#henkinen kehitys | Explore Tumblr posts and blogs

eksopolitiikka · 4 years ago

Text

Eksopolitiikka: Politiikka, Hallinto ja Laki Universumissa

Tämä on Leo Sprinklen arvio Alfred Lambremont Webren kirjasta Exopolitics: Politics, Government And Law In The Universe by Alfred Webre, J.D. (Universebooks; Filament Books 2005) ISBN: 0-9737663-0-1

Mikä tahansa tutkivan teoksen arvio tulisi tarkastella kolmea kysymystä: Mikä on kirjoittajan esittämä tavoite? Miten hyvin kirjoittaja saavuttaa tuon tavoitteen? Miten kirja antaa oman panoksensa alalle?

Arvion lukijalle tulisi antaa sekä intellektuaalinen arvio kirjasta että joitain arvioijan oivalluksia kirjoittajan aikeista ja saavutuksista. Näin arvion lukija voi määrittää arvioijan puolueellisuuden ja sitten päättää ostaako ja/tai lukeako kirjan.

Kirjan Exopolitics kirjoittaja sekä kouluttaa että patistaa lukijaa hyväksymään rohkean ja optimistisen kuvan Maapallosta ja ihmiskunnasta. Hyvin kirjoitettu ja hyvin toimitettu kirja tutkii eristyksissä olevan planeetan statusta, joka on valmis liittymään kosmiseen yhteisöön — “Universumin yhteiskuntaan.”

Kirjan kirjoittajalla, Alfred Lambremont Webrella, on tutkinnot oikeustieteestä ja sovelletusta psykologiasta. Hän tarjoaa lukijoilleen monien ammatillisten toimien hedelmiä, mm. hänen työstään tulevaisuudentutkijana Stanford Research Institutessa. Vuonna 1977 hän veti projektia, jolla kehitettäisiin ehdotus Valkoiselle Talolle kommunikoida avaruusolennoille presidentti Carterin hallinnon aikaan.

Exopolitics tarjoaa viitekehyksen, tai mallin, arvioida ihmiskunnan nykystä ja tulevaa statusta. Esitetty tavoite on tarjota silta kahden käsitteen, nykyisen eristyksissä olevan Maapallon ja tulevan kosmisten kulttuurien osana olevan Maapallon, välille moniulotteisen Universumin yhteisössä.

Webre valmistelee lukijaa sekä muutoksiin poliittisessa “todellisuudessa” että muutoksiin myös tieteellisessä “todellisuudessa”. Hän painottaa holografisen Universumin periaatetta. Sekä henkiset että materiaaliset dimensiot ovat YHTÄ. Näin henkinen ja eettinen sekä tieteellinen ja tekninen kehitys ovat merkkejä planeetan yhteiskunnasta, joka on valmis universaaliin “yhteenliittymään” politiikan, hallinnon ja lain saralla.

Webre ottaa kantaa moniin kysymyksiin: Onko Eedenin Puutarhan tarina heijastusta ihmiskunnan alkujuurista kosmisessa kontekstissa? Onko Maa eristyksissä johtuen Maan ulkopuolisten yhteisöjen karanteenista? Onko ihmiskunnan väkivallan historia — ja nykyiset suunnitelmat aseistaa avaruus — merkittävä tekijä Maan ulkopuolisten yhteisöjen karanteenissa? Kapinoivat Maapallon “jumalat”, tai hallitsijat, suuremman kosmisen yhteisön hallintoa vastaan? Onko UFO-ilmiö merkki ET-ohjelman strategiasta? Onko Paljastusprojekti keino jolla ihmiskunta voi muodollisesti tunnustaa avaruusolentojen läsnäolon? Kirjoittaja ottaa käyttöön of “reflektiivisyyden” ja “dimensionaalisuuden” käsitteet metodeina joilla ihmiset tulevat tietoisiksi korkeammista ulottuvuuksista ja korkeammista totuuksista. Näin sekä ulkoiset (empiiriset) että sisäiset (intuitiiviset) metodit saavat painoarvoa tutkittaessa ja arvioitaessa totuutta. Esimerkiksi Webre käyttää erilaisia galluppeja todisteena kaksoishypoteesista: Useimmat aikuiset ovat tietoisia sekä avaruusolentojen läsnäolosta että UFO-salailusta. Arviolta puolet amerikkalaisista aikuisista ovat yhtä mieltä sen kanssa, että valtion virkamiehet panttaavat tietoja UFO-raporteista.

Webre sanoo: “Muutosvoimaiset Eksobiologia, Eksoarkeologia ja Eksopolitiikka rakentaisivat tiedon sillan ja suhteen kehittyneisiin sivilisaatioihin Universumissa.” Hän peräänkuuluttaa Kontaktin Vuosikymmentä (Decade of Contact) jolla valmistellaan yhteiskunta linjautumaan Universumin yhteiskunnaksi.

Arvioijan mielestä kirjoittaja on hyvin kuvannut tavoitettaan, joka on esittää malli Univerumin politiikalle, sekä lähestymistapa jolla ihmiskunta voi suunnata itsensä Universumin yhteiskunnan lakiin ja hallintoon. Onko kirjoittaja saavuttanut tuon tavoitteen hyvin? Arvioija tunnustaa, että voi olla monenlaisia tulkintoja, riippuen lukijan asenteista.

Yleinen lukija saattaa kysyä: Miten kirjoittaja on saanut tietää Universumin laeista ja hallinnosta? Havainnoimalla? Intuitiolla? Informaatiolla avaruusolentojen yhteiskunnista?

“Valistuneiden” henkilöiden mielipiteet (meditaatioiden, UFO/ET-kohtaamisten ja kehittyneen koulutuksen avulla) ovat todennäköisemmin sekä samaa mieltä että myötäilemässä Webreä. “Käytännön” kysymyksistä kiinnostuneet henkilöt (esim. huoli työpaikasta, skeptisismi avaruusolentoja kohtaan, “alienien” pelko) eivät ole todennäköisesti lukemassa kirjaa tai reagoimassa malliin. Henkilöt joilla on tiettyjä affiliaatioita tai “erikoisintressejä” (esim. tiedeusko, uskonnollisuus tai mukana salaisissa operaatioissa) todennäköisesti hylkäävät kirjan ja sen kuvaaman mallin.

Ehkäpä nykyinen “peli” jatkuu, jossa dominantti kulttuuri on sitä mieltä, että “looginen positivismi” on käytetty menetelmä ja “fyysiset todisteet” ovat sen menetelmän mittari. Jos nykyiset olosuhteet jatkuvat, silloin UFO-salailu jatkuu, ja dominantti kulttuuri jatkaa avaruusolentojen läsnäolon kieltämistä.

Webre esittää, että olosuhteet ovat kuitenkin muuttumassa. Maapallolla on monia olosuhteita (esim. saasteet, ilmastonmuutos, kasvien ja eläinten sukupuutto) ja moni ihmisten huolia (esim. sodat, kulttuurin ja uskonnon konfliktit, rikkaiden ja köyhien väliset erot, vapaan energian teknologioiden evääminen) jotka vaativat uudenlaista kuvaa Maapallosta ja uudenlaista kuvaa ihmiskunnasta.

Tarjoaako Eksopolitiikan malli tuon perspektiivin? Miten kirja Exopolitics antaa panoksensa Eksopolitiikan kirjallisuuteen?

Eksopolitiikan kirjallisuus voidaan ryhmitellä neljään kategoriaan:

Avaruusolennoilta (ET) tai toisesta ulottuvuudesta (extra-dimensional, ED) olevilta saatujen kanavoitujen viestien kirjoittajien esittämät asiat, jotka kuvaavat Maan ulkopuolisia tai moniulotteisia yhteiskuntia;

Raportit henkilöiltä, jotka kuvaavat kohtaamisia ET/ED-olentojen kanssa sekä heiltä heidän maailmoistaan saamiaan viestejä;

Raportit henkilöiltä, jotka kuvaavat matkanneensa toisille planeetoille tai ulottuvuuksiin, ja heidän havaintonsa niistä yhteiskunnista;

Muiden Eksopolitiikasta esittämien lausuntojen kommentaattorit (esim. “sci-fiä”, spekulaatiota, UFO/ET-kokemuksia).

Tämä arvio ei kykene tiivistämään suurta ET-kontaktikirjallisuuden määrää (ottaen huomioon veeda-traditiot, Zecharia Sitchinin tekstint, Vanha ja Uusi Testamentti), mutta se voi antaa muutamia esimerkkejä viimeaikaisista Eksopolitiikan kirjoituksista joihin verrata.

Nykyisen tiedeyhteisön jäsenet yleensä keskittyvät fyysisiin ja biologisiin olosuhteisiin, joita tarvitaan elämän syntyyn (kaukaisille) planeetoille. He saattavat tukea SETIä (Search for Extraterrestrial Intelligence), mutta he harvoin pitävät UFO-raportteja merkkinä avaruusolentojen vierailusta.

Juopa monien tieteentekijöiden ja useimpien UFO-tutkijoiden välillä voi olla eheytymässä. Esimerkiksi eräs artikkeli tutkii avaruusolentohypoteesia — “Inflaatioteoria: Sen merkitys Maan ulkoopuolelta tulleille vierailuille”, Journal of the British Interplanetary Society, vol. 58, 2005, pp. 43-50) jonka ovat kirjoittaneet James Deardorff, Bernard Haisch, Bruce Maccabee ja Hal E. Puthoff, jotka ovat sekä valtavirran tiedemiehiä että UFO-tutkijoita.

Muutamat psykologit ja psykiatrit ovat osallistuneet UFO-tutkimukseen. LT John Mackin kuolema vuonna 2004 kuitenkin sai palstatilaa useista pääkirjoituksista, mm. Stephen Bassettin “Exopolitics”-kolumnissa UFO magazinen joulu-tammikuun 2005 numerossa, s. 16-18. Tri. Mack, psykiatrian professori Harvardin yliopistossa, oli kirjoittanut kaksi kirjaa UFO-“abduktiohenkilöistä”, ja hän oli perustanut Program for Extraordinary Experience Research (PEER) -ohjelman.

Philip Krapf, entinen uutistoimittaja Los Angeles Timesissa, on kuvannut vierailuaan Maan ulkopuolisen sivilisaation aluksessa ja heidän suunnitelmistaan ottaa yhteys Maapallon maihin.

Courtney Brown, Ph.D., on poliittisen tieteen professori, joka on kuvannut kaukokatselusessioitaan, ja hänen analyysiaan Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden poliittisesta struktuurista.

C.B. “Scott” Jones, Ph.D. veti kansainvälisten puhujien ryhmää konferenssissa nimeltä When Cosmic Cultures Meet. Washington DC:ssa pidetyn konferenssin tarkoituksena oli valmistella julkisen puolen virkamiehiä mahdolliseen avaruusolentojen läsnäolon paljastamiseen.

The Disclosure Project, jota vetää LT Steven Greer, on videoinut satojen evp valtion ja armeijan viranomaisten todistuksia koskien heidän tietojaan UFO-salailusta.

Michael Salla, Ph.D., kirjan Exopolitics: Political Implications of the Extraterrestrial Presence kirjoittaja, on arvioinut kansainvälistä politiikkaa ja sitä miten avaruusolentojen läsnäolo on vaikuttanut siihen. Hän pyrkii arvioimaan todisteiden tasoja eri “Eksopolitiikan politiikan” aspekteilla.

Paul von Ward, kirjan Gods, Genes, and Consciousness kirjoittaja, analysoi todisteita eri lähteistä (arkeologiset, kulttuurilliset, geneettiset, historialliset ja tekniset tiedot) siitä, että AB:t (kehittyneet olennot, Advanced Beings) ovat auttaneet ihmiskuntaa perustamaan Maan sivilisaatiot. Hän keskittyy “uskonnollisiin” ja “tieteellisiin” perinteisiin, ja se tarjoaa analyysin tekijöistä, jotka ylläpitävät sotia ja muita konflikteja kulttuurien ja valtioiden välillä. Hän esittää lähestymistavan jolla helpottaa konflikteja eri kulttuurien välillä, joilla on eri “jumalat.”

Ida M. Kannenberg on kirjoittanut neljännen krijansa Reconciliation erittäin kehittyneiden olentojen, THOTH ja TRES, avulla. Hän analysoi argumenttia siitä miten ihmiskunta on henkisesti valmis arvioimaan uudelleen suhdettaan muuntasoisiin kosmisiin tietoisuuksiin.

Lisette Larkins on kirjoittanut kolme kirjaa hänen kommunikaatiostaan avaruusolentojen kanssa, painottaen sitä että kuka tahansa voi kommunikoida, telepaattisesti, Maan ulkopuolisten olentojen kanssa.

Nämä lyhyet esimerkit kertovat siitä, että on olemassa laajalti kirjallisuutta kenelle tahansa lukijalle, joka haluaa arvioida Webren ja hänen Eksopolitiikan mallinsa kontribuutiota.

Jos arvion lukijalla on epäilyksiä “totuuden” intuitiivisten prosessien suhteen, silloin LT David R. Hawkinsin kirja Power Versus Force voi tarjota empiirisen menetelmän millä arvioida tietoisuuden tasoja tai kalibroida totuuden tasoja. J

Jos sinulla on epäilyksiä UFO-salailuun liittyen, silloin Richard Dolanin kirja UFOs and the National Security State voi tarjota tarpeellista historiallista informaatiota avaruusolentojen läsnäolon ja UFO-salailun hyväksyntään.

Mielestäni tämän kirjan kirjoittaja Alfred Lambremont Webre on esittänyt lukijoilleen pienen paketin joka sisältää suuren lahjan — uuden vision ihmiskunnan paikasta Kosmoksessa. Useimmat kirjat Eksopolitiikasta on kirjoitettu ihmiskunnan perspektiivistä, tai yksittäisen kirjoittajan perspektiivistä. Webre on tarjonnut universaalin lain ja hallinnon perspektiivin joka nousee ihmiskunnan päiväpolitiikan yläpuolelle ja joka näkee ihmiskunnan Kosmisina Kansalaisina.

Kun lukija on valmis, hänen Eksopolitiikkansa tarjoaa yksittäisen ja kollektiivisen suunnitelman jolla kehittää yhteiskuntarakenne Maan päällä jolla auttaa ihmiskuntaa, Kontaktin Vuosikymmenessä, liittymään ja osallistumaan Universumin yhteiskuntaan.

***

Arvioija: R. Leo Sprinkle, Ph.D., on terapiapsykologi, emeritysprofessori Wyomingin yliopistossa, sekä tunnettu ufologi ja kirjailija. Hänen abduktiotutkimuksensa alkoi 1960-luvun puolessavälissä, ja hän on asettanut standardit tälle tutkimusalale. Hän on perustanut Rocky Mountain UFO Conference, joka pidetään joka kesäkuu Laramiessa, WY (now in its 23rd year). Lähde: http://tinyurl.com/39pqgb

Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/eksopolitiikka-politiikka-hallinto-ja-laki-universumissa/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

#eksopolitiikka #hallinto #laki #politiikka

0 notes

katrinlooke-blog · 7 years ago

Text

1.7. Digi Mikä digi-virtuaalitulevaisuus?

Tulevaisuushan kiinnostaa meitä kaikkia:) Mitä se tuo tullessaan – spekuloidaan sillä, mihin kehitys on menossa. Mikrosoftin vuonna 2013 tekemällä videolla esitetään erilaisia virtuaalitodellisuuden välineitä ja mahdollisuuksia. Osahan niistä on jo käytössä vähän erimuotoisina. Esimerkiksi sanomalehtiä luetaan paljon netissä tietokoneella, tabletilta ja kännykästä. Ikuisuuskysymys on: koska paperia ei enää tarvita, vai tuleeko joskus sellainen aika? Vai käykö niin, että paperista tulee älykäs, kuten on videolla esitetty – mielestäni kaikki on mahdollista.

Toinen video nimeltään Hyper-reality on vähän sekavampi. Siinä ollaan koko ajan jossain virtuaalisen todellisuuden ja palvelujen keskellä. Videolla on hauskasti kerrottu kaupassakäynnistä virtuaalitodellisuudessa, ja tietenkin kommelluksiltakaan ei vältytä. Asiakaspalvelijat on vähän kohmeessa olevia – ei ne sellaiseksi jää. Tämänkin videon kanssa on näin, että onhan tämä virtuaalisuus varmasti pian enemmän meidän käytettävissämme kuin nyt. Virtuaalilasit ovat jo käytössä ja ne muuttuvat kovaa tahtia. Tämän videon mielenkiintoisin kohta on identiteetin uusiminen nettiin vai kokonaisuudessaan? Jos jokainen pystyy resetoimaan itsensä sitten kun taas tekee mieli, sehän olisi ihan sika makeeta.

Molemmissa videoissa oli hyvin paljon jo toteutuneita asioita, vaikkei ihan siinä muodossa. Tarkoitan sillä sitä, että kaikki tuijottavat jotain ruutua tai montaa ruutua koko ajan. Melkeinpä kaikki palvelut on mahdollista saada tai tilata sähköisesti. Yrityksellä pitää olla jo chatti, ja facessakin pitää olla 24/7 vastaamassa asiakkaille. Tässä oli tämä ratkaistu virtuaalisella henkilöllä, joka näytti enemmänkin automaatilta, kun kaikki vastaukset olivat standardeja. Tästä tulee mieleeni, että puhelinvastaajat ovat vaihtaneet vähän muotoaan.

Tulevaisuus on sekä pelottava että mielenkiintoinen. Tähän kuuluu paljon positiivista, mutta myös paljon negatiivista. Virtuaalisuus tuo yrityksille varmasti säästöjä ja helpottaa toimintoja, mutta sitten on aina myös kääntöpuoli. Mitä haittoja tästä voi seurata? Turvallisuus tulee ensimmäisenä mieleeni, sekä tekninen, että myös henkinen ja fyysinen. Varmasti tulee olemaan paljon ihmisiä, jotka tulevat sairaaksi näistä aalloista, joita digi- ja virtuaali-maailma tuottavat. Tutkitaanhan jo nyt sitä, että aiheuttavatko säteilevät laitteet meille aivovaurioita, aiheuttavatko lapsettomuutta ja mitä tekevät sydämelle? Toivotaan, että edistystä on myös turvallisuudessa ja kaikki kehitys on loppujen lopuksi positiivista.

3 notes · View notes

toukokuupariisittarena · 6 years ago

Text

Plat du jour, eli toukokuu ranskalaista kirjallisuutta 30/31

”Mikään ei kutkuta, jollei se samalla nipistä.”

Michel de Montaigne: Esseitä I, II ja III (suom. Renja Salminen)

Michel de Montaigne kirjassa Esseitä I lukijalle:

“Lukijani, tämä on vilpittömässä mielessä kirjoitettu kirja. Se ilmoittaa sinulle heti alusta alkaen, että ainoa tarkoitusperäni siinä on ollut yksityinen ja henkilökohtainen. En ole ajatellut sinun hyötyäsi enkä omaa kunniaani, voimani eivät riitä sellaiseen yritykseen. Olen omistanut sen omaisteni ja ystävieni yksityiskäyttöön, jotta he menetettyään minut (kuten pian tulee tapahtumaan) voisivat löytää siitä joitakin minulle ominaisia luonteenpiirteitä ja jotta heidän mielessään siten säilyisi ehyempänä ja elävämpänä muisto minusta.”

Montaignen esseet suomennettuna käsittävät kolme paksu teosta, yhteensä sellaiset 1500 sivua elämänfilosofiaa. Kuten Montaigne esipuheessaan toteaa, teksti on henkilökohtaista. Ikään kuin kirjoittaja itsekin vasta etsisi ohjenuoraa, kokeilisi hapuillen eri filosofian ajatuksia ja sovittaisii niitä omaan elämäänsä. de Montaigne siteeraa Ciceroa, Platonia, Sokrates’ta ja päälle kertoo mitä mieltä ajatuksista on. Aiheina käsitellään kaikki maan ja taivaan väliltä, tavoitteena on luoda jonkinlainen ajatusmaailma siitä millaista on olla hyvä ihminen.

Suomentaja toteaa Esseitä I:n alussa seuraavaa:

“Hän (Michel de Montaigne) on jyrkkä yhdessä ainoassa suhteessa: persoonallisuuden kehitys on asetettava opillisen ja teoreettisen kasvatuksen edelle. Hän haluaa kehittää ihmisessä hyvettä, joka merkitsee oikeanlaista elämäntaitoa, yksilön oikeutta kasvaa täyteen mittaansa, henkistä energiaa ja kykyä nauttia elämästä. Vastakohtana on pedantismi, perinteeseen sidottu henkinen rajoittuneisuus, jota edustaa keskiajan skolastinen filosofia. Oppilaan täytyy oppia ajattelemaan kriittisesti, tekemään itsenäisiä valintoja. Ranskassa oli Rabelais jo neljäkymmentä vuotta aikaisemmin esittänyt samoja ajatuksia, mutta Rabelais’n päämäärä oli laaja ensyklopedinen tietomäärä, kun Montaigne puolestaan hylkää tiedon keräämisen itseisarvona, liiallinen tietomäärä tukahduttaa älyn, kuten liika määrä öljyä sammuttaa lampun. Ihanteena on pikemmin terävä kuin tietorikas pää.”

Vaikka teksti on jännällä tavalla epätasaista, viisaudet välillä latteuksia ja välillä timantteja, tai ehkä juuri siksi, tämä on todella herkullista (ja hyödyllistä!) luettavaa. 1500-luvulla ihminen on kamppaillut samojen asioiden kanssa pyrkiessään kohti hyvää elämää. Kiehtovasti aika ei ole tehnyt Montaignen ajatuksista epäkurantteja.

”En hallitse kovinkaan hyvin omaa luonnettani ja mielialojani, sattuma määrää enemmän kuin minä itse.”

Montaigne taistelee tottumusta vastaan. Vaikka tottumus on helppo tie, tulee elämästä toistoilla tylsä.

”Sillä tottumus on todellakin julma ja petollinen koulumestari. Se saa meissä jalansijan vähin erin, vaivihkaa, ja vaikka se alussa on hiljainen ja huomaamaton, ajan mittaan se asettuu ja juurtuu meihin, ja paljastaa meille ennen pitkää hirmuvaltiaan raivokkaat kasvot, joita vastaan meillä ei ole lupa edes nostaa katsetta.”

Ystävyys on kaikki kaikessa:

”Ystävyys on yhteiselämän täydellisin muoto, sillä yleensä kaikki ihmissuhteet, jotka syntyvät ja kehittyvät nautinnon tai voiton, yksityisen tai yleisen hyödyn tavoittelusta ovat sitä vähemmän kauniita ja jaloja, ja sitä vähemmän todellista ystävyyttä, mitä enemmän niihin sekoittuu muita syitä, tarkoitusperiä ja hyötynäkökohtia kuin itse ystävyys.”

Välillä helmien joukossa on kevyitä (mutta rehellisiä) ajatuksia:

”Pöytäseuraksi valitsen mieluummin hauskan kuin viisaan miehen, vuoteessa kauneus on tärkeämpää kuin hyve, keskustelukumppanilta vaadin taitavuutta jopa ennen rehellisyyttä”.

Montaigne tuntuu myös modernilta ajattelijalta:

”Mikään intohimo ei horjuta selkeää arvostelukykyä yhtä voimakkaasti kuin viha. Kukaan ei epäröisi rangaista kuolemalla tuomaria, joka olisi vihan vimmassa langettanut tuomion rikolliselle. Miksi on sallitumpaa vanhemmille ja koulumestareille piiskata lapsia ja kurittaa heitä raivon vallassa? Se ei ole enää ojennusta, vaan kostoa. Rangaistuksen on oltava lapselle lääke; ja sietäisimmekö me lääkäriä, joka olisi kiukkuinen ja suuttuisi potilaaseensa?”

Inspiroidun tätä lukiessani miettimään, että ehkä jokaisen pitäisi kirjata ylös omia ajatuksiaan ihmisyydestä ja ihmisen elämään kuuluvista asioista samalla ajatuksella kuin Michel de Montaigne. Jotta omat läheiset ”voisivat löytää siitä joitakin minulle ominaisia luonteenpiirteitä ja jotta heidän mielessään siten säilyisi ehyempänä ja elävämpänä muisto minusta.” Eihän niitä julkaista tarvitse. Ja voisihan se selkeyttää itsellekin sen minkä filosofian ja arvomaailman varassa sitä elääkään.

”Tiedän hyvin, että tulen usein puhuneeksi asioista, joita alan mestarit ovat käsitelleet paremmin ja totuudenmukaisemmin. Kokeilen näissä esseissä vain omia luontaisia kykyjäni, en hankittuja, ja jos joku saa minut kiinni tietämättömyydestä, hän ei aiheuta minulle vahinkoa, sillä tuskinpa olen vastuussa mielipiteistäni muille, kun en ole niistä vastuussa itsellenikään ja kun en ole itsekään niihin tyytyväinen.”

#michel de montaigne #kirjat #kirjallisuus

0 notes

unitlux · 7 years ago

Text

7.3 Keskiviikko

Unit lux aloitti päivänsä klo 9.00 Felmanniassa, kaikki olivat paikalla jotka eivät olleet Portugalissa. Teimme yhteisen päätöksen että Portugalissa tällä hetkellä olevat on erotettu määräajaksi tiimistä Kunnes toisin päätetään. Asianomaiseen emme saa kommikointiyhteyttä joten hänelle myös tämä tiedoksi jos tätä lukee. Syynä tähän se, että meidän mielestämme tiimin kuuluisi tietää missä mennään, ja olla luotettava, ja tätä emme tällä hetkellä koe.

Aloimme työstämään elämänkaarijakson ensimmäistä tehtävää, meidän tutkittava ajanjaksomme oli aikuisuus, Jaoimme tehtävän niin että Kaitsu, MInna ja Mäbs keskittyivät myöhempään aikuisuuteen ja minä ja Aino varhaisaikuisuuteen.

Kehitystehtävät ovat normaaliin kehitykseen kuuluvia tavoitteita tai haasteita, jonkinlaisia odotuksia joiden mukaan ihmisen kuuluisi elää. Ne voivat olla biologia, ulkonäköön ja kehoon liittyviä, kuten sukukypsyyden saavuttaminen. Osa on normitiivisia eli yhteiskunnan säätämiä. Näitä ovat mm. itsenäinen asuminen ja itsestä huolehtiminen. Osa näistä on mielen ja tunne-elämän kehitystehtäviä. Näissä kehitystehtävissä onnistuminen kohottaa itsetuntoa ja itseluottamusta, epäonnistuminen lannistaa ja estää saavuttamasta tavoitteita. Vaikuttaa haitallisesti kehitykseen.

Kehityshaasteissa epäonnistuminen saattaa johtua myös yksilöstä riippumattomista syistä, kuten ympäristöstä tai yhteiskunnasta.

Lähtökohdat vaikuttavat kehityshaasteista selviämiseen myös.

Lähteinä olivat:

Mielen maailma-Anneli Vilkko-Riihelä & Vesa Laine

Kehittyvä ihminen-Psykologia 2

Kehityspsykologiaa lapsuudesta vanhuuteen

Levinson-Seasons of mans live

Tässä muistiinpanot varhaisaikuisuudesta:

Varhaisaikuisuus 23v-noin 40v

Keskeisimmät kehitystehtävät tässä ikävaiheessa

-Vanhemmista irrottautuminen

-Aikuissuhteen rakentaminen omiin vanhempiin

-Kodin ja oman talouden hoito

-Seksuaalisen identiteetin muodostuminen

-Parisuhteen muodostaminen ja vakiintuminen

-Mahdollinen vanhemmuus

-Työuran aloittaminen

-Yhteisön löytyminen

20-30v Tarkastelee ja arvioi valintojaan, 30v siirtymävaihe, muiden ihmisten ja omat odotukset luovat paineita, ja siitä tuleekin sana kolmenkympin kriisi.

Ihminen on fyysisen toimintakykynsä huipulla vähän yli 20-vuotiaana.

Eri tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä tämän ikäkauden kehitystehtävistä ja haasteista, tässä muutema:

Eriksonin mukaan ihminen on valmis läheisyyteen ja seksuaalisuuteen toisen kanssa vasta kun hänelle on vakiintunut tunne omasta identiteetistä. Vaikka yksi tämän kauden kehityshaasteista on toimivan parisuhteen muodostus, voi tämän kehityshaasteen ratkaista onnistuneesti vaikkei parisuhdetta muodostukaan, mutta ihminen löytää oman paikkansa suhteessa muihin ihmisiin.

Sosiaalisten suhteiden muodostus on tärkeää koska negatiivinen kehitys johtaa eristäytymiseen. Aikuisen ihmisen ystävyys- ja rakkaussuhteet voivat kehittyä, kun hän vapautuu nuoruuteen kuuluvasta minä-keskeisyydestä. (Erik Erikson-psykososiaalinen teoria)

Levinson oli sitä mieltä että tässä vaiheessa tulevaisuus on jo rajoittuneempi, koska valintoja on jo tehty, valintojen arvioidaan ja uusija valintojen tehdään. (Daniel Levinsson Elämänkulku-teoria)

Cattellilla on teoria kahdesta toisistaan riippumattomista älykkyyden osista, joustavista ja kiteytyneestä älykkyydestä. Aikuisen ajattelussa korostuu nimenomaan kiteytynyt älykkyys, muistot hyviksi koetuista ratkaisuista. Kun ihminen käyttää paljon tietoa ja ratkoo ongelmia, hän yhä useammin turvautuu tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin. Ajattelu kulkee rutiininomaisia, oppimiseen ja kulttuuriin sidottuja polkuja. Kiteytynyt älykkyys pysyy melko samana iän myötä. (Raymond Cattel, persoonallisuuden ja älykkyyden tutkija)

Piagetin mukaan formaalin eli käsitteellisen ajattelun taso on saavutettu aikuisuuteen mennessä, 16-vuotiaana. Ajattelu kehittyy toki tämän jälkeen aikuisuudessa. On alettu puhumaan ns. postformaalista ajattelusta, joka on laajempaa kuin abstrakti formaali ajattelu. Piagetin mukaan formaali ajattelu on kypsymisen tulos, postformaali taas koulutuksen tulos.

Postformaalisti ajatteleva

- ymmärtää tiedon epävarmuuden ja suhteellisuuden

- osaa ajatella itsenäisesti

- osaa arvioida omaa ajateluaan kriittisesti ja tunnistaa oman ajattelunsa virheitä

- ymmärtää että asioita voidaan tarkastella eri näkökulmista, jolloin ehdotonta totuutta tai varmuutta asiasta ei voida saada

- pystyy hyväksymään ristiriitaista tietoa ja kykenee kompromisseihin

Vain osa aikuisista saavuttaa Piagetin mukaan formaalin ajattelutason, ja vielä pienempä osa postformaaliin ajatteluun. Kehittyneelle aikuismaiselle ajattelulle on ominaista nimenomaan oman ajattelun arviointi. Postformaalia ajattelun kehittymistä edistävät koulutus ja mahdollisuudet monipuoliseen tiedon arviointiin sekä ennakkoluuloton ympäristö. (Jean Piaget, kehityspsykologi)

Keski-ikä

KESKEISIÄ ASIOITA

-LUOVUUS, TUOTTAVUUS <-> LAMAANTUMINEN (Erik H. Erikson)

-Tuottavuus tässä tarkoittaa lähinnä suuntautumista uusiin asioihin, työ, harrastukset, perhe,uudet roolit ja tehtävät

-Lamaantuminen voi tapahtua mikäli omat toiveet ja tavoitteet ovat jääneet saavuttamatta, ihminen kokee epäonnistumista, lamaantuu ja voi masentua

-Työkeskeisyys, uralla eteneminen, mielekäs työ, itsensä kehittäminen

-Toisista huolehtiminen, vastuu omasta itsestä ja muista, itsenäinen päätöksenteko ja taloudellinen itsenäisyys

-Asioiden uudet merkitykset, henkinen kasvu, itsetuntemusprosessin läpikäyminen

-Sopeutuminen!

-Tavoitteiden saavuttaminen ja jatkuvuus

-Aikuisuudessa persoonallisuus kehittyy joustavammaksi ja laaja-alaisemmaksi, joka mahdollistaa vastuun ottamisen muista

-EMPATIAKYVYN KEHITTYMINEN

AIKUISUUS

 Itsenäistyminen

 Vastuullisuus

 Työt

 Parisuhde

 Perhe

 Liittoutuminen

 Kateuden, kilpailun ja mustasukkaisuuden hallitseminen aikuisen tavoin

 Kolmenlainen kiintymys: kiihtyminen ensisijaiseen hoitajaan, ystäviin ja seurustelukumppaniin

 Taloudellinen toimeentulo

 Henkinen kypsyys

 Työttömyyden tuomat ongelmat

 Läheisyys ja seksuaaliset tarpeet Keski-iän kriisi

 Kun nuoruuden haaveet tai rajallisuuden tiedostaminen ja pyrkimys katsoa jäljellä olevaan elämään nousevat keskeisiksi tekijöiksi

 Iskee paniikki, haaveet jääneet toteuttamatta, herää tavallaan siihen että on elänyt tietynlaisessa putkessa ajattelematta sen kummemmin mitä oikeasti haluaisi

 Havahtuu tiedostamaan eletyn elämän ja jäljellä olevan elämän ajan Viidenkympin villitys

 Pyrkimys vanhenemisen kieltämiseen

DANIEL LEVINSON

 Elämänrakenneteoria -> elämänrakenne=ihmisen suhteet kanssaihmisiin ja ulkomaailmaan

 Ihmisen elämä koostuu vakaista vaiheista ja siirtymävaiheista, jotka kestävät pitkään (vuosia)

 Levinsonin koko tutkimustyö keskittyi vain miehiin

 Nuoruudesta aikuisuuteen siirtymiseen vaikuttaa paljon historiallinen aika, yhteiskunta ja kulttuuri

KOLMENKYMMENEN IKÄVUODEN SIIRTYMÄ 28-33V ”KOLMENKYMPIN KRIISI

 Elämästä tulee vakavampaa, on enemmän rajoituksia ja vastuuta

 Yksilölle tulee tunne, että muutokset on tehtävä nyt

 Siirtymä voi olla pienten uudistusten tekemistä tai totaalinen vallankumous

 Kehitystehtävänä löytää omien arvojen, lahjakkuuden ja unelmien mukaiset valinnat

TOINEN AIKUISUUDEN VAIHE 32-40v

 32-40 vuoden kohdalla toinen aikuisuuden vaihe, jossa punnitaan elämää. Kehitystehtävä tässä siirtymävaiheessa on tulla omanlaisekseen itsenäiseksi ja vastuuntuntoiseksi auktoriteetiksi, eli saavuttaa niinsanottu BOOM (becoming once own man)

 Jos BOOM jää saavuttamatta, tuloksena yleensä radikaalimpia muutoksia ja haasteita seuraavassa siirtymävaiheessa. Esim, irtisanoutuminen työstä, alan vaihto, avioero, muutto kauas jne. Tavoitteena rakentaa totuudenmukaisempi, omanlainen elämä. SIIRTYMÄVAIHE 45 IKÄVUODEN VÄLILLÄ

 Ihminen miettii, kuinka on käyttänyt elämänsä itsensä ja muiden hyväksi

 Huomataan illuusiot jotka ovat ohjanneet ajattelua ja ne rikkoutuvat. Tämä aiheuttaa tuskallisen, mutta välttämättömän prosessin

 Tämän jälkeen ajattelua ja toimintaa ohjaavien vanhojen illuusioiden tilalle on viileän ja analyyttisen harkinnan avulla kehitettävä uusia malleja

Lähteet: opinnot.internetix.fi kehityspsyka.blogspot.fi Elämänkaaren eri vaiheet -Virva-Liisa Pekkarinen JAMK (pdf)

0 notes

kapitaali · 7 years ago

Text

Kuvittele maailma ilman konsumerismia (osa 3)

Ensimmäisessä osassa tutkimme konsumerismin vertaansa vailla olevaa sitkeyttä huolimatta kaikesta sitä vastaan olevasta evidenssistä, ja toisessa osassa valaisimme ideaa siitä, että päästäksemme ”konsumerismin yli” saattaa olla tarpeellista parantaa ”lajimme tämän hetken kognitiivisia ja emotionaalisia kykyjä”, saksalaista filosofia Metzingeriä mukaillen.

Mitä se tarkoittaa, ja miten me teemme sen? Ensimmäinen kysymys on fokuksemme tässä, ja toinen kysymys on sarjan viimeisen kirjoituksen aihe.

Mutta ennenkuin syvennymme aiheeseen, pidetään mielessä lupauksemme — me etsimme paljon läpitunkevampaa ymmärrystä ja osallistamista nykyaikamme suurimpien ongelmien kanssa, ei vähimpänä ilmastonmuutos — tämä pätee sekä niiden ongelman parissa työskentelevien suurempaan kapasiteettiin että rikkaampaan ongelman ihmisulottuvuuden diagnoosiin.

Meidän tulee aloittaa ymmärtämällä että tämä idea proaktiivisesta ihmiskehityksestä tuntuu epämukavalta tai vallankumoukselliselta monille, ja yksinkertaisesti tylsältä toisille. Ensinnäkin s kuulostaa itsestäänselvyydeltä: jos ihmiset olisivat parempia, maailma olisi parempi! Ja kuitenkin itsestäänselvyyksissä se pointti on, että ne ovat… tosia. Kiinnostavampaa on että kun jokin on selkeästi totta mutta poliittisesti jätetty huomiotta koska se ei tunnu olevan normaali käytäntö.

Jälleen kerran, meidän tulee ajatella imaginäärin tasolla jotta saamme selkoa hämmentävistä asenteista ja toimista, tässä tapauksessa sitä miksi emme pidä ihmisolentojen systemaattista kehittämistä legitiiminä poliittisena ongelmana lapsuuden jälkeenkin.

Kuten Charles Taylor asian esittää kirjassa Modern Social Imaginaries (Public Culture 14(1): 91–124, 2002): Yhteiskunnallinen imaginääri on ”laajempi ymmärrys ahdingostamme”. Se ei myöskään ole ”joukko ideoita; vaan ennemminkin se on se mikä mahdollistaa yhteiskunnan käytännöt järkistämällä.” Taylor jatkaa kirjoittamalla ”moraalisesta järjestyksestä” taikka ”moraalisesta taustasta” yhteiskunnassa joka on muuttunut sekularisaation myötä:

”Ihmiset ovat eläneet suurimman osan historiastaan vastavuoroisuuden tiloissa, joihin on ympätty mukaan enemmän tai vähemmän hierarkioita. On ollut tasa-arvon saarekkeita, kuten poliksen kansalaiset, mutta he sijaitsevat hierarkian meressä heti kun heidät asettaa kokonaiskuvaan… Se mikä on varsin yllättävää on, että oli mahdollista saavuttaa moderni individualismi — ei ainoastaan teorian tasolla, vaan myös transformoimalla ja tunkeutumalla läpi yhteiskunnalliseen imaginääriin…”

Taylor jäljittää oletus-individualismin lähteeksi läntisen reformoidun kristinuskon, erityisesti sen ”korkeampien kutsumusten” hylkäämisen (esim. luostarielämä) ja idean siitä, että mikäli kaikki olisivat 100% kristityjä huolimatta kutsumuksesta, normaalielämä enemmistöllä olisi yhtä tyhjää kuin kenellä tahansa muullakin. Hän lisää, kuvaavasti: “Totisesti, se on pyhitetympää kuin luostariselibaatti, joka perustuu turhuuteen ja ylpeään väitteeseen siitä että ollaan löydetty korkeampi tie.”

Taylor esittää, että tämä luo pohjan senjälkeiselle jokapäiväisen elämän demokratisaatiolle ja pyhittämiselle, sekä myös anti-elitistiselle modernin yhteiskunnan kehitykselle:

”Herrat paiskataan alas valtaistuimiltaan, ja nöyrät ja vaatimattomat ylennetään. Molemmat näistä näkökulmista ovat olleet mukana modernin sivilisaation kehityksessä. Ensimmäisen indikaattori on talouden keskeinen asema elämissämme ja erityisen suuri tärkeys jonka annamme perhe-elämälle tai ’suhteille’. Toinen toimii pohjana tasa-arvon olennaiselle tärkeydelle yhteiskunnallisessa ja poliittisessa elämässämme.”

Taylor osoittaa myös kuinka ”yhteiskunta” muuttui ”taloudeksi” joka alkoi elonsa tulemalla verratuksi ”aristokraattisen sotilasmahdin etsinnän villiin tuhoisuuteen”.

”Pelkän meidän kotitaloudessa tai valtiotasolla kollektiivisesti tarvitsemiemme resurssien hallinnoinnin sijaan, jota harjoittavat johtavassa asemassa olevat, joita me kollektiivisesti tarvitsemme, talous nyt määrittää tavan jolla me kaikki olemme linkittyneitä toisiimme, yhteiselon piiri joka kykeni periaatteessa tyydyttämään omat tarpeensa, mikäli epäjärjestys ja konflikti eivät uhkaisi. Käsitys taloudesta järjestelmänä on 1700-luvun saavutus taloudellisen yhteistyön ja vaihdannan ollessaan valloillaan yhteiskunnallisessa imaginäärissämme, joka saa alkunsa tuona aikana ja jatkuu tänä päivänä. Tuosta hetkestä alkaen organisoitu yhteiskunta ei enää ole yhtäläinen valtiomuodon kanssa; toisilla yhteiskunnallisen olemassaolon dimensioilla nähdään omat muotonsa ja yhtenäisyytensä. Jo siirtymä tähän aikaan heijastuu termin siviiliyhteiskunta merkityksessä.”

Taylorin ajattelumallit imaginääreistä ovat elintärkeä konteksti näyttää, miksi sisäisen maailman kehittäminen poliittisena projektina tuntuu hidasälyiseltä niille jotka ovat tottuneet jäsentämään maailmaa yhteiskunnan systeemien ja rakenteiden avulla, kuten talous ja demokratia, sen sijaan että he ajattelisivat ajan myötä avautuvan psyyken kautta, millä on uskonnollisia vivahteita.

Akateemisesti suuntautuneille idea ”ihmisten tekemisestä paremmiksi” kuulostaa kyseenalaistettavalta arvostelulta sen lisäksi että se on vähän liian lähellä ”henkilökehittämistä” ja ”coachausta”. Kumpikaan ei ole itsessään vahingoittava, mutta ne herättävät nihkeyttä koska tuotteet ja palvelut voidaan myydä ”paremman itsen” teorioiden kautta, jota väärinmarkkinoidaan tieteenä. Sosiologeille ja kriittisille teoreetikoille idea herättää epäuskoa, koska se kuulostaa siltä kuin kyseessä olisi yksilön irrottaminen sosiaalisesta rakenteesta, samalla kun hengitellään isällisesti niskaan ja täten käytetään mahdollisesti valtaa väärin. Ja poliitikoille se on hieman tokssinen ja elitistinen idea, koska ihmiskehityksen eri tasojen korostaminen tarkoittaa, että suhteellisen ”hyvin kehittyneitä” täytyy pitää jossain kyseenalaistettavassa mielessä muiden yläpuolella olevina.

Kerron näistä varauksista nyt koska teoreetikoiden keskuudessa on tietynlaista klikkiytymistä ihmiskehityksestä puhuttaessa, monet heistä ovat filosofeja, psykologeja tai psykoterapeutteja tai työskentelevät johtamiskoulutuksen parissa. Olen huomannut, että kun esittelen joitain allaolevia ideoita sosiaalisesti, poliittisesti ja taloudellisesti suuntautuneille yleisöille, sanomastani on todella vaikeaa saada selkoa, puhumattakaan siitä miksi heitä tämä aihe tulisi kiinnostaa.

Tämä herkkyyden puute ihmiskehitykselle on suuri haaste. Ja kyse ei ole ainoastaan konseptuaalisesta haasteesta, vaan se on osa nykyisen imaginäärimme rajoitteita. Keskeinen osa haastetta on myös nähdä konsumerismin ulkopuolelle, koska se tarjoaa mahdollisen tavan päästä ulos — jos me vain kykenisimme näkemään sen! Oikein ymmärrettynä ihmisen kasvu on paljon kestävämpää kuin talouskasvu, ja paljon syvemmin palkitsevaa. Se on osa hyvän elämän normatiivista visiota jota me tarvitsemme uudelleenviitoittaaksemme suunnan järjestelmillemme ja rakenteillemme.

Nopea vastaus on sanoa sellaisille ihmisille: ”investoisittehan aikaanne yrittääksenne ymmärtää ihmiskehitystä, ja puhutaan sen jälkeen vasta”. Mutta miksi heidän tulisi alunperinkään? On niin monta asiaa joita ajatella ja joista lukea. Minulla ei ole yksinkertaista tai suoraa vastausta tässä, mutta meidän tulee tehdä ideoista elävämpiä ja houkuttelevampia. Tämä kulttuurisen ja poliittisen alttiuden puute ihmiskehitykselle on todellinen ja elävä ongelma organisaatiossani, Perspectiva:ssa, ja me pian aloitamme projektin jolla selkiytetään, tehdään helpommin käsiksi päästäväksi ja relevantimmaksi ihmiskehistystä.

Mitä kasvu sitten tarkoittaa ihmisolennoille?

Ensimmäinen haaste on, että ”kasvu” viittaa niin moneen asiaan kuin inter-aliaparantaa, transformoida, syventää, oppia, unlearn, kehittyä, kehittää, laajentaa, liittää, irroittaa, aikuistua, kultivoida, integroida. Fyysinen kasvu on tarpeeksi helppo mitata, mutta niinkuin tämä kasa kasvuun liittyviä termejä esittää, ei ole kovin selkeää mikä onkaan relevantti muuttuja ja/tai aktiivinen osa mitä tulee ihmisolentojen ”paranemiseen”. Mikä vielä pahempaa, monista teorioista puuttuu laajempi näkökulma hyvään elämään jota vasten testata niitä malleja analyyttisesti.

Muuttujiin kuuluu kehityksen tyyppejä; emotionaalinen, kognitiivinen, moraalinen, hyveellinen, ja mahdollisesti jopa henkinen kehitys. Ja jokaisessa näistä tapauksista on kilpailevia teorioita, ja niillä erilaisia ontologisia ja epistemologisia oletuksia, ja vain osittain samansuuntaiset todistusaineistopohjat. Sitten on myös kysymys analyysin yksiköstä; onko se ego, henkilö, itse, mieli, sielu? Ja viimeisenä on laajuus. Jotkut teoriat ovat aihespesifejä, jotka pätevät esimerkiksi ohtamiseen tai opettamiseen tai suhteisiin, ja jotkut ovat yleisiä. Marxia ja Engelsiä lainataksemme, joku saattaisi sanoa ihmiskehityksen ongelman praksiksen olevan, että sillä ei ole luokkatietoisuutta. Se on ala ”itsessään”, mutta ei vielä ”itselleen”.

Oma lempiteoriani on Robert Keganin, joka linjataan loistavassa JG Bergerin tiivistelmädokumentissa seuraavasti:

“Robert Keganin teoria aikuisen kehityksestä (1982 — The Evolving Self; 1994 — In Over our Heads) tutkii ja kuvaa tapaa jolla ihmiset kasvavat ja muuttuvat elämänsä aikana. Tämä on konstruktiivis-kehityksellinen teoria koska se käsittelee sekä yksilön todellisuuden ymmärryksen konstruktiota sekä tuon konstruktion kehitystä monimutkaisemmille tasoille ajan myötä. Kegan esittää viisi selvästi erotettavaa tasoa — tai ”mielen astetta” — joiden kautta ihmiset voivat kehittyä. Hänen teoriansa pohjautuu hänen ideoihin ”transformaatiosta” kvalitatiivisesti eri merkityksenluonnin tasoille. Kegan selittää, että transformaatio on eri kuin uuden informaation tai kykyjen oppiminen. Uusi informaatio saattaa lisätä henkilön tietoutta asioista, mutta transformaatio muuttaa sitä tapaa jolla hän tietää näistä asioista. Transformaatio, Keganin mukaan, liittyy itse sen merkityksiä rakentavan järjestelmän muodon muuttamiseen — tehden siitä monimutkaisemman, kyvykkäämmän käsitellä useita vaatimuksia ja epävarmuutta. Transformaatio tapahtuu kun joku uudella tavalla on kykeneväineen ottamaan askeleen taaksepäin ja mietiskelemään jotain ja tekemään sen suhteen päätöksiä. Keganille (1994) transformatiivinen oppiminen tapahtuu kun joku muuttaa, “ei ainoastaan käyttäytymistään, ei ainoastaan sitä miten hän tuntee, vaan sitä miten hän tietää — ei ainoastaan mitä hän tietää vaan sitä tapaa jolla hän tietää” (p. 17).

Ihannoin Keganin mallia koska se selkeästi erilainen ja tarpeeksi kyvykäs suhtautumaan useisiin muuttujiin jotka tekevät alasta niin sotkuisen; tässä mielessä se on teoria joka pitää puheensa. Opin tuntemaan Keganin teorian hyvin kun menin hänen suitsutetulle Aikuiskehittämisen kurssille Harvardin maisteriopiskelijana vuonna 2003. Pysyin ajan hermolla hänen työstään ja sain kunnian olla vetämässä RSA-tapahtumaa hänen kanssaan vuosikymmen tämän jälkeen.

Olen selkeästi oma lehmä ojassa, mutta tässä tulee palopuhe jokatapauksessa: Keganin teoria on filosofisesti ja psyko-dynaamisesti rikas. Se pohjaa vastaaviin teorioihin (Erikson, Rogers, Kohlberg, Loevinger, Gilligan, Torbert) sekä Keganin humanististen tieteiden terapeutin koulutukseen, ja se on elävästi kirjallisuuden ja populaarikulttuurin kautta havainnollistettu. Kuitenkin sen ytimessä on olennaisesti syvennetty, jalostettu ja laajennettu Piagetin uraauurtava geneettisen epistemologian työ. Tällä teorialla on naturalistiset juurensa avoimien systeemien biologiassa ja perimmiltään se nousee teoriaksi tietoisuuden luonnosta ja evoluutiosta. Keganin teorialla on myös selkeä aktiivinen ainesosa, joka on merkitystä luova — aihepiirista riippumaton ”asia” joka kehittyy. Sillä on perustavanlaatuinen selittävä mekanismi kehitykselle ”subjekti-objekti-suhteen” muodossa. Se tarjoaa harkitun selostuksen psyyken yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista vaikutuksista (piilotetut oppijaksot). Sillä on vakiintunut empiirinen metodi (subjekti-objekti -haastattelu) ja joitain selkeitä käytännön sovellutuksia (esim. immuniteetti muutosharjoituksille). Ei olekaan sattumaa että amerikkalainen integraalifilosofi Ken Wilber, jolla on asiantuntemusta psykologisessa mallinnuksessa, sanoo hyväksyvästi: “Keganin avulla sinusta tulee lammas” (The Eye of Spirit 2001, p216). Lisätietoja arvostuksestani tätä mallia kohtaan löytyy Perspectiva-postauksessa: The Unrecognised genius of Jean Piaget.

Kuitenkin vaikka Keganin malli kytkeytyy kauniisti teoreettisella tasolla, sillä on joitain rajoitteita. Hänelle mieluista metodologinen lähestymistapansa – Subjekti-Objekti -Haastattelu – soveltuu hyvin monimutkaiseen merkityksellistämiseen — siihen kuuluu ihmisten elinkokemuksien tulkintojen etsiminen, sen määrittäminen mille he ovat ”subjekteja” ja mitä he voivat ”pitää objekteina”. Se kestää noin 90 minuuttia ja johtaa pöytäkirjaan joka tulee huolellisesti koodata ja sitten koulutettujen kooderien tulee tarkistaa se arviomiehen luotettavuuden varalta. Se on sekä haastattelu ja sen myötä tietynlainen väkinäinen tilanne ja näytelty konteksti, että epäkäytännöllinen skaalata ja kallis hallinnoida. Ehkä tästä syystä on rajoitetusti todistusaineistoa mallin validiteetista, jonka määrä on pari pientä otosta (342 vuonna 1994; 497 vuonna 1987) tietystä kohortista (keskiluokkaiset korkeakoulutetut ammattilaiset). Nämä tutkimukset antavat jotain ideaa siitä miten populaatio jakautuu niiden merkityksenluonnin kapasiteetin suhteen, mutta me emme voi tehdä päätelmiä siitä poliittiselta kannalta. Uskon että tarvitsemme paremmin suunnitellun meta-tutkimuksen joka yhdistää haastattelun yksinkertaisempaan suunnitelmaan vähemmän kattavasta mutta vertailukelpoisesta teoriasta (esimerkiksi Washingtonin yliopiston lauseentäydennyskoe) korkealla luottamustasolla, ja sitten voidaan puhua suuremmasta luottamuksesta koko populaation suhteen. Kuka tahansa joka on halukas rahoittamaan sellaisen ponnistuksen tekisi maailmalle suuren palveluksen!

Kegan myös yhdistää iän ja kokemuksen tavalla jota minä, eräs hänen suurimmista faneistaan, pidän nöyryyttävänä. Esimerkiksi hän esittää, että vain niillä jotka ovat myöhäiskeski-iässä ja sen yli on mahdollisuus päästä korkeimmille kehityksen asteille, mikä tuntuu suunnilleen oikealta, mutta analyyttisesti väärältä. Aldous Huxley kirjoittaa, että kokemus ”ei ole se mitä sinulle tapahtuu, vaan se mitä teet sille mitä sinulle tapahtuu”, mikä kuulostaa senkaltaiselta kokemukselta joka merkitsee tässä kontekstissa, ja se on vain löyhästi ikään liittyvä. Keganin mallin toinen siihen liittyvä rajoite on painotuksen puute siitä miten ihmiskehitys koetaan fenomenologisesti ja mikä saattaisi motivoida meitä proaktiivisesti monimutkaistamaan omaa tietoisuuttamme.

Tunnettu sosiaalipsykologi Mihaly Csikszentmihalyi kirjoitti yhdessä laajennetun kirjan kappaleen Kevin Rathunden kanssa vuonna 2014 nimellä The Development of the Person: An Experiential Perspective on the Ontogenesis of Psychological Complexity. Tämä essee saa alkunsa tutkailemalla sitä mitä tarkoittaa olla henkilö, ja esittää että psykologinen monimutkaisuus on ”keskeinen ulottuvuus” henkilöitymälle, ja että tämä monimutkaisuus kehittyy elämän syklien aikana. Argumentti on rakennettu kysymällä mitä tarkoittaa elää hyvin ja ikääntyä hyvin ja minkälainen henkilö me haluaisimme olla myöhempinä vuosinamme. Sitten se käy taaksepäin läpi minkälaisia mahdollisuuksia, haasteita ja kokemuksia meillä tarvitsee mahdollisesti olla, jotta meistä tulisi sellainen henkilö. Tämä paperi lisää Keganin teoriaan on erityisen kaltainen sisäinen arvo, joka sijaitsee ihmiskehityksen ytimessä, nimittäin kokemus ”flow’sta” – syvästi palkitseva uppoutuminen tekemiseen jossa taitomme ja haastavuuden taso sopivat hyvin yhteen.

Väite on aika silmiinpistävä sen yksinkertaisuudessa. Meitä työnnetään kohti tietoisuuden monimutkaistumista flow-kokemuksia etsimällä. Jos olemme liian taitavia tiettyyn tehtävään, me tylsistymme; liian vähän taitoja aiheuttaa ahdistusta. Ideaalimaailma, tämän mukaan, on sellainen jossa me käytämme huomattavasti aikaa oman kompetenssimme äärirajoilla — sieltä löydämme flow’n, sisäisen merkityksen ja tietoisuuden monimutkaistumisen. Sosiaalinen ja poliittinen haaste muuttuu siksi miten luoda sellainen maailma.

Kuunteleva Yhteiskunta, ensimmäinen Hanzi Freinachtin, pohjoismaalaisen filosofis-poliittisen think tankin Metamoderna:n, kirja vastaa lähes juurikin tähän haasteeseen. Kirja on julkaistu muutama kuukausi sitten ja se ansaitsee läpikotaisen arvostelun muualla. Mainitsen sen tässä koska, vaikka Hanzi ei painotakaan flow’ta sellaisena, hän tekee hyvää työtä kritisoidessaan olemassaolevien mallien taipumusta lytätä yhteen useita eri ilmiöitä. Hän myös kehittää Csikzsentmihalyn ja Rathunden kritiikkiä Keganin teoriasta painottamalla positiivisen subjektin kultivointia states kuten myös taipumuksellisia piirteitä.

Metamodernan mielipiteet ihmiskehityksestä keskeisenä teemana heidän poliittisessa filosofiassaan ja heidän ��Alt-Leftin” johtajien asemoinnissaan. Heidän poliittinen premissinsä on se, että ”meta-ideologia” on voittanut taistelun siitä kuinka rakentaa yhteiskuntia tällä hetkellä, ja he kutsuvat tätä ”vihreäksi sosiaaliliberalismiksi” — periaatteessa yleiseksi pohjoismaiseksi malliksi jossa ”jokapäiväisistä leikeistä tulee miedompia, hienotunteisempia, reilumpia ja anteeksiantavampia”. He osoittavat pragmaattiseen tapaan päättäväisesti hyväksyä markkinatalous ja yhtä päättäväisesti hyväksyä hyvinvointivaltio, asteittain sopeutua globalisaatioon, noin 50/50 julkisen ja yksityisen puolen kokoon, liberaaleihin perusarvoihin ja ekologiseen tietoisuuteen.

Metamoderna sitten osoittaa että vaikka tämä on tällä hetkellä paras mihin kykenemme poliittisten intressien tasapainottamisessa, se on silti kaukana ideaalista, ja riittämätön vastaamaan ekologisiin, yhteiskunnallisiin ja eksistentiaalisiin kriiseihin jotka meitä uhkaavat. Sitten he ehdottavat ”Vihreää sosiaaliliberalismia 2.0”, joka on ”äärimmäisen sosiaalinen, ärimmäisen libertaarinen ja äärimmäisen vihreä yhteiskunta” — joka tarkoittaa hyvinvointijärjestelmää joka on nimenomaisesti suunniteltu vastaamaan ihmisten psykologisiin, yhteiskunnallisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin. Heidän ihmiskehityksen mallinsa on täten tietyllä tavalla perustuslaillinén ja sen linjaveto vie 200 sivua koska se on heidän premissinsä valistuneelle yhteiskuntapolitiikalle.

Hanzi auttavaisesti tekee eron neljän ihmiskehityksen pääpiirteen välillä, valaisten kognitiivisen asteen yhtymäkohtia (perustuen Michael Commonsin hierarkisen kompleksisuuden teoriaan ), kulttuurilliseen säännöstöön (esim. moderni, postmoderni), subjektiiviseen tilaan (kuinka ilmoinen/surullinen) ja syvyyteen (subjektiivisten tilojen kokemuksen laajuus) ja sitten ehdottaa miten me voisimme ”pisteyttää” ihmisiä heidän ”arvomeeminsä tehokkuudesta” joka yhdistelee näistä jokaista.

Tämä rajanveto asteen, säännöstön, tilan ja syvyyden suhteen on käytännöllinen mutta se herättää myös paljon kysymyksiä. Vaikka nämä neljä kattavat suurimman osan siitä mikä on tärkeää, ne tuntuvat myös hieman satunnaisilta, ja eivät synny mistään ihmiskognition, evoluution tai moraalin taustateoriasta. Epävarmuutta esiintyy myös vertailukelpoisuudesta. Selkeästi jokaisella näistä ilmiöistä on eri ontologiansa. Se on juuri ongelma koska on vaikeaa kuvitella metodologia joka antaisi uskottavan ”pisteytyksen” joka olisi empiirisesti validi ja sosiaalisesti hyväksyttävä. Ja se on ongelma koska se tarkoittaa, että psykologista premissiä sosiaalipolitiikalle ei ole vielä saatu luoduksi riittävän yksityiskohtaisesti.

Tämä riittäköön rohkaisemaan ja inspiroimaan systemaattista pyrkimystä kytkeä yksityiskohtainen selonteko ihmisen kukoistuksesta politiikan alustan luonnokseen. Tämä on juurikin sellainen yhteys sisäisen ja ulkoisen maailman välillä josta haluan Perspectivan puhuvan, mutta meillä on eri filosofiset premissit ja poliittiset johtopäätelmät. Viimeisessä postauksessa yritän luonnostella mitä nämä ihmiskehityksen teoriat tarkoittavat nykyisen ahdingon diagnoosille, ja post-konsumeristisen yhteiskunnan sosiaaliselle ja ekologiselle infrastruktuurille.

@Jonathan_Rowson is Director of Perspectiva.

Lähde:

http://ift.tt/2qn7DDn

from WordPress http://ift.tt/2qIDgug via IFTTT

#kapitalismi #kapitalismikritiikki #talous #talouspolitiikka #Finnish #solidaarisuustalous #jakamista

0 notes