#siis mikä hitto on air horn suomeksi??

[tuomivuori]

Herran haltuun, osa 1: Rikos ja rangaistus

Ficciä tästä mun ripari-AU:sta, because I can!

Pairing: Tässä osassa ei vielä mitään 

Genre: Teini-AU, nykyaika-AU, huumori

Disclaimer: Linnan hahmot, minä olen vain nuorentanut niitä joitain vuosia ja siirtänyt 70 vuotta tulevaisuuteen. Tässä osassa on myös mukailtu eräitä alkuperäisteoksen kohtauksia melko suoraan, joten niistäkin kunnia kirjailijalle. 

A/N: Tähän on tulossa ainakin neljä osaa, joista kolme on suunnilleen valmiina. Ajattelin aluksi vaihdella "päähenkilöä” osien välillä, mutta kirjoitettuani yhden myöhemmän pätkän Määtän näkökulmasta, päätinkin kirjoittaa koko hoidon siitä. Määttä on täydellinen POV-hahmo, koska Määttä sees all. :D

Oon yrittänyt dialogissa löytää jonkinlaista tasapainoa nykypuhekielen ja hahmojen murteiden välillä, koska nuoret harvemmin puhuu ainakaan hirveän paksua murretta. En kuitenkaan ole mikään murre-ekspertti, joten siellä voi olla kummallisuuksia.

Aatos Armas Määtällä ei ollut mitään vahvaa mielipidettä rippikoulusta. Hän oli mennyt, kun ei ollut sen suurempaa syytä olla menemättä. Joutihan sitä, kesäloma oli pitkä ja leiri vain kahden viikon mittainen. Voisi siellä olla ihan hauskaakin. Ja ainakin sukulaisilta saisi hyvät rahat konfirmaation jälkeen.

Ei hänellä ollut vahvaa mielipidettä uskonnostakaan. Jos tuolla pilven päällä joku kaikkivaltias ukko kökötti, ei hän ollut paljon Aatoksen elämää häirinnyt olemassaolollaan. Ei ollut lähettänyt ihmeitä tai näkyjä sen paremmin kuin taivaallisia rangaistuksiakaan, vaikka oli Aatos elämänsä aikana jokusen kerran lausunut turhaan ”Herran, sinun Jumalasi nimen”.

Riparille Aatos oli mennyt samalla asenteella kuin hän luovi elämän läpi yleensäkin: Katsotaan, mitä tapahtuu. Ei liikoja odotuksia, mutta ei paineitakaan. Saattaisihan sieltä löytyä uusia kavereita, tai sitten ei. Ei sen niin väliksi, kyllä Aatoksella oli niitäkin jo valmiiksi sen verran, mitä tarvitsi. Kaverit vain sattuivat olemaan vuotta-paria vanhempia, joten he olivat jo suorittaneet kirkollisen oppivelvollisuutensa.

Leirin alussa heidät oli jaettu sattumanvaraisesti neljän hengen mökkeihin, tytöt ja pojat tietenkin erikseen, etteivät nuoret vain joutuisi kiusaukseen harrastaa syntiä. Isoset nukkuivat omassa kahdeksan hengen mökissään ja ohjaajilla oli yksityishuoneet leirikeskuksen päärakennuksessa.

Aatoksen kanssa samaan majoitusmökkiin oli sattunut varsin sekalainen seurakunta. Rahikainen, jonka syntisiä taipumuksia eivät hillinneet sen enempää yövahdit kuin sukupuolisegregaatio, koska tämä oli taitava hiippailemaan ja ilmeisestikin seksuaalisesti kiinnostunut lähes mistä tahansa, millä oli pulssi. Lehto, joka vihasi uskontoa, ihmisiä ja ylipäänsä suurin piirtein kaikkea. Ja viimeisenä mutta myös vähäisimpänä Riitaoja, joka puolestaan tuntui pelkäävän useimpia asioita eikä kaikesta päätellen ollut koskaan aiemmin ollut montaa yötä poissa kotoa.

Vaikka niin erilaiset persoonat tuskin olisivat normaaliolosuhteissa päätyneet toistensa seuraan, samassa mökissä nukkuminen teki Määtästä, Lehdosta ja Rahikaisesta jonkinlaisen enemmän tai vähemmän dynaamisen trion. Aatoksen puolesta Riitaojakin olisi saanut olla mukana porukassa, mutta Lehdolla tuntui verenpaine menevän katosta läpi pelkästä pojan näkemisestä. Eikä Riitaoja näyttänyt edes haluavan olla mukana missään pahuuksissa, mikä taas oli suurin osa Rahikaisen ehdottamista ajanviettotavoista.

Naapurimökissä nukkuivat ja usein kolmikon seuraan liittyivät kaikesta uskonnollisesta paatoksesta suuresti huvittuva meemikuningas Vanhala, vilkkaasti säksättävällä Turun murteellaan kaikkea kommentoiva Hietanen, hyvin vasemmistolainen ja vannoutunut ateisti Lahtinen, sekä Honkajoki, josta ei voinut olla varma, oliko tämä eksentrinen nero vai pelkästään eksentrinen.

Jostain syystä leirin pojat olivat alkaneet kutsua toisiaan sukunimillä jo leiriä edeltävissä tapaamisissa. Tapa oli kai lähtenyt siitä, että Lehto oli esitellyt itsensä pelkästään Lehdoksi pakollisilla esittäytymiskierroksilla ja käytti muistakin vain sukunimiä. Siitä oli tullut jonkinlainen miehisen yhteisöllisyyden osoitus, sillä leirin tyttöjä kutsuttiin etunimillä. Toisaalta myös kaikkien vihaamaa, tiukkapipoista apuopettaja Lammiota sanottiin Lammioksi, mutta nimi lausuttiin aina inhoa tihkuvalla äänensävyllä, joka teki selväksi, että tämä ei kuulunut poikien veljelliseen porukkaan.

Myös nuorisopastori Kaarnaa, kirkkoherra Sarastietä ja poikaisosia kutsuttiin sukunimillä, lukuun ottamatta Tassua, jota kutsuttiin vain Tassuksi. Jopa ohjaajat kutsuivat häntä Tassuksi, vaikka käyttivät muista etunimiä, joten kukaan ei tiennyt tämän oikeaa nimeä.

Tassusta puhuttaessa ei voinut olla mainitsematta Rokkaa, ja toisinpäin. Nämä olivat erottamaton kaksikko, joista Rokka oli lähes taukoamatta myös toisen puolesta puhuva ja tätä jatkuvasti hyysäävä osapuoli, kun taas Tassu oli hiljainen, puhui enimmäkseen vain Rokalle ja oli tämän hyysättävänä. Koskela oli rauhallinen ja harvasanainen isonen, josta kaikki leiriläiset pitivät, koska hän tuntui aidosti olevan heidän puolellaan. Mielosesta sen sijaan ei pidetty, sillä tämä käytti isosen auktoriteettiaan määräilyyn ja tärkeilyyn. Sen lisäksi tämä oli maininnut joskus, ettei pitänyt koirista, mikä oli kaikkien mielestä vähintäänkin epäilyttävää ja merkki mahdollisesta psykopatiasta.

Tyttöisosissa oli oma erottamaton kaksikkonsa, Lyyti ja Tyyne, jotka tuntuivat myös olevan hyviä ystäviä Rokan ja Tassun kanssa. Lyyti oli tarmokas ja kipakka mutta lämmin persoona, kun taas Tyyne oli lempeä mutta pinnan alla ilkikurinen ja huumorintajuinen. Heidän lisäkseen oli vielä kaunis, suorasukainen ja ketään kumartelematon Vera, joka harrasti flamencoa – hän esitteli joskus iltaohjelmissa heille taitojaan – ja oli hyvin monen leiriläisen päiväuni.    

**

Aatos ei olisi etukäteen aavistanut, että hänestä tulisi yksi leirin ”pahoista pojista”, koska hänellä ei varsinaisesti ollut koskaan ollut mitään suurta tarvetta kapinoida sääntöjä vastaan. Kuitenkin Rahikaisen oveluus ja opportunismi, Lehdon auktoriteettiviha ja uhkarohkeus sekä Määtän tapa ikään kuin validoida toisten huonot ideat ”mikä jottei, samapa tuo” -asenteellaan saivat yhdessä aikaan kemiallisen reaktion, jonka lopputuloksena oli paljon rikottuja tai vähintäänkin erittäin pitkälle venytettyjä sääntöjä, läheltä piti -tilanteita ja myös muutamia kiinnijäämisiä.

Muistettavin näistä tapauksista oli eräs yö, kun Rahikainen keksi haluavansa pizzaa. Pojat tiesivät, että muutaman kilometrin päässä leiripaikasta oli kebab-pizzeria, koska bussi oli ajanut sen ohi tuodessaan heidät. He myös tiesivät, että leirialueelta poistuminen ja yöllä liikkuminen muualle kuin vessaan oli kiellettyä. Mökkien ulkopuolella partioi joko Lammio tai joku isosista vuoroittain ainakin aamukolmeen asti, mutta Rahikainen ei aikonut odotella niin kauaa pizzanhimossaan kärvistellen.

Siispä pojat kiipesivät vähän puolenyön jälkeen äänettömästi ulos ikkunasta ja kiersivät metsän kautta hiekkatielle, joka vei kohti isompaa tietä, sivistystä ja roskaruokaa.

He päätyivät ottamaan pizzat mukaan, koska mökkeihin tehtiin myös yleensä ainakin yksi tarkastuskäynti yössä, joten mitä nopeammin he pääsisivät takaisin sänkyihinsä viattoman näköisinä uinumaan, sitä pienemmällä todennäköisyydellä he jäisivät nalkkiin. Pizzat pitäisi piilottaa jonnekin ulos ja syödä myöhemmin, ettei yövahti haistaisi niitä tullessaan tekemään tupatarkastusta. Tosin söisivät he tietysti ensin vähän. 

Sinä yönä onni ei kuitenkaan ollut heidän puolellaan. Kolmikko oli kävelemässä hiekkatietä pizzalaatikoiden kanssa ja aikeissa juuri kääntyä metsän suojaan, kun taskulampun valokiila osui heihin. Lammio oli ollut kiertämässä leirialuetta ja sattunut sen laidalle juuri kun pojat olivat tulleet näköetäisyydelle.

He jähmettyivät ja ampaisivat sitten metsään kuin ajovaloihin jääneet peurat. Lammio huusi jotain heidän peräänsä ja lähti juoksemaan samaan suuntaan metsän laitaa pitkin, etteivät karkulaiset pääsisi hänen ohitseen. He eivät olleet varmoja, oliko heidät tunnistettu, mutta tajusivat silti pelin olevan menetetty. Vaikka he pääsisivät Lammion ohi ja takaisin mökkiinsä, ei olisi vaikea huomata, ketkä olivat olleet nukkumassa ja ketkä juosseet pitkin metsiä. He eivät kuitenkaan voineet luovuttaa, vaan takaa-ajo oli käytävä kunnialla loppuun saakka, joten he juoksivat.        

Metsässä oli pimeää ja juostessa täytyi keskittyä siihen, ettei kompastunut kiviin tai juuriin ja lentänyt turvalleen. Hetken kuluttua Aatos huomasikin, ettei enää nähnyt eikä kuullut Lehtoa ja Rahikaista, vaikka nämä olivat hetki sitten juosseet hänen edellään.

Hän pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Jaaha. Ympäröivät puut näyttivät aika samalta kuin kaikki muutkin puut, joten siitä ei ollut juurikaan hyötyä. Metsän reunaa ei näkynyt, eikä Aatoksella ollut hajuakaan, kuinka kauas oli juossut. Toiset olivat varmaan kääntyneet jossain vaiheessa. Hän oli kuitenkin aka varma, että oli itse juossut suoraan, joten leirikeskuksen pitäisi olla jossain takana ja vasemmalla.

Ilman kiirettä Määttä lähti kävelemään takaisin päin ja kuulosteli samalla, josko jostain kuuluisi elämän ääniä. Jonkin ajan kuluttua hänen korviinsa kantautuikin Lammion kimakka nasaali, josta ei voinut erehtyä. Hän tupsahti ulos metsästä leirikeskuksen pallokentälle ja näki sen toisella puolella rikostoverinsa seisomassa Lammion läksytettävinä. Koskelakin oli paikalla, varmaan seuraavana vahtivuorossa. Määttä tallusti joukon jatkoksi juuri parahiksi todistamaan, kuinka Lehdon no fucks given -asenne saavutti huippunsa ja suorastaan eeppiset mittasuhteet.

”Eikös Toivokaan tiennyt, ettei mökeistä saa poistua yöllä?” kysyi Lammio, ääni alentuvaa sarkasmia valuen.

”Tiesin.”

Jos Määtällä olisi ollut paineilmalla toimiva äänitorvi, nyt olisi ollut aika tuutata sitä niin pirusti.

”Mikä röyhkeys! Pesette huomenna vapaa-ajalla vessarakennuksen läpikotaisin, myös käsienpesupisteen. Nyt painutte nukkumaan, ja nämä pizzat takavarikoidaan.”

Rahikainen joutui luovuttamaan pizzalaatikot Lammiolle, joka marssi tiehensä. Pojat lähtivät ankeissa tunnelmissa majoitusmökkejä kohti Koskelan saattamina.

”Kato kun mä rupeen jotain paskahuussia kuuraamaan.” Lehto kiehui raivosta.

”Eiköhän se kannattais kuitenkin tehdä. Vähemmällä pääsette sillä tavalla”, totesi Koskela rauhallisesti. Lehto oli jonkin aikaa hiljaa, hartiat vihaisesta hengityksestä kohoillen, mutta luovutti lopulta vastentahtoisesti. ”No pestään sitten, saatana.”

”En mie kyl ala peseen vessoja jos en saa ees maistaa pizzaa, jonka omilla rahoillani ostin”, mutisi Rahikainen.

”No mä katon jos voin tehdä asialle jotain”, lupasi Koskela, ja siihen heidän oli tyydyttävä.

Pojat raahustivat lyötyinä mökkiinsä. Riitaoja heräsi heidän kolisteluunsa ja katsoi heitä yläpedistään silmät suurina, kuin pöllö puunoksalta.

”Missä te olitte?”

”Mitä se sulle kuuluu”, sanoi Lehto tylysti, mutta Rahikainen selitti: ”Meijän piti hakee vähän yöpalaa, mutta käry kävi ja Lammio pistää meijät orjatyöhön.”

Riitaoja näytti pelokkaalta kuullessaan Lammion nimen ja veti peiton korviinsa kuin yrittääkseen suojella itseään ankaralta apuopettajalta, vaikkei tämä ollut edes paikalla. Muutkin painuivat suoraan pehkuihin, koska kenelläkään ei ollut epäonnistuneen yöjuoksun jälkeen suuremmin intoa jäädä pelaamaan korttia tai jauhamaan paskaa.

**

Seuraavana päivänä kun aamun oppitunnin jälkeinen vapaa-aika koitti, tuomitut hakivat Mäkilältä, leirikeskuksen keittäjältä ja taloudenhoitajalta sangot, juuriharjat, pesuaineet ja kumihanskat. Hietanen oli nakitettu vahtimaan heitä, koska ohjaajien mielestä leiriläisten piti oppia olemaan vastuullisia ja toimimaan itsenäisesti.

Vessarakennus oli erillinen tönö vähän matkan päässä majoitusmökeistä, mutta siellä oli sentään juokseva vesi. Käsienpesupiste oli rakennuksen ulkopuolella.

”Jynssätkää ny ne pöntö ja lattia, seinil tuskin on nii väliä”, ohjeisti Hietanen.

Pojat kävivät töihin, Rahikainen hieman laiskasti ja pintapuolisesti harjaansa heilutellen ja mutisten itsekseen, Lehto vihaisesti jynssäten ja Määttä rauhalliseen tahtiin mutta tehokkaasti työskennellen.

Koko aamun ulkona oli ollut painostava ilma, ja vessarakennuksen pesun ollessa loppusuoralla Hietanen huomasi taivaanrannassa tummia pilviä. Ne vyöryivät horisontista yllättävän nopeasti ja pimensivät kohta auringon. Kuului pahaenteistä jyrinää. Ulkona olevat leiriläiset pakenivat mökkeihinsä.

”Ei helvetti poja, sielt taitaa tulla ukkone.”

Ukkonen sieltä todella tuli, ja varsin raju sellainen. Kun pilvet ehtivät heidän ylleen, ne päättivät vihdoin pudottaa painavan lastinsa, ja rankkasade iskeytyi maahan. Pilvissä välähteli ja jyrinä kuului suoraan yläpuolelta. Hietanen kiirehti sisään vessarakennukseen.

”Hitto, täytyy varmaan ootella tääl et se loppuu.”

”Meidänhän piti ottaa vielä toi käsienpesupiste”, totesi Lehto ja harppoi ulos pesuaine ja harja kourassa kastuen välittömästi läpimäräksi.

”Et oo tosissas”, sanoi Rahikainen vilkuillen huolestuneena synkänharmaata pilvimassaa, josta saattaisi iskeä salama millä hetkellä hyvänsä.

”Jos pelottaa niin jääkää vaan sinne kykkimään. Mä pesen nyt tän lavuaarin.”

Määttä kohautti olkapäitään ja seurasi Lehtoa. ”Voin mäkin oman osani tehdä. Eipähän tartte ottaa vettä hanasta, kun taivaalta tulee.”

Pakkohan Rahikaisen oli näyttää olevansa yhtä kova jätkä kuin muutkin, joten hänkin kipitti hartiat kyyryssä ulos sateeseen. Isosten mökin ovelle ilmestyi Koskela, joka huusi heille: ”Lopettakaa se kuuraaminen ja menkää sisälle!”

Lehdon päätä ei kuitenkaan käännetty, ja niin koko kolmikko pesi lavuaareja märkinä kuin uitetut koirat ukkosen jyristessä ympärillä. Hietanenkin tuli seisomaan ulos sateeseen solidaarisuuden merkkinä. Salamat välähtelivät enimmäkseen järven päällä, mutta yksi iski leirikeskusta ympäröivään metsään ja kaatoi puun hirveällä rysähdyksellä, joka säikäytti heidät kaikki. Urheasti he kuitenkin pesivät käsienpesupisteen loppuun ja juoksivat vasta sitten mökkiinsä.

Kolmen vettä valuvan pojan rämpiessä sisään ikkunan äärellä kirjan kanssa istuva Riitaoja näytti kovin huolestuneelta ja kyseli, olivatko he varmasti kunnossa. Lehtoa se tietenkin ärsytti, mutta Rahikainen vakuutteli, ehkä myös vähän itselleen, ettei heillä mitään hätää ollut eikä ollut edes pelottanut. Aatoskin oli tilanteen jäljiltä sellaisessa mielentilassa, että tavoistaan poiketen taputti Riitaojaa rauhoittavasti olalle.

”Ei tässä mitään.”

Riitaoja hymyili hämillään ja tämän silmät syttyivät loistamaan jo tuosta pienestä ystävällisestä eleestä. Lehto kääntyi vihaisen näköisenä poispäin ja alkoi kiskoa läpimärkiä vaatteita päältään. Myös Määttä ja Rahikainen rupesivat vaihtamaan vaatteita. Kaikki oli kastunut alushousuja myöten.

Aatos pystyi lähes tuntemaan, miten Riitaoja hohkasi vaivaantuneisuutta, kun mökissä oli kolme alastonta poikaa. Tiukasti tämä katsoi toiseen suuntaan ja hautasi kasvonsa kirjaansa.

Lounasaikaan mennessä ukonilma oli mennyt ohi. Pojat saivat sankarikohtelun astuessaan ruokasaliin, koska kaikki olivat tietysti kuulleet, että he olivat suorittaneet rangaistuksensa loppuun rankkasateesta ja ympärillä iskevistä salamoista huolimatta. Heille vislattiin ja lyötiin high fiveja, ja varsinkin Rahikainen otti suosiosta kaiken ilon irti. Lehto vain hymyili itsetietoisesti, kun taas Määttä ei tapansa mukaan tehnyt itsestään mitään numeroa.

Myöhemmin välipalalla he saivat huomata, että Koskela oli ilmeisesti onnistunut puhumaan ohjaajat ympäri, koska tavallisten leipien ja hedelmien lisäksi tarjolla oli yksi pieni pizzapala jokaiselle.    

---

Osa 2