#vaatturi

[homunculus-argument]

Hmm. The finnish words for "warrior" and "soldier" are both formed from the word "war" with a different suffixes, warrior with -uri and soldier with -las. Like this:

sota = war soturi = warrior sotilas = soldier

And for fun, I decided to check out what other words have those different suffixes, to kind of put together what nuance differences the suffixes mean. So, for -uri, there are:

vaate = piece of clothing/garment vaatturi = a tailor

leipoa = to bake leipuri = a baker

imeä = to suck imuri = a vacuum cleaner

nahka = leather, skin, or hide nahkuri = a tanner

And for -las, there are:

kokea = to experience, to endure, occasionally "to test" kokelas = candidate, prospect, one who is being put to the test

kuohita = to castrate a male animal Kuohilas = a castrate, eunuch, one that has been castrated

oppia = to learn oppilas = a student, pupil

toipua = to recover toipilas = convalescent, a patient in recovery

Looking at the general trend of both suffixes, the -uri suffix seems to be "one that makes the original word (happen)" type of words, while -las is "one that the original word happens to". So, in conclusion, the difference between a warrior and a soldier is that a warrior is someone who makes war happen, and a soldier is someone whom war happens to.

[kelkkamonologi]

Zero to Hero

Lammio-ficciä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! hahmot: Lammio, Lammion isä ja äiti, vaatturi, Samuel Asumaniemi. (oc) Maininta Lammion tyttöystävästä Liisasta (oc, vai onko? *köhköh*)

sanamäärä: n. 1700

vastuuvapaus: en saa rahaa enkä omista Lammioo

varotukset: verta, haavottuminen, Lammio kohtelee naishoitajaa huonosti

Henrik Aleksanteri Lammio oli helsinkiläisellä vaateliikkeessä teettämässä itselleen uutta sarkapukua. Vanhemmat kun ajattelivat omakustanteisen puvun tekevän kunniaa juuri 21 vuotta täyttäneelle vänrikille. Puku oli syntymäpäivälahja, jota Henrik ei osannut odottaa. Kai vanhempien päätökseen oli vaikuttanut hänen syntymäpäivänään, 28.11., saapunut palvelukseenastumismääräys. Ei Lammiota mitenkään sotiminen kiinnostanut, mutta koki hän velvollisuudekseen puolustaa Suomen itsenäisyyttä, jonka vuoksi hänen isänsä oli sotinut. Ihan tavallinen helsinkiläispoika hän oli. Isä oli entinen sotilas, nykyinen lääkäri, ja äiti toimi milloin missäkin sihteerinä.

Henrik peilaili itseään vaateliikkeen peilistä. Puku näytti istuvan kuin nenä päähän. Vielä kun hän saisi aikaiseksi laittaa kaulukseen vänrikin kauluslaatat. Puku myötäili hänen vartaloaan ja sen virheettömyyttä. Hän kiitti päänsä sisällä isää siitä, että tuo oli pakottanut hänet jo lapsesta asti urheilemaan, ja eritoten pesäpallon pariin.

”Nuoriherra Lammiolle puku näyttää istuvan hyvin.” vaatturi asetteli mittanauhaa takaisin olkapäilleen. ”Nii. Kylhän se. Sitä mä vaan funtsin, et ompeletteks te kauluslaattoja vai duunaaks mä sen ite?” Henrik astui jalustalta pois ja siisti pukuaan. ”Emme me valitettavasti tee sellasta, kersantti.” vaatturi pudisti päätään. ”Ei sille sit voi mitään. Kyl mä ne ite osaan laittaa. Ja junassa on sit ainakin aikaa, jos ei muuta.” Henrik virnisti. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä kovin itsevarmaksi, jopa sotilaaksi, eikä vain koulupojaksi, joka tuskailee läksyjen kanssa ja katselee tyttöjä rakastava ilme kasvoillaan. Ei, hän oli Suomen armeijan vänrikki Lammio. Toivottavasti pian luutnantti, sitä vanhemmat toivoivat ainokaisestaan.

Henrik vaihtoi liikkeessä vaatteensa. Pian hän oli taas vain Henrik, joka käytti harmaata korkeakauluksista neuletta, ruskeita henkseleitä, jotka eivät näkyneet neuleen alta. Päälle hän heitti mustan talvitakkinsa ja kietoi vielä huivin lämmittämään kaulaansa. Hän maksoi ostoksensa ja lähti kaupasta ulos räntäsateeseen.

Kotiovella hän pudisti takkinsa olkapäiltä rännän ja puhdisti kenkänsä. Hän astui sisälle ja kerkesi tervehtimään vanhempiaan, ennen kuin meni huoneeseensa vaihtamaan sarkapukuunsa ja pakkaamaan reppunsa. Juna lähtisi parin tunnin päästä kohti itärajaa, ja hänellä alkoi olla hieman kiire. Ei mitenkään pahasti, mutta kuitenkin.

Hän sai pakattua ja katsahti sen jälkeen pöydällä olevaa kuvaa Liisasta. Kai hänen pitäisi rintamalta palattuaan naittaa Liisa, vaikkei asia oikeastaan kiinnostanut Henrikiä. Vanhemmat painostivat häntä naimisiin, mutta hänestä itsestään tuntui, ettei ollut valmis perhe-elämään. Huokaisten hän otti kuvan pöydältä ja laittoi sen lompakkonsa väliin. Siellä se pysyisi toivon mukaan säilössä ja lähellä Henrikiä koko sodan ajan.

”Mä meen ny sit. Toivottakaa onnee tai jotain. Vaikka ei meitsi sitä tarvi.” Henrik sanoi ulko-ovelta vanhemmilleen. Äiti tuli vielä halaamaan poikaansa, ja isä puristi poikansa kättä. ”Suomen puolesta. Taistele itsenäisyytemme puolesta, Henrik.” isä sanoi ja poika nyökkäsi. ”Nii mä teen. Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa: sinuun koskea ei väkivalta saa! Kallios ei horju, vaaras poies torjuu.” Henrik hyräili, ja isä nyökkäsi. ”Näytä niille kommunisteille. He eivät ole ihmisiä, muista se.” isä puhui ja poika lähti ovesta ulos.

••

Vänrikki Lammiota paleli. Hän oli istunut poterossaan jo monta tuntia. Hän oli jo mennyt laskuissaan sekaisin, että kuinka monta tuntia oli lumisessa kuopassa tullut vietettyä. Sormet olivat kohmeessa ja tungettu kainaloihin lämpeämään. Rukkaset olivat kädessä, mutta eivät ne paljoa lämmittäneet joulukuisessa pakkasaamussa. Tai päivässä, Lammio ei tiennyt mitä kello oli eikä hänelle tullut mieleenkään katsoa rannekellostaan. Oli liian kylmä sellaiseen. Maastontarkkailu vihollisen varalta oli tarpeeksi uuvuttavaa punaposkiselle vänrikille.

Hän huomasi liikettä edessään. Arviolta 10, 15 metrin päässä. Lammio kopeloi aseensa poteron pohjalta ja asetteli sen poteron reunalle, että olisi helppo tähdätä. Vielä hän kuitenkin odotti, jos se olikin oma. Hän vilkaisi sivulleen joukkuettaan. Oikealla puolella oleva korpraali Asumaniemi oli myös huomannut liikettä. Lammio viittoili tälle, ja korpraali liikkui hitaasti Lammion poteroon.

”Slobo?” Asumaniemi kuiskasi Lammiolle. ”Voi olla. Samu, mä lähden. Tsekkaa mun selkä, oke?” Lammio nyökkäsi kaverilleen. Hän osasi luottaa Asumaniemeen, olihan hän tuntenut sen noin 7-vuotiaasta lähtien. Asumaniemi oli kaksi vuotta nuorempi, mutta silti Lammion mielestä hyvä tyyppi. ”Jep. Mitä noi muut duunaa, Henkka?” se kysyi. ”Toivotaa, et ne följaa sua.” Lammio sanoi ennen kuin nousi poterosta ja lähti juoksemaan liikettä kohti. Ehkä se oli uhkarohkeaa, mutta ehkä hän saisi luutnantinnatsat tai jonkun kunniamerkin.

Lammio juoksi kyyryssä niin lujaa kuin pääsi. Ase oli suunnattuna eteenpäin, ja varmistin pois päältä. Hän siristeli silmiään nähdäkseen kauemmas. Hän ei enää nähnyt ketään edessä. Hän katsahti maahan ja huomasi lumihangessa jalanjälkiä, jotka johtivat metsään. Voi saatana. Hän lähti metsään. Pitäisi se mahdollinen vihollinen tappaa.

Hän ei kerennyt kauaksikaan metsässä, kun joku jo nousi kiven takaa ja ampui. Luoti osui Lammiota oikeaan käsivarteen, mutta siitä huolimatta hän sai ammuttua vihollisen. Hän tiesi, että hänen pitäisi päästä joukkueensa luo. Hän kuitenkin lamaantui käden kivun takia. Hän sai heitettyä kiväärinsä ei-haavoittuneelle olalle ja jalkansa liikkeelle joukkuettaan kohti.

Lammio puristi käsivarttaan liikkuessaan joukkuettaan kohti. Lumipuvun hiha oli riekaleina ja verinen. Vasemman käden rukkanen oli sekin saanut osansa verestä, ja Lammio tiesi, että menetti verta kovaa vauhtia. Jos hän tästä selviäisi, saisi Liisa sormuksen sormeensa ja sikiön kohtuunsa. Se oli saletti. Lammio lupasi itselleen, että hänestä tulisi aviomies ja isä, jos hän tästä koettelemuksesta selviäisi. Vaikka sitten rampana. Kai sekin laskettiin selviämiseksi, jos kotiutui rintamalta haavoittuneena? Huutaa vänrikki ei viitsinyt, ettei ryssä olisi kuullut. Häntä kyllä sattui, mutta huutaminen ei tullut kuuloonkaan. Hän keskittyi ajatukseen Liisasta sormus sormessaan ja pitelemässä heidän lastaan.

Asumaniemi huomasi jonkun kävelen kohti poteroaan. Henrik? Se oli Henrik. Asumaniemi tunnusti nuo vaaleat kiharat vaikka kymmenen kilometrin päästä. Sitä oli sattunut. Asumaniemi nousi ylös ja juoksi kaverinsa viereen niin lujaa kuin pääsi upottavassa hangessa.

”Henkka? Mitä saatanaa?” Asumaniemi kysyi ja sai Henrikin poteroon suojaan. ”Aissssaatana!” Lammio irvisti, ja Asumaniemi alkoi kaivaa sidettä. ”Henkka. Henkka. Tsiigaa mua öögii. Just noi. Älä jätä mua. Mä en jätä sua. Pidä öögas auki. Just noi. Hyvi menee. Ei enää kauaa. Just noi. Öögat auki. Emmä jätä.” Asumaniemi höpötti samalla, kun laittoi sidettä kaverinsa käden ympäri. ”Sattuu helvetisti.” Lammio irvisteli ja vaivoin piti silmänsä auki. ”Mä hiffaan. Kohta tulee lääkintämies, ja me saadaa sut sjuksisee. Eiks je?” Asumaniemi teki tilaa lääkintämiehelle, joka saapui juuri sopivasti. ”Delaakssssmä?” Lammio hengitti raskaasti. ”Et sä. Mä lupaan.” Asumaniemi sanoi niin rauhallisesti, kuin osasi.

****

Lammio siirrettiin nopeasti kenttäsairaalaan. Hän oli tajunnan rajamailla morfiiniannoksen ja kivun takia. Hän oli lääkärin puheesta ymmärtänyt, että luoti oli jäänyt olkalihakseen eikä ollut rikkonut luuta ja että kenttäsairaalassa luotia tuskin saataisiin kaivettua ulos. Huomenna kuulemma olisi siirto sotasairaalaan jonnekinpäin Suomea. Lammio toivoi, ettei Helsinkiin, koska vanhemmat kuitenkin vaatisivat päästä katsomaan. Sitä Lammio ei halunnut. Mitä ne tekisivät rammalla pojalla? Lammio makasi huoneen nurkkaan kyhätyllä patjalla, ja oikea käsi oli siteiden peitossa. Hän näki silmäkulmastaan, että joku lotta teki kantosidettä. Sitä nuori vänrikki ei jostain syystä ollut aikaisemmin saanut. Vaikka mikä vänrikki hän enää oli, käsi varmaan amputoitaisiin välittömästi sen jälkeen, kun hän pääsisi sotasairaalaan. Juuri ylennyksen saaneesta vänrikistä sotainvalidiksi noin kolmessa viikossa.

Ei Lammio sitä halunnut myöntää, mutta haavoittuminen otti hänen ylpeydelleen. Ei hän enää kehdannut palata Helsinkiin vaikka kaupunki olikin hänelle rakas. Hän oli pettänyt maansa tehtävässään suojella sitä. Nyt häntä lähinnä vitutti uhkarohkeutensa lähteä yksin vihollisen perään. Olisihan se pitänyt tietää, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Ei varmaan Vapaudenmitalia tai -ristiäkään tulisi. Kuka sen muka todistaisi, missä hän oli haavoittunut? Ei varmaan kukaan. Hyvällä tuurilla Samuel oli nähnyt, mitä oli tapahtunut, ja pystyisi selittämään sen rykmentinkomentajalle. Mutta Lammio tiesi tuurinsa. Sitä ei ollut. Ei sitten yhtään. Ei edes tyttöjen suhteen, niin miten tuuria voisi olla missään muuallakaan?

****

Sotasairaala. Lammio ei halunnut maata siellä toimettomana. Käsi oli edelleen siteissä ja kantositeessä. Luoti oli saatu pois lihaksesta, ja hän oli ymmärtänyt, että mitään ei ollut mennyt pahasti rikki. Luoti oli kuulemma pysähtynyt hauikseen ja jäänyt siihen, sillä Lammio oli jännittänyt lihaksiaan juuri oikealla hetkellä. Hän ei ihan uskonut lääkärien selitystä, mutta oli

Lammio vilkuili ympärilleen. Sotilaita, joilta oli käsiä ja jalkoja irti. Osalla paksu sidekerros peitti silmät tai kaulan. Jonkun kaulaa peitti side. Jollain oli rintakehän ympäri sidettä.

Muita katsellessaan Lammio ajatteli, että ei hänen paikkansa ollut sairaalassa, kun muut olivat pahemmin haavoittuneita kuin hän. Niin, hänen pitäisi olla rintamalla puolustamassa Suomen itsenäisyyttä. Käden kipukaan ei ollut enää kovin paha, ja hän uskoi pystyvänsä pitämään asetta käsissään. Jos alkuun vaikka vasemmassa kädessä, ja kädenvaihto oikean kuntoutuessa.

“Hoitaja. Mulla on fiilis, että mun ei kuuluis olla täälä. Hiffaaks? Mä sentäs olen tajuissani, toisin kun moni muu. Päästäkää mut meneen.” Lammio pyysi niin ystävällisesti, kuin osasi vitutuksensa keskellä. “Emmie oikein voi. Te ette uo tarpeeksi hyväs kunnos.” hoitaja pahoitteli. “Mitä te mua täälä pidätte? Mä kyllä pidän itestäni huolen, jos mä vaan pääsen meneen.” Lammio kivahti, ja hänen äänensä muuttui oudon kimeäksi. Saatanan murrosikä, kun oli alkanut myöhään. “Vänrikki varmaa ymmärtää, jot mie en sitä tehhä? Liäkär semmossen tekköö.” hoitaja huomio Lammion äänen vihaisuuden. “Vänrikki. Sano toi vielä kerran. Mulla luultavasti on enemmän pesämunaa, mitä sulla tulee ikinä oleen. Et sä mua täälä pitele.” Lammio nousi ylös sängystä ja heitti repun selkäänsä. Hän lähtisi kotiin. Parin kilometrin kävelymatka. Ei paha. Ei yhtään. Sen melkein juoksisi.

Lammio oli jo sairaalan portin ulkopuolella, kun joku tarrasi häntä olkapäästä kiinni. Lammio riuhtaisi itsensä irti ja jatkoi matkaansa. Takana tullut kuitenkin hyppäsi Lammion eteen ja tukki vänrikin tien. Lammio tunnisti sen lääkäriksi, joka oli aamulla käynyt katsomassa häntä. “Siirry. Mä lähden ny himaan. Et sä mua voi tuola pitää.” Lammion silmissä leiskui viha. “Vänrikki Lammio. Te ette voi lähteä. Ettei tule mitään komplikaatioita. Kätenne ei ole vielä kunnossa.” lääkäri sanoi raapien partaansa. “SIIRTYKÄÄ! Olen Suomen armeijan vänrikki, ja minulla on velvollisuuksia Karjalassa. Minun pitää taistella Suomen ja suomalaisten itsenäisyyden puolesta. Te ette voi minua pitää sotasairaalassa puolikuolleiden kanssa.” Lammio puri takahampaansa yhteen. Lääkäri ei Lammiota pelästynyt. “Niin. Tottakai, herra vänrikki. Mutta meidän pitää varmistaa kätenne kunto ennen kuin voit lähteä. Lihasvammoista ei ikinä tiedä.” lääkäri katsoi vänrikkiä silmiin. “Ei kiinnosta. Minä lähden. Sanoitpa sä mitä tahansa.” Lammio mutisi, tönäisi lääkärin lumeen ja lähti juoksemaan niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.

Lammio pääsi kotiin, mutta ketään ei ollut kotona. Hän avasi oven avaimellaan ja käveli sisään. Hän meni keittiöön ja huomasi lapun pöydällä. Hän lukaisi sen nopeasti ja tajusi kohonneensa luutnantiksi ja saaneen Vapaudenmitalin. Hän jätti lapun pöydällä ja siivosi kaikki jälkensä. Vanhemmat eivät saisi tietää, että hän oli karannut sairaalasta.

Hän keräsi kampeensa ja lähti takaisin sairaalaan. Kai sitä pitäisi terveen paperit saada ja myönnytys palata rintamalle. Hän ilmestyi sairaalan portille ja vastassa oli se sama partasuu, kuin noin kaksi tuntia aikaisemmin. Tällä kertaa jonkun paperinipun kanssa. “Luutnantti Lammio. Onneks olkoon. Teitä tarvitaan Mikkelissä Päämajassa. Kotiutuspaperit olis tuossa.” lääkäri mutisi. Lammio nappasi paperit, tunki ne reppuunsa ja lähti suorinta tietä juna-asemalle. Samana päivänä kolme hyvää asiaa. Ylennys, Vapaudenmitali ja komennus Päämajaan. Elämä hymyili jälleen 21-vuotiaalle luutnantti Henrik Aleksanteri Lammiolle.

[poppetcraftsandcreates]

Näyttö: Mallien suunnittelua!

Huovuttamalla pystyy tekemään vaikka mitä, mikä avaa paljon mahdollisuuksia erilaisille noidan hattu malleille. Joten ennen kuin pääsen huovuttamaan on minun päätettävä minkä mallisia hattuja haluan huovuttaa.

Huovutus kurssilta jäi reippaasti yli 100% huovutusvillaa, joten päätin valmistaa hatut näistä yli jääneistä villoista, säästääkseni materiaali kuluissa ja päästäkseni eroon ylijäämistä. Olin ostanut kurssille muutama eriväristä villaa Jyväskylän Toivalan vanhalla pihalla olevasta Titityy liikkeestä, jossa yksi 100g huovutusvilla kerä on 5,90���. Päädyin ostamaan sieltä, sillä huovutusvilla oli siellä edullisempaa kuin Luovassa Linnassa, missä 100g huovutusvillaa maksaa 6,50€ per kerä. Kurssilta jäi kolme täyttä 100g huovutusvilla kerää, joista alunperin olin ajatellut valmistavani ponchon, mutta peruin idean innostuttuani noita hattujen huovuttamisesta, ja vajaa 60g sinistä huovutusvillaa jäi yli harjoitus töistä.

Ensimmäiseen huovuttamaani noita hattuun oli mennyt noin 200g huovutusvillaa. Tarkoituksenani on tehdä seuraavista hatuista pienempiä kuin ensimmäisestä hatusta, joten uskon näiden vajaan 400g riittävän mainiosti kahteen pienempään noidan hattuun.

Halusin yhdistää hatuissa kahta väriä, kuten ensimmäisessä huovuttamassani noita hatussa. Väri yhdistelminä käytin musta + viininpunainen ja sininen + vaaleanpunainen.

Luonnostelin vesiväri paperille erilaisia noidan hattu malleja ja loin vesiväreillä erilaisia kuvio malleja:

Tyytyväisin olin malleihin 1,2,3,4,8 ja 9, mutta halusin kuulla myös muiden mielipiteitä malleista, joten kyselin ympäriinsä ystäviltä ja tutuilta mikä malli on heidän suosikkinsa. Suosituimpia malleja olivat 9,2,1 ja 8. Lopulta päädyin käyttämään Mallin 1. kuviota molempiin hattuihin, sillä se on kivan yksinkertainen ja muistuttaa vähän ensimmäisen huovuttamani hatun kuviointia, mutta muodoiksi valitsin 4. mallin ja 8. mallin.

Suunniteluvaihe valmis, sitten eikun kaavoittamaan!

Kaavoittaminen on vaatetusompelija ja vaatturi tutkinnoilta jo tuttua puuhaa, mutta huovutuksessa täytyy muistaa laittaa kutistumisvara mikä on noin 30-50% villasta riippuen. Ensimmäisen hatun kaava oli helppo mallintaa ensimmäisen huovuttamani hatun pohjalta. Mutta, koska tähän hattuun en halunnut tehdä samanlaista haitari muotoa, lyhensin kaavaa kohtuullisesti. Lisäsin myös hatun lieriin lisää pituutta, jotta siitä tulisi hiukan leveämpi.

Toisen hatun muodon mallinsin aika vapaalla kädellä. Lierin kaavan kopioin aijemmasta hatusta, mutta kaarevan muodon mallintamisessa käytin apuna aijemmin huovuttamaani hattua, litistämällä sen kaavan päälle ja piirtämällä suuntaa antavat ääriviivat. Lopun hoidin vapaalla kädellä.

Molempien hattujen kärjet jätin leveiksi ja kaareviksi, sillä kärkiin tulee erikseen huovutetut nyöri hännät.

Kaavojen valmistuttu (kutistumisvaroineen päivineen) leikataan muovista tämä kaava, ja päästään itse huovuttamiseen!

[brahe82-blog]

Virtuaali vaatturi?

Avasin aamulla kauppalehden verkkosivuilta digitalous osion, missä tutustuin edellisen kirjoitukseni inspiroimana Pirkko Tammilehdon kirjoittamaan artikkeliin koskien Zalandon avaamaa Build-alustaa uusille startupeille.

Herneet päässäni yhdistyivät, koskien juuri oppimiani käsitteitä joukkoistaminen sekä yhteistuotanto. Tästähän siinä on kyse. ”Build on ainutlaatuinen tapa tehdä yhteistyötä. Me haluamme partnerit osaksi ekosysteemiämme, ja meidän kauttamme pienet innovatiiviset yritykset pääsevät yli 20 miljoonan asiakkaan markkinoille”, sanoo Build-ohjelman johtaja Benjamin Wörner. Nämä ovat hienoja juttuja, nimenomaan pienille startupeille jotka tarvitsevat isoja kumppaneita muuttaakseen innovaationsa liiketoiminnaksi. Wörner sanoo odottavan myös Helsingissä pidettävästä Slush- tapahtumasta löytyvän mahdollisesti hyviä partneri ehdokkaita. Ehkä tästä seuraa jokin sinivalkoinen menestys tarina?

Seuraava artikkeli minkä avasin koski AR MeasureKit sovellusta. Kyseessä on Pokemón Gosta tuttu Augmented Reality – tekniikka mikä on tulossa eri tyyppisiin sovelluksiin iOS 11 päivityksen myötä, kirjoittaa artikkelissaan Teemu Masalin tivi.fi sivustolla. AR MeasureKit sai minussa aikaan syvän sisäisen hymyn. Asia mikä ei ole koskaan siellä missä pitää on mittanauha. ”laitoin sen viimeksi tuohon laatikkoon, vai jäiköhän se autoon kun kävimme bauhausissa”. Kyseinen sovellus lupaa puhelimen kameraan integroidun mittanauhan. Upeaa! Ajattele nyt esimerkiksi käyntiä asuntoesittelyssä, kuinka vaivatonta on mittailla huoneiden ja ikkunoiden mittoja puhelimen ruudulta. Lisäksi maksullisella versiolla saat kuusi muuta työkalua. Jännittävää.

Palatakseni Zalandon Build-alustaan, voisiko tässä Augmented Reality – tekniikassa olla jotain jota hyödyntää myös kyseisellä alalla? Voisiko kyseinen tekniikka mahdollistaa meille paremmin istuvien vaatteiden valikoiman verkkokaupasta? Jos kokojen XS, S, M, L, XL sijaan hakuehtoihin otettaisiinkin kuva itsestämme kalsareissa, mitä Zalandon verkkokauppa osaa tulkita virtuaalisen vaatturin lailla ja näin ollen ehdottaa juuri näihin mittoihin istuvia vaatteita? Harmi kun ei ole itsessä koodarin vikaa:)

Zalando avaa alustansa startupeille | Kauppalehti

Mahtuuko sohva ovesta? Kuinka pitkä tuo kaveri on? Kuvaa kännykällä, sovellus kertoo | Kauppalehti

[sarimaarit]

Skräddarsydda skjortor är en av de många tjänster vi kan utföra i ateljén på Rönbecksgatan i Helsingborgs Slottshöjden. Du kan välja tyg, knappar och design på krage och manschett. Vi har tyger som passar till mer vardagsbruk eller kontoret och även de lite festligare tillfällen. Våra tyger kommer från England där mina kollegor har en lång erfarenhet av de bästa materialen för skräddarsydda kläder. Vi har specialerbjudande på gång så titta på våran hemsida eller kom gärna förbi om du vill diskutera något projekt. Din skräddare i Helsingborg @www.sari.is #dinskräddareihelsingborg #skräddare #skjortor #skjorta #skräddarsydd #design #stil #stilrent #style #mode #klassiskt #modemedveten #förhonom #förhenne #formal #casual #casualwear #tailor #tailored #tailorshop #vaatturi #sarta #sartoria #italianstyle #madeinsweden #madeinhelsingborg

[garttuso]

Vaatturi työnsä kanssa sovitukseen lähdössä. Ens viikolla luovutus ja toivottavasti saadaan myös kuvia valmiista takista. #bespoke #menstyle #tailormade #sarto #vaatturi #giacca

[homunculus-argument]

minä päässäni: minkäköhän takia 'sotilas' ja 'soturi' on erilliset sanat vaikka niillä on sama kanta ja tarkoittavat melkein samaa? Vaatturi, metsuri, soturi, kaikki -ri päätteiset tuntuu olevan sanoja jotka tarkoittavat jonkin tekijää. Mitä -las sanoja on? Kuohtilas? Onko -las sitten kohde, jolle jokin tapahtuu? Soturi tekee sotaa, sotilaalle sota tapahtuu. Mut hei tarkottaako se, että laituri on sellainen joka TEKEE LAIDAN? :0

työnohjaaja: Niin siis ymmärsitkö sä nyt että mitä tässä pitää tehdä?

minä: Hä? Joo kai.

[homunculus-argument]

In finnish, nouns can be turned into verbs, which can in return be turned into different nouns. For example the word sieni, ”mushroom”, can be turned into verb sienestää, ”to pick mushrooms”, which can be turned into noun sienestäjä, ”one who picks mushrooms”.

Verbs can be nouned and nouns verbed in different ways, and as most native speakers will choose the most fitting suffix intuitively, I have no fucking clue whether there are actual grammatical rules to it.

Another such suffix is -uri/-ari. For example the word vaate means an item of clothing (any and all). The word vaatturi - though old-fashioned - means a maker of clothing, generally a tailor.

Some words have both, for example the word metsä, which means forest. Metsuri means a timber worker, woodcutter or lumberjack, whereas metsästäjä means hunter. In the same sense, kalastaja (fisher) is a hunter of fish, and one could say marjastaja (berry picker) is a hunter of berries.

In conclusion, I am somewhat bummed that they chose to translate the Witcher as Noituri, when ”hunter of witches” would be Noidastaja.

[sarimaarit]

Classic Shirtings English material for tailored shirts fitting for the office. #skräddarsydd #bespoketailor #vaatturi #sarta #skjorta (at Ateljé Sari - Skräddare Helsingborg)

[sarimaarit]

#promdress #balklänning #tailored #skräddare #vaatturi #sarta www.sari.is

[sarimaarit]

#balklänning #promdress #tailored #vaatturi #skräddare

[sarimaarit]

#savilerow #tailored #skräddare #vaatturi #sarta fine tailoring available in our workshop

[sarimaarit]

Design according to wishes of our client and have to admit it's dashing #custom #design #bespoke #tailored #skräddare #vaatturi #sarta

[sarimaarit]

Our design custom made summer 2015 #dress #design #custom #tailored #skräddare #vaatturi #sarta

[sarimaarit]

Work studio were everything happens #design #tailored #suit #sarta #vaatturi #dress #weddingdress just about anything :)

[sarimaarit]

Just finished handwork on this one <3 #studentklänning #handcrafted #skräddare #sarta #vaatturi #fashion