#ei pettymys olis sitten niin suuri
Explore tagged Tumblr posts
karvoja · 1 year ago
Text
Olemme pettyneitä, kauhistuneita, järkyttyneitä ja hyvin moniin pelonsekaisiin tunteisiin kietoutuneita. Emme millään muotoa yllättyneitä, mutta hermorauniona silti.
Mun naapuri ei oo ollu yli vuoteen kotona kuin silloin tällöin ja elämä on ollut ihanan rauhaisaa. Nyt se on irtisanonut sopimuksensa ja jos huonosti käy, saan uuden naapurin.
En oo ehkä valmis tähän kauhuun. Asuntojen ovien äänieristys on nolla, joten suoritan mahdollisesti murhan, jos uus naapuri edes hengittää liian lujaa. Edellisenkin kanssa oli siinä ja siinä, että sai pitää henkikultansa.
Eikä ovien eristämättömyys ole vain ääniongelma, vaan kuulin ja haistoin(!!!), kun se kulki portaita parfymiinsä kietoutuneena. Haistoin myös sen kokkailut, vaikka keittiö on asunnon perimmäisessä nurkassa kaukana ovesta.
Ehdotin vuokranantajalle, jos voisin hieman pienempään hintaan vuokrata naapurikämpän itselleni työhuoneeksi taideasioita varten, mutta ei. Rahallinen menetys olisi kuulemma liian merkittävä, vaikka omien sanojensa mukaan raha ei ole kaikki kaikessa hänen kiinteistösijoitustoiminnassaan. Pah.
Joku kiva olmi nyt muuttakaa mun naapuriin, kiitos. Söpö vaaleanpunainen talo ja minä naapurina, parempaa ei vastaan tule!
7 notes · View notes
jannamuoviampari · 6 years ago
Text
Orion-mietteitä
Nyt kun Orion on saatu päätökseensä, voisin vähän kertoa omia mietteitäni tarinasta. Tämä ei ole arvostelu, vaan random kokoelma tunteista ja ajatuksista mitä tämä sarja on minussa herättänyt. Spoilereita ja puhetta epämukavista asioista, kuten sovinismista.
JUONI JA PAHIS Tarina alkoi aika mielenkiintoisissa merkeissä! Koirat joutuvat pakenemaan ainoaa vastustajaa jota vastaan he eivät voi taistella! Ei muita koiria, karhuja tai ihmisiä. Vaan itse luontoäitiä joka päättää pistää Ohun paratiisin remonttiin! Realistinen syy siihen miksi pennut joutuvat erilleen toisistaan ja vanhemmistaan ja miksi joitain vanhempia hahmoja tapetaan pois (tosin Joen kuolema jätti karvaan maun suuhun, sillä vaikka Takahashi itse väittää Joen olleen liian samanlainen kuin Weed, oli Joella mielestäni enemmän munaa kuin veljellään, vaikka tämän isän-taidot olivatkin rajalliset. Siitä tulikin mieleen ettei Joen poikaa, Koshiroakaan ole näkynyt tulivuoren purkauksen jälkeen, joten tämäkin pääsi ilmeisesti hengestään. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä millainen Koshirosta olisi kasvanut, mutta tarinassa oli varmaan jo tarpeeksi akitan-pentuja taiteilijalle, tai Takahashi vain unohti pennun olemassa-olon tyystin).
Tämän jälkeen tarina ottaakin tutumman askeleen kohti vanhaa Ginga-kerrontaa, eli joku pahis kuulee paratiisin kaatumisesta ja lähtee valloitusretkelle. Eli samaa vanhaa mitä nähtiin jo Weedissä. Tällä kertaa matkaan lähtee Masamune, joka ei erikoista fledaansa ja huiviaan lukuun ottamatta ole kauhean kiinnostava hahmo. Tyyppi yrittää olla yhtä hullu ja ahne kuin edeltäjänsä Hougen, niin viimeksi mainittuun verraten tämä jää aika vaisuksi esitykseksi. Hougen on kai niin psykoottinen sekopää narsisti ettei sitä pysty voittamaan. Myös Masamunen lopullinen kuolema jäi kaivelemaan. Ei siksi että tämä muista Ginga-pahiksista poiketen (Kurojakia lukuun ottamatta) riistää itse itseltään hengen kun ei saa haluamaansa. Vaan siksi että hahmoa on hypetetty vajaat kolmekymmentä osaa, ja kun on lopputaistelun aika, siitä ei jäänyt mieleen paljon mitään. Voi olla että Masamunen koko matka oli avunhuuto psyykkisesti sairaan ja hylätyksi tulleen pojan pahasta olosta, mutta silloin koko homma vain tuntuu väkisin väännetyltä ja muka-dramaattiselta. Myös jäi mietityttämään mikä sai Masamunea seuranneet koirat edes kunnioittamaan johtajaansa niin suurella lojaaliudella...
ORION Alussa pidin paljonkin Orionin luonteesta. Rämäpäinen päähenkilö oli mukavaa vaihtelua tasaiseen Giniin ja lapsellisen naiiviin Weedin. Mutta kun Orion ei kasvanutkaan tarinan aikana muuksi kuin tappamishulluksi raivopääksi, jätti se onton olon sieluun. Orionilla on hyvä syy olla mitä on, Joen ja Izoon opetukset ovat painuneet syvälle Orionin mieleen, mutta luulisi sarjan nimikkohahmon kasvavan edes hieman tarinan aikana. Ainoa aidosti hyvä asia jonka Orionista voin sanoa on hänen ystävyytensä muita ikäisiään, eritoten Bonia ja Yamabikoa kohtaan. Ikävä kyllä muuten Orionin meno on niin kovaa ettei hän näytä välittävän pätkääkään mistään muusta kuin että pahis saadaan hengiltä. Jopa silloin kun muista putoilee kalliolta jokeen yrittäessään pelastaa häntä Masamunelta, on Orion ennemmin kiinnostunut Masamunesta itsestään, eikä ole lainkaan huolissaan toveresitaan (olettaen ettei Orionin yhä kasaantuva raivo ole peite hänen huolilleen). Myös lopputaistelussa tapahtuva Weedin ja Orionin sanaharkka jäi vaivaamaan. Weed on niin pasifisti että on valmis karkottamaan oman poikansa laumasta, kysymättä mielipidettä edes pentujen emolta, eikä yritä opettaa Orionille parempia tapoja ja ottaa vastuuta poikansa kasvatuksesta. Orion on syystäkin vihainen ja sanoo lähtevänsä, mutta homma unohtuu kun Masamunen itsemurha tapahtuu. Ihmettelin miksie asiaa otettu puheeksi jälkeenpäin. Jos Orion olisi kuolleiden hautaamisen jälkeen ilmoittanut lähtevänsä isänsä käskystä, ja mahdollisesti ainakin Bon, Andy ja Yamabiko olisivat liittyneet hänen mukaansa, jolloin Weedin olisi pitänyt jäädä miettimään, menikö kaikki sittenkään ihan oikein. Orion olisi kasvanut vielä verenhimoisemmaksi ja rämäpäisemmäksi jolloin Weedin olisi pitänyt ottaa vastuu tämän hirmuteoista ja mahdollisesti käydä poikaansa vastaan. Mutta koko homma unohtuu eikä kumpikaan, Weed saati Orion, opi tapauksesta mitään. Jää nähtäväksi kasvaako Orion piiruakaan parempaan suuntaan Last Wars'in aikana, mutta perstuntumana voin sanoa, etten usko sen tapahtuvan.
MUUT WEEDIN PENIKAT Siinä missä Orion on edes vähän mielenkiintoinen hahmona, muut pennut jäävät pahasti tämän varjoon. Sirius on pelkkä Weed-kopio, Rigel tuntuu olevan vain juoksupoikana (vaikka tälläkin on sentään jokseenkin kiinnostava tarina takanaan) ja Bella on itkupilli seinäruusu. Muista Weedin pennuista ei jäänyt paljoakaan käteen, ja varsinkin Bellan kohtalo jäädä nyyksyttäväksi ämmäksi vituttaa. Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen...
SOVINISMI Tässä vaiheessa on selvää ettei Yoshihiro Takashi hirveästi naisia arvosta. Nartut jäävät aina taka-alalle ja ovat joko nyyhkyttäviä raukkoja, itsetuhoisia romantikkoja, kaulin kädessä heiluvia äkäisiä koti-äitejä tai pahimmissa tapauksissa kaikkia kolmea. Jopa Lydia, joka oli Venäjän sotakoirien riveissä arvostettu edes jollain lailla, joutui Ohun riveissä kestämään selkeää sovinismia sotureiden uskotellessa hänelle miten naisen pitää puhua ja olla taistelematta. Lopussa Lydiasta tulee vain äkäinen kotirouva, enkä yhtään ihmettele miksi... Bella olisis voinut olla pelastus, jos tämä olisi vähän saanut selkärankaa tarinan aikana ja jäänyt  luontoon ja opetellut taistelutaitoja kuten veljensäkin. On otettava huomioon että Takahahsi on 65 vuotias mies Japanista, ja hänen nuoruudessaan naiset ovat olleet pelkästäänkin juuri seinäruusuja ja itkuisia herkkiksiä. Vasta viime vuosina Japanissa sukupuolten rajat ovat alkaneet hälvetä ja myös naiset ovat ansainneet paikkansa bad-ass-hahmojen kunniaseinällä. Mutta Takahashin ensisijainen työ on tehdä pojille suunnattua shounen-sankari-tarinaa, joten tottakai tytöt jäävät vähemmälle huomiolle. Mutta vaikka tämä selittääkin suoranaisen sovinismin Gingassa, ei se mielestäni oikeuta tätä. Mutta jättäkäämme tämä asia omaan arvoonsa ja keskittykäämme tekemään omat bad-assit narttu-hahmomme itse. Tulee vain ajateltua että millaistahan koti-elämää Takahashi viettää kun kaikki äiti-hahmot tarinassa ovat niin väkivaltaisia...
ANDY VALKAMA Kun kuulin vuosia sitten että Gingaan tulee suomalainen koira, olin innoissani. Nyt voin jälkeenpäin sanoa että Andy oli suoranainen pettymys. Ulkonäöltään pelkkä John-kopio, ja luonteeltaan erittäin mitäänsanomaton. Hahmo esiintyi ensi kerran myöhään tarinassa ja jäi muiden varjoihin. Toivotaan että Last Wars antaa Andylle edes jonkinlaisen hahmonkehityksen, mutta tuskimpa 22 osaa riittää kaikille hahmoille...
HYVÄT ASIAT Vaikka Orion oli sekä juonen että hahmojen osalta suurempi pettymys kun osasin odottaa, oli siinä toki hetkensä. Esimerkiksi Bonin hahmo ja ioisesti mieleen. Hauska ja omalaisensa hahmo, vaikka koko-valkeita hahmoja alkaa sarjassa olemaan mielestäni ihan tarpeeksi. Bonin persoonalliset silmät ja erikoinen persoona tekivät kuitenkin vaikutuksen! Bonista kasvanee Kyoshiron ja GB:n välinen rääväsuinen komediahahmo, joka on vähän sääli, mutta hahmon kasvutarina tähän asti on ollut mukavaa luettavaa. Myös Yamabiko oli mielestäni erityisen hyvä hahmo. Vaikka vähän turhan aikuismainen niinkin nuoreksi, oli tämä kuitenkin ihan pidettävä hahmo. Ja varsinkin näiden kahden ystävyys päähahmon kanssa oli hauskaa seurattavaa. Eniten odotankin Last Warissa että pääsen katsomaan miten nämä pojat ovat kasvaneet ja kehittyneet.
Ginga-sarja ei ole hirveästi kehittynyt vuosien varrella, ja vaikken kaikesta pidäkkään, on se silti ollut suuri innoittaja omissa tarinoissani ja sarjakuvissani, varsinkin Journey of the Heartissa. Ja jos jokin on sarjassa ottanutkin päähän niin se vain innoittaa tekemään paremmin kuin edeltäjänsä ja näyttämään nuoremmalle sukupolvelle omat näkemyksensä. Ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä mekin olemme nuorten silmissä hirveitä rasisteja, sovinisteja ja homofoobikkoja kun heihin verrattuna meidän tapamme ovat jo vanhentuneet. Tai sitten ei, kuka tietää.
Orionin viimeisen osan jäätyä kaivelemaan, rupesin jo suunnittelemaan omaa jatkosarjaani Gingalle. En tiedä tuleeko siitä koskaan mitään, ja jos tulee, niin mitä. Odottelen kuitenkin Last Warsin loppuun ennenkuin julkaisen mitään, jos sittenkään. Mutta vaikken nyt hirveästi lämmennyt tälle sarjalle, innoitti se kuitenkin aloittamaan jotain uutta, joten ei sekään kokemus ihan hukkaan mennyt.
5 notes · View notes
arikuosmanen · 7 years ago
Text
Maahanmuuttajien parissa työskentelevät: ”Nettiraivo on jalkautunut katutasolle” (Yle)
Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site
Tampere
– Koventuneet asenteet näkyvät poikien kokemuksissa kaupungilla. Heitä saatetaan syyttää sellaisista asioista, mitä he eivät ole tehneet, sanoo Abdi Cisman.
Cisman työskentelee pakolaistaustaisille 12–25-vuotiaille pojille ja nuorille miehille tarkoitetussa Kölvi-toimintakeskuksessa Tampereella. Ohjaaja kuulee päivittäin poikien kokemuksista.
Cismanin mukaan ilmapiiri oli kiristynyt jo ennen Turussa kuukausi sitten tehtyä puukkoiskua, jonka päätekijäksi epäillään marokkolaista Abderrahman Bouananea. Viisi päivää iskun jälkeen tehty soittokierros osoitti, että poliisit eivät olleet havainneet normaalista poikkeavaa käytöstä maahanmuuttajia kohtaan Turun tapahtumien jälkeen.
Eivätkä mielipiteet jää kommenttien asteelle, nyt tartutaan jo vaatteisiin.
Merja Pösö
Cisman kertoo esimerkin siitä, miten ihmisten pelko näkyy.
– Kun eräs poika juoksi kadulla yrittäen tavoittaa bussia, niin samaan aikaan kadulla liikkunut suomalainen nuori nainen lähti juoksemaan bussia tavoittelevaa poikaa karkuun.
Kyse oli väärinkäsityksestä, joka selvisi, kun poika pysähtyi. Hän kysyi naiselta suomeksi, että tarvitseeko tämä apua. Tarinaa kertova Cisman on itse asunut Suomessa kymmenen vuotta. Hän puhuu somalin kielen lisäksi hyvin suomea.
Sanat eivät riitä, käsiksikin käydään
Sanat voivat haavoittaa, mutta tölviminen ei jää sanalliselle asteelle. Abdi Cismanin mukaan ruumiillinen koskemattomuuskaan ei ole itsestään selvää, jos näytät ulkomaalaiselta.
– Se voi olla tönimistä. Tai jos vaikka istun penkillä kaikessa rauhassa, niin joku saattaa tulla häiritsemään ja käyttäytyy uhkaavasti.
– Siihen ei voi koskaan tottua.
Cismanin havaintojen mukaan bussi on usein se paikka, jossa vieraalta näyttävä ihminen voi joutua sanallisen pahoinpitelyn kohteeksi. Muut matkustajat eivät välttämättä reagoi asiaan.
– On toki sellaisiakin ihmisiä, jotka käskevät räyhääjää sulkemaan suunsa. Se on helpottava tunne.
Huutelijaa ei voi tunnistaa etukäteen
Tiukentunut mielipideilmasto vaikuttaa arjen käytäntöihin. Varovaisuus lisääntyy. Massasta erottuvat joutuvat Cismanin mukaan miettimään, voiko lähteä yksin ulos yöaikaan.
– Ja kun liikkuu pimeään aikaan, niin usein joutuu vilkuilemaan olan yli.
Abdi Cismanin mukaan moni nuori maahanmuuttaja on muuttanut käsitystään Suomen turvallisuudesta.Antti Eintola / Yle
Cisman kertoo, että töykeä käytös saattaa yllättää missä vain eikä voi arvata esimerkiksi pukeutumisen tai muun ulkoisen olemuksen perusteella, kuka reagoi rasistisesti.
– Tuntuu, että ihmisyys ei kuulu minulle. Tulee mieleen synkkiä ajatuksia: eikö maailma olekaan niin tasa-arvoinen kuin luulin.
– Eräs tuntemani nuori sanoi, että hän oli pitänyt Suomea turvallisena maana, mutta kokee nyt, että oma henki on uhattuna.
Julkisuus pelottaa
Tilannetta kuvaa myös se, että Tampereelta on vaikea löytää maahanmuuttajaa, joka suostuisi kertomaan kokemuksistaan toimittajalle. Kukaan esimerkiksi Hervannan naisille tarkoitetussa koulutuspisteessä, Naistarissa, suomea opiskelevista ei halua tulla julkisuuteen omalla kuvallaan ja nimellään. Heitä on siellä monia eri kansallisuuksia.
Maahanmuuttajien kanssa työskentelevät ovat kuulleet monia tarinoita ihmisten välisten kontaktien kehittymistä. Usein paineet purkautuvat opiskelun lomassa.
Naistarin ohjaajien mielestä käyttäytyminen on selkeästi muuttunut. Yhä useampi katsoo oikeudekseen huudella ulkomaalaisen näköisille ihmisille alatyylisesti.
– Eivätkä mielipiteet jää kommenttien asteelle, nyt tartutaan jo vaatteisiin, sanoo Naistarilla ohjaajana toimiva Merja Pösö.
Tuntuu, että ihmisyys ei kuulu minulle. Tulee mieleen synkkiä ajatuksia: eikö maailma olekaan niin tasa-arvoinen kuin luulin.
Abdi Cisman
Syyksi huuteluun voi riittää se, että näyttää erilaiselta.
– Suomesta turvapaikkaa hakeneista monet tulevat kriisialueilta, joissa heillä on jo ollut sorretun asema. Siksi se ei täällä ole heille uutta, kertoo nuorten maahanmuuttajien parissa työskentelevä Meri Kianto. Hän on Kölvin Monikultturinen Nuorisotyö -keskuksen toiminnanjohtaja Tampereella.
Pahimmin pettyneitä ovat ne nuoret, jotka ovat opinnoissaan jo pitkällä ja muutenkin päässeet kotiutumisessa hyvää alkuun. Jyrkentyneet asenteet vetävät maton alta.
– He ovat nähneet Suomen mahdollisuutena ja pitäneet maata solidaarisena. Pettymys on suuri, kun niin ei olekaan. He ovat näitä viittä vaille kotiutuneita, Kianto sanoo.
Pelko kahlitsee ja vallitsee
Vuonna 2015 Suomeen tuli rajojen yli niin paljon ihmisiä, että maahanmuutto pysyi otsikoissa ja ilmapiiri muuttui.
– Onko osasyynä median tapa käsitellä asiaa? Monissa tiedotusvälineissä maahanmuutosta tapahtuva uutisointi on saanut kokonaisuuden näyttäytymään hallitsemattomalta, Kölvin toiminnanjohtaja Meri Kianto sanoo.
Myös keskustelun sävy on muuttunut, arvioivat maahanmuuttajien parissa työskentelevät. Äänekkäimpiä ovat ulkomaalaisia vihaavat.
– Nettiraivo on jalkautunut katutasolle, arvioi Naistarin ohjaaja Merja Pösö.
He ovat nähneet Suomen mahdollisuutena ja pitäneet maata solidaarisena. Pettymys on suuri, kun niin ei olekaan.
Meri Kianto
Vaikeneminen antaa Pösön mielestä tilaa ääri-ilmiöille. Kun kahvipöytäkeskustelussa joku esittää kiihkeitä mielipiteitä muualta tulleita ihmisiä vastaan, ei moni uskalla avata suutaan.
– On selvää, että harva maahanmuuttaja haluaa esimerkiksi antaa haastattelua omalla nimellään ja kasvoillaan. Jos avaa suunsa näissä kysymyksissä, niin helposti tulee kuraa niskaan.
– Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Miksei dialogia voida käydä järkevällä ja asiallisella tasolla, Pösö kysyy.
Lue myös: Turun puukotuksista epäilty on siirretty Turun vankilaan – koostimme juttuun tutkinnan vaiheet ja sen, mitä seuraavaksi tapahtuu
from WordPress http://ift.tt/2w3NKTU via IFTTT
0 notes
dennievalles-blog · 7 years ago
Link
Phil Devin Real Estate on määritelty pienikokoisin boutique viraston ympäristö, jossa keskitytään ”parempaa palvelua ja parempia tuloksia” yksityisille kiinteistöjen avun tarpeessa. Omistautumista takana tämä organisaatio tuli Phil Devin – kokenut kiinteistöjen professional on monen vuoden kokemus ja laaja Kiinteistöalan osaaminen.
Jos aiot ostaa kiinteistöjä, Australia, Phil Devin auttaa sinua suuresti. Löydät asuinkiinteistöjen myytävänä / huutokauppa model after sen virallinen asema. Luettelo voi muuttua milloin tahansa, mutta on varmaa, että jokaiseen oli varmasti kiinni kiinnostuksesi.
Jos sinulla on kovaa aikaa etsimällä paikka, joka tarjoaa täydellisen investointimahdollisuus, sitten huoli ei enää koska Phil Devin kiinteistöjen konsultit saat varmasti kiinni niin paikka. Tällä hetkellä sijaitsee kaupungissa Loganholme. Suosittelemme sivustossa tietää enemmän tärkeitä yksityiskohtia.
Luettelossa on myös kaksikerroksinen kotiin Daisy mäkeä, joka on kaunis ja tuore maali joka sijaitsee hyvässä asemassa. Se on kuvattu paikka, joka voi tarjota iloa ja nautintoa teidän perheelle. Lähellä hyvät koulut ja korkeakoulut ja se vain vie muutaman minuutin ajomatkan päästä moottoritielle. Sinulle ja perheellesi jälkisäädös kertakaikkisesti arvostaa koko ja ominaisuudet Kotisivu.
Löytää täydellinen ja rauhallinen paikka ei myöskään ole ongelma Phil Devin konsultteja koska tällä hetkellä sellainen löytyy listalla kiinteistöjä myytävänä / huutokauppa. Hyvä hotelli ja rauhallisessa osassa Holland Parkin ja sen Paketti sopii omaisia. Se tarjoaa mukavuutta, tilaa ja etsit elämäntapa.
On ominaisuus, joka sopii henkilöille, jotka rakastavat tyyliä ja mukavuutta, mutta halusi edulliseen hintaan. Sinulta kunnioitusta majoituspaikka sijaitsee laidalla ja Hope Island. On antelias mitat ja huiman korkea katto. Kaksikerroksinen koti on myös suuri, Yksityinen sisä/ulkoilutilat. Ihastut varmasti lasi aidattu-altaalta.
Phil Devin Real Estate tarjoaa kiinteistön Holland Park West liikaa. Se on tyylikkäästi uusittu ja on myös hyvä sijainti. Se on täydellinen ensimmäinen koti omistajat tai sijoittajat etsivät täydellinen tilaisuus alhainen yhtymää maksuja ja low jatkuvaa huoltoa.
Saadakseen enemmän tärkeitä tietoja edellä mainittuja, kestää jonkin aikaa käydä virallisella sivustolla Phil Devin konsultit ja tutkimaan sen sisältöä. Jos olet kiinnostunut ostaja, on lista saatavilla asuinkiinteistöjen myynti ja huutokauppa omilla sivuillaan.
Osa online-palvelua on voit pyytää arvioinnin ja löytää asunto-ominaisuudet, jotka on myyty myös. Toisaalta, jos olet kiinnostunut vuokralainen, voit etsiä asuu, että on vuokrattavissa, yksinkertaisesti täyttää niiden päällä vuokra-sovelluksen asentaminen tai vierailla Phil Devin henkilökohtaisesti ja keskustella huolenaiheita. Löydät myös huolto pyynnön sivustosta.
Ota Phil Devin puhelimitse tai tavoittaa häntä läpi hänen sähköpostiosoite.
Tietoja meistä
Puhu kenellekään, joka on kokenut prosessi ostaa tai myydä kiinteistöjä ja usein niiden tulokset ovat yhdistelmä stressiä, pettymys ja loppujen lopuksi vaarantaa! Yksi monista tavoitteista on varmistaa, että seuraava siirto on myönteinen.
Phil Devin Real Estate aloittaminen yksi yksinkertainen tehtävä: ”saada aikaan tuloksia, joka ylittää asiakkaiden odotukset”.
Mitä tämä tarkoittaa sinulle?
·         Tiedän olet kiireinen ja arvostan aikaa. Kun asetamme tapaamisen ja I olla siellä.
·         Kun sanon, että voimme tehdä jotain... voit luottaa siihen.
·         Älä yritä talvi ihmisiä tai piilottaa tiedot. I 'm all about julkistamista.
·         En ole sitä liiketointa koskevat - olen sitä pitkän matkan... elinikäistä suhteita.
·         Tämä tarkoittaa, I työtä saada tuloksen ansaitsette.
Lopulta kun ostaa tai myydä minulle, se tulee alas oman päätöksensä, mikä on sinulle oikea valinta. Minun tavoitteeni on varmistaa, sinulla on tarpeeksi tietoa päättää sinun olla tyytyväisiä tiellä. Kun valitset minun auttaa sinua ostaa tai myydä kodin voit luottaa reagoiva, laatu, kattava ja henkilökohtaisen palvelun.
”Pettymys eroa mitä asiakas odottaa ja agentti antaa”
Tiedän, että minun asiakkaat kaipaavat käsitellä ”ammatillinen”, jotka voivat ”kuunnella” yksittäisten haluaa ja tarvitsee ja tarjota ratkaisuja!
Phil Devin on että ammatillinen!
0 notes