#nimetön

[torillatavataan]

i think in hindsight it’s perfect that käärijä lost last year. otherwise he and finland as the host country would have to deal with the backlash from the ESC not throwing israel out of the contest bc of their war actions🫣🫣🫣🫣 he got a win-win: got insanely popular bc of his loss and now doesn’t have to deal with the backlash as the host

Yes, I was just thinking about this the other day myself.

Although, I don't think he got insanely popular because he lost. He was already on his way to fame before that and I don't think winning would have changed that.

[triste-guillotine]

EURYNOMOS "The Trilogy" Compilation CD 2016

1. Intro (Opening Vault) / Unchained from the Crypt 2. Banshee Calling 3. Witchryder 4. Eurynomos (Beast of Hades) 5. Invisibile Rays 6. Eye of the Pantheon 7. Fierce Alliance 8. Spell of Necromancy 9. Ferropolis (City of Iron) / Closing Vault 10. Gone Down in Flames

Tracks 1-3 : "Unchained from the Crypt" 7" EP 2015 Tracks 4-6 : "Eye of the Pantheon" 7" EP 2015 Tracks 7-9 : "Fierce Alliance" 7" EP 2016 Track 10 is new

[demonfowl]

5-Kukonpoika

Sitä välillä pohtii montako lehtolasta Rahikainen on jättäny jälkeensä akselilla Joensuu-Petroskoi :/

Munkin sukupuuhun ilmaantu vasta vähän aikaa sitten ihan uus tuntematon haara koska kävi ilmi että joku isän puolelta oli sotavuosina käyny harrastamassa syrjähyppyjä (vaikka a. kukaan ei enää saa selville kuka tarkkaan se oli, dna-testi ei toiminu niin tarkkaan ja b. miten ja missä se on tapahtunu on myös epätarkkaa).

[drondskaath]

Nimetön Hauta | Pimeyteen laskee joki | 2024

Finnish Atmospheric Black Metal

Artwork by Tomi Lähdesmäki

[suomiplorpoturnaus]

Suomiplorpoturnaus: Kierros 2 • Äänestys 7

Propaganda leikkauksen alla...

x

Kari Grandi (Finnish Grocery Brand Cinematic Universe)

"#kaikkien janoisten sankari!" – @naapurinkissa

"#kaikkien janoisten sankari #tai kuten @tr00goblin asian ilmaisi: tumblrin suojeluspyhimys" – @skumppakeisarinna

"#KARI GRANDI!!!! #kaikkien janoisten sankari!!! #he is here!!!" – @junko-jinko

"#KARI VITUN GRANDI #KAIKKIEN JANOISTEN SANKARI EI LISÄTTÄVÄÄ" – @imnotacleverman

"#kari grandi the man the myth the legend" – @thewinterthyla

x

Hintasaarnaajat / Eemil ja Esa-Pekka (Elisan mainokset)

“Ovat peräisin Elisan mainoksista ja suomitumpussa heitä shipattiin aikoinaan. Minä shippaan vieläkin. Bonus: se saatanan robotti jonka Eemil rakensi Esa-Pekan korvikkeeksi ku Esa-Pekka katos ku se vahingos allekirjotti määräaikaisen sopimuksen, ja Eemil ikävöitti hänen ystäväänsä niin paljon että rakensi robotin (sen jälkeen kun kirjoitti rakkauslaulun Esa-Pekasta)” – @sandutita

“Kyseisten herrojen seikkailujen seuraaminen on ollut suomalaisen tv-mainonnan parasta antia, eikä heidän matkaltaan draamaa päässyt puuttumaan. Etenkin Esa-Pekan katoamismysteeri aiheutti jännitystä ja sydämentykytyksiä, koska Eemilin suru hänen toisen puoliskonsa kadotessa oli käsinkosketeltavaa.” – nimetön

"#nothing will be as funny as “would you like to hear about elisa saunalahti prices?”" – @teal-skull

"#ne on vähä säälittäviä ja mä tykkään siitä" – @sonjuponju

"#shipattavimmat mainosjäbät ikinä" – @puukkolesbo

[pupunu]

En ole törmännyt siihen, että tuota "meillä on ongelma" -rakennetta kutsuttaisiin suomessa kuninkaalliseksi monikoksi. Kuninkaallinen monikko on siis olemassa suomessakin, mutta se tulee pikemminkin käännöksenä ruotsista, kun mitään suomea puhuvaa kuningasta ei ole koskaa ollutkaan. Suomessa ei myöskään sanottaisi "meillä on ongelma", ellei sittä oikeasti tarkoitettaisi, että ongelma kuuluu sekä puhujalle, että joillekuille muille.

Vastaavaan rakenteeseen olen suomessa törmänny kuningaskuvausten lisäksi jonkin verran esseeteksteissä ja tieteellisessä tekstissä, mutta sitä ei pidetä kovinkaan hyvänä suomena. Se on laina sitten taas ymmärtääkseni juuri englannista, esim. matemaattisesta todistuksesta "now we can see that x is equal to..."

Suomessa on sen verran hyvät passiivit, että tällaisia erilaisia you- ja we-rakenteita ei oikein tarvita, vaikka siis toki ovat ne jonkin verran tarttuneet muista kielistä suomen käyttöön. Suomeksi siis en sanoisi todistuksessa "Näemme että x..." vaan "Nähdään että x..." vaikka siis olen kyllä nähnyt ensimmäistäkin käytettävän. Erityisesti kun suomen puhujista monet ovat tosi tottuneita englantiin, tällaisia rakenteita alkaa helposti käyttää vaikka ei ehkä suomeksi oikeasti pitäisi, kun ne tarkoittavat eri asiaa.

Kerron tälleen nyyminä kun mun tumblr-nikki on nolo mutta suomesta kyllä löytyy royal we! Ja lisäksi virallisessa kontekstissa! Laita Finlexiin "rikoslaki" tai guugleta 19.12.1889/39 niin löydät ymmärtääkseni toiseksi vanhimman nyky-Suomessa voimassa olevan lain (vuoden 1734 laista on vielä joitakin osia voimassa), joka alkaa näin:

"Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan:"

Lempiosani on toi "ym., ym., ym.", kun sillä oli vissiin niin monta lisäosaa sen nimessä niin kävi tylsäksi. En oo kylläkään löytänyt, mitä ne lisäosat on :D

mut jos oot anonyymi, miten kysyn sulta jatkokysymyksiä? :( eli mitä on niitä lain osia jotka nykysuomen laissa olemassa on? siistii et niin vanhoja lakeja on!

ja sit ku royal we on suomessa, käytetäänkö se myös tavallisissa tilanteissa, esim. "we're having a problem here" vaikka "we" on vaan sinä?

ym. ym. ym. muistuttaa mua tavasta jolla kirjurit Englannissa lyhensi "majesty"-sanaa "mtie"-lle :D taitaa olla vaan helpompi

[amatesura]

Mikko Haiko, Nimetön / Untitled, 2016

[worldsandemanations]

Peetu Liesinen (1988-) Nimetön, 2017

[nyhti]

Some headcanons about Jerry's early years at Arkham plus a little about Cornelius Stirk and Professor Milo. Tried to write this in English, but just couldn't.

Ennen kun Alan Grant keksi luoda Jeremiahin, niin DC-kirjottajat ei näimmä ollenkaan pitäny sitä tarpeellisena, et Arkhamin ylilääkäri on ihan oikee, vakituinen hahmo, jolla on nimi ja kaikki. Niinä aikoina aina kun Brucen piti jostain syystä tavata Arkhamin ylilääkäriä, niin se oli joka kerta joku täysin uus nimetön hahmo, joka oli luotu siltä istumalta ihan vaan tätä yhtä tarinaa varten. Mä oon ottanut tän osaksi mun tarinoita siten, että siinä Amadeuksen kauden jälkeen ja ennen Jeremiahin kautta, Arkhamilla oli oikeesti uus ylilääkäri varmaan joka toinen vuosi, koska kukaan ei kestäny siinä virassa kovin pitkään. Jotkut sanoo, et se on vaan niin stressaava homma, ettei ihmekkään, jos uupahtaa jo parin vuoden jälkeen ja toiset taas pitää sitä pestiä kirottuna. Ettei kukaan muu kuin aito Arkham pärjää siinä roolissa ja ne Arkhamitkin... No, ei nekään kovin vankkaa tekoa loppujen lopuksi ole, kuten historia näyttää.

Mua häiritsee aina, et vaikka Jeremiah päätti jo 16-vuotiaana, että siitä tulee Arkhamin ylilääkäri, niin silti se popsahti Arkhamiin vaan yks päivä naamasta päätellen jo nelikymppisenä. Vois luulla, että jos tää on ollu se unelmahomma jo noin pitkään, niin se ois ollu siellä painamassa hommia jo vuosikymmeniä.

On kuitenkin ymmärrettävää, miks se vaan ilmesty tolleen, koska mitä muutakaan Grant olis voinu tehdä? Ei se voinu kääntää aikaa taaksepäin 70-luvulle sillon, kun Arkhamin parantola ensikertaa ilmesty kuviohin numerossa Batman #258 ja pistäny pikku-Jerryä sinne.

Onneksi mä voin kuitenkin väännellä ja käännellä aikaa mun tarinoissa ihan miten lystään ja niissä Jeremiah on ollut Arkhamissa paljon kauemmin. Heti kun se pääs lääkikseen parikymppisenä, se oli Arkhamissa suunnilleen joka viikonloppu auttelemassa missä vaan voi ja muutenkin oppimassa paikan tavoille. Jokasen harjottelujakson ja kandikesänsä se vietti siellä kans, tehden varmaan jotain perus terveystarkastuksia potilaille ja toteamassa korvatulehduksia yms. Koska se oli jo päättäny, että se haluaa nimenomaan psykiatriksi, niin se lähti heti erikoistumaan, kun se valmistu lääketieteen lisensiaatiksi noin 26-vuotiaana. Viikonloppusin ja kesäsin se oli aina Arkhamissa, mutta vaan työntekijänä. Se ei halunnu vielä ottaa ylilääkärin pestiä vastaan, vaikka se olis voinu, koska sillä oli kuitenkin sen verran hommaa vielä koulun kanssa.

Sil oli totta vie isoja suunnitelmia miten se aikoo uudistaa Arkhamia ja miten siitä tulee niiiiin pätevä psykiatri, että sairaalta loppuu kohta potilaat yms. yms. Eniten kaikesta se kuitenki halus tehä pesäeroo sen setään ja sen koko sukuun, jonka huono maine oli aina saanut ihmiset epäilemään sen kykyjä ja mielenterveyttä ihan vaan siksi, että on samaa verta. Se vaan halus todistaa ihmisille, että se osaa ja ettei se oo setänsä.

Mulla on oma aikajana, että millon hahmot on syntyny ja millon mitäkin isoja asioita tapahtuu ja missä ja miten asiat menee erilailla, kun kaanonissa. Se ei oo tietenkään mitenkään lukkoon lyöty, et asiat liikkuu siellä miten mun mieli tekee, mutta ainakin tällä hetkellä Jeremiahilla ja Cornelius Stirkillä on ikäeroo 12 vuotta ja Corneliushan lähetettiin Arkhamiin 16-vuotiaana, joten Jeremiah oli sillon 28 ja toiminu yleislääkärinä Arkhamissa jo pari vuotta. Se tapas Corneliuksen sillon heti kun se oli tuotu sinne. Grant ei sanonu oliko Cornelius koskaan hoidossa ennen Arkhamiin joutumista, mut mä tykkään ajatella, että oli, sillä kenekä ensimmäinen ajatus on lähettää 16-vuotias poika kaupungin kuumottavimpaan psykiatriseen sairaalaan, jossa ei edes oo lastenosastoa, vaikka tapaus olis kuinka vaikee. Kuullostaa myös oudolta, et Corneliuksen monet ongelmat olis alkanu tyhjästä just 16-vuotiaana. Ei, mä tykkään, et Corneliuksella on ollu ongelmia pitkään ja niitä on yritetty hoitaa monessa laitoksessa, mutta turhaan ja Arkham oli se vihoviimeinen vaihtoehto.

(Corneliuksen ekassa esiintymisessä kerrotaan, ettei kukaan Arkhamissa tienny sen psyykkisistä voimista ja niillä se huijas lääkäreitä luulemaan, et se on parantunut. Grant ei myöskään näimmä laittanu mitään rajoja Corneliuksen voimille. Mun versiossa kuitenkin 1. Arkhamin henkilökunta ties sen voimista heti kättelyssä ja 2. mä oon rajottanut sen voimia niin, ettei sen edes olis mahdollista huiputtaa niin monta ihmistä noin.)

Mä aattelen, et Jeremiah piti sitä aina silmällä, koska se oli niin erikoinen, kuin myös surullinen tapaus. Se tuli aina juttelemaan sille kun näki sitä käytävillä, et: ”Hei, miten menee?” Kuitenkin, kuten niissä edellisissä laitoksissa jossa Cornelius oli, ei ne Arkhamissakaan pysty sitä parantamaan. Musta se vois olla Jeremiahille nuorena lääkärinä se ensimmäinen kerta, kun on oikeesti tultava sinuiksi sen kanssa, ettei kaikkia voi parantaa. Että joskus on tyydyttävä vaan oireiden lievittämiseen. Tähdättävä siihen, että sairaudesta huolimatta voi elää mahdollisimman mielekästä elämää.

Toinen hahmo joka pitää sysätä tähän on professori Milo. Mun aikajanassa se sen Arkhamin kaappaaminen (Batman #326-327) tuli ennen niitä muita sen pre-crisis tarinoita, koska musta se olis varmaan sille helpointa keplotella ittensä ylilääkäriksi sillon, kun se ei vielä ollu tunnettu rikollinen. Mä tykkään kuvitella, et se oli Arkhamissa niinä aikoina tutkijana. Arkhamissa tehdään paljon tutkimusta ja siellä on hyvät tilat tutkijoille. Jeremiah oli silloin noin 30 ja sil oli vielä pari vuotta koulua jäljellä. Ne oli sopinu sillosen ylilääkärin kanssa, että se eläköytyy siinä kun Jeremiah valmistuu. Se sillonen ylilääkäri tosiaan odotti eläkkeelle, koska se ei oikeesti kestäny Arkhamissa enää.

Kaikki Arkhamissa totta kai ties, et Jeremiahista tulee ylilääkäri. Ne ties sen sillä sekunnilla, kun Jeremiah pääs lääkikseen, että siinä on meidän tuleva pomo. Milokin ties tästä, vaikka se ei henkilökuntaa olekaan. Se ties, ettei sen suunnitelma onnistuis, kun Jeremiah on siellä, joten se odotti sellasta hetkeä, jona Jeremiahalla oli tosi kiire koulun kanssa tai oli tosi sairas, eikä voinut käydä Arkhamissa hetkeen. Kuitenkin, joku päivä Jeremiah vaan kuulee joltain tutun tutun tutulta, et Arkhamilla on uus ylilääkäri ja se on silleen: ”ETTÄ MITÄ ETTÄ?!”

Siinä vaiheessa kuitenkin Bruce, joka vasta suunnilleen edellisenä vuonna ensikertaa veti viitan niskaan, on jo asiaa oikomassa. Mä en oo vielä ihan päättäny millanen rooli Jeremiahilla on tässä koko sopassa, mut tuskin kovin iso. Se menee salee aikalailla miten se meni kaanonissa. Kuitenkin tän jälkeen se sillonen ylilääkäri, josta Milo oli tehny potilaan, oli saanu tarpeekseen. Se ei enää suostunu viettää Arkhamissa sekunttiakaan ja niin Jeremiahin oli pakko ryhtyä ylilääkäriksi nyt ja heti, vaikka sil oli koulut vielä kesken, eikä se ollut yhtään valmistautunu siihen ollenkaan.

Se halus puhdistaa Arkhamin maineen ja tehdä siitä uudenaikasen ja arvostetun sairaalan, josta se vois olla ylpee ja näyttää kaikille, jotka piti sitä kyvyttömänä ja hulluna pelkän sukunimen perusteella, että ne on väärässä ja nyt kuitenkin sen ylilääkärin kausi alko paisuttelevin lööppiotsikoin siitä miten Arkhamissa on taas asiat niin leväperällä.

[blue-village]

Israelin sotilaat pakottavat palestiinalaisia siviileitä toimimaan ihmiskilpinä, kertoo israelilainen Haaretz-lehti.

Lehden selvityksen mukaan sotilaat ovat pakottaneet siviileitä kulkemaan edellään räjähdeansojen varalta tutkiessaan tunneleita ja taloja Gazassa.

Sattumanvaraisesti kiinniotetuilla siviileillä on lehden mukaan yleensä yllään Israelin univormu, mutta heidän kätensä on sidottu. Ihmiskilvet on varustettu kameroilla.

Joissakin tapauksissa ihmiskilpinä on sotilailta saatujen tietojen mukaan käytetty iäkkäitä ja alaikäisiä palestiinalaisia.

Ihmiskilpiä on lehden selvityksen mukaan käytetty viime kuukausina kaikkialla Gazassa. Uutiskanava Al-Jazeera on uutisoinut samasta asiasta jo aiemmin.

Haaretzin nimettömänä siteeraaman israelilaisen sotilaan mukaan ihmiskilvet lähetetään matkaan kymmenen minuuttia ennen sotilaita.

– Ajatuksena on, että jos talo on ansoitettu tai jos alueella on väijytys tai terroristeja, niin he tappavat sotilaiden sijaan palestiinalaisen, toinen nimetön sotilas kertoo Haaretzin uutisessa.

Israelin asevoimien mukaan tällainen toiminta on kielletty, mutta Haaretzin mukaan käytäntö on ylempien upseerien tiedossa.

[torillatavataan]

Miten on zine suomeksi? Vai onko se sama kuin englanniksi

Varmaan sanaa zine käytetään paljon, mutta periaatteessa fanilehti, fanijulkaisu, harrastelijalehti tai harrastelijajulkaisu. En itse liiku näissä piireissä niin en osaa ihan varmasti sanoa. Ehkäpä seuraajat voi vielä lisätä tähän jotain. :)

[suomiplorpoturnaus]

Suomiplorpoturnaus: Kierros 1 • Äänestys 8

Propaganda leikkauksen alla...

x

Machete (Luoja @canisalbus )

"Hahmot Machete ja Vasco ovat erittäin suosittuja ja taiteilija on aktiivinen tumblerin käyttäjä ja vastaa kysymyksiin josksu jopa piirroksen kanssa. Hahmoille löytyy sekä canon-lore joka sijoittuu renessanssiajan Italiaan sekä moderniin aikaan sijoittuva ei-niin-canon lore." – nimetön

x

Milli Menninkäinen (Rölli ja metsänhenki)

“Perustelut: gay rights” – nimetön

“En vois kutsua itteeni lesboksi ellen ehdottaisi Milli Menninkäistä Suomen plorpoturnauksen ylimmäksi valtiattareksi” – nimetön

“Se on symppis ja tukkajumalatar” – nimetön

[veganfairie]

Wait what. You speak Finnish? What. Whatwhatwhatwhat.

Miten en tiennyt tätä. Kiitos olemassaolostasi. (jostain syystä en pysty kirjoittamaan tänään tavalla, joka ei kuulostaisi kömpelöltä automaattikäännökseltä. olen silti ihminen.)

YES i do i'm 100% finnish !! <3 a finnish vegans are my favorite people to meet here, it's always a pleasant surprise !! 🌱

Voi ei miten ihanasti sanottu, tosi mukava tavata nimetön ystäväni! 💗 Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, mie kasvoin englanninkielisessä netissä niin sitten kun pitkästä aikaa alkoi pitämään suomalaisiin tuttuhuin yhteyttä tuntui niinkuin olisin opiskellut suomea niinkuin 2 viikkoa, itseasiassa en enää muista kirjoitetaanko se "suomea" vai "Suomea". 😂😂😂

[turinametsa]

Hietala osa 6

(Nimetön osa 6)

Genre: Rakkaus, nuoret

Fandom: Tuntematon Sotilas, Modern (lukio/nuoriso) AU

Hahmot/Paritukset: Koskela/Hietanen, Jaloja KooKoon poikia, Yllätyslaivausta

Muuta: Tuntematon Sotilas on Väinö Linnan käsialaa, kunnioittakaamme häntä. Saan tästä vain iloisia itkukohtauksia.

Kirjoittaja: Metsässä turinoiva iltasatutäti

Edellinen osa:

https://turinametsa.tumblr.com/post/172202104182/uusi-vuosi-hietala

Osa 6

Hitaasti elämä palasi entisille raiteilleen - ainakin melkein. Yhteinen asunto ja yhdessä asuminen tuntui mukavalta ratkaisulta. Sai olla vaikka koko ajan toisissaan kiinni ja tiesi koko ajan, missä toinen meni. Vilho todellakin oli pelännyt Urhon masentuvan. Kerran pari poika oli hänet säikäyttänyt apeudellaan. Mutta poika oli myös palautunut pian entisekseen, kun Vilho oli palannut hänen viereensä. Ainahan se siihen palasi. Oli hetken tekemässä omiaan, opiskelemassa tai jotain muuta, ja palasi sitten taas istumaan Urhon kylkeen kiinni. Ja siinä oli sitten heillä molemmilla mukava olla. Mutta Urho tiesi, että Vilholla oli myös rankkaa. Hän oli joka hetki huomaavinaan, kuinka levoton Vilho oli. Olihan se nyt melkoista, opiskella ja elää samaan aikaan, kun piti hyysäillä vaivaista. Urhoa hieman katkeralla tavalla huvitti. Omalla varomattomuudellaan hän oli pilannut herkän  toverinsa elämän. Muutamia kertoja Urho oli ajatellut pyytävänsä Vilhoa lähtemään ja jättämään hänet yksin, ja kerran tai kahdesti hän oli siihen asiaan muutamalla sanalla viitannut, vaikka se olikin raskasta. Raskasta sellaisen kuuleminen oli Vilhollekin, joka koki olevansa vastuussa toisen tapaturmasta. Urho muisti, kuinka Vilho oli yhtenä iltana itkenyt kännipäissään ja syytellyt itseään tapahtuneesta. Vilho oli tosiaankin alkanut käymään entistä enemmän baareissakin viikonloppuisin, ja tuli yleensä hienoisessa humalassa takaisin, mutta Urho antoi sen anteeksi. Hän kyllä tiesi, että Vilho tarvitsi jotain vastapainoa stressaavalle arjelle. Joka hetki piti olla auttamassa Urhoa ja vahtia tuota.... Urho painoi päätään. Tuntui kovin hyödyttömältä, varsinkin, kun mieleen tulvi ajatus siitä, kuinka hän ei pystynyt edes kävelemään portaita kunnolla alas ilman, että Vilho auttoi häntä siinä. Ja se hävetti. Iso ihminen, joka tarvitse taluttajaa joka asiassa. Mutta siitä huolimatta Urho oli myöskin onnellinen. Vilho oli uskollinen ja teki kaikkensa hänen puolestaan. Toki vähän liikaakin, mutta kuitenkin. Urho häpli jotain hyllyltä poimimaansa asiaa käsissään. Niin hän oli alkanut aina tekemään, jos oli vähääkään hermostunut. Ja se hieman ärsytti. Missäköhän Vilho nyt oli? Urho olisi todellakin halunnut halata miestä. Painautua vasten Vilhon lämmintä kehoa ja pesiä siinä kuin parhaassakin turvapaikassa. Mutta Vilhoa ei kuulunut. Asunto tuntui turhan hiljaiselta. Siitä huolimatta hän yritti. Nousi seisomaan, laski esineen käsistään vuoteelleen ja poistui makuuhuoneesta. "Vilho?" Hän kysähti, ja samassa jossain räsähti pahasti. Samassa työhuoneen ovi aukesi ja Vilho puuskahti: "Anteeksi. Ootsä kunnossa?" "Oon mää....Mitä sää teet?" "Vähä omiani...", Vilho sanahti ja otti toista kädestä kiinni. "Haluutsä jotain?" "Emmää mitä tartte. Mää va....alko ahdista hiljasuus. Emmää sua häiritä halunnu", Urho sanahti nopeasti ja Vilho kurtisti kulmiaan katsellessaan Urhon kasvoja huolestuneena. Pitkään Vilho oli hiljaa ja mietti mitä sanoisi, mutta lopulta hän vain kiskoi toisen mukanaan keittiöön. "Haluutsä kahvia?" "Emmää tartteis...", Urho yritti hymyillä. Äänensävy oli jotenkin....kuollut. Tylsä ja hiljainen. Ja siitähän Vilho huolestui kaksinverroin lisää. "Hei....Urho. Sanos mikä sulla on", hän pyysi hiljaa taas hetken hiljaisuuden jälkeen istutettuaan Urhon keittiön pöydän ääreen istumaan. Tuo hapuili sormiensa päillä pöytäliinaa selvästi levottomana. "Äh...Mul mikä o. Menisit va jatka hommias. Ei siittä mitä tule jos sää va mua hyysäilet." Urho yritti naurahtaa. Ja todellakin yritti, mutta Vilho kuuli sen vain surullisena inahduksena. "Kyllä mä nä...huomaan, että sulla joku on. Mikä on?" Vilhon ääni oli kummallisen vaativa. Aivan kuin jokin olisi pelottanut tuota. Urho nielaisi ja naputti pöytää. "No ku....Sul mene kaikki iha paskast. Vaa mu taki", poika sanahti vaimeasti ja Vilho kurotti ottaakseen tuota kädestä. "Ei men-" "Äl", Urho kielsi ja veti kättään kauemmas.

"Kyl mää tierän. Sää ole ni hirve levoton ku sää stressa kaikke. Opiskeluit ja rahaa ja kaik. Ja muaki." "No tietenki mä oon huolissa-" "Ni! Sää ole va huolissas kaikest! Sun pitäs silt rentoutu! Jos sää et te jotai su asiallisi, ni sä kyttäät mu vieres. Kyl sul omaki elämä o!" Toinen pysyi hiljaa niin kauan, että Urho ajatteli toisen poistuneen paikalta. Sen vuoksi hän jopa säpsähti, kun Vilho aloitti: "Urho. Mä ymmärrän kyllä, että sä oot huolissani musta. Iha samalla tavalla ku mä susta. Mutta mun takia sä oot tossa kunnossa. Jos mä oisin vahtinu, jos mä oisin sytyttäny ne, jos mä oisin ollu oikeesti aikuinen ja ottanu vastuun teistä, sä et olis tossa kunnossa. Kyllä minä susta vastuun kannan. Se on mun velvollisuus." Urho olisi halunnut väittää vastaan, muttei edes viitsinyt. Huokaisi vain turhautuneena. "Ja sitäpaitsi", Vilho huomautti tiukemmin. "Sä sanoit että mulla on mun oma elämä. Niin on, ja se istuu siinä mun edessä juur tällä hetkellä.  Minä tiiän, että sä välillä haluisit mun lähtevän. Mutta kun mä en hylkää sua enää, enkä anna minkään pahan enää tapahtua sulle. Mä haluun huolehtia susta ja....niin. Kun minä ihan oikeasti sinusta välitän." Urho kurtisti tummia kulmiaan ihmeissään, ja Vilho jatkoi: "Mä tiedän, että sä pelkäät sitä. Että mä lähtisin ja jättäisin sut. Mutta kun mä oon päättäny sen, että huolehin susta siihen asti kun on tarvis, mieluiten siitäkin pidemmälle. Jos sä vaan annat mun huolehtia." "Emmää haluis anta. On se kyl yht perkelet, ku ei iso ihmine osaa yksi ees kävel", Urho mutisi katkerammin ja Vilho nappasi hänen pöydällä lepäävän käden käteensä. "Urho. Se nyt vaan kuuluu tohon tilanteeseen, ku et oo vielä tottunu. Mä lupaan lopettaa liian huolehtimisen heti, kun sä pärjäät paremmin." "Enkö mää sit pärjä?" "Pärjääthän sinä. Ihan tavattoman hienosti. Rohkea poika", Vilho hymyili ja sipaisi Urhon hiuksia. Poika värähti ja yritti piilotella hymyä. "Oo jo hilja." Siltä erää se asia oli selvä.

Vaivaisessa parissa viikossa Urho oli taas valmis käymään koulua, ja koska Vilho oli onnistunut hommaamaan itsensä opettajaharjoitteluun samaan lukioon, ei Vilhon tarvinnut olla liikaa erossa Urhosta, joka tunsi olonsa melko epävarmaksi. Kenenkään muun kuin Vilhon seurassa hän ei ollut kahteen kuukauteen ollut, jonka vuoksi kouluun meneminen ahdisti hirveästi. Ja olihan sille syynsä. Kulkiessaan onnekseen tutulla käytävällä hän kuuli takaansa ihmetteleviä ja kauhistuneita henkäyksiä, mitkä saivat hänet tuntemaan olonsa oudoksi. Miettiköön mitä miettivät, sitä hän itselleen toisteli, mutta ei sekään auttanut. Vilhon hän tiesi vielä kulkevan vierellään rauhalliseen tahtiin. "Jos etitään pojat käsiin, ja saat olla niitten kanssa. Mä meen sitten omiin hommiini. Ja muista, että sä voit kyllä aina vaikka soittaa mulle, ku susta siltä tuntuu." Aivan kuin vanhempi olisi puhunut tarhaikäiselle lapselleen. Urhoa oksetti ja hän huokaisi: "Kyl mää koita pärjä.... Enkä mää sua häiritä viiti. Eiköhä Yrkkä tai Aatos auta jos jotai tulee...." "Varmasti", Vilho myönsi, ja seuraavan nurkan takaa pojat löytyivätkin löhöilemästä käytävälle raahatuilta objekteilta. "Kappas? Lepakko tuli", Janne haukotteli ja venytteli sohvalla. Yrjö loi tuohon vihaisen mulkaisun noustessaan Aatoksen viereltä. Pienempikin jätkä nosti päätään. "Ompa kiva nähä suaki", Yrjö sanahti ja halasi Urhoa vähän liian nopeasti, sillä tuo säpsähti lujasti. "Ahhah....Älä ilma ett varota. Mää säiky ni helvetist!" "Niin niin. Sori. Mut mitäs sä?" "Mitäpä....Totuttelen. Ei tää o kummosempaa ku alkaa tottua." Urho kuuli, kuinka Vilho sanahti jotain jollekulle ennen kuin lähti. Hieman häntä harmitti, joutuisihan hän olemaan hieman pitemmän aikaa ilman turvallista Villeä.

Yrjö istutti Urhon hänen ja Aatoksen viereen sohvalle, ja Urho asettui kuuntelemaan muiden juttuja.

Ei kenellekään heistä ollut mitään sen kummempia sattunut. Janne oli kehittänyt itseään siinä, missä oli hyvä. Lehto ja Risto olivat sopineet kauan sitten tulehtuneet välinsä täysin, ja Lehto oli vaihtanut lukioon. Nuo pesivätkin vierekkäin eräällä palikalla sulassa sovussa.

Matiaksen ja Viljaminkin välillä tuntui olevan meneillään jotain normaalista kaveruudesta poikkeavaa: nuo tökkivät koko ajan toisiaan, tönivät ja pyrkivät muutenkin kosketuksiin keskenään. Yrjö ja Aatos tuntuivat selvinneen viimeisimmästä draamastaan kunnialla. Johannes virnuili yksikseen kauempana muista puhelimelleen, sillä chattaili, tai oikeastaan "lähetteli laatuluokkaista kuvataiteen huvittavaa osaamista", Aarnen kanssa.

"Ootteks te muute nähneet vielä niitä uusia oppilaita?" Kysyi Risto hiljaa ja arasti. Kysymys aiheutti sen, että hetimmiten Lehto tuhahti halveksivasti. Risto vavahti ja vilkaisi pelokkaasti toista.

"Ei", Yrjö totesi olkiaan kohauttaen. "Missä lie piileskelevät."

"Uusia oppilait?" Urho kysähti ihmeissään.

"Niin.... Ne lakkautti sen naapurikunnan lukion. Oppilaat siirtyy tänne", selitti Viljami, joka yritti olla hihittämättä, kun häntä sylissä pitelevä Matias puhalteli hänen niskaansa.

"Aha...", Urho ähkäisi tummat kulmat mietteliäässä kurtussa.

Johannes nousi ja huikkasi muillekin:

"Tunti alkas, khihi.... Vaikka ette te halu sin mennä. Kaarnal o se sijainen."

"Voi helvetti", ärähti Yrjö, joka veti mukanaan Urhonkin ylös.

Heillä tosiaankin oli sijainen psykologiassa, sillä heidän aina niin positiivinen opettajansa Kaarna oli loukannut jalkansa näyttäessään esimerkkiä jäisellä tiellä kävelemisessä.

Heidän sijaisensa oli nimeltään Henrik Lammio, vaikka tuota kylläkin vain sukunimellä kutsuttiin, kuten kaikkia muitakin opettajia. Lammio oli kaikkien mielestä mahdottoman ärsyttävä, tylsä ja epäpätevä opettaja. Jossain matikantunnilla Lammion pätemisen olisi ymmärtänyt, mutta psykologian luokassa se oli ennenkuulumatonta.

Ja Lammion päteminen alkoi heti, kun pojat puoli minuuttia myöhässä luokkaan saapuivat:

"Ettekö te tienneet, ettei lukiossa ole soveliasta myöhästyä tunneilta?"

"Kyllä tiedettiin", hymähti Lehto, joka puhui yleensä muidenkin puolesta. Porukka oli vallannut takapenkit, eikä kellään yleensä ollut siihen mitään sanomista.

Paitsi nyt.

Lammio siristi silmiään.

"Mitä sanotte, jos annan asianne rehtorin käsiteltäväksi? Ja tulkaas kaikki takapenkkien pirut tänne eteen istumaan!"

Vastahakoisina pojat siirtyivät etupenkkiin, mulkoillen Lammiota kulmiensa alta.

Urho istui vaiteliaana Yrjön vieressä ja yritti kuunnella miehen vinkuvaa puhetta, kun tuo yritti selittää jotain aivojen toiminnasta. Eivät hänen aivonsa olleet todellakaan toiminnassa, kun ajatus harhaili Vilhoon.

Hän ei edes huomannut, kuinka Lammio oli lopettanut puhumisen ja kävellyt hänen eteensä.

"Eikö sinulla ole käytöstapoja? Aurinkolasit kuuluu ottaa pois sisätiloissa!"

Urho ei ennättänyt edes kieltää miestä, kun tuo jo kiskaisi tummat lasit pois Urhon kasvoilta.

Huomatessaan pojan silmien irvistävät arvet, Lammio kavahti rajusti taaksepäin.

"M....Mitä sinulle on...tapahtunut?!"

Urho nielaisi. Hän tunsi kymmenet silmäparit selässään sekä sen vaivaantuneen olon, mikä levisi jostain hänen vierestään. Urho avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Aatos ennätti ensin:

"Onnettomuus. Voan sehän ei sinulle kuulu."

Lammio alkoi punoittaa, ja hänestä selvästi näki, ettei hän kauaa kestäisi. Mutta ennen kuin Lammio räjähti, joka koputti oveen. Miehen olotila oli hetkessä poissa ja hän avasi luokan oven.

"Hei.... Anteeksi, mutta onks tää sattumoisin oikee luokka?"

Kysyjä oli vilkaspiirteinen, vaaleahiuksinen urheilijapoika, sen näki jo päällepäin. Pojalla oli kaverikin. Todella tumma ja vihaisen näköinen jätkä mulkoili luokkaan kaverinsa takaa, ja tuosta näki, ettei tuo olisi halunnut olla paikalle.

"Meillä on psykologian tunti kesken täällä.... Mitä luokkaa haette?" Lammio kysyi asiallisesti, mutta oppilaat huomasivat, kuinka tuon silmäkulmassa nyki elohiiri.

"Tätä luokkaa", vaaleampi poika naurahti ja he tulivat sisään.

Sivusilmällä luokassaistujia tarkkaillessaan tuo huomasi Urhon ja kohotti kulmiaan asettuessaan Johanneksen viereen.

"Mitäs tolle jätkälle o tapahtunu? Onks se sokee?"

Vaikka poika puhui hiljaa, supina kantautui koko hiljaisen tilan halki selvänä puheena.

Johannes oli hetken hiljaa, kunnes nyökkäsi.

"On se.... Sattu pikku onnettomuus."

"Oho!"

"No. Keitäs te kaksi olette?" Lammio kysyi istuunnuttuaan tietokoneensa taakse.

"Ah... Mä oon Ukko...Ukkola. Toi mun yrmy kaveri, se on Ilja Hellström."

"Ukko ja Ilja vai. Mitäs te täällä teette?"

"Mua kututaan Ukkolaksi, mut siis, me tultiin opiskelee. Meidän lukio lakkautettiin ja suurin osa opiskelijoista siirrettiin tänne", Ukkola selitti.

Urho kuunteli tulokkaiden ja Lammion keskustelua kulmat kurtussa. Niskaa vieläkin kuumotti, kun hän sai lasinsa Yrjöltä.

Ennen viimeistä tuntia Urho lähti käymään lokerollaan Aatoksen ja Yrjön seurassa. Koko päivä oli tuntunut mahdottoman raskaalta, kun oli pitänyt opettajille sokeuttaan selitellä. Olihan siitä koululle ilmoitettu, mutta kukaan ei tuntunut muistavan taikka tajuavan, että asia todellakin oli niin. Ja päivästä oli tullut entistä raskaampi, kun Urho ei ollut ennättänyt tapaamaan Vilhoa, kun Vilholla oli ollut niin kova kiire. Mitäköhän se edes teki, kun ei pitänyt ollenkaan tunteja? Istuiko se vain opettajienhuoneessa kahvilla?

Urho ei huomannut, kuinka vahingossa käveli jotakuta päin, ennen kuin törmäyksen uhriksi joutunut poika huudahti:

"Hei!"

"Oho anteks!" Urho ähkäisi ja vetäytyi kauemmas, yrittäen kääntää päätään älähdyksen suuntaan.

Toinen oli hetken hiljaa ja Yrjö sekä Aatos näkivät, kuinka tuo tuijotti Urhoa täysin vakavana.

"Ei...se mitään. Ymmärrän kyllä. Mitä sinulle on tapahtunut?" Poika kysyi mahdottoman asiallisella ja kuivakalla äänellä, mutta pojan ilmeestä loisti myötätunto vammautunutta kohtaan. Urho hymyili levottomasti.

"Eh.... Mitä ny vähä sattu pikku juttu Uutena vuoten...."

"Sori, mut Urho ei tyk-", Yrjö oli murahtamassa väliin, sillä huomasi tuntemattoman olevan oikein rikkaan porukan lapsi (jollaisista Yrjö ei pitänyt).

"Ai että. Tarvitsetko apua jossain? Kyllä minä autan mielelläni! Voisit varmasti kertoa minulle jotain lukiostanne.... Olen muuten Jorma, Jorma Kariluoto. Vaihdoin lukiota, kun entinen oppilaitokseni lakkautettiin."

Yrjö ja Aatos tuijottivat toisiaan, ja sitten Jormaksi esittäytynyttä poikaa tyhminä.

Urho nielaisi.

"Emmää hirvest apu tartte, mut kiitti va.... Ja tervetuloa. Kai tää o iha kiv paik...."

"Mikä sinun nimesi on?" Jorma kysyi hymyillen.

"Urhohan se.... Urho Hietane", Urho naurahti vähän vaivaantuneena.

Heille kävi ilmi, että Jorma olisi samalla kurssilla heidän kanssaan, jonka vuoksi tuo liittäytyi heidän seuraansa löytääkseen oikean paikan. Samalla sattui niin, että Jorma löysi Urhosta uuden ystävän itselleen, sille nuo tulivat melko hyvin juttuun. Jorma jopa onnistui naurattamaan Urhoa historiantunnilla niin, ettei opiskelusta tullut yhtään mitään.

Vilho liittyi koulun loputtua poikien seuraan lukion etukatoksessa. Heti ensimmäiseksi hän huomasi   kaksi vierasta jätkää, toisen, vaaleamman, naureskelemassa Johanneksen kanssa sekä tummemman pojan Urhon vierellä. Ja toisekseen hän huomasi Urhon leveän hymyn sekä tuon luona hengailevan pojan käden, joka roikkui kovin toverillisesti Urhon olilla.

Vilho kurtisti kulmiaan ja tervehti muita vaiteliaasti, pitäen katseensa kuitenkin tiukasti Urhossa.

Yleensä Urho oli aavistellut Vilhon katselevan itseään, mutta nyt tuo ei edes huomannut hänen tuloaan.

Vilho nielaisi huomaamattomasti ja vilkaisi Yrjön sekä Aatoksen suuntaan, jotka kaulailivat urakalla.  Siitä rohkaistuneena hän siirtyi Urhon sekä tuntemattoman pojan tykö.

"Hei", hän sanahti ja Urho käänsi päätään hänen suuntaansa.

"Ai Ville! Sää tulitki jo! Täs o muute Jorma!"

"Jorma?" Vilho toisti kysyvästi. Mistäs toinen jonkun Jorman tunsi?

"Ni! Se o uus tääl."

"Hyvää päivää", Jorma hymyili Vilholle, ja Vilhon teki mieli vain nostaa tuon käsi pois Urhon ympäriltä. Pitkään he katsoivat toisiaan silmiin, Vilho ja Jorma, mittailivat toisiaan katseillaan, ja kun Vilho hieman siristi silmiään, laskeutui Jorman käsi alas Urhon hartioilta. Aivan kuin tuo olisi ymmärtänyt yskän.

"Anteeksi. En tiennyt, että teidän välillänne on jotain", Jorma sanoi ärsyttävän asiallisella tyylillään.

"Mm. Mikäs siinä."

Urho naureskeli hermostuneesti huomatessaan ympäriltään kummallisen levottomuudentunteen. Vilho kuulosti töykeältä, vaikka ainahan se käyttäytyi ystävällisesti. Urho tunsi, kuinka Vilho kietoi varovasti sormensa hänen sormiensa lomaan.

**

Vilho ja Jorma tutustuivat Urhon kautta nopeasti. Vilholle oli muutamassa päivässä selvinnyt täysin, ettei Jorma yrittäisi viedä Urhoa häneltä. Syyttä suotta Vilho oli säikähtänyt ja ollut niinkin mustasukkainen, että oli illalla ärähtänyt jotain ilkeää Urholle. Urho ei ollut loukkaantunut, vain hieman kummastunut. Ja ärähdys menikin vain huonon päivän piikkiin.

Mutta jotain heidän välillään kuitenkin tapahtui.

Vilho ja Urho alkoivat etääntyä toisistaan, ja Urhon paikalle tuli Jorma. Ja tietenkin Urho oli tiedottomana asiasta, sillä Vilho ei antanut asian tulla julki. Sillä se olisi sattunut. Aivan liikaa. Urhon läheisyydessäkin Vilho ja Jorma saattoivat halata, mutta kukaan ei sanonut mitään, vaikka sanottavaa olisi varmasti ollut. Kaikki olivat vain olevinaan, Rahikainen kiinnitti Urhon huomion johonkin muuhun, ja Vilho ja Jorma saivat olla rauhassa.

Vilhon kanssa Jorma jopa menetti poikuutensa, kun nuo olivat käyneet eräänä viikonloppuna ryyppäämässä ja eksyneet Jorman kämpille.

Urholle siitä ei oltu kerrottu, eikä asiasta ollenkaan puhuttu, vaikka se jopa yleisesti tiedettiin. Vilhoa juttu hävetti, sillä hän oli alkanut miettimään tekosiaan.

Millä oikeudella hän oli antanut itsensä kiinnostua Jormasta ja hakemaan lohtua tuosta? Olihan hänellä Urho, ja Urhoa hän rakasti. Vaikkei olisi halunnut rakastaa, niin siitä huolimatta rakasti.

Vilho istui työpöytänsä ääressä ja naputteli kynänpäätä levottomasti paperia vasten. Välillä hän vilkaisi läppäriään, jonka näytöllä loisteli työhakemus. Mutta siihen Vilho ei voinut keskittyä. Hän oli liian hermostunut.

Urho oli luultavasti mennyt jo nukkumaan. Vilho kurtisteli kulmiaan ja löi läppärinsä kiinni. Ehkä hänenkin olisi parempi asettua työhuoneeksi varatun tilan sohvalle koisimaan.

Juuri kun hän oli painumassa sohvalle, kuului makuuhuoneen suunnalta omituinen kirskahdus. Aivan kuin kuoleva sika olisi rääkäissyt, tai aivan kuin pieni lapsi yrittäisi olla itkemättä.

Vilho hyppäsi ylös ja harppoi ulos työhuoneesta, suoraan makuuhuoneen ovelle. Se oli kiinni, mutta huoneesta kuului vaimeita niiskauksia.

Mies avasi oven varovasti.

"Urho.... Oletko kunnossa?"

Poika käänsi silmättömät, rujot kasvonsa miehen äänen suuntaan.

"Mul...mikä o...."

Vilho tuijotti toista hiljaisena, kunnes tuli vuoteen reunalle istumaan.

"Urho. Kerro nyt.... Onko jotain sattunut?"

Poika niiskahti.

"Ei o. Me vaa...pois. Kaik o iha hyvi...."

Yrittikö Urho jopa hymyillä iloisesti? Vilho huomasi sydämensä hakkaavan, ja sydämen tahti kiihtyi, kun pojan hymynpoikanen vääntyi tuskaiseksi irvistykseksi ja tuon huulien välistä karkasi ilmoille hienoinen parahdus, joka muistutti ennemminkin kuolevan korahdusta.

"Urho", Vilho vaati ja nosti kätensä pojan poskille. "Mikä on?"

Urho värisi, muttei yrittänyt vetäytyä kauemmas. Laski vain kasvojaan alaspäin.

"Kyl mää tierän.... Ett sää vehtaat sen yhe pojan kaa. Jorman."

Toinen säpsähti ja vetäytyi itse kauemmas sokeasta. Mistä Urho tiesi?

"Täh....?" Hän ähkäisi ja Urho tyrskähti taas.

"Mee pois.... Ei siin mitä.... Ei se mun asia oo....."

"Mistä.... Kuka sulle on sellaista kertonut?"

"Yrkkä. Sehä sen totes....."

Vilho nielaisi ja nousi seisomaan. Ei hän kuitenkaan kyennyt lähtemään, seisoi vain selin toiseen sydän kurkussaan. Miehestä tuntui, että hän oli tehnyt elämääkin suuremman virheen. Mitä hän oli mennytkään tekemään?

Pitäisikö hänen vain mennä, lähteä? Vaikka baariin tai jonnekin muualle, vaikka juomaan itsensä hengiltä.

Urho asettui petiin niin, että sai haudattua kasvonsa tyynyyn ja Vilho kääntyi katsomaan toista. Hänen henkeään ahdisti, kun hän tajusi, millaista tuskaa toiselle aiheutti. Olihan hän tiennyt, mitä tapahtuisi, jos asia kävisi ilmi.

Vilho istahti takaisin pojan viereen laskien kätensä Urhon olalle. Olisi luullut pojan ravistavan sen kauemmas, mutta luultavasti tuo oli niin väsynyt ja turhaantunut, ettei jaksanut.

Urho ei sanonutkaan mitään, värisi vain Vilhon käden alla.

"Urho.... Anna anteeksi", Vilho sanahti hiljaa. Ääntä hädistuskin kuului, niin tiukassa se jokin tunnetukos hänen kurkussaan oli.

"Ann ol...."

"Mä oon pahoillani. Emmä tarkottanu."

Urho inahti tyynyyn.

"Äl viiti. Mee vaa....Kyl mää ymmärrä...."

"Ei tää oo oikee hetki puhua tästä, mut...kyllä sä tiedät että mä rakastan sua", Vilho yritti kumartuessaan lähemmäs Urhon kasvoja. Mutta siitä tempusta, tai niistä sanoista, Urho suuttui. Poika hyppäsi istualleen ja huusi suoraan päin Vilhon kasvoja:

"Vai rakastat?! Mit helvettii se sit ol? Juu, sää oli kännis, mut jumalaut, silt!"

Vilho säpsähti rajusti ja katseli toisen tuskasta vääristyneitä kasvoja hieman kauhistuneita. Niiden ilmeestä tuli kivuliaasti mieleen se, mitä Uutena vuotena tapahtui. Vain se kaikki veri Urhon kasvoilta puuttuikin.

"Hei.... Mä oikeesti kadun sitä. En mä...tarkottanu", Vilho yrähti ääni värähtäen. Ei häneltäkään ollut itku enää kaukana.

Urho huokaisi vain taas kerran ja painoi päätään.

"Ei siin mitää.... Iha oikiast. Tee mitä teet. Mit se mul...kuuluu...."

"Oisko sun parempi nukkua jo? On jo myöhä...", Vilho ehdotti vaimeasti. Hän halusi paeta tilanteesta. Lähtisi vaikka yöksi kuljeskelemaan ulos.  

Urho myöntyi ja painui maaten. Vilho veti peiton tuon päälle ja kumartui suukottaakseen pojan otsaa. Urho ei vastustellut, tuhahti vain kiukkuisesti.

"Mää ni vihaan sua...", poika sanahti vielä hiljaa, ennen kuin Vilho asteli ulos huoneesta.

Hän meni suoraan eteiseen, kiskoi takkinsa niskaansa ja katosi pian ulos.

Kirpeässä pakkassäässä hän vajosi ajatuksiinsa niin, ettei edes kuullut valotonta tietä ylittäessään lähestyvän rekan ääntä.

// Ps. Kiitos @nic-boii siittä ficciini liittyvästä artista, itken vieläkin sen takia ❤ 

[sugarandspace]

WIP meme

I was tagged by @bytheangell! 💙

rules: post the names of all the files in your WIP folder, regardless of how non-descriptive or ridiculous. send me an ask with the title that most intrigues you and interests you and i’ll post a little snippet of it or tell you something about it!

(bold of you to assume i have a folder)

so many too many fics titled “nimetön dokumentti” (untitled document)

Breathe in, breathe out

panic attack prompt

Alexander

Magnus in Edom

Viimeisen kerran

Viimeisen kerran ch5 loppupuolisko

“Why are you sitting here alone

doesn’t want help

Jace falcon

And so many more that are buried under newer documents :D should probably consider that folder,,,,

I’m tagging: @silver-latin-and-salt, @moonlight-breeze-44, @skylar102, @thatnerdemilyj, @cuubism and everyone else who wants to do this!