#jonne x veeti

[ketsuppia]

Emt

[venninova]

Inspired by @petterski Jonne x Veeti

[karu-selli]

@ketsuppia jonne & veeti amisversumi(?) fan art

Jonnella es-paita, rähjänen työtakki ja adidas verkkarit. Veetillä tommonen magee megaforce lohikäärme-huppari jonka sekin menny pilaamaan rasvatahroilla.

Luin tänään sun postauksia (amiksessa tietysti) ja mulla on paljon ajatuksia, ideoita ja headcanoneita näihin liittyen :D pistetääs saman tien tulittamaan.

Veetiä ärsyttää niin maan perkeleesti Jonnen optimismi ja se ajattelee, että Jonnella on jotenkin täydellinen elämä kun vanhemmat ei roiku perseessä kii. Voi Veeti miten väärässä olet.

Jonnen volvossa roikkuu ainakin 3 wunderbaumia

Ensimmäiset oikeet treffit kebabilla

Mä haluun myös että nää menee kattomaan jääkiekkoa tai pelaa pipolätkää ulkojäillä lopun lössin kanssa

Certified icon rekkalesbo Venla rökittää kaikki ulkojäillä/korttipeleissä/tms

Veeti opiskelisi mieluummin automaalaamon puolella mutta tässä pikkukylän amiksessa ei oo sitä linjaa :(

Veeti maalasi (tai malaa vieläkin) graffiteja

Veeti löytää taiteellisen puolensa ja tulevaisuudessa maalaa ammatikseen autoihin, mopoihin ja ajokypäriin tyylikkäitä airbrush kuvia

Jonne pitää naapurin lapsia kuin pikkusisaruksinaan

Veetillä oli joskus mopo mutta se joko a) meni kolarissa lunastuskuntoon b) joutui poliisin takavarikoimaksi koska veeti ajoi poliisin tutkaan 80kmh viritetyllä mopolla tai c) isällä meni moti veetin käytökseen ja myi mopon

Lompakosta tuijottaa ajokortin 15-vuotias finninaama Veeti

Jonnella on lompakossa kuva siskosta, se löysi kuvan jostain laatikosta mummolasta ennenkun välit meni poikki perheeseen

Jonne & religious trauma :(

Deep moment: Jonne vie Veetin volvolla johonkin soramontun reunalle ja ne makaa auton konepellillä, kattelee tähtiä ja puhuu tulevaisuuden unelmista ja peloista

Jollakulla on kielletty amis/lukio romanssi? 😳

Jonne tykkää tietysti rokista mutta sen guilty pleasure on kunnon ysäri eurodance amispoppi

Veeti tykkää varmaa nykyräpistä ja iskelmästä

Molemmat hoilaa jotain jvg:tä autossa

Ehkä nää hahmot kolahtaa mulle niin hyvin koska samaistun niihin, etenkin Jonneen.

(19v logistiikka-amis aikuispuolella, moro. ja vielä punanen lippis ja es)

[ketsuppia]

Tajusin tämän lukiessani että "ei vittu, Jonne ja Veeti näyttää just tältä eikö, en mie sitä niistä hae"

Joten haluan painottaa että niiden dynamiikka, ulkonäkö esimerkit ja käyttäytyminen on perustettu täysin siihen mitä kadulla itse näen

Perus veetit mitä tapaan jokapäiväisessä elämässäni (koska ne ovat osa minun ikäisiäni) on just sellasia pikkupoikia jotka vaan on aikuisen ikäsiä ja ei osaa käyttäytyä

Ja perus jonnet mitä nään on sit jo pikkusen aikuisempia armeijan käyneitä mutta kuitenki lapsellisia, ja tämän tarinan Jonne on tarinan kerronan takia vähän sympaattisempi

Tarkoitukseni ei ole että ne ois stereotyyppinen fandom homo pari plz D:

Olen huono ilmaisemaan näitä asioita

i really dislike when fandom decides who is top and who is bottom and treats these like some fundamental personality traits like the shitty old uke/seme categories.

it's basically just about sexual preferences. and most gay men are versatile anyway. don't force the traditional gender roles here.

also you should learn what dom/sub/switch means before you use those to give even more gender roles and straight couple dynamics to your gay blorbos.

and avoid 50 shades of gray like the plague.

[mehilaiselokuva]

🚋puhekieli part 6.1🚋

there was an article published on yle.fi about stadin slangi a few days ago and i'd like to recap it now. these expressions aren't just used in helsinki even though the article called them stadin slangi.

käjä- waiting to get drunk (kännijännä)

nani- what?

bro, bre- bro

sys- sis

tnää- today (tänään) only in text messages

hme- tomorrow (huomenna) ^this as well

lpl- as a joke (läpäl/lä) ^and this

tehdä kilikali- break windows as a crime

jätkä, kundi, sälli, jäbä, kaiffari, äijä, veeti, jonne, hemmo- guy

minttiäijä, pleijeri- good looking guy

muija, gimma, bööna, minkki, tsubu- girl

tykkimuija, bomberi, kuumis, s*x bätäng- hot girl

olla: jurrissa, fyllassa, flekseis, kuoseis, päädys, gänäs, skuigelis, huurus: to be drunk

puhku- phone (puhelin)

iksu- missing (ikävä)

i will make a separate post about using these words in a sentence properly as this list is so long and i don't want to make scrolling too annoying for you!🎐

[ketsuppia]

Alkuperänen kuva alapuolella

[ketsuppia]

[pajulintu]

Joo, "Jonne" on selkeästi tietyssä ikäluokassa yleistynyt nimi, joten se vakiintui yhdessä vaiheessa (10-15v sit?) yleisnimitykseksi ala-yläasteen taitteessa oleville esi- ja varhaisteineille (pojille). Luulen, että tähän liittyy kans semmonen teknologian nopea kehitys...? Siis että jonnet ei muista [kun suht tuore asia x oli eri tavalla] ja siitä vakiintui lentävä lause.

Nykyajan tuon ikäluokan lapsista itse asiassa puhutaan "veeteinä" (Veeti on taas semmoinen räjähdysmäisesti tietyssä ikäluokassa yleistynyt nimi), mutta kukaan ei yleensä sano "Veetit ei muista" vaan "Jonnet ei muista". Kiinnostavaa kyllä siinä, missä jonneihin liittyi enemmän semmoinen "juo ES pelaa CS"-tyyppinen stereotypia, oon itse kuullut veetin yhdistyvän jotenkin huomattavan... Keskiluokkaisempiin juttuihin? Siis että vaikkapa lukiosta suoraan todistuksella yliopistoon ilman pääsykokeita päässyt on "todistusveeti".

ennen ku meen nukkumaan: voitteko selittää mulle mistä "jonnet ei muista" tulee? tarkoittaako jonnet jotain niinku millennials/gen z/kids these days, eli jonne (nimi) monikossa tai jotain silleen?

[ketsuppia]

Juha Tapio - Poika

Veeti lore

[ketsuppia]

Emt

[ketsuppia]

Melkein kuin juhannus

Jonnen ja Veetin tarina, osa 2

Muutamia viikkoja pyörähti eteenpäin, ei kumpikaan pojista toistaan nähnyt.

Mielessä kävi välillä, mitähän toinen teki, muttei se ajatusta suuremmaksi noussut.

Varsinkaan Veetin mielessä.

Että se jätkä oli kyllä hermoon käyvä. Käveli päälle ja hymyili vaan kokoajan.. rumat viiksetkin sillä oli.

Tällä hetkellä oli perjantai.

Veeti, Topias, Samuel ja Matias olivat menossa Venlaa vastaan logistiikan hallialuelle, viikonloppua olivat kaikki menossa viettämään.

"Nii sanoko se Venla et sen jollai kaverilla on kesämökki mihi mennää?" Samuel kysyi.

"Nnnniii vissiin. Aika nopeesti asiansa ilmas, meni vähä ohi." Topias vastasi, siemaisten megiksestä loput tipat.

"Ihan sama mihin kuha ei jäädä tänne pällistelee." Veeti tiuskaisi.

Oli aika vaikeaa saada isä suostumaan siihen, ettei hän ollut viikonloppuna jäämässä kotiin. Mutta lopulta antoi periksi, kun tarpeeksi kinusi ja lupaili tehdä enemmän kotitöitä. Ja vannoi ettei mitään tyhmää tee, seuraamuksien kera.

Kolmikko saapui pienen päärakennuksen oville, ja kuin tilauksesta, Venla käveli niistä juuri ulos.

"Oi rakas Venla, minne te meidät tänä kauniina päivänä mahdatte saattaa~?

"Turpa kii Topias. Kyyti tulee kohta sen piti käydä kotonaan hakee jotain." Venla tönäisi Topiaksen kulkureitiltään.

"Ilkeetä. Minne matka?"

Topias seurasi Venlaa melkein kantapäillä.

"Tupakalle."

"Heitäkkö yhe?"

Hän nojasi eteenpäin nähdäkseen Venlan kasvot.

"Jos maksat."

Venla tönäisi häntä kyynärpäällään.

"Äägh au.. hyväntekeväisyyttä köyhälle?"

"Ei tipu."

"No vittu."

Tupakkapaikalla ei ollut muita.

Venla kaivoi tupakat ja sytkärin taskustaan, Matias kaivoi sätkäpussin ja alkoi pyöritellä omatekeistä, myöskin Samuel kaivoi jostain taskunsa pohjalta vähän osumaa saaneen askin.

"Ääää epää kaikilla on paitsi mulla!"

"Uli uli.. Veeti?"

Samuel tarjosi röökiä, huitoen Topiaksen hakevan käden pois.

"Eei en mä polta."

Veeti työnsi kädet taskuihinsa, olipa jotenkin ulkopuolinen olo. Ehkä pitäisi...

"Respect. Kumpa en itekkää."

"Mää voin sun puolesta-"

"Nyt vittu Topias."

Muutama minuutti siinä kului. Venla kertoi pojille, kuinka joku pappa oli tullut pätemään hänelle auton ohjaamisesta.

Heillä oli ollut ohjelmaa ulkona, jolloin todennäköisesti rakennuksella käymässä ollut pappa oli ajanut hänen luokseen ja ruennut kertomaan auton vaihteista. Ei se ollut kummemmin kuunnellut, kun Venla kertoi olleensa ajokkien ohjaimissa jo kymmenvuotiaasta.

Pappa oli kertonut, että "katsoppas nyt tarkasti miten peruutetaan" ja laittanut peltipurkkia muistuttavan autonsa vitos vaihteelle, eikä pakille.

Venla yritti kertoa, että nyt eei ehkä kannata polkaista kaasua, mutta pappa ei ollut kuunnellut.

"Niin vituttavaa mite jotku vielki luulee et ku on perse ja tissit ni ei osais ajaa autoo."

"Se on sitä ku o muija, pitäs vaa mennä keittiöön."

Topias oli aika nopeasti maassa..

Venla pudotti poltetun tupakan maahan ja polkaisi sen päälle kengän kärjelään.

"No tuolta se vihdoin tulee. Kestipä sillä aikansa."

Kiiltävä Volvo kurvasi alueelle ja suuntasi kohti nelikkoa. Sen maalipinta oli virheetön ja kiillotettu, kylkilistat puhtaiksi hangatut ja ikkunoiden tummennukset olivat virheettömät. Se melkein säteili täydellisen auto-osaajan hoitoa.

Veeti katsoi autoa lumoutuneena. Ei haittaa yhtään mennä tuollaisen kyytiin.. onkohan se yhtä siisti sisältä?

Auto pysähtyi tupakkapaikan viereen ja kuljettaja rullasi ikkunan alas.

Mutta..

Ei!

Ei tuota hyyppää...

Venla aukaisi takapenkin oven ja kiipesi kyytiin.

"Mikä sul kesti?"

"Eiihän miul pitkään männy. Kyyttin nyt että vältettään pahin iltapäivä ruuhka."

Topias kiipesi Venlan perässä taakse, keskipaikalle, ja Samuel hänen perässään.

Nyt autossa oli enää yksi paikka, ja kaksi matkustajaa jäljellä.

Topias revähti nauruun ja taputti polviaan.

"No, kuka tulee isin syliin istuu?!"

"Homo."

"No nii oot Venla säkin!"

"Eri asia."

"Noh, eipäs homotella. Kyytiin nytten."

Veeti pyöräytti silmiään ja kiipesi etupenkille. Matias katsoi hetken Topiaksen leveää hymyä, käveli sitten pois oven luota, meni auton taakse, avasi kontin, meni sisään, ja sulki sen.

"...käypi se tuolleenkkin. Menoks!"

Ja auto lähti liikkeelle.

Ajelu oli mukavan hiljaista ja tasaista.

Veetin aatteet (harmillisesti) osuivat toteen, auto oli yhtä hyvin pidetty sisältä.

Äh.. ihan hirveää, miten tuollaisella jätkällä voi olla näin hyvä auto?? Puhtaat pinnat ja viimeisen päälle verhoillut istuimet, kuinka kauniit.. ja.. eläinkoppa?

Mitä? Miksei hän tuota aijemmin huomannut? Sehän on ollut jalkatilassa kokoajan.

Puhelinaddikti.

Veeti nojasi hieman eteenpäin nähdäkseen onko kopassa jotain. Jotain.. karvaista siellä ehkä oli..

Yhtäkkiä verkon läpi kurkisti takaisin

"Kissa.."

Jonne vilkaisi Veetiä ja koppaa, ja hymähti hieman.

"Joo, se tulloo kans viikonloppuu viettämään."

Oi.. kissat ovat niin ihania. Pehmoisia ja kehrääviä.

"Millon ollaa perilläääääääää?"

Kuului vaikerrus takaa.

"Mm.. meniskö tästä kakskytä minuuttia."

"Kauheen pitkäääääääään. Aja kovempaa!"

Topias ravisti Veetin penkkiä, kuin se jotain auttaisi. Se vain sai Veetin hieman vittuuntumaan, kun kissan katselua häirittiin.

"No en aja. Turvallisesti ajellaan."

"Homo.." Topias ravisti penkkiä lisää.

Veeti suoristi selkänsä ja katsoi hieman taaksepäin.

"Topias nyt saatana pidä turpas tukossa!"

"Uu meneekö prinsessalla tunteisiin?"

Topias laitoit kämmenet poskillensa, kuin olisi yllättynyt.

"Millä vitun prinsessalla?"

"No se sä oot enkuks! Passenger princess! Pikku neitonen volvon penkissä~"

"Vetäsin turpaan jos voisin-"

"Pelottaako prinsessaa ottaa turvavyö pois? Byyhyy."

Veeti murahti ja otti kiinni turvavyön lukosta, ja hän ei mitään pelkää! Saatana!

Mutta ennenkuin hän ehti vyön avata, Jonne laittoi, ei niin kovin pehmeästi, kätensä Veetin käden päälle, pysäyttäen tämän aikeet.

"Elä viiti."

...

"Niiiii Veeti prinsessa älä ny ota vyötä pois! Kuolet vielä."

"Nyt ooppa hilijjoo. Tai kävelet loppumatkan. Kumpi on parempi?"

"Joo joo."

---~~~---

Perille saavuttua oli kaikki taas hyvin. Jonne pysäköi auton kauniin puisen mökin viereen, ja päästi Matiaksen takakontista ulos. Taisi hänen matkansa olla paras muihin verrattuna.

Otettuaan kissan kopan etupenkin jalkatilasta pois, lähti Jonne johtamaan joukkiota eteenpäin.

Mökki oli tosiaan kaunis. Ja iso. Se melkein huusi tekemällä tehtyä isolla rahalla. Suuret puhtaat ikkunat järvelle päin, kunnossapidetty tumma huopakatto ja siistit ulkoseinät kertoivat hyvästä huolenpidosta. Puhumattakaan puhtaasta piha-alueesta, ranta-alueesta ja terassista.

"Jaa. Et yhtään isompaa mökkiä löytäny? Mahutaanko varmasti?"

Topiaksen äänestä ei yhtään paistanut kateus.

"No tää on vähän tämmönen."

Jonne avasi etuoven ja asteli sisään.

Sisältä mökki oli yhtä upea. Remontoitu ja laitettu yhtä kauniisti yksityiskohtia myöten.

"Työ voitta sitten nukkuu missä vuan, sanotte vuan niin mie laitan pedit. Pystyy nukkuu tuossa tuvassa tai makkuuhuoneissa, olohuonneessa on sohva ja parvella patjoja. Mihinkä vuan!"

Jonne laittoi kissan kopan lattialle ja avasi sen. Kissa ei tullut ulos, vaan jäi tarkastelemaan ympäristöä kopan suojasta.

---~~~---

Illan kulkiessa eteenpäin nuoret olivat asettuneet taloksi. Jonne oli tehnyt grilli ruokaa, josta ei ollut jäänyt mitään jäljelle.

Ruokakooma oli iskenyt kaikkiin, ja jonkin aikaa oli ollut hiljaista.

Muttei enää pitkään.

Topias huokaisi syvään ja nousi lattialta ylös, katsoen ulos järvelle.

"Noni naiset ja herrat ja muut, eiköhä mennä uimaan!"

Vastaus ehdotukseen oli yhtenäinen huokaus.

"Noh, mennää nyt! Tuol on hyppylaudat ja kaikki! Veeti! Sinä ainaki!"

"Een mä."

"No! Jonne!"

"Just syötiin, enhän mie."

"Seli seli. Venla!"

Vastaus oli mulkaus.

"Äää.. Mat- mihi Matias hävis? Iha sama- Samueeel!!"

"Vittu hukutan sut. Lähetää!"

"Hell yeah!!"

Ja niin sitä mentiin.

Laituri oli yhtä uljas kuin mökki, penkkeineen, hyppylautoineen ja tikkaineen. Ei oltu euroja säästelty tällä tontilla.

Kun Topias ja Samuel olivat vaihtamassa vaatteitaan, meni Veeti yksinään laiturille katselemaan maisemaa. Paikka oli niin kaunis. Järvenselkä ulottui kauas sivuille, ja vastaranta nousi mäkiä ja kuusikkoa ylös.

Lintujen laulu, tuulen kohina kaislikossa, hyönteisten surina, heinäsirkan sirinä... Ja juoksuaskeleet mökiltä kohti rantaa.

Veeti ehti juuri ja juuri kääntyä ja väistää, kun Topias ampaisi hänen ohitsensa ja hyppäsi veteen yhtään varomatta.

Äkkiä hän kuitenkin nousi sieltä ja repi itsensä lämpimälle laiturille.

"Hyyi vittu miten kylmää!"

"Vittu Topias, kastelit minutki!"

"Uli uli sentää et oo läpimärkä!"

"No ite halusit uida!"

"Nokun oli kylmääÄÄÄH-"

Samuel jyräsi hänet takaisin veteen.

Veeti katsoi veden alla rimpuilevaa kaksikkoa silmät pyöreinä, ennenkuin he nousivat takaisin pintaan.

"Samuel saatana! Älä nyt hukuta!"

"Niinhän mää sanoin että teen!"

"Hullu!"

"Häähähää!"

Venla käveli hiljakseen laiturille, katsoen järvenselälle, sitten vedessä oleviin herroihin.

"Ketä täällä tapetaan?"

Veeti vilkaisi häntä, sitten taas katsahti kohti Topiasta ja Samuelia, jotka alkoivat painimaan. Voittajasta ei ollut epäilystä.

"Topiasta."

"Jaa."

Kymmenisen minuuttia siinä kului. Yhdessä välissä Jonnekin saapui istumaan iltaa laiturille. Paljoa ei kolmikko puhunut, Veeti ei oikein keksinyt mistä puhua, Venlalla oli kiire olla huomioimatta Topiasta, ja Jonne vain istui hiljaa.

Jotenkin Veetiä ärsytti, kuinka tuo jätkä oli niin onnellisen oloinen. Vituttavaa. Missähän muuten Matias oli?

Lopulta kaksikko tuli pois vedestä, kun alkoi kiinnostus loppua. Samuel alkoi painella saunalle päin, ja muut nousivat menemään perässä. Paitsi Topias, joka näytti pahaa hautovalta.

"Veeti! Veeti tule tänne mul on asiaa!"

Veeti katsoi Topiasta, joka roikkui laiturin reunalta oikein iloisena.

Hän pyöräytti vähän silmiään ja meni pahaa aavistamatta Topiaksen luo.

"No mitä?"

"Ähäkutti!"

Topias kurotti ja kiskaisi Veetin paidastaan järveen.

Veeti hädin tuskin ehti kirkaista säikähdystä, kun hän oli jo pinnan alla.

Heinäsirkkojen siritys katosi, tuuli ei enää suhissut kaislikossa, kuului vain veden loiskinta, jonka jälkeen armoton yskiminen ja paskainen nauru.

Topias kiipesi laiturille ja katsoi alas Veetiä.

"No eikö ookki kylmä? Hah!"

"Vhoi vittu Ttopias tapan sut-"

"Yritä vaa, mut sä oot siellä ja mä täällä-"

Aika nopeasti, Topias oli uudestaan järvessä. Potku perseelle auttoi hänet sinne.

Jonne kurotti kätensä Veetille, kasvot huolesta täynnä.

"Pääsekkö pois?"

Veeti katsoi Jonnea ja tämän kättä, muttei tarttunut siihen. Sen sijaan hän tarttui laiturin tikkaisiin ja veti itsensä ylös.

"Joo joo.."

"Kaikki hyvin?"

Jonnen kysymys meni kuin kuuroille korville. Veetiä suututti niin paljon, että teki mieli itkeä. Muttei niin voinut tehdä. Hän vain käveli pois.

Veeti ei tiennyt mihin kävellä. Joten hän käveli mökin taakse, pois muiden silmistä.

---~~~---

Oli kulunut puolisen tuntia.

Jonnea huolestutti hirmuisesti. Hän halusi mennä etsimään Veetin, varmistamaan että kaikki oli kunnossa. Mutta samalla, hän ei millään kehdannut mennä häiritsemään.

Mutta samalla..

Äh! Kauhean vaikeaa.

Nyt Jonne vain istui etuterassilla, katsoen järveä. Kuunnelleen kun Samuel ja Topias riehuivat saunassa. Ei huvittanut mennä kieltämään. Kädessä roikkuva ES oli lämmennyt auringossa, se ei ollut kovin houkuttelevaa.

Syvä huokaus.

Ja hiljaisuus..

...

Etuoven avautuminen sai Jonnen havahtumaan todellisuuteen. Matias käveli ulos, sulkien oven hiljaa perässään.

Jonne nousi istumaan hieman ryhdikkäämmin. Odottaen, että Matias varmaankin kohta sanoisi jotain.

Muttei sanonut.

Matias katsoi järveä hetken aikaa, ennekuin kääntyi kävelemään kohti Jonnea.

Jonne katsoi, kun Matias ojensi tälle repun.

"..Mitä?"

Matias pyöräytti silmiään ja pudotti repun Jonnen syliin, osoitti sitä sormellaan, sitten Jonnea, ja sitten polkua joka johti terassilta kohti takapihaa. Sitten hän lähti takaisin sisälle.

Jonne oli hieman hämillään. Reppu. Jonne. Polku.

...

Aa! Tämä oli Veetin reppu. Joo, oli hyvä idea viedä se Veetille. Nyt heti.

Mökin takaseinää vasten nojasi melko surkean näköinen tapaus. Aurinko ei enää paistanut sinne, joten Veetin vaatteet eivät olleet suuremmin kuivaneet.

Taskussa ollut puhelin oli läpimärkä, vähä aika sitten laitetut hiukset olivat pilalla ja kylmäkin alkoi olla. Melkein teki mieli kotiin. Mutta ei näin voinut sinne mennä. Mikä huuto siitä tulisi.

Hetken hiljaisuuden ja kyyneleiden pidättelemisen jälkeen, Veeti havahtui takaisin todellisuuteen kun askeleet lähestyivät häntä. Ei, ei nyt, ei jaksaisi..

Niin vituttavan iloinen hymy huulillaan, tuo viiksivallu käveli luokse.

"Siinähän sie! Tässä on siun reppus, Matias toi sen sisältä."

Nyt vuorostaan Veeti oli hämillään. Miksi reppu? Pitikö lähteä? Vastahan tultiin? No, pitihän se arvata. Eivät ne halunneet häntä sinne enää. Kukapa haluaisi?

Yksinäiset kyyneleet putosivat ripsistä poskia alas. Eivätkä jääneet huomaamatta.

"..hei hei, ei tässä oo hättää."

Jonne kyykkäsi Veetin vierelle ja laittoi repun hänen jalkojensa viereen.

"Käy vaihtamassa vuatteet ja tule sitte sisälle, vaikka tuonne parvelle, siellä suat olla rauhassa. Elä tänne kylymään varjjoon jiä. Vilistut."

"Nii, joo, joo.."

Veeti pyyhki poskensa kuiviksi ja nousi seisomaan, ottaen samalla repustaan kiinni.

Jonne nousi myöskin takaisin seisomaan, ja hymyili vielä kerran Veetille.

Ehkei se nyt niin ärsyttävä hymy ollut.

---~~~---

Illan laskiessa muut alkoivat asettua nukkumaan. Topias oli vannonut vetävänsä läpi yön valvoen, mutta oli kuitenkin ensimmäinen joka nukahti.

Veeti oli ollut suuremman osan iltaa parvella yksinään. Ei siellä sen rauhallisempaa ollut, mutta Topiasta ei päästetty sinne, joten oli se hieman mukavampaa.

Veeti havahtui surullisista mietteistään, kun silmäkulmassa näkyi liikettä.

Se kissa.

Veeti katseli hiljaa, kun kissa varovasti nuuhki ilmaa ja käveli häntä kohti. Hän piti kissoista niin kovasti. Varsinkin mustista, noista ihmiskunnan syrjimistä yksilöistä, jotka eivät olleet tehneet mitään väärää.

Mutta tuossa kissassa oli kyllä jotain outoa..

Ai, oho. Siltähän puuttui jalka.

Voi raukkaa..

Veeti silitti kissan päätä varovasti, ja se asettui hänen viereensä makaamaan. Missähän sen omistaja oli, kyseinen viiksivallu oli nimittäin kadonnut jonnekin. Hah. Jonne-kin.

Mutta niin. Missähän hän oli.

Veetin ei tarvinnut enempää etsiä, kuin nojata hieman ikkunaa kohti ja katsoa ulos. Ikkuna oli järvelle päin, ja siellähän tuo oli. Laiturilla, virveliä heittämässä.

Olkoon siellä.

...äh! Vittu miten ärsyttävä se on ollut koko päivän. Autossa ja laiturilla ja mökin takana esitti jotain pelastajaa, niinkuin Veeti ei itse osaisi tehdä omia päätöksiään tai selviäisi!

Nyt hän kyllä menee lajittelemaan suorat sanat! Mutta ensin kissa sai hieman lisää silityksiä.

Pian Veeti marssi laiturille, muttei heti sanonut mitään. Oli vain hiljaa, niinkuin Jonne.

Kuikka lauloi jossain järvenselällä, ollen ainut ääni vähitellen pimenevässä kesäyössä.

Jonne kelasi virvelin siiman takaisin, ja kevyellä liikkeellä heitti uistimen takaisin tyynen järven pintaan. Se rikkoi veden pintajännitteen pienellä loiskauksella, jättäen jälkeensä hentoja, pyöreitä allonliikkeitä.

Hitaasti, hän taas kelasi siimaa takaisin, katsoen vieressään seisovaa permatukkaista ystäväänsä.

"No.. aijotko sanoakkin jottain? Vai nautittaanko vuan hiljasuuvesta?"

Veeti ei vastannut mitään. Ei liikuttanut katsetaan järvenselän kimmalteesta.

Se ei haitannut. Jonne jatkoi virvelöintiään kaikessa rauhassa. Hän kelasi siiman ylös vedestä, ja heitti sen uudestaan pois.

Ja uudestaan.

Ja uudestaan.

Ja uudestaan...

"Miks oot nii ärsyttävä?"

Uistin kolahti hieman vavan päähän, eikä enää lähtenyt ilmalennolle ja järven syvyyksiin.

"Mitäs?"

"Miks oot nii tollo??"

"Mit-"

"Lopeta! En vittu haluu et kohtelet kun en osais ite hoitaa omia asioitani! Loopeeta!!"

Ääni kaikui järvenpintaa pitkin, kauas kauas, jättäen suuremman jäljen mitä Veeti oli tarkoittanut. Se hieman nolostutti, mutta nyt oli pakko pitää pokka.

Jonne katsoi häntä pitkään. Kuinka vihaiselta hän näytti.

"...sori hei. Topias on aika mulkku, en halluu että satutat ittees tai oot suruissas sen vittuilujen vuoks."

"Oisin iha hyvin osannu itekki hoitaa asiani! Pitäsit huolen omista asioistas!"

"Ja pyyvän antteeks. En tarkottana loukata. En puutu ennää, luppaan."

"Hyvä!"

"Voisikko nyt lopettaa huutamisen? Naapurimökeillä kohta luullaan jo liikoja.."

"J..joo."

Jonne hymyili Veetille, ja heitti taas kerran uistimen.

Tuli taas hiljaista.

Jossain kaukana kuului auton kiihdytystä, ja viimeisten pikkulintujen laulua.

Tuntui melkein juhannukselta, jos ei olisi elokuu ollut. Pois painuva ilta oli vielä lämmin. Ennuste oli lupaillut vielä muutamia samanlaisia päiviä, ennenkuin syksy ja sateet alkaisivat tehdä tuloaan.

Veeti katsoi kuinka siima hiljaa kelautui takaisin.

"...mistä oot muuten kotosin? Murtees on niin outo."

"Ihan tuossa kaupungilla on miulla asunto."

"Mut missä oot kasvanu? Jossain pohjosemmassa?-"

Jonne kelasi nopeasti siiman takaisin ja tarjosi vapaa Veetille.

"Halluutko sie heittää?"

Veeti katsoi virveliä hetken ja pudisteli päätään.

"Öö.. En. Niin mistä siis-"

"Toivottavasti ei ala satammaan vielä nytten viikonloppuna. Viikollehan se näytti sitten satteita."

"...Niin."

"Huomenna on sitte hyvä päivä käyvä vaikka uistelemassa. Tuolla on vajassa hyvä vene siihen hommaan."

"...Selvä."

Veeti katsoi Jonnea pitkään. Kuinka outoa.

Jonne vilkaisi takaisin, ja hymyili vielä.

Aurinko laski lopulta puiden taa, ja vei mukanaan lämmön säteet. Viileä ilma hiipi Veetin iholle ja sai aikaan kylmiä väreitä. Nukkumaan voisi toki mennä, pitkä päivä oli takana.

Ja tuossa tuo toinen vain virvelöi t-paidassa, eikä näyttänyt kylmästä merkkiäkään.

...no. Ehkä tässä vielä hetken seisoi.

Tuo hymy tuntui lämmittävän paremmin kuin aurinko.

[ketsuppia]

Valon pisaroita vasten pimeää

Meille putoaa valon pisaroita

[ketsuppia]

Syvällisen musiikin innoittamana kerron teille hauskan faktan!

Jonnen ja Veetin tarina piti olla alunperin hieman erilainen

Ihan alkuperäset ideat tarinan kulkuun oli paljon paljon vakavampia, ja ois sisältäny mm. Toistuvaa väkivaltaa, äärimmäistä uskonnollisuutta, todella pahaa manipulointia, vakavaa masennusta, ahdistelua, syrjintää, jne jne...

Päädyin sitte kirjottaa samoista aiheista mutta pidän tekstin kevyempänä, siitä syystä etten vaan pystyny kirjottaa niin masentavaa tekstiä, se ois ollu nii raskasta ja vaikeeta :'D

Ja tarinaha ois sitte niissä raaoissa versioissa loppunu Romeo ja Julia tyyliin

[ketsuppia]

Puhelu

Jonne ja Veetin tarina osa 4

Lue tägit :)

Seisoksissa olevan Volvon ikkunat olivat kauniissa huurteessa. Aamuauringon säteet eivät vielä ylettäneet maanpintaan asti, vaan värittivät ainoastaan taivasta.

Oli hiljaista ja kaunista. Jossain hurisi auto, ja koira haukkui lenkillä vastaan tullutta rusakkoa. Ei myöskään tuullut, oli kuin tyyni ennen myrskyä.

Sisällä, Jätkä-kissa katseli tarkasti, kun Jonne kyykisteli makuuhuoneen patterin vieressä ja väänteli termostaattia.

Yöt olivat kylmiä, eikä talohuolto ollut vieläkään korjannut patteria. Pakko asuntoa oli vähän lämpimämmäksi saada, ettei tulisi rakennevaurioiden alkuja.

Voisi toki ostaa erillisen sähköpatterin, sellaisen, mikä vain laitetaan töpselillä seinään. Kuinkakohan kalliita ne olivat? Lähimmästä rautakaupasta varmaan saisi..

Jonnen mietiskelyt keskeytyivät, kun yöpöydällä latautuva puhelin alkoi soida.

Huokauksella, hän nousi seisomaan ja venytteli oikein leveästi, tarttuen sitten puhelimeen.

Soittajan nimi yllätti.

Kannattikohan vastata?

Viimekerrasta oli jo aikaa. Ehkä toista vuotta?

Jospa tämä puhelu oli jotenkin järkeväkin.

"Moi -"

"Voi, hyvä ku vastasit nopeesti! Kuunteleha nyt ois siulle tärkeitä hommia tiällä, tarviis vähän apuja tuon traktorin kanssa ku se tuas vuan sannoo päts päts päts eikä käy, niinku sillo ku ajelit vielä sillä."

"Niin, no -"

"Ja se naapurin likka tarviis apuja sen uuden vauvasa kanssa nii jos tulisit käymmään ja oisit lasten kanssa pari tunttii, sanoinkos mie ees siulle siitä vauvasta? Voi se meni nii hyvin se synnytys tyttöhä sieltä tuli! Oi että ne on niin soma pikku perhe, siitä aviomiehestä tuut ihan sie mielleen!"

"Sehän on -"

"Mites se siulla se vaimon etsintä jokos on nätti tyttö tullu vasttaan siellä töissä? Tuo ison talon rouva puhu että häne tyttäresä kaveri ois aviota ehtimässä ja että tänne muuttas nii jos tulisit käymmään ja tutustuisitta eikös?"

"No, mie -"

"Oivoi ja mie jo meinasin iha unohttaa! Muistakko sie sen lähikauppiaan tytön jota yritettiin siulekki parittaa? Voi, syväntä särki niin pahasti ku sanoivat tuolla kirkolla siitä, että se nyt muutti tuonne pois ja siellä se syntiä nyt tekköö ja toisia naisia pussailloo.. hyi kamala.. sie jos ikinä semmosta näät siellä isolla kirkolla nii..."

Jonne laski puhelimen sängylleen ja hieroi ohimoitaan. Ääni puhelun toisessa päässä kuului vaimeasti peittoa vasten. Mutta siltikin pystyi arvaamaan, mistä siellä puhuttiin.

Jätkä-kissa tassutteli sängyn luo ja hieroi päätään Jonnen jalkaan, aistien omistajansa huonon olon. Jonne nosti kissan syliinsä ja silitti sitä, ja pienellä naurahduksella alkoi puhua kissalle samalla äänensävyllä kuin nainen puhelimessa.

"Nii-i, sitte ku sie niitä semmosia tiällä näät, niin pittää oikasta vääryyvet heijän piässään ja siunata monesti, että paranevat! Ja sitte jos ovat lapsia nii vanhemmat ehtiä ja äkkiä hoittoon viiä! Muistakko? Silleen sitä kuulemma pittää tehä."

Kissa sähähti huonoa asentoaan ja hyppäsi sylistä pois.

"Eläpä muuta sano..."

"...se sitte läks pois mittää sanomatta ja mie iha että pyh! Ei se kaikile sitte sovi. No, tuletsie millo?"

Jonne kuunteli jonkin aikaa kaukaista puhetta. Se vain jatkui ja jatkui. Välillä puhe oli kiihkeää ja voimakasta, ja välillä rauhoittui melkein murheelliseksi ja vaisuksi.

Joidenkin minuuttien päästä puhe alkoi kuulostaa lähes normaalilta, jolloin Jonne uskaltautui nostamaan puhelimen takaisin korvalleen.

"En mie nyt vähhää aikkaan, töitä ja koulluu niin paljon. Kyllähä sie tiijät."

"No tiiänhä mie, ikinä sie et tule. Onko mie niin huono äiti että kokoaja pittää vältellä? Tule nyt käymmään, ees nuo konneet korjaamassa."

"En mie vaan voi, lunta tulloo kohta nii pittää aurata päivät pitkät."

"Aina on kiireitä aina on kiireitä.. edes jouluks tulla.. mikä siinä on ettei voi ees omaa perhettää rakastaa?"

"Rakastan rakastan..."

"No hyvimpä näkkyy.. Tule nyt jouluks kottiin niin etitään siulle nätti vaimo nii suat lapsenlapsia meille tehä. Noni, äiti menee nyt, pusipusi heihei."

"Hei.."

Tuli hiljaista. Kello raksutti seinällä tasatuntia, ja radiossa alkoi yhdeksän uutiset.

Hitaasti, Jonne nojasi eteenpäin ja painoi kämmenensä kasvoihinsa.

Miksi? Miksi keskustelu meni aina näin? Eikö äidillä ollut koskaan mitään muuta puhuttavaa, kuin vaimon hankkimiseen patistelua ja sateenkaariyhteisön halveksuntaa?

Olisi edes isä joka soittaisi. Isän kanssa pystyi sentään puhumaan, töistä ja koulusta, ja mitä on tullut puuhailtua. Isä ei ollut suuripuheinen, mutta välitti kuitenkin, ja halusi tietää mitä kuuluu. Vaan nykyään nekin puhelut olivat harvinaisia.

Joskus mietitytti, miten nuo kaksi olivat naimisissa.

Äitikin soitti nykyään harvoin, lähinnä sen takia, kun Jonne ei jaksanut vastata enää tälle. Vain silloin, kun kotona asuvat lapset eivät riittäneet töiden tekoon, soitettiin sille pojalle jolla ei omaa perhettä ollut. Uralla ei ollut mitään virkaa, elämän täytyi olla turhaa ja tyhjää jos ei ollut perustamassa perhettä.

Kai äiti kuvitteli, että yksinäisen nuoren miehen saisi houkuteltua kotiin lupailemalla naisia ja mukavaa työntekoa. Tai ehkä hän pelkäsi poikansa muuttuvan vielä homoksi, ja yritti estää moisen tarjoamalla vaihtoehtoja kotikunnalta, missä touhua voitaisiin vahtia.

Ajatus sai Jonnen hieman hymähtämään. Siitä se soppa syntyy, jos joskus selviää..

Puhelin kilahti uudestaan, nyt onneksi vain vaivaista viestiä. Mitähän sieltäkin tulee? Jotain, "nuoriso on pilalla" Facebook kuvia? "Ennen oli kaikki paremmin"?

Sitä Jonne ei käsittänyt, miksi äiti syytti häntä joka kerta välittämättömyydestä. Sen ehkä ymmärtäisi, jos asia koskisi vain kotiin menoa. Olihan se kurjaa, kun lapsi ei tullut käymään. Mutta äiti oli ollut sellainen aina, joka asiassa.

Oli vaikeaa käsitellä tätä asiaa.

Jonne vilkaisi puhelinta silmäkulmassaan.

Viestin lähettäjä ei ollut enää äskeinen puhuja, vaan kalenterin muistutus tapahtumasta. Mitähän hittoa tänäänkin oli.. nyt ei kyllä jaksaisi.

Vaivaisesti, Jonne tarttui puhelimeen ja luki ilmoituksen.

9:00 Jäähallille Veetin kans :-D

...

Voi vittu, nyt tuli kiire

[ketsuppia]

Jonne ja Veeti (ja minä) toivottaa oikein hyvää juhannusta kaikille <3

Kuva liittyy johonkin tekstin pätkään minkä huomenna julkaisen...

[ketsuppia]

Ehkä joku

Jonnen ja Veetin tarina, Syksyn kiekot Extra

Useita tunteja kului. Frisbeet lensivät ja korien ketjut helisivät, myös puut ja pensaat paukkuivat kiekkojen armoilla. Naurua siellä täällä, äsyyntynyttä huutoa ja lohdutusta.

Sitä kaikkea Veeti mietti, pienellä hymyllä ja hyvällä mielellä. Hän ei muista, milloin viimeksi olisi ollut niin mukavaa viettää jonkun kanssa aikaa. Kun toinen ei valittanut, kyllästynyt tai vähätellyt osaamattomuutta.

Nyt Veeti makasi sängyssään. Ilta oli venynyt pitkäksi, ja huominen oli enää vain minuuttien päässä. Vaan väsyttänyt ei yhtään. Mielessä vilisi niin paljon ajatuksia.

Ne Jonnen kiekot olivat niin kiintoisan näköisiä, niitäkin kehtasi erikseen ajatella. Spiraaliset värit, niiden sävyt ja harmonia, yksityiskohtaista mutta niin sattumanvaraista.

...

Sitten se välähti.

Veeti singahti ylös sängystään ja melkein juoksi ovelle, kiskaisten sen auki ja astuen pimeään hiljaiseen käytävään.

Piti kyllä olla vähän hiljempaa, ettei kukaan heräisi.

Hitaasti, Veeti hiippaili pikkusiskonsa huoneelle. Ovi oli raollaan, joten hän pääsi helposti hiipimään sisään. Yövalo antoi tarpeeksi valoa nähdäkseen eteensä.

Hiljaa, Veeti etsi sekasotkuisista hyllyistä kartonkia, kyniä, sakset ja liimaa.

Sitten äkkiä karkuun ettei kukaan huomaisi.

Takaisin huoneeseen päästessään hän sulki oven, laittoi valon päälle ja levitti tavarat pöydälle. Idea oli niin selvästi mielessä, miten sen nyt vain toteuttaisi..

Hitaasti, varovasti, mutta varmasti, Veeti alkoi leikellä kartonkeja. Liimaa tuonne, värikynän värejä tänne, vähän lisää liimaa tuonne, värikartonkia päälle..

Myöhäinen ilta vaihtui äkkiä yön pikkutunneiksi, kun Veeti teki viimeisiä värikynänvetoja tuohon mosaiikkimaiseen teokseen.

Taidetta.

Taidetta Veeti ei ollut tehnyt sen jälkeen kun isä oli käyttänyt vesiväri maalauksia uunin sytykkeenä. Kuinkahan pitkä aika siitäkin oli? Pari vuotta? Viisi? Seitsemän?.. Ei sen väliä.

Kaunista jälki ei ollut. Mutta elävää, värikästä, tunnerikasta. Kaikkea mitä sen tarvitsi olla.

Veetiä vähän itketti.

Vähän enemmän kuin vähän.

Teos oli kauhea. Mutta niin täydellinen. Värit olivat sekaisin ja liimaa pisteli esiin jokaisen palan alta, värikynä oli epätasaista ja leikkaukset kiemuraisia. Kuva oli toden totta kuin huonosti tehtyä mosaiikkia. Kuka tahansa sitä katsoi, tai edes ajatteli, näki ja koki sen eri tavalla. Veeti näki sekä koki sen valaistuksena, täydellisenä pakettina tunnetta.

Hiljaa, hän vei lainaamansa tavarat takaisin paikoilleen siskon hyllyihin.

Takaisin tullessaan, hän nappasi teoksen pöydältä ja rojahti selälleen sänkyyn, katsoen väripläjäystä käsivarsiensa päässä.

Voisiko tällaista tehdä loputtomiin? Koko elämän?

Isä suuttuisi niin paljon.

Ehkä joku ymmärtäisi.

Ehkä...