisi epäonnistunut siinä vaiheessa kahden lapsen kasvatuksesta. Eli minun kanssa tämä epäonnistuminen on ilmeisesti jo tapahtunut?

Kesällä osallistuttiin samaan aikaan leirille. Mutsi ohjaajana minä keittiössä. Me otettiin mutsin kanssa niin monta kertaa siellä leirillä yhteen että olin jo valmis lähtemään pois leiriltä. Leirin pelasti se että minä kävin kaupassa. Joten sain vapaata mutsistani lopulta useinkin.

2018

Vuosi 2018 oli jännää aikaa. Miulla oli miun vaginoplastia helmikuussa 13.2. Siitä on erillinen blogikirjoitus lopussa liitteenä. Mut leikkauksen jälkeen pariin kuukauteen en ollut töissä lainkaan vaan paransin leikkauksen jälkeisiä olotiloja ja kipuja. Käveleminen ei ollu helppoa eikä juuri mikään muukaan. Mut siitä selvittiin ja palasi. Toukokuussa ratin taakse. Se oli aika rankka kesä, kun pikkubussin ajo ei millään tahtonut täyttää edes vuokraa. Pääsin elokuussa sitten takaisin kortti opintoihin korottamaan pikku deen isoksi D ajokortiksi. Marraskuussa 2018 mie istuin jo ekan kerran nykyisen työnantajani autossa, en enää vain matkustajana vaan firman työntekijänä. Mummini kysyi tuona vuonna, että millä nimellä haluan itseäni kutsuttavan? Ehkä kuitenkin tasapainoisin vuosi tässä lähi historiassa.

2019

Mun ahdistuminen ja mielipaha on kasvaneet vuosi vuodelta. Kun muistelee vuotta 2019 niin päällimmäisenä mieleen tulee mummini luona järjestetyt juhlat jolloin kävi selväksi että myöskään mummini ei hyväksy minua niin kuin olen. Minä lähdin sieltä vauhdilla pois. Ehkä se oli parempi niin.

Positiivisia asioita kuitenkin voisi sanoa että sinä kesänä palasin kuuluttamaan ja toteuttamaan jalkapallo-otteluita. Missäpä muualla kuin Tikkurilan Palloseurassa. Naisten Liigaa ja miesten kolmosta. Minut otettiin Tikkurilassa vastaan erittäin hyvin.

2020

Olen antanut mutsilleni kirjeen jossa kerron suoraan että tyttäreni täyttäessä 18 en koe mitään velvollisuutta pitää yhteyttä mutsiini. Kuin se aika rientää. Neiti täyttää jo 15. Maaliskuussa sitten oikeastaan päätinkin jo laittaa yhteydet säppiin vähän ennen tyttäreni syntymäpäiviä. En koe että ihminen joka haluaa satuttaa minua, kuuluu elämääni. Nyt minulla ei ole mitään lähisukulaisia elämässäni. Ei äitiä, isää, veljiä ei siskoa. Muutama serkku on ihan ok mutta koen tavallaan olevani hylätty.

1 note · View note

dick-chugger · 28 days

Text

Se on niin surullista että suurin osa tyypeistä tietää Leeveiltä vaan niinkun Pohjois-Karjalan, Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvasen ja Kyllikin tai jotain. Te ette ees tiiä mestariteosta nimeltään Syntisen kaunis mies.

Tai niiden oikeesti hyviä biisejä ilmastonmuutoksesta niinkun Rakkauden planeetta.

Tai erittäin masentavia Rock on, Rudya ja Pimeä Tie, Mukavaa Matkaa.

Tai ees niiden homoja Miesten kesken ja Tyttären vaimo.

Sori kun tuli kauheesti tekstiä, oon #1 Leevi and the Leavings fani.

#suomipaskaa #suomitumblr #suomitumppu #suomi #suomeksi #vittu #saatana #perkele #jumalauta #helvetti #leevi and the leavings

23 notes · View notes

vilijonne · 5 years

Text

Jatkokertomus 5

muut löytyy tägillä #jatkokertomus

Metsikössä Lehto tapasi etenevän komppanian. Puolijoukkue oli jälleen koossa, sillä Lahtisen kivääri oli liittynyt mukaan. Heille ei olut käynyt mitenkään, sillä kun he olivat päässeet asemaan, oli vihollisen puolustus jo luhistunut. Käveltiin helpottuneen tunnelman vallassa. Hietasen Urho poltti mahorkkatötteröä ja muisteli koulussa oppimiaan runonpätkiä, mistä muut häntä kiusasivat.

– Hiljaa! tunnustelija huusi edestä.

Oli ollut hyvä lähettää Riitaoja hakemaan ammuslaatikoita. Edessä oli kylä, jossa vihollienen yllättäen olikin asemissa ja siellä onneton patruunankantaja olisi ollut vain tiellä. Eipä tarvinnut sitä samalla vahtia.

Helpotus vaihtui kuolemanpelkoon: – Jo olisi meidän vuoro päästä reserviin. Me puhkaistiin linja. Toiset sen kun jossain makaavat, valitti yksikin.

Lehto ampui keskittyneenä. Hän huusi Määtälle, ja kuten aina kun hän oli jännittynyt, kohosi hänen äänensä nytkin falsettiin ja särkyi vihlovaksi kiljahdukseksi.

– Ojan pohjat, Määtän poika. Kynnä ojan pohjat. Yksi kerrallaan.

– Vaan minä kun tuota parhaillaan teen.

Sellainen vastaus olisi jonkun toisen sanomana saattanut kuulostaa loukkaavalta, kun Määtän äänessä vieläpä ei koskaan mitään tunnetta kuulunut, mutta Lehto tiesi Määtän puhuvan lähinnä vain itsekseen. Jollakin tapaa Määtän läsnäololla oli rauhoittava vaikutus. Silloinkin kun muut tarpoivat kiroillen eteenpäin jossakin vesakossa, Määttä kulki kuin olisi eväsretkelle menossa. Määtän vuoksi ei koskaan tarvinnut kantaa mitään huolta. Osasi hän ne ojanpohjatkin ampua, kyllä Lehto sen sanomattakin olisi tiennyt. Taistelun tuoma jännitys vain purkautui turhana puheena.

Määttä veti uuden vyön sisään ja tähtäsi merkillisesti silmiään siristäen. Hän nimittäin rypisti toisen silmänsä aina tähdätessään niin umpeen, että poskikin melkein nousi sen päälle.

Kerran jo luultiin, että taistelu oli ohi, mutta kylää puolustaneiden joukkojen rippeet taistelivat hengestään ilman johtoa ja järjestystä. Kylän takana oli käyty koko päivä ankaraa taistelua, sillä toinen pataljoona oli tunkeutunut jo aamulla siellä maantielle.

Kyläaukealla näkyi kyyryssä eteneviä miehiä. Silloin tällöin surahti konepistoolisarja, joka tiesi aina jonkun onnettoman loppu. ”Puhdistus” oli käynnissä.

Luutnantti Aution lähetti tavoitti Kariluodon ja ilmoitti kylän takana olevasta toisesta pataljoonasta. Se laukaisi jännityksen, sillä kaikki käsittivät, että tilanne alkoi olla selvä. Monet hävisivät evakuoimaan ja upseerit koettivat saada helpotuksesta kurittomaksi käyneitä miehiä haravoimaan vielä tutkimatonta maastoa.

Rahikainen horjui eräästä talosta suuri säkki selässään. Hän oli löytänyt sokeria. Niitä Rahikainen kanteli pitkin kylää, vaikka taistelu ei suinkaan ollut vielä kokonaan ohi. Välillä päiden yli vihensi pikakiväärisuihku. Lehto ei pitänyt Rahikaisesta, mutta saattoi arvostaa sitä, että tämä ei alkanut napista kun luutnantti Koskela vaati sokerit jaettavaksi koko joukkueen kesken. Rahikaisella oli jatkuvasti menossa jokin oma liiketoimi.

Liiketoimet Rahikaisella oli mielessään silloinkin, kun he vihdoin saivat istua alas ja syödä laihaa hernesoppaansa.

– Hei pojaat! Lottia!

– Minä jos oisin kenraal, niin tyttötalon järjestäisin noista, Rahikainen haaveili. – Päivärahojen mukana laput jaettaisi.

Rahikainen oikein viehättyi ajatukseen ja muut kävivät nauramaan sille, miten hän tekisi kauppaa niillä lapuilla.

– Meinaan ostaisi. Myyvän te ette näkis niitä milloinkaan.

– Elkäähän, vastusti Rahikainen. – Minä sitä naimatelttaan kipinävahdiksi. Ja saahan sitä kauppapuksukin syödä karamelleja mielensä mukaan. Mutta tuo Riitaoja myö silloin kanssa naitettaisi ensi kerran eläissään.

Riitaoja oli ilmestynyt ruokailuun patruunalaatikoittensa kanssa. Hän punastui ja hymyili lapsellista hymyään.

– Ei soa puhua, Riitaoja sanoi.

Kenties oli ollut virhe lähettää Riitaoja lääkintämiesten mukaan. Tienvarret olivat olleet täynnä ruumiita ja Riitaojan oli saatava purkaa ääneen näkemäänsä. Hänen arka vakavuutensa ja maininta kuolemanlevyjä taittelevasta papista latistivat äkisti tunnelman. Ärtyneenä Lehto kääntyi poispän.

Ei Lehtoa lämmittänyt kuvitella, niin kuin toiset olivat sanoneet, kevyttä kenttäpatjaa malli kahdeksantoista. Hän oli raskaamman kaluston perään. Toki olisi ilokseen voinut katsella herra ilotalonpitäjää, mutta Rahikaisessa oli jotakin pehmeää ja tyttömäistä. Tottahan Janne-poika oli yhtäältä juonikkuudessaan jotenkin luotaantyöntävän ellottava, mutta kyse oli pikemminkin kullattujen puheiden pehmeydestä. Siinä menivät hukkaan ne kiharat ja lauluääni.

Puheet pakottamisesta ja lapuista päivärahojen mukana virittivät kuitenkin Lehdossa jonkin määrittelemättömän tunteen. Jo tulikasteesta asti hän oli viipynyt kurin, väkivallan ja toisten miesten jatkuvan läheisyyden luomassa ylikireässä tilassa. Ammunta ei siinä auttanut. Lehto olisi halunnut antaa jollekin nyrkistä, tai saada. Mitä vain, mikä ravistelisi pois tämän jatkuvan levottomuuden.

#jatkokertomus #traagiset pojat #vannon että tää on lehto/riitaoja #lehto/riitaoja #tuntematon sotilas #fanfic

8 notes · View notes

hanhan156 · 6 years

Text

Tuntematon risteily pt.5

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä. Jotain tulkinnanvaraista shippausta saattaa tulla tulevaisuudessa. Asumaniemi ja Hauhia vilahtavat.

Varoitukset: Kiroilua ja humaltumista.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Viidennessä osassa päästään pikku hiljaa iltaravintolaan saakka.

Tuntematon risteily osa 5: Salmiakkikossun viemää

Lammio ja Kariluoto istuivat hiljaa vierekkäin laivan iltaravintolan kirkkaanpunaisella samettisohvalla katsellen apaattisesti sisälle astelevaa väkeä. Kello oli jo varttia yli kymmenen ja heidän seurueestaan oli vasta murto-osa paikalla. Muiden miesten myöhästely tuntui ärsyttävän erityisesti Lammiota, joka pyrki olemaan aina armeijamaisen tarkka kaikesta.

”Missä ihmeessä ne sählääjät nyt luuraavat? Kymmeneltähän sovittiin. Ei ole kauhean reilua, että me tulimme tänne ajoissa, mutta muita ei tunnu kiinnostavan yhteiset aikataulut tuon taivaallista”, tämä totesi tuohtuneena siemaisten samalla aimo kulauksen viinilasillisestaan. ”Ärsyttävän epäkunnioittavaa ja lapsellista käytöstä. Mitä ne edes oikein vielä hääräävät keskenään tähän aikaan?” Lammio peitteli todellisuudessa ärtymyksellä huolestuneisuuttaan, sillä syvällä takaraivossaan hänellä oli monta kauhuskenaariota, joissa joillekin miehistä oli sattunut jotakin ikävää. Oli kuitenkin paljon helpompaa olla kiukkupussi kuin tunteellinen.

”Eipä auta murehtia, kyllä ne sieltä varmasti kohta tulevat. Jos puoleen mennessä ketään ei näy, lähdetään sitten etsimään.” Kariluotoa kieltämättä mietitytti myös, mihin muut miehet olivat jääneet. Hän yritti kuitenkin olla hermostumatta liikaa. Lahtinen oli aikaisemmin illalla paennut Kariluodon hyttiin pokeria pelaavaa porukka, joten rationaalisesti ajatellen peli oli ehkä vain venynyt turhan pitkäksi. Lisäksi Koskela oli miesten kanssa, joten mitään turhan dramaattista tuskin oli voinut sattua.

Saman pöydän ääressä istuivat myös normaaliakin nyrpeämmät Lehto ja Lahtinen. Lahtinen oli ollut niin kiukkuinen Määtälle ja muille, ettei ollut halunnut edes mennä käymään enää hytissään ennen ravintolaan lähtöä. Tämä olikin tullut paikan päälle suoraan Lammion, Kariluodon, Lehdon ja Mäkilän kanssa. ”Samapa tuo, pitäkööt tunkkinsa”, tämä oli todennut miettiessään, menisikö vielä vaihtamaan vaatteensa ennen lähtöä. Ajatuskin virnuilevista pokeripojista sai hänet ärsyyntymään suunnattoman paljon, joten oli ollut parempi olla näkemättä heitä. Määttä saisi luvan selittää perseilynsä myöhemmin illalla ja tarjota hänelle kyllä drinkit tästä hyvästä. Hyvin alkanut Marxin lukeminen oli pahasti uhannut jäädä kesken.

Lehto siemaili Lapin Kultaansa ottamatta katsekontaktia muuhun seurueeseen. Hän ikävöi kuumeisesti ystäväänsä, joka oli jäänyt hyttiin kuppaamaan.

”No tuletko sinä tonttu sitten, kello on jo kymmenen?” Lehto yritti parhaansa mukaan hoputtaa Riitaojaa ennen lähtöä, mutta hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään lähteäkseen mukaan. Tämä oli sitä vastoin ärsyttävän verkkainen, selkeästi jotain aivan muuta mielessään.

”Kyllä mie tulen ihan pian, mene vaan edeltä. Ei mene kauaa. Lupaan käsi sydämellä”, tämä oli vannonut hymyilemällä sitä Lehdon rakastamaa imelää hymyä, joka juuri silloin sai tämän raivon partaalle. Mitäköhän ihmettä se oikein meinasi? Oliko sillä jotain salattavaa? Yrmeä mies koitti kuumeisesti pähkäillä, muttei keksinyt mitään järkevää selitystä. Riitaoja oli niin kovin salaperäinen, ettei tästä välillä meinannut saada tolkkua.

Juuri tällä hetkellä Lehto kaipasi kipeästi ystäväänsä, sillä olisi varsin tympeää viettää loppuilta Kuovin, porvaripojan, puolikommunistisen hörhön ja hengellisen hihhulin kanssa. Jos Riitaojalla kestäisi vielä kauan, tämä vannoi menevänsä varmasti hyttiin häiriköimään tonttuaan.

Kariluodon juristille ominaisten erinomaisten suostuttelutaitojen ansiosta myös Mäkilä oli saatu huijattua mukaan yhteiseen illanviettoon. Ujo mies oli kuitenkin kovin vaivaantunut ja toivoikin, että Koskela ja Hietanen tulisivat pian. Hän oli näistä kahdesta miehestä saanut jotain outoa turvaa matkan aikana, sillä muiden kanssa tämä ei ollut keksinyt kauheasti puhuttavaa. Suurin osa komppanian miehistä olikin liian räiskyviä persoonia hänen makuunsa. Ryhmänjohtajista Mäkilä oli todennut, että Koskelan lisäksi Kariluoto vaikutti ihan mukavalta, mutta äkäpussi Lammio sitä vastoin niin pelottavalta, että hän itse tyytyi vain siemailemaan kiusaantuneena vesilasistaan tuijotellen likaista seinää edessään.

Kello alkoi lähestyä uhkaavasti jo puolta yhtätoista. Lammio oli juuri sanomassa jotakin, kun yhtäkkiä tämä huomasi kahden tutun hahmon lähestyvän heidän pöytäänsä: Vanhalan ja Honkajoen. No vihdoin.

”Missäs sitä ollaan piiloteltu? Eivätkö arvon herrat ole osanneet katsoa kelloa vielä tuonkaan ikäisenä?” Lammio totesi tuttuun tapaansa pilkallisen tylysti.

”Anteeksi arvon herrat”, Honkajoki kumarsi liioitellun syvään japanilaiseen tyyliin. ”Kävimme ensin tax free-myymälässä ja siellä tapahtui pieni sähellys, joka sotki aikataulujamme. Lisäksi muut miehet uppoutuivat uhkapeliinsä niin intensiivisesti, että lähtömme hetki venyi oletettua pidempään. Tässä me nyt kuitenkin olemme, valmiina illan rientoihin kanssanne.”

Lammio ei noteerannut Honkajoen kohteliasta puhetyyliä, vaan tuhahti tyytymättömästi: ”No niinpä tietysti. Mitä siellä myymälässä sitten tapahtui?” Hänellä oli paha aavistus siitä, kuka oli ollut asialla.

Honkajoki ja Vanhala alkoivat selostaa kilvan Rahikaisen hajuvesiepisodista, vahingonkorvauksista ja siivoussekoilusta. Tarinan edetessä, kohta kohdalta Lammio narskutti hampaitaan yhteen yhä lujemmin. Helvetin Rahikainen, sehän pitäisi päiväkotiin laittaa takaisin suoralta istumalta. Tämä päättikin, että tästä hetkestä eteenpäin katsoisi jatkuvasti jekkuilevan savolaisen perään reissun aikana.

”Voi jeesus sentään, ei sitä sitten saisi päästää keskenään mihinkään. Ei tiedä mitä se tänään vielä keksii. Taisi olla ottanut hyvät pohjat jo ennen bussimatkaakin.” Lammio piti itseään kovin sivistyneenä alkoholinkäyttäjänä ja halveksui pelkästään humalahakuista juomista syvästi.

”Noh, pääasiahan on, ettei mitään pahempaa sattunut ja onko sillä sitten enää väliä, kun Rahikainen on kuitenkin korvauksensa maksanut ja siivonnut sotkunsa mukisematta”, Kariluoto koitti rauhoitella kiukuttelevaa matkatoveriaan, ”sitä paitsi, laivamatkan tarkoitus on yleensä suurimmalle osalle suomalaisista humaltua, niin eipä Rahikainen varmaan eroa ainakaan muista täällä olevista kovin olennaisesti.” Hänen mielestään Lammio oli tuohtunut turhasta, eihän täällä ketään ollut tarvetta holhota. Kariluoto oli itse päättänyt tänä iltana rauhoittua, eikä jaksanut murehtia tulevasta, vaikka hän yleensä oli se, joka stressasi kaikesta epäolennaisesta. Perfektionismin pieni pirulainen kummitteli harteilla joka ikinen hetki, mutta juuri nyt hän päätti olla noteeraamatta sitä. Tämä ilta saisi mennä omalla painollaan.

Poikien pokeriluolassa kova meininki jatkui, vaikka aikataulut alkoivatkin paukkua uhkaavasti sovitun yli. Makeasti nukkunut Koskela oli vihdoin saatu ylös ja kutitusepisodistaan kovasti hupia saanut Hietanen oli lähtenyt hyttiinsä valmistautumaan. Jäljelle jäänyt pokeriporukka oli jatkanut juopottelua koko pelaamisensa ajan ja alkoi olla jo melko tiukassa tuiskeessa. Nämä eivät tehneet elettäkään poistuakseen vaan ikuiselta vaikuttava peli oli vieläkin päällä.

Humalatilassa tunnetusti kaikki typerimmät ideat alkavat kuulostaa loistavilta. Rahikaisen valittaessa kuumuutta, muut pojat olivatkin kannustaneet tätä ottamaan paitansa pois. Tietysti mies oli tehnyt työtä käskettyä ja heittänyt hikisen paitansa stripparin elkein komeasti melkein Koskelan päälle. Rahikaiselle tulikin riisuuntumisestaan huippuidea mennä laivan baariin yläosattomana, pelkissä tiukoissa nahkahousuissa. Ehkä myöhemmin illalla voisi sitten vaikka riisua vielä hiostavat housutkin pois sille tuulelle sattuessa. Muut pojista komppasivat ajatusta täysillä.

Kuitenkin ennen idean toteen saattamista peilin edestä kuului vielä viimeinen järjen ääni:

”Jos sitä nyt ihan vaatteet päällä kuitenkin mentäisiin. Jos haluat nakuilla, niin hytissä yöllä sitten. Minua ei haittaa, mutta jotakuta muuta saattaa haitata”, Koskela totesi viileän asiallisesti napittaessaan samalla ruutukauluspaitaansa. Hän oli varta vasten valinnut juuri tämän paidan mukaansa laivareissulle, sillä se oli yksi niistä harvoista, joka ei haissut voimakkaasti navetalle.

”Et voe väettää, etteikö miun kauniit äbsit ois kommeen näkööset”, Rahikainen julisti itsevarmasti taputellen samalla karvaista ja litteää vatsaansa.

”En varmaan voikaan, mutta kuten sanoin, muu risteilyväki saattaa olla eri mieltä.” Turhan keskustelun aikana Koskelasta alkoi tuntua siltä, että miehille pitäisi saada pikkuhiljaa vauhtia töppösiin kellon vain uhkaavasti käydessä.

”Jos olette muuten meinanneet tulla sinne ravintolaan, niin kannattaisi varmaan alkaa sitä peliänne lopettelemaan. Korttinne voitte jättää siihen ja jatkaa myöhemmin. Siellä taidetaan meinaan meitä jo varmasti odotellakin. Sen verran tunnen Lammiota, että sieltä suunnalta voi tulla melko ankaraa tilitystä, jos kovasti ollaan myöhässä.”

Koskelan lempeät, mutta tiukaksi tarkoitetut sanat tuntuivat viimeinkin purevan välinpitämättömään pokeriporukkaan. Nämä päättivätkin, että peli ratkaistaisiin mahdollisesti myöhemmin. Ehkä vihdoin voisi olla aika mennä humaltumaan julkisesti, ettei loppuilta menisi vain hytissä keskenään istuessa.

Sopivasti ovelta kuului koputus:

”Oletek poja vihdoi valmiit? Voitais vaik ruvet oikkest lähtemää, ku kelloki näyttää jo yli pual ykstoist. Mää en jaksais otta sen Kuavin vittuilui vastaan.” Näiden viimeisten sanojen myötä sekalainen seurakunta saatiin ennätysvauhtia liikkeelle.

Loput konekiväärikomppaniasta marssi keulakuvansa johtamana baariin, jossa muut odottivat heitä kuumeisesti. Koskela näki jo kaukaa Lammion ja Kariluodon, jotka olivat pukeutuneet liioitellunkin tyylikkäästi iltaa varteen. Samassa tätä alkoi nolottaa oma ulkonäkönsä, sillä tuntui kuin hänet olisi revitty suoraan kotipitäjän lavatansseista urbaanimpaan ympäristöön. Imelän kimalteleva karaokepaikka ei selkeästikään ollut vaatimattoman miehen ominaismaastoa. Maatilan kasvatille ei ollut tyypillistä hienostella turhaan, vaan asiat hoidettiin yleensä käytäntö edellä myös ulkonäön ja muiden puitteiden suhteen.

Kariluoto hymyili vilpittömän ilahtuneesti nähdessään Koskelan ja muut pojat. ”Noniin, teitä olikin tässä jo odotettu, kiva että tulitte vihdoin.” Tämä puhui ”teistä”, mutta kummallisen intensiivinen katse oli kuitenkin koko ajan suunnattu tiukasti Koskelaan. Täytenä yllätyksenä Kariluoto halasikin toista matkanjohtajaa kömpelösti. Oudon, mutta miellyttävän eleen myötä Koskela alkoi väkisinkin pähkäillä, että oliko toverinsa ottanut ehkä odotellessaan muutaman viinilasillisen jo liikaa, sillä ei hän normaalisti ihan näin tuttavallisesti käyttäytynyt. Laivamatka teki ilmeisesti yleensä korrektille ja pidättyväiselle Kariluodolle hyvää.

Jos Koskela itse ajatteli näyttävänsä yksinkertaiselta maalaisjuntilta, Kariluoto sitä vastoin näytti siltä, että olisi menossa soittamaan filharmonisen orkesterin kanssa. Niin tavattoman sofistikoituneelta tämä näytti hyvin istuvassa liivissä ja vihreässä kauluspaidassa, joka vielä sopi yhteen tämän silmien värin kanssa. Täydellisyyden tavoittelu oli selkeästi havaittavissa hänen ulkonäöstäänkin.

Lievästi kiusallisen halauksen aikana Koskela myös huomasi Kariluodolla olevan jotain miellyttävän hedelmäistä parfyymia. Samassa häntä alkoi nolottaa hätäinen valmistautumisensa vieläkin enemmän. Itse hän tuoksahti korkeintaan halvalta Tokmannin tervasaippualta, jolla oli peseytynyt pikaisesti liian pitkiksi venyneiden nokosten jälkeen.

Upseerimaisen huolitellun näköinen Lammio suhtautui porukkansa näkemiseen taas omaan tuttuun tyyliinsä, eikä yrittänyt peitellä närkästystään. Silti hän kynsin hampain kätteli Koskelaa kohteliaisuudestaan. Eihän se tämän vika ollut, että muu porukka oli säheltänyt ja myöhästynyt.

”Tultiinhan sitä vihdoin ja viimein”, jähmeä mies sai sanottua juuri ennen kuin näki jotain syvästi järkyttävää Koskelan takana: Rahikaisen liian tiukoissa kiiltävissä nahkahousuissa. Lisäksi tällä oli päällään tiukka paita, jonka kaula-aukko oli niin avoin, että se paljasti runsaan rintakarvoituksen. Pikkupervoilija näytti vielä normaaliakin enemmän gigololta ja Lammio alkoi saman tien voida pahoin. Juuri kuultu tax free-sekoilutarina ei myöskään auttanut yhtään asiaa, vaan lipevän savolaisen naama melkein suoraan hänen edessään suututti entistä enemmän. Aivan kuin veistä olisi käännetty haavassa. Nyt oli pakko saada lisää viinaa ja äkkiä.

Rahikainen ei kuitenkaan kauaa ehtinyt ärsyttää Lammiota pelkällä olemassaolollaan, vaan tokaisi raikuvasti:

”Nyt mie haen poijjaat kaikille salmarit, niin voedaan alottaapi nämä tsembalot koko porukal vihoin ja viimein!” Ei mennyt montaakaan sekuntia, kun tämä oli jo sujahtanut baaritiskille aivan kuin hänellä olisi vieläkin loputon määrä rahaa aikaisemmasta 60 euron menetyksestä huolimatta. Varmasti yrittäisi vielä saada alennusta baarimikolta vilauttamalla kaula-aukkoaan. Lammion teki mieli käydä oksentamassa.

Shotit saapuivat pöytään ja Rahikainen julisti kovaan ääneen, kuinka kaikkien tulisi juoda pohjanmaan kautta hänen kovalla vaivallaan tuomansa väkijuomat. Koskela kuitenkin pudisti päätään, sillä Rahikainen oli ostanut 14 erittäin alkoholipitoista shottia, vaikka tämä varsin hyvin tiesi, että heidän joukossaan oli myös henkilö, jota ei huvittanut nauttia maailman suosituinta päihdyttävää liuotinta. Vähin elein Koskela kävikin ostamassa vielä Mäkilälle alkoholittoman drinkin. Ryhmänjohtajan kohtelias ele sai ujon miehen punastumaan ja tämä ei nolostumiseltaan tajunnut edes kiittää.

Hetken hämmennyksen jälkeen Rahikainen oli kovin mielissään, sillä hän järkeili, että saisi juoda tässä tapauksessa kaksi shottia kerralla. Eihän hyvää viinaa sopinut missään nimessä jättää lojumaan.

Kaikkien otettua lasinsa ja valmistautuessaan juomaan, yksi shotti oli kuitenkin jäänyt pöydälle.

”Kuka täält ny viäl puuttuu?” Hietanen ihmetteli kovaan ääneen.

Samassa Lehto tajusi heti, kuka uupui. Voi helkkari, se tonttu sitten jäi luuhaamaan jonnekin.

”Riitaoja puuttuu, vaikka se kirkkain silmin juuri ennen lähtöä sanoi tulevansa tuota pikaa. Perkele, minä haen sen tänne, odottakaa sen verran.” Käskystä huolimatta Rahikainen veti toisen shoteistaan huiviin toisten mulkoillessa paheksuen.

Hyttinsä suojissa Riitaoja oli unohtanut ajan kulun kokonaan. Lehdon ja muiden poikien lähdettyä, tämä oli päättänyt lukea ihan vain pikaisesti muutaman luvun rakasta Twilightiaan. Ei menisi kuin pieni hetki ja kukaan ei huomaisi hänen myöhästymistään. Nyt ei ollut ainakaan kukaan näkemässä ja kyselemässä, miksi hän niin innoissaan luki teinitytöille suunnattuja tarinoita. Saisi olla rauhassa oma itsensä.

Yllättäen aika oli kuitenkin vierähtänyt ja hän oli istunut uppoutuneena kirjaansa jo 45 minuuttia. Siinä tapittaessaan ahnaasti tekstiä, jossa Bella kuherteli ihmissusien kanssa, Riitaoja ei noteerannut avainkortin piippausta ennen kuin huomasi Lehdon seisovan keskellä hyttiä kädet puuskassa näyttäen aivan järjestyksenvalvojalta. Riitaoja pelästyi niin, että paksu opus lensi hänen käsistään täydellisessä kaaressa tömähtäen kipeästi suoraan Lehdon jaloille. Tämä otti kirjan ihmeissään käteensä.

”Mitä helvettiä sinä täällä oikein luuhaat?” tämä murahti, vilkaisten samalla äsken jaloilleen pudonnutta, tiiliskiveä, ”Ja mikä hemmetti tämä oikein on?” Takakantta lukiessaan hän ei voinut uskoa silmiään: Riitaoja oli myöhässä illanvietosta, koska oli mieluummin halunnut lukea varhaisteineille tarkoitettua vampyyripehmopornoa kuin viettää aikaansa hänen ja muiden poikien kanssa. Lehto oli verisesti loukkaantunut tästä ja vaati selityksiä.

”No m-m-mie vaan jäin vähän lukemaan…ei tämä ole sitä miltä näyttää…anna miun selittää…”

”Ihan turha selittää tonttu. Minun mielestä se näyttää juuri siltä, että olet näitä oksettavia tarinoitasi lukenut meidän muiden odotellessa baarissa. Saatana, jouduin Kuovin kanssa viettämään aikaa kun herra vampyyrifania ei näkynyt mailla halmeilla. Pistähän vipinää töppösiin, niin mennään.”

Lehto ei antanut armoa, joten Riitaojan oli pakko myöntyä. Tämä laitettiinkin lähtökuntoon muutamassa sekunnissa, Lehdon retuuttaen tonttuaan samalla puoliväkisin käsivarresta mukanaan. Shotit odottivat, eikä yrmeä tamperelainen tosiaankaan halunnut, että Rahikainen joisi heidänkin osuutensa ”vahingossa”.

Kimalluksen asiakkaina oli muuan joukkio riemukkaita abiturientteja ryhmänohjaajansa filosofian opettaja Auervaaran kanssa. Hänen suojattiensa joukossa olivat myös kaksi pian ylioppilaskirjoituksiinsa valmistautuvaa nuorta nimeltään Asumaniemi ja Hauhia. He vaikuttivat ulkoisesti parhailta ystäviltä, mutta todellisuudessa ystävyys oli kovin yksipuolista.

”Kato vittu noit siistei kundei, ehkä mekin ollaan 10 vuoden päästä tommosii”, Asumaniemi katseli ihaillen konekiväärikomppanian poikia juomassa shottejaan. Erityisesti nahkahousuissa avoimesti esiintyvä Rahikainen oli hänen mieleensä. Tuollainen hänkin haluaisi olla aikuisena: villi ja vapaa sekoilija.

”Niin kai”, totesi Hauhia tympeästi. Hän ei rehellisesti sanottuna välittänyt kovin paljoa juhlimisesta, joten ryyppäävä miessakki ei ansainnut hänen ihailuaan. Ollakseen rehellinen, ei hän ollut edes oikeasti ihan varma, miksi oli suostunut osallistumaan koko typerälle abiristeilylle. Ehkä se oli ollut jonkin sortin sosiaalista painetta. Hauhiaa kiinnosti tässä parhaat päivänsä nähneessä laivabaarissa lähinnä karaoke, sillä tämä olikin kieltämättä varsin taitava laulaja ja muistutti ulkonäöltään erehdyttävästi erästä takavuosien tenavatähteä. Hän vain toivoi, että pääsisi yksin livahtamaan lavalle ilman Asumaniemen keikistelyä, sillä tämä todennäköisesti tapansa mukaisesti varastaisi koko shown, vaikka musikaalisesti olikin täysin lahjaton.

Karaokea oli ehtinyt pyöriä jo melkein tunnin, mutta osallistuminen oli kovin heikkoa. Tuttuun suomalaiseen tyyliin, ihmiset eivät olleet vielä tarpeeksi humaltuneita laulaakseen julkisesti tunteella. Kariluoto, Lammio ja kumppanit olivat päässeet vasta todistamaan erään eläkeläisen herkän tulkinnan Joutsenlaulusta sekä karaoke-emännän koottuja kappaleita. Tämän laulua oli kyllä varsin mieluisaa kuunnella, mutta hänelle saattaisi tulla pitkä työilta, jos osallistujaprosentti pysyisi yhtä heikkona kuin tähän mennessä. Asiaan olisi saatava muutosta mitä pikimmiten.

”Pelastakaa ny joku toi karaokeflik työn teost ja menkkä laulamaha”, Hietanen koitti suostutella porukkaansa. Hän olisi mielellään mennyt itse, muttei viitsinyt perin surkeana laulajana kiduttaa toisia asiakkaita.

Käskystä rohkaistuneena Rokka nousi virnistäen ylös. Hän oli Suden kanssa selaillut laulukansioita jo tovin ja näytti siltä, että he menisivät nyt vihdoin antamaan toiveensa karaoke-emännälle. Jonoa ei ollut, joten herkkä esitys sai alkaa saman tien.

”Noniin, meillähän olisi täällä sitten vihdoin laulajia tiedossa, nimittäin seuraavana lavalle astelee duo Naapurmiähet legendaarisella kappaleella Säkkijärven polkka. Olkaa hyvä!”

Lammio huokaisi kuulutuksen myötä tuskallisesti, painaen päänsä syvälle kämmeniensä suojaan. Ensin Rahikaisen nahkahousut ja sitten vielä loppuilta kuunnellen Rokan karmeaa laulua. Mitä pahaa hän oli tehnyt, kun häntä näin rangaistiin? Vieressä orastavan humalan rentouttama Kariluoto ei pystynyt pidättämään tapahtuneen aiheuttamaa spontaania hihityskohtaustaan, varsinkaan nähtyään Lammion ahdistuneen ilmeen.

Kaikkien katseet siirtyivät pikkuhiljaa Hietaseen, joka oli rohkaissut surkeita laulajia. Lahtisen oli pakko todeta kuivasti:

”Avasit sitten ton perkeleen Pandoran lippaan, että kiitos vaan. Noi kaks väsymätöntä ukkelia laulaa varmastikin koko illan ikivihreitään, jos kukaan ei niitä estele. Sen verran humalassakin ovat, että kaikki arvostelukyky on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Nuotin vierestä menee niin että heilahtaa ja me tässä ollaan pahimmat uhrit. Ei tätä kukaan jaksa selvinpäin kuunnella.”

Hietanen yritti vielä epätoivoisesti pelastaa itsensä toisten miesten vihalta:

”En mää noil sitä tarkottanu, et oisin niitten lauluu halunnu kuunnel, mää vannon! Aattelin vaan, et joku muukin vois ton parka karaokeflikan lisäks laulaa. En mää mittään Säkkijärven polkkaa fanita, sitä kuunneltiin bussis jo ihan tarppeks.”

”Annetaan nyt miesten laulaa, kun näyttävät siitä niin kovin nauttivan. Loppuillasta tämä tarkoittaa sitten vaan sitä, että meidän muiden on pakko olla äänessä mahdollisimman paljon, ettei duo Naapurmiähet pääse enää uudestaan kapuamaan lavalle”, Koskela tokaisi salaperäisen hymynsä saattelemana.

#ahvenasquad #tuntematon sotilas #tuntematon risteily #rahikaisen nahkahousut #asumaniemi #hauhia #karaoke

23 notes · View notes