#eve olla | Explore Tumblr posts and blogs

greensagephase · 1 year ago

Text

Blanca Navidad (Nonviolent Communication Christmas One-Shot)

Pairing: Miguel O'Hara x SpiderFemaleReader (colleagues to friends to lovers; currently in the friendship era, so no romance.) Summary: Christmas Eve at Miguel's. Word Count: 11,928 (someone come take my laptop from my hands) Warnings: Mention of injuries and near death experience (from the past). Some Spanish included but translations can be found at the end. Lots of Mexican/Latin food mentioned; you can find some of those items in this reference guide. Short A/N: This is a one-shot for my Nonviolent Communication fanfic but can be read as a standalone. Masterlist Songs inspo: "Last Christmas" - Wham! "Blanca Navidad" - Matisse, Ha*Ash "Noche de Paz" - Reik

Merry Christmas to those who celebrate! 🎄

You repeatedly offered to host dinner at your place. It was only fair, you thought, especially after Miguel hosted Thanksgiving at his place but he refused. Each time. The only thing he asked of you was some dessert because apparently he really loves your baking, so that’s what you arrive with to his penthouse on Christmas Eve. It’s 7pm when you step out of the multidimensional portal and into Miguel’s living room. You’ve lost count of how many times you’ve been here now; how many times you’ve stepped into the space and hung out on his couches and talked with him over café de olla and pan dulce about anything and everything.

You glance at the fireplace as you hold on to your bag with baked desserts. Miguel’s penthouse is warm and cozy, a sharp contrast with the cold and freezing temperatures outside. You take a quick glance behind you to look out the windows. It’s supposed to snow at some point during the night and of course, the children and some adults were all excited about a white Christmas, or at least they seem so this morning when you did your morning patrol across your city. Your thoughts are interrupted when you hear steps, Miguel’s, coming from what you assume is the kitchen and dining area of his penthouse. You turn back and there he is. Once again, he’s wearing his apron since he’s cooking. He looks cozy and comfortable in a grey cable knit sweater, with the sleeves folded neatly up his forearms, and his dark pants. You notice his hair looks damp, which for some reason reminds you of the times you helped him showered so many months ago due to his injuries during a mission. Your free hand curls into a soft fist as you recall how his hair felt. You smile at him as he enters the living room.

“Hey, Merry Christmas Eve!” you greet him softly.

“Merry Christmas Eve,” he repeats with a soft smile as he approaches you. “Here, let me get that for you.”

You don’t decline or refuse his help, even though you don’t need it, when he motions for the bag with baked desserts. You’re learning to accept that Miguel is a gentleman no matter what, so you lift your bag for him to take.

“The food is ready, so we can go ahead and have dinner if you want,” he says with a soft grin, motioning for you to follow him into the kitchen, carrying your bag.

The scent of food engulfs you as you enter the kitchen behind Miguel, making you excited about the food. As you follow Miguel, you notice his Christmas tree is still up. You noticed it earlier this month when you came over for dinner on a Saturday. The sight was a nice surprise that day and even now, as it gives you hope that Miguel feels the holiday spirit this year.

Miguel sets your bag on the counter, careful to avoid messing anything up before he takes a glance at you. He noticed as soon as he saw you wearing a coat, reminding him that you were in Miles’s universe earlier. Mr. and Mrs. Morales invited the whole gang, including Miguel, to their annual Christmas Eve building party but much like last year, Miguel politely declined the invitation. Many things have happened over the year, the most important being Miguel starting his healing journey. He’s taken steps in the right direction, perhaps small ones, but they’re all significant to Miguel. Yet, when he was approached by Miles once again about the Christmas Eve party, he still couldn’t say yes to the invitation.

He’s tried more with the group over the last months but it’s still something he needs to work on. Besides, Miguel could already imagine the questioning of some guests. It would be too much for him. However, that didn’t mean that he wasn’t open to this. To dinner with you for Christmas Eve. He asked you a week later after Thanksgiving about your plans, wanting to plan better than he did for that dinner, especially because he knew you were likely invited to Miles’s building Christmas Eve party again. So, he asked you and you happily agreed to having dinner together. Except when you started talking about what you could cook, Miguel told you he was hosting and he shot down all your attempts, only asking for dessert, if you wanted. You wanted to make it even since he cooked for Thanksgiving but Miguel didn’t want you to stress out about cooking, considering you were invited to Miles’s universe. He didn’t want you to stress out over it or end up missing the party to cook, and besides, Miguel loves cooking and sharing food from his background with you. So, it was better this way for him. Miguel gestures to your coat now, a sign that you were at Miles’s universe a little while ago, if not minutes ago, out in the cold.

“May I?” he asks.

You look at yourself and realize. “Oh, my coat.” You smile at him and nod before he walks around you and helps you out of it. You thank him as he hangs your coat over a chair gently. “Oh, the Morales wish you a Merry Christmas and they sent food.”

Miguel nods, smiling softly as he watches you begin to unpack your bag. You set out the plates the Morales’s prepared, reminding you of last year when they sent you to drop off food for Miguel because they didn’t want him to spend Christmas Eve on his own.

“The fried plantains are to die for,” you tell him as you set down what you baked.

“I can imagine. Last year’s were great,” Miguel says quietly, remembering last Christmas Eve and feeling in awe that a whole year has passed already. Everything was so different then, he thinks. Last year, you were only supposed to drop the food off but you ended up staying until midnight. This year, however, you left the party early to join him for dinner. This year it was planned for you to come. Miguel smiles to himself. So much has changed. He clears his throat softly. “I will certainly eat some of that in a bit, especially the fried plantains. Do you want to have dinner now?” he asks. “Or, maybe you ate at the party and you’re not too hungry yet.”

“I’d love to have dinner. I didn’t eat much so I could save some space for dinner. I’m not missing out on anything,” you say with a soft chuckle that makes Miguel grin since he knows you like his cooking, something that pleases him a lot.

“Great, then we can start. I made some tinga since I know you love it,” he says as he gets into full host mode. “Go ahead and take a seat, make yourself comfortable.” Miguel walks around his kitchen island to the stove where he has multiple pots and pans of food, and possibly drinks like last year. “We can have it with burritos or with tostadas, whichever you like. There’s also…” Miguel continues, listing everything he has cooked, once again surprising you with his wide menu.

You listen intently, with a smile, as Miguel tells you about the pozole.

“I couldn’t decide, so I made a bit of both red and green. I think last year I made green, so hopefully you like the red one.”

You tell him you’re sure you will, considering everything he cooks is amazing. He goes on to tell you about the tamales and how he made different ones this year, too.

“There’s some with rajas de chile poblano and queso fresco. These are really good. And then, there’s the sweet ones. These were my favorite growing up,” Miguel tells you as he shows you small, pink tamales with dark spots here and there that indicate small bits from cinnamon sticks to sweeten the dough.

“Those would go very well with café de olla,” you tell him, which makes him grin.

“I thought you’d think so,” he replies before he taps a pot’s lid. “Café de olla right here.”

You grin back.

“Then, there’s some ponche and I made champurrado. I think - you might like it,” he says.

“If possible, I’m trying everything,” you tell him with a soft smile, which makes Miguel smile back.

“Well, no pressure but please feel welcome to. I hope you like it,” he says turning fully around to face you. “I forgot, there’s also buñuelos. So… what would you like to have first?” he asks, having a feeling that he knows what you’re going to go first for.

You stare at Miguel, knowing exactly what you’d like to eat first. “Maybe it’s surprising or not too surprising, but may I please have some burritos de tinga?”

Miguel chuckles. “Ya lo sabia. I had a feeling that was going to be your choice.”

You shrug with a little smile. “You tell me there’s burritos de tinga, I’m gonna go for that. It’s your fault I love them so much.”

Miguel shakes his head at you, amused. He grabs the flour tortillas from one of his counters and sets a pan to heat them up. “I’m glad you like them so much,” he says, truly meaning it. He’s cooked this dish for you a few times over the months ever since the two of you started to have dinner together every Saturday when it’s his turn to host. You tried it last Christmas Eve after he asked if you wanted to join him for dinner right on the spot when you dropped off the food the Morales family sent him. Come to think of it, Miguel realizes that was the very first time he ever invited you for dinner.

He had no plans to cook or to even be home. He had the opportunity to spend one Christmas with Gabriella and it was the first time he had celebrated in years after Gabriel’s death. After everything that happened with Gabriella and her universe and the events surrounding Miles, the last thing Miguel wanted to do was celebrate. He thought he’d spend the day at HQ like any other day, even if the building was vacant since everyone was off for the holidays. He tries to remember now, what was it that made him leave HQ and gave him the motivation to cook a bit of everything? He reasons now that it was probably nostalgia from those childhood days.

The holidays were always decent in the O’Hara household since those were rare days when his parents weren’t arguing or acting up. Those were also days in which Conchata treated him like a mother should. She spoiled Gabriel and him with sweet food like Mexican hot chocolate, buñuelos, and sweet tamales; even letting them add the food coloring to make the tamales colorful. Perhaps, it was those memories that made Miguel leave HQ last year. Either way, he hadn’t expected to be home. He had no decorations up, nor expected anyone but then there was Lyla, popping out of nowhere as he was finishing showering, while the last of the food was cooking, to tell him that you were looking for him because you had food from the Morales family. Before he knew it, he was inviting you to join him for dinner and you did, and Miguel enjoyed it.

“Do you want agua de Jamaica?” he asks, pausing his thoughts for now.

“Yes, I’d love some. I can get that for us, while you look after the tortillas,” you offer, standing up even though Miguel shakes his head. “I know you’re the host but you don’t have to do everything. You already cooked - I imagine for hours. Please, it’s the least I can do,” you tell him and he begrudgingly nods.

“Alright, if you wish to,” he says, which makes you smile as you reach for glasses from his cupboards since you know your way around his kitchen all too well, much like he knows his way around yours. You notice his pouting as he flips the tortillas, with bare hands as always, and hold back from chuckling. You walk to his fridge to retrieve the pitcher with agua de Jamaica, finding it endearing that Miguel insists on doing everything when he hosts. He tries to help even on the weekends when it’s your turn, always offering his help one way or another, and of course, you always decline but that doesn’t stop him from offering his help anyway.

You set the glasses and pitcher on the counter and walk towards him, standing a few feet away to give him space.

“May I help with something else?”

He shakes his head, meeting your gaze. “You’re my guest, Y/N. Please go ahead and take a seat. I’ll have your burritos ready in a minute or two.”

Your shoulders slump dramatically. “Really?”

Miguel’s eyebrow raises gently. “Really.”

You hum in response and walk away, defeated. With a sigh, you take a seat and now you pout but it’s quickly replaced with a grin when Lyla appears before you.

“Merry Christmas Eve, Y/N!” she says throwing her arms in the air in a cheery tone, making her santa hat move around dramatically.

“Merry Christmas Eve, Lyla.”

“I see you’ve been prohibited from the kitchen.”

You chuckle softly.

“I heard that, Lyla,” Miguel says, looking over his shoulder with a glare that Lyla dismisses.

“Merry Christmas Eve to you, too, boss,” she retorts with a roll of her eyes. “How about some music? Something for the Christmas spirit? I prepared a playlist just for this.”

“Oh, really? You have the classics, I assume,” you tell her.

“Definitely. Some are Miguel’s favorites. Or used to. I don’t know. It has some of my favorites for sure.”

“Like…?” you ask.

“You know…” Lyla shrugs. “Like ‘Last Christmas’ by Wham!”

“Oh, a classic,” you reply with a smile, approving.

“I knew you’d understand me. Let’s put it on,” she says and of course, the music immediately fills the air thanks to Miguel’s amazing sound system.

You nod in appreciation. “Nice choice, Lyla.”

“Thank you! It feels good to be appreciated for my music taste. Some people don’t like it.”

“That’s because you blast it at full volume with no warning,” Miguel replies grumpily, as he reaches the counter with two plates with food.

Lyla shrugs again. “It doesn’t sound too loud to me.”

“The burritos are ready, Y/N. Let me get the toppings,” Miguel says, deciding to ignore Lyla.

“Thank you,” you reply softly as he places the plate in front of you.

“Always,” he answers as he serves agua de Jamaica for the two of you.

“Ooh, should we see Miguel’s official holiday card? I look good in it,” Lyla says immediately displaying the holiday card every Spider Society member received before either you or Miguel can even respond.

Miguel groans quietly as he takes a seat. “Lyla, put that away.”

“I’m just showing Y/N. Look at my outfit. I look good in the card,” she replies with a grin.

You chuckle quietly as you stare at it, remembering Miguel’s mood since you were there. He didn’t want his picture to be taken but Jess, Peter B., and Lyla said he had to as he’s the leader and founder of the Spider Society. Despite Miguel’s protests, Peter B. and Mayday somehow managed to slip on a santa hat to his head, catching Miguel by surprise. He glared at Peter B., who was next to Jess in a flash, urging her to take the photo before Miguel took it off, and of course, Jess was quick to snap a photo. Now, everyone has a holiday card with Miguel glaring at the camera in his full suit with a santa hat while Lyla floats above his head, happy as can be.

“And there’s this one, too. Come to think of it, we should’ve used this one,” Lyla says, displaying a photo of Miguel, still wearing the santa hat but showing his face now, and you standing nearby showing him your progress on the society’s weekly reports. You notice the difference on Miguel. His glare from the official holiday card is replaced with a relaxed face and a small smile directed at you.

Miguel stares at it, noticing the difference, too, which makes his cheeks feel slightly hot, or maybe it’s just the heat from the food and the stove, he doesn’t know.

“Aww, I’ll let you two have dinner now, Merry Christmas Eve!” Lyla says with a smirk before she disappears, leaving Miguel and you alone with the Christmas music still playing in the background.

You grin softly and shake your head. “She really does get in a mood with the holidays,” you say as you add toppings to your plate.

“She does. She’s already too much sometimes and with the holidays…” Miguel scoffs in disbelief yet also in a playful way. “Even more but anyway - how was the party?” he asks softly as you pass him the toppings.

“It was great. There was more of Miles’s family this year, so we had to keep introducing ourselves to them. I think some of them thought it was weird Miles invited his school mentor,” you say with a grin. “That’s me.”

Miguel chuckles. “You’re the school mentor - I can see that.”

You raise an eyebrow, smiling and thinking. “Who would you be?”

Miguel turns to you, thinking. “I don’t know.”

“Hm… we’ll have to think about that,” you reply before you take a drink of agua de Jamaica.

Miguel grins, thinking that if he had gone to the party, he would’ve simply said that he was the school mentor’s close friend but saying that would mean stating out loud that you’re his friend. Despite the months, and the healing Miguel has done this year, his fear that something will happen to you still exists inside of him. He doesn’t want to jinx losing you - his close friend - by saying it out loud, directly. He’s alluded to it so many times in different ways to tell you how he feels. You’re his close friend. Yet, he hasn’t said those words specifically. Not yet anyway, but Miguel is certain one day, he will. Could it be next year? Or the following one? Miguel doesn’t know but he knows he will one day. For now, he says and acts on it however he can, whenever he can, in his own way.

“This is - as always - amazing,” you say with a soft sigh after having the first bite of a burrito. “I can never tire of this.”

Miguel smiles, amused yet happy with your reaction. He doesn’t know why, but it always pleases him to see how much you enjoy his cooking. He loves seeing that delighted look on your face when you eat what he cooks.

The two of you move through the other food, trying all the tamales, minus the sweet ones because you decided to save those for the dessert part. Miguel is once again, pleased when he sees you love the tamales with rajas and queso fresco. Pozole is last, and of course, you try the other kind he made.

“Which one is your favorite?” you ask him. “Red or green?”

Miguel thinks about it for a few seconds as he gently wipes his mouth with a napkin. “I think - green. What about yours?”

“I think green is my favorite, too.”

You grin at each other before you continue eating from your bowls. All the while, the two of you talk about the last few days and how everyone at HQ was excited for the holidays. Even members with few or no family, like yourself and Miguel, had plans with other members. The two of you talk about that, and how wonderful it is that the Spider Society has led to friendships so deep they feel like family. The two of you leave it at that, not wanting to dampen the mood with sadness of loved ones long gone though both of you think about your deceased loved ones anyway.

At last, Miguel brings a plate stacked with sweet, pink tamales. He sets it on the counter so the two of you can just grab from it instead of having to walk back and forth. He also brings along a plate with buñuelos, and of course, there’s the desserts you brought along, too.

“You want ponche, champurrado, or café de olla?” Miguel asks.

“I think - I’m going to leave the café de olla for last, if you don’t mind.”

“Not at all. So, ponche or champurrado… Or both?” he asks, a little amused. Noting your indecisiveness, Miguel adds, “I’m grabbing both.”

You grin. “Both for me, too, then. May I help you?”

“No,” Miguel says softly, shaking his head at you before he turns around to prep everything. “Thank you but no. You’re my guest.”

You sigh, knowing there’s no arguing. “Just let me know if I can help. I don’t mind, Miguel.”

“I know you don’t,” he replies softly with a smile as he grabs the mugs. “But please - let me do this.” He turns around, holding two mugs in each hand perfectly. He doesn’t need to say anything else for you know what he’s saying. He’s trying to move forward. He’s trying to show you his appreciation and caring for you. He’s trying to express what you mean to him in his own ways, even if it’s just him merely serving you food or a drink and taking it to you. He’s trying in his own way until he can say it out loud.

You nod and smile softly.

Satisfied with your reaction, Miguel turns around and proceeds to serve the drinks. You grin as upbeat holiday music continues to play. It seems that Lyla’s playlist is quite long and diverse since you recognize Mexican Christmas music. You listen intently to it, while Miguel fixes the drinks until he approaches the kitchen island with your two mugs. He places them carefully in front of you before he retrieves his, joining your side once again. You can’t help but think about how the two of you have sat in these same chairs ever since… exactly a year ago, almost as if you have unassigned assigned seats. You smile as you come to this realization, finding it endearing in a way but also realizing just how much has changed in a year.

One year ago, you were in Miles’s universe when Mr. and Mrs. Morales approached you, asking if you could take food to Miguel and stay with him while he ate so he wouldn’t be alone on Christmas Eve. You agreed because the Morales family has taken you in as part of their family, inviting you over to dinner and their gatherings but also because you had thought about the same thing. You didn’t like the idea of Miguel alone over the holidays even though your friendship was barely beginning. You had shared some moments with each other at that point like your celebration of Peter’s birthday and Miguel letting you see his ofrenda on Dia de Los Muertos. Miguel was barely beginning to open up and you knew it was too soon to ask him anything about the holidays but then, there were Miles’s parents, asking you for this favor. And you couldn’t say no.

You look over at Miguel as he brings one of the mugs to his mouth, blowing softly on it to cool off. You smile and grab one of your own, opting for the ponche first as you continue to remember last year. You were so nervous about it even though you agreed to it and wished that Miguel hadn’t spent the entire day alone. You guessed he was going to be at HQ like always, since you knew that he worked around the clock but to your surprise, he was here at home. You almost chuckle to yourself as you now remember standing in a dark and empty alleyway in Miles’s universe talking to Lyla, asking her about Miguel’s location to meet and give him the food. It was how you learned he was here. You remember Lyla giving you a hard time back then when you asked her if she could ask Miguel to meet you at HQ since he was home. You didn’t know where he lived back then and besides, you didn’t want to intrude on Miguel’s privacy nor make Miguel feel like you wanted to know where he lived but Lyla, who for some reason was busy at the time, told you she’d ask if you could simply come over, telling you that she’d give you the coordinates if Miguel agreed.

Then, you swear it took less than thirty seconds before the coordinates were on your gizmo, ready for you to travel directly to Miguel’s home, and that’s how you first entered his home a year ago, with plates of food in your hands, and party favors and cans of soda in your coat’s pockets, feeling cold from being outside to suddenly surrounded by warmth from Miguel’s penthouse. And of course, there was Miguel suddenly, standing in his universe’s fashion instead of the suit like he used to back then. It was the first time you ever saw him out of the suit. Now, the sight of him in normal attire is a familiar one. A lot has really changed since that night a year ago.

You turn to Miguel’s holographic Christmas tree, smiling. Last year he didn't have one when you arrived but he showed it to you afterward and told you all about them and how people in Nueva York design holographic ornaments as a tradition, though traditional trees are still a thing in some homes when they can be afforded. Miguel even showed you how to design ornaments before he had you design one.

“You want to look at it?” Miguel asks, noticing your gaze on it.

You turn to meet his gaze, still smiling and nod. “Sure.”

He nods with a soft grin and stands up, thinking to himself about how he actually put his tree up earlier this month. Last year he had no plans nor did he feel the festivities to put up his tree until Christmas Eve when you got here.

The two of you walk over to it, holding your mugs in hand before you stop in front of it.

You admire the tree, still in awe even a year later with the difference. In your universe, traditional Christmas trees are still the norm. Smiling, your eyes catch certain ornaments you didn’t see the previous year. You tell yourself you probably just missed them but you’re certain you would’ve remember seeing the ornaments with Conchata and Gabriel’s names along with the year they were designed on them. You silently conclude you wouldn’t have missed them, considering they would’ve caught your attention. Your eyes stop on one of Gabriel’s. You smile warmly at it, seeing the year it was made, 2084.

“Gabriel,” you say softly, tenderly, as if you knew him, though you never did nor will.

Miguel turns to look at you, smiling softly as he detects that tenderness in your voice while saying his younger brother’s name. It makes him feel warm and appreciation towards you even more, while also making him wish once again that you could’ve met Gabriel. He’s thought about it in the past a lot. He believes that Gabriel and you would’ve been good friends, too. He turns to look at the ornament, taking a drink from his mug. He wishes you could’ve met not only Gabriel but also Gabriella because he knows she would’ve loved you just like Gabriel.

Miguel consoles himself with the fact that you’ve at least met them in his dreams as he often sees them there. After what happened with Gabriella’s universe, Miguel’s dreams were plagued by nightmares, leading him to avoid sleep and only sleeping when his body was at the verge of exhaustion for months. He still has nightmares sometimes but his dreams are far more pleasant these days thanks to you. Ever since the spring after his near death experience, when he discovered that your scent and the sound of your breathing while you sleep help him, he has been sleeping better and with less nightmares.

Now, he dreams of Gabriella and Gabriel often. Conchata and his late wife sometimes make appearances, though not as often as the first two. Not as often as you now. You started showing up in his dreams two months after his near death experience and ever since then, you’ve become a regular. It’s how he consoles himself when he wishes you could’ve met two of the most important people in his life, Gabriella and Gabriel. You engage with them in his dreams and they both love you, which only fuels his belief that they would’ve loved you in life, too.

Miguel smiles softly as he thinks of them. There’s some heartache, and he knows there will always be. However, for the first time in years, Miguel doesn’t feel overwhelmed by his heartache like he used to. He doesn’t feel like that because he’s not alone. He looks over at you, noticing the awe in your eyes as you continue to take in the Christmas tree and how your eyes linger on something specific.

You’ve been admiring the ornaments, silently reading the different years of the ornaments and even finding some of Miguel’s from previous years when your eyes land on one specific ornament.

Yours.

You stare at it. You weren’t expecting to see it and if you were honest, you thought Miguel had probably erased your file or simply omitted it from the final copy last year but no, it’s on the tree. You wonder if he simply missed it and that’s why it’s on here as a simple mistake. You look around it, your eyes also finding the one Miguel made last year when he was showing you how the design program worked. It’s next to yours much like it was last year. You stare at the two ornaments until a screen, a tablet, meets your vision. You blink.

“Want to give it another go?” Miguel asks with a soft grin, offering you a tablet.

You smile and accept it, recognizing the ornament design program from last year. You look over at him, finding him smiling softly as he holds his mug and another tablet. You silently wonder where he retrieved the two tablets from since he hasn’t left your side. You glance at the dining table, questioning if they were there all along and whether Miguel planned for this.

“Sure, why not? I think I can do better this year,” you reply, still smiling.

“You did pretty great last year,” Miguel says reassuringly before he gestures to the dining table.

The two of you sit down, next to each other. The mugs are placed on the table before the designing of ornaments begins. The two of you design your ornaments, falling into a comforting and peaceful silence though soft Christmas music still plays in the background. It’s not until five or so minutes that the silence is disrupted.

“Aww, you’re designing ornaments! How cute,” Lyla says appearing between the two of you and taking a glance at each tablet. “No offense Miguel but Y/N is doing so much better than you.”

“Thanks, Lyla,” Miguel replies, not even looking up at her as he continues to design.

You smile and decide not to say anything.

“I’m just saying, it looks like Y/N has had more years of experience doing this than you. And this is your universe…” Lyla says.

“You’re so encouraging,” Miguel answers.

Lyla shrugs. “I try my best.”

You shake your head at Lyla and continue to work on your ornaments for a few more minutes until the two of you are done. You show each other your screens and smile as you see that you’ve both stuck to Miguel's Christmas tree theme colors and added the current year in Nueva York.

“You added more detail,” Miguel notes as he looks at yours, feeling happy that you even added the year underneath your name just like he did. “Are you ready to upload it?”

You nod and so, Miguel uploads both his and your ornament, saving it to the program. You both get up to add the ornaments through the tablet to see where the program places them since it’s supposedly done randomly, making it a bit of a fun game.

Miguel uploads his first, showing up somewhere around the top before you add yours. You both search for it and find it at last, placed just below his new one.

“That was fun. Thank you, Miguel,” you gently say, breaking the silence.

“It's no traditional tree but…” he says, looking at the ornaments.

“It's wonderful,” you finish with a smile, looking at the tree yourself.

Your response tears Miguel's gaze from the ornaments to you, his red eyes taking you in. He silently gives thanks for you, something he has found himself doing more as the months have gone by. He's quick to remember now the gifts he got you but a part of him is still going back and forth on it. What if you don't like them? Or worse, what if you find it odd that he’s giving you gifts? He turns his gaze away from you to look behind the Christmas tree. He placed the gift bag there earlier behind the tree, where he knows it’s not visible, just in case he brings himself to do it at some point during the night. He sighs softly, reassuring himself he still has time, and besides, he also has tomorrow to give it to you since he plans on inviting you for the recalentado.

The two of you stand there for a little while longer, admiring the Christmas tree, silently thinking about how much has changed in a year, and deciding that you wouldn’t change anything about it.

After a little while later, Miguel checks the time.

“The Christmas show will start soon,” he quietly says.

You turn, remembering. You thought about it earlier this month but it seemed to have escaped your mind today as it’s been a busy day. You visited your parents, Aunt May, and Peter’s graves earlier this morning to change their flowers since it’s Sunday. Then, there was your morning patrol because even on the holidays, you like to check up on your city, just in case. And of course, there was the party at Miles’s universe where you and your friends did a gift exchange just like the previous year.

“How long till it starts?” you ask.

“About fifteen minutes,” Miguel replies with a smile. “Plenty of time to drink the champurrado.”

You grin and nod, turning to walk back to the kitchen island. You take one last glance at the tree, your eyes finding your ornaments. You briefly think about how there’s now two ornaments with your name on them on Miguel’s tree. The sight spreads a warmth through your chest for you never imagined this. You turn away and follow Miguel to the kitchen island for the other drink.

He offers the buñuelos and more sweet tamales, which you happily accept. You eat and talk in the privacy of Miguel’s home with a holographic countdown in display, counting down the minutes until the holographic Christmas show starts.

“It’s supposed to snow again,” Miguel says as he turns his body sideways on the chair, facing you completely now.

“We’re supposed to get snow, too. All the kids and some adults were excited about it this morning when I was on morning patrol,” you say with a chuckle that makes Miguel grin.

You turn slightly, facing Miguel more with your body but still making sure to give Miguel space. Over the last few months you’ve brushed hands, arms, and legs here and there. It has been accidental, as you’re always trying to make sure to respect Miguel’s boundaries regarding physical contact. Ever since losing Gabriella in his arms, Miguel finds physical touch hard but you’ve noticed the way he has slowly opened up to it. It’s not much compared to how open you are to it with your friends like a hug or a pat on the shoulder. Miguel is not there yet but you’ve noticed the brushing of his fingers against yours when you hand him items has become more intentional than accidental on his end over the last few months, which makes you happy that he’s starting to feel more comfortable with it.

Then, there’s been the slight squeeze of his pinky around yours. It’s happened three times so far, and it’s been on times when the two of you have shared something personal. The first time Miguel did it was after he shared with you his childhood and Spider-Man origins. The second time was on Peter’s birthday this year when you invited Miguel again for your small celebration in his honor. There were a few tears on your end, for you couldn’t help but feel sentimental. You guess Miguel did it to comfort you in a small way, not realizing that his presence alone was more than comforting to you. The third and last time was over a month ago on Dia de Los Muertos, when he invited you to see his ofrenda for the second time.

Except this year, he invited you earlier in the evening while he cooked all his loved ones’ food and prepared the decorations, even inviting you to help him cut the colorful tissue paper into the beautiful and intricate designs to adorn his offering. He even made extra this year of everything so the two of you could eat and by midnight when the ofrenda was completed and lit up by flickering candles that cast shadows over the marigolds, you could tell Miguel was sentimental as his eyes scanned the four photos. His mother, his wife, Gabriel, and Gabriella.

You thought he was sad, naturally, but he was sentimental because he was recalling a dream - or was it a vision - Miguel still goes back and forth on this. It was the dream he had while he passed away for a few minutes back in the spring. He saw his wife, Gabriel, Gabriella, and even his counterpart, who gave him closure on his guilt for stepping up as Gabriella’s father after his passing. He thought about the dream that night on Dia de Los Muertos, as the two of you knelt in front of his ofrenda for the second time, and remembered Gabriella’s sweet words, thanking Miguel for all her favorite food and the toys he offered the previous year. He also remembered his loved ones’ assurances that they were always with him. He grew sentimental that night, wondering if they were there at that moment, with him and you.

You wanted to comfort him like so many times before but you knew and continue to know that Miguel is still not fully ready for such physical touch. He noticed it, like so many other times, and decided to let you in his own, small way; by squeezing your pinky with his own when he handed you a mug with café de olla. That was the third, and you’re certain it will be, the last time of this year.

It’s small but you’re very happy for Miguel. You’re immensely thankful that he has allowed you into his life and that he trusts you. You smile at him as you continue to face him.

“I can imagine the excitement. You can’t beat una blanca navidad,” he says turning to the windows, wondering if he’ll still be awake by the time it’s supposed to start snowing.

“That’s true,” you reply as you turn to the windows yourself.

“Three minutes,” Miguel says looking at the countdown. “Should we save the café de olla for after the show?”

“If you want to,” you reply softly, looking at your current mug. “I still have a little champurrado left.”

Miguel nods. “Me, too. Café de olla for after then.”

You grin at him before you stand up, fixing your top and feeling excitement. Last year you got to watch the Christmas show and it was amazing as it was all holographic and playing in front of Miguel’s building. You recall the Santa Claus even waved at you as he rode past in his sleigh.

Miguel and you head to the windows, mugs in hand. You lean sideways on the window just like he does, facing each other as you await. At last, the Christmas holographic show begins with a large and bright yellow star.

“It’s starting,” you whisper softly, eyes wide in fascination.

Miguel’s eyes flicker to you subtly, gently smiling at your reaction before he returns his gaze to the show.

The star begins to spin, rapidly, sending sparks flying through the air. The star spins so fast, it begins to look more like a yellow portal. Suddenly, holographic reindeer gallop out into the night sky before Santa’s sleigh and Santa himself fly out of the portal, pulled by the reindeer. He waves his arm around before pulling holographic gifts from his sack of gifts to show them off, even pointing at the windows and gesturing to the gifts as if saying “this is for you.”

You grin softly, loving every second of this but then it gets better because snowmen step, or rather glide out of the still spinning star/portal, waving hello before they start a dance performance that sends holographic snowflakes flying through the sky. You chuckle softly as the snowmen continue to dance while Santa and his reindeer fly above them. Miguel chuckles quietly as well, enjoying the show and briefly recalling previous years when he would stand next to little Gabriel to watch the show together when they were just kids. Gabriel’s favorite part was always when Santa made his appearance.

“¡Miguel, mira, mira! It’s Santa!” Gabriel would exclaim excitedly each year, waving his small hand through the glass window, hoping to catch the holographic Santa’s attention.

Miguel would nod, smiling and feeling the excitement himself but he showed it in a more reserved way, which always led Gabriel to grab Miguel’s top from the hem.

“Miguel, wave to Santa! He’ll notice the two of us! Miguel!” Gabriel used to say, pouting.

“Okay, okay,” Miguel would reply before waving, unable to refuse his brother’s demands.

Miguel sighs softly at the memories of his little brother now. He always thought he’d be the first to pass away, being the oldest, but life had other plans for Gabriel. Still, Miguel silently hopes that Gabriel gets to watch the show from wherever he is.

His thoughts fade away as a new thing happens, catching both his and your attention. A neon red string comes out of the yellow spinning star and attaches to Santa’s sleigh. Your eyebrow raises as the color is familiar and sure enough, it is. Spider-Man 2099, as a hologram, swings out of the portal and pulls himself onto Santa’s sleigh at the back. You gasp softly in both surprise and delight, turning to look at Miguel briefly to see his reaction. He looks just as surprised. Your eyes return to him, or his hologram version, as he begins to wave towards the windows, wearing a santa hat.

The two of you, and the rest of Nueva York, watch the interaction between Santa and Spider-Man 2099 as the man in all red offers the other one a plate with cookies. The superhero accepts one and nods back at Santa in gratitude before they begin to fly around, closer to the windows now. You’re smiling the entire time, finding it endearing that the city included Miguel this year in the holographic Christmas show.

“I wasn’t expecting that,” Miguel says next to you with a grin.

You look up at him, smiling. “It was a nice surprise. I bet all your supporters are delighted.”

Miguel hums in response and looks at you with his little grin. “I hope so.”

“I’m sure they are! I’m not even from this dimension and I’m delighted by it,” you reply turning back to look at the windows just in time as Santa’s sleigh flies by Miguel’s windows.

You cover your mouth in delight as Santa waves at the two of you with Spider-Man 2099 just behind him on the sleigh. You can’t help yourself so you wave back at Santa and then at Spider-Man 2099 when Santa moves his sleigh further ahead so the superhero can face both Miguel and you. He gives Miguel a nod, which you find amusing considering the irony before the hologram turns to you. He leans closer and offers a high-five, which you reciprocate with a soft laugh as you’ve never seen Miguel do such a thing. Just as you put your hand down, the hologram gives you a wink.

“Oh,” you say simply, amused but surprised before both Santa and Spider-Man 2099 wave goodbye and fly lower to other floors. You steal a glance at Miguel and notice his eyes on the still dancing snowmen. There’s a soft blush covering his cheeks as he leans his entire body on the window sideways with his free hand in his pocket since the two of you have placed your mugs on the window’s ledge. Is he avoiding your gaze? You turn back to the show with a small smile.

Miguel stares at the snowmen, they’re still dancing and sending holographic snowflakes into the air. His face feels hot and he’s sure it shows. He wasn’t expecting to be part of the show this year, even though he’s been added to it before but what was more surprising was the hologram’s behavior. He smiles and shakes his head to himself as he looks at you. Your attention is back to the show. He hasn’t even offered a high-five to you - or anyone - since Gabriella, so he finds it amusing that the hologram beat him to it. The winking on the other hand… Makes his cheeks flush and wonder what were the odds that the hologram winked at you specifically. He sighs silently and returns his attention back to the show, thinking that his small embarrassment was worth it, considering you found the interaction amusing and it made you happy. He decides he can handle some light embarrassment if that’s the outcome, your happiness.

The show concludes with Santa and Spider-Man 2099 making one last round across the sky, snowmen dancing with snowflakes falling. They wave goodbye as they fly around before they head straight for the yellow portal, disappearing into it with a bright glow. The snowmen follow, waving goodbye, still dancing in a line as they enter the spinning star. At last there’s nothing left except for the spinning star which begins to slow down until it stops completely. It blinks in and out. Once, twice, thrice… before it explodes into tiny yellow flickers of light that begin to form words, spelling out “¡Feliz Navidad, Nueva York!”

You smile fondly as the show concludes. “That was awesome,” you say softly.

Miguel scoffs playfully. “I’m glad you enjoyed it.”

You nod and retrieve your mug, finishing up your drink.

“And this was really good, too. I can’t decide which one I like more. Champurrado or ponche,” you say, raising an eyebrow as you ponder this.

Miguel chuckles softly. “It’s a hard choice… Now add café de olla to the mix.”

“I’m choosing café de olla.”

Miguel blinks at how fast you responded, then chuckles again. “I’m taking that as a cue from you.”

You laugh. “I didn’t mean it like that but if you’re still offering, I’m not declining,” you say with a little shrug, which amuses Miguel.

He gestures back to the kitchen. “It’s amazing with sweet tamales.”

And that’s all it takes for the two of you to find yourselves back in the kitchen island with different mugs now holding café de olla. Since he recalled all those previous years, Miguel finds himself sharing those days, telling you all about Gabriel and how excited he was each year. You smile as he shares those fond memories, making you wish you could’ve met the younger O’Hara brother with the cheeky smile.

It’s past midnight when you look around the kitchen, noticing the pans and pots. The two of you have been sitting here just talking and drinking coffee but you realize you should probably head home soon.

“May I help you clean up?” you ask Miguel.

And of course, he immediately shakes his head. “Thank you but don’t worry about it. I got it.”

You frown softly. “I don’t mind. That way it’s done quicker and you can rest sooner. You must be tired after cooking all on your own.”

“It’s alright, don’t worry about it, Y/N,” he replies gently but you shake your head.

“Please. It’s the least I can do. We’ll tackle it quicker together. C’mon,” you say, standing up.

“Y/N,” Miguel replies, almost grumpily because the last thing he wants is for you to be doing any cleaning when you’re his guest but you’re already around the kitchen island, facing him.

“Does it matter what containers I use?” you ask him.

Miguel stares at you, wishing he could glare at you for insisting on doing this but he finds himself unable to. All he does is pout and shake his head before he stands up, giving up and accepting your help. Midway through the cleaning he decides it’s a good thing anyway, since it means that you’re spending more time with him here at his penthouse. It also gives him more time to build the courage and give you your Christmas gift. After some time, the kitchen is spotless and the food has been stored away. You neatly fold a towel over the counter before walking back to the chairs. It’s about 12:30 am, Christmas Day. You know it’s time to head home now as you want Miguel to rest, and you could use some sleep yourself. You reach for your coat, swinging it over your arm, thinking about something.

“I should head home now. It’s pretty late and you must be tired,” you say, looking at Miguel just as he walks around the kitchen island to meet you.

He leans on the counter with one hand. “I’m not too tired, don’t worry,” he says with a small grin. Miguel’s definitely a bit tired but he’ll gladly stay up later if it means you’ll stay a bit longer.

“You should still get some rest,” you reply with a small. “Thank you so much for dinner. As always, I loved everything.”

Miguel nods slowly. “Always. I’m glad you enjoyed it.”

You hum in response, smiling. You nod, ready to wish him a Merry Christmas before heading out but he straightens up.

“Before you go…” Miguel starts, trailing off. He looks at the tree, gaining that courage at last. “Here.”

He walks to the tree and retrieves a holiday gift bag from behind it. Your eyebrows raise in surprise and for some strange reason, your heart speeds up. Did Miguel get you a gift?

Miguel walks back to you, standing just a few feet away before he hands it to you. He feels his own heart race as he watches you carefully accept the bag, with your eyes filled with surprise.

“Oh… Miguel. You didn’t have to, really,” you say so softly as you stare at the bag. “But… thank you. Thank you, Miguel,” you say with a warm smile before you remember what you were thinking about just a minute ago. “Wait, can you give me like five minutes? I need to go home. I’ll be right back, I promise,” you say as you gently place his gift bag on the counter. “I’ll be right back, is that okay with you?”

Miguel nods, wondering why you need to go home, though a part of him suspects the reason. “Yes, that’s okay. I’ll wait here.”

You nod eagerly, smiling as you begin to walk backwards, heading to the living room. “I’ll be right back!”

You head to the living room, quickly opening a portal as you do so. You return to your dimension and in less than five minutes you’re back in Nueva York. You walk back into the kitchen and dining area of Miguel’s penthouse with a large box wrapped in Christmas wrapping paper and an equally tall gift bag. You find Miguel exactly where he stayed when you left and upon seeing the box and bag, his eyebrows raise gently, surprised. You approach him slowly.

“I was debating… giving it to you,” you start gently. “I didn’t know if you’d find the gesture - as too much - and I didn’t want to make you uncomfortable. I hope it doesn’t,” you finish softly as you offer him the box. “I hope you like it, Miguel,” you add sheepishly because you thought about it for days. What could you gift to someone who had the money to buy it himself if he didn’t have it already? What was something that you could give him that would be meaningful? You had to sit down and brainstorm.

Miguel takes the box from you because he doesn’t want you to keep holding such a large box on top of a gift bag on your own, even if you’re Spider-Woman and you can certainly carry more than that.

“You didn’t have to,” Miguel says softly as he feels the weight. “Thank you, Y/N,” he says looking up at you, taken aback. He wasn’t thinking about receiving gifts nor did he buy anything for himself as he’s not really about receiving gifts, at least not since he was a kid.

You nod and smile. “Always. And here’s the gift bag, too.”

Miguel places the box on the kitchen island and accepts the bag. “Are you sure?” he asks, raising his eyebrows again. “Whatever is in the box, I think that’s - I hope you didn’t waste too much money,” he says, nervously.

“Don’t worry about that, please. You don’t have to open it now if you don’t want to, by the way,” you reply, thinking now that he may find it more comfortable to open it without you around.

“No, that would be rude. I’ll open it now. If you open yours,” Miguel says, meeting your gaze.

You chuckle and nod. “I’ll open it here with you then.”

“You first,” he replies, holding the gift bag you’ve given him.

You don’t argue and nod, trying to make this a pleasant moment for Miguel. You pick up the gift bag he gave you and open it, before gently pulling out decorative tissue paper. You look inside and realize there’s multiple gifts, all individually wrapped in Christmas wrapping paper. You look up at Miguel and grin softly, shaking your head at him because you’ve done something similar.

“You didn’t have to get me so many things.”

Miguel shrugs, smiling softly. “I could tell you the same thing.”

You laugh and pull out the first item. It’s a box that you carefully unwrap, revealing a white box. You open it, finding the item surrounded in tissue paper. At last, you pull it to the side and find a sweatshirt. You pull it out of the box with a smile, spreading it open to see the design on the front. It has Nueva York’s skyline printed on it and the sweatshirt is in one of your favorite colors.

“I thought since you really like sweatshirts…” Miguel says, hoping you like it.

“I love sweatshirts and I love this one! It’s so cute, thank you!” you happily tell him as you pull it towards your chest. “Seriously, I love this so much! Thank you, Miguel,” you add much softly.

Miguel grins, relieved because he can see your genuine reaction. It only makes him more excited to see you open the rest.

“Go ahead and open the others,” he says gently.

You nod happily and continue, pulling out another box but this one is heavier. After carefully unwrapping it, you’re holding a brand new tablet from this dimension.

Miguel walks closer to you, hoping you like it. “I found a way to make sure it’ll work in your dimension, much like the gizmos and other devices we use for the society. You’ll have access to any dimension’s internet, if it has internet, of course. I… I always see how much you seem to enjoy working with the tablets here and I thought you’d like your own for your personal use,” Miguel starts, sounding excited as he tells you more about it and all the features you’ll have access to.

You smile and eagerly nod, happy to see Miguel so excited as he tells you about it. You can only look at him in awe as he thought about everything and any potential issues you may have, even thinking about a protective screen and case.

“I can tell you more about it later, there’s a few more things in the bag,” Miguel says, stepping back to give you space.

You thank him once again for the tablet, suspecting that it was rather expensive. You go through the rest of the bag, finding books for you to read since you’ve told Miguel over the last months about books you’ve read, and he has noticed it himself by spotting books on your coffee table. You notice he bought books that fit your vibe perfectly, which you find endearing. Along with that, Miguel bought you multiple packages of book tabs because he also noticed some of your books back home had some, marking passages that you really liked. You smile warmly as you put those items back, thanking Miguel for being so thoughtful, into yet another gift. He packaged the books and book tabs into a reusable tote bag with some of Nueva York's most important buildings printed on it, which you absolutely love.

At last, you reach the final present. You pull it out, the item feeling familiar. You look at it with curiosity and proceed to open it with Miguel's encouragement. You smile slowly.

“Miguel…” you say softly as you reveal four records. You read the titles, recognizing the artists. You smile at him as you realize.

Lyla plays music sometimes for the two of you on Saturdays when Miguel hosts dinner and during those times, you've discovered some new music from this universe. The only problem is that they don't exist in your dimension.

“Thank you… This means so much to me. You know how much I love their music. Now I can add it to my collection. Thank you!” you tell him warmly, wishing you could give him a hug right now. “Thank you for everything, Miguel.”

Miguel grins softly and nods. “Always. I'm glad you like your gifts,” he replies, truly feeling happy. He's also glad you don't seem to mind that he got you a few things, nor find it odd that he’s bought you gifts.

“Your turn,” you tell him softly.

Miguel scoffs playfully but nods. “Alright. Which one should I open first?”

“The box,” you answer quickly, excited.

Miguel nods and moves towards the box, silently wondering what's inside as he remembers the weight. He smiles softly at you before he starts unwrapping it, slowly revealing an image on the box. He pauses as he realizes what it is.

“Y/N…” he says, looking up at you with surprise and happiness in his eyes.

“I've noticed you don't have one but that you enjoy the records back at my universe so… I thought I'd get you one. I know the sound quality from the ones here in your universe is probably better but-” you stop as Miguel shakes his head at you, his hand flat on the record player, or its packaging box at least.

“No, this one is perfect,” Miguel says in such a way that there's no room for debate. “Thank you, this is so thoughtful, Y/N. I know exactly where I'm going to set it up,” he adds softly, grinning, already thinking about the perfect place.

You smile at him, noticing a glimmer in his eyes.

“Always. I'm so happy you like it… You still have the bag though!” you remind him, chuckling.

“Right. I got too excited with the record player.”

He grabs the bag and opens it, pulling out decorative tissue paper just as gently as you did with yours, finding individual gifts wrapped as well. He chuckles to himself, finding it amusing that you both did the same thing.

He pulls out a small box and unwraps it, revealing a pair of black mittens. His eyebrows furrow, noticing they'll definitely fit. He hasn't found mittens nor gloves that fit his hands before, at least not in stores. It didn’t matter much in the last few years, considering he was always wearing his suit but now that he's been wearing his clothes and going out to retrieve groceries, he could really use them with winter and all.

He picks one up and tries it, fitting him perfectly. Miguel smiles turning his hand and that's when he sees the small personalization with his last name on the bottom of the glove in silver thread. He chuckles softly, realizing you had these custom-made for sure.

“Are they okay?” you ask.

“Yes, they're more than okay.” Miguel looks up and shows you. “They fit. I've never been able to find any for my hands since I became Spider-Man. Thank you so much, and the personalization… I've never been gifted something so personalized. Thank you, Y/N, truly” Miguel says with a smile, knowing that he'll be using them a lot for the winter.

He pulls out another box and smiles softly when he finds books. Many months ago at your apartment, Miguel mentioned that he liked to read though it's something he rarely does these days. He recalls telling you that time that he enjoyed reading history and sci-fi books, exactly the kind you got him. The fact that you remembered this tiny detail from so long ago, makes Miguel smile in appreciation. He thanks you for remembering and promises to try and read them soon, silently telling himself that for the new year, he’s going to try and get back into reading.

At last, he reaches the final package. It feels heavy and when Miguel looks at you with wonder and curiosity, he sees a glimmer in your eyes, excitement.

With your encouragement, he unwraps and opens the package. He stares into the box, feeling a warmth spread through him. He looks at you and gives you a gentle smile before he pulls out the first record.

“You…” Miguel starts quietly, with tenderness. He can't help but feel ternura for you **in this moment.

You walk closer to him, smiling. “You've mentioned liking some of the records. Some are my personal ones, others were Peter's… and I remembered you didn't have a record player, so I thought I could get you one, and also some records to help you start a collection,” you explain softly.

Miguel nods as he pulls out another record, and yes, the two he's pulled out so far are records he truly enjoys from your universe. He smiles softly at you, filled with ternura. Your gifts are so thoughtful and sweet, and the fact that you've paid attention to what records he enjoys when he’s mentioned it in passing, makes him feel heard, appreciated, and… loved.

“Thank you - so much, Y/N. For everything,” Miguel says softly, almost a whisper. “I can't wait to set the record player up and continue adding to the collection you've started for me. Thank you.”

“Always. I'm glad you like it, Miguel,” you answer softly. “And if you ever just want to borrow one of the records, let me know. I'll happily let you.”

Miguel nods, smiling gently, in appreciation. You can only return the smile before both of you notice the white, soft spots through the windows.

“Una blanca Navidad,” Miguel says quietly.

“A white Christmas,” you repeat. “Merry Christmas, Miguel,” you tell him.

Miguel smiles. “Merry Christmas, Y/N.”

You both watch the snow for a few minutes, mentioning how excited the kids will be when they wake up before Miguel continues to appreciate every record you gifted him.

After some more talking about the records and Miguel thanking you a few times more, you stand in his living room with your tote bag and bag with gifts. A portal is behind you, waiting for you to step in to return home.

“Thank you for dinner once again. Everything was so amazing! And thank you for the thoughtful gifts, Miguel,” you tell him warmly with a smile.

“Always… I'm happy you liked dinner and the gifts.” Miguel smiles back at you and then he remembers. “Come back for the recalentado, please. Just like last year,” he says, stepping closer. Ever since opening his gifts, he's had the need to hug you but it's still too soon, still too much for him to handle.

“Of course, thank you. What time is best for you?” you ask with a grin.

Miguel pauses for a moment, thinking. And then, he invites you for breakfast.

“The recalentado is for dinner. You can go home after breakfast, don't feel pressured to be here all day. I know you probably have plans to see everyone else at some point today and then you can come back for dinner, or… If you want to spend the day here - I wouldn't mind at all but you probably have plans and-” Miguel says, scratching his neck softly, not knowing how to simply say that he’d be open to you spending the day here with him without it sounding off.

“I wouldn't mind either.”

Miguel lowers his hand. “Oh…” He smiles slowly and nods. “Then…”

“I’ll see you in the morning - or well, I guess in a few hours?”

“In a few hours then,” he replies softly. “I’ll wait for you for breakfast.”

You thank him again and with one last goodbye from both of you, you enter the portal and return home. Miguel stands in his living room, the light of the portal fading slowly. He looks past it and out the windows, the snow is really picking up now. He smiles softly, planning on doing one more thing before heading to bed for the night.

The next morning you shower and get ready to go to Miguel's universe. You grab your gizmo from the coffee table, accidentally knocking off a notice you and the entire building received earlier this month from your landlord, something about not overloading extension cords and electrical sockets because of the holidays to avoid a short circuit.

You pick it up and place it back on the table before you open a portal. You find yourself in Miguel's living room once again, only a few hours later.

The fireplace is on already, making the entire penthouse feel cozy and warm. The sound of music fills your ears, except the quality is different and you recognize the song. Your eyes search for it and you find it quickly. You smile in delight as you see that Miguel has given his new record player and records a home in his living room, and that he's already using it.

“Good morning, Merry Christmas,” Miguel says making you turn in surprise, which makes him chuckle softly.

You chuckle as you take him in. His hair is damp from a shower and he's wearing a beige sweater that looks incredibly cozy on him. He steps closer, gesturing to the record player. His scent surrounds you and you find yourself recognizing every aspect of it - from his shampoo to his body wash and his shaving products to his deodorant and cologne, to his scent alone. You blink, surprised at yourself by how well you recognize the different notes of his scent, even months later since you helped him shower when he was injured and nearly lost his life back in the spring.

You push those thoughts away and smile at Miguel as he tells you about how he set up the record player after you left and that he's been playing music from it since he woke up. You don’t fail to notice the happy tone in his voice as he tells you about it before he leads you to the kitchen and dining area of his penthouse where a lovely breakfast, cooked by Miguel, awaits the two of you.

Over music and conversation, you have breakfast together. You don’t leave afterward and instead stick around, especially when Miguel mentioned there was a holiday special for the movie series the two of you got into when he was recovering from his injuries in the spring. And so, you spent the entirety of the day in each other's presence on this Blanca Navidad.

🎄❄️🎄❄️🎄❄️🎄❄️🎄❄️🎄

Next Part - New Year's One-Shot

Translations: café de olla - Mexican coffee made in a pot pan dulce - Mexican sweet bread tinga - Latin dish made out of meat (pork, chicken) in sauce with onions, chiles chipotle, and tomatoes. Can be eaten on tostadas or as burritos (my experience) and topped with different toppings like sour cream, salsa, lettuce. burritos - I think everyone knows this tostadas - toasted tortillas; usually used as a base for different culinary dishes pozole - A kind of soup/stew made from hominy and meat (can be chicken or beef) and can be green or red, based on what chiles are used rajas de chile poblano - slices of chile poblano queso fresco - fresh cheese ponche - a Mexican Christmas punch made out of fresh fruit, spices (like hibiscus flowers), and sugar cane champurrado - chocolate-based atole, which is made of masa harina (in my experience). buñuelos - Christmas dessert; fried dough fritter (so good with atole) "Ya lo sabia" - "I knew it" agua de Jamaica - hibiscus tea Dia de Los Muertos - Day of the Dead ofrenda - altar for Day of the Dead recalentado - word translates to "reheated" but this is when you invite your closest friends and family to eat the reheated leftovers from the previous day of some event. It's supposed to be a smaller tight-knit group situation and less formal since it's with close friends/family. "una blanca Navidad" - "a white Christmas" "mira" - "look" Feliz Navidad - Merry Christmas ternura - endearment, tenderness; I still can't find a word in English that makes me feel like the word "ternura" does

_____________

Long A/N: Merry Christmas! I was hoping to have this out sooner, but the holidays got to me. I was also not planning on writing anything like this for Nonviolent Communication, but then I was like

Didn't I write a Christmas part (for Nonviolent Communication) back in like September because Christmas and Miguel just sound so cozy and warm? And now when it's the holidays I'm gonna miss the chance to write something for the story? In this economy? No. So, I got the idea and started writing, and here it is now! Thank you to everyone who responded to this post regarding what you'd give Miguel for Christmas. I had a horrible migraine while working on this yesterday and my brain was not cooperating. Thank you to @winniethewife for mentioning mittens! And thank you to @lulu-baked-beans for the lovely idea of gifting Miguel a record player and some records to start his own collection! I already had Miguel set to gift reader some records from his universe, so this was such a perfect little coincidence!

I hope you guys enjoy this, and thank you for reading if you got this far! Happy Holidays! ❤️🎄

Also, here's a little BTS of me working on this with someone special who arrived Friday (just in time to help with the tamales and everything else 🤣). He said he'd go with café de olla, too!

229 notes · View notes

eksopolitiikka · 2 months ago

Text

MILAB-siepatun Maaritin toinen haastattelu: Archonit, avaruusolentoparasiitit

kirjoittanut Eve Lorgen

Maarit, skandinaavinen sotilassiepattu (MILAB), jota haastattelin huhtikuussa 2011, raportoi uudemmista avaruusolentojen sieppauksiin liittyvistä kokemuksista, jotka muistuttavat muinaisen Egyptin uskonnossa tunnettua Horus-Ra-hahmoa.

Hänen yhdistetyt kokemuksensa ovat sopusoinnussa MILABien ja Uuden maailmanjärjestyksen okkulttisten teemojen kanssa ja osoittavat mielestäni avaruusolentojen loismaista ja arkhonimaista käyttäytymistä. Arkhonimainen käyttäytyminen on ilmeistä myös ihmisyhteistyökumppaneissa, jotka palvelevat pahantahtoisia avaruusolentojohtajiaan salaa sotateollisessa kompleksissa. Avaruusolennot tunkeilevina loisina on teema, joka löytyy tohtori Corrado Malangan työstä ja omista havainnoistani, jotka koskevat avaruusolentojen sieppauksia ja sotilassieppauksia. Tämä avaruusolentojen häirinnän näkökohta menee fyysisiä abduktioita pidemmälle ja sisältää siepatuksi tulleen henkilön bioenergiajärjestelmän, hänen henkensä, mielensä ja sielunsa.

Muinaiset gnostilaiset näkemykset arkhoneista

Avaruusolennoista puhutaan loisina, jotka tunkeutuvat ihmisisännän mieleen, myös Nag Hammadin muinaisissa gnostilaisissa kirjoituksissa. (http://www.gnosis.org/naghamm/nhl.html) Tässä näkemyksessä muukalaisvoimia kutsutaan arkhoneiksi, epäorgaanisiksi olennoiksi, jotka toimivat Demiurgin vallassa, johon gnostilaisessa perimätiedossa joskus viitataan nimellä Ialdabaoth. Ialdabaothin tiedetään osanneen muuttaa muotoaan; yksi hänen kasvoistaan on leijona, jolla on käärmevartalo. Gnostilaisuuden tutkija tohtori John Lashin kirjoittaa artikkelissaan Alien Dreaming,

“…leijona-käärmeen kuva on yhä uudelleen hieroglyfisessä muodossa Edfun Horuksen temppelin seinillä Edfussa, neljäkymmentä kilometriä Nag Hammadista etelään. Siellä juhlistetussa Hathorin kultissa leijonakäärme edusti faaraoiden ”kuninkaallista siementä”.”

kuva 1. alempana oikealla John Lashin artikkelista Alien Dreaming (http://www.metahistory.org/gnostique/archonfiles/AlienDreaming.php)

Voisiko tämä faaraoiden ”kuninkaallinen siemen” olla avaruusolentojen ihmishybridejä tai yksilöitä, joita on geneettisesti muunneltu avaruusolentohybridien jalostusohjelmassa, joka on niin suosittu nykyajan UFO-sieppaustutkimuksessa? Jotkut uskovat, että kuninkaallinen siemen on niiden Annunakien jälkeläisiä, joista puhutaan yleisesti Zechariah Sitchinin kirjoituksissa. Jotkut väittävät, että muinaiset Annunakit eivät ole mitään muuta kuin lisko-olentoja, joista David Icken kaltaiset salaliittotutkijat niin usein puhuvat.

Maarit kertoi minulle edellisessä haastattelussaan — ja monissa yksityisissä keskusteluissa — että drakoniset olennot hallitsevat reptiliaaneja ja monia muita rotuja, jotka ovat mukana avaruusolentojen sieppausagendassa tällä planeetalla. Hän myöntää myös, että on monia avaruusolentojen rotuja, jotka ovat meidän kaltaisiamme etsiessään jumalallisia henkisiä totuuksia ja joita myös johdetaan harhaan monien turmeltuneiden uskonnollisten uskomusten kautta, jotka voidaan viime kädessä jäljittää samaan saatanallis-arkhoniseen-parasiittiseen pelisuunnitelmaan. Hän myöntää, että on olemassa joitakin avaruusolentoja, jotka ovat henkisesti virittyneempiä, aivan kuten on olemassa joitakin ihmisiä, jotka ovat keskimääräistä massatietoisuutta valistuneempia. Kuva ei ole mustavalkoinen, mutta on olemassa joitakin perustotuuksia, jotka pidetään salassa massoilta. Vartioidut salaisuudet avaruusolentojen, Uuden maailmanjärjestyksen agendan ja loismaisen arkhonisen pelisuunnitelman takana pyörivät saatanallisen psyykkisen vampirismin ja korkean teknologian yhdistelmän ympärillä. Tätä huipputeknologiaa on kutsuttu myös mustaksi metateknologiaksi, koska siinä yhdistyvät rituaalisen mustan magian, nanoteknologian, mielenhallinnan, geneettisen manipulaation ja muukalaisimplanttien teknologiset elementit. Todella sieluja ahdistava yhdistelmä ja mielestäni suuri uhka ihmiskunnalle. Ellemme tietysti herää ja ala ottaa vastuuta omasta vapaudestamme.

Optogenetiikka, geenimanipulointi ja mitokondriaalinen DNA

Maaritin aiemmassa haastattelussa hän kertoo, miten hän ymmärtää, mitä tarkoittaa, että avaruusolennot ovat manipuloineet hänen geenejään. DNA:n muuttaminen tehdään siten, että siepatun keskushermostoon vaikutetaan, jotta se sopeutuisi muukalaisten tietoisuuteen ja ”ilmaisisi” sitä tehokkaasti. Hän sanoo, että muukalaistietoisuus — joka toimii eri värähtelytaajuudella — toimii eräänlaisena epigeneettisenä yhteistekijänä, joka käynnistää hybridikehon genetiikan, joka on muokattu mukautumaan muukalaistietoisuuteen. Tässä yhteydessä kysymys geneettisestä muutoksesta voi olla energeettisen värähtelytaajuuden moduloinnin funktio. Energeettis-epigeneettinen tekijä, jos niin halutaan.

Tohtori Corrado Malangan kirja ”Alieni o Demoni. La battaglia per la vita eterna” 2. painos, (Terresommerse, 2010), ja nykyiset tutkimukset vahvistavat abduktioiden ja mitokondriaalisen DNA:n välisen yhteyden sekä sen, että abduktioilmiöt siirtyvät äidiltä lapsille. Tämä tarkoittaa, että siepatun isä ei voi siirtää sitä pojilleen, ellei myös äiti ole kaapattu. Tohtori Malanga päätyi satojen kokijoiden/siepattujen kanssa työskentelystä saamiensa tutkimustietojen perusteella siihen johtopäätökseen, että avaruusolennot ovat kiinnostuneita vain ihmisistä, joilla on se, mitä tavanomaisesti kutsuisimme ”sielutietoisuudeksi” tai ”tiedostamattomaksi mieleksi”. Malanga korostaa seuraavaa:

1) Joku (avaruusolennot ja avaruusolentojen luojat) on mottonaan ”Divide et impera” jakanut Tietoisuuden kolmeen osaan:

– Mieli (muistuttaa enemmän päivätietoisuutta)

– Henki (muistuttaa enemmän alitajuntaa)

– Sielu (muistuttaa enemmän alitajuntaa)

2) Siepattujen tapauksessa nämä kolme tietoisuutta eivät tunne toisiaan, eivät puhu toisilleen eivätkä usein edes tiedä, keitä he ovat ja miksi he ovat täällä.

Pohjimmiltaan niillä siepatuilla on ”irtikytkös sielusta”, joita ei ole löydetty (EL: Tämä voidaan ymmärtää eräänlaisena dissosiaatioina itsensä irrallisista aspekteista). Tätä irrallisuutta helpottavat erilaiset avaruusolentojen teknologiat, kuten implantit, avaruusolentojen parasiitit, mielenhallintaohjelmointi ja traumat. Tämä irrottautuminen helpottaa avaruusolentojen sieluenergian käyttöä samaan tapaan kuin vesijohtoverkkoa on väärinkäytetty kiinnittämällä siihen erilaisia letkuja ja putkia, jotta virtausta voidaan ohjata pois vesijohtoverkosta.

3) Siepattujen kohdalla sielutietoisuus uskoo useimmiten olevansa muukalaisten orja, pitää heitä jumalina ja pelkää heitä.

Tohtori Malangan mukaan sieppausilmiöiden parannuskeino on saada sielu muistamaan, kuka se on — suvereeni entiteetti, johon muukalaisilla ei ole oikeutta. Keho on puhdistettava loisista ja implanteista. Sielun, mielen ja hengen on tunnettava toisensa, ja niiden on yhdistyttävä yhdeksi ainoaksi ja suvereeniksi tietoisuudeksi. Tämän prosessin havaittiin tuovan odottamatonta koherenssia persoonan psyykeen.

Tohtori Malanga suunnitteli puolihypnoottisen neurolingvistisen visualisoinnin nimeltä Flash Mental Simulation (FMS) auttaakseen abduktoituja yhdistymään uudelleen sielun, hengen ja mielen tietoisuuksiinsa siten, että he voivat käyttää tätä voimaa ja tietoisuutta avaruusolentojen implanttien poistamiseen tai neutralisoimiseen niin, että he ovat ”uudelleen yhteydessä sisäiseen sieluvoimaansa”. (Katso FMS-proseduuri: http://flashmentalsimulation.wordpress.com/flash-mental-simulation/)

Kun siepatut olivat hypnoosissa, tohtori Malanga pystyi hakemaan tietoa, jonka oli saanut kaapattujen sieluosa, joka on se osa ihmisen olemusta, jolla on kaikki tietoisuus, muisti ja voima ja joka voi elää yhdessä ikuisessa ajattomassa paikassa, mitä avaruusolennot eivät voi. Juuri tätä sieluenergiaa avaruusolennot haluavat hyödyntää energian ja kuolemattoman elämän lähteenä, jota heillä ei ilmeisesti ole.

Mielenkiintoinen sivuhuomautus on se, että tohtori Malanga havaitsi lukuisissa hypnoottisissa regressioissa, että syy siihen, miksi avaruusolennot valitsevat yhden ihmisen toisen sijaan, riippuu DNA:sta. Sielu liittyy suoraan ihmisen DNA:han. Tämä tieto saatiin kommunikoimalla siepattujen sielunosien kanssa (hypnoosin aikana) ja joiltakin avaruusolioiden loisentiteeteiltä, jotka puhuivat siepattujen kautta hypnoosissa. Jotkut ihmiset ovat sopivia ja jotkut eivät (avaruusolentosieppausten käyttöön), koska heidän DNA:nsa värähtelee taajuuksilla, jotka eivät ole yhteensopivia sielun taajuuden kanssa. Ilmeisesti on siis olemassa geneettinen yhteensopimattomuus suuren osan ihmisrodusta kanssa. Monilta siepatuilta, joita kuulusteltiin samalla tavalla hypnoosin avulla, kysyttiin silloin myös, kuinka monella ihmisellä Maapallolla todella on sielu sellaisena kuin me sen ymmärrämme? Vastaukset vaihtelivat hyvin harvoista alle 50 prosenttiin, joilla on sielu. Siepatut henkilöt ovat vain 5-10 prosenttia sielullisista ihmisistä. Tämä käsitys siitä, että kaikilla ihmisillä ei sinänsä ole sieluja, on vähintäänkin hyvin kiistanalainen.

Erilaisille sävyille, taajuuksille ja väreille altistumisesta kerrotaan usein avaruusolentojen sieppauksissa ja MILAB-kokemuksissa. Optogenetiikan kehittyvä ala voi selittää arvoa ja mahdollisia sovelluksia, ja siitä on tulossa lääketieteellisen tutkimuksen uusi eturintama. ”Optogenetiikka” voidaan määritellä optiikan ja genetiikan yhdistämisenä, jonka avulla voidaan ohjata tarkoin määriteltyjä tapahtumia (kuten toimintapotentiaaleja) tietyissä soluissa (kuten kohdennetussa projektioneuronien luokassa) elävissä kudoksissa (kuten vapaasti käyttäytyvien nisäkkäiden aivoissa).” (Katso alla oleva linkki, josta löytyy koko artikkeli mikrobiologisista opsiineista: A family of Single Component Tools for Optic control of Neural Activity.

http://cshprotocols.cshlp.org/content/2011/3/top102.full

http://www.technologyreview.com/biomedicine/24870/?mod=related,

http://www.technologyreview.com/biomedicine/27123/?mod=related

Kun tähän lisätään vielä monta vuotta edistystä, meillä on jo salaista teknologiaa, jota käytetään ja kokeillaan ihmisillä avaruusolentojen ja MILAB-sieppausten kautta.

Yksi Maaritin kanssa käymieni monien keskustelujen kiehtovimmista näkökohdista liittyi keskusteluun kaapattujen henkilöiden mtDNA:n geeenimanipuloinnista. Mitokondriaali-DNA on mitokondrioiden sisällä olevaa DNA:ta, joka on energiaa tuottava soluelin jokaisessa solussa. Mitokondrioiden ymmärretään olevan tärkeä osa kaikkien ihmisten energiantuotantoa, ja ne osallistuvat hapettuvaan fosforylaatioon ja elektroninsiirtoketjuun.(http://en.wikipedia.org/wiki/Mitochondrion)

Maarit ja minä arvelimme, että dracoilla on omat kiinnostuksena mitokondrioihin ja niiden DNA:han ja että he ovat ehkä jopa auttaneet tämän elimen suunnittelussa ihmisen elimistöön, jotta se ottaisi vastuun energiantuotantojärjestelmästämme. Kehomme voi tuottaa hienovaraisia energioita näille loismaisille avaruusolennoille, jotka asettavat meihin erilaisia implantteja, joiden avulla ne voivat ehkä kuljettaa tai muuntaa näitä hienovaraisia energioita omaan käyttöönsä.

Nigel Kerner, joka on kirjoittanut kirjan Grey Aliens and the Harvesting of Souls (Bear & Company, 2010), uskoo, että muukalaisten geneettinen manipulointi on helpompaa valkoihoisilla ihmisillä, koska heidän ydin-DNA:nsa on vähemmän melaniinirakeiden peitossa, jotka normaalisti peittävät suuren osan värillisten alkuperäiskansojen kromosomaalisesta DNA:sta. Mustien ihmisten ihossa melaniinirakeet ryhmittyvät solun ytimien ympärille. Tämä melanosomien sijoittuminen suojaa soluja UV-valon aiheuttamilta vaurioilta ja siten UV-säteilyn aiheuttamilta tarpeettomilta geneettisiltä mutaatioilta. Tämä on yksi syy siihen, että hän uskoo avaruusolentojen sieppaavan mieluummin enemmän valkoihoisia ihmisiä, koska heidän DNA:nsa on helpommin saatavilla kuin tummaihoisilla ihmisillä. Koska melaniini absorboi valoa, on ymmärrettävää, että valkoihoiset ovat alttiimpia valon manipuloinnille myös kehittyneen optogenetiikan avulla. Vaaleaihoiset ihmiset ovat valoherkempiä ja alttiimpia ihosyövälle.

Mitokondriot ovat energiaa tuottavia soluelimiä jokaisessa solussamme, ja ne sisältävät omaa rengasmaista DNA:ta, kuten bakteerit tai plasmidit, ja niiden uskotaan olevan endosymbioottista alkuperää jossakin evoluutiohistoriamme varrella. (http://www.ruf.rice.edu/~bioslabs/studies/mitochondria/mitorigin.html) MtDNA:n rengasmainen rakenne voi mahdollistaa sen oman helpon monistumisen solun sisällä. Kernerin teorian mukaan tämä pyöreä rakenne on se, mikä mahdollisti sen, että avaruusolennot pystyivät lisäämään omia valikoituja geenejään Mt-DNA-genomiimme, joka sisältää kolmekymmentäseitsemän geeniä. (s. 191)

On myös mielenkiintoista huomata, että ihmisen mitokondrionaalinen DNA voidaan jäljittää äidillisesti yhteen mitokondrionaaliseen Eevaan, afrikkalaiseen naiseen, joka oli olemassa noin 500 000 vuotta sitten.

Toinen mielenkiintoinen piirre mitokondrion DNA:n osalta on sen kyky ”tiedon tallentamiseen” hongkongilaisen geenitutkijaryhmän mukaan. (http://www.nigelkerner.com/Confirmations/Bacterial_Hard_in_our_Cells.html)

Perimänä mtDNA olisi helpommin saatavilla ja sitä olisi helpompi käsitellä, koska se on rengasmainen plasmidi, joka muistuttaa bakteerien DNA:ta, eikä se ole melaniinirakeiden peitossa kuten ydin-DNA. Edellä mainitussa artikkelissa bakteereja — eli mitokondrioita — voidaan käyttää biokryptografiassa. Se on eläviin organismeihin tiedon tallentamisen ja salaamisen taito. Biokryptografia ja koodausmekanismi sisältävät sisäänrakennettuja tarkistuksia, joilla varmistetaan, että joidenkin bakteerisolujen (tai esimerkiksi mitokondrioiden) DNA-mutaatiot eivät turmele koko tietoa. Näin mitokondrioiden DNA:n varassa voi olla suuria määriä tietoa. Ne voivat myös merkitä manipuloitujen geenien lisätiedot geneettisiä muutoksia koskevien tietojen tallentamista varten, viivakoodien tapaan.

Huhtikuussa 2011 Maaritin haastattelussa hän uskoo, että monet hänelle tehdyt geneettiset muutokset liittyvät keskushermostoon ja immuunijärjestelmän toimintaan. Erityisesti monet naispuoliset siepatut kärsivät autoimmuunisairauksista, kuten lupuksesta, multippeliskleroosista, ekseemasta, fibromyalgiasta ja kroonisesta väsymysoireyhtymästä. Voisivatko nämä terveysongelmat olla seurausta avaruusolentojen suorittamasta geneettisestä muokkauksesta tai avaruusolentojen itsensä harjoittamasta liiallisesta energiavampirismista?

Kloonit ja sielujenkierrätysteknologia

Eräässä Maaritin ja hänen 5-vuotiaan poikansa kokemuksessa he molemmat muistavat, että heidät asetettiin suljettuun koneeseen, jossa oli syvänpunaiset valot ja sykkivä ääni. Poika muisti, että häneen työnnettiin pitkiä neuloja. Maarit uskoo, että tämä sykkivä ääni- ja valolaite liittyi jollain tavalla kloonaukseen, ja hän tunnisti hänen ja poikansa kokemuksissa samankaltaisuuksia kuin niissä tapahtumissa, jotka on kuvattu Ted Ricen sieppaustodistuksessa, joka löytyy edesmenneen tohtori Karla Turnerin kirjasta Masquerade of Angels (Keltworks, 1995) Eräässä Tedin sieppausmuistossa oli mukana pieni musta laatikko, jota käytettiin hänen astraalisen kehotietoisuutensa siirtämiseen alkuperäisestä kehostaan kloonattuun versioon hänestä itsestään. Maarit kertoi minulle, että yksi syy siihen, miksi he käyttävät mustaa laatikkoa, on se, että ihmisen henkitietoisuus ei hajaannu ja mene muualle, vaan jää sen sijaan loukkuun ja ohjataan kloonattuihin kehoihin tai varastoidaan, kunnes se siirretään sinne, minne avaruusolennot haluavat astraalisen kehotietoisuuden sijoittaa. Maarit uskoo, että tämä mustan laatikon teknologia on myös avain muukalaisten ”sielujenkierrätysteknologiaan”, joka vangitsee ihmissieluja syntymään kyseiselle henkilölle valittuihin kehoihin. Jotkut siepatut ovat kertoneet minulle yksityisesti, että avaruusolennot ovat sekaantuneet heidän elämäänsä muissa elämissä, ja heille on kerrottu tai heidän on muistettu tehneen sopimuksia ”reptiliaanien” kanssa aiemmissa elämissä. Tämä on syy siihen, että he ovat nyt esimerkiksi MILAB-supersotilasohjelmissa.

Kloonattujen ihmisruumiiden tarkkailu on toistuva teema, josta kerrotaan monissa avaruusolentojen sieppaustodistuksissa sekä MILAB-tapauksissa. Tohtori Corrado Malangan tutkimuksessa, joka koski haastattelujen ja hypnoottisten regressioiden avulla kerättyjä todistuksia, siepatut kertoivat eläviä muistoja muiden siepattujen kloonatuista ihmisruumiista, joita avaruusolennot ja ihmisten sotilasyhteistyökumppanit olivat varastoineet eri paikkoihin.(http://flashmentalsimulation.wordpress.com/flash-mental-simulation/clones-removal/)

Nämä tiedot kerättiin lukuisten siepattujen henkilöiden todistusten ja hypnoottisten regressioiden avulla. Omassa työssäni näen tämän enemmän MILAB-siepattujen todistuksissa. Itse asiassa MILAB-raporttien määrä ja siepattujen henkilöiden käyttäminen avaruusolentojen tai armeijan ”operatiiveina” johti hypoteesiin, että siepattujen kloonatut ruumiit ovat joskus fyysisiä ruumiita, joita käytetään erilaisten mielenhallintaoperaatioiden suorittamiseen eri agendojen, avaruusolentojen ja ihmisten, hyväksi. Tämä on yksi syy siihen, miksi jotkut haastattelemani MILABit ja supersotilaat sanovat, että näissä mielenhallintaoperaatioissa he tuntevat, että heidän ruumiinsa ovat ikuisesti nuorempia tai korkeintaan 35-vuotiaita. Monet siepatut ovat keskustelleet kanssani yhteisesti jaetuista ”unikokemuksista” muiden kaapattujen kanssa. Muistot, joihin liittyy sotilasoperaatioiden teemoja, ovat yleisiä, ikään kuin heitä joko testattaisiin ja koulutettaisiin tiettyjä sotilasoperaatioita varten tai heitä käytettäisiin kirjaimellisesti muuttuneen persoonallisuuden tilassa tai mahdollisesti kloonatuissa kehoissa.

MILAB-kokemusten rituaalielementit

Maarit muistaa, että häntä käytettiin rituaaleissa joissakin MILAB-sieppauksissa. Vaikka hänen muistikuvansa eivät olekaan täysin selvät, niistä voi päätellä, että tietyt avaruusolennot — ja niiden alaisuudessa työskentelevät ihmiset — ovat vahvasti perehtyneet rituaalikäyttäytymiseen. Yksi tällainen rituaalikokemus tapahtui vasta sen jälkeen, kun hän oli kohdannut matelijat kasvokkain virtuaalitodellisuuskokemuksessa. Niille, jotka eivät tunne termiä virtuaalitodellisuuskokemus tai VRE, virtuaalitodellisuus toteutetaan siten, että abduktoidun mieleen tunkeutuu rajapintateknologiaa, joka voi muuttaa aivoaaltotiloja. Tätä teknologiaa uskotaan käytettävän siepatun testaamiseen ja kouluttamiseen, tai sitä käytetään mielen ohjelmointiin, kidutukseen ja myös ”unien hakkerointiin”. Unihakkerointikokemuksissa abduktoidun mielen tai unen tila keskeytyy yhtäkkiä avaruusolentojen, naamioituneiden entiteettien tai ihmisten toimesta, joiden tarkoituksena on testata kaapatun psykologista tilaa tai vaikuttaa siihen. Eräässä tällaisessa unihakkeroinnissa, jossa Maarit ja hänen poikansa olivat samassa unessa, jonka he vahvistivat myöhemmin, Maarit muisteli kuulleensa talon yllä lentävän helikopterin äänen yllä sängyssä ollessaan. ”Usein”, hän sanoo, ”tämä helikopterin ääni kuuluu, kun minulla on voimakkaita VRE-kokemuksia.”

Joskus näitä unihakkerointeja tehdään henkilön pitämiseksi alemmassa emotionaalisessa värähtelytilassa, jolloin lavastetaan unia, joihin liittyy kuulusteluja tai itsetuntoon kohdistuvia hyökkäyksiä, jotta siepattu pysyisi pelon, opitun avuttomuuden ja alhaisen itsetunnon tilassa. Tämä on ensisijainen voimattomuuden väline, jolla ylläpidetään uhrimentaliteettia. Niin kauan kuin siepattu uskoo tähän alitajuisella, ei-selkeällä tasolla, nämä unihakkeroinnit voivat muuttaa hänen käyttäytymistään, uskomuksiaan ja elämänvalintojaan sieppaajiaan hyödyttävällä tavalla. Tämä auttaa pitämään heidät sieppaajien ja ohjelmoijien hallinnassa. Monet MILABit ovat raportoineet tästä. Tarvitaan tietoinen yksilö, jolla on kyky säännölliseen unien muisteluun ja satunnaiseen selkouneen, jotta hän pystyy havaitsemaan tämäntyyppisen manipuloinnin. Useimmilla ihmisillä unet eivät tule selkeästi mieleen, jos ollenkaan — puhumattakaan lucid dreaming -kyvystä. Vaatii kohonnutta tietoisuutta tulla tietoiseksi tietoisuuden manipuloinnin tasosta, jota tehdään kehittyneiden teknologioiden avulla. Sitä vastoin abduktoitujen ja heidän terapeuttiensa olisi syytä kumota tällainen ohjelmointi ja asentaa hyödylliset uskomukset uudelleen hypnoottisten tekniikoiden tai neurolingvististen menetelmien avulla.

Maaritin kokemus Horus-Ra:sta

Maaritin vuorovaikutus Horus-Ra -tietoisuuden kanssa tapahtui vasta sen jälkeen, kun hän oli kohdannut reptiliaaneja ja dracoja. Maarit selittää,

“Horus-Ra astui esiin tehdäkseen läsnäolonsa tunnetuksi. Näin tämän tietoisuuden selvästi, kun silmäni olivat kiinni, hologrammina vanhasta harmaasta käärmeestä, jolla oli kasvot. Viesti oli selvä: minun oli kohdattava hänet.”

Maarit sanoi, että Horus-Ra kohdataan harvoin suoraan, ellei pelkotekijä reptiliaanien ja heidän työtovereidensa kanssa ole selvitetty. Toisin sanoen, ihmisen on oltava puhdas pelosta niin, että tietoisuus ja mielen selkeys voivat havaita Ra:n vaikutuksen. Hän sanoo, että yksilön tunnekuohu estää yleensä tämän Ra:n ”pimeän immanenssin” suoranaisen havainnoinnin. Hän sanoo, että yksi ero Horus-Ran ja muiden olentojen, kuten reptiliaanien, dracojen tai jopa joidenkin harmaiden välillä on se, että yleensä näiden saalistavien muukalaisolentojen läheisyydessä on vaistomainen vastenmielisyys. Mutta Horus-Ra -energian vaikutus ja mentaalinen panos on varsin houkutteleva. ”Ja”, hän lisää, ”teidän on vastustettava sitä henkisesti säilyttääksenne itsenne vapauden — olemuksenne kokonaisuuden. Ra estää vapaan mielentilan.” Hän sanoi myös, että useimmiten Ra on jo ihmisissä, mutta he eivät vain tunnista sitä. Tämä muistuttaa sitä, mitä gnostikot sanoivat ihmismielessä olemassa olevista arkhonisista tunkeutumisista. Se on aina olemassa, mutta sitä voidaan minimoida harjoittelemalla tietoisuutta, käyttämällä Valon suojaa ja välttämällä kateuden ja mustasukkaisuuden tunteiden vangiksi joutumista. (John Lashin Alien Dreaming -artikkeli, sitaatti lähteestä ”Dialogi Vapahtajan kanssa, NHC III, 5 (85)))

Ra-kohtaamisessa Maarit sanoi: ”Yöllä heräsin kammion kaltaisessa paikassa. Se ei ollut suuri huone. Seinillä oli erilaisia kuvia ja egyptiläisiä hieroglyfejä ja piktogrammeja. He antoivat minun valita yhden. Minä valitsin. Sitten menetin tajuntani ja heräsin uudelleen. Tällä kertaa löysin itseni harmaasta kivestä tehdystä haudasta. Katselin Horus-Ra:n tietoisuutta. Hän laittoi minut arkkuun, jossa oli raskas kansi, ja jätti minut sinne tukehtumaan. Seuraavana aamuna heräsin ja ranteessani oli hassuja painejälkiä. Tähän samaan kokemukseen liittyi jälkikäteen reptiliaaneja ja armeija, ja löysin kädestäni implantin ja viiltojäljen.” ( Kuva 2 alla)

Eräänä toisena yönä Maarit kertoi minulle: ”Huomasin olevani kammiollisessa tunnelissa, jonka päässä oli valtava sfinksihahmo. Ra asui paikassa, joka oli tehty valkoisesta marmorin kaltaisesta aineesta — se näytettiin minulle näin. Ja hän oli surullinen, että valitsin Jumalan ’hänen’ sijasta. Näin hänet nyt valtavana valkoisena käärmeenä ja jotenkin hän ei voi tavoittaa minua. Tämä taistelu on ihmisen psyyken ja hengen sisällä eikä sitä voida voittaa ennen kuin ihmiset saavuttavat tietoisen kosketuksen Äärimmäiseen rakkauteen henkisten harjoitusten ja hyveiden kautta tämän elämän aikana — juuri niin kuin gnostikot sanoivat.” Tämä taistelu on ihmisen psyyken ja hengen sisällä. Hän jakoi tämän linkin, jossa on kuva Ra:n haudasta, koska se on samankaltainen kuin hänen muistikuvansa tästä kokemuksesta.

http://www.flickr.com/photos/52848718@N08/5226636111/

Maarit jatkoi kertomalla miltä Ra-energia tuntui tämän kokemuksen jälkeen ja miten se viipyi hänen mielessään:

“Tämän hautakokemuksen jälkeen olin yhteydessä tähän Ra-juttuun. Tätä energiamuotoa käyttävä ovi jätettiin auki. Ja minun on oltava hyvin keskittynyt ja kontrolloitu, jotta en ryhtyisi tuohon toimintaan. (EL: mikä antaa sen ottaa vallan hänen tietoisuudestaan ja luonnollisesta tahdostaan.) Voin tuntea sen läsnäolon tekevän eräänlaista psykologista skannausta tuottaakseen lisää tunteita sisälläni. Tämä Ra- uppoutuminen palvelee myös NWO:ta, koska tällainen yhteys lisää voimakkaasti psyykkisiä kykyjä. Tarvitaan siis itsenäistä ajattelua ja itsehillintää, jotta ei tule täysin vallatuksi. Nämä kokemukset sopivat yhteen reptiliaanien rituaalisten menettelyjen kanssa. Kuten ennen varsinaista rituaalia, johon liittyy reptiliaaneja jne., he manipuloivat ja loivat tarkoituksellisesti liiallisen pelon ja huolen ympäristöä jokapäiväiseen elämääni, mikä loi tämäntyyppisen tunnereaktion. Rituaalien aikana ja niiden jälkeen tunsin todella, kuinka energia kerääntyi ylävartalooni. Seuraavaksi muistan olevani maanalaisessa tukikohdassa näiden reptiliaanien ympäröimänä. Minulla oli kasvot lattiaan päin, makasin makuulla. Yhtäkkiä koko kehoni alkoi tehdä spontaanisti näitä liikkeitä. Kehoni teki tahattomasti valtavan jooga-asanan liikkeen, joka muistutti kobra-asanaa. Sitten pystyin levitoimaan. Menetin tajuntani ollessani ilmassa, ja heräsin tultuani alas maahan. He eivät kertoneet minulle, mitä tapahtui, kun menetin tajuntani. Kun kehoni alkoi tehdä tahattomia asanaliikkeitä, he lähettivät kuvan kolmanteen silmääni ja se oli paikka ristiluun yläpuolella.” (Katso kuvapiirros, kuva x)

Kun katsoin Maaritin piirtämää kuvaa, yllätyin nähdessäni sen muistuttavan ranskalaisen muotoilun ikivanhaa liljan kuvaa, joka on niin usein nähty kuninkaallisten tunnuksissa. (Seuraavana päivänä tämän MILAB-rituaalikokemuksen jälkeen Maarit kertoi, että hänen poikansa kertoi hänelle pystyneensä näkemään ”mustaa valoa” hänen ympärillään. ”Ja”, hän lisää, ”tunsin olevani yhteydessä erilaiseen energiaan — tähän Ra-energiaan. Ja minun on sanottava tämä ollakseni rehellinen. Viime kädessä taistelen säilyttääkseni sisäisen yhtenäisyyteni, jotta Ra ei imeytyisi minuun kuoleman jälkeen tai edes tämän elämän aikana. Syntyperäni vuoksi (geneettinen muokkaus ja ennen syntymää tunnistettu draco-avaruusolentotietoisuus) pystyn olemaan tietoisempi näistä asioista niin hienovaraisilla tasoilla.”

Hänellä ja hänen pojallaan on molemmilla kokemuksia Horus-Ra:n lintumiehen muodosta ja suuresta käärmeen muodosta. Maarit näki Horus-Ra -energian käärmeen kaltaisena. Hän toisti, että Horus-Ra voi ottaa muitakin muotoja ja että käsityksemme liittyy omaan selvänäköisyyteemme ja henkilökohtaiseen symboliikkaamme. Olemme todellakin tietoisuuden ja havaitsemisen rajamailla, kun olemme tekemisissä tämän todellisuuden tason ja muodon kanssa.

Minusta tämä oli hyvin kiinnostavaa, kun otetaan huomioon, että tohtori Corrado Malangan tutkimusten mukaan Horus-Ra on yksi tärkeimmistä ulottuvuuksien rajat ylittävien muukalaisloisten suurista tekijöistä. ( Kuva 3 alla) (http://flashmentalsimulation.wordpress.com/the-physics-ofabductions)

Nämä valosta tehdyt ruumiittomat avaruusolennot, joika Malanga kutsuu ”Kuusisormiseksi tai Grinchiksi, LUX-olennoksi ja Horus-Ra:ksi”, hallitsevat kaikkia muita loismaisia muukalaisolentoja. Hän mainitsee myös, että nämä transulotteiset loiset voivat käyttää erilaisia kuvia, mutta niiden todellinen energia, niiden todellinen identiteetti ei ole muuta kuin musta piste tai varjo.

Olin kirjeenvaihdossa tohtori Corrado Malangan kollegan Dorica Manun kanssa Horus-Ra -kokonaisuudesta. Hän sanoi: ”Italiassa käytimme tätä merkintää, koska Ra-olento toimii transulotteisessa ruumiissa, joka näyttää hyvin korkealta linnunmuotoiselta ruumiilta, joka muistuttaa egyptiläistä Horus-jumalaa. Tämä linnun kaltainen ruumis ei ole kyborgi, vaan se näyttää olevan Orionilta peräisin olevan rappeutuneen humanoidiryhmän ruumis. Transdimensionaalinen muoto on siis Horus, pimeä entiteetti sen sisällä on Ra. Se ei todellisuudessa ole muuta kuin musta varjo tai piste.” Tohtori Malangan mukaan Ra on pimeä entiteetti, joka tulee toisesta universumista. Universumista, joka sijaitsee arkkityyppisesti meidän universumimme takana. Siellä on pimeyttä, ei fyysisiä ruumiita, ei valoa, ei rakkautta, ei sieluja. Tämä Ra-olento asettaa implantit häntäluuhun, ristiluun alapuolelle, josta se roikkuu kiinni kaapatun kehossa, loisimalla persoonassa ja suorittamalla perverssiä mielenhallintaa. Ra voi tulla ja mennä mielensä mukaan.

Kuva 4. Alla oikealla. Tohtori Corrado Malangan ja kumppaneiden lahjoittama Horus-Ra-kuva.

Voisiko tämä pimeä maailmankaikkeus, joka on arkkityyppisesti meidän universumimme takana, olla sitä, mitä muinaiset gnostikot kuvasivat ”Ulkopimeydeksi”?

Maininta eri muotojen alla olevista ”varjo-olennoista” toi mieleeni erään entisen naispuolisen haastateltavani nimeltä Lilu antaman lausunnon. (https://evelorgen.com/wp/articles/military-abduction-milabs-and-reptilians/milabs-a-pandoras-box/)

Hän totesi, että Varjot ovat ne, jotka ovat reptiliaanien ja muiden salaliittolais-parasiitti-avaruusolentojen takana, ja että meidän on oltava huolissamme juuri näistä olennoista. Maarit kertoi minulle, että tämä mustapisteinen varjo on erilaista energiaa energiakehossa. Läsnäolo. Hän sanoi myös, että useimmat reptiliaanit ja dracot ovat linjassa ja yhdistyneet tuohon ”varjoenergiaan”.

Maarit selittää,

“Pystyn tunnistamaan Ra-energian kaikkialla ja säilyttämään sisäisen johdonmukaisuuteni. Mielestäni universaalin olemassaolon Ra-taso on siis niin sanottujen arkhonien taso, ei vähäpätöisten reptiliaanien, harmaiden tai dracojen. Ra on taso, joka syö tietoista tietoisuutta, ja meidän on ohitettava se sulautuaksemme korkeampiin olemassaolon maailmoihin. Tärkeämpää ei ole keskittyä Ra:n alkuperään eri muodoissaan, vaan nähdä ne käyttäytymismallit, joita tällä Ra:lla on. Se todella orjuuttaa. Kuten nähdään kulttien toiminnassa. Ra nauttii egoistisen kohotuksen olemuksesta.”

Maarit totesi painokkaasti,

”Horus-Ra-energian tarkoitus ei ole ainoastaan kuluttaa ihmisiä ja myös muita lajeja — niiden sisäistä ydintä — vaan myös tuhota sen puhtaus. Se haluaa, että ihmiset unohtavat perimmäisen todellisuuden ja yhteyden Jumalaan. Tämä on kaikin tavoin totta. Ja se pätee myös muihin rotuihin. Useimmat niistä ovat yhtä eksyksissä kuin ihmiset. Jotkut ovat heränneet, kuten jotkut ihmisetkin. Siksi nämä New Age -liikkeet ovat niin vaarallisia — ne ovat suora portaali näiden pimeämpien voimien ilmentymiselle. Ne saavat ihmiset kilpailemaan siitä, kuka on henkisesti lahjakkain, tietävin, kenellä on enemmän parantavia/psyykkisiä voimia jne., ja saavat koko huijauksen pyörimään ihmisen egon ympärillä, josta tulee itse pahan egon lähde. Ei siis ole sattumaa, että Jeesus sanoi: älkää palvoko jumalan kuvia ja ihmisen on jätettävä aineellinen taakseen, jotta hän voi seurata tiet�� Jumalan luo. Jumala on sisällä. Siksi siis NWO-verkostossa on niin paljon rituaaliesityksiä. Salaperäinen ’okkulttinen’ energia tekee pahuudesta vahvempaa, antaa näille ihmisille erikoisuuden ja vallan tunteen. Se turmelee puhtauden.”

Minusta meillä on taipumus harhautua ufologian viihdeaspektiin sen sijaan, että ottaisimme huomioon henkiset evoluutiovaikutukset siitä, mitä meille tapahtuu tämän muukalaisinterferenssin myötä. Rakastamme pyöriä häiriötekijöissä, mutta tämä harhauttaa omaa tietoisuuttamme synnynnäisen jumaluutemme voimasta. Uskon, että muinaiset gnostikot olivat hyvin tietoisia tästä ihmiskuntaan kohdistuvasta ”arkhonisesta hallinnasta” (eli ”The Hypostasis of the Archons or Reality of the Rulers”, (II,4) traktaatti Nag Hammadin kirjastossa). Gnostilaiset kertovat viisaudessaan, mikä on arkhonien tunnusmerkki: kateus. Tämä oli keskeinen inhimillinen vika, joka tekee meistä alttiimpia niiden tunkeutumiselle. Mutta he eivät jättäneet meitä ilman toivoa ratkaisusta. Jos otamme vastaan Valon suojeluksen ja pääsemme eroon kateudesta, astumme morsiuskammioon. (Lash’s Alien Dreaming -artikkeli, sitaatti lähteestä ”Dialogi Vapahtajan kanssa, NHC III, 5 (85)).

Voisivatko saatanalliseen uuteen maailmanjärjestykseen osallistuvat ihmiset olla tämän saman mustan varjon Horus-Ra-energian isäntinä? Onko tämä se, mitä arkhoninen vaikutus todella on — ja mistä muinaiset gnostikot varoittivat meitä?

Parasiittien arkkityyppi muistuttaa minua tietyistä teemoista suositussa scifi-televisiosarjassa, joka tunnetaan nimellä Stargate SG-1. Gouldit ovat pahansuopa olentojen rotu, jota edustavat muinaiset egyptiläiset haukka- ja sakaalipäiset jumalat. Kun joku joutuu Gouldin valtaan, hän saa selkärankaansa istutetun käärmeen kaltaisen symbiootin, ja siitä lähtien hän on Gouldin pimeiden jumalien ”isäntä”. Tiesivätkö tällaisten scifi-tv-sarjojen kirjoittajat jotain siitä, mitä Illuminatin, NWO:n ja heidän muinaisten egyptiläisten muukalaisjumaliensa syvien pimeiden elementtien sisällä todella tapahtuu? Se sai minut miettimään. Siepatut ja MILABit eivät keksineet tätä!

Horus–Ra käärmeenä ja lintuna

Maaritin 5-vuotias poika on muistellut avaruusolentojen abduktioita ja eläviä unia, jotka liittyvät samoihin teemoihin Horus-Ran kanssa. Sekä äiti että poika ovat nähneet unia samoina öinä, mikä vahvistaa sen, että kyse on muustakin kuin pelkästä unesta, kun he voivat vahvistaa toistensa muistot, varsinkin jos poika ei voi edes kuulla asiasta.

Maarit selitti,

”Poikani sanoi, että iso käärme tuli syömään häntä. Käärmeellä oli valtava vatsa. Käärmeen sisällä oli pienempiä käärmeitä, jotka nuolivat hänen kehoaan, kun hän oli tämän Horus-Ra-käärmemuodon vatsassa. Hän näytti minulle pienten käärmeiden liikkeitä kielellään ja yritti nuolla kättäni. Sanoin hänelle, että sen on täytynyt olla hänelle pelottava kokemus. Halasimme ja suutelimme, ja nyt hän ei ole enää maininnut tuota kokemusta. Tuon episodin aikana hän sanoi myös, että hän näkee unissaan mieshaukan tai lintumiehen. Lintumies istuu puussa, katsoo häntä ja päättää syödä hänet. Sitten se leikkaa poikani pieniksi paloiksi ja syö hänet. Hän on maininnut lintumiehen useita kertoja. Joskus hän sanoo, että lintumies itkee, koska se ei halua syödä häntä. En ole varma, mitä tämä tarkoittaa, mutta ehkä se on psykologisen siteen muodostamista tai myötätuntoa lintumiestä kohtaan. Tämän jälkeen en ole kuitenkaan nähnyt mitään merkkejä hänen kehossaan.”

Maarit kertoi minulle myöhemmin, että hän oli nähnyt Haukanpäisen Ra:n myös toisessa kokemuksessa, jossa hän itki, kyyneleet silmissään, ennen kirurgista toimenpidettä sieppauksen yhteydessä. Hän arveli, että Ra:n kyyneleet ovat tämän jumaluuden yleinen representaatio, sillä ne ovat Ra:n luovan työn ja voimien symboli. Muinaisessa egyptiläisessä uskomuksessa sanotaan, että ihmiset on tehty Ra:n kyynelistä ja hiestä. (http://en.wikipedia.org/wiki/Ra)

Vielä huolestuttavampaa on, että Maaritin poika kuvailee Maaritin kokemia sieppauksia, joista hän ei ole edes kertonut Maaritille. Hän sanoi: ”Hän kertoo minulle, kuinka jotkut näistä olennoista sahasivat päämme irti ja pistivät neuloja hänen kehoonsa.”

Nämä teemat muistuttavat eräitä shamaanien vihkimysrituaaleja, joissa petoeläin repii ruumiin kappaleiksi, mutta myöhemmin se muodostuu uudeksi olennoksi. Tähän viitataan joskus nimellä ”pieni kuolema”, joka on psykologisesti transformatiivinen kokemus shamaani-initiaatiossa ja muistuttaa eräänlaista kuoleman lähikokemusta. Mutta kaappauksissa voi miettiä, mikä on niiden perimmäinen hyöty ja agenda?

Mielenhallintaoperaatiot ja kidutus Uuden maailmanjärjestyksen agendan välineinä

Maarit uskoo, että osa näistä kokemuksista, erityisesti ne, joilla pyritään vahvistamaan psyykkisiä kykyjä, tehdään, jotta hän voisi olla taitavampi sotilasoperaatioiden kaukokatselussa sieppausten aikana. Hän on myöntänyt, että häntä on käytetty vastavakoiluoperaatioiden toteuttamiseen ihmisten ja avaruusolentojen kaukokatseluun eri ympäristöissä.

Hän sanoo,

”He — kontrolloijat — jatkoivat minun kouluttamistani rookie milabien valvomiseen ja tarkkailuun, psyykkisten lukemien tekemiseen ihmisistä. Tarkistamaan ja valvomaan heidän kehitystään ja tarkkuuttaan heidän kaukokatseluistunnoissaan. Järjestelin ryhmiä DUMBissa. Lähettämällä eri milabeja oikeisiin paikkoihin sinne, koska he olivat huumaantuneita ja kontrolloituja, koska suurin osa heistä on transsin kaltaisessa tilassa. Muissa koulutuksissa etsitään fyysisestä paikasta asiakirjoja ja painetaan ne mieleen, tai miten op siivotaan operaation jälkeen, koska asiakirjoja ei tallenneta.”

Hän myöntää, että häntä on traumatisoitu ja kidutettu kuten monia MK-Ultrasta selviytyneitä, joille luotiin erilaisia persoonallisuuksia. Hän ymmärtää nyt, että traumojen ja luottamuksen puutteen täyttämässä ympäristössä kasvaminen heikentää ihmisen voimantunnetta, jolloin hänestä on helpompi muovata sellainen, mitä avaruusolento- ja sotilasvalvojat haluavat — esimerkiksi mielenhallinnan alaisuudessa oleva orja, jolla on valokuvamuistoja ja kohonneita psyykkisiä kykyjä.

Maarit sanoo, että NWO:n hallitsijat, jotka ovat ihmisiä, jotka tekevät yhteistyötä pahantahtoisten avaruusolentojen kanssa, yrittävät jatkuvasti saada hänet suostumaan heidän kanssaan, menemään vapaaehtoisesti heidän agendansa agentiksi, ja hän kieltäytyy joka kerta. Kun hän kieltäytyi muutama vuosi sitten, sieppaajat lisäsivät lääketieteellistä kidutusta, kun hänellä todettiin myöhässä multippeliskleroosi ja siihen liittyviä terveydellisiä komplikaatioita.

“Tämän oli tarkoitus murtaa minut emotionaalisesti, jotta liittyisin saatanalliseen NWO-ryhmään ja tarjoaisin tietoisesti psyykkisiä kykyjäni heidän käyttöönsä, mutta näin ei tapahtunut. Minun tapauksessani he pyysivät minua liittymään heihin VRE-kokemuksen muodossa. Ihmisten on hyvin vaikea ymmärtää, mille tasolle he ovat onnistuneet kultivoimaan mielenhallintaa. He manipuloivat jatkuvasti alitajuntaasi ja luovat tunnesiteitä käsittelijöitä ja ohjelmoijia kohtaan. (EL – Tukholmasyndrooma) He myös testaavat ihmisten vastuullisuutta ja lojaalisuutta. Päivittäisessä tietoisuudessani en ollut tehnyt mitään selvää sopimusta NWO:n kanssa työskennelläkseni heille. Mutta koska kuuluin järjestelmään jo syntyessäni, he käyttivät minua kuitenkin. He käyttävät ja manipuloivat ihmisen tietoisuutta omaa agendaansa varten mustan teknologian avulla sen jälkeen, kun olet kytkeytynyt siihen. Tämä on tärkeää. He eivät tarvitse hyväksyntääsi käyttääkseen sinua ”mielenhallintaoperaatioissaan”. Mutta jos olette suostuneet osallistumaan tietoisesti, lopputulos on luonnollisesti parempi. He vaativat tietoista suostumustanne vain silloin, kun he haluavat milabin osallistumaan satanistisiin rituaaleihinsa. Ja he pitävät vastausta myöntävänä, vaikka se tehtäisiin mielenhallinnan ja hypnoottisen vaikutuksen alaisena. Nukkujat ovat niitä, jotka eivät kykene murtamaan muistinmenetyksen esteitä tuodakseen muistot jokapäiväiseen elämään. Kertomalla tämän olen siis vaarantanut itseni ja perheeni hyvinvoinnin.”

Viime aikoina Maaritia on uhattu ”syövällä” hänen sieppaajiensa toimesta hänen suorapuheisuutensa vuoksi. Tällaisia uhkauksia on annettu muille milabeille, siepatuille ja tutkijoille, voisin lisätä, koska he ovat paljastaneet avaruusolentojen sieppausagendan pimeän puolen.

Maarit on yhä vihainen siitä, miten aiemmin hänen elämässään hänen rakastavaa persoonallisuuttaan käytettiin hyväksi edistämään New Age -ideologiaa, joka koski avaruusolentojen agendaa; edistämään ajattelua, jossa ”avaruusolennot ovat hyväntahtoisia tietoisuutta nostaia olentoja, jotka päivittävät DNA:ta”, jota näkee niin usein vielä nykyäänkin UFO-New Age -yhteisössä. Hän jopa sanoi, että ”täällä kotimaassani UFO-yhteisö on yhä jumissa Adamskin aikakauden ajattelussa.”

Luonnos Maaritin muistikuvista Horus-Ra-käärmeestä, tunnuksista ja Draco-DNA:sta.

Pyysin Maaritia piirtämään luonnoksen asioista, joita hän ja hänen poikansa muistivat Horus-Ra-kokemuksista. Pyysin häntä myös piirtämään sen, mitä hän muisti osasta epäorgaanista DNA-muotoa (draco-alkuperää), joka oli peräisin säteilyn aktivoimasta geneettisestä manipuloinnista. Tämä näyttää kuution kaltaiselta esitykseltä, jossa on monia pienempiä kuutioita, jotka edustavat eri sävyjä tai taajuuksia, jotka kytkeytyvät päälle säteilytaajuuksille altistumisen seurauksena. Horus-Ra-kokemusten jälkeinen sakraalisymboli näyttää käänteiseltä Fleur De Lisiltä. Rituaalissa käytettyä äärettömyyssymbolia käytettiin myös otsassa olevana symbolina. Horus-Ran käärmemies näyttää samankaltaiselta kuin muinaisen egyptiläisen ja gnostilaisen John Lashin ”Alien Dreaming -artikkelin ” metahistory.org-sivustolla olevan muinaisen egyptiläisen ja gnostilaisen luonnoksen miehen pään sisään piirretty käärmeen kaltainen muoto. Aivan kuin tämä luonnos merkitsisi Horus-Ran loista miehen mielessä.

Kuva 5. Maaritin piirros, jossa on Horus-Ra-olento, käärmeitä ja symboleja, jotka on asetettu hänen ristiselän alueelle sieppauksen aikana.

Maaritin kuva on hyvin samankaltainen kuin alla oleva luonnos, jonka muut Horus-Ra-kokonaisuuden kokijat ovat tehneet.

Kuva 6. Tohtori Malangan piirustus Horus-Rasta. (Myös piirustussivulla, kuvapiirros nro 11.)

Emme ehkä koskaan saa tarkkaa vastausta haluamiimme kysymyksiin häiritsevien avaruusolentojen todellisesta agendasta. Tiedämme vain, että ihmiset raportoivat jatkuvasti sieppauksista, erilaisista vierailuista ja häirinnästä monilla tasoilla. On selvää, että jotkut ihmiset tällä planeetalla tekevät yhteistyötä tiettyjen muukalaislajien kanssa sortaakseen ja kokeillakseen ihmiskuntaa. Saatamme ajatella, että kaappausten fyysiset näkökohdat ovat ainoa todellinen merkitys, mutta jos todella pystymme käsittämään kvanttifysiikan todellisuuden, oman tietoisuutemme luonteen ja jumaluuden mahdollisen toteutumisen, niin paljon enemmän on vaakalaudalla. Emme voi kieltää oman henkisyytemme ja sielumme vapauden merkitystä.

Artikkelin julkaissut evelorgen.com

http://eksopolitiikka.fi/ufologia/milab-siepatun-maaritin-toinen-haastattelu-archonit-avaruusolentoparasiitit/?utm_source=TR&utm_medium=eksopolitiikka.tumblr.com&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

#Karla Turner #Maarit #MILAB #reptiliaanit #supersotilaat

1 note · View note