#miekkavalas

[wanderrealms]

"Miekkavalaat ovat ”hyökänneet” satojen veneiden kimppuun: Nyt tutkijat tietävät syyn"

[damnprecious]

hello I done did it, I changed my url - formerly known as damnprecious

[ruttotohtori]

Uus kierros ilman edellisen kyselyn voittajaa "Lintuemo hylkää poikasensa, jos ne haisevat ihmiseltä"

[puuta-heinaa]

The rowing guy Saario (the person that Käärijä is the most eager to meet at Linnan juhlat) played Cha cha cha very loudly to attract whales closer to his rowing boat in the middle of Atlantic ocean. And it worked. 🥺🥺

( x )

[speissi]

Pari vesiväriräpellystä. Couple of watercolor doodles. #watercolorpainting #watercolor #killerwhale #orca #miekkavalas #greatwhiteshark #valkohai #underthesea (at Vantaa, Finland) https://www.instagram.com/speissi06/p/Bw9MfzcDjUk/?utm_source=ig_tumblr_share&igshid=16usjh2qrfqfg

[ruotsalainen-kettu]

Some Finnish words translated literally:

Huutokauppa - scream store (auction)

Miekkavalas - sword whale (orca)

Ampumahiihto - shooting skiing (biathlon)

Asiantuntija - knower of things (expert)

Asianajaja - doer/ progresser of things (lawyer)

[mudpuddling-moved]

finnish mammals

majava - European beaver (Castor fiber)

orava - red squirrel (Sciurus vulgaris)

liito-orava - Siberian flying squirrel (Pteromys volans) 

tammihiiri - garden dormouse (Eliomys quercinus)

koivuhiiri - northern birch mouse (Sicista betulina)

vesimyyrä - European water vole (Arvicola amphibius)

metsämyyrä - bank vole (Myodes glareolus)

harmaakuvemyyrä - grey red-backed vole (Myodes rufocanus)

punamyyrä - northern red-backed vole (Myodes rutilus)

tunturisopuli - Norway lemming (Lemmus lemmus)

peltomyyrä - field vole (Microtus agrestis)

kenttämyyrä - common vole (Microtus arvalis)

lapinmyyrä - tundra vole (Microtus oeconomus)

idänkenttämyyrä - southern vole (Microtus levis)

metsäsopuli - wood lemming (Myopus schisticolor)

peltohiiri - striped field mouse (Apodemus agrarius)

metsähiiri - yellow-necked mouse (Apodemus flavicollis)

vaivaishiiri - Eurasian harvest mouse (Micromys minutus)

rusakko - European hare (Lepus europaeus)

metsäjänis - mountain hare (Lepus timidus)

siili - European hedgehog (Erinaceus europaeus)

kotipäästäinen - lesser white-toothed shrew (Crocidura suaveolens)

vesipäästäinen - Eurasian water shrew (Neomys fodiens)

metsäpäästäinen - common shrew (Sorex araneus)

idänpäästäinen - Laxmann’s shrew (Sorex caecutiens)

mustapäästäinen - taiga shrew (Sorex isodon)

kääpiöpäästäinen - Eurasian least shrew (Sorex minutissimus)

vaivaispäästäinen - Eurasian pygmy shrew (Sorex minutus)

kontiainen - European mole (Talpa europaea)

vesisiippa - Daubenton’s bat (Myotis daubentonii)

viiksisiippa - whiskered bat (Myotis mystacinus)

ripsisiippa - Natterer’s bat (Myotis nattereri)

pohjanlepakko - northern bat (Eptesicus nilssonii)

korvayökkö - brown long-eared bat (Plecotus auritus)

kimolepakko - parti-colored bat (Vespertilio murinus)

doggilepakko - European free-tailed bat (Tadarida teniotis)

mustavalas - North Atlantic right whale (Eubalaena glacialis)

harmaavalas - grey whale (Eschrichtius robustus)

sillivalas - fin whale (Balaenoptera physalus)

lahtivalas - common minke whale (Balaenoptera acutorostrata)

rhyävalas - humpback whale (Megaptera novaeangliae)

pyöriäinen - harbour porpoise (Phocoena phocoena)

maitovalas - beluga whale (Delphinapterus leucas)

kaksihammasvalas - Sowerby’s beaked whale (Mesoplodon bidens)

valkokuonodelfiini - white-beaked dolphin (Lagenorhynchus albirostris)

rissondelfiini - Risso’s dolphin (Grampus griseus)

miekkavalas - orca (Orcinus orca)

ilves - Eurasian lynx (Lynx lynx)

naali - arctic fox (Vulpes lagopus)

kettu - red fox (Vulpes vulpes)

susi - grey wolf (Canis lupus)

karhu - brown bear (Ursus arctos)

ahma - wolverine (Gulo gulo)

saukko - Eurasian otter (Lutra lutra)

kärppä - stoat (Mustela erminea)

vesikko - European mink (Mustela lutreola)

lumikko - least weasel (Mustela nivalis)

hilleri - European polecat (Mustela putorius)

näätä - European pine marten (Martes martes)

soopeli - sable (Martes zibellina)

mäyrä - European badger (Meles meles)

supikoira - raccoon dog (Nyctereutes procyonoides)

mursu - walrus (Odobenus rosmarus)

halli - grey seal (Halichoerus grypus)

grönlanninhylje - harp seal (Pagophilus groenlandicus)

norppa - ringed seal (Pusa hispida)

villisika - wild boar (Sus scrofa)

hirvi - moose (Alces alces)

metsäkauris - roe deer (Capreolus capreolus)

peura - reindeer (Rangifer tarandus)

[merituulia-art-blog]

12. WHALE . . #inktober2018 #inktober #digitalart #challenge #killerwhale #orca #blackandwhite #mustavalkoinen #piirros #piirroshaaste #digitaalinentaide #wacom #photoshop #dark #miekkavalas #inktoberday12 https://www.instagram.com/p/BpCjHv_hDEZ/?utm_source=ig_tumblr_share&igshid=1ar9e3iqwprsb

[nettisivustakatsoja]

bat

Bat: If you could transform into any kind of animal, what animal would you be?

Riippuu vähän, että olisiko se pysyvä muutos, niinkuin vaikka Lobsterissa, vai sellanen, että olisin niinku muodonmuuttaja ja voisin koska vaan muuttaa takaisin. Ja olisiko se ainutkertainen tilaisuus, vai jotain, mikä jäisi mulle pysyvästi muodonmuutosvaihtoehdoksi. Jos voisin vaan kerran kokeilla jotain toista (ja palaisin takas itsekseni), varmaan haluaisin olla jokin, jonka kokemusmaailma on ihan täysin erilainen, kuin mulla itelläni. Niinkuin vaikka sirkkaäyriäinen, joka näkee 4-5 kertaa yhtä paljon värejä kuin me. 

Tai sitten haluaisin nähdä maailman jonkin toisen elukan silmin ymmärtääkseni, miten se toimii ja millaiset olot sillä pitäisi olla, että se olisi onnellinen.

Jos se taas olisi jokin pysyvä kyky, niin haluaisin olla jokin eläin, jolla olisi mun kannaltani hyödyllisiä kykyjä, kuten koira hajuaisteineen, tai jokin lintu siipineen kuten vaikka joku pöllö.

Jos mun pitäisi valita joku eläin, joksi muuttua ihan pysyvästi, niin varmaan haluaisin olla miekkavalas (meressä siis, ei missään käppäsessä sea lifessa), koska ne elää pitkään, on melko fiksuja näkee paljon maailmaa ja asioita, mitä en muuten näkisi.

Toisaalta, jos ajattelee, että mun pitäis kuitenkin elää Suomessa ja miettiä, miten sopeudun elämään kyseisenä lajina, niin varmaankin olisin ahma. Ne kuitenkin tekee monia samoja juttuja, kuin mäkin. Kuten kiipeilee puussa, vittuilee isommilleen ja syö liikaa.

Toisaalta mä kyl oikeastaan haluaisin olla tiikeri. Ihan vain koska.

[sailforgood]

Atlantin ylitys

Visiitti Kap Verdelle venähti aiotusta viikosta kuukaudeksi. Hyvä niin, koska saimme taas huomata, että poikkeukset suunnitelmiin tuovat eteen jotain aivan uutta ja yleensä parempaa kuin on pystynyt suunnittelemaan. Pääasialliset syyt viivästykseen liittyivät autopilotin palaneen kytkimen varaosan metsästykseen ja vakuutusten uusimiseen.

Autopilottimme lopetti toiminnan noin kaksi tuntia Las Palmasista lähdön jälkeen. Päätimme jakaa matkaa, koska tuuliperäsin olisi kuitenkin pääasiallinen perämies matkan aikana. Sao Vicenten saarella on Raymarinen virallinen edustus, mutta varaosia heillä ei tosin ole varastossa. Oikea varaosa löytyi lopulta Englannista, josta sen Kap Verdelle toi mukanaan yhden tuttavaveneen miehistön jäsen.

Suomalainen vakuutusyhtiömme oli tehnyt muutoksia vakuutuksiinsa vuoden 2016 aikana, joista emme olleet tietoisia. Aikaisemman käytännön mukaan yhtiölle ilmoitettaisiin uusi purjehdusalue ja vakuutusmaksu määräytyisi tämän mukaan. Ilmoitimme alueen muutoksesta ennen Las Palmasista lähtöä, mutta vastausta ei vain kuulunut. Kap Verdelle saimme sitten tiedon, että yhtiö ei vakuuta enää ollenkaan Euroopan ulkopuolelle meneviä veneitä. Oli siis löydettävä uusi vakuutusyhtiö. Uutta vakuutusta varten vaadittiin tuore ”survey” eli katsastustodistus, jollaista meillä ei tietenkään ollut. Sellaisen hommaaminen Kap Verdellä ei ollutkaan ihan simppeli homma, mutta onnistui lopulta melko helposti. Venäjällä ja ruotsissa opiskellut tarkastaja syynäsi veneen läpikotaisin ja halusi käydä myös pienellä koepurjehduksella. Todellisuudessa tärkeintä oli kuitenkin saada hienoja kuvia itsestä Panacean kannella purjehtimassa:=) Koko hommassa meni puolitoista viikkoa, jonka jälkeen pystyimme lähettämään raportin vakuutusyhtiöille tarjousta varten. Päädyimme Brittiläiseen Top Sail yhtiöön, jonka säännöt mahdollistavat mm. Kolumbiassa, jonne kaikki yhtiöt eivät anna vakuutusta ollenkaan. Joillain yhtiöillä on vaatimuksia myös miehistön vahvuuden suhteen koskien Atlantin ylitystä eli vaativat minimissään kolmen aikuisen miehistöä, jota meillä ei tietenkään olisi ollut.

Mindelossa vietettyjen viikkojen aikana tutustuimme moniin ylitystä odottaviin veneisiin. Oli hieno kuunnella tarinoita yli 30 vuotta cruising -elämää viettäneiden kertomana, ihmetellä porukalla autopilotin syvintä sielunelämää, järjestää naapuriveneen lasten kanssa yhteisiä oppitunteja ja spekuloida ylityksen sääolosuhteita. Englantilaisten, kanadalaisten ja australialaisten tuttavuuksien lisäksi loimme kontakteja paikallisissa leikkipuistoissa ja futiskentillä. Lapset ovat oppineet ottamaan kontaktia nopeasti muihin lapsiin, koska yhteistä leikkiaikaa ei ehkä ole kovinkaan paljoa ennen seuraavaan paikkaan lähtöä. Jalkapallo on hieno asia, joka yhdistää kansoja taustatekijöistä riippumatta. Niin on myös lasten kohdalla. Kap Verde – Suomi – Saksa – Ranska -ottelujen tohina oli mahtavaa seurattavaa, vaikka välillä ei ollut ollenkaan selvää kumpaan päähän kukin yrittää palloa potkia.

Kuukauden aikana kaupunki tulee tutuksi, paikallisen leikkipuiston vakiovieraat ovat leikkikavereita, matkamuistokojun myyjän tyttären kanssa leikitään hippaa ja muiden purjehtijoiden veneillä voi kuunnella aikuisten juttuja. Olemme ihmetelleet paikallisia koulupukuja, ja sitä miksi jotkut lapset eivät näytä olevan koulussa lainkaan. Pohdimme yhdessä monesti sitä, miksi jotkut pikkupojat kysyivät leipää tai rahaa, ja joillakin lapsilla oli huippuhienot kännykät. Kap Verdellä on ollut nopea kehitys yhdestä Afrikan köyhimmästä valtiosta nousevaksi taloudeksi, mutta silti epätasa-arvo on häkellyttävää. Mutta kun kaikki potkivat jalkapalloa leikkipuiston kentällä ilman kenkiä, lasten ilo ylitti kielimuurit ja talousseikat. Tosin meidän lasten mielestä peli oli ”vähän epäreilua, kun nuo Mindelon pojat pelaavat kuin ammattilaiset!”.

Helmikuun puolivälissä olimme sitten valmiina lähtöön. Vene oli kunnossa, vakuutukset reilassa, kaapit täynnä ruokaa, sääennuste näytti hyvältä, joten matkan mars. Matka linnuntietä Barbadokselle on 2040 merimailia eli hieman alle 4000 kilometriä. Arvioimme, että matka kestäisi 14-16 vuorokautta jos kaikki menisi hyvin. Matkaan lähdettiin ”ryhmässä” eli viisi venettä lähti matkaan samana päivänä. Näistä veneistä näimme tosin matkan aikana vilauksen vain yhdestä, kun muut hävisivät Atlantin suuruuteen.

Ensimmäiset päivät etenimme verkkaisesti n. 130 mailin vuorokausivauhtia. Tuuli oli leppoisa myötäinen ja pelättyä vasta-aallokkoakaan emme onneksi kohdanneet. Edellisinä viikkoina Pohjois-Atlantilla oli riehunut laaja matalapaine ja sen seurauksena aallot tulivat etelässäkin luoteesta eli vastaan. Matkanteko täysmyötäisessä tuulessa ja vasta-aallokossa ei ole nimittäin kovinkaan mukavaa. Nyt meri oli onneksi jo tasaantunut ja meno mukavaa.

Toisen purjehduspäivän aamuna, noin 100 mailia Kap Verdestä länteen, saimme odottamattomia vieraita. Tuomo kuuli useita ”tuhahduksia” veneen takaa ja ihmetteli, mistä oikein oli kyse. Kauempana näkyi useampi evä ja ne eivät näyttäneet samanlaisilta kuin sadat perusdelfiinien evät joita olemme matkamme aikana nähneet. Yht´äkkiä suuri selkäevä nousi pintaan n. viisi metriä veneemme takana ja tajusimme että olimme saaneet vieraaksemme miekkavalasparven. Kaikki kannelle, kamera esiin ja kaikki silmät ja korvat hälytystilaan. Tällaista ei tapahdu ihan joka päivä.

Delfiinien sukuun kuuluva orca (miekkavalas, Orcimus orca) on suurin delfiini ja voi kasvaa jopa 10 metriseksi. Meidän kaverimme olivat pienempiä, noin 4-5 merin pituisia, mutta niiden valkoiset läikät mustassa kropassa olivat selvästi erotettavissa. Yksi tuli aivan veneemme viereen (n. 50 cm rungosta) ja purskautti selässä olevasta aukostaan merivedet niin korkealle, että veneen reunalla keikkunut Tuomo kastui ihan kunnolla ja kädessä ollut aamupuuro sai lisäannoksen suolaa. Orcat leikkivät veneemme ympärillä ainakin 15 minuuttia, osa sukelsi veneen alle, osa kierteli parinkymmenen metrin päässä. Kuulimme selvästi niiden keskustelua eli naksutusta ja yritimme kovasti tulkita erittäin älykkäiksi tiedettyjen eläinten jutustelua. Ihan varmoja emme ole, mutta hyvän matkan toivotuksilta äänet kovasti kuullostivat.

Delfiinisuvun kohtaamiset jatkuivat seuraavana päivänä, kun veneemme editse ui kaksi isodelfiiniä. Tylppäkuonoinen isodelfiini (Grampus griseus) kasvaa 3-4 -metriseksi ja näkemämme yksilöt olivat suuremmasta päästä. Olimme nyt nähneet matkan aikana jo neljänlaisia delfiinejä, kun yleisemmät pullokouno- ja suippokuonodelfiinit tulivat tutuiksi jo Välimerellä.

Kolme ensimmäistä päivää olivat tuulien suhteen ennusteen mukaisia eli sivumyötäistä ja voimakkuudeltaan 13-15 solmua. Osan ajasta saimme pidettyä keulapurjeen vedossa kun suuntasimme kurssia hieman pohjoiseen (280). Virsikirjaa emme vielä viritelleet, koska se on aika operaatio 7-metrisen puomin painaessa kuin synti.  Kolmannen päivän iltapäivällä sitten aloimme väsäämään puomia, mutta päädyimme kuitenkin odottamaan seuraavaan päivään. Ihanaa, kun purjeidentrimmaukseen voi suhtautua suurella pensselillä; ”Laitetaanko puomi paikoilleen nyt vai huomenna?” ”Äh, mennään vielä yö pelkällä isolla ja katsotaan tilannetta sitten aamulla…”. Kun matkaa on riittävästi eikä kiirettä ole, voi näin tehdä. Ehdimmehän sitten purjehtia virsikirjalla kuitenkin vielä yli viikon putkeen. Latasimme sääennusteet ja grib-filet satellittipuhelimen kautta muutaman kerran matkan aikana. Ennusteet olivat harvinaisen tylsää luettavaa; tuuli suunnasta 70 ja voimakkuus 16-17 solmua. Loppumatkaksi luvattiin vähän voimistuvaa tuulta. Aallokko alkoi kasvaa tasaisesti, mutta tuli nyt takaa eli se vain auttoi menoa. Tasaisesti saimme mittariin yli 10 solmun nopeuksia ja uudeksi ennätykseksi kirjattiin nyt 14,5 solmua. 

Matkan puolivälin jälkeen sää muuttui epävakaisemmaksi ja puuskapilvet seurasivat toisiaan useiden päivien ajan. Pilven osuessa kohdalle eli n. 3 mailin säteelle tuuli voimistui reilusti ja sadettakin saimme. Onneksi puuskien voimakkuus ei ollut mitenkään hurja, vain 30 solmua, ja ne tulivat pääsääntöisesti samasta suunnasta kuin normaalituuli, eli saimme vaan lisää vauhtia. Loppumatkasta etenimme 160-170 mailia vuorokaudessa, joka on ihan kelposuoritus perhepurjehdukselle. Yleisesti voi sanoa, että meillä on aina liian vähän purjetta ylhäällä. Ensisijaisena tavoitteena on tehdä keikutuksesta siedettävää ja minimoida purjemanööverien määrä. Öisin isossa on aina ainakin yksi reivi ja keulapurje harvoin täytenä ulkona. Kilpapurjehdus on sitten ihan eri asia.

Öisin äänimaailma oli hurja. Pimeyden laskeutuessa tuntui kuin kaikki äänet olisivat voimistuneet eksponentiaalisesti. Sekava aallokko ja satunnaiset todella isot aallot saivat aikaan sydämentykytyksia yövahdille varsinkin pilvisinä öinä, jolloin kaikki oli todella pilkkopimeää. Olo oli välillä kuin pesukoneessa, kun aaltoja tuli kolmesta suunnasta, vauhti tasainen 8,5 solmua ja puuskapilviä tutkan ruutu täynnä. Panacea löytää hienosti tiensä aaltojen seassa ja ylimääräinen miehistönjäsenemme Tuulikki teki urotyön ohjatessaan lähes koko matkan. Lue: Tuulikki = tuuliperäsin.

Pyöritimme yösin 3-4 tunnin vahtijärjestelmää, johon tuli poikkeuksia vain voimakkaampien puuskapilvien ja purjemanööverien takia. Tutkassa ja AIS:ssa ei laivoja juuri näkynyt, vain kaksi rahtilaivaa matkalla Brasiliasta Eurooppaan. Tutka on tosin äärimmäisen kätevä väline puuskapilvien (squall) liikkeiden seuraamiseen. Muuta seurattavaa öisin ei sitten ollutkaan, joten oli aika kaivaa esiin mahtava Starwalk 2 applikaatio, jolla tähtien tuijottelusta tulee todella hauskaa. Valosaasteen määrä merellä on minimissään ja joskus sammutimme myös veneen kaikki valot, jotta voisimme bongata kaikki mahdolliset tähdet. Otimme tavaksi seurata alkuillasta iltatähti Venusta, pitää kurssi Orionin eteläpuolella ja Siriuksen pohjoispuolella. Kun oma suuntamme pysyi lähes vakiona koko kahden viikon ajan, tulivat samat tähdet hyvinkin tutuiksi matkan aikana.

 Venekoulua Atlantilla

Panacean venekoulun talvikausi on vietetty Kap Verdellä, Atlantilla ja Barbadoksella. Mindelossa sopivaa sääikkunaa ja varaosia odotteli myös muita purjehtijoita. Tutustuimme moniin venekuntiin, ja erityisen mukavaa oli viettää aikaa australialaisen lapsiveneen kanssa. Englannin kielen kielikylpy aloitettiin kirjaimellisesti vedessä, kun naapuriveneen kymmenvuotiaat tytöt toimivat kylvettäjinä! Vieraan kielen omaksuminen on todella yksilöllistä ja ikäkausiriippuvaista: 4-, 6- ja 8-vuotiaiden panacealaisten oppimistyylit ja herkkyysvaiheet tulevat selvästi esille. Yksi lapsista haluaa osata lauseet ja sanat täydellisesti ennen tilannetta, toinen menee tilanteeseen kylmiltään ja sopeutuu ja kolmas tarkistaa aikuiselta sanoja ja käyttää niitä mitä osaa. Hauskaa on todeta kuinka nämä tukevat toisiaan kohtaamistilanteissa: yksi lapsista on rohkea tekemään tuttavuutta ja esittelee itsensä ja sisarukset, yksi ymmärtää hienosti ja tulkkaa sisaruksille tilanteen ja kolmas jaksaa kipittää aikuisten luona selvittämässä tarvittavia sanoja. Nelivuotiaan herkkyys oppia uutta kieltä on hämmästyttävä, kun taas kahdeksanvuotiaan itsetietoisuus voi välillä olla este oppimiselle. Aikuiselle tämän ymmärtäminen ja auttaminen tilanteissa on välillä haastavaa. Avaimena kielenopiskeluunkin on motivaatio: nälkä lapsikontakteihin ja uusiin leikkeihin on suurempi voima kuin harjoitustehtävät, samaten Minecraftin ominaisuuksien ymmärtäminen auttaa sanavaraston kerryttämisessä. Lasten omat havainnot eri kielistä ovat olleet hienoja: englannin kielessä tuntuu olevan kauheasti pieniä sanoja, kun 2v tervehtii suomeksi, kaikki ymmärtävät ja kun muistaa sanoa ”please” saa omenamehun hymyn kanssa.

Atlantin ylityksellä ei juurikaan varsinaisia koulukirjoja kaivettu esille. Kahden aikuisen miehistöllä kouluhetkien järjestäminen oli ylivoimaista: ruokahuolto ja univelanhoito veivät ison osan päivän energiasta. Kahden viikon ylityksen aikana tuli kuitenkin huikea määrä oppia kaikille. Meille seiskytluvulla syntyneille vanhemmille tuttu kokemus tylsyydestä ja sen voimasta tekemisen keksimiseen muistuivat mieleen. Kun päivät eivät täyttynetkään leikkipuistosta, uimisesta, järjestetyistä retkistä, koulujutuista ja kaupparetkistä – tekeminen löytyikin lukemisesta, huikeista Geomag-rakennuksista, miljoona kysymystä päivässä -tehtävästä ja sanaleikeistä. Kun akkarit oli luettu, vanhin tarttui National Geographic -lehtiin, meteorologian kirjaan, opiskeli sadan maan liput, pääkaupungit ja sijainnit kartalla. Huikein kokemus oli eittämättä miekkavalasparven kohtaaminen merellä. Kun hyllystä löytyi vielä tiedelehti, josta opittiin että tappajavalaat ovatkin isoja delfiinejä jotka ovat nisäkkäitä ja jotka siis synnyttävät eläviä poikasia ja jotka juovat maitoa ja siis eivät ole kaloja vaan älykkäitä petoeläimiä… Hetki merellä poiki pitkän ja poikkitieteellisen oppimisen. 

Merestä saalistetun levän tutkimisen kautta mietittiin merten hyvinvointia ja eri eläinlajien leviämistä levien ja merivirtojen mukana toiselle puolelle maapalloa. Tästä innostuneena seuraavien päivien iltaelokuvaksi lapset eivät valinneetkaan piirrettyjä vaan BBC:n tuottamia Earth ja Life -luontodokumentteja. Vanhempana ja opettajana voisi onnitella itseään hyvin tehdystä työstä, mutta avaimena kuitenkin on altistus oppimiselle. Se tarkoittaa meillä, että käden ulottuvilla on tietokirjoja, tiedelehtiä, sanakirjoja, kartastoja, dokumenttielokuvia jotka yhdistyvät omiin havaintoihin luonnosta.

Ylitys kesti hieman alle kaksi viikkoa ja lähes 14 vuorokauden purjehduksen jälkeen oli helpotus päästä ankkuriin suojaiselle lahdelle Bridgetownin edustalla Barbadoksella. Valtameren ylitys on aina tuntunut jotenkin hurjalta ja suurelta tavoitteelta. Ei se nyt kuitenkaan sen kummempaa ole:) sen kun vaan purjehtkäin. 

[ruttotohtori]

Useimmat eläimet lisääntyvät kuolemaansa saakka, vaikka tahti hiipuukin vuosien karttuessa. Niin tekevät myös miekkavalasurokset ja ihmismiehet.

Molempien lajien naarailla on kuitenkin vaihdevuodet, joihin lisääntyminen päättyy. Naarasmiekkavalas saa viimeisen poikasensa noin nelikymppisenä, mutta elää usein 80–90-vuotiaaksi.

Ilmiö tunnetaan vain muutamalla muulla lajilla.

Yhdysvaltain länsirannikolla elävät maailman parhaiten tunnetut valaat. Pysyvästi alueella eläviä miekkavalaita on tarkkailtu vuosikymmeniä. Tutkijat tuntevat yksilöt ja tietävät, kuka on sukua kenellekin.

Yksi ainutlaatuisen tutkimussarjan tuottamista yllätyksistä on, että naarailla on vaihdevuodet. Niiden saloja selvitettiin maaliskuussa Current Biology -lehdessä.

Vanhin tutkijoiden tuntema miekkavalas on Granny, jonka arvioidaan täyttävän tänä vuonna 104 vuotta.

Grannyn nuorin poika Ruffles katosi ja ilmeisesti kuoli noin kuusikymppisenä vuonna 2010, mutta Granny porskuttaa tänäkin päivänä. Ikäero on miekkavalaille tyypillinen: naaraat elävät usein ohi poikiensa.

Evoluutiobiologit ovat jo pitkään koettaneet selvittää, miksi evoluutio suosisi vaihdevuosia ja naaraiden pitkää ikää.

Suosituimmaksi selitykseksi on noussut isoäitihypoteesi. Sen mukaan isoäitien apu ja pitkän elämän aikana kertynyt viisaus ovat arvokkaita älykkäillä eläimillä. Iän karttuessa kannattaa keskittyä auttamaan sen sijaan, että yrittää vielä puristaa maailmaan uusia jälkeläisiä.

Pitkä ikä selittyy siinä sivussa. Kun lisääntymiseen kuluvat voimavarat säästyvät, naaraat myös elävät vanhemmiksi.

Ihmisillä isoäitihypoteesille on saatu tukea esimerkiksi suomalaisista kirkonkirjoista. 1700- ja 1800-luvuilla isoäideillä oli selvä merkitys lastenlastensa selviämiselle, osoittivat turkulaiset tutkijat vuonna 2004.

Miekkavalailla isoäitihypoteesia ei ollut aiemmin testattu. Nyt yhdysvaltalaiset tutkijat analysoivat yhteensä 751 tuntia videoita, jotka oli kuvattu yhdeksänä kesänä valaiden matkatessa pyytämään vaeltavia kuningaslohia.

Koska tutkijat tunsivat kaikki valaat, he saattoivat kirjata, mikä niistä milloinkin johtaa menoa. Tulos oli selvä. Isoäidit veivät parvea useammin kuin muut.

Erityisen selkeä niiden johtoasema oli niinä vuosina, kun lohet olivat vähissä ja valaat kärsivät nälkää. Pitkällä elämänkokemuksella on arvoa.

Tärkeintä äidin apu on aikuisille pojille. Miekkavalasurokset ovat sanalla sanoen peräkammarin poikia. Ne eivät yleensä jätä emoaan.

Äidin kuolemaa seuraavana vuonna uroksen riski kuolla on peräti yhdeksänkertainen normaaliin verrattuna, kertovat pitkäaikaiset seurannat.

Urosten erityinen riippuvuus äidistään näkyi tässäkin tutkimuksessa. Aikuiset urokset seurasivat kala-apajille todennäköisemmin äitiään kuin ketään muuta.

Tämän alueen miekkavalaiden salaisuudet ovat alkaneet selvitä vuosikymmenien sinnikkään työn myötä, mutta useimpien valaiden elämän kiemurat ovat ihmisille yhä mysteeri.

Suuret hetulavalaat saattavat elää hyvin vanhoiksi. Niitä tapettiin valaanpyynnin huippuvuosina kymmeniätuhansia vuosittain, mutta niiden elämästä ei vieläkään ymmärretä juuri mitään.

Alaskan inuiitit pyytävät jopa 20-metrisiä grönlanninvalaita perinteisillä menetelmillä. Joskus saaliista löytyy aiempien yritysten jälkiä, esimerkiksi syvälle traaniin uponneita harppuunan sirpaleita.

Vuonna 2007 pyydetystä suuresta urosvalaasta tehtiin aivan poikkeuksellisen kiehtova löytö: palanen metallista räjähdekärkistä harppuunaa tiukasti lapaluuhun uponneena.

Suutariksi jäänyt räjähdeharppuuna oli tyyppiä, jonka yhdysvaltalainen monitaitaja Ebenezer Pierce patentoi vuonna 1879. Jo kuusi vuotta myöhemmin hän keksi harppuunastaan parannetun version, ja vanha tyyppi poistui pian käytöstä.

Valaan oli siis täytynyt kantaa harppuunankärkeä sisässään yli 120 vuotta.

Silmän aspartaamin hajoamiseen perustuva kemiallinen iänmääritys antaa inuiittien pyytämille grönlanninvalaille vielä hurjempia ikiä. Tutkijatkin arastelevat lausua niitä ääneen ja puhuvat varovasti "yli vuosisadasta".

Vanhimpien naaraiden ikä on arvioitu 149 vuodeksi. Nekin ovat uroksiin verrattuna päivänkorentoja.

Ennätystä hallitseva uros oli kuollessaan peräti 211-vuotias. Mittauksen epätarkkuuden vuoksi todellinen ikä toki voi olla vuosikymmenen tai pari enemmän tai vähemmän.

Tutkijoiden hämmästykseksi näissä valasnestoreissa ei näy merkkejä vanhuudenheikkoudesta. Naarat ovat satakolmikymppisinä yhä lisääntymiskykyisiä.

Parisataavuotias urosvalas hallitsee kaikkien nisäkkäiden ikäennätystä. Se syntyi luultavasti 1700-luvun loppupuolella ja ehti elinaikanaan nähdä teollisen valaanpyynnin nousun ja lopun.

Miksi juuri grönlanninvalas on merten metusalemi? Vai ovatko muutkin suuret valaat yhtä pitkäikäisiä?

Entä miksi grönlanninvalaiden urokset elävät pidempään kuin naaraat ja miekkavalailla on päin vastoin?

Valaiden ymmärtäminen voi auttaa ymmärtämään ihmisissä muutakin kuin isoäitejä. Jollakin keinolla valaat näet välttävät syöpään kuolemisen.

Syövät ovat seurausta satunnaisista mutaatioista. Pitäisi olla matemaattisestikin väistämätöntä, että niitä sattuu enemmän suurilla eläimillä. Syöpien määrällä ei kuitenkaan näytä olevan mitään yhteyttä eläimen kokoon.

Jos valaiden pitkään ikään löytyy selitys, tietoa voidaan ehkä soveltaa ihmisiin. Näin ovat järkeilleet useat tutkimusryhmät, jotka parhaillaan työskentelevät valaiden genomien lukemiseksi eri tutkimuslaitoksissa.