#että juu

[salmiakkisaatana]

Kyseessä tämä kaveri

[disorqer]

[karilapio]

Suomi mainittu, torilla kiristetään Vastaamon asiakkaita

[unenomainen]

I thought i was done with eurovision but guess what i'm still salty abt the results and it's soooo vindicating to see most of europe agree

[spotforme]

"kel' onni on se onnen kätkeköön" tota mulle hokivat ja sit ihmettelevät etten kerro niille mitään, no empä tietenkään kun saivat jo uskomaan että kaikki jakamani tullaan viemään pois

[liitoshitsaaja]

muistutti ajasta ku sain saarnaajia ovelle jotka alotti keskustelun kysymyksel "tuntuuko susta että maailmassa menee asiat huonosti?"

Anteeksi mutta olisiko teillä hetki aikaa keskustella siitä mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?

[forevergazingatstars]

onks täällä suomitumblrissä vielä ihmisiä? Sain mahtavan päähänpistoksen että olisipa hyvä idea ladata tumblr juu katotaan kauan tää kestää :D

[ruttotohtori]

Juu tottakai sosiaalinen media ja porno tekee ihmisistä transsukupuolisia, eihän tähän määrän kasvuun voi missään nimessä vaikuttaa se, että nykyään transsukupuolisuudesta on paljon enemmän ja helpommin saatavilla tietoa ei vitti mitä paskaa

[toverivoetkylae]

Ei mut nythän ei tarvittas sit kuin yksi käypä hoito kaikkeen: jos oot puolen vuoden jonottamisen jälkeen viel elossa, saat valtion piikkiin lämpimän potkun persuuksille. Et sä niin kipee ollu ku näin kauan jaksoit oottaa. Buranalla ja Bepanthenilla. Jatka samaan malliin.

Ahahaha me ollaan kusessa

[valejalkainen]

juu mä tiesin että mummilta perityt langat saattaa olla vanhanpuoleisia mut

jaa että näin vanhoja :D

[pupunu]

kuuntelin pari päivää sitten radio-ohjelmaa kielistä ja siinä oli jakso suomesta. siinä mainittiin et suomeks voi sanoo aika monipolvisia lauseita ilman verbejä vaikka teknisesti ottaen yleiskieli vaatii, että lauseessa olisi predikaatti.

esim. "nyt takki päälle, kengät jalkaan ja hopihopi ulos"

Tää kuulostaa ainaki mulle järkevältä lauseelta, mutta juu eipä siinä kyllä verbiä ole :D

[drev-the-procrastinator]

Heiii, kohtalotovereita! Mulla oli tossa maanantaina kiva erään opiskelija-asuntosäätiön sisäinen muutto elikkä sain avaimet uuteen kämppään klo 12 ja piti iltaan mennessä olla vanha kämppä tyhjä, ja jollain ihmeellä se onnistukin, mutta siis kirjoja tuli 9 lihalaatikollista plus yksi kestokassi plus sit vielä yks lihalaatikko kirjoja jonka otin kesäks kotikotiin :D Onneks on paljon sukulaisia ravintola-alalla niin sai muuttolaatikoita reilusti, haha.

Aloin itsevarmasti pakkaamaan mun kirjoja, eihän tämä ole homma eikä mikään, suit sait ne on kohta laatikoissa, mutta voi kauhia. Kuka nää kaikki kirjat on mun kämppään raahannut? Kuka teistä on syypää!? Nyt tunnustatte!! Mää hukun näihin!

[neodyymi]

Inhoon kirjoittaa mitään puhelimella ja sitä paitsi nukahdan ihan justiinsa, mutta nyt kun taas muistan tän ajatuksen, pakko kirjoittaa muistiin.

Mulla pyöri viime vuonna näihin aikoihin mielessä yliluonnollinen-kauhu-reinkarnaatio-jokin-ficci-idea, jossa Lehto ja Riitaoja tietämättään syntyvät aina uudestaan vain tavatakseen eri aikoina, rakastuakseen toisiinsa ja kuollakseen aina eri tavoin jotenkin väkivaltaisesti tai tapaturmaisesti 21-vuotiaina.

No, fast-forwardoidaan itsemme 2020-luvulle, jolloin viimeisin Riitaoja-reinkarnaatio ei oikein keksi, mitä elämällään tekisi, kun kerran sattui taas välivuosikin eteen. Hänelle kumminkin tarjoutuu sattumalta tilaisuus muuttaa talonvahdiksi vanhaan sukutaloonsa, joka on ollut tyhjillään, kun kukaan ei siellä jostain syystä halua asua. Vuokraakaan ei tarvitsisi maksaa, joten sehän on persaukiselle parikymppiselle Riitaojalle lottovoitto.

On sanomattakin selvää, että kyseessä on tietysti sama talo, jossa og Riitaoja eli lapsuutensa, ennen kuin tuli revityksi juuriltaan sotaan.

No joo. Ensi alkuun kaikki vaikuttaa kivalta. Tunnelma on ihan eri kuin pienessä vuokrayksiössä kaupungissa, ja pääsykokeisiin lukukin sujuu ihan eri tavalla. Ei kuitenkaan kulu kauaakaan, kun talossa alkaa tapahtua selittämättömiä asioita, tavarat vaihtavat paikkoja öisin, valot räpsyvät, hanat vääntyilevät auki itsekseen. Perus kummitustalokamaa.

Ja sitten on vintti, josta kuuluu öisin askelia, eikä ihan mitä tahansa askelia, vaan raskaiden saappaiden laahaavia askelia. Riitaojaa ei saisi menemään vintille päivänvalossakaan, ei edes aseella uhkaamalla...

Ajan myötä Riitaoja alkaa pelätä talossa oloa pimeän aikana ja alkaa viettää enenevissä määrin aikaa missä tahansa muualla, kuten paikallisessa kyläbaarissa, jonne - kuinkas sattuikaan - osuu eräänä iltana myös Lehto, joka viettää liikkuvaa elämää reissutyötä tehden.

Hassua kyllä, Riitaoja ja Lehto kiinnittävät heti toistensa huomion, eikä kulu kauaakaan, kun Riitaoja huomaa jo kysyvänsä, että sopiiko Lehdon pöytään käydä istumaan. Ja sopiihan siihen.

Ja hirveen jännästi pojista tuntuu heti kättelyssä siltä, kuin he olisivat tunteneet toisensa aina. Lehtokin, joka ei tiedä taustastaan mitään, joka on aina elänyt yksin ja joka ei päästä ketään lähelleen, tuntee olonsa oudon kotoisaksi Riitaojan seurassa. Perhosia liihottelee vatsassa vähän molemmin puolin.

No juu. Pari kolme neljä olutta tahi siideriä myöhemmin Riitaoja huomaa kutsuvansa Lehdon luokseen yöksi. Enimmäkseen toki siksi, että pelkää olla talossa öisin yksin, mutta onhan siinä tietysti mukana myös rakkautta, vaikkakaan ei-ihan-niin-ensisilmäyksellä kuin Riitaoja vielä siinä hetkessä kuvittelee.

Lehto ei tietenkään voi enää ajaa, joten he kävelevät pitkähkön matkan takaisin Riitaojan kotitalolle. Riitaoja taluttaa pyöräänsä vähän hoiperrellen ja päätyy laskuhumalassa täräyttämään Lehdolle suoraan, että talossa muuten sitten kummittelee. Lehto luulee koko juttua vitsiksi, ja Riitaojakin sitten hämillään pelastaa kasvonsa hekottelemalla, että juu-u, vitsihän se. Lehto on kumminkin kaikessa yrmyydessään aika söötti, eikä Riitaoja halua antaa itsestään vallan sekopäistä vaikutelmaa heti alkuun.

Eikä sinä yönä mitään niin kovin kummallista tapahdukaan. Tai no. Niin.

Sohvalla nukkuva Lehto herää yöllä janoon ja menee hakemaan keittiöstä lasin vettä. Ikkunasta sisään kajastavassa kuunvalossa näyttää silmänräpäyksen verran siltä, että hanasta tuleva vesi on verenpunaista. No, väsyneenähän sitä näkee vaikka ja mitä, Lehto ajattelee. Vesi kuitenkin maistuu ihan normaalilta, ei siinä mitään.

Palatessaan sohvalle Lehto kuulee kuistilta askeleiden ääntä ja menee katsomaan. Pimeällä ja kylmällä kuistilla ei näy ensin ketään, mutta kun Lehdon silmät tottuvat pimeään, tajuaa hän, että kuistin penkin nurkassa istua kyhjöttää joku. Riitaojahan se, yöpaitasillaan. Lehto kysyy, että eikö Riitaojakaan saanut unta. Riitaoja toteaa, ettei ole nukkunut kovin hyvin pitkään aikaan. He vaihtavat muutaman sanan, kunnes Lehto päättää painua takaisin pehkuihin. Riitaoja hymyilee ja sanoo tulevansa kohta perässä.

Sääli, ettei Lehto tule paluumatkallaan tuvan sohvalle vilkaisseeksi raollaan olevasta ovesta Riitaojan makuuhuoneeseen, jossa oikea, elävä Riitaoja nukkuu autuaan tietämättömänä siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Niin, Lehtohan ei tietenkään tiedä, ettei puhunut elävän Riitaojan kanssa. Tosin Lehtokin saa vähän esimakua siitä, ettei kaikki siinä talossa ole ihan niin kuin pitää herätessään parin tunnin päästä uudelleen mennäkseen vessaan. Vessan kellertävä valo pitää inhottavaa ääntä ja rätisee ja lopulta sammuu juuri, kun Lehto on pesemässä kasvojaan.

No, Lehto alkaa ränklätä valokatkaisijaa, joka ei millään meinaa sytyttää valoja. Ja kun valot lopulta välähtävät hetkeksi päälle, ei Lehtoa katsokaan peilistä hänen oma, tuttu peilikuvansa, vaan vuoden 1941 itseään suuhun ampunut, kasvoiltaan vääristynyt, kuollut Lehto.

Elävä Lehto saa tietenkin niin sanotusti paskahalvauksen ja ryntää kiroillen ulos vessasta vain löytääkseen Riitaojan - tällä kertaa elävän - ulkorappusilta istumasta. Riitaojalla ei ole epäilystäkään, etteikö Lehtokin olisi jo oivaltanut, ettei hän ollut vitsaillut kertoessaan talon olevan kummitustalo.

Lehto ei kuitenkaan suostu ihan niin vain purematta nielemään mitään kummitusjuttuja ja haluaa ajatella, että koko hommalle on lopulta olemassa jokin järkevä, rationaalinen selitys. Riitaoja kertoo Lehdolle vintistä, jota Lehto päättää Riitaojan estelyistä huolimatta mennä heti tutkimaan.

Vintillä ei kuitenkaan ole juuri muuta kuin roinaa, romua, rompetta ja ryönää, mutta Lehto sattuu kumminkin kiinnittämään huomionsa pieneen säilytyslaatikkoon, jonka hän ottaa mukaansa ja vie alakertaan. Laatikko on lukittu ja avain on tiessään, mutta Lehto tiirikoi sen auki. Pojat löytävät sen sisältä nipun lehtileikkeitä, muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Yhdessä kuvista on og Lehdon ryhmästä otettu valokuva vuodelta 1941, josta pojat järkytyksekseen tunnistavat itsensä heti. Kuvassa heidän päidensä ylle on joku piirtänyt lyijykynällä pienet ristit.

Heidän löytämänsä lehtileikkeet ja muistiinpanot puolestaan paljastavat senkin, että edellinen Riitaoja-reinkarnaatio oli pääsemässä koko kuvion jäljille. Edellinen Riitaoja oli kerännyt talteen alkuperäisen Riitaojan kuolinilmoituksen sekä myöhempien Riitaojien tapaturmaisista kuolemista kertovia pieniä paikallislehden juttuja, joiden avulla saattoi päätellä, että jotain pahaa tapahtuu aina sinä vuonna, kun kukin Riitaojista täyttää 21 vuotta. Edellinen Riitaojakin oli tajunnut sen, ettei aikaa ole enää paljoa jäljellä, mutta ei ehtinyt ratkaista arvoitusta ennen kuolemaansa.

...Hitto vaan, kun muistan kyllä elävästi, että mulla oli hirveen tarkkaan mietittynä se, että mistä tossa oli kyse ja että miten noi sen lopulta ratkaisee ja murtaa ton toistuvan kuvion ja elää onnellisina elämänsä loppuun asti, mutta enhän mä sitä enää muista. :'D Rip.

[torillatavataan]

Vähän sillee epäsuorasti liittyen tohon "you think silence is always awkward or hostile" juttuun, luin kerran eräästä kirjasta semmosen huomion et enkussa ei oo oikeesti sopivaa käännöstä sananparrelle "olla omissa oloissaan". Lähin on joku "be by your lonesome", mut siinäki on semmonen negatiivinen taikka surumielinen sävy, jota tossa suomenkielisessä vastineessa ei oo. Se on aika lailla neutraali, tai jopa positiivinen! Niin et hiljaisuus ei oo ainut juttu jota enkunkielinen kulttuuripiiri ei ymmärrä mut joka on suomalaisille aika itsestäänselvä asia. Vähän niinku ku tuli tää internetin muumirenessanssi ja oli (enkunkielisiä) tyyppejä joiden mielestä se et Nuuskamuikkunen haluaa välillä omaa rauhaa oli joku character flaw josta sen ois pitäny parantua agdjahjdjs. Mut juu tämmöstä tällä kertaa lol

Totta, enpä oo aatellu! Ja joo, omillaan olo on ehdottomasti monesti positiivinen ilmaisu.

Mitä vittua?! Nuuskamuikkunen, Muumien ehkä most flawless hahmo??? En ees tienny, et ulkkarit kuvittelee, että Muikkusen oman rauhan tarve on jotenki huono juttu tai jotain mitä ne kuvittelee, että Muikkusen pitää muuttaa itsessään. :O Ulkkarit ymmärtää Nuuskamuikkusta jopa vähemmän ku luulin. :(

Kysehän on enempi siitä, että eri ihmisillä on erilaiset tarpeet jotka ei aina kohtaa. Ja Muumipeikko ja Muikkunenhan jopa muistaakseni puhuu asiasta ja Muumin pitää vaan hyväksyä, että olis itsekästä vaatia Muikkusta jäämään Muumilaaksoon, koska se nyt vaan on osa Nuuskamuikkusen luontoa, että se kaipaa yksinäisyyttä ja vaeltamista aina välillä. Nuuskamuikkunen olis onneton, jos sen pitäis asua Muumilaaksossa pysyvästi.

[kausijuoppo]

Sarjakuvailun vibe check

Halusin ihan vaan piruuttani vähän lätistä sarjakuvan teosta itsestään, ja kahtella tän vuoden saralta omaa kehittymistäni. Ja myös koska tykkään puhua tästä koska jumankekka en ees tajunnu millasta tää sarjakuvailu käytännössä on. Nostan hattua kaikille niille jotka sarjakuvailee ammatikseen/julkaisee muuten vaan pitempää tarinaa. Ootte ihan vitun kovaa porukkaa.

Jumalattoman long post, avattakkee omilla vastuillanne

Jotenka!

Positiivista

-Ylipäätään uskallan postata näitä sarjakuvia! Tää ei ehkä oo ihan niin selvä asia, mutta varsinkin alussa näiden sarjisten nettiin laittaminen oli ihan jumalaton kynnyskysymys. Propsit kaikille niille joille omien töiden julkiseks laittaminen ei oo iso juttu ollenkaan. Ja nytten kun hetken aikaa on tätä tehty jatkuvalla syötöllä niin se ei enää tunnu niin jännäkakkaa tuottavalta touhulta. Thank god.

-Mulla oli itse asiassa tavoite tän vuoden alussa. Ja se tavoite oli…"Piirrä 12 sivua sarjakuvaa vuoden sisään". Eli te jotka osaatte loogisesti laskea, se olis yks sivu per kuukausi. NO TOTAS! Juu se tavoite saatiin rikki kesäkuun lopussa. Nykyään page count istuu numerolla… "Ihan Vitusti". Idk jotain 70-ish se taitaa olla. Ja oon huomannu kanssa että alussa kun se yhden sivun vääntäminen oli silleen että itken ja potkin ja en halua/pysty/kykene/jaksa/tuntuu pahalta jne jne ja yhteen sivuun oikeesti menee se kuukausi, niin nykyään mä pystyn tekemään kokonaiset kaks sivua per viikko ilman että kuolen siihen. Ja varsinkin mun aivoilla jotka ei suostu tekemään mitään ellei kirveellä uhata(jos silloinkaan).

-Uskaltaisin sanoa että yleisesti ottaen ainakin taustojen teko on tullut mulle helpommaksi vaikka ne vieläkin on ihan saatanasta. Opettelin viime vuoden puolella puolväkisin yhden ja kahden pointin perspektiivit, ja oon niitä käytellyt näissä sarjiksissa. Mulla on enemmän uskallusta käyttää erilaisia kuvakulmia, enkä mä enää niin sanotusti joudu vaihtamaan paneelin kuvakulmaa sen takia, että en osaa piirtää jotain asiaa tietystä kuvakulmasta. Näitä on nimittäin tapahtunut.

-Hahmot on stabilisoitunut ulkomuodoltaan jonkin verran, ja niitä on helpompi piirtää. Tosin Pasin töyhtö ja Eemelin tukkapehko tuottaa vielä ongelmia, mutta kyllä me niistäkin selvitään. Haluaisin myös olettaa että sitä surullisenkuuluisaa Same Face-syndroomaa ei oo päässyt tapahtumaan, mutta se onkin vaan mun oma oletus.

-MÄ EN OO KERTAAKAAN PIILOTTANUT KÄSIÄ TARKOTUKSELLA! Jummijammi oon ylpee kun en oo paennut tältä aiheelta. Kuitenkin uskallan sanoa että ne käsien piirtämiset on aika universaali tuskan aihe taiteilijoilla, niin vähän pitää olla ylpeenä sen tiimoilta.

-Teidän kommentit ja tägit. Ei oo mun omaa käsialaa, mutta luen teidän reaktiot myös positiiviseks, sue me. Te laitatte ihan helvetin hyvää palautetta ja mulle tulee hyvä mieli tietää että mitä mieltä ihmiset on tästä mun perseilystä. Also laitan samaan sumppuun kritiikin, koska oon real slut for constructive criticism. Ja saan hyväkskäyttää teidän kritiikkiä tuleviin rojekteihin.

Negatiivista

-Ne murteet, ofc. Voi Jeesus, ne murteet! Voi olla että en ikinä niitä opi, mutta haluan silti vielä ite koittaa niiden opiskelua. Joten väärät murteet ehkä vielä jatkuu jonkin verran ennen kun luovutan. Mulle on tarjottu apuja tän asian saralta, mutta ihan vielä en halua mennä siitä mistä se aita on matalin. Kiitos kuitenkin avun tarjoajille. Ja mun sarjikset on vapaata riistaa, jos ite haluatte korjata niin anti mennä. Ja aina saa kommentoida ja kritisoida!

-Dimensiot vieläkin venyy ja paukkuu. Ei ihan niin paljon kun ennen, mutta en vieläkään oo saanu taustoja ns. standardisoitua, joten en ihmettelis jos esim. sen solukämpän koko ois teillä yks iso kymysysmerkki.

-Taustat yleisesti. Vaikka oon ylpee siitä että ne on nykyään helpompia mulle, niin vihaan niitä silti. Ja erityisesti mä oon tehnyt tosi vähän taustoja ulkomaailmasta. Haluaisin jossain vaiheesa piirrellä sitä Turkuakin ihan vaan koska, noh, tää poppoo asuu siellä. Ja son itselle rakas kaupunki. Haluaisin piirrellä mm. sitä Aryzin aikanaan tekemää Harvest-grafiittia. Sitä ei enää oo valitettavasti olemassa(se peitettiin 2021 Oatlyn kauramaitomainoksella), mutta se oli mun lemppari katutaidetyö kaikista Turkkusen rojekteista. Haluaisin myös piirrellä Turun tuomiokirkkoa, Aurajokea, ja Paavo Nurmen patsasta.

-Oon tosi useasti valinnut ns. pelkurin tien kun oon näitä sarjiksia piirrelly. Tää ei teille välttämättä aina näy, mutta muutaman asian ootte varmastikkin spotannut. Näihin kuuluu esimerkiksi ihokarvojen poissaolo hahmoilla, puhekuplien jännä asettelu ja sivujen vähyys per postaus. Sellaiset asiat myös kuten Annan ihon venytysarpien poissaolo tai se että Henrillä oli pitkähihainen paita päällä siinä yhessä postauksessa taas on sellainen asia mitä te ette ees rekisteröi virheeks(teillä kun ei oo kontekstia, ei voi huomaa mitä ei tiedä olevan olemassa), mutta tottakai mä itse oon tietoinen näistä päätöksistä.

-liikkeen kuvaaminen, paneelien käyttö ja ääniefektien käyttäminen. Huomaan usein että kun oon postannut niin siellä sarjiksessa ois ollut paneeli joka näyttäis paljon dynaamisemmalta vauhtiviivojen kanssa, tai että siellä ois pitänyt olla oven avausääniefekti tai jokin muu mikä jää ärsyttämään. Ja koska teen sarjiksia 50-50 metodilla(alotan kynällä ja paperilla-> tussaan-> skannaan koneelle-> lisään harmaasävyt/värin ja tekstin-> done), niin se sivuun takasin palaaminen ei aina ookkaan ihan niin helppoa kun täysin digitaalisesti tehdyn sarjiksen kanssa. Toisaalta tykkään jättää ne virheet sinne postaukseen kahdesta syystä; 1. Oon laiska, ja 2. Se virheiden myöntäminen tekee joskus hyvää, ja voin sitten panostaa tuleviin rojekteihin ja vertailla että mikä on muuttunut niiden välillä.

In conclusion:

??? En tiedä pitäiskö mun oppia tästä jotain??? Tykkään vaan tehdä havaintoja omista touhuistani, ja toivottavasti parannan tasoa tulevaisuudessa? Emt hurppa durppa make better dick jokes next year I guess?