#niin hyvää puuta

[karvoja]

Aina. Usein. Jatkuvasti. Karvoja on 5/5 blogi, suosittelen.

ku selaat huomaamattas oman blogis sivua ja oot et ai että ku täl tyypil on hyviä postauksia/rebloggauksia

[kaikkimaailmanrakkaus]

laatukuunneltavaa spotifysta neil hilborn: audiobook, the future, our numbered days, clatter listener: untitled, wundering, it's time for drastic measures they're not taking you seriously olivver the kid - 4am landon tewers - i'll always be proud whitney - dave's song kevin abstract - empty i tried to run away when i was 6 (but got too scared to cross the street) - what the heck born without bones - baby callmekarizma - f u till i f u hotel books - i never thought i would be okay spark alaska - hidden edelweiss

[seksilelulaatikko]

Kerran uutena vuotena eräs rakas ystäväni istui melkein koko illan mun vanhempien kodassa lisäämässä puita nuotioon ja joka kerta ottaessaan uuden halon sanoi/lauloi "Niin hyvää puuta". Ainoa toinen asia mitä kuulin samalta tyypiltä kyseisten juhlien aikana oli "Naminamia", joka kerta hänen tehdessään uuden drinkin.

[allfather-we-stan]

Finnish phrases Legends would say

Caustic: Jonnet ei muista

Octane: Hyppää homo voltti

Crypto: Kysyppä joku toine

Bloodhound: Niin hyvää puuta

[paskanmarja]

Kattokaa piirsin niin hyvää puuta

[retrodiskiitti]

niin hyvää puuta

[forevergazingatstars]

Todella hyvä lisäys tähän postaukseen, oli mielenkiintoista luettavaa!

Haluaisin vaan sen verran selventää tätä minun omaa kantaani siten, että kun puhuin puiden hakkaamisen ympäristöystävällisyydestä tarkoitin enimmäkseen siihen liittyvää luontokatoa, en oikeastaan hiilen vapautumisesta.

Suomessa onhan tunnetusti aivan perkeleesti metsää ja täten monet ihmiset uskovat että täällä pitäisi olla kaikki hyvin, mutta ei ole. Suurin osa meidän metsistä on talousmetsiä ja se juttu vain menee niin että luonnon monimuotoisuus ei pääse toteutumaan talousmetsissä. Monet erilaiset lajit tarvitsevat nuoria, vanhoja ja lahoja/kaatuneita puita selvitäkseen. Myös isot kasvilajistot auttavat eläinlajeja. Näitä ei talousmetsistä löydy.

Asiaa ei ollenkaan auta se, että metsä- ja maatalousyritykset ostavat ja kaatavat ne muutamat harvat kunnon luonnonmetsät metsät, jotta ne voisi kasvattaa lisää talousmetsää. Tämä on näkynyt esim. orava ja pikkulintu kantojen valtavissa laskuissa. Myös meidän nykyinen hallitus ajattelee vain omaa taskuaan ja onkin laskemassa rajaa siitä, mikä luokitellaan vanhaksi metsäksi (ja täten on suojelun alla) että nämä paskiaiset voisivat tuottaa vielä ENEMMÄN talousmetsää.

Metsillä voidaan tehdä paljon hyvää, mutta tässä tapauksessa niillä tehdään myös huonoja. Jos paperitavaran kulutus nousee, silloin tarvitaan lisää puuta, jolloin pitää kaataa lisää metsään.

Vielä muovista sen verran, että minusta on ihanaa että kierrätysmuovia käytetään. Mielestäni parempi ratkaisu olisin muovin käytön vähentäminen kokonaan, mutta se on erittäin epätodennäköistä tapahtua, joten kierrärysmuovi onkin hyvä vaihtoehto. En kommentillani tarkoittanut, että paketin pitäisi olla uutta muovia. Omiin silmiini tämä vain sattui näyttämään viherpesulta, koska tiedän minkälaista tuhoa Suomen metsätalous vuosittain tuottaa.

Naurattaa kun serlan talouspaperipaketti mainostaa muovipakkauksen olevan puoliksi kierrätettyä mutta sitten itse paperi on 100% uutta kuitua 🙃 koska onhan puiden jatkuva hakkaus maailman ympäristöystävällisin teko

[sadistinen-salami]

Korpisoturi aina valmiina palvelukseen

Hyvää ystävänpäivää kaikki suossa tarpovat. Pidemmittä puheitta, tässä mun osallistuminen ahvenasquadin ystävänpäivätempaukseen, jossa tehtävänä oli saada Koskelalle platonisia pusuja. 

Hahmot: Koskela ja Vanhala, Hietanen, Rokka, Rahikainen, Salo, Määttä, Kariluoto

Genre: Kevyttä hauskanpitoa, hieman angstia (kuolleita mainitaan) ja hieman platonista fluffya

A/N: En omista hahmoja, teosta enkä paljoa muutakaan paitsi oman kynäilyni. Nauttikaa. 

Summary: Juhlitaan Mannerheimin syntymäpäiviä, juodaan kiljua ja autetaan kavereita nukkumaan

Kevään viimeiset koleuden merkit olivat poistuneet vähin äänin. Siksi olisi ollut luontevaa ajatella korpimetsän, joka oli levännyt uneliaassa hiljaisuudessa vielä muutamia vuosia aiemmin, olevan lämmin ja vaitonainen pala kesäistä päiväunta. Nyt siellä kuitenkin raikui Suomen jalon konekiväärikomppanian miesten ilo. 

Hietasen annostellessa kenttämukit kolisivat jaloviinapullon alla eikä paikalla ollut ainoatakaan, kenen kasvoille ei olisi levinnyt jokseenkin kiitollinen ilme tästä tauosta.

"Otetaanpa, poja." Ja yhdellä keikautuksella, Mannerheimin kunnioitukseksi kuinkas muuten, mukit tyhjenivät. Ei juhlaviinoista enempään juhlaan ollut, minkä vuoksi poika otettiin esille. Teltasta esiin vedetty keittolaatikko näki ensimmäistä kertaa päivänvaloa sitten Mäkilän huostasta poistumisensa jälkeen. Ylpeää itkua tihrustaen kuin isä konsanaan Hietanen hieraisi sen kylkeä.

"Vaan kyl mää sen sanon, et oon kovin ylpee tästä meiän pojast. Mää iha ihmettelen kauhiast et kui tämmöne porukka tällai osaa mukulaitaki hyvin kasvattaa." Mutta ei kauaa hänen ihmettelynsä saanut jatkua, kun alettiin vaatia pojan avaamista.

Mukit kiljua juotiin irvistellen. Ei kuitenkaan kukaan kehdannut suustaan sylkeä sen pyhyyden takia vaan kaikki nieltiin ja ilakoiden touhuttiin nuotion ympärillä. Piakkoin kaikki, jotka olivat joillein paikoille asettuneet, jo alkoivat kasvoiltaan punottaa niin paljon että yksi jos toinenkin alkoi vierustoveria nimittää tomaateiksi sun muiksi maan antimiksi.

"Miks sie Koskela et komentokorsul lähten, tokkopa meiän meno tääl sillai yltyy et lutin hyvää valvontaa tarvittais?"

Koskela oli pitkän aikaa tuijottanut nuotion liekkejä. Lieskat heijastuivat hänen silmistään, jotka jokseenkin näyttivät kivettyneen vielä mysteerisemmiksi. Ojensi hän kuitenkin mukiaan kiljua varten ja Hietanen enemmän kuin mielellään vastasi eleeseen joka kerta. Muki täyttyi, keskustelu jatkoi kulkuaan ja Rokka, joka oli vastausta odotellut, sai vain nähdä Koskelan kohauttavan kulmakarvojaan merkitsevästi ennen kuin joi taas.

"Antakaahan miulle osani mukkaan, mie tästä lähen vähän omiani hoitelemaan." Rahikainen ilmoitti, ja otsahiukset riippuen silmillään Hietanen nyökytteli ja nauroi Salolle, joka oli jo onnistunut kaatumaan penkiltä mustikkapuskaan. "Vai mitä sie sanot, esmies?"

Koskela istui siinä kuin Salo ei juuri hihittäisi mustikkapuskassa Vanhalan yrittäessä toivotta vetää tätä ylös.

"Lupaa en anna, mutta mies menköön ja tulkoon ja vastatkoon itte itestään. Omalla vastuullas kun punttaat niin eihän se minuun kuulu. Tavan mukaan huomenna lähetään ja jos sillon et ole paikalla, niin kärsit kymmenkertasen vartion linjassa. Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kun Ellun kanat. Sen kun muistat niin saat mennä."

"Tokkopa muute jättäsin tulematta, kunhan hengissä vaa ollaa." Rahikaisen silmät välkähtelivät virneestä, joka loisti koko naamalta. "Antakee kalja!" Niin hän otti huovan ja pullon matkaansa ja lähti tielleen. Koskelan katse palasi tuleen. Vaitonaisena hän istui siinä muiden arvioidessa Rahikaisen onnekkuutta ja taitoa.  

"Nyt soitetaa, pojat! Kuules Ylen Sankia Priha, pane jokkantii ni sit kaikki pannaa jalal koreaks!" Rokka kehotti silmää iskien ja niin Vanhala kaivoi esiin soittimen, jonka rikkinäinen vieteri sai musiikin tärisemään ja murisemaan. Rytmin sekaannuksista huolimatta alkoi tanssi. Salokin saatiin ongittua puskasta jaloilleen. Silmät sirrillään Vanhala hymyili ja pyöritti sormellaan levyä kun nuotion edustalla miehet tanssivat. Kierros kierrokselta kilju väheni ja Mannerheim oli yhä maljaansa vailla, vaikka sitä oli monasti lupailtu, ja lopulta kun Salo oli taas rähmällään mustikoissa Vanhala koki tilaisuudekseen lakata pyörittämisen. Suunsa leveässä hymyssä, joka sopi hänen poikamaisille kasvoilleen, hän alkoi kurlaavalla äänellä laulamaan: "Köyhä Suomen kansa, katkoo kahleitansa, kärsimysten malja jo kukkuroillaan on. Raaka sortovaltaa vastaan nostaa maasta armeijasta jalon kansan parhaat voimat taistelohon..."

"Kapinalauluihan sie hitto laulat.." Ehti Rokka sanoa ennen kuin Koskela, joka oli kohottanut katseensa ensimmäistä kertaa tulesta, heilautti kättään ja sitten killitti Rokkaa: "Anna miehen laulaa!"

Hetken oli hiljaista, kun Vanhala vilkuili hämillään Rokan ja Koskelan välillä. Hänen kasvonsa punoittivat osakseen kiljusta, osakseen siitä kiusallisuudesta, kun hän taisteli sisäistä taistoa siitä, kannattiko hänen jatkaa. Sitten hän ihmeekseen näki Koskelan tavallisesti hyvin tyynien kasvojen sulavan hetkelliseen hymyyn. Se hymy oli parempi pyyntö kuin mitä Vanhala oli koskaan osannut odottaa, ja siksi hän veti keuhkonsa taas pulloilleen ilmaa ja alkoi laulaa.

Koskela seurasi merkkiä kädellä tahtia lyöden. Myös hänen jalkansa rummutti hiljalleen mätästä sointuen hänen vaimeaan hyräilyynsä, joka hänen luonteelleen sopien ei koskaan poistunut sävyisästä laadusta. Monet yhtyivät römeään laulantaan. Ainoastaan Koskela vaitonaisena jatkoi hyräilyä. Sitä huolellisemmin hän keskittyikin muiden laulantaan ja muut mielihyvin antoivat täydeltä laidalta. Jokin lauluissa oli sytyttänyt kiivaan palon hiljaisen luutnantin silmiin, kun hän pyysi uutta laulua ja niin pian hirveä sekametelisoppakuoro ryhtyi loilottamaan uutta renkutusta.

"Nyt mää sen poja muistan! Maljahan täs nostaa piti. Täs hänen arvostetulle rohkeu'elleen, marskalkka Mars..marksklakka..maksalakka..Mars.." Hietanen kurtisti kulmiaan, kun sanat eivät tulleet ulos helpolla. Ympäriltä tuli nauruntyrskähdyksiä.

"Yritä sie vaa kovast, kyl se kohta sielt tulee." Rokka virnuili ja taputti Hietasta hartialle.

"Hänen kunnianarvoisa ylipäällikkönsä Mannerheim!" Julisti lopulta joku pelastaen Hietasen tältä vaivalta.

"Vieläk työ pojat muistatte silleen kun Veerukka tanssahteli. Katshaa sie Hietane.." Rokka nousi ja pyörähti tulen vieressä ketterästi.

"Kui mää vois unohtaa! Mää muistan kaikenmoisi asioi, kattokee nyt!" Hietanen hyppäsi pystyyn, pari kertaa piruetteja tehden, kunnes lähti hoippuroimaan kohti tulta ja Rokka sai vetäistä hänet sivuun. Kaikkea sitä kohellusta Määttä seurasi vierestä kulmansa kurtussa ja välillä viereistä kiveä mittaillen.

"Vaan nouseekohan tuo."

"Ei se mihinkää. Turhaa kokeilla." Ja ennen kuin oli tämä vastahankaan olija edes loppuun päässyt, oli Määttä jo noussut ja kiveä ruvennut kiertämään. Pian kiersi hän kätensä sen ympäriltä ja kivi nousi kuin nousikin ennen kuin tömähti hallitusti takaisin. Määttä hieraisi käsiään ja katsahti kopeana Saloa, joka tuijotti häntä kiinteästi. "Vaan tulinpa sanoneeksi että kyllä se nousee."

"Mites sie siel pärjäilet?" Rokka kysäisi Hietaselta istahtaessaan takaisin alas. Alikersantti makoili yhä naamallaan marjapensaassa, vaikkakin oli taittanut kädet päänsä alle joksikin tyynyntapaiseksi.

"Mää vähä henkitaukoo pidän." Hietanen mumisi, ja Rokka nyökäytti päätään ymmärtäväisenä ja kohensi tulta. Silloin Koskela, joka oli pitkän aikaa ollut taas hiljaa, nousi ylös. Hieman horjahtaen Ville tarttui viereiseen kuusen ja astui ristiin, mutta pysyi kuitenkin pystyssä.

"Mihi sie oot matkal?" Rokka huomasi kysyä, kun Koskela horjahteli päättäväisenoloisena kauemmas leirinuotiosta aina kohti komentopaikkaa.

"Jerusalemiin." Koskela mörähti ja nojasi vasten mäntyä hetkisen. Aina välillä hyräillen Vanhala pyöritti laiskasti jotain särisevää levyä.

"Tuskinpa sieltä kapinalaului löytyy, khihi."  

"Ylen Sankia Priha virkkoo totta. Tänne vaa painamaa puuta meiän kanssa, kyl tääl lustia on nytkin vaikka Hietanen ja Salo menetettyi tapauksia onki."

Koskela hetken napitti heitä vaiti, sitten hän hengitti syvään ja suoristautui tavalla, joka oli kuin käskynä hänen omille jäsenilleen 'nyt mennään'. Niin Ville Vaitelias lähti kompastelemaan kohti komentokorsua silmissään jäykkä ja kova tuijotus, ja Vanhala pyöritteli levyjään ja Rokka taputteli Hietasta, joka aina välillä muisti örähdellä osoitukseksi hengenveljeydestään hauskanpidossa.

***

Kesäilta oli alkanut viiletä ja sinertää, ja nuotio telttojen luona alkanut jo vaimentua. Muut, Vanhalaa ja Rokkaa lukuun ottamatta, olivat joko tulleet talutetuiksi tai ryömineet itse telttaan, paitsi Määttä joka oli päättänyt käydä yöpuulle omasta tahdostaan. Rokka jutteli aikansa kuluksi Vanhalalle, joka haukotellen yhä levyä pyöritteli suuntaan ja sitten toiseen ja välillä nauraa kihersi, kun Rokan jutut häntä kovasti miellyttivät. Sitten he huomasivat kummallisen kulkueen tekevän matkaa lähemmäs lepikon läpi.

"Mut mikä hitto tuol o? Mitä hyö raahat? Onk hyö menneet tappaan Koskelan?" Rokka alkoi jo ärhennellä kaukaa. "Mikä siun on? Onk hyö lyöneet sinua?"

"Terve vain vanha yksittäistaistelija. Kukas tässä lyöny on?" Koskela tiedusteli, kun hänet laskettiin maahan ja riisuttiin vöistä, joilla hänet oli korsulla taltutettu. Rokka katsahti suoraan Kariluotoon.

"Koettakaa saada hänet lepäämään. Hän riehaantui ja meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sitoa hänet." Kariluoto väisti Rokan katsetta ja katsoi merkitsevästi maassa kiemurtelevaa luutnanttia, joka mumisi ja örisi sitä sun tätä. "Lepäämään." Kariluoto toisti. Rokka kumartui ja alkoi nostaa Koskelaa jaloilleen.

"En minä tahdo levätä!"

"Ville! Sinun täytyy!" Kariluoto sanoi äänensä hieman kimakaksi muuttuen. Hän yritti vedota siihen heidän väliseen luottamukseensa, joka oli syntynyt. "Ville.."

"Lepään sit..sitten huomenna. Ensin laapuskat tallista seiniäääÄä..." Silloin Vanhala saapui paikalle myös ja Rokan avittamana nosti Koskelan ylös. Koskela taipui Vanhalan yli miltei kaksinkerroin, kun tämä yritti auttaa luutnanttia telttaan. Askel askeleelta se kuitenkin onnistui ja pian Koskela saatiin petinsä edustalle teltan katveeseen. Siinä kohtaa Vanhala pysähtyi ja alkoi sovittelemaan pitkää luutnanttia paikoilleen, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty.

"Varjossa honkien on siellä...-," Vanhala hyräili ja Koskela sai kuin uutta puhtia ja suoristui kuin vieteriukko heittäen kätensä sotamiehen harteille ja nojaten tätä kohti. "Kanttiinii.." Hymisi Koskela ja virnuili niin puhdasta virnettä, mitä vain oikeasti luuhun asti väsynyt henkilö voi hymyillä. Teltan hämäryydessä luutnantti tihrusti Vanhalaa huojuen ja vaappuen. Sitten hän yhtäkkiä hiljeni. Ympäriltä kuului vain nukkuvien kuorsaus, joka sihisi ja korisi, mutta ei pystynyt täyttämään koko tilaa. Vanhala näki Koskelan tuijottavan hänen ohitseen tyhjiin varjoihin, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet olevan luutnantille tyhjiä. Vanhala hymyili epävarmaa hymyä.

"Veljet men.." Koskela totesi. Hymy kuihtui hitaasti pois Vanhalan kasvoilta. "Lumess..molemmat."

Vanhala katsoi ylöspäin huojahtelevaa luutnanttia. Sitten hänen mieleensä nousi Kariluodon antama käsky.

"Käypäs siihen." Samalla hän ohjasi miehen lähemmäs petiä, jolloin tämä puoliksi tömähti siihen. Koskelan siniset silmät näyttivät miltei mustilta siinä valossa, kun ne tuijottivat kiinteästi ja tuntuivat katseellaan porautuvan syvälle Vanhalan sisälle.

"En tahdo.."

"Siinä on hyvä. Hyvä suomalaisen upseerinkin koipensa oikaista." Vanhala tavoitteli samaa hyväntuulista säveltä, mutta huomasi jäävänsä hyvin kauas luonnollisesta. Hän virnisteli häilyvää virnettä, joka kävi poskilla. Ei se silti noussut silmiin asti. "Hyvä teil-..si--" Vanhala takelteli nyt puhuttelunkin kanssa, mutta sitten tunsi Koskelan puristavan hänen hartiaansa kevyesti ja näki tämän hymyilevän hieman hölmöä hymyä.

"Sinä.." Koskela sanoi laahaavalla nuotilla.

"Niin?"

"Sinä olet hyvä mies." Koskela totesi, ja Vanhala jähmettyi. Koskela ei ollut innokas kehumaan ketään. Siksi tuntui jopa ryöstöltä hyväksyä tällainen kehu, kun toinen oli vielä kerran tällaisessa tilassakin. Hän alkoi hihittämään hermostuneenoloisena, mutta Koskela nyökytti päätään sangen päättäväisenä kehunsa oikeutuksesta.

"Tules tänne." Ja niin Koskela veti hänet likelle ja moiskautti suukon hänen poskelleen. Suukko oli pikainen ja se puhkesi siihen, kun Koskela virnisti vielä väsyneenä ja sitten tömähti selälleen petilleen.

Yksinään Vanhala seisoi hämärässä ja ynnäsi mielessään, mitä juuri oli tapahtunut. Hän räpytteli silmiään pariin otteeseen, sitten hieraisi poskeaan ja peitteli uuvahtaneen luutnantin peitolla hymyillen jo uudestaan.

"Vai että hyvä mies, khihi. Sepä minä. Suomen urhea korpisoturi ehtii kansansa suojelun lomassa peitellä upseerinkin." Hiljaa hän hykersi ja sujahti ulos teltasta hyräillen jo uudestaan Punakaartin marssia keveällä mielin.

[inhalingwords]

Here’s my @langblrsecretsanta post for my giftee @noerttiprinsessa! It’s a selection of random funny/cute/interesting words and phrases in Finnish that I hope will prove useful :)

🎉🎉Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!🎉🎉

ökkömönkiäinen // a creepy-crawly, an (unindentified) bug/insect

Hyi hitto, sun hiuksissas kiipee joku ökkömönkiäinen! (colloq.) // Ew yuck, there’s some creepy-crawly climbing in your hair!

yökyöpeli // a night ghost/wight/spook, a person who stays up late, a night owl

Minun pikkusiskoni on oikea yökyöpeli: hän ei mene koskaan nukkumaan ennen aamukahta, ja hän valvoo usein koko yön katsoen Netflix-sarjoja putkeen. // My little sister is a real night owl: she never goes to sleep before two in the morning, and she often stays up all night binge-watching Netflix series.

unikeko // a dormouse; a sleepyhead (lit. “a sleep-heap, a sleep-mound”)

Unikeko on pieni nisäkäs. // A dormouse is a small mammal. No niin, unikeko, nouses nyt sieltä sängyn pohjalta! (colloq.) // Alright, sleepyhead, get up from the bed already!

pullahiiri // a “pulla”-mouse, someone who really likes “pullas” (= Finnish sweet rolls/buns) and other sweet pastries/cakes/etc., so someone who has an insatiable sweet tooth

Pakko myöntää, että olen aikamoinen pullahiiri. // Gotta admit, I have quite a sweet tooth.

nöpönenä // a small, cute nose (a button nose?)

This is often used as a term of endearment (for partners, children, babies, animals...) just as much as it’s used to describe an actual nose that happens to be small and cute.

Nallella oli suuret, ruskeat silmät ja pieni nöpönenä. // The teddy bear had huge, brown eyes and a small, cute nose. mun pikku nöpönenä (colloq.) // my little button nose (as an endearment)

höpönassu // nonsense-face, funny face

Another cute term of endearment (for partners, children, babies, animals...).

Mitäs mun pikku höpönassulle tänään oikein kuuluu? (colloq.) // How’s my little cutie today?

limanuljaska // a slimy spike-cap; a slimeball, a slimy, unpleasant person (often someone who is handsy and gross)

Limanuljaska on eräs sienilaji. // The slimy spike-cap is a type of mushroom. Ethän sinä sellaista limanuljaskaa voi alkaa tapailemaan?! // Surely you can’t start dating such a slimeball as him?!

kermaperse // a cream ass, a snob, a person who has been spoiled rotten and expects to get whatever they want, often rich, materialistic and/or disdainful

uusavuton // a new(ly)-inept, a new(ly)-helpless, a person (usually of the younger generations) who is incapable of taking care of basic household chores and other things related to everyday life

Uusavuton nuori on täysin hukassa kodinhoidon suhteen. // A “newly-helpless” teenager/young adult is absolutely lost with housekeeping.

härpäke // a gizmo, an (unidentified) device/gadget (colloq.) hilavitkutin // a thingamajig, an (unidentified) device/gadget (colloq.)

kotikoti, kotikoto // a home-home (your childhood home and/or the house where your parent/s live/s)  (colloq.)

Käydään kotikodon kautta, mun täytyy viedä äidille yks juttu. (colloq.) // Let’s stop at home-home on our way, I need to take something to Mum.

porukat // one’s folks/family/parents (literally, “groups, gangs, crowds”)

Me vietetään joulu yhdessä porukoitten kanssa. (colloq.) // We’re spending Christmas together with my/our folks.

maalaisjärki // rural sense, country sense, common sense

Kyllä maalaisjärjenkin jo pitäisi sanoa, ettei humalassa hypätä rattiin. // Even common sense should tell you that you don’t jump behind the wheel when you’re drunk. (= that you don’t drive while drunk)

tuuri, tsäkä // fortune, (good) luck

käydä tuuri/tsäkä // to get lucky, to have something good/lucky happen to you käydä huono tuuri/tsäkä // to have a bad luck, to have something bad/unfortunate happen to you olla tuuria/tsäkää // to have (good) luck olla huono tuuri/tsäkä // to have bad luck

olla (ihan) hiilenä // to be (all/totally) as charcoal (colloq./slang), to be angry, to be furious 

menettää hermo(t) // to lose one’s nerve(s), to lose one’s temper, to become angry, to get frustrated pimahtaa // to blow up, to flip; to get broken

Käskin Kaitsun painua vittuun ja hän pimahti täysin. // I told Kaitsu to fuck off and he totally flipped. Tietokone tais pimahtaa. (colloq.) // The computer seems to have crashed/died.

olla täpinöissään // to be aflutter, to be excited, to be giddy with anticipation olla tohkeissaan // to be beside oneself with anticipation, excitement, and/or nervousness

revetä (nauruun) // to tear, to rip, to rupture (into laughter), to break out laughing hajota // to break, to fall apart, to break out laughing, to totally lose it in a laughing fit (colloq./slang)

vinkeä // unusual (in a positive sense), goofy, jovial, particular

kimurantti // difficult, complicated monimutkainen // “with many turns/curves/bends”, difficult, complicated

härö // weird, odd; slightly dirty/obscene; also, a Finnish surname

Nämä esimerkkilauseet ovat aika häröjä, mutta ihan sama. // These example sentences are quite odd but whatever. No tää kaula-aukko on vähän härö, mut ei täs paidas muuta vikaa oo. (colloq.) // Well, the neckline is a bit obscene but there’s no other problem with/flaw in this shirt. Klaus Härö on suomalainen elokuvaohjaaja. // Klaus Härö is a Finnish film director.

pöhöttynyt // puffy, bloated (especially in the face, in the morning after a late night/partying/etc.)

nippanappa / nippa nappa // just, barely (colloq.) nipin napin // just, barely (colloq.) niukin naukin // just, barely (colloq.)

kipin kapin // quickly

vuodelta/vuosilta nakki (ja papu) // from the year/years of wiener/sausage (and bean), old and dated (colloq.) aataminaikainen // from Adam’s age, (really) old, ancient (colloq.)

olla kaiken pahan alku ja juuri // to be all evil’s beginning and root, to be the root of all evil

ei liikauta evääkään // to not move even one fin, to not do anything (often used when criticizing someone else for being lazy and/or incompetent) ei jaksa evääkään liikauttaa // can’t make the effort to move even one fin, to not have the strength to move even one fin (often used when talking of oneself being tired or lazy)

Minä joudun tekemään kaikki kotihommat, Jalmari ei liikauta evääkään. // I have to do all the housework, Jalmari doesn’t move even one fin. Olin eilen illalla niin naatti, etten jaksanu liikauttaa evääkään sen esseen eteen. // I was so tired last night that I couldn’t move even one fin for that essay.

hippulat vinkuen // with “hippulas” squeaking, in a hurry (colloq.) (humoristic/cliche)

The word “hippula” has many interpretations: decorations or other objects on a sleigh or carriage, testicles, shoe strings made of leather, slippers.

koko konkkaronkka // the whole group/gang/crowd

This expression is a loan from the Swedish “hela konkarongen”.

tenkkapoo // a problem, a dilemma, a Situation™

Another loan from Swedish, where “tänka på” means “to think about”.

tilpehööri // assorted goods, (unidentified) stuff, things, paraphernalia, bits and bobs (from the Swedish “tillbehör”)

tuhista // to snuffle, to sniffle, to puff

köllöttää, köllötellä, kölliä // to lie down relaxing and taking it easy pötkötellä, pötköttää // to be lying down, to rest (’pötkö’ = stick, bar)

killittää // to stare intensely (often used of kids/babies)

fiksu ja filmaattinen // smart and cinematic, smart and presentable/good-looking

This is one of those cliched stock phrases, like in English you have stuff like “tall, dark and handsome” and “young, wild and free”.

Aivan varmasti pääset mukaan, sinähän olet niin fiksu ja filmaattinen! // Of course you’ll get in/will be included/get to go along, you’re so smart and cinematic!

Älä itke ruma lapsi, ota rusina. // Don’t cry, ugly child; have a raisin.

This is a saying, of origins unknown(?), that you can say to anyone who’s disappointed/upset/frustrated/etc. It’s used in a joking manner. There are also multiple other versions of this saying, including:

Älä itke ruma lapsi, huomenna ostetaan naamari. // Don’t cry, ugly child; tomorrow we’ll buy a mask (for you). Älä itke ruma lapsi. Maailma muuttuu paremmaksi. Ehkä muuttuu, ehkä ei, olet ruma anyway. // Don’t cry, ugly child. The world will change for better. Maybe it will, maybe it won’t, you’ll stay ugly anyway.

Kyynel. / No voi kyynel(!) // A tear(drop). / Oh, well, a tear(drop)(!)

Arguably the best sarcastic comeback to anyone complaining excessively and/or about an insignificant matter or being overdramatic. Often accompanied by an eye-roll. (For maximum level sarcasm, you can drag the tip of your index finger down one cheek in imitation of the path of a teardrop as you’re saying this.)

(ihan) aikuisten oikeasti // (totally) adults’ really, (totally) for real, seriously

mennä päin puuta/mäntyä/honkia/pöpelikköä/prinkkalaa/persettä/vittua // to go against a tree/a pine-tree/pine-trees/a thicket/the Brinkkala Mansion/an ass/a cunt, to go wrong, to fail, to fuck up

Minulla oli eilen syyslukukauden viimeinen ja tärkein tentti, ja se meni tietenkin ihan päin persettä. // Yesterday, I had the last and most important exam of the autumn term and I completely effed it up of course.

painua pehkuihin // to press oneself/sink into the straws, to hit the hay, to hit the sack, to go to sleep

Kello on jo yli yksitoista, minä painun pehkuihin! // It’s already past 11 o’clock, I’m going to sleep!

antaa kenkää (jollekulle) // to give shoe (to sb), to fire sb

Kappas keppanaa! // Well, (would you) look at that! (slightly cliche/humoristic tone)

A: Ai kato perhana, tossa alhaalla se nimi lukikin! // A: Oh damn, look, it says the name right down there! B: No kappas keppanaa! // B: Well, would you look at that!

Ei siinä kauan nokka/nenä tuhissut. // A beak/nose didn’t snuffle long at it/doing it. It didn’t take long.

Ei siinä kauaa nokka tuhissu ku me vietiin ne pahvilaatikot sinne ulos ja saatin koko homma pakettiin. (colloq.) // It didn’t take long when we took those cardboard boxes outside there and wrapped it all up (= ended the whole thing with that).

pitää mölyt mahassaan // to keep the noises/clamours inside one’s stomach, to stay silent and swallow one’s anger, to not criticise/call names/complain

Itse kukin voisi oppia pitämään mölyt mahassaan! // Each could learn to swallow their anger and stay silent!

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. //Good Thomas brings Christmas, bad Canute/Knut takes it away. 

This saying refers to Thomas the Apostle and Saint Canute, King of Denmark.

In Finland, December 21 (the Feast of St. Thomas) has popularly been considered to be the day when Christmastime begins. January 13 (St. Knut’s Day) on the other hand is considered to be the day when Christmastime ends (historically, Jan 13 was the day that marked the end of Christmas Peace according to Nordic legislation).

Jaakko heittää kylmän kiven veteen. // James throws a cold stone into the water.

This phrase/concept makes reference to James the Greater, one of the twelve Apostles of Jesus.

The metaphorical throwing of the stone happens on July 25 (the feast day of St. James), which is considered to be the day when the weather starts cooling and the swimming season begins to draw to a close.

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. // The Eurasian skylark, a month till summer; the chaffinch, half a month; the white wagtail, a little bit; the swallow, not a single day.

This old saying/rhyme references various birds commonly seen in Finland and supposes that when you first see each of these birds, you can guess how long it will be until summer comes.

[b-galleria]

Taiteilijahaastattelu: Fanny Varjo

Fanny Varjo on Turussa asuva taiteilija, joka opiskelee tällä hetkellä Turun AMK:n Taideakatemiassa. Varjon näyttely Kuriositeettikabinetti tullaan näkemään B-galleriassa lokakuussa. Taiteilijaa haastatteli Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B:n puheenjohtaja Sampo Sirkka.

S: Mitä korona-aikaasi kuuluu, miten poikkeusajat ovat vaikuttaneet taiteellisessa mielessä? Oletko pystynyt jatkamaan taiteellista työskentelyäsi?

F: Tänä erikoisena aikana taiteellinen työskentely on tuntunut oikein hyvältä. Eristäytyminen on oikeastaan pitänyt kiinni työskentelyssä ja on siten myös rytmittänyt arkea. Olen ollut tyytyväinen siihen, että on voinut pysähtyä, olla ja ajatella. Tilanteeseen on pitänyt sopeutua, mutta olen onnistunut kehittämään kaikenlaista hommaa itselleni. Siirryttyäni työskentelemään tänne kotiin, olohuoneen nurkkaan koulun verstaan sulkeuduttua, on ollut pidettävä taukoa puiden nakkelusta ja keskittyä siistimmän työskentelyn mahdollistaviin materiaaleihin, kuten tekstiiliin ja hiuksiin.

S: Mitä on viimeksi ollut työn alla?

F: Korona-ajan alussa sain yllättäen näyttelyajan Galleria Jänikseen, jonka tuotin nopealla aikataululla kotoa löytyvistä materiaaleista, tekstiilistä ja lasihelmistä. Se oli mielenkiintoinen projekti. Juuri tällä hetkellä työstän B-galleriaan tulevaa Kuriositeettikabinettia. Työskentelyltään se on puuveistosten eteenpäin viemistä, maalailua, lakkaamista, erilaisen karvan, hiusten harjailua ja liimailua osaksi veistoksia. Hyvät ilmat ovat mahdollistaneet työhuoneen viemisen ulos aina hetkellisesti, milloin minnekin, jonka ansiosta olen päässyt normaaliinkin tapaan työstämään puuta, sahaamaan ja hiomaan erilaisia muotoja. Beehen esille tulevassa kokonaisuudessa kiinnostuksena on ollut tuoda luonnonkappaleista esille jotain inhimillistä.

S: Mistä olet eniten kiinnostunut aloittaessasi uuden teoksen tai teossarjan?

F: Teokset syntyvät eri tavoin, mutta sanotaanko että useimmiten lähtökohtana ovat materiaalit. Tarvitsen ympärilleni erilaisia materiaaleja, joita lopulta alan yhdistelemään osaksi toisiaan ja työstämään siten eteenpäin. Niiden yhdisteleminen sitten näyttävät mitä tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään. Materiaalin suhteen olen metsästäjä-keräilijä, joten on tullut hamstrattua ja tarkoituksellisesti haalittua aika paljon kaiken näköistä. Tällä hetkellä varastoni sisältävät muun muassa hiuksia, villaa, jouhia, kaarnaa, kangasta, maaleja, lankaa ja erilaisia litkuja, kuten lakkaa ja lateksia, joita sitten yhdistelen osaksi puuveistoksia.

Teoksen syntyprosessiin vaikuttavat erilaiset ideat, jotka rakentuvat materiaalien ja mielikuvituksen yhdistelminä. Toisinaan lähtökohtana on tahto käsitellä jotakin aihetta, tai selkeä visio lopputuloksesta, jolloin materiaali on keino saattaa idea konkretiaan. Inspiraatiota saan maailmasta ympäriltäni. Innoittajana tekemiseen toimii äärettömän monet asiat, usein visuaaliset ärsykkeet. Kuitenkin tiedostan käsitteleväni paljon tiettyjä samoja teemoja, joten varmasti tämä osaltaan ohjailee myös materiaalien haalimista ja valintaa.

S: Mitä kysymyksiä esität teoksissasi/teoksillasi?

F: Tällä hetkellä käsittelen sellaisia kysymyksiä kuten mikä on ihmisen suhde luontoon ja muihin eläimiin, sekä hallintaan, siihen onko ihmisellä ainainen pyrkimys hallita kaikkia ja toisaalta hallitsemmeko sitten kuitenkaan oikeastaan yhtään mitään. Kuriositeettikabinetti esittelee toisen luonnon, toisen todellisuuden, joka eroaa omastamme, mutta jossa on myös jotain samaa. Kuriositeetti kabinetti juontaa juurensa 1500-1600 -luvuilla syntyneeseen ilmiöön, jossa kerättiin kokoelmiin erikoisia ja epätavallisia esineitä tai eksoottisia luontonäytteitä.

Toivoisin että ihmisen kompleksista luontosuhdetta (kokonaisuutena tarkoittaen myös ihmisen suhdetta itseensä) voitaisiin lähestyä myös huumorin kautta. Työn on tarkoitus myös viihdyttää. Näyttelyn työstäminen on ollut minulle todella hauskaa. Toivon että se tuottaisi iloa myös muille, sekä niitä moninaisia tunteita, joita teokset ikinä herättävätkään: ehkä jopa inhoa ja ällötystä. Toivon myös katselijoiden reflektoivan siihen mitä he tuntevat ja miksi. Ehkä teokset herättävät kysymään, mikä näissä olioissa muistuttaa itsestä, mikä on puolestaan vierasta.

S: Olet viime aikoina tehnyt teoksia kuvitteellisesta kasviheimosta, joka on ottanut ihmismäisiä piirteitä selviytyäkseen paremmin maapallolla. Kasviheimon toiminnan sijasta, eikö mieluummin ihmisen kannattaisi alkaa matkimaan muita elämänmuotoja, kuten vaikka torakoita tai karhukaisia, joiden voisi olettaa biologisten ominaisuuksiensa puolesta selviävän paremmin elämänpiiriämme uhkaavista katastrofeista?

F: Ihmisessä ja karhukaisessa voisi olla kieltämättä aika kuolematon yhtälö. Ihminen haluaa tunnetusti olla ikuinen. Ilman muuta tieteen pitäisi syväjäädytettyjen ihmisten eloon herättämisen sijaan keskittää huomio sen tutkimiseen, kuinka saadaan ihmiselle karhukaisen kaiken kestävä ruumis.

S: Tiede, jos olet kuulolla niin otahan koppi tästä ideasta, tuen tätä aivan sataprosenttisesti.

F: Taidan ajatella ihmisellä olevan jo aika hyvä boogie, että sen toiminta on suurin uhka itselleen ja monelle muulle lajille. Siksi halusin keskittyä niihin muihin lajeihin. Antaa ääni kenties niiden epätoivolle? Sitä kuvastaa kuviteltujen kasviheimojen kohdalla ominaisuuksien kehittyminen ja niiden supervauhtia mutatoituminen, jotta ne pärjäisivät ihmisen rinnalla.

S: Ajatellessani niitä teoksiasi joista löydän viitteitä ihmisen ruumiillisuuteen, niin väistämättä alan pohtimaan vierauden kohtaamista. Samalla en ole ihan varma mitä se vieras on. Mitä ajattelet vierauden kohtaamisesta: mistä negatiivinen tai jännittynyt tunne tulee?

F: Se onkin kiinnostavaa! Kysymykset kehollisuudesta ja vieraudesta toistuvat teoksissani. Tarve pohtia tätä kysymystä syntyy ehkä siitä, että uskon näkeväni ympärillä ilmentymiä tästä itsestä vieraantumisesta. Jännittynyt tunne tulee ehkäpä siitä, kun jokin läheinen voi samalla olla niin vierasta. Esimerkiksi tällainen negatiivinen jännitys voi syntyä, kun näkee jotain omaan kehoon kuuluvaa, jossain muualla, jossain oudossa muodossa, väärässä paikassa. Tämä voi vaikuttaa jopa uhkaavalta. Uhkaavuus siinä on kiinnostavaa. Teosteni tarkoitus on myös osaltaan etsiä vastauksia siihen kysymykseen mistä se vieraantuneisuus syntyy. Miksi meille niin läheiset asiat kuten kehon eri osat voivat herättää kammotuksen ja inhon tunteita.

Esimerkiksi hiukset jossain muualla kuin ihmispäässä voidaan kokea etovana, jopa kauhua herättävinä. Hiuksia ei haluta löytää, varsinkaan toisen hiuksia, ruoasta tai hotellihuoneen lattialta. Se on merkki jonkun tuntemattoman läsnäolosta. Kirjallista opinnäytetyötäni tässä kirjoittaessa olen perehtynyt hiusten kulttuurihistoriaan. Hiukset ovat ihmiselle mielettömän tärkeä ja kulttuurisesti värittynyt kehon osa. Se ristiriita tärkeyden ja vierauden välillä kiinnostaa. Päässä hiuksista pidetään hyvää huolta, niitä muokataan, niillä viestitään. Hiuskaupassa kysyntä ylittää tarjonnan, joten muiden ihmisten hiuksia ollaan kuitenkin valmiita laittamaan omaan päähän.

Fanny Varjo (s.1995) on Turun Taideakatemiassa neljännelle vuosikurssille siirtyvä kuvataideopiskelija, jota kiinnostaa kolmiulotteinen työskentely. Usein materiaalit johdattelevat työskentelyä. Temaattisesti työt liikkuvat usein sellaisten asioiden ympärillä kuten kehollisuus, ihminen psykofyysisenä kokonaisuutena, ja sen suhde ympäröivään ja itseensä. Häntä kiinnostaa esim. miten havaitsemme ympäristöämme ja miten näemme itsemme osana sitä.

Kotisivut: https://fannyvarjo.wordpress.com/

Instagram: @varjovarjonen

————

Kuvat: Fanny Varjo

Kuvaluettelo:

1. Ompelunurkkaus

2. Puuveistoksen hiomista

3. Karvan liimaamista osaksi teosta

4. Yksityiskohta Waiting Room teoksesta

5. Yksityiskohta keskeneräisestä hiusten kiinnitys projektista

[erilainennuori]

hyppää harri

kaikki mukaan keskisormi ylös

niin hyvää puuta

luulin että tällainen sekoilu on jo lopetettu

Rupesin miettimään meemejä jotka on vaan Suomessa, lisätkää listaan ja mietin mitä tällä tiedolla teen:

- muutama risu usko jo

- lepakoita vintillä

- jonnet ei muista

- muna pilluun ah ah

- lisää rasvaa

- meidän mepit (kelkösoos / Seppo papunen etc)

- lokki: lue s-etukortti - jos sinulla ei ole s-etukorttia - paina ei s-etukorttia näppäintä

- kahen kilon siika

- ovi auki tai tapahtuu hirveitä

- oona

- Seppo on bi

- melkonen sonni

- hieno [x] hermanni

- lannistumaton

- Thaimaan pääkaupunki (Bangkok, bangtits, bangpusi, bangdik)

- tonnin seteli

- spurdo

[kodittomatsammakot]

82

82. favorite ice cream flavor? - Ben&Jerryn One Love on NIIN HYVÄÄ PUUTA siis jumankekka rakastan sitä. Banaanijätskit muutenkin on tosi jees.

[muffintrapnano2010]

3.0 Alician voimat

Samalla kun Mindy vietti aikaansa Vuotavassa Noidankattilassa, alkoi Alician lukukausi ylä-asteen kuudennella luokalla. Alicia käveli kouluun kauniin aamun keskellä ja oli tarkoituksella ajoissa ehtiäkseen nähdä ystäviään. Koulun piha oli pieni, mutta mukava. Siellä oli kaksi isoa puuta sekä penkkejä niiden alla sekä seinustoilla. Itse koulurakennus oli vanha ja valkoinen. Alician mielestä se oli juuri sellainen kuin koulun kuuluikin olla. Pihalle alkoi kerääntyä muita ihmisiä sekä Alician ystäviä. "Hei Laura!" Alicia hihkaisi ruskeatukkaiselle ystävälleen, joka tapansa mukaan kiiruhti kouluun aamiainen vielä puoliksi suussaan. "Fumenha!" Laura sanoi paahtoleipineen ja laittoi samalla tukkaansa istuutuen Alician viereen penkille. "Aaah, ihanaa asua lähellä koulua" hän sanoi saatuaan leivän suustaan. "Miten lomasi meni?" "Odotellessa" Alicia sanoi virnistäen. "Kouluako? Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt ystävälleni?!" Laura nauroi. "Odotin että pääsisin taas viettämään aikaa sinun ja muiden kanssa. Vanhemmat ja sukulaiset ovat ihan kivoja mutta heitä kestää vain kesän ajan." "Olisit tullut käymään useammin." "Sinähän olit ranskassa!" "Niinpäs olinkin. Toin sinulle tuliaisia, voit tulla koulun jälkeen meille. Missä muuten Mindy on?" Alicia avasi suunsa mutta ei saanut vastattua mitään heti. "Hän umm- hän pääsi toiseen kouluun." "Täh, miksi hän vaihtaa koulua kesken kaiken?" "Oikeastaan minä sain sen paikan, mutta en halunnut mennä. Mutta Mindy oli aivan innoissaan ja saimme sovittua että hän menee minun puolestani." "Vauu, ihan tyhjästä vain vai?" "Jotain sellaista, sieltä tuli kirje että joku oli perunut ja koulun sääntöjen mukaan silloin arvottiin uusi tilalle." "Outoa. Mikä se sellainen koulu on." "Nimenomaan outo, siellä opetetaan taikatemppuja ja kaikkea ja se on sisäoppilaitos." "Hyy, mutta jos Mindy kerran halusi sinne niin minkäs sille voi sitten. Katso, tuolta tulee Lisa!" Alicia huokaisi helpotuksesta. Kaikki tuntui toimivan suunnitelman mukaan. Hän kohotti katseensa ja näki portilla sen ihmisen jonka takia oli ryhtynyt tähän kaikkeen. "Hei Alicia, tuolla portilla on joku kiinnostava" Laura kuiskasi hänelle kovalla äänellä. "Huomasin." Anthony seisoi portilla kavereidensa kanssa ja elekielestä päätellen he puhuivat jalkapallosta. Anthony selosti jonkin pelaajan väistöliikettä ja hänen ruskea tukkansa näytti suklaalta auringovalossa. Alicia olisi voinut jäädä katselemaan pidempäänkin, ellei olisi joutunut kertomaan Mindystä uudelleen Lisalle. Kun hän katsoi taas portille, oli Anthony jo mennyt sisään. "Eiköhän mennä luokkaan, kohta kello soi kuitenkin." Alicia lähti pihan poikki ja meni muiden mukana tuttuun luokkaan toiseen kerrokseen. Anthonyä ei näkynyt vaan ainoastaan samat tutut kasvot. Mindyn pulpetti oli tyhjä ja Alicia katsoi sitä pitkään. Mindy oli ollut hänen vierustoverinsa toiselta luokalta lähtien ja aina yhtä äänekäs ja energinen. "Hyvää huomenta luokka." Ääni luokan edestä keskeytti Alician mietteet. Opettaja, rouva Hawker, oli tullut sisään nutturoineen ja aloitti tunnin kertoen heille lukujärjestyksestä. Tunnin jälkeen koitti lounas, jonka aikana Alicia otti parhaansa mukaan selvää Anthonyn luokasta. "Hän on minun luokallani" eräs Alician tuttu sanoi. "Meillä taitaa olla teidän kanssanne yhteinen kemiantunti, jos muistan oikein." "Kiitos tiedosta." "Miksi kysyit?" "Muuten vaan." Alicia sanoi ja lähti toiselle tunnille. Päivän aikana hän ei juuri nähnyt Anthonya ja kellon soidessa Laura raahasi hänet kotiinsa näyttämään matkamuistoja. Hän pääsi kotiin vasta myöhään ja meni huoneeseensa. "Rakas päiväkirja. Minulla on ikävä Mindyä. Koulu ei vain tunnu samalta ilman häntä. En nähnyt Anthonya ja minua hermostuttaa puhua hänen kanssaan. Entä jos hän ei pidä minusta ja Mindy on mennyt turhaan sinne outoon paikkaan?" Alicia keskeytti kirjoittamisen ja katsoi ikkunasta ulos. Auringon säteet paistoivat pöydälle ja ikkunalaudalle olevien kasvien lehdille. Alicia pureskeli kynän päätä ja vajosi syvemmälle epäluuloon. "Ei tästä tule mitään, minun täytyy puhua hänelle heti huomenna." Alicia laittoi kirjan laatikkoon ja käänsi selkänsä kasveille, jotka olivat selittämättömästi hiukan nuukahtaneet. Seuraava päivä ei ollut sen parempi ja vasta kahden päivän kuluttua koitti yhteinen kemiantunti Anthonyn luokan kanssa. Alicia odotti kärsivällisesti tunnin loppua, jolloin pestäisiin astiat. Ehkä hän voisi sen aikana auttaa Anthonyä ja jutella tälle jotain. Tunti oli kaksoistunti ja se venyi loputtomiin. Alicia tuijotti kaasulampun liekkiä ja odotti kärsimättömästi tunnin loppua. Kellolla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mikään kiire. Hän katsoi Anthonyyn päin ja näki että tämän ryhmä oli miltei valmis ja oli jo menossa pesemään astioita. Ei vielä! Kiehu nyt pahuksen keitos! Alicia manasi mielessään tuijottaen omaa projektiaan joka pitkästä keittämisestä huolimatta ei ollut vaihtanut väriä. Luokan sivulta kuului astioiden kilinää ja vihaan sekoittui epätoivoa. Nyt hän lähtee ja uusi tunti on vasta ensi viikolla, voi miksi sinä et voi nyt - Kaasupolttimen liekki humahti ja Alicia kirkaisi nykäisten päätään kauemmaksi. Liekki oli kasvanut kolminkertaiseksi ja nuoli yllään olevaa astiaa kaikilta reunoilta. Neste alkoi kuplia ja valua pöydälle. Alician ryhmäläiset perääntyivät nopeasti kauemmas ja opettaja ryntäsi luokan edestä. "Mitä pahusta te teette tytöt! Poltinta ei saa laittaa noin auki!" Opettaja otti metalliset pihdit ja nosti niillä kuplivan lasiastien liekkien keskeltä. Hän laski astian nopeasti toiselle pöydälle jäähtymään ja yritti sitten sammuttaa kaasupolttimen, mutta vetäisi kätensä äkkiä takaisin. "Se on tulikuuma! Tuokaa sammutuspeitto! Äkkiä!" Seurasi kolinaa ja kilinää osan oppilaista rynnätessä ulos. Joku sai tuotua opettajalle sammutuspeiton oven vierestä ja opettaja kääräisi sen lampun ympärille. Paksu savukiehkura tuprahti peiton sisältä ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. "Näiden kanssa pitää aina olla erittäin varovainen" opettaja torui Aliciaa ja tämän ryhmäläisiä vihaisena. "Emme me koskeneet siihen, se vain humahti äkkiä" Alicia selitti vilkuillen muita ja etenkin Anthonya. Kaikki katsoivat häntä ja opettajaa. "Voi olla että siinä oli vikaa, mutta korkeampi lämpötila ei auta tässä reaktiossa yhtään. Ensi kerralla olkaa kärsivällisiä. Teillä on vielä aikaa käyttää toista keitintä." Lopulta Alicia ryhminen pääsi pois vasta kun kello oli jo soinut. Anthony oli kadonnut ja seuraavaksi tiedossa olisi matematiikkaa. Alicia riiputti laukkuaan ja laahusti yläkertaan kuihduttaen samalla tietämättään yhden aulan kasveista. Koulun loputtua Alicia oli pihalla ja näki Anthonyn lähestyvän pihan poikki. Yksin, Alicia ajatteli. Anna hänen olla yksin. Kukaan ei näyttänyt olevan Anthonyn seurassa ja Alicia lähti sydän pamppailen tätä kohti. "Hei Anthony." "Moi" Anthony vastasi ja meinasi kävellä ohi. Alicialla löi hetken tyhjää, mutta hän kääntyi nopeasti ja käveli Anthonyn vierellä. "Sinähän pelaat jalkapalloa?" "Mmmh" Anthony mutisi eikä katsonut Aliciaan. "Aiotko sinä päästä johonkin joukkueeseen?" "Nojaa, en tiedä." He kävelivät vierekkäin koulun porttia kohti. Sano nyt jotain, keksi mitä tahansa! Alicia komensi itseään. "Pidätk�� sinä kemiasta?" "Mitä?" Alicia tunsi näyttävänsä todella tyhmältä seisoessaan siinä. Anthony katsoi häntä alta kulmiensa sen näköisenä kuin hän olisi juuri kysynyt nauttiko Anthony hampaidensa poraamisesta. "Te teitte sen tehtävän tosi nopeasti tunnilla. Ajattelin että ehkä sinua kiinnostaa kemia kun olet hyvä siinä." "Ai se, John teki sen kaiken. Hän on sellainen neropatti. Me vain annoimme hänelle suklaapatukan ja hän teki työt. Mutta nyt minun pitää mennä, minulla on harjoitukset." Enempää sanomatta Anthony lähti ja jätti Alician pihalle. Alicia tunsi musertuvansa ja pala nousi kurkkuun. "Alice?" Lauran ääni kuului hänen takaansa "Mitä?" Alicia kysyi koittaen pitää itkuisuuden poissa äänestään. "Katso tuota puuta." Laura kuulosti hämmästyneeltä ja Alicia kääntyi katsomaan. Toinen pihan puista oli tiputtanut lehtensä, jotka lojuivat maassa ruskeina ja käpristyneinä. "Minä tulin juuri pihalle ja näin miten ne vain tummuivat ja tippuivat sitten alas." Laura selitti tökkien lähimpiä lehtiä kenkänsä kärjellä. "Minä en huomannut, minä puhuin - " Alicia aloitti mutta ei saanut sanottua enempää. "Laura, minä olen idiootti." "Etkä ole, tule, mennään meille. Ehkä tuossa puussa oli vain joku tosi paha tauti." Laura asui tosiaan aivan koulun vieressä kaksikerroksisessa rivitalossa. Hän ja Alicia kiipesivät portaat ylös Alician huoneeseen. Alicia istui huokaisten sängylle. "Saitko puhuttua Anthonylle tänään?" Laura kysyi varovasti. "En. Tai siis sain. Minä rupesin puhumaan kemiasta!" Alicia hautasi kasvonsa käsiinsä ja eli tuskallisesti uudestaan keskustelunsa Anthonyn kanssa. "Mitä hän sanoi?" Laura kysyi. "Hän vaikutti siltä että piti minua ihan outona ja halusi vain lähteä mahdollisimman nopeasti." "No", Laura sanoi hiljaa. "Nyt hän ainakin tietää että olet kiinnostunut hänestä." "Mutta en tiedä yhtään mitä hän ajattelee. Mistä minä voisin puhua hänelle. Jostain järkevästä." He olivat hetken hiljaa ja miettivät. "No tiedätkö hänestä mitään muuta kuin että hän pitää jalkapallosta?" "En oikeastaan. Siis enhän minä ole puhunut hänen kanssaan koskaan aikaisemmin." "Ehkä pitäisi kysyä joltakin hänen kaveriltaan?" Alicia nosti päänsä ja huokaisi kohti kattoa. "Ja kuinka dorkaa se sitten olisi. Sitten ainakin kaikki tietäisivät ennen seuraavaa välituntia." "Ehkä minun pitäisi mennä hänen harjoituksiinsa käymään tai jotakin?" "No siellä hän on varmasti vaan jengikavereidensa kanssa." "Nyt minä tiedän! Ensi kemiantunnilla voisit yrittää päästä samaan ryhmään hänen kanssaan." "Luuletko niin?" "Miksi ei? Minä voin olla juonessa mukana ja kysyä opettajalta että miksi me ollaan aina samoissa ryhmissä." "Oletko varma? Kiitos, mutta koitan puhua hänen kanssaan välitunnilla huomenna." Alicia ja Laura juttelivat muista asioista kunnes Alicia lähti kotiin. Ja nyt vielä läksyt, hän ajatteli voipuneena. Mitenköhän Mindy pärjää siellä Lontoossa? Alicia saapui kotiin. Taivas oli todella kaunis ja tummenevan sininen täynnä pieniä valkoisia pilviä. Ei huvittanut mennä sisään. Alicia olisi paljon mieluummin mennyt istumaan puistoon Mindyn kanssa. "Ei auta", Alicia sanoi itsekseen ja meni sisään. "Hei kulta. Miten koulussa meni?" "Jotenkuten. Onko meillä ruokaa?" "Pian, ehdit juuri tehdä läksyt." Alicia kipusi yläkertaan ja yritti tehdä läksyjä. Anthonyn naama palasi kuitenkin jatkuvasti hänen mieleensä ja hän joutui jatkuvasti lukemaan tehtävän uudestaan tajutakseen mitä oli tarkoitus laskea. "Syömään!" Alicia havahtui äitinsä ääneen ja tuijotti ruutuvihkoa edessään. Hän oli saanut hädintuskin puoli sivua täytetyksi. "Toivotonta." Seuraava päivä valkeni yhtä syksyä enteilevän kauniina kuin einenkin. Alicia käveli kouluun hengittäen kirkasta ilmaa ja yrittäen rauhoittua. "Minulla on runsaasti mahdollisuuksia" hän sanoi itsekseen. Lienee parasta kysyä jotain jalkapallosta, siitä hän varmaan tykkää puhua. Alicia vietti kaikki välitunnit kävellen rauhattomana ympäri käytäviä ja pihaa odottaen tilaisuuttaan. Anthony vilahti välillä ihmisjoukon toisella puolella tai käytävän toisessa päässä tai menossa juuri vessaan. Alicia ei luovuttanut vaan yhytti hänet lopulta ennen viimeistä tuntia portaikossa. "Hei Anthony" "Ai hei." Anthony pysähtyi ja kääntyi katsomaan häntä. "Miten harjoitukset menivät?" "Mitkä harjoitukset? - Joo, ihan hyvin?" "Mikä sinun lempijoukkueesi on?" Alicia kysyi astuen alemmas samalle portaalle. "Brigtonin joukkue tietenkin, mutta tykkään kanssa Unitedista." Anthony katsoi häntä taas sillä epäilevällä katseella. "Minäkin olen kuullut siitä. Katson jalkapalloa aina välillä." "Ai." "Isän kanssa ja silleen." "Okei. Pitää mennä tunnille." Alicia jäi taas seisomaan yksin ja katsomaan pojan perään. Oliko poika vaan typerä vai eikö häntä kiinnostanut puhua. Kello alkoi soida ja Alician piti mennä takaisin yläkertaan. "Onko onnistanut?" Laura kuiskasi Alician istuessa hänen viereensä äidinkielen tunnille. "Yritin, mutta ei onnistunut" Alicia kirjoitti vihkoon, koska opettaja katsoi heitä ankarasti. "Mitä kävi?" Laura kirjoitti takaisin. "Koitin puhua jalkapallosta, mutta hän vain sanoi 'Ai'" "Ehkä et oikein vakuuttanut häntä tiedoillasi." "Mitä siellä kirjoitellaan?" "Muistiinpanoja opettaja" Laura vastasi heleästi. Koulun jälkeen Laura ja Alicia kävelivät Alicialle. "Pitäisikö katsoa jalkapalloa sitten tänään. Jaatko tämän kokemuksen kanssani?" Alicia kysyi. "Yritetään." He kävivät kaupasta ostamassa sipsiä ja istuutuivat Alician olohuoneen sohvalle. "Mitä te aiotte katsoa?" Alician äiti tuli kysymään oviaukosta. "Jalkapalloa äiti, on aika tutustua kansallisurheiluumme." Televisiosta oli juuri alkamassa jokin ottelu ja Alicia ja Laura yrittivät keskittyä. Selostaja puhui valtavan nopeasti huutaen pelaajien nimiä ja yleisö pauhasi ja metelöi. Joku teki maalin ja se näytettiin viisi kertaa uusintana. Laura kumartui hitaasti Aliciaa päin. "Oletko varma että Anthony on kaiken tämän arvoinen." "Tämähän on jännittävää." Ottelu jatkui ja jatkui. Väliajalla kaksi toimittajaa kelasi ensimmäistä puoliaikaa edestakaisin ja keskusteli kaikesta oudoilla sanoilla. "Oletko varma että koulusta ei löytyisi jotakuta mukavampaa?" "Olen, katsotaan nyt tämä loppuun." Ottelun jälkeen Laura lähti ja Alicia yritti jälleen tehdä läksyjä. Se ei sujunut yhtään eilistä paremmin. Seuraavana päivänä satoi kaataen ja koko maailma näytti äkkiä muuttunen harmaan likaiseksi. Alicia otti sateenvarjon ja käveli laiskasti kouluun. "Mikä on päivän suunnitelma?" "Minä aion puhua suoraan" Alicia sanoi laittaessaan tukkaa tyttöjen vessassa. "Jos häntä ei kiinnosta niin sitten ei voi mitään. Jos taas kiinnostaa, niin ehkä tästä vielä tulee jotakin." "Tsemppiä Alice." "Kiitos." Sade kesti koko päivän ja takasi että kaikki pysyivät välitunneilla sisällä. Ei tuottanut vaikeuksia löytää Anthony heti ensimmäisellä välitunnilla istumasta kavereidensa kanssa penkillä ensimmäisessä kerroksessa. Alicia lähestyi heitä sydän hakaten eikä tuntunut kuuulevan mitään. Hän pysähtyi seisomaan joukon eteen hiljaa ja kesti hetken ennenkuin keskutelu vaimeni poikien huomatessa hänet. "Hei. Mitä nyt?" Anthony kysyi häneltä katsoen alta kulmiensa. "Minulla on asiaa." "Mitä?" Anthony ei tehnyt elettäkään noustakseen ja muut pojat virnistelivät. "En minä tässä sano, tule tuonne." Anthony vääntäytyi hitaasti ylös ja tuli Alician kanssa muutaman askeleen päähän. Yksityisyydestä ei ollut juuri toivoa ja Anthonyn kaveri kurkottelivat kaulojaan nähdäkseen heidät. "Mitä nyt?" "Minäenoikeastipidäjalkapallostakovinpaljonmuttahalu- aisitkoollakanssani?" "Mitäh?" Alicia sulki silmänsä ja veti henkeä hidastaakseen puhettaan. "Kiinnostaisiko sinua seurustella?" Anthony tuijotti häntä suu auki ja hänen kulmakarvansa nousivat kuin häneltä oltaisiin kysytty jotain inhottavaa. "Sori mutta en juuri nyt. Minulla on muuta tekemistä." "Ai, okei." Anthony nyökkäsi hänelle ja palasi kavereidensa luokse. Alicia ei jäänyt katsomaan vaan lähti toiseen suuntaan pidätellen itkua. Hän pääsi toisen kerroksen tyttöjen vessaan ja lukitsi itsensä koppiin. Hän hautasi päänsä käsiinsä ja tunsi itsensä täysin lohduttomaksi. Jossain ulkopuolella joku avasi vesihanan. Alicia ei halunnut mennä enää tunnille. Hän ei halunnut mennä minnekään, sillä kohta kaikki tiesivät. Hän kuuli päässään Anthonyn äänen: "Ja sitten se kysy että haluuko mä seurustella?! En tietenkään, mulla on parempaa tekemistä. PAREMPAA TEKEMISTÄ." "Miten minä saatoin olla niin typerä. Miksen tajunnut että häntä ei kiinnosta" Alicia mutisi itsekseen. Hän istui pitkään paikallaan ja kävi uudestaan ja uudestaan läpi keskustelunsa Anthonyn kanssa. Jossain hänen tietoisuutensa rajoilla hän kuuli veden kohinaa. Kello oli varmaan soinut jo ajat sitten ja hän saisi lisäksi moitteet myöhästymisestä. Alicia huokaisi ja kuivasi märät silmänsä. Hän laski kätensä polville ja katseli lattiaan. Se kiilteli märkänä. Alicia katsoi tarkemmin ja tajusi että lattia oli aivan kokonaan ohuen vesikerroksen peitossa. Hän nousi nopeasti ylös ja avasi kopin oven. Vessa oli tyhjä, mutta koppeja vastapäätä olevalla seinällä olevat vesihanat sylkivät vettä täyttä vauhtia. Vesi valui altaiden yli lattialle. Alicia loiskutteli veden poikki sulkemaan hanat mutta ne eivät suostuneet menemään kiinni, aivan kuin ne olisivat juuttuneet kiinni. Hän loiskutteli vessan ovelle ja näki että vettä oli levinnyt jo käytäväänkin. "Voi piru!" Alicia manasi ja lähti alakertaan kohti vahtimestarin koppia. Mies oli katsomassa televisiota kun Alicia koputti lasiin. "Mitä nyt?" "Tyttöjen toisen kerroksen vessa tulvii, sieltä tulee vettä käytävälle!" "Mitä pirua!?", mies manasi ja nousi tuolistaan syöksyen yläkertaan jättäen Alician seisomaan koppinsa eteen. Alicia vilkaisi kelloa. Tuntia oli vielä vartti jäljellä. Hän päätti lähteä terveydenhoitajalle saadakseen syyn poissaololleen. Laura yhytti hänet seuraavalla tunnilla. "Et näytä kovin hyvältä." "Näkyykö se?" Alicia kuivasi silmiään lisää hihallaan." "Näkyy se vähän, minulla on puuteria täällä jossain." Laura kaiveli laukkuaan ja Alicia vilkuili ovelle. Opettaja ei ollut vielä tullut. "Se ei tainnut mennä kovin hyvin?" "Lievästi ilmaistuna. Se oli täysi katastrofi. Katso, nuokin puhuvat jo siitä." Alicia nyökkäsi kohti luokan toisella puolella olevia tyttöjä jotka vilkuilivat supattaen heihin päin. "Koita ajatella asian hyviä puolia" Laura jutteli laittaessaan puuteria Alician poskille. "Nyt sinun ei tarvitse murehtia asiaa enää." "Mutta Mindy-" "Mitä Mindystä?" "Ei mitään, hän vain uskoi että meistä voisi tulla jotain", Alicia valehteli nopeasti. "Harmi. Onko se nyt ihan loppu?" "Lopullisesti." Loppupäivä oli yhtä harmaa kuin sade ulkona. Hän läiskytteli latakoiden halki kotiin Laura mukanaan. "Ei sinun tarvitse tulla, olen ihan kunnossa." Alicia koitti hätistellä Lauraa, joka koitti mahtua saman sateenvarjon alle. "Älä nyt, tarvitset hiukan henkistä tukea." "En tarvitse, anna minun olla." Laura tunki kuitenkin päättäväisesti mukaan ja Aliciassa kuohahti ärtymys. Seuraavassa hetkessä Laura huomasi istuvana lätäkössä. "Mitä tapahtui?" Alicia hätääntyi. "Minä kai liukastuin. Tuntuu tosi märältä" Laura sanoi hämmästyneenä. Alicia ojensi kätensä ja koitti vetää Lauran ylös. Hän veti kaikin voimin mutta Laura ei liikkunut. "Ei onnistu, tuntuu kuin takamukseni olisi liimattu asfalttiin." "Pakkohan sinun on päästä ylös!" Alicia heitti sateenvarjonsa sivuun ja nosti Lauraa kainaloista. Hän veti ja nosti ja lopulta Laura irtosi aivan kuin olisi kiinni liisterillä. "No nyt olemme molemmat litimärkiä" Alicia hymähti. "Anteeksi että suutuin sinulle." "Ei tuo mitään. Mennään nyt äkkiä sisälle, en halua vilustua." Sade tuntui vain yltyvän ja tytöt puskivat sateenvarjon alla sitä vasten Alician talolle asti. Kukaan ei näyttänyt vielä olevan kotona ja Alicia vei Lauran huoneeseensa. "Lainaa minulta jotain kuivia vaatteita", Alicia sanoi avaten kaapin oven ammolleen. Hänestä valui vettä lattialle, mutta olo tuntui oudon puhdistuneelta. "Kiitos", voisin oikeastaan käydä peseytymässä Laura sanoi nostellen läpimärkiä hihojaan. "Suihku on alhaalla." "Joo, tiedän." Laura meni alas jättäen jälkeensä märät jalanjäljet ja Alicia jäi penkomaan kaappiaan. Hän ei löytänyt mitään järkevää ja tuskastui ärsyttäviin vaatteisiin ja sateeseen ja kaikkeen. Hän kiskaisi yhtä vaatetta erityisen lujaa ja samassa tuntui oudolta ja koko kaapin sisältö lähti lentämään ympäri huonetta. Alicia pyllähti istumaan keskelle lattiaa ja katsoi kauhun vallassa vaatteita jotka kiersivät ympäri huonetta kattoa hipoen. "Tulkaa alas, tulkaa nyt alas." Alicia rukoili vaatteita ja koitti pyydystää niitä ilmasta. Vaatteet väistelivät häntä aivan kuin niillä olisi ollut oma tahto. Kauhukseen Alicia kuuli alakerrasta suihkun ääntä. Laura tulee kohta takaisin, miten minä saan nuo lopettamaan? Laura tuijotti hetken vaatteita jotka jatkoivat kiertämistään. Hän sulki silmänsä ja yritti tulla tahallaan vihaiseksi. Polttava tunne kerääntyi hänen otsaansa ja hän suuntasi sen tuimalla katseella vaatteisiin. Kuului pamaus kuin ukkosella ja vaatteet lennähtivät vasten seiniä ja tippuivat elottomina alas. Alakerrassa suihkun ääni loppui äkisti. Voi ei voi ei! Alicia alkoi kiiresti kerätä vaatteita sängylle ja noukki niitä kaapin takaa ja kirjoituspöydältä. Lauran äänet kuuluivat portaikosta ja pian ovi avautui. "Kuulin kauhean pamauksen ja vesi pysähtyi. Mitä tapahtui?" "Se oli varmaan ukkonen, minäkin pelästyin ja tiputin vaatteet lattialle." "Kaikkiko?", Laura sanoi katsellen ympäri lattiaa lojuvia vaatteita. "Olin ottamassa niitä sängylle, kun ne olivat niin sekaisin. Minulla oli ne kaikki sylissä kun jysähti." Laura asteli sängylle kuivaten tukkaansa. "Sinunkin olisi varmaan paras käydä suihkussa." "Joo, menen heti." Alicia lähti helpottuneena alakertaan ja meni suihkuun. "Ja tämäkin vielä. Tapahtuuko jotain joka kerta kun suutun?" Alicia mietti ja pesi tukkansa nopeasti ja viipyi hetken lämpimässä suihkussa koittaen rauhoittua. "No se Anthony on nyt käsitelty", hän koitti puhua rauhoittavasti itsekseen. "Mindy on ollut vasta päivän siellä uudessa koulussa, tuskin hänellä on ollut mitään hätää siellä. Ehkäpä hän lähettää kohta kirjeen." Alicia kuivasi itsensä ja nousi takaisin yläkertaan jossa Laura oli jo pukeutunut ja kuivasi tukkaansa hiustenkuivaajalla. "Katsottaisiinko tänään jotakin mukavampaa kuin jalkapalloa?" Alicia kysyi hurinan yli. "Mitä?" Alicia heilutti kättään ja meni kaapilleen. Hän kävi läpi sinne jääneet vaatteet ja siirtyi sitten sängylle. Hän ei juuri nyt jaksanut välittää tyyliseikoista ja puki päälleen vanhan villapaidan ja löysän hameen sekä vanhat villasukat. "Sinähän näytät kotoisalta" Laura sanoi hänelle saatuaan tukkansa kuivaksi. "Alan ymmärtää miksi Mindy aina pitää tällaisia vaatteita", Alicia naurahti heilutellen varpaitaan villasukkien sisällä. Sukat olivat niin vanhat että ne olivat kuluneet sileiksi eivätkä pistelleet samalla tavalla inhottavasti kuin uudet villavaatteet. "Sinä puhuit jotain katsomisesta?" Laura kysyi ennenkuin Alicia ehti alkaa kuivata tukkaansa. "Joo, katsotaan joku elokuva ja syödään suklaata. Minusta tuntuu että todella tarvitsen sitä juuri nyt." "En ihmettele. Minä menen jo alas katsomaan mitä teiltä löytyy." "Mene vain, suklaata ja muita herkkuja on siellä astiakaapin alalaatikostossa." "Minä tarkoitin kyllä elokuvia", Laura nauroi ja meni alas. Laura meni alas ja Alicia jatkoi tukkansa kuivaamista. Edellisten päivien tapahtumat vaikuttivat nyt selkeämmiltä ja hän huomasi ajattelevansa kuihtunutta puuta ja vessan tulvivia hanoja. En minä voinut niitäkin aiheuttaa, hän ajatteli. Sehän olisi ihan älytöntä. Tukan kuivuttua tarpeeksi Alicia laittoi siihen tutun mustan kangaspannan ja meni alakertaan. Laura istui sohvalla ympärillään pino kasetteja. "Katsotaan tämä, näin tämän joskus pienenä ja pidin siitä kovasti." Laura piti kädessään Disneyn Fantasia-elokuvaa. "Se on kiva minunkin mielestäni, katsotaan vain. Minä haen suklaata keittiöstä." Keittiössä oli hämärää ja ainoa ääni oli sateen rummutus ikkunaa vasten. Alicia tosiaankin tiesi missä hänen äitinsä piti suklaavarastoa pahan päivän varalle ja päätti käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. Alicia palasi olohuoneeseen kolmen suklaalevyn ja kaakaokuppien kanssa. Laura katseli kirjoja ja kävi istumaan huomatessaan Alician tulevan. Alicia laittoi videon pyörimään ja he istuivat katsomaan. Kun tultiin kohtaan jossa mikki taisteli luutia vastaan taikurin oppipoikana, Alicia huomasi ajattelevansa taas Mindyä, joka oli nyt oikeassa taikakoulussa. Tuskin siellä oli kuitenkaan samanlaista. Eivät velhot oikeasti olleet tuollaisia vanhoja parrakkaita miehiä. Siellä oli varmaan yhtä nykyaikaisen näköistä, mutta silti jotenkin vinksahtaneen vanhanaikaista kuten siellä kahvilassakin. Mindy oli tosiaan ollut jo pari päivää koulussa. Joko hän oli todella hyvä näyttelijä tai kukaan ei osannut edes epäillä häntä. Alicia ajatteli huvittuneena mitä Mindy kertoisi tullessaan jouluksi lomalle. Hetken hän jopa ajatteli lähteä lontooseen katsomaan sitä viistokujaa voidakseen edes jossakin vaiheessa keskeyttää Mindyn sanomalla "no tuon minä jo tiesin, kerro jotain jännempää. Millaisia opettajia teillä siellä on.?"

[kaustisenkirjasto]

Uutuuksia, vko 16/2019

Kaustisen kirjastoon ajalla 15.-21.4.2019 saapuneita uutuuksia. Lainaa, varaa, nauti!

Giertz, Bo Elävä kirkko

Bo Giertz (1905-1998) oli Göteborgin hiippakunnan piispa. Hänet nimettiin kuolemansa jälkeen Kyrkans Tidning-lehden yleisönäänestyksessä 1900-luvun merkittävimmäksi vaikuttajaksi Ruotsin kirkossa. Elävän kirkon ensimmäinen osa kuvailee Jumalan tietä ihmisen sydämeen. Toinen osa avaa huikeita näköaloja jumalanpalveluksen ja rukouksen maailmaan. Kolmas osa keskittyy kahteen aina ajankohtaiseen kysymykseen: avioliittoon ja työhön. Kirja julkaistaan nyt ensi kertaa suomeksi. 

Moniammatillinen yhteistyö : vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla

Moniammatillisissa hoito- ja palveluketjuissa riskien ennakoiminen edellyttää ammattilaisten tiivistä yhteistyötä. Liian usein asiakkaan tilanteesta muodostettava kokonaiskuva on kuitenkin sirpaleinen ja asiakas ongelmineen jää sivurooliin. Hierarkiat, kilpailu ja jännitteet sekä puutteellinen ymmärrys toisen ammattilaisen työnkuvasta ovat saumattoman yhteistyön esteitä. Moniammatillinen yhteistyö kuvaa eri alojen tutkijoiden ja ammattilaisten näkökulmista, miksi ammattien välinen sujuva yhteistyö on tärkeä osa sosiaali- ja terveysalojen ammattitaitoa, työn kehittämistä ja koulutusta. Yhteistyö, rajojen ylittäminen ja verkostoituminen korostuvat alan murroksissa ja palveluiden digitalisoituessa. Teoksessa perehdytään käytännön monitieteisiin tutkimus- ja koulutushankkeisiin ja se tarjoaa raikkaita näkökulmia sosiaali- ja terveysalojen sekä opetusalan tutkijoille ja opiskelijoille. Se sopii myös ammatillisen osaamisen ja monitoimijaisten palvelujen kehittämiseen. 

Jaakonen, Kati Gluteenittomat helpot reseptit

MUKANA PALJON KAURASTA TEHTYJÄ RESEPTEJÄ! KAURABUUMI! Gluteenittomat tarjoilut tuntuvat aiheuttavan vielä päänvaivaa monille. Tämä Hellapoliisin ja Pinkit Korkokengät -somekanavistaan tutun Marjo Kauppilan yhteinen teos opastaa pikaisiin herkkuresepteihin ilman tuskanhikeä. Nyt tarjotaan hyvää mieltä ja herkullista syötävää gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Kirjasta löydät maistuvat reseptit päivän jokaiselle aterialle juhlahetkiä unohtamatta. Nappaa myös vinkit puolivalmisteista nopeasti tuunattaviin tarjoiluihin, jotka valmistat kädenkäänteessä. 

Perälä, Osmo Sähköavusteiset polkupyörät

Kirja kertoo sähköpyörän hankinnasta, sillä ajamisesta, pyörän rakenteesta, sen huollosta ja korjauksista. Siitä selviää uusi litiumakkutekniikka ja uudentyyppisten harjattomien sähkömoottoreiden tekniikka. Kirjassa kerrotaan useiden sähköpyörän käyttäjien kokemuksista. Ensimmäinen ajokokemus sähköpyörällä onkin lähes aina yllättävä ja positiivinen. Kirjassa on runsaasti valokuvia ja piirroksia mm. keveiden ja tehokkaiden sähkömoottoreiden, akkujen ja vaihteistojen rakenteesta ja toiminnasta. 

Ihanat yksisarviset

Kimallusta ja sateenkaaria kaikille yksisarvisten faneille Loikkaa sinäkin yksisarvisten maagiseen maailmaan. Suunnittele seuraavat juhlat yksisarvisen hengessä tai tuunaa itsellesi yksisarvistyyny, joka takaa taianomaiset unet. Suurikokoinen, fantastisesti kuvitettu kirja on täynnä vinkkejä, reseptejä ja ohjeita. 

Kangaskortet, Maria Ruutuvapaata : puuhaa leikki-ikäisille

Mitä leikki-ikäinen voi tehdä ilman puhelinta, televisiota tai tablettia. Lapsi ei tarvitse viihtyäkseen aina teknisiä välineitä. Mutta mitä virikkeitä hänelle keksisi esimerkiksi auto- tai lentomatkojen ajaksi? Mitä lapset voivat puuhata mummolassa tai kyläillessään kavereiden luona? Entä mitä he voivat tehdä itsekseen? Mutkattomassa käsikirjassa on noin sata lapsen luovuutta kehittävää helppoa ohjetta ja vinkkiä, jotka sopivat moniin tilanteisiin, kuten lastenjuhliin tai rauhallisiin iltahetkiin. Askarrellessa, piirtäessä, leikkiessä ulkona tai sisällä ei aika käy pitkäksi! 

Moilanen, Mikko Suomen pyövelit

Pyöveli oli pelätty mutta välttämätön osa 1600-1800-luvun yhteiskuntaa. Pyövelin palveluksia ei Suomessa ole tarvittu 200 vuoteen. Historian hämärään ovat peittyneet kaikki 1600-1800-lukujen lääninpyövelit. Pyöveli edusti halveksituinta ammattiryhmää, ja häntä hyljeksittiin. Silti kukaan ei voinut kiistää viran tarpeellisuutta aikakautena, jolloin "laivat olivat puuta ja laki ankara". Suomen pyövelit on ensimmäinen kattava esitys maamme pyövelilaitoksesta. Arkistoista esiin kaivettu tieto on pitkälti ennen julkaisematonta. Asiakirjatietoa täydentävät pyöveleihin ja mestauspaikkoihin liittyvä perimätieto ja kansantarinat. Oikeudenkäytön historian kautta voi ymmärtää, miksi ja milloin pyövelilaitos syntyi, mikä oli pyövelien kulta-aikaa ja milloin heidän palveluksensa oikeuslaitokselle kävi tarpeettomaksi. Millaisista lähtökohdista pyövelin virkaan päädyttiin? Kuinka moni entinen rikollinen vältti mestauksen ryhtymällä kuoleman virkamieheksi? Mitä kaikkea pyövelin piti osata? Miten sujui pyövelin yksityiselämä, mistä löysi vaimonsa ja miten hänen lapsiinsa suhtauduttiin? Halveksittiinko häntä lopulta niin paljon kuin nykykäsitys antaa ymmärtää? Näihin kaikkiin kysymyksiin teos löytää vastauksia. 1700-luvun kuluessa halveksitun ammatin tarpeellisuus tunnustettiin, ja pyövelit alettiin hyväksyä osaksi yhteiskuntaa. Siihen tarvittiin kuitenkin itse kuninkaan mahtikäsky: ihminen se on pyövelikin, ja hoitaa kunniallista virkaa. Suomen pyövelit näyttäytyvät kovapintaisina miehinä - eivät he muuten olisi pyöveleiksi päätyneetkään. Moni heistä sortui itse rikokseen, joka johti hirsipuuhun tai mestauspölkylle. Mikko Moilanen on työskennellyt tutkijana Metlassa. Pyöveleistä hän kiinnostui selvitettyään omaan sukuunsa liittyvää 1700-luvun kuolemantuomiota. Pyöveleiden historian lisäksi hän on selvittänyt noin 200 suomalaisen mestauspaikan sijainnin. 

Bert, Anne Annan itseni kuolla

Anne Bert saa 59-vuotiaana tietää sairastavansa parantumatonta tautia, joka vääjäämättä johtaa kivuliaaseen kuolemaan. Pian hän ymmärtää rakastavansa elämää niin paljon, että päättää antaa itsensä kuolla. Päätös armokuolemasta saa Bertin tarttumaan elämään tiukemmin kuin koskaan. Hän liikkuu paljon niin kauan kuin jalat kantavat ja viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Hän käy läpi tunteita järkytyksestä ja suuttumuksesta suruun ja luopumiseen, tekee huomioita läheisten ja lääkärien reaktioista ja pohtii kuolemaa. Mitä se on ja milloin se alkaa? Annan itseni kuolla on kaunis ja kaihoisa teos hetkeen tarttumisesta ja elämästä luopumisesta. Kirja ei saarnaa eutanasian puolesta, vaan auttaa ymmärtämään, miksi joku voi haluta armokuoleman. Bertin teos muistuttaa elämän lyhyydestä ja arkisiltakin tuntuvien asioiden hämmästyttävästä kauneudesta. Teoksen suomalaisen esipuheen on kirjoittanut Terhokodin pitkäaikainen johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen. 

Tervo, Kati Punainen pata : kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta 

Munakello pärähtää. Syömään! Kati Tervon mehukkaissa kirjoituksissa höyry kohoaa kohti kattoa ja tuoksut herättävät ruokahalun. Anopin käristys, sainttropezilainen sokerikuorrutettu kermavaahtoleivonnainen ja täydellinen luumulammaspata. Kati Tervo tarjoilee ruokamuistoja ja makumatkoja huumorissa haudutettuna. Lukija pääsee testaamaan kirjailijan lempireseptejä. Ja kuten rakkaudessa myös ruuanlaitossa ajoitus on tärkeää: pitää olla nälkä, kun istutaan pöytään. 

Sotilaiden lapsia

Sota ei koske ainoastaan sotilaita. Sota koskettaa ja jättää jälkeensä siviileihin, erityisesti lapsiin. Ja vaikka sodat loppuvat, sotimisen jäljet jäävät. Sodan vaikutukset näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat niin sotilaissa kuin heidän lähimmäisissään, kaikissa meissä, yli sukupolvien. Sotilaiden lapsia -antologiaan on kerätty viime sodissa olleiden sotilaiden lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten kirjoituksia, tarinoita sekä muistoja, jotka liittyvät sotilaisiin ja sotaan. Antologia keskittyy muistamiseen. Ja siihen on syynsä: jos unohdamme tai kiellämme sodan jäljet itsessämme, me annamme tilaisuuden ja luomme tilan uusille sodille.  Sodan ylisukupolvinen muistaminen on rauhantyötä parhaimmillaan. Suomen maakuntakirjailijat ry:n vuonna 2017 järjestämään Sotilaiden lapsia -kirjoituskilpailuun lähetettiin lähes 200 tekstiä.  Kilpailussa palkitut tekstit on koottu nyt antologiaksi, johon on kerätty viime sodissa olleiden sotilaiden lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten kirjoituksia, tarinoita sekä muistoja, jotka liittyvät sotilaisiin ja sotaan. 

Evinsalo, Kari Etsivä Vertti ja viikinkiaarre

Etsivätoimistossa on ollut hiljaista kuukausikaupalla. Vertti miettii jo, ovatko rikolliset loppuneet Suomesta. Kun Vertti ja Korppi pääsevät kokeilemaan metallinilmaisinta, alkaa vihdoin tapahtua. Etsivät löytävät Linnavuorelta ikivanhalta näyttävän kolikon. Koulussa on juuri käsitelty viikinkiaikaa - voisiko kolikko olla peräisin viikinkien ryöstöretkeltä tuhannen vuoden takaa? Kolikon alkuperää selvittäessään Vertti ja Korppi joutuvat huomaamaan, että löytö kiinnostaa monia muitakin. Lisähuolta aiheuttaa Lissu, jonka mieltä selvästi painaa jokin. Jälleen tarvitaan rohkeutta ja nokkeluutta, ennen kuin mysteeri ratkeaa ja kolikko paljastaa salaisuutensa. Koululaisten omakseen ottaman Etsivä Vertti -sarjan tavaramerkkejä ovat vauhdikkaat tarinat ja lennokas huumori. Etsivä Vertti ja viikinkiaarre on sarjan seitsemäs osa. 

Jonasson, Jonas Satayksivuotias jolla mielestään oli liikaa mielessään

Kun satayksivuotias ikävystyy alkaa tapahtua! Satavuotias joka lukijoiden iloksi palasi! On kovin vaarallista kun Allan Karlsson ikävystyy. Voi käydä niin, että hän karkaa ulos ikkunasta, tai että hän kiipeää kuumailmapallon koriin. Absurdeja juonenkäänteitä, hersyvää sanailua ja lämmintä huumoria! Satayksivuotias viettää aikaa ystävänsä Juliuksen kanssa Balilla. Juliuksella on parsabisnes ajanvietteenä, vaikka kauppa käy hiukan heikosti. Lempeät tuulet puhaltavat ja aallot lyövät rantaan, mutta ne eivät riitä tapahtumiksi vaihtelua kaipaavalle Allan Karlssonille. Niinpä he päättävät katsella pikkuisen maisemia kuumailmapallon perspektiivistä. Tuuli ja olosuhteet alkavat kuitenkin riepotella ystävyksiä, eikä aikaakaan kun he löytävät itsensä Pohjois-Koreasta. Pohjois-Korean diktaattori suostuu ottamaan vastaan sveitsiläisen ydinaseasiantuntijan, joksi Allania erehdyksessä luullaan, ja soppa on valmis. Joskin Allan on jatkuvasti huolissaan ettei sitä ole riittävästi. Kun mukaan sotkeutuvat vielä pari muuta maailman johtajaa, Vladimir Putin ja Donald Trump, on  Ruotsin ulkoministeri Margot Wahlström valmis uskomaan että kaikki on vain pahaa unta. Ainoa, joka pysyy rauhallisena kaiken keskellä, on tietysti rakastettava satayksivuotias, Allan Karlsson. Jonas Jonassonin edellinen kirja Satavuotiaasta oli maailmanmenestys, ja kirjailija vannoi jättävänsä Allan Karlssonin omaan rauhaansa Balille. Kuinka ollakaan, satayksivuotias alkoi kuiskutella juttujaan Jonassonin korvaan, eikä jättänyt rauhaan ennen kuin lämmintä huumoria ja oivalluksia pursuileva romaani satayksivuotiaan uusimmasta seikkailusta oli valmis. 

Liukkonen, Miki Hiljaisuuden mestari

Briljanttia kerrontaa O:n kirjoittajalta! Hauska ja riivattu romaani ihmisistä, kommunikaation vaikeudesta ja asioiden kiinnostavuudesta, joka on aina asioiden vieressä. "Suoraa yhteyttä ei ole. Välissä on aina suodatin. Tässä tapauksessa sinä." Kuollut 26-vuotias mies on lyyhistynyt työtuoliin. On keskipäivä. Toisaalla Herman Leorne haastattelee ihmisiä Youtube-kanavalleen, jossa perehdytään asioiden kiinnostavuuteen. Syömishäiriöinen äiti harkitsee itsemurhaa botoxilla. Miten tähän kaikkeen liittyy Frank Sinatran kappaleen My Way verinen karaokehistoria, Subway-pikaruokaketjun ankarat esimieskoulutusleirit ja jääkahvi? Kirjallisuuden rock-tähti Miki Liukkosen (s. 1989) romaani O oli vuoden 2017 puhutuimpia ja hämmästellyimpiä teoksia. Se oli Finlandia- ja Runeberg-ehdokkaana. Oululaissyntyinen Miki Liukkonen on kirjallisuutemme uudistuskykyisimpiä kirjailijoita. Hän herätti huomiota jo ensimmäisillä teoksillaan: Valkoisia runoja, Elisabet ja Raivon historia sekä romaanillaan Lapset auringon alla. 

Läckberg, Camilla Kultahäkki

Uusi jännärisarja Ruotsin myydyimmältä rikoskirjailijalta Ulkopuolisten silmissä Faye on saanut kaiken: täydellisen aviomiehen, suloisen tyttären ja tyylikkään kodin Tukholman parhailta kulmilta. Todellisuudessa ahdistavat muistot lapsuudesta Fjällbackassa vainoavat häntä, ja Faye kokee elävänsä vankina kultaisessa häkissä. Oli aika, jolloin hän oli vahva ja kunnianhimoinen nainen. Se oli ennen kuin hän luopui kaikesta miehensä Jackin vuoksi. Kun Jack pettää Fayta, hänen maailmansa romahtaa. Faye on täysin musertunut, kunnes hän päättää antaa samalla mitalla takaisin ja keksii julman tavan kostaa. Kultahäkki on vastustamattoman koukuttava psykologinen jännitysromaani, joka luotaa ihmismielen varjopuolta ja kurkistaa sen syvimpään pohjaan. Se näyttää, mitä tapahtuu siinä pisteessä, jossa ei enää voi antaa anteeksi. Vangitsevan, kaksiosaisen sarjan avaava Kultahäkki on vuoden järisyttävin kirjatapaus kaikkialla maailmassa. 

Mäkipää, Jari Masi Tulppa : pääsy kielletty!

Alakoulua käyvällä Masi Tulpalla on täydellinen kesälomasuunnitelma: Pelaa SamuRaita, katso Bittiritaria, piirrä Hukkajätkä-sarjista. Masin ei tarvitse poistua huoneestaan edes lounaan perässä  hän vain lämmittää mikropitsan omasta jääkaapistaan. Kaikki menee kuitenkin pilalle, kun Masin vanhemmat saavat kummallisen älynväläyksen: he keksivät palkata pojalle lastenhoitajan.

Masi ei törkeään temppuun niin vain alistu. Lapsenvahtipalvelu Vahtisilmän epäilyttävä toimitusjohtaja Vihtori Hiilenpää ehdottaa Masille viikon koeaikaa. Sehän sopii  Masi aikoo tehdä hyvin selväksi, ettei lastenvahtia kaivata. Hän saa vastaansa monen sortin hoitajia, joista kukaan ei näytä tajuavan olevansa tarpeeton sivuhenkilö. Lisäksi Masia häiriköi sottainen ja piinallisen puhelias naapurinpoika Pellervo Hulmukka, joka kuvittelee nappaavansa hänestä kaverin. Masi Tulpalla on tasan viikko aikaa pelastaa kesälomansa! 

Mäkipää, Jari Masi Tulppa : rooli päällä

Masi Tulppa ei todellakaan ole niitä tapauksia, jotka lähtevät vapaaehtoisesti leirille. Pakon edessä koodausleiri kuulostaa siedettävältä: yhden hengen huone, omaa rauhaa ja langaton verkko. Ja mikä tärkeintä, korvauksena leiriviikosta tuliterä konsoli. Homma menee pieleen alusta asti. Leiripaikka on nuhjuinen hirsitönö ja leiriläiset epäilyttävän eläväisiä ja äänekkäitä. Kun heidän joukossaan kikattaa myös naapurin Pellervo, Masi tajuaa tilanteen karmeuden. Hän on joutunut luovan ilmaisun leirille! Selvitäkseen Masin on luotava itselleen peiterooli: hänestä kuoriutuu Alfa. Masin kulissia horjuttavat niin pomottava pikkuprinsessa Sindi Valo kuin leirin ohjaajatkin, ylitaiteellinen Hippa Lempinen ja tv-bodari Leri Moukari. Kestääkö Masi roolissaan leiriviikon loppuun asti?

Ohlsson, Kristina Kivienkelit

Kummitteleeko puutarhassa? Kristina Ohlsson tuo pohjoismaisen laatudekkarin myös lasten saataville. Koululaisten oman mysteerisarjan kolmas ja viimeinen osa. Lasilapsista ja Hopeapojasta tutut Simona, Billie ja Aladdin ratkovat itsestään liikkuvien kivipatsaiden arvoitusta. Pian on pääsiäinen, ja Simona odottaa pääsevänsä viikoksi isoäidin luo husiin. Mutta jokin on vinossa, niin isoäidissä kuin hänen talossaankin. Isoäiti on väsynyt ja ajatuksissaan, ja Simona kuulee Huokausten huoneesta narahtelevia askeleita, vaikkei siellä ole ketään! Puutarhan suuret kivipatsaat vaihtavat vähän väliä paikkaa. Ja mistä ovat peräisin vanhojen kasettinauhojen salaperäiset äänet, jotka kehottavat Simonaa kiirehtimään, ennen kuin on liian myöhäistä? Kun kysymyksiä vain karttuu, Simona pyytää ystävänsä Billien ja Aladdinin avukseen mysteeriä ratkaisemaan. 

Rowling, J.K.  Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Harry Potter pukeutui synttäriasuun! Alkuperäiset Harry Potter -tarinat uusilla kansilla. Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet pois lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä. Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Seiniin ilmestyy salaperäinen teksti: Salaisuuksien kammio on avattu. Varokaa, perillisen viholliset. Mitä se oikein tarkoittaa? ihmettelevät Harry, Ron ja Hermione ja yrittävät ratkaista 50 vuotta vanhan arvoituksen. Eikä siinä kaikki - vain Harry voi kuulla hyytävän, uhkaavan äänen, joka kuiskuttaa kuolemasta läpi koulun seinien. 

Schulman, Ninni Vastaa jos kuulet

Tunnetko varmasti lähimmäisesi? Visusti vaietut perhesalaisuudet putkahtavat pintaan Ninni Schulmanin kolmannessa ihmisläheisessä dekkarissa. Koskaan ei voi olla varma, koputtaako ovelle ystävä vai vihollinen. Kirpeänä syysaamuna hagforsilainen hirviporukka kokoontuu lahtivajalla. Yksi metsästäjistä ei kuitenkaan palaa passipaikaltaan, ja hyvin alkanut jahti saa karmean käänteen. Pär Sanner löytyy ammuttuna metsän keskeltä, eikä hänen mukanaan olleesta Alva-tyttärestä näy jälkeäkään. Onko kyse vahingonlaukauksesta vai murhasta? Tutkinta edistyy hitaasti, varsinkin kun Hagfrosin tuore poliisipäällikkö Petra Wilander on epäiltyjen joukossa. Toimittaja Magdalena Hansson sen sijaan ei malta pysytellä erossa Hagforsia kohauttaneesta kuolemantapauksesta edes äitiysvapaalla. Hän tekee mitä vain pitääkseen työpaikkansa paikallislehden toimittajana, mutta kuinka kovan hinnan hän joutuu siitä maksamaan? Toimittaja Ninni Schulman (s. 1972) on yksi Ruotsin kärkidekkaristeista. Suosittua Magdalena Hanssonista kertovaa sarjaa on myyty kotimaassaan jo puoli miljoonaa kappaletta. Schulman asuu Tukhomassa ja nauttii kesistä lapsuutensa maisemissa Värmlannissa. 

Walliams, David Pankkirosvon poika

Kaasu pohjaan, tämä on ryöstö! Uutuus koululaisten suosikkitekijältä. Hengästyttävää vauhtia ja kreisiä rallihuumoria pankkiryöstön tiimellyksessä! 11-vuotiaan Frankin isä Gilbert on rallicrossin kruunaamaton kuningas, kilparatojen ihailtu sankari. Eräänä iltana hän kolaroi pahasti rakkaalla Minillään ja menettää toisen koipensa. Frankin hempukkamainen äiti ottaa hatkat, joten isä ja poika jäävät kahdestaan. Rallista ei tule tekojalan kanssa mitään eikä muutakaan työtä löydy, joten pian he ovat köyhiä kuin kirkonrotat. Gilbert yrittää pelastaa tilanteen, mutta joutuukin paikallisen rikollispomon, Isokihon armoille. Hänet kiristetään pakokuskiksi suureen pankkiryöstöön. Hurjien vaiheiden ja mittavan kaahaamisen jälkeen Gilbert joutuu vankilaan. Tyrmistynyt Frank aikoo vapauttaa isänsä keinolla millä hyvänsä!

Tarinan juonenkäänteet ovat hengästyttävän vauhdikkaita ja huumori yhtä kreisiä kuin Walliamsin aiemmissakin lastenromaaneissa. Kerrontaa leimaa kuitenkin lämpö ja viisaus. 

Vuori, Kristiina Viipurin valtiatar  Sekä kirjana että äänikirjana

Avaimet linnan portteihin ja sydämen salaisuuksiin Lumovoimainen uutuus historiallisen lukuromaanin taitajalta! Voimanaisten kuvaajana tunnetun Kristiina Vuoren romaani uhmakkaasta Viipurin linnan valtiattaresta. Puolison kuolema nosti Gunilla Besen linnanpäälliköksi. Tilapäisesti, ajateltiin. Sisukas Gunilla tuumi toisin ja hallitsi Viipuria kaksi vuotta. Kun Erik Turenpoika Bielke v. 1511 kuolee, Ruotsin neuvosherrat vaativat Viipurin linnan avaimia. Mutta leskirouva Gunilla salpaa portit eikä päästä uutta kastellaania edes sisään kaupunkiin. Miten nainen, kahdeksan lapsen äiti, voisi johtaa sotajoukkoja tai neuvotella rauhasta venäläisten kanssa? Lisäksi Gunillalla on salaisuus, kaksikin. Toinen niistä on sydämeen kätketty. Mutta pahinta on, ettei hän ole kuten muut. Erik oli hänen kilpensä liian äänekästä ja räikeää maailmaa vastaan. Kuka tukee häntä nyt, kuka valehtelee hänen vuokseen pahoina, mustina hetkinä? Kristiina Vuori kirjoittaa aikamme suosituimpia historiallisia romaaneja. Niiden erityisyys on särmikkäät ja voimakkaat naiset, joiden haasteet ovat ihmeen tunnistettavia omassakin ajassamme. Vaikka miljöö herää autenttisena eloon Vuoren sivuilla, todellisista henkilöistä kertoessaan hän ottaa tarinallisia taiteilijanvapauksia. Myös kuvassa, jonka hän maalaa Gunilla Besesta, on pimeyttä ja monisärmäisyyttä, josta historioitsijat eivät ole kertoneet. 

Yokoyama, Hideo 64

Viisi piinallisen pitkää päivää tammikuussa 1989. Seitsemänvuotiaan japanilaistytön vanhemmat kuuntelevat heidän tyttärensä kidnappaajan vaatimuksia. Kaappaajan henkilöllisyys ei selviä heille koskaan. He eivät enää ikinä näe tytärtään. Seuraavan neljäntoista vuoden aikana saadaan jatkuvasti kuunnella poliisin anteeksipyyntöjä. Mutta ihmiset eivät voi unohtaa kaappauksen tutkintaa ja poliisin täydellistä epäonnistumista tapauksessa, joka tulee tunnetuksi nimellä 64. 64-tapauksen arpia kantavan poliisin Yoshinobu Mikamin oma tytär katoaa jälkiä jättämättä. Epätoivoinen Mikami palaa tutkimuksissaan häntä neljätoista vuotta piinanneen kidnappauksen vaiheisiin ja törmää hälyttävään yksityiskohtaan, jota kukaan ei kaappauksen tapahtuessa huomannut. Tutkiessaan yksityiskohtaa tarkemmin Mikami löytää jotain, minkä varjelemiseksi hänen kollegansa ovat valmiita uhraamaan uransa ja jopa henkensä. Jotain, minkä ei koskaan olisi pitänyt tapahtua. 

Nummelin, Juri Kehrääjä : Vanhoja suomalaisia kauhunovelleja 

Suomalaisella kauhukirjallisuudella on pitkä, mutta kapea historia. Tätä historiaa esittelee Juri Nummelinin kokoama Kehrääjä, joka sisältää kuusitoista kauhunovellia arkistojen kätköistä. Mukana on tunnettuja kirjailijoita, kuten teokselle nimen antanut Arvid Järnefelt, ja unohdettuja tai tyystin tuntemattomia kirjailijoita, kuten Matti Kurikka ja T. Syväkari. Tarinoissa tapaamme aaveita, muumioita, vampyyreita ja ihmissusia, mutta myös pelottavia ihmishirviöitä. 

Newbery, Linda Girls on the Up

Andie dreams of becoming an artist. Her best paintings are inspired by the moon, and she’s excited to watch the first moon landing. She loves staying in Chelsea, with its fashion, music and art galleries. There’s even a real artist living in the flat downstairs. But does Andie dare to show him her work – or might it shatter her dreams?

Rees, Gwyneth Super Cats

Cats with superpowers! This brand-new series from bestselling author Gwyneth Rees is every young animal lover's dream come true. Perfect for fans of Holly Webb, Alex T. Smith, and those who want their animal stories with a bit more action!    

Tagg's life changed forever when he discovered that he's no ordinary kitten ... His parents have super powers! Will Tagg have super strength like his dad, or amazing claws like his mum? All he knows is that his power will be AWESOME. But super cats are disappearing! Can Tagg and his best friend Sugarfoot save the day from a dastardly villain and solve the purr-fect crime? Superpowered felines investigate the disappearances of cats off the streets, with villainous Siamese cat Nemesissy possibly to blame. For fans of Holly Webb and Alex T. Smith who also have an inclination towards action. 

Haridi, Alex Muumilaakson kertomuksia : Tove Janssonin kirjojen mukaan 

Kuvitetut kertomukset vievät matkalle Muumilaaksoon. Kolme Tove Janssonin klassikkotarinoihin perustuvaa muumikertomusta ilahduttavat koko perhettä ja sopivat erinomaisesti ääneen luettaviksi. Muumipeikko ja Muumimamma etsivät tuhotulvassa kadonnutta Muumipappaa ja kotiaan kertomuksessa Matka Muumilaaksoon. Kertomus Hattivattien saari puolestaan vie koko muumiperheen huiman jännittävälle kesäretkelle Seikkailu-purjeveneellä, ja Muumipeikko ja taikahattu kertoo siitä, miten Muumilaaksossa alkoi kerran tapahtua aivan epätavallisen taianomaisia asioita. Tove Janssonin rakastettuihin teoksiin perustuvan kuvakirjan tarinat ovat kirjoittaneet ruotsalaiskirjailijat Alex Haridi ja Cecilia Davidsson. Kirjan hurmaavan kuvituksen on tehnyt Cecilia Heikkilä.

Kaarla, Riina Muumipeikko leipoo

Muumilaaksossa leivotaan! Riemukkaassa luukkukirjassa Muumipeikko puuhastelee ystäviensä kanssa keittiössä. Onneksi Muumimamman keittiön komeroista löytyy aineksia vaikka minkälaisiin leivonnaisiin, kun Muumipeikko innostuu leipomaan. Ystävätkin auttavat mielellään, sillä yhdessä tekeminen on hauskaa. Kunpa ei vain olisi liian monta käpälää taikinaa sekoittamassa! Jotakin jännittävää ja toivottavasti myös herkullista taitaa paljastua, kun uunin luukku lopulta avataan. Kirjan jokaisella aukeamalla avautuu yllätys myös kurkistusluukun takaa. Riina ja Sami Kaarlan riemulla vastaanotetut, upeasti kuvitetut muumikirjat kunnioittavat Tove Janssonin tuotannon iloa, huumoria ja vastustamattoman positiivista filosofiaa. 

Lindman, Mervi Peppe on ihana

Uudessa Peppe-kuvakirjassa ihmetellään montaa asiaa: Peppen kahta silmää, juoksuun ehtiviä jalkoja, pianoa soittavia sormia... ja suuta, jonka ei todellakaan pitäisi syödä kirjaa! Mervi Lindmanin lämminhenkisissä Peppe-kuvakirjoissa tutkitaan maailmaa juuri kävelemään oppineen lapsen näkökulmasta. 

Rescek, Sanja Tuiki, tuiki tähtönen

Paina ääninappia, kuuntele sävelmä ja opi tuttu tuutulaulu.  Hyvää yötä, kauniita unia! 

Mizuho, Rino Maaginen suklaapuoti. 16, Phantom decoration

Mitä idolinsa eteen ei tekisi?

Ihastuttavan ja kauhistuttavan Maagisen Suklaapuodin osa 16 alkaa hurjalla tavalla, kun kateus ystävää kohtaan saa äärimmäisiä muotoja. Eräs opetus on: jos haluat hurmata ihastuksesi, ole oma itsesi! Shokora ja Cacao tapaavat myös pitkästä aikaa vaarallisen Blanchen ja Kugutsun... Entä kuka katoaa prinsessaksi satukirjaan?

[siveydensipuli]

Tää kuva vaatii puujalkavitsiä

who is she

[borisartamonovblog]

Korkeammalle.

Luku 3. Uskonnot.

          Planeetan ja ihmiskunnan veljeni tai siskoni, mitä estää sinua lähtemästä tälle tielle? Mitä on kahlinnut jalat ja estää sielusi jousia vastaamasta kauniiseen lauluun, jonka aiot tukahduttaa?          Olen arvannut suurten osan planeetan veljien ja siskojen peloista ja epäilyistä; pelon pääsyy on seurata toisen uskon ihmistä.          Kuitenkin sanoinko, vaikka yhden kerran, ikään kuin sinun on muutettava uskoasi? Huomioin uskoa yhteen Jumalaan, Jota teidän keskuudessanne nimeävät Allah, toiset nimeävät Häntä Elohim, toiset Absoluutti - toiset Brahman, toiset Jeesus - toiset Krishna. Paljon kansoja antavat paljon nimiksi Yhdelle, mutta sinä anna Hänelle nimeksi, joka on konsonantti uskon kanssasi.          Kutsuinko sinua seuraamaan minua, kuten vihikoira jalanjälkiini? Sanoinko, ikään kuin tulin saapumaan vuorenhuipulle ehdottomasti ennen kuin sinä? Kaikki uskovaisen tulevat vuorenhuipulle ennemmin tai myöhemmin, missä odotetaan heitä aina, he tulevat vuorenhuipulle, jossa on kohtalo tehdäkseen viimeisen hypyn sielunvireeseensä, jolle hindut ovat antaneet nimeksi Samadhi, ja jolle Jeesus on antanut nimeksi Syntymä Uudesti. Älä kysy "Mikä aikoo olla sinne?" mutta usko Jumalaan ja Hänen suuriin profeettoihin, jotka ilmoittivat, että todellinen ilo on olemassa vain tuolla.          Kysyisit: mitä on tämä päätepysäkki, jonka yläpuolella bussi ei pysty nousemaan, ja sitten on mahdollista vain kävellä yksin, missä on vaarallisesti, ja on pidettävä kiinni uskoon, kuten kiinni kaiteen, myös missä on enemmän kauneutta minun edessä, jos nousen yhä vielä korkeampi, lähestymässä vuorenhuippua kohti?          Minä vastaan: se ei ole yksi päätepysäkkiä, ei ole yksi paikkaa, jolla väkijoukko on keräytynyt ja ei voi nousta korkeampi. Se on paljon niitä, niitä on yhtä paljon kuin on uskontoa maan päällä, ja nämä päätepysäkit ovat kirkot, kokoukset tai uskovaisten yhteisöt, jotka ovat nimeltään jotenkin toisella tavalla.          Se on paljon heitä. He ovat erilaisilla tasoilla, mutta jopa korkeimmat heistä vielä ovat kaukana päävuorenhuipusta, koska väkijoukolla on raja, jonka yläpuolella se et voi nousta. Koska väkijoukko on tyhmä, ja tämä tosiasia on nykytärkeä kaikille kausille ja kansoilla.          Jos tapahduttaisiin muu, ei kivitettäisi profeetat, ylistämällä heille muutama vuosisatoja sen jälkeen. Jos tapahduttaisiin muu, totalitarismin apokalyptinen tulipalo ei tuhoaisi koskaan maailman osaa. Totalitarismin kannattajaa antoivat itselle kommunistien ja kansallissosialistien nimeksi ylpeyden kanssa, kuitenkin tosiasiallisesti he propagoivat samaa demonien doktriinia, joka pitää väkijoukkoa korkeampi kuin yksilö.          Ja opetusta koskien, joka pitää väkijoukkoa korkeampi kuin yksilö, sen hedelmät olivat kauheat. Koska korkeasti Herra on asettanut ihmistä, korkeampi kuin kaikki enkelit, mitä on herättänyt langenneen enkelin kateutta, jolle annettiin nimeksi Lucifer toisissa maissa tai Ibliis toisissa maissa. Ja hän tuli Jumalan viholliseksi, se on saatanaksi. Ja enkelien osan oli hänen johtamansa pois hänen kanssaan. Ja he ovat käyttäneet ihmiset, jotka ovat valinneet väkijoukon valtaa, Jumalan ekumeenisen vallan asemesta. Ja heidän tyrannian ja hirmutekojen kanssaan nämä ihmiset kunnostautuivat aiempien pimeiden vuosisatojen kaikista tyranneista ja pahantekijöistä. Ja nämä tyrannit ja heidän matelevaiset osalliset ovat tappaneet kymmeniä miljoonia ihmisiä, muuttaessaan muita karjan laumaksi, jotka olivat muistuttaneet ihmisiä vain ulkonäöltään. Ja hieman heistä, jotka halusivat nousta korkeampi ja etsivät totuutta, he pystyivät näkemään asiantilan todellisesta tilasta, kauhistumalla.          Ja saatanan agentit ovat korvanneet palvonnan ainoa Jumala, he ovat korvanneet sen palvonnalla vääriä idolia ja epäjumalaa. Verrattuna tavallisiin puisiin tai kivisiin idoleihin ja patsaisiin, jotka näyttävät naurettavina ja viattomina, nämä monumentit ja muumiot ovat tuoneet lukemattomat onnettomuudet ihmiskunnalle. Ja kuoleman tehtaat toimivat yönä ja päivänä ja ei yksi vuonna, ja perkeleen kannattajien liput olivat tulipunaiset. Kuitenkin ilmestyksestä Johannes varoitti tulipunaisesta pedosta, eikä niin? Eikö varoittanut hän tulipunaisesta lohikäärmeestä? Tässä ne ovat, uskonnottomuuden, ateismin hedelmät! Tässä ne ovat todelliset uskottomat!          Mutta totalitarismin tulipalo vaikka ei ollut sammutettu. Se raivosi kirkkaana liekkinä, mutta nyt se kytee, savuaa ja jopa nielee ihmistä, mutta vain vähemmän. Ja se on valmis syttymään taas, jos kahdeskymmenes vuosisata ei tarjoilisi opetuksena tyhmälle ihmiskunnalle. Mutta älä pelkää. Kuolema ei pysty voittamaan elämää. Pimeys ei pysty voittamaan valoa. Se on vain oppikirja oppilaille huolettomille. Se on painavina voimistelutelineinä, kuitenkin ne eivät ole lihaksille, vaan varten sielua. Se on varjot, jotka alleviivaavat ikuisen valon kauneutta, ja annettiin ne sinulle opetuksena, arvostaaksesi Jumalan armoa.          Onko mahdollista opettaa huoletonta oppilasta pitämään vapaudesta, paitsi että vangitsematta hänet? Ajattele itse. Ja älä nurisi sinun Herraa vastaan. Ja älä arvostele häntä julmuudesta. Hän antoi sinulle suuret lahjat: omantunnon, järjen, intuition ja paljon muita asioita, josta vielä et tiedä. Mutta panit ne syrjään ja opit elämään ihmisistä, jotka ovat tehneet samat virheet.          Jos käyttäisit järkeäsi, sitten tietäisit, että meidän apokalyptisessa ajassa jo on mahdollista näyttää toteen tietoisen alkusyyn olemassaoloa, jos kysyä: kuka on rakentanut elävän solun geneettisen koodin? Ja jos jokin avaruusolento on tehnyt sen, tässä tapauksessa kuka oli luonut hänet?          Ja kuka oli koordinoinut maailman fundamentaaliset fyysiset vakiot niin täsmälleen, tällaiset kuin valon nopeus, elektronin varaus, gravitaatiovakio? Jos jokin niistä muuttuisi hieman, sitten fyysinen maailma ei voisi olla olemassa, kuitenkin se on. Voit mennä pois kysymyksestä nyt, mutta jonain päivänä sinun täytyy vastata sen.          Sen vuoksi älä epäile sinun uskoa ja älä pelkää "muukalaiset" uskonnot. Nähdään kaikki, ikään kuin samean lasin lomitse, mutta kaikki selventyy valaistumisen jälkeen.          Älä tuomitko puuta, maistamatta sen hedelmää. Eikö niin Jeesus opetti? Jokaisella uskonnolla on jokin häittä, muuten nähtäisiin paratiisin maan päällä, mutta ei nähdä sitä. Kaikki ovat syntiset jossain määrin, kaikkialla sodat tapahtuivat, kaikki rikkoivat Jumalan käskyä. Kaikki ovat syntiset jossain määrin, koska he uskovat, ollen väkijoukossa, mutta heistä erikseen se on ateistien hurjistunut väkijoukko, jotka ovat luoneen ei ollut olemassa ennen pirullista oppia, ja tämän opin hedelmät pakottivat ihmiskunta kauhistumaan.          Sen vuoksi jatka sinun uskomista, erityisesti jos se on konsonantti sinun sielun kanssaan, vaan ei väkijoukon kanssa, joka on sinun ympärillä, mutta varo ateismia ja epäjumalaa. Älä palvele monumentteja ja muumioita, abstraktisia käsitteitä, kuin "Isänmaa", valtakunta, puolue, järjestö, se on idolia, ja sielu ei tarvitse niitä tervehenkisillä henkilöillä.          Ja kaikki, jota sielu tarvitse tervehenkisillä henkilöillä, olisiko se lintujen laulaminen aamulla metsässä, tai joen tai järven vilpoisuus, tai kaunis auringonlasku kesällä lämpöisellä illalla, tai auringonnousu tuoreena aamulla ja sumu joen yllä, sinun ystävien tai sukulaisten vilpittömät ja hyvänsuovat puhumiset, sinun rakastajien leikkisät vartalot, noiden heistä, joiden sielun eivät ole kuolleet, tai sinun lempilaulu, tai jokin muu - kaikki joka on pakottanut sinua kuulemaan tätä suurta Laulua, josta sielusi jousten alkoivat soida - se kaikki ei huou, vaan vain heijastaa tuota näkymätöntä ikuista valoa, tuota suurta rakkautta, joka tulee sinun Jumalasta. Niin ole kiitollinen Hänelle, ja Hän ei lähtisi sinut, ja Hänellä ei ole mitään käskynhaltijoita maan päällä, vaan vain Hänen armon johtimet, koska ilman heitä olisi vaikeasti, melkein mahdotonta nähdä Hänet, kun vielä olet henkinen lapsenkengän tilassa. Vaan kun tulet kasvamaan ja vahvistumaan henkisesti, silloin et tarvitsisi kaikkea tätä, koska mitä varten heijastinta ja johdetta, kun taas Hän itse helottaa sinulle ikuisella sammumattomalla valolla.          Vaan väärissä idoleista ja epäjumalista ei ole Hänen valoa, mutta vain hämärä. Sielusi jousten eivät soisi koskaan "Isänmaasta", valtakunnasta, puolueesta tai järjestöstä, koska tuolla olisi hölmöjen ja pukkien ylistely, matelevainen imarteleminen ja mielistely, mutta ei olisi tätä sammumatonta valoa, joka olisi säteiltyä Herrasta, vaan tuolla missä ei ole Hänen valoa, vain hämärä on, ja se on sama helvetti. Ja joisit kiehuvaa vettä haisevasta purosta ja hengittäisit lemua seisomalla rannalla, joka olisi mätänevästä haaskasta, ja hölmöjen ylistely tulee nukuttamaan sinua, heidän mielistely tulee hukuttamaan sielusi kipua, ja eräänä päivänä tulet heräämän, kauhistumaan ja katumaan. Niin olisiko parempi tehdä sen nyt?          Ihmiset, joiden kanssa voit olla vilpitön, valitat, että sinulle ei mitään ole hyvää, vaan muiden edessä teeskentelet, ikään kuin hyvä on, koska pelkäät jäädä ilman hölmöjen ylistelyä, johon olet mukautunut kuten oopiumiin. Valitat, että sinulle ei mitään ole hyvää, tässä tapauksessa lakkaa kävelemästä helvetin labyrinteilla, jätä ne.          On mahdollista, kysyt: "Kuten mene pois?"          Jää yksin, missä ei mitään ole, joka kääntäisi huomion. Tai jää yksin jonkin kanssaan, jonka kanssa voisit olla vilpitön ja suora, kuten sinun itsen kanssa, mutta vain silloin jää tämän ihmisen kanssa, jos molemmat te voisitte olla kuten yhtenä.          Ja kun ei mitään kääntäisi pois huomiosi, tee ensimmäinen askelen ylös: etsi perusteellisesti jotain, että pakottaisi sielusi jousten soimaan; mene löytääksesi jotain, että pakottaisi silmäsi kiilumaan ilon kyynelistä, ja jos ei mitään luhistu tämän takia, tiedä, että se on Herrasta. Ja jos et uskonut Häneen, pyydä anteeksi Häneltä. Ja jos uskoit Häneen tai uskoit ei Häneen, vaan johonkin, josta sielusi ei voi laulaa, sitten kiitä Häntä tuosta ilosta, jonka Hän on antanut sinulle. Sinä olit sokea ja käänsit pois valosta, vaan Hän valaisi sinulle ja jatkaa valaisemista.          Vaan voi olla, että jo näit Hänen näkymättömän loisteen, mutta et tunnistanut Häntä ja olet luullut, että se on oikku? Ja voi olla ennen, kun sielusi jousten soivat, kuuntelemalla hölmöjen neuvoa, olet luullut, että se on oikku? Hän kutsui sinua, mutta kerran silloin et tunnistanut Hänen ääntänsä, vaan nyt tiedät.          Ja jos sielusi jousten ovat soineet, mutta sen takiansa ei ole tuhottu jonkun elämää tai terveyttä, sitten älä epäile, olet oikealla tiellä. Ja jos ilosi on samanlainen, kuin kuninkaan Daavidin ilonsa, ja sen takiansa ei ole mitään pahaa hedelmää, siis uskosi on oikea, mitä tahansa missä temppelissä kävisit. Ja jos ilosi on samanlainen, kuin kuninkaan Daavidin ilonsa, mutta sen takiansa ei ole mitään tuhottu, sitten olet noussut yksi askel korkeampi, kuin uskonheimolaistesi väkijoukko on.          Ja nyt muista: jos maan toisessa päässä, jopa toisella uskonnolla, jopa toisessa temppeleissä on yksi ihminen, joka on kyennyt kuulemaan Laulua, tuhoamatta mitään sen takiansa, tässä tapauksessa se on uskonveljesi tai uskonsiskosi, ja kun olet ymmärtänyt sen, teet toisen askelen. Jos te molemmat olette tehneet tämän toisen askelen, sitten ette koskaan enää pitäisi toisiansa uskottomina. Väkijoukko voi olla uskoton, mutta uskonveljesi tai uskonsiskosi, he eivät voi olla uskottomana. Parhaimmillaan väkijoukko voi olla raihnainen, se on vajaakelpoinen uskossa. Pahimmillaan väkijoukko on saatanan synagoga.          Muista, että Jeesus saarnasi toiset asiat kirkossa, vaan niin kutsutut papit puhuivat toiset. Ja ihmiset, jotka kuulivat Jeesuksesta ulkona, he olivat läheisempi Jumalasta, kuin väkijoukko oleva kirkossa. Koska missä on totuus, samalla paikalla on Jumala. Koska missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Koska Jumala on rakkaus.          Ja älköön sydämenne olko levoton. Jos olet vilpitön, etsimässä totuutta, mutta olet eksyksissä, sitten ennemmin tai myöhemmin virheesi ilmaisee, ja silloin hyvin vain yksinkertaisesti poistaakseen sen, kuten lastun, joka on kellunut järven pinnaan, ja pudottaen yksi valetta toisensa jälkeen, sinä tulet lähentymään huippua kohti.

Alkuperäinen venäläinen teksti:

The same en English:

Lo mismo en español: