#Melkein rakastunut | Explore Tumblr posts and blogs

mandarinastronaut · 6 years ago

Text

Homoromanttinen subteksti ‘Tiklissä’

Donna Tartin kirjoittama Tikli on vuonna 2013 julkaistu romaani, jonka päähenkilöinä ovat Theodore Decker ja Boris Pavlikovsky. Näiden kahden suhde on hieman kiistanalainen. Kirjallisuuskriitikot ovat jättäneet huomiotta selvät viittaukset hahmojen välisiin romanttisiin ja seksuaalisiin tunteisiin.

Käsittelen aluksi Theodore Deckerin toksista maskuliinisuutta ja sisäistettyä homofobiaa. Koska Tumblr käyttäjä @borispav on tehnyt aiheesta erittäin hyvän analyysin, lainaan sitä suoraan.

”Sisäistetty homofobia on pelkoa ja vastenmielisyyttä koskien henkilön itsensä seksuaalisuutta. Se on taipumus kohti projisointia, tapa turvata kyseisen henkilön itsevarmuus ja minäkuva (kaksi asiaa jotka ovat uhattuina sekä järjestelmällisesti että sosiaalisesti) rekisteröimällä oma seksuaalinensuuntautuminen vikana muissa ihmisissä.

Toksinen maskuliinisuus (tai hegemoninen maskuliinisuus) on joukko käyttäytymismalleja ja piirteitä, joita löytyy miehistä jotka on valettu patriarkaation ideologioiden avulla. Tämä ajattelutapa esittelee joukon normeja ja yleissopimuksia, joita miesten odotetaan noudattavan ja edistävän henkilökohtaisesti.

Kun on kyse miehistä, lopullinen tavoite -molemmissa tapauksissa- on ilmentää laajalti mainostettua kuvaa siitä, mitä pidetään ”normaalina” tai ”keskivertaisena” miehenä. Tämä mes on kykenevä ja vahva (sekä fyysisesti että henkisesti). Tämä mies täyttää hänen sukupuoleltaan odotetut roolit. Hän on ”maskuliininen” koska hän ei itke eikä ilmaise ulkoisesti mitään tunteita vihan ja himon ulkopuolella. Lapsena hän on seurallinen ja urheilullinen. Hänellä on paljon ystäviä eikä hänellä ole vaikeuksia sopeutua joukkoon. Teini-ikäisenä hän hulinoi ja on täynnä elämää, hän on hampaisiin asti varustettu ”terveellä” sukupuolivietillä; lauseen ”pojat on poikia” äärimmäisin ilmentymä. Aikuisena hän on naimisissa ja taloudellisesti vakaa. Hän tavoittelee Amerikkalaista unelmaa: valkoinen piikkiaita, 2,5 lasta ja vaoimo jota hän suojelee. Hän on Hetero ja on aina ollut…”

”Luonnollisesti toksisen maskuliinisuuden rakenteisiin on yhteenpunoutunut homofobia ja sen vastine, sisäistetty homofobia. Heteroseksuaalisuus on loppujen lopuksi keskeinen osa ”normaalia” miestä. Mikä tahansa muu harhaanjohtava seksuaalinen kiinnostus on täten tunnistettava nopeasti ja pyyhittävä pois.

Ottaen huomioon en että useamata Theon peloista maskuliinisuutta koskien ovat luonnoltaan seksuaalisia, uskon että on enemmän kuin turvallista olettaa, että hän kamppailee oman seksuaalisuutensa hyväksymisen ja tunnustamisen kanssa (olipa kyseessä biseksuaalisuus tai homoseksuaalisuus, minulla ei ole tarkkaa mielipidettä asiasta) sillä se on ristiriidassa yleisen käsityksen kanssa siitä mitä pidetään ”normaalin” miehen käytöksenä.

Seksuaalisuus lähes jopa toimii antagonistina täsä romaanissa. Se on kuvattu henkisesti uuvuttavana kokonaisuutena, villinä, fyysisesti houkuttelevana, konkreettisena uhkana ja saavuttamattomana unelmana. Theo on melkein aina sodassa sen kanssa -eräänlainen sivujuoni, joka paljastuu pääosin käytöksellä ja asenteilla pikemminkin kuin suorana vuoropuheena tai ajatuksina.

Joskus Theon kokema kauhu homoseksuaalisuutta kohtaan (ja sen ytimessä, hänen omaa seksuaalisuuttaan kohtaan) on niin syvää että se ilmenee konkreettisena uhkana. Esimerkiksi lukuunottamatta sitä että Theoa koulukiusattiin verbaalisesti ja emotionaalisesti, Theo kykenee aikuisena muistamaan tapauksen jossa koulukiusaajat yrittivät sodomisoida hänet deodoranttipuikolla (s.636). Tämä muisto, kuten toinenkin, mainitaan vain ohimennen. Kuitenkin se että Theo muistaa tämän vieläkin aikuisena -ja vieläpä niin yksityiskohtaisesti että hän kykenee nimeämään hyökkääjänsä- kertoo siitä, kuinka traumaattinen tämä kokemus on oikeasti ollut.

Toinen samanlainen esimerkki, on Theon paluu New Yorkiin:

kaksi eri aikuista miestä, molemmat impliittisiä lasten hyväksikäyttäjiä (jotka molemmat fyysisesti jahtasivat häntä kadulla) toimii suorana ilmentymänä hänen omasta homofobiastaan (s.407-409). Kyseessä on väärä käsitys ja pelko siitä että kaikki homot ovat ”perverssejä” tai ”lastenhyväksikäyttäjiä”. Theon tukahdutettu seksuaalisuus tulee kiusaamaan häntä painajaismaisen brutaalilla tavalla; ennalta arvattava vaikutus siitä että yhteiskunta on opettanut hänelle että osa hänen identiteetistään on luontaisesti ”paha” ja poistamaton.

Tämä ja kiusaustapaus ovat esimerkkejä melko yleisestä kirjoitustekniikasta, jossa hahmon voimakkaimmista peloista tai haluista tehdään fyysisiä, eikä vain emotionaalisia. Tämä auttaa symboloimaan/välittämään kuinka painavia ja todellisia ne ovat kyseiselle hahmolle.”

Esimerkkejä Theon sisäistetystä homofobiasta:

sivulla 248 Theo ei pysty sanomaan ovimiehille että hän tulee ikävöimään heitä, koska se kuulostaisi hänen mielestään liian ”homomaiselta”.

sivulla 409 Theo on järjettömän ahdistunut siitä että hänen taksikuskinsa näki hänen ja Borisin suutelevan.

sivulla 415 Theo kokee ahdistusta esiintyä julkisesti Popper koiran kanssa, koska Popper on hänen mielestään ”täydellinen gay koira”.

sivulla 636 Theo ahdistuu kun Boris kysyy seurusteleeko hän Hobien kanssa.

”Mitä tulee sisäistettyyn homofobiaan, se on Theon aikuisiällä enemmän läsnä kuin koskaan. Itse asiassa se on mielestäni jopa selvempää kuin hänen nuoruudessaan, joilloin hänen pelkonsa ilmenivät ensisijaisesti epämääräisillä ja epäselvillä tavoilla. Aikuisena hänen vastenmielisyytensä homoseksuaalisuutta kohtaan on suorasukaista ja helposti tunnistettavissa. Asioiden ja tilanteiden välttelemisestä jotka saattavat viitata homseksualisuuteen, hän siirtyy kokonaan välttelemään homoseksuaalisia miehiä. Hän kykenee käsittämään ja tunnustamaan itselleen että homot tekevät hänen olostaan epämukavan, muta hän ei yritä ymmärtää miksi. Sen sijaan hän tyytyy mainitsemaan muutaman kiireisen lauseen samalla kun puhuu jostain täysin muusta, siellä sun täällä jättäen siten aiheen siihen. Hän ei käsittele asiaa laajemmalta kannalta, eikä viittaa mahdollisuuteen kriittisemmästä ongelmasta.

Saamme siis vain tämän kaltaisia nopeita mainintoja aiheesta:

”Olin perinyt äitini vaaleat silmät, enkä voinut esiintyä näyttelyiden avajaisissa ilman aurinkolaseja, jos halusin estää ihmisiä huomaamasta, että silmäteräni olivat supistuneet -eivät Hobien tutut toki mitään näyttäneet huomaavan lukuun ottamatta (joskus) joitakin nuorempia gay-miehiä. ”Tuhma poika”, oli yhden asiakkaan kehonrakentaja-poikaystävä kuiskannut korvaani muodollisilla päiväjäisillä ja säikäyttänyt minut pahan kerran. Ja minua pelotti käydä yhden huutokauppakamarin talousosastolla, koska siellä työskentelevä vanhempi britti -itsekin aineiden käyttäjä- yritti aina iskeä minua.” (s.548)

Tästä esimerkistä läpituleva kauhu ja halveksunta jota hän kokee heteroseksuaalisuuttaan uhkaavia asioita kohtaan, on käsin kosketeltavaa. Tapa jolla Theo päättää kuvata näitä skenaarioita on jopa melkein uhkaava ja harhaanjohtava, tavassa jolla molemmat miehet vakuttavat impliittisesti syyttävän ja pinaavan häntä tiedolla salaisuudesta jota hän ei ole tietävinään, on jopa painajaismainen.

Molemmat tapaukset ovat selvästi suuren ahdistuksen aiheita hänelle, sillä hän kokee tarvetta ottaa ne esille sellaisissa yhteyksissä joissa niitä ei tarvitsisi ottaa esille. On oikein sopivaa mainita ”nuoremmat gay-mehet” jotka huomaavat hänen silmäteriensä supistumisen kun aiheena ovat huumeet, mutta yhtäkkinen hyppäys niinkin tarkkaan dialogiin kuin ”olet tuhma poika” ja keskusteluun hyvin täsmällisestä pelosta (siitä että mies yrittää iskeä häntä) viittaa siihen että pohjimmiltaan kyse on syvemmästäkin traumasta joka vaatii huomioon ottoa. Tämä ahdistaa häntä. Tämä piinaa häntä. Hän itse käyttää sanaa ”kamala pelko” (kamala!!) yrittääkseen välittää kuinka paljon hän tahtoo välttää tilanteita joissa hän joutuisi samaan tilaan sellaisen henkilön kanssa joka saattaa toimia olettaen että hän on homo. (Hän haluaa meidän olettavan että asa on näin siksi että hän on itsevarmasti hetero eikä tahdo tämän kaltaista huomiota, mutta me tiedämme että tosiasiassa hän pelkää ja vihaa raivoisasti ketä tahansa joka tuo esille ja tietää tästä salaisesta sekä kielletystä osasta itseään.)

Joka tapauksessa on selvää että hän on tietoinen näiden pelkojen järjenvastaisesta vakavuudesta, muuten hän ei olisi tuonut niitä esille vapaaehtoisesti ja kertonut yksityiskohtaisesti niiden päivttäissistä tuhoisista vaikutuksista (ts. hän luopuu osasta työaluettaan). Joten kyllä, jollakin alitajuisella tasolla hän tietää ettei tämä ole normaalia, että hän on osittain kykenemätön emotionaalisesti. Kuten aiemmin sanoin, hän ei kuitenkaan koskaan ajattele miksi. Hän ei yritä löytää ongelmaa, tai edes harkitse mahdollisuutta että hänellä saattaisi olla ristiriitoja seksuaali-identiteettinsä kanssa. Hänen vastenmielisyytensä homoja kohtaan pysyy ” mysteeriongelmana ”, jonakin selvästi tärkeänä, minkä Theo tahtoo meidän kokevan mutta ei tajuavan (vaikka kuitenkin tajuamme).

Ja aivan kuin kaikki tämä ei olisi tarpeeksi ilmeistä, saamme myös erittäin tarkan kuvauksen Borisista, jossa häntä kuvataan Kitseyyn viitaten. Boris palaa Theon elämään juuri silloin kun Theo on kriisissä, Kitseyn takia koskien kihloihin menoa ja sitä ettei hän ole rakastunut kyseiseen henkilöön. Ja tarkoitan tätä kirjallisesti; Theo törmää Borisiin st. Marksilla jossa hän on kävelyllä etsien jonkinlaista turvapaikkaa, paetakseen tulevaa avioliittoa ja sen kauhuja s. 613). Mutta mitä hän löytää? Borisin. Borisin, joka sitten ottaa nopeasti sankarin roolin -ritarikiiltävässä haarniskassa, joka vie Theolta jalat alta ja kantaa hänet pois kaikkien hänen huoltensa luota.

Tätä kuvaa vain vahvistetaan myöhemmin, kun Boris jälleen kerran syöksyy Theon elämään tämän kihlajaisjuhlissa, pelastaen Theon armollisesti tilanteesta joka oli hänelle suorastaan painajaismainen. ”Häivytään täältä”, on se mitä Boris pyytää Theolta, johtaen heitä molempia innokkaasti ovelle (s. 736).

Theon välitön reaktio on tunnustaa että tämä on jotain mitä hän on odottanut koko ajan sitä tiedostamatta, tunnistaa että Borisin anomus karata on ”…ainoat sinä iltana kuulemani sanat joissa oli jotain järkeä” (s. 736).

Tässä törmäävät aina keskenään sotivat illuusio ja todellisuus. Jos hän valitsisi jäädä, se viittaisi siihen että Theo kokee lojaalisuutta Kitseyä ( ja heteroseksuaalisuutta/yleisodotuksia ) kohtaan, kun taas Borisin mukaan lähteminen viittaisi siihen että hänellä on muita aidompia haluja jotka vetävät häntä muualle ( hänen rakkautensa Borisisa kohtaan, hänen himonsa kyseiselle elämälle jossa eletään koko ajan tasapainoitellen rajalla; elämä ilman rajoituksia ).

Theo päättää lähteä. Tai minun pitäisi luultavasti sanoa, ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Tälläisellä hetkellä jossa Theo on erittäin ahdistunut ja hänelle annetaan suorastaan lumoava mahdollisuus paeta, sitä on mahdotonta vastustaa. Tietysti hänen vaistonsa kertovat hänelle että hänen kuuluu lähteä Borisin mukaan, vaikkei hän ole tietoinen heidän määränpäästään.

Heidän välillään on luontainen luottamus toisiinsa joka on rakentunut Vegasin vuosien aikana; Boris tuntee Theon sisältä ja ulkoa paremmin kuin kukaan muu, Theolla ei ole kovin montaa muuta ihistä elämässään joihin hän olisi sitoutunut tällä tavalla, ei kovin monta muuta ihmistä jonka kanssa hänkokisi samanlaista helpotusta sosiaalisissa tilanteissa jossa hänen täytyy suoriutua kuin Boris.

Vaistomaisesti (vaistomaisesti) Theo on kerrankin itselleen rehellinen. Hän fyysisesti ryntää haluamansa asian perään, asian josta hän oikeasti pitää ja tahtoo. Korostan kuitenkin ilmausta ”vaistomaisesti” sillä tämä on selvästi enemmän kertaluontoinen ja impulsiivinen tapaus kuin mitään muuta. Loppujen lopuksi Kitsey on se jonka hän kokee itsemurhakirjeen arvoiseksi, ei Boris. Kitsey on se josta Theo on tarinan loppuun saakka kahden vaiheilla, huolimatta kaikesta tapahtuneesta. Joten kyllä, on selvää että tämä vaisto (olla rehellinen itselleen, tavoitella jotain mitä hän oikeasti tahtoo jne.) on edelleen hänessä -ja vieläpä monien vuosien jälkeen- niin vahvana että se on tiedostettavissa ja fyysisesti mahdollinen toteuttaa. Kompulsiivisen heteroseksuaalisuuden ja toksisen maskuliinisuuden paineet eivät kuitenkaan hellitä, ja ovat loppujen lopuksi voitolla.”

(tämä kaikki on @borispav :in kirjoittamasta analyysistä, kiitos kun annoit minun lainata sitä!)

Kirjan tarina on kerrottu jälkeenpäin ja perustuu muistin varaiseen tulkintaan. Muisti on kuitenkin hyvin epäluotettava väline, ihminen muistaa väärin, unohtaa, manipuloi, kaunistelee jne.

On myös käynyt selväksi että Theo on käyttänyt koko kertomuksen ajan erilaisia päihdeaineita alkoholista koviin huumeisii ajan erilaisia päihdeaineita alkoholista koviin huumeisiin. Sivulla 643. käy ilmi että päihdeaineiden vaikutuksen alaisena Theo usein sammuu ja unohtelee asioita.

Boris puhuu myös Theon yllätykseksi Tiklistä (maalaus) jonka Theo on itse näyttänyt Borisille, mutta kokonaan unohtanut tehneensä niin. Jos on mahdollista että Theo unohtaa jotain näin tärkeää, on uskottavaa että tarinasta puuttuu muitakin tärkeitä seikkoja.

Theo on siis kertojana hyvin epäluotettava.

Theo kertoo kirjoittaneensa kirjan äidilleen, toivoen että myös Pippa lukisi sen. Hänellä on selvä agenda, josta johtuen hän manipuloi todellisuutta tarkoitukseensa sopivaksi. Ja koska Theo uskottelee rakastavansa Pippaa, olisi hänen järjenvastaista puhua kirjassa oikeista tunteistaan Borisia Kohtaan.

Kuitenkin on selvää ettei Theo oikeasti rakasta Pippaa. Hän jopa itse sanoo sivulla 590:

” Vielä pahempaa oli, että rakkauteni Pipaan oli pohjimmiltaan sekoittunut äitiin ja äidin kuolemaan, siihen että olin menettänyt äitini enkä voinut saada häntä takaisin. Kaikki se sokea lapsellinen halu pelastaa ja tulla pelastetuksi, toistaa mennyt ja muuttaa se toiseksi, oli jotenkin ahnaasti takertunut Pipaan. Siinä oli sairasta tasapainottomuutta. Näin sellaista, mitä ei ollut olemassa. Olin alkanut muistuttaa asuntovaunualueella asustavaa erakkoa, joka seurailee ostoskeskuksessa näkemäänsä tyttöä. Oli nimittäin niin, että Pipa ja minä tapasimme ehkä kaksi kertaa vuodessa; pidimme yhteyttä tekstiviesteillä ja sähköpostitse, mutta emme kovin säännöllisesti; kun Pippa oli käymässä, lainasimme toisillemme kirjoja ja kävimme elokuvissa; olimme ystäviä, emme sen enempää. Toiveeni suhteesta olivat täysin epätodelliset, mutta jatkuva surkeuteni ja turhaituneisuuteni oli todellisuutta kaameimmillaan. Oliko minun tuhlattva loppuelämäni perusteettomaan, toivottomaan, yksipuoliseen pakkomielteiseen? ”

Vaikka olettaisikin että Theo on oikeasti rakastunut Pipaan (tai vaikka kokisi hänet pelkästään fyysisesti viehättäväksi) se ei silti sulje pois mahdollisuutta romanttisista tunteista Borisia kohtaan. Sillä Theo voisi olla esimerkiksi bi-, pan-, tai polyseksuaali.

Borisin sisäistetty homofobia ja toksinen maskuliinisuus ei ole yhtä vakavaa kuin Theolla. Boris on asenteissaan rennompi.

Sivulla 327. Boris ottaa esille homoseksuaalisuuden;

”…Onko se (Hobie) joku vanha hintti?” hän kysyi. Häkellyin. ”Ei”vastasin kiireesti. Sitten lisäsin: ”En tiedä.”

”Ei ole väliä” Boris sanoi ja ojensi purkkia minulle. ”Olen tuntenut tosi mukavia vanhoja hinttejä.”

”En usko että hän on,” sanoin epävarmasti. Boris kohautti olkapäitään. ”Mitä väliä on? Jos on kerran kiltti sinulle. Tässä maailmassa ei ole meikäläisille liikaa ystävällisyyttä, vai mitä?”

Homoseksuaalisuuden esiin ottamisella Boris mitä ilmeisimminkin pyrkii saamaan selville Theon suhtautumisen asiaan. Sananvaihdosta käy ilmi että Boris suhtautuu homoseksuaalisuuteen avarakatseisemmin kun Theo, joka selvästi järkyttyy oletuksesta sisäisen homofobiansa takia.

Borisin on helppo ilmaista tunteitaan, hän usein jopa liioittelee niitä.

S. 338. Boris sanoo rakastavansa Kotkua, vaikkei hän tunnekaan tätä.

S. 340. Boris sanoo että hän ”rakastaa” Kotkua ja että ”mitään sen aidompaa hänelle ei ole koskaan tapahtunut”.

S. 373. Boris sanoo että hänen ja Kotkun ”riita” johtui ”pelkästään rakkaudesta” ja että hän ja Kotku ”tajusivat kuinka paljon he rakastavat toisiaan”.

S. 623 Boris kertoo Theolle kuinka hänestä ja KT:stä ”tuli tosi läheiset” yhdessä illassa, ja kuinka he ”avasivat sydämensä” toisilleen.

S. 634 Boris sanoo että Bobo oli hänelle kuin isä.

S. 634 Boris kertoo Theolle tatuoinnistaan ja sanoo siitä näin, ”…Tämä on Katjalle, minun elämän rakkaudelle. Rakastin Katjaa enemmän kuin ketään naista jonka olen tuntenut.” Johon Theo vastaa; ”Niin sinä sanot kaikista.”

Theon kommentista käy siis ilmi että Borisilla on tapana liioitella tunteitaan.

Mutta Theolle Boris ei kykene ilmaisemaan tunteitaan puhumalla, sen sijaan hän yrittää ilmaista niitä teoilla.

Lainaus Tumblr käyttäjältä @queer-deckovskij;

”…Osa II Tikliä sisältää kappaleet Badr al-dine ja Tuulta, hiekkaa ja tähtiä. Näissä kappaleissa Theo ja Boris tutustuvat, tulevat läheisiksi, rakastuvat jne. Donna Tartt on päättänyt aloittaa nämä 200 sivua lainaamalla runoilija Arthur Rimbaudia:

”Kun olemme vahvimmillamme -kuka vetäytyy takaisin?

Iloisimmillamme -kuka kaatuu nauraen?

Kun olemme pahimmillamme -mitä meille voi thedä?”

Tämä lainaus kuvaa Theon ja Borisin suhdetta täydellisesti. Se sisältää kaiken vihaisen nuoren voiman, itsepäisyyden ja rohkeuden. Tartt ei olisi voinut valita parempaa lainausta. Eikä tässä vielä kaikki! Donna jätti lauinauksen tähän, mutta se jatkuu näin;

“Korista itsesi, tanssi, naura.

En voisi koskaan hylätä rakkautta.”

Kyllä, runo joka kuvaa Theon ja Borisin suhdetta on rakkausruno.

Mielestäni on tärkeää ottaa huomioon kuka Arthur Rimbaud oli. Hän asui Ranskassa 1800-luvulla ja vielä nuorena, hänellä oli homoseksuaalinen suhde toisen runoilijan Paul Verlainen kanssa; he karkasivat yhdessä ja jonkin aikaa he jakoivat erittäin epäterveen ja epäsäännöllisen elämän, joka perustui pääasiassa huumeisiin, alkoholiin ja vaarallisiin kokemuksiin. Les Poetes maudits, vai mitä? He asuivat yhdessä muutaman vuoden ja erosivat aika väkivaltaisissa olosuhteissa (Verlaine ampui Rimbaudia kahdesti). Muistuttaako tämä sinua jostain? Kaksi nuorukaista jotka joivat olutta ja käyttivät huumeita kuin ne olisivat vain sipsipussi ja tölkki pepsiä?

Tällä lainauksella Donna Tartt kirjaimellisesti vertaa Theoa ja Borisia Rimbaudiin ja Verlaineen. Mikä tarkoittaa sitä että virallisesti Theon ja Borisin rakkaus ei ollut platonista.”

Kun Boris alkaa seurustella Kotkun kanssa Theo joutuu ensimmäistä kertaa miettimään suhdettaan Borisiin, vaikka lukijalle tehdään jo sitä ennen selväksi että Theo saattaa olla ihastunut Borisiin.

Seuraava subteksti kertoo Theon tunteista Borisia kohtaan:

sivulla 283 Theo tuijottaa Borisin vatsaa.

sivulla 296 Theo tuijottaa Borisin kaulaa.

sivulla 319 Theo tuijottaa lähes alastomana makaavaa Borisia.

sivulla 321 Theo tuijottaa Borisin paljasta rintaa.

sivulla 396 Theo tuijottaa Borisin paljasta alavatsaa.

Theo on Borisista mustasukkainen ja tunteiden kärjistyessä hänet on kuvattu jopa ikään kuin närkästyneenä aviovaimona.

s. 340 ” … Mutta se minua vaivasi -paljonkin- etttä Kotku (käytän hänestä vasta edes Borisin antmaa nimeä, sillä en jaksa muistaahänen oikeaa nimeään nyt) oli yhdessä yössä käytännöllisesti katsoen ominut Borisin itselleen. Ensin Borisilla oli muuta tekemistä perjantai-iltana. Sitten kokonaisena viikonloppuna, ei pelkästään illalla vaan päivällä myös. Tuota pikaa kaikki oli Kotku sitä ja Kotku tätä ja yht äkkiä Popper ja minä söimme päivällistä ja katselimme elokuvia kahdestaan. ” (Theo on kuvattu samankaltaisessa ‘vaimon’ valossa aiemminkin sivulla; 289)

Theon mustasukkaisuuden- ja yksin jätetyksi tulemisen tunteista huolimatta hän yrittää edelleen uskotella itselleen ja lukijalle että hänen ja Borisin suhde on platoninen. Hänelle on siis samantekevää onko Borisilla tyttöystävää vai ei. Silti asia ei ole näin yksinkertainen. Theo ei osaa kuvailla suhdettaan Borisiin.

s. 346 ” … Mutta kuka siitä välitti, millaisista inhoittavista tytöistä Boris piti? Olimmehan me edelleen ystäviä. Parhaita ystävyksiä. Suorastaan veljeksiä.

Toisaalta: Borisia ja minua kuvaamaan ei oikein ollut sopivaa ilmausta. Ennen Kotkun tuloa en ollut ajatellut sitä sen kummemmin.”

Jos suhde olisi tosiaan ollut platoninen, se että Borisilla on tyttäystävä ei vaikuttaisi ”ystävyyteen” tai ”veljeyteen” lainkaan.

Theo projisoi omia tunteitaan Borisiin sisäistetyn homofobiansa takia. Käy ilmi etteivät Borisin toistuvat fyysiset läheisyydenosoitukset ole olleet epämiellyttäviä. Tätä Theo ei kuitenkaan halua myöntää. Hän todistelee jatkuvasti lukijalle ettei kyseessä ole voimakkaampia, mahdollisesti romanttisia tunteita.

s. 347 ”…Omituista oli se, että jos olin ylipäätään ollut jostain huolissani , niin olin pelännyt, että Boris osoitti vähän liikaakin kiintymystä, jos kiintymys nyt on ylipäätään oikea sana kuvaamaan sitä. Kun hän oli ensimmäisen kerran kääntänyt kylkeä sängyssä jakietaissut käsivartensa vyötärölleni, olin maannut hetken aloillani puoliunessa tietämättä, mitä tekisin. Olin tuijottanut lattialla lojuvia vanhoja sukkiani, tyhjiä olutpulloja, pokkariversiota Stephen Cranen Punaisesta kunniamerkistä. Lopulta lin nolona teeskennellyt haukottelevani ja yrittänyt kierähtää pois päin, mutta Boris huokaisi ja veti minut lähemmäksi sykertyen unisena viereeni.

Shh, Potter, hän kuiskasi niskaani vasten. Minä se vain olen.

Se oli omituista. Oliko se omituista? Oli ja ei ollut. Olin nukahtanut uudestaan vähän sen jälkeen Borisin kitkerän oluenlöyhkäisen pesemättömyyden hajun ja korvaani vasten kevyesti huokuvan hengityksen uneen tuudittamana. Kästin, etten voinut selittää sitä niin ettei se kuulostaisi enemmältä kuin oli. Niinä öinä, joina heräsin pelon kuristaessa kurkkua, Boris oli vierssäni ja tarttui minuun, kun hätkähdin kauhuissani hereille ja kimposin pystyyn, veti minut takaisin peiton alle viereensä ja mumisi puolankielisiä käsittämättömyyksiä käheällä ja unesta oudolla äänellä. Nukahdimme sylikkäin kuunellessamme musiikkia Ipodistani ( Thelonius Monkia ja Velvet Undergroundia, äidin lempimusiikkia ) ja joskus heräsimme toisiimme takertuneina kuin haaksirikkoiset tai paljon nuoremmat lapset. ”

Lopuksi Theo myöntää että he ovat harrastaneet seksiä useasti. Koska seksin harrastaminen ei ole jäänyt vain yhteen kertaan, se kertoo siitä että molemmat kokevat toisensa seksuaalisella tasolla viehättäviksi. Kuitenkin Theo projisoi edelleen omaa ahdistustaan Borisiin, väittämällä että Boris on ”saattanut saada asioista väärän käsityksen”.

s. 348 ”Ja silti oli myös muita (ja juuri se oli tilanteen hämärämpi puoli joka vaivasi minua), paljon hämmentävämpiä ja sekavampiaöitä, joina olimme painiskelleet puolipukeissa kylpyhuoneesta tulevasta tulevassa heikossa valossa, kun kaikki oli ilman silmälaseja näyttänyt hohtavanhimmeältä ja epävakaalta: kävimme toisiimme käsiksi rajusti ja nopeasti, nurin potkaistujen olutlasien sisältö vaahtosi matolla, ja se oli hauskaa eikä mikään iso juttu silloin kun se tapahtui, hyvinkin vaivan arvoista sen äkillisen voihkaisun takia jonka päästin kun silmäni muljahtivat nurin ja unohdin kaiken; mutta kun seuraavana aamuna heräsimme vatsallamme ja ähkien sängyn vstakkaisilla reunoilla, se kaikki hävisi irrallisten varjojen valoa vasten piirtyviksi välähdyksiksi, katkonaisiksi ja huonosti valaistuiksi kuin kokeilevassa elokuvassa, ja Borisin piirteiden outo vääristyminenhaihtui muistista eikä sillä ollut todellisessa elämässämme sen suurempaa merkitystä kuin unella. Emme puhuneet siitä koskaan; se ei ollut aivan todellista; kouluun lähtöä tehdessämme paiskoimme kenkiä, roiskutimme vettä toistemme päälle, söimme aspiriinia krapulaan, nauroimme ja pelleilimme koko matkan bussille. Tiesin että ihmiset tekisivät vääriä johtopäätöksiä jos tietäisivät, enkä halunnut kenenkään saavan tietää siitä ja tiesin ettei Boriskaan halunnut, mutta silti hän tuntui suhtautuvan siihen niin täysin huolettomasti, että uskoin varmasti sen olevan pelkkää leikkiä eikä mikään vakavasti otettava hermostumisen aihe. Ja siitä huolimatta olin useammin kuin kerran miettinyt, pitäisikö minun terästäytyä ja sanoa jotain: vetää jonkinlainen raja, tehdä asiat selviksi, varmistua ehdottomasti, ettei Boris vain ollut saanut asioista väärää käsitystä. Oikeaa hetkeä ei kuitenkaan koskaan tullut. Ja nyt ei enää ollut tarvetta puhua ja kiusaantua siitä, vaikka ei se minua kovin paljon lohduttanut.”

Koska Borisin ja Theon suhde on kehittynyt hyvin intiimiksi, Boris ahdistuu. Hän ei ole varma vastaako Theo hänen tunteisiinsa. Alitajuisesti Boris kokee tarvetta ratkaista ahdistava tilanne ja hän hakeutuu impulsiiviseen suhteeseen Kotkun kanssa.

Mitään syvempiä tunteita tähän suhteeseen ei liity. Suhde on pelkästään fyysinen vaikka Boris yrittääkin uskotella toisin. Hyvin nopeasti he alkavat riidellä keskenään kuin vanha aviopari. Tilanne kärjistyy siihen että Boris lyö Kotkua.

Sitten Theon isä kuolee ja Theo kokee että hänen on lähdettävä New Yorkiin mahdollisemman nopeasti etteivät sosiaalityöntekijät hakisi häntä. Tartt tekee eroamiskohtauksesta hyvin dramaattisen, aloittamalla sen Borisin hyräilemällä The Velvet Undergroundin kappaletta After hours.

Kappale kertoo vastentahtoisista ja surullisista jäähyväisistä, rakkaudesta jne. Tällä Tartt luo täydellisen tunnelman joka viittaa hahmojen välisiin vahvoihin romanttisiin tunteisiin. Koska he ovat kuunnelleet kappaletta yhdessä, Boris yrittää hyräilemällä manipuloida Theoa jäämään.

s. 405 ”…Huomasin, että Boris katseli taivaalle ja hyräili itsekseen yhtä äidin Velvet Underground – albumin lauluista: Mutta jos suljet oven… yö voi kestää ikuisesti… ”

Eron lopullisuus saa Theon ensimmäisen kerran puhumaan oikeista tunteistaan, itse asiassa Theo joutuu puheripulin valtaan eikä kykene hiilitsemän itseään. Siksi että Boris on varastanut Tiklin (asia jota Theo ei tiedä) hän kokee pilanneensa suhteen jatkomahdollisuuden, koska Theo tulee tietenkin saamaan selville varkauden ja vihaamaan häntä tämän vuoksi.

Boris tajuaa puheripulin vallassa olevan Theon ilmaisevan oikeita tunteitaan ja siksi keskeyttää hänet suutelemalla häntä suulle. Koska suulle suuteleminen ei ole Borisille tyypillistä, on selvää että se ilmaisee romanttisia tunteita, varsinkin kun se on sijoitettu juuri tähän tilanteeseen.

s. 407 ”Se on aivan upea paikka”, sanoin. Sanat tulvivat pyörteinä ulos suustani. ”Sinun, pitää ihan totta tulla sinne. Voidaan mennä Brighton Beachille -siellä kaikki venäläiset käyvät. Minä en kyllä ole ikinä käynyt siellä, mutta sinne pääsee junalla- se on linjan viimeinen pysäkki. Siellä on iso venäläisyhteisö, ravintoloita joista saa savukalaa ja sammenmätiä. Äiti ja minä puhuttiin aina, että mentäisiin käymään siellä jonain päivänä, ja yksi jalokiviseppä jonka kanssa äiti teki töitä neuvoi hyviä paikkoja, mutta ei me ikinä menty. Siellä pitäisi olla upeaa. Ja minullahan on rahaa koulua varten -voit käydä samaa koulua kuin minä. Ei -ihan totta voit. Minulla on stipendi. Niin, tai oli. Mutta se tyyppi sanoi että rahat pitää käyttää koulutukseen -voihan sen käyttää jonkun toisenkin koulutukseen eikä vain minun. Kyllä siitä riittää meille molemmille. Vaikka toisaalta, kyllä osavaltion koulutkin ovat hyviä New Yorkissa, minä tunnen sieltä ihmisiä, kyllä osavaltion koulut minulle kelpaavat.” Puhua paljatin edelleen, kun Boris sanoi. ”Potter.” Ennen kuin ehdin vastata, hän pani molemmat kädet poskilleni ja suuteli minua suulle. Ja kun vielä seisoin silmiäni räpytellen -se oli ohi jo ennen kuin ehdin kunnolla tajuta, mitä oli tapahtunut- hän nosti Popperi etutassuista ilmaan ja suuteli sitä ilmassa suoraan nenänpäähän. Sitten hän ojensi Popperin minulle. ”Autosi on tuolla”, hän sanoi ja pörrötti koiran päätä vielä viimeisen kerran. Ja kun käännyin -tosiaan- kadun vastakkaista puolta lähestyi hitaasti auto, jonka kuljettaja tutki osoitteita. Seisoimme katselemassa toisiamme -minä hengitin kiivaasti täysin hämmentyneenä. ”Onnea matkan”, Boris sanoi. ”En unohda sinua.” Sitten hän taputti Popperin päätä. ”Terve sitten, Popstik. Pidä koirasta huolta, joohan?” hän sanoi minulle.”

Kun Theo on noussut taksiin ja ero on näin lopullisesti varmistunut, hän kykenee tajuamaan todelliset tunteensa Borisia kohtaan. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun Theo myöntää ne lukijalle ja luultavasti myös itselleen. (Theon kerrontaanhan ei voi luottaa.)

s. 407- 408 ”Myöhemmin - taksissa ja vielä jälkeenkinpäin – kävin mielessäni sitä hetkeä ja ihmettelin, kun olin vilkuttanut ja kävellyt pois niin huolettomasti. Miksi en ollut takertunut Borisin käsivarteenja rukoillut häntä vielä viimeisen kerran nousemaan autoon: tule nyt vitussa, Boris, sehän on ihan kuin pinnattais koulusta, syödään yhdessä aamiaista maissipeltojen yläpuolella, kun aurinko nousee?

Tunsin Borisin hyvin ja tiesin, että jos häneltä kysyi oikealla tavalla ja oikealla hetkellä, hänet sai tekemään miltei mitä tahansa; ja jo kääntyessäni pois päin tiesin, että jos olisin pyytänyt vielä viimeisen kerran, hän olisi juossut jälkeeni ja hypännyt nauraen sisään. En kuitenkaan pyytänyt. Ja totta puhuen saattoi olla parempi etten pyytänyt – sanon sen nyt, vaikka kaduinkin sitä katkerasti jonkin aikaa. Ennen kaikkea olin helpottunut, että poikkeuksellisessa höpötyksen täytteisessä puheripulissani olin onnistunut olemaan töräyttämättä sitä, mikä oli aivan kieleni kärjellä, sitä mitä en ollut koskaan sanonut, vaikka me molemmat tiesimme sen oikein hyvin, vaikka en sanonutkaan sitä ääneen kadulla – nimittäin minä rakastan sinua, tietenkin. ”

Kun he seuraavan kerran tapaavat aikuisina, Theo siirtyy hyvin nopeasti kuvailemaan Borisin ulkonököä. Koska Theo on sisäsitetyn homofobian uhri hän ei koko tarinan aikana kuvaile ketään muuta miestä näin.

s. 616 – 617 ” …Siinä hän oli, tuli istumaan vastapäätä, heilautti tukan silmiltään tutulla eleellä, joka toi menneisyyden mieleen. ” Olin juuri aikeissa lähte pois. ” ” Anteeksi. ” Sama syntisen hurmaavahymy. ” Oli hoidettava yksi juttu. Eikö Myriam selittänyt? ” ” Ei. ” ” No. En ole töissä kirjanpitofirmassa. Kuule.”, Boris sanoi ja kumartui eteenpäin kämmenet pöytää vasten, ” Älä ole vihainen! En odottanut että tavataan! Tulin heti kun pääsin! Juoksujalkaa! ” Hän ojensi kättään ja läiskäytti minua kevyesti poskelle. ” Helkkari! Niin pitkä aika! Hauska nähdä! Eikö ole iloista nähdä? ”

Borisista oli kasvanut komea mies. Kömpelöimmillään ja nääntyneimmilläänkin hänessa oli ollut miellyttävää oveluutta, eloisa katse ja nopea äly, mutta enää hänessä ei ollut nälkiintynyttä raakuutta, ja kaikki muu oli kehittynyt kauniiksi kokonaisuudeksi. ”

Nyt käy ilmi että Boris on kaikkien näiden vuosien aikana ollut katkeroitunut, siitä että hän pilasi suhteensa Theoon Tiklin varstamisella. (Tietämättä ettei Theo edes tiedä asiasta.) Niimpä Boris projisoi omia tunteitaan Theoon. Hän ottaa puheeksi sen että he harrastivat seksiä, ja loukkaa Theoa vähättelemällä tapahtunutta.

s. 642 ”…Miksi minusta tuntuu että yrität vaihtaa puheenaihetta?” ”En yritä tuomita! Me vain -tehtiin kaikkea hullua siihen aikaan. Sellaista mitä et ehkä muista. Ei, ei!” hän sanoi kiireesti ja pudisti päätään, kun näki ilmeeni. ”Ei sitä sentään. Vaikka täytyy sanoa, että olet ainoa poika jonka kanssa minä olen ollut sängyssä!”Nauruni purkautui vihaisena, kuin yskänpuuska tai kurkkuun juuttunut pala. ”Se on yhtä tyhjän kanssa.” Boris nojasi ylenkatseellisesti taaksepäin tuolissaan ja puristi sieraimensa kiinni. ”Siinä iässä sellaista saattaa joskus sattua. Oltiin nuoria ja tytön tarpeessa. Ehkä sinäluulit että se oli jotain muuta. Mutta, ei, odota-” Boris kiirehti sanomaan, ja hänen ilmeensä muuttui -olin työtänyt tuolini taakse ja tein lähtöä. ”Odota”, hän sanoi uudestaan ja tarttui hihaani, ”älä viitsi, kuuntele mitä minä yritän kertoa, etko ollenkaan muista sitä iltaa kun katsottiin sitä Bond-elokuvaa? Tohtori No?” Olin ottamassa takkiani tuolin selkänojalta…”

Ikään kuin kaikki tämä ei olisi jo tarpeeksi ilmeistä, Tartt on sirotellut kaikenlaista subtekstia sinne sun tänne;

sivulla 171 Theo kiinnittää epätavallisen tarkkaa huomiota hänen psykiatrinsa hyllyssä oleviin seksiä käsitteleviin kirjoihin. Donna Tart ilmaisee jo kirjan alkuvaiheessa että seksuaalisuus saattaa olla teema tälle hahmolle.

sivulla 276 kuvataan poikien ensimmäistä keskustelua. Theo pyytää Borisia sanomaan jotain ukrainaksi, venäjäksi tai puolaksi. Boris sanoo: Fuck you up the ass.

sivulla 453 Theon sisäistetty homofobia ilmenee häpeänä, tunteena että hän on pilalla, arvoton ja väärässä.

sivulla 479 Theo kertoo ajattelevansa Borisia joka päivä. Kaikki muistuttaa häntä Borisista.

sivulla 550 käy ilmi että Theo vieläkin muistaa Borisin Vegasin puhelinnumeron ja käyttää sitä Tiklin säilytysvaraston yhdistelmäpiirilukossa.

sivulla 616 Theo tunnustaa lukijalle että hän on yrittänyt etsiä Borisia googlesta.

s. 635 ”…Arvaa mitä minä tein collegessa?” selostin. ”opiskelin keskustelukurssilla venäjää kokonaisen vuoden. Japelkästään sinun takiasi. Pärjäsin kyllä tosi paskasti. En ikinä oppinut lukemaan sitä, siis istumaan aloillani ja lukemaan Jevgeni Oneginia -kaikki sanovat että se on pakko lukea venäjäksi, se ei onnistu käänöksenä. Mutta minä olen ajatellut sinua niin valtavan paljon! Mieleen muistuu vähän väliä mitä olet sanonut -kaikenlaisia pikku asioita- hei, vau, kuuntele, nei soittavat Comfy i Nauticaa, kuuletko? Panda Bear! Olin ihan unohtanut koko albumin. Joka tapauksessa minä kirjoitin esseen Idiootista Venäjän kirjallisuuden kurssilla -käännetyn Venäjän kirjallisuuden siis- ja kokoajan kun luin sitä ajattelin sinua polttamassa isän savukkeita minun makuuhuoneessani. Oli paljon helpompaa muistaa nimet, jos kuvittelin mielessäni, miten sinä sanoisit ne… oikeastaan tuntui siltä että kuulin koko kirjan sinun äänelläsi luettuna! Vegasissa luit idioottia suunnilleen puoli vuotta, muistatko? Venäjäksi. Pitkään aikaan et tehnyt mitään muuta. Muistatko kun et voinut mennä alakertaan Xandran takia ja minun piti hakea sinulle ruokaa niin kuin olisit Anne Frank? Joka tapauksessa minä luin Idiootin englanniksi, mutta halusin päästä niin pitkälle että osaisin venäjää tarpeeksi voidakseni lukea. En kumminkaan päässyt.”

sivulla 678 Theo vertaa Pippaa Borisiin.

Tartin aiemmassa romaanissa Jumalat juhlivat öisin, yhtenä päähmona on Francis Abernathy, joka olosuhteiden pakosta joutuu menemään naimisiin naisen kanssa vaikka on homoseksuaali. Tart on sijoittanut tämän hahmon Theon erääksi kihlajaisvieraaksi, tehden hänestä paralleerin Theolle.

s. 880 – 881 ”…Mutta mikä se on? Miksi olen sellainen kuin olen? Miksi välitän vain vääristä asioista enkä ollenkaan oikeista? Tai jos sanon sen toisella tapaa: kuinka voin nähdä niin selvästi, että kaikki mitä rakastan tai mistä välitän on harhaa, ja silti -ainakin minulle- kaikki mikä on elämisen arvoista on juuri sen viehätyksessä? Suuri suru, jota alan vasta nyt ymmärtää: emme saa valita omaa sydäntämme. Emme voi saada itseämme haluamaan sitä mikä meille on hyväksi emmekä sitä mikä on hyväksi muille. Emme saa valita millaisia ihmisiä olemme. Sillä eikö mieleemme teroiteta jatkuvasti, lapsuudesta lähtien, kulttuuriimme sisältyvää kyseenalaistamatonta latteutta? William Blakesista Lady Gagaan, Rousseausta Rumiin ja Toscaan ja lasten televisiosarjan Mister Rogersiin, kaikessa on merkillinen yhdenmukainen viesti, joka hyväksytään kaikilla tasoilla: mitä tehdä epäilyksen hetkellä? Mistä tiedämme, mikä on meille oikein? Jokainen psykiatri, jokainen uraneuvoja, jokainen Disneyn prinsessa tietää vastauksen: ”Ole oma itsesi.” ”Seuraa sydämesi ääntä.” Mutta tämän minä tosiaan haluaisin jonkun selittävän minulle. Mitä jos ihmisellä sattuu olemaan sellainen sydän, johon ei voi luottaa -? Mitä jos sydän omista tutkimattomista syistään johdattaa ihmistä tahallisesti ja sanomattoman säteilevässä pilvessä pois terveydestä, kotielämästä, kansalaisvastuusta ja vahvoista yhteisöllisistä siteistä ja kaikista yleisesti arvostetuista hyveistä ja kaiken sen sijasta kohti turmion kaunista roihua, itsetuhoa, katastrofia? Onko Kitsey oikeassa? Jos sisin laulaa ja houkuttelee suoraan rovioon, onko parempi kääntyä poispäin? Tukkia korvansa vahalla? Oll välittämättä sairaasta hurmiosta jota sydän kirkuu päin kasvoja? Vai onko parempi heittäytyä -Borisin tavoin- suin päin ja naurusuin sen pyhän vimman valtaan, joka kutsuu nimeltä? Ei ulkoinen vaikutelma vaan sisäinen merkitys. Suuremmoisuus joka on maailmassa mutta ei maailmasta, suuremmoisuus jota maailma ei ymmärrä. Ensimmäinen vilahdus puhtaasta toiseudesta, jonka läheisyydessä ihminen puhkeaa kukkaan ja kukkii kukkimistaan. Minuus jota ihminen ei halua. Sydän jolle ihminen ei voi mitään.” - Koska romaanin pääteemana on aitous ja epäaitous (hyvä ja paha) on luontevaa tehdä seksuaalisuudesta taustateema.

Rakkaus toiseen ihmiseen asettaa rajoituksia omalle elämälle. Sitoutuminen epävarmaan ja pelottavaan rakkausuhteeseen on Borisille hänen traumaattisen lapsuutensa takia mahdotonta.

Siksi Boris on pysytellyt poissa Theon elämästä kaikki nämä vuodet.

s. 688; ” … Boris nauroi. ”Sinä rakastat häntä, niin. Mutta et liikaa.” ”Miksi sinä niin sanot?” ”Siksi että et ole vihainen etkä ravoissasis etkä murheellinen! Et syöksy kuristamaan paljain käsin! Se tarkoittaa, ettei sielusi ole sekoittunut hänen sieluunsa. Ja se on hyvä. Tällainen on minun kokemus. Pysy kaukana niistä joita rakastat liikaa. Ne juuri tappavat sinut.

Jos haluat elää onnellisena tässä maailmassa, tarvitset naisen joka elää omaa elämäänsä ja antaa sinun elää omaasi.”

Myöhemmin Amsterdamissa, ampumaväliköhtauksessa Boris konkreettisesti toimii edellä esittämänsä ideologian mukaisesti, oikeiden tunteittensa mukaisesti- Hän on valmis kuolemaan Theon puolesta. Theo tunnusti aikaisemmin rakkautensa sanallisesti, mutta koska Borisille on tyypillistä ilmaista tunteitaan sen sijaan tekojen kautta, hän toimii näin;

”…Taas Boris voihkaisi, kun kaveri nykäsi tukasta uudestaan, ja hän loi minuun auton toiselta puolelta katsen, jonka tarkoituksesta ei voinut erehtyä -ymmärsin sen yhtä selvästi kuin jos hän olisi sanonut sanat ääneen, se oli hätäinen, aivan erityinen katse myymälävarkausajoiltamme: juokse, potter, ala mennä.” (s. 784-785)

Voiko Pulizer palkinnon voittanut kirjailija kirjoittaa vahingossa näin selvää subtekstiä?

Onko tämä vain halpaa queerbaitingia? Se jääköön lukijan päätettäväksi.

———————————————————————————————————–

Katsaus Theodore Deckering hahmossa kuvattuun sisäistettyyn homofobiaan ja toksiseen maskuliinisuuteen;https://borispav.tumblr.com/post/179768610308/a-look-at-internalized-homophobia-and-toxic

tehnyt; https://borispav.tumblr.com/

Katsaus Arthur Rimbaudin runoon; http://queer-deckovskij.tumblr.com/post/171833208225/so-very-important-detail-i-dont-know-if-any-of

tehnyt; http://queer-deckovskij.tumblr.com/

Kaikki sivu numerot ovat suomekielisestä kopiostani.

Sain kirjoitus apua läheiseltä ystävältäni, joka tahtoo pysyä anonyymina. Kiitos anonyymi!

#tikli #rin in finnish

1 note · View note

pelihomppaa · 4 years ago

Text

Jakso 2 (Eldarya - A New Era)

Ekasta jaksosta leikattu Nevra-kohtaus päästiin näkemään pienen takauman merkeissä ja en liiemmin lämmennyt tälle vampyyrille. Nevra oli koko ajan ilmeiltään kuin sitruunan niellyt ja jotenkin kärtty, ja varsinkin hänen halveksuntansa Leiftania kohtaan harmitti. Nevin puhuessa ikävään sävyyn Leiftanista tekisi melkein mieli puolustaa Leiftania, siitäkin huolimatta etten itsekään suhtaudu Leiftaniin parhaiten. Tosi sääli miten hän syyttää itseään kaikesta ja kieltäytyi jopa tutoroimasta hahmoa aengel-voimien käyttöön liittyen, mutta mielestäni hänen päätöksensä syrjemmälle vetäytymisestä on ihan ymmärrettävä ja jos Leiftan sitä haluaa niin en halua väkisin tyrkyttää hänelle seuraani, mitä en alun perinkään aikonut tehdä. Tuntuu vaan että olen itse se tarinan pahis kun en halua nähdä hänessä mitään hyvää, kirjastossa oleva Leiftanin kuvauskin sanoo "Will you let yourself be won over by the shadowy part that sleeps within him or will you try to lead him towards the light?" ja oon ehdottomasti tuota ensimmäistä tyyppiä, joten... Hienoa kuitenkin että Leiftan itse haluaa tehdä parannuksen ja toivon todella hänen saavan tätä kautta mielenrauhan.

Loukkaannuin hieman kun uusi lempisivuhenkilöni Adalric unohti hahmon olemassaolon eikä tuonut tälle tarkoitettua viestiä perille! No, onneksi hän paransi tapansa eikä mokannut tehtäväänsä sentään toistamiseen. Heppu tuntuu olevan hieman hajamielinen. x-) Tykkäsin myös kun saavuttiin samaan aikaan harjoittelemaan miekkailua, ja se miten Adalric valitteli ettei kukaan koskaan lausu hänen miekkansa nimeä oikein, tuskaili jalattomana olentona jalkojensa asentoa ja kun hän lopuksi vakavissaan kehotti välttelemään ottelua Karennin kanssa oli jotain niin parasta, ahaha. xD

Miekkailusta puheen ollen täytyy sanoa että se hetki kun Jamon luovutti hahmoa varta vasten valmistamansa miekan oli omalla tavallaan liikuttava ja yksi parhaista sceneistä mitä Eldaryassa on nähty. .-o Aseiden nimeäminen on hieman outo käytäntö, mutta se alkoi tuntua yllättävän luonnolliselta kun kaikki muutkin puhuivat miekoistaan kuin jostakin henkilöstä. Nimesin oman miekkani Wingsiksi, enkä pelkästään siksi että varren koristuksiin sisältyy siipikuviointia, vaan se liittyy myös Hurtsin samannimiseen biisiin, joka kertoo turvasta ja suojelusta, mitä tämä miekkakin toivonmukaan tuo hahmolle. Ja taas päädyttiin miekkailun oppitunnille, näitä on varsinkin ML:n puolella tullut paljon vastaan, ja täytyy sanoa että olen siinä mielessä vaikuttunut etteivät nämä treenaussessioissa jaetut vinkit ole toistaneet liikaa samaa informaatiota, vaan jokaisella opettajalla on omanlaisensa näkökylma asiaan. Tämän jakson myötä tuli juuri lisättyä Jamon “ei-deittailtavat-henkilöt-joita-haluan-deittalla”-listalleni, siis en tykännyt Jamonista yhtään ykköskaudella mut nyt oon täysin rakastunut hänen jykevän ulkokuoren alla olevaan kiltteyteen, ja Jamon on ihanan hupsun määrätietoinen innostuessaan jostakin. x-) <3

Ai että, tykkäsin jostain syystä hirmusti valokaartin kokouksiin osallistumisista, joissa päätettiin mm. hahmon kaartiin liittymisestä. Ihan hyvä valinta hahmolta kieltäytyä valokaartiin liittymisestä, olinkin enemmän kiinnostunut niistä peruskaarteista. Jaksossa tarjottiin mahdollisuutta joko palata vanhaan kaartiin tai suorittaa kaartisopivuustesti uudestaan. Oon tuolla US-tililläni absinttikaartissa, mutta toivoin pääseväni takaisin obsidiaaneihin missä olin päätilillänikin, joten lähdin uusimaan testiä vain päätyäkseni takaisin absintiksi. Onneksi lopuksi sai vielä anoa vaihtoa, ja pääsin kuin pääsinkin takaisin obsidiaanikaartilaisten listoille, mistä tuli heti vähän kotoisampi olo, (vielä kun proffasivulleni päivittyisi ihastuksen kohdalle “Nobody” mikä on statuksena kirjaston hahmosivunkin puolella niin olisin tyytyväinen.) En kyllä välttämättä koe itseäni soturiksi, mutta olen vielä vähemmän alkemisti, ja vaikka Chromen ja Karennin kanssa olisi varmasti ollut hauskaa varjokaartissa halusin kummiskin takaisin obsiksi, jotenkin kai kun siihen kaartiin on kiintynyt. c-. Häirii vaan se etten yhtään tiedä keitä obsien kaartissa nykyään on, kokouksista puuttui kokonaan jopa kaartin pomo...

Ekaan missioon päästiin osallistumaan ihan kivan porukan voimin, en tosin liiemmin välitä Koorista, ja Chrome on nykyään - miten sen nyt sanoisi... - kiusallista seuraa vääntäessään joka väliin vitsejään joille kukaan ei naura, ja kun ykköskauden Chromea pystyi luonnehtimaan sanalla “cool, siisti tyyppi” niin nyt hänen tasonsa on kyllä laskenut ja jotenkin vaikea kuvitella häntä varjokaartin pomoksi vastuullisiin tehtäviin. Sentään joissain tilanteissa hän käyttäytyy kypsemmin ja onnistui esim. hoitelemaan vaikuttavasti metsässä sattuneen tilanteen raivoisan villin kumppanieläimen aiheutettua vaaratilanteen kesken mission. Vietinkin aikaani eniten kolmannen matkakumppanin Mathieun kanssa, en niinkään siksi että olisin hänestä kiinnostunut, vaikkakin täytyy myöntää että tällä hetkellä deiteistä juuri tämä miekkonen on varmaankin listani kärkipäässä, en vain halua alkaa tapailemaan ketään Ezarelin jälkeen. Mathieun kanssa on kuitenkin mukava jutustella ja hän flirttaileekin avoimesti, mutta olen toistaiseksi torjunut hänen yrityksensä, mistä miekkonen ei tunnu juurikaan hetkahtavan. Missio kääntyi odotettua synkemmäksi kun metsästä löytyi haavoittunut kumppanieläin, jota oli ammuttu ihmisten aseella, mikä kielii uutta konfliktia Eldaryan olentojen ja ihmisten välille, jäiks...

Tässä jaksossa mulla ei ollut tuuria kuvien kanssa, mutta tykkään tosi paljon uudesta ominaisuudesta, jossa menetetyn kuvan saa hankkia 200 kultakolikon hintaan. Kerrankin alkemiapelissä tehtailluista kultakolikoista on jotain hyötyä, ja aion jatkossakin keskittyä siihen, kunhan vaan maanaa jäisi vähän säästöönkin. Tosi kiva että pelatessa voi sekoilla mitä huvittaa (=minä ku pelaan ilman luntteja) ja kuva on silti mahdollista lunastaa jälkikäteen. En kuitenkaan viitsinyt tuhlata kolikoitani “turhiin” kuviin, mutta jakson lopussa ollut yhteiskuva uuden kumppanin kanssa piti ikuistaa. ,-3 Nimesin Seifaunini popo/peuraleluni mukaan Petteriksi. <3

Jakso ei edes vienyt kovin paljoa maanaa, ehkä jotain 2500 mikä on jopa vähemmän mitä tavallisesti. Aika näyttänee onko tämä vain joku alkukevennys vai kallistuuko jaksot tästä kuinkakin paljon. Jos jaksoja ruvetaan julkaisemaan FS-vauhdilla niin säästöt hupenee kyllä nopsaan.

Jännä, arvelin etten Ezarelin lähdön jälkeen viihtyisi enää Eldaryan parissa, mutta nää kaksi ekaa jaksoa oli ainakin tosi kiva pelata. .-o .-)

0 notes

neroushalvaus · 7 years ago

Note

Nuoruuden hairahduksesta nyt sitten, kun menit tuollaisen listan pusaamaan. Suomi-AU, antaa tulla!

:’’’D kuule nyt lähtee.

kumpi joutuu helpommin tappeluun nakkikioskin jonossa? - Jekyll. Varmaan useat heidän suomalaisen nuoruutensa villit illat päättyvät nakkikiskatappeluun. Uttersonin täytyy aina repiä Henkka pois.kumpi kysyy parisuhdekriisin sattuessa neuvoja vauva.fistä? - Nyt kyllä on paha. Ehkä kumpikaan ei kysyisi, mutta se ei estäisi Uttersonia selaamasta läpi kaikkia mahdollisia ketjuja, joissa esitetään kysymyksiä kuten: “olen rakastunut parhaaseen ystävääni, mitä teen?” tai “miten päästä yli ihastuksesta kaveriin?”. (Ehkä jossain vaiheessa Uttis aloittaa aiheen: “Olen rakastunut parhaaseen ystävääni, joka on menossa naimisiin, mutta ei siinä kaikki, hän on nyt lukkiutunut laboratorioonsa ja muuttanut testamenttiaan jonkun ‘tutkimusassistentin’ takia, lisäksi kaikkialla tapahtuu murhia eikä kukaan enää naura puujalkavitseilleni ja alan olla hivenen huolissani”)kumpi varmemmin heittää toisen saunaillan aikana alasti lumihankeen? - Varmaan ne molemmat tekee tätä, koska ne on Hyviä Suomalaisia Kavereitakumpi jaksaa vieläkin pettyä, kun jouluna ei ole lunta? - Hmm, en tiedä, pettyykö virallisesti kumpikaan. Uttis varmaan ihan pitää harmaudesta ja Jekyll taas ollessaan riittävän syvällä jossain hommassa ei huomaisi, vaikka ulkona sataisi koiriakumpi sytyttää itsensä juhannuksena melkein tuleen? kumpi meinaa hukkua? - Molempiin vastauksena Jekyll. Uttersonilla on pelastamista.kumpi laittaa vuoteeseen Tom of Finland -lakanat just silloin, kun toisen vanhemmat on tulossa kylään? - Jossain kämppis-AU:ssa Jekyll varmaan, joko kiusallaan tai ihan vaan, koska ei huomannut. Utterson on lievästi kauhuissaan.kumpi juo ES:ää kuin vettä ja kumpi pärisee jo ekasta tölkistä? - Eiks se ollut joku juttu, että Suomi-AU:ssa HJ7 on ES? Eli siis, no, Jekyll juo sitä kuin vettä ja pärisee pahemmin, kuin kukaan.kumpi itkee, kun Vain elämää -artistit vetävät poikkeuksellisen koskettavia tulkintoja? - Kyllä ne molemmat saattavat hieman herkistyä. Niillä on kisakatsomo, Emma, Lucy, Simon ja Pappa Carew, kaikki katsoo näitä suomalaisia höttösarjoja yhdessä. kumpi saa spontaanisti päähänsä lähteä hakemaan Virosta viinaa? - No Jekyll. Utterson tietysti painaa perässä lähtee mukaan.kumpi kerää muumimukeja? - Utterson varmaan, ja ne on täydellisesti värikoodattu ja järjestelty aiheen mukaan, koska on mukavaa, kun asioilla on jokin järjestys.kumpi pyytää aina baarissa DJ:tä soittamaan Antti Tuiskua? - Jekyll! Ja “Peto on irti” soi sitten koko illan.kumpi puhuu naurettavan hyvää englantia ja kumpi suoltaa rallienglantia? - He puhuvat suorastaan epäilyttävän hyvää englantia.kumpi on aina ekana jonossa, kun jossain jaetaan ilmaisia ämpäreitä? - Nyt on paha. Varmaankin Jekyll, kai muutama ämpäri yhden tiedemiehen käytössä kuluu.

#kammoksuttavaa #:')#otp; nuoruuden hairahdus #long post /#starlene #suomeksi #jekyll & hyde

9 notes · View notes

pxjtv · 6 years ago

Text

tilannekatsaus.

joo eli kuten puhuin, kirjotin? anyways viimeks ni mun koulu tosiaan alko tos tiistaina ja oon nyt kaks päivää käyny sitä vaate-alaa. se on ihan ok so far. enemmän se mua kiinnostaa ku raksa. aloin just hetki sit miettii sitä kuin huonoi valintoja just oon tehny esim raksa, menin sinne sen takia et oon tosi ihmispelkonen ja sosiaalisestiahdistunut ihminen ja ajattelin että kun kaveritkin menee niin mäkin meen. mut ei, se oli niiku yks huonoimpia valintoja mitä oon tehny. oisin lowkey halunnu ehk jo vuos sit tänne toisee kaupunkii opiskelemaan mut olin niin huonossa kunnossa itteni kanssa ja muutenki mun vanhemmilla ei ollu mitään luottoa muhun jonka takia ne ei ois uskaltanu antaa mun muuttaa omilleni. mut onneks tapasin mun poikkiksen melkein vuos sitte (1.10 vuos täynnä :3) ja kun hän on siis täysi-ikänen ja asu jo omillaan niin pääsin vähän maistelemaan sitä itsenäistymistä ja mitä elämää kuuluu sit kun muuttaa porukoiden luota pois. siit sit muutuin henkisesti jonku verran vanhemmaks ja pääsin vittuun siitä murrosikä angsti helvetistä. porukat anaki on sitä mieltä, poikkis kans sano et en enää oo niin jonne ku viel viime syksynä. :D niin porukat sit alko luottaa muhun enemmän ja anto mulle vapauksia ja ostaa nykysin mulle alkoholia ja anto poikkiksellekki luvan sitä mulle hakea. ja etenki se että ne anto mun mennä toiseen kaupunkiin kouluun ja muuttaa sinne kaupunkiin mun poikkiksen kanssa yhteen. tuntuu helpottavalta funtsii nyt et asiat on oikeesti ihan hyvin verattuna aiempii 9 vuotee.

sit kans aloin miettii et miten kusin mun ylä-asteen viimesen vuoden. se koko viimenen vuosi siellä oli yks kauhunäytelmä. mä karkasin kotoa öisin polttelemaan (entisen) kaverin kämpille (kaikki siel oli siis ofc täysi-ikäisiä/aikuisia) kaikki se vaan sen takia että olin ihastunut (tai jopa rakastunut) yhteen täysi-ikäiseen poikaan. se ihastus kesti melkein vuoden, ja sinä aikana hän käytti mua rahallisesti hyväksi ja leikki nimenomaan mun tunteilla. ja tottakai mä ostin kaiken mitä hän ikinä halusikaan, koska tarvitsin ja halusin sen hyväksynnän ja tunteet mua kohtaan.

tää kyseinen ihastus oli lähtenyt Helsinki Pride mukaan ja hänelle olin aiemmin tarinoinut että olisin monesti poltellut ennen tätä. tosi asia: enpä ollu. siinä sitte ekaa kertaa ikinä päästiin kannabiksen super ihmeelliseen ja huikeeseen maailmaan. huvittaa oikeesti kuinka paljon ihmisillä on siitä semmosia kuvitelmia että siitä tulee halluja ja maailma on ihan sekava. voin kertoo et ei sinne päikään. siit tulee perus rennompi olo tai sit semmoi vähän pirteempi (asiat vaan naurattaa normii enemmän) (riippuu onko sativaa, indicaa vai hybridiä) indicaa preferaan ite sen takia et se tuntuu just ekojen postauksien kirjotelmia lainatessa jees mennä vaan makaa sängyn pohjalle kuuntelee musaa ja tuntee ku keho puutuu (?) alkaa tuntee et irtautuu sillee snadisti kehostaan useempiin kerroksiin. indicas kans käy tosi hitaalla ja aamul on ihan jumissa. ENKÄ NYT VÄITÄ ET KAIKIL ON SAMALLAINEN MEININKI KU POLTTELEE. tää on siis vaan omakohtasta. joillain saattaa tulla psykoosi/vainarit/jälki käteen kuulla ääniä jne paskaa, itellä sitä ei oo onneks viel tullu. joillain se voi tulla jo ekalla kerralla, joillain ei vältsit ikinä.

mutta kuitenkin, siitä mun polttelusta ja yöllisistä karkailuista tuli sit ihan tajuttoman iso show. koululta tehtiin 3x lastensuojelu ilmotusta ainakin, sen lisäski mun polilla työskennellyt psykologi oli tehnyt yhden. (oli siin vissiin viel muitaki ilmotuksia muista paikoista, pitäs varmaan tutkii tarkemmin oma kantaa)

sossuhan siihen puuttu instana ja siitä sit jouduin kahtii seuloihin niistä negatiiviset, silti kaikki edelleen jatko mun kimpussa olemista mut silti lopulta sain vaan uskoteltua kaikille et asia ei oo niin ku väitetään.

mua eniten vaan nolottaa se et kuinka paljon oon silloin keulinu jollain ''huumeiden'' käytöllä. onhan se niin vitun siistiä käyttää huumeita.(not) totuus, ei ole. se kannattaa pitää omana tietona tai sit just vaan tiettyjen ihmisten joiden kanssa niitä vaikka käyttää, en todellakaan nyt suosittele semmosia. mut etenki ala-ikäsenä se on niinku most pahinta mitä voi tehä et lähtee keulimaan semmosil asioil ulkopuolisille ja ehkä ei niin läheisille ihmisille TAI sosiaaliseenmediaan. koska se just mul meinas mennä siihen et oisin joutunu laitokseen jos oisin a) myöntäny asian b) kussu positiiviset seuloissa c)jääny muuten kiinni siitä vaikka koululle tai porukoille. huvittaa tosiaan et menin monesti savuissa kotiin ja silti kukaan ei ikinä (ennen noit sossujuttui) huomannu mitään.

nykysin mun faija ja äitipuoli tietää mun polttelusta kun päätin itse siitä heille kertoa tos heinäkuun alussa. faija lähinnä naureskeli sille asialle ja sano vaan että ''eipä tullut yllätyksenä'' toki he toivoivat ettei se ois mulle sellai mieluinen asia et polttelisin esim joka vklp jne. mut oli ne kans tosi tyytyväisiä et uskalsin kertoa rehellisesti siitä!

mut siis oon vaan tyytyväinen atm siihen et oon osannu päästää irti huonoista valinnoista ja ihmissuhteista mun elämässä. kukaan ei ansaitse sitä että kuulut kaveriporukkaan vaan sillon ku on röökii, alkoholia, huumeita, rahaa jne. jokasel on oikeus olla sellanen ku on ja saada sellasia ihmisiä ympärilleen jotka sut hyväksyy sellasena ku oot! eikä aiheuta sulle kokoajan paskaa ja pahaa oloa tai ongelmia. (enkä nyt väitä et oisin joku puhdas pulmunen tälläsissä asioissa mut im trying my best!)

oon aina ite ollu vähän liikaa semmonen ''mä teen just sillee ku ite haluun, ei kiinnosta mitä muut ajattelee'' mut siit sit tuli ongelma koulukiusaamisen aiheuttamana et nykysin mietin vaan sitä et miltä näytän ja et vihaakohan noi tuntemattomat ihmiset mua sen perusteella miltä näytän jne. mut toki siit on kans just jääny narsistisia piirteitä esim. muiden tuomitseminen ja arviointi radikaalisti ja negatiivisella tavalla, ylimielisyys ja itsekkyys, mul ei oo basically kauheesti tapana ajatella muiden tunteita ku teen tai sanon jotain mut im trying to fix that!

mul alkaa psykoterapia perjantaina ja mitä mä nopeesti kyseisen henkilön kanssa puhuin mun tän hetkisistä ongelmista niin hän lupautui ja kertoi olevnsa kykenevä auttamaan mua pääsemään mun ongelmista eroon, koska oon kuitenkin sen verran avoin ja suostumuksellinen kans parantumaan lopullisesti.

en silleen yhtään oo varma et mitä kaikkee psykoterapiaan liittyy, mut jos tää kyseinen ihminen oikeesti on kykenevä auttamaan mua viimein tulemaan lopulta kuntoon niin im in!

käsitellään mm. mun sosiaalista-ahdistusta ja pelkoa, itseinhoa ja ulkonäköpaineita, sosiaalisia ongelmia, masennusta, luottamus ongelmia, käytös ongelmia, tunne ongelmia jne kaikkee mitä täs mul nyt on meneillään. (ps oon tosi epävarma onks noi ''ongelma'' jotain yhdyssanoja vai ei :D anteeks oon varmaan surkein kirjottaja ikinä!)

!! koulu aiheeseen palatakseni !!

meil oli tänään semmonen itsensä esittely kuvien avulla pinterest ohjelmalla, ja se piti mennä esittelemään luokan eteen 50 hengen eteen (kakkos ja kolmosluokkalaiset oli siis tutustumas samalla meihin jne) aluks sanoin mun opettajille et en pysty mun sosiaalisen ahdistuksen takia sitä tekemään ja he oli ihan cool with that, mut sit aloin miettimään sitä faktaa et ei se auta mun sosiaaliseen ahdistukseen ja pelkoon et mä en tee jotain mukavuusalueen ulkopuolel olevia asioita jotka esim työ-elämässä on vaan pakko tehä vikisemättä. ni mä sit päätin et mä teen sen kuitenki. menin luokan eteen ja tärisin älyttömästi ja kokoajan mietin vaan sitä kuinka ruma oon ja et noi kaikki ihmiset varmaan sisismmissään nauraa mulle ja pitää mua outona ja tosi huonolta ja arvottomana ihmisenä. jokatapauksessa, mä sit esittelin sen pinterest ''taulun'' kerroin sen kaiken jossai minuutissa ja tuli vaan tosi hyvä ja helpottunu fiilis et tein sen ja et onnistuin menee ekaa kertaa ikinä mun mukavuusalueen ulkopuolelle noinkin radikaalisti, et meen 50 tuntemattoman ihmisen eteen puhumaan.

i mean im kind of proud of myself. ei se auta et jään siihen ahdistukseen ja pelkoon ja vältän epämukavilta tuntuvia tilanteita. en tuu ikin parantuu jos jään niiden ongelmien lomaan esim tollasissa tilanteissa, joiden avulla se ois mahdollista korjata pikkuhiljaa. tosin meil ois huomen luokkaretki yhteen saareen kakkosten ja kolmosten kanssa mut se on taas sit liian iso pala mulle haukattavaks ni mä jään himaa chillaa eikä sitä onneks tarvii korvata mitenkää.

käytiin tänään poikkiksen kanssa syömässä kiinalaisessa i fucking love sushi!! mä sit menin nukkuu 17 ja heräsin 22 :D (unirytmi mintis taas)

mä kans kävin tos 23 mais parin mun poikkiksen ja mun yhteisten kavereiden kanssa kaupassa koska poikkis menee yötöihin ja jäi kotiin nukkumaan ja ostin meille pannukakku aka lettu tarvikkeet koska niinku vanhoina hyvinä aikoina me tehtii niitä melkei joka vklp. nyt ei olla monii kuukausii ainakaa 4kk tehty niit kertaakaa ni aattelin et ois varmaan ihan jees pitkäst aikaa! best mitä tiiän lisukkeeks on banaani ja vaahterasiirappi, i mean heck that shit is good! tosin teen ne vast huomen iltapäivällä kun oon tosiaan huomisen kotona. huomen pitäs yrittää jaksaa siivota täällä. mul on ollu sen verran huono olo henkisesti et ei oo legit kyenny tekee muuta ku makaa sängys.

huomen pitäs siis

-laittaa tiskikone heti aamupäivästä tulille (meil ei oo yhtäkää puhdasta astiaa atm) -kerätä roskat ja pullot -kerätä pyykit ja viikata puhtaat vaatteet kaappeihin + sain oman vaaterekin ni laittaa osa vaatteista kans siihen -tyhjentää kissan boksi -imuroida -pyyhkii tasot -ehk pestä lattiat tai ainaki olkkarin ja keittiön väli -tyhjentää jääkaapist kaikki vanhat jutut pois

siivoo konepöydät

siin on about kaikki mitä mun pitää huomisen päivän aikana tehä.

AINII AINII!! asun nyt virallisesti tääl, tehtii eilen vuokrasopparit tänne ja niiku oon siit tosi ilonen et pääsin viimein pois 9 vuoden elämää tuhoavasta kaupungista.

oof tulipa jotenki extra paljon tekstii täl kertaa. ofc ymmärrän et ketään ei varmaan kiinnosta se et mitä mun pitää huomen siivota jne mut tää on MUN oma personal blogi, ja mä kirjotan ja laitan tänne mitä MÄ itse haluan. lukekoon he jotka jaksaa/keitä kiinnostaa, en siihen pakota ketään. must on kans takuulla mielenkiintosta esim vanhemmalla iällä lukee tätä ja kattoo mitä mä oon tällöin kokenu ja ajatellu ylipäätään mistään.

elän periaatteessa ihan perus elämää, mut mul on vaan siin ohella paljon mielenterveyteen liittyviä ongelmia.

ps. uhka vai mahdollisuus polttaa snadit? mun piti jo sunnuntaina yöllä polttaa mut alko väsyttää niin paljon et nukahin ja unohin koko asian. sillee lowkey vähän tekis kyl ehk mieli mut en taas toisaalt ehk jaksais. sillee ei kyl huvita. oon perjantaina ollu polttelematta 5 viikkoa, joko rikon sen tänä yönä tai sit vaan jätän asian sikseen ja jatkan polttelematta oloa. dunno. mä kyl pidän tän ajantasalla nyt ku mul on tähän oikeesti motivaatiota.

+++jos jossain kohtaa koen tän itelleni haitaks/saan tietää et ihmiset joille linkkiä en oo antanut (ja ne on ihmisiä joille en sitä haluais antaa) lukee tätä tai saa täst selville jotain niin tuun sulkemaan tän ja luomaan uuden blogin jota en sit jaa kellekkään.

#anxiety #oof #huutista tageille

0 notes

ninnnuli · 8 years ago

Photo

Mäkkärissä Kirkan kanssa

Kirkan poistumisesta tuli tällä viikolla 10 vuotta, mistä johtuen miestä on muisteltu mediassa ahkerasti. Itselläni Kirkasta on kolme keskeistä muistoa, jotka ovat pyörineet mielessä viime päivinä.

Ensimmäinen muistoni tapahtui joskus 90-luvun alussa eräässä Tampereen ravintolakulttuurin pitkäikäisimmässä kulttihelmessä: Koskikeskuksen McDonaldsissa. Olimme vanhempieni kanssa Mäkkärissä ravinteikkaalla illallisella kun bongasimme aikansa supertähden istumassa parin pöydän päässä. Siinä kaikessa komeudessaan itse K. Babitzin veteli bigmäkkiä naamaan kuin kuka tahansa peruspertti. Kirka! Rahvaan parissa! Siinä meni julkkiksiin tottumattomilla Virtasilla ranskalaiset väärään kurkkuun. Mitä tässä nyt pitäis tehdä, kun oikein maailmantähti istuu samassa tilassa! No mitä sitä nyt siihen aikaan tehtiin: kinuttiin nimmareita tietysti. (Nuorisolle tiedoksi että nää on semmosia mitä kerättiin kivikauden aikaan ennen selfieitä). Äitini raskaasta painostuksesta lähestyimme punastellen taiteilija Babitzinin pöytää ja hiljaa lattiaa tuijottaen kysyimme, että josko nimikirjoitusta voisi saada. Äiti ovelasti käytti minua, viatonta lasta, törkeänä tekosyynä ja sanoi että lapselle tulisi, tää pikku-Niina nimmarin haluaisi. Niin varmaan! Arvatkaa oonko nähnyt sitä nimmaria 20 vuoteen! No Kirkahan siinä hymyillen katsoi hyvin hermostunutta pikku-Niinaa ja lempeästi totesi ”Ei tarvi jännittää, en minä sinua syö.” No et kai, kaikki ranskalaisetkin vielä syömättä! Nimmari tarttui siltä Mäkkärin reissulta mukaan, ja edelleen muistan tuon tarinan jostain melkein 25 vuoden takaa, kun lähes päivittäin samaisen mäkkärin ohi kävelen.

Toinen muisto syntyi muutama vuosi myöhemmin, ehkäpä vuoden -98 tienoilla. Yläasteemme musaope järjesti opettavaisen musiikkitunnin istuttamalla laumallisen teinejä koulun auditorioon katsomaan heviajan Kirkan live-VHS:ää. Vaikka siitä voidaan olla montaa mieltä oliko se nyt ihan paras tapa opettaa musiikkia, oli se ainakin hieno tapa perehdyttää suomalaisen musiikin historiaan. Olin siihen ikään mennessä jo kovasti rakastunut musiikkiin ja tyypillisten teinien tavoin kiinnostunut aivan muista artisteista kuin suomalaisista koko kansan iskelmätähdistä. En todellakaan ollut tietoinen Kirkan hevimenneisyydestä, ja kun Mr. Surun pyyhit silmistäni vetäisi nahkahousuissa Born to Be Wildin, tajusin että nyt olen muuten isosti aliarvioinut tämän j��tkän. Sen yhden live-VHS:n jälkeen Kirka ei enää koskaan ollut minulle vaan joku niitä iskelmä-äijiä mitä kaikki radiot soittaa, vaan jotain paljon enemmän.

Viimeisin Kirka-muisto on syksyltä 2015, kun ajoimme Savage Streetsinäkin tunnetun ystäväporukkamme kanssa Saarenmaalle kuvaamaan kaveriporukalla kauhuleffaa. Siinä autossa mihin minä päädyin, oli jokseenkin surullinen valikoima CD-levyjä, eikä Viron puolella oikein muita käteviä musiikkiratkaisuja ollut, joten kuuntelimme käytännössä koko ajomatkan Tallinnasta Saarenmaalle Kirkan Täydet 100 -kokoelmalevyä. Levy ei ollut niitä Kirkan tyypillisimpiä kokoelmia, vaan siinä oli paljon vanhaa Kirkaa, sellaisia 60-70-luvun helmiä mitä en ollut koskaan aiemmin kuullut. Vaikka normaalisti vähän nikottelen käännösbiisien kanssa, rakastuin levyllä erityisesti dramaattiseen Pelin Henki -biisiin, suokantri-henkiseen Okolona River Bottom Bandiin ja naiivin iloiseen Pikkuveli-kipaleeseen. Matkan paras muisto ei kuitenkaan liity näihin biiseihin, vaan tekstiltään varsin synkkään Mamy Blue -kappaleeseen. Tarinan kertoja on lähtenyt kotoa äitinsä helmoista nuorena maailmalle, eikä ilmeisesti juuri pitänyt yhteyttä kotopuoleen. Kun kertoja vanhempana palaa kotiin, on koti jo kylmennyt ja äiti mennyt. Yksi rakkaimpia muistojani vuodelta 2015 on tuo aurinkoinen ajomatka Viron hiljaisilla teillä, kun auto täynnä ystäviä huutaa Kirkan tahtiin sielua raastavasti oo mami mami bluuuuu oo mami bluuuu, MÄ VIELÄ VIELÄ VIELÄ!!

Kiitos Kirka muistoista ja musiikista.

4 notes · View notes

insuranceautolawnews · 8 years ago

Link

Kaksi viikkoa sitten pyysimme HS:n lukijoita kertomaan lempinimistähttp://ift.tt/2m9lkWk, joita he ovat antaneet naapureilleen. Ilmiö innosti 252 ihmistä vastaamaan kyselyyn, mikä oli ilahduttava määrä. Tähän juttuun valitsimme 41 lempinimeä.

Naapureista kerrotut tarinat olivat mainioita. Niistä kävi ilmi, että on tavallista suhtautua naapuriin lempeästi, ei vihamielisesti. Riidat nousevat usein helpommin esille, mutta hiljainen, sopusointuinen ja hyväksyvä yhteiselo on valtavirtaa.

1. Petturi. Välillä on ajanjaksoja, jolloin en saa juuri nukutuksi. Silloin lohduttaa, että myös naapurin valot palavat koko yön. Me valvomme yhdessä, minä lukien ja hän televisiota katsellen. Jos valot sammuvat yllättäen aamuyöstä, on pakko mennä parvekkeelle ja sanoa ääneen: ”Senkin petturi”.

2. Tittelityy ja Tittelitom. Englanniksi Tweedledee ja Tweedledum. Noin 50-vuotiaat täysin kaljut lähes identtiset kaksosmiehet, jotka näkee kulkemassa taloyhtiön pihalla melkein poikkeuksetta yhdessä.

3. Sorttiasemamies. Saattoi viettää päivittäin tuntikausia taloyhtiön jätekatoksessa lajitellen kierrätyksestä piittaamattomien asukkaiden roskia. Itse lajittelin jätteeni huolellisesti ihan vain helpottaakseni hänen urakkaansa.

4. Leguaani.http://ift.tt/2n0rjtR. Naapurin rouva, joka liikkuu hyvin hitaasti, hakee aamulehden iltapäivällä ja kitkee kukkapenkkiä joka kortta tuijottaen. Eli siis nauttii hetkestä ja elämästä kuin leguaani.

5. Käki.http://ift.tt/2m9qKAl. Hänellä oli tapana tempaista ovi auki ja työntää päänsä ulos oviaukosta sanomatta mitään. Tämä toistui usein ohittaessani hänen huoneistonsa oven.

6. Töräyttelijä.http://ift.tt/2n0IefS. Naapurilla on tapana niistellä äänekkäästi: aina kuuluu kaksi peräkkäistä töräytystä. Välillä havahdumme ja jäämme ihmettelemään, jos toinen töräytys jääkin tulematta.

7. Pessimisti.http://ift.tt/2m9jog8. Isäni seurasi ihmisiä ikkunastaan Myllypurossa. Eräs herra sai nimensä siitä, että kantoi aina sateenvarjoa mukanaan.

8. Zombie.http://ift.tt/2n0FEXu. Ei ota minkäänlaista kontaktia ulkomaailmaan eikä reagoi mihinkään, kulkee vain eteenpäin yksin omassa maailmankaikkeudessaan. Tosin yhtenä päivänä hän oli tulisesti rakastunut. Päättelin sen siitä, että hän vastoin tapojaan vastasi tervehdykseeni: kuului vaimea ”öh”.

9. Hieno rouva.http://ift.tt/2m9KpjN. Nainen, josta voi aistia menneiden vuosien tarkan tyylin. Hän pukeutuu hyvin jopa pesutupaan. Hän käyttäytyy hillitysti ja on tyylikkään kohtelias. Itselle tulee aina sellainen olo, että onkohan oma tukka hyvin.

10. Räpätäti.http://ift.tt/2n0mwIQ. Naapurin eläkeläispariskunnan täti, joka eleistä päätellen nalkuttaa ja huutaa leppoisalle miehelleen aina. Etuhiukset väpättävät ja kädet ovat uhkaavasti lanteilla tai toinen sormi ojossa, siis aina nalkuttamassa. Olen ennustanut, että joskus mies tappaa vaimonsa, kätkee ruumiin autotalliin ja alkaa nauttia hiljaisuudesta autuaasti hymyillen.

11. Hiace-mies.http://ift.tt/2m9nZPC. Naapurissamme asuu rakennusmies, jolla on Hiace-merkkinen pakettiauto. Hän ajaa Hiacellaan edestakaisin varhaisesta aamusta iltamyöhään saakka. Vuorokauden mittaan hän saapuu kotiinsa ja lähtee taas kymmeniä, ellei satoja kertoja. Katsoipa ulos milloin hyvänsä, Hiace-mies on juuri ajamassa pihaansa tai peruuttamassa pihastaan tielle. Lyhimmillään visiitit kotona kestävät kymmenkunta sekuntia ja sitten taas mennään – ja tullaan.

12. Mutsi mutsi.http://ift.tt/2n0rk17. Yksin asuva, hieman erakoitunut nuori mies, joka yöllä humalassa kotiin tullessaan aina laulaa Tuomari Nurmionhttp://ift.tt/2hz9fag Oi mutsi, mutsia.

13. Äänetön viulu kesäillassa.http://ift.tt/2n0KJPc. Kaunis kaupunginorkesterin viulisti harjoittelee viulunsoittoa vanhan puutalon vinttikerroksessa ikkunan ääressä. Minä katselen vastapäisen talon ikkunasta, vanhan jalavan lehvistön takaa, musiikin liikettä – ilman ääntä. Ensi kesänä pyydän häntä avaamaan ikkunan.

14. Puskakaljamies.http://ift.tt/2m9qkKB. Hölkkäsi ulos asunnosta lähes päivittäin lenkkivaatteissa. Kulman taakse päästyään hän kaivoi aina esiin talon seinustan murattiin piilotetun olutpullon ja jäi usein nauttimaan sitä tien viereen pysäköityyn autoonsa. Hänellä oli ilmeisen tiukka vaimo.

15. Alaston kokki.http://ift.tt/2n0GiUM. Naapuritalon neljännessä kerroksessa asuu mies, joka kokkaa keittiössään iltakuuden jälkeen arkisin alasti. Hän ilmeisesti kuuntelee musiikkia kokkaillessaan, koska keinahtelee samalla kepeästi.

16. Pinkkitäti.http://ift.tt/2m9nwwO. 70-vuotias rouva naapurikerrostalosta, joka pukeutuu kuin 25-vuotias floridalainen: pinkkiä, kiiltävää valkoista, karvakauluksia, turkoosinsinistä ja iloista keltaista, toppeja ja slimmejä farkkuja. Polttaa tupakkaa viedessään roskat matkalla kulmakuppilaan. Ensi kerran kohdatessamme esitteli itsensä vahvalla Varsinais-Suomen murteella. Nimi meni ohi toisin kuin se, mihin hän oli menossa: bingoon.

17. Mrs. Winehouse.http://ift.tt/2n0wVV2. Samassa rapussa asuva 1960-luvun nuori, jonka hius- tai meikkityyli ei ole muuttunut piiruakaan. Voisi olla Amy Winehousenhttp://ift.tt/2l5Vb8j äiti tai isoäiti.

18. Haamu.http://ift.tt/2n0rl4X. Hiljainen omasta rauhastaan nauttiva eläkeläismies on kuin Mustanaamio. Hän ei jätä jälkiä eikä aiheuta muita ääniä kuin pullolastin tyhjentämisen kilinän taloyhtiön roskakatoksessa. Ei käytä hissiä vaan leijailee porraskäytävässä ylös ja alas. Pelkonamme on joutua ullakko- tai kellarivarastolle samaan aikaan hänen kanssaan. Ei niinkään siksi, että hän olisi fyysisesti pelottava, vaan sen takia, että yllättäisimme hänet nostamassa luurankoja ulos kaapistaan.

19. Saukkis.http://ift.tt/2m9nJQL. Iäkäs nainen, joka köpötteli sauvakävelysauvojen kanssa katua edestakaisin monta kertaa päivässä. Ihan alkoi huolestuttaa, jos naista ei puoleenpäivään mennessä näkynyt.

20. Piiloasukki.http://ift.tt/2n0zAhB. Vain vastapäisen asunnon ikkunan ylimmässä osassa näkyy valoa. Muutoin sälekaihtimet ovat aina edessä. Koskaan en ole nähnyt ikkunoita auki.

21. Aurinkokuningar.http://ift.tt/2m9jq7K. Vastapäätämme on talo, jonka väri hehkuu lempeästi päivänvalossa. Taloon muutti kaunis nainen, joka ei valitettavasti halua tervehtiä ainakaan meitä.

22. Puutarhasetä.http://ift.tt/2n0zjLH. Mies, joka hoiti ahkerasti pientä pihaansa muotoon leikattuine pensaineen ja joka usein seisoi myös parvekkeellaan ihastelemassa aikaansaannoksiaan. Puutarhasedän leppoisien puuhailujen seuraaminen oli paljon parempaa viihdettä kuin telkkari.

23. Tupakkamummo.http://ift.tt/2m9nyoq. Erittäin vanha nainen, joka tupakoi parvekkeellaan aina tunnin tai kahden välein. Tätä jatkui jopa aamuneljään saakka. Yskiminen kuului avonaisesta ikkunasta, ja siitä pystyi tavallaan seuraamaan aikaa. Kieltämättä hieman suretti, kun sitten muutaman vuoden päästä yskimistä ei enää kuulunut.

24. Nahkalaukku.http://ift.tt/2n0KgwD. Huhtikuusta syyskuulle naapuritalon vanhempi herra päivysti aurinkoisina päivinä parvekkeella paidatta. Viimeistään heinäkuussa hän alkoi väritykseltään ja olemukseltaan muistuttaa parkkiintunutta nahkalaukkua.

25. Gaston.http://ift.tt/2m9sZDJ. Nimetty Disneyn Kaunotar ja Hirviö -elokuvan hahmon mukaan. Nuori pitkätukkainen ja hyväkuntoinen mies, joka kulkee itsevarmana asunnossaan verhot auki vähissä vaatteissa ja kampaa hiuksiaan huolellisesti ja pitkään peilin edessä.

26. Mammanpoika.http://ift.tt/2n0mDo2. Mies, joka aina lähtiessään vilkutti ikkunassa roikkuvalle äidilleen.

27. Tarzan.http://ift.tt/2m9pGg0. Asui taloyhtiössämme, kun olin lapsi. Kukaan ei vieläkään tiedä hänen oikeaa etunimeään, koska Tarzan oli yleisesti käytössä. Hänellä oli pitkät ruskeat hiukset ja aina todella tumma rusketus. Kesäisin hän viihtyi pihalla pelkkä nahkaläpyskä alaosanaan.

28. Tuhkimo.http://ift.tt/2n0GjYN. Entinen naapurini soitti joka viikonloppu Levotonta tuhkimoa ja muita saman genren hittejä. Miehen elämä myös muistutti levottoman tuhkimon menoa. Hänellä oli yleensä joka viikonloppu yövieraana nainen, joskus sama, usein eri. Hän ei kyennyt tarjoamaan naisille aamiaista, joten usein asunnosta kuului sunnuntaiaamuisin kovaäänistä keskustelua siitä, kuinka miehen tulisi raahautua kauppaan sitä hankkimaan, oli hän kuinka krapulassa hyvänsä.

29. Alaston imuroijatyttö.http://ift.tt/2m9roxN. Olin aina elänyt kuvitelmassa, ettei toisten ihmisten ikkunoista katsota sisään, vaikka sitten pitäisi sulkea silmänsä ja törmäillä esineisiin. Niinpä jos kotona tuli kuuma, hengailin alasti. Miksei, saunakulttuurin maassa. Vastapäätä oli toimisto, joten arvelin, ettei siellä illalla ketään ole, ja jos onkin, ovat töissä eivätkä kehtaa tiirailla. No, konsulttikaverini sattui käymään sanotussa toimistossa, ja olin kuulemma hyvin tunnettu nimellä Alaston imuroijatyttö. Imuroidessa tulee kuuma! Imuroin jatkossakin kuten mukavaa on, mutta olen hankkinut sälekaihtimen.

30. Bilettäjät.http://ift.tt/2n0Iewo. Kun muutin asuntooni, ikäväkseni huomasin, ettei siellä ole sälekaihtimia. Pian kuitenkin huomasin myös, että vastapäisessä talossa on sama tilanne. Ystäväni oli käymässä, katsoi keittiön pöydän ääressä ulos ikkunasta ja totesi, että ”tuolla juodaan viiniä”. Hetken katseltuaan hän sanoi haikeasti: ”Niillä on bileet.” Jonkin ajan kuluttua me molemmat huomasimme, että ”nyt siellä tanssitaan”. Nykyään aina viikonloppuisin tarkistan, onko naapureilla taas bileet. Useimmiten on.

31. Yläkerran Pissamies.http://ift.tt/2m9c2JU. Kävi (vessassa) kuin sveitsiläinen kello. Vastavalmistuneen kerrostalon viemäröinti oli rakennettu väärin, ja ylemmän asunnon miehen vessalorotukset kaikuivat pitkin asuntoani. Pissamiehen rakko toimi hyvin tarkasti, ja melkein joka yö sainkin vaipua turvalliseen uneen tutun lorotuksen saattelemana kello 22.30.

32. Toyota-mies.http://ift.tt/2n0IfQY. Törmäämme useita kertoja päivässä pihalla, kun naapuri on menossa autolleen, jota ilman ei kulje yli kymmenen metrin matkoja. Toyota-miehellä on kymmenen lasta, joten oma aika autossa tulee epäilemättä tarpeeseen.

33. Koiratäti.http://ift.tt/2m9n1CN. Hänellä oli kaksi suurikokoista koiraa, joita hän ahkerasti lenkitti. Pidän koirista, joten pidin myös Koiratädistä. Hän oli vähän kuin koiransa: ei ihan pieni ja puhisi äänekkäästi rappuja kiivetessään.

34. Työtön mies.http://ift.tt/2n0FFe0. Aamutakkiin sonnustautunut vastapäisen talon mies käy parveketupakalla noin tunnin välein vuorokauden ympäri. Laulamme aina J. Karjalaisenhttp://ift.tt/2ljyrF4 Mennyt mies -kappaletta sanoilla ”Työtön mies” hänet nähdessämme. Mies tuskin edes on työtön, sillä asunto ja puitteet näyttävät hulppeilta. En enää tiedä, mistä nimi on saanut alkunsa. Miehestä on tullut kuin osa perhettä hänen tiiraillessaan olohuoneeseemme kymmeniä kertoja päivässä.

35. A-tyyppi.http://ift.tt/2n0KK5I. Naapurin eläkeläismies on hoikka, huoliteltu ja sähäkkä. Mersu lähtee pihasta kuin raketti. Miehen lähtökohtainen suhtautumisen tapa on epäluulo ja suuttumus, vaikka ilme lauhtuukin heti, kun asioihin tulee selkoa. Ilmiselvä A-tyyppi, sillä ”A-tyyppinen käyttäytyminen on kilpailunhaluista, kärsimätöntä, vihamielistä ja nopeasti tavoitteeseen pyrkivää”. Olen ollut todella tyytyväinen tähän diagnoosiini varsinkin, koska antamani lempinimi antaa ymmärtää, ettei mies voi omalle tyylilleen mitään. Ja toisaalta nimi viittaa siihen, että minulle täysin tuntematon mies on naapurina aika metka, parasta A-ryhmää, varsinainen ässä.

36. Bile-Dani.http://ift.tt/2m9o0mE. Parikymppinen sinkkumies seinänaapurissa biletti jatkuvasti häiriten hiljaisuusaikaa. Naiset vaihtuivat tiuhaan, ja ego oli suuri. Kosteiden viikonloppujen jälkeen hän aina huusi puhelimeen katkerasti tylyttäen naisiaan. Kaikessa rasittavuudessaan tyypissä oli kuitenkin jotain hyvin lutuista.

37. Petri Nygård.http://ift.tt/2n0Gjbi. Istuu parvekkeella kalastajahattu ja aurinkolasit päässä. Huudattaa Petri Nygårdin tuotantoa.

38. Mattomummo.http://ift.tt/2m9qlhD. Vanha nainen, joka vei onnellinen hymy kasvoillaan matot pihalle joka perjantai. Toi kivasti rytmiä omaankin elämään: ”Mattomummo vauhdissa, on taas viikonloppu.”

39. Sänkymakkara.http://ift.tt/2n0qpxM. Viereisessä talossa pari kerrosta alempana asui henkilö, joka makasi aina sängyllä. Usein mietin, millaista elämää hän elää. Hänen makuuhuoneeseensa näki, kun itse laittoi omasta makuuhuoneesta iltaisin verhoja kiinni. Näitä iltaisin tehtyjä havaintoja kertyi varmaan parin vuoden ajalta etenkin talvisin, koska pimeässä valoisaan asuntoon näki hyvin. Hän makasi aina samassa asennossa ja lähes aina hänellä oli samat harmaat verkkarit ja sama vaaleanpunainen paita päällä. Välillä piti oikein kertoa silloiselle avomiehelle, jos tällä henkilöllä oli esimerkiksi vihreä paita päällä.

40. Smokeonthewater-mies.http://ift.tt/2m9x3Eh. Osti vahvistimen ja kitaran ja soitti uskollisesti kaikki päivät Smoke on the wateria tai joskus Paranoidia. Aamuisin hän heräsi minua puoli tuntia aiemmin, ja minä nousin vasta, kun olin kuullut hänen käyvän aamupissalla. Siitä kehkeytyi turvallinen aamurutiini.

Kerran hän ilmestyi sunnuntaina ovelle ja kiitti pianonsoitosta. Kertoi odottavansa sitä viikonloppuaamuisin. Olin ollut tietämättäni hänelle samanlainen kuuntelukohde kuin hänen kitaraharjoittelunsa oli minulle. Sen jälkeen emme enää kommunikoineet, mutta kohtaaminen jäi muistoihin.

41. Tähtimummo.http://ift.tt/2n0rxBo. Kerran pimeänä syysiltana ovikelloni soi. Oven takana oli mummeli, joka kysyi: ”Onko sinun ikkunassasi tähtivalo?” Myönsin ja mielessäni jo mietin, mitä vastaan, kun hän kohta kertoo pahoittaneensa mielensä tähden muodosta, väristä, ripustusajankohdasta tai muusta.

”Se on niin ihana”, pikkuinen mummo hihkaisi. ”Se tuo minulle niin hyvän mielen!”

Häkellyin sanattomaksi. Myöhemmin päättelin pitsiverhoista, mikä on Tähtimummon ikkuna, ja kävin viemässä hänelle joulukukan, tietenkin joulutähden.

#IFTTT #Blogger

0 notes

kollektiv-et-blog · 8 years ago

Text

Sattumanvaraisen oppimisen taidosta

Sellaiset tilanteet ja asiat, jotka ulkopuolisen silmin voivat näyttää tyhjän toimittamiselta, ei-minkään tekemiseltä, voivat olla toiselle ihmiselle mielettömiä oivalluksen hetkiä. Epäformaali tapa oppia sattumanvaraisilta näyttävissä tilanteissa on tärkeä taito, joillekin meistä jopa keino selviytyä.

Vanha, tuttu argumentti: ihminen, joka istuu bussissa yksin nenä kiinni älypuhelimen näytössä, ei välttämättä vain skrollaa loputonta tyhjänpäiväisyyksien feediä omassa samanmielisten kuplassaan. Hän saattaa lukea uusimmasta tieteellisestä läpimurrosta tai kuulla uusinta musiikkisuuntausta tai kommunikoida toisella puolella maailmaa olevan läheisensä kanssa.

Myös ilman teknisiä laitteita voi oppia uutta

Myös ilman teknisiä laitteita voi oppia uutta: äidinkielenopettajani kertoi aikanaan lukiossa istuvansa aina työmatkoilla junassa sellaiseen paikkaan, missä hänen selkänsä taakse jää joko lörpöttelevä parivaljakko tai puhelimeensa huolella avautuva tyyppi. Opettajaani ei kiinnostanut keitä he olivat, hän halusi kuunnella mitä heillä oli sanottavanaan. Vuosien ajan hän kirjoitti kaikki kuulemansa keskustelut ylös ja sanoi työstävänsä niistä näytelmää. En tiedä tuliko siitä koskaan mitään, mutta on aika kutkuttavaa ajatella, millainen tietopankki erilaisista ihmiselämän toiselle kertomisen arvoisista hetkistä hänellä on muistikirjoissaan!

Tämän opin hän iskosti päähäni loppuelämäkseni: salakuuntelen itsekin ihmisiä röyhkeästi julkisissa tiloissa aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Joskus teeskentelen lukevani päivän lehteä päivittelevien eläkeläisukkojen vieressä kahvilassa. Kun muut katsovat elokuvateatterissa valkokankaalle päin, minä tarkkailen, mitä katsomossa tapahtuu. Suosittelen, saatat nähdä aivan uskomattomia asioita, niin paljon elokuvien mielikuvitusmaailmaa mehukkaampia: kerran esimerkiksi näin yhden tyypin syömässä kokonaista grillikanaa ja kerran yhden toisen tyypin täyttämässä excel-taulukkoa miniläppärillä koko leffan ajan. Jos näistä tilanteista ei varsinaisesti opi mitään uutta, niin kyllähän ne laajentavat käsitystä ihmisistä ja saavat pohtimaan sitä, mitä kaikkea itsellä on vielä elämässä kokematta.

Monesti salakuuntelu jää vain ohikiitäväksi hetkeksi, jolla ei ole hymyn huulille nostattamista suurempaa merkitystä. Joskus kuitenkin sattumanvarainen tilanteiden seuraaminen salaa on ainoa tilaisuus saada tietoa, jota tarvitsee ja joka itselle kuuluu. Oppi on otettava sieltä, missä sitä on saatavilla, ja vaistoa on uskallettava seurata.

Esimerkki yksi: minä en osaa meikata kovin hyvin, enkä tiedä mistä saisin omalle iholleni sopivia tuotteita. Tuntuu raskaalta etsiä tietoa netistä, vierailla kielillä, se muistuttaa liikaa siitä, ettemme ole pieniä viimeaikaisia skarppauksia lukuunottamatta osa kauneusihanteita. Siksi olen lukuisia kertoja kuunnellut, kuinka anonyymiksi jääneet kuvankauniit ruskeat tytöt neuvovat toisilleen Vantaan busseissa, miten poskipäitä ja nenää tulisi korostaa ja mikä merkki on hintalaatusuhteeltaan paras juuri tämän sävyiselle iholle ja mistä päin internetiä sitä saa helpoimmin ja halvimmin Suomeen. Vielä samana iltana olen laittanut tilauksen vetämään ja tuntenut itseni merkitykselliseksi.

Koreografi Sonya Lindfors on puhunut useaan otteeseen niin sanotusta ajattelemisen mutkasta, jonka rodullistetut ihmiset joutuvat tekemään esimerkiksi suhteessa median representaatioihin. Emme voi soveltaa suoraan esimerkiksi meikki- tai hiusohjeita tai samastua valkoisiin kehoihin ja kasvoihin, vaan joudumme kulkemaan tiedon lähteelle mutkan kautta, samalla kysyen: miten minun pitäisi muuttua, jotta sopisin tähän juttuun – tai, millainen tämän jutun pitäisi olla, jotta voisin saada siitä oppia? On ilmiselvää, että kumpikin ajatuskulku on lannistava.

Minä olen tehnyt näitä Lindforsin kuvaamia mutkia ihan fyysisestikin.

Esimerkki kaksi: istun Pariisin metrossa matkalla erääseen konseptiurheiluliikkeeseen katselemaan kenkiä, jotka ihailemallani räppärillä on vastikään ollut jalassa musiikkivideollaan. Rapin maailma on tuttu maailmani, tiedän siitä ihan valtavasti, ja se on maailma joka minun on ollut sallittua ja helppoa ottaa haltuun. Vastapäätäni istuu keski-ikäinen mies lukemassa Zadie Smithin esseekokoelmaa Changing My Mind. Hämmästyn, miten en superfaniudestani huolimatta ole saanut tietoa kirjan ilmestymisestä kavereiltani tai somesta, keskeytän matkani lenkkarikaupoille, vaihdan pinkiltä metrolinjalta keltaiselle, jään pois Saint-Paulin pysäkillä, perun sopimani tapaamiset samalla kun kävelen Red Wheelbarrowin kirjakauppaan, ostan kirjan, palaan kotiin ja luen sen samalta istumalta, muistamatta syödä tai nukkua.

Yhdessä esseistään, nimeltään "Hepburn and Garbo", Smith puhuu rakkaudestaan vanhoihin elokuviin ja niissä yllättävän usein esiintyviin vahvoihin naishahmoihin. Hän mainitsee Katharine Hepburnin ja elokuvan Skandaalihäät. Katson sen heti seuraavana päivänä. Elokuva tekee syvän vaikutuksen, ja sen kautta minulle avautuu, 25-vuotiaana, ikkuna sellaisten elokuvien maailmaan, joista olen kyllä kuullut sisustuskauppojen posterivalikoimien kautta, mutta joita kukaan perheessäni ei koskaan katsellut, joita ei koulussa näytetty, joista kukaan ei maininnut, että saattaisin pitää. Seuraavaksi perun lisää tapaamisia ja katson Nuoren kapinnallisen, sitten Arvaa kuka tulee päivälliselle, sitten Rakastunut Pariisissa. En saa tarpeekseni. Uiskentelen päiväkausia itsekseni internetissä lukiessani juttuja eri näyttelijöistä, ohjaajista, kulissien takaisista urbaaneista legendoista ja katsellessani kuvia ja videoita entisajan filmitähdistä. Muutamia viikkoja myöhemmin olen löytänyt läjäpäin kirjoja, joissa käsitellään sekä elokuvien ihanuutta että tarkastellaan kriittisesti niiden sisältämiä tahallisia ja tahattomia viestejä. Tämä projekti ei ole päättynyt vieläkään, seitsemän vuotta myöhemmin.

Sen lisäksi, että opin paljon elokuvista, joka sinällään on mielenkiintoista ja tärkeää, opin ennen kaikkea, että voin ja saan pitää ja tietää muustakin kuin räppäreiden lenkkareista, saan pitää ja tietää ihan mistä tahansa asioista, yhtä aikaa. Tarvittiin vain sattumanvarainen hetki metrossa ja pieni muistutus itseäni muistuttavalta idolilta. Tätä tärkeää muistutusta ei voi aliarvioida.

Olen aina ollut tosi hyvä koulussa, sen olen kertonut aiemminkin. Se on asia, joka on varmasti pelastanut minut monelta nöyryyttävämmältä tilanteelta – se että omaksun helposti tietoa, vaikken ymmärtäisikään miten se liittyy minuun. Muistan kuitenkin koulumaailmasta sen, että kun minulle puhuttiin, tunsin usein, että jotakin jätetään sanomatta, että minun oletetaan haluavan ja tarvitsevan vain tietynlaista tietoa.

Koulussa ei ollut näköisiäni lapsia, saati aikuisia. Siellä ei opetettu minun historiaani. Perheeni aikuiset olivat duunareita, joten minutkin nähtiin liian usein sellaisena, arvosanoistani huolimatta. Televisiossa ja lehdissä oli melkein pelkästään valkoisia ihmisiä. Oli (ja on edelleen) lähes mahdoton saada tietoa siitä, kuka minä olen ja mikä minusta voi tulla. Että minusta voi tulla mitä vain. Minun oli siis kehitettävä muita taitoja ja tapoja saada oikeasti tarvitsemaani tietoa: opittava kuuntelemaan tilanteissa, jotka vaikuttivat ensisilmäyksellä siltä, ettei niissä tapahtunut mitään; opittava tarttumaan tilanteisiin, pieniin signaaleihin, ja muutettava suunnitelmaa lennossa; opittava luottamaan itseeni ja siihen, että minun tiedollani on väliä vaikkei sitä opetettaisi vielä missään.

Salakuunteleminen, vaiston varassa asioiden seuraaminen ja itseoppiminen on yksi tärkeimmistä tavoista oppia silloin, kun virallinen informaatio ei ole kaikilta osin suoraan sovellettavissamme. Se on tärkeä taito maailmassa, missä meillä on vieläkin todella vähän esikuvia, todella vähän omia Katharine Hepburneja. Kuka tietää, millaisia näytelmiä tämän oppimisen tavan tunnistamisesta vielä syntyy.

0 notes