#saarek | Explore Tumblr posts and blogs

multiverseforger · 4 years ago

Text

Unliving is shrouded in mystery, with rumors circulating that Nekron is darkness itself, existing before life entirely, or that he was created by the darkness as its protector. Another claim is that the Guardians of the Universe clashed with Nekron close to the beginning of the universe and were the ones to imprison him in the Land of the Unliving.

Krona War

Nekron gloats

Trapped in his own realm throughout most of eternity, Nekron first became aware of the world of the living through the deceased cosmic villain Krona. A rift was opened in the continuum between dimensions, caused by the death of an immortal. And Nekron looked upon the universe and saw all that was life itself, and determined that he would become its master. So that he might escape his prison, he resurrected and empowered Krona, with an army of the undead at his disposal, to slaughter the Guardians of the Universe and widen the rift.[2] It took the combined might of the entire Green Lantern Corps to defeat them, in a colossal battle that resulted in literally hundreds of casualties. Hal Jordan entered the Land of the Unliving on a suicide mission, and harnessed the souls of his fallen Lanterns to fight back against the great evil. Their combined willpower overcame Nekron long enough for the Guardians to seal up the rift, and Hal escaped, leaving the Lord of the Unliving once more condemned to his lifeless prison.[3]

Further Appearances

The Ultimate Opponent

Although largely confined, Nekron has made several more breaches into our world and had interactions with superheroes. After Captain Atom died briefly, he was introduced to several incarnations of Death, including Death of the Endless and the Black Racer. They were each presented as a component of death... and Nekron represented the concept as a cosmic certainty, death as the ultimate opponent.[1] In an attempt to gain control of the Quantum Field life energy of the planet, he had carefully engineered the hero's death. Although he absorbed a great deal of the power, Captain Atom used his connection to steal energy from Nekron's own personal field, and depower him enough to defeat him in physical combat.[4]

Underworld Unleashed allowed him another opportunity to gain entrance to the physical plane. Destruction of the Tower of Fate created another rift into our dimension, and Nekron fought Nebiros for the privilege of conquering the world. He won the battle, and the undead souls of the damned surged across the Earth as Hell literally broke loose.[5]Alan Scott and Fate teamed up against him. Nekron almost gained full access to our world, but fighting against him with the great supernatural strength of Fate gave Green Lantern enough time to demolish the portal with his green flame.[6]

Through the Rift

He was able to return to our world once more during Ghosts. An outside supernatural force brought a number of dead Green Lanterns back to life, calling themselves the Green Lantern Corpse. This created another crack in his realm, but still not one large enough for him to squeeze through. Taking control of the undead Lanterns, he sent them to capture the last remaining descendant of his original nemeses... Kyle Rayner. If Nekron had killed him and harnessed his powers, then he would finally have been able to leave his prison, but Kyle escaped back out through the crack and personally put each and every one of the rogue Lanterns down in single combat. Although it was a long and difficult battle, putting them back to rest sealed the portal and ended Nekron's threat once more.[7]

Nekron was accidentally summoned onto our plane by the supernatural hero Witchfire, who used his incantation without realizing the consequences it would have. She teamed up with Wonder Woman to prevent him from sucking the life-force out of any more innocents, while he was feeding. The combination of mystical energies and godlike blows was sufficient to drive him back into his own realm on that occasion.[8]

Blackest Night

Main article: Blackest Night

Black Lantern Corps

Following the Final Crisis, Nekron makes his triumphant return during the Blackest Night, where he forms the Black Lantern Corps composed entirely of his zombies equipped with power rings to wreak havoc upon the universe. His plans for this stretched back toward the Sinestro Corps War, when he killed the Anti-Monitor and absorbed him to energize his own Central Power Battery on the planet Ryut in Sector 666.[9] The battery wouldn't become completely active until it was discovered and disturbed by Lanterns Ash and Saarek, his first new victims.[10] He has taken the fallen Guardian named Scar as one of his servants, for she was burned by the Anti-Monitor and poisoned by his touch, causing her to slowly die and come under his influence.[11] There is also evidence that he has been influencing William Hand, the criminal known as Black Hand, his entire life. His control over Black Hand was solidified when Hand killed himself and his family, with Nekron taking him as his herald.[12]

As his influence spreads throughout the universe, the dead rise and return to take revenge on the living, building his power by literally devouring the hearts and emotions of all those who still breathe.[13] Only those with emotional ties to superheroes and villains are resurrected, to achieve the maximum potential. The sheer quantity of death caused by his Black Lantern Rings charges the Central Battery to full power. At this climax, he transports himself and his forces down to Earth to personally command his army. Landing in the middle of Coast City, he turns every single dead citizen into a Black Lantern, announces that all owe their lives to him, and he has come to collect.[14] Many of Earth's mightiest heroes rally to defeat him, and representatives from all seven Lantern Corps. Atrocitus, Carol Ferris, Hal Jordan, Indigo, Larfleeze, Saint Walker and Sinestro pour their combined beams into his Power Battery, hoping to obliterate it with the full life-force energies of creation. This only makes him stronger, and he seems to have planned this. Nekron resurrects Batman as one of his most powerful agents, who then kills and revives Animal Man, Donna Troy, Green Arrow, Ice, Kid Flash, Superboy, Superman and Wonder Woman as Black Lanterns. These are all people who have come back from the dead at some point in their lives, and he claims they only escaped because he let them... to further his own goals. He plans to use his army to uncover a dark secret of the Guardians... and then return the universe to a state of quiet order.[15]

Nekron's goal is revealed to wanting to find and destroy the embodiment of life itself: the white Entity. He kills one of the Guardians and uses their blood to draw the Entity out of hiding, then attempts to kill it and with it, which will in turn kill all of life in the universe. Sinestro bonds with the Entity and attempts to battle Nekron.[16] Despite Sinestro destroying his physical form, another Black Lantern simply picks up his weapon, becoming Nekron's new physical form. Nekron then manages to take the Entity out of Sinestro. Hal Jordan bonds with the Entity and uses its power to restore the living heroes transformed into Black Lanterns to their normal selves. Hal uses the Entity to transform the heroes into White Lanterns, together they defeat Nekron by resurrecting Black Hand thus destroying Nekron's link to the living plane. The Entity resurrects the Anti-Monitor which destroys the Black Lantern Battery. With his link to the earthly plane severed Nekron's body is destroyed, ending the Blackest Night.[17]

Powers and Abilities

Powers

Unique Physiology: Nekron is a the personification of the absence of life and existence or the void before anything was. This gives him tremendous power as he is able to draw strength from the infinite abyss of darkness that predates existence along with the energy released at the time of death by beings he or his Black Lanterns kills. He is so powerful he can withstand an attack from the Anti-Monitor while sending him back to the anti-matter universe.

Immortality: Since he is not alive in the sense that we understand it, Nekron is technically incapable of being killed. As such, defeating him is extremely difficult; if defeated he will simply return to the Land of the Unliving.

Necromancy:Nekron's position as the Lord of the Unliving gave him a great number of powers that related to death itself.

Dark Lightning: He has the ability to fire bolts of a force called dark lightning from his hands, powerful enough to hurt and even kill the Guardians of the Universe. Despite being immensely powerful, it is not unstoppable. Wonder Woman was able to block it with her bracelets, although the force still threw her across the room.

Necrotic Empowerment: Nekron gains physical strength from the deaths he causes.

Reanimation: As the Lord of the Unliving, Nekron can reanimate corpses into fully functioning zombies working entirely under his control, and retaining semblance of their past personality.

Fatal Touch: The sustained touch of Nekron's hand can chill any mortal being to death, through supernatural means.

Reality Manipulation

Weaknesses

Dependency: For all his power, Nekron holds one great weakness: he cannot exist in this universe. In order to properly interact with the living, Nekron requires a link between between New Earth and the Land of the Unliving, such as a tear in space-time, or a mortal link such as Black Hand.

Paraphernalia

Equipment

Black Lantern Central Power Battery (Formerly)

Notes

Although this character was originally introduced during DC's Earth-One era of publication, their existence following the events of the 1985–86 limited series Crisis on Infinite Earths remains intact. However, some elements of the character's Pre-Crisis history may have been altered or removed for Post-Crisis New Earth continuity, and should be considered apocryphal.

There is an unrelated monster named Nekron who fought the original Justice League of America.[18]

Trivia

It has been confirmed in official sources that his name is pronounced NEHK-Ron.[19]

35 Appearances of Nekron (New Earth)

25 Images featuring Nekron (New Earth)

4 Quotations by or about Nekron (New Earth)

Character Gallery: Nekron (New Earth)

Footnotes

↑ 1.01.1 Captain Atom (Volume 2) #42

↑ Tales of the Green Lantern Corps #2

↑ Tales of the Green Lantern Corps #3

↑ Captain Atom (Volume 2) #43

↑ Fate #12

↑ Fate #13

↑ Green Lantern Annual (Volume 3) #7

↑ The Power Company: Witchfire #1

↑ Green Lantern (Volume 4) #25

↑ Green Lantern (Volume 4) #42

↑ Green Lantern (Volume 4) #44

↑ Green Lantern (Volume 4) #43

↑ Blackest Night #1

↑ Blackest Night #4

↑ Blackest Night #5

↑ Blackest Night #7

↑ Blackest Night #8

↑ Justice League of America #128-129

↑ Who's Who: The Definitive Directory of the DC Universe #16

Green Lantern Villain(s)

This character is or was primarily an enemy of the Green Lantern of Earth, or the Green Lantern Corps as a whole. This template will categorize articles that include it into the category "Green Lantern Villains."

Black Lantern Corps member

This character is or was a member of the Black Lantern Corps. Those who have died may wield the Black Power Ring, symbolizing their lack of both life and emotion.

This template will categorize articles that include it into the "Black Lantern Corps members category."

ARTICLE INFORMATION

Top Contributors

Categories

Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.

3 notes · View notes

miajaapanis · 5 years ago

Text

Okinawa- imekaunis saareke Jaapani lõunaosas. See neljapäevane koolireis andis mulle tohutult palju teadmisi sealsest kultuurist ja ajaloost, mis on pikk ning veidike kurvavõitu. Lühidalt kokku võttes on Okinawa inimesed sõja tõttu raskeid aegu näinud ja pidanud lahti ütlema oma keelest ja kultuurist. Sellegipoolest on üritatud säilitada seda mis alles ning traditsioone põlvkonnast põlvkonda edasi kanda.

Kui ma klassikaaslastega lennuki pealt maha astusin, siis tundus nagu oleksin hoopis teise riiki sattunud. Õhk oli palju puhtam ja ka temperatuur 10 kraadi soojem. Käisime metsas mööda järve kõndimas ja korra sai rannas ka jalad vette kastetud. Oli tore Tokyo linnasuminast veidikeseks eemale pääseda.

2 notes · View notes

avevirgoavevos-blog · 6 years ago

Text

Jokainen konsertti on kannanotto

Millainen kirjoittamaton käsikirjoitus säätelee sitä, miten muusikot esiintyvät konserttilavoilla naisina ja miehinä? Entä jos siitä poikkeaa? Miksi niin harva muusikko tuo homoseksuaalisuutensa julki? Miten sukupuolta ja seksuaalisuutta esitetään ja tuotetaan klassisen musiikin konserttitilanteissa? Kun mietin tällaisia kysymyksiä ääneen – mitä teen varsin usein, koska työskentelen niiden parissa – yllättävän usein saan vastaukseksi, että sukupuolella tai varsinkaan seksuaalisella suuntautumisella ei ole musiikin kannalta mitään merkitystä. Vain sillä on merkitystä, miten muusikot soittavat tai laulavat. Vain musiikki merkitsee.

Kuitenkin on selvä, että siellä missä ihmiset esiintyvät, he esiintyvät sukupuolisina ja seksuaalisina olentoina; ruumiillisuutta ei voi olla ilman että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat jollain lailla läsnä. (Jos vaikuttaa, että ne eivät ole, se johtuu siitä, että niiden ilmaisu noudattaa kaavoja, jotka tavanomaisuutensa vuoksi jäävät huomaamatta.) Tiedetään myös, että musiikilla ja seksuaalisuudella on läheinen suhde. Musiikki herättää välittömiä, tuntuvia reaktioita: koskettaa, kiihottaa. Musiikkia on historian saatossa pidetty mahdollisesti yhteiskunnan järjestystä ja yksilöiden tasapainoa horjuttavana, koska se saattaa temmata mukaan johonkin, mitä järki ei hallitse.

Kuten tunne ja ruumiillisuus yleensä, musiikkiesitysten arvaamaton energia on kulttuurissamme kytketty naiseen ja feminiinisyyteen. Onpa arveltu, että klassisen musiikin konserttien käyttäytymiskoodit ja rituaalit on rakennettu nimenomaan musiikin feminiinisen voiman hallitsemiseksi. 1800-luvulla syntynyt kuuntelukulttuuri luo konserttisalissa istujalle – joka oletetusti on etuoikeutetussa asemassa oleva maskuliinihahmo – mahdollisuuden antautua musiikin feminiinisen energian valtaan ilman, että identiteetin ja vallan rakenteita uhkaisi mikään todellinen mullistus. Samansukuisia hallintapyrkimyksiä liittyy myös taiteen tiukasti rajattuihin naiskuviin, kuten Ave Virgo, Ave Vos -projektin teemana olevaan Maria-hahmoon.

Ave Virgo, Ave Vos -hankkeessa musiikin naiskuvien tutkiminen tuo mukanaan kysymyksiä siitä, mitä seuraa, kun klassisen musiikin konsertti haastaa yleisönsä ottamaan kantaa. Burleskitanssijan vapaasti rönsyävä liike konserttilavalla hämmentää sekä konsertin kaavoja että musiikin naiskuvia (musiikissa esitettyjä ja muusikkojen esittämiä). Häiritseekö se? Keskittymistä musiikkiin itseensä?

Se 1800-lukulainen ideologia, joka edelleen pitkälti määrittää klassisen musiikin konserttien käytäntöjä, perustuu ajatukseen musiikin autonomiasta: musiikki – ”musiikki itse” – on irti yhteiskunnan maallisista ongelmista. Musiikki on ylevää, oma maailmansa. Siksi esittäjän sukupuoli ja seksuaalisuus eivät saa tulla esiin muilla kuin normien mukaisilla tavoilla, jotka näyttäytyvät neutraaleina eivätkä näin ollen kiinnitä liikaa huomiota itseensä tai esittämisen ruumiilliseen tapahtumaan. En tarkoita nyt pelkkää esittäjien ulkoista olemusta vaan myös sitä, miten he ilmaisevat itseään musiikin tulkinnassa.

Klassisen musiikin esityksiä rajoittavat monissa piireissä hämmästyttävän tiukat normit. Jos musiikin esittäjä tulkintoineen tulee jotenkin poikkeavasti kuuluviin, ajatellaan helposti, että muusikko tulee musiikin ja kuulijan väliin ja kiinnittää huomion narsistisesti itseensä. Professori Daniel Leech-Wilkinson, jonka tapasin heinäkuussa Oslossa, oli Gramophone-lehden musiikkikritiikkien verkkoarkistoa tutkiessaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein vähänkin normeista poikkeavia musiikin esittäjiä syytetään maneereista – ja miten usein katsotaan aiheelliseksi mainita erikseen maneerien poissaolo. Hän totesi, että vaikka hyvän maun ja tyylin mukaisten esitysten kriteerit ovat muuttuneet moneen kertaan, niistä poikkeamisen tuomitseva kielenkäyttö on aina ja yhä edelleen samankaltaista. Pohdimme yhdessä, että se toistaa monista muista yhteyksistä tuttua retoriikkaa, joka ei ole ainoastaan homofobista vaan myös naisvihamielistä.

Tämä ei ole mikään yllätys, koska musiikki on aina vaarassa määrittyä feminiiniseksi ja, kuten musiikintutkija Philip Brett kerran lausahti, miehisessä pukuhuonepuheessa kaikki muusikot ovat hinttejä. Manerismisyytökset ja niiden ympärillä pyörivät adjektiivit ovat samoja, joilla homoseksuaaleja on ollut tapana halveksuen kuvata. Mutta lisäksi rakennelma, jossa oletetaan jonkinlainen normatiivinen musiikin tulkinta oikeaksi ja luonnolliseksi, kuin se ei olisi tulkinta lainkaan, ja osoitetaan toisenlaiset tulkinnat vääristyneiksi poikkeamiksi, toimii samoin kuin se kulttuurinen kahtiajako, jossa heteroseksuaalisuus näyttäytyy luonnollisena ja kaikki muu poikkeamana.

Kaikki musiikkiesitykset ja kaikki ihmiset ovat tietenkin erilaisia – täydellisesti jotakin normia ei vastaa juuri kukaan eikä mikään, ja kaikki esitykset ovat tulkintaa. Ave Virgo, Ave Vos muistuttaa tästä haastamalla yleisönsä ajattelemaan tulkintojen mahdollisuuksia ja rajoja. Se on tärkeää paitsi lukkiutuneiden rakenteiden haastamiseksi myös siksi, että se muistuttaa siitä, että musiikki (edes klassisen musiikin konsertti) ei ole mikään erillinen saareke vaan elävä ja vaikuttava osa yhteiskuntaa. Jokainen konsertti on kannanotto.

Avautukoon esirippu ja valloittakoot erilaiset Mariat lavan. Ave Virgo, Ave Vos!

LAURA WAHLFORS

#AVAV #avevirgoavevos #rohkeatekijä #rohkeaavaus #laura wahlfors #sukupuoli #seksuaalisuus #konsertti #klassinen musiikki #kulttuuri #konserttikäyttäytyminen #musiikin autonomia

3 notes · View notes

crescent-coral-base · 3 years ago

Photo

Spock's dad is Sarek with one "a."

In his first appearance from 1976 pictured above, the Vulcan Green Lantern wasn't given a name. His appearance was merely an inside joke, probably from artist Mike Grell, who had previously snuck the Enterprise into a 30th century junkyard (along with the Jupiter-2 and a Flash Gordonesque stubby dart rocketship) in an issue of SUPERBOY AND THE LEGION OF SUPER-HEROES. In that same Green Lantern issue, the forerunners of the Green Lantern Corps use golden rayguns whose designs are clearly Grell's modernized seventies redesigns of TOS's phaser pistols.

The Vulcan Green Lantern was apparently a one-and-done inside reference who languished in character limbo until he was brought back in 2008 and given the name Saarek (with two a's) as an homage to Spock's dad, but he's a legally distinct character of his own.

on one level he knows star trek is fiction but its like hes realizing he wont get his letter from hogwarts all over again

22K notes · View notes

ostaritutkimuksia · 5 years ago

Text

Pihlajamäen ostari

Salla Valle: Pihlajamäen ostoskeskus 13.6.2020

Herään krapulassa työhuoneeltani Vallilasta ja makoilen patjalla kunnes herätyskello soi klo 11:30. Näen hyllyn päällä virolaisen kammottavan viinapullon ja minua kuvottaa ja hävettää hetken. Kokoan itseni ja lähden pyöräilemään kohti Pihlajamäkeä. Ilma on kuuma ja aurinkoinen ja laulan koko pyörämatkan ajan Leevi and the Leavingsiä. Jossain Viikin kohdalla tielle nousee hirvittävä jätteiden lemu, vai voisiko se kuitenkin olla kukkien tuoksua, se on niin makeaakin..? Saavun Pihlajamäkeen ja ostoskeskus on heti siinä. Matala, mitäänsanomaton rakennus, jonka laajuutta ei äkkiseltään hahmota. Menen lähemmäksi ja yllätyn siitä, kuinka paljon ihmisiä ostarirauniolla on. Ei mikään kuollut paikka. Ihmiset keskusaukiolla laittavat juuri musiikkia päälle.

Kävelen aukion läpi, jonka ovat valloittaneet ryyppyjengit. Paikka näyttää olevan heidän valtakuntaansa. Astun sisään kirpputorille ja yllätyn taas ihmisten paljoudesta. Tunnelma on kuitenkin rauhallinen verrattuna aukioon. On vanhuksia ja vanhempia lapsineen, joku jupisee itsekseen hinnoista. Tilan reunassa istuu ihmisiä pöydän ääressä kiinnittämässä hintalappuja tuotteisiin. Huomioni suuntautuu tavaroihin, jotka eivät tosin herätä ostohaluja, mutta kirpputorilla on mukavaa kuljeskella. Pöytäpaikan vuokra on 50 euroa kahdelta viikolta. Miina saapuu ja teemme joitakin löytöjä. Myyjällä on vanhanaikainen kassakone ja hän komentaa jämäkästi mutta lämpimästi nuoria, jotka törmäilevät sisään potkulautojen kanssa. Hän on tämän kirpputorin auktoriteettihahmo. Mietin, miten tämän ostoskeskuksen eri käyttäjäryhmät suhtautuvat toisiinsa: kirpputorin myyjä ryyppyjengiin, ryyppyjengi potkulautanuoriin ja päinvastoin?

Kirpputoreilta voi ostaa halvalla käytettyjä tavaroita, mutta ne ovat myös sosiaalisen toiminnan tiloja. Niissä voi oleskella nuhjuisena ostamatta mitään, pitää sadetta, ja niihin voi mennä työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan. Niitä näkee, kun ajaa bussilla tyhjentyneiden maaseutukylien läpi, ja niitä näkee vanhoissa ostoskeskuksissa: paikoissa, jotka ovat ylijääneitä ja joiden alkuperäiset käyttäjät ovat häipyneet muualle. Harvoin mitään tilaa suunnitellaan kirpputoriksi, ja yhteiskunnan näkökulmasta menestyvää ihmistä ohjaa sellaiselle viihde, ei tarve. Mitä tapahtuu kirpputoreille ja kirpputorikulttuurille purku- ja uudistamisvimman seurauksena? Katoavatko ne, vai kokevatko ne gentrifikaation?

Astumme takaisin auringonpaahteeseen. Kuljeskelemme vähän ja tutkimme Pihlajamäestä tehtyä pienoismallia. Korkeat kerrostalot ovat hassun lituskoja ja niissä on ikkunoita vain yhdellä puolella. Pihlajamäessä on paljon palveluita: ostoskeskuksen ympärillä on terveysasema, nuorisotila ja kappeli. Ostari on selvästi alueen sydän, sinne menee ja sieltä tulee jatkuvasti ihmisiä. Lapset kulkevat pienissä ryhmissä ja käyvät ostamassa kaupasta jätskiä. Potkulautajengi kohtaa toisen varhaisnuorten jengin, jotka koittavat tehdä rehvakasta mutta ujoa tuttavuutta. Joitakin auringon paahtamia ihmisiä istuu yksin penkeillä tai kalliolla juomassa olutta, erillään aukion porukasta. Lähdemme kiertämään ostoskeskusta ympäri paremman idean puuttuessa. Päämäärätön hengailu vieraassa paikassa tuntuu vähän oudolta, mutta toisaalta kaikki muutkin näyttävät tekevän täällä sitä samaa. Laitapuolenkulkijat ovat vallanneet portaikon ja pujahdamme heidän välistään.

Rakennuksen takapuoli osoittautuu todella sen takapuoleksi: siellä on vain lastauslaitureita, isoja roskasäiliöitä ja takaovia. Uusissa kauppakeskuksissa nämä olisivat piilossa maan alla. Yksi säiliö on maalattu täyteen sympaattisia ja värikkäitä kuvia eläimistä ja muista, luultavasti ammattitaiteilijan toimesta. Ostoskärryt killuvat betonipaaden päällä. Talon päädyssä on mysteerinen ovi joka johtaa ilmeisesti rukoushuoneeseen ja katolla suuret kirjaimet: ”O-S-T-O-S-K-E-S-K-U-S”. Niin tosiaan, tämä erikoisen matala ja laaja rakennuskompleksi on tehty alunperin ostamisen paikaksi, mutta jo nyt vaikuttaa siltä, ettei juuri kukaan osta mitään, ainakaan kovin paljon tai kalliilla. Syyt olla täällä ovat toiset. Rakennuksen sivu rajautuu erikoisesti pöheikköön, jossa puut, nokkoset ja heinät röyhöttävät. Sen läpi kulkee tallottu polku, jota pitkin kierrämme rakennuksen toiselle puolelle. Ohitamme hylätyn terassin ja päädymme parkkihallin suuaukolle. Tännekin voisi siis tulla autolla ja parkkeerata sen tähän parkkihalliin kuin kunnollinen Prisman asiakas. Halli tosin on epäilyttävän tyhjä ja rapistunut, siellä on vain pari pölyistä autoa ja pressun alla vene. Kylteissä lukee: ”Asiaton oleskelu kielletty” ja ”Ostoskeskus ei vastaa autollesi tehdystä ilkivallasta”. Jostain kuuluu kaikuisaa ääntä, ja huomaan jonkun tyypin istuvan yksin parkkihallin perällä hämärässä katselemassa lätkäottelua kännykästään. Hän vilkaisee meitä ja minusta tuntuu, että on parasta häipyä.

Nousemme parkkihallista ja seuraavaksi saamme huomata, mikä ostarin todellinen vetonaula on: rivistö kaljaterasseja, jotka ovat aivan täynnä porukkaa. Baareja on lopultakin vain kaksi, Ralli ja U2. Rallin terassilla ihmiset juovat Aperol Spritziä kuin Venetsiassa. Menemme U2:n, jonka ikkunateippauksissa lukee: live music, karaoke, billiard, darts, jättiscreeni. Iso biljardipöytä onkin heti oven vieressä. Sisällä ei ole ketään. Baarin sisustus on tumman sävyinen, suuria nahkasohvia. Ehkä se jäljittelee jotakin amerikkalaista baaria, texasilaista? Täältäkin saa Aperol Spritzejä ja Blancia hanasta - uusimmat juomatrendit ovat tavoittaneet kaukaisen lähiön. Oluttuopin hinta on 5,30. Menemme terassille, joka on niin täynnä ettei meille riitä pöytää. Istumme tuoleille terassin reunalle, vaikka vanhus yksin pöydässään viittilöi meitä liittymään seuraansa.

Terassin keskellä on antiikin tyyliä jäljittelevä marmoripaasi, jonka käyttötarkoitusta voi vain arvuutella. Reunoilla kiertävät tiilistä muuratut altaat, joissa kasvaa koristepensaita ja vähän kulahtaneen näköisiä kukkia. Tunnelma on äänekäs ja hilpeä. Pöytäseurueet huutelevat toisilleen ja istumajärjestykset vaihtuvat. Jotkut puhuvat aidan yli kadulla ohi kulkevalle tutulleen. Keski-ikäinen pariskunta keskustelee viereisessä pöydässä istuvan henkilön kanssa. ”Miten vaimollasi menee?” Toisella heistä on siro konjakkilasi olutlasin vieressä. Kanta-asiakkaat tuntuvat olevan tämän paikan valtiaita, ja kun yksi pöydistä vapautuu, tarkkailemme tilannetta pitkään ennen kuin uskallamme siirtyä siihen. Yllättäen eräs asiakkaista tulee antamaan meille Eskimo-jäätelön. Hän sanoo, että joku jakoi niitä kaikille terassilla oleville ja tämä jäi yli, haluatteko sen? Olut lämpenee ja väljähtyy tuopissa nopeasti, tai ehkä juonkin sitä hyvin hitaasti. Ihmiset humaltuvat ja jotkut ovat jo lähes sammuneita hoippuessaan baaritiskille hakemaan uuden tuopin. Yhtäkkiä musiikki tuutataan päälle ja koko terassin volyymitaso nousee. Aina välillä joku rääkäisee niin lujaa että säikähdän, kun en osaa heti tulkita onko kyseessä ilon vai jonkin muun tunnetilan ilmaus. Meininki ei ole kovin kaukana jonkinlaisesta eskaloitumisesta.

Tämän baarin terassi on kiistämättä yhteisöllinen paikka, mutta onko se sellaista yhteisöllisyyttä, jota kaupunki tai yhteiskunta haluaa? Yhteisöllisyys nostetaan usein tavoiteltavaksi toimintaa ohjaavaksi arvoksi, mutta jos sitä nousee spontaanisti jonnekin, siinä tunnutaan usein nähtävän jotakin vikaa tai uhkaa. Syntyy ristiriita sen kanssa, että yhdistävä tekijä, kuten juopottelu tai graffitien maalailu, koetaan haitalliseksi sekä yhteisön jäsenille itselleen että ympäristölle, tai muuten vain sellaiseksi joka ei sovi kaupunkikehittämisen visioon. Mutta yhteisöllisyyden luonteessa on jotakin kontrolloimatonta: sitä syntyy arvaamattomasti ja harvoin suunnitelman mukaan. Sitä on vaikeaa väkisin luoda vaikkapa arkkitehdin tai taiteilijan toimesta, eikä sosiaalisuuden tilaksi tarkoitetulla yliopiston verkkokurssin Moodle-keskustelualustalla keskustele kukaan. Tilat ja esineet toimivat ihmisiä yhdistävinä välittäjinä: kirpputorilla niitä ovat kolikot, vanhat tavarat ja pöydistä muodostetut käytävät, kapakassa oluttuopit, savukkeet, sytkärit, biljardipöytä, baaritiski, pöydät ja tuolit. Jos tilat puretaan, yhteisöt hajoavat joko lopullisesti tai väliaikaisesti, riippuen siitä löytävätkö ne itselleen uuden paikan, jossa niiden koossa pysymisen reunaehdot täyttyvät. Konkreettisten tilojen merkitystä ei tulisi aliarvioida ihmisiä yhdistävänä ja erottavana tekijänä. Todellisuus on aina havainnekuvia köyhempää ja sotkuisempaa, kuten myös ihmisten tarpeet tilojen ja yhteisöjen suhteen. Monet viihtyvät hämärissä nurkissa ja haluavat juoda oluensa halvassa baarissa mieluummin kuin kalliissa.

Kaljaterassit sijaitsevat ostarin puretuksi kaavaillussa osassa, joka on rakennettu 1970-luvulla. Purkuprosessia tosin viivyttää joidenkin osakkaiden ja baarien asiakkaiden vastustus: monilla eri toimijoilla on omat intressinsä ja nappulansa tässä pelissä. Purettavan osan sisäpihan käytävä on suljettu metallisilla kaltereilla, joiden välistä näkyy tyhjiä liiketiloja ja pizzerian työntekijöitä istuskelemassa. Tyhjät liiketilat ovat kiinteistön omistajan painajainen, mutta täällä ne on jätetty näkyville koko komeudessaan, eikä esimerkiksi peitetty mainosteippauksilla.

Olin vähän aikaa töissä Redin kauppakeskuksessa sen avaamisen aikoihin, ja myymälämme sijaitsi pohjakerroksessa useiden kauppojen muodostamassa myymäläsaarekkeessa. Sittemmin yritys muutti muualle huonon kysynnän vuoksi ja työni loppuivat, ja kun viimeksi kävin Redissä hätkähdin nähdessäni, että koko saareke kaikkine kauppoineen oli purettu pois ja sen tilalla oli vain tyhjä aukio, kuin paikalla ei olisi koskaan ollutkaan mitään. Tulevaisuuden kirpputoreja kannattaa siis etsiä Redistä tai Triplasta.

Määritelmällisesti ostoskeskus eroaa kauppakeskuksesta siten, että ostoskeskuksessa kauppojen väliin jäävä tila on julkista ulko- ja katutilaa, kun kauppakeskuksessa se on yksityisessä omistuksessa olevaa sisätilaa. Kun tänään kävin omassa lähikauppakeskuksessani Laajasalon Saaressa pystyin huomaamaan eron. Subjektiivisen kokemuksen tasolla kyse on hyvin hienopiirteisistä ja hämäräksi jäävistä tuntemuksista: ärtymyksen ja nautinnon sekaisesta muljahduksesta vatsassa, kun heti sisään astuessa mairea mainosääni alkaa kertoa juttuaan pehmeän jumputuksen tahdissa. Siitä, miten lukuisat kaupalliset viestit ja signaalit satelevat päälle kun harppoo suorinta tietä kirjastoon, ja kuinka näiden ärsykkeiden laukaisemat halut ja ahdistukset jäävät väpättämään otsalohkoon. Halloumiranskalaiset. 40% ale. Kermainen lohikeitto. Muistithan pestä kädet? Tuntuu kuin olisi kaupallisten viestien hidastetussa kaatosateessa. Se turruttaa, vaikeuttaa keskittymistä ja estää näkemästä kauas. Samalla se on ihan mukavaa ja normaalia. Kauppakeskus Saareen ei voi mennä yöllä. Pihlajamäen ostoskeskukseen voi.

Pihlajamäen ostoskeskus oli valmistuessaan uusinta uutta, ja sen tarkoitus oli palvella yritysmaailmaa ja asiakkaiden tarpeita sekä kohottaa alueen arvoa. Nyt se on jotain muuta, ja jäänyt tavallista pidemmäksi hetkeksi jumiin vanhan ja modernin maailman väliin, modernin, joka jo kohta on vanhaa. Näissä välitiloissa ihmisille repeytyy hetkeksi aukkoja toimia: perustaa kerhotila, ostaa halpa asunto, maalata graffiti, istua asfaltilla ja polttaa nuotio. Maailmassa on joka päivä siivouspäivä, jossa vanhaa ja huonoa lakaistaan pois kasvun mahdollisuuksien tieltä. Paitsi Pihlajamäen ostarilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Pihlajamäen ostarilla vallitsisi kaaos. Se on pikemminkin monenlaisten verkostojen, järjestysten, järjestelmien ja toistojen paikka, jossa tapahtuu rinnakkain monenlaista monenlaisten toimesta.

Mutta mitä, siitä en oikeastaan paljoakaan tiedä.

Miina Pohjolainen: Ajatuksia Pihlajamäen ostarilla

Istumme pienen kalliokumpareen päällä varjossa ja syömme jäätelöä. Meidän ja laatikkomaisen ostarirakennuksen väliin jää kävelykatu, jolla potkulautajengi harjoittelee skuuttitemppuja liian jyrkäksi suunnitellun esteettömän rampin luona. Kauempana pieni seurue tappaa aikaa ryyppäämällä. Seurueeseen liittyvä kulkija julistaa ”Pelasta pörriäinen”. Juttelemme Sallan krapulasta, siitä mitä olemme oikeastaan tekemässä sekä ulkopuolisuuden tunteestamme suhteessa tähän paikkaan ja näihin ihmisiin, joille tämä paikka on arkinen ympäristö. Vaikka kyllä minäkin olen tottunut käymään täällä kirpparilla. Silti me olemme tilaan änkeytyviä uteliaita silmiä, jotka eivät oikein tiedä mitä etsivät. Kivi tuntuu viileältä ihon alla samalla pehmeällä tavalla kuin jäätelö suussa. Kalliokumpare on ollut siinä jo todennäköisesti miljoonia vuosia.

Kotona googlaan, että Pihlajamäen ostoskeskus on rakennettu vuonna 1963 ja, että sitä on laajennettu 1970-luvulla toisella osalla. Selviää myös, että vanhan osan omistaa edelleen Helsingin kaupunki ja uuden nyt purkukuntoisen osan Pihlajamäen liike Oy, josta myös kaupunki omistaa osan. Toiselta sivulta löydän tiedon, että Citycon (nettisivujen mukaan Pohjoismaiden johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä) omistaa myös aimo siivun osakeyhtiöstä. VVO Kodit Oy on yrittänyt ostaa koko osakeyhtiötä ainakin vuodesta 2016 lähtien ja haluaisi rakentaa sen tilalle uusia liiketiloja sekä viisikerroksisen asuinrakennuksen, minkä valmisteilla oleva uusi asemakaava mahdollistaisi. Vanha laatikko korvattaisiin siis uudella osittain korkeammalla laatikkoryppäällä, joka ei pitäisi sisällään vain baareja, kampaamoja, kukkakauppoja, kebab-ravintoloita ja kirppareita vaan, jonka sisällä ihmiset asuttaisivat omaa pientä tilaansa. Uusi laatikkorypäs olisi hybridi, jossa toiminnot asumisesta kaupankäyntiin sekoittuisivat. Purkukuntoiseksi luokiteltu laatikko pitää siis sisällään melkoisen omistussuhteiden ja suunnittelukäytänteiden taistelukentän.

Tällainen toimintojen sekoittuminen, tietynlainen saumattomuus eli olemisen ja toimintojen päällekkäisyys, on leimallista aikamme kaupunkisuunnittelulle ja arkkitehtuurille. Kuraattori ja kirjoittaja Matthew Poole liittää tällaisen arkkitehtuurin ja suunnittelun immateriaaliseen työhön ja meneillään olevaan talouden siirtymään tuotantoon keskittyvästä kapitalismista kognitiiviseen kapitalismiin. Poolen mukaan näennäinen saumattomuus ja tilallisten toimintojen virtaavuus ovat oireita immateriaaliseen työhön siirtymisestä, jossa myös olemisemme ja subjektiivisuutemme kietoutuvat pääoman tuottamiseen uudella vieraannuttavalla tavalla. Poole kuvaa:

”immaterial labor is the total absorption of capitalist alienation as perceptual, affective, sensorial, linguistic, and cognitive behavior during their dynamic modulation by immaterial labor as the enactment of ”self-hood” of individuals and groups. In this way, the production of ”the self”, both at the individual and collective level, becomes an industrial concern, and subjectivity a category of commodity form”. (2015,151-152).

Esimerkkejä jo toteutetuista hybridirakenteista riittää Helsingissäkin. Ajatellaan vaikka Lauttasaaren uutta ostoskeskusta (metroasema, asuintalo, parkkihalli ja kaupat saman kompleksin sisällä) tai hyperkauppakeskuksia kuten Triplaa (hotelli, sisäsurffipuisto,seurakunnan monitoimitila, elokuvateatteri, juna-asema yms.) ja Rediä (Big brother -talo, pilvenpiirtäjä asuintalot, metro-asema, kannelle rakennettu puisto ja ”vapaakaupunki”). Miten tällainen toimintojen sekoittuminen muuttaa tiloja, joiden keskellä elämämme tapahtuu? Millaiseen olemiseen ne ohjaavat? Millaista olemista ja keitä ne sulkevat pois?

Parin tunnin ostarilla hengailun jälkeen on jo selvää, että tila ei tyydytä pelkästään omistamisen ja kaupankäynnin tarpeita vaan siellä harrastetaan myös paljon epäkaupallisia aktiviteetteja. Tavataan tuttuja lähibaarin terassilla, hengataan, vaihdetaan kuulumisia kaupan edessä, rukoillaan, luetaan lehteä kirpparin pöydän ääressä, tehdään töitä, näyttäydytään potkulautajengille, kuljetaan ohi, katsotaan videoita kännykältä, syödään, ryypätään, poltetaan tupakkaa ja tapetaan aikaa. Näennäisesti ostoskeskustoimintaan tarkoitettu tila pitää siis jo sisällään monimuotoista olemista ja tilan haltuunottamista. Tila on muotoutunut näihin käyttöihin ja käytäntöihin ihmisten oman olemisen ja sosiaalisten suhteiden kautta, eikä pelkästään kaavoituksen tai arkkitehtonisen suunnittelun kautta. Toimintojen sekoittuminen – hybridimäisyys – on siis rakentunut ihmisten omaehtoisen toiminnan kautta.

En väitä etteikö tällaista omaehtoista toimintojen sekoittumista voisi tapahtua myös suunniteltujen hybridirakennusten sisällä (ja varmasti tapahtuukin). Näennäinen suunnittelun saumattomuus luo kuitenkin uudenlaisia kontrolloinnin tapoja ja kaupallisuuden tihentymistä. Kun ero työnteon ja vapaa-ajan sekä ostamisen ja olemisen välillä hämärtyy tilallisesti, vaarana on että kaupallisuus ujuttautuu elämämme kaikille osa-alueille väkevämmin. Olemisemme kietoutuu syvemmin kuluttamisen ja tuottamisen logiikkaan, jolloin uhkana on että, tietynlainen haahuilu ja päämäärätön oleminen vähenee. Sellainen oleminen, jonka arvoa ei voi mitata tuottavuuden mittareilla, mutta joka voi olla tärkeää yhteenkuulumisen, toimijuuden kokemuksen tai vuorovaikutuksen kannalta. Uusia ostoskeskusrakennushankkeita on myös perusteltu turvallisuuden tunteen lisäämisellä ja ei-toivottujen lieveilmiöiden karsimisella, millä usein käytännössä tarkoitetaan arvaamattomien ja kovaäänisten ryyppyjengien siirtämistä muualle. Kuitenkin, alkoholistien tai muiden päihteiden käyttäjien siivoaminen pois näkyvistä ei poista niitä eriarvoistavia rakenteita, jotka edesauttavat alttiutta riippuvuussairauden synnylle. Se vain siirtää ongelman pois näkyvistä.

Lisäksi, globaalien omistajuusketjujen kautta lähiostareiden kehittämisbisnes yltyy ja paine tuottaa suurempaa voittoa kasvottomien sijoittajien taskuun kasvaa. Tämä voi vaikuttaa myös liiketilojen vuokriin, jolloin matalamman tuoton yritykset sekä pientoimijat karsiutuvat pois ketjuliikkeiden tieltä. Samalla tällainen ostoskeskus -ja aluekeskusten kehitys voi johtaa koko alueen hintojen nousuun ja gentrifikaatioon. Se pyyhkii pois ihmisiä, joilla ei ole varaa uusiin hintoihin ja tuo tilalle maksukykyistä keskiluokkaa. Kyse ei ole siis vain siitä säilyykö lähibaari tai kirppari vaan kuka siellä tulevaisuudessa käy. Pihlajamäessä asuntojen hintojen kehitys on ollut muihin kaupunginosiin verrattuna maltillista ja siellä on myös enemmän vuokra-asumista kuin omistusasumista.

Takaisin kalliokumpareen päälle ostarin viereen. Sen järkälemäinen ajallisuus, aikajänne jota en voi mitenkään kokemuksellisesti käsittää luo lohtua. Ajattelen sen hidasta liikettä, painoa ja aikaa. Vaikka kalliokumpare räjäytettäisiin viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä seuraavan kehittämissyklin tiimellyksessä pois uudisrakennusten tieltä, se jatkaa olemistaan jossain syvemmällä. Sillä on oma aikansa, jota lajimme lyhytnäköinen toiminta hetkauttaa koko sen olemassa oloon suhteutettuna vain naurettavan lyhyen aikaa.

Lähteet:

Helsingin kaupunginkanslia. 2019. Uutta Helsinkiä: Esikaupungit: Palvelut. Ostarit uudistuvat esikaupungeissa. https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/esikaupungit/palvelut

Helsingin kaupunki. 2020. Uutta Koillis-Helsinkiä verkkotilaisuus. https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/uutta-helsinkia-tilaisuudet/Uutta-Koillis-Helsinkia_01062020_diat.pdf

Kajosaari, Anna. 2016. Asuminen alueittain Helsingissä 2015. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/17_01_02_Tilastoja_41_2016_Kajosaari.pdf

Kantola, Anne. 2019.“Ostoskeskuksen puolikasta on yritetty purkaa Pihlajamäessä jo yli kymmenen vuotta” Helsingin Sanomissa, 15.6.2019. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006143712.html

Poole, Matthew. 2015. “Speculation, presumption and assumption: The ideology of algebraic-to-parametric workspace.” teoksessa The Politics of Parametricism, Digital Technologies in Architecture, toimittajat Matthew Poole ja Manuel Shvertzberg, 138-158. Lontoo: Bloomsbury Academic.

0 notes

siinpoolnaba · 6 years ago

Text

Horvaatia 25.08-3.09.2018

Augusti lõpus otsustasime võtta koos Kristiinaga ette reisi Horvaatiasse. Esimene maandumiskoht oli Krk’i saarel asuv Rijeka lennujaam, kust saime kätte oma rendiauto: broneeritud Fordi asemel saime tutika Renault’i. Samuti leidsid meid 2 venelast, kes pakkusid välja, et võiksime ka neimad Rijekasse viia. Mõeldud-tehtud. Kuigi esimeseks plaaniks oli avastada Rijekat ning sellest veidi põhjapool asuvat Risnjak’i loodusparki, siis lõpmatu paduvihm muutis meie plaane. Selle asemel otsustasime süüa kõhud täis ning võtta suuna lõuna poole. Kulgesime kiirtee asemel mööda ranniku äärt rahulikus tempos mööda käänulisi teid hingematvaid vaateid nautides. Iga veidikese aja tagant tegime pausi kas piltide tegemiseks, vee katsumiseks või pisikeste linnade avastamisteks. Mainimata ei saa jätta ka jätsi peatuseid. Senj’i jõudes pöörasime mägede poole, et jõuda oma esimesse ööbimispaika ehk Otocac’i. Ilm oli mägedes sombune, peale väikest uinakut otsustasime minna „linna“ avastama. Kahjuks ei leidnud sealt ühtki söögikohta, mistõttu tuli leppida poe kraamiga. Esimene öö oli samuti väga elamusterohke: pidev äikse paugutmaine vaheldus pererahva koera õnnetu haugumisega, mistõttu sai üsna mitu korda üles ärgatud ning hommikul tusase sõbranna vihakõne kuulatud. Aga me ei lasknud sellest ennast häirida ja hakkasime varajasel hommikutunnil Plitvice looduspargi poole vurama. Vihmane ja aina vihmasemaks muutuv ilm tõi kaasa selle, et looduspargis oli ülivähe inimesi ning absoluutselt 0 tunglemist. Ilmselt olid kraadiklaasil märgatavad 8 kraadi teinud oma töö. Otsustasime läbida kõige pikema teekonna, et kõiki koski nende ilus näha. Liikudes oli olukord normaalne, aga kui jõudsime punkti, kus tuli umbes 10min laevukest oodata, jõudis külm kohale ning veest lirtsuvad jalanõud andsid endast samuti märku. Kui soojal suvepäeval oleks paadiga sõit nauditav ja tekkiv briis mõnus, sis nüüd ei jaksanud me ära oodata maismaale jõudmist, et külm tuul meie kiusamise lõppeks. Sellele vaatamata tatsasime terve pargi läbi ning seejärel kütsime auto maksimaalselt soojaks, et külm kerest välja saada. Järgmine peatus oli Gospic, kus tuli veidi aega otsida järjekordselt söögikohta. Seejärel uurisime ka seda pisikest linna ning näitasime kohalikele hilisemat Eesti moodi (kuna tossud olid läbimärjad ja varbad külmetasid, oli ainus mõistlik otsus panna jalga ujumiseks mõeldud jalanõud). Seejärel liikusime oma järgmise ööbimiskoha ehk Baške Ostarije suunas. Kuna jätkus kõva vihm ja külm olek, otsustasime kohe teki alla hüpata ja kuidagi viisi sooja saada. Kuna tegu oli siiski suvekuuga, oli otseloomulikult küte välja lülitatud ning tuli ainult loota, et asjad kuidagi ära kuivavad. Kolmas reisipäev algas autosõiduga mägedest alla ja ranniku suunas. Esimene peatus Karlobag, seejärel mööda rannikut ikka lõuna poole, kuni jõudsime Paklenica looduspargini. Peale pileti ostmist sai sõita autoga õnneks palju ligemale, aga kitsad mägiteed ja parkimiskoha leidmine olid omamoodi elamus. Sporditossud jalga ja mööda kivist teed mäe tipu poole! Peale mõningast turnimist hüppasime tagasi autosse ning võtsime suunaks Pag’i poole. Nagu ikka, uurisime veidi linna, sõime toredas restoranis vaatega merele ja paatidele, lesisime rannas ja tegime esimese supluse Horvaatias. Päeva lõpuks jõudsime Zadar’i. Õnneks oli meie majutuskoht umbes 10-15minutilise jalutuskäigu kaugusel kesklinnast, mistõttu tuli juba vaatamata väsimusele esimene tiir linnas ära teha. Väga mõnusa atmosfääriga koht! Järgmisel hommikul sammusime rannamõnusid nautima ja päevitama, seejärel väike puhkus kodus ning jällegi vanalinna ilusid nautima. Seekord õnnestus meil ära näha ka Zadar’i imekaunis päikeseloojang. Viienda päeva peamiseks ülesandeks oli Krka looduspark. Kohe parkla juures on võimalik istuda bussi, mis viib inimesed mööda käänulist teed pargi algusesse. Seejärel tuleb hoida tempot ja kulgeda massiga koos mööda laudteid ning piiluda ilusaid koskesid. Lõpuks jõuab välja Krka peamise koseni, kus erinevalt Plitvice looduspargile saab ka vette sulpsata. Kuna inimesi oli väga palju, oli minu hirmuks see, et keegi jalutab meie kotiga minema. Seega palusime ühel vanapaaril sellel silm peal hoida. Vees hullates palusime ka ühel saksa neiul meist pilti teha, kes õnneks ka nõustus. Omamoodi nalja pakkusid ka vees hulpivad asiaadid, kellel olid küljes kõikvõimalikud jubinad (ujumisrõngas, pikad riided, snorgelasmise mask ja otseloomulikult selfie stick’id ja muud vidinad). Peale pikemat leotumist ronisime mööda kive veest välja ja jätkasime väikest teekonda bussini. Võrreldes Krka ja Plitvice loodusparke jättis just Plitvice suurema mulje ja elamuse ja just seda soovitaksin külastada. Peale seda suundusime Šibenik’i, kus ootas meid järgmine rannamõnu ja päeva lõpus ka järjekordne ööbimispaik. Esimese katsega üritasime sõita autoga mööda imekitsaid tänavaid majutuskohani, aga omanikule helistades selgus, et see pole võimalik ning auto tuleb jätta hoopis linna tipus asuva kindluse juurde. Sinna tuli meile võõrustaja vastu ja liikusime mööda treppe majutuskohani, mille rõdult avanes imepärane vaade merele ja ülejäänud linnale. Nagu ikka tuli minna järgmist linnakest avastama, mis oli lihtsalt võrratu! Peale korralikku kõhutäit ning gelatot tuli tõdeda, et täitsa lõpp kui mõnus siin on! Pimeduse saabudes uudistasime ka pargitud jahte ja lootsime, et ka meid keegi peale kutsub. Õhtu lõpetuseks tuli tatsata mõnusalt ülesmäge, et jõuda pehme voodini. Hommiku saabudes oli käes aeg võtta suund uue linna poole ehk sihtkoht: Trogir. Võtsime kohe suuna ööbimiskoha poole, et peale seda natuida lähedalasuvat randa. See oli esimene piirkond, kus meie majutus asus täielikult turimispiirkonnas, randa jalutad auli umbes 10minutit allamäge. Rannal tsillides leidis Kristiina, et linna saamiseks on tore alternatiiv: paaditakso. Pärastlõunal otsustasimegi seda võimalust ära kasutada, ka polnud see kallis lõbu. Jõudsime linna nagu ikka, päikeseloojangul. Viimaseks sihtpunktiks olevasse Spliti jõudsime järgmisel hommikul. Koheselt oli aru saada, et tegu on tohutult suure linnaga ning ka mõnus väikelinna tunne oli koheselt kadunud. Liikusime kohe enda majutuskoha poole, mis oli tõeline elamus omaette. Ööbisime kõrges korterelamus ühe vanainimese korteris, kes ei rääkinud sõnakestki inglise keelt ja oli muidu huvitav inimene. Keelebarjäär ei takistanud teda meile 20min seletamast, kuidas avada kardinaid, kuidas lasta vetsus vett peale, kuidas käia duši all jne. Pärast esimest šokki liikusime rannamõnusid nautima. Pärastlõunal sai uidatud vanalinnas. Samuti ostsime ära laevapiletis Vis’i saarele. Järgmisel hommikul tõttasime pärast varast äratust laeva poole, et näha enda silmaga ära saareke, kus filmiti Mamma Mia teine osa. Sadamasse jõudes teadsime, et tahame jõuda saare teises otsas paiknevasse Komiža linnakesse. Paraku ei mahtunud me bussi ning järgmiseni oli liig apalju aega. Seejärel kaalusime rolleri rentimist, ent lõpuks pakkusin välja plaani hääletada. Mõeldud-tehtud! Leppisime kokku, et proovime 15min ja kui selle aja sees ei näkka, oleme Vis’i linnas. Õnneks läks nii, et teine mööduv auto ehk buss võttis meid peale ja saime kenasti kohale. Veetsime mõnusalt aega rannal ja jalutades, leidsime nii mõnegi filmist tuttava koha. Mingi hetk tundsime, et võiks liikuda tagasi ning juba leidiski Kristiina meile brittidest paarikese, kelle autosse me hüpata saime. Tuli välja, et nende tütar on WarnerBros’i jaoks töötav advokaat, kellel oli nii mõndagi siseinfot ka Mamma Mia filmi kohta. Vis’i linnas leidisme filmist kuulsad trepid, ostsime elu kõige halvema veini, sõime kõhud täis ja juba oligi aeg minna tagasi laevale ja Spliti. Seejärel jalutasime veel veidi vanalinnas ning edasi võtsime suuna unedemaale. Järgmine päev oli algusest peale planeeritud tagasi lennujaama poole sõitmiseks. Valisime sõiduteeks kiirtee asemel sisemaal kulgevad kurvid-mäed-väikelinnad. Vahepeal langesime veel tohutu rahevihma ohvriteks. Järgmisel hommikul jõudsime kenasti lennukile ja sealt Riiga, Pärnusse ja koju!

0 notes

tawanaduvall1 · 6 years ago

Photo

Hyllyt, ikkunan edusta käytössä, molemminpuoleinen saareke http://bit.ly/2VSVLfn

#IFTTT #WordPress

0 notes

talokahdelle · 7 years ago

Photo

Asuntomessujen lempparit ja 1 ei niin lemppari

Ihan ensiksi ammattilaisen vinkki: Kun te talopakettiporukka, yhteistyökumppakisakki vatevö teette niitä leuhotuksianne ympäri verkkoa, niin LAITTAKAA NIIHIN TIETOIHIN AINA KOHTEEN NUMERO ISOLLA EKAKSI! Minua ei pätkääkään kiinnosta se tontin numero tai koko tai kuka hemmetin ärsyttävä sisustussuunnittelija sen teki, vaan se että mistä mä sen löydän kun täällä nyt torotan. PLUS tehkää se niin että kännykälläkin löytää. Itse ainakin teen muistilistan ja siitä laulun että ykkönen ekaanaaa, sitten kolomonen niiku pronssi ja humpalla suoraan kymppiiiiiiiiin. JA menen monesti messujen jälkeen tsekkaamaan vielä kiintoisimmat niitten talopakettien sivuilta kun siellähän sitä infoa ja ihania kuvia on varmasti roppakaupalla, ohhoh, eijole, “emme halua lisämyyntiä, meillä on jo tarpeeksi rahhaa. Emmekä ainakaan ohjaa suoraan somekanavillemme tai messutaloblogiin koska haluamme että näet vaivaa senkin köyhä.” Selvä, kiitti & heippa. *tuut tuut tuut*

Kaikkien messukotien TOP 5 on tässäpä: 2, (5), 6, 10 ja 24. Jos täytyisi valita, asuisin mieluiten kodissa 10 eli Honka INKissä. (Vaikka tämä “saareke” on inhokkejani syystä että miksi tehdä senkin kokoista saareketta, se on vaan edessä, eikä siihen mahdu mitään, tulee semmoinen olo että on vaan haluttu se saareke kun se on trendikäs eikä mietitty että onko se oikeasti järkevä ratkaisu.) Enikeis se oli kokonaisuutena mielestäni tunnelmallisin, kotoisin ja kaunein. Tuskin oli kallein talo, mutta minun sydämen vei, ihana kohde! Jonna Kivilahti oli tehnyt todella hyvää duunia sisustuksen kanssa. Oli suunniteltu oikeille asukkaille eli siksikin varmaan aika hyvin tuli tunnelma läpi.

Kävin blogien ja sisustuslehtien suosikit läpi, jännästi olin todella pitkälti valinnut samat jatkoon kuin nämä muutkin. Tässä niistä kaikista mun mielestä paras lista, paitsi kohde 9 Villa Sukka, en ymmärrä miten se on päässyt suosikkeihin, minusta tylsä ja ysäri. Huom! Että ei siis ollut lempparini sisustuslehtien suosikkilistalta, eli jos olisi mennyt listan ulkopuolelle olisi siellä ollut tuhat kertaa tylsempiäkin. En ymmärtänyt että miksi on kikkailtu niillä listoilla, vähentää joustavuutta ja muutenkin tuntui aika raskaalta. Kiintokalusteet ja valitut pintamateriaalit oli aikamoista ysäriä.

Kohde 2, PALA on minusta oikeinkin söpöisä. Tuntuu Latomallin sisarukselta mutta enemmän tätä päivää. Tämä talo olisi muuten suosikkini, mutta kympin tunnelma vei voiton. Paitsi suuri miinus että tästä kohteesta ei löydy mitään varsinaisilta verkkosivuilta, piti mennä facebookiin, hyi hyi!

Kohde 5, Wave. Aivan jäätävän pitkät jonot, en menny. Honkatalolle myös noottia siitä ettei saitilla ole mitään kunnollista aiheesta, soosoo!

Kohde 6, Kannustalon Harmaja Saimaa oli tietenkin ihan huikea, eräs idolini Susanna Vento oli sen stailannut ja sisustanut messuja varten. Käy tsekkaamassa myös Tikkurilan uusi sävy ihan tätä varten, sanon sitä Punkeroksi. Tässä oli ulkopuolet ihan rautaa, laavu, firepit, laituri jajaja... Liian suureellinen kuitenkin ommaan makkuun.

Kohde 10, Honka INK, paras. Ihana tunnelma. Todella hienosti stailattu, vaikka Tiirinkosken tehdas näkyikin vähän turhan vahvasti.

Kohde 24, MinunLOFT / MinunVALO. Ensinnäkin, mitä helevettiä te kikkailette noilla nimillä? Kiva oli etsiä sitten satteessa että mikä se kohdenumero on kun ei ole varma että onko se minunloft vai minunvalo! Toisekseen, laittakaa se kohdenumero teidän tietoihin! Messutalosivulla oli vaan että tontti 6, SEN KOHTEEN NUMERO PITTÄÄ OLLA ENSIMMÄISENÄ KAIKISSA MATERIAALEISSA HETI ISOLLA!

Plussat

Koiraparkki 4 �� / h.

Uskomattoman hienot maisemat.

Melko tilavat tontit.

Bussimatka parkkialueelta sisälsi selostuksen, oli ihan sightseen-meininkiä. Pystyi myös jäämään torilla, Kenkäverossa jne pois ja takaisin. Nerokasta!

Upeat pihat ja terassit.

Omituiset, 2-väriset talot oli poistuneet, huh miten hyvä. En ymmärrä miksi joka seinä piti olla erivärinen.

Miinukset

Sieluttomuus. Mutta tämä on joka vuosi sama ongelma.

Taiteettomuus, paljon paljaita seiniä.

Sekoituspehmis oli loppu, sai vaan vaniljaa.

Puuttui kännykän latauspisteet.

#asuntomessut #asuntomessut2017 #mikkeli #plussat #miinukset #paatos #raivo #neuvo #parhaat #huonoin

1 note · View note