#rondolehti

[avevirgoavevos-blog]

ARVIO: “Barokin ja burleskin yhdistelmä oli yllättävän epäprovokatiivinen - ja yllättävän hauska”

RONDO-LEHTI, 9.9.2018 Tekijä: Santeri Kaipiainen 

Vanhan musiikin yhtye Detrituksen ja burleskitaiteilija Armi von Vepin näyttämöllisellä konsertilla Ave Virgo, Ave Vos halutaan tekijöidensä mukaan ”tutkia ja ottaa kantaa siihen, miten suhtautuminen naisen kroppaan ja seksuaalisuuteen sekä naisen asemaan taiteessa ja yhteiskunnassa on muuttunut Neitsyt Marian ajasta tähän päivään”. Luutisti Kaisamaija Uljaan ideoima konsepti koostuu kahdentoista Maria-aiheisen keskiajan ja barokin laulun yhdistämisestä neljään neo-burleskinumeroon; lisäksi esityksiin liittyvät yleisökeskustelut ja vieraskirjoittajien esseemuotoinen blogi. Rondo julkaisi aiemmin viikolla tekijöiden haastattelun.

Suomen kaltaisessa maallistuneessa yhteiskunnassa, jonka luterilaisessa kulttuuriperinnössä Marialla ei ole erityistä palvonnan tai esikuvan roolia, ei konsepti provosoi niin paljon kuin se voisi jossain toisaalla, varsinkin kun sekä vanhan musiikin että etenkin burleskin harrastajat ja seuraajat lienevät sieltä kansankunnan vapaamielisemmästä päästä, ja nykytaiteessa on nähty monta astetta rajumpaakin muurahaispesien sorkintaa. (Subjektiivisen) provokaation tunnun poissaolo mahdollisti kuitenkin esityksen tarkkailun uudenlaisen ilmaisullisen yhdistelmän kontekstina – joka osoittautui loppujen lopuksi yllättävän kiltiksi.

Avauksena toimineet Claudio Monteverdin Sancta Maria, succurre miseris ja Salve Regina olivat vielä itse musiikkiin fokusoituneita numeroita von Vepin istuessa taustalla hievahtamatta, kietoutuneena räikeän turkoosiin. Instrumentaation välinen akustinen tasapaino haki vielä itseään: Teatteri Universumin näyttämötila korosti Milla Mäkisen ja Anna-Maija Okan laulua ja peitti Sini Vahervuon bassonokkahuilua sekä Maija Lampelan gambaa, mutta konsertin edetessä nämä ongelmat korjaantuivat. Ohjelma oli monipuolinen: kirkollisten tekstien ohella kuultiin myös rahvaampaa Maria-laulustoa, ja tunnelma vaihteli meditatiivisen ja tanssillisen välillä. Okan solistisista vuoroista mieleenpainuvimpiin kuului mainiota tummasävyistä dramatiikkaa sisältänyt Barbara Strozzin Salve Regina, kun taas Mäkisen ääni oli luontevimmillaan Natale Monferraton Alma redemptoris Materin kaltaisessa keveässä ja koristeellisessa tyylissä. Lampela sai soolonumeronsa Tobias Humen Touch me lightlyssa, ja Vahervuo pääsi näyttämään nokkahuilistin taitonsa 1300–luvun tuntemattoman säveltäjän Tre fontane –instrumentaalissa.

Hildegard Bingeniläisen O Viridissima Virgan aikaan alkoi ensimmäinen von Vepin burleskinumeroista, ja se kenties voimakkaiten ilmensi hänen kiinnostustaan ns. ruumiilliseen groteskiin, ollen samalla kauimpana perinteisestä burleskikuvasta, muistuttaen irvokkaine keinomahoineen ja elastisine varaihoineen enemmän tavanomaista performanssitaidetta. Klassisen burlesin ekstravagantti röyhkeys loisti poissaolollaan hitaalla tempolla ja naama peruslukemilla tehdyissä numeroissa, mutta juuri Von Vepin keinovarojen räikeys ja visuaalinen liioittelu – tietoinen mutta hienovarainen huono maku – pitivät esityksen kiinni burleskin ydinajatuksessa, johon kuuluu viihdyttävä, koominenkin liioittelu. Marian kultaiset korkokengät ja led-valaistut rinnat Strozzin O Marian aikaan, tasselista loputtomiin valuva maitonaru Stabat Materin soidessa taustalla tai Regina angelorumissa, ”Enkelten kuningattaressa” nähdyt siipien kaltaiset höyhenviuhkat yhdistettynä Von Vepin ilmeen ja koko esityskontekstin ”vakavuuteen” sisälsi yliampuvana yhdistelmänä voimakkaan koomisen elementin – ja komiikkahan on yksi burleskin tärkeimmistä puolista. Muusikoillakin karehtivat hymyt toisen numeron aikana ja jälkeen.

Esityksen muu luonne olikin nimenomaan konsertillinen ja sen verran kaukana burleskista, että välillä hätkähdin miettimään, että mitäköhän katsojat nyt ajattelevat, kun tällaista tehdään kirkoss…konserttital…ei, hetkinen, mehän olemme teatteritilassa, ja tämä on täysin sitä, mitä pitääkin, ja mitä yleisö olettaakin näkevänsä! Tämänkaltaiset nukahtamiset esityksen luonteelle paljastavat, kuinka voimakkaana alitajunnassa elää kuva klassisen musiikin ja etenkin vanhan musiikin esitysten ”korrektista” kontekstista ja musiikkiin liittyvistä assosiaatioista.

Konsertin jälkeisessä keskustelussa vallitsi konsensus hyvin ja arvokkaasti toteutetusta esityksestä, mutta tuotiin myös esille huomio ajassamme vallitsevasta tavasta korvata suora kritiikki ja erimielisyys vaikenemisella tai poissaololla. Koska aiemmin mainitun luterilais-sekulaarin yhteiskunnan miespuolisena edustajana ei Maria-kuvan ravistelu oikeastaan hätkähdyttänyt omia paradigmojani, olin yllättynyt siitä, kuinka moni yleisön jäsen ilmensi puheenvuoroissaan Maria-kuvan olevan läsnä nykyhetkessäkin feminiinin ideaalina sekä vaikuttaneen tai pyrkineen jollain tavalla vaikuttamaan heidän näkemyksiinsä ja mielikuviinsa naiseen liittyvistä arvoista. Mikäli tämä todella on yhä henkilökohtaisella tasolla liikkuvaa kokemista eikä kokijasta ulkoistettua olkinukkeoletusta yhteiskunnan todellisuudesta, on siinä tapauksessa Ave Virgo, Ave Vos todella osoittanut olevansa tarpeellinen ja onnistunut taideteos kyseenalaistajana, ajatusten herättäjänä ja uuden emansipatorisen näkökulman tarjoajana.

Arvio julkaistu Rondon verkkolehdessä 9.9.2018 osoitteessa: https://rondolehti.fi/rondo-arvioi/konsertti_ja_ooppera-arviot/barokin-ja-burleskin-yhdistelma-oli-yllattavan-epaprovokatiivinen-ja-yllattavan-hauska/

[avevirgoavevos-blog]

ARTIKKELI: “Von Bingeniä ja burleskia: esittelyssä Ave Virgo, Ave Vos”

RONDO-LEHTI, 6.9.2018 Tekijä: Santeri Kaipiainen

Keskiajan, renessanssin ja varhaisbarokin laaja kattaus Neitsyt Marialle omistettua musiikkia tuo helposti mielikuvan ruumiiseen ja sen haluihin kielteisesti suhtautuvasta aikakaudesta ja aihepiiristä. Juuri siksi Detritus-yhtye haluaa yhdistää siihen ronskin ja häpeilemättömän burleskitaiteen.

Vanhan musiikin yhtye Detrituksen 8. ja 9.9. Helsingissä toteutettavat Ave Virgo, Ave Vos –performanssit koostuvat Maria –aiheisiin rukouksiin ja antifoneihin sävelletyistä lauluista, johon taiteilijanimellä Armi Von Vep tunnettava burleskiesiintyjä on yhdistänyt neljä omaa numeroaan. Varsinaisten esitysten jälkeen on molempina iltoina keskustelutilaisuus esityksen herättämistä ajatuksista ja tunteista sekä koko projektista. Koneen säätiön tukemaan kokonaisuuteen kuuluu lisäksi vierailijakirjoittajien esseitä sisältävä blogi sekä sosiaalisen median tiedotuskanavat.

Projekti lähti liikkeelle yhtyeen aloitteesta, ja Armi Von Vep pyydettiin aikaisessa vaiheessa mukaan. ”[Yhtyeen perustajat] Kaisamaija Uljas ja Milla Mäkinen olivat nähneet minun esiintyvän Savoy-teatterissa kabareebändin kanssa, ja olivat tykänneet”, kertoo Von Vep.

”Detritus oli tehnyt yhteistyötä kyseisen kabareeyhtyeen kanssa, ja ajattelimme, että burleskia olisi seuraavaksi makeaa yhdistää vanhaan musiikkiin”, kertoo Detrituksen luutun- ja teorbinsoittaja Uljas.

Armi Von Vep täsmentää itse asiassa tekevänsä neo-burleskia eli taiteenlajin uuden aallon suuntausta. ”Minua on kiinnostanut Mary Russon tutkima käsite naisgroteski (female grotesque), ja siinä nimenomaan se, kuinka olla naisena groteski lavalla. Klassiseen burleskiinhan liitetään kiusoittelua, seksikkyyttä ja kiihottavuuttakin, ammentaen menneen maailman vintage-naiskuvastosta”, kertoo von Vep. ”Sananahan burleski (ransk. burlesque) tarkoittaa liioittelua, ja silloin myös naisen tekemässä burleskissa liioitellaan naisellisuutta. Itse lähdin vastakkaiseen suuntaan, tekemään rumuutta, epätäydellisyyttä ja fyysisyyttä korostavia esityksiä. Yhdistän siis tavallaan siihen performanssitaidetta, ja oikeastaan voin tutkia burleskin kontekstissa ihan mitä vaan. ”

Ave Virgo, Ave Vosiin Von Vep lähti etsimään hämärämpiä, jännempiä tapoja kuvata Neitsyt Mariaa. ”Niitä löytyy vanhastakin kuvataiteesta, kuten Jean Fouquet’n Madonna ja lapsi (n. 1450). Esitystä varten tutkin eri madonnatyyppejä, joita eurooppalaisesta taidehistoriasta löytyy, kuten ’suojaviitta-Madonna’ tai rintamaitoa tuottavaa Madonna. Halusin välttää ne kliseisimmät kuvaamisen tavat mutta tulkita myös omalla tavallani madonnakuvastoa.”

“Esityksellä täytyy olla merkitys”

Detritus-yhtye muuttaa projektiluontoisesti kokoonpanoaan. Ave Virgo, Ave Vosissa siihen kuuluvat Uljaan lisäksi nokkahuilisti Sini Vahervuo, gambansoittaja Maija Lampela sekä laulajat Milla Mäkinen ja Anna-Maija Oka. Latinankielinen nimi tarkoittaa maatuvaa ainesta. ”Teemme musiikkia, joka on joko liian vanhaa tai liian uutta muille, eli sekä 1400-luvun musiikkia, jota Suomessa lähes kukaan ei esitä, tai yhteistyössä säveltäjien kanssa tehtäviä tilauksia. Tähänkin projektiin on tulossa yksi tilausteos, joka ei ehdi näihin ensiesityksiin, mutta teemme siitä syksyn aikana musiikkivideon. Seuraavakin yhteistyö on poikkeukselliseen suuntaan, nimittäin jazzyhtyeen kanssa”, Uljas kertoo. Hänelle pelkkä ohjelmiston laajentaminen ei riitä Detrituksen olemassaolon syyksi.

”Esityksellä täytyy olla muutakin sanottavaa kuin se, että olemme sattuneet soittamaan näitä kappaleita. Intertekstuaalisuus ympäröivän maailman kanssa on erittäin tärkeää.” Myös Armi Von Vepille esityksen merkitys on tärkeä kysymys. ”Se ei saa olla pelkkää tanssia, vaan siinä täytyy olla erilaisia tasoja, joihin olen myös perehtynyt.”

Kaisamaija Uljas kertoo projektin syntyneen kahden ajatuksen yhdistelmänä: burleskiin tutustumisen ohella hän löysi myös Antonio Bertalin (1605?-1669) Magdalan Mariasta kertovat sävellykset. ”Magdalena kiehtoi minua aluksi burleskiajatuksena, mutta totesin Neitsyt Marian tutkailemisen burleskin keinoin olevan vieläkin kiinnostavampaa, koska hänestä on ruumiillisuus ja seksuaalisuus siivottu pois niin tarkkaan. Neitsyt Marialle sävelletyt laulut ovat myös käytännöllisempiä esitettävyyden kannalta. Olemme orkestroineet lauluja melko pitkälle itse continuostemman pohjalta”, Uljas kertoo.

Detritus harjoittelemassa Ave Virgo, Ave Vos -ohjelmaa. Vasemmalta: Anna-Maija Oka, Kaisamaija Uljas, Milla Mäkinen, Maija Lampela, Sini Vahervuo. © Santeri Kaipiainen

Laulut onkin valittu kokoonpanon lisäksi myös vaihtelevuuden kannalta. ”Ei olisi Armille kauhean kivaa, jos meillä olisi valtavan pitkä konsertti pelkkää meditatiivista mattoa. Osa teoksista on myös menevämpiä. Koska monelle tässä on niin paljon uutta kuultavaa ja nähtävää, olemme halunneet pitää konsertin melko kompaktin pituisena ja puoliajan lyhyenä.”

Vaikka vanhan musiikin aika on miesnimien juhlaa, kuullaan Maria-lauluja myös Hildegard von Bingeniltä, Isabella Leonardalta ja Barbara Strozzilta. ”Detrituksella oli olemassa jo yksi naissäveltäjien ohjelma, joten olimme perehtyneet aiheeseen”, Uljas sanoo. Kuulonvaraista eroa Maria-teeman sävellyksellisessä käsittelyssä ei kuitenkaan hänen mukaansa pysty nais- ja miessäveltäjien välillä tekemään. ”Jos kuulisin Monteverdin ja Strozzin Salve Reginat peräkkäin tuntematta niitä, en välttämättä osaisi sanoa, kumpi on kumman.” Uljas myös muistuttaa, että nykyaikanakin saatetaan yhä puhua ”naissäveltäjistä” muttei koskaan ”miessäveltäjistä”.

”Björk on myös esimerkki säveltäjästä ja tuottajasta, jonka kohdalla on ajateltu, että jos albumin tekijöistä löytyy yksikin miestuottajan nimi, niin oletetaan hänen olleen pääasiallisena tuottajana”, vertaa Armi von Vep populaarimusiikin puolelta.

”Ei ole tietoinen kannanotto, että meillä on lavalla vain naisia, mutta on kyllä tullut mietittyä, miltä vaikuttaisi, jos meillä olisi lavalla mies”, Uljas jatkaa. ”Inhottaa ajatus siitä, jos joku miettii, että ’tytöt tässä tekee tyttöjen juttuja’.” Ave Virgo, Ave Vosin konseptuaalinen uutuus piileekin ennen kaikkea vanhan kirkkomusiikin ja hyvinkin ruumiillisen ja seksuaalisen burleskin yhdistelmässä.

”Olen aiemmin käyttänyt kahdessa burleskinumerossa klassista musiikkia – Jocelyn Pookia ja Henry Purcellia – eikä se ole aivan harvinaista burleskissakaan, mutta vähemmistössä kuitenkin. Kokonaisen klasarikonsertin yhdistäminen on kuitenkin jotain aivan erilaista”, kertoo von Vep.

”Tavalliselle burleskiyleisölle esimerkiksi meidän periodi-instrumenttimme ovat todella eksoottisia, ja samoin burleski on puolestaan eksoottista meidän kantayleisöllemme. Siksikin on hauska rikkoa näitä rajoja”, jatkaa Uljas.

Sisäsiistin klasarin myytti

Kenties yhteiskunta onkin tekijöiden käsitystä avarakatseisempi, sillä reaktiot ovat tekijöiden mukaan olleet enemmän juurikin ihastelevia kuin hämmentyneitä. Klassiseen musiikkiin on kuitenkin latautunut paljon tiedostamattomia käsityksiä sen arvosta ja paikasta yhteiskunnassa – sekä etenkin siitä, mitä se ei ole.

”Klassisella musiikilla ja erityisesti vanhalla musiikilla on konservatiivisen esityskäytänteen painolasti mukanaan, sillä on olemassa paljon puritaaneja, joilla on kapea käsitys siitä, miten eri tyylien ja aikakausien musiikkia soitetaan ’oikein’. Se on huvittavaa, sillä renessanssin ja varhaisbarokin musiikista ei ole olemassa yksiselitteisiä aikalaiskuvauksia, joiden perusteella voisi sanoa, miten sitä on soitettu”, Uljas selittää. Hänen mukaansa nimenomaan musiikin hengellisyys onkin suurin mahdollinen punainen vaate. ”Varsinkin kun kyseessä ovat rukoukset, joihin yleisöllä voi olla harras, läheinenkin suhde”, lisää von Vep.

Tekijöiden mielestä olisikin mahtavaa, jos esityksiin saapuisi ihmisiä, joille neitsyt Marialla on tärkeä uskonnollinen arvo. ”Se on meidän suuri haasteemme. Kyllä vähän pelkään, että he, joiden mielestä näin ei pidä tehdä, eivät paikalle tulekaan”, miettii Uljas. ”Kiinnostavaa olisi kuulla heiltä, miksi näin ei saa tehdä, ja keskustella heidän kanssaan asiasta”, jatkaa Armi von Vep.

Klassiseen musiikkiin on myös – kenties oopperaa ja muuta laulettua musiikkia lukuun ottamatta – vähintään hankalampaa liittää ajatusta seksuaalisesta latautuneisuudesta kuin esimerkiksi jazziin, r&b:hen, rock-musiikkiin tai kansanmusiikkiin. ”Ehkä se aistillisuus katosi joskus romantiikan kaudella. Kyllä sellainen platoninen ylevyys taidemusiikissa on, ja se on läsnä jo pelkästään puhtaan musiikin käsitteessä, eihän siihen voi missään nimessä liittyä seksi”, Uljas pohtii. ”Varsinkin, kun nyt on kyse kirkkomusiikista. Onhan vaikkapa Monteverdillä aika roisejakin maallisia lauluja.”

”Ehkä se perusteleekin nimenomaan vanhan musiikin käytön tässä”, von Vep miettii. ”Silloin taidemusiikki ei vielä ollut sisäsiistiä”, Uljas kommentoi.

Kenen Mariasta on puhe?

Esityksessä kuultavassa Strozzin O Mariassa lauletaankin aistillisella tasolla neitsyt Marian suloisuudesta ja viehkeydestä. Raamatusta ei kuitenkaan moisia kuvailuja löydy. Marian ja hänen neitsyytensä korostaminen onkin ennen kaikkea katolista ja ortodoksista perinnettä, joka ei uskonpuhdistuksen myötä saanut Suomen uskonnollisessa ympäristössä kovinkaan erikoista asemaa.

”Vaikka luterilainen kirkko ei korostakaan Mariaa tai hänen neitsyyttään, niin kyllä luterilaisesta kulttuurista ja taiteesta löytyy samankaltainen, ahdistavan seksitön kuva Mariasta kuin mitä katolisesta tai ortodoksisestakin perinteestä. Eräs ortodoksi oli kuitenkin kysynyt meiltä, että miksi te luterilaiset tällaista teette! Ehkä nimenomaan tähän on helpompi tarttua niin sanotusti ulkopuolisena. Ei tässä ole hirveän isoa teologista agendaa kuitenkaan. Neitsyt Marialle on sävelletty paljon hyvää musiikkia, ja tämä on taiteellisesti kiehtova yhdistelmä”, toteaa Uljas.

”Kyllä luterilaiset yhtä lailla ovat kuulleet vaikka Ave Maria –rukouksesta. Hän on Suomessa enemmänkin kulttuurihistoriallinen hahmo kuin osa uskontoa”, jatkaa von Vep. ”Neitsyt Marian hahmo on kuitenkin tavallaan ollut aina läsnä ja tulee vielä olemaan, ja siksi se on määritellyt niin monelle naiselle, kuinka olla hyvä ja puhdas.”

”Minulle se päälleliimattu määritelmä onkin siinä niin kauheaa! Mutta silti ihmiset puhuvat hänestä sitä kauheutta syleillen”, Uljas hämmästelee. ”Nimenomaan keskustelua on riittänyt neitsyt Mariasta henkilönä ja hahmona, ja blogikirjoittajatkin ovat puhuneet omasta suhteestaan Mariaan. Itse olen enemmän käsitellyt taiteen Maria-kuvan vaikutusta länsimaiseen naiskuvaan ja roolien vastakkainasetteluun: siihen, onko nainen taiteen kohde vai sen tekijä. Olenkin joutunut hämmästelemään viime kuukausina, että onko tämä yhtäkkiä uskonnollinen projekti! Minä kun ajattelin tämän olevan vihaisten feministien projekti!” Uljas nauraa.

Artikkeli julkaistu Rondon verkkolehdessä 6.9.2018 osoitteessa: https://rondolehti.fi/tuoreimmat/rplusartikkelit/von-bingenia-ja-burleskia-esittelyssa-ave-virgo-ave-vos/