#tampereenuusiyliopisto

[ollipakerran]

Tutkijan Wautsiwau!

Arvoisat kulttuurin- ja kulttuuripolitiikan tutkijat

Olemme kokoontuneet tänään tänne juhlistamaan…

Wau!

Jokainen meistä on kasvanut jonkun muun ihmisen kokeman nostalgian varjossa. Isoveljet ja isosiskot, vanhempamme, aikaisemmat vuosikurssit, opettajamme, professorimme, he kaikki ovat vuorollaan valistaneet meitä siitä, kuinka ennen kaikki oli aidompaa, alkuperäisempää, sielukkaampaa, mutkattomampaa, syvällisempää. Vallankumous oli verevämpää, laulut melodisempia, kitarat akustisempia, hiukset tuuheampia.

Me kaikki olemme vuorollamme saaneet kuulla, mistä kaikesta olemme jääneet paitsi, kun satuimme syntymään niin myöhään. Se on myös – mutatis mutandis – sama tarina, jota itse kerromme meitä nuoremmille, opiskelijoille, lapsillemme.

Niin, ennen oli aina paremmin, paitsi että vielä paremmin oli sitäkin ennemmin.

Nyt te tietysti ajattelette uutta Tampereen yliopistoa. No, en voi teitä siitä syyttää.

Tiedättekö muuten, millaista tutkimus oli ennen vanhaan?

Se oli näkemyksellistä! Siitä keskusteltiin! Siihen viitattiin! Sillä oli merkitystä!

Tutkijan Wau!

Tekee mieli laittaa vastaan, eikö niin? Ovathan sentään monet asiat muuttuneet parempaan suuntaan? Ei kai kukaan kaipaa takaisin aikaan, jolloin tiedettä tehtiin suomeksi. Siis suomeksi!

Nyt te tietysti luulette, että tarkoitan englantia. En suinkaan, ei niin kömpelö kieli kuin englanti sovi tutkimuksen käyttöön. Eihän siinä ole edes kielioppia, pelkkiä idiotismeja vaan peräjälkeen.

Viittaan tietysti Wau!-kieleen.

Nyt ajattelette, että tarkoitan sellaista konsulttikieltä, jossa meitä eivät enää kohtaa ongelmat, hankaluudet, pulmat tahi vaikeudet vaan toinen toistaan dynaamisemmat ja innovatiivisemmat haasteet.

Tai siis: haasteet Wau!

No niin tarkoitankin.

Wau!-kieli todistaa, että puheaktiteoria ja ylipäänsä käsitykset kielen performatiivisesta luonteesta ovat lähinnä understatementteja.

Mutta kyllä se nyt vaan on kuulkaa sillä lailla, että:

”Teemme työtä yhteiskunnan suurimpien haasteiden ratkaisemiseksi ja uusien mahdollisuuksien luomiseksi. Johtotähtinämme ovat:

huippututkimuksen ja innovaatioiden yhdistäminen

monitieteinen oppiminen ja elinikäinen kumppanuus

ainutlaatuinen elinkeinoelämän ja julkisen sektorin soveltamisosaaminen”

Tutkijan Wautsi Wau!

Kun itse aloitin opinnot Tampereen yliopistossa, minua vanhemmat opiskelijat muistelivat kaihoisaan sävyyn sitä, kun alakuppilassa sai vielä polttaa tupakkaa. Minun sukupolveni joutui ulos pakkaseen, mutta saimme sentään tuprutella ihan ulko-ovien välittömässä läheisyydessä ja suoraan tutkijanhuoneiden ikkunoiden alla. Tupakanpoltto oli tosi hauskaa puuhaa; röökille mentiin aina porukalla ja nauraa rätkätettiin sisälläolijoiden tiukkapipoisuudelle ja terveysfasismille.

Sain idean tähän puheeseen, kun kuulin missä paikassa tämä illanvietto vietettäisiin. Jospa vain tietäisitte! Hah, onneksi nämä seinät eivät osaa puhua!

Nimittäin, joskus vuosia sitten – minun nuoruudessani – Laterna oli kulttuuritapahtumien itseoikeutettu illanviettopaikka Tampereella. Järjestettiinpä kaupungissa sitten mikä tahansa kulttuuritapahtuma – lyhytelokuvafestivaalit, teatterikesä taikka sosiologipäivät – iltajuhla pidettiin täällä.

Tietäisittepä, kuinka moni nimekäs kulttuurihenkilö onkaan läikyttänyt oluttaan noille samoille pöydille yrittäessään epätoivoisesti vakuuttaa seurueensa jäsenet siitä, miten hänen nuoruudessaan konferenssien illanvietotkin olivat paljon riehakkaampia. Silloin sentään tanssittiin pöydillä!

Kuukausi sitten, kun olin menossa ETMU-päiville, jotka nekin järjestettiin uudessa Tampereen yliopistossa, vastaani asteli muudan Tampereella jo vanhan, varsinaisen yliopiston aikana palvellut historian professori. Mainitsin hänelle toiveestani oppia ETMU-päivillä uusia käsitteitä ja kuulla, mistä etnisten suhteiden tutkijat nykyään puhuvat, mikä siis on niin sanotusti tämän päivän diipeintä shittiä.

Professori kertoi itse osallistuneensa vastikään historiantutkimuksen päiville, joilla hän oli kuullut alaa viime vuosina mullistaneesta materiaalisesta käänteestä, ja tämän sanottuaan nauroi hän kuivakkaasti päälle. Loppukaneetiksi hän vielä lausahti: ”– Pian ne keksii sosiaalihistorian.”

Aivan oikein, vitsi ei ollut lainkaan hauska. Miksipä ei saisi uusi sukupolvi keksiä pyörää uudestaan, sillä tärkeintähän on se, että pyörä pyörii. Ehkä meidänkin pitäisi ottaa opiksi historiantutkijoiden syklisestä paradigma-ajattelusta ja keksittävä niin sanotusti sosiaalihistoria uudestaan, eli siis palattava omien tutkimussuuntaustemme perusteisiin.

Siksi ehdotankin, että seuraavien kulttuurintutkimuksen ja kulttuuripolitiikantutkimuksen päivien teemana ei olisi mitään niin spesifiä ja tarkasti rajattua kuin ”muutos” vaan meitä kaikkia yhdistävä ilmiökenttä, nimittäin kulttuuri.

Tai siis, Tampereen uuden yliopiston uuskielellä ilmaisten: kulttuuri Wau!

Lähteet:

Jalonen, Jussi (2019) ”Wau!”-akatemia.

Yliopisto, Tampereen uusi (2019) Tutustu korkeakouluyhteistyöhön.

Julkaistu 14.12.2019