#junan–2

[telestoapologist]

SALVAGE SCAVENGER

HUNTER // EXOMIND // ARCSTRIDER

✦ 𝗵𝗲𝗹𝗺 – npa "weir-walker" (ravensilk) ✦ 𝗴𝗹𝗼𝘃𝗲𝘀 – lightkin grips (envious touch) ✦ 𝗰𝗵𝗲𝘀𝘁 – ketchkiller's vest (default) ✦ 𝗯𝗼𝗼𝘁𝘀 – the bombardiers exotic (default) ✦ 𝗰𝗹𝗼𝗮𝗸 – ketchkiller's cloak (default)

[aau-2023]

Udine 28.4.

Olin suunnitellu päiväreissuu Udineen jo pääsiäslomalla, mut kulutin jalat loppuun sillon nii en sitte päätynyt sinne. Uus yritys!

Riippuen junista, reissu kestää 2-3 tuntia. Otin aamusta lähijunan Villachiin ja siitä kaukojunan Udineen ja tässä meni lähemmäs kolmea tuntia matkassa junien vaihdon takia. Toisaalta myöhemmin lähtevä suora juna Udineen ois saapunut about 20 min myöhemmin ku tää junanvaihtoreitti (+nää liput makso 9€ vs. Suora matka about 20€ joten helppo valinta). Yhteensä meno-paluuliput oli ~30€

Ja taas erikoismaininta järvi- ja vuoristomaisemista ku menee Villachin suuntaan ❤️

Matka Villachista Udineen meni tosi nopeesti vaikka se väli oliki lähelle kaks tuntia. Uusia maisemia ja kaikkee kivaa ja jännää. Ainoo huono puoli näissä pidemmissä junareissuissa on korkeusvaihtelut, ku menee korvat lukkoon :Dd ei oo kyl muuta pahaa sanottavaa.

Päädyin sit asemalta Città Fieran ostoskeskukseen pyörimään. Piti erikseen lippupisteeltä ostaa liput, bussista ei saanu eikä itsepalveluautomaatteja ollu. Toisaalta rakastan lippulappusia. Yks tunnin lippu makso 1,4€... miksei Suomessa voi olla näin halpaa T_T

Olin erikseen kattonu et tääl ois katteltavaa ku aikaa hengata kaupungissa oli runsaasti ja kelasin et vois safkata kans aamupäivästä. Siellä oli kans GameStop :-0 siis jäätävän kokonen ostari.

Pro tip: jos syöt itävaltalaista ruokaa Italiassa, älä odota ihmeitä :Dd jälkkäri oli kyl kiva, mascarponevaahtoa, suklaajätskii ja Kinder Bueno -paloja. Hintakaan ei ravintolan jälkiruoka-annoksella ollu liikaa (4,5€).

Lähdin sit ostarilta keskustaan katteleen juttuja. Kävelin random katuja pitkin ja joka puolella oli Italian lippuja, siis ihan joka paikassa. Piazza della Libertàn aukiolla oli rauhallista ja ihan kiva kattella ympärille ku on patsaita ja kaikkee. Kävelin sieltä sit hiljalleen asemalle ja löysin tollasen rakennuksen ja sydän-penkin, tosi söpö!

Paluumatka meni suoralla junalla Udinesta Klagenfurtiin. Tän junan päätepysäkki on Wien! Alkuperäinen lähtöpysäkki tais olla Venetsia, joten aika pitkä reissu tulis jos menis päästä päähän. Näkymät tosin oli tosi kivat (niinku aina!)

[doctorwhatif]

"Oh, she is going be here in.... 3.... 2... 1...." As Junan said 1, Hebi is right behind the man and gripped his shoulder.

"Are we going to have a problem?" Hebi asked, hissing in anger.

@wayward-roleplays

"Miss Hebi, your 3 o'clock interview is here." One of the staff members say as they slowly get back to work.

The woman at waiting for the owner is looking around nervous and timid. "Hello, I'm Jennessa Wolfe." She says upon seeing the club owner

Hebi smirks slightly as she moves closer to Jen. "So what makes want a job at the Queen Cobra?" She asked as she gently held her cheek.

@wayward-roleplays

[writerblock-sucks]

📄 ... ⃕ MASTERLIST !

🗒 ... ⃕ ABOUT !

profile ⋆ storyline & background ⋆ facts ⋆ what she likes ⋆ what she dislikes ⋆ fae’s pets ⋆ a-z quotes ⋆ fae’s style ⋆ what's going on inside her head ⋆ just fae things ⋆ what's inside fae’s bag ⋆ visuals

relationship with ateez ⋆ relationship with kq artists ⋆ relationship with other idols ⋆ bestie ⋆ 99's squad ⋆ romantic relationship ⋆ girl's chat ⋆ li family

pari ⋆ liam ⋆ yian ⋆ kani

sai ⋆ mingan ⋆ junan ⋆ chan

🐩 ... ⃕ SCENARIOS !

looking for scenarios and reactions? the next folder is here !

⛸ ... ⃕ ERAS !

looking for fae through the eras? the folder is here !

🛒 ... ⃕ SOCIAL MEDIA !

fae’s secret twitter account

fae on instagram ⋆ fae on universe ⋆ fae on twitter

fae on stan twitter

🥽 ... ⃕ YOUTUBE !

artist of the month ⋆

⚀ FAES-DIARY.

1 ⋆ 2 ⋆ 3

🎧 ... ⃕ ADDITIONAL STUFF !

incorrect quotes ⋆ random things she said ⋆ learn the alphabet with fae ⋆ her aesthetic ⋆ her room ⋆ what’s inside her phone

special stage : coming soon..!

magazines : coming soon..!

articles : coming soon..!

layout by @skzinka full credit to them <3

[xhbbl]

(221022) GAON 💭📸:

It's too late..??!

[name] are you sleeping??

Should we lie down again..?

What did you do today??

Um… I think normally I go to bed around 2 o'clock

hh.. It's my first time on Bubble and it's so much fun

With Junan

Is Hyeongjun sleeping..?

The hotel has its own rooms!

I used to sleep on the top bunk every day so sleeping in a normal bed is kind of… kkkkk weird

Looking for the ladder as soon as I wake up

'Um..um? (where is) the ladder..'

Sleeping on the top bunk… is not easy

I've always been on the top bunk

It's just that...

I lose at rock paper scissors...

kkkkkkk

[polaristranslations]

Tsubasa Ranking

000

"Hanekawa, you always get rank 1 in our year for test scores, right? It's hard for a rank 9999 like me to even begin to guess, but what the hell does that feel like? What is it like to reign at the top, looking over the common folk?"

"There's no such thing as a rank 9999."

We don't even have 9999 third-years at Naoetsu High School—said the one reigning at the top with an amazed look.

"Well, it's not much—I just think, oh, I guess it was my turn to be rank 1 this time. In the end, if we're assigning ranks to people, then someone has to be rank 1, and that just happened to be me this time. There are times where I don't end up being rank 1, and it doesn't really bother me."

She was talking about test rankings as if they were some sort of circular notice.

If she won three hundred million yen in the lottery, she'd probably say the same thing—"Oh, I guess it was my turn to win three hundred million yen," or something.

"But was there really a time that you didn't end up rank 1? I've always imagined you as being rank 1, ever since our first year."

"My, it makes me happy to know that you know all about my grades, Araragi-kun."

Although it was Hanekawa that was more likely to know all about my grades—it wasn't like my test results were good enough to be posted out in the hallway, but it wouldn't be weird if she found out my true rankings through a different route.

"I don't know everything. I just know what I know."

After saying that, she calmly but firmly stated, "I haven't always been rank 1."

"When I think about getting rank 3, then I end up as rank 3, and when I think about getting rank 7, then I end up as rank 7. When I think about getting 1 point lower than Senjougahara-san, then I end up getting 1 point lower than Senjougahara-san."

"You're completely in control!"

Of her own capability.

It wasn't just happenstance—it was like she was deciding the ranking list.

She was exerting her influence over Naoetsu High School's top ranks.

"You know how the saying goes, there's more worth in getting 99 points than there is in getting 100? There was a time where I got caught up in getting whatever score I wanted—so my grades ended up deviating a bit."

"What in the world did you get caught up in?"

Also, ill-informed as I was, I'd never heard that saying before... Was it some sort of folklore passed around only among the top ranks?

"I mean, when you get right down to it, things like first place or a perfect score don't really mean much... It all depends on where you look, doesn't it? For example, I got the highest overall score in the exams the other day, but I made a blindingly careless mistake in the Japanese history exam, so I didn't get a perfect score in that subject. In other words, I'm not rank 1 in the Japanese history category."

Even so, I figured she was probably around rank 2... But I see, it was all where you looked.

Number one in album sales! But even if you said that, were you rank 1 daily, or rank 1 weekly, or even rank 1 monthly? Even if it was the same "rank 1", the reality was a bit different... And even if you say "perfect score", there was getting a perfect score on an elementary school test and there was getting a perfect score on a high school test. Even if it was the same "perfect score", the nuance was different.

"And getting a perfect score out of 100 and getting a perfect score out of 20 is completely different..."

"No, those are the same."

So they were the same.

On the other hand, if there really were more than 10,000 seniors in Naoetsu High School, I would be afraid of my ranking seriously being 9999, so it was true that, just looking at "first place" or "perfect score" numerically, there was no doubt that a change in units led to a tremendous change in values, or a change in the value system—even Hanekawa's "top of the year" status only meant that she was rank 1 among Naoetsu High School's third-years, not that she was rank 1 among students across the country.

Just as I might be ranked 100 millionth among all the high school third-years across the country, perhaps Hanekawa is merely one of the "top ranks" on the national level?

"That's it, that's exactly it, Araragi-kun. I definitely don't amount to much at a larger scale. I've only managed to get rank 1 once in the national mock exams."

So you did get rank 1 at least once...

For some reason, the nuance I felt from her words were something like, "Since I got rank 1 once, I don't need to anymore"—like an athlete that didn't just go for the gold medal, but thought, "I want to collect all of them" and aimed for the full set with silver and bronze medals, too. Though it was unclear whether or not that sort of athlete actually existed.

And even so, even that sort of rank 1 depended on what kind of national mock exams you were talking about—in terms of athletes, while I wasn't referring to Kanbaru Suruga, whose leg strength was put to good use in basketball instead of track, even if you picked a single sport, there would still be many different champions coming from many different countries.

In extreme cases, the rules might even be different...

"Thre's also the viewpoint that getting a perfect score under the curriculum guidelines of 30 years ago and getting a perfect score under the curriculum guidelines of today may end up being the same 'rank 1', but what's written in the answer columns could be totally different. Since there would be new discoveries and rediscoveries... The law itself might change."

Even the Center Test turned into the Common Test. With a wide variety of question formats.

Students preparing for exams sure had it hard.

"Araragi-kun, you're also preparing for exams."

"Oh yeah, that's right."

Though in my case, I was less a student preparing for exams [jukensei] and more living a life of suffering [junan no sei].

"Even in the field of mathematics, which is your specialty, Araragi-kun, things like Fermat's Last Theorem and the abc conjecture have ended up being solved."

"I wouldn't go so far as to say it's my specialty. Although, it's true that the one who solved those two complex problems was none other than me."

"Sounds like lying's your specialty."

Regardless, it was an argument that could invalidate the idea of rankings, relatively.

If we went that far, then it almost felt like a misguided sense of equality... Even the ones in the lowest ranks could technically be considered top rankers if you started from the bottom.

"Mathematically, statistics-based values like rankings, average, or standard deviation can be artificially adjusted, so it's not good to put too much faith into them—but even so, rank 1 is still rank 1, so it doesn't leave me fully satisfied."

"Then, Araragi-kun, you should just become rank 1 yourself."

Thus went Hanekawa, saying something only a genius would say.

In other words, the punchline was that anyone could become rank 1 in something—or so I thought, but she continued after that, making me wonder what was going through her mind.

"I'm sure you can do it. Becoming rank 1 in someone's heart."

How thrilling.

Though that seemed like the hardest possible thing to do.

[tasksweekly]

[TASK 155: VANUATU]

In celebration of July 30th being Ni-Vanuatu Independence Day, here’s a masterlist below compiled of over 200+ Ni-Vanuatu faceclaims categorised by gender with their occupation and ethnicity denoted if there was a reliable source. If you want an extra challenge use random.org to pick a random number! Of course everything listed below are just suggestions and you can pick whichever faceclaim or whichever project you desire.

Any questions can be sent here and all tutorials have been linked below the cut for ease of access! REMEMBER to tag your resources with #TASKSWEEKLY and we will reblog them onto the main! This task can be tagged with whatever you want but if you want us to see it please be sure that our tag is the first five tags, @ mention us or send us a messaging linking us to your post!

THE TASK - scroll down for FC’s!

STEP 1: Decide on a FC you wish to create resources for! You can always do more than one but who are you starting with? There are links to masterlists you can use in order to find them and if you want help, just send us a message and we can pick one for you at random!

STEP 2: Pick what you want to create! You can obviously do more than one thing, but what do you want to start off with? Screencaps, RP icons, GIF packs, masterlists, PNG’s, fancasts, alternative FC’s - LITERALLY anything you desire!

STEP 3: Look back on tasks that we have created previously for tutorials on the thing you are creating unless you have whatever it is you are doing mastered - then of course feel free to just get on and do it. :)

STEP 4: Upload and tag with #TASKSWEEKLY! If you didn’t use your own screencaps/images make sure to credit where you got them from as we will not reblog packs which do not credit caps or original gifs from the original maker.

THINGS YOU CAN MAKE FOR THIS TASK -  examples are linked!

Stumped for ideas? Maybe make a masterlist or graphic of your favourite faceclaims. A masterlist of names. Plot ideas or screencaps from a music video preformed by an artist. Masterlist of quotes and lyrics that can be used for starters, thread titles or tags. Guides on culture and customs.

Screencaps

RP icons [of all sizes]

Gif Pack [maybe gif icons if you wish]

PNG packs

Manips

Dash Icons

Character Aesthetics

PSD’s

XCF’s

Graphic Templates - can be chara header, promo, border or background PSD’s!

FC Masterlists - underused, with resources, without resources!

FC Help - could be related, family templates, alternatives.

Written Guides.

and whatever else you can think of / make!

MASTERLIST!

F:

Vanessa Quai (1988) Ni-Vanuatu / Fijian - singer.

Marie Wawa (?) Ni-Vanuatu - actress.

Linette Yowayin (?) Ni-Vanuatu - actress.

Dadwa Mungau (?) Ni-Vanuatu - actress.

F - Athletes:

Mary-Estelle Mahuk (1966) Ni-Vanuatu - sprinter.

Olivette Bice (1968) Ni-Vanuatu - sprinter.

Andrea Garae (1973) Ni-Vanuatu - middle-distance runner.

Anolyn Lulu (1979) Ni-Vanuatu - table tennis player.

Henriette Iatika (1985) Ni-Vanuatu - volleyball player.

Elis Lapenmal (1987) Ni-Vanuatu - sprinter.

Janice Alatoa (1988) Ni-Vanuatu - sprinter.

Miller Pata (1988) Ni-Vanuatu - volleyball player.

Katura Marae (1989) Ni-Vanuatu - sprinter.

Priscila Tommy (1991) Ni-Vanuatu - table tennis player.

Jeanine Alatoa (1992) Ni-Vanuatu - footballer.

Fredrica Manses (1992) Ni-Vanuatu - footballer.

Sylvie Gideon (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Vanissa Wilson (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Selina Solman (1994) Ni-Vanuatu - cricketer.

Melissa Wakeret (1995) Ni-Vanuatu - footballer.

Junane Ishmael (1995) Ni-Vanuatu - footballer.

Brenda Anis (1996) Ni-Vanuatu - footballer.

Jesta Toka (1997) Ni-Vanuatu - footballer.

Eva Boe (1997) Ni-Vanuatu - footballer.

Julie-Rose Nasse (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Eliona Taiwia (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Friana Kwevira (1998) Ni-Vanuatu - paralympic javelin thrower.

Elmah Ajivi (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Paulieana Manwo (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Emilia Taravaki (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Vaina Bong (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Tisha Ronny (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Melissa Bani (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Keren Coulon (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Dorolyn Samson (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Lily Nihambat (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Jane Alatoa (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Delphine Kalmet (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Lilian Sawon (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Melinda Fred (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Leiwia Tangarase (2000) Ni-Vanuatu - footballer.

Shania Siri (2000) Ni-Vanuatu - footballer.

Leimata Simon (2000) Ni-Vanuatu - footballer.

Vanessa Kiletia / Vanessa Keletia (2000) Ni-Vanuatu - footballer.

Hannah Taiwia (2000) Ni-Vanuatu - footballer.

Ruth Tate / Cloe Ruth Tate (2000) Ni-Vanuatu - footballer.

Cynthia Ngwele (2001) Ni-Vanuatu - footballer.

Annie Gere / Annie Rose Gere (2001) N-Vanuatu - footballer.

Rita Solomon (2001) Ni-Vanuatu - footballer.

Nettie Kalsau (2001) Ni-Vanuatu - footballer.

Celestine Kalopong (2002) Ni-Vanuatu - footballer.

Amelia Retty (2002) Ni-Vanuatu - footballer.

Monica Melteviel (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Johnita Willie (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Nadine Kileteir (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Rina Batick (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Priscilla Charley (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Daina Kalopong (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Jasmin Takaro (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Noela Bokokoto (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Clemontine Senis (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Louisa Kalpram (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Dilisa Yeoyer (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Melody Tate (?) Ni-Vanuatu - footballer.

M:

Robert Van Lierop (1939) Ni-Vanuatu / African-American - filmmaker, writer, photographer, and activist.

Gilles Barbier (1965) Ni-Vanuatu - contemporary artist.

Lingai Kowia (?) Ni-Vanuatu - actor.

Albi Nangia (?) Ni-Vanuatu - actor.

Mikum Tainakou (?) Ni-Vanuatu - actor.

Charlie Kahla (?) Ni-Vanuatu - actor.

DJ DX RecordZ (?) Ni-Vanuatu - DJ.

Hoobz (?) Ni-Vanuatu, I-Kiribati, Solomon Islander, Fijian - singer.

George Kalran (?) Ni-Vanuatu - singer.

DJ Zinox (?) Ni-Vanuatu, I-Kiribati, Fijian - singer and DJ.

Georges Kalrang (?) Ni-Vanuatu - singer.

M - Athletes:

Francois Latil (1938) Ni-Vanuatu - archer.

Nigel Morrison (1955) Ni-Vanuatu - cricketer.

James Iahuat (1959) Ni-Vanuatu - boxer.

Mal Meninga (1960) Ni-Vanuatu - rugby player.

Jerry Jeremiah (1963) Ni-Vanuatu - sprinter.

Laurence Jack (1968) Ni-Vanuatu - sprinter.

Percy Avock (1968) Ni-Vanuatu - footballer.

Ancel Nalau (1968) Ni-Vanuatu - middle-distance runner.

Lencie Fred (1968) Ni-Vanuatu - footballer.

Saby Natonga (1970) Ni-Vanuatu - footballer.

Baptiste Firiam (1971) Ni-Vanuatu - sprinter.

Simon Lauru (1972) Ni-Vanuatu - footballer.

Tawai Keiruan (1972) Ni-Vanuatu - long-distance runner.

Bruce George (1972) Ni-Vanuatu - footballer.

Fletcher Wamilee (1972) Ni-Vanuatu - sprinter.

Ken Nagas (1973) Ni-Vanuatu - rugby player.

Tavakalo Kailes (1973) Ni-Vanuatu - middle-distance runner.

Gorden Tallis (1973) Ni-Vanuatu / Torres Strait Islander - rugby player.

Damian Smith (1975) Ni-Vanuatu - cricketer.

Etienne Mermer (1977) Ni-Vanuatu - footballer.

Seimata Chilia (1978) Ni-Vanuatu - footballer.

Robert Tom (1978) Ni-Vanuatu - footballer.

Moise Poida (1978) Ni-Vanuatu - footballer.

David Chilia (1978) Ni-Vanuatu - footballer.

Richard Iwai (1979) Ni-Vanuatu - footballer.

Joshua Tui Tapasei (1979) Ni-Vanuatu / Tuvaluan - footballer.

Rhys Wesser (1979) Ni-Vanuatu / Unspecified Aboriginal Australian - rugby player.

Abraham Kepsin (1980) Ni-Vanuatu - sprinter.

Jean Nako Naprapol (1980) Ni-Vanuatu - footballer.

Alphonse Qorig (1981) Ni-Vanuatu - footballer.

Samson Obed (1981) Ni-Vanuatu - footballer.

Fedy Vava (1982) Ni-Vanuatu - footballer.

Moses Kamut (1982) Ni-Vanuatu - sprinter.

Derek Malas (1983) Ni-Vanuatu - footballer.

Chikau Mansale (1983) Ni-Vanuatu - footballer.

Jean Robert Yelou (1983) Ni-Vanuatu - footballer.

Roger Waiwai (1983) Ni-Vanuatu - footballer.

Seule Soromon (1984) Ni-Vanuatu - footballer.

Ernest Bong (1984) Ni-Vanuatu - footballer.

Fenedy Masauvakalo (1984) Ni-Vanuatu - footballer.

Alphonse Bongnaim (1985) Ni-Vanuatu - footballer.

Rexley Tarivuti (1985) Ni-Vanuatu - footballer.

Geoffrey Gete (1986) Ni-Vanuatu - footballer.

Aby John (1986) Ni-Vanuatu - cricketer.

Roger Joe (1986) Ni-Vanuatu - footballer.

François Sakama (1987) Ni-Vanuatu - footballer.

Nazario Fiakaifonu (1988) Ni-Vanuatu - judoka.

Paul Young (1988) Ni-Vanuatu - footballer.

Arnold Sorina (1988) Ni-Vanuatu - middle-distance runner.

Joseph Namariau (1988) Ni-Vanuatu - footballer.

Andrew Mansale (1988) Ni-Vanuatu - cricketer.

Jharal Yow Yeh (1989) Ni-Vanuatu, Samoan, Maranganji, Chinese, Possibly Other - rugby player. 

Simpson Obed (1989) Ni-Vanuatu - cricketer.

Alehana Mara (1989) Ni-Vanuatu / Tokelauan - rugby player.

Samuel Kaloros (1989) Ni-Vanuatu - footballer.

Trevor Langa (1989) Ni-Vanuatu - cricketer.

Daniel Natou (1989) Ni-Vanuatu - footballer.

Travis Waddell (1989) Ni-Vanuatu, Torres Strait Islander / Unspecified Aboriginal Australian - rugby player.

Robert Tasso (1989) Ni-Vanuatu - footballer.

Kensi Tangis (1990) Ni-Vanuatu - footballer.

Worford Kalworai (1990) Ni-Vanuatu - cricketer.

Ignace Iamak (1990) Ni-Vanuatu - footballer.

Rodney Serveux (1990) Ni-Vanuatu - footballer.

Kenny Tari (1990) Ni-Vanuatu - cricketer.

Roddy Lenga (1990) Ni-Vanuatu - footballer.

Silas Namatak (1990) Ni-Vanuatu - footballer.

Michel Kaltak (1990) Ni-Vanuatu - footballer.

Justin O’Neill (1991) Ni-Vanuatu / Unspecified - rugby player.

Don Mansale (1991) Ni-Vanuatu - footballer.

Jelany Chilia (1991) Ni-Vanuatu - cricketer.

Patrick Matautaava (1991) Ni-Vanuatu - cricketer.

Jaxies Samuel (1991) Ni-Vanuatu - cricketer.

Niko Unavalu (1991) Ni-Vanuatu - cricketer.

John Alick (1991) Ni-Vanuatu - footballer.

Luigi Teilemb (1992) Ni-Vanuatu - rower.

Bernard Daniel (1992) Ni-Vanuatu - footballer.

Lucien Hinge (1992) Ni-Vanuatu - footballer.

Joe Mahit (1992) Ni-Vanuatu - judoka.

Dominique Fred (1992) Ni-Vanuatu - footballer.

Jacques Wanemut (1992) Ni-Vanuatu - footballer.

Zac Santo (1993) Ni-Vanuatu / Unspecified Aboriginal Australian - rugby player.

Brian Kaltak (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Jackson Tasso (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Yoshua Shing (1993) Ni-Vanuatu - table tennis player.

Bill Nicholls (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Kevin Shem (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Elkington Molivakarua (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Caleb Binge (1993) Ni-Vanuatu / Unspecified Indigenous Australian - rugby player.

Nemani Roqara (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Zica Manuhi / Zika Manuhi / Sika Manuhi (1993) Ni-Vanuatu - footballer.

Joshua Rasu (1994) Ni-Vanuatu - cricketer.

Mitch Cooper (1994) Ni-Vanuatu - footballer.

Callum Blake (1994) Ni-Vanuatu - cricketer.

Jais Malsarani (1994) Ni-Vanuatu - footballer.

Abraham Roqara (1994) Ni-Vanuatu - footballer.

Kaloran Firiam (1994) Ni-Vanuatu - footballer.

Ronald Tari (1994) Ni-Vanuatu - cricketer.

Jean Kaltak (1994) Ni-Vanuatu - footballer.

Apolinaire Stephen (1995) Ni-Vanuatu - cricketer.

Seiloni Iaruel (1995) Ni-Vanuatu - footballer.

Daniel Philimon (1995) Ni-Vanuatu - sprinter.

Barry Mansale (1995) Ni-Vanuatu - footballer.

Raoul Coulon (1995) Ni-Vanuatu - footballer.

Nalin Nipiko (1995) Ni-Vanuatu - cricketer.

Michel Coulon (1995) Ni-Vanuatu - footballer.

Lionel Warawara (1995) Ni-Vanuatu - boxer.

Remy Kalsrap (1996) Ni-Vanuatu - footballer.

Jacky Ruben (1996) Ni-Vanuatu - footballer.

Alex Saniel (1996) Ni-Vanuatu - footballer.

Tony Kaltak (1996) Ni-Vanuatu - footballer.

Gordshem Dona / Goshen Dona / Godshen Dona / Gordshem Donna / Goshen Donna / Godshen Donna (1996 or 1997) Ni-Vanuatu - footballer.

Clement Tommy (1997) Ni-Vanuatu - cricketer.

Bong Kalo (1997) Ni-Vanuatu - footballer.

Womel Brandy Mento (1997) Ni-Vanuatu - sprinter.

Dick Taiwia (1997) Ni-Vanuatu - footballer.

Claude Aru (1997) Ni-Vanuatu - footballer.

Jason Thomas (1997) Ni-Vanuatu - footballer.

Gilmour Kaltongga (1997) Ni-Vanuatu - cricketer.

Jayson Timatua (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Selwyn Vatu (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Joseph Iaruel (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Jonathan Spokeyjack (1998) Ni-Vanuatu - footballer.

Williamsing Nalisa (1999) Ni-Vanuatu - cricketer.

Azariah Soromon (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Wesley Viraliliu (1999) Ni-Vanuatu - cricketer.

Ronaldo Wilkins (1999) Ni-Vanuatu - footballer.

Jamal Vira (?) Ni-Vanuatu - cricketer.

Alwyn Job (?) Ni-Vanuatu - footballer.

Zechariah Shem (?) Ni-Vanuatu - cricketer.

Robert Calvo (?) Ni-Vanuatu - footballer.

[lauraerika]

22.4.2019 Hampuri-Bremen-Cuxhaven-Hampuri

Aamulla en osannut päättää mihin suuntaan sitä lähtisi. Lyypekki, Kiel, Lüneburg, Stade ja Sylt ovat must-see-listalla, mutta loogisesti valitsin paikan sen ulkopuolelta 👏 Alunperin ajatus oli ottaa paikallislippu, ja mennä niin etelään kuin sillä pääsee. Hannover olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta en sitten halunnut alkaa vaihtaa junaa ym miettimään miten pääsen paikallisjunilla sinne kätevimmin. Kämppis Pirjo ehdotti Cuxhavenia ja siitä mä vähän innostuin ja arvelin tehdä mutkan Bremenin kautta, niin tuleepa sekin nähtyä.

Mutta lopulta se meni niin, että vietin päivän Bremenissä, ja Cuxhaveniin päästyäni nousin junasta, kävelin aseman alkopuolelle, ja katsoin nopeimman junan Hampuriin. 😅 En jaksanut enää seikkailla.

Bremen sen sijaan valloitti mun sydämeni 😍 Se muistutti mua siitä, miksi ihastuin Saksaan. Kaunis kaupunki, joka on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ihmiset ovat ystävällisiä ja aurinko paistaa aina (juu-u!). Kauniita rakennuksia oli joka nurkan takana, ja aloin kaivata opastettua kierrosta, jotta kuulisin niistä jotain. Ja lopulta kun päädyin matkailuinfoon, niin kuulin että opastettu kierros oli alkanut juuri 15 min aiemmin 🤦‍♀️ jäähän sitten ensi kerralle tekemistä.

Kuva 1. Matkalla rautatieasemalta vanhaan kaupunkiin oli tällainen ihana näkymä sillalta. Sydän aivan pakahtuu, oli niin yllättävä ja kaunis maisema.

Kuva 2. Bremenin soittoniekathan kaikki tietää, eikö? Tietenkin piti käydä patsaan luona, ja tietty silitin aasia turvasta ja jalasta. Siitä saa kai onnea? En tiedä, mut kun muutkin niin minäkin.

Kuva 3. Tämmöisiä maisemia joka puolella, en kestä! Ihana Bremen!

Kuva 4. Bremen Dom oli aivan huippuhieno tuomiokirkko, tuli mieleeni hieman Notre Dame. Mut tää oli pienempi ja valoisampi. Aivan ihana. Ovenkahvat oli myös coolit, kelpais mullekin!

[mustikkajuna]

Story time part 2

Tänään ku menin iha normaalisti kouluun, meen eka bussilla ja sitten junalla. Stressaan aina et ehtiiks bussi ajois asemalle etten myöhäastyis. Noh, tää bussi mil menin oli hidas as fuck. Jouduin tietenki juoksee junaan ::)))) juoksin portaat alas ::::))))))) binder päällä ::::::::::)))))))))))))))))))))) aneemikkona jonka oireisiin kuuluu huono peruskunto :) mut sitte, siin ovel on henkilö joka pitää mulle sen junan ovee auki :,) oon ilonen

voitteks tekin tehä tällee ihmisille 

se tekee ihmiset ilosiks

[junhoontrash]

Can I ask for your favorite Jun gifs (ღ˘ω˘ღ)

These are more like Jun ship gifs lol ;;; (the numbers do not represent ranking)

1. JunCheol

2. JunHan

3. JunShua

4. SoonHui

5. WonHui

6. JunHoon

7. SeokHui

8. JunGyu

9. JunHao

10. JunKwan

11. JunSol

12. ChanHui

Bonus: JunAn

[telestoapologist]

MY THREE GUARDIANS

✦ FLYNN EZRAAL (WARLOCK) ✦ JUNAN-2 (HUNTER) ✦ MYSELF (TITAN)

[indiepoptime]

[the collaboration/cyzj spoilers below–WARNING LONGER POST EVEN THAN THE LAST ONE]

i should probs start calling these cyzj reactions or something but anyways i cant talk to anyone about this show as it airs bc my chinese level is only high enough for me to understand about 50% of the ep but my impatient ass watches it anyway

so im using tumblr to comment on it instead! sorry followers!!!!

my thoughts on this ep:

1) i am so embarrassed that i can’t read chinese so i have no clue what the names of any of the beautiful ladies that they casted are except tia because she’s got an english name lmao. i’ll just be labeling them based on who they ended up performing with rip

2) the cyzj cast in general Sucks™ at interacting with women and it’s beautiful. the mvp of this is jun and his endearing fanboying over tia, literally running from erics partner and flinging himself against the wall, and protecting himself from samuel and zhennan’s partner with his chair

3) jiacheng and minghao, in a surprising change of events, have completely lost their respective boyfriends to said boyfriends. #junanforever. real talk tho junan are so good to each other and the genuine happiness that floods both of their faces when they’re in the same room brings such joy to my aching unicarat heart

4) i was a bit skeptical about the choices that all of the teams made in terms of female partners. if it had been up to me, i dont think there was a single team that i would have paired in the same way....but in the end i really couldnt see it going better than it did. tia was THE BEST partner jun and yanan could have possibly had--i could feel the way that she truly cared for both of them, especially jun, and took them under her wing and guided them through a stellar and exciting performance. seeing yanan smiling and bright eyed made me almost cry considering the recent news about his health

5) i was genuinely shocked that minghao and victor picked the girl they did, and then even more shocked when their performance FLOORED ME. part of it could have been nostalgia because the song they chose was one from my childhood, but i was mostly amazed at the deftness with which they put everything together. their partner’s vocals were gorgeous, the setting of the stage was stunning, hao’s contemporary dance was stellar, and victors low rap provided a great contrast for everything. definitely my favorite stage performance wise

6) i wasn’t shocked that jiacheng and eric chose the girl they ended up with, because they weren’t left with much of a choice, but i was a little concerned that it might not work out. sidenote--this girl’s music is GORGEOUS and i am literally so excited for someone to sub the episode so i can figure out her name and listen to her stuff because it’s right up my alley. not as much up erics, though, and especially not up jiachengs. i was concerned, but their song ended up being my favorite of the night! perfect combination of ethereal vocals, ballad singing, piano, and chemistry through the roof

7) another sidenote: jiacheng and erics partner literally had the best personality ever! she was like a little female jiacheng with an eye smile to die for and laughter every 2 seconds. she was a riot and i love her!! whats her name!!!! dammit!!!

8) zhennan and samuel’s partner was really cute and had DOPE music but she seemed to be the least experienced out of the ladies and couldn’t really give the boys much direction, which frustrated zhennan and turned me off of her a little. nevertheless, i thought the stage was well delivered and interesting. my personal thought was that it felt a little haphazard at times, especially in comparison to minghao’s team, but i still enjoyed it despite the fact that i don’t usually love that genre of music. kanye :/

9) this is about the time when i realized that there are eliminations coming and I LIKE EVERY TEAM AND DONT WANT TO LOSE ANY OF THEM OR SEE ANY OF THEM CRY (AGAIN). SCREAM

10) my order of preference SOLELY based on the stages would be HAO & VICTOR > JIACHENG & ERIC > YANAN & JUN > SAMUEL & ZHENNAN, but the order never follows what i think it should be (and also i would never want to see samuel and zhennan leave literally shoot me in the face bullet bullet bullet day6 style). if i were to guess, i think it’ll be the same order as they were when the came into this ep, with junan possibly in third depending on how people felt about erics stage, but IDK THIS SHOW HURTS ME

more sidenotes

11) yanan and jun towering over tia was THE CUTEST!! 

12) zhennan getting samuel instant hotpot and regretting it while samuel went out and got him a collectible toy just reminded me how young they are and made me uwu through the damn roof. we love best friends!!!!

13) the casts joint effort to get jun to shut up in order to save his voice was blessed but also real sad. also the fact that the poor boy endured six shots down his throat!!! the day before his performance!!!! with cameras there to shoot his misery!! sad and uncomfy and 10/10 would not watch again

14) the phone with tia’s video chat being carried around everywhere and/or scaring the contestants!! iconic!! jun carrying “her” in the elevator!!! zhennan and samuel chasing the phone as the staff took it away i was wheezing

[ruttotohtori]

@vivid-and-filth replied to your post “MÄ NÄIN JUST JUNAN IKKUNAST HIRVEN MIL OLI KAKS VASAA”

Missä päin maailmaa? :D Sain yks päivä kaverilta niitten riistakamerakuvan jossa oli hirvi ja 2 vasaa ja mietinpä vaan.....

jossai riihimäen ja lahen välil

[neroushalvaus]

No niin, sain hinkattua tämän neljännen osan jonkinlaiseen kuosiin. En edes tiedä. Loppu on ainakin nyt tältä erää hyvin vague, ei tässä heti mitään hääkutsuja olla lähettämässä, mutta lupaavalta näyttää.

Paritus/Hahmot: Lehto&Riitaoja, voi ajatella joko shippimielessä tai kehittyvänä ystävyytenä.  Varoitukset: PTSD-oireistoa, paniikkikohtauksen kuvaus, ableistista kieltä, itsemurha mainitaan. Jos jotain jäi mainitsematta, saa tulla huomauttamaan. Vastuunvapaus: Tuntemattoman hahmot kuuluvat edelleen Linnalle Summary: Lehto näyttää sulamisen merkkejä. Riitaojan perhe adoptoi erään alikersantin hyvin vähällä suostuttelulla, mutta tämä eräs alikersantti ei itse ymmärrä asiaa ihan niin helposti. Riitaoja löytää selkärankansa. Kissanpennut ovat aivan valtavan suloisia. 

osa 1 // osa 2 // osa 3

Eräänä päivänä tapahtui pieni ihme.

Lääkintälotta oli katsonut ulos ikkunasta ja sanonut, että ulkona oli satanut lunta. Riitaoja oli noussut myös katsomaan ja hymyillyt lapsellisen iloista hymyään nähdessään, että sairaalan sisäpihan harmaus oli peittynyt valkeaan lumeen. Hän oli sanonut, että olisi mukava mennä käymään ulkona. Hyvässä kunnossa olevat potilaat saivat ulkoilla, mutta Riitaoja oli käynyt pihalla siitä huolimatta vain muutaman kerran. Hän ei virallisesti ollut ulkoilmaihminen, mutta lumi toi hänen mieleensä kotitalon lumisen pihan, jossa hän oli lapsena leikkinyt siskojensa kanssa. Riitaoja oli ihan vain kohteliaisuudesta kysynyt, haluaisiko Lehto tulla mukaan.

Ja Lehto oli kohauttanut olkapäitään.

Nyt Riitaoja seisoi pihalla päällään takki ja mantteli sekä amatöörimäisellä epätasaisuudella kudottu lapanen, joka oli saapunut paketissa muutama päivä sitten. Samassa paketissa olivat olleet kahdet villasukat, joista toiset Riitaoja oli tunkenut reppuunsa miettien, että hän antaisi ne Lehdolle sopivan hetken tullen.

Lehto oltiin saatu pyörätuoliin ja hän istui siinä selvästi ahdistuneen näköisenä. Lehdon silmät tuijottivat sisäpihan toiselle puolen, johonkin tyhjään pisteeseen. Tämän suu muodosti jälleen pelkän jäykän viivan ja hän puristi syliinsä kuin peitteeksi asetellun manttelin kangasta rystyset valkoisina. Lehto oli antanut lotan työntää pyörätuolin pihalle, mutta sitten hän oli hätistänyt tämän tylysti pois.

Riitaoja höpötteli omiaan, kertoili viimeisimmästä kotoaan tulleesta kirjeestä ja kissanpojista, jotka olivat syntyneet sitten viime kirjeen. ”Minä peäsen ihan kohta kotiin, ja ne on viälä ihan piäniä silloin.”

Puhe kotiinpääsystä oli ilmeisesti se, mikä sai Lehdon murahtamaan vihaisesti: ”Älä puhu paskaa.”

Riitaoja vaihtoi äkkiä puheenaihetta ja mietti ääneen, mitäköhän konekiväärikomppanialle kuului. Lehto tuhahteli hänen puheilleen, mutta ei sentään käskenyt olla hiljaa.

”Onko sinulla Lehto yhtään ikävä niitä?” Riitaoja kysyi kyyristyen piirtämään lumeen. ”Minul kai on hieman. Rahikaista ja Vanhalaa nyt ainakin. Pelottaa vähän, miten ne pärjää.”

Lehto pyöräytti silmiään ja sanoi: ”Mitä niitten puolesta pelkäämään. Vanhala varmaan vaan hihittää vasten Saatanan kasvoja niin, ettei sitä huolita Helvettiinkään. Ja Rahikainen ei mene riittävän lähelle tulta saadakseen osumaa.”

”Käihän minuunkin, vaikka en minäkään lähelle tulta männy”, Riitaoja huomautti.

”No ei sinuun olisi käynyt, jos se saatanan hupiukko ei olisi yrittänyt tehdä sinusta sotilasta”, Lehto naurahti kuivasti. ”Minä olisin voinut suoralta kädeltä kertoa sille, että yritetty on eikä olla onnistuttu.”

Riitaojan oli hyvin vaikeaa arvioida, pilkkasiko Lehto häntä vai oliko tämä jokin yritys laskea leikkiä hänen kanssaan. Kun hän ei tiennyt varmasti, Riitaoja katsoi parhaaksi turvautua hänelle tuttuun maneeriin: hermostuneeseen hymyyn.

Lehto näytti hytisevän ja Riitaoja kysyi, tahtoiko tämä sisään. Lehto mutisi, että kun tänne ulos nyt kerran oltiin vaivauduttu, kai siellä sitten myös oltaisiin. Riitaoja antoi olla. Hän kuitenkin mietti, olisiko vaivan arvoista vääntää mantteli pois hänen omasta niskastaan ja kietoa Lehdon ympärille lisälämmikkeeksi, vai ravistelisiko Lehto sen heti pois. Riitaoja päätyi lopulta pitämään manttelin itse.

”Koskela”, Lehto äkkiä sanoi.

”Täh?”

”Niin, että ei minulla ketään niistä mikään ikävä ole, mutta Koskela ei ollut mikään turha äijä”, Lehto sanoi kohauttaen olkapäitään. Riitaoja hymyili.

”Koskela tais pittää sinusta”, Riitaoja sanoi.

”Ja paskat.”

”Se oli tosi aralla tunnolla, kun se ja Lammio pisti meijät sillo menee oikoseen, kun sinä hoavoituit. Sanoi, että olisi pitäny kiärtää.”

Lehto irvisti maininnalle tuosta yöstä, joten Riitaoja kiirehti jälleen siirtämään aihetta turvallisemmille vesille: ”Entäs Kaarna?”

”Kuollut”, Lehto totesi lakonisesti. Riitaoja katsoi tätä epäröiden.

”Mutta onko sinulla sitä ikävä?”

”Mitä sitä raatoja ikävöimään”, Lehto totesi äänessään jälleen oudon rienaava sävy. ”Ei niistä paljon iloa ole ja haisevatkin vielä pahalle.”

Riitaojan sisuskaluja kylmäsi tuollainen puhe. Hän ei uskonut Lehdon kertovan hänelle koko totuutta. Ainakaan hän ei halunnut uskoa sitä. Kapteeni Kaarna oli selvästi pitänyt Lehtoa suosikkinaan Hietasen ohella, eikä Riitaoja voinut uskoa, ettei se ollut merkinnyt Lehdolle mitään.

”Se sinusta nyt ainakin piti”, Riitaoja sanoi hiljaa. Lehto näytti tuskastuneelta.

”Se sääli minua. Siinä on ero”, Lehto murahti, mutta tajusi sitten varmaan puhuneensa harkitsemattomasti. Hän haroi hiuksiaan hermostuneen näköisenä ja mutisi: ”Kuka täällä täytyy tappaa, että saa tupakan.”

*

Riitaoja makasi maassa vatsallaan ja itki. Hänen takanaan huudettiin, ei saanut jäädä tuleen makaamaan, mutta Riitaojaa pelotti, häntä pelotti ja luodit vinkuivat ilmassa ja osuivat maaleihinsa kaataen miestä kuin viikate heinää.  Lehto seisoi hänen vieressään polttaen mahorkkasätkää ja Riitaoja halusi käskeä tätä maahan, mutta hänen kielensä ei toiminut. Lehdon vatsassa oli ammottava haava, josta valui ulos mustaa saastaa. Sitä tippui hiljalleen litsahdellen maahan. Osa osui Riitaojan kasvoihin ja sai hänet haukkomaan kauhuissaan henkeä. Lehto katsoi Riitaojaa pilkallisesti ja nauroi vihlovaa naurua.  “Ylös siitä”, hän sähähti ja potkaisi Riitaojaa kylkeen. ”Nyt ne vihdoin päästää minut sinusta.”  Riitaoja nousi haparoiden ylös ja sillä samalla sekunnilla luoti lävisti hänet.

Riitaojan silmät rävähtivät auki. Oli aivan pimeää ja hänen sydämensä hakkasi. Hiki valui pitkin hänen otsaansa. Riitaoja nousi vaivoin istumaan, mutta hänen sydämensä ei rauhoittunut. Häntä oli ammuttu. Hän kuolisi, hän kuolisi tähän sairaalasängylle ja aamulla hänet peitettäisiin kankaalla ja Lehto hymähtäisi häntä katsoessaan kylmästi, mitä sitä raatoja ikävöimään.

”Riitaoja?”

Hän yritti hengittää nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, mutta hän sekosi rytmissä ja hänen hengityksensä muuttui ohueksi pihinäksi. Hän ei saanut happea, voi luoja, hän ei saanut happea, hän tukehtuisi, hän oli unohtanut, miten hengitettiin…

”Riitaoja! Lopeta se poraaminen ja hengitä!”

Itkikö hän? Riitaoja yritti koskettaa märkiä poskiaan, mutta muisti liian myöhään, että hänen oikea kätensä oli poissa, ja hänen suustaan karkasi surkea ulina. Hänen silmissään alkoi mustenemaan, hän tarvitsi ilmaa, mutta hän ei osannut enää hengittää.

”Voi nyt saatana. Riitaoja!”

Riitaoja ummisti silmänsä. Hän värisi kauttaaltaan ja hän olisi kietonut kätensä ympärilleen ja vaipunut mykkyrään sängylle, mutta hänellä ei ollut kättä ja hän kuolisi ja Lehto nauraisi aamulla nähdessään hänen kylmän ja kalpen ruumiinsa ja hän ei koskaan pääsisi kotiin ja hänen sydämensä hakkasi niin kovaa, että kohta se lakkaisi toimimasta ja hän oli unohtanut, miten hengitettiin.

”Saatanan naattikorva, kuuntele nyt! Sinä näit pahaa unta, siinä kaikki.”

Riitaoja raotti silmiään ja katsoi sivulleen. Lehto oli ponnistanut itsensä istuvaan asentoon ja katsoi häntä omituinen ilme kasvoillaan. Riitaojan silmissä tanssi mustia pisteitä, mutta hän ei saanut hengitystään tasaantumaan.

”M-min-minä en p-py-pyst…” Riitaoja yritti puhua, mutta hän ei saanut keukoihinsa riittävästi happea.

”Pää kiinni”, Lehto murahti ja katsoi häntä silmiin tiukasti. ”Hengitä.”

Hengittämisen sijaan Riitaoja itki monta minuuttia. Lopulta hän oli liian väsynyt itkemään, joten hän vain roikotti päätään apaattisena ja niiskutti.

”No niin, oletko rauhoittunut?” Lehto kysyi. Sen sijaan, että tämä olisi kuulostanut ärsyyntyneeltä, tämä kuulosti siltä, kuin olisi yrittänyt kaikkensa esittääkseen ärsyyntynyttä. ”Oliko se nyt niin paha uni, että piti järjestää tuollainen kohtaus?”

Riitaoja ei jaksanut vastata. Tuntui, kuin hänen keuhkonsa olisivat olleet täynnä sahanpurua. Lehto tuijotti Riitaojaa ja kysyi lopulta, kuin ei olisi ollut ihan varma, miten sellainen kysymys piti esittää: ”Miltäs tuntuu?”

Riitaoja hengitteli hetken ja vastasi sitten mutisten: ”Paha olla. Pelottaa.”

Lehto ei näemmä keksinyt mitään jatkokysymystä, sillä hän vain vastasi epävarmalla äänellä: ”Jaha.”

**

Eila Riitaoja istui äitinsä kanssa toisiaan vastapäätä junan hytissä. Ikkunasta avautuva maisema alkoi jo näyttää Kuopiolta. Äiti puristi kädessään Riston viimeisintä kirjettä. Tänään he hakisivat pojan kotiin.

Eila katsoi ulos ikkunasta miettiväisenä ja äiti ei malttanut olla kysymättä, mitä tämä mietti. Eila huokaisi ja pudisti päätään. ”Minä sitä voan, että nyt me viijään sen Lehon ainua kaveri pois.”

”Se on myös minun ainoa poikani”, äiti huomautti. Hänellä ei selvästi ollut pienintäkään halua antaa Riston maata sairaalassa päivänkään kauemmin, kuin oli tarpeen.

”Kyllä minäkin sen kottiin haluan”, Eila mutisi. ”Mietin voan, jos olisi joku mahdollisuus soada se Lehto mukaan.”

”Älä olo hölmö, Eila. Ei aikuisia miehiä voi tuosta vain napata mukkaan, kuin kulkukoiria tienposkesta.”

Eila huokaisi.

**

Lehto katseli synkkänä, kun Riitaoja pakkasi reppuaan. Touhu oli hidasta, kun poika sommitteli jokaisen tavaran viemään mahdollisimman vähän tilaa ja viikkasi vaatteitaan kömpelösti mytyiksi.

”Et sinä tuota kaikkea saa kulkemaan”, Lehto murahti. Hänet oltiin taas saatu suostuteltua pyörätuoliin, mutta vain, koska se tuntui selkään paremmalta, kuin jatkuva makaaminen. Tuoli oli kuulunut jollekin toiselle potilaalle, jonka jalat olivat kokeneet ihmeparantumisen. Se oli päässyt kävellen kotiin ja Lehto oli saanut pyörätuolin. Tasan eivät käyneet onnen lahjat. Lehdon jalat olivat alkaneet tottelemaan häntä jonkun verran, mutta ottaen huomioon, että pienikin varpaiden kipristys riitti uuvuttamaan hänet, ei hän ollut kovin optimistinen jatkon suhteen. ”Et saanut edes silloin, kun sinulla oli molemmat kädet tallella, mites nyt.”

Riitaoja vain virnisti typerästi. ”Minun sisko ja äiti tulee hakemaan, ne auttaa minuu.”

”Että akat hommiin ja sinä saat taas vaihteeksi vetelehtiä kaikessa rauhassa”, Lehto jupisi. Riitaoja lopetti hetkeksi pakkaamisen ja katsoi Lehtoa tutkivasti.

”Mikä sinul on?”

Lehto vain tuijotti tyhjää ja puri huuliaan yhteen. Riitaoja huokaisi.

”Minä lupaan kirijoittaa sinul”, Riitaoja sanoi.

”Loistava suunnitelma, kädetön kirjoittaa lukutaidottomalle”, Lehto ivasi ja pudisti päätään. ”Ilonenhan minä olen, ettei tarvitse kuunnella sinun jatkuvaa vouhottamistasi enää. Kun nyt eivät lykkää mihinkään hullujenhuoneelle seuraavaksi, missä kymmenen sinunkaltaista odottaa minua valmiina kertomaan, kuinka hirveästi niitä sodassa pelotti.”

”Lehto kun minä en soa valita, mutta jos…”

”Jos saisit, jäisit tänne?” Lehto nauroi ilkeästi. ”Älä Riitaoja viitsi. Sinä pääset kotiisi isin ja äitin kainaloon ja nukkumaan siskojesi vieressä ja silittämään niitä perkeleen kissanpentuja, älä saatana kehtaa valehdella, että jäisit mieluummin mätänemään tänne.”

”Jos minä saisin valita”, Riitaoja jatkoi välittämättä Lehdon pilkasta, ”minä ottaisin sinut mukaan.”

Lehto oli hetken hiljaa ja ärähti sitten: ”Älä höpötä.”

Riitaoja katsoi Lehtoa hetken ja alkoi sitten penkoa juuri pakattuja vaatteita pois repustaan. Vihdoin hän löysi pienen, avatun paketin ja ojensi sen Lehdolle. Lehto raotti paketin paperia ja katsoi sen sisältämää sukkaparia otsa rypyssä.

”Jos sinun jalkoja alkaa paleltaa. Kylymä tuloo viälä”, Riitaoja sanoi. Lehto katsoi häntä pitkään ja pudotti paketin reppuunsa sanomatta mitään.

*

”Risto!”

Oli lähellä, ettei Lehdon täytynyt painaa käsiään korvilleen kuullessaan tuon riemunkiljaisun. Nimi lävisti ilman vihlovalla taajuudella, ja äkkiä Riitaojalla olikin syli täynnä nuorta, tummatukkaista naisihmistä. Lehto arveli tämän nyt olevan toinen Riitaojan pikkusiskoista, sen verran väkivaltaiseen rutistukseen mokoma oli Riitaojan kahlinnut. Huoneeseen käveli myös rauhallisesti vanhempi nainen, jolla oli Riitaojan silmät, mutta ei jälkeäkään tämän pälyilevästä katseesta ja hämmentyneestä hymystä. Ei ollut vaikeaa arvata, että tässä oli Riitaojan äiti.

Riitaoja oli purskahtanut itkuun. Lehto ei ollut kovin yllättynyt siitä, mutta jokin häntä kuitenkin kouraisi sydänalasta. Tätä hetkeä Riitaoja oli odottanut koko sen ajan, kun oli maannut hänen kanssaan täällä rinnakkain. Samaan aikaan, kun Lehto oli yrittänyt parhaansa mukaan olla odottamatta mitään.

”Anna, kun minä katon sinuu”, Riitaojan äiti sanoi ja hätisti tyttärensä pois pojan kimpusta. Nainen laski kätensä Riitaojan olkapäille ja katsoi poikansa kyynelistä märkiä kasvoja, joissa saattoi vielä nähdä merkkejä kranaatinsirpaleiden viiltämistä haavoista. Riitaojan äiti silitti pojan oikeaa olkapäätä katsoen tämän tyhjänä lepattavaa hihaa. ”Voi minun poikarukkaani.”

Riitaojan itku yltyi ja hän halasi äitiään tiukasti. Lehdon teki mieli oksentaa. Hän käänsi päänsä pois ja oli tuijottavinaan ulos ikkunasta.

Kun Riitaoja oli rauhoittunut sen verran, että hän oli lopettanut itkemisen, alkoi kuulumisten vaihto. Lehto olisi voinut luulla, että ne olivat monissa kirjeissään vaihtaneet keskenään riittävästi juttuja, mutta ehei, turha luulo. Riitaojan sisko, Eila taisi olla sen nimi, oli eniten äänessä ja kertoi valtavan pitkästyttäviä tarinoita kotipuolesta. Riitaoja nyökytteli ja hymyili leveästi. Oliko sen saatanan pakko näyttää niin helvetin onnelliselta? Lehto nyppi kynsiään, jotka olivat vasta alkaneet palata normaalin näköisiksi.

Kun puheensorina oli kestänyt tauotta varmaankin puoli tuntia, Riitaojan äiti alkoi purkamaan pojan laukkua ja aloitti sen pakkaamisen kokonaan alusta. Tällöin Eila huomasi Lehdon.

”Päivää”, tyttö heläytti ja istuutui Lehdon sängylle mitään kyselemättä. Lehdon teki mieli sanoa pahasti. Ihan sama, vaikka hän ei nyt siinä maannut, se oli hänen sänkynsä, eikä siinä jumalauta istuttu. ”Sinä oot varmaan se kuulusa alikersantti Lehto?”

”Eila”, Riitaojan äiti sanoi varoittavasti.

”Oi, anteeksi! Te olette varmaan se kuulusa alikersantti Lehto?”

Lehto pureskeli huultaan ja vastasi kuivasti: ”Saatanpa ollakin.”

”Risto on kertonut teistä palj-… Kohtuuden rajoissa”, Eila sanoi ja virnisti. Riitaoja haroi hiuksiaan nolona. ”Tykkäsitteks te niistä Anjan kutomista sukista?”

Lehto ynähti vastaukseksi.

”Koskas te peäsette kottiin? Risto kertoo, että te ootte jo ihan parantunut.”

Lehto vain mulkaisi Riitaojaa, joka punastui. ”Minkä elämäkerran sinä oot perheellesi minusta kirjoittanut?”

”Voi elkää olko Ristolle liian ankara”, Eila toppuutteli. ”Hän ny on vähän tommonen, ei hän ossaa piilottaa sitä, kun tykkää jostakusta.”

Puna Riitaojan poskilla syveni. Lehto katsoi tätä tuimasti yrittäen peittää hämmennystään. Riitaojahan pelkäsi häntä, varmaan jollain omalla, aralla tavallaan jopa inhosi. Eikä Lehto edes voinut syyttää tätä siitä. Olosuhteiden pakostahan se oli hänen kanssaan täällä makoillut, eikä siksi, että se hänestä pitäisi. Omaa raukkamaisuuttaan se oli silloin eräänä yönä heittänyt Lehdon kiväärinkin pois. Ei siinä ollut kyse pitämisestä.

Riitaojan äidin ääni havahdutti Lehdon.

”Kauhistus teidän käsiänne”, rouva Riitaoja henkäisi ja harppoi Lehdon luo. Lehto yritti piilottaa kynsiään, mutta Riitaojan äiti ei antanut hänen tehdä sitä. Hän nappasi kiinni Lehdon kädestä ja katseli sitä arvioiden. ”Tällainen saa luvan loppua, kuuletteko? Kamalan näköiset. Annahan Eila minulle nenäliinaa.”

Lehto huomasi, että hän oli nyppinyt kyntensä aivan verille. Riitaojan äiti otti nenäliinan ja kostutti sen Riitaojan pöydälle unohtuneessa vesilasissa. Sitten hän alkoi töpöttelemään sillä Lehdon sormia. Lehto ei voinut olla irvistämättä.

”Minun nimeni on Hilja Riitaoja”, hän esitteli itsensä viileällä äänellä pyyhkiessään verta Lehdon nimettömästä. ”Ymmärrän, että olette hermostunut, mutta tuollainen ei kertakaikkiaan käy.”

Lehto olisi tietenkin voinut sanoa, ettei kynsien nyppiminen ollut hänen itsetuhoisin aktiviteettinsa, mutta hän vain tyytyi mutisemaan tylysti: ”En minä ole hermostunut.”

”Totta kai te olette”, Hilja Riitaoja sanoi, kuin asia olisi ollut tälle täysin itsestäänselvä. ”Te olette tilanteessa, jossa ette tiedä, mikä teitä odottaa, ja nyt teiltä ollaan viemässä pois se ainoa asia, joka on ollut teille tuttua koko tämän ajan.”

”Pidä sinä ämmä turpasi kiinni”, Lehto tiuskaisi. Tämä ei herättänyt Hiljassa minkäänlaista reaktiota, mutta Riitaoja vei kätensä suun eteen järkyttyneen näköisenä. Hilja pyyhki Lehdon kynnet puhtaiksi ja mutisi jotain siitä, että kyllä sairaalaympäristössä pitäisi olla laastareita aina käden ulottuvilla.

”Äiti”, Riitaoja sanoi hiljaa ja vilkaisi Lehto hermostuneesti. ”Voitaisiinko me hiuka puhuu?”

Lehto katsoi, kuinka Riitaoja siirtyi syrjemmälle äitinsä ja siskonsa kanssa. Hän kirskautti hampaitaan ja katsoi taas ulos ikkunasta.

*

”Risto kyllähän sinä itsekin ymmärrät, että se ei käy.”

”Mutta äiti, kun ei Lehdolla ole mittään muutakaan paikkaa, mihin män”, Riitaoja selitti nieleskellen palaa kurkussaan. ”Kyllä minä sen nyt oon jo ymmärtäny. Ei sillä oo vanhempia, ei sillä oo kettään. En minä voi jättää sitä, äiti. Otetaan se meille, iha vähäksi aikaa voan.”

Äiti huokaisi ja pudisti päätään. Eila seurasi sanailua epävarman näköisenä.

”Kai sinä ymmärrät”, äiti aloitti, ”että meidän pitäisi elättää Lehtoa ilman, että saisimme siitä mitään? Minä en halua kuulostaa ilkiältä, mutta ei hän pysty tekeen työtä.”

”No enhän minäkään”, Riitaoja pisti vastaan ja tarttui tyhjään hihaansa kuin demonstroidakseen asiaa.

”Sinä oot minun poikani”, äiti sanoi vakavana. ”Sinusta minä pitäisin huolta, vaikka puuttuis molemmat käet ja jalat myös.”

”Mutta Lehol toimii käet! Se voi tehdä semmosii juttui, kun minä en voi. Se voi auttaa ruokkiin eläimiä ja se voi leipoa tai se voi punoo pärekoppia tai minä opetan sen kirijottaan hiuka paremmin ja se voi sitten auttaa semmosis hommissa ja se voi…”

”Mitäköhän mieltä Lehto itse on tuosta sinun suunnitelmastasi?” äiti kysyi. Riitaoja epäröi hetken.

”En oo kehannu ehottaa viälä.”

”Mistäs tiijät, että sille kelepaa nuo sinun suunnittelemat hommat? Mitä se on aijemmin tehny?”

”Se on ollu autonapumies”, Riitaoja sanoi. ”Eihän sitä voi tehdä iliman jalakoja?”

”Ei voi ei”, äiti huokaisi. Riitaoja ei ollut mitenkään manipuloiva ihminen, mutta hän tiedosti kyllä, kuinka mahdottomaksi teki äidilleen tällä hetkellä vastaan sanomisen. Kuka halusi sanoa ”ei” pojalleen, jota ei ollut nähnyt moneen kuukauteen ja jonka tiesi olleen suurimman osan siitä ajasta niin peloissaan, ettei sitä voinut edes mitata?

Riitaoja nielaisi ja sanoi hiljaa: ”Voan sen aikaa, et se löytää jonku toisen paikan, tai peäsee asuun yksin. Voi silleen tapahtua. Se voi viälä kävelläkin.”

Äiti katsoi Eilaan ja sanoi: ”Sinä tietysti olet samaa mieltä.”

”Ei se huano idea ol”, Eila sanoi. ”Minä ja Anja voijaan opettaa se kutoon.”

Riitaoja kuvitteli Lehdon kutomaan sukkaa tai lapasia yrmeä ilme kasvoillaan, eikä hänen onnistunut estää kikatusta karkaamasta suustaan. Hän kuitenkin vakavoitui nopeasti ja sanoi äidilleen: ”No, käykö se?”

”Risto, sinun pittää ymmärtää…”

”Sinä sanoit, että minun vaimokin soa muuttaa meille, kun minä menen naimisiin”, Riitaoja sanoi ymmärtäen takertuvansa oljenkorsiin. ”Miten tämä eroo siitä? Äiti ole kiltti. Lehto tarvii apua, mutta ei se sitä itte pyydä.”

”Vaimo olisi pikkuisen eri asia”, äiti naurahti. ”Isäsikään ei pysty kunnolla työskentelemään sen jalakansa kanssa, sinulla ei ol kättä ja Lehto ei pysty edes seisomaan. Meillehän nauretaan kylillä.”

”Et sinä siitä oo ennenkään välittänyt”, Eila huomautti. Äiti huokaisi syvään ja naputti kenkänsä päkiällä lattiaa. Riitaoja katsoi tätä anovin silmin.

”Voan sen aikaa, että se löytää jonkun toisen paikan?” Äiti kysyi varovasti. “Ja se auttaisi kotitöissä?”

Riitaoja päästi riemunkiljahduksen ja rutisti äitiään.

*

”Älä jaksa”, Lehto murahti. Miksi Riitaoja härnäsi häntä tällä tavalla? Jos tämä oli kosto Lehdon aiemmasta äksyilystä, se ei ollut kovin tehokas kosto.

”Lehto minä oon tosissani”, Riitaoja intti ja istui sängylle. ”Tuu nyt. Minä sain minun äidin jo suostumaan. Eikä isä kiällä. Leäkärki sano, että sinä voisit jo lähteä. Tulisit nyt.”

Riitaoja tuijotti häntä silmiin vilpittömästi eikä Lehto keksinyt yhtään syytä, miksi tämä haluaisi keksiä tällaisia juttuja. Riitaoja tiesi, kuinka paljon sairaalassa oltiin puhuttu Lehdon siirtämisestä johonkin muualle ja hän varmaan myös oli osannut päätellä, kuinka paljon ajatus Lehtoa kalvoi. Lehto oli ruvennut hiljalleen jo uskomaan, ettei Riitaoja tahtoisi tieten tahtoen loukata häntä. Mitä helvettiä poika siis sekoili? Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin että Riitaoja oikeasti tarkoitti sitä, mitä ehdotti.

Ei kai se lainkaan tavatonta ollut, että taloudet ottivat vammaisia vaivoikseen. Oli sitä ainakin Lehdon lapsuudessa tapahtunut. Joskus kunta oli tarjonnut perheille pientä hyvitystä, jolloin ne olivat suostuneet ottamaan jonkun ontuvan raukan pyörimään nurkkiinsa. Töitä ne pistettiin tekemään ja ruuantähteitä syömään siinä, missä huutolaiskakaratkin, mutta sentään niitä ei jätetty ojan pohjalle kuolemaan tai mihinkään laitokseen mätänemään. Ehkä Riitaoja oli saanut suostuteltua äitinsä ottamaan Lehdon jonkinlaista työntekoa vastaan? Lehto keksi rajoitetun määrän asioita, joihin hän nykyisessä tilanteessaan kykenisi, eikä mikään niistä tuntunut kauhean houkuttelevalta. Ja silti.

”Mitäs minä sitten teillä tekisin?” Lehto kysyi katsoen hieman Riitaojan olan yli. Hän yritti vaikuttaa mahdollisimman välinpitämättömältä, ettei Riitaoja tajuaisi hänen oikeasti harkitsevan ehdotusta. Riippui tietenkin vähän ehdoista. Lehdosta tuntui, kuin hänen vatsassaan olisi kylmä möykky. Tähän oltiin taas tultu. Hänet otettaisiin jonkun perheen nurkkiin elätiksi, ihan niin kuin lapsena. Ja tällä kertaa hän oli suostumassa siihen vapaaehtoisesti. Lehtoa oksetti.

”Mitä nyt voan tulisi miäleen”, Riitaoja sanoi huolettomasti. ”Sinä voisit autella kotitöissä sen verta, kun pystyt. Ja kyllä me sinulle muutakin keksittäisiin. Tuletko?”

Lehto puri huultaan. Eihän se liian pahalta kuulostanut, ainakin riittävän tutulta. Ainakaan häntä ei heitettäisi mihinkään laitokseen viidenkymmenen muun yhtä surkean tapauksen kanssa. Ja kun Riitaoja ja tämän perhe kyllästyisivät häneen ja heittäisivät pihalle, Lehto keksisi kyllä jonkun tavan saada hengen itseltään, ettei tarvitsisi kauaa värjötellä talvisessa säässä. Lehto katsoi Riitaojan odottaviin kasvoihin ja mutisi: ”Mikäs siinä.”

*

Olavi Riitaojaa onnellisempaa miestä ei ollut. Kun hänen poikansa astui sisään heidän tupansa ovesta, tämä riensi huonosta jalastaan välittämättä tämän luo ja upotti tämän halaukseen.

Riitaoja hymyili hämmentyneenä ja kietoi tallella olevan kätensä isänsä ympärille. Isä painoi päänsä poikansa kaulalle eikä päästänyt irti.

Anja odotti kiltisti vuoroaan, mutta pääsi hänkin lopulta rutistamaan veljeään ja kysymään, oliko sairaalassa ollut ketään ilman päätä ja montako veli oli ampunut. Riitaoja ei vastannut, mutta halasi siskoaan tiukasti.

”Kunhan olette rauhoittuneet, Ristolla on hieman kerrottavaa”, äiti sanoi laskien Riitaojan repun lattialle. Riitaoja rapsutti päätään nolostuneena. Hän ei halunnut antaa Eilan ja Lehdon odotella liian kauan pihalla, mutta hän ei ollut aivan varma, miten hän tämän kertoisi.

”Minä, tuota, vähän kuin kutsuin Lehdon meille. Kunnes se pärjää muualla”, Riitaoja sopersi ja kiirehti lisäämään: ”Se autteloo kyllä kotitöissä.”

Isä nauroi itkunsekaisesti ja halasi poikaansa uudelleen: ”Totta kai sinä kutsuit.”

Äiti pyöräytti silmiään ja tökkäsi isää kylkeen: ”Kerää itsesi. Ristohan on ihan kietonut sinut pikkusormensa ympärille. Vastusta nyt vähän.”

Isä ei näyttänyt siltä, että vastustaisi mitään pitkään aikaan. Hän painoi kasvojaan Riitaojan hiuksiin ja mutisi jotain, joka kuulosti siltä, kuin hän olisi kuiskannut ”Minun hyväsydäminen, kiltti poikaparkani”.

”Koska se Lehto sitten tuloo tänne?” Anja kysyi hölmistyneenä. ”Tykkäskö se niistä minun sukista?”

Riitaoja ei ehtinyt edes avaamaan suutaan, kun Eila jo raotti ulko-ovea ja huikkasi: ”Voisko joku tul auttamaan tän pyörätoolin kanssa?”

*

Riitaojan perhe oli niin lämmin, rakastava ja hellä, että Lehtoa ihan yrjötti. Perheen isä oli tuskin huomioinut sisään rullannutta tulokasta, kun oli ollut niin keskittynyt ihmettelemään sitä tosiasiaa, että hänen poikansa tosiaan seisoi hänen edessään elossa. Riitaojan äiti oli rauhallinen ja viileä, aivan kuin Lehto ei olisi närkästyksissään käskenyt tätä pitämään turpaansa kiinni. Junamatkalla se oli kyllä katsonut Lehtoa pahasti, kun hän oli sytyttänyt tupakan, eikä Lehto ollut sitten iljennyt edes polttaa sätkäänsä loppuun. 

Riitaojan siskot olivat pahimpia. Nuorempi näistä, Anja, kyseli jatkuvasti sodasta ja siitä, mitä kaikkea jännittävää siellä oli täytynyt tapahtua ja oliko Riitaoja ampunut montaa, kun se ei itse siitä ollut kirjeissään kertonut, entä oliko totta, että Lehto oli seisonut asennossa kerran kaksi tuntia, vaikka ylhäällä pörräsivät pommikoneet. Lehto vastasi kysymyksiin erilaisilla ynähdyksillä ja murahduksilla.

Eila alkoi heti valmistelemaan illallista ja kutsui Lehdon mukaan pieneen keittiöön. Tyttö ohjasi Lehdon pöydän ääreen ja ojensi tälle porkkanan ja veitsen ja kehotti pilkkomaan. Lehto kohautti olkapäitään ja pilkkoi. Hän katsoi sivusilmällä Riitaojaa, joka oltiin istutettu sohvalle ja joka nyt oli vuorotellen isänsä ja äitinsä paijailtavana ja kuulusteltavana. Anja täytti tämän syliä parhaansa mukaan mustankirjavilla kissanpennuilla selittäen jokaisesta jotain erikseen. Riitaoja hymyili leveästi ja höpisi omiaan saaden vanhempansa nauramaan. Lehto tuijotti tuota kohtausta ja mietti, voisiko vain lyödä veitsen kaulaansa.

Lehto keskittyi taas porkkanoihin ja leikkasi kantapalat hieman suuremmiksi, kuin oli tarpeen, ennen kuin heitti ne Eilan hänen viereensä nostamaan laskisankoon. Se oli vanha kikka, kuten myös perunoiden kuoriminen niin kömpelösti, että kuoreen jäi kiinni mahdollisimman paljon perunaa. Hän vilkaisi sangon pohjalla lilluvia tähteitä ja irvisti. Olivat armeijankin pöperöt olleet kamalaa syötävää eivätkä sotasairaalan ruuat paljon sen parempia, mutta ei ollut missään ruuantähteiden voittanutta.

Kun Eila oli saanut keiton valmiiksi ja kutsui perheensä syömään, Lehto yritti rullata vähin äänin pois paikalta. Riitaoja kuitenkin tarttui häntä olkapäästä ja kysyi: ”Mihin sinä määt?”

Lehto mulkaisi Riitaojaa, mutta yritti kuulostaa vastatessaan jotenkuten asialliselta. Ei hän halunnut ulos lentää ihan vielä ensimmäisenä iltana. ”Toiseen huoneeseen. Siksi aikaa, kun te syötte.”

”Mutta miks?” Riitaoja kysyi hämmentyneenä. Hänen äitinsä taisi sillä hetkellä älytä jotain, koska hän pudisti päätää.

”Alikersantti Lehto”, Hilja Riitaoja aloitti epäröivällä äänellä, ”te ette tainneet ihan ymmärtää tätä järjestelyä oikein. Me haluamme, että syötte meidän kanssamme.”

Lehto rypisti kulmiaan ja vilkaisi sankoa, jonne hän oli heittänyt äskenkin porkkanankantoja. Riitaojan äiti jatkoi kiireesti: ”Ja samaa ruokaa, kuin me.”

Lehto tuijotti Hilja Riitaojaa epäuskoisena ja kysyi hitaasti: ”Ilmaiseksi?”

”Totta kai ilmaiseksi”, Riitaoja vastasi ja katsoi Lehtoa hämmentyneenä. ”Minä puhuin sinulle tän kaiken jo, Lehto. Ei sinun tarvi maksaa mistään.”

Lehto olisi voinut ärähtää, ettei hän tarvinnut mitään armopaloja. Hän olisi voinut vaikka suoraan rullata ulos ovesta ja ilmoittaa, että häntä ei tässä talossa enää nähtäisi, elleivät tajuaisi olla säälimättä häntä. Kuitenkin hän oli tilanteesta niin hämmentynyt, että kun Riitaoja työnsi hänet kömpelösti yhdellä kädellä pöydän ääreen ja istui itse viereen, ei hän tajunnut tehdä muuta, kuin murahtaa nopean kiitoksen.

*

”Ei onnistu”, Lehto sanoi tylysti. ”Tähän minä vedän rajan. Ei käy. Minä nukun lattialla.”

“Etkä nuku, sinun selekä tulee kippeeks”, Riitaoja intti vastaan. ”Tuo on iso sänky, me molemmat mahutaan siihe ihan hyvin.”

”Minä menen lattialle”, Lehto sanoi uhmakkaasti. ”Tai sitten sinä menet siskojesi viereen.”

“Risto potkii”, Anja mankui. Huoneessa oli kaksi vuodetta, joista toinen oli Riitaojan siskojen yhteinen ja toinen hänen omansa. Eikä Riitaoja voinut ymmärtää, miksei Lehto suostunut nukkumaan hänen vuoteessaan.

”Ja minuako se sitten saa rauhassa potkia?” Lehto mutisi. Eila huokaisi dramaattisesti.

”Voi hyvä Luoja, iso mies. Ettekö te siellä soassa aina muka nukkuneet vierekkäin?”

”Ei aina, välillä tapettiin ryssiä”, Lehto nälväisi. Riitaoja värähti. Eilan mitta oli ilmeisesti täynnä.

”Ei voi olla niin soatanan vaikiaa”, hän ärisi ja viittasi Riitaojaa auttamaan häntä Lehdon nostamisesta sängylle. ”Hyvä on, Risto nukkuu meidän vieressä.”

Tähän ratkaisuun tyytyväisenä Lehto antoi nostaa itsensä sängylle käyttäen tilaisuuden hyväkseen ja yrittäen hieman ponnistaa omilla jaloillaan. Yritys oli surkea, mutta sai Lehdon silti huohottamaan. Riitaoja taputti häntä hieman olalle, mutta Lehto kavahti kosketusta.

”No niin, ja nyt petiin siitä”, Eila sanoi Riitaojalle ja osoitti tilaa Lehdon vieressä. Lehto yritti ponnistaa istumaan ja oli juuri väittämässä vastaan, kun Eila jatkoi: ”Tiedetään, siitä ei sovittu, mutta minuakin hieman häiritsee, kun Risto potkii. Hyvää yötä.”

Riitaoja tuijotti lattiaa ja mutisi Lehdolle: ”Jos yhtään helepottaa, ni en minä oikiasti potki.”

Lehto tuhahti: ”Et potkikaan, rupeat vain halailemaan.”

”Enkä rupee”, Riitaoja väitti vastaan punastuen.

”Parempi olisikin”, Lehto murahti. Riitaoja katsoi tätä kysyvästi ja tämä ärähti: ”Tule nyt tänne, kun mielesi tekee. En minä tästä jaksa enää pois kierähtää.”

Riitaoja kömpi arasti Lehdon viereen ja veti täkin heidän kummankin päälle varoen kuitenkin käyttämästä liikaa aikaa Lehdon peittelyyn. Lehtohan saattaisi muuten vaikka luulla, että hänestä välitettiin, ja sehän vasta olisi tälle katastrofi.

”Pidät ne kädet sitten omalla puolellasi”, Lehto murahti ja yritti kääntää selkäänsä Riitaojalle. Riitaoja hymyili hermostunutta hymyä.

”Kyllä, herra alikersantti. Se onkin helppoa, kun niitä on vain yksi, herra alikersantti.”

Lehto vain tuhahti kommentille, mutta Riitaojan siskot kikattivat vuoteessaan hervottomasti.

*

(Yöllä Lehto heräsi hikisenä ja hän ei tiennyt, missä oli, mutta joku oli hänen kanssaan, ja hän halusi äkkiä pois. Joku yritti koskettaa häntä ja Lehto löi käden pois kauhuissaan, mutta käsi palasi ja hän kuuli Riitaojan äänen sanovan hiljaa: ”Hengitä, Lehto, se oon minä. Sinä näit unta.”

Lehto yritti, hän nieleskeli ja hengitti niin hyvin, kuin osasi. Riitaojan käsi eksyi hänen hiuksiinsa ja silitti niitä ja hän sanoisi sille kyllä ihan kohta, että lopettaisi silittelynsä ja painuisi helvettiin, mutta ei ihan vielä, ei nyt ihan vielä, hän hengittelisi ensin hetken.

Lehto nukahti uudelleen.)

*

Ensimmäiset viikot sujuivat hyvin. Päivisin asiat eksyivät niin helposti normaaleille raiteille, että tuntui joskus siltä, ettei Riitaojan perheen esikoinen ollutkaan koskaan lähtenyt sotaan. Oli, kuin tämä olisi vain ollut hetken poissa ja palannut sitten uuden, hiljaisen ystävänsä kanssa. Öisin sitä taas oli vaikeampaa unohtaa, mutta kyllä sotaunista aina selvittiin. Kun Riitaoja heräsi painajaisiinsa, aina joku oli valmis katsomaan poikaa ja hyssyttelemään tätä, kunnes tämä oli taas valmis nukahtamaan. Kun Lehto heräsi keskellä yötä, Riitaoja oli valmis tekemään juuri samaa.

Lehto oli synkkä, kuten tavallista, mutta onnistui pitämään ilkeytensä kurissa noina ensimmäisinä viikkoina. Sitten eräänä päivänä hän ei enää onnistunutkaan.

*

”Jumalauta Riitaoja!”

Riitaoja värähti kovaa äänensävyä ja yritti rauhoitella Lehtoa: ”Elä huua, minun vanhemmat kuuloo…”

”Kuulee saatana mitä kuulee”, Lehto huusi raivoissaan, ”minä oon kyllästynyt niihin ja sinuun ja tähän koko helvetin esitykseen, mitä me täällä pidetään. Mitä helvettiä sinä haluat minusta?”

Riitaoja availi ja sulki suutaan neuvottomana. Hän oli vain pyytänyt äitiään lyömään oven mennessään kiinni hieman hiljempaa, koska hän oli huomannut Lehdon joskus säpsähtävän ovesta lähtevää paukahtavaa ääntä. Ei se ollut iso asia, Riitaoja oli itsekin aina vierastanut äitinsä ovien paiskomista. Lehto oli kuitenkin ilmeisesti ottanut itseensä, ja kunhan Hilja Riitaoja oli ehtinyt ulos ovesta – tällä kertaa sulkien sen perässään pehmeästi naksahtaen -, hän oli alkanut huutaa.

”Sinä se et millään opi olemaan sekaantumatta”, Lehto karjui. Hän puristi käsiään nyrkkiin sylissään ja hänen hampaansa narisivat uhkaavasti. ”Ensin sinä saatana et anna minun kuolla, sitten tulet kiusaamaan minua sairaalaan ja nyt kuvittelet olevasi joku helvetin laupias samarialainen, kun alennut pitämään tällaista rampaa perheesi vaivoina! Voi jumalauta, miten sinä et vieläkään usko, etten minä kaipaa sääliä!”

”En minä sinnuu seäli, Lehto”, Riitaoja väitti vastaan korottaen ääntään. ”Minua itteenikin pelottaa kovat eänet ja minä neän itekki sotaunia, kyllä sinä tiijät! Minä voan ymmärrän sinuu, enkä halua, että sinuu pelottaa!”

”Minä en saatana pelkää sitä, kun ovi lyödään kiinni! Eikä minulla ole mitään helvetin sotaunia!” Lehto huusi niin, että sylki lensi tämän istuvasta asennosta huolimatta Riitaojan kasvoille. ”Minä tajuan kyllä, että sinä olet niin saatanan hauras, että koko maailma vääntää ittensä solmuun ihan vaan sinua suojellakseen, mutta minä en perkele sellaista kaipaa! Jätä minut jo saatana rauhaan.”

Riitaoja puri huultaan ja tasasi hengitystään. Hän voisi pyytää Lehdolta anteeksi ja jättää tämän rauhaan. Lehto olisi jonkin aikaa huonolla tuulella, mutta sitten tämä taas hiljalleen tulisi hieman vähemmän huonolle tuulelle. Kunnes taas kävisi jotain, ja Lehto huutaisi hänelle taas, ja olisi sitten taas jonkin aikaa huonolla tuulella, joka ehkä laantuisi sekin hiljalleen. 

Riitaojaa väsytti.

”Selvä”, hän mutisi, harppoi ulos ja paiskasi oven kiinni perässään mahdollisimman lujaa.

*

Lehto istui risaisella sohvalla ja vuoli päreitä viereensä asettelemaansa astiaan. Hän teki työtään vimmaisesti ja välittämättä siitä, jos sattuisi vuolemaan sormeensa. Riitaoja oli vältellyt häntä koko päivän. Mutta oliko Lehto muka ollut aamulla väärässä? Ei ollut Riitaojan asia, jos hän vähän olikin säpsähdellyt kovia äänia viimeaikoina. Lehdon piti vain totutella uudelleen, niin se oli sodassakin toiminut. Lehtoa ei oltu koskaan nähty kyyristelemässä, vaikka ympärillä olisi kuinka ryskännyt. Riitaojan ei tarvinnut kohdella häntä kuin lasta, tai kuin yhtä niistä sotasairaalan psykiatrian osastolle joutuneista, jotka eivät kestäneet pienintäkään rasahdusta lyyhistymättä lattialla täriseväksi mytyksi.

Lehto vuoli entistä vihaisemmin, eikä edes huomannut heti, kuinka Riitaojan isä katseli häntä nojaten ovenkarmiin.

”Mitä tuijotat?” Lehto sihahti välittämättä siitä, että oli vieraana tämän miehen talossa. Oli hän aiemminkin purrut kättä, joka ruokki, ja purisi uudestaan, jos tarve vaatisi.

Olavi Riitaoja pudisteli päätään ja ontui istumaan Lehdon viereen sohvalle. Hän katseli hetken Lehdon vuolupuuhia ja sanoi sitten verkkaisesti: ”Mitä sinun ja Riston välillä tänään tapahtui?”

Toisin kuin Riitaojan äiti, tämän isä oli ruvennut sinuttelemaan Lehtoa lähes välittömästi. Se ei ollut sellaista alentuvaa ja tungettelevaa sinuttelua, jota Lehto oli tänne tullessaan odottanut, vaan toimi samalla tavalla, kuin Koskelan heti sodan alkuaikoina tekemät sinunkaupat: merkkinä siitä, että he olivat samalla tasolla.

Lehto hymähti. ”Jaahas, eikö se ole tullut vielä isille itkemään, kun asiaa pitää minulta kysyä.”

Olavi huokaisi ja sanoi: ”Minä yritän tässä ymmärtää sinua. Älä nyt jaksa tehdä siitä niin vaikiaa.”

Lehto ei sanonut mitään.

”Tiedätkös, kun minä olin talvisoassa, siellä oli yksi toinen poika”, Olavi aloitti. Lehdon teki mieli ärähtää, että jos hän haluaisi kuunnella vanhojen ukkojen talvisotamuisteloita, hän menisi etsimään käsiinsä alikersantti Rokan. ”Me ei tultu kovin hyvin juttuun. Oltii nii erilaisia. Se kuoli ilmapommituksessa. Hyvä poika se ol.”

”Valtavan kiinnostavaa”, Lehto murahti ja varoi juuri ja juuri leikkaamasta itseään sormeen.

”Minä olin sille kauhian ilikee. Me kaikki vähä oltiin. Se oli vähä herkkä poika, kirjoitteli kotiin runoja tyttökaverilleen ja hyräili virsiä”, Olavi muisteli. ”Sitä me kaikki sitten härnättiin ja tuupittiin. Haluttiin todistaa ties mitä, että oltiin miähiä ja ettei meitä pelottanu ja mitä viälä. Mut sitten, ku se poika kuali, me valittiinkin joku ihan toinen poika, jolle oltiin ilikeitä. Koska ei siinä ollut koskaan oikiasti kyse siitä pojasta. Meitä voan pelotti, ja haluttiin ajatella olevamme jotain toista parempia.”

”Ja sinä kerrot tämän, koska ajattelet minun olevan samasta syystä ilkeä Riitaojalle?” Lehto kysyi alentuvalla äänellä. Olavi kohautti olkapäitään.

”En minä mitään ajattele”, hän sanoi. ”Sanon voan, että minulle teki hyvää miettiä, miksi minä sitä poikaa silloin niin inhosin. Voisi tehdä sinullekin. Ristolla on hyvä sydän ja se pittää sinusta. Se antaa sinulle kyllä anteeksi heti kun voan pyydät, mutta tiijä, että tuon täytyy loppua.”

Olavi nousi ylös varoen jalkaansa ja niine hyvineen hän poistui.

*

Riitaoja makasi sängyllä lukien kirjaa, kun Lehto koputti oveen ja rullasi sisään. Riitaoja nousi istumaan, laski kirjansa syliinsä ja katsoi tätä yrittäen näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä. ”Ai, haluukko sinä jo nukkumaan? Minä käyn hakees Eilan, niin me autetaan sinut…”

”Pää kiinni, Riitaoja”, Lehto mutisi. Riitaoja tunsi loukkaantumisen piston ja rypisti kulmiaan. Jostain syystä Lehto näytti välittömästi katuvan sanojaan ja sanoikin: ”Siis, ei tartte vielä. Kun, tuota, minulla on asiaa.”

Riitaoja otti paremman asennon sängyllä ja katsoi Lehtoa odottavasti. Tämä näpräsi käsillään tyhjää ja puri huultaan.

”Kyllä minä…” Lehto aloitti ja painoi päänsä sanoen nopeasti ja ärsyyntyneellä äänensävyllä: ”Kyllä minä tiedän, ettet sinä ilkeyttäsi siitä ovesta sanonut. Sinä vaan halusit auttaa, niin kun sinä aina, ja minun olisi kai pitänyt pitää turpani kiinni siitä.”

Lehto epäröi vielä hetken ja sanoi samaan hengenvetoon: ”Jakylläminätiiänettetsinäilkeyttäsminunkivääriäsilloinyhtenäyönäpoisheittänyt. Sitä minä vaan.”

Riitaoja oli kuin puulla päähän lyöty. ”Lehto pyysikkö sinä juuri minulta anteeksi?”

”En pyytänyt”, Lehto mutisi vilkaisten Riitaojaa lähes aralla katseella. ”Mutta annatko silti?”

**

Eräänä yönä Risto taas huusi unissaan. Olavi oli jo valmiiksi hereillä ja keittiön pöydän ääressä. Olavi vääntäytyi ylös ja käveli sen huoneen ovelle, jossa hänen lapsensa ja Lehto nukkuivat. Ovi oli hiukan raollaan, ja hän oli juuri astumassa sisään, kun hän kuuli Lehdon äänen.

“Riitaoja. Riitaoja herää.”

Olavi kuuli Riston itkuista hengitystä ja hän kurkisti sisään ovenraosta. Risto oli ponnistanut istumaan ja haudannut päänsä polviensa väliin. Lehto istui tämän vieressä ja näytti siltä, kuin ei olisi tiennyt, pitäisikö hänen koskea toiseen vai ei.

“Minua väsyttää. Minä haluan, että nämä loppuu”, Risto uikutti ja pyyhki kasvojaan. “Minä en haluu pelätä ennää.”

Lehto ei sanonut mitään, mutta hän laski epäröiden käden Riston olkapäälle ja antoi sen vain olla siinä. Risto nojasi hieman taaksepäin ja antoi poskensa levätä Lehdon kättä vasten. Lehto näytti siltä, kuin toisen yhtäkkinen, varaukseton läheisyydenkaipuu olisi kauhistuttanut häntä sydänjuuria myöten. Hän ei kuitenkaan vetänyt kättään pois, vaan puristi Riston olkapäätä hiljaa.

Olavi päätti, että hän oli vakoillut riittävästi. Matkalla makuuhuoneeseen hän törmäsi Hiljaan, joka kysyi, oliko Risto nähnyt kovinkin pahaa painajaista. Olavi soi vaimolleen nopean hymyn.

“Siellä on kaikki ihan hallinnassa.”

**

Oli sunnuntaiaamu. Riitaojalle ja Lehdolle oltiin annettu lupa pinnata kirkosta muun perheen lähtiessä ja jäädä makoilemaan. Joskus sotavammoissa oli omat etunsa. Ennen lähtöä Anja oli käynyt kippaamassa kaikki viisi mustaa kissanpentua heidän sänkyynsä ja käskenyt vahtimaan niitä. Huvittuneena Riitaoja oli ottanut kissanpojat vastaan.

He istuivat nojaten sängynpäätyyn. Lehto hypisteli yhden kissan korvaa ajatuksissaan. Ele oli niin lähellä rapsuttamista, että Riitaojaa nauratti. Lehdon vakava perusilme ja pehmoinen kissanpentu olivat melko hulvaton yhdistelmä.

Yksi pörröisenpulskea kissanpoika naukui hassulla, kurlaavalla äänellä, joka kuulosti aivan kikattavalta ihmiseltä. Riitaoja hymyili ja kysyi Lehdolta: ”Kuka sinul tuloo miäleen?”

”Vanhala”, Lehto vastasi ja tämänkin toinen suupieli kohosi hieman. Riitaoja laski sen voitoksi ja antoi pikkurillinsä yhden kissanpojan imeskeltäväksi. Toinen pentu yritti arasti lähestyä viiksikarvat väpättäen Riitaojan kättä, mutta pikkurilliä vielä äsken rauhassa lutkuttanut poikanen sähisi tälle. Pelokas poikanen peruutti heti pois käden luota. Lehto hymähti.

”Tuo ahne pikku nilkki on kyllä Mäkilä.”

Riitaoja virnisti ja silitti pikkuista. ”Mäkilä on ihan mukava. Jos se on Rahikainen?”

”Jos se olisi Rahikainen, se olisi ruvennut neuvottelemaan sinun sormiesi hinnoista”, Lehto totesi. ”Mutta tuo toinen oot kyllä sinä. Heti väistyi, kun toinen vähän sähähti.”

Jälleen Riitaoja oli siinä tilanteessa, ettei tiennyt, pilkkasiko Lehto häntä vai ei. Hän kuitenkin naurahti.

Sängyn jalkopäässä luimistellut pentu, joka ei ollut ottanut heihin aiemmin mitään kontaktia, hiipi äsken mainitun aremman poikasen luokse ja kävi kiinni tämän korvaan. Lehto huokaisi ja kurkotti napatakseen ärhäkämpää pentua niskavilloista. ”Tules Lehto pois sieltä.”

Nyt Riitaoja nauroi tosissaan. Hän katsoi Lehtoa, joka ei hymyillyt, mutta joka ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että Riitaojan vieressä istuminen tämän sängyllä olisi maailman kamalin asia. Lehdon käsi oli eksynyt ärhäkän kissanpojan turkkiin ja silitti sitä nyt kömpelösti. Tämä katsoi jonnekin sängynpäätyyn uppoutuneena omiin ajatuksiinsa. Oikeastaan Lehto näytti melko rauhalliselta.

Äkkiä Lehto katsahti kissaa sylissään, lopetti sen silittämisen ja hymähti. Riitaoja ei saanut oikein selvää, oliko kyseessä huvittunut vai turhautunut hymähdys, joten hän sanoi kepeästi: ”Penni ajatuksistasi.”

”Sitä vain, että kuinka alas sitä ihminen voi vajota”, Lehto mutisi. Riitaojan hämmentynyt hymy muuttui hiukan surumieliseksi.

”Etkö sinä haluis olla täällä?”

”No sehän tässä se paha juttu on”, Lehto murahti niin hiljaa, että sitä ei edes kuulunut kunnolla, ”kun ei edes haittaa enää.”

Riitaoja katsoi Lehtoa ensin oudoksuen. Sitten hän virnisti ja kosketti Lehdon olkapäätä kevyesti. Lehto ei kavahtanut kosketusta tai edes katsonut häntä pahasti.

”Ei minuakaan.”

**

[lauraerika]

26.4.2019 Lübeck

Tänään kävin vihdoin ja viimein siellä Lyypekissä, missä olen aikonut koko reissun ajan käydä. Ja noh, kuten aina kun odotukset on kasaantuneet liikaa, niin ei ollut ihmeellinen paikka. Tai sit se oli se sää, kun ei ollut niin aurinkoista kuin yleensä. Mut jokatapauksessa ei tullut mitään wau-fiilistä Lyypekistä.

Tällä kertaa ostin Schleswig-Holstein-lipun, jolla pääsee Schleswig-Holsteinin alueella ajelemaan junalla mielin määrin, ja lisäksi Hampurissa julkisilla. 29e päivälippu. Reitti oli Hampuri-Lyypekki-Kiel-Hampuri. Toi on kyllä niin hassu suomennos tuo Lyypekki, tekis koko ajan mieli kirjoittaa Lyypek.

Lyypekissä tein omatoimisen kävelykierroksen, kartan löysin netin syövereistä eli Lyypekin matkailusivuilta. Kävin matkan varrella korealaisessa ravintolassa syömässä kimchi bibimbapin, ravintolan nimi oli Onni. Kävin vasta toissapäivänä Hampurissa korealaisessa syömässä bulgogi bibimbapin, mut mä arvelin että tää oli kohtalo, kun nimi oli suomeksi ja rakastan korealaista ruokaa. Eli ihan oli pakko 😎

Eipä sitä muuta ihmeellistä, kauniita kujia oli. Kuuntelin Auta Antti-podcastia koko päivän ajan korvanapeista ja näytin varmaan huvittavalta repeillessäni itsekseni.

Lyypekistä suuntasin Kieliin, mutta sepäs oli kans hankalan takana. Suora juna sinne normaalisti menee, mutta just nyt sattui olemaan loppumatkan raiteet suljettu. 17 km ennen Kieliä piti vaihtaa bussiin, ja bussi tuli aivan täyteen hetkessä. Meitä jäi toisen bussillisen verran rannalle ruikuttamaan, ja siinä saikin värjötellä sen aikaa että bussi kävi sen ekan lastin nakkaamassa Kieliin. Ai että, reilu 40 min siinä ainakin sai odotella. Onneksi Antti viihdytti korvanapeissa.

Kielissä olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä yhtään mitään. Rautatien viereisessä ostoskeskuksessa kävin, mutta en ostanut mitään. Sit otin taas vaan nopeimman junan Hampuriin. 🙈

Kuva 1. Lyypekki, jokin kirkko tai muu rakennus ja kiva kuja. Näitä riitti.

Kuva 2-3. Lyypekissä oli tämmöisiä suloisia sisäpihoja ja kujia! Tommosista pikkuruisista sisäänkäynneistä sinne mentiin.

Kuva 4. Eräästä sisäpihasta löytyi pieni markkinapaikka. Ketään ei ollut lähimailla, kassalipas ja tuotteet vain. Olin jo kaivamassa rahoja repusta, kun mietin että mitähän myrkkyjä siihen marmelaadiin on laitettu. Kaikenlaisia hulluja sitä maailmasta löytyy, ja kun ei ollut mitään yhteystietoja tai muuta, niin jäi marmeladit ostamatta. Okei, siis lapsihan osan teksteistä oli kirjoittanut, mutta silti! Ei voi tietää 😬

Kuva 5. Voi että oli hauska törmätä tähän Marja Helanderin filmin julisteeseen Kielissä! 😍 katsoin jo kaukaa, että heeetkinen, nyt näyttää tutulta!

[spookysharkwonderland]

That is the important brink of living or dying

(4 ) Kono, marude ubai tora reru yō ni jibun o watashite yuku no wa, ikanimo muryokude aware ni mieru kamo shirenai. Shikashi kirisuto ga sono junan no michi o ayunda no wa, shikataganai to iu akirame karade wanai. Kono ten ni tsuite mo, Sei Tomasu wa tsugi no yō ni oshiete iru. `Mō nantomo naranai tokoro o, gaman shite jitto taeshinobu no wa, kokoro no tsuyo-sa to iu ka, ikita chikaradearu. Kono tsuyoi chikara wa, mō nantomo dekinai tokoro de, soredemo jibun no mesa reta zen no michi ni jitto fumitodomari, soko kara ippomohikanai. Sore wa kokoro ni mo karada ni mo kizu o ukete, tsuini wa shinu yōna koto ni natte mo, soredemo danjite hirumanai chikara ni made sodatte yuku' (shingaku taizen 2/ 2/ 123/ 6/ 2). Mō sore ijō nantomo naranai no wa, kurushī ikidzumaridearu. Soko e mesa reta hito ga sore demo fumitodomaru no wa, hikyōde yowaikarade wanai. Sore koso ikita ai no hatarakida to iu nodearu. Shikashi kono ura ni, mōhitotsu no koto ga aru. Hito wa mō nani demonai tokoro ni oitsume rarete shimau to, taitei no baai sono nan demonai koto ni narete shimau. Sorede nani mo shinaku naru. Dōse ikizu marida, nani o shite mo shikata ga nai to iu kimochi ni naru. Wherever I hang my hat is home, nantoka tabete yuku koto dake ni ochitsuite shimau. Shikashi Sei Tomasu wa, sore dakede wa tarinai to iu. Nantoka tabete yuke sae sureba yoi to iu yōna kimochide wa,-shin o aishi rinjin o aisuru nado dekinai to iu. Kaette, dore dake ikidzumatte mo, mada nanika dekiru koto ga sukoshi demo nokotte oreba, sore o nigasanai. Sukoshi dakedakara, sore kurai shite mite mo shikataganai to, nagedashite shimawanai. Jibun ni nokosa reta sono sukoshidake o, sonobade sukasazu hatashite yuku. Kami to rinjin e no ai ni ikiru tame ni wa, kono nebaridzuyo-sa ga zehi hitsuyōda to iu nodearu. Konoyo ni wa, jibun no omou yō ni ikanai to, sekkaku hajimeta michi o akiramete,-gai e iku hito ga angai to ōi. Kore ga seikatsu no tame toka, shigoto ya jigyō dake no kotonara, sore mo warukunai kamo shirenai. Mushiro sonokata ga yoi baai mo aru. Shikashi sore ga, iyoiyo hito ga jibun o kami ni tewatasu to iu rinjin no koto ni naru to, mondai wa betsudearu. Sore koso hito no jinsei ga seikō suru ka dō ka to iu, ikiru ka shinu ka no taisetsuna setogiwadearu. Soredemo bakarashī to itte saru hito o, hikitomeru koto wa dekinai. Shikashi fukuonsho mo pōru no tegami mo, seken ippan no kangaekata kara sureba mattaku kumikomi no nai, kirisuto no jūjika ni todomatte hoshī to yobikakete iru. Kono men kara mite mo, rinjin ni oite kami o aisuru to iu koto wa, hito no kokoro to chikara no zenbu arittake o hitsuyō to suru, taihen'na kotodearu. Iroiro jibun no sukinakoto o shite oite, sorekara kami no koto o sukoshi wa omou, to iu yō ni dekiru monode wanai.さらに表示volume_up1150 / 5000

翻訳結果

(4) It may seem powerless and pitiful to hand over yourself as if you were robbed. But Christ went on his path of suffering not because he gave up. In this regard as well, St. Thomas teaches: "It is the strength of the heart, or the living power, that endures what is no longer possible. This strong power stays still in the path of good that I have been called, where I can do nothing anymore. , I will not take a step from there. Even if it is damaged both physically and mentally and eventually dies, it will grow to a power that is absolutely unflinching. " (Summa Theologica 2/2/123/6/2). What can't be done anymore is a painful deadlock. It is not because they are cowardly and weak that those who are called there still stay. That is the work of living love. But behind this, there is one more thing. When people are cornered in something that is nothing more, they usually get used to it. So he doesn't do anything. It's a dead end anyway, and I feel like I can't help doing anything. Wherever I hang my hat is home, I just manage to eat and settle down. But St. Thomas says that's not enough. He says he can't love God and love his neighbors with the feeling that he only has to eat. On the contrary, no matter how much he gets stuck, if there is still something he can do, he will not let it go. It's only a little, so if you can't help it, you won't throw it out. I will fulfill only the little that I have left on the spot. This tenacity is absolutely necessary to live in love for God and his neighbors. In this world, there are unexpectedly many people who give up the path they started and go outside unless they go the way they want. If this is for life, or just for work or business, it may not be bad either. Rather, it may be better. But when it comes to neighbors who finally hand over themselves to God, the problem is different. That is the important brink of living or dying, whether or not a person's life succeeds. Still, I can't stop someone who leaves because they say it's stupid. But both the Gospels and Paul's letters call for them to stay on Christ's cross, which is completely unincorporated by the general public. From this point of view, loving God in our neighbors is a great thing that requires all the heart and power of a person. You can't do a lot of things you like and then think a little about God.