#Elämää ei sen enempää | Explore Tumblr posts and blogs

tuomivuori · 7 years ago

Text

Herran haltuun, osa 1: Rikos ja rangaistus

Ficciä tästä mun ripari-AU:sta, because I can!

Pairing: Tässä osassa ei vielä mitään

Genre: Teini-AU, nykyaika-AU, huumori

Disclaimer: Linnan hahmot, minä olen vain nuorentanut niitä joitain vuosia ja siirtänyt 70 vuotta tulevaisuuteen. Tässä osassa on myös mukailtu eräitä alkuperäisteoksen kohtauksia melko suoraan, joten niistäkin kunnia kirjailijalle.

A/N: Tähän on tulossa ainakin neljä osaa, joista kolme on suunnilleen valmiina. Ajattelin aluksi vaihdella "päähenkilöä” osien välillä, mutta kirjoitettuani yhden myöhemmän pätkän Määtän näkökulmasta, päätinkin kirjoittaa koko hoidon siitä. Määttä on täydellinen POV-hahmo, koska Määttä sees all. :D

Oon yrittänyt dialogissa löytää jonkinlaista tasapainoa nykypuhekielen ja hahmojen murteiden välillä, koska nuoret harvemmin puhuu ainakaan hirveän paksua murretta. En kuitenkaan ole mikään murre-ekspertti, joten siellä voi olla kummallisuuksia.

Aatos Armas Määtällä ei ollut mitään vahvaa mielipidettä rippikoulusta. Hän oli mennyt, kun ei ollut sen suurempaa syytä olla menemättä. Joutihan sitä, kesäloma oli pitkä ja leiri vain kahden viikon mittainen. Voisi siellä olla ihan hauskaakin. Ja ainakin sukulaisilta saisi hyvät rahat konfirmaation jälkeen.

Ei hänellä ollut vahvaa mielipidettä uskonnostakaan. Jos tuolla pilven päällä joku kaikkivaltias ukko kökötti, ei hän ollut paljon Aatoksen elämää häirinnyt olemassaolollaan. Ei ollut lähettänyt ihmeitä tai näkyjä sen paremmin kuin taivaallisia rangaistuksiakaan, vaikka oli Aatos elämänsä aikana jokusen kerran lausunut turhaan ”Herran, sinun Jumalasi nimen”.

Riparille Aatos oli mennyt samalla asenteella kuin hän luovi elämän läpi yleensäkin: Katsotaan, mitä tapahtuu. Ei liikoja odotuksia, mutta ei paineitakaan. Saattaisihan sieltä löytyä uusia kavereita, tai sitten ei. Ei sen niin väliksi, kyllä Aatoksella oli niitäkin jo valmiiksi sen verran, mitä tarvitsi. Kaverit vain sattuivat olemaan vuotta-paria vanhempia, joten he olivat jo suorittaneet kirkollisen oppivelvollisuutensa.

Leirin alussa heidät oli jaettu sattumanvaraisesti neljän hengen mökkeihin, tytöt ja pojat tietenkin erikseen, etteivät nuoret vain joutuisi kiusaukseen harrastaa syntiä. Isoset nukkuivat omassa kahdeksan hengen mökissään ja ohjaajilla oli yksityishuoneet leirikeskuksen päärakennuksessa.

Aatoksen kanssa samaan majoitusmökkiin oli sattunut varsin sekalainen seurakunta. Rahikainen, jonka syntisiä taipumuksia eivät hillinneet sen enempää yövahdit kuin sukupuolisegregaatio, koska tämä oli taitava hiippailemaan ja ilmeisestikin seksuaalisesti kiinnostunut lähes mistä tahansa, millä oli pulssi. Lehto, joka vihasi uskontoa, ihmisiä ja ylipäänsä suurin piirtein kaikkea. Ja viimeisenä mutta myös vähäisimpänä Riitaoja, joka puolestaan tuntui pelkäävän useimpia asioita eikä kaikesta päätellen ollut koskaan aiemmin ollut montaa yötä poissa kotoa.

Vaikka niin erilaiset persoonat tuskin olisivat normaaliolosuhteissa päätyneet toistensa seuraan, samassa mökissä nukkuminen teki Määtästä, Lehdosta ja Rahikaisesta jonkinlaisen enemmän tai vähemmän dynaamisen trion. Aatoksen puolesta Riitaojakin olisi saanut olla mukana porukassa, mutta Lehdolla tuntui verenpaine menevän katosta läpi pelkästä pojan näkemisestä. Eikä Riitaoja näyttänyt edes haluavan olla mukana missään pahuuksissa, mikä taas oli suurin osa Rahikaisen ehdottamista ajanviettotavoista.

Naapurimökissä nukkuivat ja usein kolmikon seuraan liittyivät kaikesta uskonnollisesta paatoksesta suuresti huvittuva meemikuningas Vanhala, vilkkaasti säksättävällä Turun murteellaan kaikkea kommentoiva Hietanen, hyvin vasemmistolainen ja vannoutunut ateisti Lahtinen, sekä Honkajoki, josta ei voinut olla varma, oliko tämä eksentrinen nero vai pelkästään eksentrinen.

Jostain syystä leirin pojat olivat alkaneet kutsua toisiaan sukunimillä jo leiriä edeltävissä tapaamisissa. Tapa oli kai lähtenyt siitä, että Lehto oli esitellyt itsensä pelkästään Lehdoksi pakollisilla esittäytymiskierroksilla ja käytti muistakin vain sukunimiä. Siitä oli tullut jonkinlainen miehisen yhteisöllisyyden osoitus, sillä leirin tyttöjä kutsuttiin etunimillä. Toisaalta myös kaikkien vihaamaa, tiukkapipoista apuopettaja Lammiota sanottiin Lammioksi, mutta nimi lausuttiin aina inhoa tihkuvalla äänensävyllä, joka teki selväksi, että tämä ei kuulunut poikien veljelliseen porukkaan.

Myös nuorisopastori Kaarnaa, kirkkoherra Sarastietä ja poikaisosia kutsuttiin sukunimillä, lukuun ottamatta Tassua, jota kutsuttiin vain Tassuksi. Jopa ohjaajat kutsuivat häntä Tassuksi, vaikka käyttivät muista etunimiä, joten kukaan ei tiennyt tämän oikeaa nimeä.

Tassusta puhuttaessa ei voinut olla mainitsematta Rokkaa, ja toisinpäin. Nämä olivat erottamaton kaksikko, joista Rokka oli lähes taukoamatta myös toisen puolesta puhuva ja tätä jatkuvasti hyysäävä osapuoli, kun taas Tassu oli hiljainen, puhui enimmäkseen vain Rokalle ja oli tämän hyysättävänä. Koskela oli rauhallinen ja harvasanainen isonen, josta kaikki leiriläiset pitivät, koska hän tuntui aidosti olevan heidän puolellaan. Mielosesta sen sijaan ei pidetty, sillä tämä käytti isosen auktoriteettiaan määräilyyn ja tärkeilyyn. Sen lisäksi tämä oli maininnut joskus, ettei pitänyt koirista, mikä oli kaikkien mielestä vähintäänkin epäilyttävää ja merkki mahdollisesta psykopatiasta.

Tyttöisosissa oli oma erottamaton kaksikkonsa, Lyyti ja Tyyne, jotka tuntuivat myös olevan hyviä ystäviä Rokan ja Tassun kanssa. Lyyti oli tarmokas ja kipakka mutta lämmin persoona, kun taas Tyyne oli lempeä mutta pinnan alla ilkikurinen ja huumorintajuinen. Heidän lisäkseen oli vielä kaunis, suorasukainen ja ketään kumartelematon Vera, joka harrasti flamencoa – hän esitteli joskus iltaohjelmissa heille taitojaan – ja oli hyvin monen leiriläisen päiväuni.

Aatos ei olisi etukäteen aavistanut, että hänestä tulisi yksi leirin ”pahoista pojista”, koska hänellä ei varsinaisesti ollut koskaan ollut mitään suurta tarvetta kapinoida sääntöjä vastaan. Kuitenkin Rahikaisen oveluus ja opportunismi, Lehdon auktoriteettiviha ja uhkarohkeus sekä Määtän tapa ikään kuin validoida toisten huonot ideat ”mikä jottei, samapa tuo” -asenteellaan saivat yhdessä aikaan kemiallisen reaktion, jonka lopputuloksena oli paljon rikottuja tai vähintäänkin erittäin pitkälle venytettyjä sääntöjä, läheltä piti -tilanteita ja myös muutamia kiinnijäämisiä.

Muistettavin näistä tapauksista oli eräs yö, kun Rahikainen keksi haluavansa pizzaa. Pojat tiesivät, että muutaman kilometrin päässä leiripaikasta oli kebab-pizzeria, koska bussi oli ajanut sen ohi tuodessaan heidät. He myös tiesivät, että leirialueelta poistuminen ja yöllä liikkuminen muualle kuin vessaan oli kiellettyä. Mökkien ulkopuolella partioi joko Lammio tai joku isosista vuoroittain ainakin aamukolmeen asti, mutta Rahikainen ei aikonut odotella niin kauaa pizzanhimossaan kärvistellen.

Siispä pojat kiipesivät vähän puolenyön jälkeen äänettömästi ulos ikkunasta ja kiersivät metsän kautta hiekkatielle, joka vei kohti isompaa tietä, sivistystä ja roskaruokaa.

He päätyivät ottamaan pizzat mukaan, koska mökkeihin tehtiin myös yleensä ainakin yksi tarkastuskäynti yössä, joten mitä nopeammin he pääsisivät takaisin sänkyihinsä viattoman näköisinä uinumaan, sitä pienemmällä todennäköisyydellä he jäisivät nalkkiin. Pizzat pitäisi piilottaa jonnekin ulos ja syödä myöhemmin, ettei yövahti haistaisi niitä tullessaan tekemään tupatarkastusta. Tosin söisivät he tietysti ensin vähän.

Sinä yönä onni ei kuitenkaan ollut heidän puolellaan. Kolmikko oli kävelemässä hiekkatietä pizzalaatikoiden kanssa ja aikeissa juuri kääntyä metsän suojaan, kun taskulampun valokiila osui heihin. Lammio oli ollut kiertämässä leirialuetta ja sattunut sen laidalle juuri kun pojat olivat tulleet näköetäisyydelle.

He jähmettyivät ja ampaisivat sitten metsään kuin ajovaloihin jääneet peurat. Lammio huusi jotain heidän peräänsä ja lähti juoksemaan samaan suuntaan metsän laitaa pitkin, etteivät karkulaiset pääsisi hänen ohitseen. He eivät olleet varmoja, oliko heidät tunnistettu, mutta tajusivat silti pelin olevan menetetty. Vaikka he pääsisivät Lammion ohi ja takaisin mökkiinsä, ei olisi vaikea huomata, ketkä olivat olleet nukkumassa ja ketkä juosseet pitkin metsiä. He eivät kuitenkaan voineet luovuttaa, vaan takaa-ajo oli käytävä kunnialla loppuun saakka, joten he juoksivat.

Metsässä oli pimeää ja juostessa täytyi keskittyä siihen, ettei kompastunut kiviin tai juuriin ja lentänyt turvalleen. Hetken kuluttua Aatos huomasikin, ettei enää nähnyt eikä kuullut Lehtoa ja Rahikaista, vaikka nämä olivat hetki sitten juosseet hänen edellään.

Hän pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Jaaha. Ympäröivät puut näyttivät aika samalta kuin kaikki muutkin puut, joten siitä ei ollut juurikaan hyötyä. Metsän reunaa ei näkynyt, eikä Aatoksella ollut hajuakaan, kuinka kauas oli juossut. Toiset olivat varmaan kääntyneet jossain vaiheessa. Hän oli kuitenkin aka varma, että oli itse juossut suoraan, joten leirikeskuksen pitäisi olla jossain takana ja vasemmalla.

Ilman kiirettä Määttä lähti kävelemään takaisin päin ja kuulosteli samalla, josko jostain kuuluisi elämän ääniä. Jonkin ajan kuluttua hänen korviinsa kantautuikin Lammion kimakka nasaali, josta ei voinut erehtyä. Hän tupsahti ulos metsästä leirikeskuksen pallokentälle ja näki sen toisella puolella rikostoverinsa seisomassa Lammion läksytettävinä. Koskelakin oli paikalla, varmaan seuraavana vahtivuorossa. Määttä tallusti joukon jatkoksi juuri parahiksi todistamaan, kuinka Lehdon no fucks given -asenne saavutti huippunsa ja suorastaan eeppiset mittasuhteet.

”Eikös Toivokaan tiennyt, ettei mökeistä saa poistua yöllä?” kysyi Lammio, ääni alentuvaa sarkasmia valuen.

”Tiesin.”

Jos Määtällä olisi ollut paineilmalla toimiva äänitorvi, nyt olisi ollut aika tuutata sitä niin pirusti.

”Mikä röyhkeys! Pesette huomenna vapaa-ajalla vessarakennuksen läpikotaisin, myös käsienpesupisteen. Nyt painutte nukkumaan, ja nämä pizzat takavarikoidaan.”

Rahikainen joutui luovuttamaan pizzalaatikot Lammiolle, joka marssi tiehensä. Pojat lähtivät ankeissa tunnelmissa majoitusmökkejä kohti Koskelan saattamina.

”Kato kun mä rupeen jotain paskahuussia kuuraamaan.” Lehto kiehui raivosta.

”Eiköhän se kannattais kuitenkin tehdä. Vähemmällä pääsette sillä tavalla”, totesi Koskela rauhallisesti. Lehto oli jonkin aikaa hiljaa, hartiat vihaisesta hengityksestä kohoillen, mutta luovutti lopulta vastentahtoisesti. ”No pestään sitten, saatana.”

”En mie kyl ala peseen vessoja jos en saa ees maistaa pizzaa, jonka omilla rahoillani ostin”, mutisi Rahikainen.

”No mä katon jos voin tehdä asialle jotain”, lupasi Koskela, ja siihen heidän oli tyydyttävä.

Pojat raahustivat lyötyinä mökkiinsä. Riitaoja heräsi heidän kolisteluunsa ja katsoi heitä yläpedistään silmät suurina, kuin pöllö puunoksalta.

”Missä te olitte?”

”Mitä se sulle kuuluu”, sanoi Lehto tylysti, mutta Rahikainen selitti: ”Meijän piti hakee vähän yöpalaa, mutta käry kävi ja Lammio pistää meijät orjatyöhön.”

Riitaoja näytti pelokkaalta kuullessaan Lammion nimen ja veti peiton korviinsa kuin yrittääkseen suojella itseään ankaralta apuopettajalta, vaikkei tämä ollut edes paikalla. Muutkin painuivat suoraan pehkuihin, koska kenelläkään ei ollut epäonnistuneen yöjuoksun jälkeen suuremmin intoa jäädä pelaamaan korttia tai jauhamaan paskaa.

Seuraavana päivänä kun aamun oppitunnin jälkeinen vapaa-aika koitti, tuomitut hakivat Mäkilältä, leirikeskuksen keittäjältä ja taloudenhoitajalta sangot, juuriharjat, pesuaineet ja kumihanskat. Hietanen oli nakitettu vahtimaan heitä, koska ohjaajien mielestä leiriläisten piti oppia olemaan vastuullisia ja toimimaan itsenäisesti.

Vessarakennus oli erillinen tönö vähän matkan päässä majoitusmökeistä, mutta siellä oli sentään juokseva vesi. Käsienpesupiste oli rakennuksen ulkopuolella.

”Jynssätkää ny ne pöntö ja lattia, seinil tuskin on nii väliä”, ohjeisti Hietanen.

Pojat kävivät töihin, Rahikainen hieman laiskasti ja pintapuolisesti harjaansa heilutellen ja mutisten itsekseen, Lehto vihaisesti jynssäten ja Määttä rauhalliseen tahtiin mutta tehokkaasti työskennellen.

Koko aamun ulkona oli ollut painostava ilma, ja vessarakennuksen pesun ollessa loppusuoralla Hietanen huomasi taivaanrannassa tummia pilviä. Ne vyöryivät horisontista yllättävän nopeasti ja pimensivät kohta auringon. Kuului pahaenteistä jyrinää. Ulkona olevat leiriläiset pakenivat mökkeihinsä.

”Ei helvetti poja, sielt taitaa tulla ukkone.”

Ukkonen sieltä todella tuli, ja varsin raju sellainen. Kun pilvet ehtivät heidän ylleen, ne päättivät vihdoin pudottaa painavan lastinsa, ja rankkasade iskeytyi maahan. Pilvissä välähteli ja jyrinä kuului suoraan yläpuolelta. Hietanen kiirehti sisään vessarakennukseen.

”Hitto, täytyy varmaan ootella tääl et se loppuu.”

”Meidänhän piti ottaa vielä toi käsienpesupiste”, totesi Lehto ja harppoi ulos pesuaine ja harja kourassa kastuen välittömästi läpimäräksi.

”Et oo tosissas”, sanoi Rahikainen vilkuillen huolestuneena synkänharmaata pilvimassaa, josta saattaisi iskeä salama millä hetkellä hyvänsä.

”Jos pelottaa niin jääkää vaan sinne kykkimään. Mä pesen nyt tän lavuaarin.”

Määttä kohautti olkapäitään ja seurasi Lehtoa. ”Voin mäkin oman osani tehdä. Eipähän tartte ottaa vettä hanasta, kun taivaalta tulee.”

Pakkohan Rahikaisen oli näyttää olevansa yhtä kova jätkä kuin muutkin, joten hänkin kipitti hartiat kyyryssä ulos sateeseen. Isosten mökin ovelle ilmestyi Koskela, joka huusi heille: ”Lopettakaa se kuuraaminen ja menkää sisälle!”

Lehdon päätä ei kuitenkaan käännetty, ja niin koko kolmikko pesi lavuaareja märkinä kuin uitetut koirat ukkosen jyristessä ympärillä. Hietanenkin tuli seisomaan ulos sateeseen solidaarisuuden merkkinä. Salamat välähtelivät enimmäkseen järven päällä, mutta yksi iski leirikeskusta ympäröivään metsään ja kaatoi puun hirveällä rysähdyksellä, joka säikäytti heidät kaikki. Urheasti he kuitenkin pesivät käsienpesupisteen loppuun ja juoksivat vasta sitten mökkiinsä.

Kolmen vettä valuvan pojan rämpiessä sisään ikkunan äärellä kirjan kanssa istuva Riitaoja näytti kovin huolestuneelta ja kyseli, olivatko he varmasti kunnossa. Lehtoa se tietenkin ärsytti, mutta Rahikainen vakuutteli, ehkä myös vähän itselleen, ettei heillä mitään hätää ollut eikä ollut edes pelottanut. Aatoskin oli tilanteen jäljiltä sellaisessa mielentilassa, että tavoistaan poiketen taputti Riitaojaa rauhoittavasti olalle.

”Ei tässä mitään.”

Riitaoja hymyili hämillään ja tämän silmät syttyivät loistamaan jo tuosta pienestä ystävällisestä eleestä. Lehto kääntyi vihaisen näköisenä poispäin ja alkoi kiskoa läpimärkiä vaatteita päältään. Myös Määttä ja Rahikainen rupesivat vaihtamaan vaatteita. Kaikki oli kastunut alushousuja myöten.

Aatos pystyi lähes tuntemaan, miten Riitaoja hohkasi vaivaantuneisuutta, kun mökissä oli kolme alastonta poikaa. Tiukasti tämä katsoi toiseen suuntaan ja hautasi kasvonsa kirjaansa.

Lounasaikaan mennessä ukonilma oli mennyt ohi. Pojat saivat sankarikohtelun astuessaan ruokasaliin, koska kaikki olivat tietysti kuulleet, että he olivat suorittaneet rangaistuksensa loppuun rankkasateesta ja ympärillä iskevistä salamoista huolimatta. Heille vislattiin ja lyötiin high fiveja, ja varsinkin Rahikainen otti suosiosta kaiken ilon irti. Lehto vain hymyili itsetietoisesti, kun taas Määttä ei tapansa mukaan tehnyt itsestään mitään numeroa.

Myöhemmin välipalalla he saivat huomata, että Koskela oli ilmeisesti onnistunut puhumaan ohjaajat ympäri, koska tavallisten leipien ja hedelmien lisäksi tarjolla oli yksi pieni pizzapala jokaiselle.

---

Osa 2

#tuntematon sotilas #ahvenasquad #määttä #rötöstelevät pojat #fanfiction #finnish #siis mikä hitto on air horn suomeksi??#en löydä mitään vakiintunutta käännöstä #jos joku tietää niin kertokaa

86 notes · View notes

ikinukkuja · 7 years ago

Photo

Pienen työttömän elämää ei sen enempää ei vähempää

#kela #suomipaskaa

86 notes · View notes

eksopolitiikka · 3 years ago

Text

Demokraattilainsäätäjä haluaa kuulemisen UFOista

Edustaja André Carson (D-Ind.), kongressin tiedustelukomitean vastaterrorismin ja -tiedustelun alakomitean puheenjohtaja, pyytää kongressia pitämään “sarjan kuulemisia” raportoiduista UFOista nyt kun kongressi on saanut käsiinsä UAPTF-raportin.

Kongressiedustaja sanoi haastattelussa CBS:n “Face the Nationissa” että koska tuore UFO-raportti oli varsin “tulokseton” koskien yli 140 esinettä, lisätutkimuksia kaivataan.

“Toivon… että meillä on sarja kuulemisia ja mahdollisesti myös julkinen kuuleminen erittäin pian lähitulevaisuudessa”, Carson sanoi, vaikka hän ei antanutkaan mitään tiettyä aikataulua.

“Se tiedämme… että havaintoja on tehty lähes 150 ”,hän lisää. “80 noista havainnoista on havaittu maailman parhaimmalla teknologialla.”

Vaikka Carson sanoi, että viranomaiset “eivät voi sulkea pois jotain mikä on peräisin muualta kuin maailmastamme”, hän lisää että sellainen mahdollisuus on ainoastaan “erittäin pienessä määrässä” tapauksia.

Viime kuun erittäin odotettu UAP-raportti sanoi, että lähes kaikki 144:sta sellaisesta dokumentoidusta kohtaamisesta vuodesta 2004 lähtien ovat olleet mysteeri, vaikka ONIn UAP-toimikunta kykenikin vahvistamaan, että yksi esineistä oli “suuri, tyhjenevä ilmapallo.”

Eräs mahdollinen raportissa annettu selitys on, että UAP:t voivat olla Yhdysvaltain vihollisvaltioiden, kuten Kiina ja Venäjä, kehittynyttä teknologiaa, mikä olisi mahdollisesti kansallisen turvallisuuden uhka.

Carson sanoi, että tämän mahdollisuuden pitäisi olla huoli amerikkalaisviranomaisille, ja että se on aihe lisätutkimuksille.

”Me emme halua vihollisillamme olevan… meitä kehittyneempiä teknologisia kyvykkyyksiä”, hän sanoo, lisäten että se on ”mielenkiintoista miten monet näistä havainnoista ovat tapahtuneet kalustomme, laivaston tukikohtiemme ja varuskuntiemme ympärillä.”

Toimikunta sen raportissa huomauttaa, että havaintojen rypäs Yhdysvaltain sotilastukikohtien ympärillä “voi johtua datankeruuvääristymästä, kun suurempi määrä huipputeknologian sensoreita on tarkkaillut noita alueita; yksikköjen odotuksista ja ohjeistuksesta miten raportoida anomalioita.”

Kongressiedustaja sanoi myös, että olisi ”ylimielistä sanoa ettei elämää ole jossain muualla.”

”Jos ne ovat tulleet toisista maailmoista, meidän tulee ottaa huomioon edistyksemme kännykkäteknologiassa ja siinä miksi näitä kuvia ei saada haltuun enempää?” Carson sanoi. ”Meidän tulee miettiä lähes 4000 satelliittia, jotka ovat Maapallon kiertoradalla tällä hetkellä. Suurimmalla osalla noista satelliiteista on kamerat kiinni niissä. Miksi tuota informaatiota ei ole julkaistu?”

Artikkelin julkaissut The Hill

https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/demokraattilainsaataja-haluaa-kuulemisen-ufoista/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

#eksopolitiikka #kongressi

0 notes

ollipakerran · 3 years ago

Text

Tohtori Livingstone, paheksun? eli miksi David Livingstone -seuran pitäisi vaihtaa nimensä

David Livingstone -seuran vuosikokouksessa pidetty esitelmä, 12.4.2021

Mitä vikaa on siinä, että kehitysmaiden terveyskysymyksiin, trooppisten tautien tutkimukseen ja matkalääketieteeseen keskittynyt seura kantaa tunnetun tutkimusmatkailijan David Livingstonen nimeä? Eikö Livingstone, lääkäri itsekin, ole kaikin puolin sopiva hahmo kuvaamaan seuran tehtäviä ja tavoitteita? Vuosina 1813–1873 elänyt Livingstone avarsi näkemystä siitä, mitä kaikkea maailmasta ja tässä tapauksessa erityisesti Afrikasta löytyy, ja raivasi polkua siihen elämää ja kuolemaa kuhisevaan viidakkoon, joka tunnetaan yleisnimellä trooppiset taudit. Matkojensa seurauksena hänelle kertyi runsaasti (kokemus)asiantuntijuutta useista taudeista, kuten malaria, dysenteria ja unitauti. Väitetäänpä hänen osanneen yhdistää hyttyset ja malarian toisiinsa jo kauan ennen kuin asia varsinaisesti todistettiin, mutta en jatka tästä enempää: kuulijoiden joukossa on tästä tietoa huomattavasti enemmän kuin minulla.

Sankarista on joka tapauksesta kyse, poikkeusyksilöstä, joka kaiken muun lisäksi vaikuttaa ainakin jälkimaineen nuhteettomuudesta päätellen jokseenkin kunnolliselta ihmiseltä, toisin kuin eräät tutkimusmatkailijakollegansa. Näin richardattenboroughlaisin äänenpainoin hänen saavutuksiaan kuvaillaan eräällä brittiläisellä historiasivustolla:

Dr. David Livingstone is a legend among explorers and adventurers, a true example of North Sea strength and Scottish grit. During his incredible life, Livingstone undertook three major expeditions into the Dark Heart of Africa, travelling a phenomenal 29,000 miles, a greater distance than the circumference of the earth. Achieving this in any circumstances is incredibly impressive, but doing so in the 19th century, during the Victorian era when almost nothing was known about the interior of Africa, is astonishing. It is no exaggeration to say that even the very first astronauts to walk on the moon in the 1960s knew more about its surface than Victorian explorers did about the center of Africa: it really was unchartered territory.

Ennen kuin vajoan tämän syvemmälle tutkimusmatkailun imperialistiseen eetokseen ja siirryn sen kritisoimiseen, on syytä esitellä itseni. Jos nimittäin ihmettelen ääneen tutkimusmatkailija Livingstonen sopivuutta matkalääketiedettä edistävän seuran nimessä, yhtä lailla hyvällä syyllä voitte hämmästellä kirjallisuudentutkijan ja vieläpä Suomen kirjallisuuteen perehtyneen henkilön sopivuutta tuon seuran juhlaesitelmän pitäjäksi.

Minulla on kaksi syytä olla kiinnostunut Afrikkaan suuntautuneesta eurooppalaisesta tutkimusmatkailusta. Ensimmäinen niistä on henkilöhistoriallinen, toinen taas kenties juuri omasta taustasta juontuva tutkimuksellinen uteliaisuus.

Namibiassa vuosia asuneiden lähetystyöntekijöiden lapsena olen ollut aina jotenkin pääsemättömissä Afrikasta. Lapsuudessani opin, että Ambomaan kristityt ovat kerrassaan hienoja ihmisiä, aitoja, huumorintajuisia ja viisaita. Se oli käsitys, joka ei käynyt yksiin Afrikkaa koskevien stereotypioiden kanssa, eikä tuo suomalaisia virsiä moniäänisesti laulava kirkkokansa sopinut myöskään kirjoista ja elokuvista ahmimaani Tarzanin ja Kuningas Salomonin kaivosten Afrikkaan. Jälkeenpäin olen kyllä miettinyt, että ehkä tuo mielikuvani oli liiankin ihanteellinen: ihmisiähän ne namibialaiskristitytkin olivat.

En kerro näitä henkilökohtaisia taustojani yksinomaan siitä syystä, että minusta on mukava puhua itsestäni, vaan johdattaakseni teitä vaivihkaa aiheeseeni, sellaisten Afrikka-kuvien ääreen, joissa skotlantilaisen David Livingstonen vaikutukset historian kulkuun asettuvat kriittiseen valoon.

Kirjallisuudentutkijana minua on kiinnostanut tapa, jolla eurooppalaisessa ja erityisesti suomalaisessa kulttuurissa on kerrottu ja kuvattu Afrikkaa. Tutkimuksen kielellä puhutaan kolonialistisen diskurssin kritiikistä. Diskurssin käsite viittaa kieleen sosiaalisena toimintana, ja tässä yhteydessä nimenomaan siihen kieleen, jota kolonialismin käytännöt ja niitä perusteleva ajattelutapa on tuottanut. Ajatelkaamme vaikka sellaisia sanoja kuin alkuasukas, pakana, primitiivisyys, heimopäällikkö, noitatohtori… niin ja sitten tietysti se n-kirjaimella alkava afrikkalaistaustaisia ihmisiä kuvaava sana. Pelkästään jo näihin yksittäisiin sanoihin kätkeytyy kokonainen maailmankatsomus, jossa tämän yhteisen Telluksemme alueet, kansat ja kulttuurit on luokiteltu hierarkkisesti siten, että ylimmäisenä ja ajallisesti muita edellä on eurooppalainen kulttuuri ja Euroopassa asuvat tai sieltä kotoisin olevat valkoiset ihmiset.

Tuohon ajatteluun solahti helposti käsitys siitä, että eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkimusmatkailijat ”löysivät” paikkoja – siis siitä huolimatta, että noissa paikoissa asui jo ihmisiä. Aivan loogisesti tähän löytämisideaan yhdistyi myös käytäntö, jossa tutkimusmatkailijat nimesivät ”löytämänsä” kohteet jonkun eurooppalaisen mahtihenkilön mukaan, aivan kuin niillä ei olisi ollut nimiä ennen heidän saapumistaan. Vuosina 1837–1901 Britti-imperiumia hallinnut kuningatar Victoria on lainannut nimensä niin nykyisen Sambian ja Zimbabwen rajalla sijaitseville maailman suurimmille vesiputouksille kuin Tansanian, Ugandan ja Kenian alueella sijaitsevalle valtavalle järvelle.

(Te olette siitä harvinainen yleisö, että teitä saattaisi jopa kiinnostaa sellainen anekdootti, että uintiretki tuolla nimenomaisella Victorianjärvellä aiheutti minulle nuoruudessani, siis yli 30 vuotta sitten, sellaisen tilanteen, että Tansaniasta Suomeen palattuani, lääkärintarkastuksen jälkeen, eräänä perjantaina kun Auroran sairaalan puhelinneuvonta oli jo lähtenyt viikonloppua viettämään, avasin minulle osoitetun kirjeen, jossa kerrottiin minusta löytyneen Schistosomiasis mansonin munia. Se oli pitkä viikonloppu, hyvästelin läheiseni ja laadin testamentin. No, maanantaina sain sitten tietää, että tauti ei olekaan kuolemaksi vaan että siitä selvitään matokuurilla.)

Yksittäisiä kuriositeetteja nuo Victorian mukaan nimetyt paikannimet eivät suinkaan ole – katsokaapa huviksenne Wikipediasta sivua ”List of places named after Queen Victoria”. Listan pituus kertoo muun ohella brittien mielikuvituksen puutteesta.

Vaan kuka olikaan se, joka vuonna 1855 ensimmäisenä eurooppalaisena loi katseensa Victorian putouksiin, tuohon yhtenä maailman seitsemästä suurimmasta luonnonihmeestä pidettyyn muodostelmaan? – Arvasitte oikein, David Livingstonepa hyvinkin.

Myös Livingstonen itsensä mukaan on nimetty useita paikkoja, ja ainakin yksi kaupunki Sambiassa. Museo Skotlannissa, talo Sansibarilla, hauta Westminster Abbeylla Englannissa ja erikseen vielä sydämen hautapaikka Sambiassa kertovat nimissään tarinaa tutkimusmatkailijasta nimeltä David Livingstone. Ai niin, ja näiden paikkojen lisäksi on myös eräs ylirajaiseen lääketieteeseen erikoistunut seura Suomessa.

Ja mitä Livingstonen jättämiin jälkiin kulttuurisella kartastolla tulee, on vielä se pahainen kylä Länsi-Tansaniassa, Tanganyikajärven rannalla, nimeltään Ujiji. Siellä Livingstonea etsinyt, ja siinä sivussa tuhoa ympärilleen kylvänyt amerikkalainen lehtimies ja Belgian pahamaineisen Leopold-kuninkaan henkilökohtaisena agenttinakin toiminut Henry Morton Stanley löysi vuonna 1871 useamman vuoden tiellä tietymättömillä olleen Livingstonen.

Juuri Ujijissa Stanleyn kerrotaan lausuneen kuuluisat sanansa: Doctor Livinstone, I presume. Tai niin ainakin kerrottiin aikakauden lehdistössä ja sittemmin mm. Encyklopedia Britannicassa ja lukuisissa tuosta kahden valkoisen miehen kohtaamisesta syvällä Afrikan viidakossa kertovissa populaarikulttuurin esityksissä. Se, käyttikö Stanley Livingstonen tavatessaan juuri noita nimenomaisia sanoja, on toisarvoista – emmeköhän ole tottuneet kertomusten Afrikka-lisiin – sillä tervehdyksen varsinainen pihvi on sen sisältämässä huumorissa: koska Livingstone oli mitä ilmeisimmin Stanleyn lisäksi ainoa valkoinen mies satojen ellei peräti tuhansien kilometrien säteellä, oli koko lailla varmaa, että sairasmajasta löytynyt skotti oli juuri hänen etsimänsä mies. Ei siinä paljon otaksumista tarvittu.

Kuvitusta Henry Morton Stanleyn teoksesta "How I Found Livingstone" (1872)

Sallittakoon lyhyt muistelus nuoruudestani, kun olimme ystäväni Stefanin kanssa reissaamassa Tanganyikajärven rantamilla ja saimme päähämme käydä katsomassa tuota historiallisesta kohtaamisesta kuuluisaa Ujijin kylää. Meillä taisi olla vähän tekemisen puutetta, odottelimme näet ainakin viikon verran lippuja laivaan, joka olisi vienyt meidät silloisen Zairen puolelle järveä. (Se matka ei koskaan toteutunut, koska me naiivit pohjoismaalaiset emme tainneet ymmärtää kaikkia laivalipun hankintaan liittyviä taloudellisia realiteetteja.) Ujijista sitten löysimmekin keskeltä liki umpeenkasvanutta pusikkoa kuluneen messinkilaatan, jossa kerrottiin historian mannerlaattoja järisyttäneen kohtaamisen tapahtuneen juuri tuolla paikalla. Kyselin tätä esitelmää varten Stefanilta, mitä hänellä on jäänyt mieleen reissustamme, ja hän kertoi muistavansa lähinnä sen, että minulla oli hieno hattu. Jotakin kuitenkin muistimme molemmat: kukaan tuskin yllättyy siitä, että muistolaatan edessä kättelimme toisiamme juhlallisesti ja väänsimme kömpelöitä vitsejä tuosta ”I presume” -tervehdyksestä. Olimmehan eräänlaisia oman elämämme tutkimusmatkailijoita itsekin.

Jälleen haluan korostaa, että henkilökohtaisilla muisteluksillani on tässä tarkasti harkittu pedagoginen funktio. Näin juuri toimii Afrikkaa koskeva tieto. Se kiertää kehää, kerää ympärilleen lukuisissa kerrontatilanteissa kertynyttä patinaa, vääntyy helposti huumorille, ja mikä tässä yhteydessä olennaista, sen pääosassa ovat valkoiset ihmiset ja usein vielä nimenomaan miehet. Ja vielä, tuo tarinaani sisältyvä sivuhuomautus laivalippujen ostamisen ”realiteeteista” eli siis siitä, että meidän olisi pitänyt liput saadaksemme maksaa satamavirkailijalle lahjuksia, sisältää niin ikään yhden Afrikan-tarinoita määrittävän piirteen, nimittäin vihjauksen afrikkalaisten ahneudesta ja kaikkinaisesta epärehellisyydestä.

Puhun siis nyt mielikuvista, esitystavoista ja stereotypioista, siitä mistä länsimainen Afrikka-kuva on tehty. Sellaisista on pitkälti kyse nk. postkolonialistisessa eli jälkikolonialistisessa tutkimuksessa. Etuliite post ei tässä viittaa niinkään siihen, että kolonialismin vaikutus olisi päättynyt siirtomaiden itsenäistymiseen ja että nykyään elettäisiin kolonialismin jälkeistä aikaa, vaan yleensä sillä tarkoitetaan kolonialismin aiheuttamaa kulttuurista murrosta paitsi entisissä siirtomaissa myös entisissä emämaissa.

Postkoloniaalinen tutkimus suuntautuu usein nimenomaan erilaisten valtarakenteiden analysoimiseen ja purkamiseen. Vallankäytöstä on nimittäin usein kyse, kun puhutaan eurooppalaisten siirtomaavaltojen vaikutuksista Afrikassa. Kulttuurien kohtaamisissa tapahtuu toki hyvääkin, ja on paljon sellaisiakin ilmiöitä joita on vaikea arvottaa hyvä/huono-akselilla, mutta on selvää, että siirtomaavalloittajat ja -hallitsijat aiheuttivat niin tarkoituksellisesti kuin tarkoittamattaankin siirtomaissaan asioita, jotka ovat nykykatsannossa yksiselitteisesti negatiivisia alueen ihmisten, kulttuurien ja luonnon kannalta.

Havainnollinen mutta järkyttävä esimerkki kolonialismin vaikutuksista on kuningas Leopoldin valtakausi nykyisen Kongon alueella: vuosien äärimmäisen väkivaltainen hirmuvalta, jonka tuloksena oli eräiden arvioiden mukaan jopa 10 miljoonaa kuolonuhria ja ties kuinka monia satoja tuhansia tehottomuudesta syytettyjen kuminkerääjien katkottuja raajoja, oli vielä muutama vuosikymmen sitten hyvin huonosti tunnettu asia länsimaisessa historiankirjoituksessa, ja ymmärtääkseni belgialaiset eivät ole vieläkään oikein tehneet tiliä tämän historiansa kanssa. No, kongolaiset totisesti tietävät asiasta!

Jos ajatellaan, että eräillä historian kansanmurhaajilla, kuten Hitlerillä ja Stalinilla, on itsestään selvä paikkansa siinä historiakertomuksessa, jota esimerkiksi kouluissa kerrotaan ja jonka ajattelemme vähimmäisvaatimukseksi jokaisen ihmisen ymmärrykselle ihmiskunnan menneisyydessä tapahtuneista julmuuksista, niin voisi kuvitella, että ainakin kuolonuhrien määrän perusteella Kongon Vapaavaltio, kuten aluetta Leopoldin aikana kutsuttiin, – nimi lienee eufemismien maailmanennätys! – pitäisi myös sisällyttää koulujen opintovaatimuksiin kaikkialla maailmassa.

Suomalaisissa yläkoulussa Leopoldin Kongon-valtakausi kuuluu 7. luokan sisältöön, missä se lähinnä kuitataan maininnalla siitä, että erityisen epäinhimillisesti alkuperäisväestöä kohdeltiin Belgian kuningas Leopoldin yksityisessä siirtomaassa Kongossa. Lukion puolella se sisältyy vapaaehtoiseen kurssiin, joka käsittelee Euroopan ulkopuolisten maiden historiaa. Visuaalisena täkynä oppimateriaaleissa on usein kuva kongolaisesta, jolta on hakattu käsi irti.

Vaikka se ei vielä välttämättä näy historian kouluopetuksessa, kolonialismin historian tutkimuksen paradigmoissa on viime vuosina tapahtunut suuria muutoksia. Yksi niistä on koskenut kysymyksenasettelujen Eurooppa-keskisyyttä, eurosentrismiä. Jo pelkästään se, että on alettu katsoa maailmaa myös valloitettujen näkökulmasta, on muuttanut tulkintoja radikaalisti. Havainnollistan muutosta tutun tietokilpailukysymyksen avulla:

Kuka valloitti ensimmäisenä Mount Everestin korkeimman huipun?

– No tietysti Tenzing Norgay – kaikkihan tuon tietävät! Vaan olikos hänellä mukanaan joku turistikin, taisi olla uusiseelantilainen heppu.

Vielä jokin aika sitten tällainen vastaus olisi yllättänyt, eikä sitä olisi välttämättä edes kelpuutettu. Huomattavasti paremmin nimittäin tiedämme sen, että 29. toukokuuta vuonna 1953 ensimmäisenä ihmisenä maailman korkeimman paikan saavutti tutkimusmatkailija sir Edmund Percival Hillary, jolla – ai niin! – oli apunaan uskollinen alkuasukastoverinsa, jonka eksoottista nimeä on vaikea edes muistaa.

Millä tavalla ja mistä näkökulmasta ovat tietomme entisistä siirtomaista ja niiden historioista muodostuneet? Olen mukana Turun yliopiston historiantutkijoiden tutkimushankkeessa, jossa kysytään, millaista on eurooppalainen tieto Afrikasta. Tukeudumme tutkimuksen uusimpiin painotuksiin, joiden mukaan kolonialismin seurauksista vakavin ja vahingollisin liittyykin nimenomaan tietoon eikä esimerkiksi luonnonvarojen ja halvan työvoiman hyväksikäyttöön. Ehkä taloudellisen riiston ohella voisi puhua myös tiedollisesta riistosta?

Toinen hankkeessamme keskeinen käsite on transimperiaaalinen. Sen avulla on tarkoitus vastustaa lähestymistapaa, jossa imperiumeja tarkastellaan toisistaan erillisinä, ja tuoda näkyviin niiden keskinäinen kanssakäyminen, kulttuurinen vaihto. Tuo käsite kiinnittää huomion myös imperiuminen ulkopuolisiin maihin, joilla ei ollut omia siirtomaita mutta jotka siitä huolimatta, vähintäänkin epäsuorasti, osallistuivat siihen maailmanjärjestykseen, jossa pohjoinen hyötyi etelästä taloudellisesti ja tiedollisesti.

Trans-etuliite korostaa rajojen ylittämistä, mikä on tiedonkulun kohdalla keskeinen pointti. Kolonialistinen tieto ei suinkaan pysynyt siellä, missä se sai alkunsa, vaan levisi ja vaikutti myös muualla kuin siirtomaaimperiumeissa saavuttaen niinkin kaukaisen kolkan kuin Suomen niemen. Se, mitä me tänä päivänä täällä Suomessa tiedämme Afrikasta, on pitkälti suodattunut kolonialistisen sapluunan läpi.

Nyt kuulen röntgenkorvillani vaikeita kysymyksiä. Eihän Suomi kuitenkaan ollut syypää kolonialismiin? Mitä se oikeastaan edes meille kuuluu? Miksi meidän suomalaisten pitäisi kantaa huonoa omatuntoa kolonialismin synneistä?

Mielestäni tällaiset kysymykset ovat toki ymmärrettäviä, mutta ne ovat harhaanjohtavasti muotoiltuja ja epäilen, että niiden avulla ei saada rakentavia vastauksia.

Ensinnäkin: Kysymys syyllisyydestä ja syyttömyydestä ei ole välttämättä järin hedelmällinen, kun tarkastellaan kokonaiskuvaa; kolonialismin vaikutuksia ja seurauksia, eteläisen pallonpuoliskon luonnonvarojen ja kulttuurien taloudellista ja tiedollista hyväksikäyttöä. Tuossa kolonialismin leimaamassa maailmassa myös suomalaiset ovat osallisia, ja vieläpä saamapuolella.

Toiseksi: Suomessa ei ole eletty sillä tavalla kolonialismin ulkopuolella kuin maamme ekseptionalistista asemaa korostavissa historiaesityksissä annetaan ymmärtää. Näitä kysymyksiä käsitellään muun muassa Historiallisen aikakauslehden viime vuonna ilmestyneessä teemanumerossa ”Kolonialismi ja Suomi”. Siinä kuvataan monipuolisesti suomalaisen historiantutkimuksen uusia virtauksia, joissa Suomea kirjoitetaan systemaattiseksi osaksi globaalia historiaa.

Teemanumerossa nostetaan esiin tiettyjä suomalaisia toimijoita, jotka olivat tavalla tai toisella mukana siirtomaaimperiumien toiminnassa, analysoidaan suomalaisten kirjailijoiden ja valokuvaajien esitystapojen kolonialistisuutta ja tuodaan esiin myös Suomen valtion ja saamelaisten väleihin sisältyviä kolonialistisia valtakierteitä.

Lisäksi journaalissa muistutetaan, että kolonialismi on sikälikin läsnä Suomessa, että yhä useampi suomalainen on omansa sukutaustansa kautta kytköksissä alueisiin ja kansoihin, jotka olivat aiemmin siirtomaavalloitusten kohteena.

Toinen aiheeseen liittyvä julkaisu on Historians Without Borders -ryhmän Kenen historia, jossa päädytään ehdottamaan mm. seuraavia nimenomaan historianopetukseen liittyviä toimenpiteitä:

Suomen historia tulee nivoa selkeämmin osaksi maailmanhistoriaa kaikilla oppiasteilla. […] Opetuksen tulee pystyä käsittelemään myös Suomen suhdetta kolonialismiin ja kolonisaatioon.

Historian opetuksessa tulee rakentaa dialogia eri historiakertomusten välille. Erilaisten historiakertomusten yhteensovittaminen edistää yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja suvaitsevaisuutta. Koululuokkien monikulttuurisuutta tulee hyödyntää kulttuurien välisen dialogin edistämisessä.

Kaikki edellä sanottu on siis tähdännyt sen päätöksen perustelemiseen, että David Livingstone -seura vaihtaisi nimensä.

Kiistämättömän pioneeriasemansa vuoksi historiallinen henkilö nimeltään David Livingstone soveltuisi kyllä ylirajaisen lääketieteen ympärille syntyneen seuran symboliksi. Hänen arvoaan tutkimusalan historiassa en siis halua kiistää, semminkinkään kun en tiedä siitä oikeastaan mitään. Mutta aivan riippumatta siitä, mikä hän oli miehiään tai mikä on hänen tosiasiallinen paikkansa trooppisten tautien tutkimisen historiassa, suuren tunnettuutensa myötä Livingstone symboloi ja edustaa kokonaista historian aikakautta, 1800- ja 1900-luvun alkupuoliskon siirtomaaimperialismia. Tuo kolonialismin kultakaudeksikin kutsuttu ajanjakso on nyt – ja mielestäni erittäin tarpeellisista syistä – uudelleenarvioinnin kohteena niin yliopistoissa kuin niiden ulkopuolellakin, esimerkiksi Rhodes Must Fall ja Black Lives Matter -kansanliikkeiden muodossa ja ansiosta.

Se, että Livingstone ei halunnut tutkimusretkillään edistää kolonialismin asiaa – häntä motivoi orjakaupan vastustaminen, johon hänen mukaansa paras lääke olisi kauppayhteyksien solmiminen – ei esittämästäni näkökulmasta ole olennaista, vaan se, miltä hänen toimintansa näyttää historiallisessa kokonaiskuvassa eli millaista maailmankuvaa hän tulee edustaneeksi. Halusi hän sitä tai ei, Livingstone oli todella merkittävä historian muutosagentti, jonka suuria lukijakuntia kiinnostaneiden matkojen myötä Euroopan maat – tunnetuin seurauksin – levittivät valtaansa yhä syvemmälle Afrikan sisäosiin.

PS: Nykyään, kun historiaan kohdistuvia kriittisiä katseita helposti moititaan siitä, että niissä halutaan ikään kuin pyyhkiä pois (cancel) historian henkilöitä tai ainakin mitätöidä heidän saavutuksensa, pidän tarpeellisena hieman taustoittaa paitsi tilaisuuden luonnetta myös motiivejani. Esitelmäni jälkeen pidettiin David Livingstone -seuran vuosikokous, jonka asialistalla oli seuran nimen muuttaminen. Koska minulta oli toivottu kannanottoa asiaan, käytin tilannetta hyväkseni puhuakseni kolonialismin historiasta ja sen tutkimuksen uusista tuulista; vaatimus seuran nimen muuttamiseksi tarjosi siihen hyvän retorisen astinlaudan. Mitä nimiasian ratkaisuun tulee, seuran hallitus ei ottanut kuuleviin korviinsa ehdotustani uudeksi nimeksi – Ylirajaisen lääketieteen seura – vaan päätti, että tästedes se käyttää nimeä Globaali terveys ry. Olenkin paraikaa laatimassa seuraavaa vuosikokousesitelmää työotsikolla ”Positiivisen ajattelun paradoksit eli miksi sairauksiin keskittyvä seuran nimessä on harhaanjohtavasti sana ’terveys’”.

#David Livingstone #transimperiaalinen #postkolonialismi #jälkikolonialismi

0 notes

mahtikuu · 4 years ago

Text

Suvivalssi

Kävelin tuttuja katuja. Pohdin mitenkä hienoa olisi saada kartta missä näkyisi kaikki lähialueen kadut ja polut ja jonkinlaisena päällyksenä siihen kaikki ne mistä olen ja miten usein kävelly.

Kartasto josta pystyisi helposti näkemään mitkä lähimmän neliökilometrin kaduista pitäisi vielä koluta ja katsoa uteliain silmin. Ja vanhimmat jalanjäljet voisivat siinä kohtaa kadota ja ne tutut taipaleet kohdata taas uutena ihmisenä.

Matkalla tuli taas paljon ajatuksia, välillä enemmän älyllisiä, välillä enemmän tunteellisia.

Katsoin erään talon seinämää missä oli vain pieniä ikkunoita ja yhdestä näistä oli jokin rätti ulkona roikkumassa. Tämä rätti taikoi heti mieleeni erilaisia tarinaelementtejä. Tällä kertaa ei siitä, millaista itse olisi tuolla asua, vaan mieleeni tulvi arjen katseelta piilossa olevaa draamaa ja kipua. Mitä jos tuossa asunnossa olisikin ihmiskaupan välietappi. Ei siis tässä ja nyt vaan jossain rinnakkaisessa todellisuudessa.

Voisinko luoda tuon todellisuuden mielessäni ja kirjoittaa sen tarinan. Miten tähän pisteeseen oli päädytty. Ketä nämä uhrit ovat, ketä ovat kuljettajat. Miten tämän tarinan voisi kertoa mahdollisimman suurella määrällä harmaan sävyjä: uhrit, jotka ovat tehneet paljon pahaa elämässään mutta eivät silti ansaitse tätä - ja ihmiskaupan mahdollistavat rikolliset, joilla taas on paljon hyvää elämässään, mutta tämä sotkee hahmokuvausta.

Miten tämän kaiken voisi saada eloon kirjoitelmassa ilman että näiden hahmojen taustojen paljastuminen ei olisi korni. Ei olisi lopun iso paljastus että hyvää elämää elävä onkin pahis ja kurjuutta ja kipua kylvänyt onkin nyt sattumalta kauppatavara.

Introspektionko kautta? Ensin dramaattisten viimehetkien ja -päivien muistelot ja niistä sitten hahmojen tausta avautuisi yhä synkemmin ja epäselvemmin roolein.

E. Saarinen viittasi omiin luentoihinsa referaattimaisina. Kirjoituksina joiden ei ole tarkoitus tieteellisen tai opettavaisen kirjoituksen tapaan opettaa yhtä tiettyä katsontatapaa tai pointtia. Kirjoituksina joissa kuvataan ajattelua, ajatuksenkulkua, ajatuksia ja ikään kuin kutsutaan kuulija, tai lukija, mukaan ajattelemaan samalla. Ja se mihin johtopäätöksiin, kytköksiin tai kokemuksiin tämä luento tai kirjoitus johtaa on täysin kuulijakohtaista.

Tällaisessa pitänee varmaan kirjoittajankin heittäytyä mukaan ja kokea ja aistia hahmojensa tuskan ja epävarmuuden; miten elämä on näitä moniulotteisia ihmisiä kohdellut. Ei voi tehdä juonikuviota valmiiksi koska sen aistii järkevä lukija ja se kuvastaa kirjoittajan aietta ja moraalista mielipidettä. Voi tehdä vain kohtaamisen, alkupisteen ja asetelman ja tämän jälkeen hahmojen pitää itse antaa kertoa tarinansa. Kirjoittajan pitää antautua sille, että hahmot paljastavat lukijalle kirjoittajan kipuja, häpeää, kokemuksia tai haluja. Näiden tyyppejä ei tarvitse erotella tai tarkentaa, mutta niitä ei voi silloin myöskään puolustella tai kumota.

Ohitettuani talon tajusin että minun olisi ollut hyvä ottaa siitä talosta kuva, tuosta kohteesta joka tämän kaiken pani alulle. Mutta minä en halua kääntyä takaisin. Se on kävelyllä hyvin epämukavaa ja vältän sitä täysin. Vaikka olisin mennyt vasta muutaman askeleen ohi tilanteesta, josta tajuan hyvän valokuvan kohteen, en silti ota askeltakaan sen suuntaan takaisin.

Se tilanne on mennyt ja sitä ei voi uudelleen napata. Neitseellinen ensisilmäys, prima facie, on mennyt ja nyt se ratkaiseva hetki, Henri Cartier-Bressonin termiä lainatakseni, on ohi.

Seuraavaksi luennolla mainittiin laulaja Joni Mitchell ja jokin tarina hänestä. Mutta tästä tuli monenmoinen rykelmä muistikuvia joista jokin ajatuspuro johti isään. Näin tulevaisuuden tilanteen, kun olemme kolmisin äitini luona ja radiosta tulee jokin isälleni tärkeä tai hänestä muistuttava biisi ja haikeus laskeutuu.

Huomaan etten edelleenkään ole kovin antanut itselleni tilaa arjessa häntä surra, kun suremisen suorittaminen talvilomalla ei tapahtunutkaan aikataulussa.

Jatkan eteenpäin ja hetken päästä puhuja kertoo olleensa mukana “Elämäni biisi” -sarjassa, jossa piti valita yksi biisi ja jokin kuvaus, tarina, kokemus missä tämä biisi oli merkityksellisessä osassa.

Ajatukset lähtivät etsimään oman elämäni biisiä. Tuli ilmiselvät suosikkibiisit ja oma häävalssi. Häävalssi. Suvivalssi. Tämä ei ollut oma vaan omien vanhempieni häävalssi.

Tähän yhteen kappaleeseen kiertyy niin paljon tunnetta, että niiden kaikkien purkaminen siinä hetkessä tarkoitti, että piti pistää luento paussille ja ottaa siitä ajatukset itselle nauhalle talteen.

Vanhempani menivät naimisiin noin puoli vuotta ennen syntymääni. Ja koko elämäni ensimmäisen puolikkaan - kahdeksantoistavuotiaaksi asti - tämä kappale symboloi vanhempieni pysyvää rakkautta toisiaan kohtaan ja liiton vakautta. Vaikka oli rankkojakin aikoja ja kireätä monista syistä johtuen, vuosittainen Suvivalssi soitettiin elokuun alussa ja paikasta huolimatta vanhempani tanssivat.

Sinä vuonna kun täytin kahdeksantoista kaikki muuttui. Isäni oli vakavassa onnettomuudesa töissä pudoten selälleen. Siitä alkoi parinkymmenen vuoden kivut ja vain osittainen kävelykyvyn palautuminen. Tanssijaksi hänestä ei enää koskaan ollut.

Silti joka vuosi oli Suvivalssin aika. Joka vuosi tuo päivä ja biisi muistittivat tästä kivusta ja siitä puutteesta hänessä ihmisenä, minkä tuo pudotus oli häneltä vienyt. Monena vuotena isäni teki parhaansa ollakseen edes yhden päivän, yhden hetken ajan se aviomies, jonka äitini oli vuosia sitten nainut. Ja joka kerta tuo tanssi toi rampauttavan kivun ja häpeän siitä ettei hän kyennyt tanssittamaan äitiäni enempää.

Suvivalssissa kiteytyy niin moni asia: kipu, kaipaus eheyteen, kestävä rakkaus, aviomiehen velvollisuus ja miehen vastuu mennä vaikka harmaan kiven läpi. Siinä kiteytyy arjen ja elämän epäreiluus. Ja koskaan enää äitini ei voi sanoa isälleni kuinka paljon arvosti tämän yritystä parinkymmenen vuoden ajan olla kykyään parempi edes sen yhden tanssin ajan.

Haluan jossain kohtaa jakaa tämän äitini kanssa. Mutta en tiedä milloin ja miten siihen kykenen.

Tämä oli mahtikuun seitsemäs päivä. Onneksi olin itselleni armollinen kävelyhaastetta vastaanottaessa ja sopiessani itseni kanssa että mikä vain määrä kävelyä on tarpeeksi. Jos olisin ollut vaativampi, olisi kävelyt olleet suorittamista eikä reflektointia. Olen saanut jo paljon pohdittua ja pureskeltua.

Olen kiitollinen.

0 notes

ukkolanpoika · 7 years ago

Text

Punainen paketti, osa 3 (Kariluoto/Ukkola)

OSA 1 OSA 2 OSA 3

Ei elämää Tuntsun ulkopuolella jatkuu. Kolmas osa nyt tässä. Tää on ehkä todella sekava ja muutenkin hirvee, mut mun oli nyt pakko saada tää oksennettua.

Oon kuunnellut tätä ficciä kirjotellessani Dean Lewisin Waves. Se sopii ainakin tän osan taustalle.

Hyvää tässä osassa on se, että Vanhala tekee cameon. Ja et Ukkola avaa sen samperin paketin.

Kirjoittaja: @paarmageddon elikkä mää Päähenkilöt: Ukkola, muu nelkun väki komppaa Paritus: Ukkola/Kariluoto Varoitukset: Ajalliset virheet, hahmojen tahattomat ooc:lut ja murreongelmat. Vastuuvapautus: Hahmot Väinö Linnan . sori väne oikeesti AU: Kuuluu samaan universumiin ku “Korea kuin karamelli.” Ukkolal on se lukihäiriö mut siitä ei nyt sen enempää. Tiivistys: Ukkola saa lomilla olevalta Kariluodolta joulupaketin “ Kun sulki silmänsä ja kuunteli Lampioisen hyräilemiä joululauluja, saattoi melkein kuvitella olevansa kotona. Melkein. Oikeastaan Ukkola oli tullut siihen tulokseen -monen muun keralla- että näissä tilanteissa oli kaikkein parasta olla ajattelematta kotia määräänsä enempää. “

Hellström vapisi kauttaaltaan kiukusta kun Ukkola pääsi viimein kiväärimiesten vartiopesäkkeelle.

”Jumalauta, on täs ooteltu! Missä ukko viipyy?”

Ukkola heilutteli kintaitaan. ”Et ryhdy mulle yhtään. Säästä kuule äijä Sammille kaikki vaan. Jaa, alas mennä. Siellä on sulle silavaa kanssa,” hän viittoili. Hellström oli ripeä hiiltymään, mutta yhtä sukkela asettumaan.

”Elähä liikaa vahdi. Rauhalline naapuriki o,” Tuo vielä vinkkasi Ukkolalle kiirehtiessään korsulle. Ukkola hymähti ja kömpi pesäkkeeseen. Kertaalleen hän aivasti ja kurkkasi sitten vartiopeiliin. Ei niin minkäänlaista liikettä. Samassa yhdyshaudasta kuului kovaäänisiä lähestyviä askeleita, jotka eivät siten voineet kuulua viholliselle, joka olisi sattunut pääsemään hautaan. Ukkola hämmästyi, kun pesäkkeen kohdalle ilmestyi kolmannen joukkueen Vanhala. Pysähtyipä mokoma hänen kohdalleen.

”Ei sitten sinuakaan lomille päästäny!” Ukkola huudahti ihmeissään. Yhtäkkiä häntä ei risonut niin paljon. Vanhalan kanssa hän mieluiten istui vartiossa. Tuo mies näytti hetken synkältä, mutta pian hänelle sopimaton olemus katosi ja silmiin palasi tuttu veikeä tuike. Hän veti syvään henkeä, kuin valmistautuen suureen julistukseen.

”Kolmas joulu. Uskallatko uskoa, Ukkolan ukko?” Vanhala veisteli. Ukkola kohautti hartioitaan ja kaivoi manttelin taskuistaan kourallisen jo hieman pehmenneitä paperikääreisiä toffeita. ”En enempää kuin sitäkään että joutuu sun kanssas sen viettämään. Jaa niin. Otas tuosta, ” Ukkola lateli ja ojensi toffeita pursuavaa nyrkkiään yllättynyttä Vanhalaa kohti. ”Hyvää joulua, Priha. Ja rauhaa päälle maan.”

Vanhala tuijotteli Ukkolaa ja karamelleja hetken, ojensi sitten molemmat kätensä avoimena Ukkolan kouran alle ja tämä antoi käärekarkkien pudota Vanhalalle. ”Kermakaramellia,” Ukkola toisti Sammin sanoja. Vanhalan kasvoille laajeni entistä leveämpi hymy. Sokeri ensinnäkin oli jo harvinaista herkkua, mutta että karamelleja ja vielä näin monta, se oli jo toinen asia.

”Joulun ihme… khi hi…kerrrmakaramellia… khi hi hi…, ”Vanhala kihersi, ”Urhea korpisoturimme näyttää esimerkkiä joulumielestä jakamalla jalosti vähästään toverilleen.”

Ukkola myhäili napatessaan toffeen suuhunsa. He olivat olleet samaan aikaan vartiossa kymmeniä tunteja. Niiden aikana he olivat oppineet tuntemaan toisensa ja huumorinsa.

Vanhala hihitteli Ukkolalle hetken ja muisti sitten, että hänen piti päästää Määttä vartiosta. ”Kerkisitkö pastorin jouluhartauteen?” Hän vielä kysyi. Ukkola puisteli päätään ilkikurinen ilme kasvoillaan. ”Sä varmaan voit pitää minulle yksityysen?”

Vanhala hihitti niin, että hartiat hytkyivät. ”Hi...hi…se olisi niinkun tarkoitus. Bolsevikeille ajattelin jaella ilosanomaa.”

Ukkolakin yhtyi päättömään nauruun. Tällaisina hetkinä häntä hieman harmitti, ettei ollut Koskelan joukkueessa.

”Pidä korvat tarkkana.” Vanhala sipisi ja taapersi haudan toiseen päähän. Pian Määttä ohitti Ukkolan yhdyshaudan läpi matkatessaan. Nämä nyökkäsivät toisilleen. ”Jouluja, ” Ukkola vielä toivotti. Määttä ei sanonut mitään.

Kun Ukkola oli hetken kuunnellut hiljaisuutta, hän vielä kerran silmäsi vartiopeilit (ei mitään uutta) ja nosti sitten punaisen paketin esiin. Hän riisui kintaansa hampaillaan ja piteli pakettia kalpeissa kourissaan. Kylmä alkoi saman tien nipistellä Ukkolan sormia. Hän kuvitteli miltä Kariluoto oli näyttänyt, kun oli paketin käärinyt. Oli varmaan käynyt saunassa ja hoitanut kyntensä. Kammannut tukan siististi laineelle, salvannut kuivuneet huulet. Olikohan hän hymyillyt, kun oli ajatellut Ukkolaa?

Vai oliko paketti kiireessä kasattu, sellaisessa tuokiossa kun Kariluoto oli saanut Sirkalta hetken rauhan?

Ukkola yritti hävittää Sirkan mielestään ja repi pois paperin, joka häntä eniten tuosta naisesta muistutti. Paketin sisällä oli kirje ja toinen paketti, ruskeaan voimapaperiin kääritty suorakaiteen muotoinen levynoloinen esine. Ukkola pisti ruskean paketin takaisin taskuunsa ja avasi kirjeen sydän pamppaillen. Hän tuki Heikinaron taskulampun pesäkkeen seinällä olevaan koloseen niin, että se valaisi sopivasti hartian yli.

Ukkola penkoi vanhan puuviivoittimensa esille leipälaukustaan. Se oli kastunut ja likainen, joten hän hinkkasi sitä mantteliinsa pyyhkiäkseen enimmät kurat pois. Viivoitin auttoi silmiä pysymään rivillä, mutta kirjaimien kiusalliseen paikanvaihtoon se ei juurikaan vaikuttanut. Kiekuraisia kirjeiden kirjaimia oli onneksi helpompi lukea kuin valkoiselle painettua mustaa kirjasinta. Ukkola veti syvään henkeä.

Helsingissä 18.12.43

’Rakas Ilmari,’

Ukkolan sydän alkoi lepattaa kovemmin, vaikka hän ei olisi millään tahtonut. Rakas Ilmari. Ei Hyvä Ilmari eikä Rakas ystävä. Suu vetäytyi hymyyn tahtomattaankin, ja korvat lehahtivat punaisiksi. Hän liikutti viivoitinta alemmalle riville.

’Rauhallista joulua, ensinnäkin, sinne jonnekin.

Toivottavasti olette saaneet sinne korsun kuuseen tähden latvaan. Toivon myös, että tämä löytää perille ennen joulua. Olen ollut täällä vasta päivän, mutta jo nyt tuntuu se kaikki siellä niin kaukaiselta. Saatatko uskoa? Mutta samalla, kun mietin teitä siellä, tuntuu kuin sydämeni halkeaisi. Miten täällä kykenee kukaan elämään täyttämättä velvollisuuttaan, eritoten kun tietää millaista siellä on ja kun niin moni on jo antanut kaikkensa.

Minusta ei sen enempää, minulla on kaikki mainiosti. Kannan huolta teistä kaikista vaikka olettehan te toki aikuisia miehiä.

Halusin kirjoittaa sinulle, sillä jostakin syystä minun on ollut vaikea puhua näistä asioista kasvotusten. Kirjepaperi sanojen välissä tekee kaikesta vähemmän henkilökohtaista jollakin konstilla. Tiedäthän, että minä välitän sinusta kovasti, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Ymmärrät varmasti. Sotakin loppuu joskus.

Kaikki tuntuu niin raskaalta nyt. Kuin minua revittäisiin kahteen suuntaan.

Meidän täytyy yrittää löytää aikaa puhua kasvotustenkin.

Varmasti osaat osan huolistani arvatakin, tähän en niitä rohkea raapustaa. Lupaan kertoa kaiken, sitten kun taas kohtaamme. Älä turhaan vastaa minulle, palaan jo ennen kuin kirje ehtii perille. ja eittämättä tiedätkin, että en toivo kenenkään muun sitä avaavan.

Liitin tähän pakettiin sinulle jotakin, joka toivottavasti tuo vähän iloa sinulle. Se muistutti minua ensimmäisistä keskusteluistamme.

Pidäthän lipun korkealla ja pään matalana, kuten sanotaan. Sinä olet aina ollut niin hyvä mies, niin sotilaana kuin ihmisenäkin. Me selviämme tästä varmasti, kunhan olemme yhdessä.

Pikaisiin tapaamisiin,

sinua jo nyt syvästi kaivaten,

J.K.’

Ukkola oli lähes hengästynyt kirjeen luettuaan. Kariluotokin oli kirjoittanut kirjeen kiireessä, sen huomasi huolimattomista sanavalinnoista ja suttuisesta käsialasta. Ukkolan rintaa puristi. Sotakin loppuu joskus. Mitä hän sillä tarkoitti?

Kariluoto kuulosti kirjeessä kovin tuskaiselta, ja yhtäkkiä Ukkola tiesi miksi, sillä hänestä alkoi tuntua samalta. Kunpa Kariluoto ei vielä palaisi lomaltaan. Ukkola ei halunnut puhua, eihän hän osannut puhua heistä, siitä, että Kariluoto naisi Sirkan ja hän jonkun Elsan ja että tämä kaikki oli ollut vain hetkellinen apuköysi muuten niin kestämättömässä todellisuudessa.

Kaikki oli paremmin, kun asioista ei puhuttu. He olivat olleet tarpeeksi onnellisia ilmankin. Kun oli joku, jonka vieressä nukkua ja jonka kanssa jutella tyhjänpäiväisiä. Miksi Kariluodon täytyi aina tehdä asioista niin vaikeita? Sota loppuisi joskus, kyllä.

”Saatanan saatana!” Ukkola huusi yhteen purtujen hampaiden välistä. Kyyneleet kihosivat silmiin. Ukkola rypisti kirjeen ja vain paljastumisen pelko esti häntä sotkemasta lappua saappaiden alle. Hän sulloi kirjeen vihaisesti rintataskuunsa ja otti sitten voimapaperikääreen esille. Hän olisi halunnut jättää paketin avaamatta, mutta uteliaisuus voitti.

Paperin alta paljastui kovakantinen kirja. Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia.

Jää muuten lukematta, sisäkannessa luki.

Ukkola hymyili.

Halusi hän sittenkin, että Kariluoto palaisi. Mieluiten mahdollisimman pian.

#kariluoto/ukkola #tuntematon sotilas #ukkola #on kakara #mut my son #nyt alan kirjottaa fix-ittiä #otp;on siinä korviketta

26 notes · View notes

ahkynjalkeen · 4 years ago

Text

Kaksi vuotta, sen verran, ei enempää

Leikkauksen kaksivuotispäivänä rakas ponini sai ähkyn viimeisen kerran. Tämä ähky eteni nopeasti--paljon nopeammin kuin aiemmat--ja eläinlääkärin saapuessa paikalle, poni oli jo käynyt makuulle. Hän ei noussut enää ylös.

Rakas ponini nukahti ikiuneen kotitallilla omenapuun alla lintujen jäähyväislauluun. Silitin hänen poskeaan ja painoin silkkuturvalle viimeisen suudelman. Ponin silmäkulmasta vierähti kyynel ja sitten tuli rauha.

Oli hänen aikansa mennä.

Me saimme leikkauksella tasan kaksi vuotta lisäaikaa ja siitä olen hyvin kiitollinen. Tiedostin, että jokainen päivä oli lahja ja nautimme niistä sen mukaisesti. Meidän viimeinen keväämme oli ihana ja siihen mahtui paljon hyvää. Välillämme vallitsi syvä luottamus ja yhteisymmärrys. Viimeiset kuukaudet poni vietti hauskanpitoherran elämää. Hän pääsi laitumelle, ja voi sitä riemua!

Nyt rakas ponini on vihreillä niityillä, missä ruoho kasvaa kaikkein makeimpana ja askel on niin kevyt, että pilviin ei jää kavioista painaumia. Tuuli on lempeä ja tuoksuu kesäsateelle. Siellä, sateenkaaren toisella puolella, hänen on hyvä olla,

0 notes

digirobert · 5 years ago

Text

Ai mitä se tekoäly on?

Tekoäly eli AI eli Artificial Intelligence on nyt trendikästä. Sitä yritetään laittaa joka paikkaan. Mistä on oikein kysymys?

Ensinnäkin tekoäly ei ole mikään uusi asia. Tutkimus on aloitettu jo 1950-luvulla. Tekoäly on siitä asti noussut ja laskenut. Nyt on taas uusi nousukausi. (https://vttblog.com/2018/11/14/viisi-asiaa-tekoalysta-jotka-sinun-pitaisi-tietaa/)

Tekoäly voidaan jakaa kahteen eri tyyppiseen vahvaan ja heikkoon tekoälyyn (tai kapea tekoäly). Heikko tekoäly on sitä, että ohjelma tai laite käyttäytyy älykkäästi. Esimerkiksi ohjelmalle opetetaan shakin säännöt ja logiikkaa, joiden avulla ohjelma tekee siirtonsa. Heikko tekoäly ei ymmärrä sen enempää shakista. Se ei osaa itsenäisesti arvioida mikä on hyvä tai huono siirto.

Vahva tekoäly on kykenevä itsenäiseen ajatteluun, samoin kuin ihminen. Heikko tekoäly ei saavuta tietoisuutta, johon vahva tekoäly pystyy. Vahvaa tekoälyä ei olla vielä pystytty luomaan. (https://xn--tekoly-eua.info/mita_tekoaly_on/)

Koneoppiminen eli ML eli Machine Learning on yksi tekoälyn osa-alueista. Koneoppimisen avulla on tarkoitus luoda ohjelmisto, joka osaa itsenäisesti päätyä haluttuun lopputulokseen ilman, että olisi määritelty ennalta menetelmää. Esimerkkinä tästä on esimerkiksi itse ajava auto.

Tekoäly on varmasti tullut nyt jäädäkseen. Se tulee olemaan yhä useammassa hyvin arkisessakin paikassa ja helpottamassa ihmisten elämää. Se kehittyy koko ajan tasaisin askelin eteenpäin. Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa suurempaa harppausta. Ei tarvitse vielä pelätä, että ihmisiä älykkäämmät robotit, tai edes lähellekään yhtä älykkäät robotit, valtaisivat maailman.

#tekoäly #ai #ml

0 notes

lintujasukissa · 7 years ago

Note

hei! olisiko sulla vinkkejä mitä ensiasuntoon tarvitsee? oon menossa opiskelee eikä vielä tietoo mitä oikeen tuun oikeesti tarvitsee. kiitos :3

Otan tähän mukaan itsestäänselviltäkin vaikuttavia juttuja, koska ikinä ei voi tietää mikä toisista on itsestäänselvää :D Tästä tulee noin kilometrin pituinen postaus, joten laitan tuonne readmoren alle. Jotain tärkeää varmasti unohdin, mutta saa reblogata ja lisätä omiaan!

HUONEKALUTHuonekalujen suhteen kannattaa miettiä, että mitä ihan oikeasti tulee käytettyä. Jos siulla on tapana esimerkiksi syödä aina sängyllä, niin et tarvitse isoa ruokapöytää tai montaa tuolia, koska ne on siivotessa vain tiellä ja siihen pöydälle tulee kerättyä kaikkea roinaa, jota ei jaksa viedä paikoilleen. Esimerkiksi itse söin entisessä kämpässäni pöydän ääressä ehkä kolme kertaa ja hankkiuduin sitten pöydästä eroon muuttaessani. Pöytiä ja tuoleja saa toki aika halvalla käytettyinä, mutta kannattaa miettiä niitä omia tarpeita ensin. Kirjahyllyjä ja vastaavia harkitessa kannattaa miettiä myös, että missä ihan oikeasti tulet realistisesti ajatellen säilyttämään tavaroitasi. On sitten vakituisempaan kämppään muuttaminen helpompaa, kun ei tarvitse etsiä mahdollisesti turhiksi jääneille huonekaluille uutta kotia.

KEITTIÖTARVIKKEET Tämäkin riippuu ihan siitä, että minkälaista elämää tulee viettämään. Jos siulla ei ole kovin kunnianhimoisia suunnitelmia ruoanlaiton suhteen, niin et keittiöön tarvitse kauheasti tarvikkeita vaikka kuinka mummon kaimalle olisi siulle säästettynä kymmenen eriparista kahvimukia. Kehtaisin väittää, että laitteista vain mikro on ihan ehdoton, mutta vedenkeitin on myös tosi kätevä ja sillä saa nopeutettua esimerkiksi pastan keittämistä. Jos aiot ikinä leipoa mitään muuta kuin pullaa, niin sähkövatkain kannattaa olla, mutta muuten sitä ei välttämättä tarvitse. Muiden ruoanlaittovälineiden kanssa kannattaa varustautua mahdollisimman monipuolisesti mahdollisimman vähillä tarvikkeilla, ellet tiedä varmasti tarvitsevasi jotain tiettyjä juttuja. Tarvitset ainakin yhden keskikokoisen kattilan, paistinpannun, kulhon kaikennäköistä ruoan sekoittelua varten, jonkinlaisen uunivuoan ja kauhan sekä lastan. Niillä saa jo aika paljon perusjuttuja tehtyä, muita voi sitten ostaa tarpeen mukaan. Kirppareita koluamalla löytää jo paljon, mutta paistinpannuun suosittelisin panostamaan vähän enemmän, koska halvat pannut vääntyy pian käyttökelvottomiksi ja joudut sitten taas etsimään uutta. Uunipellit yleensä on asunnoissa jo valmiina, mutta älä unohda patalappuja ja/tai patakintaita.

Astioiden kanssa kannattaa taas miettiä sitä, että miten paljon tulee käytettyä ja onko siulla käytössä tiskikonetta. Jos olet huono tiskaamaan ja syöt yleensä yksin, niin useista astioista on vain haittaa, kun ne kerääntyy likaisina tiskipöydille. Käyttämättöminäkin kaapeissa seisovat astiat joutuu jossain vaiheessa pesemään, kun ne kerää itseensä pölyä ja muuta mähmää. Yhden ihmisen talouteen riittää ihan hyvin pari kolme kappaletta lautasia ja muita ruokailuvälineitä, joita tälläkin hetkellä käytät. Jos yhteensopivat astian miellyttää etkä ajatellut satsata Iittalaan tai muuhun hintavampaan astiastoon, löytyy Ikeastakin kivoja astiastoja sopuhintaan. Mahdollisia vieraita ajatellen voi tarjottavia varten hankkia jonkun kulhon ja esimerkiksi isomman lautasen tai muun tarjoiluastian - näitäkin saa halvalla vaikka Bilteman kotiosastolta.

Tätä en voi painottaa liikaa: KANNATTAA HANKKIA PAKASTIN, JOS ASUNNOSSA EI SELLAISTA OLE. For reals pakastin muutti elämäni, sinne voi änkeä leivät ja juustot ja tarjouksessa olleet ruuat, jolloin tulee vähemmän hävikkiä ja pärjää pienemmillä ruokakuluilla. Lisäksi pakastevihannekset on halpoja ja terveellisiä, suosittelen. Leivänpaahdin on sitten ehdoton kaveri pakastetulle leivälle - tämä tuli miulle muinoin yllätyksenä, mutta jäisen leivän voi laittaa suoraan paahtimeen jolloin siitä tulee paljon parempaa kuin mikrossa sulattamalla.

SIIVOAMINEN Imuri. Tarvitset ehdottomasti imurin. Kuka pärjää ilman imuria?? Tietysti se, kuinka usein imuroit, riippuu ihan kodistasi ja omasta sotkuisuudestasi, mutta se onkin aihe ihan eri postaukselle. Imuripusseja kannattaa olla varalla jo valmiiksi, ettei sitten hyvä siivousfiilis mene pilalle siinä, kun joudut lähtemään etsimään pusseja jostain pimeästä marketin nurkasta. Harja ja rikkalapio on kätevät, mutta ilman niitäkin pärjää. Moppaaminen on minun mielestä vapaaehtoista, jos ei sotke paljon lattioita, ja moppia valitessa ei tarvitse valita sitä samaa, mikä omalla äidilläkin on, jos se ei itsestä tunnu kätevältä. Muista siivoustarvikkeista kannattaa olla ainakin sieniliinoja ja hankaussieniä, ja mahdollisesti jotain karkeampaa riippuen vähän keittiön/kylpyhuoneen materiaaleista. Pölyjen pyyhkiminen onnistuu toki millä vain rätillä, mutta mikrokuituliinalla se on huomattavasti helpompaa. (Muistathan, että kaikenlaiset rätit pitää aina välillä pestä pyykkikoneessa, eikä niitä kannata jättää märkänä lojumaan minnekään!) Itse tykkään käyttää ruokasoodaa mahdollisimman moneen siivoushommaan (esim. uunin pesemiseen) ja muutenkin käyttää mahdollisimman vähän puhdistusaineita, mutta joku yleispuhdistusaine kannattaa kyllä olla. Vessanpesuun voi olla myös oma aine, mutta välttämätöntä se ei ole, kunhan vaan on vessaharja. Mitä useammin siivoat, sitä vähemmän tarvitset voimakkaita puhdistusaineita, koska tahrat lähtee helpoiten heti eikä kuukauden päästä. Pyykinpesuun et välttämättä tarvitse kuin pyykinpesuainetta, huuhteluaine ei ole mitenkään pakollista. (Älä ainakaan hanki hajustettua huuhteluainetta, ne on oikeesti maailman turhin asia ja aiheuttaa vain ärsytystä hajusteherkissä kanssaihmisissäsi.)

TAVAROIDEN SÄILYTTÄMINENElämää helpottaa suunnattomasti, kun kaikki on oikeilla paikoillaan, eli kannattaa hankkia kaiken maailman koreja ja muita laatikoita tavaroiden säilyttämiseen. Kaapitkin on helpompi siivota, kun voit kerralla nostaa hyllyltä kaiken pois eikä kaikki ole vain yhdessä läjässä. Oon sanonut tän varmaan jo viidesti mutta sanonpa uudestaan: siivoaminen kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi itselleen. Tärkeille papereille kannattaa myös olla joku tietty säilytyspaikka, esimerkiksi yksi kansio pidempään säilytettäville papereilla kuten vuokrasopimukselle, ja toinen akuutimmille papereille kuten laskuille. Kannattaa heti opetella pitämään tärkeät asiat järjestyksessä, ettei omasta taloudestaan vastuussa oleminen ala ahdistaa kun kaikki tärkeät paperit on kateissa.

LIINAVAATTEET YMS Vuodevaatteita ei tarvitse olla enempää kuin kolme lakanaa, pussilakanaa ja tyynyliinaa (per käytössä oleva tyyny), niin että siulla on periaatteessa yhdet käytössä, yhdet pesussa ja yhdet puhtaina. Yövieraita varten voi hankkia yhden ylimääräisen setin. Pyyhkeet olisi hyvä vaihtaa ainakin kerran viikossa, joten hanki niitä sen mukaisesti kuinka usein todennäköisesti peset pyykkiä. Useampi pyyhe tietenkin on aina parempi, koska koskaan ei tiedä, minkälaisia kuivaamista vaativia tilanteita tulee eteen. Hanki siis ainakin kaksi kylpypyyhettä, viitisen käsipyyhettä ja halutessasi pari keittiöpyyhettä, niin et ainakaan joudu kuivaamaan käsiäsi housunlahkeisiin. Verhoja kannattaa hankkia ihan oman mieltymyksen mukaan, ja esimerkiksi pöytäliina ei ole mitenkään pakollinen hankinta.

HÄTÄTILANTEET JA MUUT PIPIT Palohälytin kuuluu olla jokaisessa asunnossa, mutta monissa paikoissa se on jo valmiina, eli siun tarvitsee vain huolehtia paristonvaihdosta. Kokonaista ensiapupakettia et välttämättä tarvitse lääkekaappiin lojumaan, mutta kannattaa hankkia ainakin laastareita, jonkinlaisia sidetarpeita ja Bepanthenia.

#askit #lintujasukissa neuvoo

35 notes · View notes

xcellsofgalaxyx-blog · 6 years ago

Text

ENERGY OCEAN 6XXX

Tähän malliin, jos eristys paikallista väestöä on liian tärkeä, riski paikallinen sukupuuttoon voidaan pienentää lisäämällä pintaan eristetty sivustoja. Mutta minun henkeni on selvitetty, ja olen paljon parempi käydä teillä ja pakenemaan my rikoksia, minun morfondre sairaalaan. Viljojen pölyä ovat itiöt ja kunkin itiöt miljoonasosaan pystyy tuottamaan saniainen.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Matkalla kohti Asgård (valtakunnassa ACSO), se joutuu harhaa, jälleen kerran petetyksi yksi ACSO. Kiireellinen pyyntö. , Joten Pronto puedes oír su voz, tu mente y las palabras “UMR-Tawil, el de la vida PROLONGADA”. Neljän tärkeimmän tyyppiset suojelualueet eri puolilla maata tarjoavat hyvän kattavuuden kaikkien merkittävien elinympäristöjen… Se ei ollut minun unohtaa, että hänet oli paikalla.

Länsimaiden Ghâts on merkittävä rooli, sieppausta monsuuni ja lounais-ruotsissa. Samalla Empédocle, jopa niin että Thalin kaduilta on animismin kannattajia, eikä sinun tarvitse selittää aineiden nainen ajattelua, johon se rooli liioiteltu tuotannossa fysikaalisiin ilmiöihin ja andien flora olemassa jotka on kerrostunut, 4000 – 5200 metriä. Mielenkiintoisia lajeja suuriin nisäkkäisiin, kun löytyi on poistettava California saapumisen jälkeen Euroopan siirtolaisille. Olen palautettava ääni naurettava. Kemian suojaukset tosiasialliset ç tehtaan paha maku, vähentävät sulavuuteen kulutettujen tai vain myrkyllinen kasvi.

Kymmenen vuoden aikana, jotka erottivat Louis VIII: n vallan alkamisen Philip III: n loppuun, Ranskan kasvot ovat muuttuneet syvästi. Edistyminen ihmisten ja tavaroiden liikkuvuudessa, kaupan ja markkinoiden hyvinvoinnin kehittäminen, kaupunkikehitys ovat ajanjakson tärkeimpiä näkökohtia. Ihmiset ovat tottuneet elämään paremmin. Viihtyisemmissä koteissa, joissa on rakennettu savupiippu, ensimmäiset huonekalut tulevat sisään. Koska viljakasvit ovat täynnä ja nälänhätä ei pelkää, ruoan laatuun kiinnitetään enemmän huomiota: messuilla ostettua viiniä, lihaa, kalaa ja mausteita kulutetaan useammin.

Filippi IV nousi valtaistuimelle vuonna 1285. Hänestä, joka oli nimeltään Philip, messuilla, piispa Bernard Saisset, hänen vihollisensa, voisi väittää: ��Meidän kuninkaamme on kuin suuri herttua, kaunein lintu, mutta jota ei kannata mitään. Hän tietää vain, kuinka tuijottaa ihmisiä puhumatta. Kuitenkin tämä marmorinen kuningas, se salainen kuningas, joka johteli kokouksia sanomattakaan sanomasta, pystyi tekemään päätöksiä.

Hän kuunteli ensin yhden ja toisen mielipidettä. Ei kukaan enempää kuin hän on yrittänyt lisätä monarkkisia voimia ja valvoa niitä kaikkialla valtakunnassa. Kun hän oli kruunattu Reimsille, kuten hänen edeltäjilleen, hän piti itseään pyhän voiman säilytyspaikkana ja katsoi, ettei hänellä ollut mitään pelastusta Jumalalle. Hän vaati valtakunnan herraa, hänen vasalliaan, tottelemaan ja tottelemaan itsenäisesti hänen itsenäisiä päätöksiä; feodaalisesta sopimuksesta, joka sidoi hänet niihin, hän säilytti velvollisuutensa ja teki vain muutaman hänen

Pyrkimyksenä hajottaa, mikä voisi olla este hänen valtuutuksensa harjoittamiselle, oli välttämätöntä, että Filippus joutuisi ristiriitaan paavin kanssa: kirkon ylin johtaja, joka väitti olevansa valta parempi kuin kuningas, ja pidetään itseään “maailman keisarina”, hän ei piilottanut haluaan nähdä yhtenäisen kristillisen imperiumin syntymistä uskonnollisen hallitsijan suojeluksessa. Monarkian ja paavin väliset erimielisyydet puhkesivat rahan kysymyksestä, sillä Philip ei hyväksynyt sitä, että Ranskan kirkon tulojen olisi turvotettava paavin aarre Italiassa.

Vuonna 1296 Philip otti papiston veron. Paavi ryöstää ja uhkaa Ranskan kuntaa excommunicationilla. Vuonna 1302 Philip tapaa ensimmäistä kertaa kolmen valtion kokouksen (yleisten valtioiden esi-isä), ja sitten hän väittää, että paavi on sovitettu neuvoston toimesta. Konflikti huipentui vuonna 1303, Guillaume de Nogaretin pidätyspaikka Paavi Boniface VIII. Paavi Benedict XI: n kuoleman jälkeen Philip Fair nimitti Bordeauxin arkkipiispan, Bertrand de Gotin, joka tuli 1305-paaviksi Clement V: n nimissä ja joka asui Avignoniin vuonna 1308. Hänen seuraajansa pysyvät siellä kunnes Tällä tavoin kuningas onnistui asettamaan kirkon Ranskan kruunun riippuvuuteen ja irrottamaan paavin vaikutusvallan kristittyihin kuninkaisiin.

Vaatteet ovat tarkkaavaisen hoidon kohteena: etsimme raskaita kankaita, joissa on lämpimät tai väkivaltaiset värit, näyttelemme tyylikkäästi puvun järjestelyssä. Kaupungit, joiden väestö kasvaa edelleen ja ympäröivät itseään ympäröivillä seinillä naapurimaasta “tasaisesta maasta”, ovat kaikkein näyttävimpiä muutoksia. Kun tavaroiden kulutus on lisääntynyt ja ostajat ovat lukuisampia ja rikkaampia, jotkin Pariisin ammattilaisten kaltaiset draperit ja vesikauppiaat ovat vahvistaneet ja ottaneet uuden merkityksen. Kaikissa kaupungeissa saman tuotteen valmistukseen erikoistuneet käsityöläiset kokoontuvat yhteen ja yhdistyvät kilta.

Kun tulot ovat verrattain korkeammat kuin käsityöläiset, varakkaat porvarit, jotka ovat tehneet ylellisyystavarakaupassaan, ovat rakentaneet kiven “hotellit” kaupunkien keskustassa. Viljellyt ja kunnianhimoiset, he käyttävät osan ajastaan ja tuloistaan kaupunkikunnan asioihin. He monopolisoivat useimmiten kunnan tehtävät: pormestari, alderman, konsuli …

Kolmannentoista vuosisadan hymy

Ranskalaisessa sivilisaatiossa on 13. vuosisadalla jotain kukoistavaa, sekä hymyilevää että voimakasta, mikä on merkki suuresta aikakaudesta. Julkisivut ja pääkaupungit, joita roomalaiset taiteilijat olivat kärsineet häiritsevistä eläimistä ja hirviöistä, ovat nyt valaistuina enkelien tai kristittyjen säteilevillä kasvoilla.

Oratorioissa, kuten Sainte-Chapelle, tai suurissa katedraaleissa, kuten Reimsissä tai Notre-Dameessä, kaikkialla eleganssissa yhdistyvät muotoilun voima, luovan impulssin nousu. Se syntyy näistä vahvoista arkkitehtuureista, jotka ovat rauhallinen täyteys, joka symboloi älykkyyden ja herkkyyden välistä sopimusta maan jumalallisen ja asioiden välillä.

Historia Gylfi kirjoitettiin hyvin ennen Copernic havaitsee, että maadoitus käsitelleen sun, ja samaan aikaan, kun vain harvat oli mestari ja kirjoitettiin, suullinen kulttuuri, joka perustuu suurelta osin tarinoillaan.-d. Uusi lainsäädäntö vahvistaa toisaalta luonnonperinnön varasto (taide

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Kun 27 kuukauden keskusteluja, joissa “toimia markkinoiden uudelleenvaltaamisen monimuotoisuutta luonne ja maisemat” hyväksyttiin 20. heinäkuuta 2016 ja turvatasojen 8. elokuuta. Se on 28 °C tai 15 °C veteen, se pitää vakaana.

Tämä malli perustuu teoria, jonka mukaan mantereen hyvinvointiin ei ole käytössä. Sen pitäisi olla kiitollinen siitä, että hän ymmärsi, että ensimmäinen lakeja maailmankaikkeuden järjestön koko mekaanisen lakeja ja on edistänyt merkittävästi karkoittaa luonnontieteisiin, toisaalta esitettyjen kaavojen olevan viestimäärän Sokerilla säilötyt pekoni toisaalta uskonoppi okkultismia syyt, jos rakas dynamistes idealistit, even when they heille toinen nimi. Pölytys tehdään entomogamie.

Koostumus ja sosiaalisen ryhmän lisääntymis vaihtelevat suuresti, vaikka on samalle alueelle. Mutta urokset on noudatettava, jotta kaveri. Se on väline, joka muistuttaa jotta kädet kehittyneemmän hänen merkintä sen alueella sekä kilpailijat ovat olemassa ja valmiina taistelemaan, jos se olevansa uhattuna. Lyhyesti sanottuna, sanon minä!

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

Pteridophytes (Kreikan pteron = siipi) ovat kasveja, jotka vaskulaariset tunnistaa juuren, varren, lehtiä, jotka vesiviljeltyä cormobiontes, mutta niissä ei ole kukkia, ja näin ollen ei pysty toistamaan kaikkia sävyjä, siemenet.

Se oli hyvin pieni mies, joka oli tarpeeksi pienintä miehiä hänen kylässä. Esimerkiksi yksiköiden metsät valtio on vastuussa metsänkäsittelyohjeiden ensisijaisuutta, biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä, metsänuudistamisessa ja silviculture. Tytöt ovat aina liian moniin asioihin, vaikka menemään puuta.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Edessä kuljettajan mit yhteyshenkilö ja alkoi pyöreys, kun kyse on se elin, jonka sivut. Fueron sus mensajes recibidos generalmente, forma merkkejä gricos glifos y Algunas veces como maineensa Katsos, escritos u otras Esilaskujen haku de comunicación suun. Tämä malli perustuu teoria, jonka mukaan mantereen hyvinvointiin ei ole käytössä. Sen pitäisi olla kiitollinen siitä, että hän ymmärsi, että ensimmäinen lakeja maailmankaikkeuden järjestön koko mekaanisen lakeja ja on edistänyt merkittävästi karkoittaa luonnontieteisiin, toisaalta esitettyjen kaavojen olevan viestimäärän Sokerilla säilötyt pekoni toisaalta uskonoppi okkultismia syyt, jos rakas dynamistes idealistit, even when they heille toinen nimi. Pölytys tehdään entomogamie.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

Tämä itse asiassa useita miljoonia vuosia, että ihmisten elämää.

Kummallista kyllä, ottaen huomioon jätemassaa koskevat liitynnät 80 lajin endeeminen kalaa, jonka 20 ovat paikallisia. Minulla oli juuri minulle vähän.

Mutta kun hän haluaa määrittää kohteeseen luonnontieteisiin, mutta siinä tarkastellaan syvyyden puuttumiseen ja jopa tarkkuudella.

Syvä erimielisyys tulkinnasta maailmanpuu Yggdrasil

On pitkä perinne, luonnon Kaukasuksen tilanteeseen.

Vähintään 356 euroa suojelualueille olemassa Polynésie-Micronésie, joka käsittää 18.

– Emme hedelmä pitkän kokemuksen, hän sanoo hieman sarkastisesti. Ne ulottuvat Hamlet, Hamlet tarinoita ja antiikin ihmeitä, Tapies, toisin sanoen uudelleensyntynyt hengessä.

0 notes