#Se oli nyt sitten tässä

[neroushalvaus]

"Sori siitä."

– Alexander Stubbin syntilista

Viimeinen ennakkoäänestyspäivä käsillä ja vaalipäivä jäljellä, eli vielä ehtii levittää vaalipropagandaa. Vaikka tämä on kirjoitettu Tumblr-henkisesti Your Kokkari Is Problematic -muotoon, en suinkaan yritä tällä listalla känselöidä Stubbia, enemmänkin antaa teille argumentteja keskusteluun sen Stubbia äänestämään menevän Sylvi-tädin kanssa. Kaikki Tumblrissa taitavat pitää Stubbia suht pellenä, mutta vielä kuulen soraääniä ihmisiltä, joita ärsyttää kumpikin ehdokas ja meinaavat siksi jättää äänestämättä. Nyt yritän vakuuttaa paatuneimmankin siitä, että Stubbia vastaan kannattaa äänestää.

Osa näistä on "vain" Stubbin suusta lennähtäneitä sammakoita, joita ei kuitenkaan ole hyvä unohtaa, kun valitaan maalle keulakuvaa. Jos löytyy jotain, mikä suututtaa Sylvi-tädin, niin hyvä! Suututtakaa Sylvi-täti.

Tämän te tiedättekin liian hyvin, eli koulutuslupaus. Jätkä poseerasi virnuillen "Koulutuksesta ei leikata" -kyltin kanssa, ja Sipilän hallitus sitten kuitenkin leikkasi koulutuksesta n. 800 miljoonaa euroa. (HS) Lisäksi hallitus heikensi opintotukea Stubbin johdolla. (IS)

2024, presidentinvaalien toisen kierroksen vaalikeskusteluissa Stubb pitää palestiinalaispakolaisille avustus-, terveys- ja koulutusapua tarjoavan UNRWA:n tuen katkaisua Suomelta oikeana päätöksenä. Haavisto ei ole samaa mieltä ja on esittänyt vaihtoehtoja avun saamiseksi perille, jos UNRWA ei ole toimintakykyinen. (HS)

Puhuaksemme myötätunnottomuudesta Gazaa kohtaan, nostetaan esiin hyvin harkitsematon "herja". Ulkoministerinä 2009 toiminut Stubb ei halunnut keskustella haastattelussa Kirkon Ulkomaanavun tukemasta klinikasta Gazassa, jonka Israelin ohjusisku oli tuhonnut, "koska ei halunnut antaa Kirkon Ulkomaanavulle ilmaista mainosta". ("To be honest, varför ska man promovera Kyrkans liksom utlandshjälp - det är så där att 'en Nokia blev stulen, ska ni göra något?'. De försöker liksom lyfta sitt eget brand, that's the point.") (Ylen ruotsinkieliset uutiset)

2015 Alexander Stubb väitti eduskunnassa, että 90% silloin käsiteltyä hallintarekisteriä koskeneista viranomaislausunnoista oli ollut positiivisia, kun positiivisia lausunnoista oli vain 10%. (Yle) Tämän voisi laskea vain samaan sarjaan Essayahin maitolitramöläytyksen kanssa, ellei tämä lausunto olisi ollut eduskunnassa pidetty puheenvuoro, jonka täten oli tarkoitus ajaa Stubbin omaa agendaa hallintarekisteriasiassa.

Alexander Stubb kirjoitti seuraavan twiitin vuonna 2013, päivä sen jälkeen, kun uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen jäsenet olivat tehneet puukkoiskun Jyväskylän kaupunginkirjastoon: "Voisiko joku kertoa mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikeasti tiedä. Kertokaa please. #ideologia #ääri #keino". Kun häneltä kysyttiin, miksi hän kysyi kysymyksensä juuri tuolloin, hän perusteli kysymystään näin: "Koska olen seurannut molempien ääripäiden liikkeitä Euroopassa viime vuosina, enkä löydä eroja." (X)

Alexander Stubb kannatti Iltasanomien presidentinvaalitentissä Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten kaksoiskansalaisuuden "takautuvaa" poistamisesta. Lipsahduksia sattuu, mutta Stubb väitti myöhemmin Ylen tentissä, että oli sanonut vain olevansa valmis keskustelemaan asiasta. Olli Rehnin sanoin: "Oliko virhe, sori siitä" ja Jutta Urpilaisen sanoin: "Tässä tulee vähän sellainen olo, että sinä laitat 40 000 ihmisen perusoikeudet vaaraan saadaksesi muutaman äänen Jussi Halla-aholta". (HS)

Stubb on toistuvasti vaalitenteissä kieltäytynyt ottamasta kantaa hallituksen politiikkaan tai siitä seuranneisiin lakkoihin vedoten siihen, että presidentti ei saa olla työmarkkinaosapuoli. (IS, mutta katsokaa mikä tahansa vaalitentti, jossa Stubbilta tätä kysytään). Hän on myös pehmeästi kritisoinut vaalitenttejä, joissa ehdokkaita on yritetty saada ottamaan kantaa sisäpolitiikkaan vetoamalla siihen, ettei se kuulu presidentin tehtäviin. (Yle) Stubb ei kuitenkaan ole presidentti ja hän ymmärtää oikein hyvin, että näillä kysymyksillä yritetään kalastella tietoja hänen perimmäisistä arvoistaan. Vaalien alla on toisteltu koko ajan, että presidentti on arvojohtaja, mutta toinen vaihtoehtomme kieltäytyy kertomasta arvojaan. Koska hän on Kokoomuksen ehdokas ja hän ei ole sanoutunut irti puolueensa politiikasta, on turvallista väittää, että hän tukee hallituksen kaavailemia leikkauksia sekä työntekijän aseman heikennystä, kuten palkatonta ensimmäistä sairaslomapäivää. Ei ole ollenkaan perusteetonta olettaa näin, kunnes hän itse sanoo toisin.

Lisää saa laittaa, mutta toivon asiallisia ja totuudenmukaisia lisäyksiä.

(Huom. En lue Stubbin koulukiusaajataustaa tähän listaan, sillä en halua vetää ihmisen lapsena tekemiä virheitä keskusteluun siitä, onko hän nyt presidenttiainesta. Mainitsen sen kuitenkin, ettei minun voi sanoa sitä unohtaneen, ja lisään tähän Stubbin kommentin, josta voi lukea hänen suhtautumisensa asiaan 2014. Sillä on tässä ajassa ehkä suurempi merkitys: "Hemmetti sentään. Miten siihen pystyy vastaamaan ja puolustautumaan. Jos joku ihminen on tuntenut, että olen häntä kiusannut, niin silloin olen tehnyt väärin ja minun pitää pyytää anteeksi – koska olen ollut mulkku. -- Jos kohtaan sellaisen ihmisen, en voi muuta kuin halata ja pyytää vilpittömästi anteeksi." [HS])

[filmokosmos]

Tuntematon sotilas mutta se on murre swap!

Lammio: Ka mitteepä työ autossae?

Lehto: Vaan omalla luvalla sitä tässä körötettään.

Lammio: Mittee nuo luatikot siinä? Näöttäkee.

Rahikainen: Herra luutnantti, ne sisältävät keksejä sekä marmeladia.

Lammio: Uottako työ varastanna nuita nuin palajon?

Rahikainen: Emme ole varastaneet niitä, herra luutnantti. Tien vieressä oli EKM:n yhteyshenkilöitä lähtöpitäjästäni. He luovuttivat varannoistaan meille.

Lammio: Ee uo sallituva, jotta yhtä enämpi einestä suap antoo.

Rahikainen: En tunne huoltoasioita, herra luutnantti. Päätellen siitä, että he antoivat ilman eri pyyntöä omistaan, niin ei tuo täytä varkauden rikosnimikettä.

Lammio: Elähän laseta luikurija. Lehtoko ei tiennä jotta ei sitä nuin vuan porukasta livetä kun marssija pietään?

Lehto: Vaan kyllähän tuo tiejossa oli.

Lammio: Elä kehtoo. Vuan minähän pistän putkaan koko konkkaronkan. Männöö ristit ja natsat ja siitä vuan suonpolokemishommoo. Mitteepä tykkeetten tuosta?

Lehto: Vaan eepä tuo minun asija uo piättää. Minähän sitä luulen, jotta luutnanttimies ossaa tommosen ittekki sortteerata.

Lammio: No voe taatinen... Tuleha Koskela käymmää.

Koskela: Kui sanos?

Lammio: Tehhää nyt kumminkin niin, jotta laetettaa pojat seestä hojottammaa tunnin verran tuolla pellollae. Tai vaekka kakskin. Mänkööt sinne ennenku teltan varjo ossuu närreen kohalle. Ovat mokomat viännä monemmoista. Ja Lehto tässä onnii oikeen vihoviimenen ketale. Luatikot pittee heittee Mäkilälle ja sitten etiäpäin jonnii. Onkohan tällee selevä?

Koskela: Ant mennä.

Lehto: Vaan minähän en sitä seisomaan lähe. Otti perkele jos minä tommosta pösilöä pelekään.

Koskela: Ois kyä tolkullista et te seisot. Ei siin oo se pelko. Helpommal päässe ku tekke vaa.

[blue-village]

ISRAELIN tuoreiden hyökkäysten tavoitteena on aiheuttaa Libanonissa eripuraa eri väestöryhmien välille ja saada YK-joukot poistumaan maasta, sanoo Suomen Lähi-idän instituutin johtaja ja tutkija Susanne Dahlgren. Lopullisena tavoitteena on mahdollisesti uusi miehitys.

Israel on viime päivien aikana kohdistanut iskujaan Unifilin eli YK:n Libanonin rauhanturvaoperaation joukkojen asemapaikkoihin. Ainakin viisi rauhanturvaajaa on haavoittunut Israelin tulituksessa.

Unifil on syyttänyt Israelia asemiensa tahallisesta ampumisesta.

”Unifilin asemat ovat olleet Libanonissa vuosikymmeniä, Israel tietää ihan tasan tarkkaan missä ne ovat. Tässä ei ole kyse harhalaukauksista”, sanoo Dahlgren.

Unifilin joukot eivät tällä hetkellä Israelin hyökkäysten takia pysty kunnolla toteuttamaan perustehtäväänsä eli partiointia sekä vuoden 2006 Israelin ja Hizbollahin välisen 33-päiväisen sodan päättäneen tulitauon valvomista.

Dahlgren näkee, että kyseessä on Israelin pelottelu, jotta se saisi vaikeutettua rauhanturvaajien raportointia Libanonin eteläosien tapahtumista.

”Näillä Unifiliin kohdistetuilla iskuilla pyritään provosoimaan YK:n läsnäoloa Libanonissa, jotta nämä joukot vedettäisiin pois”, sanoo Dahlgren.

Sunnuntaina Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kehotti YK:ta vetämään rauhanturvaoperaatioon Libanonissa osallistuvat joukkonsa pois alueelta.

-

Dahlgrenin mukaan Israelin motivaatio YK-joukkojen savustamiseksi pois maasta on se, että Libanonin väestöryhmien välille saataisiin luotua eripuraa. Pelkona on, että maan ollessa sekasorrossa Israel voisi miehittää osan Libanonista uudelleen.

”Yllytetään ikään kuin sisällissotaan, josta Libanonissa on rankka kokemus 1970–1980-luvuilta, minkä seurauksena Israel silloin miehitti osan Libanonia”, sanoo Dahlgren.

Israel miehitti osaa Libanonista vuoteen 2000 saakka.

-

Dahlgrenin mukaan Israelin asevoimat on käynyt sotaan täysin ylimitoitetuilla sotilaallisilla keinoilla sekä Gazassa että Libanonissa näyttääkseen pystyvänsä suojelemaan maataan. Israel on väittänyt kohdistavansa iskunsa Hamasin ja Hizbollahin taistelijoihin, mutta tuhannet siviilit ovat kuolleet iskuissa.

Dahlgren sanoo Israelin hyökkäysten täyttävän sotarikosten tunnusmerkit.

”Nämä iskut kaupungeissa ovat sellaisia, joissa Israelin tiedustelu on selvittänyt, että joku heidän tappolistallaan oleva on tietyssä rakennuksessa. Ja sen takia se koko rakennus, oli se sitten 7- tai 10-kerroksinen, laitetaan maan tasalle tämän yhden ihmisen takia”, sanoo Dahlgren.

Libanonissa on Dahlgrenin mukaan jo nähtävissä, että nekin ihmiset jotka vastustavat Hizbollahia, ovat kääntyneet vahvasti Israelia vastaan. Hizbollahin kannattajat taas toivoisivat vielä järeämpiä toimia Israelia vastaan.

”(Israelin surmaama Hizbollah-johtaja) Hassan Nasrallah oli henkilö, joka toppuutteli ja pyrki pitämään tämän konfliktin matalan tason konfliktina – jonka Israel sitten repäisi täydeksi sodaksi”, sanoo Dahlgren.

LIBANONISSA oli jo ennen tätä sotaa miljoona pakolaista Syyriasta. Israelin tuoreet iskut ovat aiheuttaneet sen, että noin 1,5 miljoonaa ihmistä on nyt Libanonin sisäisinä pakolaisina. Dahlgrenin mukaan on jo merkkejä, että ihmiset ovat pakenemassa Eurooppaan.

”Libanonista on mahdollisesti tulossa satatuhatmäärin pakolaisia Eurooppaan. Se on asia, joka huolestuttaa Euroopan unionia. Pakolaiskysymys on nyt hyvin ajankohtainen”, sanoo Dahlgren.

Dahlgren muistuttaa, että Israel on jo aiemmin tehnyt iskuja Etelä-Libanonissa myös valkoista fosforia sisältävillä ammuksilla. Aineen käyttö tuhoaa ympäristöä ja tekee alueesta asumiskelvottoman.

Valkoisen fosforin käyttö aseissa ei ole kiellettyä, mutta sen käyttö siviilikohteissa on sotarikos.

[ketsuppia]

En nyt vielä oo kovin vanha ja kotona ei puhuta isoista asioista, niin ensimmäiset kosketukset politiikkaan ja Suomen päättäjiin on olleet Marinin hallitus, ja nyt Orpon hallitus

Se oli jotenki niin mukava kattoo, kun Marinin porukka selitti menemään telkkarissa, pidin niistä, vaikka joissain asioissa olinki eri mieltä ja en vielä paljoa mitään politiikasta ymmärtänyt

Sitten siitä oppineena, täysikäisyyttä ja äänestämisen mahdollisuutta odotellessa, katsoin kun äänestettiin uusi hallitus

Nykyään tunnen aina sanoinkuvailematonta vihaa kun näen nimeltämainitsemattomia suuria henkilöitä tv ruudulla ja uutisissa, vieläkään en paljoa politiikasta ymmärrä mutta ei tässä tilanteessa kyllä enää edes tarvitse.

[frikatilhi]

Trick or treat! /sepetajmikolikimehoces

vain sulle, jotain seuraavasta lukio au:n luvusta, shhhhh

Jerellä on ollut Bojania valtava ikävä. Hän on laskenut päiviä ja tunteja siihen, että Bojan olisi taas tässä, hänen vieressään, kosketeltavissa, tuoksuteltavana. Pelkkä Bojanin läheisyys tuntuu huumaavalta, ja Jere haluaisi vain ottaa hänet syliin, sulkea silmät ja hengittää samaa ilmaa.

Mutta he ovat nuoria ja tyhmiä ja levottomia; ei kai perjantai-iltaa voi vain nyhjöttää kotona? Bojan on ollut kineksessä kolme päättymätöntä viikkoa, eikö nyt ainakin yksille ole vähän kuin pakko mennä? Näin he olivat yhdessä järkeilleet sen jälkeen, kun he olivat kohdanneet rautatieasemalla Tikkurilassa. Ja niin he olivat päätyneet tuoppien ääreen tähän kuppilaan jossain Kalliossa. 

Jere oli ajatellut että ei sekään hassumpaa ollut. Mutta sitten Bojanin puhelin oli piipannut ja hän oli kysynyt voiko “Ertsu” tulla käymään kun “se on nyt viikonlopun näissä maisemissa sen mutsin luona, taitaa olla siel vähän tylsää”.

Ja mitä Jere siihen olisi voinut sanoa? Hän oli tietenkin myöntynyt. Ja niin hän on nyt tässä, jumissa ympärillään lentelevien hylsyjen ristitulessa, miettimässä, milloin hän voisi viedä Bojanin kotiin ja käpertyä tämän kainaloon.

[nyhti]

DC-spesiaali Batman 1/97 (Batman #523-524)

Kun mä ostin tän numeron vuosia sitten, mä mietin ennen ku aloin lukemaan, et mitenköhän ne on kääntäny Crawn nimen. Mä kelasin et ehkä ne on vaan kirjottanu sen suomalaisittain Kraa tai jotain, koska sitähän Craw tarkottaa, eikö??? Se on vaan se ääni, mitä varikset pitää, eikö?????? No mieti miltä musta tuntu kun luin tän ja sen nimi on KUPU. Että mitä että???? Siis onhan sitä tässä vuosien varrella nähty hyvinkin... sanotaan nyt sitten vaikka ”omaperäisiä” käännöksiä suomenkielisissä Lepakkolehdissä, mut tää kääntäjä on oikeesti sieltä suomalaisten lepakkokääntäjien parhaasta päästä, ei se kääntäis mitää tällee vaa huvikseen, täs oli pakko olla joku syy, joten mä kelasin, et tarkottaako kupu sit jotain muutaki muka ja niinhän se oli. Se tarkottaa myös yhtä osaa lintujen ruuansulatusjärjestelmästä, jolla on näimmä moniakin englanninkielisiä nimiä, mutta yksi niistä on, niinpä niin, craw.

[luxnebula]

Pari vuotta sitten kävin yliopisto-opinnoissani verkkoviestinnän kurssin, jossa yhtenä tehtävänä oli kirjoittaa blogipostaus itse valitusta aiheesta. Koska kurssin aikana minulla ei vielä ollut tätä blogia, julkaisin postauksen ensin Twitter-lankana ja LinkedInissäni. Näillä alustoilla molemmissa postauksille on rajoitteita, joten jouduin lyhentämään ja muokkaamaan postaustani saadakseni sen ilmoille. Mutta nyt voin julkaista koko postauksen kuten sen aikoinani kirjoitin. Joten tässä se on:

Kirjastopalveluja HLBTIQA-väestölle

Pride-viikko on tänä vuonna vasta tulevaisuuden haave, mutta HLBTIQA-ihmiset ovat olemassa Pride-viikon ulkopuolellakin. Siksi olisi hyvä miettiä, miten kirjastot voisivat olla avoimempia ja mukavampia sateenkaari-ihmisille. Tässä blogikirjoituksessa esittelen pari ideaa, mitä kirjastot voisivat tehdä ajaakseen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoista kohtelua.

Sateenkaariväestö lukee kirjoja kuten heterotkin. Siksi on tärkeää tarjota ajankohtaista ja tuoretta kirjallisuutta, jossa sateenkaari-ihmiset voivat nähdä itsensäkaltaisia ihmisiä. HLBTIQA-aiheiset romaanit ovat vielä valitettavan harvinaisia, mutta esimerkiksi HLBTIQA-aiheinen uutissivusto Kehrääjä julkaisee kirja-arvosteluja, joista kirjastot voisivat löytää uutta aineistoa kokoelmiinsa.

Tietokirjojakin tietysti tarvitaan, mikä toimiikin kätevänä aasinsiltana seuraavalle aiheelleni: tietopalveluille. Erityisesti transsukupuolisten tiedonhankinnasta on tehty tutkimuksia informaatiotutkimuksen alalla, koska heillä on erittäin uniikit tiedontarpeet eri vaiheissa elämäänsä. Esimerkiksi Aira Pohjanen totesi Transsukupuolisten identiteetin rakentamiseen liittyvä informaatiokäyttäytyminen (2013) pro gradu -tutkimuksessaan, että transsukupuoliset tarvitsevat tietoa valtavan paljon eri asioista. Tietoa etsittiin muun muassa: 

identiteeteistä, sanoista, ilmiöistä ja käsitteistä, 

muiden transihmisten kokemuksista,

sukupuolenkorjaushoidoista ja hormonihoidoista sekä miten ne vaikuttavat kehoon, 

sukupuolenkorjaushoitoihin lähetteen saamisesta, 

sukupuolenkorjaushoitojen kestosta ja kulusta, 

nimen vaihtamisesta 

ja leikkauksiin liittyvistä riskeistä. 

Pohjasen mukaan tärkein lähde on vertaistuki ja muut transsukupuoliset, mutta kirjastojen olisi myös hyvä tietää, mistä tätä tietoa löytää ja tarjota tätä tietoa monista syistä. Esimerkiksi kaikilla transihmisillä ei välttämättä ole vertaistukiverkostoa vielä tai jos cissukupuolinen henkilö on kiinnostunut aiheesta ja haluaa sivistää itseään. Brandon Lyttan ja Bibika Laloo ovat samaa mieltä tutkimuksessaan Equitable Access to Information in Libraries: A Predicament for Transgender People (2020): heidän mukaansa kirjastot voivat helpottaa transihmisten tiedonhankintaa helpottamalla pääsyä tietoon transasioista tarjoamalla sekä fyysistä että digitaalista aineistoa.

Kirjastot voivat tehdä paljon muutakin: ne voivat tarjota turvallisen paikan, jossa tavata muita ihmisiä. Suurin osa HLBTIQA-suuntautuneista tapaamispaikoista ovat baareja tai klubeja, mikä sulkee ulkopuolelle esimerkiksi alaikäiset, entiset alkoholistit, epileptikot ja ne HLBTIQA-ihmiset, jotka eivät vain pidä äänekkäistä klubeista. Erityisesti alaikäisille HLBTIQA-nuorille on elintärkeää tarkota paikkoja, joissa he voivat olla oma itsensä pelkäämättä syrjintää ja jossa he voivat saada vertaistukea ja yhteisön tuntua.

Kirjastotyöntekijöiden tulee myös olla valmiita kohtaamaan sateenkaariasiakkaita. Heidän pitää olla tietoisia ainakin perustermeistä (transsukupuolinen vs cissukupuolinen, aseksuaali, muunsukupuolinen jne) ja asiakasta ei tulisi tentata siitä, miksi hän haluaa tietoa esimerkiksi sukupuolenkorjausprosessista. Kirjastonhoitajien tulisi olla tietoisia luotettavista tiedonlähteistä mitä tulee tietoon HLTBIQA-asioista ja haastaa omia sisäisiä ajatusmallejaan. Olisi hyvä, jos kirjastotyöntekijöille järjestettäisiin syrjinnänvastaista koulutusta ja syrjinnänvastaiset käytännöt olisivat käytössä yleisesti.

Kirjastojen asiakastietokannoissa voidaan myös ajaa tasavertaisuutta. Esimerkiksi asiakkaan sukupuolen merkitseminen tuntuu minulle henkilökohtaisesti tarpeettomalta sekä kirjaston asiakkaana että kirjaston työntekijänä. Mutta jos sille on jokin ylitsepääsemätön syy, olisi myös hyvä tarjota vaihtoehdot “muu” ja “en halua sanoa” ja tietysti antaa asiakkaille vapaa pääsy vaihtamaan merkintä myöhemmin halutessaan itse verkkosivujen kautta tai sähköpostilla. Myös nimen vaihtamisen tulisi olla yhtä helppoa.

[hiidenneiti]

Salaperäiset rukiinjyvät (1958, 2024):

Tässä tulee nyt sen verran spoilereita että laitan suoraan read moren alle JOS joku haluaa lukea eikä tietää etukäteen suurimpia twistejä. Yleisesti voin sanoa, että kyseessä on klassinen Christie-dekkari, äärimmäisen tasokas mysteeri, olin loppuun päästyäni aivan tohkeissani.

Upporikas perhe on täynnä mauttomia, ikäviä ihmisiä. Keinottelulla ja kaikenlaisella moraalittomalla touhulla rahansa hankkinut patriarkka on alkanut käyttäytymään erikoisesti viime aikoina, kun hän yhtäkkiä saa äkillisen kohtauksen ja kuolee. Eikä se jää tähän!!

Kaikki herkulliset Christie-kliseet: murha-aseena myrkky. Uusrikkaat mahtailevat omaisuudellaan eivätkä ole tyylikkään pidättyväisiä niin kuin Old Money. Neiti Marple ilmestyy paikalle äärimmäisen ohuen syyn varjolla, käy pyörähtämässä ja ratkaisee rikokseen. Pari "normaalia", samaistuttavaa hahmoa kauhukabinetin joukossa. Kommunisteja vihjaillaan tekopyhiksi. Menneisyyden synneillä on pitkät varjot... mutta liittyvätkö ne sittenkään tähän mitenkään?

Mulla on Christien mysteerejä lähestyttäessä ollut tällainen kaava: murhaaja on melkein aina joku mahdollisimman keskeinen hahmo, johon liittyy vahva traaginen piirre. Kyseistä henkilöä luultavasti epäillään kirjan alkupuolella, sitten tämä jotenkin todetaan viattomaksi, sitten se lopullinen twisti on se miten se oikeasti teki sen.

Tässä mysteerissä kyseiseen muottiin olisi sopinut parikin hahmoa: Percival ja Mary Dove, esimerkiksi. Molempia epäiltiin, sitten epäilykset hälvenivät taka-alalle, molemmat olivat omalla tavallaan "vakavasti otettavia" hahmoa: Percivalista olisi niin helppo tehdä pelkkä vitsi, mutta Christie pidättäytyy siitä, mikä saa kulmakarvat kohoamaan. Mary Dove taas vaivihkaa lipuu poliisin apuriksi aina silloin tällöin ja tarkastaja Neele on häneen selkeästi ihastunut, mikä on äärimmäisen epäilyttävää.

Jossain kohtaa sitten aloin kuitenkin miettiä: jos joku tässä porukassa on murhaajamainen, niin kyllä se on Lance. Mutta edellä mainittuun kaavaani vedoten uskoin, ettei se voi olla mahdollista. Lancehan tulee tarinaan mukaan keskenkaiken, hän on hyvä irrallinen henkilöhahmo tarkastelemaan epäiltyjen joukkoa ulkoapäin, eikä häntä epäilty missään vaiheessa. Mutta tässä kohtaa piileekin Christien hahmonluonnin nerokkuus: Lancesta todella välittyy hullu riskinottaja, manipuloiva seikkailija, joka välittää putkimaisesti vain rakkaasta vaimostaan ja on valmis murhaamaan kenet tahansa säilyttääkseen heidän onnellisuutensa. Olin niin positiivisesti yllättynyt osuessani oikeaan, vaikka en yhtään arvannut tekotapaa!!

Pidin myös siitä, että emme näe Lancen ja muiden hahmojen reaktiota lopputulokseen. Se tekee neiti Marplen viimeisestä kohtaamisesta Patin kanssa entistä surullisemman: Pat saa elää vielä hetken pilvilinnassa, jossa häntä jumaloi rakas mies.

Myös Jenniferin identiteetti tuli täytenä yllätyksenä, mutta sekin oli hauskasti toteutettu. Hyvä harhautus.

Ylipäätään oikein ratkiriemukas lukukokemus, meni heittämällä suosikkimurhamysteerieni joukkoon. Eila Pennasen suomennos oli myös ketterä ja hupaisa, saavutti hyvin Christien kärkkään kielen. Välillä tekstissä näkee, että se on suomennettu 50-luvulla, mutta se toi kirjaan vain lisächarmia.

[arokel]

@sydanhaavoilla pyysi Lehto/Riitaoja enkä voinut sanoo ei kun se vetäsi mun tähän shippiin, joten teen parhaani! postaan myös suomeksi ja englanniksi koska en oo varma luetaanko siitä mun tarkoitus suomeksi :') sen sisään on pieni mainitus haavoista, mutta ei se oo graafista! anteeksi siitä ettei oo mitään murteita :< lupaan ettet haluu lukea mun yritystä lol

Title: Sirpaleita

Pairing: Lehto/Riitaoja

Rating: G

Tags: Canon Era, Friends With Benefits, Arguing

(en postaan sitä ao3:lle kunnes tiiän onko se kamalaa haha)

Riitaojalla on sirpale peukalossa, ja Lehtoa vituttaa.

Lehto olettaisi sitä, että Riitaoja henkilönä, joka inisee niin paljon pienistä haavoista, pitäisi sirpale myös tunteellisena katastrofina. Se varmasti näyttää kivuliaalta. Puunsirpale näkyy tummaksi Riitaojan ihon alta, ja iho sen ympäri on punaista ja tulehtunutta. Lehto itse olisi kaivannut tuollaisen sirpaleen pois tuntia sitten.

Riitaoja kuitenkin jättää sen huomiotta. Hän säpsähtää joka kerta, kun peukalo koskee konekiväärin liipaisinta tai virkapuvun villakangasta tai huulien pehmoja ihoja kun hän nyppii niitä hermostuneena. Se saa Lehdon sekoittamaan, ja Riitaoja ei ole sanonut sanaakaan siitä.

Lehto vihdoinkin ei kestä sitä.

‘Etkö poista sitä?’

Riitaoja katsahtaa peukaloa yllättyneenä niin kuin hän olisi unohtanut, että sirpale oli edes olemassa. ‘Ai no. Ei, olen hyvä näin. Se poistuu itseksi aikanaan.’

Lehto ei voi usko hänen korviaan. Sellaiset sanat Lehto sanoisi haavasta, ei Riitaoja. Ne kuulostaa vain väärältä, vaikka piittaamattomuus sopii Riitaojalle kummallisella tavalla, joka saa Lehto haluamaan puraa hänen kuivuneet huulet selville saadakseen, kestäisi Riitaoja senkin kipua.

Sen sijaan Lehto sanoo, ‘parempi, jos poistaisit sen nyt. Se voi infektoitua.’

Ensimmaista kertaa keskustelussa Riitaojan kasvoilta näkyy hermostunut ilme. ‘Olen oikeasti hyvä. Minä en… tykkää pinseteistä. Lapsena en koskaan antanut äitini poistaa puunsirpaleita ihostani. Kestäisin mieluummin näin, oikeasti.’

‘Kestäisitkö mieluummin infektiota?’

Riitaoja epäröi. Lehto löytää tässä hetkessä, että hän vihaa Riitaojan itsepäisyyttä yhtä paljon kun se johtua miehuullisuudesta kuin pelkuruudesta. Saatanan tonttu.

Tilanne olisi helpompaa jos Lehto ei välitä, selviääkö Riitaoja vai kuoleeko. Mutta vaikka ne olevat toisilleen vain lämpimiä kehoja yksinäisillä öisellä, Lehto on pakko myöntää, että hän tuntisi… surulliselta jos Riitaoja kuolaisi infektiosta, jota Lehtoi olisi voinut ehkäistyä.

Lehto kävelee murahtaen Riitaojan luokse tarkastellakseen haavojen. Punaisuus näyttää olevan vain vaivaa, mutta järkevä ei ole riskejä ottamisella. ‘Pitääkö mun pakottaa sua antamaan minun hoitavan sitä, vai pystynkö mä vakuuttaa sun pysymään paikoillasi itkemättä kun teen sitä?’

Vakuuttaminen on uutta asiaa heille, ja se ei sovi Lehdon luonteelle, joten kun Riitaoja sanoo, ‘äitini oli tapa suudella sen paremmaksi,’ Lehto vain ilkkuu.

‘Annan sun mieluummin kärsiä.’

‘No, jos se ei sovi, mitä jos,’ Riitaoja aloittaa. Hän näyttää varovaiselta, toiveikkaalta, ja itsepäisyylliseltä. Lehto tavallaan tykkää siitä. ‘Mitä jos suutelet mua paremmaksi?’

Jos Riitaojan kasvoissa miehehuullisuus näyttää hyvältä, leikkimielisuus näyttää vielä paremmalta.

Lehto murahtaa taas. He molemmat tietävät, ettei hän tarkoita sitä. ‘Älä saatanan itke kun vedän sitä pois. Jos et, niin me katsotaan.’

(ja taas englanniksi)

Riitaoja has a splinter, and it’s driving Lehto up the wall.

He would have thought that, for someone who whines as much about minor scrapes as Riitaoja does, a splinter would be a similar sort of emotional catastrophe. It certainly looks painful - the sliver of wood shows dark beneath his skin and the area surrounding it is red and angry. Lehto would have dug a splinter like that out of his thumb hours ago.

But Riitaoja seems to be ignoring it. He winces every time his irritated thumb touches the trigger of his gun, or the wool of his uniform, or the soft skin of his lips as he picks at them nervously. It’s driving Lehto insane. And Riitaoja hasn’t said a word about it.

Finally, Lehto snaps.

“Aren’t you going to take that out?”

Riitaoja looks down at his thumb in surprise, as if he’d forgotten the splinter was even there. “Oh. No, I’m fine. It’ll come out on its own eventually.”

Lehto almost can’t believe his ears. That��s the kind of thing he would say about a wound, not Riitaoja. It just isn’t right, even if an uncaring attitude towards pain looks good on Riitaoja in a way that makes Lehto want to bite those chapped lips to see if he’d take that in stride as well.

“Better to take it out sooner. It could get infected,” he says instead.

For the first time, a flicker of unease passes over Riitaoja’s face. “I’d really rather not. I don’t… like tweezers. As a kid I’d refuse to let my mom take out splinters. I prefer this, really.”

“Would you prefer an infection, too?”

Riitaoja hesitates. Lehto is learning that he hates Riitaoja’s stubbornness just as much when it’s stoic as when it’s cowardly. Damned fool.

It would be easier if Lehto still didn’t care whether Riitaoja lived or died. But though they’re nothing more to each other now than a warm body on lonely nights, Lehto would be… sad, he has to admit, if Riitaoja were to die of an infection Lehto could have prevented.

With a growl, he stalks over to Riitaoja to examine the wound himself. The redness looks to be merely irritation, but there’s no sense in taking chances they don’t have to take. “Do I have to force you to let me deal with it, or can I convince you to sit through it without putting up a fuss?”

Convincing is new to the two of them, too, and it doesn’t sit easily with Lehto’s disposition. As such, when Riitaoja says, “my mother used to offer to kiss it better,” Lehto can only scoff.

“I’d rather let you suffer.”

“Well, then, how about,” Riitaoja says. He’s tentative, hopeful, and stubborn in a way Lehto almost likes. “How about you kiss me better?”

If stoicism is a good look on him, tenacity is even better.

Lehto growls again. They both know he doesn’t mean it. “Don’t fucking cry when I pull it out. Then we’ll see.”

[neroushalvaus]

Reploja Tom of Finland -musikaalista, jotka elää yhä kuuden vuoden jälkeenkin mun päässä maksamatta vuokraa ja tulee välillä mieleen sopivalla ja sopimattomalla hetkellä:

"Piirtäminen on hieno harrastus. Poika pysyy kaidalla tiellä, eikä mieleen eksy hekumallisia ajatuksia."

"Pukki tietää, mitä sinä ajattelet, nuorimies." "Siinä tais mennä lahjat."

"Paperossi huulilla, gå icke. Mutta... ja nyt tulee iso mutta... jos se säihkyy sepaluksella..."

"Oi, mekaanikko! Parasta olisi, jos hänellä olisi jakoavain kädessä."

"En tiennyt semmoisia poikia olevankaan. Luulin, että sotamies haluaa puhua Jeesuksesta... Jesus my ass"

"Se, mitä minun ja vänrikki Laaksosen välillä tapahtui eilen illalla Esplanadin pisuaarissa, jää sitten meidän väliseksi asiaksi"

"Just menin naimisiin." "Onneksi olkoon." "Kiitos. En pidä mulkun mausta."

"Perniahon soittoa oli nautinto kuunnella"

"Tuo brunetti tuolla on Seslonki-Iida. Nimi tulee siitä, että hän antaa aivan liian helposti." "Aika häijyä." "Kyllä. Kaikilla kujan kulkijoilla on omat liikanimensä. Tuo blondi tuolla. Hän on Hekla, koska hänellä on aivan valtava siemensyöksy." "Kaikesta tekin joudutte ottamaan selvää." "Pakko on."

"Haaveiletko sä muista miehistä?" "Tää on niin heteroa."

"Ettei hän ole... Töpselimies?"

"Ja nyt jumalauta Laaksonen loppuu se kiiltokuvilla leikkiminen. Pistät faijaks jonkun märsän jurrikan tai lakkaa munienkaivuu tässä byroossa!"

"Mitä? Ooks sää homo? Oletteks te molemmat homoja?!"

"Mä tiedän mitä te ajattelette... Tää on teille liian pornoa. Mutta mulle ei. Mun mielestä tää ravistelee hyvällä tavalla tän päivän yhteiskuntaa. Mut... Te. Hyvin toimeentuleva heterovaltaväestö. Te pidätte tätä rivona. Ja mä ymmärrän, kun eihän teidän nuoruudessanne ollut mitään seksiä."

"Mitä Luoja?" "Pelkkä pornokuvien tekijä vaan." "Minä maalasin omani kuudessa päivässä."

[kainoliero]

Hämäläisten luona vierailu on kans aina yksi rupeama. Ensiksi tullaan kahvipaketin, kukkien tms. lahjojen kanssa, tämä on tärkeää. Kaikkien saavuttua täsmällisesti kellonlyömällä kutsutaan ruokapöytään, joka notkuu.

Tässä vaiheessa alkaa pakollinen pykiminen: "no ei meitä varten olis tarttenu laittaa". Vastauksena tulee aivan yhtä tiukka "en laittanu mitään erityistä, ihan vaan arkiruokaa saatte". Huom: pöytä tosiaan notkuu kaikenmaailman leivonnaisia, kakkuja on oltava ainakin täytekakku, maustekakku, ja piimäkakku, keksejä on röykkiöittäin (jostain syystä mukana on aina pipareita vuodenajasta riippumatta), kahvia on keitetty koko kannullinen. Jos mennään pitkän kaavan mukaan - ja usein mennäänkin - on toinen pöytä pullollaan ruokaa, jota kohti emäntä alkaa vaatimaan vieraitaan. Vieläkään ei ole kohteliasta mennä, ei vaikka kuinka olisi nälkä! Emännän kanssa on ensin painittava verbaalisesti, että molemmille osapuolille on selviö ettei tässä nyt teitä varten olla ruvettu vaivaa näkemään, ja että tosiaan ei olisi tarvinnut laittaa mitään ruokia ja eikös me sovittu ettet laita. Noin kolmannen kehoituksen ja "ruoka jäähtyy!" uhkauksen kohdalla husitaan joukon vanhin ottamaan ensin ruokaa, ja sitten tehdään nopeasti jono, jonka paikkajaot kyräillään tarkasti. Ettei vaikka joku itseä nuorempi tunge ensin, paitsi jos on lapsi, lapset hiljennetään vanhimman jälkeen ensimmäisinä täysien lautasten ääreen. Etuilijat mulkoillaan ruotuun. Seuraavat kolme tuntia sitten tuhotaan pöytien antimia, juorutaan innokkaasti, haukutaan Paavo Väyrynen, ja emäntä kertoo kaikille mitä kaikkea naapuri taas on ostanut, uuden kottikärryn, vaikka entinenkin oli ihan hyvä. Naapurin stalkkaaminen ei ole todellakaan piiloteltava harrastus, vaan emäntä saattaa tehdä sitä kyyläikkunastaan vaikka kesken kahvien. "Mitä se siellä taas puuhaa..." Kun on syöty, tuo emäntä vielä yhden kierroksen kahvia. Jos ei yhtään uppoa, ainoa pelastus on sanoa "no puoli kuppia!" jolloin saa vähemmän kahvia. Sitten juorutaan vähän lisää, ja lopulta joku huomauttaa kellon olevan vaikka mitä, ja koko seurue ilmoittaa kohteliaasti olevan aika kaikota - mikä tehdäänkin lähes samanaikaisesti. (Emännän ei tarvitse tiskata, koska vieraat ovat sen jo tehneet hänen puolestaan jossain välissä. Yleensä emännän itse komentaessa taustalta heitä lopettamaan heti, ja ei nyt tartte tänne tulla töitä tekemään ja ei mun takia tartte vaivautua!)

[omppupiiras]

Jaaha, ihmiset postailee omilla kielillään niin pitäiskö mun sit vähän hölistä suomeks jotain. 🙊 Yks juttu mikä mua aina huvittaa siinä, että musta tuli tällänen kylähullu kaheli Käärijäfani on se, kuinka kauan siinä kesti. Muistan kun veli linkkas mulle UMK:n jälkeen Käärijän esityksen ja sano, että "tänä vuonna suomi voittaa". Ja mä olin että häh???? Tälläkö kappaleella? Eihän tässä oo mitään tolkkua, ja eihän tää biisi oo ees hyvä! (Olin täys idiootti. Sori Jere. 😭 Mun puolustukseks oon aina vihannut suomiräppiä, niin kynnys lähteä arvostamaan räppiartistia oli mulle aika korkea.)

Sitten alko se cha cha cha hullunmylly. CCC soi kokoajan radiossa. Töissä ihmiset oli siitä täpinöissään ja laitto radioo aina kovemmalle kun se soi, ja mun potutus koko kappaleeseen vaan kasvo. Viisut lähesty ja tuttavat ties, että nopein tapa härnätä mua oli laulamalla mulle CCC:ta koska se jäi mulle joka kerta korvamadoks päähän kun sitä kuulin.

Kaiken tän vihan keskellä mä kuitenkin eksyin tiktokissa ja youtubessa kattelemaan Käärijästä videoita, ja niitten kattominen oli mulle eräänlainen salainen pahe. silloin toisella kädellä "inhosin" CCC biisiä ja toisella kädellä fanitin Käärijää tyyppinä, koska se nyt vaan oli niin ihana!!!

En sitten tiiä mikä mulla napsahti päässä, kun euroviisujen finaalipäivänä mä tajusin, että mun viha cha cha chata kohtaan oli niin pirun vahvaa niin pitkään, että se kaikki viha oli kääntyny huomaamattani rakkaudeks. JUST ajoissa siihen, että mun sydän särky niin täysin siitä, mitä siinä helvatan finaalissa tapahtu, ja se oli sit se naula arkkuun. Siitä tää mun mahalasku hulluuteen alko.

[ketsuppia]

Syksyn kiekot

Jonnen ja Veetin tarina, osa 3

Kuukausi jos toinen vierähti äkkiä eteenpäin. Monitunteisen mökkireissun jälkeen, Jonne ja Veeti näkivät toisiaan useammin koulussa ja sen ulkopuolella. Ystävystyminen oli vähän kankeaa. Ei oikein ollut mistä puhua, mitään samaa kiinnostuksen aihetta ei tuntunut löytyvän, ja autot olivat turhan selvä vastaus ongelmaan. Jonnen suuripuheisuus ei myöskään auttanut asiaa.

Pikkuhiljaa, selvitettiin toisen kiinnostuksia ja harrastuksia. Tai ainakin Veeti yritti selvittää. Ei tuo ES:sän suurkuluttaja paljoa sanonut.

Mutta sentään se suutaan sen verran avasi, että ehdotti frisbeegolfin pelaamista. Veeti ei ollut koskaan pelannut sitä, ei ollut aikaa kokeilla.

Veeti odotteli tällä hetkellä urheiluhallin takana, josta rata alkoi ja jatkui metsään. Syksy oli tehnyt tulonsa, koivut olivat keltaisia ja vaahterat punaisia. Kylmenevä tuulenvire kahisutti lehtiä kevyesti, ja loi Veetin selkää pitkin muutaman kylmän väreen.

Veeti työnsi kätensä syvemmälle taskuihin. Oli tässä jo seisottu, mikä ihme kestää näin kauan.

Toisella puolen hallia, parkkipaikan puolella, eräs Volvon kuski epätoivoisesti etsi vapaata parkkipaikkaa. Kuka olisi arvannut että juuri tänään, juuri nyt olisi meneillään jokin urheilukerhojen tapaaminen...

Tuossa! Ei siinä on mauto... Perse.

Jonne puri hampaitaan yhteen. On sitä tässä hieno mies, vihdoin uskaltautuu kysyä mutta sitten jättää tulematta. Ääh.

Tuolla!

Kaasu pohjaan ja siihen parkkiin. Jes!

Ulkoilma oli viileä, kohta lehdet putoaisivat puista ja lumi peittäisi maan. Täällä päin lumi ei kuitenkaan niin herkkään tullut, ainakaan kun vertasi.. ei sen väliä. Auto lukkoon ja etsimään kylmävää heittokaveria.

Nopeasti tuo onneksi löytyi. Veeti oli jo kävelemässä pois hallin takaa, kun turhan kylmä alkoi tulla.

"Veeti! Anteeks anteeks mie oon myöhässä-"

"Täh- äh! Ootin varmaa puol tuntia, mene yksin heittää kiekkojas!"

Veeti käveli Jonnen ohi kun tämä tuli vastaan.

"Nooh.. Lähtö vähän myöhästy ja mie en parkkipaikkaa löytänä. Elä nyt vielä mäne, mie korvaan myöhemmin."

"Iha sama. Mul on muutenki kylmä."

"Heitellessä tulloo lämmin!"

"Äh.."

Ei tuolle hymylle voinut sanoa ei.

Jonnella oli omat kiekot, joita lainasi Veetille. Ne näyttivät vähän joiltain tie-dye paidoilta värien puolesta. Ihan nättejä.

Jonne katseli karttaa radan infotaulussa.

"Niin sie et oo ikinä heitelly?"

Veeti vilkaisi Jonnea hieman, sitten taas katsoi värikkäitä kiekkoja.

"Oon ehkä kerran heittäny frisbeen jossain sukujuhlissa."

"Noniin! Sittenhä myö lähetään ihan nollasta!"

"No voi kiitos."

Pieni opettelu ensin. Jonne näytti oivaa esimerkkiä kunnollisesta heittotaktiikasta, käsien liikkeestä ja miten osua maaliin, selittäen kuin kaikkitietävä mestari.

Veeti vain kokoajan meitti, ettei ollut ennen kuullut jätkän puhuvan näin paljoa. Ihme hyperfixaatio frisbee kiekkoihin tyypillä.

Sitten tuli hänen vuoronsa kokeilla. Jonne ohjeisti tarkasti, selittäen kaiken uudestaan mutta hieman eri tavalla. Ja lähempää. Vituttavan läheltä. Mutta, ei se haitannut.

Sitten heitto.

Päin persettä.

"Tosi hyvä! Kokkeile vuan uuvvestaa, keikkoja riittää."

"Tuoha oli ihan paska heitto."

"Eikä ollu. Ihan mahtava jos et oo ikinä enne heittänä!"

"Pitäs se silti onnistua pikkuse paremmi."

"Ei kukkaa oo seppä syntyessään."

"Aha."

Oli outoa, että joku kehui. Ei se tuntunut oikealta.

Mutta, samalla, se tuntui ihan mukavalta.

(extra)

[kinuskikakku]

Käytiin äidin kanssa vaateostoksilla. Oli olo kuin ois taas 6-vuotias.

Äiti tyrkkää mut sovituskoppiin kokeilemaan vaatteita ja kun astun ulos, että hänkin voi katsoa ja kun äiti oli siirtynyt läheisten telineiden luokse mulkoilemaan jotain vaatteita siinä samalla ja katselin ympärille, että missä se äiti nyt on niin heti kun äiti hoksasi niin se kiirehti paikalle ja sanoi "äiti on tässä" aivan samalla sävyllä kuin 25 vuotta sitten :’)

[neodyymi]

Kariluoto ja Lammio tuohon meemin!

Jee, kiitti! 💜 Mä teen tän Kariluodon nyt ja Lammion erillisenä postauksenaan vähän myöhemmin, koska mulla on tapana iiihan vähän jaaritella näissä ja hehtaaripostaukset on kauheita.

Kariluoto

My first impression: Mä en ollut alun perin yhtään kiinnostunut Kariluodosta, en jaksanut keskittyä lukemaan sen ihan liian pitkän tuntuisia kohtauksia ja lähinnä turhautti, kun olisi ollut monta muuta hahmoa, joiden sisäisestä maailmasta olisin oikeasti halunnut tietää lisää, mutta aina vaan mentiin takaisin Kariluotoon. Tunnustan ihan suoraan, että luin ne kohdat tosi pintapuolisesti, ja mulle muodostui koko hahmosta oman laiskan lukemiseni perusteella ihan vääränlainen käsitys. Kuvittelin hävettävän pitkään, että hän olisi sellainen tietynlainen yksiulotteinen oikeistonyhverö, vaikka tosiasiassa hän onkin paljon moniulotteisempi oikeistonyhverö. Toisaalta ehkä musta oli vähän luotaantyöntävää sekin, miten Kariluodolla loppujen lopuksi oli niin vähän vuorovaikutusta muiden keskeisten hahmojen kanssa kuin Koskelan. Harva näistä hahmoista kiinnostaa mua silleen ihan vaan jossain tyhjiössä, vaan ennemminkin sen myötä, miten ne vuorovaikuttaa toistensa kanssa.

My impression now: Siis mä en totta puhuen edes muista, että mitä tapahtui, mutta jotenkin yhtäkkiä havahduin siihen, että Kariluotohan on oikeastaan aika traaginen hahmo häilyvän identiteettinsä kanssa ja että on oikeastaan aika surkeeta, ettei se hänen oman itsen rakennusprosessi koskaan päässyt maaliin asti. Luinkohan mä ehkä jonkun tutkimusartikkelin, jossa sivuttiin Kariluotoa? En oikeasti muista. Kiinnostaa Kariluodon tausta ja persoonan kehitys ja kaikki semmonen nyt ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

(Piilotan loput tonne alle 👇)

Favorite thing about that character: Koska oon sillä tavalla tylsä ja ennalta-arvattava ja varmaan jotenkin itseriittoinen, että mua usein kiinnostaa hahmoissa ne itselle samaistuttavimmat piirteet, niin kyllä sen täytyy olla se jotenkin pirstaleinen identiteetti. Että ei oikeastaan ole mitään omaa, vaan aina löytyy jotain, mitä matkia ja minkä varaan rakentaa ja millä perustella oma toiminta, kun varmuutta ei ole, kunnes se epäilys ja epävarmuus taas kurvaa jostain kulman takaa ja alkaa mietityttää, että onkohan sittenkään näin, onkohan tämä sittenkään niin tärkeää, onkohan tämä sittenkään se kukkula, jolla haluan kuolla jne.

Least favorite thing: Jos tiukasti canonista puhutaan, niin varmasti just se, miten vähän Kariluodolla on niitä vuorovaikutustilanteita muiden hahmojen ja varsinkin mun omien lemppareiden kanssa.

Favorite line/scene: Mä itse asiassa just vähän aikaa sitten keräsin mun lemppari-Jormat tähän postaukseen.

Favorite interaction that character has with another: Siis epäironisesti varmaan tämä tässä näin, koska mä en oikeastaan ole ihan hirvittävän kiinnostunut Kariluodon ja Koskelan keskinäisistä väleistä:

A character that I wish that character would interact with more: Kaikki. Siis ihan kaikki. Kuka tahansa. Mutta jos nyt pitäisi nimetä pari, niin sanotaan vaikka Ukkola ja Lammio. Mä haluaisin hahmotella itselleni paremmin Kariluodon ja Lammion ajatusmaailmojen eroja, mutta se on hirveen vaikeeta, kun he eivät puhu keskenään tarpeeksi ja Lammiosta ylipäätään kerrotaan hirveen vähän mitään kiintoisaa, kun Linnalla on vissiin liian kiire dissailla sitä joka välissä.

Another character from another fandom that reminds me of that character: Aina, kun multa kysytään jotain tällaista, mun pää tyhjenee ihan täysin kaikista muista hahmoista ja fandomeista. Käyn tässä nyt kaikkia tietämiäni hahmoja yksitellen läpi, ja jostain syystä ruletti pysähtyi nyt Mass Effectin Kaidan Alenkoon. En edes oo pelannut noita aikoihin, mutta jotenkin muistelen, että olisikohan Kaidankin ollut aluksi vähän semmonen kirkasotsainen. Tää ei varmasti ole paras mahdollinen vastaus tähän.

A headcanon about that character: Oof, no tota noin. Mä tykkään ajatella, että Kariluodon ja Sirkan avioliitto olisi ollut vähän sellainen harkitsematon sota-ajan avioliitto, joka tuskin olisi ollut kovin onnellinen, vaikkei olisikaan päättynyt eroon pian sodan jälkeen. Mulle syntyy kirjan muutamien harvojen Sirkka-mainintojen perusteella vähän sellainen kuva, etteivät Kariluoto ja Sirkka tunteneet toisiaan ihan hirvittävän hyvin ennen sotaa ja naimisiinmenoaan ("Hän näki mielessään vain tämän kapeat kauniit kasvot, hentoiset hartiat ja poven, jota hän joskus oli vahingossa koskettanut"), ja toisaalta myös Kariluodon tapa ajatella Sirkkaa ja nostaa sillä tavalla jalustalle kuulostaa musta vähän siltä, että näinköhän ne söpöt ja hupsut asiat olisivat sitten enää yhtä söpöjä ja hupsuja, kun niitä joutuisikin katselemaan joka päivä. :')

A song that reminds of that character: Aika vaikeahan tähän on kai sanoa mitään muutakaan kuin Ateenalaisten laulu.

An unpopular opinion about that character: En ole ollut kiinnostunut Kariluodosta tarpeeksi kauaa, että mulle olisi ehtinyt vielä muodostua sellaisia, mutta ehkä mä silti luulen, että toi mun Kariluodon ja Sirkan onneton avioliitto -headcanon menee sinne epäsuosittuun osastoon heittämällä.

Favorite picture: Siis mä en oikeasti kuollaksenikaan muista, kenen tekemä se yks meemi oli, jossa 2017 Kariluoto on puhelimessa ja vetää röökiä posket lommolla ja olisiko siinä ollut joku Kelasta on yritetty tavoittaa -tyyppinen meemi. Jos joku muistaa tän, niin saa ilmiantaa, koska hirnun sille edelleen säännöllisin väliajoin. :'D Kyllä kai se oli Kariluoto eikä Koskela siinä meemissä? Nyt iski epävarmuus. (Kyl se oli.)

[blue-village]

Itsenäisyyspäivänä Töölöntorilla Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen osallistuneet kertovat HS:lle kokemuksistaan mottiin jäämisestä poliisin työntäessä mielenosoittajajoukkoa eri suunnista. Useat mielenosoittajat kertovat, että he eivät olleet kuulleet poistumiskäskyä, kun mellakkavarusteiset poliisit jo alkoivat työntää mielenosoittajia pois. Janina Vuoti kertoo joutuneensa ahdistavan tiukkaan sumppuun. Hevosen selässä istunut poliisi myös repäisi hänen takkiinsa reiän. ”Jossain vaiheessa nostin käden ylös enkä saanut sitä enää laskettua alas, koska olin niin tiukasti ihmisten keskellä”, Vuoti kertoo HS:lle. ”Meinasin monta kertaa kaatua siinä. Se oli kyllä tosi pelottava tilanne. Mietin, että jos tässä nyt kaatuisi väkijoukon jalkoihin, siinä saattaisi käydä oikeasti tosi pahasti.” Vuotin mukaan poliisi ei missään vaiheessa tehnyt tarpeeksi selväksi, mitä kautta paikalta voi poistua.

-

Toinen mielenosoittaja, joka ei halua nimeään julkisuuteen, kertoo tilanteesta, jossa poliisit puskivat mielenosoittajia päin, eikä poistuminen ollut mitenkään mahdollista. ”Mietin, että mihin nyt mennään, kun jäin puristuksiin. Katsoin toiseen suuntaan, ja siellä tapahtui tismalleen sama ilmiö: sieltä puskettiin samaan aikaan. Ei pystynyt siirtymään mihinkään, koska meitä puskettiin kaikista suunnista”, mies kertoo. Miehen mukaan poliisi puristi hänen vieressään ollutta mielenosoittajaa hanskalla naamasta. ”Sitten poliisi oikein löi kämmenen sisäosalla tätä henkilöä naamaan. Se oli todella raadollisen näköistä.” Mielenosoituksessa oli mukana myös Maija Alander, jonka mukaan mielenosoittajat ottivat toisiaan käsikynkästä kiinni, jotta kukaan ei jäisi jalkoihin. ”Meidät työnnettiin torin reunaan, ja vaikka yritimme kysyä, että mihin tästä saa mennä, ei vastattu. Takanani oli ihminen, joka meni paniikkiin siitä puristuksesta ja lähti tavallaan väärään suuntaan kävelemään mellakkapoliisien riviä päin. Hänet vietiin maahan ja hänen päälleen istuttiin.” Alanderin mukaan poistumiskäskyä ei kuulunut, mutta hän kyllä tajusi, että Töölöntorilta olisi poistuttava. ”Olisin itsekin poistunut, mutta en uskaltanut irrota siitä sumpusta, koska olin nähnyt että ihminen mukiloidaan maahan jos lähtee irtoamaan.”

Poistuessaan kohti Runeberginkatua Alander kertoo irronneensa vahingosta käsikynkästä, jolloin poliisi täysin yllättäen tönäisi häntä takaapäin niin että hän kaatui maahan. ”Ei tullut mitään vakavia vammoja, mutta kipua kyllä. Olen osoittanut mieltä tosi monta kertaa rauhanomaisesti, eikä ikinä ole ollut mitään tällaista.” Toinen mielenosoitukseen osallistunut mies kertoo, että mielenosoituksessa oli paikalla myös lapsia ja liikuntarajoitteisia. Mies itse joutui kiinniotetuksi, kun hän ajautui kahden poliisihevosen väliin. Mies talutettiin putkaan vietäväksi, mutta poliisi päästi hänet lopulta menemään kun hän lausui poliisin perässä lorun, jossa hän lupasi ettei palaa enää Töölöntorille. ”Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön.” Miehen mukaan kyseessä vaikutti olevan poliisin sisäpiirin vitsi, jolla viitattiin 2000-luvun alun kahvimainokseen.

Jutussa muutama video