#vakkari | Explore Tumblr posts and blogs

dame-qui-kuovi · 3 months ago

Text

Modern AU hietalaaaaaa (apua)

Hietanen/Koskela

Aseksuaali Koskela

Mielonen

Mää ole ol susta vaa huolissan.

Urho istui vastoin koko luontoaan yksin ja mykkänä keittiön pöydän ääressä. Tuure Mielosen kämpästä oli tullut nopeasti vakkari bile paikka ja juhlien jälkiseurausten parantola. Siellä oli eniten tilaa niin oleskeluun kuin juomien kylmässä säilytykseen. Yhteen summaten siis ideaali ryyppäämisen pyhä temppeli. Temppeli jossa Vihlo Koskela viihtyi liian hyvin. Urho taas oli poika jonka sai liian hyvin juoksemaan tuon perään. Tänne Urho oli Vanhalan kanssa taas tullut jo pienessä nousu kännissä.

Juomisen itsenäisen aloittelun tarkoitus oli kumota Mielosen aiheuttama ärtymys, mutta humala oli ollutkin omiaan lisäämään korvienvälissä kiehuvaa mustasukkaisuutta. Musiikin, naurun ja epävireisen laulun seasta tuntui kuuluvan selkeinten Mielosen nauru.. tai kikatus, kun tuo siirteli hiuksia uuden "parhaan ystävänsä" punoittavilta kasvoilta. Vilhoa ei näyttänyt 2 vuotta nuoremman pojan läheisyys haitata. Ero oli vain 2 vuotta, mutta henkinen kuilu oli varmasti kolminkertainen. Urho ei halunnut tosissaan uskoa, että Tuure todella oli niin välinpitämätön, rento, naiivi ja ällöttävän itsevarma piikittelevän olemuksensa kanssa. Vielä vähemmän Urho halusi uskoa, että Vilho olisi todella viehättynyt tuollaisesta typerästä asenneongelmaisesta pojasta. Siinä ne kuitenkin viihtyivät sohvalla. Vilho nojaili välillä otsaansa vasten Tuuren olkaa. Hietanen kauhaisi lasiinsa lisää boolia, jonka teho oli osoittautunut pettymykseksi. Vanhala tuli tukka kummasti ympäriinsä sojottaen Hietasen luo ja aloitti kummissaan kysyen:

-Mitäs sä täällä yksin?

Urho vilkaisi ylös pyörittellen toisella kädellä lasiaan.

-Kai mää ole vähä väsyny. Ois ehk kannattanu jäädä kotii, mut jos ny ollaan tultu ni roikutaa ny vähä aikkaa.

Edelleen olohuoneeseen kiinteästi katsellen Urho näki kun Tuure auttoi kännisen Vilhon jaloilleen ja kädestä kiinni pitäen talutti huoneeseensa. Urhon vatsanpohjassa kääntyi jokin ikävästi ja hän joikin lasinsa tyhjäksi samassa sekunnissa.

-Ei vittu mikä jätkä...

Urho mutisi itsekseen. Vanhala kummastui.

-Kuka?

Urho vain nyökkäsi päällään terävästi suljettua makuuhuoneen ovea päin. Vanhala käsitti asiasta tarpeeksi tajutakseen olla hiljaa, mutta Urho ei jättänyt aihetta. Hetken hän pyöritteli lasiaan kunnes aloitti.

-Ei mut rehellisest.. kylhä sääki ole huomannu et Vilho juo liikaa? Varmaan kaikki on huoman, mut kuka ei vaa viitti sano mitä.

-Nii i no. Oonhan mä.

-Tuure vaan juotta sille mielinmääri lisää.

-Niin.

Hietanen katsahti Vanhalaa tympeästi, mutta pyrki sitten unohtamaan asian ja vaihtamaan aihetta. Muutenkin tuntui pahalta tällä tavalla jutella Vilhon asioista, vaikka se huolesta kumpusikin.

Hetken he juttelivat niitä näitä tunnelman vähitellen keventyessä. Sen aikana musiikin takaa oli erotettavisa voimistuva sateenropina kattoa vasten. Tunnelma oli jo käydä rentoutuneen puolella kunnes Mielonen asteli pelkät farkut jalassa ilman paitaa pois makuuhuoneesta. Tuure käveli rennosti keittiöön, nappasi lasin kaapista ja laski hanasta itselleen vettä. Sitten hän tuli ärsyttävällä tungentelevalla tavallaan vaihtamaan kuulumisia.

-No mitäs pojat? Maistuuko booli, kaikki ok?

Vanhala vilkaisi arvioiden Hietasen ilmettä ja vastasi itse ensin iloisena, vaikkakin hän vähän laannutteli iloaan, lähinnä Urhon vuoksi.

-No Hyvinhän meillä tässä. Ja kyllähän booli maistuu. Kunnialla oot meille taas turvakodin järjestäny. Tänne me joita työ tai kela potkii päähän voimme luottavaisin mielin tulla.

Tuure hymyili ja odotti Urhon vastausta kuin se olisi ollut ensisijainen. Kun kommenttia ei kuulunut hän tuli taputtamaan toisen olkaa.

-No mikäs meidän Urholla on?

-Väsyttä vaa. Mää olinki jo kyllä lähdös.

-No myöhän mennää samaa matkaa sitte. Suihkuun ku olin menossa. Ville kai se vaan siel valtaa koko sängyn.

Hietanen kuin henkäisi nopeasti vihansa takaisin sisälle. Se oli varma, että jos Mielonen vielä puhuisi Vilhosta ei Urho pysyisi hengittelemällä kasassa. Hän nousi ja käveli eteiseen Mielonen heti perässä. Urho nappasi kenkänsä ja alkoi sitoa nauhoja, joka kävi vähän kömpelösti. Mielonen nojaili oven karmiin. Se seikka että Tuurella ei ollut paitaa päällään teki koko pojan sietämisestä entistä raskaampaa. Tuure puheli teennäisen rennosti Hietaselle äänessä tiedostava tyytyväisyys.

-Jospa se ikä on alkanu painamaan meidän Urhon päälle? Ei enää jaksa samalla tavalla ryypätä... mh.Siellä taitaa ulkona sataa... Otat siitä naulakosta sateenvarjon ni et aivan kastu. Vaikka olishan sohva paikka vielä yhdelle yöpyjälle vapaa.

Hietanen veti takin päälleen ja vastenmielisyyttä äänessään sanoi:

-Kiitos va, mut kyll mää omaan kotiini selviän..

Tuure virnuili leveästi ja ojensi sateenvarjoa toiselle. Urho kiitti purren hammasta ja tarttui Tuuren tarjoamaan sateenvarjoon. Hän ei heti kuitenkaan päästänyt irti.

-Ethän sä pahastu siitä, että mä vähän lainaan tota Villeäs?

Silloin Hietanen tönäisi Mielosta voimalla seinän kulmaa vasten.

-Mää en ymmärrä mitä Ville sus oike näkee. Se juo muutekki jo liikaa ja sää hyvi mieli juotat sille lisää ja roikut siinä sitte kiinni. Mua oksettaa katto mite sää kuolaat sitä.

Tuure katsoi jähmettyneenä vihaista ja avoimesti mustasukkaista Hietasta. Tämä päästi irti ja riuhtaisi sateenvarjon itselleen. Urho avasi ulko-oven ja astui rivitalosta ulos.

.....

Vilho makoili sängyllä silmät kiinni odottaen, että Tuure palaisi suihkusta. Tuntui kun sänky hänen allaan pyörisi eikä siten kyennyt edes sammumaan. Viime aikoina hän oli kuin asunut tuuren luona. Oma kämppä sotkuineen ei kiinnostanut ja Tuure tarjosi juomista aika avokätisesti. Tuure antoi myös huomiota. Täytyi ehkä myöntää että tällä kertaa juotua oli tullut liikaa. Päässä humisi ja oksetti. Hän odotteli ehkä puoli tuntia kunnes makuuhuoneen ovi viimein avautui. Tuure hymyili Vilholle ovelta ja istui sängylle pelkkä pyyhe päällä. Vilho katsoi kattoon ja kysyi hiljaa ääni hyvin sammaltaen.

-..Onko täällä vielä paljon jengiä?

-Ohan niitä vielä.

Tuure nojautui lähemmäs suudellakseen. Vilho piti sen vain suukkona.

Tuure antoi pettymyksen näkyä kasvoiltaan ilman estoja ja nousi ylös kaivamaan vaatekaapista puhtaita yö housuja ja t-paitaa. Vilholle jäi Tuuren katseesta syytetty olo, mutta hän yritti työntää sen syrjään. Tuure laski pyyhkeensä vyötäröltä ja Vilho käänsi katseensa pois.

-..Kiitos kun saan taas olla yön.

-Ville ku mä en ymmärrä mitä sä haet.

Hengitys ilma muuttui vähän raskaaksi. Tuure istui puettuaan taas sängylle ja liikutti kättään Vilhon rinnalla, joka tuijotti kattoa kysyen.

-..Kuinka nii?

-Hakeudut lähelle ja pyydät huomiota, mutta yhtäkkiä ei saakkaa enää koskea.

Vilho nousi istumaan ja Tuure pussasi poskelle.

-Saathan sä muhun koskea.. Sovittiin vaan ettei pidemmälle.

-Anna mun sitte suudella.

Tuure veti Vilhoa lähemmäs ja suuteli huulille. Vilho vastasi siihen. Se tuntui ihan hyvältä. Vain lähellä oloahan Vilho kipeästi haki, mutta Tuuren kanssa kaikki oli jotenkin silti väkinäistä ja oli kokoajan hilkulla ylittää joitakin rajoja, mitä Vilho ei itsekkään aivan vielä käsittänyt. Hetken Tuure vain halasi ja piteli, kunnes Vilho tunsi tuon käden vaeltavan alemmas. Vilho tönäisi Tuuren pois ja nousi horjahtaen sängyltä. Nuoremman käytös alkoi jo ärsyttää. Tuure jatkoi välinpitämättömällä asenteellaan.

-Heeei.. älä nyt...

-Vittu lopeta jo.. Sovittiin ettei pidemmälle.

Vilho mutisi väsyneenä. Tuurekin nousi ylös ja otti pöydältä Vilhon puhelimen, avaimet ja tuolilta hupparin. Hän heitti ne sängylle Vilhon puolelle ja sanoi:

-Mene sen Hietases luokse sitte.

Vilhon ärtymys laski ja antoi tilaa ihmetykselle.

-Urhon? Miten.. mitä siitä?

-Sehän se sua niin mielis helliä. Mustasukkanen se on. Kävi muhun jo käsiks ku luuli, että mä panen sua.

Vilho laski katseensa tuuren sängylle heittämiin tavaroihin. Voi luoja miten hän jaksoi kuunnella.

-Antaisitko sä sen? vai olisko mun pitäny sitä neuvvoa että iskee mielummin ittelleen jonku muun, jos haluttaa.

-..ei vittu sun kanssas...

Vilholla ei ollut halua kuulla enempää. Hän otti tavaransa ja suuntasi eteiseen. Tuure ei vaivautunut perään. Humalaansa nähden kenkien laitto ja takin pukeminen sujui suht hyvin. Hänen sateenvarjoaan ei näkynyt. Tuure oli varmaan antanut sen jollekkin vieraista. Koko matkan sumeissa ajatuksissa häntä ällötti Tuuren lähentely.

-----

Hietanen selasi someja läpi. Jokaisen tutun insta storyt oli täynnä Mielosen bileitä. Sade vaihteli kevyen ropinan ja kaato sateen välillä. Epätoivoisesti hän etsi mitä tahansa luettavaa tai katsottavaa millä saisi tarpeeksi tehokkaasti ajatukset pois Tuuresta ja Vilhosta. Mitä Vilho hänestä sitten ajattelee jos tai kun Tuure kertoo tämän raivoamisesta. Vilho varmaan välttelee häntä koko loppuelä- Ajatuksen katkaisi ovikello. Hetken hän kuunteli. Se kuulosti omalta, mutta todennäköisesti se oli naapurin. Ei kukaan tähän aikaan hänelle olisi tulossa. Toinen soitto. Urho nousi ylös ja käveli ovelle ja avasi sen. Oven takana oli Vilho litimärissä vaatteissa ja hiuksissa. Silmät punertavina ja katse tapittavana. Vilho seisoi pitkään urhon oven takana hiukset valuttaen vettä rappukäytävän lattialle.

-Mit sää tääl? Mää luulin et sää jäisi Mielosen luokse..

-en mä sinne.

-tulit sit tän.

-Olis asiaa. Jos vaan huolit sisäänn.

Vilho sanoi ja nojautui ovi aukkoa päin. Hietanen väistyi tieltä ja päästi toisen peremmälle. Vilho kääntyi kohti Urhoa. Vilhon väsynyt ja apea olemus huolestutti. Eteisen hämärä valo valaisi heikosti miehen kasvoja jättäen entistä tummemmat varjot punertavien silmien alle.

-Sä olit Tuurea kovistellu..?

Vilho aloitti. Urho huokaisi ja työnsi välioven kiinni.

-Anteeks.. Mut Oisit va kuullu mite se sust puhu.

Vilho hymähti.

-En mä sulle vihanen ole.

Hietanen nyökkäsi hiljaa. Yksi asia oli vielä epäselvä.

-Tapahtuks siel jotai.. ku sää täälä ole?

Ville pudisteli päätään hitaasti.

-Ei sillä niin väliä.

Koskela nojasi Hietaseen päin ja kietoi käsivartensa toisen olkapäille lopulta painaen tuon itsensä ja oven väliin. Vilho lepuutti päänsä Urhon päätä vasten. Hiukset kutittivat Koskelan nenää. Hietanen kietoi myös kätensä Vilhon selän taa. Koskela haisi viinan lisäksi tupakalle.

-sää oot ilmeisesti myös polttanu taas.

-En mmä.. kun vaan juodessa.

-No sehä siin o, ku sää juot kans aika usein.

Ville ei vastannut. hymähti vain jotain. Urho talutti hänet makuuhuoneeseen ja istutti sängylle.

-Jos sun ei tarvi vessassa käydä tai mitä ni mää laitan sut kyl ny nukkuma.

Lisä toiveita taikka kapinaa ei kuulunut, joten Urho tulkitsi Villen olevan yhteistyö kykyinen. Hän tarttui Vilhon hupparin liepeisiin.

-Nostas käsiä vähä.

-On jo valmiiks kylmä.

-No tää litimärkä huppari on varma yks syy. Nostas ny.

Vilho nosti. Urho meni vaate kaapille ja jätti Vilholle kuivan t-paidan ja pyjama housut. Sitten hän haki vielä lasin vettä ja ämpärin. Toivottaen hyvät yöt. Vilho sammahti sänkyyn nopeasti.

...

Ville heräsi hiljaisesta makuuhuoneesta. Hän kerkesi tunnistaa sen Urhon asunnoksi ennen kuin valo teki silmille tehtävänsä. Vilho painoi silmänsä uudestaan kiinni. Hänen päänsä jyskytti kivusta, vastustaen voimakkaasti kaikkea edellisenä iltana juomansa alkoholia vastaan ja vartalo tuntui kylmän hikiseltä. Yö pöydälle oli jätetty vesilasi. Vilho joi lasin tyhjäksi. Sängyn vieressä oli ämpäri, johon hän oli oksentanut aamuyöllä. Hän muisti riidan Tuuren kanssa ja että oli halaillut Urhoa eteisessä. Matkastaan urholle hän ei muistanut mitään. Häpeä antautui kuintenkin kun tuskainen olo ajoi Vilhon pois peittojen alta. Hän puki housut jalkaansa ja otti T-paidan mukaansa ja lähti keittiöön.

Urho oli keittiössä odottamassa kahvin kehittymistä, kun hän kuuli paljaitten jalkojen äänen lattiaa vasten. Hän kääntyi ja katsoi kaikinpuolin surkean näköistä Vilhoa joka istui heti keittiöön päästyään alas.

Urho astui Vilhon luo ja täytti tälle toisen lasin vettä. Valiten kohdella toista lempeästi. Huolenpitoahan ja lempeyttä Vilho kaipasi, ainakin eilisen perusteella.

-Millai olo?

-..kamala.

-Kahvia on koht.

Koskela myttäsi käsissään olleen t-paidan viereiselle penkille. Sekin oli hiessä joten turha sitä oli pukea. Hän katseli hiljaisena Urhoa joka kaatoi kahvia heille molemmille ja kääntyi sitten häneen päin. Vilho käänsi heti katseensa takaisin ruokapöytään ja Urho antoi hänelle kupin. Vilho joi kahvia ja nojasi päänsä kämmeniinsä. Kahvi lämmitti mukavasti. Vilhon oli kylmä keittiössä ilman paitaa. Käsien ihokin oli mennyt ihan kananlihalle.

-Anteeks.

-Älä suot pyydä.

Vilho nosti katseensa.

-etkö sä sitten ole vihainen?.. yhtään?

Urho pudisti päätään ja laski oman kuppinsa pöydälle. Hän nousi ja otti askeleen kohti vilhoa levittäen kätensä. Vilho nojautui häntä kohti ja Urho sulki tuon halaukseensa.

-Mää ole ol susta vaa huolissan.

_-------------------------------------_

#tuntematon sotilas #vilho koskela #hietala #koskela #hietanen #urho hietanen #tuntematon sotilas fic

3 notes · View notes