#vasten

[activateme]

Ontdek hoe je lichaam op natuurlijke wijze DMT aanmaakt

Geschreven door Sylvie Brown van Gezondheidscentrum Gennesareth in Schoten

Je lichaam bezit al de sleutel tot diepe spirituele ervaringen. Ontdek hoe ademhaling, meditatie, vasten en lichttherapie bijdragen aan de natuurlijke aanmaak van DMT.

Ademhaling: Je sleutel tot hogere bewustzijnsstaten

Diepe ademhalingsoefeningen zijn een krachtig middel om je lichaam te ontspannen en bewustzijnsstaten te verruimen.

Technieken zoals Holotropic Breathwork of de Wim Hof Methode verhogen het zuurstofgehalte in je lichaam en stimuleren je pijnappelklier. Door dagelijks 10 minuten bewust adem te halen, ervaar je diepe rust en spirituele helderheid.

Meditatie: De kracht van stilte

Regelmatige meditatie helpt je geest tot rust te brengen en stimuleert de aanmaak van DMT. Begin met 10-15 minuten per dag en ervaar hoe je je bewuster en meer verbonden voelt.

Conclusie

Creëer een natuurlijke boost.

Door ademhaling, meditatie, vasten, lichttherapie en goede slaap ondersteun je de natuurlijke aanmaak van DMT. 

Dit brengt je dichter bij spirituele helderheid en balans.

Ervaar zelf de magie van lichttherapie en infraroodwarmte. Boek een sessie en geef je lichaam en geest de zorg die ze verdienen!

www.gennesareth.be of bel +32476/27.49.13

Sylvie Brown

Uw Gezondheidsconsulent 

Hier vind je meer activiteiten van Sylvie Brown in Gezondheidscentrum Gennesareth te Schoten.

[se-coaching]

Onderzoek naar de voordelen van vasten

Vasten is de laatste tijd niet voor niets een modewoord geworden. Er zit veel wetenschap achter de voordelen van vasten. De meeste mensen praten over het gebruik van vasten om af te vallen, maar vasten is een krachtige therapie voor de hersenen. Bouwen versus reinigen Als we eten, bevindt het lichaam zich in een opbouwfase. In de bouwfase bouwt het weefsels en cellen op. Als we niet eten,…

[singerboyvids]

Eino ja Aapeli ~ Selkä vasten selkää [Finland 🇫🇮]

More Eino ja Aapeli

[nuppu-nuppu]

Sua vasten aina painautuisin jos vain oisit aina rinnallain

[toverivoetkylae]

Heii mursut ja norsut,

tägään kaikki, ku ootte kumminki kaikki nyt/taas kohta burniksessa, sos-tt kerto ihan kullanarvoisen tiedon! Eli:

Sit ku saikkurahat loppuu ja kuntoutustuki hylätään, niin soitetaan Kelaan JA työeläkevakuutusyhtiöön ja pyydetään semmonen plara ku RATKAISUMUISTIO niiltä vakuutuslääkäreiltä. Oon yrittäny pyytää siis tämmöstä lappuu aiemmin, mut en oo saanu mitään, koska en oo tienny tätä sanaa RATKAISUMUISTIO. Se, et halusin tietää tarkoin, millä perustein hakemus oli hylätty, ei riittänyt, vaan jostain ois pitäny tietää tää termi, vaikkei sitä missään opeteta. No, nyt jaan oppimani tiedon!

Sit viedään se RATKAISUMUISTIO omalle lääkärille, joka laatii sit sitä vasten paremman lausunnon.

[sademeow]

tää on sit kokonaan vitsi älkää vetäkö herneitä tai muitakaan palkokasveja nenään okei kaveri kehotti postaamaan tän tänne syyttäkää sitä

Riikka Purra paiskasi työhuoneensa oven kiinni raivoa tihkuen. Hän oli ollut torilla kertomassa hyvää hyvyyttään tekemistään leikkauksista ja vielä kehottanut Suomen nuorisoa, maan tulevaisuutta, menemään töihin. Sitten kaikki olivatkin uutisoineet tapahtuneesta syyttävään sävyyn. Miten he kehtaavat! Riikka puhisi. "Yritän kaikkeni mutta mikään ei kelpaa. Pitäisköhän lähteä kaljoittelemaan Teemun kanssa, se ymmärtää mua." Äkisti oveen koputettiin. Riikka nosti päätään. "Mm, sisään?"

Oven avasi Päivi Räsänen. Riikka ei voinut kuin hymyillä hieman. Hän tunsi kummallisen poltteen poskillaan, jonka hän nykyään aina tunsi nähdessään Päivin. Ehkä se oli iloa siitä, että hänellä oli niin samanhenkinen nainen työtoverina. "Mikäs sua nyt risoo? Ota tästä." Päivi heitti Riikan pöydälle Raamatun. "Tää auttaa mua aina kun ottaa päähän tää maan tilanne. Kyllä sillon kun mä olin nuori niin sitä vaan mentiin töihin eikä vikisty mistään masennuksista. On se saamatonta tää nuoriso."

Riikka nyökkäili ja hieroi ohimoaan. "Mä tänään ystävällisesti kehotin et menisivät töihin mut aivan kun olisin niitä uhkaillut helvettiin joutumisella tai jollain kun suuttuivat niin. Kuulemma ei sais enempää leikkailla."Päivi otti askeleen edemmäs ja siveli kädellään Riikan leukaa. "Eikös me kultsi sovittu, et jätetään se saksittaminen lesboille?" Hän hymyili ja hymy vain kasvoi, kun Riikan kasvoille nousi helakanpunainen hehku. "Mitä, ootko säkin nykyään joku lepakko? Pakko myöntää, aika hottista. Mä vaan oon julkisuudenkuvan vuoks näin raivohetero, saa kato enemmän viewsejä ja sillee." Päivi kumartui edemmäs. "Oikeesti mä oon rakastanu sua koko tän ajan." Riikka henkäisi, aivan häkeltyneenä koko tilanteesta. Ennen kuin hän ehti mitään tekemään painoi Päivi huulensa vasten hänen huuliaan. Naisen huulet olivat keski-ikäisen huuliksi yllättävän pehmeät ja niin makoisat. Päivin kädet alkoivat seikkailla Riikan valkoisella puserolla ja lopulta eksyivät sen alle.

sori ei enempää (100 likee tai mitä tääl ikin onkaan ja kakkos osa tulille tai jotain)

[koviscash-art]

"You know you can always text me, Jerč."

"Yes yes, my Jokerman!"

They find comfort in eachother.

"Koton ei oo ketään, eikä ketään kelle tekstata.

Pilkku lyö ku liekit vasten yksinäisen kasvoja."

-----

Decided to finish the sketch since you all seemed to LOVE IT! Thank you all sm for the huge amount of positive feedback!<3

So happy to see that you all like my Bojere art!! Kiitos!!

much love!<3

-Kovis:)

[tmrwds]

Kot Kot lyrics + English translation

Mayday Hukun tähän kuplivaan Muut meni minä jäin kuppilaan Täällä mä oon Mä ja Celine Dion Fiksut on lähteny nukkumaan Mut on tuomittu juhlimaan Täällä mä oon

En haluu tanssia hitait haluun jatkot-kot-kot Pliis munikaa ne jatkot-kot-kot Missä hitos mun ukot-kot-kot

Rupee pot-pot-potuttaa Pelottaa ettei jatkopläänit ehkä osukaa Kuumottaa tosissaan, osoite ois saatava Ku poket tos jo hoputtaa Siis vastatkaa ny, saatana! (Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä) Perhana! Miten nii ei tänäänkää oo kellää aikaa hengata Pilkku lyö ku liekit vasten yksinäisen kasvoja Tää klubi on yht tyhjä ku sen katsoja

Mayday Hukun tähän kuplivaan Muut meni minä jäin kuppilaan Täällä mä oon Mä ja Celine Dion Fiksut on lähteny nukkumaan Mut on tuomittu juhlimaan Täällä mä oon

En haluu tanssia hitait haluun jatkot-kot-kot Pliis munikaa ne jatkot-kot-kot Missä hitos mun ukot-kot-kot

En haluu ko-ko-kotiin Kuinka siit on niin vaikee ottaa koppii Ne nokkii, naputtaa Sanoo ala laputtaan ja koittaa ulos taluttaa Taas tartun kapulaan (The number you have dialed cannot be reached) Perhana! Koton ei oo ketään eikä ketään kelle tekstata Pilkku lyö ku liekit vasten yksinäisen kasvoja Tää klubi on yht tyhjä ku sen katsoja

Mayday Hukun tähän kuplivaan Muut meni minä jäin kuppilaan Täällä mä oon Mä ja Celine Dion Fiksut on lähteny nukkumaan Mut on tuomittu juhlimaan Täällä mä oon Mä ja Celine Dion

Kot kot kot kot Täällä mä oon Mä ja Celine Dion Kot kot kot kot Täällä mä oon

En haluu tanssia hitait haluun-

--

English:

Mayday I'm drowning in this sparkling The others are gone I stayed in this bar Here I am Me and Celine Dion Smart ones have left to sleep I'm doomed to party Here I am

I don't want to slow dance I want the afterparty Please lay that afterparty Where the hell are my dudes

I'm getting pissed off Scared that the afterparty plans won't work out Truly anxious, need to get an address As the bouncers are rushing me So pick up now, saatana! (The number cannot be reached right now) Perhana! How come nobody has time to hangout today either The last call hits like flames against the lonely one's face This club is as empty as its viewer

Mayday I'm drowning in this sparkling The others are gone I stayed in this bar Here I am Me and Celine Dion Smart ones have left to sleep I'm doomed to party Here I am

I don't want to slow dance I want the afterparty Please lay that afterparty Where the hell are my dudes

I don't want to go home How hard can it be to take that task? They're pecking, knocking Saying get away from here and try to lead me out I grab the phone again (The number you have dialed cannot be reached) Perhana! At home there's nobody and there's nobody to text to The last call hits like flames against the lonely one's face This club is as empty as its viewer

Mayday I'm drowning in this sparkling The others are gone I stayed in this bar Here I am Me and Celine Dion Smart ones have left to sleep I'm doomed to party Here I am Me and Celine Dion

Kot kot kot kot kot Here I am Me and Celine Dion Kot kot kot kot kot Here I am

I don't want to slow dance I want the-

Credits to: @ravensofskyhold and Helmi for translation help!

[frikatilhi]

Pahottelen jo etukäteen tää on tyhmä juttu, mut oon lukenu vaihteeks lukio au:ta ja päässy jatko-osaan asti, ja siis

"Bojan tykkää heitellä voltteja. Jeren bravuuri on hypätä pommilla."

Miks tää on ihan Takavoltin kertsi hahahaa 😂😂 ehkä teillä on vähän ennustajan lahjoja!

Adfjahdskjhg olin unohtanut tämän! Kyllä! Takavoltti core!

Koska tästä tuli mieleen, että joskus ehkä lokakuussa kirjottelin päivittäin käsin jotain prompteja, ja yhtenä päivänä syntyi pieni pätkä lukio au:n poikia, ja aihe liippaa tosi läheltä!

Joten kirjottelin sen puhtaaksi ja muokkasin vähän, ja marlin siunauksella se on nyt tässä:

Takavoltti

Prompt: “You’re insane.” “You love me.” “Not right now I don’t.”

*****

“Mä haluun kokeilla,” Jere intti.

“Ole kiltti, älä kokeile,” Bojan puuskahti. Ei kai Jere voinut olla…

Mutta tietenkin Jere oli tosissaan.

“Kuinka vaikeeta se voi olla? Eihän sillä edes ole väliä miten päin tulee alas.”

“Ihan tarpeeksi vaikeaa. Mä en haluu kalastella sua tuolta järven pohjasta.”

Jere tuntui tyytyvän siihen. Bojanin olisi pitänyt arvata, ettei hän niin helposti unohtaisi päähänpistoaan.

Oli yksi kesän harvoista hellepäivistä, ja Jere ja Bojan olivat tulleet Kuusijärvelle uimaan. Kolmen metrin ponnahduslaudalle oli jonoa, ja Jere seurasi ihaillen, kuinka pikkupojat hyppivät veteen komeita voltteja.

Vuorollaan Bojan hyppäsi laudalta veteen pää edellä. Pintaan noustuaan hän otti vetoja kauemmas ja kääntyi sitten katsomaan taakseen.

Jere seisoi ponnistuslaudan päässä selin järveen. Bojan tajusi heti, mitä hän aikoi.

“Jere, älä!” hän huusi, mutta oli liian myöhäistä. Jere otti käsillä vauhtia ja ponnisti takavolttiin.

Bojan näki heti, että hyppy jäi vajaaksi. Kuin hidastetussa filmissä hän katsoi, kun Jere kääntyi ilmassa aivan liian vähän ja hänen päänsä viisti aivan liian lähelle ponnahduslautaa. Voimatta tehdä mitään Bojan näki, kuinka Jeren päälaki kopsahti laudan päähän, ja hän mäjähti veteen.

Bojanin vatsanpohjassa muljahti, kun hän näki Jeren katoavan pinnan alle. Hädissään hän lähti uimaan kohti Jereä. Mitä jos häneltä oli mennyt taju? Saisiko Bojan hänet ylös? Vesi oli tässä kohtaa tosi syvää.

Samassa Jere pulpahti pintaan vettä yskien, ja Bojaniin valahti niin voimakas helpotuksen tunne, että se säikäytti hänet itsensäkin.

“Jere! Ootko sä kunnossa?” Bojan melkein huusi, kun sai räpiköityä loppumatkan Jeren luo.

“Joo joo!” Jere sanoi. “Vähän kolahti pää.” Hän lähti uimaan kohti rantaa.

“Voi helvetti sun kanssas,” Bojan puhisi seuratessaan. Pahin säikähdys alkoi hiipiä suuttumukseksi. “Enkö mä sanonut?”

Jere ei vastannut mitään, jatkoi vain uimista.

Rannalla Bojan tarttui Jeren päähän ja alkoi tutkia sitä.

“Sä vuodat verta!” hän kauhisteli. “Pitääkö sut viedä ensiapuun? Jorvin kautta kotiin?”

Vuoto ei kuitenkaan ollut niin paha kuin Bojan pelkäsi, vaan tuntui tyrehtyvän, kun sitä painoi nenäliinalla. 

“Tää uiminen oli kyllä tässä, nyt mennään,” Bojan totesi. Hän vaati, että he ajaisivat apteekkiin hakemaan desinfiointiainetta ja parempia sidetarpeita. 

Apteekin parkkipaikalla Jere istui poikittain Fiatin pelkääjän paikalla, kun Bojan puhdisti hänen haavansa. Koko matkan hän oli ollut hiljainen ja antanut Bojanin kerrankin ajaa.

“Sä oot joskus ihan hullu,” Bojan puuskahti. Miksi Jeren piti aina olla niin jääräpäinen?

“Sä rakastat mua silti,” Jere sanoi, ja ellei Bojan olisi ollut niin täynnä huolta ja keskittynyt työhönsä, hän olisi ehkä huomannut, miten Jeren yleensä niin itsevarma ääni oli nyt pieni ja varovainen, kysyvä.

“No en kyl just nyt tiiä,” Bojan tokaisi samalla, kun taputteli Jeren haavaa vanulapulla. “Joskus sä oot niin…”

Lause jäi kesken. Jere oli hiljaa. 

Bojanin käsi pysähtyi. Hänen toinen kätensä nousi hyväilemään Jeren hiuksia. Pään luut tuntuivat kämmentä vasten kiinteinä ja vakaina.

Ehjinä.

“Anteeksi,” Bojan sanoi. “Mä vaan säikähdin ihan hirveesti.”

Jere painoi päänsä Bojanin vatsaa vasten.

Bojan halasi häntä lujasti.

[routamieli]

Siniset vaunut kulki aika pitkään Itä- ja Pohjois-Suomen raiteilla. Jos sattu hyvä säkä luentojen aikataulujen kanssa ja pysty lähtemään päivän Savoon suuntaavista kolmesta vuorosta sillä ainoalla suoralla, niin sinisten vaunujen penkeillä saatto nukkua suunnilleen koko Rovaniemi-Iisalmi -välin. Ei muuten onnistu IC-vaunun penkillä se. Trust me bro, I tried.

Legendaarisia hetkiä myös kun sinisen vaunun Junan Vessa ™ oli pöntön kautta imassu niin paljo pölisevää lunta sisään, että kokemus vastas lähinnä kusitaukoo hangessa. : D

An introduction to VR passenger carriages, part 1: the blue carriages

In our next series of introducing our rolling stock, we will be looking at passenger carriages. I was actually thinking of doing multiple units next, but @hapotonradio requested I do the blue carriages and a lot of people seemed to like the idea so here we go.

A Dr13-hauled train consisting of blue carriages arriving in Turku Harbour, 1995. Falk1, Wikimedia Commons

I can already hear foreigners (and non-rail enthusiast Finns too) going "what the hell are the blue carriages?" Well, the blue carriages were/are the first Finnish steel-bodied passenger carriages, with over 600 units (depending a bit on what you count as being actual blue carriages) of different types built between 1961 and 1986. Today, almost all of them have been retired. Which is a shame, because they were sexy.

The first 15 blue carriages were built by the West German Maschinenfabrik Esslingen, who also designed them, in 1961. This original batch were equipped with different types of boggies, from which the Minden-Deutz boggie was chosen for the eventual mass-produced series built in-house by the VR Pasila workshop starting from 1964 (Valmet also built a small number of carriages).

A combined 1st and 2nd class carriage as built, 1964. At this point they still had steel covering the underbody from the sides. These hems were later removed to better display the arousing technical bits. Olavi Karasjoki, Suomen rautatiemuseo.

President Kekkonen (the bald dude) visiting the above carriage. Olavi Karasjoki, Suomen rautatiemuseo.

The initial batch consisted of ten 2. class carriages (littera Eit), four combined 1. and 2. class coaches (lit. CEit) and one 1. class coach (lit. Cit). As you can maybe figure out, the -t at the end stood for teräs, steel, to distinguish from the old wood-bodied coaches. In addition to the regular first- and second-class coaches, the blue carriages' base design was adopted for restaurant cars (litteras Rbkt, Rt, Rkt and Rk), combined condutor's and luggage cars (lits. Fot, Efit and Efiti), sleepers (CEmt), aggregate cars to use on non-electrified tracks (Eifet), carriages with children's playrooms (ELht), postal carriages (Pot), military transport (Ems), prisoner transport (Nom), special carriages for the president and cabinet (A), and even a one-off disco carriage. The latter in particular fucked severely. All those sweaty bodies having it on inside a train...

Some sources also list the Eil-class local traffic coaches as blue carriages, but since they had some structural differences and were originally painted red rather than blue, I'm going to cover them in a separate entry.

Interior of a 2nd class carriage. My photo

Over the quarter of a century the blue carriages were in production, numerous improvements were made to the original design; most notably, the original top service speed of 120 km/h was increased first to 140 km/h and then to 160 km/h in some units.

By the time the last blue carriages were delivered in 1986, their star was already waning. In 1988, the first new Intercity carriages (in a white and red IC delivery) were delivered, and Intercity trains replaced the blue-carriaged special express (erikoispikajuna) trains as the flagship product. With the arrival of the Intercity carriages, and the double-decker carriages from 1998 onwards, the blue carriages were phased out.

Blue carriages at the Turku depot, an Eifet aggregate car repainted in the Intercity livery in the 1990s and CEmt sleepers (both carriages visible behind the Eifet; the sleepers have asymmetric window arrangements). My photo

Today, the only blue carriages still in use in the iconic original livery as sleepers in night trains to Lapland, and prison transport carriages. Some restaurant cars, aggregate cars and conductor's carriages still exist, but they have been repainted in the newer liveries. Several blue carriages have also been preserved by different instances and they're relatively commonly seen in heritage/museum trains these days.

[jimberooni]

Pilkku lyö ku liekit vasten yksinäisen kasvoja Tää Klubi on yht tyhjä ku sen katsoja

[pensasneuvostoliittolainen]

Syysilta

Koskela x Lammio (en tiä miten tää tapahtu kun en ees niin kauheesti shippaa niitä)

TW: SH viittaus, itsetuhoisuus

_________________________________________

Vilho juoksuttaa kättään pitkin porraskaidetta. Hän tuntee kämmenessään oksakohdat ja kylmyyden, joka on viime aikoina saapunut kiertämään pihamaata kuin varkain. Ilma on aamuisin hyistä, ja pohjoisesta puhaltava tuuli lennättää menneiden iltojen, päivien, ja vuosien palasia päin kupruilevia lasi-ikkunoita, joita Vilho on kylkeään varoen yrittänyt tilkitä. Siellä ne mumisevat öisin, sumuiset hahmot tulikruunuineen ja sidottunie silmineen. Joillain heistä ei ole enää takaraivoa.

Vilho huokaisee ja seuraa, kuinka hänen hengityksensä ensin tiivistyy sinertäväksi pilveksi iltaruskoa vasten ja katoaa sitten. Niin nopeasti. Pienen tilan laidalla, jonne hän sodan jälkeen on muuttanut asumaan, seisoo metsän reuna. Sen kapeat koivut kalpeine varsineen ja kyhmyisine oksineen tuovat Vilhon mieleen kädet. Sormet, jotka tarjoavat tälle tärinää piilotellen tupakkaa. Niiden lehdet ovat jo muuttuneet keltaisiksi, oransseiksi, verenpunaisiksi, ja kieppuvat päivisin sadekuurojen välistä tuulenpuuskien kantamana ympäri pihaa kuin pienet linnut. Ensimmäinen tähti syttyy, ja hiljaisuudessa kurjen huuto taipuu maiseman ylle. Vilho räpäyttää silmiään ja maalailee rauhalliseen taivaanrantaan savua ja tulta.

Vilho astuu varovaisesti viimeisen askelman märälle nurmelle. Huonoina päivinä, niin kuin nyt, jokainen hengenveto kiertyy umpisolmuksi sen tyhjiön ympärille, jonka luoti on toisiksi alimman kylkiluun alle jättänyt. Painon laskeminen vasemmalle jalalle vain pahentaa kipua, ja siksi Vilho lähtee ylittämään pihaa varovasti nilkuttaen. Hän kiertää ladon, jonka punertava maali vaatisi ehostamista, ja jatkaa hiljaisuuden läpi kohti huteraa pihakeinua.

Keinussa, nojaten virttyneen villapaidan peittämiä olkapäitään poikkipuihin, istuu Henrik, tuijottaen kirkkailla silmillään jonnekin kauas. Vilhon mielestä on ihme, että Henrik ylipäätään suostuu istumaan siinä edes hetkisen. Paikoillaan. Miehen kädessä roikkuvan tupakan lämmin valo tekee tämän kasvoille lankeavista varjoista teräviä ja ihosta sileän, kuin hän itse olisi ailahteleva liekki. Pieni valo syyspimeässä.

Henrik kuulee Vilhon toispuoleiset askeleet ja kipua peittelevät lyhyet hengenvedot, ja kääntyy seuraamaan miehen tulemista. Hänen katseensa kiinnittyy Vilhon yllä roikkuvaan paitaan ja rosoiseen arpeen, jonka tietää sen alla olevan. Kitkerä tunne nostaa päätään Henrikin rinnassa. Hänen katseensa kohtaa Vilhon kiiltävät silmät, niiden melkein anteeksipyytävän mutta välttelevän katseen jonka yläpuolelle kulmakarvat ovat kurtistuneet kuin muuriksi, ja hymyilee tälle puolittaista hymyä, joka tuskin pyyhkii pois huolestunutta katsetta, jonka Henrik tietää silmissänsä olevan. Vilho vastaa pienellä irvistyksellä. Henrik odottaa, kunnes Vilho on varovasti laskenut itsensä pihakeinuun ja puhuu sitten, katse horisontissa.

"Ei meidän tarvitse tulla tänne ulos. Voihan sitä keittiössäkin istua."

Vilho ei vastaa mitään, niin kuin ei ennenkään. Usein tuntuu että ulkomaailma puineen, kypsyvine peltoineen, kasteisine nurmikkoineen ja avarine taivaineen juuri niin kuin lapsuudessa on yksi niistä harvoista asioista, joista hän nykyään voi pitää kiinni. Henrikin ja tämän häntä varten rakentaman kaiteen lisäksi, tietenkin. Vilho oikoo housujaan, joiden puntit ovat kävellessä kostuneet.

"Ei se mitään."

Henrik tahtoisi nauraa Vilhon itsepäisyydelle, mutta ei jaksa yrittää kääntää tämän pehmeähiuksista päätä. Hän ei kuitenkaan tiedä, miten sen tekisi, ei tiedä mitään siitäkään, miten enää saada kunnon kontakti Vilhoon. Vilhoon, joka sodan jälkeen oli kuin pelkkä kuori jo valmiiksi hiljaisesta itsestään. Vilhoon, jonka katse ei enää tarkennu Henrikin kasvoihin niin kuin joskus silloin ennen, Vilhoon, jonka hihat yltävät nykyään aina yli kämmenten. Henrik muistaa kerran asemasodan aikaan, kun suunta vielä vaikutti olevan itään, kuinka Vilho oli kerran hämyisässä, nuotion valaisemassa kesäillassa ojentanut hänelle tuohesta taitellun sormuksen pieni, huomaamaton hymy kasvoillaan. Henrik ei tiedä mitä sanoa miehelle, joka on jättänyt niin plajon itsestään niihin korpiin, ja joka istuu nyt hänen vieressään nyppien likaa kynsiensä alta.

Henrik harvoin puhuu Vilhon loukkaantumisesta, koska tämä ei ikinä suostu sanomaan sanaakaan aiheesta, mieluummin sulkeutuen kuin jokisimpukan kuori, mutta rikkoo silti hiljaisuuden.

"Olisit voinut välttää sen luodin." Typerää, on niin typerää puhua asiasta, jonka Henrik tietää Vilhon tietävän. Pelkkää suolaa haavoihin. Hän jatkaa silti.

"Siinä hyökkäyksessä ei ollut edes mitään järkeä. Vaikka olisitkin päässyt kasapanoksen kanssa tarpeeksi lähelle, tuskin olisit selvinnyt sieltä hengissä pois!"

Henrik on hukkunut omiin sanoihinsa, eikä näe Vilhon katsetta, silmiä tummia kuin suolammet, joihin valo on kauan sitten uponnut. Vilho vääntelee käsiään hiljaa, juoksuttaa sormea rystysten kumpujen yli, kuuntelee, miten humina ja kaiken poissulkeva lupaus käyvät korvissa yhä kovemmiksi. Jossain soi palokärjen lentohuuto. Pihakeinussa kalpealle poskelle valahtaa yksinäinen kyynel, joka katoaa nopeasti paidankaulukseen.

Henrikin sisällä palaa jokin, tarve setviä menneitä, ikään kuin sen luodin, katalan lentoreitin, jyrisevän maan ja maahan kaatuneen Vilhon tomuisen karttalaukun asennon puinti voisi tehdä tapahtuneesta värittömän ja ohuen, kuin sen voisi unohtaa, antaa luikahtaa metsään ja kadota. Ikään kuin hän voisi sanoillaan pakottaa ajan liikkumaan taaksepäin, uskotella venäläiselle, jonka aseesta luoti pian lähtee, että siinä ei ole mitään järkeä. Missään ei ole mitään järkeä. Jos Henrik vain voisi unohtaa, miten oli pysäyttänyt Vilhon komppaniansa kanssa tienvarteen, käskenyt tätä jäämään siihen viimeiseksi puolustuslinjaksi, kaivamaan itsensä kuoppaan. Mutta hyökätä hän ei ollut käskenyt, päinvastoin, Henrik oli toivonut kovettuneiden sormien hipaistessa toisiaan kesän tahmeassa kuumuudessa että Vilho tajuaisi pysyä hengissä. Ei muusta väliä. Henrik vetää henkeä ja jatkaa.

"Mitä sinä luulit yksin saavasi aikaan? Ei olisi kannattanut uhrautua sillä tavalla, kun miehiä oli tuskin tarpeeksi ojia kaivamaan. Sellaiseen hyökkäykseen olisi lähtenyt pelkästään ihminen, joka tietoisesti yrittää tapattaa itsensä-"

Ajatus uppoaa Henrikin tajuntaan kuin kivi lammen pintaan, jonka kareet kulkevat väristyksinä jokaisen raajan, sydämen ja kylkiluiden läpi.

Eihän.

Hän oli ajatellut Vilhon olevan ainoastaan väsynyt, niin kuin joka ikinen mies silloin. Loppuun kulutettu. Hiottu niin pieneksi, ettei ollut tilaa muistoille siitä, miltä ihmisyys tuntuu.

Hän oli ajatellut pelkkää väsymystä. Ei.

Hänen vieressään Vilho on hiljaa, hiljaa niin kuin aina. Järkytys istuu miesten välissä, sen kiviset kädet painavat Henrikin sydäntä kasaan saaden sen muljahtelemaan paikoillaan. Vilhon sydän on jo puristettu kuivaksi. Siinä keinuessaan hän tuntee vielä seisovansa toinen jalka suonsilmässä, ja tahtoisi vain unohtaa kaiken, mitä sinä kesänä tapahtui. Metelin. Valituksen. Kiiltävän luodin, joka upposi pehmeästi kylkiluiden väliin ja pysäytti hänet omien miestensä taakse ennen pääsyä hataraan juoksuhautaan. Ei edes sinne ehtinyt.

"Niinpä kai."

Vilho nousee ylös, kuvittelee näkevänsä ympärillään vellovan hiljaisuuden samean kiillon, ja lähtee hitaasti kohti tupaa. Puolimatkassa hän huikkaa olkansa yli:

"Tuletkos kohta nukkumaan. Minä lukitsen haan."

Niine hyvineen Vilho katoaa ladon taakse, pimeällä pihamaalla heiluvien pihlajien varjoon, jättäen Henrikin yksin pihakeinuun keräilemään taivaalle hajaantuneita sanoja.

[stargayzerlily03]

~ "Sinun ihosi on totinen peitto, jota vasten aika hankautuu."

♡♡♡

[koviscash-art]

"You know you can always text me, right?"

"Yes yes, of course, my Jokerman."

Silly little sketch, enjoy<3 inspired by the 'Kot Kot' lyrics.

"Koton ei oo ketään, eikä ketään kelle tekstata.

Pilkku lyö ku liekit vasten yksinäisen kasvoja."

[romanttinen-rotankolo]

Hennon taimen raskas taakka

olipa kerran pohjalainen mies, joka sysäsi syliini pikkiriikkisen ruusun taimen

pitelin sitä vasten vatsaani hätääntyneenä

taimi tuntui kuumalta ja raskaalta minua vasten ja se yritti kietoa juuriaan jokaiseen kehoni sopukkaan

miten ihmeessä ruusuja kasvatetaan?

olisiko minusta hennon taimen hoivaajaksi?

voisinko hoivata sen taimen suureksi ruusupuskaksi ilman, että pilaisin sen?

ilman, että sen oksat kasvaisivat vinoon ja se olisi aivan liian hento tähän maailmaan?

osaisinko karaista sen kestämään pikkupakkasta ja sadetta?

"meilläpäin etelä-pohojammaalla nuo hommat kuuluu akoolle", sanoi pohjalainen, kun kysyin siltä voisiko hän auttaa minua kasvattamaan sen jonka minun syliini oli sysännyt.

"meil satakunnas myäs ukoil o ollu tapan ottaa osaa yhteisii kasvatushommii", iskin takaisin.

minulla oli huono olo ja tunsin kehossani, kuinka pieni ruusu vahvistui päivä päivältä.

sen hennot oksat saivat lisää paksuutta ympärilleen ja sen juuret painuivat varmemmin multaan, ottivat tilan omakseen.

jos antaisin sen kasvaa, se olisi pian liian suuri enää ylös kitkettäväksi.

silloin tiesin, että ei minusta olisi tulossa pohjalaistalon emäntää ainakaan tämän isännän torppaan.

miksi miehet jotka ovat kovimpia kylvämään jaksavat huolehtia tekosistaan vähiten?

joillakin oli puutarha täynnä mitä kauniimpia kasveja mutta minusta tuntui siltä, että yksikin hentoinen taimi oli liiaksi.

eräälläkin emännällä oli ruusuja joka sormelle ja lisää oli tulossa.

uusin tulokas alkaisi kukkia pari kuukautta ennen minun taimeani.

hän kannusti minua jatkamaan yritystäni

"aina ny yhden kans pärjää", hän sanoi ja kasteli puutarhansa pienintä, jotta se vahvistuisi.

pohjalainen nukkui vieressäni, veti peittoa korkeammalle ja mutisi.

sinä yönä tajusin, että ei minusta olisi puutarhuriksi.

ei ainakaan ilman pohjalaistani ja tiesin, että kun ruusuni olisi tarpeeksi vahva kukkimaan yksin, pohjalainen olisi palannut takaisin lakeuksille.

kysyin pohjalaiselta mitä me tekisimme.

hän ilmoitti sen olevan minun päätökseni mutta hänellä ei olisi aikaa auttaa kitkemisessä.

ruusu oli meidän yhteinen mutta jotenkin siitä oli tullut vain minun vastuuni.

eräänä päivänä tartuin ruusuun kiinni

aloin repimään sitä irti juurineen

piikit raapivat kämmeniäni

jättivät jälkeensä verta vuotavia haavoja

itkin katkerasti

en sen takia, että raapaleet sattuivat

vaikka sattuivathan ne

vaan siksi, että ruusun hennot varret huusivat elämästä joka oli annettu väärään aikaan

käteni vapisivat, kun riivin irti jotain sellaista joka oli erottamaton osa minua

tuhosin jotain sellaista jota minun olisi pitänyt osata hoivata

pohjalainen jatkoi elämää, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan

aivan kuin se pieni nupullaan oleva ruusu ei olisi ollut hänenkin omansa

aivan kuin se ei olisi ollut hänen kättensä työtä ja osaa häntä ei olisi kulkenut kasvin juurissa

minulla oli jäljellä vain tyhjä syli

muisto terälehtien verenpunasta hameeni helmassa

kämmenien haavat arpeutuivat mutta sydän ei

voiko äiti maa antaa anteeksi, jos revin hänen omansa pois säälimättömästi?

voiko äiti maa antaa anteeksi, että surusta huolimatta päällimmäinen tunne on helpotus?

[seasonal-depression-of-punk]

Chapters after five of my punkintyre slasher fic will be insane thanks to the fact that I’m listening to a Finnish industrial metal band which has like violence anger and horniness mixed together

Listen to ”Lihaa vasten lihaa” and ”kosketa” by Ruoska and you’ll know the exact vibe that next chapters after five will be.

Also someone teach me how to draw dark messy violent art. For some reason my evil art feels too soft and I really would like to change that once I start making drawings for this fic. Also I’d be so honored if someone drew something for it 🙏🏻