#manista | Explore Tumblr Posts and Blogs

kapitaali · 27 days

Photo

Burning Man yhteismaana

johdanto: David Bollier

Burning Man -festivaali pidetään joka vuosi Nevadan syrjäisillä suolatasangoilla. Se yleensä yhdistetään kulttuurillisesti San Fransiscon avant tech -porukkaan — kuvaan joka on niin tarkka kuin mahdollista. Mutta tapahtuma on oikeasti paljon seuraamuksissaan tuota rikkaampi. Burning Man on harvinainen tila modernissa teollisuuskulttuurissa, joka itse asiassa kutsuu ihmisiä antamaan ilmaisun eräille syvimpiä taideimpulsseja ja kulttuurillisia fantasioita. Se vaatii heitä näyttämään merkityksellistä vastuuta itsestään, yhteistyötä ja sosiaalista huolenpitoa. Se on immersiivinen erilaisen elämänhengen ilmentymä, joka kantaa ”oikeaan elämään” pitkälle tapahtuman jälkeen.

Burning Man on viikon mittainen 60 tuhannen ihmisen yhteismaa, joka on pidetty joka vuosi vuodesta 1986 lähtien. Tapahtuma on Peter Hirshbergin sanoin “itsehallinnollisten individualistien pop-up -kaupunki.” Se on hänen kirjansa From Bitcoin to Burning Man and Beyond: The Quest for Identity and Autonomy in a Digital Society luvun otsikko, jonka olen toimittanut yhdessä ID3:n John Henry Clippingerin kanssa. (Luku on kopioitu alle, ja se on julkaistu Creative Commons Attribution-NonComercial-ShareAlike license 3.0 -lisenssin alaisuudessa. Kirjasta on olemassa printti- ja e-kirjaversiot ja se löytyy myös ID3-verkkosivulta.)

Hirshberg on entinen Applen johtaja ja teknologiayrittäjä, joka on nyt Re:imagine Groupin puheenjohtaja ja yksi sanfransiscolaisen Gray Area Center for Arts and Technologyn perustajista. Hän on myös vuosia käynyt Burning Manissa.

Kun Hirshberg kertoi minulle Burning Manista (jossa en itse ole koskaan käynyt), hämmästyin lukiessani ensi kertaa “Ten Principles of Burning Mania”, jonka perustaja Larry Harvey oli kirjoittanut vuonna 2004 kertomaan tapahtuman kulttuurieetoksesta. Kymmenellä periaatteella on valtava moraalinen ja sosiaalinen vetovoima ja ne toimivat paremman elämäntyylin suunnitelmana. Periaatteet (joista alempana puhutaan) velvoittavat kaikkia Burnereita kunnioittamaan radikaalia inklusiivisuutta, lahjan antamista, dekommodifikaatiota, radikaalia omavaraisuutta, radikaalia itseilmaisua, yhteisön vaivannäköä, kansalaisvastuuta, osallistumista, välittömyyttä, ja sitä ettei jätetä mitään jälkiä.

Kuten huomaat lukiessasi Hirshbergin lukua, Burning Manin periaatteet eivät ole abstraktia haihattelua; ne ovat yhden viikon ajan autiomaan äärimmäisissä luonnon olosuhteissa elettyä todellisuutta (kuumuus, lentävä hiekka, ei vettä, ainoastaan ne tavarat jotka saat itse mukaan). Burning Manin kymmenen periaatetta ovat ihanan eloisia, intohimoisia kertomuksia keskeisistä design-elementeistä, joita selväpäiset tutkijat usein kuvaavat yhteismaana.

Burning Man auttaa meitä ymmärtämään, että yhteismaan design-periaatteiden ei tarvitse olla MEGO-kokemuksia (“My Eyes Glaze Over”). Ne ovat sitä mitä ihmisenä olo olennaisesti tarkoittaa.

Burning Man: Itseään hallinnoivien individualistien Pop-Up -kaupunki

kirjoittaja: Peter Hirshberg

Kun ystäväni alkoivat kertoa minulle Burning Manista 1990-luvulla, se hermostutti minua. Tämä paikka on ankara autiomaa, jossa heillä oli päällään omituiset vaatteet ja joskus ei yhtään mitään. Miksi? Kokonaisia laumoja San Fransiscon piireistäni vietti ison osan vuodesta rakentemassa massiivisia taideteoksia tai auttamassa leirien rakentamisessa, jossa heidän piti tarjota kaikki peruspalvelut. He menivät paikkaan, jossa ei ole vettä, ei sähköä, ei varjoa eikä suojaa. Ja he olivat todella intohimoisia sinne menosta, rakentamaan kaupunkia tyhjästä. Luomaan heidän kuvittelemansa maialman — tyhjästä. Maailman, missä oli sääntöjä, tapoja, perinteitä ja periaatteita, jonka he enemmän tai vähemmän olivat keksineet itse, ja sitten elivät siinä.

Kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin Burning Man on noussut uniikiksi alustaksi, jolla pyörittää kaupungin kokoisia kokeiluja. Se houkuttelee eräitä planeettamme kaikkein luovimpia ja aikaansaavimpia ihmisiä. Se on iso. Kuusikymmentäkahdeksan tuhatta ihmistä otti osaa vuonna 2013. Se inspiroi laajamittaista osallistumista, mielikuvitusta ja leikkiä. Se haastaa ajatteluamme yhteiskunnasta: Voiko kukaan kuviella taloutta, joka peurstuu lahjoihin ja anteliaisuuteen, ei rahalliseen vaihdantaan? Vaikka vain viikon ajan, Burning Man on paikka, jossa taide, performanssit ja radikaali itseilmaisu ovat yhteiskunnan kaikkein arvostetuimpia aktiviteetteja. Se on paikka, jossa on vähiten hallintoa ja eniten vapautta missään paikassa Maapallolla. Tuhannet ihmiset itseorganisoivat teemallisia leirejä, taideprojekteja, äänikyliä, tulitanssiryhmiä, esiintyjien ryhmiä, yleistä tilaa vartioivia partioita sekä väliaikaisen lentokentän.

Koska Burning Man on mahdollisuuksien fantasmagoria, täysin kuviteltu kaupunki, joka on rakennettu tyhjästä joka vuosi, se on mahdollisuus höllentää maailman, oman työpaikan ja oman maailmassa kuvitellun “roolin” rajoitteita. Burning Manin perustaja Larry Harvey totesi, että “Kyse on henkilökohtaisesta toimijuudesta. Kyse on siitä, että kykenee itse luomaan maailman, jossa elää. Me teemme maailman todeksi teoilla, jotka avaavat sydämen.”

Aikana, jolloin ihmiset eivät luota instituutioihin kuten me aiemmin teimme, jolloin se mikä nousee pintaan on paljon houkuttelevampaa kuin se mikä ylhäältä valuu alaspäin, Burning Man on kiehtova paikka havainnoida suuren mittakaavan itseorganisoivan hallinnoinnin toimintaa. Sen neljännesvuosisadan mittainen historia antaa meidän katsoa taaksepäin ja nähdä mikä toimi ja mikä ei. Me voimme nähdä minkälaiset poliittiset ja järjestäytymiseen liittyvät ajatukset ja kaupunkidesign ovat kestäneet ja mitkä on asetettu sivuun. Burning Manissa voimme havainnoida jatkuvaa jännitettä keskitetyn järjestäytymisen ja reunoilla syntyvän emergentin toiminnan välillä. Se on laboratorio, jossa kokeillaan äärimmäisen vapauden ja yhteisöllisyyden välisellä tasapainolla — tai jos lainataan sen omia periaatteita, yhtäältä “radikaalin itseilmaisun” ja “radikaalin omavaraisuuden” ja toisaalta “radikaalin inkluusion”, “kansalaisvastuun” ja “yhteisön vaivannäön” välillä.

Burning Mania järjestää tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa eri leireissä, mutta sen ytimessä ovat pienen perustajajoukon asettamat ohjeet, jotka kuratoivat ja käyttävät harkintakykyään enemmänkin Platonin filosofikuninkaina kuin demokraattisen valtion johtajina. He asettavat Burning Manin koon, neuvottelevat osavaltion ja liittovaltion virastojen kanssa maankäytöstä, kaupungin design-ääriviivoista, myyvät liput ja tarjoavat pääsyn valituille taiteilijoille, sekä luovat koulutus- ja viestintäviitekehyksen globaalille Burning Man -yhteisölle. Osallistujien ja perustajien välillä käytävä dialogi tuo mieleen Publiuksen, Federalistikirjoitusten kirjoittajan, joka väitteli hänen kanssaihmistensä kanssa uuden sosiaalisen järjestyksen asianmukaisista hallinnointiperiaatteista. Erona on, että Burning Man käy tätä keskustelua jatkuvana pukujen ja musiikin pyörteen kokeiluna syrjäisellä, antiikinaikaisella kuivuneella suolajärvellä.

Jotain perusfaktoja: Burning Man on vuosittainen viikon mittainen tapahtuma Nevadan Black Rockin autiomaassa. Se on eräitä Pohjois-Amerikan eniten jumalanhylkäämiä ympäristöjä — laaja puolikuiva erämaa, jossa on laavakiveä ja emästasankoja. 380000 eekkerin villin erämaan keskelle nousee Black Rock City, seitsemän neliömailin mittainen tilapäinen kaupunki, joka on Burning Man. Kun se on ohi, kaikki on kadonnut jälkiä jättämättä. Burning Manin järjestelyt Yhdysvaltain maankäyttöviraston kanssa, jolta se vuokraa maan, on sovittu niin, että mitään jälkiä ei jätetä — ei edes paperinpalaa, kenkää tai paljettia. [1]

Tämä on osa Burning Manin radikaalin omavaraisuuden filosofiaa. Rakennat tätä kaupunkia osallistujana ja sitten pakkaat kaiken pois. (Pieni vihje: Burning Man ei jätä mitään jäteastioita tähän kaupunkiin, mikä toimii muistutuksena siitä, että kaikki joutuvat hoitamaan omat ongelmansa.) Ei ole valtionhallintoa, joka tulisi siivoamaan jäljet, eikä ole ketään joka tarjoaisi valaistusta tai sähköjä. Sinä, ystäväsi ja leirisi joutuvat ratkaisemaan nämä ongelmat itse. Tämä pakottaa sinua ajattelemaan systeemejä, resurssien jakoa ja itseorganisoitumista uusin tavoin. Ja vaikka tämä tapahtuma on väliaikainen, kokemus ja sen tuomat oivallukset pysyvät pitkään sen jälkeen, koska Burner-yhteisö (joksi he itse sitä nimittävät) on usein mukana suunnittelussa pitkin vuotta, ja koska tämä vapautuneempi ajattelutapa vaikuttaa ihmisten elämiin, uriin, projekteihin ja siviilihallintoon pitkään sen jälkeen, kun kaikki on pakattu autiomaasta ja sieltä ollaan poistuttu.

Burning Manista sanotaan, että ihmiset tulevat katsomaan taidetta ja jäävät yhteisön takia. Omassa tapauksessani ensi kertaa Burning Maniin tullessani vuonna 2005 mieleen jäivät mailien ja mailien mittaiset jonot fantastisia autoja ja rakennuksia, jotka lähtivät joka suuntaan Burning Manin keskustasta ja ulottuivat kauas playalle — espanjaksi “ranta”. Ihmiset käyttivät lukemattomia tunteja omituisten autojen ja “rakennusten” luomiseen: auto, joka muistutti jättiläismustekalaa, jonka lonkeroista suihkusi tulta… puoliksi upotettu piraattialus, joka nousi autiomaasta 20-metrisine mastoineen… pikkukaupungin kirkko, joka nousi vinossa kulmassa maasta, jonka urkupillit soivat.

Kaiken keskellä on The Man — lähes 30-metrinen patsas, joka toimii ankkuripisteenä kaupungille, kunnes se poltetaan tapahtuman toiseksi viimeisenä iltana. Aivan kuten World Trade Centerin tornit kerran auttoivat newyorkilaisia löytämään Manhattanin, Man tarjoaa apua suunnistukseen aavikolla.

Burning Manilla on maailmannäyttelyn mittakaava ja spektaakkeli, paitsi että sitä ei rakenna yhtiöt ja maat. Sitä rakentavat kaikki. Osallistuminen on eräs Burning Manin ydinperiaatteista, uskomus transformatiiviseen muutokseen, joka tapahtuu syvästi henkilökohtaisen mukanaolon kautta. Tämä muistuttaa amerikkalaista latojen rakentamisen perinnettä, jossa kaikki tulivat mukaan auttamaan maanviljelijää rakentamaan hänen tarvittavia rakennuksiaan; tai Habitat for Humanitya, jossa koko yhteisö on mukana rakentamassa koteja niitä tarvitseville.

Urbanisti Jane Jacobs klassikkokirjassaan The Death and Life of Great American Cities ymmärsi tämän idean tärkeyden hänen kirjoittaessaan, “Kaupungeilla on kyyk tarjota jokaiselle jotakin, ainoastaan siksi koska, ja vain silloin kun, jokainen on mukana niitä luomassa.” Hän puhui 1960-luvun kaupunkisaneerauksesta, jossa kunnanhallitukset yrittivät rakentaa lähiöitä palvelemaan asukkaita, mutta kysymättä heiltä yhtään mitään. Burning Manissa kunnioitetaan käänteistä periaatetta: kun osallistut rakentamaan omaa maailmaasi, olet enemmän mukana ja sinulla on toimijuuden tuntoa, jota muuten ei olisi. Jacobs olisi myös ymmärtänyt Burning Manin ihanan omituisuuden. Vuonna 1961 hän kirjoitti, “Metropolis tarjoaa luonnostaan mitä muutoin saa ainoastaan matkailusta: omituisuutta.”

Vaikka Burning Man on fantastinen, se pitää sisällään monia syvään juurtuneita amerikkalaisia arvoja. Se on sisimmältään tocquevillianilainen — suuri mitä erilaisimpien vapaaehtoisjoukkojen yhteenliittymä, jotka työskentelevät eri ryhmissä, ja rakentavat sosiaalista luottamusverkostoa yhteiseen kaupunkiin. “Assosiaatio on tieteen äiti”, sanoi Tocqueville. “Kaiken muun edistys riippuu assosiaation aikaansaamasta edistyksestä.” Aikana, jolloin amerikkalaisia syytetään siitä, että he eivät käytä tarpeeksi aikaa aidoissa yhteisöissä, Burning Man on intensiivisen tarkoituksellinen yhteiö, sosiaalisen pääoman huikea näytös.

Kauempaa näyttäisi siltä, kuin Burning Man olisi maaginen, spontaani luomus. Itse asiassa Burning Man toimii ainoastaan, koska sen ytimessä on joukko yhteisiä periaatteita, jotka kaikki universaalisti hyväksyvät ja joita yhteisö itse pitää yllä, mikä vuorostaan saa aikaan vähiten tarvetta hallinnolle ja kaikkein suurimman määrän vapautta. Itseorganisoidun hallinnon dynamiikka on huomattavan samanlainen, kuin minkä edesmennyt Elinor Oström — taloustieteen 2009 Nobelin palkinnon saaja — myöhemmin identifioi, joka vietti vuosikymmenet tutkien onnistuneen yhteismaan design-periaatteita. “Yhteiskäyttöisten resurssien”, kuten seitsemän neliömailin kokoisen autiomaapläntin, hallinnoimiseksi 68 tuhannen asukkaan kesken vuonna 2013 Burnerit tajusivat, että he ovat osa tietoista yhteisöä. Jokaisella on täten vastuu toisten tarkkailemisesta ja sääntöjen noudattamisen valvonnasta.

Vuonna 2004 Larry Harvey julkaisi “Burning Manin Kymmenen Periaatetta” toimimaan yhteisön suuntaviivoina. Työskennellessäni eri kaupunkien kanssa innovaation sekä tekijöiden ja luovien ammattien talouksien edistämisen parissa, mielestäni nämä suuntaviivat soveltuvat kestävämmän, tietoisemman ja vähemmän materiaalisen maailman konseptualisointiin. Ne tekevät sinusta itsetietoisemman henkilökohtaisista sitoumuksista, joita tarvitaan suuren kaupungin hyvään toimintaan.

Periaatteista neljä liittyy siihen miten henkilö voi elää enemmän nykyhetkessä, tietoisempaa ja sitoutuneempaa elämää: Radikaali Itseilmaisu, Radikaali Omavaraisuus, Välittömyys ja Osallistuminen. Neljä keskittyy yhteisöön: Yhteisön Vaivannäkö, Kansalaisvastuu, Radikaali Inklusiivisuus ja Älä Jätä Mitään Jälkiä. Ja viimeiset kaksi ovat kaikkein huomattavimpia: Lahjan Antaminen ja Dekommodifikaatio. Burning Manin lahjatalous juhlistaa antamisen vastikkeetonta iloa. Se ei ole vaihtokauppaa, koska mitään ei odoteta vastalahjaksi. Burning Man pidetään sen osallistujien vaivannäön juhlistamisena ilman brändejä, ilman sponsoreita, ilman mainontaa. Nämä ovat olosuhteita todella erilaiselle, luovemmalle maailmalle, joka kuitenkin muistuttaa Aristoteleen visiota siitä, että hyvä yhteiskunta rakentuu totuuden, hyvyyden ja kauneuden transendeettisille arvoille — sen kulttuurin ytimelle.

Burnin Manin Kymmenen Periaatetta

Radikaali Inklusiivisuus. Kuka tahansa voi olla osa Burning Mania. Me toivotamme vieraat tervetulleiksi ja kunnioitamme heitä. Yhteisöön osallistumiselle ei ole minkäänlaisia ennakkoedellytyksiä.

Lahjan Antaminen.  Burning Man on omistautunut lahjojen antamiselle. Lahjan arvo on ehdoton. Lahjan antaminen ei tarkoita velvollisuutta antaa mitään takaisin tai vaihtaa sitä johonkin samanarvoiseen.

Dekommodifikaatio.  Pitääkseen lahjan antamisen henkeä yllä, yhteisömme pyrkii luomaan sosiaalisia ympäristöjä, joiden välittäjänä ei toimi kaupalliset sponsorisuhteet, ostotapahtumat tai mainonta. Me olemme valmiita suojelemaan kulttuuriamme sellaiselta hyväksikäytöltä. Me vastustamme kokemukseen osallistumisen korvaamista kulutuksella.

Radikaali Omavaraisuus.  Burning Man rohkaisee kaikkia löytämään sisäiset voimavaransa, harjoittamaan niitä ja luottamaan niihin.

Radikaali Itseilmaisu.  Radikaali itseilmaisu syntyy henkilön omaleimaisista lahjoista. Kukaan muu kuin henkilö itse tai yhteistyötä tekevä ryhmä ei voi määrätä sen sisältöä. Se tarjotaan lahjana muille. Tässä hengessä lahjan antajan tulisi kunnioittaa vastaanottajan oikeuksia ja vapauksia.

Yhteisön Vaivannäkö.  Yhteisömme arvostaa luovaa yhteistyötä ja yhteistoimintaa. Me pyrimme tuottamaan, edistämään ja suojelemaan sosiaalisia verkostoja, julkisia tiloja, taideteoksia ja kommunikaatiomenetelmiä, jotka tukevat tällaista interaktiota.

Kansalaisvastuu.  Me arvostamme siviiliyhteiskuntaa. Yhteisön jäsenten, jotka järjestävät tapahtumia, tulisi ottaa vastuu julkisesta hyvinvoinnista ja pyrkiä kommunikoimaan kansalaisvastuuta osallistujille. Heidän tulee myös ottaa vastuu tapahtumien järjestämisestä paikallisten, osavaltion ja liittovaltion lakien mukaisesti.

Älä Jätä Mitään Jälkiä.  Yhteisömme kunnioittaa ympäristöä. Me sitoudumme olemaan jättämättä mitään fyysisiä jälkiä toiminnastamme minne sitten kokoonnummekin. Me siivoamme jälkemme ja pyrimme, aina kun mahdollista, jättämään sellaiset paikat parempaan kuntoon kuin ne sinne saapuessamme olivat.

Osallistuminen.  Yhteisömme on sitoutunut radikaalin osallistumisen etiikkaan. Me uskomme, että transformatiivinen muutos, oli se sitten henkilön tai yhteiskunnan tasolla, voi tapahtua ainoastaan syvän henkilökohtaisen osallistumisen kautta. Me saavutamme olemisen tekemällä. Jokainen on saanut kutsun tehdä työtä. Jokainen on saanut kutsun leikkiä. Me teemme maailmasta todellisen teoilla, jotka avaavat sydämet.

Välittömyys.  Välitön kokemus on monin tavoin kaikkein tärkein kulttuurimme arvojen kulmakivi. Me pyrimme pääsemään välissämme seisovien raja-aitojen yli ja tunnustamaan, että sisäinen itsemme, ympärillämme oleva todellisuus, osallistuminen yhteiskuntaan ja kontakti luonnon maailmaan ylittää ihmisen voimat. Mikään idea ei voi korvata tätä kokemusta.

Nykyään Burning Man on globaali, ja osanottajia on yli kahdesta sadasta kaupungista ja kuudestakymmenestäviidestä virallisesta yhteistyötapahtumasta. Burning Manin globaali vaikutusvalta syntyy sen suuresta vapaaehtoisten verkostosta. Vuosien ajan alueelliset burneriyhteisöt ovat tulleet San Fransiscoon vuosittaiseen konferenssiin oppimaan liiketoiminnan pyöritämistä, taiderahoituksen hankintaa, lupien hakemista ja tietojen ja taitojen jakamista. Kaksi vuotta sitten Burning Man muotoili uudelleen kokoontumisensa nimelle “The Burning Man Global Leadership Conference”. Se ei pelkästään nähnyt verkostojaan ihmisinä, jotka auttoivat saamaan Burning Manin aikaan, vaan globaalina vapaaehtoisena työvoimana, joka voisi tuoda Burning Manin ongelmanratkaisuosaamisen ja yhteisösuuntautuneen asenteen koko maailmalle.

Koko Burning Manin pointti, perustaja Larry Harveyn mukaan, on luoda maailma, jossa itse haluaa elää. Me kuljemme maailman läpi toimien tiettyjen ennaltamääriteltyjen sääntöjen ja roolien alaisina. Me noudatamme käsikirjoitettua työnkuvaa. Me olemme olemassa ennaltamäärätyssä kaupungissa. “Täällä pääset kokeilemaan asioilla, joita et välttämättä koskaan aiemmin ole kokenut.” [2] Tarinat ihmisistä, jotka menevät Burning Maniin, ovat usein tarinoita henkilökohtaisesta siirtymästä ja muutoksesta. Kun ystäväni Steve Brown teki filmin Burning Manista, esimerkiksi, hän sai selville, että kaikki hänen hahmonsa kävivät läpi jonkinlaista siirtymää. Katie, taiteilija, lopetti hoitajan työssään seuratakseen taiteellisia intohimojaan. Casey Fenton keksi CouchSurfingin, erään ensimmäisistä suurista “jakamistalouden” projekteista.

Larry Harvey ja Burning Manin alkuperä

Nykypäivän Burning Man ei aina ollut kokeilujen, piittaamattomuuden ja yhteisönrakennuksen mekka. Vuonna 1986 Larry Harvey aloitti Burning Manin vaatimattomana juhannusjuhlana San Fransiscon Baker Beachilla. Kaksi ryhmää oli erityisen vaikutusvaltaisia Burning Manin kulttuurin muokkaajina — anarkisti Hakim Beyn seuraajat ja San Francisco Cacophony Society.

Beyn vuoden 1991 teos Temporary Autonomous Zonesradikaaliajattelijoiden manifesti, joka kehoittaa kaikkia elämään autenttisesti, nykyhetkessä ja täydellä itseilmaisulla. Mutta niin tehdäksemme, Beyn mukaan, täytyy irroittautua korporaatioiden ja valtioiden auktoriteetista — ei ainoastaan teoreettisesti pään sisällä vaan todellisessa fyysisessä tilassa. [3] Bey ehdotti vaihtoehtoista maailmaa — “tilapäinen autonominen tila” eli T.A.Z. (Temporary Autonomous Zone) — jossa oikeissa olosuhteissa on mahdollista luoda itsensä. Yksi parhaista kuvauksista tästä sosiaalisesta ilmiöstä on teoksessa Beautiful Trouble, nykyajan manuaalissa taiteilijoille ja aktivisteille, jotka tekevät kunniaa Beylle:

T.A.Z. on “maan, ajan tai mielikuvituksen” vapautettu alue, jossa on mahdollista olla jonkin puolesta, ei ainoastaan vastaan, ja jossa voidaan tutkia ja kokeilla uudenlaisia yhdessä ihmisenä olemisen tapoja. T.A.Z. sijaitsee globaalin kontrolliverkoston halkeamissa ja murtumalinjoissa, ja se on vapaan kulttuurin purkaus, jossa elämä koetaan maksimaalisella intensiteetillä. Sen tulisi tuntua poikkeukselliselta juhlalta, jossa lyhyen aikaa halumme ilmaistaan ja meistä kaikista tulee arkipäivän elämän taiteen tekijöitä. [4]

Beyn idea T.A.Z.:sta — joka julkaistiin arviolta samoihin aikoihin kuin Tim Berners-Lee keksi World Wide Webiä, mutta ennen kuin siitä tuli massamedia — oli erittäin selvänäköinen. Bey ennakoi kahdella vuosikymmenellä mobiilimaailmaa — hajautetun laskennan, open source -ohjelmistojen, heikosti sidottujen verkkojen, sosiaalisten verkostojen sekä Bitcoinin ja Open Mustard Seedin kaltaisten hajautettujen järjestelmien maailmaa. Beyn työ tuntuu luovan hakkeroinnin manifestilta — tapa prototyypittää mielikuvituksellisia (ja ei-niin-kuvituksellisia) vaihtoehtoja riistäville instituutioille. T.A.Z.:n idea huutaa, “Sinulla on lupa, käytä sitä!”

Aikana jolloin Bey kirjoitti, San Fransisco Cacophony Society oli ilmaisemassa monia samoja ideoita — pitämässä katuperformansseja, vapaan soittelun kulttuuria ja ottamassa osaa juhliin naamiaisasut päällä. Cacophonyn jäsenet alkoivat käydä Burning Manissa kun se oli vielä Baker Beachilla pidettävä juhla. Vuoteen 1993 mennessä, seitsemän vuosittaisen juhlan jälkeen, Burning Man viimein häädettiin rannalta, koska se oli kasvanut liian suureksi eikä se saanut enää lupia. Cacophony Society kutsui Burning Manin “aluematkalle”, pidennettyyn tapahtumaan joka vie osallistujat pois heidän paikallisista tarkasteluviitekehyksistään.

Ja niin kävi, että Burning Man, Cacophony Society ja San Fransiscon alueen anarkistit kaikki suuntasivat Black Rockin autiomaahan Nevadaan käynnistääkseen Burning Manin uudelleen.

Vaikka Burning Mania ei oltu perustettu minkäänlaisen kumouksellisen tai loukkaavan agendan avulla, se nopeasti oli matkalla siihen suuntaan. Larry Harveyn sanoin, “Me emme olleet millään tavalla alakulttuuri, mutta tämä uusi ryhmä toi mukanaan underground-eetosta.” Tällöin Burning Man alkoi kuvitella uudelleen Hakim Beyn “välitilaa” — salaista undergroundin lähdettä, yhteiskunnan panssarin kilahtelua, paikkaa jonne pääsee ja josta pääsee pois kuin jokin taiteellinen Viet Cong, ja jossa pääsee pälkähästä. Bey kutsui tätä “runolliseksi terrorismiksi”.

Nuo varhaisvuodet autiomaan keskellä olivat vapauden aikaa. Kaikki kävi. Aseet olivat yleinen näky. Tavaraa kohti ammuskelu autoista oli iso juttu. Burning Man ei ollut niinkään kaupunki vaan laaja telttakylä keskellä ei mitään. Idea oli tehdä tapahtumasta vaikeasti löydettävä ja olla ylpeä vihamielisessä ympäristössä selviytymisestä. Larry Harvey muistelee:

Linnakkeemme alkoi kasvaa ulospäin, muodostaa hajanaisen erillisten leirien saariston — eräänlaisen kultakuumeen, joka tavoitteli henkilökohtaista autonomiaa. Tämä saattaa kuulostaa romanttiselta, mutta se tarkoitti, että kuskit ajaisivat tänne hajanaisiin sirpaleisiin holtitonta vauhtia, erityisesti yöllä, ja tästä tuli yleisen turvallisuuden huolenaihe.

Monin tavoin tämä salainen piraattien “välialue” oli lähtenyt lapasesta. Samoin kuin meillä oli salainen kaupunki piilossa autiomaan keskellä, meillä oli myös salainen porttimme. Se oli itse asiassa portti ilman aitaa; eräänlainen konseptiportti, tavallaan taideinstallaatio. Jos olit tarpeeksi onnekas löytämään sen, sait ohjeiksi ajaa monta mailia pohjoiseen ja sitten kääntyä itään ja ajaa 5-6 mailia lisää. [5]

Vaikka dadaistiset radikaalit olivatkin omistautuneet vapaudelle ja itseilmaisulle, varhainen Burning Manin kulttuuri ei ollut erityisen kiinnostunut järjestäytyneestä vapaudesta, uudenlaisesta siviiliyhteiskunnasta tai ekologisesta kestävyydestä.

Burning Manin kriittinen siirtymä

Anarkia loppujen lopuksi ei toiminut kauhean hyvin.

Jossain kohtaa puolenyön jälkeen elokuun 26. päivänä 1996 kaasuttava auto ajoi kahden merkitsemättömän teltan yli ja vahingoitti kriittisesti siinä olijoita. Burning Manin keskellä, jossa tuon vuoden teemana oli “inferno”, jotkut osallistujat ilmeisesti pitivät tätä teemaa lupana leikkiä tulella ilman rajoja. Ihmiset käyttivät liekinheittimiä avoimesti autiomaassa. He rakensivat monikerroksisia puisia rakenteita poltettaviksi, käytännössä polttaen samalla sen luojat ne sytyttäessä.

Tämä tapaus toi esiin kysymyksen, joka oli kaikunut tapahtuman perustajien mielissä: mikä oli Burning Manin tarkoitus? Ja mitkä olivat moraaliset aikeet, jotka he halusivat tähän autiomaakokeeseen tuoda mukanaan? Tämä konflikti ilmeni dramaattisesti dokumentissa Spark: A Burning Man Story kun Larry Harvey sanoo, “Kävi selväksi, että me olimme vastuussa kaikkien hyvinvoinnista. Vastuu oli meillä. Me olimme de facto valtio. Ja se oli hipstereille arvoitus. Mitä anarkisti tähän sanoisi?”

Argumentin kääntöpuolella oli anarkistien ja kakofonistien faktio, jotka tulivat Nevadaan etsimään absoluuttisen vapauden muotoa, jossa ei ole byrokratiaa, autorajoituksia, aseisiin liittyviä sääntöjä eikä hyvin määriteltyjä aluerajoja. Tuon kannan artikuloi raivostunut perustajajäsen John Law, joka valitti: “En halunnut olla poliisi! Näin mihin tämä oli menossa, me tarvitsimme byrokraattisen infrastruktuurin ja meidän piti keksiä asioita. En kyennyt tekemään sitä, en halunnut olla osa sitä.” [6]

Se toi esiin myös toisen kysymyksen, mikä on suhde lain ja vapauden välillä? Rajoittaako laki ihmisten vapautta niinkuin Hobbes väitti? Vai suojeleeko ja parantaako laki vapauttamme niinkuin Locke esittää? Lisäksi, kuka on auktoriteetti vapaassa yhteiskunnassa säätämään ja valvomaan lakeja?” [7]

Harveylle kysymys oli: tulisiko tapahtuman olla sivistynyt vai kielletäänkö järjestys ja auktoriteetti? “Jos se on järjestyksen ja auktoriteetin kieltämistä”, hän sanoi, “ja olet tuhansia ihmisiä kutsunut järjestäjä, mitä se sanoo sinusta? Minkälainen moraalinen kanta se on?”

Anarkistien absoluuttinen kanta saattaa toimia pienissä homogeenisissä ryhmissä. Mutta Burning Manin kasvaessa sillä oli tehtävänään päätös, joka on kaikilla poliittisilla järjestyksillä vastassa: minkälaista yhteiskuntaa me rakennamme? Miten me kauppaamme vapautta ja turvallisuutta? Harveyn huolena oli, että autot yöllä ja muut säännöttömän maailman ideat muuttuisivat hobbelaiseksi painajaiseksi: “Asiat olivat irrallaan ja radikaaleja ja hieman brutaaleja, eikä voinut luottaa yhteisöön, koska yhteisöä ei ollut. Ja aamulla oli tehtävä poliittinen päätös: olemmeko me post-apokalyptinen Mad Max -yhteiskunta vaiko siviiliyhteiskunta?”

“Niille meistä, jotka marssivat Black Rockin autiomaahan vuonna 1990”, Harvey sanoi, “pinnan alla odotti ironia. Koska autiomaassa ei ollut mitään kontekstia, paitsi se jonka me itse olimme luoneet, me itse asiassa muutuimme Establishmentiksi tapahtuman järjestäjinä. Hitaasti ja askel askeleelta olosuhteet ajoivat meidät keksimään valtion. Ilman aikomusta sille me keksimme kansalaisvastuun periaatteen. Ja ehkäpä tämä oli Burning Manin olennainen nerous. Tyhjästä me loimme kaiken.”

Burning Manin perustajille tämä oli liittovaltiollinen hetki — filosofinen käännekohta tämän uniikin välitilan evoluutiossa. Yhdysvaltain perustajat olivat kamppailleet samojen aiheiden parissa — keskusauktoriteetti vastaan hajautettu vapaus, ja miten nuo rakenteet parantaisivat tai heikentäisivät tasa-arvoa. Nyt nuo samat ongelmat elettiin todeksi playalla.

Nopeasti Burning Man muuttui satunnaisesta paikasta autiomaassa pop-up -kaupungiksi, joka oli suunniteltu itseilmaisua ja inklusiivisuutta varten, paikaksi jossa tiet oli merkattu ja julkiset tilat luotu taiteelle ja yhteisön kukoistamista varten. Harvey muistelee:

Meidän vuonna 1997 suorittamien reformien seurauksena kaupungista tuli sivistyneempi. Ilman valoja sataa kuuttakymppiä tunnissa kaasuttavien autojen sijaan, kuten tapana oli, ihmiset alkoivat kohdata toisiaan. Kun me poistimme aseet, keksimme Tervehtijät, järjestimme Vartijat, loimme katukaavan, valvoimme liikennettä, lisäsimme populaation tiheyttä ja annoimme kaikille osoitteen, ihmiset saattoivat olla kanssakäymisessä keskenään vapaammin. Teemaleirit kolminkertaistuivat, kylät kukoistivat, kokonaiset naapurustot heräsivät eloon.

Lopullisena ironiana — me päädyimme luomaan maailman, jota määritti ihmisten vapaa yhteenliittyminen ja yhteisön tuki, alkuperäisten anarkistien visioima unelma yhteiskunnallisesta harmoniasta. Tämä oli Burning Manin modernin vaiheen alku. Keksimämme tuoreet instituutiot, joskus puolileikillään, muuttuivat todeksi. Monien meidän mielestä kaupunki oli saanut sielun.

Sivistyneen kaupungin design

Itsehallinnoinnin ilmiö, joka Burning Manissa nykyään näkyy, perustuu kolmeen alaan: 1) perustajien laatimat periaatteet ja arvot; 2) tuhansien osallistujien emergentti toiminta, teemaleirit ja taideprojektitiimit, jotka pitävät näitä periaatteita viitekehyksenään — jotka sitten vapautetaan planeettamme erääseen kaikkein mielikuvituksellisimmista paikoista; ja 3) Black Rock Cityn itsensä design. Kaupungin oikea kehittäminen on se, mikä antaa puitteet luovalle kasvulle, joka on Burning Man. Kaupunki, kuten kaikki kaupungit, on osallistumisen ja luovuuden alusta. Black Rock City tietää eräällä erittäin aidolla tavalla sen, mitä Jane Jacobs tiesi: jos kadut saadaan rakennettua oikein, jos katuelämän kakofonia menee nappiin ja jos saa mittakaavan oikein, silloin sinulla on kukoistava ja huomionarvoinen kaupunki.

Vuoden 1996 tapahtumien jälkeen Burning Man laittoi kaupunkidesignin uusiksi, ja konsultoi maisemasuunnittelija Rod Garrettia. Hän teki listan 200:sta urbaanista kaavoitustavoitteesta ja tarkasteli miten design voisi tyydyttää kaikkein suurinta määrää ihmisiä. Kehitetty design oli C-muotoinen puoliympyrä — jossa jättiläismies on keskellä. Se sai useita määritteleviä elementtejä:

• Sisärengasta kutsuttaisiin Esplanaadiksi, pääkaduksi, joka on raja kaupungin ja taideautojen (‘mutanttiautot’ Burning Man -slangissa) sekä taideprojektien avoimen tilan välillä. Leirit muodostavat ulkokehän asuinalueet, ja autiomaa keskellä olisi massiivinen taidetila.

• Normaalit autot ovat kiellettyjä. Kävelystä ja pyöräilystä tuli Burning Manin liikennemuodot, ja taideautot (Mutanttiautojen ministeriön luvalla) toimivat joukkoliikennevälineinä.

• Kolmasosa kaupunkikehästä pysyy avoimena, se yhdistää kaupungin autiomaahan ja transsendenssin tunteeseen. Suljettu ympyrä voisi luoda rajoitteen ja ahdistavan tiheyden tuntua. Garrett kirjoittaa,“Me emme koskaan sulje tuota kaarta, on nöyrää antaa laajan autiomaan ja taivaan tunkeutua itse luomaamme maailmaan. Ympyrän avoin pääty saa henkistä ja psykologista tärkeyttä. Me toivotamme luonnon tervetulleeksi houkuttelemaan osallistujia pois linnakkeista suureen hiljaisuuteen ja avoimeen tilaan.”

Näitä periaatteita näkee sovellettavan menestyksellä Amerikan parhaissa urbaanikokeissa. Coloradon Boulderin jalankulkijakauppakeskuksen suunnittelijat sanoivat minulle, että projekti toimii, koska vuoret taustalla toimivat “eräänlaisena päätepisteenä — paikkana, jossa kaupunki vaihtuu hiljaa toisenlaiseksi ympäristöksi; vuoret ankkuroivat projektin kuten meri tekee Santa Monican jalankulkijakauppakeskuksessa.” [8]

Jokainen designpäätös on auttanut määrittelemään kulttuuria. Eräässä kohtaa Harveylta kysyttiin pitäisikö Black Rockin Vartijoilla (vapaaehtoiset, jotka pelastavat hylkiöitä ja tarjoavat välimiesmenettelyä sellaista tarvittaessa) olla tilat kaupungin keskustassa. Sen sijaan keskustassa sijaitsee taiteelliset ja kansalaisrituaalit kuten Lyhdynsytyttäjät, yöllinen tilaisuus, jossa sytytetään 1000 lyhtyä kaupungin keskustaan. Burning Man haluaa olla taidevaltio, ei poliisivaltio.

Nämä fyysiset vihjeet luovat rakennustelineet luovuudelle. Suhde tilaan muuttuu, kun ottaa omistajuuden haltuun sen tekemisestä eikä vain mene paikkaan, jossa valtio tai Disneyland tekee sen sinulle. Radikaali itse-ilmaisu ja naamiaisasut saavat kokeilemaan asioilla, joita normaalisti et tekisi — mikä edelleen edistää luovaa leikkimistä ja innovaatioita.

Aivan yhtä tärkeää on järjestyksen tunne, johon voi luottaa. Samankeskisiä ympyräkatuja leikkaa säteittäiset bulevardit, jotka luovat tunnetun näköisen maaston, jossa on melkein mahdotonta eksyä. Kadut on nimetty kirjainjärjestyksessä ja bulevardit on suunnattu kellon tuntiviisarien mukaisesti, missä kansalaiskeskus on puolipäivän suunnassa. Huolimatta kellonajasta tai tajunnantilasta, jos muistaa leirinsä olevan ajassa 9:30 ja leirissä B, voi löytää kotiin.

Vuonna 2010 vähän ennen kuolemaansa Garrett kirjoitti miten hänen design oli syntynyt ratkaisuksi aiempaan, vähemmän ystävälliseen kaupunkiin:

Uuden kaavan piti vahvasti saada vaikutteita aiempien vuosien kokemuksista sekä vuoden 1996 tapahtumista ja hallitsemattoman lapasesta lähtemisen katastrofaalisista vaikutuksista. Tavoitteenamme oli ilmaista ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luoda väestötiheyksiä, jotka johtaisivat sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Samanaikaisesti yritimme luoda uudelleen jotain alkuperäisen leiripiirimme läheisyydestä, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa. Tämän kaupungin piti ennen kaikkea toimia. Oli elintärkeää, että ihmisten ja tarvikkeiden virtaus sisään ja ulos oli esteetöntä. Suunnitelman oli tarjottava peruspalvelut, ja sen oli oltava helposti hahmotettavissa ja neuvoteltavissa. Jatkuvuuden vuoksi sen tulisi sisältää aiemmista tapahtumapaikoista tuttuja piirteitä ja olla skaalautuva tulevaa laajentumista varten. Sen oli myös helpotettava yhteisön taidetta ja ilmaisua sekä tuettava aiempia perinteitä ja Burning Manin periaatteita.

Suunnittelija Yves Béhar, joka alkoi käydä Burning Manissa vuonna 2006, kertoi New York Timesille, että Rod Garrett oli nero luodessaan kaupungin, joka oli käytännöllinen, ilmaisuvoimainen ja inspiraation lähde, ja kutsui sitä “pyöreäksi tilapäiseksi kaupunkikaavaksi, joka on rakennettu taiteen, musiikin ja tanssin spektaakkelin ympärille: Toivon, että kaikissa kaupungeissa olisi tällainen utopian henki, koska ne on rakennettu ihmisten vuorovaikutuksen, yhteisön ja osallistumisen ympärille.” [9]

Nämä ajatukset kaupunkisuunnittelusta ja elämästä ovat tarttuneet Burnereihin ja sitten reaalimaailmaan. Tony Hsieh, kenkäyhtiö Zapposin perustaja joka käy Burning Manissa usein, päätti toteuttaa Las Vegasin keskustan 350 miljoonan dollarin arvoisen massiivisen elvytyshankkeen. Hän käyttää festivaaleista inspiroitunutta suunnittelua ja ohjelmointia saadakseen ihmiset mukaan — ja nopeuttaakseen elinvoimaisen kaupungin kehitystä. Konttipuistot ja taideautot luovat elävyyttä ja sitoutumista sinne, missä aiemmin oli tyhjää tilaa.

Las Vegas Downtown Project on tehnyt yhteistyötä Burning Manin kanssa ja tuonut tulta hönkiviä patsaita ja taideautoja kaupunkiin; useat ovat jo ilahduttaneet asukkaita ja houkutelleet perheitä. Hsieh on samaa mieltä Geoffrey Westin ja Ed Glazerin teorioiden kanssa “urbaaneista törmäyksistä” — että luovuutta ilmenee, kun ihmiset laitetaan lähekkäin toisiaan. Se on yksi syy Las Vegasin keskustan co-working -meiningille; tavoite on saada ihmiset ulos toimistoista kahviloihin ja co-working -tiloihin, jotta yhteyksiä syntyisi.

Tavoite ei ole rakentaa älykaupunkia vaan “kaupunki, joka tekee sinut älykkääksi”, jossa on TED-tyylinen esiintymislava, jotta ideat voisivat virrata joka ilta. Hsieh’n tiimi rahoittaa startuppeja ja sitten varmistaa, että paikka täyttyy vierailevista mentoreista viikoittain: yhtenä viikkona muotia, toisena ruokaa, kolmantena teknologiaa, sitten yhteiskunnallista yrittäjyyttä, aina joka kuukausi. Pointti on tehdä paikasta kuin Burning Man, tila sadoille kokeiluille ja vähentää aloittamisen kitkaa. Esimerkiksi, jos haluat perustaa päivittäistavarakaupan, “konttipuisto” voi tarjota halvan lyhytaikaisen leasingin niin, että voi prototyypittää pop up -kauppaa ja testata toimiiko se, ja laajentaa sellaista pysyväksi. Koitapa saada tuo sama aikaan San Fransiscossa.

Burning Manin taide ja kulttuuri

“Kulttuuri on ihana asia, jolla järjestää yhteiskunta”, Larry Harvey sanoi Time-lehdelle vuonna 2009. “Olen huomannut, että aina kun homma muuttuu rankaksi, kaupunginisät tuovat taiteilijoita keskustaan!” [10] Tuo varmastikin on ollut asian laita Black Rock Cityssa, jossa taide on johtavassa asemassa. Joka vuosi siellä on 350 taideinstallaatiota, ja lukemaan ei lasketa teemaleirejä tai satoja Mutanttiautoja.

Taide saa aikaan enemmän kuin mitä normaalisti voisimme odottaa “taiteelta”. Burning Manissa taide auttaa muodostamaan yhteisön. Taide luo keskipisteitä, joiden ympärille tiimit ja projektit syntyvät itsestään. Taideprojektit ovat pääasiallinen tapa, jolla Burning Man levittää luvallisuuden, itseilmaisun ja toimijuuden kulttuuria. Taideautot, patsaat, installaatiot ja muut teokset ovat käytössä suuren mittakaavan immersiivisten tarinoiden kerronnassa. Ne ovat tapa, jolla saadaan 60 tuhatta ihmistä pohtimaan suuria yhteiskunnallisia teemoja kollektiivisella, melkein unenomaisella tavalla. Tässä tavoin taide auttaa Burning Manissa osallistujia muotoilemaan uudelleen ymmärryksensä maailmasta.

Harvey sanoo, “Mielestäni taiteen tulisi imitoida elämää. Mutta en ole tyytyväinen ennenkuin elämä alkaa imitoida taidetta. Joka vuosi me yritämme luoda kattavan teeman, joka liittyy maailmaan. Mitä hyötyä tästä kaikesta on, jos se ei liity siihen miten elämme omaa elämäämme?”

Yhtä ankarassa ja anteeksiantamattomassa paikassa kuin Black Rockin autiomaa vaaditaan sisukasta sitoutumista asioiden loppuunsaattamiseen. Jos vaikka rakennat jättikokoista teräs- tai puurakennelmaa. Ensin on haasteena saada raaka-aineet ja rakennustarvikkeet sellaiseen syrjäiseen paikkaan. Sitten kaikki pitää kasata keskellä äärimmäisiä lämpötiloja ja toistuvia hiekkamyrskyjä. Ja kaikki on pölyä: PH 10, sen emäksisyys luokkaa uuninpuhdistaja. Partikkelien koko on kolme mikronia, kolme kertaa pienempi kuin talkissa. Burning Manissa on parasta rakentaa ja arvostaa taidetta maski naamalla.

Eräs kaikkein huomionarvoisimmista ja suurimmista taideinstallaatioista joka vuois on Temppeli. Vuosittainen temppelipalkinto on yksi suurimmista Burnin Manin taideyhteisön kunnianosoituksista ja yksi suurimmista vastuista. Temppeli on paikka, jossa pohdiskellaan ja muistellaan menetyksiä, jonne Burnerit jättävät joka vuosi satoja viestejä ja muistoesineitä rakkaidensa muistoksi. Vaikka The Manin polttaminen on aina riehakas juhla, temppelin polttaminen — viimeinen poltettava rakennus joka vuosi — on hiljainen ja synkkä.

Jess Hobbs, oaklandilaisen Flux Foundationin eräs perustaja, veti Temple of Flux -tiimiä vuonna 2012. Se oli suurin temppeli siihen mennessä Burning Manissa. Kolmesataa ihmistä käytti neljä kuukautta abstraktin puurakennelman rakentamiseksi, joka koostui viidestä tuplakaariseinästä, jotka loivat luolien ja kanjonien kaltaisia tiloja. Rakennelma oli arviolta kolmisenkymmentä metriä syvä, kuutisenkymmentä metriä leveä ja tusinan metriä korkea. Hobbs sanoi minulle, että vaikka temppelin rakentaminen vaatii osamista ja kokemusta, he myös pyysivät keitä tahansa, jotka halusivat osallistua rakentamiseen mukaan. “Me kutsumme itseämme visionääreiksi. Me pidämme kiinni visiosta. Me emme sanele miten ihmiset pääsevät lopputulokseen, me annamme ihmisten itse valita roolinsa. Täytyy muistuttaa omaa itseään koko ajan siitä, että tämä ei ole sinun oma projekti — ‘Minä en ole omistaja, olen rakentamassa lahjaa, joka ei koskaan tule olemaan minun, se tulee olemaan 60 tuhannen ihmisen kohde… ja se tulee palamaan!’”

Hobbsin filosofia esimerkillistää miten taide aktualisoi Burning Manin arvoja ja inspiroi itserakentuvan kaupungin luomista: “Taide on luvan annon alusta. Me olemme kasvaneet kulttuurissa, jossa kuulee jatkuvasti ‘Ei’ –‘Ei, sinulla ei ole koulutusta tuohon.’ ‘Ei, meidän mielestämme et voi tehdä niin.’ ‘Ei, tämä ei välttämättä ole sinun paikkasi.’ Fluxin filosofia, samoin kuin Burning Manin”, Hobbs sanoo, “on sanoa ‘Kyllä.’”[11]

Vuonna 2007 Burning Manin taideteema oli “Green Man”, jossa tutkittiin “ihmiskunnan luontosuhdetta”. Taiteilija Karen Cusolito ja Dan Das Mann loivat “Crude Awakeningin”, yhden suurimmista Burning Manin taideteoksista koskaan ja edelleen sen suurin räjäytys. Sen keskellä oli 30-metrinen torni, joka oli tyylitelty sen nimisesti, Pastori Öljynporauslautta. Sen ympärillä oli yhdeksän ihmismuotoista teräspatsasta eri kulttuureista ympäri maailmaa, joista monet olivat 10-metrisiä, jotka kaikki palvoivat fossiilisten polttoaineiden alttaria, ilmeisesti kestämättömyyden liekinheittävän uskonnon opetuslapsia.

Lauantai-iltana Crude Awakeningin tiimi käynnisti massiivisen audiopyroteknisen finaalinsa. Olin sinä vuonna playalla, ja sana kiiri, että tämä tulisi olemaan suurin räjäytys koskaan Burning Manissa — 9000 litraa propaania ja 4000 litraa kerosiinia, jotka asiantuntevasti oli aseteltu synnyttämään sienipilvi — atomipommin räjähtämistä vastaava lähin ilmaisu, jonka kukaan meistä tulisi koskaan näkemään (toivottavasti). Ajoin pyörälläni kilometrin päähän tornista pohtien muita Nevadan ydinkokeita, eikä minulla ollut mitään tietoa mitä tulisi tapahtumaan. Jos siellä olisi jokin virhearviointi, tämä voisi olla hyvä etäisyys katsella sitä.

Rituaali ja kulttuuri

Taide tekee täällä juuri mitä taiteen pitäisikin tehdä: kysyä kysymyksiä, elää monitulkintaisuudessa, tarkastella asioita eri näkökulmista. Mutta koska tämä on Burning Man, se voi tapahtua suuressa mittakaavassa, joka on melkein mahdotonta muualla.

Taide ja rituaali auttavat Burning Mania toimimaan klassisena rajakokemuksena — paikkana, jossa irroittautua, ottaa uusi identiteetti ja kumota ennakkokäsitykset niin, että voi palata uutena takaisin. Brittiantropologi Victor Turner, kirjan From Ritual to Theater: The Human Seriousness of Play kirjoittaja, tutki liminaalisuutta “primitiivisissä” yhteiskunnissa, mutta hän olisi myös voinut kirjoittaa Black Rock Citysta. Rajakokemukset ovat tapoja, joilla ihmiset haastavat tuttuja käsityksiään yhteiskunnasta — jossa normaalit rajat ajattelulle, ymmärrykselle ja käyttäytymiselle puretaan ja jossa koko yhteiskunnan rakenne “tilapäisesti jäädytetään. Nämä uudet symbolit ja rakenteet sitten syötetään takaisin sivilisaation ‘keskeisinä’ talousinsentiiveinä, rakennemalleina olemasaolon syinä.” [12]

Autiomaahan meno ja rajakokemuksen kokeminen on hyödyllistä, kun yhteiskunta kokee suurta muutosta. Se on tapa laittaa sivuun perinteiset tekemisen tavat, kuin unitilassa, jossa kuvitellaan ja harjoitellaan miten asiat voisivat kehittyä yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja henkisesti.

Turner esittää, että sellaisten rituaalien koko pointti on yhdistellä uudelleen kulttuuri “millaiseksi tahansa ja kaikiksi mahdollisiksi kuvioiksi, olivatpa ne miten omituisia tahansa.” Jos rajaamme tekijöiden mahdollisen yhdistelyn “tavanomaisiin kuvioihin, malleihin tai kaavoihin”, saatamme jättää huomiotta sen, mikä on “potentiaalisesti ja periaatteessa vapaa ja kokeileva kulttuurin alue, alue, jossa uusien elementtien lisäksi myös uusia yhdistelysääntöjä voidaan ottaa käyttöön paljon helpommin”.

John Seely Brownilla, teknologiainnovaation iso nimi, joka ennen johti Xerox PARCia (Palo Alto Research Center), on nykyaikainen käsitys taiteen arvosta, joka auttaa meitä uudelleensanoittamaan maailmamme, “uudelleenhioa käsitteelliset linssimme”. Aspen Instituten paneelikeskustelussa Burning Manista vuonna 2013 hän sanoi minulle, “Taiteilijat eivät ole mukana keskustelussa siitä miten me rakennamme taloutta tulevaisuutta varten. Heidät suljetaan ulos kansakuntamme innovaatiokeskustelusta, joka on jätetty STEM [tiede, teknologia, insinööritieteet, matematiikka] -porukalle. Me emme ajattele emergenssin designia. Innovaatio liittyy siihen miten maailma nähdään eri tavalla. Kuka onkaan parempi näkemään maailma eri tavalla kuin taiteilija?” [13]

Burning Man maailmassa

Burning Man -organisaatio on yhä enemmän keskittynyt siihen miten laajentaa ideoita ja arvoja playan ulkopuolelle maailmassa. Se on järjestänyt 225 alueellista yhteyshenkilöä Burning Man Global Leadership Communityksi. Luvan saamisen ja toimijuuden tunne, jonka Burnerit tuovat playalle usein heijastuu kotiin, erityisesti San Fransiscossa, me usein käytämme leikkiä ja kokeilua kansalais- ja taiteellisten tavoitteiden ajamiseksi. Gray Area Foundation for the Arts (jossa toimin yhtenä perustajista ja puheenjohtajana) loi Urban Prototyping Festivalin rakentamaan urbaaneja innovaatiosovellutuksia ja kokeiluprojekteja San Franciscoon, Singaporeen ja Lontooseen. Tänä vuonna San Fransiscon kaavoituslautakunta tekee kansalaisprototyypityksestä muodollisen osan kaupungin kaavoitusta Market Streetin kahden mailin osuudella. Burnerin nimeltä Mike Zuckerman perustama Freespace-ryhmä on taivutellut vuokraisäntiä kolmestatoista maasta “antamaan lahjaksi” käyttämättömiä tiloja yhteisölle tilapäiseen opetus- ja prototyypityskäyttöön sekä projektien lanseeraukseen.

Michael Yarne, Burneri, entinen kaupungin virkamies ja kiinteistöalan toimija kyllästyi San Fransiscon hallintoon ja perusti UP:n, kolmannen sektorin toimijan, joka edistää naapurustoissa toimivia “viherhyötyalueita”. Nämä ovat mikrohallintoalueita, jotka mahdollistavat yhteisöjen äänestää arvioinneista ja antaa niille suoran ja läpinäkyvän kontrollin hyperlokaaleista projekteista kuten minipuistot, vihervalaistus, energiantuotanto ja jopa sadeveden käyttö kasteluun. San Fransiscon hallintolautakunta hyväksyi säännökset ohjelmalle, ja Yarne aikoo nyt viedä konseptin toisiin kaupunkeihin.

Kaikkein näkyviin Burner-vaikutus San Fransiscossa on varmastikin Bay Lights, epäilemättä Amerikan suurin julkinen taideteos. Burneri Ben Davisilla oli idea muuttaa 1.5 mailia San Fransiscon Bay Bridgesta 25 tuhannen diodin valaisemaksi veistokseksi. Oli rohkeaa kuvitella tämä ikoninen, 75 vuotta vanha silta kankaaksi ja sitten hankkia kolmen San Franciscon pormestarin tuki, varmistaa kaikki tarvittavat luvat ja kerätä yli seitsemän miljoonaa dollaria vain parissa vuodessa. Taiteilija Leo Villareal, joka on myös Burneri, suunnitteli hankkeen. Hän alkoi työskennellä valon kanssa playalla vuonna 1994, jotta hän löytäisi tiensä takaisin leiriin aavikon yön pimeydessä. Nykyään hän on yksi maailman parhaista valotaiteilijoista, ja hänen työnsä kuuluvat New Yorkin Museum of Modern Artin ja Japanin Kagawan Naoshima Contemporary Art Museumin pysyviin kokoelmiin.

Kaikille näille hankkeille on yhteistä se, että jokainen niistä on Hakim Beyn kuvittelema autonominen tila, jonka vaikutus on Burning Manin kautta tullut osaksi kulttuuriamme.

Burnerit ilman rajoja

Burning Manin globaalein aloite on Burners Without Borders, katastrofiapua ja valmiuksien kehittämistä harjoittava voittoa tavoittelematon järjestö, joka hyödyntää festivaalin ainutlaatuista etiikkaa ja taitoja. Kun hurrikaani Katrina iski Meksikonlahden rannikolle Burning Man -festivaalin ensimmäisenä päivänä vuonna 2005, Apache Softwaren perustaja Brian Behlendorf muisteli, millainen surrealistinen tunnelma playalla vallitsi, kun ihmiset saivat tietää tuhoista ja siviilielämän romahduksesta. Elintarvikekeräys ja lahjoitukset järjestettiin välittömästi, ja polttomiehistä koostuvat ryhmät alkoivat organisoida itse vaelluksia Meksikonlahden rannikolle raskas kalusto ja generaattorit mukanaan.

Saavuttuaan Louisianaan Burnerit perustivat pääkonttorinsa parkkipaikalle ja rakensivat pian Oxfamin, Punaisen Ristin ja muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen jakelukeskuksen. Lopulta parkkipaikasta tuli ilmainen ruokakauppa yhteisölle. Kun sana Burners Without Bordersin toiminnasta levisi, eräs teollisuuslaitevalmistaja lahjoitti ryhmälle upouuden kauhakuormaajan. Sen avulla Burners Without Borders sai muutamassa tunnissa valmiiksi hankkeita, jotka ennen olivat kestäneet päiviä.

Koska Burnereilla on niin paljon kokemusta oman kunnallisen infrastruktuurinsa itseorganisoinnista vihamielisessä ympäristössä, he ovat erityisen taitavia toimimaan kaoottisissa kriiseissä, kun tavanomaisia palveluja — juoksevaa vettä, sähköä, viestintäkanavia ja saniteettijärjestelmiä — ei ole saatavilla. Burnerit eivät vain selviydy tällaisessa ympäristössä, vaan he luovat sinne kulttuuria, taidetta ja yhteisöä.

BWB:n perustaja Carmen Muak kertoi minulle, että he oppivat paljon siitä, miten katastrofiapua voidaan tarjota kestävällä tavalla: ”Ei tarvita perävaunuja, kun voi käyttää kupoleita. Käytetään paikallisia materiaaleja. Keksitään keino auttaa yhteisöä sen surun kautta.” Missisippin Pearlingtonin maaseudulla he tekivät juuri niin, purkaen tuhoutuneita rakennuksia ja rakentaen uusia taloja. Sitten he hyödynsivät Burning Man -temppelikokemustaan. ”Ympärillä oli niin paljon kauniita roskia. Ihmisillä oli kodeissaan ikuisesti antiikkiesineitä, jotka olivat periytyneet sukupolvelta toiselle. Löydettiin valtava kynsijalkaisen ruokapöydän jalka, vedestä kastuneita tuoleja. Lauantaisin teimme yhdessä taidetta. Iltaisin kokoonnuimme kaikki hiljaisesti yhteen polttamaan. Se oli katarttista.” [14] Larry Harvey kertoi minulle: ”FEMA [Federal Emergency Management Agency] lähetti kriisineuvojia. Me loimme temppelipolton. Huomasimme, että kulttuurillamme oli siellä paljon annettavaa.”[15].

Prototyyppikaupunki, prototyyppitulevaisuus

Burning Man -festivaali on oikeasti Burning Man -prototyyppikaupunki. Se on paikka, jossa osallistujat luovat oman urbaanin kokemuksensa, infrastruktuurinsa ja taiteensa. Sen kaksikymmenvuotisen historian aikana Burning Man on kehittänyt tasapainon ylhäältä-alas -rakenteiden ja kiivaan autonimisen, riippumattoman yhteisön välille, joka rakentaa kaupunkia parhaaksi katsomansa mukaan. Jokainen voi olla Robert Moses, joka autonomisesti näyttää vihreää valoa hienoille projekteille, tai Jane Jacobs, joka käyttää taidetta ja kulttuuria muovaamaan sosiaalista pääomaa. Se toimii, koska yhteisön yhteiset periaatteet toimivat.

Burnereilla on myös samanlaisia pelkoja: mitä jos tämä vuosi on viimeinen? Mitä jos tänä vuotena se muuttuu liian suureksi tai kadottaa taikansa? Mitä jos kaikki lässähtää? Tämä paranoiantunne, että koko asia voisikin olla vain tilapäinen lahja, inspiroi jatkuvaa uusintamista ja uudelleenkeksimistä. Kaksi vuotta sitten Disorient-leirini päätti, että se oli liian suuri, ja sitä pienennettiin sen kulttuurin elävöittämiseksi. Se oli tuskallista, mutta se toimi. Milloin olet viimeksi kuullut byrokratiasta, joka vapaaehtoisesti lakkauttaa toimintansa uuden rakentamiseksi? Tilapäiskaupungeilla on pienemmän liikemäärän etu.

Burning Man vaalii paljon toimijuutta ja vastuullisuutta — kansalaisuutta, jossa ollaan enemmän mukana kuin pelkästään Black Rock Cityssa, joka palkitsee oikeassa elämässä sinne palatessa. Tämä etiikka saa kasvuvoimaa, koska Black Rock City on prototyyppi ja väliaikainen — mikä mahdollistaa leikin, oppimisen ja välittömyyden. Nämä ovat oppeja, joita sovelletaan kaupunkeihin ympäri maailman erilaisissa projekteissa, kuten Freespace, Urban Prototyping, Bay Lights, Downtown Project Las Vegasissa ja monet muut Burnerien inspiroimat projektit.

Burning Man on myös paikka, jossa arvioidaan uudelleen ja kokeillaan arvoja, joita voi olla vaikeaa arvioida muuten kaupallisessa yhteiskunnassamme. Lahjatalous ja kokemusten dekommodifikaatio näyttävät fantastisilta ja tuoksuvat menneiden aikojen hippikulttuurilta — kunnes me tajuamme, että moderni elämäntyylimme perustuu kestämättömiin kulutuksen muotoihin, ja että kapitalismi itsessään pitää keksiä uudelleen. Burning Man vaalii sosiaalista pääomaa sellaisten haasteiden tarkasteluun.

Ja kuitenkin Burning Man on loppujenlopuksi väliaikainen yhden viikon kaupunki vuodessa. Se on enemmänkin konseptiauto kuin luvansaanut auto. Mutta konseptiauton tavoin se on kokoelma uusia ideoita, jotka voidaan ottaa käyttöön ja soveltaa maailmaamme. Burning Man ei keksinyt festivaalia, taideautoa tai väliaikaista autonomista tilaa enempää kuin Apple on keksinyt tietokoneen. Mutta kuten tuo toinenkin kalifornialainen keksijä, Burning Man toteutti konseptin hienosti, ja työnsä kautta sillä on vaikutus kulttuuriimme — ja hyvin mahdollisesti myös tulevaisuuteemme.

Viitteet

[1] Burnerit ovat ylpeitä siitä, etteivät he jätä jälkeensä mitään ja osaavat olla tuomatta paikalle höyheniä, paljetteja tai muuta materiaalia. kts. http://blog.burningman.com/2012/09/environment/moop-map-live-2012-the-day-we-fail-to-leave-no-trace.

[2] Timen video, “5 Things Cities Can Learn from Burning Man,” [2009], http://content.time.com/time/video/player/0,32068,39616455001_1921966,00.html.

[3] Hakin Bay [Peter Lamborn Wilson], Temporary Autonomous Zones (Autonomedia, 1991). https://en.wikipedia.org/wiki/Temporary_autonomous_zone.

[4] Boyd, Andrew, Mitchell, Dave Oswald, Beautiful Trouble: A Toolbox for Revolution (OR Books, 2012).

[5] https://blog.burningman.com/2013/11/tenprinciples/how-the-west-was-won-anarchy-vs-civic-responsibility.

[6] Haastattelu filmissä Spark: A Burning Man Story (Spark Pictures, 2013); see http://www.sparkpictures.com.

[7] Illalliskeskustelu kirjoittajan ja Larry Harveyn välillä Lontoossa. Viitaten debattiin “vapaudesta”, joka syntyi vuoden 1996 tapahtumien jälkeen, hän sanoi minulle: “Loppujen lopuksi Burning Man liittyy vapauteen. Kukaan ei menettänyt vapauttaan, kun me asetimme sääntöjä estääksemme ihmisten ajamisen toistensa päältä autiomaassa.” Me keskustelimme siitä, että hobbesilainen vapaus on absoluuttista, kun taas lockelainen vapaus (kuten hänen teoksessaan Second Treatise on Civil Government puhutaan) sanoo, “Mutta vaikka tämä on vapauden tila, se ei ole kuitenkaan käyttöluvan tila.”

[8] Keskustelu Daniel Aizenmanin kanssa, joka on LEED AP arkkitehtifirma Stantec ViBEssa, joka loi Boulderin kauppakeskuksen. Aizenman ja minä I puhuimme siitä mikä tekee tällaisista tiloista menestyksiä ja miksi ne epäonnistuvat.

[9] Fred A. Bernstein, “Rod Garrett, the Urban Planner Behind ‘Burning Man’: Its Leadership Lessons, Its Changing Face,” The New York Times, August 28, 2011, http://www.nytimes.com/2011/08/29/arts/rod-garrett-the-urban-planner-behind-burning-man.html.

[10] Larry Harveyta lainattu Timen Burning Man mini-dokumentissa, 2009. Haastattelu https://www.youtube.com/watch?v=EWzohQ1IwB0, kohta 5:40.

[11] Yksityinen keskustelu kirjoittajan kanssa. Kts. Hobbsin puhe Catalyst Creative -sarjassa Downtown Las Vegasissa 27.3.2014, tapahtuma jonka on tuottanut yhdessä Downtown Project ja Burning Man. Kts. American Steelin Karen Cusoliton esitys.

[12] Turner, Victor, “Liminal to Liminoid in Play, Flow, and Ritual: An Essay in Comparative Symbology,” Rice University Studies, 60(3) (1974), pp. 53-92.

[13] Lainattu John Seely Brownin blogissa, helmikuu 2014, http://www.johnseelybrown.com/newsletter_feb14.html.

[14] Kirjoittajan haastattelu Carmen Muakin kanssa, Las Vegas, 2014.

[15] Keskustelu Larry Harveyn kanssa, Lontoo, helmikuu 2014.

Lähde: https://www.bollier.org/blog/burning-man-commons

https://kapitaali.com/burning-man-yhteismaana/

#burning man #commons #yhteismaa #Commons

0 notes