Sillä minulla on valta ja voima...
Kirjoittanut Suvi
Millaiseksi kuvittelisit lapsen elämän hengellisesti epävakaassa ja väkivaltaisessa ympäristössä? Miten lapsen kiintymyssuhde rakentuu, kun kasvattaja uhkaa herran pelolla ja helvetillä? Kun usko on kuin äidinkielesi ja yhteisö kuin isänmaasi? Miten jaksavat naiset, kun heiltä vaaditaan uskonnon nimessä kuuliaisuutta ja antautumista aviomiehen ja Jumalan tahdolle? Kun he jättävät väkivaltaisen miehensä, mutta heille kerrotaan, että saavat anteeksi niskoittelunsa, kunhan vain palaavat illaksi kotiin (Nainen 34v).
Entä miten miehet kokevat roolinsa, jossa heidän odotetaan rankaisevan perhettään synnin tähden ja kasvattavan lapsiaan vitsalla, sillä "se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa"? Lyönnin jälkeen kiitetään kurittajaa ansaitusta ojennuksesta.
Mitä tapahtuu nuoren minäkuvalle, kun uskonnolliset johtohahmot käyttävät seksuaalisesti hyväkseen tai pilkkaavat fyysistä ulkomuotoa? Saarnaaja kokeilee kourien, onko tytöllä ”puhtaus tallessa” tai toteaa, että Jeesus rakastaa vain laihoja (opetus)lapsia.
Kuva: Anete Lusina 2020.
Hengellistä väkivaltaa on käsitelty lähivuosina paljon mediassa ja kirjallisuudessa, sillä yhteisöt ovat tulleet alttiimmiksi ulkopuoliselle maailmalle yhä enemmän internetin ja etenkin sosiaalisen median vaikutuksen kautta. Yhä useampi kyseenalaistaa yhteisöjen opetuksia tai eroaa yhteisöstä ja haluaa kertoa tarinansa, rikkoa vaikenemisen muurin.
Tunnistatko hengellisen väkivallan?
Mitä hengellinen väkivalta on, ja kuinka sen tunnistaa? Hengellinen väkivalta on vallan väärinkäyttöä. Se voi olla pakottamista tiettyyn uskontoon. Henkisen ja hengellisen väkivallan käsitteet limittyvät toisiinsa ja koostuvat esimerkiksi pelottelusta, syyllistämisestä, kontrolloinnista, manipuloinnista, kiristämisestä ja solvaamisesta. Hengellinen väkivalta viittaa yksilöä vahingoittaviin toimintatapoihin, joita perustellaan hengellisistä lähtökohdista tai hengellisessä yhteisössä olemisen kautta. (Naistenlinja 2024.)
Suomen evankelisluterilainen kirkko määrittelee hengellisen väkivallan henkiseksi väkivallaksi, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. On kyse siitä, että yhteisön uskoon liittyviä merkityksiä, tulkintoja ja asemia hyödyntämällä pyritään vaikuttamaan yksilön ajatteluun ja toimintaan. Asetelma ei ole tasavertainen, kun toisen osapuolen katsotaan edustavan totuutta, Jumalan Sanaa, ja toisen harhautuneen siitä. (Naistenlinja 2024.)
Janne Villa määrittelee kirjassaan Hengellinen väkivalta (2013, 12-15) sen olevan monimuotoista ja näyttäytyvän henkisenä, fyysisenä tai seksuaalisena väkivaltana, johon liittyy uskonnollinen motiivi tai ulottuvuus. Uskonto on joko suoraan tai välillisesti syynä väkivaltaan tai se on väkivallan käyttäjän väline (Villa 2013, 15). Professori Aini Linjakumpu on määritellyt hengellisen väkivallan fyysiseksi tai henkiseksi väkivallaksi, joka kohdistuu uskonnollisen yhteisön omiin jäseniin. Linjakummun (2015, 52) mukaan yhteisöissä hengellistä väkivaltaa harjoittavat ihmiset perustelevat tekonsa hyödyntäen ja taivutellen oman uskonsa opillista sisältöä, ja näin välttyvät toimintansa kyseenalaistamiselta. Hengellistä väkivaltaa harjoittaville uskonnollisille yhteisöille on tyypillistä se, että elämän korkeimpana tavoitteena nähdään olevan jumalan tahdon täyttäminen (Hassan, 2016, 112–123) (Hämeenaho 2023, 36).
Yhteisöllinen väkivalta määritellään yhteisöjen sisäiseksi rakenteelliseksi väkivallaksi. Se näkyy yhteisössä valtaapitävien vallankäyttönä ja sosiaalisen kontrollin välineenä. Yhteisöllisessä väkivallassa on merkillepantavaa, että väkivallan teot ja kontrolli on yhteisön sisäisesti hyväksyttyä. (Taipale 2021, 17.) Toisin sanoen, myös perheen sisäisiä tapahtumia peitellään yhteisön toimesta ja yhteisön hyväksi.
Silpomista ja saarnoja kautta historian
Uskonnollista ja hengellistä väkivaltaa on esiintynyt kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa, joten sen historiallinen konteksti ja ilmenemismuodot ovat myös vaihdelleet eri aikoina. Esimerkiksi tyttöjen genitaalialueen silpomista usein perustellaan uskonnollisesta syystä vaikkei yksikään uskonkirja sitä mainitse. Perheet ja yhteisöt kokevat sen kuitenkin tärkeäksi osaksi tytön kasvattamista. (WHO 2024. ) Toisaalta monissa kulttuureissa ja kielissä ei ole vastaavaa termiä sanalle uskonto, vaan uskonto on nähty tieteenalana ja lakina, jonka yksilö oppii perheeltä, yhteiskunnalta, koulusta ja kirkosta. Kenen maa, sen laki (ja uskonto). Uskonnon noudattamista on siis pidetty lain noudattamisena. Vasta moderni länsimainen ajattelutapa on erottanut uskonnon tieteestä ja laista. (Schillbrack 2022.)
Kuva: FootToo 2021
Hengellinen ja yhteisöllinen väkivalta hiipii salakavalasti myös perheisiin. Hengellistä väkivaltaa esiintyy varsinkin erittäin voimakkaisiin traditioihin perustuvien ja hyvin fundamentalististen tulkintojen piirissä olevissa yhteisöissä. Lähisuhteissa uskonnollisen yhteisön painostus on varsin yleistä eron hetkellä, sillä yhteisön hajoamisen tai moraalin katoamisen pelko nähdään niin suurena uhkana, että äärimmäisillään tämä voi johtaa jopa kunniamurhaan. Usein nainen nähdään miehen omistamana objektina, joten naiset ovat suuremmassa riskissä kokea yhteisön hyväksymää väkivaltaa. Miehistä erityisesti ne, joilla on paljon konservatiivisempia teologisia näkemyksiä kuin heidän kumppanillaan, ovat erityisen todennäköisesti syyllistyneet perheväkivaltaan (Ellison, Bartkowski, Anderson 1999), mutta toisaaalta esimerkiksi Annette Mahoneyn tutkimusten mukaan uskonnollisissa parisuhteissa voi esiintyä vähemmän väkivaltaa kuin verrokkiryhmissä (Mahoney 2011). Myös kunniamurhia liittyen aviottomiin suhteisiin perustellaan usein uskonnollisen tradition kautta.
Vitsaa ja vieraannuttamista
Suomessa on uskonnonvapaus, joka tuli voimaan vasta vuonna 1923 (Suomalainen 2023, luku 2). Se merkitsee sitä, että kaikilla, jotka asuvat Suomessa, on oikeus valita itse oma uskontonsa ja harjoittaa sitä. Jos ei halua, ei tarvitse valita mitään uskontoa. Kenenkään ei myöskään ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen. (Info Finland) Vapaudessa uskonnon harjoittamiseen voidaan kuitenkin nähdä riskitekijöitä, sillä uskonnolliset aikuiset yleensä haluavat kasvattaa lapsensa omaan uskontoonsa ilman valinnan vaihtoehtoa. Käytössä voi olla ns. musta pedagogiikka, jolla tarkoitetaan lapsen tahdon murtamista, ennen kuin kasvatus voidaan aloittaa. Tämän pedagogiikan taustalla on oletuksia, joiden mukaan aikuiset ovat lasten hallitsijoita, eivät palvelijoita, aikuiset päättävät jumalten tavoin oikean ja väärän, sekä pitävät lasta vastuullisena omista ristiriidoistaan kumpuavaan vihaan. (Luopajärvi 2008, 70; Suomalainen 2023, luku 2.) On myös esitetty, että liberaalimmat uskonnäkemykset vähentävät lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Katsomuskasvatuksesta voi tulla vanhempien välisen valtataistelun väline, etenkin kun perheen sisällä on erilaisia uskonnollisia vakaumuksia. Lapset voivat myös päätyä uskonnollisen väkivallan kohteiksi, koska uskovat ansaitsevansa rangaistuksen esimerkiksi huonosti opituista uskonjakeista. Lapsen on vaikea kyseenalaistaa lähimmäisensä ja hoivaajansa opetuksia, sillä lapsella on lojaalius ja miellyttämisen halu molempia kasvattajiaan kohtaan. Menettelyä, jossa toinen vanhempi esittää toisen niin kielteisessä valossa, että lapsi alkaa vähitellen vieraantua tästä kutsutaankin vieraannuttamiseksi. (Suomalainen 2023, luku 2.)
Kuva: Chidioc 2015.
Myös lapsettomuutta voidaan käyttää hengellisessä väkivallassa välineenä. Joidenkin uskonyhteisöjen mukaan naisen tulee saada lapsia, jotta hänen uskonnollinen tehtävänsä on suoritettu. Äitiyttä arvostetaan, mutta perheetön nainen jotenkin viallinen. Perheonnea voi rikkoa myös tiukoista seurustelusäännöksistä johtuva heikko puolisoon tutustuminen ennen avioliittoa. Joissain tapauksissa avioeroon ei ole mitään mahdollisuutta, tai jos on, niin uudelleen avioitumista pidetään huorintekona. (Ruoho 2013, 107-108.) Jotkin yhteisöt eivät suvaitse uudelleen avioitumista lainkaan naisille. Väkivaltaiseen avioliittoon jääminen voidaan nähdä tuolloin parhaana vaihtoehtona.
Ole aina valmiina tai piilota sulosi!
Yksi väkivallan muoto, jota esiintyy myös uskonnollisissa yhteyksissä, on seksuaalinen väkivalta. Joidenkin uskontulkintojen mukaan naisen tulee olla aina valmiina miehensä haluille, halusi tai ei. Joissain lahkoissa seksuaalinen käytös on sallittua ja myös toivottua kaikkien jäsenten kesken. Huolestuttavana voidaan pitää tällaisten yhteisöjen lapsijäsenten koskemattomuuden ja psykologisen hyvinvoinnin kehitystä. (Ruoho 2013, 221-231.)
Toisaalta myös seksuaalisuuden demonisoiminen ja kieltäminen voidaan katsoa hengelliseksi väkivallaksi. Vanhoillislestadiolaisten piireissä seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö taasen on nähty uskonelämän ongelmiksi eli synniksi, josta selviää pyytämällä ja saamalla anteeksi. Asia puidaan mieluummin yhteisön sisällä kuin maanpäällisessä tuomioistuimessa. (Ruoho 2013, 221-231.) Tällaisten sairaalloisten yhteisöjen piirissä kasvaville lapsille voi aikuisuudessa tulla vakavia traumoista johtuvia terveydellisiä haittoja, kuten mielenterveyden ongelmia ja vaikeuksia luoda parisuhdetta tai ylipäätään luottaa ympäröivään yhteiskuntaan.
Voisimmeko ratkaista ongelman?
Suurin osa uskonnollisista yhteisöistä kieltää hengellisen väkivallan, ja tekee töitä sen kitkemiseksi yhteisöistään. Suurin osa uskonnollisista perheistä myös elää ilman väkivallan pelkoa. Uskonnollinen ja hengellinen väkivalta on oletettavasti harvinaisempaa kuin muut väkivallan muodot, joten sosiaalialan työntekijöiden voi olla vaikea tunnistaa sitä.
Yhteisöjen tukema väkivalta on kuitenkin yhteiskunnallinen ongelma, joka aiheuttaa välillisiä ja suoria kustannuksia. Kustannukset voivat sisältää terveydenhoitokustannuksia, oikeuskustannuksia rikosten tutkinnassa ja oikeudenkäynneissä. Lisäksi uskonnollisen väkivallan seuraukset voivat johtaa pitkäaikaisiin kustannuksiin, kuten työ- ja opiskelumahdollisuuksien menettämiseen sekä sosiaaliturvamenoihin niille, jotka kärsivät vuosien tai jopa koko loppuelämän kestävistä traumoista. Vaikka täsmällisiä kustannusarvioita on vaikea arvioida suoraan, on selvää, että uskonnollinen väkivalta aiheuttaa inhimillisten ongelmien lisäksi merkittäviä taloudellisia kustannuksia.
Apua ja tukea väkivallan kokemuksiin voi saada eri viranomaisilta, kuten poliisilta ja sosiaalipalveluista, erilaisista kansalaisjärjestöistä ja uskontojen uhrien tukiryhmistä, terveydenhoitoalan ammattilaisilta ja jopa oma uskonnollinen yhteisö voi auttaa. Uskonnon tulee olla iloa, rauhaa sekä mielenterveyttä ylläpitävä asia, ei päinvastoin.
Lähteet
Ellison C.G., Bartkowski J.P., Anderson K.L. 1999, Are There Religious Variations in Domestic Violence? Artikkeli. Viitattu 3.5.2024. https://doi.org/10.1177/019251399020001005
Hämeenaho, L. 2023. Minuuden syvien rakenteiden muutos hengellistä väkivaltaa harjoittaneista yhteisöistä irtautuneiden yksilöiden elämäntarinoissa. Diakonissalaitoksen tutkimusartikkeli. Helsinki. Lainattu 3.5.2024. https://journal.fi/dt/article/view/130247/89514
InfoFinland. Information about FInland / Cultures and Religions in Finland. Web-sivu. Lainattu 3.5.2024. https://www.infofinland.fi/fi/information-about-finland/cultures-and-religions-in-finland#heading-a28a9aeb-2a78-48a4-8547-8be3524105d8
Linjakumpu, A. 2015. Uskonnon varjot : hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä. Tampere: Vastapaino.
Luopajärvi, R. 2008. Tarpeellisia kohtaamisia: Ohjailukulttuurin vaikutus lapsen minän kehittymiseen. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Jyväskylä. Viitattu 3.5.2024. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/18487/URN_NBN_fi_jyu-200802191186.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Mahoney, A. 2011. Religion in families 1999 to 2009: A relational spirituality framework. Tutkimus essee. Viitattu 4.5.2024. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3219420/
Naistenlinja. Hengellinen väkivalta. Web-sivu. Viitattu 1.5.2024. https://naistenlinja.fi/hengellinen-vakivalta/
Ruoho, A. 2013. Päästä meidät pelosta: hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Vantaa: Hansaprint.
Suomalainen, M. 2023. Lapsi ja hengellinen väkivalta. E-kirja. Books on Demand.
Schillbrack, K. 2022. The Concept of Religion. Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 4.5.2024. https://plato.stanford.edu/entries/concept-religion/
Taipale, M. 2021. Uskontoon ja kulttuuriin verhottu vaino: musliminaisten kokemuksia yhteisöllisestä eron jälkeisestä vainosta. Pro gradu-tutkielma. Turun yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Turku. Viitattu 3.5.2024. https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/151899/Taipale_Minna_gradu.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Villa, J. 2013. Hengellinen väkivalta. Helsinki: Kirjapaja.
World Health Organization. Female Genital Mutilation. Web sivu. Viitattu 1.5.2024. https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/female-genital-mutilation
Julkaisemattomat lähteet
Anonyymi haastateltava 2024. Haastattelu uskonnollisesta väkivallasta parisuhteessa 1.5.2024. Messenger keskustelu. Espoo.
Kuvat
FootToo 2021. Juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin kolme symbolia. Istock. Istock photon lisenssi. Viitattu 3.5.2024. https://www.istockphoto.com/fi/valokuva/juutalaisuuden-kristinuskon-ja-islamin-kolme-symbolia-gm1359207927-432621785
Chidioc 2015. Lapsi, rukoileminen, muslimi. Pixabay. Pixabayn lisenssi. Viitattu 3.5.2024. https://pixabay.com/fi/photos/lapsi-rukoileminen-muslimi-islam-1077793/
Lusina, A. Pexels. Pexels lisenssi. Viitattu 3.5.2024. https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/banneri-ulkona-teksti-asvaltti-5723322/
0 notes