#tällä kertaa mennään!!

[jeeppu]

kiitokset työkaverille joka vinkkasi että korkeasaaressa on kissojen yö K-18 syyskuussa!

[kuningaskunta-sielut]

Se on kyllä aina yhtä hämmentävä fiilis, kun muistaa tasan tarkkaan, miten joku KH-repla menee enkunkielisissä peleissä ja sitten tässä suomennoksessa se onkin ihan erilainen. Tällä kertaa kyseisen fiiliksen aiheutti mulle tuo Saïxin viimeinen puhekupla, sillä pelissä tuo repla kuuluu "Which would you rather suffer the loss of: some make-believe friendship, or a real one?", ja eka ajatus tietty oli että miten ihmeessä siitä on päästy tuohon?

Ensimmäinen oletus mulla oli tietenkin, että tässä on ollut alunperin japaniksi taas joku monitulkintainen lause ja suomentaja on vahingossa tulkinnut sen väärin. No ei ole, japaninkielisessä mangassa tää menee harvinaisen selkokielisesti just noin. Onko tää repla sitten mangassa eri kuin alunperin pelissä? Edelleenkin ei, manga on lainannut tän pelistä lähes suoraan - tosin sillä hiuksenhienolla erolla, että jostain syystä pelissä Saïx puhuu typerän ystäväleikin leikkijöistä monikossa お前ら/omaera eli "te" ja mangassa taas yksikössä お前/omae eli "sinä". Ei mitään käryä että minkä takia, mutta muuten tää repla on tosiaan pelin ja mangan välillä täysin sama.

Lopputulema on siis se, että taas kerran wtf-fiilis on kääntäjän aiheuttama, paitsi että tällä kertaa syyllinen löytyykin enkkukäännöksen puolelta. (Ja mä varoitan jo tässä vaiheessa, että loput tekstistä tulee olemaan blogin aiheen huomioonottaen aika off-topic, sillä se käsittelee juurikin sitä enkkukäännöstä, eli jos kaipaat vaan suomennoksesta jaarittelua niin voit huoletta skipata loput tästä postista.)

Tietynlainen luovuus on toki kääntäessä tärkeä asia, sillä liian suoraan kääntäminen usein saa tekstin kuulostamaan tönköltä, mutta se olisi ihan suotavaa, että ainakin tekstin idea pysyy samana lähde- ja kohdekielen välillä. Joko mä olen viimeiset 10+ vuotta ymmärtänyt tän replan aivan päin honkia, tai sitten tässä on lauseen merkitys vaihtunut totaalisesti japanin ja englannin välillä.

Mä olen aina ymmärtänyt ton enkunkielisen replan niin, että "some make-believe friendship" tarkoittaa Axelin, Roxasin ja Xionin ystävyyttä ja "a real one" taas Axelin ja Saïxin (entistä) ystävyyttä, eli toisin sanoen Saïx epäsuorasti käskee Axelia valitsemaan itsensä tai Roxasin ja Xionin välillä. Mutta japaniksi Saïx tosiaan kehottaa Axelia valitsemaan "typerän ystäväleikin" tai Roxasin olemassaolon välillä, eli mitä ihmettä tässä on enkkukääntäjä(t) hakeneet takaa? Tuskin Saïx sitä meinaa, että Roxasin ja Axelin ystävyys on aitoa, koska sehän on vakaasti sitä mieltä, että kaikki Nobodyjen tunteet ovat silkkaa silmänlumetta ja kaikki muu on paskapuhetta. Eli joko Saïx on aika pirun out-of-character tän keskustelun aikana tai sitten käännöksen aikana on tapahtunut jotain vähintäänkin merkillistä.

Oon tätä Daysin suomennosta peratessani päätynyt silloin tällöin vilkuilemaan myös japaninkielisen pelin tekstiä ja ainakin sen perusteella, mitä oon tähän mennessä nähnyt, en voi muuta sanoa kuin että mulla ei ole aavistustakaan, mitä ne pelin enkkukääntäjät on aikoinaan vetänyt, mutta ei saatana mä tahon satasella samaa. En tiiä onko Daysin enkkukäännös enemmän sääntö vai poikkeus KH-pelien joukossa, mutta sen kääntäjillä on kyllä selkeesti ollut useimpia dialogeja kääntäessä aikamoiset värikynät mukana - ja tää on oikeesti yleisesti ottaen ollut ihan hyvä asia. Daysissä on kuitenkin kirjoitettua tekstiä aika helvetisti keskivertoon KH-peliin nähden, joten sitä olisi varmaan aika puisevaa lukea, jos suurin osa olisi käännetty tosiaan sillä "suora käännös vaan ja sillä hyvä" -menetelmällä. Ja onhan sillä kääntäjien värikynän käytöllä ollut välillä suht legendaarisia tuloksia, esim. fandomin kestosuosikki "Roxas, that's a stick" on lähes kokonaan enkkukääntäjien keksintöä.

Mutta ainakin mun mielestä silloin mennään luovuuden kanssa vähän liian pitkälle, kun alkuperäisen tekstin merkitys muuttuu matkan varrella todella huomattavasti. Suoraan sanottuna tuossa Saïxin enkunkielisessä replassa on mun mielestä enemmän järkeä, koska sen tyyliin kyllä sopii vittuilla Axelille, miten niiden vanha ystävyys on "aidompi" kuin Axelin uusi ystävyys Roxasin ja Xionin kanssa, etenkin kun tää on se kohtaus missä Saïx kutsuu Axelia Leaksi ekaa kertaa koko sarjan aikana. Mutta on se silti vähän outoa kokonaan vaihtaa kääntäessä lauseen aihetta, vaikka se olis kuinka hahmon luonteeseen sopivaa. En tiiä onko tässä vaikuttanut se, että kyseessä kuitenkin on puhuttu kohtaus, joten replat on vähän pakko sorvata jotenkin sellaisiksi, että ne on suunnilleen saman pituisia kuin alkuperäiset japaninkieliset - ja lisähaastetta tulee vielä siitä, että Days on yks niistä KH-peleistä, joissa enkkuversiossa on samat puheanimaatiot kuin japaniversiossa, eli kaiken lisäks ne enkunkieliset replat pitää saada edes vähän näyttämään siltä, että ne sopii yhteen sen alkuperäisen huulisynkan kanssa. Siinä joutuu varmaan vähän pakostakin rupeamaan ekstraluovaksi.

Joo sori, nyt meni kyllä ohi blogin varsinaisen aiheen ja lujaa, suomennoksestahan mun täällä pitäisi höpöttää eikä englanninnoksesta. No ainakin sen verran se tähän liittyi, että vaihteeksi hämmenyksen aiheuttaja ei ollutkaan suomalainen kääntäjä.

[filmokosmos]

Tuntematon 55 - mutta se on Google Translate! (13/16)

SIHVONEN: Joo joo. Tämä on päällä. Mene viettämään aikaa. Jo täällä aika on maadoitettu ja mädäntynyt.

HIOTETTU: Sinä huolehdit ensimmäisen puoliajan joukkueen lähdöstä. Menen katsomaan toista puoliskoa.

ROCK: Asia selvä.

----------

VANHA: Vähän Äänisen aaltoja.

SALO: Siitä purosta ei tullut Suomen rajaa.

MÄTÄ: Helvetti, onko sillä väliä. Joka tapauksessa tämä hype on ohi.

ROCK: Yhden asian kuitenkin tiedän. Harjoitussota tuo nälän. Nyt, pojat, murujen kerääminen alkaa taas.

HONKAJOKI: Heikot kaatuvat elämäntapaan. Imet sen.

HIOTETTU: Älä uhkaile. Jätimme.

---------

HIOTETTU: Suojaa saatana!

SALO: Jalka meni. Mutta meillä ei ole jalkaakaan surra. Jos juoksua on tullut, se on nyt mennyt, mikä pahentaa tilannetta.

---------

SINGKONEN: Mikä sinun nimesi oli?

KORPELA: Täällä tiedät. Perkele.

LAMPI: Toivottavasti tiedät nimesi.

KORPELA: Siinä on paperit. Sinun pitäisi tietää nimi, kun tiedät kuinka saada se kotoa. Perkele.

LAMPI: Sinulla taitaa olla nimikin.

KORPELA: Korpela se on! Sotilas. Perkele.

----------

MÄKI: Pidä sitten hevosesta hyvää huolta. Yritä kirjoittaa sinne, missä se sopii sinulle.

KORPELA: Helvetti, en tarvitse neuvoja. Olen ratsastanut hevosilla koko ikäni. Pidä vain huolta itsestäsi. Kyllä se on oikein.

MÄKI: Kenen vuoro on lähteä ostoksille?

MÄKI: Uusitalo, on sinun vuorosi.

UUSI TALO: Tietysti. Mene kerran Jumalan luokse, niin näet, millaista se on.

UUSI TALO: Vittu, anna ne ohjakset minulle.

MÄKI: Ei tarvetta. Tällä kertaa menen itse.

---------

MÄKI: No niin, älä pelkää. Mennään rauhassa. Se ei ole ihmisessä. Se on korkeammassa kädessä.

---------

ROCK: Katsos vittu, Kariluoto tulee häämatkalta ja sinä tuot lisäravinteen mukaasi. Vaikka melkein kaikki heistä ovat rosvoja.

KARILUOTO: Hei mies. Vanha Ville on edelleen virassa. Vaikka se tappaa pahan. Toin sinulle poikia.

KOSKELA: Tsemppiä ja onnea.

KARILUOTO: Kiitos. Miten menee?

KOSKELA: Olemme päässeet täällä pitkän matkan. Kaikki on ohi, kerta kaikkiaan.

KARILUOTO: Ajat ovat vaikeita. Kuinka me voimme? Me kaikki. Koko Suomi.

KOSKELA: Kuten häviäjille tapahtuu. Luu kurkussa.

KARILUOTO: Ei, ei helvetti. En kestä sitä. En halua nähdä sitä. Muuten mitä tahansa.

---------

VANHA: Byrokraatit kuolevat, vankiloiden ja vankityrmien kuolemanportit avautuvat onnettoman maan yli. Kansan valta työntää sankarinsa kaikkialta. Taistelemme elämästä ja kuolemasta.

ASUINNIEMI: Hyvin! Missä ovat roistot, jotka sinun on sallittu tappaa?

ROCK: Voi perhana. No nyt kuulit. Älä kuule huuda niin kovaa. He kuulevat ja pakenevat, kun he saavat tietää, että olet tullut tänne.

HIOTETTU: Kuinka vanha olet?

Yhdeksäntoista vuotta, herra kersantti.

HIOTETTU: Olen hämmästynyt. Olimme myös nuoria aloittaessamme, mutta emme kuitenkaan olleet liian vanhoja.

RAHIKAINEN: Suomalainen äiti nappaa lapset rinnoistaan ​​ja lähettää heidät puolustautumaan.

HIOTETTU: Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin itseäni kutsuttavan herra kersantiksi. Mieti nyt, mikä minä todella olen.

[juliankuvia]

Kalle (Villen isä) ja Irmeli tuli vaihteeksi käymään meillä. Yleensä me mennään heille kylään, jolloin he valmistavat meille jotain hyvää ruokaa. Välillä olemme saaneet kalaa, joskus jopa jotain riistalintua. Tällä kertaa me teimme erilaisia aasialaisia ruokia heille.

Vierailunsa aikana he kertoivat olevansa menossa naimisiin 16 vuoden yhdessäolon jälkeen, ja kutsuivat meidät vihkitilisuuteensa, joka on huhtikuussa Espoon tuomiokirkossa. Iloisia uutisia siis!

Espoon tuomiokirkossa järjestetään kerran vuodessa 'Wihkiyö', eli siellä vihitään pariskuntia pitkin iltaa. Tilaisuus kestää jokaiselle pariskunnalle 20 minuuttia, jonka jälkeen seurakunta tarjoaa kakkukahvit. Hääpari saa kutsua maksimissaan 13 vierasta. Wihkiyö on niille, jotka haluavat pienet, mutta tunnelmalliset häät. Viime vuonna Wihkiyö järjestettiin 23.3.2023, tänä vuonna 24.4.2024 - eli ideana myös, että hääpäivä on helposti muistettavissa.

[isokarhuni]

Stressiä

Meillä päättyi tällä viikolla töissä yt:t. Ihan kamala viikko ollut, kymmeniä työkavereita sai potkut ja osa niistä oli tosi läheisiä ja tärkeitä. Suurella osalla j��ljelle jääneistä tuli työnkuvaan isoja muutoksia, koska organisaatio menee kokonaan uusiksi vuoden loppuun mennessä. Mä menin keskiviikkona kuulemaan uutiset itseäni koskien - viestin sisällön perusteella olin varautunut lähinnä siihen että saan potkut, mutta sain tietää että mut oli nimitetty merkittävään uuteen duuniin. En ollut tiennyt asiasta yhtään mitään, eikä kyseessä ole vapaaehtoinen pesti - tai no on, vaihtoehtona on irtisanominen jos ei maistu. Helpotusta oman nahan pelastumisesta ei vielä perjantainakaan tunnu, tuntuu vain surua ja vihaa työkavereiden puolesta sekä huolta ja pelkoa siitä, että pärjäänkö vaativassa tehtävässä. Lähinnä kuvittelen tän olevan jonkinlainen ultimaattinen testi, että jos mä munaan ton niin se on sitten välittömästi bye-bye seuraavissa yt:issä viimeistään. Ja voihan se ollakin niin. Toisaalta oli hyvä, että pomo sanoi siinä että mun osaamista (en laita tähän mikä se on, ettei joku tunnista mua haha) pidetään tärkeänä. Se onkin mun tärkein valttikorttini tuossa firmassa, jossa loppujen lopuksi ei ole ihan hirveän montaa ko. asiantuntijaa. Täytyy nyt yrittää adaptoitua tässä loppuvuoden aikana uusiin kuvioihin, ja kasvattaa keskinkertaisen miehen itseluottamus.

Tästä alkais sit taas seksijutut.

Stressaavat viikot ovat vaatineet nopeita endorfiineja. Olen runkannut ihan vitun kompulsiivisesti pari-kolme kertaa päivässä, ja nimenomaan työpäivän aikana. Keskiviikkona pystyin malttamaan iltaan asti koska kävin toimistolla, heh! Tuntuu että heti kun tulee ns. tyhjä slotti kesken päivän tai palaverien välissä, niin on käsi housuissa. Hirveästi mikään muu ei ole nyt edes huvittanutkaan. Näköjään tiukan paikan tullen sitä on aika yksinkertainen ihminen, runkkuhommat siellä Maslow'n kolmion alaosassa yhdessä syömisen ja nukkumisen kanssa. Henkinen kyynärsauva löytyy jo housuista, vaikkei vielä oo edes kulli kasvanut.

En tiedä voiko tässä olla edelleen vähän sitäkin, että oon "löytänyt" itseni uudelleen ja sitä kautta jotenkin innostunut enemmän taas näistä asioista. On upeaa, kun palaset loksahtelee kohdalleen, eli sitä voi olla fantasioissa just sellainen kuin on, eikä se vähennä yhtään sitä sukupuolikokemuksen validiutta. Oon aina ollut selvästi enemmän sub ja bottom kuin mitään muuta, ja jostain syystä se on tuntunut vähän vaikealta ja hävettävältä asialta koska oon ajatellut sen johtuvan jostain sisäistetystä feminiinisyydestä. Mitähän transpolillakin ajateltaisiin jos saisivat tietää. Tai just jotenkin että mikäs maskuliini se sellainen on joka haluaa olla alistettuna panopuuna. No just hyvä maskuliini!!!!! Ei mun tarvii tuoda sitä vitun binääripaskaa seksihommia pilaamaan! Vapaudun toksisen machoseksuaalisuuden kahleista ja antaudun ihanien alistusfantasioiden vietäväksi! Ja sitten olen taas uskottava ja vahva silloin kun tarttee olla! Ja sit taas välissä dirty whore joka ottaa mällit sisään ja vittuilut päälle ja sit taas mennään portfolio management meetingiin!!! Täten valjastan bottomiuden ja breeding kinkin voimavaraksi uusissa vaativissa työtehtävissäni eikä kukaan saa koskaan tietää että se on mun driving force kivikovana ammattilaisena (pitää vaan vähän kattoo ettei tästä oikeesti tuu jotain henkistä riippuvuutta)!!!!!

Hyvää viikonloppua!!!!!!!!!

[karvoja]

Mahdollisuus oli varmasti olemassa, mutta tällä kertaa uhkat realisoituivat. Raitojen alkuperäinen tooniero oli liian olematon, jotta lopputulos olis voinut ollu muuta kuin liki tasasininen, mutta laikukas kapine. Ja joku viisas olis poistanut metallinapit toimituksen ajaksi, mutta nyt mennään kiillottomilla napeilla.

Kuten männävuosien suuri ajattelijakin totesi: "virheist oppii ja kokemus karttuu." Ensi kerralla emme tee samoja virheitä, vaan keksimme ihan uusia!

Uhka vai mahdollisuus: värjätä omaan naamaan liian kalmon värinen keltaharmaa jokapoikapaita indigovärjäyskurssilla uusiin väreihin?

[samusammakko]

kaupantäti menee ostoksille töiden jälkeen

- okei käyt äkkiä hakemassa vaan voita ja salaatin, en kyl ala kantaa enempää pyörällä ja haluan äkkiä himaan päikkäreille

- otetaan kori

- et tarvi koria, haet vaan ne salaatin ja voin

- pitäiskö käydä kattomassa onko essencen hyllyyn tullu uusia huulipunia?

- ei, sulla on 10 huulipunaa joita et oo ikinä käyttäny.

- no käydään silti ihan nopeasti. pitäiskö samalla ostaa joku uus hiusväri?

- sä et enää käytä kaupan värejä, sun latvat on kuivaa hamppua

- mut oon aina halunnu punaisen tukan

- sä meet värjäämään sen kampaajalle.

- mut tässä säästäis ku saan henkilökunta-alen täältä

- ei, mennääs nyt äkkiä, väsyttää

- katottaisko onko täällä sellasta maidonvaahdotinta? ois kiva jos kahvimaidon sais äkkiä vaahdotettua.

- no äkkiä sitten.

- noniin sit kasvikset, salaatti kurkku tomaatti. vai ottaisko tällä kertaa paprikan? otetaan molempia, kiva kantaa korissa paljon kasviksia, kun tulee terveellinen olo ja muutkin näkee ne.

- et varmana osta noin montaa tomaattia, ne menee huonoiks.

- otetaan appelsiineja! ainakin neljä.

- ne painaa sikana ja sulla on vaan kånken, ei sinne mahu nyt mitään ylimäärästä.

- hei kato täällä leluhyllyssä on thor-nukke! pitäiskö ostaa!!! vaan 18,95.

- ei todellakaan. nyt mennään, hopi hopi.

- okei niitä kananmunia

- entä joku hyvä mehu?

- sä et ikinä juo mehuja, et ota mitään mehuja, et ainakaan painavaa lasipulloo

- joo mut tää on seljankukkamehua, se on varmana hyvää, maistetaan ees

- pitikö ostaa jotain jogurttia

- ostetaan viiliä ja ehrmannin vanukkaita! mulle valkosuklaa ja inksulle toi lakritsi.

- eieieiei, sä just söit töissä kolme vanhaks mennyttä vanukasta, et todellakaan ota nyt mitään tommosia

- otetaan ees yks tämmönen pieni pirkkavanukas

- okei yks sitte. nyt vauhtia, on menny jo 15 minsaa

- oon aina tykänny raejuustosta

- mistä lähtien?? ei oteta nyt mitään ylimäärästä

- maitoa

- et juo maitoa etkä jaksa kantaa.

- hei entä jotain juustoa

- no nyt se voi unohtui, palataanpas takas hakemaan

- tässä ois muuten näitä uusia viinaksia, kato rommikolaa.

- sä et osta alkoholia keskellä viikkoo.

- no yks ees? ei tästä mikskään mee ja haluan vaan maistaa

- ei mahu reppuun. nyt nopeesti ulos

- käydäänkö vielä kattelemassa kaloja?

- sä just kattelit kaloja 8 tuntia

- jos siellä ois jotain tarjouksessa ja vois vaihtaa pari sanaa työkaverin kanssa siinä tiskillä

- siellä on asiakkaita jonossa, nyt mennään vaan kassalle

- okei mut joku leipä pitää ottaa!

- sul on pakastimessa kaks puolikasta ruispalapussia

- hei tääl on nää lindorin suklaapallot tarjouksessa! nyt otetaan pari maistiaisiks

- sä tiiät tasan tarkkaan miltä ne maistuu ku ostit niitä just viime viikolla

- otetaan jokaista yks

- ei oteta, otat enintään kolme ja sit mennään kassalle

- haen vielä ksylitolipastilleja

- miten ois mozzarellapitsa? hirvee nälkä eikä jaksais tehä mitään oikeeta ruokaa

- okei mut sit ei syödä pitsaa lauantaina

- kaksi kassia kiitos

[lukupiirileikki]

1 Suunnittelijan roolit

Puheenjohtajana Lauri, kirjurina Linnea

Ensimmäiset lukulistallamme olevat tekstit olivat C.W. Millsin ”The Man in the Middle” (ensimmäistä kertaa julkaistu v. 1958) sekä Martha Scotfordin ”Messy History vs. Neat History: Toward an Expanded View on Women in Graphic Design” (1994).

The Man in the Middle (C.W. Mills, 1958)

C. Wright Mills maalaa tekstissään kuvaa (yhdysvaltalaisesta) suunnittelijasta tärkeänä osana, mitä hän itse nimittää ”kulttuuriseksi laitteistoksi” (en. ”cultural apparatus”). Suunnittelija elää ristiriitaisessa maailmassa, jossa taide ja työ sekoittuvat, ja joutuu työssään kohtaamaan kaksi historiallisten muutosten myötä tapahtunutta asiaa: taloudellisen painotuksen vaihtumisen tuotannosta levittämiseen, sekä taiteen, tieteen ja oppimisen tuominen kapitalistisen kansantalouden ja nationalistisen valtion valtainstituutioiden alaisuuteen.

Yhdysvalloissa on valloillaan kapitalistinen mainos- ja markkinakulttuuri, joka on räjähtänyt käsiin toisen maailmansodan jälkeen. Koska kapasiteetti tuottaa yli tarpeidemme on ylitetty, on muodostunut tarve ja vastaus turhalle uudistukselle (”Silly Designs for Silly Needs”, technological, artificial ja status obsolescence).

Suunnittelija toimii tässä kapitalistisena välikätenä kuluttajan ja tuottajan välillä, joten Mills kuvaa suunnittelijan aivottomaksi ja ahneeksi statukselle, jonka ”taloudellinen tehtävä on myydä” (Millsin mukaan mainostaminen on myös valehtelua tai manipulointia, ks. lähteet ja ”—commercial fraud—”). Suunnittelija on myös joko huippuja tai ei kukaan. Tämän mahdollistamana markkinat luo suunnittelijalle vastaavan oravanpyörän kuin muotiin liitetty kuvaus ”panic for status”: Saadakseen harjoittaa taidettaan ammattina, suunnittelijan täytyy tienata rahaa, jota hän saa töistään saamalla kuuluisuudella, ja sitä kautta toisilla töillä.

Millsin mukaan ratkaisu tähän kaikkeen on käsityöläisyys arvona. Ideaalisesti se tukee luovaa työtä ja mahdollistaa itsenäisyyttä. Suunnittelijasta (nyttemmin kai taiteilija) tulee itsenäinen ja vapaa työskentelemään omista lähtökohdistaan. Motiiveiksi muodostuvat vain tehtävä esine, taiteilijuus ja käsityöläisyys.

C. Wright Mills oli ammatiltaan sosiologi, kirjailija ja sosiologian professori, joka kritisoi teksteissään Yhdysvaltoja, kapitalismia ja modernia yhteiskuntaa. Hänen kuuluisimpiin teoksiinsa kuuluvat mm. ”The New Men of Power: America���s Labor Leaders” (1948), ”The Power Elite” (1956) sekä ”Sosiologinen mielikuvitus” (1959). Mills ei määrittele Yhdysvaltoja todelliseksi demokratiaksi, vaan maan hallituksen oligarkiaksi ja homogeeniseksi, valtaan uskovaksi eliitiksi, joka käyttää massamedian voimaa voimistaakseen omaa otettaan politiikasta (ja täten pysyäkseen vallassa).

Mills lähestyi siis suunnittelijan elämää ulkopuolisen näkökulmasta. Sen sijaan taustalla olevana teemana näkyy kritiikki markkinavoimia kohtaan. Nähdäkseni hyvin kyyninen, mutta totuuden siemenen sisältävä (itse ainakin tuskailen suunnittelun kaupallisuuden kanssa) näkökulma yhdysvaltalaisesta suunnittelijasta johtaa juurensa juuri tähän turhaumaan. Millsin mukaan moderni aika antaa yhä vähemmän ja vähemmän tilaa itsenäisyydelle ja vaihtelulle (koska vallassa olevat ovat muodostaneet normeja ja standardeja, joita noudattamalla monimuotoisuus vähenee). Luonnollisena jatkumona, koska suunnittelija toimii tässä välikätenä, saa hänkin osakseen kritiikkiä.

Itse en näe suunnittelijaa välttämättä niin aivottomana ja kahtiajakoisena surkuttelijana kuin Mills. En myöskään halua uskoa, että taiteilijat yleensä suunnittelijaksi opiskellessaan tähtäisivät pääasiassa työhön ja näkisivät opiskelun vain välineenä (ks. lähteet).

On hyvin todennäköistä, että suuri osa suunnittelijoista tulee jossakin välissä tekemään mainostyötä, mutta toivoisin, että ainakin osa tekisi töitä omien arvojensa nojalla: mainostamalla kulttuuria, nuoriso-, aktivismi- tai vähemmistötoimintaa, suunnittelemalla paremmin toimivia, yleishyödyllisiä nettisivuja, sovelluksia ja muita tuotteita, taittamalla ja kuvittamalla kirjallisuutta, joka vastaa arvoja. Millsin mukaan koko suunnittelijan tarkoitus on myydä, mutta itse haluan uskoa, että suunnittelijan tarkoitus on suunnitella. Toivon ja haaveilen, että osa meistä löytää keinoja käyttää luovuuttamme suunnitellakseen kokonaisuuksia, jotka mahdollistaisivat epäkaupallisemman tavan kerätä elantonsa.

Pelastus käsityöläisyyden kautta on nähdäkseni rinnastettavissa nimenomaan itsenäisyyteen: käsityöläisenä suunnittelija pääsee irti välikätenä toimimisesta, eikä näin ollen ole samankaltaisten hierarkioiden hallittavissa kuin muut modernit työntekijät. Tämä tuntuu saavuttamattomalta. On tietenkin mahdollista, että joku saa omilla taiteellisilla lahjoillaan tienattua vain taiteilijana toimiessaan, mutta harva onnistuu siinä – etenkään ennen kuolemaansa.

Pohdittavaa:

•Onko suunnittelijan työ riippuvainen tekijän kuuluisuudesta, ja jos, niin kuinka paljon?

•Onko Millsin kuvaama ideaali käsityöläisyys mahdollista 2020-luvun maailmassa?

•Onko suunnittelijan työ automaattisesti ja täysin kyseenalaistamatta kaupallista toimintaa?

 Messy History vs. Neat History: Toward an Expanded View on Women in Graphic Design, (Martha Scotford, 1994)

Martha Scotford toimi graafisen suunnittelun professorina College of Design-opistossa North Carolinassa, josta hän eläköityi 2013. Ennen opettamista hän oli toiminut kirjasuunnittelijana, ja on kirjoittanut useita kirjoja (ks. linkit). Toisin sanoen Scotford kertoo tekstissään graafisen suunnittelun historiasta naisten näkökulmasta, mutta lisäksi kirjoittaa itse graafisen suunnittelijan näkökulmasta (toisin kuin Mills, joka käsitteli aihetta sosiologin lähtökohdista).

Graafisen suunnittelun historiasta ei voi saada kokonaisvaltaista kuvaa niin pitkään, kun huomioon on otettu vain yksi näkökulma, varsinkin kun kyseessä on patriarkaalinen, eli valtaapitävä normi, jonka kautta historiaa tarkastellaan.

Tekstissä termillä ”Neat history” Scotford tarkoittaa konventionaalista historiaa, jossa fokus on yhden yksilön (yleensä miehen) suunnittelutyössä. ”Messy history” etsii, opiskelee ja sisällyttää monia vaihtoehtoisia lähestymistapoja ja aktiviteettejä, jotka ovat usein osana naispuolisten suunnittelijoiden ammattielämää.

Naisilla on niin taiteen historiassa kuin yleensäkin mm. keksintöjen ja tieteen historiassa ollut huono ja toiseutettu asema miehiin nähden. Naisilta on evätty oikeuksia ja alun perin naisten keksimiä keksintöjä pidetään miesten keksimänä, koska naiset eivät ole saaneet teoistaan, saavutuksistaan ja keksinnöistään ansaitsemaansa kunniaa. Scotfordin mukaan siinä missä miehet opiskelivat tullakseen taiteilijoiksi, naiset opiskelivat tullakseen päteviksi, toisin sanoen naisten piti olla päteviä naisia ollakseen rinnastettavissa keskivertomieheen. Toiseuttaminen ilmenee Scotfordin tekstissä paitsi patriarkaatin määrittelemissä keinoissa työskennellä alalla, myös tavassa väheksyä työtehtävää, jonka ”kuka tahansa (lue nainen) voi tehdä”.

Muun tekstin ohella tässä tulee esiin myös naisten ymppääminen yhdeksi ryhmäksi. Tätä voi verrata esim. massamedian mainoksiin, joissa esiintyvä valkoinen mies edustaa tai symboloi ihmistä, musta mies mustia ihmisiä, nainen naisia –tai äitejä tai tyttäriä, jolloin hän on vielä määriteltynä suhteestaan johonkuhun toiseen– ja mitä kauemmaksi valtanormeista mennään, sen spesifimmäksi edustettu ihmisryhmä pelkästään ihmisyyden sijaan tulee.

Esimerkiksi hyvin tunnetussa teoksessaan ”A History of Graphic Design” (1983), Philip Meggs suhtautuu ongelmallisesti naisten sisällyttämiseen osaksi graafisen suunnittelun historiaa: 15:stä naispuolisesta (lue: naisoletettu), mainitusta suunnittelijasta yhdeksän töitä oli esillä (toisessa painoksessa luvut olivat 31 mainittua naista, joista 23 töitä oli esillä). Luvut ovat harmillisia, sillä miespuolisten suunnittelijoiden töitä ja niistä vironneita keskusteluja oli satoja. Tämän naisten lukuun laskematta jättämisen lisäksi Meggs ei noteeraa suoraan poc-suunnittelijoiden kirjastaan pois jättämistä.

Scotford kirjoittaa sotkuisesta historiasta vastakohtana siistille, konventionaaliselle: se on yhteistyön tekemistä pieniä yrityksiä ja paikallisia aatteita varten, ei massatuottona eikä osana valtavirtaa, vaan pienelle ja spesiaalille yleisölle. Se on henkilökohtaisempaa ja ilmaisuvoimaisempaa.

(Tekstissä tulee usein esille sana ”ghettoizing”, joka on minulle vieras, eikä ainakaan tällä kertaa vielä ihan kokonaisuudessaan avautunut.)

Itseäni puhuttelee valtavasti marginalisoitujen ihmisten underground-yhteisölliset tavat tehdä taidetta, sillä koen sosiaalisessa mediassa itse olevani tiiviissä ja laajassa, eri lailla marginalisoitujen ihmisten yhteisössä. Monet siellä ovat saaneet informaatiota ja/tai vertaistukea esimerkiksi mielenterveysongelmien tai erilaisten ihmisten kohtaaman institutionalisoituneen syrjinnän kanssa jonkun toisen taiteen kautta.

Mielestäni on mielenkiintoista ajatella, että teorian tasolla Millsin teorian käsityöläiset olisivat todennäköisemmin Scotfordin tekstin naisia, sillä tämä ”sotkuinen historia” on nimenomaan tuota riippumattomuutta. Varsinkin Millsin aikaan se kuitenkaan tuskin toteutui käytännössä useinkaan, varsinkaan naispuolisten suunnittelijoiden suhteen.

Pohdittavaa:

•Mitkä tapahtumat, jos mitkään ovat mielestänne mahdollistaneet varsinkin aiemmasta taiteilijanormista poikkeavien henkilöiden (naiset, ihmiset taidepiirien ulkopuolelta, vähävaraiset) pääsyn taiteen ja suunnittelun alalle?

•Mikä suunnittelu- ja taiteen kentässä on tasa-arvoista nykyaikana? Mikä ei?

–Ensimmäisen lukupiirin pj, Lauri

LÄHTEET:

Mills:

https://www.youtube.com/watch?v=fuU59V9qvT4

https://fi.wikipedia.org/wiki/C._Wright_Mills

Scotford:

Scotfordin kirjoista: http://www.marthascotford.org/

https://design.ncsu.edu/people/scotford/

https://halloffemmes.com/hof_contributors/martha-scotford-2/

[megajan89]

Yrityksen somekanavat (T3)

Digitaalinen blogini on pistänyt näppäimistön turbovaihteelle, luvassa on toinen postaus saman päivän aikana. Tällä kertaa keskityn tutkiskelemaan yritysten somekanavia. Kun ajattelen yrityksiä ja somea, mieleeni tulee ensimmäisenä Facebook. Ajatuksena on hassua, että alunperin opiskelijoiden verkostoitumiseen tarkoitettu sosiaalisen median alku, onkin nyt monen yrityksen pääkanava some-markkinoinnille. Yrityksille Facebookin merkitys on älytön. Vaikka Facebookista jo aletaan puhumaan seuraavana MySpacena, ei sen käyttö ole oikeastaan laantunut mihinkään. Facebookissa on n. 2,5miljardia käyttäjää kuukaudessa (statista.com). Facebook on siis edelleen käytetyin sosiaalinen media, joten miksi se ei myös olisi yritysten tärkein markkinointikanava.

Mielenkiintoista onkin, että mitä kanavia yritykset muuten käyttävät, minkälaisia postauksia ne tekevät jne. Innostuin aiheesta niin, että päätin tutkia ja pohdiskella ison yrityksen somen käyttöä. Case Gigantti Kaikille tuttu Gigantti, joka rantautui Suomeen vuonna 1999, on monille tuttu herättämällä huomiota sloganilla “Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa“. Gigantti pyörittää n. 563miljoonan liikevaihtoa (2018), joten oletettavasti sillä on paljon paukkuja myös somessa. Kanavat on helppo löytää Gigantin sivuilta, ne on linkitetty sivun alaosassa. Sieltä löytyy Facebook, Instagram, Youtube, Twitter ja Linkedin. Ensimmäisenä vilkaisin Gigantin Facebookin, sillä se on itsellenikin tuttu. Olen seurannut Giganttia Facebookissa jo vuosia, lähinnä hyvien tarjousten toivossa. Gigantin Facebook on kovin aktiivnen, kuten voi odottaakkin tämän kokoiselta yritykseltä. Siellä on keskiverrosti useampi postaus päivässä, mainostaen tuotteita ja kamppanijoita. Mainoksien lisäksi yhtiö käyttää kanavaa tiedottaakseen verkkohuijauksista ja kalasteluviesteistä, jotka tehdään Gigantin nimissä. Seuraajia Facebookissa sillä on n. 426t.

Seuraavaksi Facebookin kovin haastaja, myös Facebookin omistama, Instagram. Instagram on noussut varsinkin viimeaikoina kovaan tahtiin merkittävimmäksi some-kanavaksi, johtuen sen suosiosta varsinkin Kardashian-klaanin keskuudessa.

No miten Gigantti on päässyt valtaamaan Instagramia? Facebookiin verrattuna melko heikosti. Seuraajia siellä on 10% Facebookin määrästä, postauksia tulee n. 2 viikossa. Mahdollisesti tämä johtuu siitä, että Instagramissa ei niinkään seurata yrityksiä. Instagramissa seurataan ihmisiä, henkilöitä, idoleita ja ystäviä. Instagram tarkoitus on nähdä kuvia ja katsoa tarinoita (story).  Instagramissa ei myöskään normaalisti keskustella, kuten Facebookissa on tapana. Instagramissa tykätään kuvasta ja jatketaan elämää. Se pitää kuitenkin myöntää, että Gigantti on ymmärtänyt Instagramin tarkoituksen sen postauksissa, eikä se postaa sinne selkeitä mainoksia. Postaukset ovat pääasiassa kliinisiä kuvia yrityksen myymästä tuotteista/tuotteesta, tarkoituksena herättää mielikuvia elämästä tuotteiden kanssa, ilman sanoja. Intagramin ehkä isoin haaste yrityksille on, että yritysten on vaikea osallistaa asiakkaita keskusteluun, tai saada heitä jakamaan postauksia. Ehkä yritysten paras tapa hyödyntää Instagramia platformina, onkin käyttää sen influencereita mainosyhteistyössä. Noh, mitenkäs sitten Gigantti hyödyntää video-platformia, eli Youtubea? Vielä huonommin. Tosin, tähänkin voi olla syynsä. Youtube on sosiaalisena mediana täysin erilainen kuin kaksi aikaisempaa. Youtuben käyttö on usein henkilökohtaisempaa, riippuen henkilöstä, välillä salaistakin. Youtubessa ei kanssakäydä keskustelua ystävien kanssa, siellä harvoin luodaan yhteyksiä tai kommunikoidaan. Youtubeen mennään katsomaan viihdettä, oppimaan tai muuten viihtymään, tähän ei kuulu mainosvideot. No, Gigantti on lisännytkin Youtubeen lähinnä videoita otsikoilla, joita ihminen voisi etsiä selvittääkseen esim. miten valita sopiva ilmalämpöpumppu. Videoitten tarkoitus on olla passiivista sisältömarkkinointia, ei niinkään aktiivinen kanava johon laitetaan suuria markkinointibudjetteja. Luvuilla tosiaan Youtube ei häikäise, tilaajia on noin 2t., katseluita normaali video kerää 100-1000 katselua. Suosituimmat videot ovat Gigantin televisiomainokset, joita käytetään todennäköisesti myös maksetuissa mainoksissa Google-adsien kautta.

Sitten itselleni vähemmän tuttu... Twitter. Olen kokeillut Twitterin käyttöä useasti, mutta käyttö on päättynyt alle viikossa. Koen Twitterin suosion suomessa olevan olematonta, kukaan ei ole koskaan kysynyt minulta “oletko Twitterissä?”. Twitter on minulle profiloitunut enemmän poliittisena, mielipiteiden jakalualustana. Twitter ei siis mielestäni sovi yrityksille, varsinkaan suomessa. Gigantilla on Twiittejä reilu 1800, joista iso osa vaikuttaa olevan re-tweetattuja. Seuraajia sillä on päälle 2t. Mielenkiinnosta vilkaisin amerikkalaisia yrityksiä, ja niiden lukuja Twitterissä vs Facebookissa. Esimerkiksi Nikellä on myös huomattavasti vähemmän Twitter-seuraajia, kuin Facebookissa. (n. 8m Twitter / 33milj Facebook). Noh, viimeisenä on ura-verkostoitumiseen ja työllistymiseen tarkoitettu Linkedin. Itse en ole Linkedinissä, enkä käytä sitä. Kanava ei ole minulle tuttu, joten voin vain kommentoida oman ulkopuolisen tietämykseni pohjalta. Gigantin Linkedin on odotetun virallinen. Siellä on faktaa, ei oikeastaan mitään sinne kuulumatonta. Linkedin on kanavana melko tylsä, sieltä ei tämän kirjoituksen aiheeseen mitään raportoitavaa. Varmasti tarpeellinen, ja mitään Linkedinistä ymmärtämättömälle näyttää olevan Gigantilla hallussa. Yhteenvetona, Gigantti on selvästi tutustunut sen some-kanaviin. Kaikki on otettu käyttöön, mutta panostus on myös selvästi kanavan käyttäjien mukainen. Facebookin käyttötottumusten takia, se on Gigantin tyyliselle yhtiölle varmastikkin paras kanava. Puolimiljoonaa aktiivista seuraajaa Facebookissa on hyvä markkinointi-kanava, jota kannattaa hyödyntää varmasti sen markkinointitaktiikassa. Itse myös Gigantin seuraajana Facebookissa, voin sanoa Gigantin tekevän hyvää työtä kanavan hallitsemisessa.

[naksus-blog1]

Somekohut

Some ja somekohut ovat meidän perheessä hyvin ajankohtainen aihe. Meillä asuu perheessä 14 vuotias teini ja tätä kautta on hyvin tärkeää tietää ja tiedostaa, mistä somekohut nousevat ja mitä ne ovat. Somekohuja voi olla nuorten suosimissa omissa applikaatioissa, iltalehtien otsikoissa, yrityksien sivuston sisällöstä tai sitten ihan sosiaalisessa mediassa jonkun julkisuuden henkilön nostattama kohu joko kuvallaan tai vaikkapa omalla postauksellaan. 

Kuva: Yle.fi

Somekohun toimintakaava

Kun selailee erilaisia artikkeleita aiheesta “somekohu”, kaikissa on täysin sama toimintakaava, riippumatta siitä onko kyseessä yksityisen- vai julkisenhenkilön tekemä tai nostattama kohu. Kohu tarvitsee aiheen. Se voi lähteä sanomisesta, kuvasta tai kontekstista mikä on irrotettu asiayhteydestä ja joku postaa sen johonkin sosiaalisen mediaan. Siihen reagoidaan, mennään vähän yli ja siitä vielä pidemmälle. Ja kun tästä mennään vielä pidemmälle, niin päästään uuteen termiin someraivo. Tunteita kuohuttavaan ja ihon alle menevään jäätävään hyökyaaltomaiseen raivoon, mikä pyyhkäisee kohteensa yli sellaisella voimalla, että pala latvaa lähtee oksien kanssa mukana. Somekohu on hurjaa touhua ja pahimmillaan se vie kohteensa mennessään. 

Millaisia somekohut sitten olla?

Muistatteko vaikkapa stylisti Teri Niitin. Hän herätti aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin nousseen kohun omalla IG postauksellaan juuri kun oli lähdössä yön yli lennolle jenkkeihin. Hän vielä hyvin provosoivasti aloitti lauseensa 

“tiedän että aion nostattaa tällä suuren kohun... “  

Tässä on hyvin, jopa mielestäni klassikko esimerkki somekohusta, kaikkine olemassa olevineen elementteineen niin että siihen sisältyy koko kansan someraivo. 

Kuva: Teri Niitti-gate ja Koff-gate

Tai vaikkapa kakkamyrskyksi siteerattu Koff-Gaten. Tässä somekohu sai aikaan sellaisen myrskyn, ehkä tahattomaksi ajatellulla, huonolla mutta provokatiivisella kuvalla.  Koffilla kuva ehti olla vain kolme tuntia ja aiheutti todella suuren myrskyn, Terin kohdalla postaus oli yön yli, niin ettei asiaa julkaissut henkilö kommentoinut tai puolustanut itseään ollenkaan. Ja tästä saan suoran hyppäyksen ehkä suurimpaan somen “NoGo:hun”!  Älä koskaan kirjoita mitään, mikä herättää suuria tunteita ja sitten sulje puhelintasi seuraavaksi yöksi/päiväksi/tunneiksi. Et pääse poistamaan, kommentoimaan tai millään tavalla peruuttamaan tekemääsi asiaa. Tällainen saa aikaan todella suuriin mittapuihin kasvavan hyökyaallon, niin kuin esimerkit #TeriNiittigate ja #koffGate saivat. 

Kuva: Pahastumista vai politiikkaa: Sosiaalisen median kohut affektiivisessa keskustelukulttuurissa

Somen voima

Haluaisin vielä sanoa lopuksi sen, että somella on hurjat voimat ja pitkät lonkerot kaikkiin, niin yrityksen, poliitikon, urheilijan, tavallisen tallaajan, koululaisen, työssä käyvän ja jokaisen arkeen. Somen merkitystä ei voi nykypäivään unohtaa tai päästä pakoon oikeastaan minnekään, et edes sillä että suljet sosiaalisen median. Somesta on tehty osa meidän jokapäiväistä elämää, se on politiikkaa, valtapeliä ja pahastumisen paikka. Somella on voimaa kääntää asiat päälaelleen tai sitten jokin hyvin vaikea asia saadaan somen voimalla positiiviseksi, vaikkapa syöpähoidoista selviytyminen. 

Muista, sinä voit osallasi vaikuttaa jokaiseen somekirjoitukseesi. Mieti aina kaksi kertaa, onko kirjoituksesi tai kommenttisi hyödyllinen ja muista, älä kirjoita vihaisena. 

-Naksutellaan taas- 

Linkit: http://widerscreen.fi/numerot/2018-3/pahastumista-vai-politiikkaa-sosiaalisen-median-kohut-affektiivisessa-keskustelukulttuurissa/

https://www.is.fi/viihde/art-2000001060123.html’

https://www.hs.fi/nyt/art-2000002823589.html

https://kioski.yle.fi/omat/paskamyrsky-nimelta-koffgate-pysayttavaa-kun-ihmiset-sanovat-huoraksi

[hanhan156]

Tuntematon risteily pt.8

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.        

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä. Parituksia alkaa hahmottua, kun reissu etenee ja välit lämpenevät.

Varoitukset: Paljon kiroilua, voimakasta humalaa, turkulaisvitsejä, seksiviittauksia ja homoilua.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Kahdeksannessa osassa Rahikainen juottaa pojille sinistä viinaa ja pullonpyörityksen merkeissä hommat eskaloituvat perin oudoiksi varsinkin eräiden kohdalla.

Tuntematon risteily osa 8: Poikien välisestä ystävyydestä

Kariluodon koskettavan esityksen ja sen aiheuttamien hempeilyjen jälkeen olivat pojat liuenneet haipakkaan karaokekuppilasta. Rahikaisen keikistelyä yläosattomissa julkisella paikalla ei oltu katsottu kovin suosiollisesti ja Lammio oli yrittänyt pelastaa tilanteen lainaamalla tälle pikkutakkinsa, sillä hänen mielestään risteilyväellä oli oikeus olla todistamatta toisen rintakarvoja. Lammio oli myös hymyillyt anteeksipyytävästi varsinkin vanhemmalle väelle. Todellisuudessa etenkin keski-ikäisiä naisia heidän toilailunsa oli lähinnä enemmän huvittanut kuin järkyttänyt.

Riitaoja itki vieläkin hysteerisesti, mutta onneksi Lehto oli tämän tukena. Pariskunta siirtyikin suosiolla nukkumaan, kun muu porukka päätti jatkaa yötä Koskelan hytissä. Kaikki halasivat Riitaojaa kannustavasti jopa Lammio mukaan lukien. Lehto näytti ihmeen vakavalta, eikä normaalilta nyrpeältä itseltään. Hän oli selkeästi tunnekuohuissa itsekin, sillä vastoin tyypillistä tylyä kommunikointiaan, tämä toivotti vielä kaikille hyvät yöt heidän erottautuessaan porukasta.

”Voi ei, toivottavasti tuo Riitaoja rauhoittuu. Ei nyt ollut tarkoitus mitään kohtausta aiheuttaa.” Kariluodolle oli tullut paha mieli. Oliko hänen laulunsa laukaissut nyt jotain patoutuneita tunteita muutenkin jo herkän ailahtelevassa miehessä?

”Minä olen aika lailla varma, että tässä on kyse jostain aivan muusta kuin mistään meidän aiheuttamasta. Luulen, että Lehdon ja Riitaojan välillä on jotain selvittämätöntä, joka nyt vain sattui laukeamaan alkoholin ja tunteikkaan esityksesi myötä. Eipä me sille voida mitään. Onneksi heillä on toisensa.” Koskela oli aina tilanteen tasalla, kun oli kyse ihmisten tunteista ja käytöksestä.

Kariluoto nyökkäsi vaisusti. Jälleen kerran taisi Koskela olla oikeassa. Tämä oli välillä pelottavankin taitava lukemaan ihmisiä, mikä oli yksi miehen hurmaavimmista piirteistä.

”Mut kyl mää sanoisi, et Riitaoja on tehny Lehdol pelkkää hyvää, kun aattelee millane yrmy se sillon nuaruudes ol. Eihän se tehny mittää muut ku haukkunu kaikkii ja tappeli. Mut ei sil kyl helppoo ol elämäs ollu, sen määki myännän. Ny se alkaa muistuttaa jo enemmä ihmist ku jottai kivenlohkaret.” Kaikki muutkin olivat samaa mieltä.

Lähestyessään Koskelan hyttiä he kuulivat jo hyvän matkan päästä, kuinka tuntematon nuori mies hakkasi rystyset punaisina samalla käytävällä omaa oveaan. Jostain syystä häntä ei oltu haluttu päästää sisälle ja tämä oli jatkanut elämöintiään jo viimeiset 45 minuuttia. Epätoivoiset nukkumista yrittävät lapsiperheiden vanhemmat katuivat syvästi, miksi olivat ylipäätään edes lähteneet perheen kanssa laivalle humalaisten sekaan hiihtolomaansa viettämään. Ensi vuonna mentäisiin sitten takuulla Kanarialle lapsiystävälliseen hotelliin.

Jostakin läheisestä hytistä eräs kiinalainen oli kerännyt rohkeutensa ja kyllästyttyään kuuntelemaan nuoren miehen systemaattista paukuttamista, tämä tokaisi kuuluvasti heikkojen äänieristysten läpi:

”Why is that guy fucking so loud?”

Vaikka tyttö oli kovasti skarpannut englantinsa kanssa, valitettavasti yhden pienen sanan asettuminen väärään kohtaan lauseessa muutti sen sisällön tahattoman koomiseksi.

”Tuohan olisi varsin aiheellinen kehotus sinullekin, kun niin äänekäs aina tykkäät puuhissasi olla”, Lammio totesi viileän asiallisesti vieressään seisovalle herralle.

”Elä höpötä, tykkäät kuitenkin kuunnella miun sulosointuja. Oisit vuan katteellinen, ku miulla ois hauskaa. Mut arvaappa mitä? Ilomielin siutkin ottaisin tsembaloihin mukaan ihan koska tahansa.” Nämä kukot eivät lopettaisi toistensa nokkimista koskaan. Muun porukan naurunremakka taustamusiikkinaan avainkortti kävi päästäen hilpeällä tuulella olevan miesporukan hyttiin.

Alapunkassa Lahtinen ja Määttä istuivat pelkät kalsarit jalassa sylikkäin viinipullon kanssa, Lahtisen ollessa selkeästi filosofisella tuulella. Ei voinut olla totta, että häntä oli taas häiritty.

”Voi sun perkele…ensin jotain pokeria ja nyt te tulette tänne tuhannen tuiterissa selkeästi jotain mielessä. Koskelankin ootte tällä kertaa saaneet huijattua mukaan. Mitä nyt taas?”

”Myö tultiin tänne jatkoille, kun ei sinne baariin enää kehannut jäädä, kun kuulemma miun yläosaton kroppani julukisesti oli tän yhen ukon mielestä liikaa. Meleko tylysämielistä.”

Tällä kertaa Lahtisella meni lopullisesti hermot. Tämä nappasi reput mukaansa ja heitti dramaattisesti takin suojaamaan paljasta yläruumistaan. Housujaan hän ei jaksanut vaivautua pukemaan.

”Helvetti teidän kanssanne! En tajua, miten tämmöstä voi tapahtua kaksi kertaa saman päivän aikana. Täytyy varmaan siellä vitun Tukholmassa ottaa joku privaattihuone, ettei aina joudu katsomaan teidän naamoja, kun haluaisi joskus olla rauhassakin. Me otetaan hatkat täältä, että paskaa yötä vaan. Toivon mukaan olette hirveässä kankkusessa huomenna.” Samassa ovi paukahti teatraalisesti kiinni hänen perässään.

Hölmistynyt Määttä kohautti olkapäitään katsoen poikia anteeksipyytävästi. Hänen ystävänsä alkoi olla tunteellisella päällä avauduttuaan ennen porukan näyttävää sisääntuloa elämästään, eikä olisi kaivannut nyt mitään biletystä. ”Se on ollut pahalla päällä koko päevän, en mie oikein oo varma mikä on. Parasta varmaan, että myö mennään vähän rauhottummaan Mäkilän hyttiin, siellä ei ainakaan oo mittään bileitä. Hyvvee yötä työlle, elkää olko liian humalassa, niin päästäämpi aamulla joskus liikkeellekin”, tämä sanoi omaan tapaansa pieni pilke silmäkulmassaan. Muut pojat ymmärsivät yskän. Eivät he halunneet, että kenellekään sentään jäisi paha mieli.

Rahikainen hieroi innoissaan kämmeniään yhteen, sillä nyt pippalointi sai jatkua ilman ketään ilonpilaajia. Koko illan odotetun idean saisi nyt toteuttaa. Tämä kaiveli ennätysvauhtia Tax free:n sinisiä miniviinapulloja omista kätköistään.

”Mitä sää oikke ny meinaas?”

”Mie oon säästellyt näitä juhlajuomia koko illan ihan teitiä varten”, tämä katsahti erityisesti Lammioon. Tästä ei voinut seurata mitään hyvää.

Shottilasit täyttyivät jälleen kerran ja pidemmittä puheitta porukka vetäisi drinkkinsä huiviin sen enempää ajattelematta. Ei kai sillä tässä vaiheessa väliä enää ollut ja kai sitä pian voisi nukkumaankin mennä. Pahaa-aavistamattomat matkanjohtajat luulivat pääsevänsä tästä helpolla.

”Mitä ihmettä tämä oikein on? Maistuu melko…siniselle.” Kariluoto tunsi, kuinka viina nousi päähän saman tien ja silmissä sumeni hetkellisesti.

”Special drink, just for you”, Rahikainen vastasi imitoiden Thaimaan turistikojuista tuttujen rasittavien kaupustelijoiden aksenttia. ”Mut tiiättekö työ mitä? Paras ompi vasta tulossa. Mie ajattelin, että voetaisiin pullonpyöritystä ottaa, ei kukkaan tätä pokeria jaksa ainakaan ennää jatkoo.” Pöytä oli sotkuinen vielä aikaisemman ajanvietteen jäljiltä ja Rahikainen heitti välinpitämättömästi edellisen pelin jäljet pois yhdellä pyyhkäisyllä.

”Miksi ihmeessä me jotain teinien pussailupeliä pelaisimme?” Lammio kyseenalaisti ihan vain periaatteesta. Kieltämättä ei hänellä parempaakaan ideaa kyllä ollut. Lisäksi jokin aktiviteetti voisi rauhoittaa Rahikaista juottamasta heitä enempää.

”Minusta se on ihan kokeilemisen arvoinen idea, ei kaikkea aina niin vakavasti tarvitse ottaa. Ihan hyvä, että on vähän aktiviteettia ja ei varmaan kukaan mitään kauhean älyllistä ponnistelua vaativaa jaksa enää.” Porukan vanhimpana Koskela oli yleensä se, jolla oli viimeinen sana, joten väki suostui mukisematta. Rahikainen oli tästä vallan mielissään ja tuota pikaa pullo lähti pyörimään. Ensimmäinen uhri, jota kaikkitietävä artefakti osoitti, oli itse Koskela.

”Tästä se lähteepi sitten! Tottuus vaeko tehtävä?”

”No kai minä sitten sen tehtävän otan.” Koskela oli enemmän tekojen kuin sanojen mies, joten tekeminen tuntui luontevammalta aloitukselta. Porukka alkoi pähkäillä kuumeisesti, mitä keksittäisiin johtohahmonsa pään menoksi.

Hietasen lamppu syttyi. ”Men sää hetkeks ton hytin ulkopualel, niin näet sit koht, mitä saat tehä.” Koskela ei voinut muuta kuin tehdä työtä käskettyä ja mennä odottelemaan kutsua takaisin tekemään hänelle mittatilaustyönä suunnitellun tehtävän. Hän tiesi, että turkulainen ystävänsä nauttisi tästä suunnattomasti, mutta ehkä hän oli sen sitten ansainnut. Tuskinpa tässä mitään liian noloa tapahtuisi.

Koskelan kadottua näköpiiristä, Hietanen selitti ideansa lyhyesti muille: kerättäisiin sekalaisia eväitä, joista Koskela saisi nautittavakseen yöpalan. Hänellä sattui olemaan repussaan kaikenlaista syötävää ja pohjaksi Koskelan ehtoolliselle päätyikin Rainbow:n tonnikalaa chilikastikkeessa. Haju oli melko voimakas pienessä tunkkaisessa hytissä. Repusta löytyi myös tummunut banaani sekä äidin antama puolikas eväsleipä, jotka nekin pääsivät osaksi herkkuateriaa. Lammio löysi povitaskustaan muutaman eukalyptuspastillin ja Rahikainen kaatoi viinaa tonnikalamössön päälle, jolloin ateriasta saatiin varsin taiteellinen keitto aikaiseksi. Hietanen tiesi, että Koskela jemmasi aina suklaapatukoita repussaan ja nappasikin pikkutaskusta yhden Pätkiksen, jonka hän muussasi vielä koristeeksi keitoksen päälle. Vauvan oksennusta muistuttava annos oli valmis ja Hietanen meni hakemaan ystäväänsä takaisin.

”Me sidotaan sun silmät ja sanotaan sit, mitä sun pitää tehä.”, tämä totesi kikatellen. Koskela aavisti, että tuleva koitos ei varmastikaan olisi mitään mieltä ylentävää. Hän sai silmiensä peitoksi Lammiolta tuoksahtavan kravatin ja oli nyt täysin miestensä armoilla. Huoneessa haisi tonnikalalle ja vieressään hän kuuli, kuinka Kariluoto yritti pidätellä naurunpyrskähdyksiään.

”Täs ois nyt sul sit tää viimäne ehtoolline, joka me poikien kans valmistettiin tääl Michelin-ravintolas ihan vaan sua varten. Sun tehtävä on arvat, mitä kaikkee tää sisältää kun mää syötän sua. Valmis?”

Koskela nyökkäsi ja Hietanen alkoi syöttää hänelle tonnikalamössöä aivan kuin pikkuvauvalle. Koostumus ja makujen sekamelska toivat melkein oksennuksen kurkkuun, mutta hän päättäväisesti jatkoi niin kutsutun ruuan makustelua. Olo oli kuin 7. luokan mokukastajaisissa. ”Tonnikalaa ainakin ja jotain imelää siinä seassa. Joku tulinen sivumaku myös”, tämä alkoi olla nopeasti oikeilla jäljillä ja Hietanen jatkoi syöttämistä. ”Oletko sinä tänne Pätkiksenkin laittanut? Olisin voinut sen kyllä syödä myöhemmin ilman näitä lisämausteitakin”, Koskela tokaisi harmistuneena. Suklaa oli hänen yksi harvoja paheitaan.

Liian monen lusikallisen jälkeen todettiin yhteisin tuumin, että heidän uhrinsa oli kärsinyt jo tarpeeksi. Koskelan vatsa oli mennyt sekaisin tästä upeasta ateriasta ja saadessaan silmänsä käyttöön takaisin, oksettavan näköinen sekamelska kohtasi hänet, mikä ei helpottanut etovaa oloa yhtään sen enempää. Lopun moskan hän veti surutta vessanpytystä Itämeren saastuneiden kalojen vatsantäytteeksi.

Ehtoollisen päälle naukattiin vielä nopeasti lisää sinistä shottia ja Koskela oli mielissään saadessaan taltutettua tunkkaista makua pois suustaan. Seuraavaksi oli hänen vuoronsa pyöräyttää pulloa, joka tällä kertaa osoitti Hietasta.

”Noh, mitäs herra mestarikokille saisi olla?”

”No pist ny tehtävä sit, mää ole valmis kaikkeen tänä yän.”

Koskela pähkäili hetken, mutta keksi nopeasti Hietaselle hauskan tehtävän. ”Käyt koputtelemassa vapaasti valitsemaasi hyttiin tällä käytävällä ja jututat siellä olevia henkilöitä. Tyyli vapaa.” Se oli loistava idea, sillä hän tiesi, että Hietanen piti esiintymisestä. ”Ja varmistat ensin sitten, että siellä huoneessa ollaan hereillä. Ei mitään uupuneita vanhempia aleta häiritsemään täällä, heillä on jo tarpeeksi rankkaa muutenkin.”

Joku muu olisi saattanut nolostua, mutta Hietanen lähti innostuneena haasteeseen mukaan. Hän oli ollut salaa kateellinen muiden poikien laulutaidoista ja nyt pääsisi itse vihdoin loistamaan. Tämä olikin vallan mainio keksimään puheenaihetta tyhjästä, mikä oli varsinkin Koskelalle täysi mysteeri.

Puheensa kohteiksi hän valitsi saman hyttiporukan, jonka eräs jäsenistä oli hakannut ovea vielä hetki sitten. Oven avasivat kaksi lukiolaispoikaa selkeästi melko tuhdissa humalassa. Taustalla soi dubstep-musiikki täysillä ja itse hakkaajapoika näytti sammuneen lattialle. Hietanen alkoi jututtaa poikia melodisella murteellaan:

”Oikke hyvää iltaa hyvät herrat! Teil on ny ilo ja kunnia kuul turkulaissi vitsei suaraan alkuperäisasukkaalt. Olettek valmiit?” Pojat eivät osanneet ihmetykseltään muuta kuin suostua. Taustamusiikki laitettiin pois päältä ja sammunutta poikaa lukuun ottamatta muutkin hytissä olleet hivuttautuivat ovelle uteliaina. Konekiväärikomppanian porukka seisoi taustalla Rahikaisen kuvatessa koko tapahtuman. Tämän illan kommelluksista saisi viihdyttävän kollaasin aikaiseksi.

”400 turkulaist Aurajoen pohjas on hyvä alku, 4000 sit taas on jo ongelmajätet”, Hietanen tokaisi alkuperäiskansaansa pilkaten lukiolaisten räjähtäessä liioitellun hersyvään nauruun. Kuivat puujalkavitsit sopivat loistavasti illan jo valmiiksi pysähtyneeseen mentaliteettiin. Koskela alkoi pohtia, oliko Hietasella erikseen muistiyksikkö päässään, joka oli varattu pelkästään turkulaisille vitseille, sillä niitä tuntui tulevan kuin apteekin hyllyltä.

”Tiedättek, kui me turkulaise pistetää sipseihi sualaa?” Kukaan ei tiennyt vastausta, mutta onneksi se saatiin nopeasti: ”Ko siin pussis lukke, et pan suola.” Vieläkin kovempi naurunremakka yltyi, muutamat pyyhkivät kyyneleitä silmistään. Mistä mies repi näin laimeita juttujaan, jotka sopivat aamuyön pimeisiin tunteihin niin täydellisesti?

Vitsejä tuli vielä useampia, joiden jälkeen lukiolaispojat olivat aivan myytyjä ja heidän oli pakko antaa Hietaselle Tobleronea sekä nuuskaa palkkioksi. Hän oli kuin jokin groteski versio nuuttipukista tai virpojista. Muut eivät voineet kuin hämmästellä: nyt oli löydetty Hietasellekin oma lajinsa.

Vitsiniekkojen kuningas oli sangen onnellinen, sillä hän oli saanut toteuttaa mieluisan tehtävän ja saisi keksiä jonkun toverinsa päänmenoksi jotain seuraavaksi. Tämän kunniaksi hän korkkasi oluen ja laittoi pullon taas pyörimään. Tällä kertaa se osoitti Kariluotoa, joka valitsi totuuden. Molemmat vaihtoehdot olivat huonoja ja häntä pelotti, että nyt paljastuisi jotain liian henkilökohtaista, joka aiheuttaisi kiusallisen hiljaisuuden heidän välilleen loppuyöksi.

”Kerros ny sit sun ekast seksikokemuksest sen Sirkkas kans.” Tämä ei ollut kovin mieluisaa itse uhrille, mutta koska heidän välillään nyt vallitsi oudon vapautunut tunnelma, hän päätti kertoa avoimesti. Luojan kiitos totuuden kertominen ei ollut sentään liittynyt Koskelaan. Ajatuskin sai punan nousemaan poskille.

”Noh, silloin yliopiston fuksivuonna eräissä bileissä tavattiin ja toisiamme katseltiin hetken salaa yhdellä keikalla. Jonkun kliseisen iskurepliikin taisin uskaltautua sanomaan sinä iltana ja siitä se sitten lähti. Alettiin koko ajan viihtyä enemmän yhdessä ja tutustuimme nopeasti toisiimme, kun juteltiin niitä näitä ja filosofoitiinkin aina välillä punaviinilasillisen äärellä. Kummallakaan ei ollut intressejä heti aluksi lähteä tosi toimiin, vaan katseltiin rauhassa, miten homma etenee” Kariluoto suuntasi sanansa erityisesti seksihulluun Rahikaiseen, sillä tämä varmastikin piti hidasta etenemistä outona. ”Eräänä iltana sitten maailman kuivimman valtiosääntöoikeuden luennon jälkeen, vietettiin taas iltaa yksiössäni. Meininki alkoi käydä melko romanttiseksi ja muistutimme lähinnä teini-ikäisiä. Rehellisesti sanottuna olin ihan hermona koko ajan, eikä siitä oikein tullut mitään. En minä silloin käytännössä tiennyt, kuinka tällaiset jutut oikein toimivat.” Hänen käsityksensä seksistä olivat peräisin biologian kirjoista ja muutamista salaa selatuista Jallu-lehdistä, joita hän oli isänsä yöpöydän laatikosta joskus löytänyt. ”Siitä oli se paljon mainostettu nautinto aika kaukana ja loppujen lopuksi vaan kikateltiin yhdessä, kun koko homma oli mennyt niin pieleen. Oli se kyllä melko noloa.” Hänen oli pakko siemaista drinkkiään sijaistekemisenä muistellessaan tapahtunutta, jonka olisi halunnut unohtaa. Elokuvissa ja sarjoissa ensimmäinen seksikerta kuvattiin aina maagisena, mutta oikea elämä oli osoittanut hänelle, että osaamisen puutteessa se oli lähinnä ollut säätöä. Hietasta kertomus huvitti ja vastoin pelin sääntöjä, tämä esitti jatkokysymyksen:

”No oleksää koskaa ollu miäheen ihastunu sillai niinku seksuaalisessa miäles?”

”Ei kiusata nyt miestä enempää, eikös totuuteen kuulu vain yksi kysymys?” Koskelan mielestä Hietasen utelut olivat varsin kiusallisia. Yllätykseksi Kariluoto kuitenkin vastasi mukisematta:

”En ole ollut koskaan miehen kanssa, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi ollut viehtynyt miespuoliseen henkilöön. Ei kai sillä sukupuolella niin väliä, ihminen siellä sisällä ratkaisee loppujen lopuksi.” Samassa hän tunsi tutun kuumottelun poskipäissään ja vieressä oleva merimaisemataulu oli muuttunut yhtäkkiä kovin kiinnostavaksi. Rahikainen vihelsi ja taputti. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli hänen ominaismaastoaan ja oli viihdyttävää kuulla, kuinka yleensä korrektisti esiintyvä henkilö alkoi murentua. Sininen viina toimi selkeästi totuuden eliksiirinä. Ties mitä tänään vielä pääsisi paljastumaan.

Hyttiin oli laskeutunut hivenen vaivautunut tunnelma Kariluodon kerrottua henkilökohtaisuuksia. Hietanen ymmärsi yskän, eikä udellut enää enempää. Ei hän oikein tiennyt, mistä lisäkysymykset olivat tulleet mieleen ja mitä hän noilla tiedoilla edes tekisi.

Kariluoto pääsi seuraavaksi pullon hengettäreksi ja uhriksi joutui tällä kerralla Lammio, joka huokaisi tuskallisesti. Pelaajia oli niin vähän, että todennäköisyys joutua nolattavaksi oli melko korkea joka kerralla. Oliko Koskelan ollut pakko kompata Rahikaisen typerää ideaa? Eipä enää voinut mitään. Kariluodon esittäessä tälle tutuksi tulleen dikotomisen valintamahdollisuuden, Lammio vastasi:

”Valitsen nyt sitten tehtävän. Toivon mukaan tämäkin älyvapaa peli päättyy joskus.”

Kariluodolla oli idea valmiina ystävänsä pään menoksi. ”Hyvä. Tehtäväsi on siis suudella jotakuta tässä huoneessa. Valitset ihan itse, kenet haluat.” Ilmassa alkoi olla havaittavissa pientä eroottista värinää.

Lammio alkoi mittailla huoneessa olevia neljää jäljellä olevaa vaihtoehtoa. Koskelan hän jätti suosiolla laskuista, sillä aikaisemman aterian perusteella tämä saattaisi maistua vielä tonnikalalta, eikä hän viitsinyt heidän sympaattista johtohahmoaan kiusata. Hietasen suuteleminen ei jostain syystä tuntunut mitenkään houkuttelevalta. Jäljelle jäivät siis Kariluoto ja Rahikainen. Hän oli tiedostamattomassa psyykessään tehnyt päätöksensä, joka tuntui itsestään selvältä. Nyt hän saisi vihdoin kostettua tuolle eräälle koko illan jatkuneen härnäilyn. Hidastetusti tämä kurkotti pöydän toisella puolella istuvaa miestä kohden, ja suuteli tätä antaumuksella niin että etuhampaat kalahtivat yhteen. Suutelun kohde ei ollut tosiaan odottanut näin intensiivistä lähestymistä ja ensimmäistä kertaa tänä iltana jäätyi paikoilleen löytämättä sanoja. Rahikainen ei kyennyt muuta kuin haukkomaan henkeään räpytellen yllättyneenä silmiään. Lammio totesi voitonriemuisesti nuollen huuliaan toisen reaktion nähtyään:

”Siitäs sait senkin paskiainen.”

Hietanen räkätti vieressä hysteerisesti. ”Voi helvet, nyt taidetaan poja nähä jottai historiallist, ku Janne Rahikaisel men jauho suuhu…”

Rahikainen oli totta tosiaan mykistynyt. Yleensä niin sanavalmiilla miehellä oli aina jotain mielessään, mutta tästä Lammion romanttisesta suudelmasta hän ei keksinyt mitään letkautettavaa. Vaikka lähtökohtana oli pelkkä pilailu, oli se tuntunut pelottavan aidolta eikä vain härnäykseltä. Lammiolla oli selkeästi oikeasti tunteita mukana, sillä eihän tämä muuten olisi noin voinut koskaan tehdä. Rahikainen oli yleensä tottunut piilottelemaan tunteitaan perseilyn ja vitsailun kuoren alle, mutta nyt kun hänen koko illan ärsyttämänsä ihastuksen kohde oli näinkin julkisesti lähestynyt, hän mykistyi liikutuksesta. Miehen hurmaavan kettuileva hymy pöydän toisella puolella ei ainakaan tehnyt olotilaa yhtään sen helpommaksi. Rahikainen pyrki kokoamaan itsensä ja kuorensa äkkiä takaisin ja totesi liioitellun rempseästi:

”No joopa joo, se oli semmosta, mut jos myö sit jatkettais.” Lammio säkenöisi tästä koko loppuyön.

Hitaasti, mutta varmasti peli eteni, alkoholia kului ja tunnelma muuttui kuumassa hytissä kovin intensiiviseksi. Rahikainen oli mielissään huomatessaan, kuinka väki alkoi olla jo todella kovassa soosissa. Hän oli tarjoillut drinkkejään pahaa-aavistamattomille uhreilleen ja kaatanut ovelana osan omistaan salaa vieressä olevaan roskikseen. Kyllä hänen silti oli myönnettävä, että ei tässä itsekään ihan selvinpäin oltu siitä huolimatta. Lammion suudelma vaivasi häntä edelleen, vaikka kuinka yritti työntää ajatusta taka-alalle.

Yön aikana pojat pääsivät todistamaan ja kuulemaan muun muassa Koskelan elämän noloimman hetken (kunnioittaaksemme miehen toivetta, sitä ei tuoda julkisuuteen) Lammion valinnat siitä, kenet tappaisi, kenen kanssa menisi naimisiin ja kenen kanssa sänkyyn, sekä Rahikaisen nakujuoksun käytävällä. Kariluoto oli onnistunut seksikertomuksensa jälkeen välttämään armoa antamattoman pullon, mutta vihdoin ja viimein hänenkin kohtalonsa tuli. Tämä oli melkein jo ehtinyt päästä kuin koira veräjästä, sillä meininki oli vaikuttanut siltä, että kohta oltaisiin menossa nukkumaan.

”Ottaakos Kartsa vielä illan viimosena tottuuden vaeko tehtävän?”

”Kokeillaan tehtävää nyt sitten viimeisen kerran kunniaksi”, Kariluoto vastasi tuijottaen lasittuneilla silmillään tyhjyyteen. Katsetta oli todella vaikeaa enää fokusoida mihinkään, mutta hän yritti viimeisillä voimillaan pysyä edes jotenkuten skarppina. Humala ja väsymys alkoivat olla jo melko huikeissa lukemissa ja hän ei uskaltanut edes ajatella, mitä tulevasta matkapäivästä tulisi. Jokin mystinen voima sai kuitenkin jatkamaan tätä typerää peliä, joka oli alkanut muuttaa muotoaan perin ihmeelliseen suuntaan.

”Tanssipas seksikkäästi Koskelalle ja laetat sitten kans kaekki pelliin! Kunnon sylitanssia, eikä mittään vanhojen ihmisten kesyä keinuttelloo.”

Koskelalla meinasi mennä suolapähkinät väärään kurkkuun. ”Miksi juuri minä? Rahikainenhan se tällaisista sylihommista enemmän nauttii.” Vastauksen taisivat kaikki tietää, mutta sitä ei päästetty ilmoille. Koskelan ja Kariluodon välillä oli selkeästi ollut kemiaa tänä iltana ja Rahikainen aivan tahallaan halusikin nähdä, millaisen tanssin heidän juristinsa keksisi Koskelalle. Hietasta pyörrytti ajatus, eikä hän ollut varma halusiko edes katsoa, mitä tässä tulisi tapahtumaan. Hän olisi mielellään itse ollut tanssimassa, mutta sitä kunniaa ei valitettavasti oltu suotu ainakaan tällä kertaa.

”Saamanne pitää sitten hyvät herrat. Tanssiminen ei tosin onnistu ilman musiikkia”, Kariluoto totesi aivan Rahikaisen naaman edessä. Estot olivat hävinneet, joten tämä ei jaksanut enää välittää. Lisäksi hänhän oli aina täydellisyyden tavoittelija, niin tämäkin vedettäisiin kunnialla läpi. Kerran se vain kirpaisee, perkele.

”Elä siitä huoli, mie hoian.” Rahikainen alkoi kaivella puhelimestaan jotain sopivaa musiikkia muiden pidätellessä hengitystään. Tämän tilanteen teki niin kummalliseksi se, että Kariluoto ei ikimaailmassa olisi suostunut tähän selvin päin. Ilta oli täynnä varsin legendaarista materiaalia.

Koskela istutettiin piinapenkkiinsä keskeiselle paikalle muiden poikien väistäessä sivummalle. Hän ei tosiaankaan pystynyt katsomaan suoritukseensa valmistautuvaa Kariluotoa, vaan painoi katseensa vaivautuneena lattialle. Noh, kai tästäkin nyt olisi pakko selvitä. Hän veti vielä viimeisen kerran henkeä ennen kuin intensiivinen electro swing alkoi soida Rahikaisen puhelimen särisevistä kaiuttimista.

Alkuun näytti siltä, ettei tapahtuisikaan mitään. Kariluoto seisoi hiljaa paikoillaan keskellä hyttiä tuijotellen tyhjyyteen. Ehkä hän oli sittenkin jäätynyt jännityksestä tai humalasta. Hyvä juttu. Älyvapaa peli saataisiin vihdoinkin päätökseen. Eihän se nyt niin paha ollutkaan loppujen lopuksi.

Juuri kun Koskela meinasi huokaista helpotuksesta, täytenä yllätyksenä Kariluoto alkoi keimailla kissamaisesti ja jatkoi kappaleen kehittyessä erilaisia akrobaattisia liikkeitä. Hän jopa pyörähteli sänkyjen tankoja apuna käyttäen ketterästi. Se oli täysin käsittämätön näky. Miten tuo nyt humalassa onnistui noinkin kinesteettisiin suorituksiin? Koskela tunsi itsensä vanhaksi ja hölmöksi tuijottaessaan nuoremman miehen vetreää kehonhallintaa.

Kariluodon taidot olivatkin perua yliopistoajoilta, jolloin eräs brasilialainen vaihto-oppilas oli pyytänyt tätä mukaansa kokeilemaan tankotanssituntia. ”It has nothing to do with erotic dancing”, tämä oli todennut Kariluodon ensin kyseenalaistaessa koko idean. Tunnilla hän ei ollut tuntenut itseään kyllä tippaakaan eroottiseksi keikkuessaan epätoivoisesti tangolla ruhjoen itseään jatkuvasti. Sen sijaan tiukoissa trikoissaan taitavia temppuja tekevä latino-ohjaaja oli tehnyt sen verran suuren vaikutuksen, että hän oli päättänyt sitkeästi jatkaa harrastustaan. Lopulta hän oli jopa oppinut joitain liikkeitä, muttei ollut päässyt ennen tätä hetkeä todistamaan niitä kenellekään, edes avovaimolleen.

Tuoliinsa liimautunut Koskela ei saanut enää kunnolla henkeä. Onneksi kappale ei kestäisi kauaa, mutta odotus oli silti piinaavaa. Ei niinkään siksi, että Kariluodon katseleminen olisi ollut jotenkin epämiellyttävää, mutta oli häiritsevää ajatella, että hänen pitkäaikainen ystävänsä keikisteli tuossa edessä eroottisesti tanssien vain häntä varten. Ei olisi tosiaankaan tehnyt mieli myöntää, että tämä oli aivan liian seksikästä ollakseen totta. Koskela ei ymmärtänyt yhtään, mistä tällaiset tunteet olivat peräisin. Oliko hän ollut vain liian kauan poikamiehenä höperöityen kotitilalla Pentinkulmalla?

Kariluoto nappasi kauhusta kankean kohteensa mukaan tanssiin ja pyöritteli tätä sujuvasti mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kukaan ei tiennyt, miten tämä onnistui niin pienessä hytissä, mutta mies oli sinisestä viinasta saanut selkeästi jotain yliluonnollisia kykyjä. Koskelan kauhuksi tämäkään ei ollut vielä tarpeeksi, sillä kun Kariluoto päästi uhrinsa takaisin istumaan, tämä itse istui perässä Koskelan syliin hajareisin, laulaen kappaleen remixattuja epäselviä sanoja aivan korvan juuressa. Nyt alkoi mennä pikkuhiljaa jo melkoisen epämukavalle alueelle. Ei auttanut yhtään, että sylissä istuvan miehen paidan napit olivat illan pyörteissä alkaneet aukeilla ja näin läheisessä kontaktissa ei voinut välttyä näkemästä vilausta pinkeistä nänneistä vaaleaa ihoa vasten. Koskela yritti fokusoida kaiken mentaalisen energiansa ajatellakseen jotain mahdollisimman epäeroottista: isäukkoa katselemassa lännen elokuvia piereskellen lauantai-iltana reikäiset kalsarit jalassaan, äitimuoria saunassa monen lapsen imetyksestä roikkuvien tissiensä kanssa tai harvahampaista serkkua, joka tykkäsi arvioida kaikki kylän alle 50-vuotiaat miehet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Edessä oleva näky oli yksinkertaisesti liikaa ja hän ei voinut muuta kuin istua paikoillaan nuoremman miehen lukittua tämän reisiensä väliin. Epämiellyttävä paine alkoi nousta alkaen jalkapohjista uhkaavasti kohti haaraväliä. Koskela oli 31-vuotisen elämänsä aikana ehtinyt kokea ja nähdä kaikkea laidasta laitaan, mutta nyt hänelle alkoi tulla epäilys, että selviäisikö tästä koettelemuksesta enää hengissä. Jos nyt saisi käsiinsä aikakoneen, jolla voisi siirtyä siihen hetkeen jona Hietanen oli tätä matkaa ehdottanut, hän kieltäytyisi kohteliaasti. Reissun alkuperäinen tarkoitus ei ollut ihan tällainen. Koskela ei halunnut myöntää, että kaikesta huolimatta hän nautti Kariluodon taitavasta tanssituksesta hävyttömän paljon. Oliko se edes sallittua?

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja kappaleen viimeisten sointujen aikana Kariluoto näykkäisi Koskelaa korvasta kiusoitellen. Lisäksi tämä teki ahtaassa tilassa vielä kärrynpyörän samalla kolauttaen itsensä kipeän näköisesti sängyn laitaan. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä jaksanut surettaa. Lopuksi hän nousi ylös kumartaen syvään ja istuutui paikoilleen huohottaen hikisenä, tummanruskeat hiukset villisti sekaisin. Muut pojat olivat sanattomia, eivätkä kyenneet enää edes taputtamaan. He olivat päässeet todistamaan jotain, mitä ei oltu nähty ennen, eikä kovin todennäköisesti nähtäisi enää koskaan myöhemminkään.

”Mää en ymmär täst poja enää mittää…”, Hietanen sopersi katkeran kuuloisella äänellä. Ei ollut enää epäilystäkään, kehen Kariluoto oli viehtynyt ja vaikutti siltä, että Koskela ei ainakaan kovasti vastustellut. Melankoliseksi muuttuneessa mielentilassaan Hietanen joi vielä viimeisen shottinsa, jonka jälkeen hän yritti nousta ylös nukkumaan mennäkseen. Siinä hän kuitenkin epäonnistui ja kaatui lattialle jääden siihen makaamaan. Se taisi olla pullonpyörityksen virallinen lopetusmerkki.

Lammiokaan ei enää pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. Mitä ihmeen myrkkyä Rahikainen oli heille juottanut tänä iltana? ”Tämän komppanian luutnanttina vaadin, että menemme nyt nukkumaan, ettäs tiedätte…” Yritys kuulostaa selvältä oli varsin epäuskottava miehen horjuessa samalla uhkaavasti.

”Mut et sie nyt oo mikkeen helevetin luutnantti.” Ajatus armeijaroolileikistä Lammion kanssa oli Rahikaisen mielestä varsin kiihottava, vaikkei tämä sitä halunnut ääneen myöntääkään.

”Ehkä jossain toisessa elämässä olisin”, Lammio kuiskutteli Rahikaisen korvaan. Eniten tänä iltana ärsytti se, että hänellä oli kutkuttava tunne, että tästä rasittavasta savolaisesta ei pääsisi eroon kirveelläkään. Nyt olisi hyvä tilaisuus liueta ennen kuin tilanne eskaloituisi liikaa, kuten Koskelalle ja Kariluodolle näytti käyneen. ”Ja minä olen nyt nähnyt tarpeeksi, joten siirryn suosiolla omaan hyttiini nukkumaan. Suosittelen teille kaikille myös samaa”, tämä sai soperrettua viimeisillä voimillaan.

Juuri kun Lammio oli lähestymässä ovea, Rahikainen läppäisi tätä persuksille niin lujaa, että siihen jäisi varmasti siisti kämmenen muotoinen mustelma.

”Mitä helvettiä tuo nyt oli? Kai minä nyt saan omaan hyttiini mennä.”

”Et, kun sie luutnanttimies oot miun nyt tän yön, etkö muista?”

”Sellaista en ole muistanut luvanneeni, joten hyviä öitä vaan.” Tämä sai itsensä irti toisen otteesta ja lähti ovet paukkuen. Rahikainen oli niin pettynyt, että rojahti alapunkalle mahalleen, pää edellä tyynyyn ja sammui sen sileän tien.

Likaisella kokolattiamatolla makaava Hietanen oli keksinyt oman runon, jota hän nyt haparoiden lausui Koskelan ja Kariluodon kuullen tehden samalla käsiliikkeitä:

“Mää ole piän ahvena vaan, en mä mittään pahaa tarkotaaaa Mitä jos tää kaik onki kalan untaa vaan? Mää en mittään tiedä enäääää Kaikil kaloil ja muil elävil mää onnee vaan toivotan täs pahas maailmas Ja hyvää oloaaaa Rakastetaan kaikki toisiamme vaaaaan"

Kömpelö verbaalinen taideteos hiipui kuitenkin aikanaan, jättäen Kariluodon ja Koskelan nyt kahden kesken. Kariluoto katsoi hetken vanhempaa miestä lasittuneilla silmillään, kunnes rojahti takaisin tämän syliin. Siinä oli varsin mukava olla.

”Noh, mitäs tykkäsit minun tanssista”, tämä kysyi samalla silitellen toisen niskahiuksia.

”Eipä siinä ollut moittimista, sinusta on kyllä paljastunut kaikkea yllättävää tällä reissulla.”

Kariluoto kikatteli itsekseen hetken, kunnes vakavoitui. ”Kuule Ville…mä taidan olla…”, hän yritti prosessoida aivoissaan epätoivoisesti seuraavia sanoja, ”ihan vitun kännissä.” Yleensä kirjakieltä puhuvan miehen karkea kielenkäyttö oli kuin hunajaa Koskelan korviin. Se teki tästä sylissä istuvasta miehestä jollain tavalla inhimillisemmän. Hän oli jättänyt roolin taakseen ja uskaltanut tiputtaa kulissinsa. Se oli varsin imarteleva luottamuksen osoitus.

”Näin on tainnut päästä käymään. Ehkä ollaan molemmat, ehkä ei. En minä tiedä mitään enää, kuten Hietanenkin sanoi runossaan.” Samassa he nauroivat yhteen ääneen liioitellun kuuluvasti. Toivottavasti se ei herättäisi Hietasta, joka oli jo valmiiksi järkyttynyt näiden kahden läheisyydestä.

Naurun lakattua he tuijottelivat toistensa kasvoja liian pitkään. Koskela tarkkaili sylikumppaninsa jokaista yksityiskohtaa. Tämä oli totta tosiaan julmetun kaunis ilmestys. Erityisen viehtynyt hän oli ihastuksensa ylähuulen vasemmalla puolella selkeästi erottuvaan luomeen, joka muistutti muotokuvamaalarin loppusilausta onnistuneeseen kokonaisuuteen. Kerrassaan hurmaavaa. Kariluodon kääntäessä kasvonsa katsoessaan johonkin muualle, Koskelan valtasikin halu pussata tätä, mutta ehkä ihan vähän vain poskelle. Ei nyt tarvitsisi enää harjoittaa turhan intiimiä kanssakäymistä.

Epäonnekseen juuri sillä samaisella hetkellä universumi oli päättänyt, että Kariluoto kääntäisi päätään ja viattomaksi tarkoitettu suudelma osui suoraan kohdettaan suulle. Tajuttuaan tapahtuneen, Koskela oli kuin hypnoosista herätetty. Ilta oli ollut kieltämättä varsin outo, mutta nyt taisi mennä jo liian pitkälle. Kuinka typerä idea ylipäätään haluta suudella varattua miestä. Saamattaan katsettaan irrotettua märästä läiskästä toisen huulilla, tämä yritti soperrella jotain pelastaakseen epätoivoisen tilanteen:

”Voi helvetti, anteeksi nyt…en minä tiedä mitä ajattelin, taidan olla vaan liian kännissä…Mitä se Rahikainen oikein oli niihin drinkkeihinsä laittanut…voi helvetti, ehkä minä sitten menen nukkumaan…anteeksi nyt vielä…”

Kariluoto kuitenkin hymyili hurmaavasti väläyttäen valkoista hammasrivistöään. Samalla tämä kuiskutteli kehräten Koskelan korvaan:

”Kuule Ville…mulla on periaate, että asiat tehdään aina kunnolla tai sitten ei tehdä ollenkaan. Ja sinä et tosiaankaan tee poikkeusta tässä, päinvastoin.” Samassa hän tarttui tätä niskasta, sulki silmänsä ja veti heidät yhteen oikeaan suudelmaan, jota ei tosiaan ollut tarkoitettu vahingoksi tai vitsiksi. Kariluoto oli selkeästi ekspertti tälläkin alueella.

Huulien vihdoin erkaannuttua toisistaan, Koskela näki silmissään pelkkää lumisadetta. Sympaattinen hermosto veti omaa maratoniaan ja tuntui, että järjettömällä tempolla hakkaava pulssi ei palautuisi enää koskaan normaaliksi. Mitä ihmettä täällä tapahtui? Oliko Rahikainen juottanut heille jotain lemmenrohtoa? Koskela oli nyt lopullisesti pihalla. Tuntui, että tapahtumien kulku ei ollut enää heidän käsissään. Vielä pisteenä i:n päälle, sylissä istuva mies paloi halusta kertoa jotain sydämellään olevaa:

”Ville…sanoin aikaisemmin siitä mieheen ihastumisesta…niin pakko kai se on myöntää…ne sanat oli suunnattu sulle. Oikeestaan, koko illan olen vaan miettinyt ja katsellut sua…” Tämä siirsi katseensa suoraan nyt Koskelan silmiin ja päästi ilmoille sen, joka hänen sisintään oli puristanut koko illan ajan:

”Helvetti…taidan olla rakastunut.”

[nocticola]

From the UYLD ask: ☾ ✌ ☮ ☯ ☪ ✓  ϟ your favourite quote

☾ :favourite word from your language 

Mä oontylsä ja sanon ‘rakkaus’, koska se on niin vahva ja suomalainen sana.

Toinenois ’aurinko’ eli ’sun’, koska se on yks sana jossa suomen kieli meni ’hei,meidän sukukielet yhdistää sanat ’päivä’ ja ’aurinko’ ja se on järkevää,pitäiskö meidän tehdä samoin? Ei, keksitään vaan joku oma sana jotta kukaan eimyöhemmin tiedä mistä se tulee.’

✌ : favourite proverb/saying from yourlanguage 

ETA—-

☮ : translate the first lines of yourfavourite song in your language 

Lempikappale muulla kielellä suomeksi, vai käännä englanniksisuomen kielinen kappale? En ole varma, mutta mennään mun viittomakieli kappaleellaeli Jenni Vartiaisen Mustaa Kahvia:

Pilvet peittää taivaan, kun kuljen vanhaan kahvilaan.

Ensimmäistä kertaa, oon täällä ilman sinua.

Clouds cover thesky as I walk to an old cafe.

For the firsttime I am here without you.

☯ : what do you love about your language? 

Se on tosi käytännönläheinenja systemaattinen kunhan siihen pääsee sisälle. Varsinkin ääntäminen

☪ : what do you hate about your language?

 Astevaihtelu, koska se tulee suomeksi niin automaattisesti,että sitä ei edes ajattele, mutta sitten kun alkaa oppimaan muita uraalisiakieliä niin sitten se pitäisi jotenkin ymmärtää konseptina.

✓ : funniest word in your language?

 ETA—-

ϟ : translate a sentence –favorite quote 

Mä halusin valitajotain tosi suomalaista, mutta suomalaisinta on olla hiljaa, joten mä valitsinNathanin puheen 5x16 (se oli tämä tai Nathanin viimeinen puhe Audreylle, mutpäätin mennä tällä)

Nathan Wuornos: Hi, everybody. I’ve been Troubled since I was a kid. My Dad, GarlandWuornos… Most of you knew him.. He was Troubled too. Helping Troubled peoplehas been the family business for a long time. Let me tell you, I wouldn’t wisha Trouble on my worst enemy. Tony’s right. I have been front and center for theawful events in Haven’s recent history. Why? Because it’s my job. To help. It’swhat I do. I’ve dedicated my life to helping ease the Troubles. Some of youknow that there have even been a few times when things have gone my way. Tonydidn’t mention any of those. Guess that’s ‘cause it’s just the way theTroubles are. I’m not trying to duck anything. I guess for me it’s more importantto keep going. And the only way to do that is, first, you don’t deny how bad itis. Face it, no matter how scared you are. You have to light up the dark withhope. Doesn’t matter how dim the hope seems. Hope and love, which is what hopeis really about, can come out in the darkest places. The Troubles have madeHaven dark, but we can light it up again, keep trying to make things bettereven when it seems impossible. We have to light up the dark with hope. It’s theonly way to make life worth living. Thank you.

 Nathan Wuornos: Hei kaikille. Minulla onollut Harmi lapsesta asti. Isälläni, Garland Wuornoksella… suurin osa teistätunsi hänet… Hänelläkin oli Harmi. On ollut pitkään perhe bisnes auttaaihmisiä, joilla on Harmeja. Sanonpa vaan, en toivoisi Harmia pahimmallevihollisellenikaan. Tony on oikeassa. Olen ollut keskellä Havenin viimeaikaisiakamalia tapahtumia. Miksi? Koska se on minun työtäni. Auttaa. Sitä minä teen.Olen omistanut elämäni auttaakseni Harmien helpottamisessa. Jotkut teistätietävät, että muutaman kerran asiat ovat jopa menneet minun mieleni mukaan.Tony ei maininnut yhtään niistä. Se kai johtuu siitä, että Harmit vain ovattällaisia. En yritä väistää vastuuta. Kai minulle on vain tärkeämpää jatkaaeteenpäin. Ja ainut tapa tehdä niin on, ensimmäiseksi, älä kiellä miten huonostiasiat ovat. Kohtaa se, vaikka olisit kuinka peloissasi. Pimeä täytyy valaistatoivolla. Sillä ei ole väliä kuinka himmeältä toivo vaikuttaa. Toivo jarakkaus, josta toivossa on oikeasti kyse, voi tulla pimeämmästäkin paikasta.Harmit ovat tehneet Havenistä pimeän, mutta me voimme valaista sen uudestaan,yrittää tehdä asioista parempia vaikka se vaikuttaa mahdottomalta. Meidäntäytyy valaista pimeys toivolla. Se on ainoa tapa tehdä elämästä elämisenarvoista. Kiitos.  

[filmokosmos]

Tuntematon 55 - mutta se on Google Translate! (2/16)

MIELONE: Jos joku haluaa uutisia, niin tulkoon. Tämän lisäksi ministeri pitää puheen. Kerro myös muille, jos siltä tuntuu.

HIOTETTU: Kyllä, voin tulla uutisiin, mutta en välitä sellaisista ministereistä. Se ei tee minulle kesää tai talvea, mitä sellaiset idiootit sanovat. Voi helvetti, et voi tehdä mitään noille hyttysille.

HAUKKUA: Tällaisia ​​soluja tarvitaan. Välttämätön. Tulikaste ei saa epäonnistua, sen mukana on oltava menestys. Siinäpä se. Kolmas joukkue kastetaan siellä.

MINISTERI: ... missä oman puolustussotamme menestys on varma. Kovettuneet puolustusvoimamme ovat yhtä rohkeita ja yhtä alttiina, mutta paremmin aseistettuja ja varusteltuja kuin viime sodassa taistelemaan isänmaan vapauden, kansamme elinolojen, isiemme uskon ja vapaan yhteiskuntajärjestyksen puolesta. Heidät, samoin kuin kaikki rintamalla tai kotiseudulla olevat miehet ja naiset, jotka innokkaasti uhraavat työnsä ja ponnistelunsa puolustukseksemme, sekä koko sisäisesti yhtenäisen kansakuntamme puolesta, elävöittävät tällä ratkaisevalla hetkellä veljeyden hengen kautta. Viimeinen sota, ja heitä ohjaa luja päätös pyrkiä yhä suurempaan oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnassa. Kansalaiset. Vuosisatoja olemme osoittaneet, että meillä…

SALO: He ovat poikia, joilla on aseet. Kun ne alkavat näkyä, miksi ei ottaisi naapurin hiuksia suoriksi.

LAHTIN: Ne ovat pieniä sillejä joulukaloiksi. Se riittää myös sillä puolella. Pelkään hirveästi, että saamme tarpeeksi. Eli vähän enemmän innostusta riittää.

SALO: En tiedä. Sanotaan, että Pohjanmaan pojat piti sitoa puuhun, jotta he eivät lähtisi ennen aikaansa. Kyllä nähdään nyt.

----------

HIOTETTU: Herätä! Nyt se on alkanut!

SALO: Tykki ampuu.

OIKEUDENMIES: Menee silti metsään.

SALO: Mutta jos käännät sitä hieman, se on tässä.

OIKEUDENMIES: Herra luutnantti. Jos käännät, tapahtuuko se?

KOSKELA: Mitä siis kääntää?

OIKEUDENMIES: Jos käännät tykkiä, osuuko se kohtaan?

KOSKELA: He eivät tule tänne sokeasti metsiä pitkin.

OIKEUDENMIES: Herra luutnantti. Ajattelinkin niin. Ammutaan kovaa. Ei tiedä meistä mitään. Luulen, että jäniksiä on.

KOSKELA: Minusta on tarpeen selittää hieman, koska luulen, että olen ollut siellä aiemmin. Siinä ei oikeastaan ​​ole mitään muuta, mutta sinun on otettava se rauhallisesti. Kiireessä tekeminen osoittautuu vain rumaksi mukulaksi. Tavoittele vyötä, se on parasta. Se selviää. Sinun on muistettava, että heidän kaltaisiaan ihmisiä ei myöskään ole. He tottelevat johtoa aivan kuten kaikki muutkin.

SIHVONEN: Rauhallisesti, rauhallisesti. Vittu kun pitää kiirettä.

KOSKELA: No mennään sitten

----------

KOSKELA: Ylös pojat. Se on minun akkuni. Äläkä pidä tuollaista jumalatonta ääntä noilla laatikoilla.

VANHA: Äänekäs komentaja. khihihi

SIHVONEN: Tiedät tämän. Omaha se on. Hyppää siihen nyt.

MÄTÄ: Koko vyö yhdellä kertaa. Siellä miehellä on jo kylmä.

SIHVONEN: Se on hullu paikka.

KOSKELA: Siellä ei ole enempää kuin etuvartio. Näet kuinka ruuti palaa.

----------

AUTIO: Hei Kariluoto. Tykistö antaa iskun, jota vastaavat kranaatit. Sen jälkeen lähdimme liikkeelle ilman lisämääräyksiä. Älä missään tapauksessa jää makuulle. Sinä, Koskela, laita molemmat konekiväärisi tueksi, jos hyökkäys pysähtyy. Ei ennen.

KOSKELA: Asia selvä.

AUTIO: Onko vielä jotain epäselvää?

KARILUOTO: Ei, se on selvää. Vain peukku ylös.

----------

OIKEUDENMIES: Hyökkäämme sieltä!

KARILUOTO: Neljäs eteenpäin!

KARILUOTO: Eteenpäin! Sinua ei saa jättää makaamaan tuleen! Eteenpäin! Eteenpäin! Et voi maata tulessa!

KOSKELA: Konekiväärit paikallaan!

LEHTO: Liikuta pojat, kiinnitä kannu ja pidä kiirettä! No mitä ihmettä sinä munit?!

HIOTETTU: Saammeko kanipoikia?

KOSKELA: Tule munien luo!

HIOTETTU: Tule munien luo.

LEHTO: Tule munien luo!

KOSKELA: Piiskaa paholaista

VANHA: Laatikko pian.

LEHTO: Laatikko!

LEHTO: Paholaisen tonttu, jumitan sinut!

KOSKELA: Anna sen olla

LEHTO: Luulen, että kaikki pelkäävät tätä, mutta luulisi, että jopa käsi saa sen liikkumaan.

MIELONE: Herra kapteeni. Panssarintorjuntakanuuna sihisee.

HAUKKUA: Ei, se on tankki.

MIELONE: En usko. Tankki tuskin jaksaa sitä tietä…

HAUKKUA: Kyllä, se ei ole mahdotonta.

MIELONE: Epäilen, että se on hyvä.

HAUKKUA: Ei hätää, ei hätää, on okei aina epäillä, mutta se on tankki siitä huolimatta… Kun marjat tulevat. Se on niin kukkainen.

HAUKKUA: Mitä tämä on? Mitä minä näen? Olette nyt hyvin väärässä pojat. Aijaijaijai pojat, tämä ei ole tapa käydä sotaa. Ei, tällaisesta sodasta ei tule mitään. Mennään tuon suon yli keinumaan.

HAUKKUA: Yritetään uudelleen, luutnantti. Kyllä, siitä se lähtee.

HAUKKUA: Mene siihen, paskiainen!

MIELONE: Ensimmäinen side nopeasti! Veri kuivuu. Kapteeni, päteekö se? Päteekö se, herra kapteeni?

HAUKKUA: Vanha… jo vanha mies. Sano mitä sanot. Se on tankki. Perkele.

KARILUOTO: Mene siihen, paskiainen!

HIOTETTU: Pelataanpa niin pirullisesti!

----------

SIHVONEN: Jeesus… Kuinka ihminen voi olla siellä?

KARILUOTO: Neljäs eteenpäin! Hattu pois, pojat!

KARILUOTO: Sattuiko se pahasti?

Ei huonompi

KARILUOTO: Ryömi eteenpäin! Ota vuorosi!

KOSKELA: Tuli bunkkerin reikiin.

KOSKELA: Tiedän taiteen. Jos vain yksi mies pääsisi lähelle pinolla.

KARILUOTO: Yritän itse. Se kuuluu minulle.

KOSKELA: Se ei toimi. Jonkun on johdettava syytöstä. Menen.

LEHTO: Koskela varokaa!... Voisin.

KARILUOTO: Tulkaa kaverit!

KARILUOTO: He perääntyvät! Älä anna sitä!

LEHTO: Voi luoja, kuule. Se oli temppu.

KOSKELA: Mitä?

LEHTO: Se oli temppu!

KOSKELA: En kuule vähään aikaan mitään. Tiedän sen vanhoista ajoista. Kyllä se toimi useammin kuin kerran… Mene Kariluodon kanssa. Odotan vähän aikaa. Kuurous on vähän huono juttu.

LEHTO: Voi perhana!

[trevardes]

Joulukalenterific: Sinut vain, ja aikaa (luukku 15)

Tämän luukun sanamäärä: noin 2500

Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.

AO3 linkki: https://archiveofourown.org/works/16800100/chapters/39967035

Luukun summary:

Rahikainen kohentaa otettaan Lammion vyötäröllä, silittää hänen selkäänsä. He keinuvat hiljakseen musiikin tahtiin, ihmisten ympäröimänä mutta omaan pieneen maailmaansa sulkeutuneina. Kappale vaihtuu, ihmisiä lähtee ja uusia tulee tilalle, mutta Rahikainen ja Lammio pysyvät paikallaan.

Valoja on jossain välissä himmennetty, ja ulkona suurten ikkunoiden takana sataa lunta. Alkoholi hämärtää näkökentän ja tajunnan reunoja, mutta Lammion Rahikainen näkee selkeästi. Jokaisen tumman silmäripsen ja jokaisen harmaan ja hopean sävyn hänen silmissään.

***

Luukku 15 - Lauantai

Lammio hakee Rahikaisen puoli kahdeksalta lauantai-iltana. He ovat sopineet, että menevät linja-autolla, ja ottavat sitten taksin kotiin. Lammio tulee ihan ylös kotiovelle asti häntä hakemaan, koska haluaa, että nämä asiat tehdään kunnolla.

Rahikainen avaa hänelle oven, eikä hetkeen saa edes sanottua mitään. Lammio näyttää niin tyrmäävältä. Hänellä on päällään tumma huopatakki, mutta hän on jättänyt sen auki niin, että sen sen alta näkyy imartelevasti leikattu tumma puku. Sen alla hänellä on niin tummanpunainen paita, että se menisi varjossa mustasta, sekä musta solmio. Hän on sliipannut hiuksensa pienellä laineella taaksepäin, ja hänen hymynsä on pehmeä ja rakastava, hän on upea.

“Mie oon kyllä jo valamis, mut tuu hetkeksi sissään”, Rahikainen pyytää. Lammio seuraa näyttäen kysyvältä. Tuhahtaa naurusta, kun Rahikainen sulkee oven ja painaa hänet sitä vasten. Rahikainen painautuu hänen lähelleen ja suutelee poskea, kaulansyrjää, hengittää Lammion tuoksua. Hänellä on jotain hajustetta, tuoksu on tumma ja viettelevä, ja Rahikainen haluaa hänet nyt.

“Kuka siule on antanu luvan näyttää tuommoselta”, hän toruu ja näykkää Lammion kaulaa. Lammio äännähtää suloisesti ja kiemurtelee Rahikaisen otteessa, muttei tosissaan yritä pois. Hänen kätensä löytävät Rahikaisen vyötäisille, toinen liukuu takin alle tunnustelemaan selkää.

“Voisin kysyä sinulta ihan samaa.”

Rahikainen hymähtää ja vetäytyy hiukan taaksepäin katsoakseen Lammiota silmiin. Halusta laajentuneet pupillit nielaisevat kylmänharmaat iirikset melkein kokonaan, ja Lammion kasvoilla on kevyt puna. Kenenkään ei oikeasti pitäisi näyttää noin hävyttömän kauniilta ja odottaa Rahikaisen pystyvän pitämään näppinsä erossa. Kumpikaan heistä ei varsinaisesti tee aloitetta, vaan he nojautuvat eteenpäin samaan aikaan, ja heidän huulensa kohtaavat. Lammio on täydellinen siinä, sulkee silmänsä ja vastaa suudelmaan innolla.

He ovat siinä pitkään. Kaikki muu unohtuu, kun kädet vaeltavat kehoilla heidän keinuessaan yhdessä. Rahikainen näykkää Lammion alahuulta ja saa hänet vaikertamaan hiljaa, ja ääni on niin vitun suloinen ja kiihottava, että Rahikainen haluaa vain kantaa Lammion makuuhuoneeseensa ja repiä puvun hänen päältään.

“Mitä jos jäähäänki tänne”, Rahikainen kuiskaa Lammion huulia vasten. “Sie et tiiäkkään, mitä kaikkee mie halluun tehä siule tuos puvussa.”

Lammio huokaisee, ja silittää Rahikaisen niskaa, vetää häntä aavistuksen lähemmäs.

“Houkutteleva tarjous, mutta meidän pitäisi kyllä mennä.”

Hän näyttää ahdistuneelta, ja Rahikainen sipaisee hänen poskeaan peukalollaan.

“Hermostuttaako sinnuu?”

“... Ei.”

Vale. Rahikainen tietää, että Lammio on kauhuissaan. Hän ei ole koskaan tehnyt tällaista, ja tämä kai sotii kaikkia niitä arvoja vastaan, joita hänelle on lapsesta asti toitotettu. Siksi juuri tällä on niin suuri merkitys. Ensimmäistä kertaa elämässään hän todella haluaa olla jonkun kanssa niin kovasti, että pakottaa itsensä uskaltamaan. Tuntuu hyvältä merkitä hänelle niin paljon.

“Hyvin se mennee. Mie luppaan olla kiltisti”, Rahikainen vannoo leikkisästi virnistäen.

“No ihan varmasti.”

“Elä elä, uota vaan nii mie oon sellane herrasmies, ettei paremmasta väliks.”

Lammio naurahtaa ja vetää hänet vielä suudelmaan. Rahikainen silittää hänen selkäänsä, ja käsi päätyy lopulta herkullisen tiukkojen puvunhousujen peittämälle pakaralle, puristaa hellästi. Lammio ynähtää suudelmaan ja näykkää Rahikaisen alahuulta hellästi kostoksi.

“Mut sit ku päästään siu luokse”, Rahikainen kuiskaa Lammion huulille, “niin voit olla varma, että sitte mie en oo ennää yhtään kiltti.”

“Parempi olisi”, Lammio hymyilee. “Mennäänkö?”

“Mennään vaan.”

Rahikainen katsoo vielä peiliin, vetää Lammion siihen viereensä niin, että he katsovat kummatkin kohti peiliä. Hitto he näyttävät hyvältä, näissä puvuissa ja yhdessä tällä tavalla toisiinsa kietoutuneina. Syvä harmaa ja musta näyttävät klassisen tyylikkäiltä, ja punainen solmio ja paita tuovat asuihin pientä särmää ja sopivat hyvin yhteen.

Rahikainen suikkaa vielä nopean suukon Lammion poskelle ja sitten vetää päälleen vielä toisen takin. He suuntaavat yhdessä bussipysäkille.

*

He pääsevät perille hiukan myöhässä. Tilana on yläkerrosten aulat ja kokoustilat, ja heidän kävellessään sinne Lammio näyttää halukkaalta pakenemaan sivukäytäville ja piiloutumaan omaan toimistokoppiinsa. Rahikainen vetää häntä eteenpäin, ja houkuttelee puhumalla alkoholista ja ruokatarjoilusta.

He jättävät takkinsa käytävän naulakoihin ja siirtyvät suureen aulaan. Porukkaa näyttää olevan enemmänkin kuin Rahikainen odotti. Jossakin peremmällä on pienimuotoinen orkesteri, joka soittaa joululauluja, mutta musiikki ei kuulu kunnolla ovelle puheensorinan läpi. Ihmisillä on juhlavat asut ja käsissään kuohuviinilaseja sekä paperilautasia joille on pinottu herkkuja buffet-pöydästä.

Lammio jähmettyy hetkeksi eksyneen näköisenä ovensuuhun, mutta tokenee kun Rahikainen hipaisee hänen käsivarttaan hellästi. He lähtevät etsimään ruokaa ja tuttuja. Lammio nyökkäilee muutamalle vastaantulevalle ihmiselle, mutta ilmeisesti he eivät ole varsinaisesti hänen työkavereitaan, sillä hän ei jää juttelemaan heistä kenellekään.

He pysähtyvät ottamaan kuohuviinilasit sivupöydältä, jollaisia on ripoteltu eripuolille suurta huonetta. Lammio hipaisee Rahikaisen olkaa, nyökäyttää päätään kohti pientä ihmisjoukkoa jonkin matkan päässä heistä.

“Tuolla on Sarastie. Tuo pitkä mies.”

“Se on se siun pomos, eikö vuan?”

Lammio nyökkää. “Hänen vieressään on Raili Kotilainen, kuuluu minun ryhmääni. Tuo toinen nainen on Sarastien vaimo, ja tuo nuorempi mies on Hietanen.”

“Mennäänkö juttelemmaan?”

“Kai meidän täytyy”, Lammio myöntyy, näyttäen siltä, ettei yhtään haluaisi.

He lähtevät luovimaan heitä kohti, ja yllätyksekseen Rahikainen tuntee Lammion tarttuvan käteensä. Hän vilkaisee Lammioon ja puristaa hänen kättään hellästi. Lammio ei kohtaa hänen katsettaan, katsoo vain määrätietoisena ja hiukan kireän näköisenä eteensä, mutta hän puristaa takaisin.

“Lammio! Terve”, Sarastie tervehtii iloisesti huomatessaan heidät. “Oletko tavannut vaimoni?

“Olen, viimeksi vuosi sitten”, Lammio sanoo kuivasti. Sarastie vaikuttaa olevan pienessä hiprakassa, eikä ota kommenttia ollenkaan vittuiluna. Lammio tervehtii myös muita, muttei hetkeksikään päästä irti Rahikaisen kädestä. Sen Kotilaisen katse kiinnittyy yhteen lomittuneisiin sormiin ja kauniinmuotoiset kulmat kohoavat korkealle.

“Kukas tää on?”, nainen kysyy, hillitysti riemastuneen näköisenä.

Lammio rykäisee. “Niin, tässä on Janne, minun. Kumppanini.” Hän hakee sanaa hetken, ja se tulee lopulta ulos kuulostaen puolittain kiusaantuneelta ja puolittain uhmakkaalta.

Rahikaisen on pakko hymyillä tuolle sanalle, johon hän päätyy. He eivät ole puhuneet siitä tarpeeksi, eikä se ole ihan yksi yhteen, mutta kai se osuu määritelmänä aika lähelle. ‘Poikaystävä’ olisi ollut toinen ihan hyvä, mutta siihen Lammio ei ole koskaan suostunut. Kai se hänen mielestään korostaisi heidän ikäeroaan liikaa.

Rahikainen hymyilee ja esittäytyy, kättelee ensin Kotilaista, sitten muita. Kaikki näyttävät yllättyneiltä, mutta Kotilainen pääsee siitä ensimmäisenä yli ja hymyilee hänelle lämpimästi. Hietanen tuijottaa suu auki, ei osaa sanoa oikein mitään, mutta kättelee kuitenkin riuskasti. Sarastien vaimo hymyilee hämmentyneenä, ja hänen miehensä näyttää kummastuneelta ja jotenkin loukkaantuneeltakin, ehkä siitä, ettei Lammio aiemmin ole kertonut hänelle mitään tällaista, mutta saa sitten itsensä kiinni ja esittäytyy.

He juttelevat hetken kaikenlaista turhaa, Rahikainen kehuu rouva Sarastien kaunista pukua ja kertoo kysyttäessä opiskelustaan ja karjalaisesta taustastaan. Joku tärkeän näköinen mies huikkaa kauempaa Sarastielle jotain, ja Sarastiet lähtevät puhumaan hänelle.

Kotilainen ja Lammio tarttuvat Rahikaiseen ja Hietaseen kuin yhtenä ja lähtevät viemään heitä kiireellä poispäin.

“Sarastien kanssa meni hyvin, mutta Karjulaa ei todellakaan riskeerata nyt”, Kotilainen selittää, ja Lammio nyökkäilee kalpean näköisenä. Hietanen näyttää olevan samaa mieltä, ja Rahikainen päättää, että hänen täytyy myöhemmin kysellä Lammiolta tästä lisää.

He suuntaavat yhdessä buffettipöydän luo. Hietanen katselee Lammiota ja Rahikaista edelleen hämmentyneenä samalla, kun lappaa lautaselleen kukkuroittain minipasteijoita, joulutorttuja ja macaron-leivoksia.

“Mää ku kuvitteli että oon hyväki poliisi. Enkä tämmösest tienny mittä.”

Kotilainen taputtaa hänen olkaansa lohduttavasti. “Älä välitä, ei kukaan meistä oikeasti kuvitellut, että Lammiolla olisi sosiaalista elämää.”

Lammio pyöräyttää silmiään, mutta pikkuhiljaa hänen hartiansa rentoutuvat.

“Ei kukaan tiedä Lammiosta mitään, paitsi ehkä Sinkkonen”, Kotilainen jatkaa.

“Sinkkosel sää kertosi mut et mul?” Hietanen kysyy loukkaantuneena.

“En Sinkkosellekaan”, Lammio rauhoittelee kyllästynyttä esittäen, mutta Rahikainen näkee hänen suupieltään nykivän pienen hymyn.

He siirtyvät sivummalle, löytävät pienen pöydän ja istuvat alas.

“Mut hei, on oikeasti kiva tavata”, Kotilainen sanoo Rahikaiselle. “Haluisin sanoo, että Lammio on kertonu sinusta kaiken, mutta se olis emävale.”

Hän katsoo pisteliäästi Lammioon, mutta sitten hänen kasvoilleen leviää ilkikurinen hymy. “Melkei tässä epäilee, että ootkohan sinä maksullista seuraa.”

Lammio yskähtää tuskaisesti, kuulostaa siltä että on purskauttaa kuohuviinit suustaan. Rahikainen nauraa ääneen.

“En sentään, miun syyt ei oo rahalliset vaan ihan muut.” Hän töytäisee Lammion olkapäätä hellästi omallaan, ja saa tämänkin hymyilemään.

“Mist asti tää on ol... asia?” Hietanen utelee.

Rahikainen ja Lammio katsovat toisiinsa.

“No se vähän…”

“Riippuu iha määritelmäst?”

“Puoli vuotta?”

“Periaattees joo, mut käytännös ehkä vuuvven?”

“No tuolle linjalle jos lähdetään, niin oikeastaan kaksi?”

Kotilaista hymyilyttää seurata heidän sananvaihtoaan, mutta samalla hän näyttää vähän surumieliseltä.

“Toivottavasti tiedät, että olisit voinut kertoa aiemminkin. Kukaan ei tuomitse sua täällä.”

Lammio hymyilee. “Kiitos.”

*

Seuraavaksi he juovat tosissaan. Valikoimasta löytyy kuohu- ja punaviinejä sekä terästettyä glögiä, joka on organisaation kustantamaksi yllättävän hyvää. He katselevat ihmisiä ja kuuntelevat orkesterin musiikkia. Muutama iso kiho pitää puheen, ja Rahikainen taputtaa muiden mukana, vaikkei oikein kuuntele.

Hän tulee hyvin juttuun Kotilaisen kanssa: heidän luonteissaan on jotakin samaa, ja kummastakin on hauskaa piikitellä Lammiota. Hietasen kanssa yhteinen sävel löytyy, kun selviää, että kumpikin pitää räiskintäpeleistä. He intoilevat pitkään Overwatchista, ja vieressä Lammio ja Kotilainen pyörittelevät heille silmiään.

“Eikö siul oo aveccii?” Rahikainen kysyy Hietaselta.

“Veran ja Villen kans mää olisi mut Vera o tual jossai oma osastosa poruka kans ja Villel o työjuttui. Kyl seki viel tule koha ehtii tän.”

Illan edetessä orkesteri alkaa soittaa kovempaa ja ihmiset alkavat olla sen verran humalassa, että päätyvät tanssilattialle. Osa tanssii perinteisen suomalaisen jäykästi, osa vapaasti ja itselleen ja toisilleen nauraen. Pian kuvankaunis, tummatukkainen nainen ilmestyy ihmisjoukosta vetäen perässään pitkää vaaleaa miestä.

“Urho!” hän huikkaa, ja mieskin hymyilee.

Hietasen kasvot kirkastuvat, ja hän lähtee iloisesti kun nainen, ilmeisesti Vera, vetää hänet ja sen toisen tanssilattialle. He muodostavat pienen piirin, joka pyörähtelee musiikin tahtiin niin luontevasti, että tämä ei voi olla ensimmäinen kerta. Hietasen käsi lepää tuttavallisesti toisen miehen alaselällä ja Vera hymyilee heille hellästi heidän kadotessaan väkijoukkoon.

“Pittäisköhän meijänni käyvä vähän pyörähtellee tuol?” Rahikainen ehdottaa.

“Ei todellakaan”, Lammio tyrmää ajatuksen. “En ole tarpeeksi humalassa sellaiseen.”

“Sehän meijän pittää korjata”, Rahikainen päättää, ja lähtee hakemaan lisää juotavaa.

Kun hän palaa kantaen pientä tarjotinta, jolle on kasannut kolme viinilasia ja kolme kuppia glögiä, Sinkkonen on liittynyt Lammion ja Kotilaisen seuraan. Hän näyttää rasittuneelta ja hänellä on kädessään liian täyteen kaadettu punaviinilasi. Hänen pukunsa on ihan kiva, mutta huoliteltu vaikutelma kärsii vinossa olevista kauluksista. Solmiokin on kurtussa ja hiukset pystyssä. Mitähän ihmettä hänelle on käynyt?

Rahikainen laskee tarjottimen pöydälle ja istuu takaisin Lammion viereen.

“Terve, Sinkkonen”, hän sanoo.

Sinkkonen tervehtii takaisin poissaolevasti, ja tajuaa vasta hetken kuluttua tilanteen epänormaaliuden. Hän katsoo uudestaan hämmentyneenä Rahikaiseen ja sitten Lammioon, jonka hartialle Rahikainen on laskenut kätensä.

“Oletteko te”, Sinkkonen sanoo.

“Olemme”, Lammio vastaa.

“Ah. Olisi pitänyt tajuta silloin.”

“Niin no. Niin.”

“Onnea?”

“Kiitos.”

Rahikainen seuraa heidän keskusteluaan huvittuneena. Se on niin ilmeetöntä ja latteaa, mutta he tuntevat toisensa niin hyvin, ettei kaikkea tarvitse edes sanoa ääneen. Joku siinä on aika hellyyttävää, että Lammiolla on kaveri joka on yhtä kummallinen kuin Lammio itse.

Sinkkonen kulauttaa puolet viinistään kerralla ja vilkuilee hermostuneesti ympärilleen.

“Mikä on?” Kotilainen kysyy.

“Mielonen.” Sinkkonen madaltaa ääntään ja sanoo nimen kuin se selittäisi kaiken. Lammiokaan ei ihan näytä tajuavan. Rahikaisen vieressä Kotilainen peittää ilkikurisen virneen kädellään.

“Mitäs Mielonen?”

“No hän yritti… En tiedä, kai se oli vitsi, ei minulle tapahdu sellaista.” Sinkkonen punastuu. Ettei ilmassa vaan olisi työpaikkaromanssia?

“Miksi ei tapahtuisi”, Lammio tokaisee, vaikka näyttää hyvin epämukavalta. Hän nojaa olkapäänsä vasten Rahikaista, hakee kosketusta turvaksi ihmisiltä ja niiden suhdesotkuilta. Lammio laskee epäröivästi kätensä Sinkkosen hartialle, ja Rahikaisesta on kamalan söpöä, kuinka huono hän on tällaisessa. Rahikainen silittää hänen selkäänsä rauhoittavasti.

“Koska minä olen minä ja Mielonen… on Mielonen”, Sinkkonen sanoo, aivan kuin sekään selittäisi mitään. Lammio kohauttaa hartiaansa, nyökkää niin kuin se selittäisi. Voi luoja, mikä hölmö.

Rahikainen ei tiedä mistään mitään, mutta Sinkkonen näyttää niin surkealta, että ihan pahaa tekee. Nyt on pikkujoulut, kaikkien pitäisi olla iloisia. Rahikainen meinaa jo puuttua, kun hänen huomionsa kiinnittyy väkijoukossa harhaileva poikaan, joka äkkää heidät ja hymyilee humalaisesti.

“Hei!” tämä huikkaa ja tulee heidän luokseen. Sinkkonen punastuu ja painuu alemmas tuolissaan. Tämä on siis Mielonen.

Jos näistä kahdesta tulee jotain, Lammion tuskin tarvitsee enää hävetä ikäeroaan Rahikaiseen, kun vieressä on räikeämpi vertailukohta. Sinkkosen täytyy olla kohta nelikymppinen, mutta tuo poika näyttää aika tarkalleen Rahikaisen ikäiseltä.

Mielonen kiepauttaa yhden tuolin ympäri ja istahtaa siihen hajareisin niin, että voi laskea käsivartensa tuolin selkämykselle ja nojata leukansa niihin.

“Sinkkonen”, hän aloittaa lievästi sammaltaen, “Minä haluun pyytää anteeks. En tarkottanu säikyttää.“

Hänellä on sellainen koiranpentuilme, että Rahikaistakin säälittää.

“En minä. Sitä”, Sinkkonen mutisee. “Sinä olet humalassa.”

“Niin oon! Ihan liian! Sie voisit suattaa miut kottiin ja huolehtii että pärjään”, Mielonen virnistää, ja Sinkkonen äännähtää tuskaisesti. Mielonen hymyilee huvittavan rakastuneesti ja kallistuu tuolissaan holtittomasti Sinkkosen suuntaan. Hän valuisi suoraan lattialle, ellei ahdistuneen näköinen Sinkkonen ottaisi häntä kiinni.

Lammio juo viininsä loppuun ja kääntyy Rahikaisen puoleen.

“Mitä jos sittenkin mennään tanssimaan. En kestä enempää tätä.”

Rahikainen myöntyy mielellään. Hän tarttuu Lammion käteen ja vetää hänet ylös.

“Olkaa kiltisti”, Lammio käskee, ja Sinkkonen punastuu entisestään.

Rahikainen ja Lammio jättävät muut oman onnensa nojaan ja lähtevät tanssimaan. Parhaillaan soiva kappale on hidas, balladiversio jostain joululaulusta, jonka nimeä Rahikainen ei muista, mutta jonka mukana hän osaa hyräillä. Lammio vetää Rahikaisen lähelleen, ja he kietovat kätensä toistensa ympärille. Lammio on lämmin häntä vasten, ja tässä on vielä uutuudenviehätystä; on uskomatonta saada olla näin lähellä häntä tällä tavalla ihmisjoukon keskellä.

Rahikainen näkee syrjäsilmällä, kuinka huolestuneen näköinen Sinkkonen saattaa hihittävän Mielosen ulos huoneesta.

“Sinkkonen lähti saatille”, Rahikainen raportoi Lammiolle, joka huokaisee syvään.

“Sinkkonen osaa kyllä pitää näppinsä kurissa, mutta en nyt tiedä oliko yhtään järkevää tehdä tuota noin näkyvästi…”

Lammio ajattelee aina niin paljon sitä, mitä muut ajattelevat. Pelkää niin paljon huhuja ja maineen menemistä. Tätäkin hän odotti niin kauhuissaan, mutta tämä on mennyt ihan hyvin.

Rahikainen näkee kyllä muutaman ihmisen katsovan heitä vähän vinoon tanssilattian reunalta. Yksi niistä näyttää olevan se Karjula, mikä kieltämättä on hiukan huolestuttavaa, mutta loppujen lopuksi kukaan ei voi heille mitään.

Suurinta osaa ihmisistä ei edes haittaa, eikä Lammio ole tämän asian kanssa yksin. Rahikainen laskee kaksi, mahdollisesti kolme naisparia, ja yhden miesparin. Lisäksi heidän lähellään hän näkee Hietasen, joka keinuu onnellisen näköisenä kahden partnerinsa kanssa. Tiedä sitten, mikä heidän asetelmansa on, mutta ainakin sen huomaa, että kaikki antavat heidän olla.

Lammio ei tällä hetkellä edes näe mitään sellaista, sillä hän katsoo vain Rahikaiseen. Hän kohtaa Rahikaisen katseen varmana ja häpeämättä, ja hitto, hän on parasta mitä Rahikaiselle on koskaan tapahtunut.

Rahikainen kohentaa otettaan Lammion vyötäröllä, silittää tämän selkää. He keinuvat hiljakseen musiikin tahtiin, ihmisten ympäröimänä mutta omaan pieneen maailmaansa sulkeutuneina. Kappale vaihtuu, ihmisiä lähtee ja uusia tulee tilalle, mutta Rahikainen ja Lammio pysyvät paikallaan.

Valoja on jossain välissä himmennetty, ja ulkona suurten ikkunoiden takana sataa lunta. Alkoholi hämärtää näkökentän ja tajunnan reunoja, mutta Lammion Rahikainen näkee selkeästi. Jokaisen tumman silmäripsen ja jokaisen harmaan ja hopean sävyn hänen silmissään.

“Kiitos, että pyysit minnuu tänne”, Rahikainen kuiskaa.

“Kiitos, että tulit”, Lammio vastaa.

Rahikainen kallistaa päätään hiukan ja katsoo Lammiota lämpimästi silmiin.

“Mie…”

Hän haluaisi sanoa sen. Kolme pientä sanaa, jotka hän on ajatellut tuhat kertaa, muttei koskaan sanonut ääneen. Se on loppujen lopuksi niin pieni asia, eikä sillä tässä vaiheessa pitäisi olla mitään väliä. Täytyyhän Lammion tietää, hänen täytyy tuntea se kaikissa kosketuksissa ja nähdä se siinä, kuinka Rahikainen haluaa jatkuvasti olla hänen kanssaan, vain hänen kanssaan.

Lammio hymyilee, ei kysy mitä hän tarkoittaa. Koska hän ymmärtää, koska nyt ei ole sen aika, koska hän haluaa kuulla sen kun he ovat kaksin ja selvin päin? Rahikainen ei ole varma, eikä hän myöskään kohta enää välitä, kun Lammio nostaa kätensä hänen olaltaan ja liu’uttaa sormensa hänen hiuksiinsa. Lammio näyttää täydelliseltä nostaessaan leukaansa vaativasti, ja Rahikainen antaa heidän huultensa painua kevyesti yhteen.

Lammio sulkee silmänsä ja takertuu Rahikaiseen kuin pelkäisi, että heidät yritetään erottaa, että joku repii Rahikaisen hänen luotaan. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahdu; maailma ei lopu, kukaan ei huuda tai osoita. He ovat vain kaksi miestä, jotka seisovat tanssivan ihmismassan keskellä paikoillaan ja suutelevat toisiaan.

[isokarhuni]

Elämänkaaripohdintaa, osa 2

Alapää- ja runkkaustalk taas klipin takana.

Tyttömäiset vaatteet kammoksuttivat minua, samoin rintaliivit tai bikinimalliset uikkarit. Kokouikkarin pystyin perustelemaan itselleni sillä, että esim. Aku Ankka ja Muumipeikko käyttivät myös sellaisia. Rintojen kasvaminen oli minulle kova paikka, ja esimerkiksi ajatus rintsikoiden käyttämisestä hävetti minua. Aloin suosia löysiä vaatteita, ala-asteella alkanut poikien hiphop-trendi oli minulle pelastus sillä sain syyn käyttää isoja huppareita ja lököhousuja. Hiukset halusin leikata malliin ”Olli Lindholm”, kun olin 12-vuotias.

Kun aloin saada itse valita vaatteitani, menin välittömästi isän vaatekaapille. Vanhemmatkin huomasivat tämän, ja tuntuu että varsinkin isä jopa ilahtui siitä. Isä alkoi lahjoittaa mulle miesten farkkuja ja kauluspaitoja ja jopa jotenkin bondailla mun kanssa vaatteista. Muistan, että mulla oli ala-asteen vikoilla luokilla aivan kristallinselvää, että haluan näyttää mieheltä. Sain neuvoteltua äitin kanssa itselleni "poikatukan" (vaikka alkup. vaatimus oli vielä pari senttiä lyhyempi). Olin todella voitonriemuinen ja helpottunut kun mun tissit ei kasvaneet kovin isoiksi, että sain ne jotenkuten pidettyä piilossa.

Tisseistä puheenollen, ahdistuin muutenkin murrosiässä siitä kropan muuttumisesta. Pelkäsin, että mua ei nähtäisi enää omana itsenäni. Menkkojen alkaminen oli tietenkin ihan vitun hirveetä (eiks tosin kaikista ole), ja kaikki libresse-vihkoissa varoitellut "lantion levenemiset" yms tuntuivat tosi epämiellyttäviltä ja vierailta. Toivoin niin paljon, että mun kroppa olisi saanut pysyä muumi-muodossa.

Sittemmin mukaan tulivat seksuaaliset tuntemukset, joita kanavoin mm. Jude Lawiin. Yritin runkata katsomalla Juden kuvaa ja ajatella millaista hänen kanssaan olisi. Joka kerta fantasia kääntyi muotoon ”haluan olla Jude Law ja panna tuntematonta naista”, ja sille sitten vedin käteen. Yritin vuosia tällä kuviolla perustella itselleni, että pystyn kyllä kiihottumaan seksuaalisesti julkkismiehestä, että oikeastihan fantasioin itsestäni male gazen kohteena, eikä kyseessä suinkaan ole man-crush tai gender envy.

Kun esiteininä löysin runkkaamisen ilot, ei sitten paljon muu enää kiinnostanutkaan. Runkkasin ihan helvetisti ja melkein kompulsiivisesti, ja aina aikuisten naisten tissejä ja pilluja ja niille asioiden tekemistä ajatellen. Samalla tajusin myös ekaa kertaa, että mulla on...jotain...jalkojen välissä. En ollut koskaan ennen uskaltanut katsoa saati edes koskea itseäni jalkoväliin, ja jostain syystä mulla oli tosi pitkään sellainen kuvitelma että mulla ei yksinkertaisesti ole siellä mitään muuta kuin pissa- ja persereikä. En tiedä sitten, mitä mä olin kuvitellut peseväni kaikki ne vuodet. En runkkaamisen aloitettuanikaan vielä useampaan vuoteen uskaltanut katsoa toosaa esim. peilillä, enkä muutenkaan halunnut ottaa yhtään selvää että mitä mulla siellä oikein tapahtuu tai on. Mulle riitti ihan hyvin, että siinä aika etuosastolla on joku epämääräinen kohta, joka tuntuu hyvältä. Varsinkin vaginan mahdollisuus omassa kropassa tuntui tosi pelottavalta asialta, enkä halunnut tietää sellaisen pohjattoman kuilun olemassaolosta. Vaikka runkkasin kotilääkäri-kirjojen pillupiirrustuksille, en jotenkin yhtään vetänyt niistä yhtäläisyyksiä siihen että mulla saattaisi olla ihan samannäköinen laitos omassa jalkovälissä.

Muistan että oon ollut tukevasti lukioiässä, kun oon ekaa kertaa uskaltautunut sinne oikein asioikseni katsomaan (AL kertoi saaneensa lahjaksi epilaattorin, jossa oli myös karvatrimmeri "bikinirajoille"). Kun sitten inspiroiduin lopulta tiiraamaan omaa toosaani, niin pääsin sinuiksi asian kanssa. Lähinnä kai tunne oli, "että ahaa tuollainen, noh noilla mennään". Eipä mulla oo siitä juuri dysforiaa ollutkaan elämäni aikana. Toisaalta en oo kokenut että mun sukuelimet olisi erityisesti naisen elimet, vaan minun omani - sellaiset jotka mulla nyt sattuu olemaan. Ehkä siinä oli puolensakin, että sain kaikessa rauhassa vetää käteen kaikki ne vuodet ilman oman alapääni aktiivista sukupuolittamista.

[zarahvi-blog]

3. Somemarkkinoinnin trendit

Tällä kertaa aiheena on somemarkkinoinnin trendit vuonna 2019. Kaikki viisi trendiä löytyvät listattuna Kurion laatimasta raportista. Nyt keskityn kumminkin näistä vain kolmeen: Kantaaottavuus ja vastuullisuus, mikrovaikuttajat ja videot. Kuinka yritykset siis voisivat hyödyntää näitä, ja toisaalta, mitä haasteita nämä trendit asettavat?

1. Kantaaottavuus ja vastuullisuus nousussa

Tavalliset kampanjat ja massasta erottumaton somemarkkinointi ei enää riitä kuluttajille. Nyt vaaditaan rohkeutta ja markkinoinnin mullistamista. Yritysten tulisi ottaa rohkeasti kantaa muun muassa kestävämpien valintojen, tasa-arvon ja muiden tärkeiden arvojen puolesta. Hyvänä esimerkkinä Kulta Katriinan alkuvuodesta nostama somemylläkkä, kun heidän mainoksessaan kaksi nuorta naista pussasivat. Mainos sai paljon kehuja sen kantaaottavuudesta, vaikka toisaalta myös moni vanhempi ihminen vannoi lopettavansa kyseisen kahvin juonnin mainoksen vuoksi.

Yritysten olisi suht helppoa hyödyntää tätä trendiä yksinkertaisesti uskaltamalla. Tulisi vain uskaltaa tehdä se erilainen mainoskampanja, jossa esimerkiksi siivousalan firma taistelee ammatin ennakkoluuloja vastaan tai yrityksen mainoksessa käytetäänkin vaikkapa sateenkaariperhettä ns. normaalin perheen sijaan. Haasteena onkin tunnistaa tietynlaiset rajat mikä voi mennä överiksi, ja tietty tietoisuuden taso aiheesta, jonka puolesta kampanjoidaan. Raja on hiuksenhieno siinä milloin mennään metsään ja milloin loistetaan.

2. Mikrovaikuttajat nousevat isojen nimien rinnalle

Influencereiden käyttö somemarkkinoinnissa on ollut pinnalla jo vuosia, mutta nyt isojen nimien rinnalle ovat nousemassa mikrovaikuttajat, joilla on yleensä noin pari sataa/tuhatta seuraajaa kanavillaan. Tällä pystytään kohdistamaan markkinointia entistä tarkemmin, ja herättämään paremmin keskustelua tuotteen/palvelun ympärille. Lisäksi tämä tulee selvästikin halvemmaksi yrityksille verrattuna megatähtiin.

Yritysten kannattaisi valita mikrovaikuttajia erityisesti, jos heidän tuotteellaan on hyvin rajattu asiakaskunta. Jos kyseessä on vaikka uusi tuote vegaaneille, voisi joku suht suosittu vegaanireseptien keksijä mainostaa sitä omalla Instagram-tilillään tai blogissaan. Haasteena mikrovaikuttajia käyttäessä on heistä saatava pienempi tiedonmäärä ja tämän myötä valinnanvaikeus. Onko vaikuttajalla sittenkään tarpeeksi seuraajia? Kuinka aktiivisia hänen seuraajansa ovat? Onko kohderyhmä sittenkään oikea?

3. Videot lisäävät suosiotaan

Myös videoiden nousu somessa jatkuu. Snapchatin rinnalle on noussut kokonaan uusia sovelluksia kuten Tiktok, ja toisaalta samat video-ominaisuudet on kopioitu myös melkein jokaiseen jo olemassa olevaan somekanavaan kuten Instagramiin ja Facebookiin.

Videoita on helppo hyödyntää lisäämällä yritysten mainoksia kuluttajien katsomien videoiden väliin, ja toisaalta on myös helppoa luoda yritykselle omaa videosisältöä. Esimerkiksi remonttifirma voi tehdä How to-videoita pienistä remonteista omille kanavilleen. Haasteena onkin nykyään tunnistaa ne oikeat kanavat, joilla kannattaisi mainostaa, sillä video-ominaisuus on tosiaan jo melkein kaikkialla. Ongelmia voi tuottaa myös videoiden taso ja laatu, sillä varsinkaan pienimmillä yrityksillä ei välttämättä ole resursseja laadukkaisiin videoihin sisältöineen. 

Lähteet:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005997635.html 

Kurio: Somemarkkinoinnin trendit 2019

https://pixabay.com/illustrations/interaction-social-media-abstract-1233873/