#lainauksia

[ukk0]

Only in finnish! Sorry!Rare suomipostaus! 

Piti tehdä sarjis tästä, mutta sitten ajattelin, että turha tuoda kyseisen herran autossa ollutta viestiä lisää esille. Olen eronnut kirkosta enkä ole uskossa, mutta kristinuskon teologia kiinnostaa, ja on siitä tullut luettua tutkivia teoksia ( ‘’Sensuroitu, Raamatun muutosten vaiettu historia ‘’ kirja on viimeisin minkä luin ja oli kiinnostava!)  

Minua kovin kummastuttaa miten nämä tallaiset ‘’kristityt’’, nappaavat Raamatusta sellaisia lainauksia millä voisivat parhaiten lietsoa vihaa kanssa ihmisiä kohtaa, kun Raamatun ja eritoten Jeesuksen sanoma on vastakkainen.  

“Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.”, sanoi Jeesus. Niin.  

Ihan sidenotena; Raamattu ei kiellä rakkautta missään kohtaan. 3. Moos. 18:22 ja Moos. 20:13 ovat Raamatun jakeita, joilla usein puolustellaan homophobiaa. Mutta, täytyy ottaa huomioon kaikki käännökset vuosisatojen aikana, joita nämä kyseiset kappaleet ovat käyneet läpi; kaikki käännökset ovat oman aikakautensa tuotoksia ja kääntäjänsä agendaa tukevia. 

Hyvää viimeistä priden kuukauden päivää! (Mutta jatketaan prideilua kuitenkin 24/7 <3) !  

[salmiakkisaatana]

valitse vapaasti mistä hahmostas haluat puhua, haluan kuulla kaikista

Tota tota... mä mietin pitkään ja hartaasti et kestä mä selittäisin enkä osannu päättää ni tulee nytten sitten ihan satunnaisii hahmoja!

Jurin lähestymistapa konflikteihi on aika usein se, et se pyrkii välttelemää ja unohtamaa koko asian. Se on kuitenki alkanu opettelemaa kommunikaatiota, koska se on havahtunu siihe et maton alle lakasemine on vaan pahentanu asioit (jee hyvä juri!) ja koska ku Niklas (sen kämppis/kumppani/kaveri/en oo ihan varma mikä termi on heiän mielestä sopiva) tajus et Juril on tämmönen tapa nii se veti selkeen rajan et Jurin on opittava joku terveempi lähestymistapa. Joten Juri opettelee sekä ittesä että Niklaksen takii. Juril on myös vähän sitä, et ihan sama mitä tunnetta se kokee konfliktin takii ni siitä tuntuu, ettei se oo oikeutettu niihin tunteisiin ja se katastrofisoi tilannetta/seurauksia (mikä tietty vaikeuttaa sitä kommunikaatiota).

Juri on pitkään ja hartaasti opetellu sitä, ettei sillä menis pinna niin nopeesti konfliktien kaa mut kyl se viel välil tulee esii.

Jjoo ja sitten niitä lainauksia

No siis rakasta pikku Jackia on oikeestaan koko Benjaminin Persikan perään-biisi!

Måneskinin Honey-biisistä erityisesti kohta "It's not a one-night stand if it turns into two" on niiiin pahasti Alex ja yks Felix (mun kaverin hahmo mut oon välil tägäilly sitäki juttuihi) niinku sä et ymmärrä kuin pahasti se on noi!

Tää on taas koko biisi mut mut,,, minkä mä sille mahdan jos Mitskin Washing Machine Heart on ihan kokonaa Kata? Siitäki varsinki kohta "Baby, though I've closed my eyes I know who you pretend I am"

Kafkan "There are times when i am convinced i am unfit for any human relationship" on hyvin Tomasta mut myös Jurii. Ja vähän Myrskyyki. Alex ei pysty olee tarpeeks ittesä kaa et siitä tuntuis tolta mut kuule.. kyl se muutaman vuoden päästä on tota mieltä! mulla on ehkä vähän liikaa sadboy-hahmoja. tai sit ei.

"i am scared this is all i will ever be" on aika Onnii (joo mulla on semmonenki hahmo) (siitä tulee Aurora joten. Onni ei hätää sä et tosiaan tuu vaan olee se mitä nyt oot)

edit: kysymykset on tästä postauksesta!

[hiidenneiti]

Magnus Enckell. Ihminen ja taiteilija (1949) luettu:

Lähestyin tätä teosta sillä ajatuksella että tämän täytyy olla perusteellinen esitys Enckellin elämästä ja taiteesta... ja sitten pitelin sitä käsissäni kirjastossa ja tajusin että helvetti, tässähän on vaan 250 sivua. Kirja toimii silti ihan hyvänä tiivistelmänä taiteilijan ikävaiheista ja luovista suuntauksista. Tärkeimmät taideteokset tarkastellaan kriittisesti, mutta siinäkin oli läpijuostu olo, joten lähden etsimään syvempiä analyyseja muualta.

Kirjoittaja mainitsee muutamaan otteeseen että Enckellistä ei ole tarjolla yhtä paljon "taiteilijakaskuja" kuin aikalaisistaan, mutta kyllä teos silti pursuilee söpöjä anekdootteja. Taiteilijasta piirtyy kunnianhimoinen, herkkänahkainen ja melodramaattinen kuva, josta on vaikea olla pitämättä. Oikein hankala tapaus. Erityisesti nautin lukuisista maininnoista siitä, miten muut ihmiset joutuivat keskustelemaan taiteesta Enckellin kanssa.

Tietää että teos on 1900-luvun alkupuolelta, kun puhutaan pitkään Enckellin sukutaustasta ja siitä miten linja oli polvesta toiseen heikentynyt ja oli kaikenmaailman sukurasitteita, joita edes vaimon ottaminen säädyn ulkopuolelta ei auttanut... Juuuuh.

Kirjoittaja viittaa Enckellin homouteen silloin ja tällöin, odotukseni olivat ehkä vielä alempana joten yllätyin että niinkin usein. Näitä kohtia leimaa kuitenkin ihme sanailu ja kiemurainen viisastelu; "jos tiedät niin tiedät" -asenne huokuu vahvana. Esimerkiksi tuota Enckellin luonnoskirjassa olevaa ruotsinkielistä runoa ei ole suomennettu toisin kuin melkein kaikkia muita lainauksia hänen kirjeistään, kummallista. Hauskaahan on se että tämä ei kirjoittajan kohdalla rajoitu vain Enckellin suhteisiin miehiin, vaan myös tämän kesäromanssiin ja siitä syntyneeseen aviottomaan poikaan! Siinä kohdassa teoksen kieli menee yhtäkkiä niin monelle mutkalle että jouduin lukemaan niitä sisäkkäisten lauseiden sekametelisoppaa jotain kuusi kertaa, ennen kuin ymmärsin mitä yritettiin sanoa. Pitäisi varmaan olla kiitollinen että vaikeistakin aiheista haluttiin kirjoittaa 40-luvulla....

Joka tapauksessa teos on arvokas ihan siinäkin mielessä, että kirjoittaja teki aikoinaan merkittävän työn haastatellessaan ihmisiä, jotka tunsivat taiteilijan henkilökohtaisesti. Tämä on aina mukavaa vanhoissa elämäkerroissa. Sen minkä hienotunteisuudesta johtuen häviää, sen läheisyydessä voittaa.

[sotakoiransaappaissa]

! 𝐋𝐮𝐯𝐮𝐭 !

- Alla on linkit kirjoitelman kaikkiin lukuihin. - 

(Lukuja tulee lisää, sitä mukaa kun saan niitä oikoluettua ja kuvia valmiiksi.)

Luku 1, “Nyt luminen tuuli pieksää aukealle.”

Luku 2, “Ja pistävä pakkanen pitää otteessaan.”

Luku 3, “Koska te hylkäsitte minut.”

Luku 4, “Pohjoisen tuuli parantaa.”

Luku 5, “Marssi, marssi...”

Kuvien inspiraatio: Yoshihiro Takahashi 

Kuvat: @ruttopotilas

Hahmojen omistajat: @Ruttopotilas ja @Seithlo

-

Tekstissä lainauksia mm : 

“Tuntematon sotilas” - Väinö Linna

“Pakettiviljelijän päiväkirja” - Tauno Lukkarinen

[kapitaali]

Miksi niin moni ajattelee olevansa paskaduunissa?

Tutkijat jatkavat debattia siitä ovatko jotkut työpaikat luonteeltaan hyödyttömiä — mutta kaikki ovat samaa mieltä siitä, että on haitaksi nähdä oma työpaikka sellaisena

Mark kuvaili suurinta osaa työstään ”laatikoiden ruksimiseksi”. Työskentely Yhdistyneen kuningaskunnan paikallishallinnon laatu- ja suorituskyvystä vastaavana johtavana virkailijana tarkoitti sitä, että hän ”teeskenteli ylemmille johtajille, että asiat ovat hyvin, ja yleensä ’ruokki petoa’ merkityksettömillä luvuilla, jotka antavat illuusion kontrollista”, hän kertoi edesmenneelle antropologille David Graeberille, kuten Graeberin kirjassa ”Bullshit Jobs” (2018) on lainattu.

Toinen mies, Hannibal, oli vielä terävämpi. Hän työskenteli lääkeyhtiön markkinointiosaston digitaalisen konsulttitoimiston palveluksessa ja kutsui työtään ”puhtaaksi, silkaksi paskanjauhamiseksi”, jolla ”ei ole mitään tarkoitusta”.

Hän sanoi: ‘Pystyin äskettäin veloittamaan noin kaksitoista tuhatta puntaa kahden sivun raportin kirjoittamisesta lääkealan asiakkaalle, joka esitti sen maailmanlaajuisessa strategiakokouksessa. Raporttia ei lopulta käytetty, koska he eivät päässeet kyseiseen asialistan kohtaan.’

Graeber kirjoitti ”paskaduuneista” ensimmäisen kerran vuonna 2013 julkaistussa esseessä, josta tuli välittömästi leviävä hitti. Yli miljoona ihmistä luki sen, ja aktivistit laittoivat lainauksia siitä Lontoon metrojunien mainoksiin. Myöhemmässä kirjassaan ”Bullshit Jobs: A theory” Graeber laajensi väitettään ja määritteli paskaduunin ”palkkatyön muodoksi, joka on niin täysin turhaa, tarpeetonta tai vahingollista, että edes työntekijä ei voi perustella sen olemassaoloa, vaikka työntekijä kokee olevansa velvollinen teeskentelemään, että näin ei ole” — Graeber väitti, että tämä kuvaus pätee yli puoleen kaikesta työstä.

Vaikka Graeberin argumentit epäilemättä saivat kulttuurista vastakaikua, kun akateemiset tutkijat alkoivat kvantifioida paskatöiden todellista määrää, heidän havaintonsa olivat ristiriidassa Graeberin väitteiden kanssa. Empiiriset tiedot osoittivat, että itse asiassa suhteellisen harvat ihmiset näyttävät pitävän työtään hyödyttömänä — mikä johti siihen, että Graeberin käsitteen soveltuvuutta tosielämään vastustettiin.

Esimerkiksi YouGovin vuonna 2015 tekemän kyselyn mukaan 37 prosenttia brittiläisistä työssäkäyvistä aikuisista uskoi, että heidän työnsä ei anna merkittävää panosta maailmaan. Vuonna 2018 47 maata tarkastelevassa tutkimuksessa todettiin, että 8 prosenttia työntekijöistä piti työtään yhteiskunnallisesti hyödyttömänä, kun taas 17 prosenttia epäili työnsä hyödyllisyyttä. Sitten vuonna 2021 EU:n viraston keräämiin korkealaatuisiin kyselyaineistoihin perustuvassa tutkimuksessa todettiin, että vain noin 5 prosenttia työntekijöistä piti työtään hyödyttömänä. Viimeksi mainitun tutkimuksen tekijät ehdottivat, että kyse ei ollut siitä, että tietyt työpaikat olisivat luonteeltaan hyödyttömiä, vaan siitä, että monenlaisissa työpaikoissa työskentelevät ihmiset voivat tuntea itsensä vieraantuneiksi ja kärsiä huonoista työoloista ja -suhteista.

Nämä havainnot saivat ainakin yhden kommentoijan ehdottamaan, että Graeberin BS jobs -teoria oli BS. Mutta ehkä se oli ennenaikaista. British Sociological Associationin julkaisemassa Work, Employment and Society -lehdessä julkaistiin heinäkuussa toinen tutkimus, ja sen mukaan, vaikka vieraantumisen kaltaiset tekijät ovatkin tärkeitä, näyttää todellakin siltä, että on olemassa tiettyjä ammatteja, jotka ihmiset ilmoittavat muita hyödyttömämmiksi, ja lisäksi ne vastaavat Graeberin ehdottamia paskatyöpaikkojen luokkia.

Simon Walo, sosiologian tohtorikoulutettava Zürichin yliopistossa ja tämän viimeisimmän artikkelin kirjoittaja, luki Bullshit Jobs -teoksen kirjoittaessaan maisterin tutkielmaansa. ”Tuohon aikaan pohdin paljon sitä, mitä tekisin elämälläni”, hän sanoo. ”En oikein tiennyt, mitä halusin tehdä, mutta minusta tuntui, että sen pitäisi olla jotain merkityksellistä. Walo sanoo järkyttyneensä lukiessaan, että niin monet ihmiset kokivat työnsä yhteiskunnallisesti hyödyttömäksi.

Graeber ehdotti viittä erilaista ”paskaduunin” kategoriaa. On olemassa ”lakeijat”, kuten hallintoavustajat tai hissinhoitajat, jotka tekevät työtä vain saadakseen muut ihmiset tuntemaan itsensä tärkeämmiksi; ”kätyrit”, kuten lobbarit tai puhelinmyyjät, jotka huijaavat muita ihmisiä pomojensa puolesta; ”jeesusteippaajat”, kuten asiakaspalveluhenkilöstö, jotka tarjoavat surkeita väliaikaisia ratkaisuja ongelmiin; ”ruudunrastittajat”, kuten Mark ja Hannibal, jotka viettävät päivänsä tuottamalla turhia asiakirjoja tai kyselyitä; ja lopuksi ”työnjohtajat” tai johtajat, jotka käskevät ihmisiä tekemään turhia asioita tekemättä itse paljon.

Walo analysoi vuoden 2015 amerikkalaisen työolotutkimuksen tietoja ja keskittyi kolmeen Graeberin kategoriaan, jotka hänen mukaansa voidaan yhdistää tiettyihin ammatteihin: lakeijoiden, kätyrien ja työnjohtajien työt. Tutkimus kattoi yhteensä 21 ammattia, joista neljä Graeber olisi luokitellut paskaduuneiksi (hallintotuki, myynti, liike- ja rahoitusalan ammatit sekä johtajat), ja siinä pyydettiin ihmisiä ilmoittamaan, katsovatko he, että heidän työnsä antaa mielekkään panoksen yhteiskunnalle tai yhteisölle. Näiden arvioiden perusteella Walo arvioi, että 19 prosenttia yhdysvaltalaisista ihmisistä pitää työtään ”paskana”, ja useimmiten työskentely jossakin Graeberin paskaduuneista lisäsi merkittävästi todennäköisyyttä, että henkilö koki työnsä yhteiskunnallisesti hyödyttömäksi, verrattuna siihen, että hän työskenteli jossakin muussa työssä. Ainoa Graeberin paskaduuniksi luokittelema ammatti, jossa tätä vaikutusta ei ilmennyt, oli lakimiesammatit.

Nämä tulokset eroavat hieman vuosien 2018 ja 2021 tutkimuksista, ja se saattaa liittyä tapaan, jolla työn hyödyllisyyttä koskeva kysymys esitetään, sanoo Robert Dur, Rotterdamin Erasmus-yliopiston taloustieteen professori ja vuoden 2018 tutkimuksen toinen kirjoittaja. Walon tutkimuksessa ihmisiltä kysyttiin, onko heid��n työstään hyötyä yhteiskunnalle ja yhteisölle, kun taas vuoden 2021 tutkimuksessa kysyttiin yleisemmin työn hyödyllisyydestä, mutta ei eritelty, kenelle se on hyödyllistä. Toisin sanoen Walon julkaisussa saatettiin asettaa hyödyllisyydelle korkeampi vaatimustaso.

Magdalena Soffia, joka on Institute for the Future of Work -instituutissa työskentelevä sosiologian tohtorikoulutettava ja vuoden 2021 julkaisun toinen kirjoittaja, sanoo, että kun he saivat tuloksen, jonka mukaan vain 5 prosenttia ihmisistä piti työtään hyödyttömänä, se osoitti hänelle, että kyse on jostain muustakin kuin vain siitä, että tietty työpaikkaluokka on hevonpaskaa.

Vaikka määrä ei olisikaan niin suuri kuin Graeber alun perin esitti, se tarkoittaa silti, että miljoonat ihmiset pitävät työtään hyödyttömänä.

Hänen mielestään kyse ei ole siitä, että jotkin työpaikat olisivat luonnostaan paskaa, vaan että kyse on yleisemmästä kokemuksen laadusta työssä ollessa. Siihen kuuluu se, onko sinulla mahdollisuus ”laatujohtamiseen”, itsenäisyyteen, itsenäisyyteen ja työprosessin hallintaan sekä siihen, onko sinulla mahdollisuus merkityksellisiin suhteisiin muiden kanssa. Jos nämä laajemmat työolot puuttuvat, ihmiset pitävät todennäköisemmin työtään hyödyttömänä. ”Olen yleensä vastahakoisempi hyväksymään sen johtopäätöksen, että on vielä ammatteja, jotka ovat luonnostaan paskoja”, Soffia sanoo.

Walo on samaa mieltä siitä, että Graeberin teoria ei selitä kaikkea siitä, miksi ihmiset pitävät työtään paskana. Ihmiset voivat pitää työtään paskana sekä siksi, että ne joskus ovat sitä, että siksi, että he eivät ole tyytyväisiä työoloihinsa, ja joskus nämä asiat menevät päällekkäin, hän sanoo. Hyväksyn kaikki muiden tutkimusten saamat tulokset, mielestäni ne ovat erittäin arvokkaita, Walo lisää. ’Mutta se, mikä nyt on muuttumassa, on se, että samalle asialle on useita selityksiä.’

Kun Walo otti huomioon laajempien työllisyystekijöiden, kuten vieraantumisen, vaikutuksen, hän havaitsi, että Graeberin ajatusten mukaisesti on edelleen joitakin ammatteja, joita ihmiset pitävät muita hyödyttömämpinä. Walon mukaan tämä viittaa siihen, että aina ei ole kyse pelkästään vieraantumisesta tai tyytymättömyydestä, joka saa ihmiset pitämään työtään hyödyttömänä, vaan joskus näissä töissä on jotain sellaista, joka saa ihmiset pitämään niitä ”paskana”. Ja vaikka luvut eivät olisikaan niin suuria kuin Graeber alun perin esitti, Walo sanoo, se tarkoittaa silti, että miljoonat ihmiset pitävät työnsä luonnetta yhteiskunnallisesti hyödyttömänä.

Graeber myönsi, että yhden tai useamman henkilön on vaikea määritellä yleisesti, mikä tekee työstä ”hyödyllisen” tai ”tarpeellisen”. ”Yhteiskunnallista arvoa ei voi mitata objektiivisesti”, hän kirjoitti.

Voit kysyä ihmisiltä, mitä he ajattelevat työstään. ”Meidän ei pidä aliarvioida ihmisten subjektiivisten käsitysten merkitystä siitä, miten hyödyllinen heidän työnsä on”, Dur sanoo. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että työn hyödyllisyyttä koskevat subjektiiviset uskomukset vaikuttavat ihmisten työmotivaatioon ja työtyytyväisyyteen.

Kun tutkijat jatkavat hyödyttömien töiden määrän tai luonteen tarkentamista, yksi tärkeä tosiasia pitää paikkansa: kun ihmiset pitävät työtään hyödyttömänä, se on yhteydessä mielenterveyden heikkenemiseen. Se oli hyvin vahva yhteys [tutkimusaineistossamme], Soffia sanoo. Tämä näyttäisi sopivan yhteen Graeberin väitteen kanssa, jonka mukaan paskaduuni aiheuttaa ”syvää psykologista väkivaltaa” kaikille siinä työssä oleville. ’Moraalinen ja henkinen vahinko, joka tästä tilanteesta aiheutuu, on syvä’, hän kirjoitti. ’Se on arpi kollektiivisessa sielussamme.’

Keynes kirjoitti, että teknologisen tehokkuuden lisääntyessä ihmiset tekisivät yhä vähemmän työtä. Tämä ei ole toteutunut.

‘Kun otetaan huomioon työn merkitys mielenterveydelle ja psykologiselle hyvinvoinnille, meidän on mielestämme todella löydettävä selitys tälle [yhteydelle, joka vallitsee työn merkityksettömyyden tunteen ja huonomman mielenterveyden välillä]’, sanoo Soffia.

Hänen mielestään vastaus on monimutkaisempi kuin hyödyttömiksi katsotuista tehtäväluokista eroon pääseminen, ja sen sijaan tutkijoiden pitäisi keksiä keinoja mitata tehokkaasti ihmisten työn laatua, ja työnantajien pitäisi antaa ihmisille enemmän sananvaltaa oman työympäristönsä suunnittelussa. Tekoälyn kehittyessä ja sen uhan vuoksi, että tekoäly ottaa haltuunsa joitakin työpaikkoja, tällainen autonomia ja mittaaminen on tärkeämpää kuin koskaan, hän kertoo.

‘Työn kautta voi löytää mielekkyyttä monin tavoin. Nähdäkseni se, että se, että annatko panoksesi yhteiskunnalle, on vain yksi tapa mitata työn arvoa.’

Jos työpaikat koetaan sosiaalisesti hyödyttömiksi eri syistä, se tarkoittaa, että on olemassa useampi kuin yksi tapa parantaa tilannetta. Joillekin ihmisille kyse voi olla vieraantumisen tai toimijuuden käsittelemisestä.

‘Jos kuitenkin otetaan huomioon mahdollisuus, että tietyntyyppinen työ on luonnostaan hyödytöntä yhteiskunnalle, sillä on aivan toisenlaiset seuraukset.’. ‘Ongelman lieventämiseksi olisi tehtävä muutoksia talousjärjestelmään ja rajoitettava sellaista toimintaa, josta on vain vähän tai ei lainkaan hyötyä yhteiskunnalle’, Walo kirjoitti tutkimukseensa.

Graeber ajatteli, että paskatyöt selittävät, miksi John Maynard Keynesin talousennusteet eivät olleet toteutuneet. Keynes kirjoitti, että teknologisen tehokkuuden lisääntyessä ihmiset tekisivät vähitellen yhä vähemmän töitä, kunnes suurin ongelmamme olisi kaiken vapaa-ajan täyttäminen. Tämä ei ole toteutunut, joten meidän on sen sijaan edelleen pohdittava työn tarkoitusta. Keskustelu on tällä hetkellä juuri siinä vaiheessa”, Soffia sanoo. ‘Se on jatkuva haaste: selvittää, miten voimme mahdollisimman objektiivisesti mitata, onko työ hyödyllistä vai ei.’

Bullshit job -teorian pitkäaikainen vetovoima viittaa siihen, että tämä on monille ratkaiseva haaste, koska se herättää suurempia kysymyksiä elämän tarkoituksesta. Kuten Graeber asian ilmaisi: ”Miten voi edes alkaa puhua työn arvokkuudesta, kun salaa tuntee, ettei omaa työtä pitäisi olla olemassa?”.

  Lähde: https://psyche.co/ideas/why-do-so-many-people-think-they-are-in-a-bullshit-job

https://kapitaali.com/miksi-niin-moni-ajattelee-olevansa-paskaduunissa/

[eksopolitiikka]

Kingmanin UFO-maahansyöksyn arvoitus

Kingmanin UFO-maahansyöksyn arvoitus

kirjoittanut Kevin Randle

Kaksi vuotta ennen kuin Jesse Marcel Sr. kertoi Stan Friedmanille ja Len Stringfieldille Roswellin alueella tapahtuneesta UFO-onnettomuudesta, Ray Fowler julkaisi artikkelin What about Crashed UFOs? Official UFO-lehdessä. Vaikka hän kosketteli paria tarinaa, artikkelin pääkohdan kertoi ”Fritz Weaver”, joka oli salanimi miehelle, joka myöhemmin tunnistettiin Arthur Stanseliksi.

Stansel kertoi suuren, kiekonmuotoisen esineen törmäyksestä lähellä Kingmania Arizonassa. Hän oli osa suurta asiantuntijaryhmää, joka tuotiin paikalle tutkimaan hylkyä ja yhtä avaruusolennon ruumista. Vaikka hänen erityistehtävänsä oli määrittää esineen nopeus ja lentorata, hänellä oli tilaisuus nähdä vilaukselta avaruusoliolentäjä ja aluksen sisätilat. Tämä tapahtui hänen kalenterinsa mukaan 21. toukokuuta 1953, ja yli kahdenkymmenen vuoden ajan hän säilytti salaisuuden.

Helmikuussa 1973 Stansel kertoi kahdelle UFOista kiinnostuneelle teinille seikkailustaan Arizonassa. Ei kestänyt kauan, ennen kuin Ray Fowler, arvostettu UFO-tutkija, sai tietää tästä havainnosta ja meni haastattelemaan Stanselia, joka ei ainoastaan lisännyt muutamia uusia yksityiskohtia, vaan esitti kalenterinsa vuodelta 1953 ja allekirjoitti lausunnon, jossa hän todisti kertomuksensa paikkansapitävyyden. Tätä lausuntoa ei tietenkään todistanut notaari, vaan ainoastaan Fowler, eikä sillä ollut oikeudellista asemaa valaehtoisena todistuksena.

Olin tutkinut Kingmanin onnettomuutta jo kauan sitten ja olin vaikuttunut siitä monesta syystä. Alun perin todistajana oli vain Arthur Stansel, onnettomuudesta ei ollut todellisia asiakirjoja, ja Stanselin väitettiin juopuneena kertoneen villejä tarinoita. Jossain vaiheessa löydettiin toinen todistaja, mutta hänen uskottavuutensa ei ollut kovin hyvä, ja hänen tyttärensä sanoi, että hänen äitinsä oli valehtelija. Voit lukea siitä osasta täältä:

http://kevinrandle.blogspot.com/2010/05/kingman-ufo-crash.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2021/03/kingman-rises-from-dead.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2011/05/kingman-ufo-crash-really.html

http://kevinrandle.blogspot.com/2010/06/kingman-ufo-crash-revisited.html

Viimeisin kohu alkoi, kun Christopher Mellon, joka oli toiminut tiedustelusta vastaavana apulaispuolustusministerinä, julkaisi sensuroidun sähköpostiviestin, jonka hän oli käynyt henkilön kanssa, jota Mellon kutsui Yhdysvaltain hallituksen korkea-arvoiseksi jäseneksi. Meille ei annettu nimeä. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, ettemme voineet varmistaa, oliko tämä lähde olemassa tai oliko hänellä sisäpiirin tietoa Kingmanin UFO-onnettomuudesta. Sähköposti, josta on poistettu kriittiset tiedot ja jossa on vain vähän hyödyllistä tietoa, on nähtävissä täällä:

Mellonin sähköpostiviesti, joka ei kerro meille mitään arvokasta, mutta jossa mainitaan Kingmanista talteen otettu UFO.

Vuosien mittaan olemme saaneet kuulla monia kertomuksia tapauksesta, jotka alkoivat Fowlerin artikkelista, joka oli täynnä suoria lainauksia Stanselilta. Minulla on kopio täydellisestä raportista, jonka Fowler jätti NICAP:lle melko kattavasta tutkimuksestaan. Siihen sisältyy Jeff Youngin ja Stanselin alkuperäisen haastattelun jäljennös, joka käynnisti Fowlerin haastattelun ja raportin.

En aio kerrata tätä tarinaa, koska se on kerrottu useaan kertaan. Käytin sitä kirjassa Crash: When UFOs Fall from the Sky, vaikka arvioin tapausta kriittisesti tietojen suhteen. Mutta tämä viimeisin kohu (joka muuten uskoakseni vaikuttaa David Gruschin UFO-todistukseen, mutta se on asia toiselle kerralle) innoitti minut palaamaan Kingmaniin. Löysin Fowlerilta tietoja, joissa hän vahvisti Stanselin melko vaikuttavan ansioluettelon ja ansioluettelon. Oli joitakin ongelmia, jotka liittyivät hänen väitteeseensä, jonka mukaan hän oli ollut Project Blue Bookin neuvonantajana. Alun perin hän esitti melko pitkäaikaista yhteistyötä, mutta kertoi myöhemmin Fowlerille, että se oli lyhytkestoinen. Stansel ehdotti, että se kesti vain muutaman päivän ja perustui hänen tutkimukseensa pudonneesta avaruusaluksesta.

Yksi tärkeä haastattelu näyttää jääneen pois tästä koko tarinasta. Fowlerin raportin osassa, jonka otsikkona on A Man Who Made Contact, saamme tietää joitakin huolestuttavia asioita Arthur Stanselista. Fowler kirjoitti: ”Seuraavilla seuraavilla sivuilla selitän kiehtovia tarinoita herra Arthur Stanselin lentävien lautasten kontakteista.”

Tämä Jeff Youngin haastattelun, jossa Paul Chetham oli todistajana, osio alkoi kysymyksellä: ”Sanoitko, että olet ottanut yhteyttä olentoihin muilta planeetoilta?”.

Hänen hämmästyttävä vastauksensa oli: ”Kyllä, mutta nyt alamme puhua asioista, joissa teidän on vain uskottava minun sanaani, koska en voi esittää tai todistaa sitä.”

He keskustelivat lyhyesti ryhmästä, joka kokoontui säännöllisesti tutkiakseen yhteyksiä muihin maailmoihin, josta Stansel sanoi: ”Olimme mukana meedioistunnoissa, emme olleet ottamassa yhteyttä sukulaisiin, mutta olimme ottamassa yhteyttä muihin asioihin”. Kysely jatkui:

K: Luuletko, että ihmisen on mahdollista kuljettaa itsensä mihin tahansa paikkaan Maapallolla tai Maapallon ulkopuolella vain käyttämällä aivojensa voimaa?

V: Kyllä. Olen vakuuttunut siitä, että se on totta. Tiedän, että se voi tapahtua, koska olen tehnyt sen…

K: Saitteko vähitellen vai yhtäkkiä yhteyden näihin avaruusolentoihin?

V: Teimme näin monta, monta kertaa noin vuoden kuluttua, kun olimme tavanneet kerran viikossa. Otimme yhteyttä olentoihin, mutta emme koskaan oikeastaan tienneet, mihin ottaisimme yhteyttä juuri sinä sunnuntai-iltana. Monissa, monissa tilanteissa otimme yhteyttä olentoihin muilta planeetoilta kuin Maasta.

K: Oliko kyseessä samat vai eri olennot kunakin kertana.

V: Joskus ne olivat samoja, mutta yleensä ne olivat muita.

K: Voitko nähdä tai visualisoida ne?

V: Kerran meillä oli kokeilu, joka kesti noin kolme viikkoa, jossa opimme astraaliprojektiota, jossa projisoidaan oma itse kohtaan, jossa kontakti on….

K: Se on mielen käyttämistä itsensä välitykseen?

V: Kyllä, omaa mieltä käyttäen.

K: Sinä todella välitit itsesi joillekin olennoille?

V: Kyllä, niin tein. Itse asiassa olin ainoa, joka pystyi menemään tuohon avaruusalukseen, joka oli monen valovuoden päässä.

K: Olitko aluksella?

V: Olin itse siellä.

Sitten kuulustelu kääntyi siihen, mitä hän näki ja miten hän oli vuorovaikutuksessa aluksella olevien olentojen kanssa, ja hän sanoi, että se oli jonkinlainen vankila-alus. Olennot olivat olleet siinä tuhannen vuoden ajan, eivätkä he hallinneet sitä.

K: Tunsitko [Stansel] fyysisesti olevasi aluksessa?

V: Kyllä, hyvin paljon. Aivan kuin istuisin tässä.

K: Voisitko kuvailla aluksen sisätiloja?

V: Huonekalut poikkesivat meidän huonekaluistamme siinä, että niissä ei ollut jalkoja. Ne ikään kuin riippuivat ilmassa, mutta muistan tarkistaneeni, oliko niitä piteleviä johtoja…

K: Mitkä olivat huoneen värit?

V: Se oli pohjimmiltaan punaista, ja se näytti syntyvän kaikesta huoneessa olevasta. En nähnyt lamppuja, mutta huone oli hämärästi valaistu…..

K: Olivatko he lyhyitä olentoja?

V: Ne olivat eri korkuisia. He olivat lyhyitä ja pitkiä, mutta en muista nähneeni yhtään lihavaa olentoa.

K: Oliko heillä univormut vai käyttivätkö he erityyppisiä vaatteita?

V: He olivat tavallaan pukeutuneet univormuihin, mutta heillä oli eri värit.

K: Luuletko, että se olisi voinut merkitä arvoasemaa?

V: Se voisi olla, ja toinen mielenkiintoinen asia on se, että ihmisten pukeutumisessa ei ollut eroa miehen ja naisen välillä, ja oli miehiä ja naisia.

K: Oliko miehillä lyhyet hiukset ja naisilla pitkät hiukset?

V: Ei, siitä ei voi päätellä. Naisen ruumiillisista ominaisuuksista ja kasvonpiirteistä saattoi vain päätellä.

He keskustelevat joistakin tunnuksista, jotka oli kiinnitetty paitojen taskujen kohdalle. Stansel sanoi, että yksi oli lehden muotoinen ja punainen eräänlaista sinistä kiiltävää ihokasta vasten. Oli toinenkin, joka oli vain pyöreä, halkaisijaltaan luultavasti kolme tuumaa, ja sekin oli kiiltävä.

Kun tämä kysymyksenasettelu oli päättynyt, keskustelu siirtyi toiseen suuntaan. Young pohti, olivatko vangit tavanneet ihmisiä muilta planeetoilta:

V: Kyllä, he olivat keskustelleet monien kanssa, mutta minä olin ensimmäinen, joka oli oikeasti projisoitu. He innostuivat saapumisestani melkoisesti, sillä he tunsivat, että minä olin pelastaja, joka voisi saada heidät takaisin kotiplaneetalleen tai saada yhteyden kotitukikohtaan.

K: Olisitko voinut projisoida itsesi takaisin heidän kotimaailmaansa?”

V: Yritin, mutta en pystynyt. Luulen, että ne olivat kantaman ulkopuolella.

He siirtyivät keskustelussa aluksen luonteeseen, mikä tarkoitti, että se oli jonkinlainen vankila. Stansel mainitsi, että nämä muukalaisolennot valittivat vangitsemisestaan. Sitten hän sanoi:

He valittivat olevansa vankeja, koska heillä oli niin paljon annettavaa omalle sivilisaatiolleen, mutta heillä ei ollut keinoa päästä takaisin omaan sivilisaatioonsa muuten kuin jonkin välittäjän kautta, ja he ajattelivat, että minä voisin olla se välittäjä. He olivat tehneet kokeita, mutta he olivat olleet aluksella noin tuhat vuotta, joten näitä ihmisiä oli ollut monta sukupolvea…

Muita haastattelussa esiin tulleita asioita. Hänelle kerrottiin, että on tuhansia maailmoja, ”joissa on älyllinen miehitys”. Tämä kuulustelu päättyi siihen.

Tätä herkkua oli lisää, mutta sitten Stansel mainitsi, että kaikista näistä muukalaismaailmoista yksikään ei ollut kiinnostunut Maasta. Maa on liian täynnä. Stansel sanoi, että he olivat ottaneet yhteyttä moniin aluksiin, mutta olennot eivät olleet kiinnostuneita Maasta.

Sitten, ajautuen David Jacobsin teoriaan hybridi-ihmisistä, Stansel sanoi: ”Itse asiassa on olemassa useampi kuin yksi Maan ulkopuolinen planeetta, joka on istuttanut tänne ihmisiä, mutta yleensä ihmiset eivät tiedä sitä… heistä tulee vain osa sivilisaatiotamme.”

Tällaista oli enemmänkin, ja se on kuin huonoa tieteiskirjallisuutta. Eräässä kohdassa Stansel puhui aluksella olevista kytkimistä ja napeista, mutta minä ajattelen kosketusnäyttöjä, jotka eliminoivat tarpeen napeille ja kytkimille.

Haastattelussa oli muitakin häiritseviä asioita. Stansel näytti jossain vaiheessa vihjailevan, että hän oli ollut pitkään Project Blue Bookin neuvonantajana, mutta siitä ei ole mitään merkintöjä. Hän väitti nähneensä UFOn erään ydinkokeen aikana, mutta väitti myöhemmin kuulleensa siitä vain muilta.

Stansel sanoi, että Youngin ja Chethamin haastatellessa häntä hän oli juonut. Hän oli juonut neljä martinia, mutta kun Fowler kysyi pojilta siitä, he sanoivat, ettei Stansel ollut juonut. Oliko Stansel siis juonut liikaa ja tarjosi sitä tekosyyksi Youngin ja Fowlerin tekemien haastattelujen välisille ristiriidoille. Oliko väitetty juominen tekosyy ristiriitaisten kertomusten kertomiseen? Oliko juominen motiivina luodessa tarinaa Maan ulkopuolisesta kontaktista?

Olemme tässä asiassa seuraavassa tilanteessa. Stansel on ainoa Kingmanin onnettomuuteen osallistunut mies, jolla oli vähintään neljäkymmentä asiantuntijakonsulttia puhumassa tästä asiasta. Hän ehdotti, että bussissa olleet eivät saaneet puhua neljän tunnin matkan aikana Phoenixista Kingmanin alueelle, mutta kun he saapuivat paikalle, heitä kutsuttiin nimeltä, koska heille oli annettu tiettyjä tehtäviä. Kaikki oli huolellisesti järjestetty, mutta Stansel onnistui näkemään kuolleen avaruusolentolentäjän ja sai vilkaisun alukseen. Jälleen kerran, huonot turvatoimet.

On monia syitä, joiden vuoksi en yksinkertaisesti usko tätä tarinaa, ja myöhempi haastattelu astraaliprojektiosta, vierailuista lentävissä avaruusaluksissa ja kaikesta muusta hölynpölystä osoittaa, että Stansel oli taitava veistelemään tarinoita, vaikka hän oli juonut vain oluen tai kaksi eikä useita martineja.

Tämä tarkoittaa tänään sitä, että Christopher Mellonin vuotaneella sähköpostiviestillä ei ole merkitystä. Sähköpostivaihto on saattanut hyvinkin olla olemassa, mutta se on pohjimmiltaan arvoton. Mellon ja hänen tuntematon kirjeenvaihtajansa saattoivat hyvinkin vaihtaa Kingmania koskevia sähköposteja, mutta se ei todista, että raportilla on mitään sisältöä.

Tähän liittyy toinenkin seikka, David Grushin väite kahdestatoista hallituksen hallussa olevasta veneestä. Hän on saattanut puhua Mellonin kanssa tai jonkun muun, joka uskoo Kingmanin tarinaan, mutta ilman todisteita se on vain, uskallanpa sanoa, salaliittoteoria. Ja se viittaa myös siihen, että jotkut Grushin väitteet ovat vääriä, jos tämä on yksi tarinoista. Ei tarkoita, että Grusch olisi keksinyt mitään tarinoita, mutta hän on kuullut niitä ihmisiltä, joiden uskoo puhuvan totta.

Lopuksi, Len Stringfield kommentoi Kingmanin tapausta vuoden 1978 MUFON-symposiumartikkelissa koskien UFO-maahansyöksyjä ja myöhemmin tilanneraporteissaan. Hän viittaa siihen, että todistajia olisi voinut olla lisää, mutta hän ei toimittanut kenenkään todistajan nimeä. Seuraan asiaa ja raportoin siitä myöhemmin.

Kiinnostuneille tiedoksi, että olen ottanut yhteyttä muutamaan muuhun henkilöön, jotka voivat ehkä valaista asiaa, myös Kingmanin alueella. Tähän mennessä en ole kuullut vastausta, mutta päivitän analyysini, kun lisätiedot antavat siihen aihetta.

  Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

  Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

http://eksopolitiikka.fi/ufologia/kingmanin-ufo-maahansyoksyn-arvoitus/?utm_source=TR&utm_medium=eksopolitiikka.tumblr.com&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

[pupucino]

mun on ihan tosi vaikea puhua mun tunteista tai edes siitä, et mitä ylipäänsä ajattelen. sit ku oikein kovasti yritän ja lopulta onnistun, huomaan järkyttyneenä, et mun suusta tuleeki ulos pelkkiä temptation island suomi -lainauksia.

[qtti]

Lainasanojen käyttäminen suomenkielessä ei ole ole kauhean uusi ilmiö. Varsinkin jos ajatellaan slangia, jossa on paljon lainauksia myös ruotsinkielestä ja venäjänkielestä. Esim helsingin slangia on puhuttu mm. 1890-luvulta asti. Alueellisesti myös eri murteiden keskiössä on suomeksi "käännettyjä" lainasanoja. Meidän sanavarastoon kuuluu entuudestaan tosi iso kirjo alunperäisiä lainasanoja, esimerkiksi "toveri" (tovarisch) tai "kahveli" (gaffel).

Vaikka nää uudet sanaletkautukset vaikuttaa hölmöiltä niin tää "ilmiö" on ollut olemassa jo selkeesti kauan. En usko siis että suomen kieli ole menossa pilalle siitä et joku hese keksii sanoa hampurilasita bököksi. But that's just how I see it *shrug* Kielet kaikkialla maailmassa kehittyy ja sen kehitys on melkein pakollista että kieltä voi käyttää mutkattomasti nykymaailmassa jossa me nähdään uusia tuotteita ja ilmiöitä jatkuvasti.

Luin aamutuimaan Hesarista kielitieteilijä Janne Saarikiven artikkelin suomen kielen tulevaisuudesta ja englannin kielen uhkaavasta, alaa ja tilaa valtaavasta asemasta Suomessa. Sydämistyin ja järkytyin kirjoituksesta siinä määrin, että päätin suomenkielistää ulosantiani myös täällä tumblrissa. Jatkossa tägäilen eli siis laputtelen juttuja yhä enemmän suomeksi, sillä kuka muu niin tekisi ellen minä itse suomenkielisenä suomen kielen rakastajana.

Enkä todellakaan tule ikinä kirjoittamaan fikkejä enkuksi, sillä suomeksi meitä on jo valmiiksi ihan liian vähän. Ja jonkunhan sitä on taisteltava suomenkielisen seksisanaston arkipäiväistymiseksi! (:

Ei mulla muuta. Ai että muuten raivostuttaa! Ja pakahduttaa! Nimittäin rakkaudesta omaan kieleen!

[nehmeh]

Sun täytyy joko varastaa yks, adoptoida yks tai löytää nainen. (puhe oli muistaakseni lapsista)

[datingbuddiez]

“Don’t let what you cannot do interfere with what you can do.”

—John R. Wooden

[sepastian-ahoey]

Kun joku puhuu siitä, miten nopeasti lapset unohtavat, miten nopeasti ne antavat anteeksi, miten herkkätunteisia ne ovat, minä annan sellaisen puheen mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Lapset muistavat ja salaavat ja osaavat jäädyttää kuoliaaksi ne joista eivät pidä.

Peter Høeg, Lumen taju, 2007

[incorrect-tuntematon-quotes]

Raili Kotilainen: Minulla on yksi Rahikainen.

Lammio: Rahikainen?

Raili Kotilainen: Joo, se on ihana, se kohtelee minua niin kuin kakkakikkaretta.

Lammio: :|

Raili Kotilainen: Sarastie oli aina silleen "saanko hengittää tässä samassa tilassa teidän kanssanne", mutta Rahikainen tekee, mitä tahtoo.

Lammio: :|

Raili Kotilainen: Se on niinku oikea mies. Se on vienyt minulta viisitoista euroa ja kaksi hupparia ja minusta se on vaan ihanaa. Se oli vain silleen "minä otan nyt nämä".

Lammio: :|

Raili Kotilainen: Se on niinku alfa.

[damnprecious]

se ku sun pitää tehdä yliopistokurssille runoanalyysi ja saat warflashbackejä lukion äikäntunneille 

[violasmirabiles]

Kohtalo oli nuijinut hänen panssariaan jatkuvasti pääsemättä läpi. Mutta tämä viimeinen isku riitti. Suu vääristyi ja sieltä kuuluivat tukahtuneet sanat: 

– Jumalauta, saatana… 

Kirous oli niin kuin viimeinen patoamisyritys, mutta se murtui, ja mies itki, alkeellista, väkivaltaisesti purskahtelevaa itkua.

[kyrpavuori]

ah joulu, se vuodenaika milloin kisataan perheen kanssa siitä, kuka saa sanottua eniten the joulukalenteri lainauksia

[eksopolitiikka]

Dokumentti: Dark Journalist X-Protect — UFO File Assassins

Lainauksia: “Tutkiessani poliittisia salamurhia, löysin jotain uskomatonta — salaiset voimat näiden murhien taustalla, jotka ulottuvat aina niihin pelinappuloihin, jotka he itse valitsevat, liittyvät suoraan kehittyneeseen UFO-teknologiaan ja UFO-tietoihin. Olen viitannut tähän X-teknologiana, johtuen hämärästä nimeämiskäytännöstä nimeltä x-steganografia, jota käytetään kun sitä liikutellaan eri valtion virastojen välillä. Löysin viitteitä siitä, että ryhmä, jota tässä nimitämme X-Protectiksi, […] from _| Eksopolitiikka.fi |_ https://ift.tt/NPTiwQ1 via IFTTT