#kirsi kunnas

[kuuttituutti]

Muusa & Ruusa (1972?)

An example of early Finnish animation (+ one live action segment) Muusa ja Ruusa is a collection of poems of Kirsi Kunnas turned to songs. All illustrations were done by Suvi Kumpulainen and animated by Aarre Aalto. 

Something I found on an old VHS. I wonder if other people have memories of this little film, but it was an important part of my childhood. 

[feral-ballad]

Kirsi Kunnas, tr. by Herbert Lomas, from Contemporary Finnish Poetry; “The pan and the potatoes”

[violasmirabiles]

Kirsi Kunnas: Nimetön elefantti (Tiitiäisen satupuu, 1956)

Kuvitus: Maija Karma

[caixxa]

”Satu on kuin metsä: kuka sen poluilla vaeltaa, tulee itseään vastaan eikä palaa samana takaisin.”

Kirsi Kunnas Matti Kuuselan haastattelussa, muistokirjoitus Aamulehti 8.11.2021

Ihana Kirsi. Lepää hyvin.

[honestlyvan]

*sits here flailing about the fact that one of my favourite poems ever fits a lot of my favourite characters really well, but it’s a children’s poem and it’s also in Finnish and I have never found a translation that would properly capture the mood of if in a way that communicates the feeling it gives me to anyone who’s not a Finnish speaker*

[thespacecowboyyy]

Kirsi kunnas?!?!!? Kuollu!?!?

[soliti]

Ninni Luhtasaari from Pintandwefall

The year 2021 has been hectic, stressful and painful – yet full of love. My selection of soothing go-to albums have stayed the same for a while now: Serge Gainsbourg – Histoire de Melody Nelson Tampo – Yömies astuu päivänvaloon Fleetwood Mac – Rumours Sur-rur – Ajan paksu lakana Can – Monster Movie Carole King – Tapestry

I have also been listening to a lot of Radio Helsinki and Levonille lasken luojani podcast. They’ve kept me company and made me feel like I truly was among friends on the isolated days. In the literary world Kazuo Ishiguro‘s warm hearted observations on human behaviour stole my heart thanks to my partner. The narration can be adventurous, dreamy and stagnant at the same time. It’s difficult to pick a favourite since each novel is so different but maybe start with The Remains of the Day (Pitkän päivän ilta). Some other things that I’ve found comforting this year are Family life and our new baby Niki de Saint Phalle‘s installations and fountains Simon Hanselmann‘s comics on instagram Succession tv series Panda choco & lakrits salty caramel candy Pokemon Go mobile game Making of the upcoming pintandwefall album Kirsi Kunnas – Tiitiäisen satupuu poems Downton Abbey tv show and Maggie Smith‘s character Seinfeld tv show the Finnish public health care and the Neuvola system

[catvampire]

(5) favourite song in your native language. (6) most hated song in your native language & (11) favourite native writer/poet !!

‘hi i’m not from the US’ ask set

5. ooh, tough one. i can’t answer an ask about my favourite songs in finnish w/o at least mentioning antti tuisku. rahan takii i’m p sure is still among my most played songs on spotify. peto on irti gets an honorary mention. as for songs actually within my usual genres, koneeseen kadonnut, vauriot, and ravistettava ennen käyttöä by apulanta are all among my favourites, and jos sä tahdot niin is still harrowing. joutsenet by pmmp is a huge writing inspo song.

6. i don’t listen a lot of the current music played in the radio where i live (or in general, tbh), so i miss a lot of bad ones, but vauvoja by kasmir is one that annoys the fuck out of me. as do most of his stuff tbh.

no wait, DUO’s panisin is the worst. the worst.

11. you know what. this ask actually made me kind of pissed. bc i don’t actually have any from adult or young fiction that i particularly like, so i went to look over my bookshelf to find children’s books that i liked bc i happen to be at my mum’s at the moment... but it turns out, my favourite nursery rhyme book was partly a translation. i feel like my entire life just got flipped upside down. anyway kirsi kunnas’s nursery rhymes are still objectively great but i need a moment to recover from this.

[arikuosmanen]

Kirsi Kunnas palkittiin kahdesti (Ylöjärven Uutiset)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Runoilija Kirsi Kunnas on saanut lyhyessä ajassa kaksi tunnustusta: Larin Paraske -palkinnon saamisen lisäksi hänet on valittu vuoden isovanhemmaksi. Kunnas arvostaa kovasti kaikkia palkintojaan, mutta murehtii myös hiukan nykyrunouden tilaa.

Kirsi Kunnas on saanut lyhyessä ajassa kaksi uutta tunnustusta: Larin Paraske -palkinnon sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Vallin myöntämän Vuoden isovanhempi -tunnustuksen. (Kuva: Jyrki Luukkonen/WSOY)

Kalevalaisten Naisten Liitto myönsi lokakuun lopussa Kirsi Kunnakselle Larin Paraske -palkinnon.

92-vuotias Kunnas on saanut elämänsä aikana kymmeniä palkintoja, mutta ei kyllästy niihin koskaan.

– Ainahan palkinnon saaminen saa aikaan kahdenlaisen tunnelman: toisaalta tulen hämilleni ja ujostelen. Mutta kyllähän se sitten miellyttääkin… Ajattelen leikillisesti ensin, että eivätkö he ketään muuta keksineet. Mutta eihän kiitos koskaan pahalta maistu.

Larin Paraske oli tunnettu inkeriläinen runonlaulaja, ja hänen nimeään kantava palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka jatkaa runonlaulajien kulttuuriperintöä nykyajassa.

Aiemmin palkinnon ovat saaneet muun muassa runoilija Jenni Haukio (2015), ohjaaja Juha Hurme (2014) ja urheilutoimittaja Antero Mertaranta (2011).

Runossa on aina säveltä

Kunnas ei ota viittausta moderniin runonlaulantaan kirjaimellisesti, vaan ajattelee, että runoissa on aina mukana säveltä – hänenkin lastenrunoissaan.

– Kyllähän runossa on aina jokin sävel, proosassa ei.

Sen sijaan Kunnasta yllättää se, että hän saa yhä palkintoja.

– En ollut ajatellut, että näin kävisi, mutta nythän niitä tulee kauheasti.

Kaikista saamistaan palkinnoista hän arvostaa eniten Aleksis Kivi -palkintoa, mutta hän arvostaa suuresti myös Larin Paraske -palkintoa.

Kukapa ei haluaisi nimeään yhdistettävän Aleksis Kiveen ja Larin Paraskeen?

Proosan ja runouden ero

Päälle yhdeksänkymppinen Kirsi Kunnas on puhelinhaastattelussa skarppi kuin mikä.

Häneltä saa haastattelun lomassa näppärän oppitunnin runoudesta ja sen historiasta.

Kunnas uudisti runoutta railakkaasti 1950-luvulla. Sen ajan runoudesta kuulsi läpi vahvasti 1800-luku, ja sodan jälkeen tuntui suorastaan velvollisuudelta luoda Suomelle tuoretta identiteettiä kielen kautta.

Kunnas ei ole silti koskaan unohtanut runouden juuria, sen taiteellista ulottuvuutta. Runouden mystiikkaa, sen yhteyttä loitsumiseen ja runouden sääntöjä. Sitä, mikä tekee runosta runon.

– Runoon ei ole valittu mitä tahansa sanoja. Ne on valittu siihen äänimuotonsa tähden.

Nykyajan runous mietityttää Kunnasta. Onko kaikki nykylyriikka enää runoutta lainkaan: modernit proosarunot ja muut?

– Tietävätkö ihmiset enää, mikä on proosan ja runouden ero?

Lyhyys ei tee lyriikkaa

Välillä Kunnaksesta myös tuntuu, että runouden tärkein mittari on nykyisin lyhyys.  Samalla hän muistuttaa, etteivät kaikki lyhyet tekstit voi mitenkään olla lyriikkaa. Otetaan esimerkiksi aforismit.

– Aforismit eivät ole runoja. Ne ovat kiteytyneitä filosofisia ajatuksia.

Kunnaksen mukaan nykyihmisillä on kuitenkin tarve runouteen. Toisinaan he jopa janoavat runoja.

– Aina jos jossakin luetaan ääneen runoja, siellä on kauheasti kuulijoita.

Kirsi Kunnas arvelee, että rap-musiikki on vienyt nykyään runojen asemaa. Rappi ei ole kuitenkaan runoutta, ei vaikka mukana ei olisi edes bändiä.

– Rapissa ei ole loppusointuja vaan yleensä pelkkiä puolisointuja ja keskenään samoja vokaaleja kuten sanoissa pauhaa ja laula

from WordPress http://ift.tt/2ynvO7R via IFTTT

[feral-ballad]

Kirsi Kunnas, tr. by Herbert Lomas, from Contemporary Finnish Poetry; “Beautiful and frosty night”

[honestlyvan]

Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti, hellä Ja kenelläpä, kellä on vastaansanomista? Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili.           Oi, sanoi siili, olen surullinen siili, niin yksinäinen jotta! Ja se on aivan totta: se yksinänsä eli ja piikein piikitteli, ja piikkikuoren alla sitten itkeskeli.

Kirsi Kunnas, “Tunteellinen siili” ( Tiitiäisen satupuu 1956 )

[skullumio]

Tiitiäisen Tuutulaulu

Tiitiäinen metsäläinen pieni menninkäinen, posket tehty puolukasta, tukka naavatuppurasta, silmät on siniset tähdet. Tiitiäinen metsäläinen pieni menninkäinen, keinu kuusen kainalossa, tuutu tuulen kartanossa, sammuta siniset tähdet!

[arikuosmanen]

Kirsi Kunnaksesta Vuoden isovanhempi – “Meitä tarvitaan entistä enemmän” (Tamperelainen)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Vuoden isovanhempi 2017 -tunnustus on myönnetty lastenkirjailija, runoilija, akateemikko Kirsi Kunnakselle.

Vuoden isovanhempi -tunnustus jaetaan lokakuussa vietettävän Isovanhempien päivän kunniaksi ja sen myöntää Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry.

– Kirsi Kunnaksen elämäntyö liittyy vahvasti sukupolvien väliseen yhteyteen ja sen vahvistamiseen. Kunnaksen rakastettuja runoja on luettu sukupolvien ajan kodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Niiden äärellä on kohdannut lukematon joukko lapsia, vanhempia ja isovanhempia, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:stä.

Kirsi Kunnaksen mielestä elämme nyt aikaa, jossa sukupolvien välisen yhteyden tarve korostuu.

– Maailma muuttuu niin nopeasti, että emme tiedä millaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Isovanhemmat jarruttavat nopeaa kehitystä, vieraantumisen tunnetta, hän sanoo.

Kun mummo tai vaari lukee lapselle kirjaa, tapahtuu Kunnaksen mukaan jotain aivan erityistä.

– Pieni lapsi erottaa kielen sävyt ja tunnistaa, että mummo puhuu eri tavalla kuin äiti. Keskusteluyhteys siirtää kieltä ja vivahteita sukupolvien ja vuosikymmenien yli, Kunnas sanoo.

– Minusta aika on muuttunut niin, että isovanhempia tarvitaan entistä enemmän. Isovanhemmilla on tehtävä.

from WordPress http://ift.tt/2ikTMxE via IFTTT

[sielutonsateenkaari]

Elämänonni ei ole sitä että istuu puutarhassa ja nauraa. Elämänonni ei olla kaunis kuin kukka ja laulaa kuin lintu, vaan olla kukka ja olla lintu. Ymmärtääköhän sitä kukaan?

Kerran Kuningas