#ihan muuten vaan

[ooc-sohvikset]

[pupunu]

Mä oon niitä ihmisiä, jotka sanoo vähän tota samaa, ja mitä mä sillä tarkotan on se, että ei ruotsi ole mitenkään teoriassa vaikeampi kieli. Suomalaisena enkkua oppii lähes oletuksena, jos yhtään haluaa katsoa sarjoja, leffoja, kuunnella musiikkia tai vaikka pelata videopelejä. Mä olen lapsena pelannut pokemonia enkuksi, koska sitä ei suomeksi ole olemassa. Olen katsonut animea enkkuteksteilla, koska suomeksi ei ollut.

Ruotsia voi oppia samalla tavalla: vaihda laitteiden käyttökieli ruotsiksi, laita tekstitykset ruotsiksi, asenna pelit ruotsiksi, katso ruotsinkielisiä ohjelmia ja youtube-videoita, kuuntele ruotsinkielistä musiikkia ja puheohjelmia, seuraa netissä ruotsinkielisiä ihmisiä ja osallistu ruotsinkielisiin keskusteluihin.

Suomen puuttuessa oletuskieli useimmilla on englanti, mutta ei sen tarvitsisi olla niin. Ja jos sanoo, että "mut jos tää peli on ruotsiks ni en tajuu siit mitään", niin niinpä. Silleen se on alunperin ollut enkunkin kanssa, mutta sillon se ei haitannut, koska ei ollut vaihtoehtoja. Kyllä siitä sitten oppii ᕙ⁠(⁠ ⁠ ⁠•⁠ ⁠‿⁠ ⁠•⁠ ⁠ ⁠)⁠ᕗ

vittu mua ärsyttää ku porukat o sillee "ruotsin oppimine on iha niinku englannin oppimine, mieti vaa sitä millasta oli opetella enkkuu :)" NIINKU VITUT mä oon osannu enkkuu puolet elämästä ja mul ei oo vittuakaan hajua miTEN se tapahtu, jos mun muistii luottais ni se ois vaa pompannu mun päähän joku päivä sillo ku olin 11 ja oon osannu puhuu sitä sen jälkee sillee vitutko ton on tarkotus auttaa mua oppii ruotsii, perkele

[neodyymi]

Miksei Lehto laula?

Niin kauan kuin Lehto muisti, oli hän tiennyt, että se Helvetti, josta ne siinä Raamatussakin alvariinsa jankuttivat, oli ihan oikeasti olemassa – ja se oli lastenkodin joulujuhla. Sitä varten joutui pesemään naamansa saippualla, joka kirvelsi silmiä, ja harjaamaan kynnenalusensa kahteen kertaan, että tuli varmasti puhdasta. Tukat kammattiin viivasuoralle jakaukselle ja likistettiin vielä vedellä oikein päänmyötäisesti.

Lopuksi heidät puettiin enkeleiksi – siis vanhoista lakanoista tehtyihin säkkeihin – jotta kukaan ei muistaisi, ettei heistä kellään mitään oikeita pyhävaatteita ollutkaan. Kaikki se vaiva, ja vain sen tähden, että heidät voitaisiin paimentaa parijonossa lavalle itkettämään kunnanpösöjen rouvia, jotta kunnanpösöt itse ymmärtäisivät löysätä kukkaronnyörejään lastenkodin hyväksi – jos eivät muuten, niin saadakseen edes rouvansa lopettamaan poraamisen.

Lauluesityksen päätteeksi samaiset rouvat tungeksisivat kilvan silittämään heidän päälakiaan ja nipistelemään heidän alituisesta nälästä lommottavia poskiaan – riisumatta hansikkaitaan, tietenkin, etteivät vain tulisi vieneeksi heidän täitään ja tautejaan omille penskoilleen – ja länkyttämään itku silmässä, minkälaisia pikku enkeleitä he olivatkaan.

Ja paskat, Lehto ajatteli. Siinä samassa, kun hoitajattaren silmä vältti, hän kiipesi pesukomuutin eteen kannetulle jakkaralle ja irvisteli rumasti omalle kuvajaiselleen peilissä. Ei hän suinkaan miltään enkeliltä näyttänyt, vaan sirkuspelleltä.

Miltä sellaiset sirkuspellet oikeastaan näyttivät, siitä hän ei tosin voinut mennä takuuseen, kun ei ollut koskaan päässyt sirkukseen.

Niin sietämättömältä hänestä tuntui katsella itseään sillä tavalla suittuna ja puunattuna, että pikaistuksissaan hän sotki tukkansa uudelleen. Sanomistahan siitä tulisi, mutta tulkoon. Ei se kumminkaan olisi mitään siihen verrattuna, mitä oli vielä edessä.

Hän oli hautonut suunnitelmaansa koko pitkän viikon, ja hetkenä minä hyvänsä koittaisi aika panna se täytäntöön.

Ajatus sai hänet irvistelyn sijaan virnistämään peilikuvalleen. Etuhampaat puuttuivat, mutta niiden tilalle kasvaisivat pian uudet, rautaiset hampaat. Niinhän hänelle oli kerrottu. Hän ei kylläkään ollut ensin uskoa lainkaan semmoiseen hölynpölyyn, mutta kun isommat olivat vakuuttaneet sen olevan totta ja väläyttäneet omia, kerran pudonneiden tilalle kasvaneita hampaitaan, oli hänenkin uskottava se todeksi.

Vaikka ei niitä kyllä oikeasti raudasta ollut tehty, niitä hampaita. Se oli sentään ollut pötypuhetta.

Kun aika sitten viimein koitti ja hoitajattaret rupesivat huseeraamaan heistä parijonoa, Lehto liittyi mukisematta jonon jatkoksi. Se oli osa hänen suunnitelmaansa. Hän sieti luunapinkin, jonka muuan hoitajatar hänelle antoi pantuaan merkille hänen sotkeneen vasta kammatun tukkansa. ”Mahtaako tuommoisesta elikosta ikänä kunnon ihmistä tullakaan”, tämä moitti. ”Katurakillekin kävisi käytöstapojen opettaminen helpommin.”

Pian heidät ohjattiin parijonossa lavan taakse, jossa hoitajat kiivaasti hyssytellen ryhtyivät järjestämään heitä uudelleen, sillä kertaa pituusjärjestykseen. Raskaiden samettiverhojen takana sali oli täynnänsä väkeä, sen saattoi kuulla lavan taakse kantautuvasta, innostuneesta puheensorinasta. Joku innokas kävi kurkistamassa verhojen raosta salin puolelle vahvistaakseen asian.

Viereisellä penkillä lojui pari jakamatta jäänyttä käsiohjelmaa. Lehto ei kylläkään osannut lukea, mutta hän oli asunut lastenkodissa kauan ja tiesi jo vanhastaan, että ensin laulettaisiin Orvon huokaus, takuuvarma kyynelten kirvoittaja, ja sitten lastenkodin johtajatar pitäisi puheen Suomen köyhäinhoidon tilasta, niin kuin edellisvuonnakin – ja sitä edellisenä, ja.

”Tulepas sinä Toivo tänne eteen”, yksi hoitajattarista supatti viittilöiden hänen suuntaansa. ”Sinulla kun on kaunein lauluääni.”

Silloin Lehto veti kätensä puuskaan eikä suostunut hievahtamaankaan. Monta kertaa hän oli joutunut nielemään tappionsa, kun hänestä ei ollut ikänsä saati kokonsa puolesta panemaan hoitajille hanttiin, mutta viimein hän oli sen keksinyt: laulamaan häntä ei voisi pakottaa, ei sitten millään. Pesköön hänen suunsa saippualla, jättäköön ruoatta tai antakoon selkään, siitä ei ollut niin väliksi – mutta ensimmäistäkään itkuvirttä häntä ei saataisi enää kuuna päivänä lurittamaan.   

”Toivo”, sihahti toinen hoitaja kärsimättömästi. ”Nyt teet kerrankin niin kuin sanotaan. Tänne sieltä niin kuin olisit jo.”

”En tee enkä tule enkä ihan varmana laula”, Lehto sanoi niin järkähtämättömästi kuin hänen ikäisensä riukusäärinen pojannappula vain ikinä saattoi. ”En, vaikka vetelisitte kepillä pitkin selkää!”

Sen hän sentään aavisti jo ennakolta, että lähimpänä seisova hoitaja aikoisi takuuvarmasti yrittää kopata hänet kiinni ja raahata väkisin eturiviin. Sen vuoksi hän panikin siltä seisomalta juoksuksi ja syöksähti avonaisesta luukusta lavan alle. Sinne hoitajat eivät mahtuisi häntä ollenkaan niin helposti seuraamaan. Sitä kautta hän pääsisi ulos ja sen myötä karkuun koko typerästä joulujuhlasta.

Eikä olisi niin väliksi siitäkään, vaikka hän pääsisi takaisin sisälle vasta tilaisuuden päätyttyä ja joutuisi siihen asti värjöttelemään räntäsateessa pelkkä lakana päällään. Tai vaikka saisi kuumeen ja joutuisi vuoteenomaksi, kun toiset pääsisivät laskemaan mäkeä.

Sentään hän oli näyttänyt niille, ja sehän se kaikkein tärkeintä oli.  

[mehukatti]

Unettomiin öihin, kun on vaikeaa:

Yöllä ahdistaa herkemmin. On normaalia, että ajatukset harhailee yöllä, kun ei ole mitään ulkopuolista aktiviteettia mihin suunnata ajatuksia toisin kuin päivällä. Et ole hullu.

Jos ajatukset ahdistaa, kannattaa kokeilla kohdistaa ajatukset johonkin, mikä on keskittymistä vaativaa, muttei niin haastavaa, että ajatuksiin tulee pitkä tauko ja ikävät asiat tulee taas mieleen. Esimerkiksi tavupeli (koira - rapu - pulu) tai asioiden keksiminen aakkosjärjestyksessä (Amsterdam, Berliini, Canterbury... Ananas, banaani, citrus... skippaa vaikeat kirjaimet) toimii itsellä hyvin. Kokeilemalla löytyy, mikä toimii parhaiten.

Jos puhelin on lähellä, meditaatioaudio tai podcast voi kans toimia. Yritä valita jotain, missä siun ei tarvitse katsella puhelimen ruutua.

Jos ajatukset ei jää ahdistavaan kierteeseen, vaan harhailee muuten vaan, sekin on ihan ok. Oon huomannut erityisesti puolivalveilla, että ajatukset kulkee vaikka mihin, koska aivot järjestelee kaiken uusiksi yön aikana. Ajatusten harhailu itsessään on normaalia eikä sitä tarvitse pelätä tai estellä. Sit jos ajatukset kääntyy taas ikävään suuntaan, voi keskittyä johonkin muuhun.

Suositellaan, että jos herää yöllä ja ei saa unta 20 minuuttiin, kannattaa nousta ylös. Tiedän, miten vaikeaa tää on väsyneenä, mutta pliis nouse ylös. Tällä ehkäiset, että jäät sänkyyn pyörimään ja tulee negatiivinen mielleyhtymä nukkumapaikkaan.

Laita vaan sen verran valoja päälle kuin tarvitset. Lue kirjaa tai vaikka mainoksia, tai kuuntele jotain rauhallista. Jos alkaa väsyttää mutta pelottaa, että sänkyyn siirtyminen herättää kropan liikaa, jää vaan siihen missä olet, ei haittaa vaikka nukahtaisit siihen.

Lepo on lepoa, vaikket saisi unta. Pelkkä silmät kiinni makaaminen auttaa palauttamaan voimia ja selviämään seuraavasta päivästä.

Vaan koska tää yö on vaikea, ei tarkoita että jokainen yö tästä eteenpäin on vaikea.

Vaan koska tää yö on vaikea, ei tarkoita että huominen on helvettiä. Varmasti väsyttää etkä saa ehkä niin paljon aikaan kuin haluaisit, mutta edessä voi silti olla ihan hyvä päivä.

Aamu tuntuu kaukaiselta, mutta se koittaa kyllä. Tsemppiä <3

[jossujb]

onkihommissa syötittä ja koukutta ihan muuten vaan

[pupunu]

Luin vähän aikaa sitten lehdestä (ja olen samaa mieltä), että Duolingo on kaikkein hyödyllisin kielenopiskelun alussa. Duolingossa pitää kuitenkin muistaa, että sen opetusmetodi toimii hyvin kielille, jolla opetuskieli on lähellä kohdekieltä, koska silloin voi opettaa pääasiassa suoria käännöksiä. Kielillä jotka on tosi erilaisia kuin opetuskieli, ei samalla tavalla intuitiivisesti nappaa kielen ominaisuuksia, ellei niitä erikseen sitten selitetä. Itse olen käyttänyt Duolingoa pääasiassa klingoniin ja japaniin ja siis siitä ei ymmärtäisi kauheasti jos ei erikseen opettelisi kielioppia.

Tää vaikeus näkyy hyvin näissä esimerkeissä:

I have a dog: Jag har en hund -> Päätellään että jag = I, har = have, en = a, hund = dog.

I have a dog: Minulla on koira -> Loogisin päättely lienee "minulla on" = "i have", koira = "a dog". Tässä pitää kuitenkin vähintään myöhemmin tajuta, että oikeasti "minulla on" ei liity mitenkään englannin "have" verbiin, vaan se on ihan erilainen rakenne. Esimerkiksi "minulla on kylmä" ei tarkoita "I have a cold", ja "pöydällä on kuppi", ei tarkoita "the table has a cup".

Tuon suomen rakenteen taustalla on aika selkeä logiikka, mutta koska Duolingossa ei ihan kauheasti selitetä mitään, niin logiikka jää hämärän peittoon. Myös ruotsissa on tietysti rakenteita, jotka eivät käänny suoraan englantiin (esim. kysymyksissä sanajärjestys muuttuu), mutta koska ruotsi on niin paljon lähempänä englantia, näitä on huomattavasti vähemmän, kun taas suomessa (ja mm. japanissa) lauseita on loppujen lopuksi aika vaikeaa ymmärtää fraasipohjalta. Ei mahdotonta, mutta tosi tosi paljon hitaampaa.

Itse aattelen, että Duolingo on paras sanaston opetteluun, ja siihen että pääsee opiskelussa vauhtiin. Se on tosi hyvä tuki muun opieskelun ohella ja fraasien oppiminen on kyllä hyödyllistä! Mutta se saattaa johtaa aika monissa asioissa harhaan jos kielten ominaisuudet ei esimerkkilauseissa kohtaa.

sending this to all duolingo haters

[kinuskikakku]

”Muuten me puhuisimme venäjää!”

Niin. Aivan. Kuten esim. Virossa ei puhuta enään eestiä vaan pelkkää venäjää. Se kieli katosi ihan kokonaan silloin.

[samisfalse]

Tervetuloa mun uusimpaan tuntsa AU:hun... ELI BROKEBACK MOUNTAIN KOSKILUOTO AU ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ-

Oon niin normaali heistä.

Valitsin tähän tosiaan trailerista screenshotteja koska tää on vähä niiku tän AU:m traileri. Puhuin tästä tuntsa discordissa ja nyt vihdoin sain tän kuvattuakin.

Kesken tän piirtämistä tajusin että mun Kariluoto (jonka olin aikasemmin piirtänyt kunnolla tasan kerran sivuhahmona mun MoRo! AU:ta varten) näyttää ihan Jake Gyllenhaalilta. Menin kans vähän sekasin ton sädekehän kanssa, mutta toi oli muuten toi tausta niin tylsä ja kylmä, että oli vaan pakko lisätä kimallusta.

Tää on mun eka kunnolla piirretty Koskiluoto :) Vesivärit vähän kiukutteli ja näkökulma oli vähän vaikea, mutta ovat he kyllä suloiset <3 En tiedä miksi en ole aiemmin heitä kunnolla piirtänyt kun oon heistä niin uskomattoman normaali, mutta nyt tuli tehtyä.

Tässä vielä kunnollinen Koskela, joka saa sitten kokea perhearkea ja sisäistettyä homofobiaa ja alkoholisimia ja kaikkea muuta ihan tosi kivaa /s <3 Selitän tän AU:n sillä että molempien perheet oli muuttanu siirtolaisina Ameriikoihin, ja oli näin päätyneet Kaarnan lampaita paimentamaan. Juonin tässä Koskelan morsioksi Railia, koska ne ois uskomattoman compulsory hetero pari. En oo varma tuleeks täst mitään hienompaa mutta päätin nyt jakaa kuitenkin. Eipä siinä muuta sitten :)

[paistelujaska]

Jumantsuikka miten paljon voi yhdestä ihmisestä lähtee pölyä (se oon minä minä oon se ihminen)

Ainut tapa millä onnistun pitään kodin ees vähän puhtaana on että imuri on koko ajan huoneessa ja piuha rasiassa valmiina käyttöön. Muuten en jaksa kaivaa sitä esille. Muutaman päivän välein sillä huristelen menemään, joskus vaan keskilattian joskus sängyn altakin. Ja tää ei usein riitä vaan pölyä on myös esim mun mattojen alla

Lamput, elektroniikka, ovien päällystä, ihan kaikki tasot aina pölyssä voi kekkuli

Luulin ennen että tää on normi mut mulla oli monta vuotta sama kämppis jonka en koskaan huomannut imuroivan tai muutenkaan siivoavan pintoja. Hengailin säännöllisesti sen huoneessa enkä koskaan - koskaan - nähny villakoiria ja ilma oli aika raikas. Ja sil oli mega tietsikka gamer laitteet eikä ne KERÄNNY PÖLYÄ

Mun teoria on että tää johtuu mun atooppisesta ihosta joka karistelee itteään jatkuvasti ympäriinsä. Tasan ei käy onnen lahjat

[tuntematonmustekala]

Ajattelen ihan liian usein sitä, että Lammiolla on koira <3 Ja toi kohtaus, missä se vaan hengaa koiransa kanssa (vaikka se koira vähän katoaakin tonne pimeyteen)!! Onko toi sääntöjä rakastava luutnantti oikeesti vaan päättänyt, että tarvitsen koiran elämääni, ei tätä muuten kestä ja ottanut sellaisen? Ja näinkö oikein, että sarjaversiossa näkyi, että koiralla on oma talo/koppi?? Kenet Lammio on laittanut rakentamaan sen?? Ja siitä huolimatta Lammio ilmeisesti ottaa sen välillä myös hengaamaan tuonne sisälle (joko siksi, ettei koiralle tule kylmä tai koska Lammio kaipaa koiraseuraa. Molemmat selitykset kuulostavat hyvältä) :D

[vieraslaji]

Onko sulla jotain suomalaista taustaa vai kiinnostuitko muuten vaan suomen kielestä?

vähän molemmista! sanoisin et kyse on monimutkaista paitsi et monilla amerikkalaisilla on ihan samoja kokemuksia :D

basically mun isoisovanhemmat muutti varsinais-suomesta Michiganiin, mut mun isoäiti oli nuorein kolmastatoista lapsista ja sen vanhemmat kuoli kun se oli viel lapsi. ja mun isoisä oli väkivaltainen kusipää joka vaati sen anna kaiken suomen kulttuurin periksi kun ne meni naimisiin, joten isäni ei koskaan tiennyt paljoa perheenjuurista tai suomesta yleisesti ottaen.

(toinen vaikeus on se et mun isoisoäidin sisko, joka jäi suomessa, ei koskaan kertonut kellekään et sillä on sisko. sen lapset tajusi et nillä on kolmetoista serkkua vasta 90-luvulla, mut toi on toista tarinaa)

nuorena mä tiesin, et mulla on suomalainen taustaa, mutten tiennyt mitään pidemmän kunnes 16v kävin suomessa isäni kans ja se kertoi mulle lapsuudesta ja kuinka paljon se toivon et se olisi ollut tiennyt sen sukua. totta puhuen ennen kun me lähdettiin olin kiinnostuneempi virossa käymiseen, mut tolla matkalla ihastuin suomen kieleen ja päätin opiskelemaan sitä. (odotin aika kauan aloittamaan haha)

tl;dr mä kovasti tykkään suomen kielestä omansa tähden, mut rakastan isää ja  kun kerron sille jotain suomesta ja näen sen onnellisuutta mun kautta oppimasta, ja toi tuntuu arvoiselta kun tunnen itseni epäonnistukselta opiskelijana!

[kattiperkele]

Koska luistellaan ihan muuten vaan... 🎶

[neodyymi]

Inhoon kirjoittaa mitään puhelimella ja sitä paitsi nukahdan ihan justiinsa, mutta nyt kun taas muistan tän ajatuksen, pakko kirjoittaa muistiin.

Mulla pyöri viime vuonna näihin aikoihin mielessä yliluonnollinen-kauhu-reinkarnaatio-jokin-ficci-idea, jossa Lehto ja Riitaoja tietämättään syntyvät aina uudestaan vain tavatakseen eri aikoina, rakastuakseen toisiinsa ja kuollakseen aina eri tavoin jotenkin väkivaltaisesti tai tapaturmaisesti 21-vuotiaina.

No, fast-forwardoidaan itsemme 2020-luvulle, jolloin viimeisin Riitaoja-reinkarnaatio ei oikein keksi, mitä elämällään tekisi, kun kerran sattui taas välivuosikin eteen. Hänelle kumminkin tarjoutuu sattumalta tilaisuus muuttaa talonvahdiksi vanhaan sukutaloonsa, joka on ollut tyhjillään, kun kukaan ei siellä jostain syystä halua asua. Vuokraakaan ei tarvitsisi maksaa, joten sehän on persaukiselle parikymppiselle Riitaojalle lottovoitto.

On sanomattakin selvää, että kyseessä on tietysti sama talo, jossa og Riitaoja eli lapsuutensa, ennen kuin tuli revityksi juuriltaan sotaan.

No joo. Ensi alkuun kaikki vaikuttaa kivalta. Tunnelma on ihan eri kuin pienessä vuokrayksiössä kaupungissa, ja pääsykokeisiin lukukin sujuu ihan eri tavalla. Ei kuitenkaan kulu kauaakaan, kun talossa alkaa tapahtua selittämättömiä asioita, tavarat vaihtavat paikkoja öisin, valot räpsyvät, hanat vääntyilevät auki itsekseen. Perus kummitustalokamaa.

Ja sitten on vintti, josta kuuluu öisin askelia, eikä ihan mitä tahansa askelia, vaan raskaiden saappaiden laahaavia askelia. Riitaojaa ei saisi menemään vintille päivänvalossakaan, ei edes aseella uhkaamalla...

Ajan myötä Riitaoja alkaa pelätä talossa oloa pimeän aikana ja alkaa viettää enenevissä määrin aikaa missä tahansa muualla, kuten paikallisessa kyläbaarissa, jonne - kuinkas sattuikaan - osuu eräänä iltana myös Lehto, joka viettää liikkuvaa elämää reissutyötä tehden.

Hassua kyllä, Riitaoja ja Lehto kiinnittävät heti toistensa huomion, eikä kulu kauaakaan, kun Riitaoja huomaa jo kysyvänsä, että sopiiko Lehdon pöytään käydä istumaan. Ja sopiihan siihen.

Ja hirveen jännästi pojista tuntuu heti kättelyssä siltä, kuin he olisivat tunteneet toisensa aina. Lehtokin, joka ei tiedä taustastaan mitään, joka on aina elänyt yksin ja joka ei päästä ketään lähelleen, tuntee olonsa oudon kotoisaksi Riitaojan seurassa. Perhosia liihottelee vatsassa vähän molemmin puolin.

No juu. Pari kolme neljä olutta tahi siideriä myöhemmin Riitaoja huomaa kutsuvansa Lehdon luokseen yöksi. Enimmäkseen toki siksi, että pelkää olla talossa öisin yksin, mutta onhan siinä tietysti mukana myös rakkautta, vaikkakaan ei-ihan-niin-ensisilmäyksellä kuin Riitaoja vielä siinä hetkessä kuvittelee.

Lehto ei tietenkään voi enää ajaa, joten he kävelevät pitkähkön matkan takaisin Riitaojan kotitalolle. Riitaoja taluttaa pyöräänsä vähän hoiperrellen ja päätyy laskuhumalassa täräyttämään Lehdolle suoraan, että talossa muuten sitten kummittelee. Lehto luulee koko juttua vitsiksi, ja Riitaojakin sitten hämillään pelastaa kasvonsa hekottelemalla, että juu-u, vitsihän se. Lehto on kumminkin kaikessa yrmyydessään aika söötti, eikä Riitaoja halua antaa itsestään vallan sekopäistä vaikutelmaa heti alkuun.

Eikä sinä yönä mitään niin kovin kummallista tapahdukaan. Tai no. Niin.

Sohvalla nukkuva Lehto herää yöllä janoon ja menee hakemaan keittiöstä lasin vettä. Ikkunasta sisään kajastavassa kuunvalossa näyttää silmänräpäyksen verran siltä, että hanasta tuleva vesi on verenpunaista. No, väsyneenähän sitä näkee vaikka ja mitä, Lehto ajattelee. Vesi kuitenkin maistuu ihan normaalilta, ei siinä mitään.

Palatessaan sohvalle Lehto kuulee kuistilta askeleiden ääntä ja menee katsomaan. Pimeällä ja kylmällä kuistilla ei näy ensin ketään, mutta kun Lehdon silmät tottuvat pimeään, tajuaa hän, että kuistin penkin nurkassa istua kyhjöttää joku. Riitaojahan se, yöpaitasillaan. Lehto kysyy, että eikö Riitaojakaan saanut unta. Riitaoja toteaa, ettei ole nukkunut kovin hyvin pitkään aikaan. He vaihtavat muutaman sanan, kunnes Lehto päättää painua takaisin pehkuihin. Riitaoja hymyilee ja sanoo tulevansa kohta perässä.

Sääli, ettei Lehto tule paluumatkallaan tuvan sohvalle vilkaisseeksi raollaan olevasta ovesta Riitaojan makuuhuoneeseen, jossa oikea, elävä Riitaoja nukkuu autuaan tietämättömänä siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Niin, Lehtohan ei tietenkään tiedä, ettei puhunut elävän Riitaojan kanssa. Tosin Lehtokin saa vähän esimakua siitä, ettei kaikki siinä talossa ole ihan niin kuin pitää herätessään parin tunnin päästä uudelleen mennäkseen vessaan. Vessan kellertävä valo pitää inhottavaa ääntä ja rätisee ja lopulta sammuu juuri, kun Lehto on pesemässä kasvojaan.

No, Lehto alkaa ränklätä valokatkaisijaa, joka ei millään meinaa sytyttää valoja. Ja kun valot lopulta välähtävät hetkeksi päälle, ei Lehtoa katsokaan peilistä hänen oma, tuttu peilikuvansa, vaan vuoden 1941 itseään suuhun ampunut, kasvoiltaan vääristynyt, kuollut Lehto.

Elävä Lehto saa tietenkin niin sanotusti paskahalvauksen ja ryntää kiroillen ulos vessasta vain löytääkseen Riitaojan - tällä kertaa elävän - ulkorappusilta istumasta. Riitaojalla ei ole epäilystäkään, etteikö Lehtokin olisi jo oivaltanut, ettei hän ollut vitsaillut kertoessaan talon olevan kummitustalo.

Lehto ei kuitenkaan suostu ihan niin vain purematta nielemään mitään kummitusjuttuja ja haluaa ajatella, että koko hommalle on lopulta olemassa jokin järkevä, rationaalinen selitys. Riitaoja kertoo Lehdolle vintistä, jota Lehto päättää Riitaojan estelyistä huolimatta mennä heti tutkimaan.

Vintillä ei kuitenkaan ole juuri muuta kuin roinaa, romua, rompetta ja ryönää, mutta Lehto sattuu kumminkin kiinnittämään huomionsa pieneen säilytyslaatikkoon, jonka hän ottaa mukaansa ja vie alakertaan. Laatikko on lukittu ja avain on tiessään, mutta Lehto tiirikoi sen auki. Pojat löytävät sen sisältä nipun lehtileikkeitä, muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Yhdessä kuvista on og Lehdon ryhmästä otettu valokuva vuodelta 1941, josta pojat järkytyksekseen tunnistavat itsensä heti. Kuvassa heidän päidensä ylle on joku piirtänyt lyijykynällä pienet ristit.

Heidän löytämänsä lehtileikkeet ja muistiinpanot puolestaan paljastavat senkin, että edellinen Riitaoja-reinkarnaatio oli pääsemässä koko kuvion jäljille. Edellinen Riitaoja oli kerännyt talteen alkuperäisen Riitaojan kuolinilmoituksen sekä myöhempien Riitaojien tapaturmaisista kuolemista kertovia pieniä paikallislehden juttuja, joiden avulla saattoi päätellä, että jotain pahaa tapahtuu aina sinä vuonna, kun kukin Riitaojista täyttää 21 vuotta. Edellinen Riitaojakin oli tajunnut sen, ettei aikaa ole enää paljoa jäljellä, mutta ei ehtinyt ratkaista arvoitusta ennen kuolemaansa.

...Hitto vaan, kun muistan kyllä elävästi, että mulla oli hirveen tarkkaan mietittynä se, että mistä tossa oli kyse ja että miten noi sen lopulta ratkaisee ja murtaa ton toistuvan kuvion ja elää onnellisina elämänsä loppuun asti, mutta enhän mä sitä enää muista. :'D Rip.

[puuta-heinaa]

Kultsa 1 & 2

Tämä on nyt suomeksi koska tämä ei ole millään tavalla originelli saati muita kiinnostava teksti, joten se on nyt ihan suomeksi. Kolmannella kotimaisella there is however quite amazing ai translation after just about 15 paragraphs.

Kertakaikellisesti niin eriskummallinen keikanjälkeinen tila, että olen pysytellyt käytännössä kokonaan pois tumblrista, ja keksinyt kaikkea muuta puuhasteltavaa. Olen luoja nähköön pistänyt mm. uusiksi kesägarderoobini ompelukoneen äärellä ja lukenut kolmesataasivuisia kirjoja useamman kappaleen.

Kulttuuritalo 1 ja 2. Kaikki on varmasti kerrottu. Siksi kerronkin ihmiskohtaamisistani.

Tapojeni vastaisesti ryykäsin lauantaina pizzalle ennen keikkapaikalla käyntiäkään saman tien kun kutsu kävi Juustosämpylät-kanavalla. Tapojeni mukaisesti lähdin sentään serkkuni luota vasta siinä vaiheessa kun olisi ollut hyvä olla jo perillä, mutta olin melko ajoissa paikalla. Pizza oli hyvää ja seura.

On jotenkin vinha tunne kun menee keikkapaikalle, missä ei sikäli pitäisi olla yhtikäs ketään tuttua, ja yhtäkkiä jono on täynnänsä ihmisiä ympäri Eurooppaa, joiden kanssa on joskus jutellut yhden sanan discordissa tai tumblrissa, ja heidän kanssansa on asiaankuuluvaa ja luontevaa jutustella, koska samaa joukkoahan tässä ollaan. Sain myös faniprojekti-perhosen ja nimeni isoon perhoseen! Ja tarroja!

Palasin leiripaikkaani, vedin puolen tunnin rentoutusharjoituksen "älä vaan sano yhtäkään sanaa sillä minä en ole tavoitettavissa" -saatesanoin silmät kiinni lattialla, jonka jälkeen tälläydyttiin serkkuni kanssa oikein vain asianmukaisesti keikkailtaa varten! Eputin glamin rinnalla jäin itse toiseksi, vaikka hologrammi-highlighteria lainasinkin pinkkien ja glitteristen rajausten kaveriksi.

Tuttuuden kokemus jatkui keikkapaikalla, jossa tunnistin ihmisiä muutamien penkkirivien päästä, jonne säntäsin lämppärien välillä jutustelemaan ja piirustustaidetta kehumaan - ja sain parin minuutin piirroksen Nacesta! Vaihdokkina annoin ananaslonkero-fanirannekorun.

Joker Out itse oli ehkä hieman vaisu ekana iltana, ja niin olin kyllä itsekin penkkirivissäni sekä kaikki ympärilläni. Ympärilläni-istujat streamasivat tai muuten kuvasivat koko jumalan keikan, ja vaikka itsekin katson toisinaan streameja, se ei ole mukavin paikka olla laulutaitoisena ihmisenä, etenkään istumakatsomossa.

Hojan!!!

Keikan jälkeen lisää rannekorujen vaihtelua sekä sellaista sopivalla tavalla sosiaalisesti kiusallista kanssakäymistä muiden joker out-fanien kanssa. Itse mm. feilasin kuuluisan kengännauha-linen selittämällä ummet ja lammet omieni heijastusominaisuuksista, kunnes tajusin varastaneeni ne presidentiltä, ja toisaalta meinasin potkaista erästä pöydän alla sääreen, kun hän kehui fanirannekorujani sanomalla "nämähän on siis yleensä aivan kauheita, mutta nämä sinun on kyllä upeita!!" pöydässä, jonka äärellä oli fanirannekorujen suurtuottajia.

Villapaitani (molemmat) saivat kehuja molempina päivinä, ja melkeen aina kun sanoin että oon kirjoittanut sille ohjeenkin jos kiinnostaa itse kokeilla, oli vastaus, että tiedän, olen nähnyt sen! Hupaisaa sinällään että tavoittavuus on ollut niin suurta, vaikka ymmärrän toki että sellaiset ihmiset tulevat tuttuudenhuumassaan varmiten kehumaan, jotka ovat sen tumblrissa sattumalta aiemmin nähneet. Myös Damon Baker-turvavillapaidan tunnistivat tunnistajat, enkä osaa oikein sanoin ilmaista, miltä tuntuu kun ei tarvitse selittää ja tällaiset külttuuriset referenssit välittyvät tuosta noin vaan.

Sunnuntaina ryykäsin jonoon taas noin puoli tuntia myöhemmin kuin oli ollut vakaa aikomukseni, tällä kertaa itsekseni, mutta faniprojekti-lappua kännykän salamaan etsiessäni törmäsin Tuttuun Kasvoon jonossa, ja röyhkeästi kävin seuraksi ja tiettävästi tämä oli ok. Tämä oli ehkä hirveä ratkaisu kaikkien muiden kannalta, sillä tätireivaus saattoi traumatisoida kaikki ympärille permannolla osuneet. Hyvittelin kyllä ihmisiä fanirannekkeilla, mm. varmaan ainoat itseäni vanhemmat ihmiset permannolla saivat sammakko-bojan -rannekorut. Tätireivaus ei muiden harmiksi rajautunut keikkaan, vaan siitä ""nautittiin"" jo tunnelmamussiikkin aikana.

Piano-Padamin mainitsen koska ÄÄPWKÅAÄÄÄAÄÄAÅAÅÅÅÄÖÄÖÄÅÅÅÅAÅAÅÅAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Ruisrock-ilmoitus. Prinsessa-Kris. Krisin NGVOT, kupla-Jure jälleen uudessa villapaidassaan, Nacen lasit. Kaksi encorea????

Keikan jälkeen jutskailin jälleen tuttujen, uusien tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Huusimme biisilistoista, vaihtelimme rannekoruja. Siis kaiken kaikkiaan aivan uskomaton tunnelma ja toisaalta taas sellainen hyvä merkki siitä että internetissä kannattaa vastoin kaikkia ohjeita roikkua.

Palautusruokana täti-ihmiselle sopiva alennus-coleslaw sekä voisilmäpulla, sekä noin 1 litra elektrolyyttijuomaa...

Seuraavat päivät vietinkin sitten pastilli suussa ääntä palauttaen ja kauratyyny moshausniskaa pehmitellen, sekä kätkiessäni tätä kaikkea sydämeeni ja tutkistellen sitä kuin neitsyt Maria konsanaan.

Incredibly peculiar post-concert state, I've practically stayed completely off Tumblr, and come up with all sorts of other things to do. For heaven's sake, I've even revamped my summer wardrobe with a sewing machine and read several three-hundred-page books.

Kultsa 1 and 2. Everything has surely been told. That's why I'm talking about my human encounters.

Against my habits, on Saturday, I devoured pizza before even going to the concert venue when the call came on the Cheese Roll Channel. In line with my habits, I left my cousin's place when I was already supposed to be at the pizzeria. The pizza was good, and so was the company.

There's a strange feeling when you go to a concert venue where you shouldn't know anyone, and suddenly the line is filled with people from all over Europe whom you've talked to briefly on Discord or Tumblr, and it's appropriate and natural to chat with them because we're all in the same group. I also got a fan project butterfly and wrote my name on a big butterfly! And stickers!

I returned to my campsite, did a half-hour relaxation exercise of 'don't say a word because I'm not available' with my eyes closed on the floor, after which my cousin and I got ready properly for the concert! Next to his glam, I was second, though I did borrow hologram highlighter to go with my pink and glittery eyeliner.

The sense of familiarity continued at the concert venue, where I recognized @mitamicah a few rows away, so I rushed over between warm-up acts to chat and compliment artwork - and I got a two-minute drawing of Nace! In exchange, I gave a pineapple cider fan bracelet.

Joker Out was perhaps a bit subdued on the first night, and so was I in my seat and everyone around me. The people around me were streaming or otherwise recording the whole darn show, and although I sometimes watch streams myself, it's not the most comfortable place to be as someone who can sing, especially in the seated section.

Hojan!!!

After the concert, there was more bracelet swapping and such socially awkward interaction with other Joker Out fans. For instance, I failed miserably in explaining the famous shoelace line by rambling about the reflective properties of mine, until I realized I stole them from the president, and on the other hand, I almost kicked someone under the table when they complimented my fan bracelets by saying 'fan bracelets are usually awful, but yours are really great!!' at a table where there were fan bracelet producers.

My sweaters (both) got compliments both days, and almost every time I said that I've written a pattern for it, if they're interested in trying, the response was 'I know, I've seen it!' It's amusing how widespread the reach has been, though I understand that those people who have stumbled upon it on Tumblr are more likely to come say hi and praise in person. The Damon Baker safety sweater was also recognized by some, and I can't really express in words how it feels when you don't need to explain and these cultural references are just understood around you amongst strangers.

On Sunday, I joined the line about half an hour later than I had intended, this time alone, but while searching for my fan project piece of paper for the flashlight on my phone, I bumped into a Familiar Face (@arctixout ) in the line, and boldly joined her. This might have been a terrible decision for everyone else, as our grannie raving might have traumatized everyone on the floor around us. I did compensate people with fan bracelets, even gave frog-bojan -ones to probably the only people older than me on the floor. The grannie raving, much to others' annoyance, didn't limit itself to the concert but was "enjoyed" during the dj set too.

I mention Piano-Padam because ÄÄPWKÅAÄÄÄAÄÄAÅAÅÅÅÄÖÄÖÄÅÅÅÅAÅAÅÅAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Ruisrock announcement. Princess-Kris. Kris's NGVOT, Bubble-Jure in his new sweater, Nace's glasses. Two encores????

After the concert, I chatted again with familiar faces, new acquaintances, and strangers. We shouted about the setlists, swapped bracelets. So, all in all, an unbelievable atmosphere and on the other hand, a good sign that it's worth hanging around on the internet against all advice.

As recovery food, I had a discount coleslaw and a bun, and about 1 liter of electrolyte drink...

The following days were spent with a lozenge in my mouth, restoring my voice, softening my neck with an oat pillow, and treasuring all of this in my heart, pondering it like the Virgin Mary herself.

[fisutikut]

Pääsin Torkkeliin!!! Onko jotain vinkkejä, miten kannattaa valmistautua juuri sinne, ja mitä muuta olisi hyvä ottaa huomioon??

ensinnäkin onnittelut!! oot nyt aito pikkutorkkeli

torkkelissa ei oikeestaan tarvii muuta kun avoimen mielen ja arvostuksen toisia ihmisiä ja niitten luomuksia kohtaan, siellä on omasta kokemuksesta hyvä ilmapiiri ja tosi mukavaa ja avointa porukkaa. oo ihan kuka oot, torkkelissa löydät porukan joka hyväksyy sut, ja ainaki omalla kohalla oon myös edelleen kavereita monen fellow ex-tossun kanssa :]

taiteilijoita on siellä monen tasosia ja monilla eri tekniikoilla työskenteleviä. älä koskaan anna toisten taitojen lannistaa, vaan inspiroidu niistä ja tähtää kehittämään omaa tyyliäs suuntaan joka sua oikeesti innostaa!

opiskelusta sen verran että suosittelen haalimaan mahollisimman paljon taidekursseja lukujärjestykseen, kun niitä kerran koulusta saa! kävin ite yli 20 taidekurssii torkkelin aikana, mm. valokuvausta, keramiikkaa, animaatioo, tekstiilitaidetta, ja ihan perus maalausta ja piirtämistäkin. suosittelen kokeilee myös kursseja joiden tekniikoiden kanssa et oo niin tuttu! varsinki elävän mallin piirtokurssi oli yks itelle merkittävimmistä kursseista siellä, sitä ei kannata missaa! siitä oppii ihan sairaan paljon jokainen taiteilija, anatomian kunnollinen ymmärrys on laadukkaan tyylittelyn pohja!

torkkelissa saa puolittaa joitain lukuaineita että niitten tilalle voi ottaa taidekursseja, joten tää kannattaa myös muistaa hyödyntää, esim. kävin ite vaan 3 kurssia lyhyttä matikkaa kun normi minimioppimäärä olis 5. kurssivalinnoista muuten, kaikki tulee olemaan ihan yhtä paniikissa kun ekat kurssivalinnat hittaa. meiän ekoissa kurssivalinnoissa se sivu KAATU ja reksi laitto meille pahotteluviestin wilmassa... jos et saa heti kursseja jotka halusit niin älä panikoi, sulla on vielä monta mahollisuutta päästä kursseille jotka sua kiinnostaa!

joitain parhaita ja lemppari opeja joitten kursseja kannattaa pitää silmällä on mm. skyttä (ruotsi), jalle (bilsa), tikka (kuvis), heikki (kuvis), sallinen (matikka), vanhanen (filsa), nopsanen (äikkä) ja loviisa kangas (valokuvaus). opet on torkkelissa ylipäätään tosi ymmärtäväisiä ja haluu oikeesti auttaa, niin ei kannata pelätä kertoa jos on ongelmii kurssitehtävien tekemisen kanssa tms.

opiskelijakulttuurista vielä sen verran et kaikkiin ryyppybileisiin ei oikeesti tarvii eikä myöskään välttämättä kannata mennä, mut on myös paljon tapahtumia jotka on ihan menemisen arvosia missä pääsee hengaamaan ja tutustumaan toisten oppilaitten kanssa. torkkelissa on kuuleman mukaan myös yleistyny mehudiskot ja muut koulun järjestämät tapahtumat, jotka on ilmeisesti ollu aika suosittuja! avoimiin oviin, penkkareihin, open mic iltoihin jne kannattaa osallistuu reippaasti!

oho, tulipa nyt selitettyä :'D toivottavasti tästä nyt oli jotain hyötyä, ja onnea ja menestystä seuraavalle kolmelle-neljälle vuodelle torkkelissa!

[hiidenneiti]

Luonnollinen näytelmä (2023):

Sarjakuva suomalaisesta metsästä, puolustuspuhe "ruman ja hyödyttömän" luonnon puolesta. Päähenkilöt ovat puusta pudonnut koivunlehti, joka ei tunnusta omaa kuolevaisuuttaan, eroa kipuileva sekasieni "Candy" sekä Gun, mystinen luonnonhenki, joka löytyy hakkuuaukolta henkihieverissä.

Danten Jumalaisen näytelmän tyyliin hahmokolmikko laskeutuu ensin alas manalaan (lahottajien pariin) ja lopuksi nousevat ylös taivaisiin. Koivunlehden ja Candyn roolit eivät ihan istu yks yhteen Danten ja Vergiliuksen kanssa, sillä Luonnollisessa näytelmässä oppaana toimiva Candy on se, joka on menettänyt rakkaansa (Pierren. Kantarellille). Muuten yhteys Danten teokseen on aika laiha.

Sarjakuvan taide on lennokasta, linjat venyvät ja valuvat silmissä. Hahmot sympaattisen söpöjä, kyllä, Gun myös. Tummanpuhuva sininen ja vaaleanruskehtava väriskaala tuo heti mieleen synkän syksyisen metsän.

Tarinan ympäristöaiheinen viesti ei totisesti tule ilmi rivien välistä, vaan ihan moukarilla päähän iskien. Tästä joko tykkää tai sitten ei. Suosikkikohtauksiani oli hetki talousmetsässä.

Huumorista vielä! Kerronta on täynnä hykerryttävää huumoria, josta osa on sen verran 2020-luvun leimaamaa (erityisesti internet-diskurssin) että on mielenkiintoista nähdä, miten se kestää aikaa. Toisaalta: eihän kaikkien töiden tarvitse olla sellaisia henkevän neutraaleja, ajattomia teoksia, joita kiitellään, saa niistä näkyä tekovuosi.