#tissit | Explore Tumblr posts and blogs

ketsuppia · 7 months ago

Text

Melkein kuin juhannus

Jonnen ja Veetin tarina, osa 2

Muutamia viikkoja pyörähti eteenpäin, ei kumpikaan pojista toistaan nähnyt.

Mielessä kävi välillä, mitähän toinen teki, muttei se ajatusta suuremmaksi noussut.

Varsinkaan Veetin mielessä.

Että se jätkä oli kyllä hermoon käyvä. Käveli päälle ja hymyili vaan kokoajan.. rumat viiksetkin sillä oli.

Tällä hetkellä oli perjantai.

Veeti, Topias, Samuel ja Matias olivat menossa Venlaa vastaan logistiikan hallialuelle, viikonloppua olivat kaikki menossa viettämään.

"Nii sanoko se Venla et sen jollai kaverilla on kesämökki mihi mennää?" Samuel kysyi.

"Nnnniii vissiin. Aika nopeesti asiansa ilmas, meni vähä ohi." Topias vastasi, siemaisten megiksestä loput tipat.

"Ihan sama mihin kuha ei jäädä tänne pällistelee." Veeti tiuskaisi.

Oli aika vaikeaa saada isä suostumaan siihen, ettei hän ollut viikonloppuna jäämässä kotiin. Mutta lopulta antoi periksi, kun tarpeeksi kinusi ja lupaili tehdä enemmän kotitöitä. Ja vannoi ettei mitään tyhmää tee, seuraamuksien kera.

Kolmikko saapui pienen päärakennuksen oville, ja kuin tilauksesta, Venla käveli niistä juuri ulos.

"Oi rakas Venla, minne te meidät tänä kauniina päivänä mahdatte saattaa~?

"Turpa kii Topias. Kyyti tulee kohta sen piti käydä kotonaan hakee jotain." Venla tönäisi Topiaksen kulkureitiltään.

"Ilkeetä. Minne matka?"

Topias seurasi Venlaa melkein kantapäillä.

"Tupakalle."

"Heitäkkö yhe?"

Hän nojasi eteenpäin nähdäkseen Venlan kasvot.

"Jos maksat."

Venla tönäisi häntä kyynärpäällään.

"Äägh au.. hyväntekeväisyyttä köyhälle?"

"Ei tipu."

"No vittu."

Tupakkapaikalla ei ollut muita.

Venla kaivoi tupakat ja sytkärin taskustaan, Matias kaivoi sätkäpussin ja alkoi pyöritellä omatekeistä, myöskin Samuel kaivoi jostain taskunsa pohjalta vähän osumaa saaneen askin.

"Ääää epää kaikilla on paitsi mulla!"

"Uli uli.. Veeti?"

Samuel tarjosi röökiä, huitoen Topiaksen hakevan käden pois.

"Eei en mä polta."

Veeti työnsi kädet taskuihinsa, olipa jotenkin ulkopuolinen olo. Ehkä pitäisi...

"Respect. Kumpa en itekkää."

"Mää voin sun puolesta-"

"Nyt vittu Topias."

Muutama minuutti siinä kului. Venla kertoi pojille, kuinka joku pappa oli tullut pätemään hänelle auton ohjaamisesta.

Heillä oli ollut ohjelmaa ulkona, jolloin todennäköisesti rakennuksella käymässä ollut pappa oli ajanut hänen luokseen ja ruennut kertomaan auton vaihteista. Ei se ollut kummemmin kuunnellut, kun Venla kertoi olleensa ajokkien ohjaimissa jo kymmenvuotiaasta.

Pappa oli kertonut, että "katsoppas nyt tarkasti miten peruutetaan" ja laittanut peltipurkkia muistuttavan autonsa vitos vaihteelle, eikä pakille.

Venla yritti kertoa, että nyt eei ehkä kannata polkaista kaasua, mutta pappa ei ollut kuunnellut.

"Niin vituttavaa mite jotku vielki luulee et ku on perse ja tissit ni ei osais ajaa autoo."

"Se on sitä ku o muija, pitäs vaa mennä keittiöön."

Topias oli aika nopeasti maassa..

Venla pudotti poltetun tupakan maahan ja polkaisi sen päälle kengän kärjelään.

"No tuolta se vihdoin tulee. Kestipä sillä aikansa."

Kiiltävä Volvo kurvasi alueelle ja suuntasi kohti nelikkoa. Sen maalipinta oli virheetön ja kiillotettu, kylkilistat puhtaiksi hangatut ja ikkunoiden tummennukset olivat virheettömät. Se melkein säteili täydellisen auto-osaajan hoitoa.

Veeti katsoi autoa lumoutuneena. Ei haittaa yhtään mennä tuollaisen kyytiin.. onkohan se yhtä siisti sisältä?

Auto pysähtyi tupakkapaikan viereen ja kuljettaja rullasi ikkunan alas.

Mutta..

Ei!

Ei tuota hyyppää...

Venla aukaisi takapenkin oven ja kiipesi kyytiin.

"Mikä sul kesti?"

"Eiihän miul pitkään männy. Kyyttin nyt että vältettään pahin iltapäivä ruuhka."

Topias kiipesi Venlan perässä taakse, keskipaikalle, ja Samuel hänen perässään.

Nyt autossa oli enää yksi paikka, ja kaksi matkustajaa jäljellä.

Topias revähti nauruun ja taputti polviaan.

"No, kuka tulee isin syliin istuu?!"

"Homo."

"No nii oot Venla säkin!"

"Eri asia."

"Noh, eipäs homotella. Kyytiin nytten."

Veeti pyöräytti silmiään ja kiipesi etupenkille. Matias katsoi hetken Topiaksen leveää hymyä, käveli sitten pois oven luota, meni auton taakse, avasi kontin, meni sisään, ja sulki sen.

"...käypi se tuolleenkkin. Menoks!"

Ja auto lähti liikkeelle.

Ajelu oli mukavan hiljaista ja tasaista.

Veetin aatteet (harmillisesti) osuivat toteen, auto oli yhtä hyvin pidetty sisältä.

Äh.. ihan hirveää, miten tuollaisella jätkällä voi olla näin hyvä auto?? Puhtaat pinnat ja viimeisen päälle verhoillut istuimet, kuinka kauniit.. ja.. eläinkoppa?

Mitä? Miksei hän tuota aijemmin huomannut? Sehän on ollut jalkatilassa kokoajan.

Puhelinaddikti.

Veeti nojasi hieman eteenpäin nähdäkseen onko kopassa jotain. Jotain.. karvaista siellä ehkä oli..

Yhtäkkiä verkon läpi kurkisti takaisin

"Kissa.."

Jonne vilkaisi Veetiä ja koppaa, ja hymähti hieman.

"Joo, se tulloo kans viikonloppuu viettämään."

Oi.. kissat ovat niin ihania. Pehmoisia ja kehrääviä.

"Millon ollaa perilläääääääää?"

Kuului vaikerrus takaa.

"Mm.. meniskö tästä kakskytä minuuttia."

"Kauheen pitkäääääääään. Aja kovempaa!"

Topias ravisti Veetin penkkiä, kuin se jotain auttaisi. Se vain sai Veetin hieman vittuuntumaan, kun kissan katselua häirittiin.

"No en aja. Turvallisesti ajellaan."

"Homo.." Topias ravisti penkkiä lisää.

Veeti suoristi selkänsä ja katsoi hieman taaksepäin.

"Topias nyt saatana pidä turpas tukossa!"

"Uu meneekö prinsessalla tunteisiin?"

Topias laitoit kämmenet poskillensa, kuin olisi yllättynyt.

"Millä vitun prinsessalla?"

"No se sä oot enkuks! Passenger princess! Pikku neitonen volvon penkissä~"

"Vetäsin turpaan jos voisin-"

"Pelottaako prinsessaa ottaa turvavyö pois? Byyhyy."

Veeti murahti ja otti kiinni turvavyön lukosta, ja hän ei mitään pelkää! Saatana!

Mutta ennenkuin hän ehti vyön avata, Jonne laittoi, ei niin kovin pehmeästi, kätensä Veetin käden päälle, pysäyttäen tämän aikeet.

"Elä viiti."

...

"Niiiii Veeti prinsessa älä ny ota vyötä pois! Kuolet vielä."

"Nyt ooppa hilijjoo. Tai kävelet loppumatkan. Kumpi on parempi?"

"Joo joo."

---~~~---

Perille saavuttua oli kaikki taas hyvin. Jonne pysäköi auton kauniin puisen mökin viereen, ja päästi Matiaksen takakontista ulos. Taisi hänen matkansa olla paras muihin verrattuna.

Otettuaan kissan kopan etupenkin jalkatilasta pois, lähti Jonne johtamaan joukkiota eteenpäin.

Mökki oli tosiaan kaunis. Ja iso. Se melkein huusi tekemällä tehtyä isolla rahalla. Suuret puhtaat ikkunat järvelle päin, kunnossapidetty tumma huopakatto ja siistit ulkoseinät kertoivat hyvästä huolenpidosta. Puhumattakaan puhtaasta piha-alueesta, ranta-alueesta ja terassista.

"Jaa. Et yhtään isompaa mökkiä löytäny? Mahutaanko varmasti?"

Topiaksen äänestä ei yhtään paistanut kateus.

"No tää on vähän tämmönen."

Jonne avasi etuoven ja asteli sisään.

Sisältä mökki oli yhtä upea. Remontoitu ja laitettu yhtä kauniisti yksityiskohtia myöten.

"Työ voitta sitten nukkuu missä vuan, sanotte vuan niin mie laitan pedit. Pystyy nukkuu tuossa tuvassa tai makkuuhuoneissa, olohuonneessa on sohva ja parvella patjoja. Mihinkä vuan!"

Jonne laittoi kissan kopan lattialle ja avasi sen. Kissa ei tullut ulos, vaan jäi tarkastelemaan ympäristöä kopan suojasta.

---~~~---

Illan kulkiessa eteenpäin nuoret olivat asettuneet taloksi. Jonne oli tehnyt grilli ruokaa, josta ei ollut jäänyt mitään jäljelle.

Ruokakooma oli iskenyt kaikkiin, ja jonkin aikaa oli ollut hiljaista.

Muttei enää pitkään.

Topias huokaisi syvään ja nousi lattialta ylös, katsoen ulos järvelle.

"Noni naiset ja herrat ja muut, eiköhä mennä uimaan!"

Vastaus ehdotukseen oli yhtenäinen huokaus.

"Noh, mennää nyt! Tuol on hyppylaudat ja kaikki! Veeti! Sinä ainaki!"

"Een mä."

"No! Jonne!"

"Just syötiin, enhän mie."

"Seli seli. Venla!"

Vastaus oli mulkaus.

"Äää.. Mat- mihi Matias hävis? Iha sama- Samueeel!!"

"Vittu hukutan sut. Lähetää!"

"Hell yeah!!"

Ja niin sitä mentiin.

Laituri oli yhtä uljas kuin mökki, penkkeineen, hyppylautoineen ja tikkaineen. Ei oltu euroja säästelty tällä tontilla.

Kun Topias ja Samuel olivat vaihtamassa vaatteitaan, meni Veeti yksinään laiturille katselemaan maisemaa. Paikka oli niin kaunis. Järvenselkä ulottui kauas sivuille, ja vastaranta nousi mäkiä ja kuusikkoa ylös.

Lintujen laulu, tuulen kohina kaislikossa, hyönteisten surina, heinäsirkan sirinä... Ja juoksuaskeleet mökiltä kohti rantaa.

Veeti ehti juuri ja juuri kääntyä ja väistää, kun Topias ampaisi hänen ohitsensa ja hyppäsi veteen yhtään varomatta.

Äkkiä hän kuitenkin nousi sieltä ja repi itsensä lämpimälle laiturille.

"Hyyi vittu miten kylmää!"

"Vittu Topias, kastelit minutki!"

"Uli uli sentää et oo läpimärkä!"

"No ite halusit uida!"

"Nokun oli kylmääÄÄÄH-"

Samuel jyräsi hänet takaisin veteen.

Veeti katsoi veden alla rimpuilevaa kaksikkoa silmät pyöreinä, ennenkuin he nousivat takaisin pintaan.

"Samuel saatana! Älä nyt hukuta!"

"Niinhän mää sanoin että teen!"

"Hullu!"

"Häähähää!"

Venla käveli hiljakseen laiturille, katsoen järvenselälle, sitten vedessä oleviin herroihin.

"Ketä täällä tapetaan?"

Veeti vilkaisi häntä, sitten taas katsahti kohti Topiasta ja Samuelia, jotka alkoivat painimaan. Voittajasta ei ollut epäilystä.

"Topiasta."

"Jaa."

Kymmenisen minuuttia siinä kului. Yhdessä välissä Jonnekin saapui istumaan iltaa laiturille. Paljoa ei kolmikko puhunut, Veeti ei oikein keksinyt mistä puhua, Venlalla oli kiire olla huomioimatta Topiasta, ja Jonne vain istui hiljaa.

Jotenkin Veetiä ärsytti, kuinka tuo jätkä oli niin onnellisen oloinen. Vituttavaa. Missähän muuten Matias oli?

Lopulta kaksikko tuli pois vedestä, kun alkoi kiinnostus loppua. Samuel alkoi painella saunalle päin, ja muut nousivat menemään perässä. Paitsi Topias, joka näytti pahaa hautovalta.

"Veeti! Veeti tule tänne mul on asiaa!"

Veeti katsoi Topiasta, joka roikkui laiturin reunalta oikein iloisena.

Hän pyöräytti vähän silmiään ja meni pahaa aavistamatta Topiaksen luo.

"No mitä?"

"Ähäkutti!"

Topias kurotti ja kiskaisi Veetin paidastaan järveen.

Veeti hädin tuskin ehti kirkaista säikähdystä, kun hän oli jo pinnan alla.

Heinäsirkkojen siritys katosi, tuuli ei enää suhissut kaislikossa, kuului vain veden loiskinta, jonka jälkeen armoton yskiminen ja paskainen nauru.

Topias kiipesi laiturille ja katsoi alas Veetiä.

"No eikö ookki kylmä? Hah!"

"Vhoi vittu Ttopias tapan sut-"

"Yritä vaa, mut sä oot siellä ja mä täällä-"

Aika nopeasti, Topias oli uudestaan järvessä. Potku perseelle auttoi hänet sinne.

Jonne kurotti kätensä Veetille, kasvot huolesta täynnä.

"Pääsekkö pois?"

Veeti katsoi Jonnea ja tämän kättä, muttei tarttunut siihen. Sen sijaan hän tarttui laiturin tikkaisiin ja veti itsensä ylös.

"Joo joo.."

"Kaikki hyvin?"

Jonnen kysymys meni kuin kuuroille korville. Veetiä suututti niin paljon, että teki mieli itkeä. Muttei niin voinut tehdä. Hän vain käveli pois.

Veeti ei tiennyt mihin kävellä. Joten hän käveli mökin taakse, pois muiden silmistä.

---~~~---

Oli kulunut puolisen tuntia.

Jonnea huolestutti hirmuisesti. Hän halusi mennä etsimään Veetin, varmistamaan että kaikki oli kunnossa. Mutta samalla, hän ei millään kehdannut mennä häiritsemään.

Mutta samalla..

Äh! Kauhean vaikeaa.

Nyt Jonne vain istui etuterassilla, katsoen järveä. Kuunnelleen kun Samuel ja Topias riehuivat saunassa. Ei huvittanut mennä kieltämään. Kädessä roikkuva ES oli lämmennyt auringossa, se ei ollut kovin houkuttelevaa.

Syvä huokaus.

Ja hiljaisuus..

...

Etuoven avautuminen sai Jonnen havahtumaan todellisuuteen. Matias käveli ulos, sulkien oven hiljaa perässään.

Jonne nousi istumaan hieman ryhdikkäämmin. Odottaen, että Matias varmaankin kohta sanoisi jotain.

Muttei sanonut.

Matias katsoi järveä hetken aikaa, ennekuin kääntyi kävelemään kohti Jonnea.

Jonne katsoi, kun Matias ojensi tälle repun.

"..Mitä?"

Matias pyöräytti silmiään ja pudotti repun Jonnen syliin, osoitti sitä sormellaan, sitten Jonnea, ja sitten polkua joka johti terassilta kohti takapihaa. Sitten hän lähti takaisin sisälle.

Jonne oli hieman hämillään. Reppu. Jonne. Polku.

...

Aa! Tämä oli Veetin reppu. Joo, oli hyvä idea viedä se Veetille. Nyt heti.

Mökin takaseinää vasten nojasi melko surkean näköinen tapaus. Aurinko ei enää paistanut sinne, joten Veetin vaatteet eivät olleet suuremmin kuivaneet.

Taskussa ollut puhelin oli läpimärkä, vähä aika sitten laitetut hiukset olivat pilalla ja kylmäkin alkoi olla. Melkein teki mieli kotiin. Mutta ei näin voinut sinne mennä. Mikä huuto siitä tulisi.

Hetken hiljaisuuden ja kyyneleiden pidättelemisen jälkeen, Veeti havahtui takaisin todellisuuteen kun askeleet lähestyivät häntä. Ei, ei nyt, ei jaksaisi..

Niin vituttavan iloinen hymy huulillaan, tuo viiksivallu käveli luokse.

"Siinähän sie! Tässä on siun reppus, Matias toi sen sisältä."

Nyt vuorostaan Veeti oli hämillään. Miksi reppu? Pitikö lähteä? Vastahan tultiin? No, pitihän se arvata. Eivät ne halunneet häntä sinne enää. Kukapa haluaisi?

Yksinäiset kyyneleet putosivat ripsistä poskia alas. Eivätkä jääneet huomaamatta.

"..hei hei, ei tässä oo hättää."

Jonne kyykkäsi Veetin vierelle ja laittoi repun hänen jalkojensa viereen.

"Käy vaihtamassa vuatteet ja tule sitte sisälle, vaikka tuonne parvelle, siellä suat olla rauhassa. Elä tänne kylymään varjjoon jiä. Vilistut."

"Nii, joo, joo.."

Veeti pyyhki poskensa kuiviksi ja nousi seisomaan, ottaen samalla repustaan kiinni.

Jonne nousi myöskin takaisin seisomaan, ja hymyili vielä kerran Veetille.

Ehkei se nyt niin ärsyttävä hymy ollut.

---~~~---

Illan laskiessa muut alkoivat asettua nukkumaan. Topias oli vannonut vetävänsä läpi yön valvoen, mutta oli kuitenkin ensimmäinen joka nukahti.

Veeti oli ollut suuremman osan iltaa parvella yksinään. Ei siellä sen rauhallisempaa ollut, mutta Topiasta ei päästetty sinne, joten oli se hieman mukavampaa.

Veeti havahtui surullisista mietteistään, kun silmäkulmassa näkyi liikettä.

Se kissa.

Veeti katseli hiljaa, kun kissa varovasti nuuhki ilmaa ja käveli häntä kohti. Hän piti kissoista niin kovasti. Varsinkin mustista, noista ihmiskunnan syrjimistä yksilöistä, jotka eivät olleet tehneet mitään väärää.

Mutta tuossa kissassa oli kyllä jotain outoa..

Ai, oho. Siltähän puuttui jalka.

Voi raukkaa..

Veeti silitti kissan päätä varovasti, ja se asettui hänen viereensä makaamaan. Missähän sen omistaja oli, kyseinen viiksivallu oli nimittäin kadonnut jonnekin. Hah. Jonne-kin.

Mutta niin. Missähän hän oli.

Veetin ei tarvinnut enempää etsiä, kuin nojata hieman ikkunaa kohti ja katsoa ulos. Ikkuna oli järvelle päin, ja siellähän tuo oli. Laiturilla, virveliä heittämässä.

Olkoon siellä.

...äh! Vittu miten ärsyttävä se on ollut koko päivän. Autossa ja laiturilla ja mökin takana esitti jotain pelastajaa, niinkuin Veeti ei itse osaisi tehdä omia päätöksiään tai selviäisi!

Nyt hän kyllä menee lajittelemaan suorat sanat! Mutta ensin kissa sai hieman lisää silityksiä.

Pian Veeti marssi laiturille, muttei heti sanonut mitään. Oli vain hiljaa, niinkuin Jonne.

Kuikka lauloi jossain järvenselällä, ollen ainut ääni vähitellen pimenevässä kesäyössä.

Jonne kelasi virvelin siiman takaisin, ja kevyellä liikkeellä heitti uistimen takaisin tyynen järven pintaan. Se rikkoi veden pintajännitteen pienellä loiskauksella, jättäen jälkeensä hentoja, pyöreitä allonliikkeitä.

Hitaasti, hän taas kelasi siimaa takaisin, katsoen vieressään seisovaa permatukkaista ystäväänsä.

"No.. aijotko sanoakkin jottain? Vai nautittaanko vuan hiljasuuvesta?"

Veeti ei vastannut mitään. Ei liikuttanut katsetaan järvenselän kimmalteesta.

Se ei haitannut. Jonne jatkoi virvelöintiään kaikessa rauhassa. Hän kelasi siiman ylös vedestä, ja heitti sen uudestaan pois.

Ja uudestaan.

Ja uudestaan...

"Miks oot nii ärsyttävä?"

Uistin kolahti hieman vavan päähän, eikä enää lähtenyt ilmalennolle ja järven syvyyksiin.

"Mitäs?"

"Miks oot nii tollo??"

"Mit-"

"Lopeta! En vittu haluu et kohtelet kun en osais ite hoitaa omia asioitani! Loopeeta!!"

Ääni kaikui järvenpintaa pitkin, kauas kauas, jättäen suuremman jäljen mitä Veeti oli tarkoittanut. Se hieman nolostutti, mutta nyt oli pakko pitää pokka.

Jonne katsoi häntä pitkään. Kuinka vihaiselta hän näytti.

"...sori hei. Topias on aika mulkku, en halluu että satutat ittees tai oot suruissas sen vittuilujen vuoks."

"Oisin iha hyvin osannu itekki hoitaa asiani! Pitäsit huolen omista asioistas!"

"Ja pyyvän antteeks. En tarkottana loukata. En puutu ennää, luppaan."

"Hyvä!"

"Voisikko nyt lopettaa huutamisen? Naapurimökeillä kohta luullaan jo liikoja.."

"J..joo."

Jonne hymyili Veetille, ja heitti taas kerran uistimen.

Tuli taas hiljaista.

Jossain kaukana kuului auton kiihdytystä, ja viimeisten pikkulintujen laulua.

Tuntui melkein juhannukselta, jos ei olisi elokuu ollut. Pois painuva ilta oli vielä lämmin. Ennuste oli lupaillut vielä muutamia samanlaisia päiviä, ennenkuin syksy ja sateet alkaisivat tehdä tuloaan.

Veeti katsoi kuinka siima hiljaa kelautui takaisin.

"...mistä oot muuten kotosin? Murtees on niin outo."

"Ihan tuossa kaupungilla on miulla asunto."

"Mut missä oot kasvanu? Jossain pohjosemmassa?-"

Jonne kelasi nopeasti siiman takaisin ja tarjosi vapaa Veetille.

"Halluutko sie heittää?"

Veeti katsoi virveliä hetken ja pudisteli päätään.

"Öö.. En. Niin mistä siis-"

"Toivottavasti ei ala satammaan vielä nytten viikonloppuna. Viikollehan se näytti sitten satteita."

"...Niin."

"Huomenna on sitte hyvä päivä käyvä vaikka uistelemassa. Tuolla on vajassa hyvä vene siihen hommaan."

"...Selvä."

Veeti katsoi Jonnea pitkään. Kuinka outoa.

Jonne vilkaisi takaisin, ja hymyili vielä.

Aurinko laski lopulta puiden taa, ja vei mukanaan lämmön säteet. Viileä ilma hiipi Veetin iholle ja sai aikaan kylmiä väreitä. Nukkumaan voisi toki mennä, pitkä päivä oli takana.

Ja tuossa tuo toinen vain virvelöi t-paidassa, eikä näyttänyt kylmästä merkkiäkään.

...no. Ehkä tässä vielä hetken seisoi.

Tuo hymy tuntui lämmittävän paremmin kuin aurinko.

#vihdoin se on täällä #osa tekstistä vähän heikon oloista mut ei haittaa tykkään silti #jonne x veeti #writing #fanfiction #suomitumblr #suomitumppu

15 notes · View notes