#tietysti jos pääsis töihin

[ruttotohtori]

Kuinka usein käyt Korkeasaaressa ym. eläintarhoissa pokemonien kanssa? Sen perusteella miten paljon kuvia postaat tuntuu siltä että olisit lähes joka viikko jossain menossa, vai otatko kerralla paljon kuvia joita sitten riittää pitkäksi aikaa?

Mä vaa otan tosi paljon kuvia :D (ja kahel viimeisimmäl käynnil olin siel aika pian aamukymmenen jälkeen ja olin melkee sulkemisaikaan asti) ja sit jaan ne useampaan julkasuun, kävin siel viimeks maaliskuun alussa, sitä edellisen kerran viime syyskuussa, sitä edellisen kerran ...2010(?) ja sitä edellisen kerran joskus... 1998, 1999, jotai sinne päin, olin muistaakseni alle kouluikäne

Ois siel kyl kiva käyä useemminki, mut siihe pitäis aina varata melkee koko päivä, herätä kauheen aikasin ja sit viel pääsylipun lisäks pitää maksaa juna- ja bussiliput ja ruoka 💸

[hanhan156]

Hyvät naiset, herrat ja muunsukupuoliset

Inspiroidun liikaa @vitsiniekkojenkuningas (kiitos vaan, oon kohta kaks päivää nauranut tälle) Tuntsa meets päiväkoti AU:sta ja tässä hieman kipeänä ollessani, mitä muutakaan tekemistä voisi keksiä kuin kirjoitella ficciä? Jokseenkin ehkä surullista, että kaikkien aikojen ensimmäinen julkaistu ficcini on Tuntematon sotilas päiväkoti-ficci, mutta mitäpä välilä sillä on loppujen lopuksi. Anteeksi kaikille jo etukäteen ja toivottavasti joku edes nauttii tästä! Kommentteja ja idiksiä saa laittaa.

****************************************************************************************************

Herätyskellon kipakka pirinä oli jälleen keskeyttänyt yhden herkän unen liian äkkiä. Henrik vilkaisi kelloa: se oli 5:30. Hän huokaisi orastavan päänsäryn vihloessa ilkeästi takaraivossa. Ei auttanut muuta kuin nousta reippaasti ylös aamukahvia keittämään, sillä tänään työvuoro päiväkodilla alkaisi tasan kello 7. Oli perjantai ja paikalla oli sentään ”vähemmän” lapsia, ainakin paperilla. Sen vuoksi oli päiväkotiapulainen Antti Mäkilä heivattu pois kuten muutenkin joka perjantai. He olisivat toisen lastentarhanopettajan Koskelan Vilhon kanssa jälleen kahden lukuun ottamatta työkokeilija Railia, joka oli tällä viikolla aloittanut. Eipä hänestä tosin paljoa ollut käytännön hyötyä, sillä häntä ei virallisesti olisi saanut edes laskea henkilöstöön. Lisäksi tyttöparka oli todennäköisesti pelästynyt Henrikin tiukkaa kädenpuristusta jo heti ensi hetkestä lähtien. Ei varmaan auttanut sekään, että Henrik oli yleensä se, joka huusi lapsille pää punaisena. Minkä hän sille mahtoi, sillä päivät olivat kovin stressaavia ja kiireisiä. Raili sen sijaan tuntui pitävän Vilhosta, joka harmillisesti näytti olevan kaikkien suosikki, niin lasten kuin aikuistenkin. Syvään huokaisten Henrik laittoi aamukahvin tippumaan ja valmistautui töihin. Mitäköhän tästäkin päivästä taas tulee, hän tuumi itsekseen.

 ”N-Y-T SITTEN IHAN OIKEASTI. Eikö kukaan Jorman lisäksi muka tiedä, mikä päivä tänään on englanniksi? Tämä ollaan käyty MONTA KERTAA läpi!!”

Henrik yritti takoa oppia päähän tälle hullulle laumalle aamupiirissä, tuloksetta. Hän oli tehnyt aamupäivälle tarkat suunnitelmat englannin kielikylvystä, joka tuntui menevän tosin päin reisiä, kuten hänen suunnitelmilleen yleensä tuppasi käymään. Hankaluuksia lisäsi se, että henkilökunnan vähyyden vuoksi kaksi ryhmää nimeltä ”Koiranpennut” ja ”Ahvenat” oli yhdistetty isoksi porukaksi, jolle Henrik yritti epätoivoisesti järjestää laadukasta pedagogista toimintaa. Lapsia oli yhteensä 15 ja meteli oli korvia huumaavaa. Kariluodon Jorma ja hänen ihastuksensa Sirkka olivat ainoat, jotka jaksoivat kuunnella muiden hyppiessä kirjaimellisesti seinille. Työkokeilija Raili oli toki näennäisesti auttamassa ryhmän mukana, mutta hän tuntui jäätyneen seuratessaan kaaosta.

”No en mää nyt sellast voi muistaa Henkka”, täräytti Urho, joka oli omaksunut Henrikiä niin kovasti raivostuttavan turun murteen alkeet vanhemmiltaan.

”Urho tietää varsin hyvin, että nimeni on Henrik Lammio, eikä mikään Henkka. Täällä puhutellaan aikuisia nätisti.”

”No selvä se sit o, Henkka Lammio.”

Koko ryhmä räjähti nauramaan. Normaalisti Koskelan Ahvenat-ryhmään kuuluva 5-vuotias Urho olikin melkoinen naurattaja, ja sai vedettyä usein porukan typeryyksiin mukaansa. Henrik ei voinut sietää tätä säksättävää, näsäviisasta poikaa, mutta Vilho oli onnistunut kesyttämään tämänkin villiviikarin omalle puolelleen. Uskomatonta. Orastava migreenikohtaus alkoikin olla jo todellisuutta. Kello tuntui käyvän yhä hitaammin, mutta Vilhoa ei vieläkään näkynyt. Tämä oli aivan toivoton porukka. Pieni Risto-poika istui yksin nurkassa peloissaan laulaen jotain omakeksimäänsä laulua, vaikka Henrik oli useampia kertoja käskenyt tämän tulemaan piiriin muiden kanssa ja olemaan hiljaa.  Hänellä oli outo viha-rakkaussuhde jurottavaan Toivoon, joka katseli sekä nurkassa kököttävää Ristoa että opettaja Henrikiä todella tuimin silmin, odottaen sopivaa hetkeä latoa töykeyksiään. Luojan kiitos sentään Rokan Antero oli lähtenyt viettämään pidennettyä viikonloppua vanhempiensa ja ystävänsä (tai pakkomielteiseltä ihastukselta se pikemminkin Henrikin silmiin näytti) Suden Tassun kanssa Karjalan vuokramökille.

”Noh Jorma, kerropas näille muille sankareille nyt sitten se päivä, niin päästään joskus eteenpäinkin.”

”Arvoisa herra opettaja, tänään on perjantai, in English it’s Friday.”

”Aivan oikein, kiitos. Ja nyt menkää leikkimään.” Hänen oli pakko päästä tauolle mitä pikimmiten.

Vilho oli joutunut Mäkilän lomautuksen takia keittiö- ja siivoushommiin ja oli luvannut tulevansa auttamaan Henrikiä mahdollisimman pian. Hän oli myös soittanut päiväkodin johtaja Karjulalle, josko olisi ollut mahdollista saada sijaista edes osaksi päivää.

”No Koskela tässä terve. Aika hankala tilanne meillä Henkan kanssa täällä. Ei olisi mitään apuvoimia mahdollista saada vaikka edes muutamaksi tunniksi? Eikös siellä sijaislistalla niitä opiskelijoita ollut, joita voisi palkata?”

”Vilho tietää varlsin hyvin, että tämän paikan pomo olen minä ja laskelmien mukaan teidän pitäisi kyllä siellä pärljätä tämä päivä. Emme me ole mikään rlekrytointitoimisto. Nyt tarlvitaan vain rlautaisia otteita. TOIMIKAA!”

”Selvä se sitten on. Hyvää päivänjatkoa vaan sinnekin.” Luuri lyötiin kiinni aggressiivisesti toisessa päässä.

Hemmetti. Ylimieliselle johtajalle oli aivan turha takoa järkeä päähän. Vilho koitti selvitä parhaansa mukaan, mutta hän tiesi kollegansa olevan niin lopussa sekopäisen ryhmän kanssa, että harmitti tämän puolesta. Hän teki vauhdilla pakolliset keittiöhommat valmiiksi ja päätti jättää siivouksen välistä. Raili hoitakoon sen päikkäreillä.

Vilho pääsi vihdoin livahtamaan keittiöstä auttamaan Henrikiä rämäpäiden kanssa. Luokkahuoneeseen hiippaillessaan, siellä oli taas tuttu näky. Henrik puolikuolleen näköisenä työpöytänsä ääressä, lasten riehuessa ja riidellessä ympärillä.

”Mikäs häppeninki se täällä on? Pojat, pois toistenne kimpusta.” Hän osoitti sanansa Jannelle ja Toivolle, jotka koittivat jälleen häiriköidä Ristoa luoja ties millä tavalla.

”Vilho, sä tulit takas!” Häntä kohti juoksi pieni nappisilmäinen poika halaamaan rakasta opettajaansa. Samassa seurasi lauma muitakin Ahvenoita.

”Niimpä niin, kiva nähdä sinuakin Urho, mutta olen vähän pettynyt, ettette ole taaskaan totelleen Henrikiä.”

”No kun ei me tykätä siitä niin paljon kuin susta.”

”Ei tuommoisia juttuja saa sanoa aikuisista. Tästä ollaan kyllä puhuttu ennenkin ja tiedät, miten käyttäydytään. Olet kuitenkin iso ja fiksu poika jo.”

”Joo, anteeks. Mut mää oon niin ilonen kun näin sut taas!” Urho halasi Vilhoa vielä kovemmin.

Vilho ehdotti Henrikille, että hän itse ottaisi rämäpäisimmät pojat ja lähtisi heidän kanssaan pihalle ja Henrik saisi ottaa rauhalliset lapset pöytähommiin. Se sopi mainiosti ja antoi Henrikille tilaa hengähtää hetkeksi epäonnistuneen aamutuokion jälkeen.

Vilho onnistui pukemaan oman rymyporukkansa ja lähti Railin kanssa leikkipuistoon hetkeksi. Ihana rauha tuli sisälle. Henrik kierteli katsomassa lasten puuhia. Aarne leikkeli pahvista jotain teknistä vekotinta ja naureskeli itsekseen. Hän oli rauhoittunut huomattavasti, kun hänen kikatteleva kaverinsa Johannes oli lähetetty pihalle. Jorma piirteli ja leikkeli taitavasti sydämiä Sirkan seuraillessa ihastuneena vieressä. Risto piirteli sotkuisia mustia tikku-ukkoja vahaliiduilla, eikä uskaltanut edes vilkaista Henrikiin tämän tullessa vierelle katselemaan. Pitäisiköhän tästä pojasta olla huolissaan, kun tuollaisia piirtelee? Pitäisi ottaa myöhemmin vanhempien kanssa puheeksi. Pikku hiljaa väsynyt päiväkodin opettaja siirtyi takaisin pehmeän työtuolinsa äärelle. Jospa nyt ehtisi rauhoittumaan edes hetkeksi. Hän vaipui omiin ajatuksiinsa, kyseenalaistaen koko ammatinvalintansa.  Kaksi vaihtoehtoa hänellä oli ollut: joko armeijaan tai sitten päiväkotiin. Jostain kumman syystä hän oli valinnut jälkimmäisen. Häntä oli naurettu ja kyseenalaistettu valintaansa tehdessään: tuollaisiin naisten hommiin sitten meinasit! Hän itse oli naiivisti ajatellut omalla hyvällä esimerkillään kasvattavansa lapsia ja ansaitsevansa kiitoksia. Totuus oli kuitenkin osoittautunut hieman erilaiseksi. Hitto, ehkä sittenkin pitäisi ottaa lopputili, alkaa opiskelemaan koirahierojaksi ja perustaa oma yritys. Hän myhäili ajatukselle, mutta säpsähti, kun joku tuli tökkimään hänen selkäänsä.

”Ope, tää on sulle” Pieni tummahiuksinen poika ojensi hänelle siististi taitellun paperin pomppiessaan takaisin omalle paikalleen.

Henrik avasi paperin ihmeissään. Siinä oli sydän ja tikku-ukkoja. Niiden vieressä luki hieman kömpelösti, mutta siististi: ”paras ope t:jorma ja sirkka”. Hän taitteli paperin taskuunsa liikuttuneena. Ehkä tästä päivästä vielä selvittäisiin.

Puolen tunnin kuluttua saapuivat Vilho ja Raili porukkansa kanssa sisälle ja alkoi armoton älämölö. Vaatteita ja hanskoja lensi ja kaikkien ollessa nälkäisiä, ei riisumisesta tahtonut tulla mitään. Janne meinasi innoissaan riisua itsensä alushousuisilleen tyttöjen kikattaessa vieressä, mutta Henrik sai onneksi estettyä tämän ennen kuin vahinko tapahtui. Tämä passittikin yli-innokkaan 5-vuotiaan tyttöjen naurattajan äkkiä käsipesulle.

Ruokailuun selvittiin lopulta ehjin nahoin ilman viuhahduksia tai tappeluja. Ruokana oli makaronilaatikkoa, salaattia ja ketsuppia. Johannes olisi mielellään syönyt pelkkää ketsuppia ja Aarne tietysti seurasi esimerkkiä perässä. Vilho kuitenkin sai heidät houkuteltua maistamaan edes hieman laatikkoa ja salaattia.

”Mä en syö. Ihan huonoa. Yäk.” Yrjö oli taas aloittanut perinteisin valitusvirtensä ruuan laatua kohtaan.

”Ruuassa ei ole mitään vikaa. Syö nyt.”

Henrikin hermot alkoivat kiristyä. Tämä valitusvirsi alkoi olla epätoivoista. Mitä Lahtisten yhteiskuntakriittisessä perheessä oikein syötiin, jos makaronilaatikkokaan ei kelvannut?

”EN SYÖ. RUOKA ON IHAN KÖKKÖÄ JA OUDON VÄRISTÄ. TYHMÄ HENKKA!!!” Yrjö alkoi huutaa ja muutkin lapset alkoivat tulla levottomiksi.

”Nyt kuule poika, tästä tulee seurauksia jos et tottele!!…”

Onneksi Vilho ehti sananharkkaan väliin, haisteltuaan tilanteen eskaloituvan pian käsistä.

”Yrjö, pari haarukallista ja sitten menet vessaan ja riisut vaatteesi päikkäreitä varten. Ei sinne nälkäisenä ole mukava mennä. Ja Henrikiltä pyydät anteeksi ennen kuin pääset pois. Onko tämä selvä?” Hän tapitti poikaa intensiivisesti, jolloin itsepäisen Yrjönkin oli pakko myöntyä.

”No anteeks sitten vaan.” Juro poika ei halunnut katsoa loukkaamaansa opettajaa edes silmiin.

Yrjö nurisi vielä jotakin, mutta kiltisti lappoi ruokaa suuhunsa tyytymättömyydestään huolimatta. Henrik jaksoi taas hämmästellä Vilhon luontevaa otetta hankaliin tilanteisiin. Siihen hän ei itse pystynyt, vaan yritti kovalla kurinpidolla kompensoida tilannetta, usein tuloksetta. Vilho tuntui olevan luonnonlahjakkuus lasten kanssa.

Ruokailu saatiin vihdoin ja viimein päätökseen ja väsyneet lapset alkoivat riisuutumaan ja käymään vessassa. Henrik katseli lasittunein silmin lasten puuhia ja haukotteli itsekin. Väsytti taas. Samassa Vilho tuli hänen takaansa ja laski käden tämän olalle.

”Mene sinä suunnittelutunnille, niin minä hoidan nämä päikkärit. Saat vähän rauhoittua. Ei tämä kaaos sinun vikasi ole. Ja pahoittelut, etten ehtinyt olemaan aamulla apunasi. Nää perjantait on vähän haastavia, kun ei Karjulakaan kauheasti tule vastaan missään.”

”Olet oikeassa ja eipä sille mitään voi. Kaikki ovat kuitenkin vielä ehjin nahoin.”

”Koita olla sinäkin. Ei tämän työn tarvitse kaikki henki ja elämä olla. Nähdään päikkäreiden jälkeen ja laita jotain viestiä, jos tulee hässäkkää. Railille annoin tehtäväksi siivota.”

”Hyvä, kiitos.”

Henrik hymyili kiitollisena Vilholle. Ilman tuota miestä ei tätä työtä kyllä jaksaisi. Hän siirtyi toimistoonsa, jossa vallitsi ihana hiljaisuus. Jospa ensi viikoksi ottaisikin hermolomaa ja alkaisi miettiä tosissaan sitä koirahierontakurssia…

[mt-mies]

Thainyrkkeilyuran aloitus

Jatkoa aiempaan..

Armeijapalvelukseni jatkui ja minä jatkoin yhteydenpitoa tutkintavankeuden aikana tutuksi tulleen vanginvartijan kanssa.

Kaverin nimi oli Hessu ja hänlopulta sai minut tosissani innostumaan ajatuksesta aloittaa thainyrkkeily. Minulla ei tietysti ollut hajuakaan missä olisin thainyrkkeilyä voinut harjoitella mutta se ei menoa haitannut. Kävin innoissani kirjastosta lainaamassa ainoan kamppailuaiheisin kirjan minkä löysin, jossa oli myös thainyrkkeilystä puhetta.. Aiheelle oli omistettu kokonaisen aukeaman verran!

Hessulla oli käytössään yksityispunttisali Myllypurossa ja salilla oli säkki. Hessu alkoi järjestää minulle viikottaisia treenejä tuolla salilla. Hän vei minua treenaamaan 2-3 viikossa ja piti huolen, että minä treenasin kunnolla.

Armeijan ilta- ja viikonloppuvapailla kävin punttiksella hakkaamassa säkkiä ja treenamassa lihaskuntoa Hessun opastamana. Kuin taikaiskusta minulla oli oma valmentaja ja päämäärä vahvistaa kehoani thainyrkkeilyn aloittamista varten.

Tuntui, että treenamisellani oli jotain merkitystä.

Innostuin ensimmäistä kertaa elämässäni kamppailu-urheilulajin harjoittelemisesta tosissani. 

Suurkiitokset siitä Hessu!

Armeija palvelukseni päättyi vuoden 1997 lopulla. Fysiikkani oli tuolloin parhaassa kunnossa mitä se ikinä oli siihen mennessä elämäni aikana ollut. Se auttoi minua pitämään pääni pinnalla arjen tasapaksussa paskavirrassa.. 

Tulevaisuudessa häämöttävä oikeudenkäynti maalasi näkymät harmaaksi. Juhlat olivat ohi ja kaverit kadonneet, nyt oli aika muuttaa suuntaa tai antaa periksi.. 

Ja periksi antaminen ei koskaan ollut vaihtoehto!

Kuva Vantaa käräjäoikeuden odotussalista oikeudenkäyntipäivän illalla..

Siinä treenamisen ohella hankkiuduin ensimmäistä kertaa elämässäni töihin omasta aloitteestani samalla jatkaen säännöllistä treenamista Hessun kanssa. 

Treenitulokseni menivät hiljalleen eteenpäin. Vatsalihasharjoittelu, penkkipunnerrus ja kuntopyörä tulivat tutuksi lenkin juoksemisen ja säkin paukuttamisen ohella.

Paukuttaminen on tässä oikea termi.

Minulla kun ei ollut mitään hajuakaan tekniikasta kun hakkasin säkkiä. Mutta en edelleenkään ollut löytänyt paikkaa missä voisin harjoitella thainyrkkeilyä. Tuolloin Internet ei vielä ollut yleisessä käytössä. 

Oliko kaikki harjoittelu sittenkin turhaa?

Kävin elämässäni läpi isoa muutosta. Olin juuri käynyt armeijan ja muuttanut kotoa pois. Lopettanut pitkän parisuhteen silloisen tyttöystäväni kanssa. Työtön skeittari alkoi käymään töissä. Skeittaus jäi ja kaveripiiri vaihtui. Alkoholin käyttö väheni ja suurin osa vapaa-ajasta tuli vietettyä yksin. Olin henkisesti hukassa ja tarvitsin elämään kipeästi jotain uutta suuntaa. 

Jotain järkevää tekemistä. 

Tutkintavankeudessa vietetty aika sai minut näkemään thainyrkkeilyn vaihtoehtona. Kun lopulta otin härkää sarvista ja aloin etsimään paikkaa missä voisin aloittaa thainyrkkeilyn törmäsin umpikujaan..

Vantaalta ei löytynyt yhtään salia, jossa treenattiin thainyrkkeilyä.

Mitä jos en löydäkään paikkaa missä oppia thainyrkkeilyä? Loppujen lopuksi pelkällä säkinhakkaamisellla ja punttiksella käymisellä ei ihmeitä saa aikaan. Ja ajan kuluessa treenihalut katoaa jos tekemisessä ei ole mitään selkeää suuntaa..

Tilanne alkoi vaivaamaan.

Kuukausia etsittyäni onnekseni lopulta löysin hesarista ilmoituksen, jossa ensimmäisenä osui silmään tiukassa kunnossa olevan thaimaalaisen ukon kuva. Toisekseen ilmoituksessa puhuttiin stadissa alkavasta thainyrkkeilyn peruskurssista. Vau! Kiinnostukseni heräsi välittömästi. 

Uskomatonta thainyrkkeilyä Helsingissä! 

Minun oli mahdollista päästä treenaamaan thainyrkkeilyä ihan oikeasti!

Olin innoissani ja peloissani. Ajatus ekoista treeneistä pelotti kun ei tiennyt mitä oli luvassa. Pitääkö tehdä spagatti, iskeä tiiliä rikki ja tuleeko turpaan vai mitä? Kokeilunhalu ja nälkä ottaa selvää olivat onneksi pelkojani vahvempia. 

Spagattia en edelleenkään saa tehtyä ja turpaan tuli vasta myöhemmissä treeneissä.

Peruskurssin ohjasi sama thaimaalainen kaveri kuin siinä lehtikuvassa (ja oheisessa otteluposterissa..). Oli livenä paljon mukavampi kuin mitä omassa päässäni olin maalaillut. 

Kaveri oli nimeltään Jomhod Kiatadisak, hän sattui myös olemaan thainyrkkeilyn moninkertainen ammattilaisten maailmanmestari. Tuntui hienolta olla mestarin opissa. Tekniikat olivat yksinkertaisia, suoraviivaisia ja harjoittelu tehokasta. Minunlaiseni hidasälyinenkin kaveri pääsi hommasta kärryille.

Lajissa oli jotain todella koukuttavaa. Vaikka joka treenin jälkeen keho tuntui siltä kuin olisi jäänyt tavarajunan alle niin yhtään treeniä ei halunnut jättää väliin. Huomasin pian, että vietin kaiken vapaa-aikani thainyrkkeilysalilla. Työpäivät kuluivat venytellessä ja varjoa lyödessä asennuskeikkojen ja treenien jälkeen oli aina jokin paikka aivan jumissa tai loppuun väsähtänyt. Ja minä rakastin sitä. Se vei ajatukseni pois arjen kurjuudesta. Omista henkisistä ongelmistani. Joita oli paljon jo siihen astisen elämäni varrella ehtinyt kerääntyä varastoon.

Peruskurssin päätyttyä jatkoin harjoittelua jatkokurssilla ja siinä sivussa aloin käymään 15 minutin juoksulenkeillä, joka arkiaamu ennen töihin menoa. Olo oli kuin Rocky Balboalla kun aamuisin kömmin lenkkipolulle. 

Alkuun treenasin lajia kolmesti viikossa ja sitten pian olikin viikossani jo neljä lajiharjoitusta lenkkeilyn lisäksi. Välillä vedin tuplatreenejä harjoitellen eka nyrkkeilyä tai potkunyrkkeilyä (sekakäyttöä) ja sitten heti perään thainyrkkeilyä jos treeniohjelma mahdollisti tämän. Lisäksi vielä treenikavereiden kanssa kehiteltiin satunnaisia omia harjoituksia kaupan päälle, joissa pystyi kertaamaan treenien aiheita. Treenasin sydämeni innosta. 

Oli vuosi 1998 ja mä olin löytänyt uuden rakkaan, oman juttuni.

Pitkä taival thainyrkkeilyn parissa oli alkanut.

[muffintrapnano2010]

3.2 Liemitunti

Jo kellariin vievissä portaissa ilma kävi kylmemmäksi. Seinät olivat karkeaa kiveä ja niiden välissä näkyi kasvavan sammalta. Rautaisiin telineisiin asetetut soihdut savuttivat ja heittivät rauhatonta valoa käytävälle. Itse liemiluokka oli matala ja hämärä. Paksut matalat pöydät oli laitettu kahteen jonoon. Kenenkään ei tehnyt mieli mennä luokan eteen, mutta takaa tulevat varasivat takarivin ennenkuin Mindy ehti ajatella asiaa. Korpinkynnet näyttivät aivan yhtä pelokkailta tullessaan sisään. Tuvat asettuivat istumaan eri puolille luokkaa ja ihmiset pälyilivät ympärilleen. Mindy otti liemikirjan esiin ja jäi odottamaan. Ovi jysähti kiinni ja keskusteli katkesi kuin leikaten. Nopeat askeleet kopisivat kiveyksellä Severuksen kävellessä luokan eteen ja kääntyessä katsomaan luokkaa nenäänsä pitkin. Kaikki tuijottivat häntä hiiskahtamatta. Mindy ei uskaltanut katsoa opettajaa silmiin, jotka tuikkivat pahaenteisesti koukkuisen nokan molemmin puolin. "Tämä on liemitunti." Kalkaros aloitti samalla vaimealla äänellä jota oli käyttänyt aikaisemmin. "Täällä emme heiluttele sauvoja tai tutki teekuppien syvyyksiä. Tämä on kaikista tunneistanne vaativin ja vaati ehdotonta keskittymistä." Hän piti tauon antaen sanojensa upota kuuntelijoihin. "Minun nimeni on professori Kalkaros. Teidän tulee kutsua minua joko professoriksi tai herra Kalkarokseksi." "Voin opettaa teille miten pullottaa maine, säilöä menestys ja laittaa korkki kuolemalle. Jos teillä on taitoa se on mahdollista. Tällä tunnilla annan teille hyvin yksinkertaisen tehtävän, läksyjenne määrä riippuu siitä miten suoriudutte." Kalkaros viittasi kaavun peittämällä kädellään luokan seinustalle, jota reunustivat tummasta puusta tehdyt lasivitriinit. "Liemen ohje löytyy pöydältänne. Tarvittavat aineet löydätte vitriinistä. Valitkaa parinne ja aloittakaa." Kalkaros heilautti sauvaansa laiskasti ja jokaisen eteen ilmestyi paperi täynnä kirjoitusta. Mindy vilkaisi ympärilleen. Eturivin toisella pöydällä istui yksinään se pitkätukkainen tyttö jonka kanssa hän oli tullut samassa veneessä järven yli. "Ollaanko pari?" Mindy kysyi häneltä ja tyttö nyökkäsi nousten seisomaan. Oppilaat ryntäsivät hallitusti vitriineille. Mindylle oli sittenkin etua istua edessä sillä hän pääsi kaapille ensimmäisten joukossa. Vitriinissä oli monta pientä hyllyä täynnä erimuotoisia purkkeja, joissa kaikissa oli koukeroisella käsialalla kirjoitettu etiketti. Hän kokosi pyydetyt ainekset pieneen pronssipataansa ja pystyi kantamaan kaiken kerralla pöydälleen. Kalkaros kiersi pöytiä ja sytytti jokaiselle palamaan pienen maagisen tulen. Mindy laittoi kirjan pystyyn pöydälle koululaukkuaan vasten ja alkoi töihin. Mindy vilkaisi pariaan joka oli alkanut äänettömästi paloitella tarvittavia juuria ohjeen mukaisesti. Tytöllä oli kaulassaan sininen solmio, jota koristivat kupariset raidat. "Sinä pääsit siis korpinkynteen?" "Kyllä, se tuntuu mukavalta tuvalta." "Muu kuin valmistukseen liittyvä keskustelu ei ole tarpeen", Kalkaroksen ääni kuului aivan Mindyn takaa. "Kyllä professori." Mindy sanoi käännähtäen katsomaan. Kalkaros vain nyökkäsi ja jatkoi äänetöntä kierrostaan. Ohjeet olivat vaikeaselkoiset ja Mindyn ja toisen tytön piti keskittyä saadakseen niistä selvää. "Mitä tuossa sanotaan, emmehän me voi laittaa juuria jauheen sisään." "Minä luulen että se tarkoittaa että juuret pitää kieritellä jauheessa", tyttö sanoi unisella äänellä. Mindy katsoi häntä hölmistyneenä ja kokeili. Kun hän oli hetken kierittänyt juurta jauheessa, se alkoi tarttua kuin liima. "Se toimii." "Tietysti." Aineet lisättiin kattilaan, jota piti samalla hämmentää vuorotellen vasta- ja myötäpäivään. He jakoivat tehtävät. Tyttö hämmensi ja Mindy lisäsi aineita ohjeen mukaan. Seinällä oleva vanha kello mittasi aikaa säälimättömästi tikittäen. Vilkaistessaan ympärilleen Mindy näki muidenkin olevan samassa vaiheessa. Pian he olivat lisänneet kaikki aineet ohjeiden mukaan ja tyttö jatkoi hämmentämistä rauhallisesti. "Kuinka monta kierrosta olet jo mennyt?" "kaksikymmentäkolme." "Tässä sanotaan että kaksikymmentäseitsemän riittää." "Hyvä, ei kestä kauaa." Tyttö jatkoi hämmentämistä täysin rauhallisesti ja Mindy kävi ohjeen vielä läpi tarkistaakseen että he tosiaan olivat tehneet kaiken ohjeiden mukaisesti. "Tässä sanotaan että sekoittamisen kuluessa liemen tulisi muuttua tumman purppuraiseksi. Minkä väristä se on?" Tyttö kurkisti kattilasta nousevien höyryjen läpi ja nyrpisti nenäänsä aavistuksen verran. "Näyttää melko vaalean vihreältä." "Mutta me teimme ihan ohjeiden mukaan." Tyttö lopetti hämmentämisen ja katsoi ohjepaperia. Kello tikitti armottomasti ja Mindy ei voinut muuta kuin seurata tytön suurten silmien liikettä tämän lukiessa paperia rauhallisesti. "Me olemme tehneet kaiken niinkuin pitääkin." "Mutta jotain on täytynyt mennä pieleen, se on ihan väärän väristä." Mindy alkoi hätääntyä ja hän ei näyttänyt olevan ainoa. Muualla luokassa ihmiset tutkivat ohjeita puhuen nopeasti ja hämmentäen raivokkaasti. "Viisi minuuttia jäljellä." Kalkaroksen kohtalokas ääni kuului vaimeasti, mutta sen vaikutus oli valtava. Mindy oli ottamassa kauhan hämmentääkseen lisää mutta Luna nosti hitaasti etusormensa pystyyn. "Ehkä ohjeessa on vain virhe. Siksi se ei ole sellaista kuin pitäisi." "Mutta eihän se ole mahdollista, professori antoi sen meille itse." "Mutta hänkin voi erehtyä. Kaikki erehtyvät joskus, jopa minun isäni, joka on journalisti." "Mitä me teemme?" "Emme kai mitään, mehän teimme kaiken ohjeen mukaan." Tyttö kävi istumaan kaikessa rauhassa ja hymyili höyryävälle kattilalle. Mindy katsoi ympärilleen luokassa. Muut parit tekivät kaikkensa liemensä kanssa lisäten aineksia ja sohien kattiloita sauvoillaan. Kalkaros seisoi tyynesti luokan edessä ilmeenkään värähtämättä ja lainkaan reagoimatta hälinään. Kello tikitti ja paniikki tuntui yltyvän. "Minun nimeni on muuten Luna Lovegood", Mindyn pari sanoi äkkiä. "Minä olen Mindy, siis Alicia, mutta kaikki sanovat Mindy." "Minua kutsutaan myös muilla nimillä välillä. Kas, aika alkaa olla lopussa." "Aika!" Kalkaros sanoi ja viimeisetkin yritykset vaimenivat. Samassa sammuivat myös patojen alla loimunneet liekit yhtä nopeasti kuin olivat syttyneetkin. Kalkaros aloitti kierroksen höyryävien ja savuavien kuparipatojen keskellä pysähtyen tutkimaan jokaisen kattilan. "En edes halua tietää mitä tälle kattilalle on tehty." "Typerä lapsi, miksi olet laittanut sulkakynäsi kattilaan. En usko että se oli antamissani ohjeissa." "Ei ei ei." Luokan vasen puoli ei saanut osakseen yhtäkään kaunista sanaa. Kalkaros käveli liepeet hulmuen luokan eteen ja käännähti katsomaan luokkaa pistävästi. "En odottanutkaan että moni teistä saisi liemen valmiiksi, mutta on kestämätöntä että ette kykene noudattamaan yksinkertaisia ohjeita. Kuinka kuvittelette että ensimmäisenä koulupäivänänne tiedätte tarpeeksi muutellaksenne ohjetta liemeen, josta ette edes tiedä mitä sen on tarkoitus tehdä!" Kukaan ei vastannut ja Mindy tunsi punan kohoavan kasvoilleen. Hän vilkaisi vieressään istuvaa Lunaa, joka istui edelleen rauhallisesti ja katsoi eteensä. "Jos en löydä tästä luokasta yhtäkään kelvollista lientä, kumpikin tupa menettää viisikymmentä pistettä", Kalkaros sanoi hyisellä äänellä ja alkoi kävellä keskikäytävää pitkin luokan taakse. "Sepä olisi soma alku kouluvuodelle." Mindy ei voinut kuin istua paikallaan kuunnellen Kalkaroksen ääntä, joka jakoi moitteita hänen takanaan. Kello ei antanut armoa, vaan Mindy näki että Kalkaroksella olisi hyvin aikaa moittia heitä monta minuuttia vielä tarkastuksen jälkeenkin. Varjo lankesi pöydän ylle ja Mindy säpsähti vilkaistessaan ylöspäin. Kalkaroksen mustat silmät tuikkivat pahaenteisesti tämän kumartuessa hänen ja Lunan kattilan ylle. "Ja mitäköhän täällä on saatu aikaan?" Kalkaros nappasi kauhan pöydältä ja kastoi sen astiaan. Kauhasta valui kirkkaan vaaleanvihreää nestettä, joka oli jäähtyessään muuttunut kiisselimäiseksi. Mindy tuijotti valuvaa nestettä odottaen joka hetki kylmän äänen leikkaavan ilmaa moitteillaan. Mutta se sanoikin "Nimet?" "Luna Lovegood, professori." "Alicia Sp-Spinnet, professori." Kalkaros oli ottanut pienen lasikupin ja kaatoi siihen kirkasta nestettä. Hän ojensi kupin Mindylle joka otti sen vastaan. "Juo." "Mutta.." "Jos olet tosiaan noudattanut ohjeita, se on täysin harmitonta. Juo!" Mindy nielaisi ja vei tärisevin käsin kupin huulilleen. Neste valui hänen suuhunsa ja tuntui kylmältä kuin nestemäinen jää. Se valui kurkkuun levittäen jäätävää tunnetta, joka Mindyn yllätykseksi ei valunutkaan vatsaan vaan nousi ylös hänen päähänsä. Mindy puhalsi ilmaa ulos. Tuntui kuin hänen päänsä olisi täynnä mintunmakuista jäätä. "Neidit Spinnet ja Lovegood ovat näköjään tästä luokasta ainoita, joilla on kykyä seurata ohjeita. Pitäkää mielessänne että tästä lähtien saatan milloin tahansa laittaa teidät maistamaan lientänne sen ollessa ohjeen mukaan valmistettuna vaaratonta." Heilauttaen kaapuaan Kalkaros asteli takaisin korokkeelle ja kääntyi puhumaan luokalle. "Juomien ja liemien valmistus on tarkkuutta vaativaa, eikä siinä auta onni, sauvanheiluttelu tai maineteot. Läksynne on ottaa selvää juuri valmistamanne liemen ainesosista ja käyttötarkoituksista sekä kuvailla liemen vaikutuksia. Vähimmäispituus kaksitoista tuumaa pergamenttia. Siivotkaa jälkenne, tunti on päättynyt." Mindy huokaisi syvään helpotuksesta ja alkoi kerätä tavaroita. "Mistä sinä tiesit että siinä ohjeessa oli virhe?" hän kysyi Lunalta, joka oli juuri siemaisemassa lientä heidän padastaan. "En minä tiennyt. Mutta tokihan siinä täytyi olla virhe koska väri oli väärä." "Mutta.." Mindy ei tiennyt mitä sanoa paitsi: "kiitos. Ilman sinua olisimme menettäneet kauheasti pisteitä ja olisin varmasti tehnyt jotain typerää liemellemme." "Ei hätää. Minä tosin ihmettelen mistä pisteistä hän mahtoi puhua." Liemitunnin jälkeen heidät ympäröivät kummankin tuvan muut jäsenet, jotka luonnollisesti halusivat tietää miltä juoma oli tuntunut. Mindy vilkutti Lunalle joka heilautti kättään hajamielisen näköisenä takaisin. Jessie tuli Mindyn viereen heidän lähtiessään luokasta. "Pahuksen Kalkaros, antaa nyt tuollainen tehtävä heti ensimmäiseksi." "Se oli aika ilkeää häneltä, ainoastaan Lunan älykkyys pelasti meidän keitoksemme. Luuletko että Kalkaros aikoo toteuttaa uhkauksensa?" "Sen perusteella mitä minä olen kuullut hänestä? Varmasti, siitä ei ole epäilystäkään." "Mitä meillä on seuraavaksi?" "Jotain mukavaa: lounas."