#meemimiehet

[demonfowl]

31-Aika velikultia

Meemimiehet jo jonkin aikaa sodan jälkeen muistelemassa menneitä kun käy kattomassa vanhoja ystäviä :"")

Tää prokkis on ohi. Tuntsainktober 2023 on tehty kokonaan. Mitäs ihmettä. Pitää keksiä jotain muuta tehtävää.

[olen-karhu]

Tuntematon sotilas (2017) + huonot suomennokset Pornhubissa (2/2)

+ Rahikaisella on asiaa:

Osa 1/2: x

.

Inspired by: tämä ruttiksen postaus (mistä puolet näistä videoitten nimistä onkin. Loput kävin itte kaivamassa:DD)

[sotamieshonkajoki]

Kun valo sammuu (Vanhala & Honkajoki)

Hahmot/paritus: Vanhala ja Honkajoki. Voi varmaan lukea sekä shippimielessä että platonisena. 

Genre: Sodan jälkeen-AU, lievä angst, jonkunlainen hahmotutkielma?

Sanamäärä: ~ 1300

Varoitukset: Runsasta alkoholinkäyttöä, verta ja muuta mukavaa. Sota mainitaan. 

Disclaimer: Hahmot Väinö Linnan, minä vain kiusaan heitä.

A/N: Tämmöinen omituinen pikkutarina tällä kertaa, koska en saanut ajatusta sodan jälkeen alkoholisoituneesta Vanhalasta pois mun mielestä. Oon vähän huolestunu että onks näistä hahmoista näin surullisessa kontekstissa enää mitään jäljellä, mutta ottakaa nyt tästä sitten :’D

Kirjoitettu tosiaan sillä oletuksella, että “kolmissakymmenissä” oleva Honkajoki on taistellut myös talvisodassa.

Summary:  ”Kaaduin…” Vanhalan puoliavointen silmien katse liikkui levottomana Honkajoen kasvoilla kuin tämä ei olisi heti tuntenut asuintoveriaan. Viinan löyhkä hengityksessä peitti verenhajun alleen, ja Honkajoki kumartui ja otti Vanhalan kädet hätäisesti omiinsa estääkseen tätä hapuilemasta verestä ja hiestä tahmeaa paitaansa. ”En minä voi enää kaatua. Sota on… khi… ohi…”

Yhtäkkiä Honkajoen rintaa puristi. ”Ei, en minä sitä.”

Joistakin asioista ei yksinkertaisesti puhuttu muuten kuin vitsien aiheina, ei edes humalassa.

*  *  *

Honkajoki sai kirota lukkoa kauan, ennen kuin se antoi hänen avaimelleen periksi. Ovi lennähti auki päästäen kylmää ilmaa sisään paikkaan, jota hänen oli tapana kutsua Bastiljin vankilinnakkeeksi, mutta jonka narisevat saranat paljastivat jo kynnyksellä seisoessa aina samaksi yhden huoneen asunnoksi.

Kello oli jo yli yhdentoista – he olivat jatkaneet urakkaa tänään pitkään, ja Honkajoki oli poltellut piippuaan koko matkan töistä kotiin rentoutuakseen. Hartioita kivisti ja rasitus tykytti sydäntä vieläkin. Muut maanrakennushommissa olivat häntä nuorempia, kahdenkymmenen ikäisiä hyväkuntoisia poikia, ja Honkajoki tiesi olevansa toimenkuvaan liian vanha ja liian älykäs. Piti vain ottaa, mitä töitä sai. Onneksi olisi vain ajan kysymys, milloin hän saattaisi patenttiin asti jonkin keskeneräisistä keksinnöistään ja saavuttaisi ansaitsemansa tieteellisen arvostuksen. Tai niin hän ainakin ajatteli.

Aarne Honkajoki oli käynyt kaksi sotaa, ja niissä kummassakin hänen hartain mielihalunsa oli ollut Suomen armeijan harmaan puvun riisuminen. Nyt hän kiskoi joka aamu päälleen tumman, sementtipölyisen sarkatakin, ja vieläkin olo oli jokseenkin tyhjä ja turhautunut, aivot johtoajatusta vailla.

Astuessaan sisään Honkajoki korjasi oman loogisen virheensä huomauttamalla itselleen, ettei häntä ollut tehty tällaiseen elämään, tekemään turhia töitä ja asumaan niin kuin kaikki muut. Siitä kaikki vain johtui.

Eteisessä haisi alkoholi.

Ei hänen oikeastaan tehnyt vieläkään mieli palata Bastiljiinsa. Hänen keksijänverensä veti häntä yölliselle kävelylle polttelemaan ja kehittämään uusia ideoita, hedonistinen puoli kenties pitkästä aikaa puistonnurkkiin miesseuraa etsimään. Mutta kotona oli Vanhala. Hänen vankitoverinsa. Niin Honkajoki heidän tilanteensa ajatteli, huvittaakseen itseään. (Niin kuin hän nykyään joskus myös opetteli ulkoa päivälehtien mainoksia ja kokeili niihin erilaisia äänenpainoja ja -sävyjä. Huvittaakseen itseään.)

Asunnossa oli pimeää ja hiljaista, vain yöpöydän himmeä lamppu paloi. Honkajoki kiskoi pois kenkänsä ja takkinsa, muttei sytyttänyt muita valoja – hän viihtyi hämärässä, ja Vanhala saattoi jo nukkua. Näön tottuminen paljasti huoneen hiljalleen juuri sellaisena, joksi hän sen oli aamulla lähtiessään jättänyt. Pöydän päällä vallitseva sanomalehtien, työväenopistolta lainattujen puhki selattujen kirjojen ja omituisten kappaleiden sekamelskakaan ei ollut hävinnyt minnekään. Edellisen yön Honkajoki oli uudistanut ikiliikkujan piirustuksia, mutta johtoajatus pysyi kateissa, ja jos mokoma ei olisi ollut Vanhalan lempikapine, hän olisi varmaan jo luovuttanut saadakseen tilaa uusille keksinnöille. Nyt hän tyytyi pyyhkäisemään tavaroita nopeasti sivuun mennessään peremmälle. Seinänviereinen heteka oli tyhjillään. Yleensä Vanhala vietti päivänsäkin siinä, sillä siitä oli lyhyt matka Honkajoen tupakka- ja hänen viinakaapilleen.

Humala teki Vanhalan onnelliseksi. Ainakin lyhyiksi hetkiksi kerrallaan.

(Joskus Honkajoki pohti, olisiko humalassa itse onnellinen, kun nyt oli vain tyhjyys. Puhtaasti tieteellisessä mielessä tietenkin.)

”Onko vankitoverini kotona?” Honkajoki kysyi hilpeää sävyä tavoitellen ja koputti piippunsa tyhjäksi hellanreunaan. Vanhalaa hänen mielikuvitusleikkinsä oli aina huvittanut suuresti – Pastiljin linnake, khihihi – ja siksi hän kai sitä jaksoi jatkaa, vaikka ”Da Vincin verstaalla” tai ”Suomen teknillisen kehityksen virallisella suunnitteluyksiköllä” olisi ehkä ollut positiivisempi kaiku.

Vastausta ei kuulunut, ei edes koputusta takaisin.

Honkajoki jäi seisomaan keskelle huoneen pimeää ja ehti jo tehdä päätelmän, että Vanhala oli lähtenyt yöksi omille teilleen, kun hänen katseensa osui hetekan ja seinän välisessä kapeassa raossa makaavaan miehen varjoon.

”Jumalauta nyt”, hän päästi hampaidensa välistä polvistuessaan niin nopeasti, kuin kykeni.

Hänen lähtiessään töihin Vanhala oli ollut vasta iloisessa nousuhumalassa – hihitellyt silmät tutussa hymyntirrissä, kun hän oli monimutkaisin sanankääntein sadatellut päivän pakkassäätä, tuupannut hänet sitten leikkisästi ovesta ulos. Honkajoki oli toivonut koko päivän, että ehkä tänään Vanhala osaisi lopettaa ajoissa. Mutta itsekuri ei koskaan ollut ollut Vanhalan parhaita ominaisuuksia, ja nyt Vanhala makasi hetekan vieressä kasvot vasten lattiaa. Honkajoen sydänalaa kylmäsi. Piti olla järkevä, ja rintamalla sanottiin, ettei vatsallaan makaava koskaan ollut kuollut. Hän tarttui nuorempaa miestä hartiasta ja kiskoi tämän selälleen, varmistaakseen, ja kun hänen sormiinsa sotkeutui jotain tummaa ja märkää, kirosanoja tuli hänen suustaan lisää. Lattialla oli lasinsiruja. Kuinka kauan Vanhala oli siinä maannut?

”Vanhala?” Honkajoen kämmen Vanhalan poskella oli verinen kalpeaa ihoa ja suljettuja silmäluomia vasten, ote tämän rinnuksista kovempi kuin olisi tarvinnut. Vanhala hengitti kyllä. Ei vain reagoinut, vaikka ravisteli. ”Johannes perkele – ”

Hän ei tiennyt, kuinka kauan läimi Vanhalan kasvoja ja vuoroin kuiskasi, vuoroin melkein huusi, ennen kuin tämä lopulta räpytteli hitaasti silmiään. Honkajoki soimasi välittömästi itseään liiasta huolestumisesta. Olihan Vanhala ennenkin sammunut, ja objektiivisesti tarkasteltuna huomasi selvästi, että lasinsirujen aiheuttamat haavat olivat vain harmittomia raapaisuja. Keskivartalon haavoista vain tuli usein paljon verta. Kokemuksestahan hän sen tiesi.

”M-mitä…” oli Vanhalan ensimmäinen ymmärrettävä sana.

”Pohdiskelen samaa tässä itsekin. Tämänhetkisen todistusaineiston perusteella joko putosit sängyltä tyhjän viinapullon päälle tai kompastuit ja kaaduit.”

”Kaaduin…” Vanhalan puoliavointen silmien katse liikkui levottomana Honkajoen kasvoilla kuin tämä ei olisi heti tuntenut asuintoveriaan. Viinan löyhkä hengityksessä peitti verenhajun alleen, ja Honkajoki kumartui ja otti Vanhalan kädet hätäisesti omiinsa estääkseen tätä hapuilemasta verestä ja hiestä tahmeaa paitaansa. ”En minä voi enää kaatua. Sota on… khi… ohi…”

Yhtäkkiä Honkajoen rintaa puristi. ”Ei, en minä sitä.”

Joistakin asioista ei yksinkertaisesti puhuttu muuten kuin vitsien aiheina, ei edes humalassa.

”Onhan… onhan se ohi? Aarne?” Vanhala oli ehkä hereillä, mutta selvänä tämä ei selkeästi olisi vielä pitkään aikaan. ”Rintaa pistää… kirvelee…”

”Shh. Siinä on pari naarmua vain.” Honkajoki päästi Vanhalan kädet ja yritti kömpelösti silitellä nuoremman olkapäätä vetäessään tätä ylös itseään vasten. Tämä pitäisi saada sängylle. Vanhala oli veltto niin kuin aina humalassa, mutta takertui äkkiä voimattomin nyrkein Honkajoen paidan selkämykseen saaden hänet värähtämään hiukan. Eihän tuo kipeää tehnyt, mutta siitä, kun joku viimeksi oli koskettanut häntä noin vain, oli pitkä aika. Hän työnsi ajatuksen pois mielestään yhtä nopeasti kuin se sinne oli tullutkin, kiersi toisen käsivartensa Vanhalan vyötärölle ja kiskoi istumaan.

”No niin, uskollinen vankitoverini, mukavuussyistä ehdotan siirtymistä hieman pehmeämmälle alustalle.”

Vanhala kikatti ja painoi kuumaa otsaansa Honkajoen hartiaan. Jotkin vitsit eivät koskaan vanhentuneet, vaikka ihmiset ja asiat näiden välillä niin tuppasivat tekemäänkin, ilmeisesti jopa he kaksi.

Jotenkin Honkajoki oli olettanut, että Vanhala pysyisi aina samanlaisena, kuin tämä oli rintamalla ollut. Jälkeenpäin ajatellen hänen hypoteesinsa oli osoittautunut vääräksi jo niissä muutamissa kirjeissä, joita he olivat sodan jälkeen toisilleen kirjoittaneet. Honkajoki oli tietysti kirjoittanut uusimmista älynväläyksistään pitkiä ja koukeroisia selostuksia, ja Vanhalan rivien väleistä oli voinut lukea tutun hihityksen, mutta rivit olivat pian harvenneet ja lopulta lakanneet kokonaan. Honkajoki oli yrittänyt olla ajattelematta siitä sen ihmeempiä. Mutta kuukausia viimeisen kirjeen jälkeen Vanhala oli ilmestynyt hänen ovelleen ja kaatunut heti eteisessä.

Nukuttuaan pois senhetkisen humalansa tämä oli tilkinnyt Honkajoen kysymysten vastauksille tarkoitetut välit tyhjällä jutustelulla, rintamavitseillä ja kalpealla naurulla.

Vanhala oli tullut hänen luokseen jäädäkseen, ja kun sängyn viereen ja tupakkakaappiin oli alkanut ilmestyä alkoholia, ei Honkajoki ollut maininnut siitä mitään. Hän oli nähnyt, että aina iloinen Johannes Vanhalakin oli löytänyt jotain, millä turruttaa muistonsa. Jotain, mitä ilman ei osannut olla. (Ja kuten sanottua, jos Honkajoen aivojen perukoilla asuva ontto turhautuminen joskus huusi samaa lääkettä, se johtui yksinomaan hänen älyllisten lahjojensa valumisesta hukkaan yhden huoneen vankilan seinien sisällä.)

Hän huohotti rasituksesta saadessaan Vanhalan lopulta nostettua hetekalle selälleen makaamaan. S��nky ei varsinaisesti ollut heidän yhteisensä, mutta tosiasia oli se, että se oli asunnon ainoa, niin kuin myös se, ettei Vanhala rintamallakaan ollut osannut nukkua yksin eikä se koskaan Honkajokea ollut haitannut. Vanhalan täytyisi peseytyä – viinan ja hien haju tuntuivat pistävinä, ja paidan rintamus oli jo kuivuvasta verestä tumma – muttei nyt. Lattia täytyisi siivota lasinsirpaleista, muttei nyt. Nyt Vanhalan täytyisi nukkua. Kenties huominen olisikin se päivä, kun Honkajoki saisi kiinni kauan kadoksissa olleen johtoajatuksen ja Vanhala löytäisi tutun naurunsa ilman nousuhumalaa.

”Aarne…”

”Niin?”

”Sinä olet… hyvä mies. Loistava suoritus. Synnyinmaa ei unohda teitä”, Vanhala mumisi, toistaen vanhan vitsin sanat ehkä enemmän itselleen kuin kellekään muulle. Hän jatkoi vasta hetken päästä kerättyään voimiaan. Hengitys rahisi vieläkin hiukan. ”Kerro taas siitä. Ikiliikkujasta.”

Honkajoki polvistui sängynlaidan viereen ja silitteli hiussuortuvia pois Vanhalan hikiseltä otsalta. Yöpöydän lampun valo osui Vanhalan kasvoihin korostaen paljon entisestä pyöreydestään menettäneiden kasvojen varjoja. Vanhala sulki silmänsä ja hymyili hymyä, jota olisi voinut luulla aidoksi, ja Honkajoki tunsi suupieliensä kääntyvän väsyneesti ylöspäin kuin vastaukseksi johonkin vain kahden hauskuuttajan väliseen tervehdykseen. Vapaalla kädellään hän painoi lampun sammuksiin.

”Niin, olosuhteiden pakosta olen joutunut pitämään tietynlaista luovaa taukoa – yksitoikkoiset päivätyöt kuluttavat inspiraatiotani enemmän kuin voisi kuvitellakaan – mutta uskon, että äskettäin työväenopistolta haltuuni saama kirjamateriaali saattaisi auttaa minua ratkaisemaan kapineen arvoituksen. Piirustuksetkin ovat jo aivan viimeistelyvaiheessa…”

Johannes nukahti nopeasti.

Honkajoki kaipasi tupakkaa, polvia särki ja hänen teki yhtäkkiä tuskaisesti mieli ulos kävelylle, pois huoneen seinien luomasta vankilinnakkeesta ajatuksia selvittämään, mutta hän jäi.

[neroushalvaus]

Tuntematon sotilas -fandomin sanakirja

Koska ihmisten on hyvä pysyä jotenkin kärryillä siitä, mistä fandomissa pulistaan.

Ahvenasquad - Vaihtoehtoinen nimi Tuntematon sotilas -fandomille. Asumajonne - Lempinimi Asumaniemelle, varsinkin Modern AU:ssa, jossa hänen uskotaan olevan pahemmanlaatuinen jonne. Eero-jano - Arvostus näyttelijä Eero Ahoa kohtaan. ”Eino, ota ratti” - Ilmaisu, joka tulee sanonnasta “Jesus take the wheel”. Tässä tapauksessa ohjauspyörä halutaan kuitenkin luovuttaa Jeesuksen sijasta Heiskasen Einolle. On saanut melko varmasti alkunsa Cristal Snow’n “Love Is Blind”- musiikkivideosta, jossa kyseisen näyttelijän esittämän miehen todetaan näyttävän Jeesukselta. Elina Koskela - Ansaitsi parempaa. Evoluutioteoria - Evoluutioteoriasta puhuminen on ilmeisesti fandomin silmissä yksi eroottisimmista asioista, joita ihminen voi toiselle tehdä. Syyttäkäämme Yrjö Lahtista. Glitter-Riitis - Neljältä aamuyöstä syntynyt Modern AU, jonka keskiössä on se, että Riitaoja oppii meikkaamisesta ja drag-kulttuurista ja saa meikin ja glitterin avulla lisää itsevarmuutta. AU:n ytimeen kuuluu keskeisesti se, että koko kookoo on polvillaan Riitaojan edessä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Hietala - Shippinimi Hietaselle ja Koskelalle. Myös esimerkiksi Hiekela tai Hietakala. Hietasen kuvailutulkkaus - Modern AU:ssa, jossa Hietanen on sokea, hänen puhelimessaan on kuvailutulkkaus, joka uhkaa aina mennä rikki kiitos Asumaniemen hymiöiden, Rahikaisen munakoisojen ja Riitaojan söpöjen emojirivien. Hipsutus - Toisen ihmisen silittäminen/hellä koskettaminen. Yleisesti todettu tosiasia on, että kaikki Tuntemattoman sotilaan hahmot tarvitsevat hipsutusta, mutta niin tarvitsevat myös kaikki fandomin jäsenet. Hombre - JVG:n kappale, jonka Tuntematon sotilas -fandom on julistanut koko kookoon ja myös koko fandomin tunnuskappaleeksi. Yleisesti “hombre” toimii hellänä terminä kenelle tahansa fandomissa. Huutoitku-Lehto - Pienen piirin yhteinen lempijuttu, eli Lehto itkemässä huutaen. Yleensä, koska on kokenut hellyyttä, eikä osaa käsitellä sitä. Ihanneupseerit - Lammio ja Kariluoto, joko shippimielessä tai muuten vain. Jurkka-jano - Arvostus näyttelijä Jussi Jurkkaa kohtaan. K*rjula - Tuntematon sotilas -fandom on ottanut tavaksi sensuroida everstiluutnantti Karjulan nimen, ja tämä saattaa kertoa jotain siitä, kuinka vihatusta hahmosta on kysymys. Kaksi kukkoa tunkiolla - Rahikainen ja Lammio, joko shippimielessä tai muuten vain. Toimii myös muodossa Kukot tunkiolla. Kannaskommuuni - Ajatus siitä, että Rokka ja Tassu elävät vaimoineen rakkaudentäyteisessä kannaskommuunissa kasvattaen lapsensa yhdessä. Kannaskommuuni on nimitys myös tästä juontuvalle OT4:lle. Kenkä - Ihminen, joka ei ymmärrä itsestäänselvyyksiä, kuten jos joku ilmiselvästi pitää hänestä tai jos jotkut ihmiset ovat ilmiselvästi pari. Voi käyttää joko oikean elämän ihmisistä tai Tuntemattoman sotilaan hahmoista. Lehto taitaa olla ainakin julistettu yleisesti kengäksi. Kartsa - Fandomin lempinimi Kariluodolle. On taipunut aivan liian usein muotoon “Karitsa”. “Kerran se vaan kirpasee” - Lainaus, jonka voi tunkea melkein kaikkialle. Ei pidä paikkaansa, on valetta. Tämä on yksi suuri kirpaisu. Kink - Asia, josta ihminen pitää tai joka aiheuttaa hänelle tunteita. Laatta - Shippinimi Lahtiselle ja Määtälle. Voidaan käyttää myös verbinä, esimerkiksi “laatata” tai “laatoittaa”. Lakka - Shippinimi Lammiolle ja Rokalle. “Lehto tunsi vihaa ja inhoa” - Lainaus Tuntemattomasta, joka toimii mainiosti vastauksena monenlaisiin asioihin. Yleensä turreihin tai sellaisiin shippeihin, kuten K*rjula/Viirilä tai Määttä/Lammio. Lemmikki - Nelli Matulan kappale, jonka Ahvenasquad on syystä tai toisesta ottanut omakseen. Pidetään tunnuskappaleena varsinkin shipeille Lehto/Lammio ja Rokka/Lammio. Lemmio - Shippinimi Lehdolle ja Lammiolle. Myös “Vihaiset pojat” tai “Lemmijo”. Lukio-AU - Modern AU, jossa koko kookoo on lukioiässä tai hieman vanhempia, eikä sotaa tai kuolemaa näy mailla halmeilla. Mautojonnet - Shippinimi Asumaniemelle ja Hauhialle. Tulee siitä, että yleistä fanonia on, että Modern AU -Asumaniemellä on mopoauto, ja että hän ja Hauhia ovat porukan jonnet. Shippinä kaikkien kultapojat. Tottelevat myös nimeä otp; puuttuva palanen, joka juontuu Hauhiaa Louhiniemen elokuvassa näyttelevän Robinin kappaleesta. Meemimiehet - Vanhala ja Honkajoki, joko shippimielessä tai muuten vain. Juontuu varmaankin siitä, että Modern AU:ssa he varmasti olisivat kovasti meemien perään. “Mitä jos Rokka ja Tassu ei ois noussutkaan sieltä joesta” - AU, johon kaikilla tuntuu olevan viha-rakkaus -suhde. Molle - Rauni Mollberg. Esim. “Mollen Tuntsa” tarkoittaa Rauni Mollbergin versiota Tuntemattomasta sotilaasta. Moof - Alunperin varmaankin kirjoitusvirheestä lähtenyt väännös sanasta “mood”. Myös “mööf”, “möf”, “muff”, “mif möf”, “bif böf, left ahvena” tai “iso mieliala, vasemmistolainen pihvi” Määttä - Valid Naapurnaiset - Yleisesti käytetty nimi Rokan ja Tassun vaimoille, joiden uskotaan olevan keskenään yhtä läheisiä, kuin miestensäkin. Juontuu siitä, että Rokka ja Tassukin ovat “naapurmiehii”. Näkki-AU - AU, jossa joku tuntemattoman hahmoista on näkki. Yleensä joko Rahikainen tai Riitaoja. ”Otanhan minä...” - Toimii yleisvastauksena kaikkeen. On saanut alkunsa Määtän lakonisesta toteamuksesta “Otanhan minä jalustan”. Punakaartin marssi - Ahvenasquadin kollektiivinen lempikappale. Puuropakki - Yleensä viittaus kohtaukseen Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa, jossa Lehto antaa puuropakkinsa Riitaojalle. Tämä on fandomissa loputon ihmettelyn ja analyysin lähde. Rahikaisen enkelit - Suurliikemiesrahikainen-blogin ehdottama vaihtoehtoinen nimi Ahvenasquadille. Rahioja - Shippinimi Rahikaiselle ja Riitaojalle. Rahka - Fandomin lempinimi Rahikaiselle. Muita yleisiä lempinimiä hahmolle ovat esimerkiksi “Rahikka”, “Reinholt”, “Rahi”, “Rahis” ja “Rähikäinen”. Riitis - Fandomin lempinimi Riitaojalle. Muita yleisiä lempinimiä hahmolle ovat esimerkiksi “Riittis”, “Risu” ja “Risto”. Rötöstelijäpojat - Lehto, Rahikainen ja Määttä. Lähinnä BroT3-materiaalia, mutta toimii myös OT3-nimenä. Tunnetaan myös esimerkiksi Kolmena miehenä Golgatalla. Sukan 5h pikapano - Tuntematon sotilas -roolipelin takia syntynyt termi. Ilmeisesti alkuperä on siinä, että Rokka ja Tassu tekivät “sen” nopsaan, mutta sitä roolipelattiin viisi tuntia. Tätä heitellään ympäriinsä, vaikkei kyseisestä pikapanosta oikeastaan tiedettäisi mitään. Sukka - Shippinimi Suen Tassulle ja Antero Rokalle. Se shippi, joka on yleisesti hyväksytty canoniksi riippumatta siitä, shippaako sitä vai ei. Muodostavat puolet rakkaudentäyteisestä kannaskommuunista. Tunnetaan myös nimellä Naapurmiehet. “Tassu, with a huge boner:” - Reaktio siihen, kun Antero Rokka puhuu. Yleinen käsitys on, että Suen Tassu rakastaa Rokan ääntä hyvin monella tasolla. Traagiset pojat - Lehto ja Riitaoja, joko shippimielessä tai yleisesti. Lyhyesti voi puhua myös vain “traagisista”. Turrikainen - Turri-Rahikainen, eli ajatus siitä, että Rahikainen on turri. On yleisesti hyväksytty tosiasia, että Rahikaisen fursona on leijona. Valid - Määttä Veerusko - Headcanon/AU, jossa Vera on nonbinary ja alkaa käyttää “Veran” ohella nimeä “Usko”. “Vera” nimittäin tarkoittaa “uskoa” venäjäksi. Ville Tietää - Ajatus siitä, että Vilho Koskela tietää. Jaa mitäkö? Kaiken. Väpä - Väinö Linna. Myös esim. Väiski tai Väne. “Väpä take notes you dead hoe” - Vaihtoehtoisesti “Teepä Väpä muistiinpanoja, senkin kuollut kuokka”. Ajatus siitä, että fandom tietää kyllä, miten canonin olisi pitänyt mennä, ja tässä vaiheessa Word of God ei meidän vaakakupissamme enää paljon paina. Ylioppilaskylä-AU - Modern AU, jonka keskiössä on, että kookoon jäsenet asuvat Turun ylioppilaskylässä ja eksyvät sinne harva se päivä. Yrjö Taisto Varma Homo Kosto Lahtinen - Fandomin leikkimielinen ylipitkä nimi Yrjö Lahtiselle. Käytetään yleensä, kun halutaan ilmaista suurta rakkautta tähän kommunistipoikaan. “Älkää... älkää... en minä mitään pahaa” - Hyvä vastaus liian angstisiin headcanoneihin tai ficceihin. Saanut alkunsa Riitaojan canonisista viimeisistä sanoista.

[olen-karhu]

Ok tää on totta mut tän takia nautin mentally stable!kukot -AUista.

Ja myös onhan nuo traagisetki aika disaster gay, ellei ihan toxic gay, koska noh suohon sotkemiset ja muut, kyllä kaikki tietää.

Haluun vaan kirjoittaa kukoille ja traagisille pirusti healthy relationship -ficcejä :'((((

JA sukka on perkeleen wholesome gay culture, taino voisin sanoo et se on wholesome pan/bi- ja poly-culture myös koska kannaskommuuni. Ja näistähän mie vasta haluunki kirjotella.

Ja haluun kirjottaa myös ässä-koskelasta ja hietasesta elämänkumppaneina aiiii että.

Näitten lisäks kunniakkaat maininnat: Sihlo (naiivit pojat) ja mautojonnet, josta kummastakin haluun myös kirjottaan just jotain lukio/amis-AUta.

Ja kyllä, myös Laattaa haluun kirjottaa. Jäikö oikeesti nyt ketään ulkopuolelle? Meemimiehet? Nekin vois olla hauska aihe.

Ai että rakastan näitä kaikkia kultapoikii

Wholesome gay culture: Laatta (rikkoo stereotyyppejä, perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja rakkauteen, pyyteetöntä omistautumista. “Kannanhan minä sinut.”)

Disaster gay culture: Kukot tunkiolla (perustuu kieltäymykselle ja huonoille coping-keinoille. Hyljeksii aitoja tunteita ja sitoutumista. Koostuu lähinnä seksistä ja mustasukkaisuudesta. “Rakkaus on ruma sana.”)

[sotamieshonkajoki]

Honkajoki: [astuu sisään huoneeseen ja näkee Vanhalan]

Honkajoki: ...

Honkajoki: Tieteen nimissä minun on kysyttävä erästä asiaa. Uskotko mahdollisesti rakkauteen ensisilmäyksellä, vai onko minun mentävä takaisin ulos ja tultava sisään uudestaan?

[sotamieshonkajoki]

Vanhala ja Honkajoki: [saapuvat myöhässä]

Honkajoki: Pyydän syvästi anteeksi myöhästymistäni, vai pitäisikö sanoa ”saapumistani ilmoittamani ajankohdan jälkeen”. Koin erään asian vaativan välitöntä huomiotani, ja esimerkiksi tieteen ja yleisen edun nimissä minun oli ns. hoideltava kyseinen asia ennen tuloani.

Lammio: Jahas. Ja mikä on Vanhalan tekosyy?

Vanhala: Khihihi... minä olin se asia...

[neroushalvaus]

Send me a character memeen Honkajoki!

Meemimies, ihanaa!

First impression: Mä rakastin Honkajokea heti sen ensimmäisistä hetkistä lähtien. Kun kaikki silloiset lempparit olivat kuolleet, oli ihana saada uus hahmo, josta välittää ja jonka jutut saivat oikeesti nauramaan ääneen.Impression now: Honkajoki ei ole ehkä mun suurimpia suosikkejani, mutta se on aidosti hyvä ja kiinnostava henkilöhahmo. Niin hyvä poika. Ja se huumori puree edelleen.Favorite moment: Iltarukous on todella kova, kuten myös Honkajoen aivan ensimmäinen esittely. Lisäksi sen keskustelu Määtän kanssa aivan saapumisensa jälkeen on aivan ihana. Sitten pakko mainita vielä uudesta leffasta Honkajoen ilme, kun Viirilä ammutaan ja se, kun Honkajoki silittelee sitä nostomiestä siellä lopussa.Idea for a story: Haluisin kirjoittaa fix-itin, jossa olisi Honkajoki+Viirilä(+Vanhala) brotp ja Viirilä selviäisi hengissä.Unpopular opinion: En tiedä, onko mulla Honkajoesta varsinaisesti epäsuosittuja mielipiteitä. No, mä uskon Honkajoen oikeasti tavallaan nauttivan siitä roolista, jonka se muita hauskuuttaessaan ottaa. Se tietää tuovansa tarvittavaa kevennystä ja se auttaa sitä itseäänkin selviytymään siinä epätoivoisessa tilanteessa. En nyt tiedä, kuinka unpopular opinion tuo oli, mutta olen lukenut jotain tekstejä, joiden mielestä Honkajoki pitää sitä omaa esitystään typeränä.Favorite relationship: Meemimiehet for the win, eli Honkajoki ja Vanhala. Heitetään vielä Viirilä messiin, niin tulee Meemimiehet Bass-Boosted.Favorite headcanon: Tykkään ajatuksesta, että sodan jälkeen Honkajoki ja Vanhala muuttaisivat asumaan yhdessä, joko romanttisessa tai platonisessa mielessä. Ne kaksi on vain luonteeltaan sellaisia, että voisivat tehdä sotamuistoista selviämisestä toisilleen helpompaa. Hyvät pojat.

[neroushalvaus]

MEEMIMIEHET

Mun pitää aina ennen vastaamista ottaa hetki näiden meidän fandomin shippinimien hykertelyyn. Ei mut siis, olemme meemin ytimessä.

Silläkin uhalla, että vastaukseni on toivottoman tylsä, mä shippaan Meemimiehiä eikä mulla ole oikeastaan mitään niitä vastaan shippinä? Rakastan sitä, kuinka Vanhala periaatteessa rakastui Honkajokeen ensisilmäyksellä (Väinö Linna kirjoitti näin, en minä voi sitä muuttaa) ja kuinka niiden kemiat vain osuu tosi hyvin yksiin. Tykkään, kuinka niistä saa comic relieffiä, mutta esimerkiksi jossain post-canon -ficissä heistä saisi revittyä irti valtavasti angstia. Niillä kahdella on niin yhteensopivat coping-keinot, että mua ilahduttaisi tutkia niiden elämää sodan jälkeen.

En kauheasti puhu Vanhalasta ja Honkajoesta, koska he eivät kuulu ihan lempihahmoihini, vaikka heistä paljon pidänkin ja vaikka he olivat esimerkiksi uusimmassa leffassa mielestäni parhaiten tulkitut hahmot ohjauksen ja käsikirjoituksen puolesta. Shippinä vähän sama juttu: pidän heistä, mutta en esimerkiksi aktiivisesti etsi heistä fanficcejä tai ideoi sellaisia.

Meemimiehet ovat taas sellainen shippi, joka toimii todella hyvin platonisena ja siihen voi helposti lisätä kolmannen pyörän, esimerkiksi Asumaniemen (iskuryhmä vanhala❤) tai Viirilän (Meemimiehet - Bass-Boosted). Honkajoki ja Vanhala on tosi monipuolisia hahmoja ja musta on mukavaa, kun fanitöissä heidät tulkitaan sellaisina, eikä pelkkänä comic reliefinä. Hyviä poikia.