#poika on tullu kotiin

[naniyo]

Me watching Käärijä perform live today

[drugsforaddicts]

Poika on tullu kotiin 💚

[meikamatadori]

Käärijä ft. KähinäPate - Fantastista (translation, analysation & explanation)

fyi, I’m just a fan wanting trying to translate a difficult language so everyone can understand. I’m not a professional translator and there is bound to be mistakes and room for improvement

Verse 1, Käärijä

En pidä bileit ku naapurit vetää sikeitä/

I don’t host parties when my neighbours sleep

Ei oo välejä viileit ku pidän mun liikkeet sileinä/

There’s no cool intervals* when I keep my moves smooth

Aiheutan mielipiteitä ja jengi tsiigaa mua kireenä/

I cause opinions and people look at me [while] uptight

��lä heitä mua kivellä kohti josset sä liketä/

Don’t throw a stone at me if you don’t like [me]

Jos näät mut livenä poika muistat mun nimen/

If you see me live, boy you remember my name

Se on uhka, jos päästät tän jäbän tääl tänää volaa säätää/

It’s a threat, if you let this dude adjust the volume here today

Se on uhka, sillä tää jäbä ei tullu tänne asti äänt’ säästää/

It’s a threat, because this guy didn’t come this far to save [his] voice

Se on uhka, ku absintti ku mä tuun sillon riski on maksimi/

It’s a threat, like absinthe when I come, [then] the risk is maximum

Mulle riski ei aiheuta paniikkii/

To me, risk doesn’t cause panic

Joten tarrasen härkää sarvist kii/

So I’ll grab the bull by the horns

Se on uhka, ku pottatukka plus pikkutakki vihast viestii pukkaa/

It’s a threat, [when a] bowlcut plus [a] blazer, angry messages incoming

Älä hyppää mukaan jos pelkäät junkkaa, mee muualle humppaa/

Don’t jump in if you’re scared of jungle music, go humppa* somewhere else

IFK:n paidal fleksaus narrikatsomon laidal/

[in] IFK* shirt, flexing by the jokerstand*

Se on pikkuriski siihen verrattuna ku meikäpoika on paikal!/

It’s a small risk compared to when this guy* is present!

Chorus, Käärijä & KähinäPate

Hyvii hommii!/

Good things!*

Vaik tulee paskaa niskaan/

Even when shit pours* on your head*

On kaiketi mahollista saada sandaalista/

It’s possible to get [hit]* by a sandal

Eikä täl liksal oo nii paljon fuckin’ brassaamista/

And with this salary there’s not much to brag about

Mutta silti tää on nii fantastista!/

But still this is so fantastic!

Hyvii hommii!

Good things!

Verse 2, Käärijä

Hyvii hommii, vaikka mullei kulta korista mun korvii/

Good things, even if gold doesn’t garnish my ears

Hyvii hommii, vaikka mullei kulta somista mun sormii/

Good things, even if gold doesn’t decorate my fingers

Ja sillon tällön on keikan jälkeen syy koukkasta Jorvin kaut’ kotiin/

And every now and then, there’s reason to go through Jorvi* when going home*

Sillä yleisöön monta kovakouraista monnia sopii/

Because many rough rookies* fit in the crowd

Älä heitä tuopilla tai tuolilla/

Don’t throw a pint or a chair [at me]

Mut jos oot sillä päällä ni mä väistän ne ku luodin/

But if you happen to be in that mood, I’ll dodge them like a bullet

Ja ku mä poistun täst’ puodista/

And when I leave this boutique*

Vaatteet riekaleina se menee muodista/

Clothes shredded - it goes [by] fashion

Se on tän alan yks parhaista puolista/

It’s one of this profession’s best sides

Chorus, Käärijä & KähinäPate (no translation)

Hyvii hommii!/

Vaik tulee paskaa niskaan/

On kaiketi mahollista saada sandaalista/

Eikä täl liksal oo nii paljoo fuckin’ brassaamista/

Mutta silti tää on nii fantastista!/

Hyvii hommii!/

Chorus 2, Käärijä & KähinäPate

Niin fantastista! (Mitä vittuu, häh mitä mitä!)/

So fantastic! (What the fuck, huh what what!)

Mä tiesin et tää on vaarallista ku aloin tekee tätä (ku aloin tekee tätä!)/

I knew it’s be dangerous when I started doing this (when I started doing this!)

Ja ne varotteli tästä ammatista ku aloin tekee tätä (ku aloin tekee tätä!)

And they warned me about this profession when I started doing this (when I started doing this!)

Mutta en paina stoppii vaa painan mikkikoppiin/

But I won’t press stop instead I go* to micbooth

Ja vaikka pienissä piireissä tulee paskaa niskaan/

And even when in small circles, shit pours* on your head

Silti tää on nii fantastista!/

Still this is so fantastic!

Hyvii hommii!/

Good things!

Verse 3, KähinäPate & Käärijä

Kuka mä olen mies joka kypsynyt toteen/

Who am I, man matured into truth

Et harval jäljellä järkeä sanois mitä ne hokee/

Only few have [some] sense left in [their] words about what they’re repeating

Ja tähän väsynyt olen siks muutost vailla ku SOTE

And I’m tired of this, without change like SOTE*

Biisit nii väkisi väännettyjä ku fistingi pokessa joten/

Songs so forcedly twisted like fisting in porn so

Ei nii kaksista mut Käärijä ja Kähinä on tatsissa/

Not so good but Käärijä and Kähinä are in touch*

Viidakkorumpujen tahdissa vittuun muut lavalt passittaa/

In jungledrums’ rhythm, everyone else passed from the fucking stage

Ku astutaan geimeihin syntyy reiveihin mayhemit/

When we step into the game, [it] creates mayhem in raves

Sillä nälkä nii kova et jopa Pynnösen Jesse jää tokaks (se jää tokaks, se se jää tokaks)/

Because [the] hunger is so big that even Pynnönen’s Jesse* stays second (he stays second, he he stays second)

Chorus, Käärijä & KähinäPate (no translation)

Hyvii hommii!/

Vaik tulee paskaa niskaan/

On kaiketi mahollista saada sandaalista/

Eikä täl liksal oo nii paljoo brassaamista/

Mutta silti tää on nii fantastista!/

Hyvii hommii!/

Chorus 2, Käärijä & KähinäPate (no translation)

Niin fantastista! (Mitä vittuu, hä mitä mitä!)/

Mä tiesin et tää on vaarallista ku aloin tekee tätä (ku aloin tekee tätä!)/

Ja ne varotteli tästä ammatista ku aloin tekee tätä (ku aloin tekee tätä!)/

Mutta en paina stoppii vaa painan mikkikoppiin/

Ja vaikka pienissä piireissä tulee paskaa niskaan/

Silti tää on nii fantastista!/

Hyvii hommii! (no mitä!)/

Mä tiesin et tää on vaarallista ku aloin tekee tätä (ku aloin tekee tätä!)/

Ja ne varotteli tästä ammatista ku aloin tekee tätä (ku aloin tekee tätä!)/

Mutta en paina stoppii vaa painan mikkikoppiin/

Ja vaikka pienissä piireissä tulee paskaa niskaan/

Silti tää on nii fantastista!

Still this is so fantastic!

—————

Ei oo välejä viileit ku pidän mun liikkeet sileinä

There’s no cool intervals* when I keep my moves smooth

I struggled with this one quite a bit - but I think that he means that in his songs and gigs there will be no cold/stiff/cool gaps -> He’s good at keeping the audience/listener engaged so he’s not ”cool” (instead hot?)

Älä hyppää mukaan jos pelkäät junkkaa, mee muualle humppaa

Don’t jump in if you’re scared of jungle music, go humppa* somewhere else

Humppa is a type of finnish music. It’s related to jazz and very fast foxtrot. Humppa is also the name of a few social dances danced to humppa music. It’s more popular and associated with older people (as it’s first types were ’invented’ in early 1900s)

IFK:n paidal fleksaus narrikatsomon laidal

[in] IFK* shirt, flexing by the jokerstand*

IFK is a icehockey team from Helsinki (close to Vantaa). The ”flexing by the jokerstand” is a dig at another finnish ice hockey team: Jokerit (Jokers) and their logo is a jester.

Se on pikkuriski siihen verrattuna ku meikäpoika on paikal!

It’s a small risk compared to when this guy* is present!

”Meikäpoika” lit. translation ”me-boy/guy/dude”. Meikä is a common prefix when you want to stress that it’s you. Usually used in humorous context.

The way that it ties to the previous line, is that it’s a smaller risk to have a rival team’s icehockey jersey in the said rivals (fan) audience than having Käärijä around.

Hyvii hommii!

Good things!*

Homma has many meanings. In different contexts, it can mean business, [some] things or even nonsense.

It depends on the context, you can ask someone ”Mikä homma?” and it can be interpreted as ”What’s up?”, ”What’s the problem?”, ”What is this [nonsense]?” - so it’s a very versatile word :D

In this context, it’s more like ”Good things”

Vaik tulee paskaa niskaan

Even when shit pours* on your head*

I struggled with this one too, because niska actually means nape (the back of your neck) and the verb tulee (tulla) means coming - but the sentence ”tulee paskaa niskaan” means more like that you get shat on.

On kaiketi mahollista saada sandaalista

It’s possible to get [hit]* by a sandal

Saada means get (like gifted), but it’s also used in various context like ”saada turpaan” - to get beaten up.

Ja sillon tällön on keikan jälkee syy koukkasta Jorvin kaut’ kotiin

And every now and then, there’s reason to go through Jorvi* when going home*

This was so difficult to translate and get the message across. Koukata means to take a sidestep, in this it means to take an excess trip before going home.

Jorvi is a hospital in Espoo.

Sillä yleisöön monta kovakourasta monnia sopii

Because many rough rookies* fit in the crowd

Kovakourainen means rough in a physical way. Monni is a common term when describing conscripts (in basic training) - so a rookie but it can also just be used as a dig.

It ties in with the previous bar - sometimes Käärijä has to go to the hospital because some people in the audience get a bit rough with him.

Ja ku mä poistun täst’ puodista

And when I leave this boutique*

Puoti is sometimes used to describe a bar or a club because they’re small places, like a boutique.

Mutta en paina stoppii vaa painan mikkikoppiin

But I won’t press stop instead I go* to micbooth

Painaa ”Press” is another word with multiple meanings - depending on the context. Here it’s a little wordplay.

He doesn’t press stop [button] - instead he will press (go) into the micbooth.

Painaa, painella jonnekin means to go somewhere, usually aggressively.

Bonus: painaa can also mean shagging lol

Ja vaikka pienissä piireissä tulee paskaa niskaan

And even when in small circles, shit pours* on your head

Again with the shit pouring - in small (social) circles he’s getting shat on.

Ja tähän väsynyt olen siks muutost vailla ku SOTE

And I’m tired of this, without change like SOTE*

Kähinä is tired of other rappers saying a lot without meaning anything - the (rap) scene is without change like SOTE.

SOTE (Sosiaali-, ja terveydenhuolto ”Social and healthcare”). SOTE-uudistus (reform) was a thing in Finland that took a very long time to put into action and it almost seemed like it will never happen.

Ei nii kaksista mut Käärijä ja Kähinä on tatsissa

Not so good but Käärijä and Kähinä are in touch*

Kaksinen means good but in an inversed way ”Not good”.

Tatsi is another word with multiple meanings - depending on the context …

Here it means that both Käärijä and Kähinä are in touch -> in the way that they are both fit (they have good touch). Usually used as a term in sports.

Sillä nälkä nii kova et jopa Pynnösen Jesse jää tokaks (se jää tokaks, se se jää tokaks)

Because [the] hunger is so big that even Pynnönen’s Jesse* stays second (he stays second, he he stays second)

Jesse Pynnönen is a finnish youtuber known for his insane calorie challenges, (like trying to eat 50 000 kcal in a day?!)

So here Kähinä’s and Käärijä’s hunger (for greatness) is so big that even Jesse can’t beat them.

—————

Wow, that was a long one! Thank you for reading this far and I hope this will shine some light onto Käärijä’s incredible wordplay and bars.

If you have a better way to express something or a better explanation, please do comment or reblog it.

I have never translated a full song before and as we’ve noticed finnish is full of words that have multiple meanings only differing on context - but when translating, pretty much every single context is important.

Stay fantastic ;) - Max

[hehkuvamyyhapero]

nyt pooika saunoo, se kylpee se laulaa se huutaa, kannusta samppanjaaa, meidän poika on tullu kotiin

nyt pooika saunoo, se valvoo se riekkuu ja rällää, katseella mälläää, meidän poika on tullu kotiin

[trevardes]

Joulukalenterific: Sinut vain, ja aikaa (luukku 8)

Tämän luukun sanamäärä: noin 1200

Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.

AO3 linkki: https://archiveofourown.org/works/16800100/chapters/39716946

Luukun summary: Lehto huokaisee ja vastaa puhelimeen. “Hei. Sori että kesti, Rahikainen häiritsi.”

Kaarna naurahtaa. “Eipä mitään, ei minulla mikään tulipalokiire ole. Mitäs sinulle kuuluu?”

Tämä on sitten pelkkä sosiaalinen puhelu. Onkin kulunut jo aikaa siitä, kun ukko soitti ihan vain turhia höpistäkseen, joten sillä on varmaan kertynyt valtava määrä kuulumisia, jotka se haluaa jakaa.

***

Luukku 8 - Lauantai

Lauantaiaamuna Lehto istuu sohvalla tietokone sylissä ja hoitaa asioita. Huominen ahdistaa.

Ensimmäinen kerta meni kaikkia odotuksia vastaan ihan hyvin, Riitaojan lähellä oleminen oli jopa melkein helppoa silloin, mutta nyt koko ajatus tuntuu taas vaikealta. Lehto jännittää taas kuin hölmö teinityttö, ja on sen takia pohjattoman ärsyyntynyt itseensä.

Hän yrittää pitää itsensä kiireisenä, jottei joutuisi ajattelemaan huomista. Hän maksaa sähkölaskun vaikka eräpäivä vasta kuun loppupuolella. Tilaa netistä proteiinijauhetta ja uudet painavammat käsipainot. Käy samalla sähköpostisotaa pomon kanssa vuoroista, sillä hän ei voi olla jouluaattona töissä. Kaarnat haluavat hänet kuitenkin kylään, ja pakkohan hänen on mennä. Hän ei myöskään halua olla aattoa töissä siksi, että kaikki työkaverit ovat silloin aivan erityisen rasittavia. Lehto ei jaksa niiden valitusta siitä, että voi voi kun pitää olla töissä aattona. Hän ei yleensäkään ymmärrä niitä, sillä jos kerran ottaa sen vuoron ja saa siitä ihan hyvät korvauksetkin, niin miksi pitää vielä marista ja häiritä muitakin. Helvetin nössöt.

Toisaalta tämä pieni puuhastelu on hyödyllistä, sillä se kuluttaa aikaa. Lehto pelkää huomista, mutta toisaalta on noloa, miten innolla hän sitä odottaa. Hän haluaa, että olisi jo sunnuntai, eikä oikein kestä itseään.

Rahikainen keskeyttää Lehdon keskittymisen tullessaan kotiin vähän ennen yhtätoista. Lehto huomaa heti, että sillä ei ole kaikki hyvin. Jos kaikki on normaalisti, se ei koskaan tule Lammion luota kotiin näin aikaisin.

Rahikainen kolisee eteisessä, paiskoo ovia ja ilmestyy olohuoneeseen surkean näköisenä. Se jättää takkinsa ja laukkunsa pitkin lattioita ja lysähtää sohvaan Lehdon viereen. Ilme on kuin maansa myyneellä; alahuuli on mutrulla ja siniset säihkysilmät hyvin suuret ja surulliset.

Lehto kerää itseään hetken ja tuuppaa sitten Rahikaista hellästi kyynärpäällä. “Mikäs?”

Rahikainen huokaisee ja hymyilee vähän itseironisesti. Laskee ihan hetkeksi poskensa nojaamaan Lehdon olkapäähän. Hän nousee pian pois, koska tietää, ettei Lehto oikein kestä tällaista pidempään, mutta Lehdolle jää eleestä kuitenkin outo olo. Hän ei oikein ymmärrä, miten hän on sellainen ihminen, jolta Rahikainen voi hakea lohtua.

“Lammioko?” hän kysyy jäyhästi. Kukaan muu ei vaikuta Rahikaiseen noin paljon, ei saa häntä noin näkyvästi pahalle mielelle. Lehto kokee lievää murhanhimoa. Mitä vittua se kekkuli-heikki on mennyt tekemään?

“Joo, mut ei mittään vakavaa. Sitä sammaa vanhaa. Mie halluun liikoja, kaikenlaist mitä hiän ei voi antaa koska. Koska isä, koska työ, koska ura ja suku ja vittu ihan kaikki.”

Lammio ei siis sentään ihan tarkoituksella ole satuttanut Rahikaista, kai. On vain paskaa tuuria, että Rahikainen, johon kaikki rakastuvat mutta joka itse ennen ei rakastanut ketään, on nyt mennyt retkahtamaan juuri tuollaiseen tyyppiin. Niin kunnolliseen ja ärsyttävän viralliseen.

“Se on paskiainen”, Lehto tarjoaa, ja Rahikainen naurahtaa surumielisesti, pudistaa päätään.

“Se minnuu just vituttaakin, kun ei se oikeesti oo. Sen isä kyl on, mutta ei se suostu myöntämään sitä, kun se on pikkusesta asti ehdollistettu semmoseen ajatusmaailmaan.”

Lehto tuhahtaa. “Se on kolmekymppinen. Sillä on omat aivot, oli lapsuus millanen tahansa.”

Rahikainen huokaisee. “Niin kai. Kyl mie yritin tästä taas puhhuu, mut ei siitä mittään tullu. Päädyttiin sitte vuan sänkyyn, ja kai se kuvittelee, että miun kanssa kaikki selvii sillä.”

Se vaikuttaa oikeasti loukkaantuneelta ja surulliselta, ja Lehdon olo on hyvin vaivaantunut. Ei hän osaa tällaisesta puhua, ei ole mikään romantikko. Hän kuitenkin näkee, että Lammio satuttaa Rahikaista, ihan typeristä syistä. Se on perseestä, ja saa Lehdon pitämään Lammiosta vielä vähemmän kuin ennen. Hänen mielestään koko tyyppi on rasittava ja kummallinen. Kuka vittu jaksaa aina välittää niin helvetin paljon muiden mielipiteistä?

He istuvat hiljaa pitkän hetken. Lehto ei osaa tätä, eikä Rahikainenkaan sano mitään. Se nostaa jalat sohvalle ja halaa polvet rintaansa vasten. Näyttää hetken niin nuorelta ja epävarmalta, että Lehdon tekee mieli lyödä jotain, mieluiten Lammiota.

Hän aikoo juuri päästää suustaan jotain typerää, kun hänen puhelimensa soi. Hän kaivaa sen taskusta ja Rahikainen kuikkii näyttöä kiinnostuneena.

“Kaarna”, Lehto selittää.

Rahikaisen kasvoille syttyy pieni hymy. “Oi. Käske antaa Airalle suukko miun puolesta!”

Lehto pyöräyttää hänelle silmiään ja on jo vastaamassa, kun Rahikainen kysyy vielä missä Määttä on. Näköjään se on nyt sellaisessa mielentilassa, että tarvitsee välttämättä seuraa.

“Se nukkuu vielä”, Lehto kertoo. Rahikainen näyttää heti valmiilta menemään ja käpertymään Määtän kylkeen vällyjen väliin, mutta Lehto pysäyttää hänet vielä.

“Jos menet sinne niin varaudu, että Lahtinen on siellä myös.”

“Mikskäs se minnuu estäis. Yrjöhän on varsin kommee poika”, Rahikainen virnuilee, nousee ylös ja hiipii Määtän huoneeseen. Lehto ei jaksa estellä, Määttä hoitakoon asian. Omapa on vikansa, jos ei ole lukinnut ovea.

Lehto huokaisee ja vastaa puhelimeen. “Hei. Sori että kesti, Rahikainen häiritsi.”

Kaarna naurahtaa. “Eipä mitään, ei minulla mikään tulipalokiire ole. Mitäs sinulle kuuluu?”

Tämä on sitten pelkkä sosiaalinen puhelu. Onkin kulunut jo aikaa siitä, kun ukko soitti ihan vain turhia höpistäkseen, joten sillä on varmaan kertynyt valtava määrä kuulumisia, jotka se haluaa jakaa.

“Ei mitään ihmeellistä”, Lehto valehtelee.

Kaarna alkaa selittää jotain vaimonsa uudesta maalausharrastuksesta, ja Lehto menee keittiöön hakemaan mukillisen glögiä. Hän lämmittää sen mikrossa, ja ehtii juuri parahiksi eteiseen nähdäkseen kuinka Rahikainen lentää ulos Määtän huoneesta. Hetken kuluttua sitä seuraavat paidaton, unisen näköinen Määttä ja pörröpäinen Lahtinen, joka kiskoo housuja jalkaansa ja kiroilee Rahikaiselle herätyksestä. Ne suunnistavat kaikki keittiöön, ja Lehto seuraa ovensuusta huvittuneena kuinka Rahikainen alkaa huonolla menestyksellä tehdä puuroa. Lahtisen on lopulta pakko mennä auttamaan, ettei Rahikainen tuhoa koko keittiötä. Määttä istuu pöydän ääreen ja vaikuttaa saman tien vaipuvan takaisin horrokseen.

Lehto palaa glöginsä kanssa olohuoneeseen ja istuu takaisin sohvalle. Kaarna kysyy töistä ja kuuntelee ihmeen kiinnostuneena, kun Lehto kertoo vähäsanaisesti uudesta työkaverista ja loppukuun vuoroista.

“Mitenkä aatto? Minä ajattelin laittaa kinkun niin, että se olisi siinä neljän aikaan valmis, että sen jälkeen sopii tulla syömään. Ja Aira haluaa sitten illalla mennä käymään haudoilla.”

Jaaha, siinä siis koko soiton perimmäinen syy. Aira on varmaan laittanut miehensä asialle, käskenyt varmistamaan, että Lehto ilmestyy paikalle. Kaarna ilmaisee asian ilmoitusluontoisesti, olettaen, että tietenkin Lehto tulee, sillä eihän hänellä voi olla elämässään mitään parempaa sisältöä kuin tuijotella Kaarnojen naamoja.

Ei hänellä olekaan, mutta ei sellaista nyt ääneen sanota.

“Kai minä ehdin”, Lehto lupaa. “Sain sen vapaaksi. Välipäivät on sitten töitä.”

“Niinpä tietysti. Me lähdetään uudeksi vuodeksi Airan kanssa Kanarialle, saat sitten keksiä jotain, mitä haluat sieltä tuliaisiksi. Ajateltiin ensin kysyä sinuakin mukaan, mutta et taida oikein noista lämpimämmistä maista välittää.”

“En niin”, Lehto sanoo painokkaasti. Aatto vielä menee, mutta kokonainen parin viikon loma ulkomailla vanhusten kanssa olisi liikaa. Tuskin heistä kukaan olisi sen jälkeen enää järjissään.

Tärkein asia on hoidettu, ja Kaarna palaa höpöttämään omasta työstään ja siitä kuinka heidän pitää joskus lähteä yhdessä hiihtämään ja pilkille ja tekemään ties mitä muita miehekkäitä, hiukan kiusallisia isä-ja-poika -aktiviteetteja. Lehto siemailee glögiään ja torjuu kaiken tämän. Hänen vaikeutensa saa Kaarnan nauramaan huvittuneesti.

“Joo joo. Aattona sitten nähdään”, se vielä varmistaa.

“Joo. Rahikainen käski pussata Airaa sen puolesta. Ja terveisiäkin saa varmaan kertoa.”

Kaarna nauraa ja lupaa tehdä työtä käskettyä. He lopettavat puhelun, ja Lehto huokaa helpotuksesta. Keittiöstä kuuluu hyväntahtoista kiistelyä, ja ilmassa leijuu puuron ja kahvin tuoksu. Lehto juo glöginsä loppuun ja menee itsekin ruuan toivossa toisten luo keittiöön.

[kelkkamonologi]

En saa silmiäni irti susta (1/x)

Tätä ei pyydetty, mutta tuli vaan idea :)

Hahmot: Voitto Koskela, Lammio, Akseli Koskela

Vastuuvapaus: Hahmot Väpän, en saa rahaa tästä

Disclaimer: Laitto lukio au

Voitto oli tavannut koulussa hyvännäköisen pojan, jonka tiesi vuoden vanhemmaksi, mutta silti samalla vuosikurssilla, sillä Voitto oli mennyt vuotta aikaisemmin kouluun. Joku isän todella hyvä idea. Kaverin nimi oli Mikko Lammio. Tämä oli tullut samaan kouluun abivuodeksi. Ei Voitto ollut ikinä ajatellut, että voisi ihastua samaa sukupuolta oleviin henkilöihin. Ei siitä oltu ikinä puhuttu kotona ja, jos oli, niin hyvin kielteiseen sävyyn. Kai Lammio oli jotenkin vain erityisen komea ja jotenkin paha poika, jonka ympärillä tytöt parveilivat. Ei sillä, Voitto sai oman osansa tytöistä, muttei ikinä uskaltanut tehdä aloitetta tai mennä ykköspesää pidemmälle ellei toinen osapuoli sitä pyytänyt. Ja yleensä ei ollut. Voiton ujous pidätteli häntä tekemästä suuria päätöksiä.

Eräällä kurssilla Mikon vieressä oli tyhjä paikka ja Voitto tiesi, ettei kavereita ollut samalla kurssilla. Hän keräsi kaiken rohkeutensa ja käveli tämän viereen. ”Onks tässä vapaa paikka?” Voitto kysyi ja ennen kuin sai vastauksen, hän istui alas. ”Kai se sitten on. Turha kurssi, sano minun sanoneeni. Ketä kiinnostaa joku saatanan filosofia? Eikö yksi pakollinen riitä?” Mikko hymähti ja katseli Koskelan profiilia. Lähes täydellinen, ainoat miinukset lätkäjätkätukasta ja siitä, että kello oli oikeassa ranteessa eikä vasemmassa. ”Ei mua ainakan. Sen takia mä olen viivytelly tän kurssin ottamista abivuodelle. Varmaan tota opee kiinnostaa.” Voitto hymyili ujosti ja alkoi kirjoittaa paperille muistiinpanoja. ”Sinä olet vasenkätinen?” Mikkoo kysyi ja sai selityksen, miksi Koskelan kello oli oikeassa ranteessa. ”Juu… Ainoo meitin perheessä. Tiedä sitte, että miks.” Voitto hymähti. ”Voitto ja Mikko! Hiljaa siellä takapenkissä tai lennätte ulos luokasta ja näin ollen kurssilta.” opettaja sanoi. Mikko hymyili Voitolle ja kirjoitti lapulle: ’Vaikutat kivalta. Ruokkiksella tulet kanssani samaan pöytään.’  Voitto nyökkäsi vastaukseksi.

Koko loppupäivän Mikko ja Koskela puhuivat asioista ja huomasivat, että heillä oli paljon yhteistä. Urasuunnitelmat niin ja näin, samoja kursseja, samanlainen tyylitaju. Mikko kuitenkin osoitti, ettei pitänyt Koskelan hiuksista. Tämä vastasi jotain, että joukkueen sääntöihin liittyi kasvattaa hiuksia kauden loppuun asti. Miko hyväksyi selityksen ja pyysi Voiton koulun jälkeen kahville. Mikko oli juuri saanut ajokortin ja oman auton ja hänellä oli jokin pakko esitellä Mersuaan. Tottakai Voitto suostui lähtemään kahville, vaikka se tarkoitti, että pitäisi lainata Akustilta rahaa. Vaikkei kummisedällä ollut rahasta pulaa, Voitto ei aina kehdannut pyytää tältä rahaa. Isältä rahaa oli turha pyytää, mitä nyt poika sai parikymppiä kuukausirahaa, joten oli pakko turvautua Akuun.

Mikko pysäköi A-sarjan Mersunsa kauppakeskuksen eteen ja nousi autosta. Oli tuulinen lokakuinen iltapäivä ja hän korjasi kaulahuiviaan. Voitto nousi autosta ja veti pipon paremmin päähänsä. He kävelivät kauppakeskukseen sisälle ja kahvilaan. Voitto ei juonut kahvia, vaan otti limsan ja berliininmunkin. Mikko otti kahvin ja korvapuustin. He istuivat pöytään, jossa oli kaksi tuolia. Ei kukaan pääsisi häiritsemään.

”Kuis sä muuten vaihdoit abivuodeks kouluu?” Voitto haukkasi berliininmunkkiaan. ”Isäni työn takia… Koko ajan pitää muuttaa ja nyt sitten Tampereelle. Helsingistä tänne. Armeijassa hän on töissä ja kai haluaa minutkin sinne…” Mikko kohautti olkiaan. ”Siistiä. Haluukko sä sitä?” Voitto kysyi ja Mikko pudisti päätään. ”En tiedä vielä. Intissä sen varmaan näkee. Ja ellen muuten pääse AUKiin ja RUKiin niin isä puhuu minut sinne. Mutta… tällä hetkellä suunnitelmissani on jotain politiikkaan liittyvää… Ehkä jopa valtiotieteitä ja sieltä eduskuntaan ja presidentiksi. Entä sinulla?” Mikko otti nahkatakkinsa pois päältään. ”Kaikki ihan auki. Vähän houkuttelis lähtee pelaan rapakon taakse yliopistosarjaa, mutta sitä ennen pitäs hoitaa intti alta pois. Veli on intissä tällä hetkellä ja luultavasti vaan kuus kuukautta.” Voitto hörppäsi limsaansa. ”Kuulostaa hyvältä. Ammattilaiskiekkoilija?” Lammio hymyili kahvikuppinsa takaa. ”Ei taida rahkeet riittää. Ja mistäs sitä tietää, jos tässä tapahtuu joku loukkaantuminen tai jotain.” Voitto virnisti. ”Niin. Eikös se niin mene, että urheilija ei tervettä näe?” Mikko nyökkäsi. ”Vähän joo. Mut sen mä sanon, että maatila jää Junnulle.” Voitto sanoi itsevarmasti.

Mikko vei Voiton Pentinkulmalle. Voitto kyllä sanoi ottavansa bussin, mutta Mikko oli herrasmies ja vei hänet kotiin. Ja vaikkei Mikko sitä ääneen sanonut, Voiton kanssa oli mukavaa jutella. Aika tuntui pysähtyvän. Ja Mikon teki mieli nähdä Tampereen lähiseutua ja niitä paikkoja, joissa hänen kaverinsa asuivat. Aina uuteen paikkaan muuttaessa hänellä oli pakkomielle nähdä kaveriensa kotiolot. Oliko muillakin erittäin tiukka ja kuria pitävä isä, mutta samaan aikaan rakastava ja ymmärtäväinen äiti. Lähes kenelläkään ei, mutta Mikon oli pakko saada tietää muiden vanhemmista.

Voiton kohdalla tilanne oli toisin. Isä oli pihalla ja oli heti mulkoilemassa valkoista, uudenhohtavaa autoa, joka kaarsi pihaan. Voitto kiitti Mikkoa kyydistä ja käski lähteä nopeasti ennen kuin isä tulisi huutamaan. Oli kuitenkin liian myöhäistä. Akseli Koskela oli huomannut auton ja poikansa nousevan sen kyydistä. Mikko ei kehdannut lähteä.

”Kenes kyydillä sä kotio tulet? Näköjään jonkun porvarin lapsen.” isä tiuskaisi. ”Öh… Mikon. Ja älä ny siittä huuda, että mulla on kavereita, joilla on auto.” Voitto räpläsi reppunsa hihnaa ja huomasi sen olevan melkein katki. Pitäisi pyytää Akua ostamaan uusi. ”Olen Mikko Lammio, herra Koskela. Sain noin kuukausi sitten kortin enkä ole tehnyt liikenteessä mitään rikkeitä. Inssi meni ensimmäisellä läpi. Poikasi on turvallisissa käsissä. Isäni maksaa bensat, ettei siitä tarvitse huolehtia.” Lammio selitti. ”Selvä. Ja Voitto, sisälle tekeen läksyt. Niinkun olis jo.” Akseli tiuskaisi. ”Kiitti kyydistä. Nähään huomenna.” Voitto hymyili Mikolle ja lähti sisälle.

Voitto googlaili yön pimeinä tunteina seksuaalisesta suuntautumisesta ja tuli tulokseen, että hän oli luultavasti biseksuaali. Tai sitten Mikko oli vain joku hyvännäköinen kaveri, muttei mitään vakavampaa. Voitto tiesi, ettei sitä otettaisi hyvällä vastaan. Olla nyt jotain muuta kuin mies ja hetero. Hän eksyi googlailemaan lisää aiheesta ja sai tietää vaikka ja mitä. Miksei näistä asioista puhuttu kotona tai koulussa? Voitto lähetti Vilholle viestin, hyvällä tuurilla tämä oli vielä hereillä. Voitto katsahti kännykkänsä kelloa, 0:40. Onneksi ei ollut kovin aikainen herätys. Hän oli salaa iloinen, että oli pari viikkoa sitten murtanut kylkiluunsa eikä se ollut vielä täysin parantunut, joten hyvillä mielin sai luistaa maatilan töistä. Vaikkei niitä syksyn tullen niin hirveästi edes ollut.

’Mä olen googlaillu seksuaalisesta suuntautumisesta. Ja kaikesta muusta mikä liittyy siihen’. Voitto jäi odottamaan vastausta ja pian saikin sen. Tai no, ei Vilholta, mutta Mikolta. Voittoa pelotti avata viesti. Mutta sen hän teki ja kivi putosi sydämeltä.

’Oletko vielä hereillä? Sitä vaan, että sinun kanssasi oli hauska viettää aikaa. Joku päivä uudestaan?’

’Joo, kyllä mä hereillä olen. Kasilta vasta herätys nii… Mutta joo oli hauska päivä! Huomenna mulla on reenit… taino fyssari ja PT. Wknd olis pelireissu mutta kattoo ny jaksaako lähtee kun ei vielä peli- tai reenilupaa 😞’

’Kuinka niin?

’Kylkiluumurtuma ja sitä pitää parannella aikansa. Fyssarin ja PT’n kans tullu hommailtuu joku viikko 🙇🏼‍♂️’

’Eikä 😟 Kai olet kunnossa?’

’Pikkuhiljaa. Huomenna pitäs päästä jäälle kokeileen’

’Koeta parantua 😌’

’Joo, kyllä tää tästä 😝’

’Hyvä. Mutta nyt kyllä pakko sanoa, että hyvää yötä 😴’

’Öitä 😇’

Voitto veti syvään henkeä. Mikko ei vihannut häntä. Se oli positiivista ja Voitolla oli helpottunut olo. Häntä väsytti, mutta oli pakko tarkistaa, että oliko Vilho vastannut. Ei tietenkään. Voitto arveli veljen jo nukkuvan Helsingin yksiössään. Ei asialla ollut kiire, joten se sai odottaa aamuun. Eikä Vilhoa viitsinyt häiritä näin myöhään. Voitto katsahti kännykkänsä kelloa, 0:55. Ja se oli pojan viimeinen muistikuva siltä yöltä ennen aamua.

Aamulla Voitto jäi makoilemaan sänkyynsä. Lihakset tuntuivat jotenkin rennoilta ja hän otti sen hyvänä merkkinä. Kunhan kylki parantuisi nopeasti ja pääsisi jäälle. Hän otti yöpöydältään kännykänsä ja katsoi ilmoitukset. Ei mitään mielenkiintoista paitsi, että Mikko oli lähettänyt snäpin pari minuuttia sitten.

Voitto avasi sen. Kuvassa Mikko seisoi peilin edessä pelkissä boksereissa ja kuvatekstinä oli ”Morning y’all assholes 😛”. Voiton teki mieli ottaa screenshot, mutta jätti sen tekemättä. Mikolla oli hyvä vartalo, mikä yllätti Voiton.

Vastapalveluksena Voitto lähetti Mikolle kuvan itsestään pelkissä boksereissa. Kuvatekstiä hän ei edes jaksanut miettiä ja lähetti pelkän kuvan. Kauaa hän ei pystynyt keikkumaan alusvaatteisillaan, kun äiti huusi aamupalalle. Nopeasti Voitto puki päälleen valkoisen t-paidan sekä neuleen, mustat farkut ja ruudulliset sukat.

Koulun pihalla Voitto huomasi Mikko ja käveli tätä vastaan. Mikko vaikutti vaivaantuneelta ja yritti vältellä Voiton katsetta. Voitto huomasi tämän ja kurtisti kulmiaan. Hän ei yhtään tiennyt, mikä Mikkoa vaivasi.

”Onks… jotain tapahtunu?” Voitto kysyi laittaessaan nahkatakkiaan naulakkoon. ”Eeeeeei… Tai siis…” Mikko nielaisi ja vinkkasi vessoille päin. Voitto kohautti olkiaan ja lähti Mikon perään. Ehkä Mikon piti vain käydä vessassa.

Mikko avasi oven vessoille ja Voitto meni perässä. Mikko katsoi, ettei ketään ollut tulossa. Hän käveli Voiton eteen, joka nojaili lavuaariin. ”Joo-o?” Voitto virnuili vähän saadakseen Mikon rentoutumaan. Yhtäkkiä Mikko painoi huulensa Voiton huulille. Voitto vastasi suudelmaan vaikka se tuli puskista. Hän arvasi nyt, mistä Mikon vaivaantuneisuus johtui.

Voitto irtautui suudelmasta vaikka se oli ihana. Piti sitä tunnillekin keretä. Mikko hymyili vähän Voitolle. ”Minä… tai siis kroppasi… Niin… Tiedät varmaan… Minun piti… Niin...” Mikko takelteli. Voitto virnuili ja nyökkäsi. ”Ei ollu mullakan kaukana. Mutta… pidetään tää salassa. Tiedä mitä tästä seuraa, jos tää tulee julki. Mutta… Jatketaan, jos sä haluat.” Voitto hymyili ja haroi hiuksensa uuteen uskoon. ”Niin. Kyllä. Kaipa se käy.” Mikko hymyili ja lähti. Hetken päästä Voitto seurasi. Kai asiat selkiytyisivät ajan kuluessa.

[neroushalvaus]

Hyvää joulua! Tästä oli tarkoitus tulla piristystä joulupäivään, mutta tulikin melkoinen annos melankoliaa. Joskus näinkin.

Genre: Raapalesarja, angst, fluff Päähenkilöt: Ei selvää päähenkilöä, jokaisessa raapaleessa eri hahmot Paritukset: Mm. Kariluoto/Sirkka, Hietanen/Vera, Tassu/Rokka/Lyyti/Tyyne. Loput ovat tulkinnanvaraisia Vastuunvapaus: Hahmot ovat Linnan ja siteeratut joululaulut kuuluvat sanoittajilleen. Raamattukaan ei ole minun kirjoittamani. AU: Sen verran, että Lehto ja Riitaoja ovat elossa, koska minä en joulufikkiä ilman näitä kahta kirjoita Varoitukset: Murteiden heittely, muuten siitä harvinainen tilanne, ettei taida olla mitään Sanamäärä: 200 x 200 x 150 x 200 x 100 x 200 x 150 x 200 x 100 x 200 x 200 Summary: Välähdyksiä eräästä joulusta.

*

“Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Aukustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava… Khihihih… Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen… Hih… Ollessa Syyrian maaherrana…”

Rahikainen, Hietanen ja Riitaoja kuuntelivat huvittuneina, kuinka Vanhala lasketteli jouluevankeliumia ulkoa tuosta vain. Hän hihitteli vieraskielisille nimille ja hassuille sanamuodoille, mutta ei vaatinut hetkenkään miettimistaukoa missään kohdassa.

“Pojat, meidän pitäisi… Khihihi… Tehdä sellainen joulukuvaelma”, Vanhala nauroi. “Iloa kookoon elämään… Khihihihii…”

“No mikä jottei. Sie voit olla se kertoja, ko nii hyvi ossaat”, Rahikainen totesi. “Mie voin olla Jooseppi.”

“Sää oot kyllä joku niistä pukeista, mitä ne paimenet vartioitti”, Hietanen kiusasi.

“Khihihii… Rahikainen on pukki…”

“Ei ne mittää pukkeja siälä ollu ko lampaita.”

“Ei sitä… Khihih… Suoraan sanota”, Vanhala huomautti.

“Mikä minä sitten oon?” Riitaoja kysyi arasti. Rahikainen nauroi ja pörrötti pojan tukkaa.

“Eikö se ny oo selevä, ko sie oot jo valamiiksi tommone Herran enkeli.”

Vanhala kikatti kahta kauheammin Riitaojan nolostumiselle ja tapaili jälleen evankeliumia, kun kukaan ei kerran estänyt häntä sitä tekemästä: “Ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.”

“Eikös siinä tarvita sitte viäl suur taivaalline sotajoukko?” Hietanen kysyi.

“No sehä meiltä löytyykin valamiina”, Rahikainen totesi ja vinkkasi silmää. “Aikas taivaallisia ukkojahan myö ollaan, vai mitä sanotta?”

Vanhala hihitti.

* * *

“Ei tullu lomia jouluksi.”

Antin katseessa oli tälle täysin sopimatonta surumielisyyttä. Yleensä Antti yritti peitellä pienimpiä murheitaan ja esittää huoletonta. Niin hän rauhoitti muitakin. Mikä tärkeintä, niin hän rauhoitti itseään. Kun Antti esitti rentoa, hän rentoutui. Se oli Antin tapa selvitä, oli aina ollut.

Tassu katsoi ystäväänsä, joka nojaili kivääriinsä laiskasti. Heidän oli tarkoitus olla vahtivuorossa, mutta todellisuudessa ainoa asia, jota he vahtivat, oli kuunvalossa kimalteleva lumihanki. Tassu tunsi helpottuneisuutta siitä, että he saivat viettää joulun suhteellisen rauhassa. Hän tiesi kuitenkin, että Antin katkeruutta joutilaisuus vain kasvatti. Täällä heitä pidettiin, vaikkei heitä edes käytetty.

“Siällä lua Lyyti ja Tyyne keskenään lunta ja koittaa roapia kassaan jonkinlaista joulua”, Antti mutisi. “Lapset juoksee kuusen ympär. Toivotaan, etteivät vua kaaja sitä. Nii kauhia siivo, ei siun eukkos tykkää.”

Tassu pudisti päätään. Kyllä hänkin olisi halunnut olla kotona. Hän mietti lapsiaan ja huokaisi. Heti nähdessään Tassun haikeuden Antti vaihtoi ääntä kellossa. Niin kuin aina.

“Elä huakaile, Tassu, kyl net siäl pärjää”, Antti sanoi rohkaisevasti. “Tie vaikka päästäisiin sammaan aikaan lomille seuraavaks. Pietää oikein lustia sit.”

Tassu naurahti surumielisesti. Antti kietoi käsivartensa Tassun olalle ja painoi heidän päänsä yhteen hellästi.

“On miul onneksi siut täällä. Ja ku miul voa siut on, nii mie pärjään ain.”

* * *

Riitaoja rakasti Rahikaisen lauluääntä. Pehmeä ääni muistutti kaiken kamaluudenkin keskellä siitä, että oli vielä kauniitakin asioita. Varsinkin, kun Rahikainen innostui laulamaan virsiä, silloin Riitaoja tunsi lämmön sisällään. Ne toivat mieleen kodin.

Nyt Riitaoja kuitenkin olisi halunnut pyytää Rahikaista lopettamaan.

Laulu oli tuttu, Riitaojan äiti oli laulanut sitä monesti. Sanat vain olivat surulliset ja ahdistavat. Riitaoja ei halunnut kuunnella sellaista nyt.

“‘Suru säveliä sumentaapi, kerran silmän täyttää kyyneleet, virtaa vuolahina tuskan veet’…”

Riitaoja painoi kasvonsa tyynyn virkaa toimittavaan reppuun. Hän mietti kotia, pientä kuusta, kynttilöitä ja joulukirkkoa. Hän ei ollut koskaan kuulunut niihin, jotka olivat olleet varmoja siitä, että pääsisivät kotiin ennen joulua. Muuten Riitaojaa sai pitää lapsellisena, mutta hän ei ollut riittävän rohkea elätelläkseen turhia toiveita.

Silti joulu jotenkin sai kaiken tuntumaan pahemmalta. Enää joulu ei ollut lupaus rauhasta. Silloin saattaisi kuolla yhtä hyvin, kuin minä tahansa muuna päivänä.

Riitaoja käpertyi kerälle. Hän halusi vain kadota, tai olla taas lapsi.

* * *

Hietanen siveli peukalollaan nuorisoliittolaismerkkiä. Se oli tummunut ja nuhruinen, mutta edelleen se muistutti Hietasta siitä kiihkeästä tanssista ja niistä ylväistä silmistä, jotka olivat repineet hänen suruttomaan sydämeensä haavan.

Hietanen ei mielellään jäänyt haikailemaan ja jossittelemaan. Hän tiesi, kuinka täällä monelle pojalle joulu toi mieleen sen, ettei heistä välttämättä koskaan tulisi isiä, jotka kantaisivat kuusen metsästä vaimon ja lasten iloksi. Hietanen ei ollut koskaan suunnitellut tulevaisuuttaan liian tarkkaan. Hänellä oli raamit valmiina, mutta aina pientä muutosvaraa. 

Tummunut merkki hänen kädessään ja muisto tuosta ylpeästä naisesta kuitenkin saivat hänet miettimään, kuinka paljon hänellä oli tulevaisuudessa menetettävänä. Ja kai nykyisyydessäkin.

Toisaalta, kotipuolessa joulu oli varmaan samanlainen kuin ennenkin, vain ilman häntä. Ajatuksessa oli jotain oudon lohdullista.

Hietanen hymyili nuorisoliittolaismerkille. Hän ei ehkä ollut ainoa, joka pelkäsi tulevaisuuden ja tulevien joulujensa puolesta, mutta hän saattoi hyvinkin olla ainoa, joka pystyisi repimään miesten ajatukset iloisempiin asioihin. Ehkä jopa joulumielelle. Siksi hän ei voinut jäädä liiaksi kiinni muistikuviin ja tulevaisuuden suunnitelmiin, hänen piti olla läsnä. 

Vielä hetken hän vain muistelisi.

(Ja ehkä jossain eräs itäkarjalainen opettaja hypisteli puseronsa rinnusta ja mietti sitä suomalaispoikaa, jolle oli kerran siinä koreilleen merkin luovuttanut, ja ehkä nuo lujat ja kaunispiirteiset kasvot sulaisivat silloin hetkeksi haikeaan hymyyn.

Tai sitten ei.)

* * *

Lammio nosti ovensa edestä ruskeaan paperiin käärityn esineen. Ei vaatinut paljon tunnustelua selvittää, että sisällä oli lasipullo. Paketti piti outoa, helisevää ääntä. Lammio astui sisälle korsuun ja hölskytti pakettia hetken.

Hän avasi paperin varoen ja löysi sisältä viinapullon, joka oli täynnä kiviä. Kivet olivat somia, värikkäitä ja mukavan pyöreitä. Mukana oli pala paperia, jonka Lammio luki silmiään epäuskoisesti siristellen.

“Kuoville joulutervehdys. Kerättiin kauneimmat kivet, mikkä löyettiin. Nauti.”

Lammion kulmat rypistyivät ärtyneeseen kurttuun, mutta hän luki vielä alle pienellä käsialalla kirjoitetun lisäyksen: “(viinaakin oli, mutta se juotiin. älä pane seisoon asennossa.)”

Lammio tuhahti ja käänteli pulloa kädessään. Kivet olivat kieltämättä sieviä.

* * *

Jokin joulunajassa sai Lehdon selittämättömästi suunniltaan.

Ainahan alikersantti oli vihainen ja synkkä, mutta viime päivinä tämän läheisyys oli ollut, kuin olisi kävellyt miinakentällä. Lehto pilkkasi aseveljiään minkä ehti ja oli ollut vain pienestä kiinni, ettei hän ollut saanut provosoitua nyrkkitappelua Hietasen kanssa. Ellei Hietanen olisi ollut sekä Lehtoa voimakkaampi että sävyisämpi, siitä olisi voinut tulla rumaa jälkeä.

Lehdon käytöksessä oli muutakin outoa, kuin hänen jo ennestään huonon vihanhallintansa näennäinen katoaminen. Miesten hartaudella veisaamat joululaulut, jotka saivat Vanhalan kikattamaan ja Riitaojan itkemään, saivat hänet silminnähden ahdistumaan. Lehto tuijotti teltan pimeyteen ja yritti moneen kertaan komentaa laulajia tukkimaan turpansa. Kuitenkin, kun viidettä kertaa käskiessä Lehdon ääni särkyi kireään falsettiin, eivät laulajat voineet kuin nauraa hänen komentelulleen. Tästä suivaantuneena Lehto lähti ulos kylmään, eikä ottanut mukaansa manttelia tai haalaria. Hetken kuluttua Koskela päätti seurata perässä.

Lehto istui lumihangessa vapisten kylmästä. Hän poltti tupakkaansa ahnain hengenvedoin ja tuijotti pimeää korpimetsää reagoimatta mitenkään Koskelan kehotukseen tulla takaisin sisään.

Lopulta Koskela vain riisui oman manttelinsa ja kietoi sen Lehdon hartioille. Hän yritti olla välittämättä siitä, kuinka Lehto kavahti hänen kosketustaan. Nyt oli tärkeintä, ettei poika itsepäisyyttään jäätyisi talvisessa säässä.

“Tulet sitten takaisin sisälle, kun itse tahdot.”

Lehto vain kohotti tupakkansa tärisevin sormin tiukaksi viivaksi jähmettyneille huulilleen.

* * *

Rakas Sirkka.

Jouluksi minulle lähettämäsi kirje herätti minussa voimakasta mielenliikutusta. Olen taitellut sen takkini rintataskuun, jotta saan kantaa sitä lähellä sydäntäni. Sinä olet minulle niin hyvä, etten tiedä, miten voisin Iankaikkista Isää sinusta riittävästi kiittää.

Jouluun hiljentyminen saattaa täällä käydä ajoittain vaikeaksi. Sodalla on tapana vetää miesten mieliala alhaalle, ja sen nostaminen esimiehen asemassa tuntuu mahdottomalta. Miten valaa miehiin taistelutahtoa tänä rauhan ja valon aikana?

Välillä saatan tuntea turhautumista, mutta haluan sinun tietävän, että tällaisilla hetkillä mielessäni on sinun kuvasi. Kun sinä olet mielessäni, ei ajatuksiini eksy hetkeksikään mitään rumaa tai alhaista. Sinun kantamisesi sydämessäni on kuin eläisi ainaista joulua. Mikään ei saa minua rohkeammaksi, kuin kirjoittamasi sanat. Muisto hymystäsi tuo sieluuni aivan uudenlaisen rauhan jopa tämän kaiken keskellä. Tämä saattaa kuulostaa huikentelevaiselta, mutta ajatus sinusta on minulle pyhä.

Se saa kaiken ahdistuksen ja turhautumisen hiljentymään. Toivon, että ajatus minusta lämmittää sinunkin sydäntäsi näinä kylminä iltoina.

Sinun omasi,

J.K.

* * *

Mäkilä hypisteli kädessään pientä pussukkaa. Se sisälsi neljä murenaa sokeria, oikean taskukokoisen aarteen. Hänen hevosensa oli selvästi kovin kiinnostunut pussista. Sehän ne sokerit olisi ansainnut, mutta ei Mäkilä hennonnut antaa.

“Mitäs oot mieltä?” Mäkilä kysyi hevoselta, joka hirnahti hyväksyvästi. “Nii. Soon semmonen mies, ettei se mittään multa kyllä tarvihis, mutta silti.”

Mäkilä hautasi pussin taskunsa syvyyteen ja silitteli hevostaan laulaen hiljaa: “‘Me lahjat jaamme runsahat, laps’ tyhjät kätes ihanat’.”

“Sua ei ainakaa voi syyttää ton laulun synneistä. Nii oot läpisaita, ettei huku laps hankeen sinun takias.”

Mäkilä hätkähti ja käänsi katseensa virnuilevaan Hietaseen.

“Kauniistihan sää laulat. Kuuntelis enemmänki, mutku o kiirus”, Hietanen sanoi ja painoi Mäkilän käteen monta palasta näkkileipää. “Hyvää joulua ny sit. Ollaan sulta nii paljo poikien kaa viety, että pitää vähä jouluna lahjoa.”

Mäkilä katsoi näkkileipäkannikoita ja Hietasta vuorotellen. Hänen kasvoilleen hiipi hämmentynyt hymy. Hietanen oli juuri lähdössä, kun Mäkilä kutsui tämän takaisin ja ojensi tälle sokeripussinsa. Hietanen katsoi pussia pitkään.

“Vohoi jukra. Mitä mää lainkaa tähä vastasisin. Kiitos hirviäst”, Hietanen nauroi, mutta ilkikurisuudesta huolimatta äänessä oli aitoa lämpöä.

“Jouluja sullekin”, Mäkilä sanoi nopeasti ja hätisti Hietasen matkoihinsa. Mäkilä huokaisi ja palasi silittelemään hevosta. Hetken emmittyään hän syötti sille varovasti yhden palasen kallisarvoista näkkileipää.

“Soon semmonen mies.”

* * *

Perkeleen joulu. Herrat tarjoilivat yhtenä päivänä vuodessa hieman parempaa puuroa kuin normaalisti, ja luulivat sillä kuittaavansa vuosisatojen sorron ja laiminlyönnin. Sitten pitäisi köyhän vielä nöyrästi kiittää, kun jouluna niin huomioitiin.

Lahtista suoraan sanottuna vitutti.

Ei hän ollut niitä, joiden mielestä uskonto oli pelkkää oopiumia kansalle, mutta sellaisena sitä oli helppo käyttää. Jouluevankeliumi ja pari virttä päälle ja miehet luulivat taas ehkä hetken, että herrat pitivät heitä ihmisinä tykinruuan sijaan. Joulu oli täydellinen ase, se herkisti ihmisen juuri oikealla tavalla.

Keskenkasvuiset pojannulikat täällä vieläkin taistelivat isänmaan puolesta, joka oli heistä yli puolet hylännyt. Sitä eivät parempi puuro tai väkinäinen virrenveisuu muuttaisi.

* * *

“Ota Tyyne sällis pois miun jaloista.”

“Tiätää sen, et se on miun sälli heti, ko se pahojaan tekköö.”

“No siun ja Tassun se ny sattuu olemaan.”

“Mutta Antti sen on pahaks opettanu.”

“Voip olla”, Lyyti nauroi laskiessaan perunalaatikon pöytään. Tyyne nappasi keittiötä ympäri juoksevan pojanviikarin syliinsä. Muut lapset koristelivat kuusta kaikessa rauhassa.

Lyyti huokaisi ja katsoi lumista pihaa ikkunasta, kuin sieltä olisi ollut joku tulossa. “Eivät sitte piästäneet myön ukkoja jouluksi kottiin. Pitäis olla joku sääntö, joka sannois, et perheelliset äijät on piästettävä.”

“Kaikillaha niillä varmaa perhe on”, Tyyne hymisi sovittelevasti ja laski poikansa maahan halatakseen Lyytiä takaapäin tiukasti.

“Harmittaa vua nii”, Lyyti ärähti, mutta suli kuitenkin hiljalleen halaukseen. “Kaheksan kättä tekköö nii paljon enemmän ko neljä.”

“Suurin osa perheistä pärjää neljällä käellä”, Tyyne huomautti ja painoi hellän suukon Lyytin poskelle. “Nii pärjätään myöki. Ja net tullee kyl takas siält. Elä sie Lyyti sure niin.”

Tyyne pyöräytti Lyytin ympäri kuin he olisivat olleet tanssisalissa ja katsoi naista silmiin. Hän pyyhki ruuanlaitosta jäänyttä jauhoa Lyytin poskelta ja hymyili vinosti. Lyyti näytti edelleen katkeralta, mutta nojasi kuitenkin Tyynen kosketukseen sulkien silmänsä.

(Poika, joka oli vielä hetki sitten juossut ympäri keittiötä, kipitti sisarustensa luo ja supisi mukamas kauhistuneella äänellä: “Yök, äiteet pussaa tuas.”)

* * *

Joulupäivän iltana kolmas joukkue oli viimein hiljentynyt.

Hietanen oli kaivanut esille pussillisen sokeria ja jakoi palasia Vanhalan kanssa. Koskela ei tiennyt, mistä pussukka oli lähtöisin, mutta oli onnellinen, että pojilla oli jotain hyvää jouluna. Riitaoja oli nukahtanut pää Rahikaisen sylissä. Rahikainen kampasi sormiaan Riitaojan hiusten läpi laskien samalla joulun kunniaksi järjestetyn suurkorttipelin voittoja ja tapaillen sitä laulua, jossa järven aalto oli jäätynyt talvipakkasessa. Lehto istui kaikista syrjässä, mutta ei vaikuttanut poikkeuksellisen rauhattomalta.

Koskela kietoutui tiukasti peitteeseen ja mantteliin. Hän kuunteli Rahikaisen hiljaista hyminää ja Vanhalan hihitystä. Jos hän saisi, hän antaisi jokaiselle näistä pojista joulun kaukana luodeista, pommikoneista ja tästä kylmyydestä, joka kävi luihin ja ytimiin. Hän halusi viedä koko porukan lämpimään paikkaan, jossa ei tarvitsisi pelätä. Mutta koska se ei ollut mahdollista, sellaisilla ajatuksilla oli turha kiusata itseään.

Koskela mietti äitiä ja isää. Hän sulki silmänsä ja yritti hyräillä mukana Rahikaisen laulaessa. Sitä laulua ehkä laulettaisiin kotonakin. Tai ehkä sittenkin jotain muuta, Koskela mietti, kun mieleen ilmestyivät kuvat Voitosta ja Eerosta. “Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.” 

Kai äiti oli muistanut sytyttää velipojille kynttilät? Tai no, olikohan sillä niin väliä. Eivät veljet kai niitä kaivanneet.

Koskela hengitti keuhkoihinsa viileää ilmaa ja kuunteli teltassa kuuluvaa kuorsausta ja laulua. 

Olivathan kynttilät nättejä.

*** ***

[suomilissu]

Tänä aamuna oisin niin voinu jäädä viälä nukkumaan. 😅 Vaikka nukahdin eilen illalla kasin jälkeen muistaakseni. Tosin heräsin myös jossain välissä kun toi mies tuli kotiin ja sen jälkeen viälä sen takia ku siskon mies kävi meillä ja poika kitisi ja isi kanto hänet äitin viereen nukkumaan. Sen jälkeen ei heti uni tullu mut joskus tunnin päästä ku olin saanu pojan rauhoittuu omaan sänkyyn uusiks ni nukahin taas. Vissiin vähän univelkaa tai jotain ku ei jaksa olla hereillä ja ei jaksa herätä... 😅 Oon kyl nukkunu vähemmän kuin mitä tarvitsisin unta. Ja toisaalta oon kyllä tän viikon isojen ryhmässä ja se on tosi uuvuttavaa. 😅