Mitä ihmettä :o kyl meillä maksettii mun tililtä (jonnekka siis lapsilisät meni) joitain koko perheen menoja (ja äiti siis aina kerto mulle, et "tämä juttu on maksettu sun tilin rahoilla) ja esim. vuonna 2006 ku meiän kuvaputkitelevisio yllättäen hajos ni vanhemmat osti meille uuden, litteän (!) telkkarin mun tilin rahoilla (välil ku oli erimielisyyttä et mitä kanavaa katotaa, ni sanoin, et mä päätän ku mun TV :D)
Hämmentää myös tämä kohta:
Alaikäisen lapsen nimissä olevalta tililtä saa maksaa hänen harrastusmaksujaan tai vaikkapa ajokortin kulut. Autonkin voi ostaa, kunhan sen rekisteröi lapsen nimiin. Sen sijaan sisaruksen uutta polkupyörää ei saa maksaa toisen lapsen tililtä.
Vaikka lapsi saisi suuren perinnön tai arpajaisvoiton, hänen rahoillaan ei voi kustantaa koko perhettä lomamatkalle. Oman matkansa osuuden lapsi voi maksaa.
Huoltaja ei voi myöskään lainata rahaa oman lapsensa tililtä, sillä edunvalvoja ei voi päättää lainan myöntämisestä itselleen.
Jos lainalle olisi hyvät perusteet, huoltajan pitää hakea itselleen sijainen lapsen edunvalvojaksi. Uusi edunvalvoja päättää, onko rahan lainaamisen alaikäisen edun mukaista. Lainaamiseen on myös haettava lupa Digi- ja väestötietovirastolta.
Edes perheen taloustilanteen muuttuminen ei riitä perusteeksi siirtää rahoja lapsen tililtä vanhempien tai koko perheen käyttöön. Lähtökohtaisesti vanhemman on vastattava lapsen elatuksesta.
Mikäli huoltajan taloustilanne on vakavasti heikentynyt, alaikäisen tilille säästettyjä rahoja voidaan käyttää hänen omaan elatukseensa, mutta ei koko perheen arjen pyörittämiseen.
Yhel tuttavaperheel oli ollu sillee, et vanhemmalle ei myönnetty toimeentulotukea, koska alaikäsellä lapsella oli tilillä paljon rahaa (muut sukulaiset oli siis sen tilin lapselle avannu ja säännöllisesti laittanu sinne rahaa, tarkotuksena, että lapsi saisi ne käyttöönsä täytettyään 18v) ja Kela oli sitä mieltä, että lapsen tilin rahat on ensin käytettävä koko perheen elämän kustantamiseen ja vasta sen jälkeen voi vanhempi saada toimeentulotukea, eli siis Kela toimi väärin?
38 notes
·
View notes
15 random Finnish words from news
Nollatoleranssi (nolla, zero + toleranssi, tolerance)
Zero tolerance
Huipputaso (huippu, peak + taso, level)
Top level
Lähipiiri (lähi-, near + piiri, circuit)
Inner circle
Turistiryntäys (turisti, tourist + ryntäys, rush)
Tourist rush
Silminnäkijä (silmin, with eyes + näkijä, seer)
Eyewitness
Loukkaava (verb: loukata)
Insulting
Luvallinen ( lupa, promise/permit + -llinen)
Permissible
Oikeansuuntainen (oikea, right + suunta, direction + inen)
In the right direction
Napakka
Vigorous
Tunnistettu (verb: tunnistaa)
Recognized, identified
Sijaistaa (noun: sijainen, substitute + -taa, CAUSATIVE)
To substitute
Kilpailuttaa (noun: kilpailu, race, contest + ttaa, CAUSATIVE)
To invite tenders, to put out to tender
Luokitella(noun: luokka, class + ella, FREQUENTATIVE)
To classify
Epäillä (verb: evätä + illä, FREQUENTATIVE)
To doubt
Havaita
To observe
25 notes
·
View notes
to work = tehdä työtä, työskennellä
job, position, workplace = työpaikka
application = hakemus
job interview = työhaastattelu
to employ, to hire = palkata
to recruit, to take on = palkata, rekrytoida
worker, employee = työntekijä
workmate, fellow worker = työkaveri
colleague = kollega
company, business, enterprise = yritys, firma
boss, chief, foreman, head = esimies
stand-in, substitute, deputy = sijainen
employer = työnantajawork experience = työkokemus
pay = palkka
salary = kuukausipalkka
wage = tuntipalkka
commission = provisiopalkka
piece work pay, accord pay = urakkapalkka
full-time work = kokoaikatyö
part-time work = osa-aikatyö
shift work = vuorotyö
overtime work = ylityö
fixed working hours = kiinteä työaika
flexible working hours = joustava työaika
permanent = pysyvä
temporary = väliaikainen
remote work = etätyö
lunch break = lounastauko
coffee break = kahvitauko
fringe benefit = etu, etuisuus
luncheon voucher = lounasseteli
company car = työsuhdeauto
occupational health care = työterveyshuolto
lunch break = lounastauko
coffee break = kahvitauko
fringe benefit = etu, etuisuus
luncheon voucher = lounasseteli
company car = työsuhdeauto
occupational health care = työterveyshuolto
vacation, holiday, leave = loma, vapaa
annual vacation/holiday = vuosiloma
to retire = jäädä eläkkeelle
to resign = erota, irtisanoutua
to lay off = lomauttaa
laid off = lomautettu
to dismiss = sanoa irti, erottaa
unemployed = työtön
unemployment = työttömyys
employment office = työvoimatoimisto
option = vaihtoehto
immediately = heti, välittömästi
employment relationship = työsuhde
vacant = avoin
advertise = ilmoittaa
relevant = olennainen
3 notes
·
View notes
Neljäsluokkalainen
tuli tänään mun luo välitunnilla:
- Voi vitun vitun vittu.
Minä: No mikäs?
Neljäsluokkalainen: No vitun vittu.
Minä: Onks sulla noin huono päivä?
Neljäsluokkalainen: Ei. Mut meillä on luokassa sijainen.
Minä: Onks noin kamalaa?
Neljäsluokkalainen: No ei oo!
Minä: No mikä sit mättää?
Neljäsluokkalainen: Se sijainen on parempi ku meidän oma ope.
Mä: Ah......
Neljäsluokkalainen: Vitun vitun vittu.
31 notes
·
View notes
Kolmosluokalt ysiluokalle aina ku liikas jaettiin joukkueet sillee, et oli 2 tai 4 kapteenia, jotka jokanen vuorollaan valkkas yhen jäsenen omaan joukkueeseensa ni mä olin aina viimene. Ny ku miettii ni oli ehkä vähän outoa, et vast ysiluokan kevääl ku meille tuli sijainen loppuvuodeks ni joukkueita ei enää jaettu sillee, et kapteenit valitsee keitä haluu omaan joukkueesee ku se sijaine huomas, et mä oon joka kerta viimesenä. (Välil oli kans sillee, et otettii jako kahteen, jolloinka ihmiset koitti laskee ja vaihella paikkoi ettei vaan joudun mun kans samaa joukkueesee.)
7 notes
·
View notes
Se yks ala-asteen kässän sijainen saatto olla ihan täys sovinisti sanoessaan, että “tyttöjen on hyvä osata neuloo pahan päivän varalle,” mutta ainakin mulla on rakentavaa tekemistä. Toisin kuin niillä tutuilla, jotka oli aina teknisessä ja nyt kuolee tylsyyteen kotona (tsemppiä, jaksamista ja voimia, mä oisin oikeesti paljon turhautuneempi, jos en ois löytäny itelleni virkkausprojektia).
28 notes
·
View notes
Tänään Koronaviruksesta
Fysiikan sijainen: onko kellään kynää?
Minä: *annan kynän*
Fyysikan sijainen: mul on sit Korona
Minä: jaaha
15 minuuttia myöhemmin saksantunnilla:
Saksan ope jakaa karkkeja
Ope: tästä saatte koronan
Kaveri: hyvä
26 notes
·
View notes