#joka päivä astun koirankakkaan

[toverivoetkylae]

Valitan taas tyhjiölle tai siis omituisil otuksil tumpus, ja oon ehkä puhunu täst aiemminki. Mut teistä joku barmaan voi vähän sympata:

Oon piirtäny pienen ikäni tyyliin joka päivä siitä asti, ku oon osannu pitää kynää. Varmaan tästäkin syystä mun ranne nyt kolmukybäsenä hajos. Röntgenin jälkeen lääkäri diagnosoi vaivan rasitusvammaksi ja käski nyt lopettaa kaikki rasittavat toimet siihen asti, et pääsen fyssarille.

Kuukaudeksi.

Ni siis olin kyl vähentäny muutenkin, koska vaiva on lähes kivuton paitsi silloin, kun nostelen paistinpannuja tai piirrän tai kirjoitan käsin. Ei varmaan ois hyvä käyttää kännykkääkään, mutta KAMOON nyt get real.

Pointti on se, et nyt en oo ainakaa viikkpon piirtäny viivaakaan, ja kohta lähtee järki. Oon tän vuoden yrittäny varovasti pienesti ujosti saada näkyvyyttä kuvittajana ja taiteilijana ylipäänsä, ja nyt vähän turhauttaa, että mun fysiikka ei ilmeisesti kestä tehdä sitä ainokaista työtä, joka ei tähän mennessä oo ajanu mun mielenterveyttä alas.

Puhumattakaan siitä, että mitä sitä nyt ssit tekis muuta ku räpläis rannetuen kiristystä koko ajan ja puris kynsiä neuroottisesti?