#seurakuntavaalit2022

[ollipakerran]

Kysymys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä pysyy kirkkopoliittisella asialistalla, eli lyhyt ja yksipuolinen raporttini kevään 2022 kirkolliskokouksesta

Hirmu vaikeaa on ihmisten kielellä selittää ulkopuolisille, mitä ja mistä kirkolliskokouksessa päätetään tai ollaan päättämättä. Kun nyt esimerkiksi haluan kertoa, mitä tämänkertaisessa kirkolliskokouksessa päätettiin samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä, pidän tarpeellisena valaista jonkin verran myös kirkollista päätöksentekoprosessia. Mutta jos selittäisin juurta jaksaen aloitteet, mietinnöt, eriävät mielipiteet sekä lähete- ja päätöskeskustelut, asian kärki hautautuisi niiden alle. Jos taas yleistajuistaisin ja vetäisin byrokratian mutkat suoraksi, päätökset latistuisivat kirkollispoliittiseksi teatteriksi eikä niiden todellinen merkitys saisi ansaitsemaansa huomiota. Yritän kuitenkin.

Lyhyt versio: kysymys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä saatiin pidettyä kirkkopoliittisella asialistalla.

Pidempi versio: Elokuussa 2021 kirkolliskokoukselle jätettiin aloite nimeltään ”pyyntö piispainkokoukselle valmistella esitys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta”. No, huomaan, että tuossa on jo muutama hankala käsite, joka pakottaa selittämään kirkon hallinnollista rakennetta. Kirkolliskokous on kirkon eduskunta ja piispainkokous taas eräänlainen päälliköiden neuvosto, jonka valta on laadultaan enempi neuvoa antavaa. Aloitetta oli edeltänyt piispainkokouksen kirkolliskokoukselle laatima kirje (jonka taustalla oli toinen, aiempi aloite, mutta ei siitä nyt sen enempää), jossa mm. kuvattiin erilaisia tapoja, joilla kysymys samaa sukupuolta olevien ihmisten kristillisestä avioliitosta oli ratkaistu eri pohjoismaissa. (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon takapajuisuuteen muiden pohjoismaiden kirkkoihin verrattuna kiinnitettiin vastikään huomiota Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa.)

Nyt puheena olevan aloitteen tavoitteena oli saada piispainkokous jatkamaan hyvin alkanutta pohdintaansa ja tuomaan sitten neuvonpitonsa tulokset tavalla tai toisella kirkolliskokouksen asialistalle. (Piispainkokous voi toki halutessaan ryhtyä edistämään asiaa ihan ilman tällaista aloitettakin.) Samalla aloite toi näkyviin, kuinka moni kirkolliskokousedustaja on sitä mieltä, että keskustelua sateenkaariavioliitosta on jatkettava kirkollisissa päätöksentekoelimissä.

Viime kirkolliskokouksessa käytiin pitkä ja kiihkeä keskustelu siitä, pitäisikö aloitetta ottaa lainkaan käsittelyyn vaiko heittää saman tien roskakoriin. Enemmistö oli kuitenkin sitä mieltä, että se annetaan perustevaliokunnan valmisteluun. Ja taas taustoitusta: Kirkolliskokous muistuttaa siinäkin suhteessa eduskuntaa, että aloitteet käsitellään valiokunnissa. Perustevaliokunta (tästä näkee, keitä siihen kuuluu juuri nyt) valmistelee kirkon uskoa ja oppia, kirkon työn perusteita sekä kirkon ja valtion suhteita koskevia kysymyksiä. Vallitseva tulkinta on, että samaa sukupuolta olevien parien kristillinen vihkiminen lukeutuu näiden kirkossa keskeisten asioiden joukkoon.

Perustevaliokunta tuotti toukokuun alussa kokoontuneeseen kirkolliskokoukseen mietinnön, jossa ehdotettiin, että asia viedään piispainkokoukseen ”tiedoksi”. Vaikka aloite siis muuttui astetta mitäänsanomattomammaksi, vajaa puolet perustevaliokunnan jäsenistä laati mietintöön eriävän mielipiteen, jossa esitettiin aloitteen jättämistä raukeamaan. (Mietintö eriävine mielipiteineen löytyy täältä.)

Merkillepantavaa tässä kuitenkin on, että varsinaisessa mietinnössä haluttiin edistää asian käsittelyä ja että eriävän mielipiteen kirjoittajat olivat näin ollen vähemmistö perustevaliokunnassa. Voimasuhteet ovat siis muuttuneet aiempaa uudistusmielisempään suuntaan. Joku saattaisi sanoa, että tässä on kyse jonkinlaisen kirkollisen dominantin siirtymästä, mutta ainakin läheltä katsottuna optimismi on ehkä vähän pinnisteltyä. Optimismia hillitsee kirkolliskokouksen päätöksentekoon sisäänrakennettu hidastin: määräenemmistösääntö. Lakimuutokset ja kirkon oppia koskevat muutokset vaativat kolmen neljäsosan kannatuksen, eli käytännössä vähemmistö voi jarruttaa isompia muutoksia loputtomiin. Toisaalta on hyvä muistaa, että kyse on yhteisöstä, jossa uskotaan tätäkin suurempiin ihmeisiin.

Vaikka toisin pelättiin, perustevaliokunnan mietinnöstä käytävä keskustelu oli yllättävänkin lyhyt, ja puheenvuoroja käyttivät lähinnä eriävän mielipiteen allekirjoittaneet. Moosesta ja Paavalia ei tällä kertaa mainittu lainkaan, ja vain yksi keskustelijoista kutsui homoseksuaalisuutta synniksi.

Mitäkö tästä seuraa? Kirkkolaivaa ei tunneta nopeista käännöksistään, mutta laihaa lohtua voi ammentaa siitä, että samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä ei ole kirkolliskokouksessa ainakaan vaiettu hengiltä. Prosessi on joka tapauksessa käynnissä. Kiinnostavimmat liikahdukset tapahtuvat tällä hetkellä yksittäisissä seurakunnissa: Viimeksi Espoossa ja Tuirassa ja sitä ennen Turussa kirkkotilat avattiin myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimiselle. Näistä päätöksistä ovat vastuussa paikalliset seurakuntaneuvostot, joihin valitaan taas jäseniä tämän vuoden syksynä: kannattaa äänestää seurakuntavaaleissa, jos haluaa vaikuttaa tähänkin asiaan.

Kirkollinen demokratia on masentavan monimutkaista: seurakuntavaaleissa valittavat seurakuntaneuvostojen jäsenet valitsevat kirkolliskokouksen maallikkojäsenet. Eli tässä mielessä syksyn seurakuntavaalit ovat vuonna 2024 valittavan seuraavan kirkolliskokouksen esivaali. Äänestämällä seurakuntavaaleissa uudistusmielisiä kirkolliskokoukseen muodostuu määräenemmistö, joka kannattaa samaa sukupuolta olevien parien kristillistä vihkimistä. Uskon, että kirkossamme se on enemmistön kanta.

Kirkolliskokousedustajat eivät olleet pakanneet kokousviikolle mukaan metsäretkelle sopivia erävarusteita.

Julkaistu 10.5.2022