#Jonathan Pollak

[dailyanarchistposts]

I am currently detained in an Israeli jail, the result of refusing to attend or cooperate with criminal charges laid against me and two others for joining Palestinian protests in the West Bank against Israel’s colonial rule. Because I am an Israeli citizen, the proceedings in the case are held in an Israeli court in Jerusalem and not at the military court, where Palestinians are tried.

It has been almost nine years since the last time I was incarcerated for more than a day or two. Much has changed since. Politically, reality does not even resemble that of a decade ago, and none of the changes were for the better.

Politically, the world seems to have lost much of its interest in the Palestinian struggle for liberation, placing Israel at one of the historical peaks of its political strength. I am in no position to discuss the profound changes within Israeli society and how even farther to the right it has drifted. Israeli liberals are much better suited for such a task, because they hold their country dear and feel a sense of belonging that I cannot feel and do not want to feel.

Personally, I am older, more tired and, mostly, not as healthy as I was. Of course, the price I have paid for my part in the struggle is a fraction of that paid by Palestinian comrades, but I cannot deny its subjective weight on me: from physical injuries, some irreversible, through sporadic despair, anxiety and sense of helplessness, to the encumbering sensation of loss and the presence of death – and the grip all these have on my day-to-day life. And yet, the more things change, the more they stay the same. Right now, just as it was back then, sitting in prison is better than any other alternative available to me.

The legal fallacies that riddle the case against us are of little significance. While it is fair to assume that had I agreed to cooperate, the trial would have ended up with an acquittal, my refusal to recognize the court’s legitimacy is based on two main grounds.

The first is that my Palestinian comrades do not enjoy the luxury of being tried in the relatively comfortable conditions of the Israeli courts. Rather, they are tried as subjects in the parody of a legal system that are Israel’s military courts. Unlike me, Palestinians do not have the option of refusing to cooperate with their captors, since the vast majority of them are tried while remanded into custody for the duration of their proceedings.

Additionally, the punishment Palestinians are faced with is significantly harsher than that specified in Israeli law. Thus, in this regard as well, despite refusing to recognize the court’s legitimacy, the price I am likely to pay is significantly lower than that paid by my comrades.

The second, more fundamental ground to refuse to cooperate is that all Israeli courts, military or otherwise, lack any legitimacy to preside over matters of resisting Israeli colonial rule, which employs a hybrid regime, ranging between a distorted and racially discriminatory democracy in its sovereign territory and a flat-out military dictatorship in the occupied territories.

Faced with the tremendous shift to the right in Israeli politics, the shrinking remnants of the Zionist left – once the country’s dominant elite group – are consumed by lamenting the decline of Israeli democracy. But what democracy is it they wish to defend? The one that has dispossessed its Palestinian citizens of their lands and their rights? The one that, at best, views these Palestinian citizens as second-class? Perhaps it is the democracy that governs the Gaza Strip through vicious siege while it reigns as a military dictatorship in the West Bank?

Despite the obvious nature of the Israeli regime, Israeli liberals are not willing to contest the fundamental premise of internal Israeli discourse and acknowledge that the State of Israel simply is not a democracy. Never was.

To join the fight to topple Israeli apartheid, the few Jewish citizens of Israel willing to do so will first have to recognize that they are overprivileged and be willing to pay the price of relinquishing that status. An open rebellion against the regime has been taking place for decades, carried out by the Palestinian resistance movement. The price paid by those involved in it is immense. Jewish citizens of Israel must cross over and walk in their footsteps.

[documenting-apartheid]

SEPTEMBER 6, 2024 - Israeli activist Jonathan Pollak on the murder of 26-year-old Turkish-American peace activist and teacher Ayşenur Eygi, who was shot in the head by the Israeli Occupation Forces during a peaceful demonstration against illegal settlement activity:

"What happened today is no accident…It was quiet. There was nothing to justify the shot. The shot was taken to kill."

Full video transcript:

“What happened today is no accident. It is the continuation of the killing of 17 of Beita’s residents during demonstration since 2021. It is an intentional killing that is now receiving the light of day because she is an American citizen. It was an intentional killing that cannot be justified.  My name is Jonathan Pollak. I was there when she was shot. We got to Beita for the weekly demonstration against the settlement there. The army was already present where people pray in protest of the settlement. As soon as the prayer ended, clashes ensued, and the army shot tear gas and live ammunition immediately.  We were forced to retreat down towards the village and ended up standing at the outskirts of the built-up area of the village about 150-200 meters away from where the soldiers were. We stayed there for about half an hour. Soldiers at some point took over a rooftop that has a view over the entire area. including where we were.  It was quiet. There was nothing to justify the shot. The shot was taken to kill. There were two shots fired from the rooftop.  I’ve been doing this for 20 years. I know the difference in sound between tear gas, rubber coated bullets, live ammunition. These were two separate shots of live ammunition, one after the other. The first one hit the middle object and then a young man from a village in his thigh. And then I heard another shot, and then I heard people calling my name in English saying “we need help, we need help, come help us.” I ran over there, about 10 or 15 meters away behind me into the olive groves I found her lying on the ground beside the tree, bleeding from her head. I put my hand under her head to try to stop the bleeding. I took her pulse, she had a very weak pulse. We called the ambulance. From there we evacuated her to the village’s medical center, where the doctor came into the ambulance and continued into the hospital where they tried to resuscitate her but failed."

[argyrocratie]

"I would rather not trade in hope, because like all trade, it’s a spectacle of deception. I grew up in the animal liberation movement of the mid- and late 1990s, during the original Green Scare. I remember reading a letter that Free (Jeff Luers) sent from prison in some zine, maybe a year or two after his sentencing, which had a lasting impact on me. It’s been a long time and I can’t track it down now even with the internet supposedly making the rarest of documents available at our fingertips, so I’m sure I’m a bit off, but—sentenced to over twenty years in prison, Free brought up the Warsaw Ghetto rebellion as an example of how hope or the prospect of success isn’t a criterion for struggle and resistance. That hit home back then, and still does now.

The future cannot be foretold. A good friend who was involved in the underground resistance to the apartheid regime in South Africa told me that the late 1980s were the darkest time. [President Pieter Willem] Botha was in power, the US was still strongly backing white South Africa as an important anti-Soviet bastion, and the end of apartheid was not even remotely in sight. And then the USSR fell and the geopolitical situation dramatically changed, basically overnight. At first, everyone thought that was the end because the Soviets were the ANC’s most important backers. But a less obvious side effect was that South Africa’s pro-West apartheid government was no longer very important in the post-Cold War era; the fact that there was a strong movement in place to capitalize on these geopolitical changes was what brought about political change and the (imperfect) fall of apartheid.

The moral of the story is to organize and build movements of resistance even when everything seems lost. My view of anarchism isn’t utopian. In my eyes, every victory, every success, must be immediately perceived as a failure, as a power structure to struggle against and take down. They say perfect is the enemy of good, but that’s only because they lack any imagination and good is never good enough. Imperfection is a constant, but we just keep on fighting, turning victory into defeat into struggle at every turn."

-Jonathan Pollak interviewed in “A Nuclear Superpower and a Dispossessed People”: An Anarchist from Jaffa on the Violence in Palestine and Israeli Repression (2023)

[duranduratulsa]

Now showing on my 90's Fest Movie 🎥 marathon...That Thing You Do! (1996) on classic DVD 📀! #movie #movies #comedy #drama #music #thatthingyoudo #TomHanks #TomEverettScott #SteveZahn #jonathanscaech #ethanembry #CharlizeTheron #RitaWilson #LivTyler #JonathanDemme #giovanniribisi #bryancranston #ColinHanks #kevinpollak #chrisisaak #PeterScolari #BillCobbs #ObbaBabatunde #alexrocco #clinthoward #tracyreiner #SeanWhalen #geddewatanabe #dvd #90s #90sfest #durandurantulsas3rdannual90sfest

[vintagewarhol]

[crimethinc]

Human Rights Discourse Has Failed to Stop the Genocide in Gaza

https://crimethinc.com/GazaGenocide

Four months into the assault on Gaza, the Israeli military has forced over a million refugees to the edge of the Egyptian border and is now bombing them while threatening to mount a ground assault against them.

Jonathan Pollak, a longtime participant in Anarchists Against the Wall and other anti-colonial solidarity efforts, explains why we should not look to international institutions or protest movements within Israeli society to put a stop to the genocide in Gaza and calls on ordinary people to take action.

[collapsedsquid]

Israeli newspaper Haaretz has published two eyebrow-raising pieces in a row that cast doubts on Israel’s democratic norms. On Wednesday, it published an opinion piece by Jonathan Pollak with chunks of text redacted, referencing a standing gag order preventing media from discussing “administrative detention” – a system under which Israeli forces hold Palestinians indefinitely without charge or due process. The following day, it published a story detailing how, two years ago, the Israeli government prevented it from publishing an investigation using “emergency powers” and threats. This story later became the subject of an explosive report by +972 Magazine and the Guardian, alleging intimidation efforts by its intelligence agency, Mossad, against an International Criminal Court (ICC) prosecutor.

[...]

Megiddo, who was the author of the earlier investigation, said that before he published that investigation, he received a call from a senior security official summoning him to his office. During his meeting with the official, he was told that if he published, he “would suffer the consequences and get to know the interrogation rooms of the Israeli security authorities from the inside”, he said.

The report by +972 and the Guardian, published on Tuesday, centred on allegations that then-Mossad head Yossi Cohen attempted to extort then-ICC prosecutor Fatou Bensouda, to force her to drop an investigation of alleged war crimes committed by Israel in Palestine.

[duckiemimi]

versobooks has made six e-books on Palestine free to download on their website (click), including:

• “Ten Myths About Israel”

By Ilan Pappe

• “Palestine Speaks”

Edited by Mateo Hoke and Cate Malek

• “Blaming the Victims”

Contributions by Ibrahim Abu-Lughod, Janet L. Abu-Lughod, G.W. Bowersock, Noam Chomsky, Norman G. Finkelstein, Muhammad Hallaj, Rashid Khalidi, Peretz Kidron and Elia Zureik

Edited by Christopher Hitchens and Edward W. Said

• “The Case for Sanctions Against Israel”

Contributions by Ra'anan Alexandrowicz, Merav Amir, Hind Awwad, Mustafa Barghouthi, Omar Barghouti, Dalit Baum, Joel Beinin, John Berger, Angela Davis, Nada Elia, Marc H. Ellis, Noura Erakat, Neve Gordon, Ran Greenstein, Ronald Kasrils, Jamal Khader, Naomi Klein, Paul Laverty, Mark LeVine, David Lloyd, Ken Loach, Haneen Maikey, Rebecca O'Brien, Ilan Pappe, Jonathan Pollak, Laura Pulido, Lisa Taraki, Rebecca Vilkomerson, Michael Warschawski and Slavoj Žižek

Edited by Audrea Lim

• “The Punishment of Gaza”

By Gideon Levy

• “The Palestine Laboratory”

By Antony Loewenstein

they were very easy to download; just input your payment details and it’ll cost you nothing.

once you receive the confirmation e-mail (like the picture above), press on “download e-book.” for apple users, once the e-book has downloaded, press on the ↓ arrow on the bar at the bottom of your screen:

then press “downloads” and press on the e-book file. this will take you to this app:

then it’ll automatically take you to the cover page and the rest of the book. all the books you’ve downloaded will be on this app.

remember, the enemy of fascism and its propaganda is the thirst for knowledge and knowledge itself.

[tvbrasilnoticias]

Revelações do Haaretz Lançam Dúvidas sobre a Democracia em Israel

Um jornalista do Haaretz relata ameaças de um oficial sênior caso publicasse a história. O jornal israelense Haaretz publicou duas matérias consecutivas que levantam sérias questões sobre as normas democráticas em Israel. Na quarta-feira, o periódico divulgou um artigo de opinião de Jonathan Pollak, com trechos censurados devido a uma ordem de silêncio sobre a “detenção administrativa” – um…

[jewishvitya]

Someone pointed out it is passive voice, and that's true, I didn't express what I meant to. I was thinking about the way some publications phrase headlines to pretend that thrown stones and shootings are things that happen spontaneously. The Jerusalem Post is an outlet that I expect to not even mention the soldiers in the title.

Anyway. I wanted to post a video of Jonathan Pollak, an Israeli activist who was there in that protest. The clip is too long, so I'll just write out what he said:

"What happened today is no accident. It is the continuation of the killing of 17 of Beita's residents during demonstrations since 2021. It is an intentional killing that is now receiving the light of day because she is an American citizen. It was an intentional killing that cannot be justified.

"My name is Jonathan Pollak. I was there when she was shot.

"We got to Beita for the weekly demonstration against the settlement there. The army was already present where people prayed in protest of the settlement. As soon as the prayer ended, clashes ensued. The army shot tear gas and live ammunition immediately.

"We were forced to retreat down towards the village, and ended up standing at the outskirts of the built-up area of the village. 150-200 away from where the soldiers were.

"We stayed there for about half an hour. Soldiers at some point took over a rooftop that has view of the entire area, including where we were.

"It was quiet. There was nothing to justify the shot. The shot was taken to kill.

"There were two shots fired from the rooftop. I've been doing this for 20 years. I know the difference in sound between tear gas, rubber-coated bullets, and live ammunition. These were two separate shots of live ammunition, shot one after the other. The first one hit a metal object and then a young man from the village in his thigh.

"And then I heard another shot. And then I heard people calling my name in English. Saying we need help, we need help, come help us. I ran over there, about 10 or 15 meters behind me, farther away from the fortress, into the olive grove. I found her lying on the ground beside the tree, bleeding from her head. I put my hand under her head to try to stop the bleeding. I took her pulse. She had a very weak pulse.

"We called the ambulance. From there we evacuated her to the village's medical center, where the doctor came into the ambulance and continued into the hospital where they tried to resuscitate her, but failed.

I thought the first paragraph is especially important. To point out it's not a single incident.

The only democracy in the Middle East where the army shoots live bullets at a protest.

Friend pointed out it's good to see such a clear headline in the Jerusalem Post that doesn't use the passive voice.

Aysenur Ezgi Eygi belonged to the same movement as Rachel Corrie, who was also murdered by the Israeli army. They both deserved to live.

[kapitaali]

Puhe ihmisoikeuksista ei ole onnistunut pysäyttämään Gazan kansanmurhaa

Jaffalainen anarkisti siirtomaavallan vastaisten vapautusstrategioiden välttämättömyydestä

Neljä kuukautta Gazaan kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen Israelin armeija on pakottanut yli miljoona pakolaista Egyptin rajan reunalle ja pommittaa heitä ja uhkaa samalla käynnistää maahyökkäyksen heitä vastaan. Seuraavassa tekstissä Jonathan Pollak, joka on osallistunut pitkään Anarchists Against the Wall -järjestön toimintaan ja muihin kolonialismin vastaisiin solidaarisuuspyrkimyksiin, selittää, miksi meidän ei pitäisi odottaa kansainvälisten instituutioiden tai Israelin yhteiskunnan protestiliikkeiden lopettavan kansanmurhaa Gazassa, ja kehottaa tavallisia ihmisiä ryhtymään toimiin.

Liberaali israelilaislehti Haaretz hylkäsi tekstin lyhyemmän version, mikä on osoitus siitä, että toisinajattelun tila Palestiinassa ja Israelin yhteiskunnassa pienenee.

Puhe ihmisoikeuksista ei ole onnistunut pysäyttämään Gazan kansanmurhaa

Israelin ennennäkemätön hyökkäys Gazaan on kestänyt yli 120 päivää. Sen hirvittävät seuraukset ja kyvyttömyytemme lopettaa se pitäisi pakottaa meidät arvioimaan uudelleen näkökulmamme valtaan, käsityksemme siitä ja ennen kaikkea sen, mitä meidän on tehtävä taistellaksemme sitä vastaan.

Verenvuodatuksen, loputtomien kuoleman ja tuhon päivien, sietämättömän puutteen, nälän, janon ja epätoivon, taivaalta summittaisesti satavien tulen ja tulikiven ja valkoisen fosforin loputtomien öiden keskellä meidän on kamppailtava todellisuuden paljaiden ja rumien tosiasioiden kanssa ja muokattava strategioitamme uudelleen.

Virallisesti ilmoitetut kuolonuhrit — niiden monien palestiinalaisten lisäksi, jotka ovat edelleen hautautuneina raunioiden alle ja joita ei ole vielä otettu mukaan viralliseen laskentaan — merkitsevät jo nyt lähes 1,5 prosentin tuhoa Gazan kaistaleen kaikesta ihmiselämästä. Israelin kiihdyttäessä hyökkäyksiään Rafahiin näyttää siltä, että loppua ei ole näkyvissä. Pian joka viideskymmenes Gazan asukas on kuollut.

Rafahiin tällä viikolla tehtyjen Israelin ilmaiskujen seuraukset

Israelin armeija aiheuttaa Gazan 2,3 miljoonalle asukkaalle ennennäkemättömän määrän kärsimystä ja kuolemaa, joka ylittää kaiken Palestiinassa tai muualla 2000-luvulla koetun. Nämä huikeat luvut eivät kuitenkaan ole läpäisseet niitä paksuja eristäytyneisyyden ja irrallisuuden kerroksia, jotka leimaavat israelilaista yhteiskuntaa ja Israelin länsimaisia liittolaisia. Tämän tragedian pelkistäminen tilastoihin näyttää pikemminkin haittaavan kuin edistävän ymmärrystämme. Se muodostaa kokonaisuuden, joka peittää alleen yksityiskohdat: luvut peittävät alleen niiden lukemattomien yksilöiden persoonallisuuden, jotka ovat kuolleet tuskallisen ja erityisen kuoleman.

Samaan aikaan Gazan verilöylyn käsittämätön laajuus tekee sen ymmärtämisen yksittäisten uhrien tarinoiden kautta mahdottomaksi. Toimittajat, katusiivoojat, runoilijat, kotiäidit, rakennustyöläiset, äidit, lääkärit ja lapset — liian suuri joukko, jotta siitä voisi kertoa. Jäljelle jäävät kasvottomat, nimettömät hahmot. Heidän joukossaan on yli 12 000 lasta. Luultavasti paljon enemmän.

Pysähtykää ja sanokaa tämä ääneen, sana sanalta: yli kaksitoista tuhatta lasta. Tapettu. Voimmeko jotenkin ottaa tämän vastaan ja siirtyä tilastojen ulkopuolelle ja ymmärtää kauhean todellisuuden?

Kylmät ja tylyt luvut peittävät alleen myös sadat tuhotut perheet, joista monet on pyyhitty kokonaan pois — joskus kolme, jopa neljä sukupolvea, jotka on pyyhitty pois maan päältä.

Näiden lukujen varjossa on yli 67 000 loukkaantunutta, joista tuhannet halvaantuvat loppuelämäkseen. Gazan terveydenhuoltojärjestelmä on tuhoutunut lähes täysin, ja hengenpelastavia amputaatioita tehdään ilman nukutusta. Gazan infrastruktuuri on tuhoutunut laajemmin kuin Dresdenin pommituksissa toisen maailmansodan lopussa. Lähes kaksi miljoonaa ihmistä — noin 85 prosenttia Gazan kaistan väestöstä — on joutunut siirtymään kotiseudultaan, ja Israelin pommitukset ovat tuhonneet heidän elämänsä, kun he suojautuvat kaistan vaarallisen ahtaaseen eteläosaan, jonka Israelin hallitus on valheellisesti julistanut ”turvalliseksi”, mutta jota se edelleen pommittaa sadoilla 2000-kiloisilla pommeilla. Nälkä Gazassa, jonka Israelin valtion politiikka loi jo ennen sotaa, on niin vakava, että se on kuin nälänhätä. Epätoivossaan ihmiset ovat turvautuneet rehun syömiseen, mutta nyt sekin on loppumassa.

Noin kuukausi sitten eräs tuttavani, joka pakeni Rafahiin Gaza Citystä sen jälkeen, kun hänen kotiaan pommitettiin siellä, kertoi minulle, että hän ja hänen perheensä olivat joutuneet muuttamaan väliaikaisesta turvapaikasta toiseen jo kuusi kertaa yrittäessään paeta pommeja. Hän sanoi epätoivoissaan: ”Ei ole ruokaa, ei vettä, ei ole paikkaa, missä nukkua. Olemme jatkuvasti janoisia, nälkäisiä ja märkiä. Olen joutunut kaivamaan lapseni esiin raunioista jo kahdesti — kerran Gazassa ja kerran täällä Rafahissa.”

Joulukuussa 2023 Israelin armeija nimesi Al-Mawasin yhdeksi Gazan kaistan ainoista ”turvallisista alueista”. Sadattuhannet pakolaiset pakenivat sinne ja löysivät vain kaistaleen karua maata ilman ruokaa, vettä tai sanitaatiota. Nyt Israelin armeija hyökkää myös niin sanottuja ”turvavyöhykkeitä” vastaan. Tässä kuvassa näkyy pakolaisleiri 9. helmikuuta 2024.

Näiden verivirtojen on murrettava apatiamme seinät. Kunpa aika pysähtyisi niin pitkäksi aikaa, että voisimme käsitellä suruamme. Mutta se ei voi. Se jatkaa kulkuaan, kun Gazaan putoaa lisää pommeja.

Vuosikymmeniä jatkunut epäoikeudenmukaisuus on tasoittanut tietä tälle. Nakbasta on kulunut noin 75 vuotta — 75 vuotta Israelin siirtokuntakolonialismia — mutta sen puolustajat kieltävät edelleen tosiasiat. Jopa sen jälkeen, kun Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) totesi, että on todellakin syytä pelätä, että Gazassa tehdään kansanmurhaa, Yhdysvallat ja monet muut Israelin länsimaiset liittolaiset ovat tosiasiassa pysyneet hiljaa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kutsui tuomioistuimen pelkkää halukkuutta keskustella tapauksesta ”häpeäksi, jota ei voida poistaa sukupolvien aikana”. Tuomio on todellakin häpeällinen. Huolimatta siitä, että kaikki oli paljain silmin nähtävissä, tuomioistuin ei määrännyt Israelia lopettamaan tulitusta. Tämä on häpeäksi tuomioistuimelle itselleen ja sille ajatukselle, että kansainvälisen oikeuden pitäisi suojella niiden ihmisten elämää ja oikeuksia, joita kansakuntien sotilaallinen voima murskaa.

Epäilemättä sanotaan, että laki on luonteeltaan pikkutarkka ja että se ei tarkastele metsää kokonaisuutena vaan yksittäisiä puita. Tähän meidän on vastattava, että todellisuuden, tosiasioiden ja terveen järjen on oltava lain yläpuolella, ei sen alapuolella. Israel käyttää huomattavia voimavaroja taistelukentän legalismiin, jonka tarkoituksena on antaa suojaa sen murhaaville teoille. Tähän lähestymistapaan kuuluu todellisuuden pilkkominen ohuiksi viipaleiksi, jotka koostuvat itsenäisesti laillisesti hyväksytyistä havainnoista ja toimista. Kerrostalossa X oli sotilaskohde, mikä oikeuttaa yli kahdenkymmenen siviilin kuoleman; kerrostalossa Y asui Hamasin palkkaama palomies, mikä oikeuttaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti päätöksen tuhota kolme naapuriperhettä. Tällä käytännöllä ei kuitenkaan voida muuttaa kansanmurhavettä lailliseksi viiniksi. Kyse on oikeudellisesta kaasuvalotuksesta, joka pilkkoo todellisuuden palasiksi peittääkseen mielivaltaisen joukkomurhan.

Jos teurastus 1,5 prosenttia väestöstä neljässä kuukaudessa ei ole kansanmurha; jos Israelin tekoja ei pidetä niin vakavina, että tuomioistuin voisi määrätä sen välittömästi lopettamaan tappamisen, ei edes sen valossa, että tunnetut israelilaiset poliitikot ja lehdistön jäsenet, puhumattakaan Israelin presidentistä ja pääministeristä, yllyttävät avoimesti palestiinalaisten tuhoamiseen; kun rangaistuksen puuttuminen tällaisesta yllytyksestä ja tällaisista teoista hyväksytään sen sijaan, että ne leimattaisiin kansanmurhaksi yksinkertaisimmilla termeillä — silloin sanat, joita käytämme todellisuuden kuvaamiseen, ovat menettäneet kaiken merkityksensä, ja tarvitsemme kipeästi uutta kieltä, joka ei rajoitu vain juridiseen kielenkäyttöön.

Teurastajan veitsen jättäminen teurastajan käteen — Israelin jättäminen koskemattomaksi, häiritsemättömäksi — tarkoittaa sitä, että teurastuksen annetaan jatkua Gazassa. Tämä on kansainvälisen oikeuden ja sen noudattamisesta vastaavien instituutioiden jatkuva epäonnistuminen.

Tämä epäonnistuminen siirtää vastuun käynnissä olevan katastrofin lopettamisesta kansalaisyhteiskunnan harteille. Tämän pitäisi pakottaa meidät ylittämään tyhjät liberaalit ihmisoikeusparadigmat, jotka ovat korvanneet vapautuksen vasemmistopolitiikan hallitsevana diskurssina.

Seuraukset Israelin hyökkäyksestä al-Zawaidan pakolaisleiriin 7. helmikuuta 2023.

Tie eteenpäin

Viime vuosikymmeninä poliittisen vasemmiston kaapannut ihmisoikeuskeskustelu on vetänyt meidät pois vapautumisen ja tehokkaan toiminnan kehyksestä. Nyt on selvää, että meidän on palattava pois liberaalista ajattelusta, jotta voimme luoda uudelleen strategioita, jotka riisuvat aseista ja purkavat valtaa. Moraalinen osallisuus Israelin rikoksiin, jota edustaa kansainvälisen tuomioistuimen kieltäytyminen määräämästä välitöntä tulitaukoa, pakottaa meidät tekemään näin. Se tarjoaa vakuuttavan perusteen sille, että meidän kaikkien on irtauduttava nykyisestä epäonnistuneesta järjestelmästä.

Toisaalta todellisuus ei odota, että saamme asioista selvää. Emme voi vain odottaa, että ryhdymme toimiin ennen kuin olemme kehittäneet ja tehneet tunnetuksi uusia narratiiveja ja käsitteellisiä kehyksiä. Meidän on käytettävä kaikkia käytettävissämme olevia keinoja toimiaksemme juuri nyt.

Tarjoaako kansainvälinen tuomioistuin meille välineitä, joita voimme käyttää? Kansainvälistä tuomioistuinta pidetään kansainvälisen oikeuden korkeimpana oikeusasteena. Vaikka sillä ei ole itsenäisiä täytäntöönpanomekanismeja YK:n turvallisuusneuvoston lisäksi, sen päätöksiä ja oikeuskäytäntöä pidetään kansainvälisen oikeuden oikeuskäytännön perustana, ja ne sisällytetään usein kansallisten tuomioistuinten päätöksiin näissä asioissa. Huolimatta siitä, että tuomioistuin määräsi hyvin vähän toimenpiteitä Israelia tai käynnissä olevaa kansanmurhaa vastaan, se totesi, että on huomattavia syitä uskoa, että kansanmurha on käynnissä.

Koska tuomioistuin ei ryhtynyt mihinkään todellisiin toimiin Israelia vastaan, pitäisi olla selvää, että vastuu toimista kuuluu meille ja liikkeillemme. Onneksi tuomio saattaa myös antaa meille joitakin välineitä, joita voimme käyttää tässä ja nyt, kun kehitämme uusia vapautumisen puitteita. Yksi tällainen esimerkki on Kalifornian liittovaltion tuomioistuimessa äskettäin nostettu kanne, jonka tarkoituksena on määrätä Yhdysvaltain hallinto lopettamaan sotilaallinen tuki Israelille. Juttu hylättiin sillä perusteella, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikka ei kuulu tuomioistuimen toimivaltaan, mutta se kuitenkin totesi, että Israel syyllistyy uskottavasti kansanmurhaan Gazassa kansainvälisen tuomioistuimen tuomion perusteella.

Oikeudellinen peruste sille, että hallitusten on pidättäydyttävä osallisuudesta kansanmurhaan, on perusteltu Yhdysvaltojen ja monien muiden maiden lainsäädännössä. Alankomaalainen tuomioistuin määräsi hiljattain Alankomaiden hallituksen pysäyttämään osien toimittamisen F-35-hävittäjiin, joilla Israel pommittaa Gazan aluetta. Nyt saattaisi olla uskottavaa pakottaa useampia hallituksia määräämään asevientikieltoja, pakotteita tai muita toimenpiteitä kansallisten tuomioistuinten kautta.

Tällaiset strategiat johtavat kuitenkin siihen, että joudumme turvautumaan niin sanottuihin asiantuntijoihin, eivätkä ne auta meitä rakentamaan liikkeitä. Kansanmurhaa ei pysäytetä Israelin yhteiskunnan sisältä käsin. Paineen on tultava ulkopuolelta. Nyt on aika ryhtyä suoriin toimiin ja alhaalta ylöspäin suuntautuviin toimiin, kuten yhteisölähtöisiin boikotteihin, jotka kohdistuvat israelilaisiin tuotteisiin, niitä myyviin myyjiin, Israelin kulttuuri- ja propagandavientiin ja kaikkeen muuhun, mikä tukee maailmanlaajuista boikotti-, divestointi- ja pakoteliikettä. Tacoman sataman saarto tai niiden satamatyöläisten toimet eri puolilla maailmaa, jotka kieltäytyvät lastaamasta israelilaisia laivoja ja rahtia ja kuljettamasta aseita Israeliin, ovat esimerkkejä siitä, miten voimme ehkä edetä ja rakentaa ennakoivaa ruohonjuuritason liikettä.

Mielenosoittajat saartoivat tehtaan, joka valmistaa osia F-35-koneisiin, joita Israelin armeija on käyttänyt hyökkäyksessään Gazaan.

Meidän on tehtävä kaikki voitavamme pysäyttääksemme nyt tapahtuva kansanmurha, mutta on tärkeää, että lähestymme sitä askeleena kohti palestiinalaisten vapauttamista ja Israelin siirtokuntakolonialismin purkamista. Palestiinalaisten esittäminen pelkkinä uhreina, jotka ovat Israelin sorron armoilla, on joskus hyvää tarkoittava, mutta se pyyhkii pois heidän persoonallisuutensa ja toimijuutensa. Samalla kun pyrimme pysäyttämään Israelin sotakoneiston, meidän on ilmaistava, että tämä on osa taistelua Israelin kolonialismin lopettamiseksi, ja keskitettävä palestiinalaiset tämän tarinan päähenkilöiksi.

Ongelman juurisyyt

Israel on jo ennen Israelin valtion perustamista ollut rasistinen ja kolonialistinen yhteiskunta, jonka lähtökohtana on ajatus, että israelilaiset ovat pohjimmiltaan palestiinalaisia parempia. Tämä on Israelin poliittisen ajattelun valtavirta sekä sen oikealla että niin sanotulla vasemmalla siivellä. Tämä ajattelutapa on ollut syynä valtion perustamista edeltäneeseen palestiinalaisten joukkokarkotukseen, vuoden 1948 Nakban etniseen puhdistukseen sekä apartheidin ja sotilashallinnon eri muotoihin siitä lähtien. Itse asiassa Israelin historiassa on ollut vain yksi vuosi — vuosi 1966 — jolloin se ei ole asettanut sotilasdiktatuuria ainakin osaan palestiinalaisväestöstään.

Palestiinalaisten päivittäinen elämä Israelin vallan alla on jo kauan ennen nykyistä hyökkäystä Gazaan ollut jatkuvaa terroria väkivallan ja epävarmuuden keskellä. Palestiinalaisena oleminen tarkoittaa sitä, että kulkee tarkastuspisteen läpi tietämättä, vedetäänkö sieltä ulos ja pidätetäänkö läpitulija; se tarkoittaa siirtokuntalaisten väkivaltaa; se tarkoittaa sitä, että joutuu vankilaan hallinnolliseen pidätykseen tietämättä miksi tai kuinka pitkäksi aikaa; se tarkoittaa sotilaallista hyökkäystä keskellä yötä. Se on kaikkea tätä ja vielä pahempaa, päivästä toiseen, koko eliniän ja sukupolvien ajan. Yksi monista 7. lokakuuta tapahtuneista asioista oli se, että myös israelilaiset kokivat lyhyen aikaa yhteiskuntana tällaista eksistentiaalista kauhua, levottomuutta aiheuttavaa epävarmuutta ja turvattomuutta.

Lokakuun 7. päivän tapahtumilla on ollut niin suuri vaikutus Israelin yhteiskuntaan, että vielä tänäkin päivänä useimmat israelilaiset pitävät itseään narratiivin pääuhreina. Yksi seuraus tästä on se, että Israelilla on pakkomielle suhteuttaa Gazan kansanmurha lokakuun 7. päivän väkivaltaisuuksiin. Israelilaiset valittavat usein ICJ:n päätöksestä, että tuomioistuin ei maininnut 7. lokakuuta päätöksessään (itse asiassa se mainitsi sen). Samalla tällä kontekstivaatimuksella pyritään peittämään laajempi asiayhteys. Monet ihmiset, myös niin sanotussa vasemmistossa, ilmaisevat närkästyksensä, kun nykytilanne asetetaan Nakban, vuoden 1967 miehityksen tai meneillään olevan piirityksen yhteyteen. Tämän nurinkurisen logiikan mukaan kontekstin tarjoaminen koetaan israelilaisten kansanmurhaksi.

Palestiinalaiset lääkärit yrittävät epätoivoisesti pelastaa Israelin hyökkäyksessä loukkaantuneiden palestiinalaisten, myös lasten, henkiä.

Israelilainen rasismi oli yleistä ennenkin, mutta lokakuun 7. päivän jälkeen peittelemättömistä kansanmurhapuheista ja avoimista kehotuksista varsinaiseen kansanmurhaan on tullut normi. Israelin yhteiskunnassa ei ole mitään merkittävää liikettä kansanmurhaa vastaan. Protestiliikkeet, joita on olemassa, ovat kooltaan ja vaikutukseltaan mitättömiä, tai ne keskittyvät lähinnä vaatimaan panttivankien vaihtosopimusta tai Israelin sisäisiin asioihin, jotka muistuttavat ennen lokakuun 7. päivää vallinnutta oikeuslaitosta kannattavaa liikettä.

Gazan hyökkäyksen ja Israelin hallinnon laajempien näkökohtien vastarinnan pikkuruiset yksittäiset saarekkeet ovat niin pieniä, että ne olisi ymmärrettävä pyöristysvirheeksi, ei todelliseksi voimaksi. Ajatus siitä, että Israelin yhteiskunnassa on olemassa kolonialismin vastainen ja palestiinalaisten vapauttamista ajava liike, on harhakuvitelma. Jotta siirtokuntayhteiskunnan sisältä tulevat voisivat osallistua todellisen vapauden tulevaisuuteen vievän tien raivaamiseen, heidän on torjuttava Israelin kolonialismi perusteellisesti. Meidän on pidettävä mielessä, että vaikka haluaisimmekin olla osa ratkaisua, pysymme luonnostaan myös osana ongelmaa.

Kun lähestymme kansanmurhan jälkeistä tulevaisuutta, meidän on kysyttävä, miten tasa-arvoiset ajatukset säilyvät sodan, kuoleman ja tuhon runtelemassa todellisuudessa. Ei ole selvää miten voimme kuvitella ja luoda tulevaisuuden, joka voi ylittää lähimenneisyyden trauman, varsinkin kun otetaan huomioon, että vaikka raunio ja väkivalta saattavat vähentyä, kun hyökkäys on loppunut, Israelin sorto jatkuu.

Mikään ei ole vielä selvää kansanmurhan jälkeisestä tulevaisuudesta, ei myöskään se, miten palestiinalaisten vapautusliike kehittyy. Se on palestiinalaisten itsensä päätettävissä. Selvää on — ja sen olisi pitänyt olla selvää jo kauan ennen tätä — että kolonialismia vastustavat eivät saa paistatella sen antamissa etuoikeuksissa. Vapauteen johtavan tien tarkat yksityiskohdat ovat epävarmoja, mutta on kiistatonta, että ne, jotka haluavat auttaa sen tasoittamisessa, voivat osallistua siihen vain palestiinalaisliikkeen sisällä. Vastuu siitä, että löydetään keinoja tehdä niin ja ylittää pakotetun kansallisen identiteetin rajat, jotka on asetettu juuri sen estämiseksi, kuuluu niille, jotka haluavat tukea palestiinalaisia ja irrottautua kolonialismin rajoista.

  Lähde: https://crimethinc.com/2024/02/13/human-rights-discourse-has-failed-to-stop-the-genocide-in-gaza-an-anarchist-from-jaffa-on-the-necessity-of-anti-colonial-strategies-for-liberation

https://kapitaali.com/puhe-ihmisoikeuksista-ei-ole-onnistunut-pysayttamaan-gazan-kansanmurhaa/

[dailyanarchistposts]

The Path Forward

The human rights discourse that has hijacked the political left in recent decades has drawn us away from a framework of liberation and effective action. It is now clear that we must track back from liberal thinking in order to reestablish strategies that disarm and deconstruct power. The moral complicity with Israel’s crimes that is represented by the ICJ’s refusal to order an immediate cease fire forces us to do this. It offers a convincing argument that we all need to break with the current failed system.

On the other hand, reality will not wait for us to figure things out. We cannot simply take our time and wait to take action until we have developed and popularized new narratives and conceptual frameworks. We have to use whatever means are available to us to act right now.

Does the ICJ offer us any tools we can use? the ICJ is considered the highest instance of international law. Although it has no independent enforcement mechanisms aside from the United Nations Security Council, its rulings and case law are considered the bedrock of international law jurisprudence, and they are often incorporated into the rulings of national courts on these matters. Despite having ordered very few measures against Israel or the ongoing genocide being carried out, the court did determine that there is considerable cause to believe that genocide is taking place.

Because the court did not take any real measures against Israel, it should be evident that the responsibility to act falls upon us and our movements. Fortunately, the ruling might also give us some tools to use in the here and now while we are developing new frameworks of liberation. One such example is a recent lawsuit at a California federal court aimed at ordering the US administration to halt military support to Israel. The case was dismissed on the grounds that US foreign policy is outside the court’s jurisdiction, but it did determine that Israel is plausibly committing genocide in Gaza on the basis of the ICJ ruling.

The legal case that governments must refrain from complicity in genocide is not unsubstantiated in US law, as well as in many other countries. A Dutch court recently ordered the government of the Netherlands to halt the delivery of parts for F-35 fighter jets that Israel is using to bombard the Gaza Strip. It might be plausible now to force more governments to impose arms embargos, sanctions, or other measures through national courts.

However, such strategies still reduce us to relying on so-called experts; they will not help us build movements. The genocide will not be stopped from within Israeli society. Pressure to do so must come from outside. It is now time for direct action and bottom-up efforts, like community-driven boycotts on Israeli goods, vendors who trade in them, Israeli cultural and propaganda exports, and anything else that feeds into the global boycott, divestment, and sanctions movement. The blockading of the port of Tacoma or the actions of dock workers around the world who refuse to load Israeli ships and cargo and transport arms to Israel are examples of how we might be able to move forward, building towards a proactive grassroots movement.

We must do everything within our power to stop the genocide that is taking place now, but it is important that we approach doing so as a step towards promoting Palestinian liberation and the dismantling of Israeli settler-colonialism. The portrayal of Palestinians as little more than victims at the mercy of Israeli repression is sometimes well intentioned, but it erases their personhood and agency. While we strive to bring Israel’s war machine to a halt, we must articulate that this is part of the struggle to end Israeli colonialism, and center Palestinians as the protagonists of that story.

[daloy-politsey]

On October 7, Hamas, the ruling party in the Gaza Strip, breached the siege wall surrounding them to carry out a series of attacks. The Israeli government has responded with a full military operation. While both sides have targeted civilians as well as soldiers, these events can only be understood in the context of decades of repression and ethnic cleansing.

At the time, we were just wrapping up an interview with Jonathan Pollak, an anarchist from Jaffa—a Palestinian town that was majority-Arabic until recently. A longtime participant in Anarchists Against the Wall and other anti-colonial solidarity efforts, Jonathan is currently facing a prison sentence for protest activity earlier this year. In the following interview, he describes how he sees the current escalation. He also describes how the Israeli judicial system structurally oppresses Palestinians, explains how to support Palestinian prisoners, and evaluates the effectiveness of solidarity efforts over the years.

If we ask Palestinians to not turn to violence, we must not forget the reality they confront. When Palestinians in Gaza marched at the Israeli barrier that imprisons them in 2017-18, they were shot dead in the hundreds. The images circulating now are gruesome and shocking. I don’t intend to euphemize, justify, or condone—but in the course of struggle, the path to liberation almost always takes grotesque turns.

[moviesinfocus]

Notebook Reviews: THE WHOLE NINE YARDS

Notebook Reviews: THE WHOLE NINE YARDS

Jonathan Lynn – 2000 The Whole Nine Yards is fun comedy featuring Matthew Perry‘s finest big screen performance (it’s really his film). Bruce Willis plays the tough guy (and he plays it a little too straight) but he seems to be having fun sparring with Perry. The supporting cast is also game – with Amanda Peet, Michael Clarke Duncan, Natasha Henstridge and Kevin Pollak all doing good work. You…

[demifiendrsa]

Injustice animated movie | Red Band Trailer

Injustice animated movie will be available on 4K Ultra HD Blu-ray Combo Pack Blu-ray, and Digital on October 19, 2021.

4k/Blu-ray/Digital cover

Cast

Justin Hartley as Superman

Anson Mount as Batman

Janet Varney as Wonder Woman

Brandon Micheal Hall as Cyborg

Kevin Pollak as The Joker & Jonathan Kent

Anika Noni Rose as Catwoman

Reid Scott as Green Arrow & Victor Zsasz

Edwin Hodge as Mr. Terrific & Killer Croc

Gillian Jacobs as Harley Quinn

Oliver Hudson as Plastic Man

Laura Bailey as Lois Lane & Rama Kushna

Faran Tahir as Ra’s al Ghul as Nightwing & Aquaman

Yuri Lowenthal as Mirror Master, Flash & Shazam

Zach Callison as Damian & Jimmy Olsen

Brian T. Delaney as Green Lantern

Fred Tatasciore as Captain Atom

Andrew Morgado as Mirror Master Soldier

Synopsis

Inspired by Injustice: Gods Among Us, NetherRealm Studios’ popular video game, and the best-selling DC graphic novel based on the video game, Injustice: Gods Among Us: Year One by Tom Taylor, the animated film Injustice finds an alternate world gone mad - where The Joker has duped Superman into killing Lois Lane, sending the Man of Steel on a deadly rampage. Unhinged, Superman decides to take control of the Earth for humanity’s own good. Determined to stop him, Batman creates a team of like-minded, freedom-fighting heroes. But when Super Heroes go to war, can the world survive?