Tahdon. Pelkään. Uskon.
Tahdon. Olen sanonut "tahdon" papin edessä. Ja kyllä, minä tahdon edelleen. Tahdon niin paljon, että välillä tuntuu kuin sydämeni repeäisi. Vaikka joskus mietin, riittääkö se sittenkään.
Tahdon olla onnellinen täällä, sinun kanssasi. Tahdon rakastaa, vanhentua kanssasi. Tahdon, että me olemme me. Tahdon elää tätä elämää. Tämä on ihan hyvä elämä ja tahdon jakaa sen sinun kanssasi.
Mutta jotain on tapahtunut, eikä minulta kysytty siihen, tahdonko. Minulla on tunne, että jotain on kadonnut. Salakavalasti vuosien varrella, vähitellen. Meitä ei enää ole, on vain sinä ja minä. Lehtijuttu riittämättömästä yhteydestä ja läheisyydestä saa kyyneleet silmiini. Kuinka saan sinut ymmärtämään, että meidän on saatava jotain muuttumaan, pysyvästi. Ei niin, että hetkittäin saamme sen tunteen kiinni ja seuraavassa hetkessä se katoaa jättäen jälkeensä toivon tulevasta ja toivottomuuden nykytilanteesta.
Pelkään. Pelkään, että päädyn tekemään jotain, mistä en voi enää palata. Pelkään, että jatkan tätä elämää ja tulen katumaan menetettyjä mahdollisuuksia. Olen tienristeyksessä, silmät sidottuna enkä tiedä yhtään, mihin suuntaan mennä. Minulla tulee aina olemaan oma polkuni, mutta haluaisin jonkun kulkevan samaan suuntaan kanssani. Tahdon sen jonkun olevan sinä, vaikka nyt polkumme ovatkin kaukana toisistaan.
Uskon. Uskon kuitenkin, että jonain päivänä näen taas eteenpäin ja tiedän, mille polulle jatkaa, ja kenen polku kulkee omani vieressä, vai kulkeeko kenenkään. Siihen asti pyörin ympyrää, silmät sidottuina. Ehkä minun kuuluu tehdä niin juuri nyt, tässä.
09/2017
0 notes
Mietin että olisko aika pitää ensimmäinen haikeiden bojere haahkojen kokous?
Mietin vaan, kuinka Jere on jumissa Tallinnan lautalla kun sen sydän on Ptujssa ja se haluais vaan olla siellä tukemassa Bojania. Miten se tietää, että Bojania pelottaa, vaikka Bojan yritti esittää muuta lavalla. Jere luottaa jokerilaisiin, tietää että Jan ja Jure ja Kris ja Nace pitää kyllä Bojanista huolta ja jopa Martin on siellä mutta Jeren potee huonoa omatuntoa että jälleen kerran uran tuomat pakotteet tulevat hänen ja Bojanin väliin.
Jeren kädet tärisee kun se katsoo Joker Outin omaa live striimiä "Everybody's Waiting" hetkestä ja näkee miten Bojan laulaa suoraan sydämestään ja kuinka yleisö laulaa mukana ja tukee häntä.
Mutta Jere ei ole siellä.
Hmm jaha anon heräsi tänään ja valitsi väkivallan
25 notes
·
View notes
Elämäni oudoimpia (liioittelen hieman) kokemuksia on keskustella työasioista esihenkilön kanssa lounaalla samalla kun paikalle pyöräilee tyyppi, joka soittaa pianoa (pyöräpiano).
Yritä nyt siinä sitten selittää projektin edistymisestä kun kumpikin kattoo että mitä vittua täällä taas tapahtuu.
26 notes
·
View notes
Joku: Hector sun pitäis kirjoittaa rakkauslaulu.
Hector: Rakkauslaulu, selvä. Saako olla hauska?
Joku: Ei, semmonen perusvakava rakkauslaulu, joka ei kuitenkaan kuulosta siltä, että haluaisit halkaista sun rakkaasi rintakehän ja elää sen kylkiluiden alla. Että rakastat jotakuta, mutta se rakkaus ei ole niin kuin korroosio, joka syö sun omaa minuuttas pois pala palalta. Sellainen seminormaali rakkauslaulu, tiedätkös, vanha kuoma.
Hector: Ok.
Hector: Niinku näinkö? "Sinä olet aina vakava, mut lanteesi palaa / aina kun sä olet poissa, avaan ranteeni salaa"
Joku: Mitä??? Ei??? Juuri näin me ei tehdä ollenkaan???
Hector: "Rakas, anna minulle ne vanhat laulut takaisin / Rakas, anna minun olla, mikä olla halusin / Päästä minut pahasta, mä olen armoillasi nyt / Päästä minut pahasta, oon vuokses kaiken, kaiken jättänyt"
Joku: Ei. Ei näin.
Hector: "Jos lähdet mun luotain, ajaudun haaksirikkoon / oot mun kaikuluotain, minut viet satamaan / Olet maa, josta kasvoin / minut kaskeksi raivaat"
Joku: Hector lopeta.
Hector: "Pieni annos pyhää vihaa, katkeruutta, häpeää / ylpeyttä, kurjaa lihaa, etkö siinä rakkauttamme nää? / Voitko vielä mua rakastaa? / Anteeksiannollas en mitään tee"
Joku: Tää ei nyt ole mitä halusin.
Hector: "Kuuntelen sun sydäntäsi, missä pidät käsiäsi? / Naapurit vois luulla mitä vain, jos ne sais kuulla / että pimeässä yksin hakkaan päätäni taas sinun seinään"
Joku: Vittu nyt Heikki.
Hector: "Jos sä tahdot niin, tuun vahtikoiraksi ovelles / tai painan pääni sun povelles" "Jos sä tahdot niin, otan sinun uskontosi / jos sä tahdot niin, on mulle valheesikin tosi" / "Jos sä tahdot niin, tuon sulle Tiibetin vuoteeseen / tai siirrän pohjoisen luoteeseen / ja aina uudelleen ja uudelleen / sun muistan joskus mua suudelleen"
Joku: No hyvä on. Kirjoita hauska.
Hector: Ookoo. "Minä tahdoin viedä mun sammakon yöksi Hotelli Hesperiaan"
Joku: Huoh.
13 notes
·
View notes
Mä vihaan vihaan vihaan sitä tapaa miten englanninkieliset uutiset käyttää sanaa reforms. EI, ei OO reform, se on LEIKKAUS. Alennus. Äläkää vittu sano uudistusta ku on joku hyvää juttua.
Mutta kuitenkin pahoillani Suomalaisille siitä et teiän hallitus menee näin ja toivon et on ohimenevä. Amerikkalaisena mä ymmärrän miltä se tuntuu ja se tuntuu täydeltä paskalta.
36 notes
·
View notes
Musta tuntuu, että oon nyt virallisesti aikuinen kun oon ostanut ja koonnut käytetyn Lundian kirjahyllyn
(Ei puhuta siitä, että näiden tapahtumien välissä se hylly makasi viikon verran palasina nurkassa)
13 notes
·
View notes