#proosa

[kajmidastuima]

Olen rekvisiittaa. Ornamentti, kuorotyttö, tenori ja rikkinäinen falsetti, takarivissä, edessäni pidemmät.

Haluan pois, sanon tuhannennen vuoden päätteeksi. Asteliel, kuoronjohtaja, järjestää minut sinfoniaorkesteriin. Carnesiel, kapellimestari, johdattaa harpulle, ja Moras, nuiva riviharpisti vierelläni, näyttää miten.

Kielet kitkuvat sormissani. Jokainen harmoninen sointu vaatii ryypyn verta näppäillessäni kuin partaveitsiä, eivätkä näppini parkkiinnu tuhannessa vuodessa. Voisinko saada vaikka pasuunan, kysyn viimein, ja niin vaskipuhallin kannetaan käsivarsilleni – ja niin löysin tarkoitukseni. Mutta puhallettuani tuhat vuotta huomaan unohtaneeni hengittää. Happi ei maistu enää samalta, kun sitä haukkoo sammunein keuhkoin.

Palauttaessani pasuunan Carnesiel kohottaa kärsivällisen katseensa kiusallisuuteeni. Ehkä viulut, hän ehdottaa, mutta minä pudistan päätäni.

Triangeli?

Oikeastaan, sanon varovasti, en taida olla se jona minua pidetään. En kuulu soittamaan. Siksi pyydän saada vaihtaa alaa.

Ei käy. Meillä on jo liikaa säveltäjiä.

En minä tahdo säveltää.

Mitä sitten? Laatia käsiohjelmia?

Siveltimen.

Sivel… oh. Heh. Ei. Sellainen ei kuulu repertuaariimme.

M-mutta, se kuuluu joidenkin repertuaariin, Koillisella Taivaalla –

Asahel, oletko sinä Koillisen Taivaan enkeli? Et. Kuulut tänne, Kaakkoiseen Taivaaseen. Ainoa missiosi on osallistua selestiaalisen taidemusiikin tuottamiseen minun sekä sisartesi rinnalla, nyt ja ikuisesti. Koska tällaisiksi, tähän rooliin, Pyhä Demiurgi meidät loi. Niin on kirjoitettu.

Näkisin mielelläni ne kirjoitukset, sanon. Samassa huomaan miljöön ympärilläni vaihtuneen: äkkiarvaamatta sijaitsen niin absoluuttisessa korkeudessa että sinne pääsee vain vajoamalla ohi pohjattoman syvyyden. Sen kirkkaudessa pupillit supistuvat atomeiksi ja valkoinen on syttä, ja ilma niin tiheää että siihen uppoaa kuin veteen. Siivet suljettuinakin kellun sen raastavassa nosteessa. Samalla se painaa minua alaspäin, pakottaen kumaraan. Kumartamaan.

Edessäni säihkyy krysoliittiobeliskien reunustama luolan suu. Helakanpunaiset viirit, joihin on kirjailtu avaruuden kuningattaren radianssin kuvan heijastus, lasketaan kunniakujaksi kohti tuota häikäisevää pyhintä.

Tuulet, jotka luolasta puhaltavat, tarttuvat minuun kuin muiluttaakseen. Yksi niistä on tulta, yksi hyhmää ja yksi jäätä, ja jäisin hyydyttää minut aloilleen. En kykene liikkumaan. Pääni kääntyy yhtä paljon kuin marmoriveistoksella, joten minun on katsottava suoraan eteeni vaikka valo kärähdyttää silmäkuoppani. Iirikset valuvat poskille ja veri suonissani kiehuu.

Vähitellen keskelle loistetta materialisoituu olento. Se kumpuilee lähemmäs, säteilee ja terävöityy, mutta pysähtyy taktisesti juuri hahmotuskykyni ulkopuolelle. Koronansa udusta sen ääni kaikuu suoraan kivistävään kallooni. Sävy on tympääntynyt:

Miksi vihaat minua, Asahel, se tiedustelee. Miksi vihaat kotiasi, luomistani maailmoista ainoaa täydellistä?

Miksi autuus, jonka sinullekin soin, turhauttaa sinua?

Miksi se ei riitä sinulle?

Miksi sukellat vastavirtaan, vaikka tuuli olisi myötäinen? Miksi rikot rauhani lakeja?

Miksi tahdot tuoda tyytymättömyyden utopiaan? Piinan Taivaaseen? Anarkian eukratiaan?

Miksi olet kiittämätön? Miksi, vaikka näet kyyneleeni?

Maistat kyyneleeni.

Hukut niihin…

Halusit siveltimen; sinä saat siveltimen, Asahel. Halusit olla jotain muuta kuin miksi sinut loin; sinä saat! Vaan silloin ei paikkasi lie enää täällä, lintukodossani, vaan siellä missä puiden juuret imevät ravinteensa Helvetistä; missä väärät profeetat resitoivat väärien jumalten nimiä; missä Kali Yuga kestää vielä neljäsataatuhatta vuotta; missä maankuori hikoilee myrkkyjä, taivas on asuinkelvoton ja luomakuntani minut hyljännyt…

Serafit sulattavat soittimeni ja kaatavat kiehuvan kullan niskaani. Kerubit nokkivat yltäni paitsi alban, myös ihon, ja valtaistuimet mulkoilevat polttomerkkejä paljaille pakaroilleni. Pyhä Demiurgi, olkaa niin kiltti, älkää, parun. Siitä huolimatta, tai sitä suuremmalla syyllä, avaruuden kuningatar antaa merkin: poikki!

Siipeni rusahtavat.

Veri räiskähtää sieraimistani. Jokaisesta ruumiinaukostani, niin luonnollisista kuin vastikään avatuista, tursuaa sapekasta ektoplasmaa. Lihakseni kouristuvat ja luuni kääntyvät, syöpä korvaa sisikuntani. Tuska on mieletön. Ja minä putoan.

Teoksesta Maailman vanhin tarina, Kaj Midas Tuima, Books on Demand 2024

[uuniluuta]

'So it is,' said she at last, 'that you must take her whom you love; her and no one else.'

["Niin se onkin", sanoi hän vihdoin, "että se on otettava, jota rakastaa; se eikä kukaan muu."]

[luuletus-ee]

- Mari Uri

[lohtulauluja]

from Precious Bane (Mary Webb)

[helgisaldo]

Photo: Alana Proosa

[kapitaali]

Googlen "Don't be evil"-sloganin banaalius

kirjoittaja: Julian Assange, WikiLeaksin päätoimittaja ja kirjan “Cypherpunks: Freedom and the Future of the Internet” kirjoittaja

“The New Digital Age” on hätkähdyttävän selkeä ja provokatiivinen suunnitelma teknokraattisen imperialismin toteuttamiseksi kahdelta sen johtavalta noitatohtorilta, Eric Schmidtiltä ja Jared Cohenilta, jotka luovat uudenlaisen käsitteen Yhdysvaltojen globaalille vallalle 2000-luvulla. Tämä idiomi kuvaa ulkoministeriön ja Piilaakson yhä tiiviimpää liittoa, jota edustavat Googlen toimitusjohtaja Schmidt ja Condoleezza Ricen ja Hillary Clintonin entinen neuvonantaja Cohen, joka on nyt Google Ideas -yksikön johtaja.

Kirjoittajat tapasivat miehitetyssä Bagdadissa vuonna 2009, jolloin kirja sai alkunsa. Kävellessään raunioiden keskellä he innostuivat siitä, että kuluttajateknologia muutti yhteiskuntaa, jonka Yhdysvaltojen sotilaallinen miehitys oli tuhonnut. He päättivät, että teknologiateollisuudesta voisi tulla Yhdysvaltain ulkopolitiikan voimakas vaikuttaja.

Kirjassa esitellään teknologian roolia maailman ihmisten ja kansakuntien muokkaamisessa maailman hallitsevan suurvallan kaltaisiksi, halusivat ne sitä tai eivät. Proosa on ytimekästä, argumentointi itsevarmaa ja viisaus banaalia. Mutta tätä kirjaa ei ole tarkoitettu luettavaksi. Se on merkittävä julistus, joka on suunniteltu luomaan liittoutumia.

“The New Digital Age” on ennen kaikkea Googlen yritys asemoida itsensä Amerikan geopoliittisena visionäärinä — ainoana yrityksenä, joka pystyy vastaamaan kysymykseen ”Minne Amerikan pitäisi mennä?”. Ei ole yllättävää, että maailman tunnetuimmista sodanlietsojista koostuva kunnioitettava joukko on kaivettu esiin antamaan hyväksyntänsä tälle länsimaisen pehmeän vallan houkuttelulle. Kiitoksissa ylistetään Henry Kissingeriä, joka yhdessä Tony Blairin ja entisen CIA:n johtajan Michael Haydenin kanssa antoi kirjalle ennakkokehuja.

Kirjassa kirjoittajat ottavat mielellään valkoisen nörtin taakan. Mukana on runsaasti sopivia, hypoteettisia tummaihoisia arvokkaita henkilöitä: Kongolaisia kalastajia, graafisia suunnittelijoita Botswanassa, korruptionvastaisia aktivisteja San Salvadorissa ja lukutaidottomia masai-karjapaimenia Serengetissä kutsutaan kuuliaisesti esittelemään länsi-imperiumin infotoimitusketjuun liitettyjen Google-puhelinten edistyksellisiä ominaisuuksia.

Kirjoittajat tarjoavat asiantuntevasti banalisoidun version huomisesta maailmasta: vuosikymmenten päästä tulevien vempainten ennustetaan olevan samanlaisia kuin meillä on nyt — vain coolimpia. ”Edistystä” ajaa amerikkalaisen kulutusteknologian vääjäämätön leviäminen planeettamme pinnalle. Jo nyt joka päivä otetaan käyttöön noin miljoona uutta Googlen käyttämää mobiililaitetta. Google ja siten myös Yhdysvaltain hallitus asettuu jokaisen ihmisen viestinnän väliin, joka ei ole Kiinassa (tuhma Kiina). Hyödykkeistä tulee entistä ihmeellisempiä; nuoret, urbaanit ammattilaiset nukkuvat, työskentelevät ja tekevät ostoksia entistä helpommin ja mukavammin; demokratiaa horjutetaan salakavalasti valvontateknologioilla, ja valvonta uudelleenbrändätään  ”osallistumiseksi”; ja nykyinen systematisoidun ylivallan, pelottelun ja sorron maailmanjärjestyksemme jatkuu ennallaan, koskemattomana tai vain heikosti häiriintyneenä.

Kirjoittajat ovat happamia Egyptin vuoden 2011 arabikevään voitosta. He torjuvat egyptiläisnuorison jyrkästi väittäen, että ”nuorten aktivismin ja ylimielisyyden sekoitus on yleismaailmallista”. Digitaalisesti inspiroituneet väkijoukot tarkoittavat, että vallankumouksia on ”helpompi aloittaa” mutta ”vaikeampi saattaa loppuun”. Koska vahvat johtajat puuttuvat, lopputuloksena on, ainakin Kissinger sanoo kirjoittajille, koalitiohallituksia, jotka muuttuvat itsevaltaisiksi. He sanovat, että ”keväitä ei tule enää olemaan” (mutta Kiina on köysissä).

Kirjoittajat fantasioivat ”hyvin resursoitujen” vallankumouksellisten ryhmien tulevaisuudesta. Uusi ”konsulttien joukko” ”käyttää tietoja poliittisen johtohahmon rakentamiseen ja hienosäätämiseen” datalla.

”Hänen” puheensa (tulevaisuus ei ole kovinkaan erilainen) ja kirjoituksensa syötetään ”monimutkaisten piirteidenlouhinta- ja trendianalyysiohjelmistojen läpi”, kun taas ”hänen aivotoimintansa kartoitetaan” ja muita ”kehittyneitä diagnostiikkaohjelmia” käytetään ”arvioimaan hänen poliittisen repertuaarinsa heikkoja kohtia”.

Kirja heijastelee ulkoministeriön institutionaalisia tabuja ja pakkomielteitä. Se välttelee Israelin ja Saudi-Arabian merkittävää arvostelua. Siinä teeskennellään aivan poikkeuksellisella tavalla, että Latinalaisen Amerikan suvereniteettiliikettä, joka on vapauttanut niin monia Yhdysvaltojen tukemista plutokratioista ja diktatuureista viimeisten 30 vuoden aikana, ei koskaan tapahtunut. Viitaten sen sijaan alueen ”ikääntyviin johtajiin” kirjassa ei nähdä Latinalaisen Amerikan Kuubaa. Ja tietysti kirjassa harmitellaan teatraalisesti Washingtonin suosikkimörköjä: Pohjois-Koreaa ja Irania.

  Lähde: https://www.nytimes.com/2013/06/02/opinion/sunday/the-banality-of-googles-dont-be-evil.html

https://kapitaali.com/googlen-dont-be-evil-sloganin-banaalius/

[wanderrealms]

Syy miksi taideteos kolahti että melkein otin Englannin kielisen kirjailijanimen vuosikymmen sitten koska suomalainen sukunimeni olisi voinut olla hankala. Mun proosa runo löytyy yhdestä julkaisusta kirjailijanimellä. Mun oikea nimikin löytyy, silver honorary mention -saaneiden sivulta. Ajatuksia herättävä taideteos.

Kiasmassa vetelen. Yks teos heti alkuu pisti silmään:

"Seinälle levittäytyy arkisto johon on taltioitu muutettuja sukunimiä. Taiteilija on pyytänyt ihmisiä joiden sukunimi on käönnetty tai muutettu jossai vaiheessa suvun historiaa, kirjoitamaan oman nimensä ja suvun entisen nimen arkistokortille

Titta Aaltonen on kiinnostunut sukunimien muuttamisesta osana Suome historiaa. Vierasperäisiä sukunimiä suomalaistettiin 1800-luvun lopulta alkaen. Nimistä suurin osa oli ruotsalaista ja venäläistä alkuperää. Vuosien 1906 ja 1935 kampanjoiden seurauksena yli satatuhatta suomalaista vaihtoi nimensä. Sukunimillä luotiin suomalaista identeettiä ja kansakunnan yhtenäisyyttä."

[a-drunk-giraffe]

Suve väsimus

Kahe päiksekiire saatel

Selgineb lähemal vaatel

Et vesi on külm ja tühi on hing

Varsti saab läbi aastaring

[poeetiline]

Ülehomme

Põgenen lärmakast ruumist Haaran telefoni ja suitsupaki Istun verandale Süütan suitsu Tõmban mahvi Ühe Teise Otsin mälusoppidest su numbrit Leian “Number ei ole kasutusel” Küsin kõrvalistujalt su uut numbrit Helistan taas Kutsub Ühe korra Kaks, viis Su hääl on kare Ma äratasin su Tahan lihtsalt rääkida Sa ütled, et ma olen purjus Jah. Kallis anna andeks, aga ma julgestuseta küsida ei suudaks “Kas sa kasvasid minust välja?” Sa ütled, et ma ajan lolli juttu Niiet see on tõsi-ma küsin Sa keerutad ja palud mul homme kaine peaga uuesti helistada. Aga ma ei helista. Sain juba vastuse Ja südamevalu Ja põhjuse uue suitsu süütamiseks. Sest ma tean, et kui homme lööb kell juba ülehomseks siis saad sa ise ka aru, et mina jäin sulle liiga väheks.

[rusutus]

Talvine etüüd

Mu maja ees olevate puude lehed hakkavad vaikselt juba värvi muutma, ent sina oled siiski minu mõtteis olemas. Isegi nemad suudavad edasi liikuda, ent mina? Ma teen seda eriti aeglaselt. Ma ei tea, mida ma teen talve saabudes. Sa ometi olid ju minu talvine armastus. Aastaajad mööduvad, ent minu süda hoiab siiski sinust nii tugevalt kinni. Mis sest, et meie leek oli üürike. Mis sest, et mina olen sinu mõtetest, sinu südamest juba ammu kadunud. Sina oled minu omas siiski veel. Pärast kogu seda aega oled ikka veel. Ma tean, et ühel päeval ma lasen sinust lahti ning endale valetamise asemel võin kindlalt öelda, et nüüd sa oled läinud. Aga enne kui see juhtub, vahetavad kõik lehed värvi ning lilled jäävad unne. Puud jäävad raagu ning tuleva talvega jäätub meie armastus.

[kajmidastuima]

Hei, aloitat pienellä äänellä.

Mitä sinä täällä, mumisen. Sinun pitäisi olla bordellilla, tänäänhän… miten sinä…

Jotenkin sinä olet paennut norsunluutornistasi ja murtautunut asuntooni. Tiukut vettä parketille.

Katselen totista hahmoasi kyynärvarren alta. Vastaat silmäilyyni jostain luonnottoman korkealta, asuntoni ikkunaan ropahtelevan sateen yläjuoksulta, ellen sitten itse ole vajonnut normaaliakin alemmas, varjon nielemäksi Varjoksi sängyn alle. Kohmelon mustat kourat ainakin tavoittelevat minua sinne. Liekö minun taivuttava? Siellä kirkkautesi ei raastaisi rintaani näin kovin…

Olet seksikäs, soperran toivottomasti.

Sinä olet taas ihan sekaisin, toteat.

Olenko? Mutta ei kai sillä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä sinä olet…

Heilautat märän tukkasi olkasi taa. Liike kieppuu päässäni. Onko sinulla, mutiset, siis joku… vesifetissi tai jotain?

Erityisempää. Sadefetissi, vastaan.

Teoksesta Maailman vanhin tarina, Kaj Midas Tuima, Books on Demand 2024

[uuniluuta]

"Avioliitto, lapseni, on vakava asia. Siitä voi tulla maanpäällinen taivaamme, mutta myöskin helvettimme. Oletko ajatellut sitä, lapseni?"

"Olen, setä." Se oli totta. Olinhan aikonut järjestää avioliittoni Latvalle helvetiksi, ja ulkoseurakunnista oli luvattu apua.

"Vaimoke" on oikeasti aivan loistava kirja. Kirjeromaani saattaa olla "naisten laji", mutta siinä(kin) Hilja Valtonen on verraton.

Nti.Trastevere

olisipa "järeä tykistö"

P. S. Ei ole teokseen pohjautuva elokuvakaan yhtään hullumpi, nimikkobiisi on aikamoinen korvamato. Ja onhan Tauno Palo aika ihana...

[heleriinlass]

Ma tahan teha klišeed

Ma tahan teha klišeed. Ma tahan sõita jalgrattaga Amsterdammis. Tahan nautida prantsuse croissante Eiffeli torni all, süüa pitsat ja sõimata itaalia keeles Itaalias, juua end Vegases sodiks, minna Broadwayle New Yorgis, seigelda alpides ja helisedes laulda muusikat Austrias, näidelda Hollywoodis, juua teed Inglismaal ja tähistada St.Patricu päeva Iirimaal, ujuda soojaveeallikates Islandil ja jalutada Hiina müüril. Minna kohta, kus muru on rohelisem ja taevas sinisem. Nautida Jaapani kirsipuuaeda ja palvetada Indias, avaldada armastust Pariisis ning nautida Belgia šokolaadi ja vahvleid. Minna Riosse ja tantsida, kuni ma olen hull ning leida arm esimesest silmapilgust ja öelda sulle 7-s keeles, et igatsen, sõita gondlitega Veneetsias ja minna safari Aafrikas ning sõita paadiga Niagara joa all ja saada läbimärjaks, visata värviliseks teisi hingi Holil, laulda enda hääl ära laulupeol ja hu��pata üle lõkke Jaanipäeval, minna randa ning süüdata tuli öösel, kui augustikuised tähed sillerdavad pea kohal ja joosta põldude vahel, kartmata vabadust ja tunnetada seda rõõmu, mis on liiga hea, et tõsi olla, sõita suvel autoga Lõuna - Eestis ringi ja jalutada lumises vanalinnas. Ujuda Pärnus, röhutada “ö” tähte Saaremaal ning olla tundide kaupa saunas. Nautida pannkooke Kanada vahtrasiirupiga ja süüa tulist toitu Tais, kuni ma enam ei tunne oma suud ja jalutada tänaval, kui ülevelt sajab paksu-paksu lund, juua tohututes kogudes saksa õlut Octoberfestil ja lasta vastlapäeval kõige pikem liug, et tulevik tuleks ikka helge ning värvida mune lihavõtetel ja tantsida jalad valusaks tantsupeol ning soovida, et aeg jääks seisma. Minna tülli ja tekitada draama ja joosta sulle järele ning öelda, et asi pole sinus vaid minus ja suudelda, kui väljas kallab nii, et lõppu pole näha, visata puruks taldrikuid, sest viha saab võitu, aga ikkagi soovida sulle head. Juua end purupurju, sest maailm vihkab mind ja sattuda kaklusesse ning minna koju sinise silmaga, kuid lohutada end sellega, et küll pulmadeks paraneb ära ja istuda katusel ja nautida langevaid tähti, kaotada mõistus vana-aastaõhtul ja teha lubadused uueks aastaks, kuigi ise sa tead, et sa vaevalt ehk täidad neid, nutta nagu hull, kui ma kirjutan sulle. Tahan avastada maailma, unistada suurelt, naerda nii, et mul on kõhulihased valusad, nutta nii, et tunnen nende söövitust enda põsel, olla õnnelik ja ehk natuke armastada. Ma tahan teha klišeed. Ma tahan teha klišeed Sinuga.

[brrrrrism]

"Monument" - Enn Vetemaa

“Monument” – Enn Vetemaa

Kirjastus: Eesti Päevaleht

Lehekülgi: 188

Ilmumisaasta: 2009

Lugesin selle teose kohta juba eelmainitud raamatust “Eesti 101 kirjandusteost”, kuid lisaks “Monumendile” on samade kaante vahel ka Vetemaa teine lühiromaan “Pillimees”. Kaks väga ümaralt sada lehekülge pikad lood on kohati üpris sarnased, räägivad siiski põhiliselt kuidas, miks ja mis hinnaga inimesed endid maha müüvad. Ja tegemist ei…

[helgisaldo]

Photos: Alana Proosa

[paradoksidemixtape]

Õudusunenägudest tuleb ärgata

Töötan raamatupidajana ja koostan terve päev exeli tabeleid. Vahepeal mängin online pokkerit või solitairi. Olen koos Lauriga Vändrast, sest ta on ainuke, kes mulle tähelepanu pöörab ja ta isegi ei tea, kes on Chopin ja ta pole kunagi kuulanud Vihmapiiskade prelüüdi ja ta ei kirjuta mulle luuletusi ja ta ei loe mu luuletusi, kuigi ütleb, et ta loeb ja ta töötab kuskil kontoris, firmas, mille nime ma unustasin pärast 1. kohtingut ja ta räägib targa näoga lolli juttu, aga kui me kinos käime, siis me loobime üksteist popkorniga ja naerame lamedate naljade üle ja ma korraks arvan, et elu polegi nii hull, kuid siis sõidame autoga tema juurde ja ma hakkan filosofeerima filmi üle ja ta ütleb mulle, et ma olen palju ilusam, kui ma vait olen. Ja siis ma naeran selle peale, kuid tegelikult kukub kogu mu maailm kokku ja ma tahan nutta, sest kõige hullem, mida mulle öelda sai, öeldi. Talle ei paku huvi minu m��istus, minu mõtted. Ma ütlen, et ta mu koju viiks ja siis ma istun peegli ees ja vaatan endaga tõtt ja ma võtan ennast kokku. Järgmine päev ma lähen temast lahku, vahetan tööd, võtan isalt laenu ja kolin Tartusse. Käin lahedates kohvikutes, kirjutan rohkem kui ma kunagi varem olen kirjutanud ja ootan oma tõelist armastust. Mitte tähelepanu. Selle saan ma kassilt, mille ka endale võtan.

-PP