#Huuto | Explore Tumblr posts and blogs

sotakoiransaappaissa · 2 years ago

Text

𝐋𝐮𝐤𝐮 𝟏

"Nyt luminen tuuli pieksää aukealle."

Joulukuu, 1939

Ruskea valkoinen paimenkoira käveli lumen peitossa olevaa polkua pitkin. Hänen vierellään kulki kävellen pitkätakkinen mies. Omistajan edessä kulki muita aseilla varustettuja ihmisiä jotka kantoivat muitakin tavaroita mukanaan. Kukaan ei oikein puhunut mitään, mutta seefferi osasi olettaa mihin he olivat menossa.

Joulukuinen pakkaspäivä ei näyttänyt lauhtumisen merkkejä. Pilvetön taivas enteili kovia pakkasia ja yöksi kirkasta tähtitaivasta. Pakkanen tuntui kiristyneen sitten hämärän aamun, kellon lyödessä nyt 16.26. Ulkona vallitsi kirpeä pakkanen, joka nipisteli saksanpaimenkoiran nenää. Tassut upposivat jokaisella askeleella syvään lumeen, ja joukkio liikkui ärsyttävän hitaasti. Edestä päin puhaltava tuuli lennätti lunta kasvoille, joka sitten sulasi vedeksi, ja jäätyi turkkiin kiinni. Häntä ei oltu varustettu tämän kaltaisia säitä varten, ja valjaat jotka tämän päällä olivat, tuntuivat olevan aivan jäässä.

Kuusien oksat olivat lumikerrosten peitossa, joka sai ne taipumaan kohti maata. Paimenkoiran omistajan pitkä ruskea takki heilahteli tuulen mukana silloin tällöin. Jäässä oleva lumi narisi miehen kenkien alla, ja pisteli seefferin anturoita lievästi

Matkalle lähdettäessä joukko oli jaettu ryhmiin, jotka olivat menneet eri suuntiin. Paimenkoiran muutama tuttu oli erotettu tästä ja juuri hänen ryhmänsä mukana ei ollut ketään tuttuja. Se auttoi hyökätessä, sillä hänen ei tarvinnut huolehtia tovereidensa hyvinvoinnista.

Toisaalla lähes kylmän kohmettama belgianpaimenkoira asteli levottomana poikki juoksuhautojen, aina komentokorsulle saakka. Lähtö kannakselta koittaisi mitä pikimmiten kohti itärajaa, jossa vihollisjoukot jo väijyivät. Sodassa ensikertalaisen paimenkoiran silmissä, tilanne näytti kriittiseltä puna-armeijan vyöryessä kohti vartioimatonta rajaa sekä panssarintorjunta välineistön käydessä vähiin. Onneksi suomalaisten kehittämä mottitaktiikka tuotti tulosta, jolloin neuvostosotilaat saatiin jossain määrin pidettyä ruodussa sekä etäämmällä sisämaasta.

Siinä lähtöä odotellessaan, päätti paimenkoira käväistä perinteisellä vartio kierroksellaan. Korsun lähimaastossa käppäilleessään, kuuli nuori sotilas äänen, joka sai kokeneenkin sotilaan jämähtämään niille sijoilleen. Emma - pikakiväärin kammottava pauke kuului kaukaa, kenties rajalta.

Rajan toisella puolella vaeltanut paimenkoira huomasi osastonsa kävelyvauhdin kiihtyneen. He alkoivat ilmeisesti olla lähellä rajaa, ja hyökkäykseen ei olisi enää pitkä aika. Uroksen keho tärisi lievästi, osalti pelosta ja osalti kylmän ilman takia. Häntä jännitti vastus joka oli rajan toisella puolella, vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hän oli ollut hyökkäyksessä mukana.

Joukko alkoi asettua jonkinlaiseen asetelmaan, mutta uros tiesi että hänen ainoa tehtävänsä nyt oli seurata omistajaa. Kun mies liikkui asemilleen, ruskeaturkkinen saksanpaimenkoira seurasi aivan tuon vieressä. Seefferi meni maate omistajan viereen, kuullen yhtäkkiä läheltä laukaisuja. Se sai koiran hätkähtämään, mutta tämä pysyi silti visusti maassa kiinni. Ilman komentoa hän ei liikkuisi senttiäkään.

Omistaja viritteli asettaan tämän vieressä, tai niin ainakin saksanpaimen oletti. Hän ei nimittäin edes kääntänyt päätään katsoakseen. Edessä päin melko kaukana häämöttävä suomalaisten juoksuhauta kiinnosti häntä enemmän. Siellä heidän vihollisensa oli piilossa.

Sotakoiran kuullessa ihan tämän vierestä aseen laukeavan, hän alkoi todella tuntea pelkoa. Koko Neuvostoliiton joukko oli huonosti varustautunut huonoon ilmaan, ja Suomi vastaili jo hyökkäyksiin.

Osasto alkoi liikkua eteenpäin, ammuskellen yllättävän kovalla tahdilla. “Mene, mene!” Seefferin vierestä kuului omistajan huuto venäjäksi. Tämä antoi viimeisen katsahduksen omistajaansa kohti, ennen kuin lähti toteuttamaan tehtäväänsä.

Pakkasen nipistellessä saksanpaimenkoiran turkin läpi, uros etsi katseellaan lähellä olevia suomalaisia sotakoiria. Ollessaan suomessa nuorempana, hän oli oppinut tunnistamaan hyvin omansa ja vihollisen. Tällä hetkellä tehtävä oli vaikeampi, sillä kylmä ilma ja tuuli häiritsivät tätä.

Pian juoksuhaudan suunnasta ilmaantui toinen sotakoira. Seefferi lähti kiertämään pidemmältä, ja ajatteli yllättävän tuon sivulta. Olisi turvallisempaa yrittää yllättää vihollinen, kuin juosta suoraan päälle.

Kaulapannan puristaessa kaulaa kylmässä ilmassa, paimenkoira lähti juoksemaan vasemmalle, kaartaen sitten kohti vierasta koiraa. Hän kuuli taustalla muutaman sotakoiran haukunnat, jotka olivat hyökänneet kohti vihollista samaan aikaan. Kurtistaen kulmiaan, seefferi toivotti mielessään onnea tovereilleen.

Suomen sotilaiden edessä oli suo, että vihollisjoukot. Suon takana kohosi metsäinen harjanne. Suolla kasvoi vaivaismäntyjä, joiden takaa yksi suomen sotakoirista yritti nähdä vastakkaiseen metsänreunaan. Rajan takaa kuului lähtölaukauksia sekä jyrähdyksiä. Belgianpaimen painautui vasten ampumahautaa väistääkseen vihollisen luodit, mitkä syöksyivät tätä kohden sekä vilisivät vierestä. Kello läheni viittä.

Vihollisen tulitus yltyi sekä tykkien jyske voimistui. Vihollisen tulen yltyessä, nousi paimenkoira äkisti ylös sitten rajaa kohden juosten. Ilme oli päättäväinen, että peloton. Tämä luotti ketteryyteensä luotien väistelyn suhteen, joten eteneminen kävi yllättävän ripeästi.

Neuvostoliiton sotakoira havaitsi toisen koiran lähtevän hyökkäykseen. Se luimisti korviaan ja toivoi vielä onnea omistajalleen. Olivat he ennenkin selvinneet, ja selviäisivät myös nyt. Hyökkäyksen jälkeen he tapaisivat taas lähimmällä leirillä, kuten aina ennenkin.

Paimenkoira läheni suomalaista sotakoiraa, ja tarpeeksi lähellä ollessaan hyppäsi sen niskaan. Hyökkäyksen iskun voiman takia, koira kaatui kyljelleen maahan päästäen rääkäisyn suustaan. Koira alkoi rimpuilla ja murista tälle, tämän yrittäessä kaataa koiraa uudelleen. Suomalainen sotakoira sai otteen uroksen kaulasta ja repäisi tämän kylmää maata vasten. Aseiden laukaukset ja kranaattien räjähtelyt näiden ympärillä pelottivat Neuvostoliiton sotakoiraa, mutta tällä hetkellä saksanpaimenkoiran ainoa tehtävä oli saada sen päällä oleva vieras koira pois päiviltä.

Seefferi loksutteli leukojaan yhteen, yrittäen potkia koiraa irti kaulastaan. Hetken rimpuilun jälkeen uros onnistui saamaan heikon otteen toisen sotakoiran kaulasta, ja pääsi kuin pääsikin vapaaksi sen alta. Päästyään pois seefferi otti muutaman askeleen taakse, näytellen hampaitaan. Paimenkoira murisi aggressiivisesti, tutkiessaan katseellaan vierasta koiraa. Se oli ollut yllättävän vahva vastus tälle, joten tämä joutui miettimään seuraavaa siirtoaan tarkkaan.

Uros otti muutaman askeleen sivulle, kiertäen hiljaista vauhtia belgianpaimenkoiraa, katseen koskaan jättämättä tuota. Seefferi katsoi tuota tuimasti, puhdas viha loimuten sen silmissä. Kylmän pakkastuulen iskiessä saksanpaimenkoiran turkkiin, tämä otti muutaman vauhdikkaan askeleen ja hyppäsi hampaat ojossa kohti suomalaista sotakoiraa. Uros ei ollut lähelläkään luovuttamista vielä.

Taustalla kuuluvat laukauset katosivat välillä vain pieneksi taustameteliksi, kun uros yritti parhaansa mukaan voittaa tämän ottelun.

Savuinen, autereinen ilma oli täynnä jyrinää. Alituinen tykistötuli ja lentopommitukset pitivät maankuoren jatkuvan tärinän alaisena. Kaikilta ilmansuunnilta kuului lentopommitusten yhtämittainen jyske. Neuvostoliiton tankit vyöryivät kohti Mannerheim - linjaa, jossa suomen jalkaväki torjui murtoyrityksen polttopullojen sekä kasapanosten turvin.

Suomalainen sotakoira ennätti juuri väistää tuon puna-armeijan sotilaan iskun, kunnes tätä kohden heitetty käsikranaatti sekä sitä seurannut ilmanpaine puski nuorukaisen nurin niskoin kolkolle, roudan sekä sitä peittävän lumikerroksen tasolle. Belgianpaimenkoiran alitajunta heittelehti unen sekä tajuttomuuden rajamailla. Tämän selkään oli ilmestynyt ilkeännäköinen, rosoreunainen avohaava.

Neuvostoliiton sotakoiran seisahduttua taas kunnolla seisaalleen, hän oli valmiina hyökkäämään uudelleen. Tämän kuitenkin esti koirien väliin lennähtänyt käsikranaatti. Uroksella ei ollut aikaa lähteä juoksemaan sitä enää karkuun, sillä se kerkesi räjähtää. Ilmanpaine heitti seefferin sivuun, pidemmälle toisesta sotakoirista. Uros lennähti kyljelleen, liukuen pienen matkan lumessa. Seefferi jäi makaamaan maahan, tuntien kipua jossain rintakehänsä alueella. Purren hampaitaan yheen, uros avasi silmänsä varovasti.

Tulitus tuntui hiljenevän lievästi. Minuutti minuutilta, jotka tuntuivat ikuisuudelta, maan jytinä alkoi heikentyä. Saksanpaimenkoira tahtoi kovasti nousta ylös ja palata takaisin oman joukkonsa luokse. Tämä oli kuitenkin vain toive, sillä se ei juuri nyt kyennyt nousemaan. Sotakoiran korvat liikkuivat hitaasti, tämän kuullessa satunnaisia huutoja sieltä täältä. Sen mielessä kävi kuva siitä, että sen omistaja huutelisi sitä jossain. Olisi noustava pian.

Puna-armeijan läpimurto yritys oltiin pysäytetty. Neuvostoliiton joukot olivat joutuneet toistaiseksi perääntymään menetettyään liikaa miehiä sekä tykkejä suomalaisten kasapanoksille. Se oli yllättävä torjuntavoitto kaikkine sotasaalineen välillä niin toivottomalta tuntuvassa sodassa.

Rintamalla ei juuri tunteiltu, ja silti jokainen suomalaisen sotakoiran rinnalla taistellut järkyttyi hänen haavoittumisestaan. Tämä belgianpaimen oli se, joka seisoi taistelu toisensa jälkeen pystyssä kuin karjalan mänty, se johon luotettiin. Nytkin sotakoira tähysti metsänlaitaa sekä rajan taa kaikkoavaa puna-armeijaa. Nuori sotilas hengitti tiheästi, raahaten itsensä lähimpään poteroon, jonne jäikin sitten lepäämään. Työ oli tehty.

Saksanpaimenkoira nousi kohmeisena heikosti seisaalleen. Ravistelematta turkkiaan se lähti kävelemään kohti rajaa. Seefferin päämäärä oli palata siihen paikkaan johon omistaja oli jäänyt, tämän lähdettyä. Matka tuntui ikuisuudelta mutta päästyään paikalle, siellä ei ollut enää ketään. Neuvostoliiton sotakoira luimisti korviaan ja katseli ympärilleen. Lumessa oli vain painauma, jossa ihminen oli istunut hetken. Melko lähellä paikkaa oli yksi kaatunut sotilas. Hieman hädissään seefferi laahusti sotilaan luokse, ja haisteli tuota. Poisnukkuneen ihmisen haju täsmäsi hänen omistajaansa täydellisesti. Purren hampaitaan yhteen, seefferi kävi maate edesmenneen toverinsa päälle. Ympärillä ei ollut enää ketään. Hänet oli jätetty yksinään rajan lähelle. Paimenkoira halusi lähteä etsimään muita, mutta se ei jaksanut. Sen rinnassa oli vuolaasti verta vuotava keskikokoinen haava, ja muita pieniä naarmuja muualla sen kehossa. Liikkuminen sattui liikaa.

Toisaalla hetken siinä lepäiltyään sekä poteron käydessä kylmemmäksi, ehti suomalainen sotakoira jo ajatella tulevaa, jos sellainen tälle suinkaan suotaisiin. Myös monet muut ajatukset pyörivät heikkenevän sotilaan sekalaisessa mielessä. Sotakoira mietti sotien järkevyyttä sekä sitä miten montaa lakia ne saattoivatkaan rikkoa. Tosin, sodan aikana lait vaikenivat, joten väliäkö sillä.

Ajatus sodan loppumisesta oli kaukainen, mutta silti jokapäiväinen varmasti jokaisen sodan nähneen sotilaan kohdalla. Hänkään ei ollut poikkeus, vaikka ensi kertaa sodassa oltiin, oli ensimmäinen torjuntavoitto jo takana. Seuraavaksi käyntiin pääsisi vastahyökkäys Neuvostoliitto asemia kohden Marskilta saadun käskyn mukaisesti. Siinä kohtaa suomalaisten etuna ollut maastontuntemus menettäisi merkityksensä, kun siirryttäisiin rajan toiselle puolen.

Neuvostoliiton sotakoiran päälle satanut lumi sulasi, ja sitten jäätyi turkkiin kiinni. Se tuntui epämukavalta, mutta uros ei tahtonut lähteä minnekään. Se tiesi että muut ihmiset olivat jo kaukana, eivätkä tulisi hakemaan tätä. Ainoa lämpöä antava oli paksuhko neuvostoliiton merkeillä varustettu valjas. Toki sekin alkoi olla jo jäässä. Seefferin suusta pääsi silloin tällöin vingahduksia. Tuulen mukana lentävä lumi oli alkanut peittää sen alla olevaa ihmistä. Paikalleen jääminen olisi toisaalta vain varma kuolema. Hän ei ollut tullut tänne luovuttaakseen, eikä aikonut kuolla näin. Sotakoira nousi heiveröisesti seisaalleen, ja yritti ravistella turkkiaan. Se sattui, mutta ei lannistanut paimenkoiraa. Tällä ei ollut hajuakaan minne sen pitäisi mennä. Puna-armeija oli varmasti jo kaukana, ja valjaissa olevasta lipusta tämän tunnistaisi heti.

Uroksen katse kulki edestakaisin. Maan pinta oli hajonnut, ja lumen alla ollutta maata oli lennellyt sinne sun tänne. Näkymä oli karu. Ravistellen vielä turkkiaan, seefferi lähti kulkemaan eteenpäin. Sen katse oli sumentunut lievästi, mutta se ei estänyt tätä yrittämästä selvitä hengissä.

Suomalainen sotakoira oli jo aikeissa kääntyä ja palata takaisin rajan toiselle puolen, kannakselle, kunnes tarkkasilmäinen alikersantti erotti etäämpänä neuvostoliiton puolelle pyrkivän kulkijan. Naaras tarkkaili joukoistaan eksynyttä sotilasta pitkään luullen tätä neuvostoliittolaiseksi sotilaskarkuriksi, joka pyrki nyt takaisin puna-armeijan riveihin. Belgianpaimen harkitsi pitkään, kannattaisiko tuo yksinäinen kulkija värvätä Suomen joukkoihin Suomea puolustamaan. Saattoihan tuo olosuhteista huolimatta olla potentiaalinen hyöty karjalan joukoille joihin hänkin kuului. 'Sota ei yhtä miestä kaipaa' , oli naaras kuullut erään puna-armeijan vänrikin todenneen. Tuskin siis tätäkään sotilasta puna-armeijan riveissä enää nähtäisiin. Niinpä paimenkoira kiirehtikin tuon tuntemattoman neuvostossotilaan perään mitä pikimmiten.

Tuulen suunnan takia, Neuvostoliiton soturi ei kyennyt haistamaan sitä kohden lähtenyttä sotakoiraa. Se jatkoi matkaansa hiljalleen eteenpäin, toivoen löytävänsä jonkun paikan jossa yöpyä. Aamulla se voisi sitten miettiä mitä tekisi. Se jätti taakseen vanaa verta, joka sekoittui lumeen. Tuulen puhaltaessa, uros kääntyili edestakaisin. Se oli epävarma suunnastaan ja kylmissään. Itsevarmuus ja katkeruus ihmisiä kohtaan oli ainoa asia joka piti sitä pystyssä. Nyt kun tarkemmin ajatteli, ehkä se ei halunnutkaan palata takaisin. Puna-armeija oli jättänyt tämän jo yksin, eikä tämä sinne ainakaan palata tahtoisi. Ajatuksesta johtaneen vihan takia, seefferi kääntyi ympäri uudelleen.

Ympäri käännyttyään uros havaitsi toisen sotakoiran juoksevan häntä kohti. Mahtavaa, nyt hän ainakin pääsisi pois päiviltään. Saksanpaimen otti tukevamman asennon, ja yritti näyttää mahdollisimman uhkaavalta. Ehkä se pelottelisi vieraan pois, eikä tämä loukkaantuisi enempää.

Suomen sotakoiran ollessa kohteestaan vain noin 20 m päässä, päätti se pysähtyä säilyttääkseen etäisyytensä jo ennestään osumaa ottaneeseen sotilaskarkuriin. Tuon kääntyessä takaisin tulosuunnalleen, joutui vihollinen kasvotusten kaltaisensa sotakoiran kanssa.

"Kotiinko meinasit?" Belgianpaimen kysyi väkinäisen, kylmän hymyn saattelemana, itänaapuriin sanoillaan viitaten. Paimenkoira tarkkaili toista kaukaa, tuon jokaista liikettä sekä elettä herkeämättä seuraten sekä toisen vastausta odottaen. Kaksikon välille syttyi hetkellinen hiljaisuus, kunnes toinen avasi suutaan, kuin kysymykseen vastatakseen.

Väsynyt saksanpaimen tarkkaili toista sotakoiraa. Se oli pysähtynyt mukavan matkan päähän, eikä se vaikuttanut liian uhkaavalta. Tästä huolimatta oli oltava varuillaan. Tämä saattaisi olla vain halpa temppu, jolla toinen sotakoira yritti harhauttaa jo valmiiksi loukkaantunutta urosta.

“Kotiinko meinasit?” Oli kuulunut vieraan koiran suunnasta. Seefferi oli kuunnellut tuon kysymyksen, mutta ei osannut vastata siihe. Niin..oliko hän menossa kotiinsa? Minne hän oli menossa, jos ei kotiin? Paimenkoiran katse harhaili lievästi. Se tiesi että edessä seisoi vihollinen, jonka kaiken koulutuksen jälkeen hän oli ymmärtänyt olevan kohde joka täytyi ottaa pois päiviltä. Toisaalta hänellä ei ollut enää mitään hävittävää. Saksanpaimenkoira avasi suunsa vastatakseen, takerrellen aluksi. “He jättivät minut.” Hän sanoi vihaisena, ääni täynnä myrkkyä. Nyt vasta hän oli alkanut ymmärtämään kunnolla kuinka likaisen tempun sen ‘ystävät’ olivat sille tehneet.

Entisen neuvostosotilaan vastaus ei hätkähdyttänyt belgianpaimenta. Toisen ilme ei värähtänytkään, tämän katsellessa selvästi varuillaan olevaa saksanpaimenta. "Tyypillistä heiltä " Suomalainen sotakoira tuhahti lähinnä puna-armeijaa halveksuen. Eivät he kaverista välittäneet, tai näin hän kaiken näkemänsä pohjalta oletti.

Toista katsellessaan, havaitsi sotakoira tuon varautuneet eleet.

"Minne meinasit tästä jatkaa? " Belgianpaimen kysyi eleettömästi heti perään, katsellen aina väliajoin tuon ohi vähän matkan päässä häämöttävää neuvostoliiton rajaa. Saksanpaimenkoira hengitti tiheästi. Rinnassa oleva haava rasitti sitä. Siitä huolimatta uroksen katse pysyi suomalaisessa sotakoirassa. Sen kommentit siitä kuinka hylkääminen olisi tyypillistä ärsytti paimenkoiraa. Omistaja oli ollut hänelle mukava, ja pitänyt huolen koulutuksesta sekä siitä että tällä oli aina ruokaa. Nyt häntä ei enää ollut, ja ilman omaa omistajaa oli turha palata. “Eivät he tahallaan.” Seefferi vastasi, tietämättä sanoiko tuon tosissaan vai uskotteliko vain itselleen. Puhuminen asiasta kuitenkin sattui. Seefferi tiesi lähellä olevan sen polun jota kautta he olivat tänne tulleetkin, mutta jos hän sinne lähtisi ei olisi varmaa olisiko hän elossa enää huomenna. Pakoon oli siis turha lähteä.

“Minne meinasit tästä jatkaa?” Oli seuraava kysymys jota seefferille esitettiin. Se oli jälleen kysymys jolle ei ollut vastausta. “En tiedä.” Oli vastaus jonka tämä antoi. Se oli lyhyt mutta aivan totta. Tämän jännittynyt keho alkoi rentoutua, ja antaa periksi kylmälle. Paimenkoira laski katseensa alemmaksi, ja istahti alas. Valjaiden edessä näkyi neuvostoliiton punertava lippu, ja kaulassa punainen panta, jonka metallilaattaan oli kaiverrettu koiran nimi, ‘Marsalkka’.

Belgianpaimenkoira tajusi turhan myöhään, miten tämän puheet saattoivat loukata toista. Niinpä paimenkoira hiljeni hetkeksi sekä istahti aloilleen. Kuullessaan tuon jälkimmäiset sanat, tunsi tämä lievän omatunnon pistoksen sisimmissään, "aivan, anteeksi...." Paimenkoira pahoitteli aiempia sanojaan. Tätä hiukan hävetti pyydellä anteeksi entiseltä viholliselta, joka oli vielä jokin aika sitten ollut aikeissa tappaa tämän. Marsalkka oli lievästi ihmeissään, siitä että vihollinen pyysi tältä anteeksi sanojaan. Toisaalta hän arvosti sitä että sotakoira kykeni näkemään virheensä, ja vielä pahoittelemaan, oli toinen sitten vihollinen tai ei. “Ei se mitään. En usko että teille on kamalasti opetettu miten rajan toisella puolella kohdellaan tovereita.” Marsalkka vastasi, nostaen katsettaan ylemmäksi. Tottahan se oli. Ei heille varmaan oltu kerrottu millaista puna-armeijassa oli, kun ei oltu hänellekkään pahemmin kerrottu Suomen armeijasta mitään. Pahaa heistä kyllä puhuttiin, mutta ei muuta.

Kuullessaan sotilaan sanat, nyökkäsi belgianpaimen pienesti. Oikeassahan tuo oli, ei näille kerrottu miten rajan toisella puolen tovereita kohdeltiin. Paimenkoira olikin perustanut näkemyksensä kokemustensa pohjalle.

Kuullessaan, ettei tuolla ollut paikkaa minne mennä, kohotti belgianpaimen päätään hiukan ylemmäs nyt tätä suoraan silmiin katsellen. "Tuonne puolen rajaa sinun ei kannata palata, olet vain vaarassa siellä. " Paimenkoira totesi vaisusti. Marsalkka katseli toista koiraa takaisin silmiin. Sen alitajunta huusi sitä pyytämään yösijaa, mutta tämä ei kehdannut alkaa anelemaan entiseltä vihollistaan apuja. Vastahan tämä oli yrittänyt tappaa hänet. “En niin ajatellutkaan tehdä. Kuhan yritin päästä kylmää pakoon.” Marsalkka totesi, yrittäen tällä tavalla tuoda sitä esille, ettei hänellä ollut yösijaa ja etsi sellaista.

Kuullessaan tuon vastauksen, osasi suomalainen sotakoira tulkita mitä tuo sanomallaan tarkoitti. Eihän tuolla ollut paikkaa jonne mennä, sekä tuo tuskin selviäisi yöstä ilman yösijaa. Belgianpaimen käänsi katsettaan hiukan sivuun, nähdäkseen sivusilmällään kaukana takana häämöttävät korsut sekä suomen rajan. Marsalkka katseli hiljaa toista sotakoiraa, tuon katsellessa ympärille. Ehkä se oli tajunnut tämän vihjauksen, ja aikoi ehdottaa tälle paikkaa missä tämä voisi yöpyä. Ainakin se oli ollut samaa mieltä siitä että, rajan toiselle puolelle ei enää ollut asiaa.

Paimenkoira harkitsi hartaasti sekä pitkään, kunnes tämä katsahti hitaasti toiseen kooten samalla ryhtiään, sotilaita kun oltiin. "Kannaksella voisi löytyä jokusen majapaikka sinullekin,...." Tämä sanoi hiukan katsettaan maahan laskien. Naaras mietti, oliko liian suorapuheinen sanojensa suhteen. Äskeinen kuulosti tämän korvaan ehkä liiankin kutsuvalta, vaikka tarkoitus oli ainoastaan antaa tälle yksi vaihtoehto lisää.

Ruskeasilmäinen saksanpaimenkoira kallisti päätään kuullessaan tuon ehdotuksen. Häntä huvitti se kuinka kutsuvalta ehdotus oli kuulostanut. Siitä huolimatta hänen oli pysyttävänä totisena. Tässä tilanteessa ei ollut aikaa vitseille. “Jos se vain suinkin käy...tulisin mukaanne.�� Tämä sanoi hiljaa, vähän takerrellen. Olihan se hankalaa jättää kaikki johon oli aikaisemmin uskonut. Toisaalta enää ei ollut mitään mihin palata, ei omistajaa, eikä paikkaa. Marsalkka paransi ryhtiään parhaansa mukaan. “Kiitos jo valmiiksi.” Tämä lisäsi hiljemmalla äänensävyllä.

Kuullessaan toisen sotakoiran sanat, nyökkäsi belgianpaimen vaisusti sitten tuon valjaisiin katseensa jättäen. Niiden etuosassa komeileva punertava lippu voisi koitua ongelmaksi suomen puolelle mentäessä. "Nuo valjaat pitäisi jättää tänne, en suosittele niiden käyttöä suomen mailla." Paimenkoira sanahti vakavana, hiukan taakseen siinä samassa vilkaisten

Ilta alkoi tehdä jo tuloaan, eikä näin talviaikana kuluisi kauaakaan kun olisi jo säkkipimeää. Myös pakkanen kiristyi yötä kohden mentäessä, jolloin naaras huomasi miten tämän hengitys muuttui hiljalleen höyryksi ilmassa.

Marsalkka oli täysin unohtanut lipun joka näkyi selkeästi etuosasta. “Ahh..totta puhut..” Se totesi, ja nousi seisomaan. Ainoa ongelma oli vain se että, valjaat olivat kiinni kiinnitys klipsillä. Rinnassa oleva haava ei antanut niin paljoa periksi että Marsalkka olisi voinut rimpuilla tiensä vapauteen. Uros yritti aluksi saada valjaita liikkeelle, mutta siitä ei oikein tullut mitään. “Anteeksi..Saatko klipsissä olevan narun poikki?” Tämä kysyi, vähä häpeissään siitä että joutui kyselemään apua uudelleen. Aikaisemmin niin itsevarma koira oli nyt kuin polvillaan pyytämässä apua, ja vielä heiltä joita vastaan oli vasta taistellut. Toisaalta, nyt ei ollut aikaa alkaa olemaan lapsellinen. Olisi parempi kysyä apua nyt, kun sitten ihan pimeässä ja kylmässä. Hän maksaisi kaiken avun takaisin, mitä nyt saisi.

Belgianpaimenkoiran katse kiinnittyi tuon valjaisiin, sekä klipsuihin jotka pitivät valjaita paikoillaan. Ei mennyt kauaakaan, kun tämä kuuli toisen kysymyksen, jolloin paimenkoira epäröi hetken. "Voin yrittää." Tämä sanahti sitten, hiukan jännittyneesti tuon luo kävellen. Tuon vierelle saapuessaan lähti sotakoira varovaisesti avaamaan klipsuja hampaidensa avuin. Se oli haastavaa, mutta ensimmäisen klipsun avauduttua sai tämä pian auki toisenkin. Klipsut auki saatuaan, auttoi tämä vielä valjaat pois toisen päältä, jättäen ne sitten lumiselle maalle. Pian paimenkoira astelikin jo takaisin parin metrin päähän, tätä neutraalisti katsoen. "Eiköhän mennä, alkaa tulla kylmä." Sotakoira sanahti ääni hiukan loppua kohden kylmentyen.

Pakkanen sai belgianpaimenen tärisemään pienesti, tämän lähtiessä taivaltamaan takaisinpäin. Suomen puolelle ei olisi pitkä matka, mutta kylmyys kävi pikkuhiljaa jo hyvinkin tuskalliseksi.

Marsalkka oli kiitollinen tuon avusta. Klipsut lähtivät aukenemaan hiljalleen, ja pian valjaat olivatkin jo irrallaan maassa. Melkein samalla sekunnilla, uros tunsi kylmän ilman iskevän niillekin alueille joita valjaat olivat lämmittäneet. Seefferi antoi viimeisen katsahduksen valjaita kohden, ja vilkaisi suntaa jossa tämän omistaja makasi. Toivottaessaan mielessään hyvää matkaa ihmiselle, ruskeasilmäinen paimenkoira kääntyi suomalaisen sotakoiran puoleen.

Uros lähti seuraamaan toista hiljaa, yrittäen pitää viimeiset lämmöt kehossaan. Rinnassa ollut haava oli kerinnyt jäätyä, eikä vuotanut enää. Muutamalla pitkällä askeleella Marsalkka sai toisen sotakoiran kiinni, nyt he kävelisivät vierekkäin. “Marsalkka.” Tämä sanoi nimensä ääneen, esitelläkseen itsensä. Tästä huolimatta seefferin katse tai pää ei kääntynyt kohti toista koiraa. Se oli keskittynyt siihen että pääsisi tuulelta ja pakkaselta suojaan.

Siinä kotiin päin kävellessään, kuuli belgianpaimen tuon nimen, toisen esitellessä itsensä Marsalkka- nimellä. Paimenkoira mietti hetken, kunnes sitten esitteli itsensä. "Sokka", toinen totesi, läheneviä juoksuhautoja sekä niiden takana häämöttäviä korsuja keskittyneenä katsellen. Marsalkka kuunteli tuon nimen tarkkaan, ja pisti sen mieleensä. Hänen oli maksettava jotenkin takaisin apu, jota tuo oli hänelle suonut.

#Sotakoiran Saappaissa

4 notes · View notes

evigtlivihimlen · 7 months ago

Text

KUULUISIA ”ELÄMÄNMUUTTAVIA” PROFEETTISIA SANOMIA!

Seuraavilta sananjulistajilta: Michael Brown, Steve Hill, Stanley Frodsham, Emanuel Minos ja Frank Mangs. Joo tiedän, artikkeli on pitkä 😄 Voi sitä lukea pikkasen kerrallaan, mutta kun rupeaa lukea niin sanoma "ottaa kiinni", varsinkin nuo Profeettiset sanomat… 😊

ESIPUHE: Paimenen sydämen huuto on pelastaa ja varjella lauma ”Viimeisten aikojen eksytyksiltä”. Jeesus sanoi:”Katsokaa ettei teitä kukaan eksytä!” ja ”Monta valheprofeettaa tulee, jotka eksyttävät monia”…Kaikista tärkein ja ensimmäinen tehtävä mikä meillä on, on Lähetyskäsky, että julistamme Evankeliumia, rukoilemme sairaitten puolesta ja teemme vastapelastuneista vakaita Jeesuksen opetuslapsia. Silloin perustetaan Jumalan Valtakunta ihmisissä ja yhteiskunnat saavat siunauksen. Mutta, on myös aivan erikoisen tärkeää puolustaa sitä alkuperäistä eli ”vanhanaikaista” Herätyskristillisyyttä. Juuri sitä uskoa, josta seurakuntaperustajat ja herätyksenpioneerit julistivat kuten esimerkiksi Finney, Wesley, Moody, Spurgeon, Barrat, Lewi Pethrus ja Frank Mangs. Jos emme toimi näin, niin se on kuin kaataa vettä täynnä reikiä olevaan ämpäriin, tai yrittää siinä onnistumatta kävellä elohopeassa. Jumalan läsn��olo katoaa ja uskovat eivät pysy elävässä uskossa Kristukseen.

Hyvin merkittävä osa Uuden Testamentin kirjoituksia käsittelee taistelua harhaoppeja vastaan, sellaisia kuten esimerkiksi gnostisismi, farisealaisuus eli ”lakiuskovaisuus” tai lakihenkisyys, ja sitten niin sanottu Antinomianismi eli väärä opetus armosta, kansainväisesti nykyään tunnettu ”hypergrace”, joka tekee aivan tarpeettomaksi parannuksen tekemisen, pyhityksen ja tottelevaisuuden! Armosta, tästä väärästä armosta siis, voit elää täysin synnissä ja tottelemattomuudessa, ei tarvitse tunnustaa syntejä eikä kääntyä, kaikki muka Jumalan armosta…Raamattu kutsuu tätä Bileamin opiksi (Ilm. 2:14) ja Juuda 1:4 varoitetaan terävästi ettei vääristetä Jumalan armoa puolustamaan elämää synnissä. Vääristäminen ja laimennettu Armonjulistus on rasittanut seurakuntia jo vuosikymmeniä liberaaliteologian vaikutuksena ja maailmallisena humanistisena asenteena ja suhtautumisena. Mutta niin sanottu ”hypergrace” eli yliarmo merkittävästi eroaa muista siinä, että se on olevinaan Raamattuun pitäytyvää. Ja se sai jalansijaa ensin karismaattisissa seurakunnissa, mutta nyt se leviää kaikkialle!

Antinomianismi eli oppi joka hylkää Jumalan lait ja moraalikoodit on ehkä se kaikkein ensisijainen väline, mitä kautta ”lopun ajan suuri luopumus” uskovaisten kesken tapahtuu – luopumus, mikä on ennustettu tapahtuvaksi juuri ennen Jeesuksen Takaisintuloa. Tänään tätä luopumista nimitetään myös ”hyperarmoksi”, yliarmoksi tai ”radikaaliksi armonjulistukseksi”. Se on saanut käsittämättömän hyväksynnän ja kannatuksen viimeiset 15 vuotta myös täällä Pohjoismaissa. Opin ”nykyajan” perustaja ta kannattaja on Joseph Prince Singaporesta. Opin kuuluisia julistajia ja edustajia on ympäri maailmaa, myöskin Pohjoismaissa! He itse kutsuvat liikettään ”reformaatioksi”, uudistukseksi joka sai alkunsa 2000-luvun alusta. Heillä on käytettävissään globaalit, maailmanlaajuiset tv-kanavat, kirjat myyvät huippumääriä ja monet seurakunnat hyväksyvät joko kokonaan tai osittain tämän opin. Syy mikä avustaa hyperarmon menestymistä on se, että ihania kristillisen opin mukaisia totuuksia sekoitetaan mitä kauheimmalla harhaopilla. Harhaopilla, mikä on aivan klassinen tapa sokeuttaa monet. Vain helposti sulavaa opetusta ja se mikä on ”mukavaa” sallitaan, mutta mitä Jumalan Sana ja Jeesuksen opetus painottavat eli parannuksen tekoa synnistä, kehotusta kokosydämisyyteen, tottelemista, kuuliaisuutta Jumalalle ja pyhitystä, niistä ei puhuta yhtään mitään! On alituinen ”maito-ja vellikuuri”-sanoma, joka houkuttelee monia pitämään toisen jalan koko ajan maailmassa. Sellainen ruoka on sopivaa vastasyntyneille hengellisesti, mutta ei todellakaan aikuiselle… Ei todellakaan tule mitään pysyvää hedelmää. Raamattu opettaa koko evankeliumin, Kristuksen opin kokonaisuudesaan, kaikki Jumalan ohjeet Hänen Sanansa mukaisesti, tätä seuraten tekee että elämä Kristuksessa toimii…Herätyshistoria näyttää selvästi ja todistetusti, että se on se aito ja täysi evankeliumin sanoma mikä antaa aitoa Hengen elämää.

Ennen luettiin ahkerasti Raamattua kannesta kanteen, kaikista mahdollista teemoista ja aiheista. Jumalan Sanasta pidettiin lujasti kiinni ja Kristuksen opetuksesta ilman mitään kompromisseja. Tästä seurasivat herätysten mahtavat sadot ja pysyvä hedelmä kun miljoonat ihmiset otti Jeesuksen vastaan. Herätyspioneereiden elämä, opetus ja todistus on täysin vastakohtaista tälle kieroutuneelle ”armo-opetukselle” eli hyperarmolle! Jos todella luemme koko Raamatun sanoman, niin tulemme huomaamaan sen, että on aivan mahdotonta hyväksyä tällaista harhaoppia kuten hyperarmo. On ollut vain hyvin harva julistaja joka on uskaltanut nousta tätä harhaoppia vastaan. Michael Brown (tunnettu Pensacola-herätyksestä) on ollut kaikkein eniten vastaan. Mutta, on hyvä mainita myös Steve Hill, joka on myös profeettisesti voimakkain sanoin varoittanut tästä suuresta kristillisen opin luopumisesta.

Keitä sitten ovat väärrennetyn armon opin julistajat ja opettajat? Itse perustaja on siis Joseph Prince Singaporesta, joka antoi uutta elämää ”antinomianismiin” – hyperarmoon, ja oppi sai jonkinlaisen karismaattisen kehyksen, missä on uskoon pitäytyvää opetusta ja aivan oikein ymmärretty julistus ”uudesta luomuksesta Kristuksessa” - Mutta, mutta niin valtava määrä harhaa ja oppia kaikesta muusta! On myös monta meillä Pohjoismaissa tunnettua julistajaa, etenkin kaksi evankelistaa jotka ovat valinneet tarttua tähän hyperarmoon ja kutsuvat itseään ”teologeiksi ja opettajiksi”…Ja he ovat kirjoittaneet laajoja artikkeleita, kirjoituksia ja kirjoja ”Armosta”, antinomisesti ja hyperarmon mukaisesti. Minun ei tarvitse mainita nimiä, monet kyllä tietää keistä on kyse! He ovat julistaneet oppiaan jo yli vuosikymmenen eivätkä ole tähän mennessä peruneet kirjojensa eikä kirjoituksiensa myymistä tai luopuneet valheellisista opeistaan, vaan huomaamme, että he yhä pitävät kiinni mielipiteistään ja opetuksestaan. Jos sinä elät tiiviisti Jumalan Sanasa ja Pyhässä Hengessä tulet huomata kun joku saarnaaja käyttää väärää armonoppia…

Mieleeni tulee Suuri Herääminen 1700-luvulla Jonathan Edwardsin kautta ja Toinen Suuri Herääminen Charles Finneyn kautta 1800-luvulla, sillä näiden valtavan suurten herätysten kautta tuli miljoonittain ihmisiä uskoon. Ihmisiä, jotka tekivät Amerikasta monin tavoin kristillisen kansakunnan! Mutta nämä saarnaajat ja heidän saarnansa olivat aivan eri kaliiperia kuin tänään. Kyllä he saarnaasivat aidosta Raamatullisesta armosta ja Jumalan rakkaudesta, mutta paljon oli puhe synnistä ja kehotuksesta parannuksen tekoon ja pyhitykseen. Pensacolaherätys joka 90-luvulla oli tunnettu ”parannuksen teosta” on aivan kevyttä näihin verrattuna…Ja esimerkkejä herätyksistä on monia, satojen vuosien ”kääntymis- ja pyhitysherätyksiä”, kuten esimerkiksi Pyhitysliike joka oli 50-luvulla. Mutta, hyperarmon julistajat pitävät näitä kaikkia valtavia herätyksiä vain lakihenkisyyden ilmaisuina! Herää kysymys: Voiko tämä hyperarmon vallankumous ja moderni armonteologia näyttää samaa valtavaa pysyvää hedelmää kuin vanhanajan herätysliikkeet? Miljoonat sai muuttuneita elämiä Jeesuksen kanssa, viinapullot heitettiin pois, perheet yhdistyi Jumalan rakkaudessa ja he elivät pyhityksessä Pyhän Hengen voimassa, jolloin kokonaiset kansakunnat olivat siunattuja?

On kuin olisi aivan välinpitämätön horrostila tai melkein kooma, jossa Pohjoismainen kristillisyys on nyt! Meidän tarvitsee Herätä! Me kaikki, jotka olemme herätys-, karismaattisia-, uskon-, traditionaalisia vapaakirkon tai valtionkirkon kristittyjä tai mitä Jeesukseen uskovia sitten olemmekin. Tilanne on äärimmäisen kriittinen, paljon, paljon vakavampi kuin mitä osaat kuvitellakaan. Ja asia on lähellä pian kaikkia kristillisiä yhteyksiä. Jeesuksen evankeliumin ja opin vääntämiset ja laimentamiset päivä päivältä lisääntyvät aina vain enemmän…Haluan vain vedota sinuun veljenä Herrassa, että seisot tukevasti Jumalan Sanassa, Kristuksen opissa ja totuuden Evankeliumissa. Älä salli tunnettujen saarnajien lumota itseäsi! Nämä saarnaajat, joilla on niin erinomainen lumoava taito saarnata, vaan tutki itse todella tarkkaan ja punnitse saarnat Jumalan Sanan koko ilmoituksen kautta, Pyhän Hengen avulla.

Seuraavaksi tulee artikkeleita ja profeettisia sanomia seuraavilta, nämä puhuvat juuri näistä asioista vaikka ehkä ei käytä aina juuri täsmälleen samoja sanoja kuin minä. Lue nyt Pyhässä Hengessä ja ole siunattu, tässä nyt siis: Michael Brown, Steve Hill ja Stanley Frodsham. Sitten vielä profetioita Emanuel Minokselta ja Frank Mangsilta.

MICHAEL BROWN

Artikkeli Väärennetystä armosta, eli niin sanottu ”hypergrace”: ”Raamatullinen sanoma armosta on aivan suloista, ihanaa ja elämää muuttavaa. Emme voi elää ilman tätä armoa yhden yhtä sekuntia. Mutta on olemassa sanoma, jota julistetaan tänään ja jota kutsutaan uudeksi ”Armon reformaatioksi” - armon uudistukseksi – jossa sekoitetaan vahvaa totuutta täysin virheellisen opetuksen kanssa. Minä kutsun tätä oppia ”Hypergrace” - yliarmo, liioteltu ja väärennetty armo. Se mikä on perustava tekijä tässä ”liiotellussa armossa” on se, että Jumala ei ”näe” syntejä omissa lapsissaan, koska me olemme jo vanhurskautettuja Jeesuksen veren sovituksen kautta, ja koska kaikki meidän synnit, entiset, nykyiset ja tulevat, ovat jo anteeksiannettuja! Tästä tietty seuraa se ettei Pyhä Henki enää koskaan nuhtele uskovia synneistä, ettei uskovan enää koskaan tarvitse tunnustaa syntejään Jumalalle, ja ettei uskovan koskaan tarvitse kääntyä synneistä pois, tehdä todellista parannusta synneistään, sillä ”uskovat” ovat kaikin puolin täydellisiä Jumalan silmissä! On aivan helppo juttu ymmärtää, että tämmöinen opetus on vaarallista, etenkin jokaiselle uskovalle, jota kompromissit muutenkin houkuttelee.

Yksi näistä yliarmon, liiotellun armon, opettajista kirjoittaa näin: ”Kun Jumala katsoo minuun, Hän ei näe minua Jeesuksen veren kautta, vaan Hän näkee minut puhtaana! Hän näkee meidät myös pyhinä ja vanhurskautettuina. Hän näkee meidät ja Hän rakastaa sitä mitä Hän näkee!” Todellako? Aina? Vuorokaudet ympäri? Rakastaako Jumala aina kaikkea, mitä Hän näkee katsoessaan omaa kansaansa? Niin, Hän rakastaa meitä, mutta todellakin, rakastaako Hän aina kaikkea mitä Hän näkee? Rakastiko Jeesus mitä Hän näki, kun Hän nuhteli viittä seurakuntaa Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta? Ilm. 2-3. Rakastiko Paavali mitä hän näki, kun hän Herralta saadun tehtävänsä mukaisesti varoitti Galatalaisia siitä, että he olivat langenneet armosta pois ja takertuneet lakihenkisyyteen? Rakastiko Jaakob, yksi Herran palvelijoista, joka myös Herralta saamansa tehtävän myötä siihen, mitä hän näki, ja nuhteli lukijoitaan siitä, että nämä olivat maailman ystäviä ja avioliitonsärkijöitä avioliitonsärkijöitten joukossa?

Ja jos Herra ei meidän syntejämme näe, niin miksi Jaakob sitten kirjoittaa sairaana olevasta uskovasta, että jos hän on syntiä tehnyt, Jumala antaa synnit anteeksi ja parantaa hänet sairaudesta? Katso Jaak. 5:14-16. Ja vielä, jos Hän ei näe meidän syntejämme, niin miksi Herra kuritti uskovia Korintossa heidän syntiensä takia? Katso 1 Kor. 11:27-32. Ja huomio erityisesti tämä kohta I Kor.11:32 ”Mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.” Jos Jeesus ei näe meidän syntejämme, niin miksi Hän sanoi seurakunnalle Efesossa: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.” Ilm. 2:4. Ja miksi Jeesus sanoo Sardeksen seurakunnalle: ”Minä tiedän sinun tekosi, sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat kuolemaisillaan. Sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen!”( Ilm.3:1-3). Kuulostako tosiaan siltä, että Herra Jeesus oli tyytyväinen siihen mitä Hän näki Efesossa ja Sardessa?

Ja jos kerran Herra aina näkee meidät niin pyhinä ja vanhurskautettuina ja aina rakastaa sitä mitä Hän meissä näkee, niin miksi Hän sitten nuhteli uskovia Laodikeassa ja sanoi heidän olevan ”viheliäisiä, kurjia, köyhiä, sokeita ja alastomia”?( Ilm.3:17). Miksei Herra sanonut, että näen sinut kauniisti puettuna, terveenä ja rikkaana? Jos Hän oli tyytyväinen näkemäänsä Laodikaessa, niin miksi Hän uhkaa oksentaa heidät ulos suustansa? Ilm.3:16. Ja jos uskovan ei koskaan tarvitse tehdä parannusta, niin miksi Jeesus sanoi: ”Kaikkia niitä, joita Minä pidän rakkaina, Minä nuhtelen ja kuritan. Ahkerioitse siis ja tee parannus.”( Ilm.3:19). Ja on todella mielenkiintoista, että sama kreikankielinen sana, mitä käytetään Joh. 16:8, missä Jeesus sanoo, että Pyhä Henki tulee ”näyttämään todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion” on aivan sama Herran Jeesuksen käyttämä sana Ilm.3:19, käännetty ”nuhtelen”, ja huomaa se, että Ilm.3:22 se on Pyhä Henki joka puhuu! ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo!”.

Se on sen vuoksi, koska Jumala rakastaa meitä, että Hän nuhtelee meitä, ei Hän tuomitse meitä. Synti on niin tuhoavaa, että se on vuoksi Hän haluaa, että käännymme synnistä pois. Se on Jumalan hyvyyttä, se on se mitä armo saa aikaan, aivan kuten Paavali kirjoittaa Tiitus 2:11-12 ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme puhtaina ja vanhurskaasti ja hurskaasti nykyisessä maailmanajassa.” Kuinka järkyttävää on se, että Jumalan oma kansa pitää Jumalan nuhtelua rakkaudessa kuin se olisi tuomion sanaa Saatanalta! Ja miten kauheaa, kun Jumalan kansa vastustaa Hengen puhdistavaa työtä ja väittää ettei ole mitään puhdistettavaa heissä, kun kerran Jumala ei enää näe syntejä? Onko Hän vanhurskauttanut meidät Jeesuksen veriuhrin kautta? Ehdottomasti. Onko Hän erottanut meidät itselleen pyhinä? Ei epäilystäkään. Onko Hän kutsunut meidät olemaan Hänen poikiansa ja tyttäriänsä rakkautensa ja armonsa tähden? Kyllä, Hän on. Ja juuri näiden seikkojen takia Paavali kirjoittaa: ”Koska siis meillä on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.”( 2 Kor.7:1). Tämä on korkea ja kaunis kutsu. Älä salli kenenkään sitä sinulta varastaa!…

STEVE HILL: Profetia ”Viimeisten aikojen suuresta luopumuksesta”:

”Tämä on ilmoitus mieheltä, joka on juuri käynyt ”kuolemanlaakson läpi…” kaikki on kirkastunut ja selkeytynyt minulle. Voin kuulla jopa Herran kuiskauksen. Ehdottomasta tottelevaisuudesta on tullut minun toimeksiantoni! Siitä syystä kirjoitan nämä sanat Herralta…Jokin aikaa sitten, kun olin nauttinut laatuaikaa Jeesuksen kanssa, yllätyin hälyttävästä näystä. Näin massiivisen ison, majesteettisena säihkyvän lumipeitteisen vuoren. Tuli aivan Matterhorn Sveitsin alpeilla mieleeni. Vuoren huippu oli kuin vaahtoavan valkoinen ja olin yllättynyt Jumalan erikoisen tarkoista yksityiskohdista näyssäni. Oli niin todellista, että halusin mennä laskettelemaan! Mutta aavistin, että Pyhä Henki halusi näyttää minulle lisää. Kun ummistin silmäni, näin talvimaiseman täynnä turisteja. Hiihtomajoissa, huoneistoissa, hotelleissa ja mökeissä oli täpösen täyttä tässä suositussa lomapaikassa. Päivä kului laskettelijoille, lumilautailijoille ja urheilunharrastajille nopeasti iltaa kohti. Odotus kasvoi, kun alkoi sataa lunta. Kaikki menivät nukkumaan ja luulivat, että seuraava päivä olisi täynnä nautinnollisia hetkiä lumen peittämillä rinteillä. Taitavalle laskettelijalle on aivan mahtava unelma ja jännitys olla ensimmäinen, joka laskee alas uuden lumen peittävää rinnettä! Koko yön kestänyt talvimyrsky peitti rinteet metrien paksuisella lumipeitteellä. Yöllä hälytettiin hiihtovartiojoukko valmiiksi. Heidän tehtävänsä oli selvä. He asettuivat tappavia lumivyöryjä torjumaan. Aloin itkeä nähdessäni kuinka näkyi alkoi kehkeytyä hengellisesti. Hiihtovartiojoukko toimi kuin hyvin valmennettu armeijan yksikkö. Tietyissä helikoptereissa oli miehistön käyttöön pieniä pommeja. Toiset hyppäsivät moottorikelkkoihin ja heillä oli käsikäyttöisiä räjäyttämisvälineitä. Ja mikä näytti olevan strateginen tarkk’ampujajoukko, oli sijoitettu aivan vuoren alhaalle käyttämään panssariajoneuvoja, joilla he osoittivat suoraan vuoren huipulle. He ampuivat aseistuksellaan strategisiin kohteisiin lumivyöryalueella ja tekivät lumivyöryjä ennenkuin lumi pakkaantui liian paksuksi kinokseksi. Jos tällaiset valtavat lumikinokset vain jätettäisiin vuorenrinteelle, seuraukset olisivat äärettömän vakavat, tulisi paljon tuhoa ja kuolemia. Herra alkoi puhua. Vapisin. Tämä tuore, uusi lumi on väärä opetus, joka ”sataa” meidän Kristuksen ruumiin uskovien päälle aivan yhtenään. On todella ollut voimakas lumisade. Laskettelijat esittivät vertauskuvallisesti sekä uskovia että ei-uskovia, he luottivat siihen, että tämä lomapaikka antaisi turvallisen ja muistamisen arvoisen kokemuksen! Uskovina meitä on varoitettu olemaan raittiita ja valvomaan. 1 Piet.5:8…Kuitenkin, monet esilläolevat ja vaikuttavat harhaopit ovat tuudittaneet monet syvään uneen. Kerros kerrokselta ”lumipeitettä” - voimakasta harhaa - on peittänyt alleen todellisen aidon opetuksen Kristuksesta. Klassinen Raamattuun pitäytyvä kristillisyys siis. Tosiasia on, että tämä aivan hullu, mieletön opetus näinä päivinä alkaa olla jo niin paljon muodissa, että jopa kaikkein innokaimmatkin uskovat voivat tulla huijatuiksi! Matt.24:24. Tätähän tapahtuu aivan meidän silmiemme edessä. Eräs hengellinen johtaja sanoi minulle näin: ”Te olette vanhanaikaisia, te jotka pidätte pyhitysopista kiinni. Me olemme moderneja, uudenaikaisia, me jotka pysymme armonopetuksessa. Sinä olet orjuudessa, kun me taas olemme vapaita tekemään avain mitä vain me haluamme!”

Pastorit ja opettajat ympäri maailman ovat kompastuneet lihallisiin opetuksiin mukaanlukien, yleiseen sovitukseen, ihmisen jumaluuteen, epäilyksiin Jumalan sanan laillisuuteen aitona Jumalalta tulleena kirjoituksena, sekä muuan muassa että todella on Jumalan tuomiot. He ovat jopa pyyhkineet rajoja pois ja väittävät, että Jumalan ihmeellinen, fantastinen armo onkin ”fantastinen vapaus.” Vapaus elää ja tehdä aivan mitä itse haluaa. Kuulostaako tutulta? ”Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa, ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.”(Tuom. 17:6). Nämä suositut, itse itsensä nimittäneet julistajat ja opettajat vielä kerran joutuvat Jumalan tuomio-oikeuden eteen ja vastuuseen Jumalan edessä siitä miten he ovat eksyttäneet miljoonat ihmiset aiheuttaen näille hengellisen kuoleman. Aivan kuten hiihtojoukkue tässä näyssä, tarvitsemme henkilöitä, jotka tietävät missä mennään, jotka tekevät heti oikeita, korjaavia toimenpiteitä! Heidän sota-aseittensa tulee kohdistua huipulle ja lumivyöryvyöhykkeelle, että valheet hävitetään. Apostoleiden, profeettojen, evankelistojen, paimenien ja opettajien tulee olla halukkaita heittämään hengellisiä pommeja, ja tulta harhaoppeja vastaan ohjuksilla. Jopa se, että he ajavat vaarallisilla alueilla aseinaan räjähtävä Jumalan sanan Totuus ja asettuvat lujasti vastaan tätä harhaoppista lumivyöryä. Tämän aikakauden kenraalien tulee jättää sotahuoneet ja käyttää vuosien saatossa tullutta kokemustaan aivan etulinjoissa!

Rakas ystävä, haluan nöyrästi rohkaista sinua kuulemaan tätä näkyä ja viemään sen Herran eteen. Olen kirjoittanut näyn aivan niinkuin se minulle näytettiin. Minun vastuuni on jakaa tämä näky ja Herran sana Kristuksen ruumiinjäsenille. Niiden korvat, jotka kuulevat, ja kädet, jotka tottelevat, ovat minun valtuuksieni ulkopuolella. Steve Hill ei kerro pelkästään jotain tarinaa. Kaikkein eniten mitä Herra jakaa kanssani on aivan henkilökohtaista minulle ja jää minun omaan sydämeeni. Mutta tämä kertomus on todellakin mielestäni vakava varoitus tälle aikakaudelle. Saatana, joka tätä ”harhaoppista lumisadetta” sataa, voidaan pysäyttää. Näyssäni kuulin räjäytyksiä. Näin uskollisia kristittyjä sotilaita, jotka saivat aikaan sen ettei tuhoa eikä hävitystä tapahtunut, sillä he saivat lumivyöryn tulemaan ajoissa alas. Yksi kaikkein tehokkaimmista aseista, mitä meillä on käytettävissämme, on kielemme. Anna Jumalan oikein saada kielesi tuleen, niin että kaiken mitä saarnaat, on sanaa punaisella! Kuin huutomerkki! Jos me nyt alamme tekemään toimenpiteitä, tulos tulee olemaan sellainen, että väärät opit revitään alas. Ja näin Jumalan antama, raamatullinen opetus pysyy lujana ja pelastaa kadonneet, parantaa sairaat ja vahvistaa uskovia tekemään aitoa tekoja Jumalan työssä”…

STANLEY FRODSHAM PROFETIA – hän joka matkusti Smith Wiggelsworthin seurueessa:

”Kun Minä saavun omieni luokse voimallisessa herätyksessä ja voimassa, niin se on sitä varten, että se valmistaa omiani siihen kauheaan pimeyteen mikä on aivan edessäpäin. Suuren Kirkkauden kanssa on tulossa suuri pimeys maailmaan. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina monet luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivajien oppeja (1 Tim.4:1). Monet tulevat lankeamaan eri himojen takia, koska synti on heidän elämässään. Monet tulevat seuraamaan vietteleviä ja petollisia harhaoppeja. Monta (uskovaa, julistajaa) on jo Kristuksen seurakunnan keskellä ja eksyttävät omaa kansaani. He ovat vanhurskaita, jotka elävät oikeassa suhteessa Jumalaan. Monet peittävät syntinsä suureen teologiaansa ja suuriin teologiisiin tapoihinsa. Mutta Minä varoitan sinua viettelevistä henkivalloista, jotka ohjaavat pahuuteen. Ne, jotka tekevät suuria ihmeitä, mutta eivät puhu vanhurskaudesta, eivät ole Minusta. Ne, joilla on suuret ihmisjoukot seuraajinaan, mutta eivät puhu puhtaudesta eivätkä pyhityksestä (kääntymisestä Jumalan puoleen ja pyhityksestä) eivät ole Minusta… Minä varoitan teitä ankarasti, että Minä tulen tuomitsemaan Huoneeni, että Minulla saapuessani takaisin olisi seurakunta ilman tahraa ja ryppyjä! Oi, Minun kansani, älkää luovuttako sydämiänne ihmisille, älkää palvoko ihmisiä, sillä juuri ihmisten kautta Saatana saa pääsyn kansani keskelle. Varokaa tapaa millä he viettelevät. Luuletko, että viettelevä julistaja avoimesti paljastaa harhaoppinsa? Ei suinkaan, hän julistaa totuutta ja vanhurskautta, ja hän vaikuttaa, siltä kuin olisi valkeudessa vaeltava palvelija, joka saarnaa sanaa.” Älkää antako petkuttaa itseänne! Petturi tulee saamaan monen sydämen puolelleen, ja sitten vasta hän alkaa tuoda esille harhaoppejaan. Sinulla tulisi olla todistus sydämessäsi siitä, että nämä julistajat eivät ole Minusta. Älkää pelätkö, sillä Minä olen teitä etukäteen varoittanut. Monet tulevat petetyiksi ja eksyvät. Mutta jos sinä elät pyhittyneenä ja vanhurskaasti Herran, sinun Jumalasi edessä, niin sinun silmäsi avautuvat ja Herra Jumala varjelee sinua kaikkina elämäsi päivinä. Sen vuoksi Minä kehotan ja käsken teitä, sanoo Herra, että tutkitte Kirjoituksia koskien vietteleviä eksytyksiä, sillä tämä eksytys on yksi suurimpia vaaroja, mitä seurakunnalle on tulossa etenkin viimeisinä aikoina. Minä haluan, että pysyt lujasti Sanassani, etkä ihmisissä eikä heidän toiminnassa.

Jos sinä todellakin tutkit itseäsi (tutkit sisintäsi, synnintunnustus ja kääntyminen), niin et joudu tuomittavaksi, sillä kun etsit Minun kasvojani sydämen totuudessa, sinä tulet puhtaaksi. Mieti tarkkaan mikä on sinun päämääräsi näinä viimeisinä aikoina. Joskus kaikki tulevat olemaan sinua vastaan ja tulevat kaikella tavalla yrittämään saada sinut pois pyhittäytymisestä. Herran tulee valmistaa sinua olemaan voittaja kaikessa, niin että voit täyttää koko sen tien mikä sinun tulee kulkea. Vainot tulevat lisääntymään, mutta niin myös voitelu! Älä pelkää tulevia päiviä, mutta pelkää vain tätä: että elät elämäsi Jumalalle kuuliaisena. Tämä on se aika nyt, jolloin Minä palautan seurakuntani ennalleen, tosiaan sen tulee olla tahraton ja rypytön! Älkää juosko tuon tai tämän perässä, sillä Herran kädessä on pelastus, Hänessä, ja vain ja ainoastaan Hänessä. Älä käänny tuon paimenen tai tämän puoleen, sillä on tulossa suuri hajaannus (erottelu) maan päälle. Monet menevät harhaan, sillä he eivät anna totuuden olla osa heitä koko ajan. Mutta Minä näytän teille näitä totuuksia, ja niiden on oltava osa sinua, että olet valmistautunut ja tehnyt kaiken. Seiso siis vakaasti tänä viimeisenä aikana. Hänellä, jolla on korvat, kuulkoon mitä Henki puhuu seurakunnallensa”…

EMANUEL MINOS

Emanuel Minos sai profetian eräältä naiselta 1960-luvulla ”Viimeisistä ajoista” ja lukiessaan sitä, hän tajusi, että niinhän jo tapahtuu nyt! Lappu naiselta jäi laatikkoon lojumaan koko 60-luvun, sillä hänestä se oli niin kiistanalainen. Tässä on muutama valittu pala tästä tunnetusta profetiasta, osa joka käsittelee haaleutta ja luopumusta kristillisestä uskosta:

”Näin, että on tulossa aivan vertaansa vailla oleva luopumus kristittyjen parissa. Luopumus totisesta ja aidosta kristillisyydestä. Ihmiset eivät halua kuunnella puhetta synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, parantumisesta ja parannuksen tekemisestä. Tämän sijaan tulee toisenlainen julistaminen, jonkinlainen onnellisuuskristillisyys. Tulee olla menestynyt ja päästä elämässä eteenpäin. On kyse aineellisista asioista, mutta tavalla, josta Jumala ei ole koskaan niin luvannut. Kirkkorakennukset, vapaakirkot ja muut rukoushuoneet tyhjenevät. Sen sijaan, että saarnattaisiin sanaa rististä ja Jeesuksen seuraamista, tulee olemaan viihdettä, taidetta ja kulttuuria, kun tulisi olla herätystä ja parannuskokouksia. Tämä tulee tapahtumaan laajasti juuri ennen Jeesuksen takaisin paluuta. Ja onnettomuus puhkeaa päällemme”…

FRANK MANGS

Muutamia vuosia ennenkuin Frank Mangs sai kutsun Kotiin, hän antoi voimakkaan profeettisen sanoman. Tämä on vakava sanoma, ja teemme viisaasti, kun otamme sanoman sydämiimme:

”Se tapahtui varhain aamulla joitakin vuosia sitten. Sytyttämättä lamppua nostin rullaverhot ylös ja nousin kirjoituspöydän ääreen. Ulkona oli hämärää. En oikeastaan ajatellut mitään. Olin vain ja kuuntelin hiljaista rukousääntä olemukseni sisimmässä. Silloin se tapahtui. Aivan yhtäkkiä näin sisäisillä silmilläni tien. En ajotietä enkä polkua. Se muistutti lähinnä hyvää, joitakin metrejä leveää kävelytietä. Se ei ollut näky Hengessä. En ollut horroksissa vaan täysin hereillä. Ja kuitenkin näin tien niin selvästi, että aivan yhtä hyvin olisin voinut katsella kuvaa edessäni. Näen sen nytkin.

Näin, että tie alkoi ahtaasta portista ja tiesin sen päättyvän autuuden maailmassa. Mutta siitä en nähnyt mitään. Näin vain portin ja tien alun. Tien keskellä kulki valojuova, joka näytti tulevan jostakin äärettömästä valonlähteestä. Tien molemmin puolin oli hiilenmustaa. Tien reunustalla ei ollut ojaa eikä aitaa. Mutta raja muodostui siitä epäselvästä alueesta, jossa pimeys ja valo kohtasivat. Raja oli epämääräinen. Näin ihmisiä kulkemassa tiellä. Sekä naisia että miehiä, nuoria ja vanhoja. He eivät kulkeneet ryhmissä. He eivät kulkeneet edes pareittain. Kaikki kulkivat yksin. Ja se johtui siitä, että Herra, joka oli kutsunut heidät tielle, oli sanonut: "Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." "Joku" "… niin minä… aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." Tämä tarkoittaa, että Kristuksen todellisen seuraajan sisimmässä on tila, joka on varattu ainoastaan Häntä varten. Ja sinne ei kukaan voi eikä saa tulla.

Nuo ihmiset oli puettu valkeisiin vaatteisiin. Hohtavan valkoisiin vaatteisiin, jotka hetki hetkeltä puhdistuivat aina uudestaan ja uudestaan. Ei siksi, että vaeltajat olisivat sitä pyytäneet tai janonneet hetkellistä puhtautta, vaan siksi, että he vaelsivat keskellä tietä. Suoraan yliluonnollisen valovirran alla. Puhdistuminen Jeesuksen veressä oli jatkuva prosessi. Ja minä näin heidän kasvonsa. Nekin olivat täynnä valoa. Vaikka moni heistä oli sekä iän, surun että sairauden leimaama. Hohde oli sekä sisäisen valon heijastumaa että heidän sisällään kantamansa valon säteilyä. Olisin mielelläni halunnut silmilläni seurata näiden ihmisten kulkua aina kotiin asti. Mutta en saanut. Minun oli pakko kääntää katseeni tien alkuun ja ahtaaseen porttiin. Ja siellä näin seisomassa suuren joukon. He olivat pysähtyneet aivan portin eteen. Ja merkillistä oli se, että monet heistä näyttivät olevan iloisia. He olivat iloisia siksi, että luulivat olevansa tiellä. Vaikka he eivät olleet koskaan menneet todellisen kääntymyksen ahtaan portin kautta. Ehkä kauheinta oli se, että heidän keskellään liikkui hahmoja papinpuvussa ja evankelistan varusteissa. Ei, vieläkin pahempaa oli se, että näin oman kuvani varjon tuossa joukossa. Sillä me olimme olleet epärehellisiä, me, jotka kutsuimme itseämme Elämän julistajiksi. Vaikka meidät on kutsuttu olemaan Jumalan Elämän eläviä jäseniä. Meistä on tullut uskonnollisia puhekoneita sen sijaan, että olisimme Elämän toimivia jäseniä.

Olemme taanneet ihmisille heidän iankaikkisuutensa siksi, että heidät on kerran kastettu. Olemme taanneet, että etsivät sielut on syntyneet Hengestä, vaikka he ovat syntyneet vain ihmisen vaikutuksesta. Olemme sanoneet, että he ovat Jumalan lapsia vain siitä syystä, että he ovat "kilttejä". Meistä on tullut uskonnollisia puoskareita, jotka olemme etukäteen vakuuttaneet hengellisille etsijöille, että he ovat syntyneet Jumalasta. Vaikka he ovat vasta heränneet. Ja me olemme joskus juuri tämän kautta rikkoneet hengellisen syntymäprosessin. Tämän tuloksena löytyy tänään joukoittain ihmisiä, jotka luulevat olevansa matkalla taivaaseen, vaikkeivät he sitä olekaan. Mutta Jeesus sanoi, että niin tulisi olemaan tämän aikakauden ilta.Taivaan valtakunnassa tulee olemaan niin kuin kymmenen neitsyen kohdalla, jotka lähtivät vastaanottamaan ylkää. Viisi heistä oli ymmärtämätöntä. He eivät ottaneet öljyä mukaansa. Ei öljyä! Ei Henkeä! Ei myöskään toimivaa hengenelämää. Nimi ja tunnustus. Ja he luulivat, että se riittää.

Mutta näin vielä enemmän. Näin ihmisiä, jotka olivat menneet portista, kokeneet uudestisyntymisen ihmeen ja lähteneet kulkemaan tietä, mutta jotka sitten olivat muuttaneet tien joksikin muuksi kuin se oli tarkoitettu. He olivat pysähtyneet ja tehneet tiestä lepopaikan sen sijaan, että olisivat pitäneet sitä matkareittinä. He eivät olleet pysähtyneet vanhuuden vuoksi. He olivat vain pysähtyneet kasvussaan ja kehityksessään. He olivat pysähtyneet ja alkaneet elää muistoissa. Ja jotkut olivat vain pysähtyneet. Ja nukahtaneet. Mutta kaikki he olivat unohtaneet paavalilaisen käskyn: "Vaikka olemme jo edistyneet matkassamme, vaeltakaamme yhä eteenpäin samaa tietä!"

He olivat olleet kuuroja ja sokeita suuren apostolin todistukselle omasta hengellisestä tilastaan: "Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla… että voittaisin omakseni Kristuksen… tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden… Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut." Hän, jonka "Jeesus on valinnut", käänsi selkänsä sekä menestykselle että pyhille kokemuksille ja jatkoi eteenpäin voidakseen yhä paremmin oppia tuntemaan Kristuksen Hänen ylösnousemusvoimassaan. Ja tämän pyhän intohimon salaisuus ei ollut se, että kerran Kristus oli vallannut hänet vaan että elävä Kristus yhä sai hallita häntä. Sillä missä näin ei enää ole, siellä otetaan rennosti. Nukutaan ja uneksutaan suloisia unia. Uskonnollisia unia. Siinä missä Paavalia hallitsi pyhä köyhyys, siinä näitä ihmisiä hallitsee laodikealainen tyytyväisyys: - Meillä on kylliksi.

Näin vielä muutakin. Näin ihmisiä, jotka olivat vetäytyneet pois keskellä tietä loistavan yliluonnollisen valon piiristä. He olivat vetäytyneet tien kummallakin puolella olevaan hämärään. Hämärään, jossa näky sekä synnistä että autuudesta oli pimeyden peitossa. Kaikki oli hämärää ja harmaata ja epätodellista. Ja tuo harmaa epätodellisuus teki mahdolliseksi sellaisen, mikä ei ollut mahdollista tien keskellä: leikittelyn sekä synnillä, puheella että teoilla. Ja näin tien kummallakin puolen olevasta pimeydestä tuleekin heidän suurin mielenkiinnon kohde. Heille on käynyt samoin kuin Israelille, joka alkoi uudestaan kuunnella Egyptin lihapatojen kutsua. Kuuntelemisesta kasvoi himo. Nälkä, joka vangitsi heidän ajatuksensa ja tunteensa. Se valtasi heidän unensa ja mielikuvansa. Ja niin he kulkivat tien syrjässä, vaikka näyttivätkin edelleen olevan tiellä. Sitten tapahtui jotain kammottavaa. Hiljaa kuin varjot he luisuivat pois tieltä, jossa ei ollut ojia eikä aitaa. Pois tieltä, jolle he kerran kyynelin ja rukouksin olivat pyrkineet. Pois valosta ja sisälle pimeyteen. Pois Elämästä ja sisälle kuolemaan. Pois elävästä toivosta ja sisälle toivottomuuteen. Toivottomuuteen, jota he eivät itse tunteneet. Sillä he olivat kuolleita. He olivat kadottaneet kyvyn tajuta ja reagoida. He olivat kadottaneet kyvyn kokea hengellinen kriisi.

Kun olin nähnyt kaiken tämän, vajosin hiljaa polvilleni ja puhkesin itkuun. Toivoin, että olisin edes puoli vuosisataa nuorempi kuin olin. Ja että minulla olisi mahdollisuus, paremmin kuin olin tehnyt, panostaa kaikkeni, jotta Jumalan Pyhä Henki saisi vapauden käyttää minua vielä enemmän kuin oli tapahtunut.”…

LOPPUSANAT: Monet tunnetut sananjulistajat ovat mestareita saarnaamisessa ja puhetaidossa, mutta jotka eivät julista enää Jumalan Sanaa ”Hengessä ja Totuudessa”, eivät julista evankeliumia ja Kristuksen oppia kokonaisuudessaan. Jotka vähät välittävät kaikesta mitä Jumalan Sanassa sanotaan, mitä Raamatussa opetetaan eri aiheista ja teemoista.

He jopa ottavat Raamatusta joitakin sanoja tai merkityksiä pois niiden yhteyksistä ja sitten saarnaavat jotain aivan vääristynyttä asiaa. Siitä tulee aivan outoa ja valheellista, todella hyvin petollisella tavalla. Päältä näyttää kuin olisi oikein ja hyvää, mutta siinä on valtavasti puutteita useammalla tavalla, ja juuri näin käyttäytyy susi, petturi. Monet ovat varmaan lukeneet Raamattua 40-vuotta, mutta ovat jättäneet totuuden osittain (etenkin tärkeissä perusasioissa) ja tehneet suuria myönnytyksiä, ja niin ei enää ole heille mahdollista ymmärtää ja ottaa vastaan Sanaa, sillä Jumalan Sanaa voi lukea vain Hengessä, sillä se on Pyhä Henki, joka tekee Sanan eläväksi. Pyhä Henki ei voi opettaa väärää oppia, Hän on ”totuuden Henki”…Jos hyväksyy harhaopin, niin sitä kautta tulee myös ”vieras henki”, joka hämmentää ja sokeuttaa, kun ei ole Jumalan silmälaseja päässä Raamattua lukiessa, vaan harhaopilliset silmälasit. Nämä harhaopin silmälasit antavat hyvin valikoivan tavan lukea Raamattua, niin että ei näe 90 prosenttia siitä mitä Raamatussa ilmoitetaan. 2 Kor. 11:3-4: ”Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte”…Aivan kuten Stanley Frodsham meitä varoitti: ”Oi, Minun kansani, älkää luovuttako sydämiänne ihmisille, älkää palvoko ihmisiä, sillä juuri ihmisten kautta Saatana saa pääsyn kansani keskelle. Varokaa tapaa millä he viettelevät. Luuletko, että viettelevä julistaja avoimesti paljastaa harhaoppinsa? Ei suinkaan, hän julistaa totuutta ja vanhurskautta, ja hän vaikuttaa siltä kuin olisi valkeudessa vaeltava palvelija, joka saarnaa sanaa. Älkää antako petkuttaa itseänne! Petturi tulee saamaan monen sydämen puolelleen, ja sitten vasta hän alkaa tuoda esille harhaoppejaan”.

Vihollisella on kauhea vimma petkuttaa jopa valitut, ja hän ”käy ympäriinsä niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä.” Perkeleellä on monen tuhannen vuoden kokemusta kuinka petkuttaa, vääräoppeja on monia, joita hän käyttää. Näinä päivinä erityisesti hypergrace, yliarmo tai väärennetty armo on muodissa. Yliarmoon sisältyy myös tämä harha ”kerran pelastettu aina pelastettu”, sillä tavalla, että ei muka voi menettää pelastustaan vaikka kuinka syvällä synnissä ja tottelemattomuudessa eläisi! Mutta jos on lukenut vaikka aivan muutaman Raamatun sanankohdan, niin heti pohja putoaa tästä opista. Esimerkiksi Hebr.6:1-8, Jaak.5:19-20 ja 2 Petr.2:17-22, sekä Jeesuksen oma opetus ”neitsyeistä ja talenteista” joista lukee Matteuksen luvussa 25 ja sitten myöskin Herran opetus ”viinipuusta” Johanneksen 15-luvussa. Kyllä, olet Pelastettu uskossa Jumalan armon kautta, se on siis juuri näin, kun sinä pelastuit niin tulit hengellisesti ”uudestisyntyneeksi, uudeksi luomukseksi Kristuksessa”. Mutta on siis mahdollista eksyä Jumalan armosta ja langeta siitä pois, siten että sitä itse valitsee että ei ”enää halua olla Kristuksessa”. Myös sitä kautta putoaa pois, että kieltäytyy tekemästä parannusta, ja sen sijaan hyväksyy synnin ja tottelemattomuuden. Ei, et voi syyttää Jumalaa etkä ketään muutakaan, sillä sinä olet saanut Pyhän Hengen kautta elämän, voiman ja kyvyn seurata Jeesusta. Jeesus rakastaa sinua, mutta Hän ei sinua pakota valitsemaan Hänen tietään ja Hänen tahtoaan elämääsi!

Rakas ystävä, ei ole enää pitkää aikaa elää maanpäällä meillä kenellekään, pian joudumme seisomaan JumalanTuomioistuimen edessä!; ei kukaan ihminen, julkkissaarnaja, pastori tai kuuluminen johonkin seurakuntaan silloin pysty sinua auttamaan. Ainoa mikä auttaa ja on voimassa on se, että ”on Uskossa ja Hengessä seurannut Jeesusta ja Hänen Sanaansa”! Jeesus tuli 2000-vuotta sitten Pelastajana, mutta on tuleva Päivä, jolloin Hän saapuu Tuomarina. Herra Jeesus tuomitsee omien Sanojensa perusteella, jotka ovat Raamatussa (Joh. 12:47-48). Jos sinulla on Usko ja Pyhän Hengen antamaa elämänvoimaa seurata Jeesusta ja Sanaa, niin sinä olet siunattu ja turvassa Jeesuksessa, tämä on se tosi ja aito Jeesus, joka on yhtä oman Sanansa kanssa, niinkuin Joh.1:1,14 sanoo. Toivon todellakin, että olet kuunnellut tarkasti sitä mitä nyt olemme puhuneet, tarkoitukseni on ollut Pyhän Hengen johdatuksessa auttaa sinua ja meitä kaikkia ettemme eksy harhaoppeihin. Pidä lujasti kiinni Jumalan Sanasta ja Kristuksen opista, alkuperäisestä herätyskristillisyydestä…

Nyt on aika paljon ollut keskipisteessä tämä hypergrace, yliarmo ja vääränlainen armonjulistus. Mutta, olet toivottavasti saanut siunausta myös näistä mahtavista Profeettisista sanomista, he antoi minulle uuttaa Hengen pyhää vakavuutta ja intoa totella Jeesusta ja Hänen Sanaa, ja olla valmis näinä ”viimeisinä päivinä” ennen Jeesuksen ihanaa Takaisintuloa! Tärkeätä painostaa on että alkuperäisessä herätyskristillisyydessä on paljon hyvää mikä auttaa meitä kulkea ihan keskellä sitä kapeaa tietä Jeesuksen kanssa. Juuri tämä että he näyttivät esimerkkinä siitä että voimme olla sekä vakaasti Jumalan Sanassa että toimia Pyhän Henhen voimateoissa, niin sanottu ”karismaattisuus”. On olemassa tosi väkevää ja Taivaallista elämää tuottavaa karismaattisuutta, joka myös on uskollinen Jumalan Sanaan. Eräs Jumalan mies sanoi: ”Jos sinulla on vain Sana, sinä kuivut; jos sinulla on vain Henki, sinä lennät pois, mutta jos sinulla on sekä Sana että Pyhä Henki, sinä kasvat!” Minä itse olen karismaattinen ja todellakin Jumalan Sanaan uskova, siis molempia! Olen kokenut melkein kaiken ”karismaattisuuden” näiden viimeisten 24 vuoden aikana. Sana ja Henki yhdessä ovat todellista elämää Kristuksessa! Ja tämä elämä Jumalan Sanassa ja Pyhän Hengen voimassa on paljon ihanampaa kuin voin sanoin kertoa, se on aitoa rauhaa ja iloa, valtavaa Jumalan Kirkkautta ja pyhittävää Jumalan hengellistä ”tulta”, Jeesuksen rakkautta joka on kuin lämmin hupa sieluni ylle. Ja minä huomaan tämän saman Kristuselämän yhteyden todellisessa alkuperäisessä Herätyskristillisyydessä, niin kuin herätyksenpioneerit näyttivät saarnauksissaan, kirjoissaan ja todistuksissaan, sellaiset kuin Finney, Moody, Spurgeon, Wigglesworth, Barrat, Pethrus, Mangs ja monet muut. Rakas ystävä, sinun on tehtävä oma valintasi elämään ja iänkaikkisuuteen, vetoan sinuun todella, pysy lujasti, lujasti Jeesus-kalliolla! Hän ON Sana ja hän antaa sinulle Pyhän Hengen avun, niin ettei sinua eksytetä kaikinmoisiin harhaoppeihin eikä hengellisesti kuolleeseen uskonnollisuuten. Sinulla on kaikki, kaikki Jeesuksessa, Hänen Sanassaan ja Hengessään. Pysy lujana! Pian, aivan hyvin pian Hän tulee takaisin; ”Maranata! Herramme, tule! Tule, Herra Jeesus!”…Jumalan siunausta sinulle joka olet tämän lukenut. Jeesuksen rauhaa ja armoa, Aamen.

0 notes