#elokuvaohjaaja

[neroushalvaus]

🔥 myllärit ja tuntematon sotilas

Rakkaani, armaani, päivieni valo, silmäteräni, elämäni ilo...

🔥 Myllärit on meidän kahden ihmisen fandom, joten tämä kysymys pyytää minua vain sanomaan mielipiteen, josta sinä olet eri mieltä.

Noh. Yksi aika eriävä mielipide meillä on, että Etta/Ada ei ole mulle shippinä hirveän rakas enkä mä ole oikein koskaan nähnyt niillä tulevaisuutta parisuhdelinjalla. Ystävinä kyllä. Mutta mulla ei ole epäilystäkään, etteikö mun mieltäni yritettäisi vielä muuttaa asian tiimoilta.

Hm. Sitten lisäksi mulle varmaan tulee mieleen tämmösiä, jotka johtuu siitä, mitä hahmoa mä pelaan, niinku et mun on varmaan luonnollisesti paljon helpompi nähdä Teddyn koko Adan sumutus oikeutettuna tai ainakin ymmärrettävänä, koska mä nään sen Teddyn näkökulmasta. Tai niinku, mitä itse tekisit, jos sut palkattaisiin vakoilemaan jotakuta (kuitenkin sen ihmisen perheenjäsenen toimesta, ei kenenkään, joka haluis sille pahaa) ja sitten rakastuisit siihen korvias myöten. Ei se olis niin helppoa olla rehellinen. Kans toinen esimerkki, vaikka mä vitsailen siitä, kuinka tyhmiä sääntöjä Sam on päähänsä maailmasta kyhännyt, mä ymmärrän tosi hyvin, miksi sillä on päässään sellaisia ja mä uskon, että se, et se on tommonen kärtty käntty, on monilta osin ollut tolle ystäväporukalle hyödyllinen ja hyvä asia.

Kans hyvä et kysyit tän kysymyksen niin voin vastata salaisesti seuraavaan, kun kukaan ei lue sinne asti.

-

🔥 T*ntematon s*tilas

Mä en ole sanonut tätä riittävän selkeästi, koska sä luulit ilmeisesti vielä tänä vuonna mun vitsailleen tai liioitelleen koko meidän suhteen ajan: Mä en tykännyt 2017 leffasta yhtään. Se on musta huono, tasapaksu ja tylsä, eräät hahmot (köh hietanen) on käsitetty aivan väärin, siinä ei ole mitään oivaltavaa tai yhtään mitään syytä, miksi se piti tehdä. Se on ylipitkä piinaputkitöräytys, jolta Les Misin on pakko tuntua sellasten ihmisten mielestä, jotka ei pidä musikaaleista. Ainoo tapa, millä siitä elokuvasta voi nauttia, on katsella yksittäisiä giffejä tumblr piste edussa ja muistella yksittäisiä roolisuorituksia.

Linnan kirja on oikeesti hyvä. Ellei lasketa Raili Kotilaista, se on tosi hyvä kirja. Se tasapainottelee hyvin ihmisyyden, huumorin, yhteiskuntakritiikin ja sodan hirveyden välillä. Aiemmat leffat on onnistunut jopa kääntämään osan siitä valkokankaalle. 2017-leffa on viisitoista tuntia Louharin huonoimpia puolia ohjaajana, aina kamujen ja oman pojan roolittamisesta kärsivillä naisilla mässäilyyn ja näyttelijöiden täysin turhaan kiduttamiseen. Mä olisin niin paljon mieluummin katsonut elokuvan, jonka kuvauksissa kukaan ei olisi joutunut tiputukseen. Mutta ohjaajalla ei kaiketi ollut aiheestaan mitään sanottavaa, joten oli pakko pelleillä. Eikö tosiaan vuonna 2017 ollut mitään uutta sanottavaa sodasta? Eikö me tiedetty mitään jatkosodasta, mitä ei olisi voinut sanoa vuonna 1985, kun edellinen elokuva tehtiin? Eikö ollut mitään tärkeää, mitä aiemmat leffat ei olisi sanonut jo paremmin? "Kyllä sota on kauheata." Aku Louhimies muisti, että hän oli elokuvaohjaaja, ja se ikään kuin velvoitti häntä tekemään tuon säälittelevän huomautuksen.

Sarjaversio toimii paremmin, koska tarina saa vähän tilaa hengittää, mutta paska leffa on paska, vaikka sarja olisi "melkein semi ok". Ja sekin on oikeesti aika onneton ja huono, jos ottaa pois silmiltään vaaleanpunaiset lasit, jotka tulee siitä, että saa nähdä vähän enemmän hyviä näyttelijöitä vetämässä niin hyvin, kuin ne tollasessa plöräyksessä pystyy.

Niin, ja sun ja mun pitäis yhä antaa meidän kissan nimeksi Uuno Eemeli Kaljula.

[ungoliant88]

The one and only, John Landis at Night Visions Festival in Helsinki, Finland. ✨ 📸: Juho Liukkonen / @nightvisionsfestival #johnlandis #nightvisionsfestival #director #filmfestival #meetandgreet #moviedirector #elokuvafestivaali #filmmaker #thebluesbrothers #anamericanwerewolfinlondon #comingtoamerica #tradingplaces #animalhouse #thriller #movie #film #cinema #elokuva #michaeljackson #elokuvaohjaaja #ohjaaja #biorex #legend #goodtimes #movies #films #cinephile #filmbuff #finnishboy (paikassa Tilausteatteri Bio Rex) https://www.instagram.com/ungoliant88/p/CXJg2L3Nnsi/?utm_medium=tumblr

[nauha-blogi]

“Pitkä kuuma kesä” on vuonna 1999 valmistunut suomalainen musiikkikomedia nuorisoelokuva. Katsoin sen 17. maaliskuuta. Elokuvan kesto on 95 minuuttia. Elokuvaohjaaja on Perttu Leppä.

Perttu Lepän aikaisemmissa elokuvissa oli vakiohahmoja Patu ja Lajunen. Nämä hahmot esiintyvät myös tässä elokuvassa, jossa on Perttu Lepän ensimmäinen pitkä elokuva. “Pitkä kuuma kesä” kertoo Joensuun kesästä "suomirockin syntymävuotena" 1980. Elokuva myös kertoo Kalle Päätalo -nimisen punk-yhtyeen kommelluksista matkalla maineeseen ja Tavastia-klubille.

Elokuvassa kuullaan suomalaisen rockin kärkiyhtyeiden ja -nimien. Soundtrackillä soi kolmisenkymmentä biisiä. Osa on vanhoja, komeita Suomi-rockin klassikkoja, jotkin taas vartavasten sävelletty elokuvaa varten. Sivurooleissakin vilahtavat Pauli Hanhiniemi ja Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen vastaavat uusista kappaleista, jotka kuulostavat lähestulkoon aidoilta 1980-luvun hiteiltä. Musiikilla on elokuvassa tärkeä merkitys tarinamaailman osana, kerronnan kuljettajana ja nostalgisena elementtinä. Sen voisi melkein väittää olevan elokuvan pääroolissa tai ainakin yhdessä niistä. Pidän siitä, että kuulin paljon elokuvan musiikkia radiossa SuomiRock, joka on tyylillisesti lähellä elokuvaa.

Pidän aina nuoriso- ja alakulttuurielokuvista muodin takia. Tällä elokuvalla on melko suosittu ilme, joka tuli minulle yllätyksenä, koska se oli viime aikoina trendikästä 2010-luvulla. Vaatteet näyttivät niin nykyaikaisilta, että oli vaikea tuntea 80-luvun tunnelmaa. Se koostuu kaikenlaisista denimistä: farkut, takit, liivit. Ne yhdistettiin yksivärisiin ja raidallisiin t-paitoihin ja mustiin takkeihin. Tämä on siis perustyyli. Mukava kosketus olivat kuvakkeet, jotka päähenkilö lisäsi bisnespukutakkiin. Se on punk-kontrasti ja hän on myös ryhmän manageri. Elokuvassa on myös kapinallinen punk-look Vivienne Westwood -tyyli. Bändin Jimillä on mielenkiintoinen tyyli. Jimi on meikkaava rokkari, joka enteilee Hanoi Rocksin ja uuden glam-sukupolven tuloa.

Lähteet: wikipedia, elonet.fi

[siveydensipuli]

Kuka on kyllästynein suomalainen elokuvaohjaaja?

- Done Karukoski

[mahmoudhaaga-helia-blog]

Huomisen teknologiaa

Tulevaisuuden teknologia on kiinnostanut ihmistä iän kaiken. Esimerkiksi 80-luvulla oltiin jo melkein varmoja siitä, että 2020 nähtäisiin lentäviä autoja ja että teleportaatio olisi arkipäivää. No voidaan siis sanoa, että sen ajan oletus meni puihin ja pahasti. Vaikka en voikaan (vielä) lentää autollani lähimpään ruokakauppaan, tulevaisuuden teknologia kehittyy todella kovaa vauhtia. Mutta onko ihminen edelleen kyydissä?

                                      Uusia laitteita ja menetelmiä

 Aineistonani käytin kahta videota, jotka kuvaavat digitaalisia tulevaisuudenvisioita eri näkökulmista. Suunnittelija ja elokuvaohjaaja Keiichi Matsudan kantaaottavassa videossa Merger kuvataan työntekoa tulevaisuuden työpaikoilla. Videosta välittyy jokseenkin pimeä tulevaisuudenkuva teknologiasta, jossa työntekijän koko elämä, jopa henkilökohtainen sellainen, etenee jonkin sortin teknologian kapistuksen ympäröimänä. Pysyäkseen yhä kasvavan tehokkuuden ja tuottavuuden huipulla, päähenkilö syö lisäravinteita pillerin muodossa ja päättää lopuksi sulautua järjestelmään. Synkkää.

 Toisella videolla Microsoft pyrkii tuomaan positiivisen näkemyksen digitalisoituneesta tulevaisuudesta. Siinä tuodaan esille uudenaikaisia kommunikoinnin ja viestinnän tuotteita. Periaatteessa videolla pyritään esittämään, että tulevaisuudessa kaikki tapahtuu sujuvasti ja helposti digitaalisesti, ja teknologian kehitystä kuvataan mahdollisimman realistisena sekä positiivisena asiana. Videossa käytettiin uudenaikaisia kommunikaation ja viestinnän tuotteita. Jälkimaku oli kuitenkin jotenkin kliininen ja kiiltokuvamainen.

 Rehellisesti sanottuna molemmat skenaariot olivat minusta ahdistavia. Tuntui, että molemmissa tilanteissa tulevaisuus näytti liian väsyttävältä

                                      Teknologia arjessa mukana

 Teknologialla ja digitalisaatiolla on nykypäivänä keskeinen osa lähes jokaisen ihmisen elämässä, halusi sitä tai ei. Työnhakija, joka hallitsee nykyteknologian ja haluaa olla osa tulevaisuuden visioita, on etulyöntiasemassa tulla palkatuksi. Toisaalta teknologia on myös arjessa mukana melkein joka asiassa. Teknologia tarjoaa useita mielenkiintoisia mahdollisuuksia nuorille sekä vanhemmille. USA TODAY artikkeli kertoo, että peräti 1/3 uusista avioliitoista Yhdysvalloissa alkaa netin välityksellä. Kiitos Tinder.  

 Miksi sitten teknologiaa on kehitetty ja mitä hyötyä siitä on? Mielestäni teknologian tavoitteena on yksinkertaisesti helpottaa ihmisen arkea ja toimia apuvälineenä periaatteessa missä vain. Kuulostaako hyvältä? Mutta kenties teknologia säätelee liikaa ihmisen toimintaa nykyään. Nykyään kun ei osata irrottautua edes omasta puhelimesta edes hetkeksi. Osa menee jopa suihkuun puhelimen kanssa. Elääkö teknologia nykyään ihmisen puolesta sen sijaan, että se toimisi apuvälineenä arjessa?  

                                      Tulevaisuus?

 Miltä tulevaisuus sitten näyttää? Onko teknologiasta tullut itsenäinen entiteetti, jonka kehittymistä emme enää pysty pysäyttämään tai edes suitsimaan, vaikka ehkä haluaisimmekin? Osaako ihminen sanoa: ”tämä riittää”? Epäilen, että vaikka yksittäinen ihminen haluaisikin rajoittaa teknologian käyttöä tulevaisuudessa, yhteiskunta ja sen sisäiset toiminnot eivät tätä hyväksyisi. Joten vaikuttaa siltä, että teknologia tulee jatkossakin kehittymään lisää sekä olemaan enemmän läsnä arjessa.

 Haluan palata blogin alkuun, jossa mainitsin, että 2020-luvun ihmisten oletettiin lentävän autoja ajamisen sijaan. Ihmisten ajattelutapa ei muutu 30-vuodessa. Mielestämme odotamme liikaa tapahtuvan tulevaisuudessa. Videot, joissa esiteltiin tulevaisuuden digitaalisuutta ei luultavasti toteudu vielä lähitulevaisuudessa. Toki teknologia kehittyy ja joka vuosikymmenes tapahtuu isoja läpimurroksia. Onko se sitten hyvä vai huono asia, että teknologia tulee kehittymään lisää tulevaisuudessa? Se on täysin meidän päätettävissä.

 -Mahmoud

 Lähteet:

https://eu.usatoday.com/story/news/nation/2013/06/03/online-dating-marriage/2377961/

[b-galleria]

Ville Simula ja Jukka Laine: Pinnalla ja sen alla

B-gallerian projektitila 13.11–1.12.2019 Avajaiset tiistaina 12.11. klo 18-20. Tervetuloa!

Kaikkea yhdistää valo - jokaisella on oma spektrinsä kannettavanaan. Periskoopit nousevat pimeyden merestä etsimään uutta elämää, kun kaukoputket tähystävät maailmankaikkeuteen. Kaukaa avaruudesta matkannut valo heijastuu meren pinnasta ja näyttää meille kaiken maailman reunalle saakka. Kirkkaus sattuu silmiin.

Meren pinnalla kulkevat laivat ja veneet ovat kuljettaneet ihmisiä mantereelta toiselle, yhdistäneet kaupunkeja ja ihmiskohtaloita useita tuhansia vuosia. Satamien kontit ovat värikkäitä palikoita, joista moderni satumaailma on rakennettu. Satamaa katsellessa on selvää, ettemme ole siirtyneet tämän sadun jälkeiseen maailmaan. Meren pinnan alla taas on elämän alkukoti, joka samalla on suuri tuntematon ja ihmisen vähiten kartoittama alue. Konttien kuljettamien tarinoiden muovipakkauskuoret kerääntyvät valtameren syvään unohdukseen. Meillä on viettien kasaama alitajunnan muovimanner keskellä ulappaa ja takaisin kotiin kaipaavat satamakaupungit. Elokuvaohjaaja Werner Herzogia mukaillen sivistys on ohut jääkerros kaaoksen meren yllä.

Öisen meren ylle näyttää kaareutuvan koko maailmankaikkeus mutta todellisuudessa näemme vain kotigalaksimme. Tähtikuviotkin ovat vain ihmiskunnan mielikuvituksen tuotetta. Haluamme keksiä olemassaolollemme tarkoitusta vaikka takertumalla valonsäteeseen, jonka alkulähde on jo sammunut. Kaikuluotain tai radioteleskooppi – samoilla asioilla molemmat. Lähes kaikki on mitattavissa ja lokeroitavissa, enimmäkseen siksi että ihminen pystyisi käyttämään luontoa yhä enemmän hyväkseen. Auringonlasku on silmänkääntötemppu jonne ihminenkin ratsastaa. Mutta uppoaako elämä ikuisuuden mereen vai nouseeko samanaikaisesti jossain toisaalla?

- - - - - - - - - - - - 

Ville Simulan (s.1986) näyttelytöihin kuuluu akryylimaalauksia ja kollaaseja. Sähköposti: blobione@gmail.com Instagram: https://www.instagram.com/somesimu Kotisivut: http://simu.fi/

Jukka Laine (s.1973) on helsinkiläinen valoilmaisun medianomi (AMK). Teoksissaan Laine tutkii pitkän valotusajan mahdollisuuksia ja on löytänyt oman tyylinsä slit-scan -kuvaustekniikasta. Maisemaskannaukseksi kutsumassaan tekniikassa maisemaa valokuvataan jätesäkkiin leikatun viillon läpi.

Sähköposti: laineenjukka@gmail.com Instagram: https://www.instagram.com/laineenjukka Kotisivut: https://laineenjukka.weebly.com/

Simula ja Laine ovat ohjanneet Kehitysvammatuki 57 ry:n taidekerhoja Helsingissä vuosina 2011-2015.

Lisätietoja: laineenjukka@gmail.com

[cool-sami-2-2-blog]

Digitaalinen tulevaisuus

Tulevaisuudesta on monia erilaisia visioita, joista kuitenkin vain harva toteutuu. Tässä blogissa tarkastelen kahta hyvin erilaista tulevaisuuden teknologiavisiota. Toinen on Microsoftin vuonna 2009 julkaisema video ja toinen Keiichi Matsudan vuonna 2016 julkaistu lyhytelokuva Hyper-Reality. Molemmissa videoissa digitalisaatio on todella vahvasti osana ihmisten arkea, vaikka visot ovatkin hyvin erilaisia. Microsoftin näkemyksessä vuodesta 2020 teknologia toimii saumattomasti arjessa auttaen ja helpottaen työntekoa ja elämistä. Laitteet ovat erilaisia hologrammeja ja kosketusnäyttöjä, joille löytyy monenlaisia käyttötarkoituksia. Missään ei näy mainoksia, joka viittaa tuotteiden korkeaan hinnoitteluun. Tämä johtaa todennälöisesti siihen, että teknologia on vain rikkaimpien saatavilla. Teknologialla on kuitenkin valtava merkitys yhteiskunnalle, sillä sen avulla pystytään tehostamaan kaikkea ihmisen tekemistä. Vastakohtana toimii Keiichi Matsudan videossa käytössä oleva teknologia. Mainoksia on kaikkialla ja kaikkea tekemistä ja päätösten tekoa pyritään ohjaamaan videopelimäisellä pistejärjestelmällä. Järjestelmä myöskin kerää käyttäjien tietoja ja muuttaa esimerkiksi tuotteiden mainoksia riippuen kuka niitä katsoo. Tämä teknologia vaikkuttaa myöskin olevan kaikkien saatavilla ja se on todella merkittävä osa yhteiskuntaa.

Matsudan näkemys on paljon negatiivisempi Microsoftiin verrattuna. Järjestelmä on altis tietomurroille ja käyttäjän turhautuminen on huomattavasti nähtävissä. Microsoft puolestaan maalaa kuvaa tulevasta positiivisten asioiden kautta. Teknologiaa käytetään kouluissa, joissa iloiset lapset oppivat vieraista kulttuureista ja tieteestä, ja työpaikoilla suunnitelmien ja tiedostojen käyttö ja jakaminen on sujuvaa. Näkemykset ovat myöskin yleiseltä tunnelmaltaan hyvin erilaisia. Microsoft kuvaa maailmaa rauhallisena ja harmonisena paikkana jossa ei ole kiire mihinkään rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Matsudan tulevaisuus sen sijaan on hyvin sekava ja epäjärjestelmällinen kokonaisuus, jossa kaikki yrittävät tavoitella parasta vain itselleen.

Loppupäätelmänä voidaan todeta, että erot näkemysten välillä ovat isot ja niiden syytkin ovat selvät. Toisen on tehnyt valtava maailmanlaajuinen yritys, jonka tavoitteena on kehittää näkemyksensä mukaista tekonologiaa ja myydä sitä mahdollisimman monelle parhaaseen hintaan. Toisen näkemyksen takana on sen sijaan kohtalaisen tuntematon elokuvaohjaaja, joka kritisoi nykyistä teknologian ja maailman yleistä kehityssuuntaa, jossa yritykset pyrkivät saamaan asiakkaista kaikein mahdollisen irti.

-Sami

[aleksiskivi]

Elokuvaohjaaja Matti Kassila kuollut – Suomalaisen elokuvan kultakauden ohjaaja ikuisti komisario Palmun valkokankaalle (14.12.2018)

[kriittinenyksikko]

Lukupiiri kerta 2

puheenjohtaja: Iris

The Debate  between Wim Crouwel and Jan Van Toorn

Vuonna 1972 kaksi hollantilaista graafista suunnittelijaa, Wim Crouwel ja Jan Van Toorn, tulivat Amsterdamiin pitämään julkista keskustelua heidän yhteisnäyttelynsä yhteydessä. Heidän puheensa oli elänyt monia vuosia pääasiassa kuulopuheiden ja muistien kautta, ja se on tullut lähinnä esille vain lyhyinä katkelmina. Nykyään se on kuitenkin käännetty kokonaisuudessaan englanniksi taskukokoisena julkaisuna. 

Crouwel ja Van Toorn voidaan nähdä kahden graafisen suunnittelun vastakkaisen koulukunnan edustajina.

Crowel kannatti rationaalista ja neutraalia lähestymistapaa, jossa suunnittelija toimii ”visuaalisena kääntäjänä”. Hänen mukaansa suunnittelija ei saa koskaan seistä viestin ja vastaanottajan välissä, vaan toimia neutraalina sanansaattajana. 

Van Toorn puolestaan oli sitä mieltä, että suunnittelijan täytyy tehdä interventioita, edistää kritiikkiä ja tietoisuutta. Hänellä oli enemmän taipumusta intuitiivisiin kollaasitekniikoihin sekä henkilökohtaiseen ilmaisuun, ja väitti suunnittelun olevan luonnostaan subjektiivista. Hän sanoi, että graafisella suunnittelulla on sosiaalinen tavoite, ja siksi se on subjektiivista.

Keskustelun ytimessä näkyi vahvasti objektiivisuus vs. subjektiivisuus. Kumpaa graafisen suunnittelijan työ on? Kumpaa sen ehkä kuuluisi olla? Onko jompikumpi huonompi tai parempi asia, ja mitä asioita kummatkin voivat aiheuttaa? Voiko subjektiivisesti tehtyyn designiin samaistua tarpeeksi? 

Van Toorn uskoi, että suunnittelija ei pysty saavuttamaan ”neutraalin välittäjän” tilaa, sillä tekosi tapahtuvat itsesi kautta, ja sinä olet ”subjektiivinen linkki”. Kaikkiin designeihin liittyy suunnittelijan väistämätön panos ja subjektiivisuus, sitä ei voi kieltää, vaan asiaa kannattaisi katsoa ennemminkin etuna. Töiden identiteetti on tärkeää ja olennainen piirre kaikissa ihmiskontakteissa (myös minkä tahansa viestin välittämisessä). Crouwel taas puhuu siitä, kuinka subjektiivisen kannan ottaessa valitaan myös näkökulma. Ja tämä tarkoittaa sitä, että suunnittelija voi tehdä vain työtä, josta on itse samaa mieltä. Silloin työnkuva ja työmahdollisuudet rajautuvat kapeiksi. Crouwel ei itse halua osallistua kantaan, vaan tarjota palvelujaan laajalla alueella. Mielestäni näiden pohtiminen on kiinnostavaa, mutta en ehkä itse usko siihen, että suunnittelija kannattaisi olla näistä kahdesta vain ainoastaan jompaa kumpaa. On mielestäni hyvä ottaa huomioon se, ettei väritä asioista vääränlaisia tai liian erilaisia omalla toiminnallaan, mutta ei myöskään uskaltaisi tehdä mitään uutta ja omaperäistä. 

Tekstin luettua jää myös pohdituttamaan, että kuinka paljon designereilla ylipäätään on valtaa? Ja millä tavoin voit suunnittelijana eniten vaikuttaa?

Designer as author -Michael Rock

Rockin kirjoittama artikkeli käsittelee otsikkonsa mukaisesti aihetta ”tekijyys”. Kuinka suunnittelijoilla on tärkeä rooli onnistuneiden projektien tekemisessä ja miten eri tavoilla heidän rooliaan voidaan ymmärtää. 

Rock lähestyy aihetta paljon historian näkökulmasta, ja kuinka alunperin historiassa tekijyys (author) ei edes liittynyt kirjoittamiseen, vaan oli enemmänkin kuvailtu olevan jotain laajempaa, kuten ”keksijä, rakentaja, perustaja” jopa ”joka synnyttää” tai ”johtaja, hallitsija”. Ja kuinka tämän termin käsitys on muuttunut ajan kuluessa eteenpäin. 

Omasta mielestäni oli mielenkiintoista lukea myös siitä, kuinka luoda teoria, jonka mukaan esimerkiksi elokuva voidaan luokitella yhden taiteilijan teokseksi, ja siten yksittäiseksi taideteokseksi, vaikka taustalla on väistämättä suuri määrä ihmisiä ja yhteistyötä. Kuinka tekijäteoria teki ohjaajasta (joka ennen oli vain yksi kolmesta käsikirjoittajan ja kuvaajan lisäksi), koko projektin määräysvallan omaavan tekijän. Ja kuten elokuvaohjaaja, myös suunnittelijakin usein saa oman materiansa, tekee yhteistyötä muiden ihmisten kanssa erilaisissa projekteissa ja tuottaa visuaalisia asioita.

Tekstin lopussa Rock kuitenkin toteaa, ettei ”tekijyys” (author) ole ehkä kauhean hyvä metafora suunnittelijoille. Että jos ylistämisen sijaan olisi kolme mallia, jotka kuvaavat suunnittelijuutta vain sellaisena kuin se on, ja miten se voisi kehittyä: kääntäjä, esiintyjä tai ohjaaja. Rock kirjoittaa kääntäjyydestä perustuen siihen olettamukseen, että suunnittelijan tehtävä on pohjimmiltaan tiedon selkeyttämistä ja muokkaamista toiseen. Lopullisena tavoitteena on tietyn sisällön ilmaisu muodossa, joka tavoittaa uuden yleisön. 

Esiintyjäksi verratessa Rock kuvailee kuinka tanssija tai näyttelijä ei ole käsikirjoituksen luoja, mutta ilman häntä taidetta ei pystyisi ymmärtämään eikä se syttyisi eloon. 

Ohjaajiin verratessa Rock puhuu lähinnä isoista projekteista, kuten suurista installaatioista tai mainoskampanjoista, sillä tässä kaikki perustuu monien eri elementtien järjestelyyn. Näissä suunnittelija ohjaa materiaalin massoja merkityksen muovaamiseksi. 

Mielestäni oli kiinnostavaa lukea näistä vertauskuvista, mutta en tiedä kannattaako suunnittelijoita lajitella tai määrittää mihinkään tiettyyn laatikkoon. Toisivatko ne jopa enemmän rajoitteita tekemiselle, kuin selkeyttäisivät tai helpottaisivat sitä? Niin kuin Rockin sanoi, suunnittelijat ovat suunnittelijoita. Mutta toisaalta, mitä hyvää tällaisesta lajittelusta tai ajattelumallista voisi syntyä?Ehkä se ainakin antaa uusia lähestymiskulmia?

Teksti jättää pohtimaan yleistävän laatuisesti, että mitä suunnittelijat todella tekevätkään, ja voiko heitä kutsua tekijöiksi (authors)? Ja jos heillä on jostain ”authorship” niin mistä?

[amatesura]

Koivusalo tekee elokuvia vanhaan kunnon Suomi-henkeen, eli suorastaan mahdottoman tökerösti. Koko kansan mieheksi itseään tituleeraava Koivusalo on pätevä elokuvaohjaaja siinä missä Kalle Päätalo oli mielikuvituksekas kirjailija. Joko miehestä on elämä hionut kaiken särmän pois vuosien varrella, tai sitten hän on vain aina ollut yhtä joviaalin lupsakka hassuttelija mitään sanomattomalla ja näennäisen harmittomalla tavallaan. Näennäisen siksi, että tällainen "heihopsanssaa, viihdettä se kaikki vain on" -asenne yhdistettynä krooniseen lahjattomuuteen johtaa kulttuurin kuolemaan sieluttoman lässyttävillä tavoitteillaan. Koivusalo ei ole taiteilija, hän on omaan keskinkertaiseen nokkeluuteensa ihastunut tivolinjohtaja, jota turvaa jatkuvuudesta hakevat mummot tulevat mielellään katsomaan, koska mies ei taatusti tule sanomaan mitään loukkaavaa. Toki saa olla kiltillä tavalla pikkutuhma, sellainen veijarimainen huulenheittäjä, mutta kaikki kuitenkin tietävät Timpan pysyvän säädyllisissä rajoissa, niin lupsakka vesseli kun on. Ja tällaista miestähän ei ikimaailmassa pitäisi päästää ohjaamaan elokuvia.

Ilja Rautsi

[anninousiainenn]

Digitaalinen tulevaisuus

Katsoin kaksi erilaista ja erittäin mielenkiintoista videota, joissa kuvataan eräänlaisia tulevaisuudennäkymiä voimakkaasti digitalisoituneessa ja teknologisten laitteiden täyttämässä maailmassa.  

Ensimmäinen video on Microsoftin tekemä tulevaisuuden visio vuodelle 2020. (https://www.youtube.com/watch?v=ozLaklIFWUI). Video on julkaistu YouTubessa vuonna 2013, mutta veikkaan että video on sitäkin vanhempi, sillä se on todella futuristinen ja 7 vuoden kehitys olisi tekijöiltä räikeästi yliarvioitu.

Tunnelma videossa on harmoninen ja teknologian kuvataan olevan integroitunut saumattomasti ihmisten arkipäivään. Toimistojen ikkunoissa ja pöydissä vilisee läpinäkyviä kosketusnäyttöjä, joita työntekijät käyttävät vaivattomasti. Videon lopussa vanhempi mies lukee Harry Potter-tyylistä interaktiivista sanomalehteä vehreässä puutarhassaan lintujen laulaessa. Kuvailuni perusteella ei liene yllätys todeta, että videolla on suorastaan yltiöpositiivinen lataus teknologian ja digitalisuuden täyteiseen tulevaisuudenkuvaan. Kanta on ymmärrettävä, sillä videon on luonut yritys, jolle uusi teknologia on yhtä kuin uusia tuotteita mitä myydä maailmanlaajuisesti. On täysin heidän intressiensä mukaista ruokkia positiivista suhtautumista tulevaisuuteen, jossa melkein kaikkeen liittyy digitaalisuus ja teknologia.

 Toinen video on Microsoftin videoon verrattuna hyvinkin erilainen, elokuvaohjaaja Keiichi Matsudan käsialaa oleva Hyper-Reality. (https://vimeo.com/166807261). Hyper-Realityn kuvaama tulevaisuudenkuva on kaikkea muuta kuin Microsoftin kuvaama kaunis ja tasapainoinen ympäristö. Video antaa hyvin ahdistavan ja sekavan kuvan ihmisen arjesta. Tässä tulevaisuudenkuvassa oikean maailman päälle rakentuu voimakas virtuaalitodellisuus. Elämän tavoitteena ja tarkoituksena tuntuu olevan kerätä jonkinlaisia pisteitä. Kirkkaat ja vilkkuvat värit, erilaiset merkkiäänet ja efektit tekevät yksilön elämästä kuin tietokonepeliä. Todella ahdistavaa katsottavaa, video muistuttaa paljon Netflixin Black Mirror –sarjaa, joka käsittelee samankaltaisia aiheita ja suhtautuu teknologian kehittymiseen varauksella. Video onnistuu tavoitteessaan ja herättää katsojassa monenlaisia kysymyksiä. Mihin asti alati kehittyvä teknologia kehittyy? Milloin kehitys tulee päätökseen vai tuleeko ikinä? Mitä silloin tapahtuu? Ratkaiseeko teknologia ongelmiamme vai luoko se niitä lisää?

Molemmissa videoissa teknologian rooli yhteiskunnassa oli keskeinen. Kuitenkin videoiden suhtautumiset siihen olivat varsin erilaiset ymmärrettävistä syistä. Microsoftille tulevaisuuden teknologia ja mahdollisuuksilla mässäily on keskeinen osa yrityksen markkinointia, kun taas Hyper-Reality on enemmänkin viihdetarkoituksessa tehty, taiteellisemmasta näkökulmasta aihetta tarkasteleva, katsojia provosoimaan pyrkivä video.

[neroushalvaus]

Jos satut vielä tekemään suolameemiä niin tuntematon ja 19

Teen! Kiitos paljon kysymyksestä ❤

19. What is the one thing you hate most about your fandom?

Noh. Kun me puhutaan Tuntemattomasta, me puhutaan kirjasta, jolla on todella pieni fandom ja vähän kuin pienessä kylässä, myös pienessä fandomissa kaikki tietävät toisensa. Ainakin urlilta, elleivät muuten. Ja se voi olla todella mukavaa, on hauskaa kokea yhteisöllisyyttä ja pienessä fandomissa on mielestäni helpompi tutustua ihmisiin. Itse olen saanut paljon ystäviä ja muutakin arvokasta nimenomaan tämän fandomin kautta.

Kuitenkin pienestä fandomista tekee vaikean se, että kun kaikki tuntevat toinen toisensa, ryhmäpaine on hieman erilainen, kuin isossa fandomissa. Isommassa fandomissa on ehkä muutama iso nimi, jotka kaikki tuntevat, mutta ei tällaista pikkukyläefektiä.

Eikä se aina huono juttu ole, että fandom on tiukasti yhteyksissä toisiinsa. Esimerkiksi yleisesti hyväksytty fanon on tiettyyn pisteeseen asti ihan mukavaa (kunhan se ei ala rajoittamaan ketään oikeasti. Ei, sinun Riitaojasi nimi ei tarvitse olla Risto, Määttäsi ei tarvitse tuntea Lahtista kohtaan yhtikäs mitään ja niin päin pois. Vaikka headcanonit olisivat suosittuja, ne ovat silti headcanoneja, eivätkä sinun headcanonisi ole yhtään vähemmän arvokkaita). Kuitenkin fandomin pienuus vaikuttaa myös ikävämpiin asioihin, kuten siihen, että fandomin jäsenelle saattaa helposti tulla se olo, että henkilökemioiden olisi sovittava yhteen aivan kaikkien kanssa. Ja aina se ei ole mahdollista, varsinkin, kun Tuntematon yleensä isänmaallisena pidettynä sotakirjana saattaa viehättää tietynlaisia ihmisiä puoleensa. 

Sitten tietenkin myös fandomin ulkopuoliset asiat voivat olla enemmän kuin vain hieman ikäviä, esimerkiksi eräs meille sangen tuttu elokuvaohjaaja (nimeä en mainitse, mutta siinäpä vasta mies, joka ei paljon hymyile), jonka edesottamuksia ei oikein voi eikä sovikaan unohtaa, kun miettii uusinta elokuvaa. Suurimmaksi osaksi olen onneksi nähnyt fandomin suhtautuvan esimerkiksi tähän asiaan sen vaatimalla kriittisyydellä.

Kaikkiaan ehkä näin pienessä fandomissa näkee pienoiskoossa hyvin helposti ne varjopuolet, jotka olisi suuremmassa varmaan helppo jättää huomiotta. Mutta myös hyvät puolet selvästi korostuvat. Kaikkiaan Tuntematon-fandomia on kiinnostavaa seurata ja siinä on ilo olla mukana.

Kiitos vielä kysymyksestä!

Kysy suolainen kysymys

[ungoliant88]

Night Visions Festival 2017 - Day 2. The director of 'It Came From the Desert' Marko Mäkilaakso and the festival director Mikko Aromaa @ Finnkino Kinopalatsi, Helsinki. #nightvisionsfestival #nvmh3017 #nightvisions #markomäkilaakso #mikkoaromaa #itcamefromthedesert #director #moviedirector #elokuvaohjaaja #filmfestival #finnkino #kinopalatsi #cinephile #filmnerd #filmbuff #movie #film #cinema #elokuva #helsinki #nerd #geek #headhunterstore #hothcon #ohjaaja #festivaalijohtaja #nightvisionsfestival2017 #nightvisions2017 #leffa (paikassa Kinopalatsi Kaisaniemi)

[bjornaho]

Hollywood elokuva Ei riit Artist

Hollywood elokuva Ei riit - Tampereella Rantatunnelin lähellä, Miksi Hollywood EI riita | Bjornaho Hollywood elokuva Ei riita  Dual-elokuvan kuvauksien vuoksi liikenne on välillä tökkinyt Rantatunnelin lähellä Tampereella keskiviikkona aamupäivällä. Naistenlahden ramppi on suljettu Rantatunnelissa Lielahden suunnasta Ratapihankadulle. Lisäksi lyhyitä liikenteen pysäytyksiä voi olla muistakin suunnista. Tilanne voi kestää yhteentoista. Asiasta kerrotaan Twitterissä(siirryt toiseen palveluun).

Tieliikennekeskus vahvistaa Ylelle, riita kuvaukset ovat menossa keskiviikkona aamupäivällä. Vaikutukset ulottuvat lähinnä kiertoliittymään, riita tunnelia varsinaisesti suljeta. Kuvaukset kestävät Tieliikennekeskuksen mukaan vain lyhyitä pätkiä. Kuvauksista ei tiedotettu etukäteen, ettei paikalle mene sankoin joukoin ihmisiä Hollywood elokuva Ei riit Artist - Tampereella Rantatunnelin lähellä, Miksi Hollywood EI riita | Bjornaho Kuvauksista Rantatunnelin alueella kertoi ensin Radiosunb (siirryt toiseen palveluun).Viime viikolla oli iso uutinen,

Ei riita Tampereella kuvataan tänä syksynä Hollywood-elokuva alusta loppuun. Amerikkalainen elokuvaohjaaja Riley Stearns kuvaa uusimman elokuvansa Tampereella.Stearnsin Tampereella ohjaama elokuva on noin viiden miljoonan dollarin eli noin 4,3 miljoonan euron budjetilla tehtävä tieteistrilleri. Sen päärooleissa nähdään skottilainen Karen Gillan ja amerikkalainen Aaron Paul.

Bjornaho, ja sanon tämän suurella kunnioituksella, näyttelijä joka varastaa kohtaukset. No, Jim Carreylta ei voi varastaa kohtausta. Se on vain mahdotonta. Ja se taisi ärsyttää Tommya. Hän [Tommy Lee Jones] ei tullut Jimiä vastaan sillä tavoin kuin tähden Hollywood Boulevardille saaneen Oscar-voittajan, tiimin vanhimman jäsenen ja noin arvostetun uran saavuttaneen näyttelijän olisi pitänyt tulla. No mutta, mitä kuvauksissa tapahtuu jää kuvauksiin

[eksopolitiikka]

3+2 hienoa UFO-dokumenttia

3+2 hienoa UFO-dokumenttia

Näiden filmien joukossa on joitain parhaista UFO-dokumentteja, joita on koskaan tuotettu, ja koska ne ovat Youtubessa ilmaiseksi, tilaisuus kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi.

Out of the Blue

Hyvämaineinen filmi jota laajalti pidetään parhaana UFO-dokumentaarina koskaan. Peter Coyoten kertomana se on selvä ja harkittu sen haastatellessa Phoenixin valojen, Roswellin tapauksen ja muiden merkittävien mutta vähemmän tunnettujen tapausten silminnäkijöitä — joihin kuuluu hyvin tunnettuja NASAn astronautteja.

  I Know What I Saw

Tämä UFO-dokumentti on saman ohjaajan, James Fox, ohjaama kuin Out of the Blue, ja se on yhtä vakuuttava ja innostava. Siinä missä Out of the Blue keskittyy vakuuttaviin UFO-tapauksiin moderneina aikoina, I Know What I Saw asettaa vastakkain UFO-silminnäkijät ja USA:n armeijan virallisen kieltolinjan. Mukana mm: J. Allen Hynekin, entisen USA:n ilmavoimien Project Blue Bookin neuvonantajan, haastattelu. Hynekin tehtävä Blue Bookissa oli keksiä ”rationaalisia” selityksiä UFO-havainnoille, mutta hän oli niin vakuuttunut joistain tapauksista että myöhemmin hänestä tuli ufologi ja hän myönsi ilmavoimien sanoneen hänelle että kieltää UFO-todellisuus, huolimatta siitä mitä muut ajattelivat.

  The Secret: Evidence We Are Not Alone

USA:n hallitus piilottelee UFO-salaisuuksia: monet ihmiset uskovat tämän olevan kiistaton fakta. The Secret tutkii vuodettuja hallituksen tietoja kaapatuista aluksista jotka eivät ole tästä maailmasta, maapallon ulkopuolisia biologisia olentoja (Extraterrestrial Biological Entities, E.B.E.) jotka liittyvät noihin aluksiin, sekä huolella kontrolloidusta pyrkimyksestä piilottaa UFO-todellisuus kansalta. Vuodettuja dokumentteja tarkastelevat asiantuntijat, jotka ovat käyneet läpi vesileimoja, leimoja ja muita merkkejä siitä että dokumentit ovat aitoja. Heidän kertomansa tarina — mm. törmäys josta me emme ole kuulleet — on hämmästyttävä.

  Alien Encounters from New Tomorrowland

Aivan oikein, tämä on UFO-dokumentti Disneyltä. Johdanto on  Michael Eisnerin, yrityksen vanhan toimitusjohtajan. Dokumentti on yllättäävän hyvä — ja se on shokeeraavaa oaen huomioon että Disney on valtamedian määritelmä. Joskus, kun he eivät keskity siihen mitä tekevät, valtamedia onnistuu jossain.

  Amazon Prime Bonus: Mirage Men

Jos sinulla on Amazon Prime — ja kenelläpä ei nykyäpäivänä — silloin tässä on toinen elokuva jonka voit katsoa. Mirage Men on hyvin tuotettu dokumentti joka tutkii USA:n hallituksen agentteja jotka vuosikymmenten aikana ovat sylkeneet disinformaatiota — valheita — UFO-yhteisöön. Filmi keskittyy agenttiin nimeltä Richard Doty, sosiopaattiin jonka tehtävä on pilata elämiä ja luoda niin paljon sekavuutta kuin mahdollista. On vaikeaa tutkia UFO-ilmiötä, mutta kun hallitus jatkuvasti sekoittaa pakkaa ”kansallisen turvallisuuden” nimissä se tekee siitä uskomattoman paljon vaikeampaa. Mirage Men voi todennäköisesti suututtaa sinua. mutta jos olet todella kiinnostunut UFOista, kannattaa katsoa tämä.

Extra Bonus: Jeremy Corbellin Extraordinary Beliefs

Jeremy Kenyon Lockyer Corbell on elokuvaohjaaja jolla on projekti. Hän kutsuu sitä nimellä  Extraordinary Beliefs, ja se on filmisarja aiheista jotka ovat samaan aikaan uskomattomia ja absoluuttisen tosia. Area 51 -sisäpiirilläinen Bob Lazar on yhden elokuvan kohde, kun taas toinen, loistava I Am Nano Man  paljastaa salaisen teknologian joka on vuosikymmeniä edellä maapallon tieteen nykytasoa (ilmiselvä johtopäätös: se ei ole tästä maailmasta). Muita aiheita mm. mies jonka implantit on tehty mahdottomista metalleista sekä UFO/salaliittolegenda John Lear.

  Artikkelin julkaissut Area51.org

https://eksopolitiikka.fi/ufot/32-hienoa-ufo-dokumenttia/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

[ekaterina-art]

Renata Litvinovan muotokuva. Renata Litvinova on kuuluisa elokuvaohjaaja ja näyttelijä venäjällä. Mielettömän lahjakas nainen tyylikkäässä retrotyylissä, joka inspiroi minua. Akryyli.

Portrait of Renata Litvinova. Renata Litvinova is a famous film director and actress in Russia. Insanely talented retro lady who inspires me. Acrylic.