#poplens | Explore Tumblr posts and blogs

trevardes · 6 years ago

Text

Joulukalenterific: Sinut vain, ja aikaa (luukku 22)

Tämän luukun sanamäärä: noin 1600

Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.

AO3 linkki: https://archiveofourown.org/works/16800100/chapters/40232036

Luukun summary:

Määttä raahaa Rahikaisen ja Lehdon Plantageniin ostamaan joulukuusta.

Rahikaiselle kävisi kyllä joku nätti muovikuusikin, ja Lehto oli sillä kannalla, että he olisivat ihan hyvin voineet käydä illemmalla pimeän tullen kaatamassa yhden vaikka naapuritalon kuusiaidasta. Määttä ei hyväksynyt kumpaakaan näistä vaihtoehdoista, vaan kuulemma kuusen pitää olla ihan oikea, ja iso. Niinpä tässä nyt sitten odotellaan, kun Määttä kiertelee kuusia ja etsii yli parimetrisistä neljänkympin kuusista sitä tuuheinta ja kauneinta yksilöä.

***

Luukku 22 - Lauantai

Määttä raahaa Rahikaisen ja Lehdon Plantageniin ostamaan joulukuusta.

Lehto selaa jotakin juron näköisenä puhelimellaan, eikä hänestä oikein ole juttukaveriksi, ja Rahikaisella on tylsää. Lammio meni päiväunille kun Rahikainen sieltä äsken lähti, joten hänellekään ei voi soittaa. Vaihtoehdoksi jää flirttailla kauniille myyjälle, joka alun perin johdatti heidät kuusten luo.

Kuten useimmiten, enkelinkiharat ja söpö murre purevat tähänkin neitokaiseen, joka nauraa Rahikaisen vitseille ja pyörittelee pitkää tummaa hiuskiehkuraa viehkeästi sormissaan.

Rahikainen varmaan saisi hänet treffeille jos yrittäisi vähän kovemmin, mutta sellaiselle ei ole ollut aikoihin tarvetta. Hän vain kuluttaa aikaa Määtän kyykkiessä kuusten keskellä alaoksia haromassa.

Lehto tuntuu mulkoilevan Rahikaisen liehittelyä vielä vittuuntuneemmin kuin yleensä. Myyjän pitää lopulta lähteä jatkamaan töitään kun näyttää siltä, että Määttä tuntee kuusensa ja sillä on homma hanskassa. Tyttö katsoo Rahikaista vähän sen näköisenä, että odottaa treffikutsua tai vastaavaa, mutta Rahikainen vain toivottaa hyvää joulua, ja hän lähtee hiukan pettyneenä.

Määttä näyttää viimein löytäneen mieleisensä puun. Lehto menee auttamaan häntä kantamaan sen kassalle, ja Rahikainen on tyytyväinen, ettei hänen tarvitse liata käsiään. Määttä maksaa puun, ja he lähtevät. Lehdon autossa on hölmönnäköiset vanhat kattotelineet, mutta tällaisina hetkinä niistä on hyötyä. Lehto köyttää kuusen katolle, ja he nousevat autoon ja ajavat kotiin.

Määttä on hyvä valitsemaan, ja koristeltuna heidän kuusensa näyttää upealta. Siinä on kahdet valot ja paljon yhdessä vuosien varrella ostettuja koristeita, ehkä vähän liikaakin.

Rahikainen ripustaa kuun ensimmäisenä päivänä kalenteristaan saamansa punaisen vibraattorin kuuseen, koska miksi ei. Lehto mulkaisee turhautuneena, mutta antaa olla kun Rahikainen vakuuttaa, ettei ole ehtinyt vielä edes kokeilla sitä.

Rahikainen käy vielä lämmittämässä glögiä, ja höyryävien mukien kanssa he vetävät sohvatyynyt lattialle kuusen ympärille ja istuvat niille, niin kuin edellisinäkin vuosina. Lahjojen vaihdosta on tullut heidän kolmen yhteinen rituaali, josta Rahikainen ei luopuisi mistään hinnasta. Se ei ole koskaan mahtunut aattoon, sillä heillä on kaikilla silloin omat menonsa, mutta näin pari päivää etukäteen sopii hyvin.

Lehto on hankkinut kummallekin jo tavaksi muodostuneet viinapullot. Hän ole paketoinut niitä, mutta jossain välissä hän on kuitenkin näköjään ehtinyt kähveltää Rahikaiselta lahjanarua, sillä kummankin pullon kaulassa on siitä söpö rusetti.

Rahikainen on tyytyväinen, sillä tätä osaa jo odottaa, ja on jotenkin kotoisaa, ettei Lehto poikkea kaavastaan tänäkään vuonna. On ihan söpöä, että vaikka Lehto ei osaa tällaisia juttuja, hän kuitenkin yrittää.

Määttä välittää Rahikaiselle ja Lehdolle maustekakut, jotka Lahtinen on leiponut. Kuulemma hän kehittelee uutta reseptiä, ja sen takia kakkuja tulee nyt sarjatuotantona kun hän kokeilee erilaisia vaihtoehtoja.

Rahikainen haukkaa kokeeksi omastaan, eikä voi mitään euforiselle voihkaisulle, joka hänen suustaan pääsee. Maku on käsittämättömän paljon parempi kuin voisi odottaa tavalliselta kuivakakulta, niin herkullinen että kakku tuntuu sulavan suussa. Maku on jouluinen, makea ja voimakas, maistuu vähän siltä, että kakku on kostutettu kahviliköörillä.

“Siinä siul on mies josta pittää pittää kiinni”, Rahikainen sanoo Määtälle. “Varo vaa, jotten mie vie sitä siult. Tälläste ruokie tähe olisin melekkee valamis vaihtammaa.”

Määttä hymyilee seesteisesti. “Vaan et sinä sitä sais vaikka yrittäsitkin. Yrjöllä on vähän korkeemmat standardit.”

Rahikainen räjähtää nauramaan. “Ai että ihan korkeet? Siehä vitsin murjasit.”

Määttä heittää häntä tyynyllä, muttei näytä kovin suivaantuneen siitä, että Rahikainen taas kerran vitsailee hänen pituudestaan. Rahikaista puolestaan oikeasti vähän korpeaa tuo väite. Ihan varmasti hän saisi Lahtisen vähintäänkin kerran sänkyyn kanssaan, jos vain yrittäisi. Ei sillä, että hän oikeasti haluaisi, ei häntä kiinnosta Lammion lisäksi nykyään kukaan muuten kuin vain ehkä ajatustasolla, mutta kyllä hän pystyisi siihen.

Lehto huokaisee raskaasti, ainakin näennäisesti heidän juttuihinsa kyllästyneenä.

“Avataanko vaikka ne loput lahjat, että päästään siitäki vaivasta.”

“Aww, miust on ihanaa, että sie oot noi malttamattoman niit avvaamas”, Rahikainen virnistää.

Lehto tuhahtaa, mutta ottaa Määtältä saamansa ison pehmeän paketin ja avaa sen. Sieltä paljastuu kolmet villasukat, kahdet erisävyiset harmaat ja yhdet siniset, sekä musta villapaita.

Sukkiin Lehto näyttää olevan tyytyväinen, mutta hänen ilmeensä synkkenee kun hän katsoo paitaa kunnolla.

“Voi vittu, Määttä”, Lehto mutisee. Rahikainen kuikuilee paitaa kiinnostuneena, ja saa hyvät naurut kun Lehto kohottaa sitä niin, että hän näkee sen kunnolla. Siinä on surkean näköinen harmaa kissa, jolla on tonttulakki päässä. Kissan lisäksi paidassa on kiinni pieniä punaisia rusetteja sekä valkoisia karvapalloja. Lehto on nyrpeä ja ihan selvästi vihaa paitaa, mutta Rahikaisen mielestä se on loistava. Juuri niin hellyyttävällä tavalla karmea, kuin ruman jouluvillapaidan kuuluukin olla.

“Olis parast olla miullekki joku tommone”, hän sanoo Määtälle, “tai muute suattaapi olla et mie ruppeen katteuksissani riisummaan Lehon poikaa.”

“Älä suotta”, Lehto murahtaa. “En aio pistää tätä päälleni, voit ottaa tämän ihan vapaasti.”

“Eikä mitään ota”, Määttä käskee. “On sinulle Janne omakin.”

Hän heittää Rahikaiselle paketin. Rahikainen repii sen innokkaasti auki, ja löytää pehmeät pyjamahousut, joissa on pieniä kuusia ja poroja, sekä itselleenkin villapaidan. Sen kuva on aivan mahtava, ja Rahikainen nojautuu nauraen suukottamaan Määttää poskelle.

“Kiitos, tää on ihan uppee.” Hän riisuu heti hupparinsa ja vetää päälleen tummansinisen villapaitansa, jonka rintamuksessa komeilee kolme poroa hyvinkin intiimeissä puuhissa. Jonosta keskimmäisenä näkyy olevan Petteri Punakuono, ja Rahikaista hymyilyttää. Hän on aina pitänyt rumista jouluvillapaidoista ja hänellä on niitä pieni kokoelma, mutta tämä vie kyllä kirkkaasti voiton. Hän ei malta odottaa Lammion ilmettä, kun tämä illalla näkee paidan.

Lehto vilkaisee häneen ja peittää kasvonsa kädellään. “Ei vittu.”

“Elä viitti, nää on ihan törkeen hienot”, Rahikainen nauraa ojentaessaan omat lahjansa Lehdolle ja Määtälle.

Lehto näyttää jo valmiiksi pelkäävän pahinta kun hän avaa pakettinsa, ja se on kai ihan ansaittuakin. Grumpy Cat -kirjalle hän vain tuhahtaa ja asettaa sen sivuun, samoin kuin suuren sydämenmuotoisen konvehtirasian, ja sitten hän punastelee ihan huolella paketin muulle sisällölle.

Rahikainen on vähän Määtältä kuullut Lehdolla ja Riitaojalla olevan juttua, ja näytti se kieltämättä vähän siltä silloinkin kun hän itse näki ne hempeilemässä sohvalla. Siitä inspiroituneena hän on ottanut asiakseen koota pojille pienen puuhakorin suhteen alun huumaa avittamaan. Siinä on viisi pakkausta kondomeja, koska niitä ei voi olla liikaa, sekä kymmenen pientä testerikokoista tuubia erilaisia ja erimakuisia liukuvoiteita. Hän ei viitsinyt hankkia leluja tai poppersia tai mitään vastaavaa yhtään jännempää juttua, koska Riitaoja vaikutti niin vanillalta kuin olla voi, ja Lehto-parkaa varmaan hirvittää välineetönkin seksi, sellainen viaton neitsyt kun on. Jos niistä tulee jotakin, Rahikainen voi panostaa ensi jouluna enemmän, kunhan on saanut urkittua lisätietoa niiden mieltymyksistä.

“Noilla pittäis piästä alakuun”, Rahikainen hymyilee omasta mielestään hyvinkin suloisesti ja hyväntahtoisesti, eikä ollenkaan niin, että ansaitsisi raivokasta ärinää korviaan myöten punastuneelta Lehdolta, mutta sitä hän saa. Lehto ei kuitenkaan heitä häntä korilla vaan pitää sen, ja Rahikainen hymyilee tyytyväisenä.

Määttä avaa viimeisenä oman lahjansa. Päällimmäisenä paketissa on Rahikaisen Tigerista hänelle ostamat kolme pastellisävyistä dinosauruksen muotoista joulukuusenkoristetta. Niiden pinnalla on glitteriä ja ne ovat juuri sopivan söpöllä tavalla hassuja, että saavat Määtän hymyilemään. Lisäksi on kaksi pulloa makusiirappeja kahviin, hasselpähkinän ja valkosuklaan makuiset, sekä pullo Poplen vadelmakermalikööriä, kun Määttä nyt kerran on kehittänyt sokerihiirimäisiä piirteitä. Rahikainen antaa hänelle eteenpäin toimitettavaksi myös Lahtisen kirjapaketin, ja Määttä kiittää siitäkin.

“Huomenna männään Yrjön äidin luokse viettämään joulua”, Määttä kertoo, “ja sitten välipäivinä pohjoseen. Minä aattelin viedä sen laskettelemaankin, mutta se ei ole ajatuksesta kovin innoissaan.”

Rahikaista huvittaa ajatus Lahtisesta laskettelemassa, sillä hän ei ole koskaan saanut tästä mitään liikunnallista kuvaa. Lahtinen on enemmänkin suuri ja kömpelö nallekarhu, jota on vaikeaa kuvitella juuri muualla kuin mukavasti kotona laittamassa ruokaa tai käpertyneenä Määtän kanssa suloisesti sohvannurkkaan.

“Pitäisikö meijän sitä boolia”, Määttä pohtii.

“Pitäis!” Rahikainen innostuu. “Valitkaahan työ joku leffa nii mie käyn sekottelemassa.”

Määttä kuulemma käski eilen Lehdon kauppaan, ja tämä onkin tuonut pakastepizzoja sekä boolitarpeet. Kiertoilmauuniin saa kaikki pizzat kerralla, ja Rahikainen heittääkin ne sinne samalla, kun sekoittaa boolin omasta kossustaan, pakastevadelmista ja mehusta. Ei siitä kovin hyvää tule, mutta kyllä sitä juo.

He ovat puolessa välissä Mission: Impossiblea, ja Lehto taitaa olla kovemmassa kännissä kuin muut, sillä hän alkaa yllättäenpuhua. Hän on vaikuttanut koko päivän vihaiselta, ja kun Määttä uskaltautuu lopulta kysäisemään, onko jotain käynyt, pato sortuu ja koko juttu pulppuaa ulos Lehdosta harvinaisen monisanaisena.

“Me puhuttiin eilen ja se sanoi kaikenlaista mitä sen ei olis pitänyt.”

“Riitaoja?” Määttä varmistaa.

Lehto nyökkää. “Se puhui tavallaan kryptisesti mutta sillein, että kyllä minä nyt tajusin, että itseään se tarkotti, ja mua.”

Rahikainen äännähtää kysyvästi, ei oikein saa selvää mitä Lehto oikein selittää.

“Niinkun että… pallo on nyt mulla ja mun pitäs päättää mitä mä sillä teen. Mitä mä haluan”, Lehto sanoo turhautuneena. “Vittu kun kyllä se tietää mitä mä haluan, pakko sen on tajuta. Mut musta ei oo sellaseen. Mä vittu osaa mitään… suhdetta.”

Rahikainen huokaisee ja nojaa ohimonsa Lehdon hartiaan. Häneen sattuu nähdä Lehto noin hämmentyneenä, mutta samalla on mukava kuulla Riitaojan myöntäneen jo, että hänellä on tunteita Lehtoa kohtaan. Nyt pitäisi vain saada Lehto uskomaan, että hänen kannattaisi yrittää suhdetta vaikka hänestä tuntuisikin, ettei hänestä ole sellaiseen.

“Sitä tarviikkaan heti kaikkee osata”, Rahikainen sanoo hellästi. “Luuletko et mie ja Henkka osattii? Meillä meni turhaa säätämissee usseempi vuos, eikä oo tuon Määtän pojan ja Lahtisenkaa suhe mitenkää mualiman tasapainosin aina ollu.”

Määttä nyökkää vakavana. “Ymmärrän, että sinul on kaikkia lukkoja ja että se pelottaa”, hän toteaa. “Mutta yritä. Vaikeaa se on, mutta lopulta sen arvosta.”

Lehto äännähtää mitäänsanomattomasti. Rahikainen epäilee, oliko heidän kummankaan sanoista hänelle mitään hyötyä. Hän nojautuu vähän lähemmäs ja hieroo poskellaan Lehdon olkapäätä kuin kissa. Lehto tuhahtaa pehmeästi, muttei työnnä häntä pois.

Määttä on jäänyt istumaan lattialle, mutta Rahikaisen esimerkkiä seuraten hänkin liikahtaa lähemmäs Lehtoa. Määttä nojaa hiljaa Lehdon polveen, ja Lehto antaa hänenkin olla siinä. Hän ei oikeastaan reagoi kosketukseen mitenkään, muttei myöskään vetäydy pois tai vaikuta jäykistyneeltä ja kiusaantuneelta niin kuin aina ennen.

Lehto näyttää edelleen surkealta ja vihaiselta, eikä Rahikainen oikein tiedä, mitä hän voisi enää sanoa auttaakseen Lehtoa. He istuvat sillä tavalla lähekkäin koko elokuvan loppuun, sanomatta mitään.

#rötöstelijäpojat #rahikainen #lehto #määttä #tuntematon sotilas #ahvenasquad #traagiset pojat #laatta #kukot tunkiolla #joulukalenterific #sinut vain ja aikaa #luukku 22 #tuntematon #vee writes #my fic #fic #finnish

32 notes · View notes