#ei mantelia

[starlene]

Väitän, että Suomessa ei osata juurikaan arvostaa mantelimassaa laskiaispullissa pitkälti siksi, että suurin osa meikäläisistä mantelipullista ei ole mantelia nähnytkään. Sen sijaan täytteenä on jotain jauhetun aprikoosinkiven ja mahdollisesti selluloosan sekaista teollista puristetta.

Jos lähikaupan peruspullissa olisi täytteenä ihan oikeaa mantelia, mantelimassalla olisi ainakin puolet vähemmän vihaajia, näin uskon.

[extrapenguin]

Ei suoraan kaupunkien mukaan nimetty, mutta Take-T:ltä löytyi kaksi:

Tampere – Maustettua mustaa teetä. Sisältää mustaa teetä, santelipuuta, hibiskusta, mateeta, aromia, chiliä. TakeT:n oma, chilinen ja tulinen sekoitus Mansen kunniaksi!

Jyväskylä – Maustettua mustaa teetä. Sisältää mustaa teetä, päärynää, appelsiinin siivuja, paahdettua mantelia, kanelia, kultaisia sokeritähtiä, krokantin paloja (sis. saksanpähkinää), aromia, lakritsijuurta, kuivattua luumua, hibiskusta. TakeT:n luoma tee Valon Kaupungille, gluehweinin makuinen ihastus!

Suomen kaupunkeja teenä

Helsinki - Helsingin makumaailmaan suunniteltu ihastuttava teesekoitus. Musta tee, appelsiinin, papaijan ja ananaspalat sekä liljan ja pionin terälehdet ja luontainen aromi.

Hämeenlinna - Musta tee + katajanmarja, karpalo, mansikka, herukka ja aromit

Kouvola - Kun taivas on musta ja kaupunki harmaa on aika laittaa Kouvola Grey hautumaan. Se ymmärtää kaiken eikä kysy mitään. Kouvola Grey on sekoitus mustan teen sävyjä, bergamottiöljyä ja Kouvolan mustaa kultaa - Lakritsia. Mitä syvemmältä kaivat, sen vahvemmin aromit aistejasi stimuloivat. Harmaassa on eroja - kouvolalainen sen tietää.

Oulu - Pohjoisen marjoilla maustettu Lapsang Souchong tee. Lapsang Souchong on perinteinen savustettu musta tee Kiinasta, joka tuo tähän sekoitukseen hieman tervaisen ja savuisen maun.

Porvoo - Porvoo-tee on omistettu rakkaalle kotikaupungillemme, mistä kaikki on lähtöisin. Pitkän historian omaava Porvoo on täynnä hurmaavia yksityiskohtia, esimerkiksi pussin kuvassa oleva raatihuone on Suomen vanhin olemassa oleva raatihuone. Raatihuoneentori on ainoa ehyt säilynyt 1700-luvun torikokonaisuus Suomessa. Porvoo Blend on musta tee maustettuna mangolla, mansikalla ja appelsiinilla, luoden tasaisen makean, klassisen kokonaisuuden.

Savonlinna - Laadukasta luomu Assam TGFOP teetä Intiasta. Suuri osuus hienosti työstettyjä kullan värisiä lehtien kärkisilmuja. Haudutettuna punakultainen väri ja mitä hienoin mausteinen aromi. Erinomainen aamiaistee. Vinkki viskin ystäville, tämä Savonlinna tee, Assam TGFOB, sopii hyvin savuisen viskin seuraan.

Tampere - Musta Intia-Ceylon tee, valkoinen tee, karpalot, kinuski- ja karpaloaromi.

Tampere - Herkullinen vihreän teen sekoitus maustettuna viinirypäleillä, karpaloilla, viinimarjoilla, vadelmilla ja mansikan paloilla. Makean raikas ja marjainen maku.

Turku - Sitruunan makuinen tee.

Vantaa - Vantaa on solmukohta, jossa menneisyys kohtaa nykyajan, kaupunki maaseudun ja kulttuurit toisensa. Maailmalta on lyhyt matka meille. Vantaa-tee on Vantaan kaupungin lailla koottu uusista ja vanhoista perinteistä. Vantaa-teessä vihreä ja valkoinen tee kohtaavat urbaanien metsien ikiaikaisen supermarjan puolukan. Vantaa-tee on Vantaan kaupungin lailla koottu uusista ja vanhoista perinteistä. Vantaa-teessä vihreä ja valkoinen tee kohtaavat urbaanien metsien ikiaikaisen supermarjan puolukan.

[sokerittomat-reseptit]

HELPPO JA NOPEA VISPIPUURO (sokeriton, vhh, gluteeniton, maidoton, munaton, vegaaninen, ei mantelia)

Alkuperäinen ohje täältä (kauneusjaterveys.fi, luettu 5.11.2017).

Ainekset: (1–2 annosta) 1 dl vettä ¾ rkl psylliumia 1,5 dl kookoskermaa jääkaappikylmänä ¾ dl puolukoita survottuina/soseutettuina maun mukaan makeutusta (esim. 2–3 rkl kidemäistä steviaa) Ohje:

1. Soseuta puolukat ja mittaa niitä sitten ¾ dl. Lisää puolukoiden joukkoon makeutus.

2. Sekoita kulhossa vesi, puolukat ja psyllium. Anna turvota muutama minuutti.

3. Lisää joukkoon jääkaappikylmä kookoskerma ja sekoita hyvin.

4. Nauti puuro esimerkiksi kookoskerman ja makeutuksen kanssa. Loppuhöpinät:

Puuro kannattaa nauttia kerralla. Itse pistin loput jääkaappiin ja seuraavana päivänä puuro oli niin limaista ja liisteristä, ettei sitä meinannut saada lusikkaan.

En itse asiassa enää muista, käytinkö puuron valmistukseen kookosmaitoa vai -kermaa, mutta ne ovat minusta niin samanlaisia keskenään (ainakin Kara-merkki), ettei sillä pitäisi olla väliä.

[pienviljelmakaapissa]

Hiirijahti

Henkilöt: Rokka, Tassu, (Rokan vanhemmat pienessä osassa)

Paritukset: Rokka ja Tassu

Genre: nukka

Varoitukset: jyrsijöitä ja mainintaa niiden tappamisesta

Kuvaus: innokkaat nuorukaiset päättävät aloittaa hiirijahdin kutsumattoman jyrsijän pesiydyttyä Rokan perheen aittaan

Sanamäärä: n. 3300

A/n: tämä on saanut inspiraation hiihtolomalla tapahtuneesta sekoilusta kaverini ja kuokkivan jyrsijän kanssa kanssa. Jotenkin tuo alku muistuttaa jotai vanhaa lastenkirjaa pitäisikö olla huolissaan?

“HIIRI!!!” kuului Rokan tilan vaateaitalta eräänä kauniina heinäkuun keskiviikkona.

Rokan akka juoksi aitalta hädissään hameen helmoja nostellen. Tuosta huvittavasta näystä sai nuori Antti Rokka sellaisen naurukohtauksen, että puoli pitäjää kuuli. Siitä hyvästä hän myös saikin selkäsaunan isältään.

Heti seuraavana aamuna oli Antti rientänyt kertomaan naapurin Suen Tassulle edellisen päivän näytöksestä. Kyllä se huvitti poikia, mutta ennen kaikkea se lietsoi heidät lähtemään hiirijahtiin. Kyllähän hiiri piti saada aitasta pois. Selväähän se oli. Kissaa kun ei Rokan perheellä ollut, päättivät pojat, että Suden perheen kissa, Manteli, saisi mennä yöksi aittaan hiirtä jahtaamaan.

Antti ja Tassu kävelivät pellon laitaa Rokan tilalle. Manteli katseli maisemia kiltisti Tassun sylistä. Kenties kissa tiesi, että sitä odotti juhla-ateria. Niin ainakin Tassu oli lupaillut kissalle. Jos Manteli hiiren nappaisi, lähtisivät pojat Vuoksen varrelle onkeen ja kissa saisi kaikki kalat.

Antti avasi vaateaitan oven varoen. Hiiriä ei näkynyt, joten pojat astuivat sisään. He kumpikin katsoivat Mantelia ja Manteli katsoi heitä molempia kysyvästi. Kissan silmät katsoivat lähes kieroon ja sen kieli oli hieman ulkona. Suloiseltahan tuo pikkuinen musta-valkoinen eläin näytti.

“Onnee matkaan”, Antti sanoi ja silitti kissan valkoista rinnusta. “Sie saatki sit juhla-aterian. Usot sie sen? Siulla o neljä tassuu, jote piä sie huolt, ettei tääl tassuta huomen kukkaa muu, nii mie piän huolta miun Tassust.”

“Antti”, Tassu punastui kiusaantuneena.

“No mikä hätänä?” Antti kysyi hymyillen veikeää ja lähes lapsellisen viatonta hymyään.

“Ei mittää”, Tassu antoi pienen hymyn tulla huulilleen ennen kuin hän antoi Mantelille suukon korvien väliin. “Onnee ny.”

Anttikin antoi kissalle vielä onnen suukon. Sitten kissa jätettiin vaateaittaan ja ovi suljettiin.

“Mitäs myö ny?” Antti katsoi Tassua tuolla hieman ilkikurisella ilmeellä. Jotakin hänellä oli selkeästi mielessä.

Torstaiaamu koitti. Keskipäivän aikaan Antti ja Tassu juoksivat innoissaan katsomaan josko vaateaitan luvaton asukki olisi kuollut. Oven avauduttua Manteli säntäsi ulos, juoksi vähän matkaa ja jäi heinikkoon makaamaan ja tuijottamaan poikia.

Pojat tarkistivat aitan perinpohjin. Missään ei näkynyt jälkiä kissan ja hiiren välisestä kamppailusta. Ei näkynyt jälkiä verestä eikä muitakaan sisälmyksiä, joita kissa jättäisi syömättä.

“Ei taint toimii”, Antti tokaisi kurkkiessaan sängyn alle. “Ainakaa ei ol jyrsint ryijyi viel. Se vast oiski. Äitihä sais hermoromahuksen. Jos niit hiiruloit tääl o, nii tuski vilja-aittaan männöö. Tiiä sitä sitte kumminkaa. Miu mielest Manteli sais yrittää viel. Eit se hiiri välttämät joka yö tuu. Ehk hää pelästy Mantelii tai sit hää löys uutta ruokaa.”

Tassu vain katseli kankaita ja kuunteli Antin höpötystä.

“Tassu?”

“Mitä?” Tassu kysyi häkeltyneenä. Hän oli täysin vajonnut omiin ajatuksiinsa.

“Annetaako myö Mantelille toine mahollisuus?”

Tassu nyökkäsi vastaukseksi.

Pojat tekivät pienen suunnitelman. He halusivat ennen kaikkea tietää, oliko hiiri aitassa vielä, oliko se tehnyt sinne pesän vai oliko se vain tullut sinne ruokaa etsimään ja lähtenyt, kun ravintoa ei ollutkaan löytynyt. Ensin heidän oli selvitettävä oliko hiiri aitassa. He murustivat vanhaa juustoa eri kokoisina kimpaleina aitan lattialle. Illansuussa he palaisivat katsomaan, josko hiiri olisi käynyt niitä nakertamassa. Sillä aikaa he päättivät hellitellä Mantelia ja suuntasivat Vuoksen rannalla puun varjoon kissan kanssa.

Auringon suunnatessa puiden taakse kuului veden rantaan karmiva kiljaisu. Antti ja Tassu tiesivät tasan tarkkaan, mistä se tuli ja kuka se oli. Antti lähti heti pinkomaan kotiaan kohti ja Tassu nappasi Mantelin syliinsä ja lähti perään. Manteli ei suinkaan pitänyt äkkinäisestä ja kovakouraisesta käsittelystä ja painoi kyntensä Tassun käsivarteen ja sähisi.

“Voi sinnuu, anteeksi”, Tassu pahoitteli kissalle ja nosti sen paremmin syliin.

Manteli ei näyttänyt laisinkaan anteeksiantavalta, vaan pikemminkin varsin nyrpeältä.

Rokan tilan pihalla kävi kamala metakka, kun Tassu saavutti Antin. Rokan akka oli vimmoissaan ja huusi täyttä kurkkua Antille.

“Laitoitte juustot sinne! Ruokkimaako sitä tuholaist täs pittäs?! Työ ja teiä ideat! Ehä mie voi ennää omaa aittaani männä, ko hiiret sen valtaa! Syän meinas pysähtyy! Syövät viel viljat ja lihat! Kankaatki o koht reikii täyn, ko sie et sitä hiirtä saa hoiettuu! Nyt sie laitat sen kissan sinne, etkä päästä ulos enne ko hiiret o pois!”

Tassu katseli välikohtausta etäämmältä ja silitti Mantelin turkkia.

Antti katsoi äitiään happamana aivan kuin tämä olisi juuri sanonut jotakin tavattoman ilkeää ja olihan tämä tavallaan sanonut. Hänen äitinsä ei koskaan korottanut ääntään tai kiivastunut mistään.

“Hei”, hänen äitinsä sanoi lempeästi. “Anteeks, et mie huusin. Pirun hiiri vaa. Hyi olkoon. Kuules, mitä jos sie ja Tassu määtte aitan yläkertaan yöks ja nappaatte sen hiiren? Saatte sitte aamusta lämmintä maitoa ja pullaa.”

Tästä ehdotuksestahan Antti riemastui. Hän kääntyi katsomaan polulle, jolla Tassu seisoi kissa sylissään. Pojat jakoivat yksimielisiä katseita. Yöstä tulisi sankarillinen.

Illansuussa päästettiin Manteli taas aittaan. Juustoa oli vielä lattialla, joten ainoa paikka jonne sitä piti enää ripotella, oli aitan toinen kerros. Toisen kerroksen aittahuone oli enemmänkin makuuaitta, vaikka sielläkin oli muutamia ryijyjä. Tärkeinpänä siellä oli kuitenkin parisänky, johon he molemmat mahtuisivat nukkumaan. Ainoana valonaan heillä oli öljylamppu. Aitassa olisi ollut säkkipimeää ilman sitä.

He ripottelivat juuston kimpaleen lattialle ja istuivat sängylle odottamaan.

“Tassu, usot sie, jot se pelkää valloo?” Antti kysyi äkkiseltään.

“Emmie oikee tiiä.”

He olivat jälleen hiljaa. Heidän tehtävänään olikin pääasiassa selvittää, oliko hiirellä oikea pesä ja tunneli ylös. Oli heillä kyllä säkki mukanaan, mutta ihan kuin he pystyisivät siihen hiiren pyydytystämään. Tämän yön jälkeen laitettaisiin hiirenloukkuja aittaan niin, että hiiri varmasti sellaiseen kävisi ruokaa etsiessään. Jos hiiri sattuisi katoamaan aitasta, meinaisi se sitä, että sillä oli oma reitti aittaan eikä se ollut tullut sisään vain auki jääneestä ovesta. Kuolisipahan hiiri kuitenkin.

He istuivat sängyllä ja odottivat hiljaa. Hiljaa odotus kävi vaikeaksi Antille. Hän halusi jutella, mutta sekös olisi pelottanut hiiren pysymään poissa ja silloin ei saataisi koskaan tietää, oliko sillä se reitti ylös. Ja kun puhua ei Antti voinut, tyytyi hän hipelöimään Tassun hiuksia.

“Antti, ei miul täitä oo, jos sie niitä etit”, Tassu kuiskasi hieman kiusaantuneena.

“Emmie niit eti. Iha muute vaa kattelen. Ja voinha mie muutaki tehä”, Antti virnisti veikeästi ja laittoi kätensä Tassun vatsalle.

“Antti, mitä sie?” Tassu naurahti.

“Tassu”, Antti kuiskasi toisen korvaan.

“Mitä?”

“Tiiät sie Tassu mitä?” Antti kuiskasi aivan hiljaa toisen korvaan.

“No?” Tassu punastui, niin lähellä Antti oli.

Antti hengitti Tassun korvaa vasten ja painautui niinkin lähelle, että hänen huulensa miltei koskettivat Tassua. Sitten hän kuiskasi:

“Se hiiri o tuol.”

“Missä?!” Tassu säpsähti ja työnsi Antin sivuun katsellen huonetta pelokkaana.

Antti senkun päästi ilmoille naurunpurskahduksen.

“Haa, haa”, Tassu murahti ja loi ärsyyntyneen, muttei kuitenkaan pahansuovan, katseen Anttiin.

Antti senkun tarttui Tassua vyötäisiltä ja suukotti tätä poskelle ja suupieleen.

“Antti!”

“Emmie Jeesuskaa o”, Antti naurahti.

“Anttiii! Lopeta tuommone!” Tassua nauratti, mutta hän yritti kuulostaa totiselta.

“Sehä soppii”, Antti sanoi aivan tavalliseen tapaan ja irrotti otteensa Tassusta vetäytyen täysin tämän luota.

“Emmie”, Tassu aloitti. “iha tuota tarkottant.”

“Vaa mitä?”

“Kyl sie tiiät!” Tassu hermostui ja kaatui sängylle makaamaan.

“Eiks myö pitänt olla hiljaa, et hiiruloit alkais tulloo?” Antti kysyi maireasti ja painoi Tassun alleen.

“Niihä myö kait piti”, Tassu myönsi ehkä hieman häpeissään.

“No? Ollaako myö sit iha hiire hiljaa vai”, Antti hengitti vasten Tassun kaulaa. “tehhäänkö myö jottai muuta?”

“Mitä siEEE!?” Tassu päästi kimeän kiljaisun, kun Antti nuoli hänen kaulaansa.

“Ssh…” Antti hyssytteli Tassun korvaan. “Tassu, Tassu, Tassu, eiks myö pittänt olla iha hiire hiljaa?”

“E-ei”, Tassu sai vaivoin soperretuksi. Hän tunsi punastuvansa.

“Sitähä mieki”, Antti virnisti ja näykkäisi Tassun korvaa. “HIIRI!!!”

“Antti helvetti siu kaa!” Tassu tönäisi Anttia ja tämä vain nauroi. “Sie sitte ossaat pilaa iha kaike.”

“Tahot sie vai männä nukkuu?” Antti kysyi noustessaan istumaan. Hän laittoi vielä kätensä varovasti Tassun reidelle ja katsoi tätä hellästi.

“Ei se hiiri tänne tuu, jos myö tääl huuetaa”, Tassu myönsi.

Tilanne oli vaikea molemmin puolin. Kerrankin heillä olisi ollut koko yö aikaa telmiä parisängyssä ilman pelkoa kiinnijäämisestä. He voisivat hyväillä toisiaan, nauraa rajoitta, suudella mielin määrin, pitää toisiaan lähekkäin ja vielä kaiken kukkuraksi nukkua vierekkäin lämpimässä sängyssä yhden peiton alla. Mutta he eivät olleet aitassa hassuttelemassa, vaan hiiriä metsästämässä.

“Tassu”, Antti kuiskasi. “kai sie muistat viel, ko Tyyne ja Lyyti sano, et myöhä ollaa oikee sankarloi, ko hiirii metsästettää?”

Tassu nyökkäsi vastaukseksi.

“Mitäs sie sanot, jos sie saisit käyä sankarin vieree nukkuu?” Antti virnisti taas veikeästi. Hänen aikomuksensa silittää Tassun reittä oli jäänyt niille sijoilleen.

Tassu vain hymyili vastaukseksi.

He sammuttivat lampun ja kävivät pitkäkseen peiton alle. He halasivat toisiaan ja olivat hiljaa. Kumpaakaan ei oikein väsyttänyt. Aitassa oli säkkipimeää. Ikkunoita ei ollut eikä lamppuakaan tohtinut jättää yöksi päälle. Mitä siitä olisi edes hyötynyt? Moni nuorihan nukkui kesät aitassa, siellä kun oli viileämpää eikä jatkuva auringon valokaan häirinnyt.

“Onks tuo siu käs vai hiiri?” Antti kysyi pimeästä.

“Hiiri”, Tassu vastasi silittäen Antin poskea hellästi.

“Hiiri tuu miu suuhu.”

Tajuamatta, mitä juuri tuli sanottua, he molemmat purskahtivat nauruun.

“Antti, ei.”

“Ssh, Tassu. Nyt nukutaa”, Antti kuiskasi miltei puolitosissaan. “Kauniita unnii.”

“Hyvää yötä”, Tassu kuiskasi ja suuteli Anttia hellästi vielä kerran.

Yksi suudelma pakotti toiseen, paljon pidempään ja se vaihtui jo kolmanteen. Suudelmien välissä he kuiskivat rakkaudenosoituksia toisilleen. Kädet seikkailivat tutkimaan vielä tutkimattomia paikkoja. Lopulta he pysähtyivät hengittämään.

Vaikkeivat he nähneet toisiaan pimeydessä, oli heidän katseissaan samanaikaisesti jotakin kysyvää ja jotakin käskevää. Kumpikin heistä halusi mennä pidemmälle. Kumpikin halusi viimein viettää kunnollista aikaa kahdestaan. He olivat kahdestaan aitan parisängyssä. Kukaan ei kuulisi. Kukaan ei saisi tietää. Ainoa, joka saattaisi edes saada vihiä, oli hiiri.

Ja tuo pirun hiiri oli heidän esteenään. Halusivatko he napata hiiren?

“Tassu.”

“Mitä?”

“Jos myö vaa uotetaa sitä hiirtä?”

He hiljenivät. Jotakin kiusallista siinä oli. He olivat vasta hetki sitten olleet valmiita sellaiseen toimintaan ja nyt he makasivat vierekkäin pimeässä hiljaa. He eivät oikein edes uskaltaneet koskettaa toisiaan.

He olivat hiiren hiljaa. Pihaustakaan he eivät päästäneet. Jostakin kumman syystä hiljaisuus vaivasi Tassua. Hiljaisuus ei koskaan vaivannut häntä. Hän piti hiljaisista hetkistä. Niistä pienistä hetkistä, jolloin hän sai Antin hiljentymään. Tämä ei ollut sellainen hetki. He olivat molemmat hiljentyneet ilman syytä. Hiirikin varmaan rapisteli jossakin.

Pimeästä ei kuulunut yhtikäs mitään. Hiiri oli tainnut säikähtää ja paeta. He makasivat syleillen toisiaan. Mikään ei olisi saanut heitä päästämään irti toisistaan. Peiton alla oli juuri sopivan lämmin. Aitan pimeys oli lähes taivaallista verrattuna valon täytteisiin öihin, jolloin valo tuikki sisään ikkunasta verhojenkin lävitse. Tässä kaikessa oli jotakin rauhallista ja mukavaa, joka sai heidät molemmat väsymään hiljaisuuden pitkittyessä. Aivan huomaamattaan he olivat nukahtaneet.

Tassu kuuli rapinaa pimeydestä. Hetken aikaa hän keinui unen ja tietoisuuden rajamailla, kunnes hän heräsi. Lattialta se rapina kuuluikin. Hiiri se oli. Tassu oli siitä varma. Kalvava tunne lattialla mönkivästä tuholaisesta levisi koko hänen kehoonsa. Hän kosketti varovasti Anttia ja ravisteli tätä olkapäästä.

“Antti.”

“Mitä?”

“Se hiiri o tääl. Valo päälle. Onko pitskoi?” Tassu kuiskasi niin hiljaa kuin pystyi. Hän oli painautunut aivan Antin korvan juureen.

Tämänhetkinen läheisyys olisi voinut olla suloista, kenties jopa eroottista, ellei lattialla olisi ollut sinne kuulumaton eläin.

Sukkelasti Antti kääntyi etsimään tulitikkuja tuolilta, jolla lamppu ja oletettavasti myös tulitikkuaski olivat. Pilkkopimeä huone tuntui ahdistavalta. Tulitikkujen löytämisessäkin oli jotain kamalan ahdistavaa ja kiireellistä aivan kuin hiiri olisi metsästänyt heitä eivätkä he hiirtä. Jokainen sekunti tuntui menetetyltä. Jokainen pieni ääni pimeyden keskellä kuulosti hiiren ääneltä. Antin hamuillessa tulitikkuja tuntui hänestä kuin milloin tahansa olisi voinut hiiri upottaa hampaansa hänen hentoon käteensä ja antaa hänelle jonkin kuolemantaudin.

“Antti, äkkii ny”, Tassun lähestulkoon hätääntynyt ääni hoputti. Tassun kädet puristivat Antin olkaa.

Tulitikut putosivat lattialle.

“Ne”, kerrankin elämässään Antti oli vailla sanoja. “Mie puotin ne pitskot.”

“Antti”, Tassu takertui häneen epätavallisen tiukasti.

“Nousen mie?” Antti kysyi ensin epäröiden. Kumpaakin heitä tuntui pelottavan hiiri lattialla. Eihän heidän kummankaan talossa tai edes koko tilalla ollut hiiriä koskaan ollut, tuskin edes navetassa saati sitten aitassa. “Mie nousen.”

Sen tokaistuaan Antti nousi ensin istumaan, laski jalkansa varovasti lattialla, mietti hetken ja alkoi sitten etsiä tulitikkuja. Nopeasti ne löytyivätkin lattialta ja vielä nopeammin syttyi lamppu palamaan. Lamppu kädessään Antti tutki huonetta. Hiirtä ei näkynyt sitten missään.

“Kolo sillä o.��

Antti kömpi takaisin sänkyyn. He syleilivät toisiaan. Lamppua he eivät sammuttaneet. He nukkuisivat nyt täällä, kun kerran niin oli sovittu. Turhaa he nyt lähtisivät enää päätaloon. Hetken he kyllä miettivät aitasta lähtöä, mutta väsymys ja mahdollisuus läheisyyteen veivät voiton.

He makasivat sängyssä lusikassa. Antti painoi välillä helliä suudelmia Tassun kaulaan ja olkapäähän. He olivat kääntyneet poispäin lampusta. Aitan seinä oli kulunut. Puu oli joistakin kohdista alkanut hieman halkeilla kosteuden takia. Antti yritti miettiä, milloin olisi kosteus päässyt aittaa, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että kosteus oli tullut ulkoa. Nopeasti kuitenkin hänen mieleensä nousi ajatus siitä, että hiiri olisi vahingon tehnyt. Varmaankin ulostanut rakenteisiin. Anttia ällötti.

“Hyi hitto”, hän mutisi itsekseen.

“Mitä?” Tassu kuiskasi ja kääntyi katsomaan sydänystäväänsä.

“Ei mittää. Sitä hiirtä mie vaa mietin”, Antti vastasi.

Mitä sie siit?”

“Jos se o kussu noihi rakenteisii. Emmie taho aatella semmosii. Tää yö ny myö

pittää kestää. Huomen myö voiaa männä Vuoksel onkii Mantelille herkkuateria”, Antti haukotteli. “Istutaa sie koko päivä eikä tehhä muuta. Saa Manteliki nauttii auringost. Aurinko paistaa just sopivast, ja jos tulloo liia kuuma, nii männää puun varjoon.”

“Nii”, Tassu huokaisi silittäen Antin kämmenselkää. Hänellä oli niin mukava olo, kun Antin käsivarsi oli kietoutunut hänen ympärilleen suojelevasti. Antin kosketus sai hänet aina tuntemaan niin paljon, oli se sitten riemua, rakkautta, kiihottuneisuutta tai rauhaa. Nyt se rauhoitti häntä niin, että hän olisi voinut sulkea silmänsä ja sulaa tuohon syleilyyn, jäädä siihen ikiajoiksi, nukkua vaikka koko päivän. Lopulta hän haukotteli.

“Antti. Minnuu väsyttää. Sie oot nii ihana. Mie voisin nukkuu siu vieres joka päivä. Oisit sie nii ihana, et sie laittaisit valon pois?” Tassu kysyi raukea hymy huulillaan.

Ilman sanaakaan Antti nousi ja sammutti lampun asettuen lopuksi takaisin Tassun viereen tätä syleilemään.

“Jot hitto siu kanssas”, hän huokaisi. “Sie se sitte saat miut tekkee kaikellaista. Ehä mie voi ees vastustaa sinnuu. Mitä mie siu kanssas teen? Sie pomottelet minnuu kohta tekkee kaikelaisii juttuloi.”

Sitten Antti painoi vielä yhden pehmeän suudelman Tassun korvanjuureen. Kumpikin nukahti hymy huulillaan.

Pimeydessä rapisi. Jokin raapi Antin poskea ja tuhisi. Jokin toinen matomainen olento heilui hänen kaulallaan. Hänestä tuntui siltä kuin kissan viiksikarvat olisivat kutitelleet hänen nenänvarttaan. Antti tajusi, mikä se oli.

“HIIRI!” Antti kiljui kuin pikkutyttö.

Salamana hän hyppäsi pystyyn ja ampaisi aitasta ulos huutaen kauhuissaan.

Hiiri puolestaan putosi sängylle ensin Tassun reidelle ja siitä se putosi peitolle. Tassu tietenkin heräsi Antin huutoon ja nousi istumaan vain huomatakseen aitan ovelta tulevassa valossa hiiren, joka juoksi kiireellä sängyn poikki, hyppäsi sängyn päädystä alas ja katosi pimeyteen.

Antin huuto ja ulkona panikointi olisi ollut Tassun mielestä varsin koomista ellei juuri tuo samainen hiiri olisi ollut hänenkin vieressään. Tassu katsoi sängyltä ulos. Antti seisoi pihalla jonkin matkan päässä talosta. Hiiri oli syönyt kaiken juuston lattialta.

Ulkoa kuulunut meteli oli herättänyt kenet muutkaan kuin Rokan isännän, joka harppoi nyt pihan poikki kuin vimmaantunut sonni.

“Jumalauta, ettekö työ ossaa olla hiljaa?!”

Antti kalpeni heti isänsä nähtyään. Hän olisi halunnut juosta karkuun, mutta hänen isänsä tarttui häntä paidan kauluksesta ennen kuin hän ennätti.

“Ja sie et oo lähös minnekkää, vaa selität.”

“Se oli”, Antti vilkuili ympärilleen kiusaantuneena. Pelkoa tai häpeää hän ei halunnut näyttää eikä missään nimessä ylimielisyyttä, sillä isän ollessa näin vihainen saisi siitä vain selkäsaunan. Sen verran viisautta Antillakin oli. “hiiri.”

“Hiiri?” isä kysyi vihaisesti.

“Hiiri”, Antti vastasi vältellen isänsä katsetta. “Tuli miun naamalle. Aitassa.”

“Aitassa?!”

“Sielhä se hiiri o”, Antti yritti parhaansa selittää. Jokin hänessä nyt esti suorasukaisen sanaharkan ja elämän nostamisen. Jokin pidätteli häntä eikä hän pitänyt siitä. Hän halusi mahdollisimman nopeasti pois tilanteesta.

Onneksi hänen äitinsä porhalsi pihamaan halki huivi ympärillään ja hiukset sellaisessa sotkussa ettei moista oltu nähty aikoihin.

“Mitä työ tääl mekastatte?” äiti kysyi sovittelevaan sävyyn.

“Poika se mekastaa nii, jot puol pitäjää herää.”

“Hiiri tuli miu naamalle.”

Äiti huokaisi ja katsoi miehiä.

“Jos sie nyt vaa mänet takas nukkumaan”, hän laski kätensä aviomiehensä käden päälle, joka piteli heidän poikaansa kauluksesta, ja kuin taikaiskusta ote irtosi ja mies lampsi takaisin taloon. Miehen mentyä hän kääntyi poikansa puoleen. “Näit sie vai sen hiiren?”

“En, mut kyl mie sen tunsin”, Antti selitti apaattisena.

“Siis se-?”

“Tuli miu naamalle.”

“Ai kamala”, äiti voivotteli. “Työ tuski tahotte ennää siel aitas nukkuu,” hän huokaisi. “No, mie oisin muutenki koht heränt aamulypsyl, jote jos työ tuutte mukkaa, nii saa siu isäs vähä rauhottuu ja sitte työ voitte männä siu sänkyy nukkuu loppuyöks. Saatte nukkuu pitkää.”

Hymy kiiri nopeasti Antin huulille ja hän nyökkäsi.

Aitassa Tassu istui sängyllä. Hän oli saanut lampun päälle, muttei uskaltanut laskea jalkojaan lattialle siinä pelossa, että hiiri kipittäisi lattian poikki.

“Tassu”, ovelle ilmestynyt Antti virkkoi iloisena. “Tuu ni männää. Äiti sano jot myö saavaan männä nukkuu miu sänkyy loppuyöks. Pittää vaa antaa isän rauhottuu ensittä.”

He nappasivat kenkänsä lattialta ja pukivat ne aitan ulkopuolella. Lampun he ottivat mukaan ja sammuttivat, samaten tulitikut. Aitalta he kipittivät aamukasteisen pihanurmen läpi navetalle.

Antin äiti oli jo alkanut lypsyyn, kun pojat navettaan ennättivät. Oli äiti jo ehtinyt hakea lypsytakkinsakin.

“Laskekaa se lamppu vaa lattial ja auttakaa, nii hoituu noppeemmi”, äiti käski. “Siitä otatte jakkaran ja sangon.”

Pojille tilanne oli aluksi hieman kiusallinen. Ei kumpikaan heistä ollut lehmiä lypsänyt kuin ehkä lapsena. Naisten hommahan se oli, mutta lopulta se heiltäkin alkoi sujua. Vuorotellen he lehmää lypsivät. Raskaaksihan se meinasi käydä välillä ja hitaita he olivat.

“Ihanaa, ko työ autatte”, äiti naurahti hiljaisuuden keskeltä. “Kukaa ei minnuu koskaa auta ja mie vaa tääl joka aamu lehmät lypsän. Kiitostakaa en saa. Mie voin lypsää sen loppuun.”

Äidin äänensävyssä ei ollut mitään pahansuopaa, kun hän hätisti Antin ja Tassun lehmän luota, pikemminkin hänen äänessään oli jotakin huvittunutta ja kiitollista.

“Siel alkaa koht aurinko nousta”, äiti mutisi noustessaan sankojen kanssa. “Laittakaa työ jakkarat takas ni männää.”

Antti ja Tassu tekivät työtä käskettyä ja seurasivat. Viimeinkin he saattoivat hengittää aamuilmaa kunnolla. Ilma oli kylmä ja raikas. Käki kukkui jossain kaukana, heinäsirkat sirittivät ruohikossa ja muutama perhonen lenteli ympäriinsä. Aurinkoa ei näkynyt. Kaikki oli niin rauhaisaa. Eläimet nukkuivat. Kasvit nukkuivat. Ihmisetkin nukkuivat.

Antti ja Tassu jäivät hetkeksi katsomaan hitaasti nousevaa aurinkoa. Koko kannas kylpi auringon ensisäteiden kalpeudessa ja mihin ne koskettivat, tuli lämpö ja päivä. Aurinko näkyi juuri ja juuri. Se nousi kukkulan takaa hiljalleen. Vain muutamat auringon ensisäteet pilkistivät sieltä. Puut varjostivat pihaa. Viileä tuuli kävi kylmäksi. Kesäaamu oli kirkas.

“Tulkaaha pojat sissää ni saatte maitoo ja pullaa. Ja sitte nukkumaa.”

He istuivat tuvan pöydän ääressä. Kirkas valo tuikki sisään ikkunasta. Vastalypsettyä maitoa ei mikään voittanut. Jos pullakin olisi ollut lämmintä, olisi se kruunannut kaiken, mutta kaikkea ei voinut saada.

Koko sinä aikana he eivät puhuneet. Antin äiti kuiski välillä ja odotteli vieressä. Hiljaisuus oli samaan aikaan kummallista ja rauhallista. Siinä oli jotain, joka muistutti veden jäätynyttä pintaa. Veden näki vielä jään alta ja se oli varsin rauhallinen näkymä, joka viesti talven tulosta, mutta silti sen olisi halunnut rikkoa. Samaa oli tämä hiljaisuus. Se ei odottanut ketään rikkomaan sitä, vaan pikemminkin sen rikkominen tuntui jännittävältä miltei pelottavalta.

Maitolasit tyhjenivät ja pullat syötiin.

“Mänkäähä ny nukkuu”, äiti kuiskasi.

Antti ja Tassu tottelivat. Vähin äänin he hiippailivat makuuhuoneen puolelle ja kävivät pitkälleen Antin sänkyyn. Siihen mahtui juuri ja juuri kaksi nukkumaan. Pienemmille lapsille vierekkäin nukkuminen ei olisi ollut mikään saavutus, mutta teini-ikäisille alkoi se käydä jo hieman vaikeaksi. Mahdotonta se ei kuitenkaan ollut.

Peitto oli lämmin heidän päällään. Sängyn mukavuutta ei voittanut sitten mikään ei edes vastalypsetty maito tai uunituore pulla, ja vaikkei huone ollut hämärä, tuli heille siinä raukea olo. Hiiren aiheuttaman välikohtauksen rauhoituttua alkoi heitä väsyttää. He olivat valvoneet ties kuinka myöhään ja hiiri oli heidät kahdesti herättänyt. Mistähän he olivat edes saaneet idean nukku aitassa, jossa oli hiiri?

He katselivat toisiaan. Kumpikaan ei oikein enää pystynyt pitämään silmiään auki. Pelkkä silmien hetkellinen sulkeminen oli viedä unten maille.

“Tassu”, Antti haukotteli. “Mie rakastan sinnuu.”

“Nii mieki sinnuu”, Tassu vastasi punastuen hiukan.

He pitelivät toisiaan lähekkäin peiton alla. Kylmä ei tullut ja tyynynkin he jakoivat ongelmitta. Antti vilkuili hetken heidän ympärilleen tullen tulokseen, ettei mitään harmia voisi enää tapahtua. Hellästi hän suuteli Tassua.

“Mie nii rakastan sinnuu”, Antti huokaisi.

“Sie sanoit tuon jo”, Tassu hymähti.

“Mie tarkotan sitä.”

“Mie tiiän.”

He suutelivat uudestaan. Tällä kertaa suudelma oli varomattomampi, rohkeampi. Se kesti pidempään ja tuntui luonnollisemmalta.

“Antti”, Tassu kuiskasi. “ei myö voia. Jos siu vanhemmat.”

“Hitot niist. Tuu miu lähel. Mie jaksan valvoo vaik kui pitkää”, Antti haukotteli.

“Nii varmaa”, Tassu naurahti lempeä hymy huulillaan.

“Jos se siut onnelliseks tekkee, nii voiaaha myö nukkumaaki männä”, Antti hymyily, tai ainakin yritti hymyillä veikeää hymyään.

“Nii”, Tassu haukotteli ja painautui lähemmäs Anttia sulkien silmänsä.

Kumpikaan ei enää puhunut. Autuas hiljaisuus keinutti heidät unten maille.

[siveydensipuli]

Heipparallaa! Sä vissiin tiedät noista vegaanituotteista jotain tai ainakin omaat kokemusta niistä? Mä kokeilin Valion Oddlygood kauramaitoa, mun eka ei-maito maito, ja sain kyllä pettyä. Onko noi kaikki tuotteet ikään ku nestemäistä kauraa tai mantelia yms, vai onko sellasia kivoja raikkaita jotka ois maultaan lähellä maitoa tai edes neutraaleja? Kiitos ja pärjäile :)

Hei ja kiitos kysymyksestä! Kasvimaitotuotteet tosiaan on yks mun kiinnostuksenkohteista (:D) joten neuvon mielelläni. Eipä niistä mikään täysin maidolle maistu, kyllä kaikkiin tulee ominaismakua siitä raaka-aineesta, mistä ne on valmistettu. Lisäks jotkut maidoista (esim. Alpron perus soija) on makeutettuja, mihin voi olla vaikee tottua. Ite siirryin laktoosittomasta maidosta, joten makeus ei ollu niin shokki. Omaan suuhun kauran maku on kuitenki miedoin, joskin Valion on pahimmasta päästä. Yhden purkin kokemukseni perusteella analysoin, että ne on yrittäny tehdä siitä liian lehmänmaitomaista ja siinä pilannu maun. (Tosin @lintujasukissa n purkin sisältö oli ollu ihan erilainen ku mun, joten laatu näköjään voi vaidella). Suosittelen kuiteki kokeilemaan muiden valmistajien, esim Oatlyn, Juustoportin (mun #1!) ja Kaslinkin. Viimesin on ainaki paksua eikä ollenkaan vetistä. Huomioithan myös, että näitä pitää ravistaa hyvin aina ennen käyttöä. Jos kaura ei sit loppujen lopuks kuitenkaan nappaa, niin seuraavana koittaisin soijaa (makeutettu & makeuttamaton), riisiä ja ehkä mantelia (makeutettuna). Toivottavasti löydät itelles sopivan "maidon", lehmät ja maapallo kiittää! :) 🐄

[e-kallo]

Kultaiset maastot haarautuvat antavat toisten kulkea polkujaan, läpikotaista risteilevää polveilevaa sokkeloa. Eri tasojen läpäisyä mutta ei koskaan finaaliin asti.

Ellipsiä piirturiin. Sulalla kasvoja pitkin ornamentteja antiikin ajoilta varhaisista dynastioista lähtien salakoodeja algebraa vuoroin valkoisella vuoroin sinisellä

Jade uppoaa lähteeseen kaikki katoaa nousee pintaan katoaa taas pelkkää valkokultaa mantelia riisivettä Mustat ilotulitukset säkenöivät tyhjässä valossa sahalaitaa vaaleanpunainen utu laskeutuu hiljaisena pölynä puhdistaa näkymän

[itslucycarter-blog]

6 taydellista ateriaa harjoituksen jalkeiseen aikaan

Viimeisen sarjan paatyttya on aika aloittaa tiella lihaksen palautumiseen. Joten mene keittioon ja vahvista itseasi nailla kuudella ruuan reseptilla harjoituksen jalkeista aikaa varten.

Syo laatu treenin jalkeinen ruoka on ratkaisevan tarkeaa ... tiedatko, jos toivot voittoa ja tavaraa. Palautumistiede on vahan monimutkainen, mutta voit pienentaa sen joihinkin ravitsemusvihjeisiin: tulosten optimoimiseksi on tarpeen korvata  aminohappoja ja glykogeeni, joka on kadonnut harjoituksen aikana.

Lihasten rakennusprosessi ruuan kanssa

Lihasten rakennusprosessin aloittaminen, proteiinisynteesin ja typenpidatyksen lisaaminen vaatii nopean annoksen proteiini ja hiilihydraatit . Mutta et voi (ja ei pitaisi) aina riippua proteiini ravistelee , tai kanaa ja riisia.

Se on tylsaa ja ehdottoman loukkaavaa kitalaan. Lisaksi kehosi suosii tiheaa, monenlaista elintarvikkeet ja ravintoaineet .

Kokeile naita kuusi lihaksen rakentamista treenin jalkeisella aterialla jotka maistuvat hyvalta ja antavat sinulle parhaat tulokset.

VALKOISET HARJOITTEET

Miten: Sekoita nelja munavalkuaista, ½ kuppi kaurahiutaleita, ½ kuppi raejuustoa, 1/8 tl leivinjauhetta ja ½ tl puhdasta vaniljauutetta. Keita esilammitetyssa keittoastiassa keskilammolla, kunnes kuplat tulevat esiin, kaanna sitten ja jaahdyta noin 30/60 sekuntia. Paalle voit laittaa tuoreita marjoja tai banaaniviipaleita.

Mita se tarkoittaa: Nama pannukakut ovat keskimaarainen proteiinin saanti ilman paljon hiilihydraatteja, taydellinen niille, jotka haluavat yllapitaa lihaskudosta, kun kyse on lihaksen saaminen . Keskipitkat ja hitaasti sulavat proteiinit auttavat yllapitamaan aminohappojen jatkuvaa virtausta pysyakseen anabolisemmassa tilassa.

Kalorit: 421 | Proteiinit: 51 g | Rasva: 6 g | Hiilihydraatit: 39 g

MARINOITTU PUMPKININLIHA

Miten: Niille, jotka haluavat tyydyttaa tuon syvan, tuskallisen treenin jalkeinen nalka , Tama on sinulle. Keita noin 200 / 300gr vaharasvaista naudanlihaa suolan ja pippurin kanssa maun mukaan. Keita koko kurpitsaa 30-45 minuutin ajan, kunnes se on pehmeaa. Sekoita keskenaan pannulla ja lisaa 100 g suosikki marinara-kastikkeesi.

Mita se tarkoittaa: Jos harjoittelet kovaa ja normaalia suuremmalla tilavuudella, ruokahaluesi tulee todennakoisesti esiin myos paalla. kreatiini taydentaa varauksiasi rajahtavalle energialle ja naudanlihan ylimaarainen rasva auttaa pitamaan tyytyvaisena ja taynna kaloreita. Kurpitsaliha sulavat hitaasti ja auttaa pitamaan nalan loitolla.

Kalorit: 628 | Proteiinit: 70 g | Rasva: 18 g | Hiilihydraatit: 38 grammaa

TONNA KOKEILLA

Miten:  Ota tolkki tonnikalaa ja lisaa kourallinen (1/2 kuppi) murskattuja taysjyvakekseja. Lisaa makua lisaamalla pippuria, vahan ekstra neitsyt-oliivioljy , sinappi ja hienonnettu suolakurkku.

Mita se tarkoittaa:  Taydellinen niille, jotka kohtaavat lounastauonsa toissa, tai niille, jotka joutuvat kestamaan pitkan matkan kotiin kuntosalin jalkeen. Se on myos yksinkertainen ja kannattava. Evasteet lisaavat tarvittavaa hiilihydraatit , auttaen nostamaan insuliinitasoasi ajamaan kaikki ravintoaineet lihaksiin.

Kalorit: 379 | Proteiinit: 41 g | Rasva: 13 g | Hiilihydraatit: 24 g

Kaura proteiineilla

Miten: Lisata ½ kuppi kaurahiutaleita, 1-2 rkl heraproteiinijauhetta (ehdotan vaniljamakua), ½ kuppi mantelia tai kuivattuja hedelmia. Sekoita ½ kuppi vetta tai rasvatonta maitoa ja anna seista yon yli jaakaapissa. Lisaa kaneli tai stevia lisataksesi makua.

Mita se tarkoittaa:  Toinen hieno mukavuusruoka, tama ruokalaji on paras niille, jotka kouluttavat aamulla. Kaurapuuro ja kirnupiima ovat olleet katkottua kehonrakennus ikuisesti, mutta monta kertaa he ovat mitaansanomaton ja tylsaa. Lisaamalla vahan hedelmia, luonnollista makeutusainetta ja manteleita saat uuden arvostuksen kaurajauhoista. Hiilihydraattien ja proteiinien tasapaino tekee siita ihanteellisen niille, jotka haluavat lisaa massaa ja ne, jotka katsovat ohuuden mittakaavaa.

Kalorit: 422 | Proteiinit: 31 g | Rasva: 12,5 g | Hiilihydraatit: 48 g

MUNAN KYTKEMINEN KASVISSA

Miten:  Sekoita nelja kokonaista munaa kahdella munavalkuaisella. Lisaa kuppi hienonnettu sekoitettu vihanneksia . Pinaatti, sipulit, sienet ja paprikat ovat hyvia lisaaineita. Lisaa proteiinia, lisaa ¼ kuppi kuutioiksi kalkkuna kinkkua. Jos haluat lisaa hiilihydraatit , lisaa pala tuoreita hedelmia sivulle.

Mita se tarkoittaa: Laadukkaita proteiineja, omega-3-rasvat , vitamiinit ja mineraalit. Lisaa ravintoaineiden tiheytta ja rakennetta vihannesten kanssa. Tama treenin jalkeinen on taydellinen niille, joilla on vahan kaloreita ja hiilihydraatteja ja jotka tarvitsevat proteiinia lihaksen ja rasvan yllapitamiseen nalan vahentamiseksi.

Kalorit: 520 | Proteiinit: 37 g | Rasva: 23 g | Hiilihydraatit: 29 g

KANAVAT POSIKAT JA Omena

Miten: Ota iso kananrinta, joka on jo keitetty ja hienonnettu, ja heita pannu oliivioljylla. Lisata ½ kuppi kuutioiksi paistettua bataattia, 1/2 kuppia kuutioitua omenaa ja lisaa kaneli, suola ja pippuri maun mukaan. Voit tehda vielakin suuremman eran ruokaa sailyttaaksesi jaakaapissa koko viikon ajan.

Mita se tarkoittaa:  Kana ja bataatit, gourmet-tyyli ovat hienoja treenin jalkeinen rekuperaattori. Bataatit ovat taydellisia kehonrakentajan hiilihydraatteja, jotka sulavat hitaasti pitamaan energiatasosi korkealla ja insuliinipiikkasi tarpeeksi ruokkimaan lihaksia, mutta ei rasvavarastoja.

Kalorit: 300 | Proteiinit: 51 g | Rasva: 5 g | Hiilihydraatit: 30 g

[arikuosmanen]

Nuori Suomi torjui nälkää jäkälällä, puunjuurilla ja rikkakasveilla (Akaan Seutu)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Suomen ruokatalouteen ennen ja jälkeen itsenäistymisen vaikuttaneet tekijät ovat tunnettua historiaa. Vuosina 1914–1919 elämää värittivät ensimmäinen maailmansota, inflaatio, elintarvikepula ja sisällissota.

Säännöstely, määräykset ja velvoitteet olivat keinoja taloudellisen hädän ja kurjuuden poistamiseksi. Elintarvikkeiden säännöstelyä, kaupankäynnin valvomista, hintojen kohtuuttoman nousun hillitsemistä ja nälänhädän estämistä varten perustettiin elintarvikehallitus ja maakuntiin elintarvikekomiteoita. Määräysten toimeenpanoa ja noudattamista seurattiin tarkasti.

Ensimmäinen maailmansota vaikeutti kaupankäyntiä ja sodan jatkuminen toi vaikeuksia arkeen. Hinnat nousivat, rahan arvo laski, siirtomaakauppatavaraa ei ollut saatavilla, säännöstely tiukkeni, tuottajilta pakko-otettiin elintarvikkeita, työttömyys lisääntyi, ostovoima väheni.

Viljantuonti Venäjältä romahti, ja vaikka Ruotsin kautta saatiin vähän, leipäviljasta tuli pula, koska omavaraisuutta ei ollut riittävästi. Vilja laitettiin kortille 1917 ja säännöstelyyn joutuivat myös liha, voi, sokeri ja maitotaloustuotteet sekä pian myös peruna, kala ja leipomotuotteet. Pulaa oli monista tarvikkeista, mutta varastojakin oli. Ne eivät tulleet markkinoille kohtuuhintaisina, jolloin seurauksena oli mustan pörssin toimintaa. Elintarvikkeiden saatavuudessa paras tilanne oli Etelä- ja Länsi-Suomen vauraimmissa maalaispitäjissä.

Porkkanavelliä isännille

Maakunnissa kotitalouskomiteat toimeenpanivat emännille ja tyttärille Akaassakin suosittuja hätäapuruokien keittokursseja, opastusta kasvitarhaviljelyyn ja erityisiä jäkäläkursseja valtion kotitalousneuvojan johdolla.

Muuan isäntä lähti nälän yllättäessä kesken ojankaivuun Toijalan kansakoululle ja otti kaverinkin mukaan. Emäntä oli nimittäin lähtenyt hätäapuruokakurssille, jossa isäntäkin pääsi maistelemaan ruokia. Isäntä muisteli keitoksia Toijalan Sanomissa talvella 1917.

Ensin oli kaveruksille tuotu kaalikeittoa ja uunituoretta hätäleipää, mutta sitten päästiin asiaan:

 ”Jo lanttusurvos oli hyvää, porkkanavelli vielä parempaa. Vierustoveri jo kuiskasi, että aina paranee. Ja niinpä tekikin, sen tunnustan minäkin kulautettuani pihlajanmarjapunajuurikeiton kurkustani. Ja mausteena oli käytetty ainoastaan kolme ruokalusikallista kristallisokeria.”

Niin sanotun kalliin ajan yksinkertaistettuja ruokareseptejä, jotka oli hyväksytty havainto-opetuskurssilla, koottiin lentolehtisiin, joiden kokoamisesta vastasi kotitalouskomitean asettama valiokunta. Lehtisiä sai ostaa kirjakaupoista muutamalla kymmenellä pennillä. Niin ikään sanoma- ja aikakauslehdissä oli jatkuvasti kirjoituksia, joissa ohjeistettiin keräämään ja käsittelemään luonnon antimia, tekemään niistä edullisia ruokia, seuraamaan satokehitystä ja uusia määräyksiä.

Mitään ei heitetty hukkaan

Liha oli kallista, joten kursseilla opittiin valmistamaan ruokalajeja juuri- ja palkokasveista ja villikasveista, käyttämään kasvien osat hyödyksi sekä säilömään kuivattamalla ja suolaamalla. Myös neuvottiin keinoja puuttuvien raaka-ainesten korvaamiseen. Esimerkiksi ”pinaattikeittoa” tehtiin punajuuren ja raparperin lehdistä sekä suolaheinästä. Juurikasveista tehtiin liemiä, vellejä, puuroja, keittoja, muhennoksia, laatikoita, kiisseleitä ja leivonnaisiakin. Mitään ei heitetty hukkaan ja esimerkiksi hernekeiton lopuista kehitettiin ruokia usealle päivälle peräkkäin.

Eläinten ruhoista käytettiin kaikki osat hyödyksi luineen, sisälmyksineen ja rasvoineen. Sorkistakin keitettiin rasvaa, mutta ei ruuaksi vaan konevoiteena käytettäväksi. Utareet käytettiin ruuaksi paitsi sylttynä myös suolattuna, savustettuna ja keitettynä leivän päälle. Voita jatkettiin sekoittamalla pieni määrä voita peruna- tai vehnäjauhoista keitettyyn velliin, ja hiivaa voitiin tehdä itse perunoista tai humaloista.

Neuvokkaasti säästäen

Perunasato oli maassa monin paikoin kehno ja siitäkin tuli pula. Huonompilaatuinen peruna kuivatettiin ja ihmisravinnoksi kelpaavan perunan syöttö eläimille pyrittiin estämään. Tuoreen lihan asemasta suositeltiin käytettäväksi halpahintaisempaa suolalihaa ja makkaratavaroita. Riistalihaa ei ollut enemmälti tarjolla, koska hirviä oli vähän, eikä tuon ajan ruokaohjeissakaan riistaruokia mainita. Sisämaassa kalaakin oli niukasti, koska talvikalastus oli vaikeaa.

Ohjeita kuivattujen ruoka-aineitten käyttöön jaettiin, esimerkkinä peruna-makkarahakkelus, papu-perunapaistos, lihamehustekeitto, verimakkaramuhennos, kaalikeitto- ja laatikko. Mausteina käytettiin pelkkää suolaa jos sitäkään, ja lisäksi pippuria ja meiramia. Teetä varten kuivatettiin kevätesikkoa, angervoa, lehmusta ja marjapensaiden lehtiä. Kahviin käytettiin voikukanjuuria ja sikuria.

Jäkälää vähävaraisimmille

Kotitalouskomiteat kehottivat emäntiä säästäväisyyteen, mutta myös huomioimaan ruuan ravitsevuus  sekä vaikutukset ruuansulatukselle, elimistön hyvinvointiin ja kulkutautien ehkäisyyn.

Pettuleipään laitettiin paitsi petäjän, männyn ja koivun kuorta myös kasveja, joissa katsottiin olevan suuret ravintoarvot. Näitä olivat juolavehnä, voikukka, horsma, kalliokielot, mariankämmekkä, nurminatar, kaisla, suovehka, lumpeen juuret, timotei, apila, herneen varret, porkkanan, punajuuren ja raparperin lehdet.

Myös jäkälää ja olkea käytettiin, jotka eivät kuitenkaan huonosti sulavina ja olemattoman ravintoarvonsa vuoksi olleet ensisijaisesti suositeltuja. Niiden todettiin lähinnä pitävän nälän loitolla ja sopivan paremmin karjan rehuksi. Myrkyllisiä ainesosia sisältävän ja kovia vatsavaivoja aiheuttavan  jäkälän käsittely syömäkelpoiseksi oli vaikeaa, minkä vuoksi sen keräämistä yritettiin organisoida maanlaajuisesti. Jäkälän käyttöön leivän valmistuksessa kannustettiin, mutta ihmisillä oli epäilyksiä se terveellisyydestä. Korvikeleipä oli myös koostumukseltaan huonosti koossapysyvää.

Akaan seudulla viljatilanne ei ollut kehnoimpia, joten väestö suhtautui jäkälän ja muun villin kasvillisuuden keräämiseen vastustelevaisesti.

Herkkuja herrasväelle

Näkymä vuoteen 1919 lähenteli nälänhätää, mutta keväällä 1919 elintarvikepula poistui, kun tammikuussa viljaa saatiin ensimmäisen kerran Amerikasta. Säännöstely lopetettiin saman vuoden aikana. Tuontiviljan säännöstelyä jatkettiin vuoteen 1921.

1920-luvulla alettiin toimia omavaraisuuden kasvattamiseksi. Taloudellisen nousukauden  myötä säätyläisten nautittavaksi tulivat myös pikkuleivät ja leivonnaiset sekä siirtomaakauppatavaraa, kuten kuivatut ja tuoreet hedelmät, hunaja, mantelit ja mausteet. Työläisten pöydissä niitä oli niukasti.

Vaurastumisesta huolimatta edelleen 1920-luvulla jaettiin ohjeita säästäväiseen ja asiantuntevaan talouden pitoon, ravintoarvoltaan riittävän voimakkaan ruuan valmistamiseen ja tähteiden järkevään käyttöön.

”Todellinen emäntä voi olla säästäväinen tuntematta puutetta ja tarjota hyvää ruokaa olematta tuhlaavainen.”

Kotiliesi-lehdestä sai lukea myös kahden viikon ateriasuunnitelmia sisältäen esimerkiksi keuhkomuhennosta, dillilihaa lampaanlihasta, silakkakeittoa, pinaattivanukasta, kääresylttyä, luukeittoa ja herne-porkkanamuhennosta silavan kera. Kaikkea tarjottiin uudessa muodossa. Riistalihaa ei edelleen 20-luvun aterioilla ollut, mutta kalaa käytettiin runsaammin.

”Yhtä tärkeätä kuin ruoan oikea kokoomus, on se, että se on maukasta ja vaihtelevaa”.

Kotilieden Emännän pakinaa -palstalta vuodelta 1924 on oheinen hieno jälkiruoka vaikkapa joulupöytään vuonna 2017.

Luumuhyytelö

400 g hyviä luumuja

200 g sokeria

6 dl hyvää kermaa

50 g mantelia

6 liivatelehteä

Luumut keitetään vedessä sokerin kanssa pehmeiksi ja puserretaan siivilän läpi. Kerma vispilöidään vaahdoksi ja liivatelehdet sulatetaan vähässä luumuvedessä. Kun luumusose on täydellisesti jäähtynyt, lisätään siihen mantelit kuorittuina ja jauhettuina sekä kermavaahto ja liivateseos. Kaadetaan lasimaljakkoon tahi vuokaan ja tarjotaan hyydyttyään.

Lähteet:

Kansalliskirjasto.fi

Pekka Ahlfors, haastattelu ja materiaali (Suomen historia)

Kotiliesi ja Suomen Kuvalehtien vuosikerrat/ Raimo Kari

Sota-ajan keittokirja

Ruokatieto.fi

Wikipedia

Anne Suomalainen

Luumut keitetään vedessä pehmeiksi sokerin kanssa.

Kuivattujen luumujen tilalla voi käyttää myös valmista luumusosetta tai luumumarmeladia, jolloin sokeria ei tarvita. Myös valmista mantelijauhetta voi käyttää. Liivatteet täytyy muistaa liottaa.

Luumut puserretaan siivilän läpi soseeksi. Helpoimmin homma käy sauvasekoittimella.

Luumuhyytelö on helppo ja edullinen jälkiruoka juhlapöytään.

Kun ruokaaineista oli pulaa, ruuanlaitossa hyödynnettiin luonnon antimia. Männyn kuorta käytettiin jauhojen lisänä pettuleivän teossa.

from WordPress http://ift.tt/2zWokJL via IFTTT

[sokerittomat-reseptit]

KOOKOSVANUKAS (sokeriton, vhh, gluteeniton, maidoton, ei mantelia)

Alkuperäinen ohje täältä (holisticallyengineered.com, luettu 12.10.2017).

Ainekset: (kaksi annosta) 2,6 dl kookosmaitoa 2 munankeltuaista 4–5 rkl makeutusta (kide/pulveri) 3 liivatelehteä (vaniljaa) Ohje:

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

2. Erottele munankeltuaiset valkuaisista. Valkuaisia ei tarvita tässä ohjeessa.

3. Laita kookosmaito ja makeutus (ja vanilja, jos käytät) kattilaan. Laita keltuaiset eri astiaan odottamaan.

4. Lämmitä kookosmaitoseosta hieman keskilämpöä pienemmällä lämmöllä noin 3–5 min sekoitellen välillä.

5. Kaada kuuma kookosmaitoseos keltuaisten päälle sekoittaen koko ajan.

6. Kaada koko seos takaisin kattilaan. Pidä liesi samalla asteella kuin aiemmin. Sekoittele, kunnes seos on hieman paksuuntunut (noin 3–4 min).

7. Seoksen ollessa yhä kuumaa lisää liivatteet kattilaan ja sekoita kunnolla.

8. Kaada seos kahteen kulhoon. Anna jäähtyä jonkin aikaa huoneenlämmössä. Siirrä sitten kulhot jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi.

9. Koristele vanukkaat halutessasi esim. kookoshiutaleilla (kuvan vanukkaissa myös omenanpaloja ja ripaus kanelia). Loppuhöpinät:

En ole ennen tehnyt vanukasta, mutta yllättävän hyvin kävi. En tiedä, käytinkö liivatteita aivan oikeaoppisesti (yleensä olen sekoittanut ne erikseen kuumaan nesteeseen ja sitten kaatanut nesteen varsinaiseen taikinaan), mutta koostumuksesta tuli sellainen kuin toivoinkin.

Alkuperäisen reseptin aineksissa mainitaan vanilja, mutta minulla ei ollut sitä. Ilmankin tuli onneksi hyvää.

Lisäsin otsikkoon ei mantelia -maininnan, koska suurimmassa osassa jälkkärireseptejäni taitaa olla mantelijauhoa.

[arikuosmanen]

Kasvissyönnin grand old lady Margit Kojo: “Kasvisruoka ja lihaton ruoka ovat kaksi täysin eri asiaa” (Tamperelainen)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

RUOKA Kasvisruokailun eduista vuodesta 1980 lähtien luennoinut asiantuntija arvostaa eniten suomalaisia juureksia, kasviksia, palkotuotteita ja täysjyväviljaa.

Kun konsultoiva keittiöpäällikkö ja ravitsemusalan asiantuntija Margit Kojo aloitti työnsä kasvissyönnin sanansaattajana vuonna 1980, oli vastaanotto usein suorastaan epäluuloinen.

Tänä päivänä kasvisruokailu on jo arkipäiväistynyt, mutta asiantuntija näkee edelleen asenteissa ja tiedoissa parantamisen varaa.

Ensinnäkin Margit Kojo tekisi selvän pesäeron kasvisruokailun ja lihattoman ruokailun välillä. Hänelle kasvisruoka tarkoittaa ainoastaan kasvikunnan tuotteista tehtyä ravintoa, ei ruokaa, josta on vain jätetty liha pois.

Hän painottaa, että lihattomuus ei suinkaan tarkoita terveellistä ruokavaliota, vaan jopa päinvastoin. Usein käy niin, että lihattomuuden pelätään jättävän syöjän nälkäiseksi, joten “puutetta” korvataan yliampuvilla määrillä kermaa ja juustoa, eli kovia rasvoja.

Ruuan kuitupitoisuus ja proteiinien määrä ovat olemattoman vähäisiä, jos ruuan ravintoarvoihin ei osata kiinnittää huomiota.

Kotimaisia kasviksia, juureksia, palkotuotteita ja täysjyväviljaa.

Margit Kojolle ainoa oikea kasvisruokavalio on vegaaninen ja ravintorikas.

– Tietämättömyys ja osaamattomuus on valitettavan yleistä. Yksinkertaisesti ei osata tehdä ravintosisällöltään laadukasta kasvisruokaa, joka on myös maistuvaa, kasvisruokailun grand old lady sanoo.

– Jos kasvisruoka on ylikypsennettyä mössöä, niin en minäkään halua sitä syödä.

Tilanne on kuitenkin kaukana toivottomasta: nuorten tietämys ravinnon ympäristövaikutuksista ja etiikasta on aivan toinen kuin vanhempien sukupolvien.

Margit Kojo uskoo, että nuoret osaavat vaatia hyvää kasvisruokaa, mikä johtaa hiljalleen asennemuutokseen niin kodeissa kuin ammattikeittiöissäkin.

– Raaka-aineet nousevat keskiöön. Halutaan syödä raikasta ja puhdasta ruokaa: kotimaisia kasviksia, juureksia, palkotuotteita ja täysjyväviljaa, joiden omaa makua osataan arvostaa, Kojo sanoo.

– Kasvisruoka on parhaimmillaan hyvin selkeää, vain 3–4 raaka-ainetta ja mausteena lähinnä yrttejä.

Vegaaniruoka on neljänneksen lihatuotteita edullisempaa.

Yksi yleisimmistä kasvisruokaan liittyvistä harhaluuloista on Margit Kojon kokemuksen mukaan sen hintavuus. Hän kertoo laskeneensa, että vegaaninen kouluruoka on hyvin suunniteltuna ja toteutettuna neljänneksen lihatuotteita edullisempaa. Sama pätee kotikeittiöihin.

– Kun syö sesonkien mukaan ja käyttää kotimaisia juureksia, joiden upeutta en voi riittävästi korostaa, niin kyllä se näkyy sitten kukkarossa, Kojo sanoo.

– Suomi on juuresmaa, mutta omia raaka-aineita käytetään luvattoman vähän. Esimerkiksi kyssäkaali, palsternakka, punajuuri ja kaali-kasvimme ansaitsisivat paljon suuremman roolin.

Hän nostaa esiin myös kotimaiset vaihtoehdot kasviproteiineille, joiden määrä jää helposti liian vähälle.

Margit Kojo esittää ratkaisuksi kotimaisia kasviproteiineja, kuten härkäpapua, kvinoaa ja hernettä.

Samaa viestiä hän vie ahkerasti ruoka-alan ammattilaisille, joita hän kiertää kouluttamassa ympäri Suomen.

Kotimaisista raaka-aineista voidaan valmistaa täysipainoista kasvisruokaa edullisesti suurkeittiöissä. Niiden henkilöstön osaamisella on suuri merkitys, koska valtaosa suomalaisista syö ainakin yhden aterian päivässä kodin ulkopuolella.

– Kasviskunnan raaka-aineiden tuntemus on täysipainoisen kasvisruoan valmistuksen perusta.

Lihaton lokakuu on täällä taas

Lihaton lokakuu on ensimmäisen kerran lokakuussa 2013 ja sittemmin vuosittain järjestetty kampanja, joka kannustaa ihmisiä lopettamaan kuukauden ajaksi lihansyönnin tai vähentämään sitä merkittävästi.

Lihaton lokakuu sai alkunsa, kun Docventures-televisio-ohjelman studiovieras Leo Stranius haastoi toimittaja Riku Rantalan kuukauden lihattomaan ruokavalioon.

Eläinsuojeluliitto Animalia myönsi Docventuresin Riku Rantalalle ja Tuomas Milonoffille Pro Animalia -palkinnon Lihaton lokakuu -kampanjan aloittamisesta. Järjestö kiitti Rantalaa ja Milonoffia siitä, että he olivat herättäneet keskustelua eläinten tehotuotannosta. Animalian mukaan kampanja oli saanut monet miettimään suhdettaan eläintuotantoon sekä tutustumaan kasvisperäisiin ruokavaihtoehtoihin.

Suomalainen syö keskimäärin yli 200 grammaa lihaa päivässä, kun suositusten mukaan lihaa tulisi syödä korkeintaan 300 grammaa viikossa.

Ensimmäisen Lihattoman lokakuun osallistujien resepteistä koottiin reseptikirja, joka tuotettiin mesenaatti.me-yhteisörahoituksen avulla.

Nykyään Lihaton lokakuu -kampanja näkyy myös monissa ravintoloissa ja ammattikeittiöissä.

Ravintorikasta ja maukasta vegaaniruokaa neljälle

Viljainen syyssadon keitto

7 dl vettä

10 g kasvisliemijauhetta

1 tl rakuunaa, kuivattua

1 tl kirveliä, kuivattua

¼ tl mustapippurirouhetta

100 g maustamatonta tomaattimurskaa

50 g kokonaista ohraa/kuorittua tattaria

150 g porkkanaa ohuina suikaleina

200 g palsternakkaa ohuina suikaleina

150 g perunoita, kuutioina

40 g purjosipulia, renkaina

100 g tuoretta kurkkua suikaleina

0,2 dl soijakastiketta (maitohappokäymisellä valmistettua)

(hienonnettua merisuolaa)

tuoretta kirveliä

Kiehauta vesi, lisää kasvisliemijauhe, huhmarissa hienonnetut rakuuna, kirveli, ja mustapippurirouhe sekä maustamaton tomaattimurska. Lisää ohraryynit ja kypsennä 10 min. Lisää porkkana- ja palsternakka suikaleet, perunalohkot, sekä purjosipulirenkaat ja kypsennä 10 min. Lopuksi lisää kurkku suikaleet ja hauduta vielä 5 min. Halutessasi lisää soijakastike. Tarkista maku ja lisää hienonnettua merisuolaa tarvittaessa.

Tarjoillaan alkukeittona tai pääruokana, keiton pinnalle ripotellaan tuoretta kirveliä hakattuna herkullisen tuoksun lisääjäksi.

Manteli-juurespihvit

200 g porkkanaa

150 g palsternakkaa, hienona raasteena

70 g mantelia, kuoripäällisiä

100 g ruiskorppujauhoja

2 g tilliä, kuivattua

2 g hienonnettua merisuolaa

0,5 dl vettä

50 g rypsiöljyä paistamiseen

Kuori ja raasta porkkanat ja palsternakat hienolla raasteterällä. Hienonna mantelit kutterissa hienoksi jauheeksi ja lisää seokseen muut aineosat. Sekoita tasaiseksi massaksi ja anna vetäytyä hetki. Paista koepihvi ja tarkista maku.

Tee pieniä pihvejä n. 40 g ja kypsennä pannulla pienessä öljymäärässä tai kypsennä uunissa + 150 C:ssa 40-45 min.

Mustaherukkavinaigrette

200 g karpaloita/mustaherukoita/puolukoita

0,8 dl rypsiöljyä

50 g ruokosokeria

1/2 rkl omenaviinietikkaa

0,5 tl basilikaa huhmarissa hienonnettuna

ripaus mustapippuria

Sulata mustaherukat ja soseuta ne kutterissa (tehosekoittimessa) samettimaiseksi seokseksi. Lisää ruokosokeri, öljy, omenaviinietikka ja mausteet. Sekoita vielä jonkin aikaa ja tarkista sakeus.

Kuminainen peruna-vihanneslisäke

3 dl vettä

1 tl kirveliä, kuivattua

1 ½ tl rakuunaa, kuivattua

2 tl kuminaa (kokonaisena)

20 g kasvisliemijauhetta

100 g lanttua, pieninä kuutioina (kuutiokoko vajaa 1 cm)

250 g perunoita isoina kuutioina (kuutiokoko 2,5 cm)

120 g kesäkurpitsaa isoina kuutioina kuutiokoko 2,5 cm)

80 g tuoretta kurkkua, isoina kuutioina kuutiokoko 2,5 cm)

hienonnettua merisuolaa

Kuumenna vesi ja lisää huhmarissa hienonnetut kirveli, rakuuna sekä kumina kokonaisena. lisää kuutioitu lanttu ja anna hautua 10 min. Lisää peruna-, kesäkurpitsa ja hetken päästä tuorekurkkukuutiot. Hauduta vielä noin 15 min. Huom! Just nippa nappa kypsää, ei mössöä. Tarvittaessa lisää hienonnettua merisuolaa. Tarjoile lämpimänä lisäkkeenä.

Reseptit: Margit Kojo

from WordPress http://ift.tt/2fSc2h6 via IFTTT