#sekin vielä

[karilapio]

Ei voi muuta sanoa ku noita presidenttiehdokkaita kattoo ku että kyllä on Tarja Halosta ikävä

[dick-chugger]

Mun korva meni taas tukkoon (varmaan tulehduksesta) enkä kuule sillä mitään. Kärsin.

[pupunu]

äääää tää on varmana vaan turhaa nipotusta, mutta mua ärsyttää kun ihmiset käyttää sanoja väärin tilanteissa jossa sillä on väliä. tällä hetkellä tumppu on täynnä vouhotusta siitä, että asetuksista kannattaa laittaa pois päältä lupa käyttää blogin sisältöä tekoälyjen koulutuksessa. ja tyyliin joka ikinen julkaisu on silleen "SITÄ EI SAA MOBIILILLA, AINOASTAAN TIETOKONEELLA!!!".

mutta ne on väärässääääääää.... mä tiiän koska mä laitoin ne itse pois päältä mobiililla.... koska ne tarkottaa oikeesti, että sitä ei saa pois sovelluksessa, mutta se asetus löytyy selainversiosta. kännykässä on selain... sillä selaimella pääsee tumbluriin ja se asetus löytyy kyllä sieltä.

nykyisessä kännykkäsovellusten maailmassa ihmisten käsitys selaimista ja nettisivuista heikkenee ja mua huolestuttaa se. opettajana oon huomannut, että monet lapset ei tiedä, että mikä on selain eikä huomaa kun sovelluksesta siirrytään selaimeen. google-hakusovellus on pahimpia. sika monet lapset luulee että google-haku on selain, ja sillä on väliä, koska sitten kaikki trafiikki kulkee vain googlen kautta.

sovellusten hyvä puoli on se, että niihin ei tarvitse nettiyhteyttä toisin kuin nettisivuihin. mutta suurin osa sovelluksista nykyään vaatii nettiyhteyden kuitenkin. miksi ne ei sitten voi olla nettisivuja? ennen tehtiin kunnollisia nettisivuja jotka toimi kännykällä hyvin. muistatteko ku oli vielä mobiilireittiopas? siis se nettisivu, joka toimi kännykällä super hyvin? sitten hsl julkaisi sovelluksen, jossa on reittiopas ja poisti sen nettisivun. nyt jos haluun käyttää reittiopasta kännykällä, se on kätevintä lataamalla sovellus. EN HALUU LATAA KÄNNYKÄLLE YHTÄÄN MITÄÄ TURHIA SOVELLUKSIAAAAA!!!! haluan takaisin maailman, jossa riittää että kännykällä on selain ｡⁠:ﾟ⁠(⁠;⁠´⁠∩⁠`⁠;⁠)ﾟ⁠:⁠｡(⁠〒⁠﹏⁠〒⁠)

jaa tästä tulikin nyt sovelluksista valittamisjulkaisu. no sekin on ihan hyvä aihe valittaa.

[returquoise]

Joo, siis ite mietin joka vuosi miten typeriä ne keskustelut on kans. Koska fakta on, jotkut ei halua lapsia, olipa tilanne mikä hyvänsä. Jotkut taas haluaa lapsia olipa tilanne mikä hyvänsä. Nää tekee mitä haluaa, eikä niiden mielipiteeseen tai päätöksiin voi vaikuttaa.

Ja sitten on ne, jotka haluaa itelleen vakaan elämäntilanteen ennen ku suostuvat hankkimaan lapsen koska onhan se saatananmoinen duuni ja rahareikä. Ja yhteiskunta ei helpota näiden ihmisten tilannetta kun on opintovelkaa, paska vuokrakämppä ja paska työ paskemmalla palkalla. Ja siitä ei sitten pääse eteenpäin mitenkään ja oho, siinähän se syntyvyys taas laskikin hupsista keikkaa.

Onko olemassa tympeämpää ilmiötä kuin suomalaisessa mediassa joka vuosi toistuva syntyvyysjeesustelu?

Tekisin bingon typerimmistä argumenteista, mutta ottaa niin päähän lukea noita horinoita, että en taida pystyä.

[sadistinen-salami]

Jotain kaunista elämään

Paritus/Hahmot: Rahikainen (Tuntematon sotilas)

Genre: Canon era

Varoitukset: Seksiviittauksia, raiskausviittauksia, naisten halventamista, (pakotettuun) seksityöhön viittauksia. Kehnoa murteen kirjoittamista, ei välttämättä canon compliant eikä edes kovin realismi compliant, koska mulla ei ole kirjaa nyt joululomalla mukana. Oli vain idea ja inspiraatiota ja halusin rutistaa tän ulos omaksi iloksi :)

Tiivistelmä: Rahikaisen Petroskoi-ajan kuvausta ja Rahikaisen itsetutkiskelua. Tää lähti ajatuksesta, että olisipa hauskaa, jos Rahikainen olisi jotenkin gender funky mutta päädyin jonnekin ihan eri urille.

Ei Rahikaisella kauaa kestänyt nähdä, miten tyttötilanne sotaväessä hoitui: epätasa-arvoisestipa tietenkin. Lotat räpyttelivät simmujaan upseereille, jos niillekään. Jämiin sai Rahikaisen akan poika tyytyä, sitä vähempään monet epäonnekkaammat. Ei Luoja kaikkia poikiaan yhtä lailla siunannut. Väärin sekin oli.  

”Myö tarvitaan ilotalo. Soataisiin jotain kaunista elämään.” Totesi Rahikainen sitten yhtenä kirkkaana syyspäivänä. Ajatus sai hänen huulensa kiemurtelemaan ihastuneeseen hymyyn.

”Mistäs sinä sinne tytöt saisit?” Kuului järkevä kysymys.

”Mistäpä hyvinkin..” Rahikainen pohti vielä niitä samalla viikolla näkyneitä lottia. Ei niitäkään ollut näkynyt enää päiviin ja marssista ei ollut nyt poikkeamista kyliin etsimään korviketta. ”Eihän tuota valinnanvaraa kyllä liijaksi näillämain ole.” Rahikainen suostui myöntymään. ”Miun muori se aina sanoi, että jos kauniita as’ioita ei ole, niin sittenpä niitä voi tehjä ite.” Hän kääntyi ympäri katsellen uteliaasti ympärilleen. Epäonnekseen Riitaoja sattui olemaan juuri siinä takana.

”Riitaoja, miten ois?” Rahikainen kysyi silmät välkkyen. ”Ryhtyisikkö sie kauniiksi tytöksi meille muille?”

Ei Rahikainen ollut kysymyksensä loppuun asti päässyt, kun hän näki jo kiehuvan punan karahtavan Riitaojan poskille. Riitaoja oli avaamassa suutaan jonkinlaista vastausta muodostaakseen, kun tämä keskeytettiin.

”Älä jauha paskaa.” Ärähti Lehto, joka ei selvästi sanonut näin tullakseen Riitaojan puolustukseksi, vaan puolustautuakseen Rahikaisen karkeutta vastaan henkilökohtaisesti.

Rahikainen antoi asian olla. Siltä erää. Hänen mieltään jäi kuitenkin kutkuttamaan tuo ajatus. Miten nätti ajatus se olikaan: Rahikaisen oma tyttötalo.

Kaunista tyttöä olisi siellä rivi rivissä. Pulleaa, neulanohutta, karvaista ja pehmeää – Rahikainen ei antaisi yhdenkään maun tulevan täyttymättä.

Siinä marssin aikana hänellä oli reilusti aikaa punoa unelmaa, joka vähitellen kasvoi ja vankistui. ’Rahikainen hoivailee vauvaansa’ jotkut vinoilivat, kun hän hetkeksi jos kahdeksi erehtyi uppoamaan suunnitelmaansa. Ei se kuitenkaan häntä vaivannut. Kateelliset vain toivoivat, että olisivat itse keksineet yhtä hienon suunnitelman.

Syksy eteni ja joukot kulkivat. Miestä vaihtui ympärillä. Sitten Petroskoi lähestyi.

Ensimmäinen kunnon kaupunki aikoihin. Siinähän oli mahdollisuuksien markkinat, Rahikainen tuumi jo kauan ennen kuin ensimmäinen kaupungin kyltti kohdattiin.

Petroskoi tuli suomalaisen miehen ottamaksi nopeasti ja kivutta. Miehet jakoivat ajatuksen. Sinne he jäisivät. Jäisivät täyttämään kaupunkia elolla siinä missä venäläismies oli sen hylännyt.

Niin kaupunki riisuttiin vanhasta nimestään ja ristittiin Äänislinnaksi. Uusi nimi teki siitä suomalaisen.

Yhtenä päivänä Rahikainen tapasi tytön. Liinapäinen tyttö oli tuskin kahdeksantoista, niin pyöreäposkinen ja uneliassilmäinen tämä oli. Eikä näyttänyt yhtään huonolta niissä venäläisrytkyissään ollessaan hakemassa vettä kaivolta, kun Rahikainen tämän tapasi. Onneksi häneltä kieli vähän taittuikin niin että päästäisiin tutustumaan.

”Rastui, rastui. Kak tipjaa savut?”

Tyttö kavahti ja peruutti ämpärinsä kanssa kaivon toiselle puolelle. Rahikainen naurahti ja heilautti kätensä ylös laiskanpuoleisesti. ”Elä pelekää. Enhän mie mittään pahhaa.”

Tytön pyöreät silmät olivat haljun siniset kuin järvivesi ja ripset vaaleat ja pitkät kuin kyyhkyn siivet. Ei lainkaan sellainen tummaverikkö kuin nämä tämän puolen karjalaiset ja venäläiset sattuivat yleensä olemaan.

”Mie oon Jalo. Mikä siun nimi on?” Rahikainen koetti. ”Savut, savut?” Hän astui lähemmäs ja kuin valssin askelin tyttö peruutti askeleen poispäin.

”Ei.”

”Onpa noin nätillä tytöllä hassu nimi.” Rahikainen naurahti. Jos tunnelman piti keveänä, se varmasti rauhoittaisi tyttöä. Hitaasti hän pisti käden taskuun. ”Onkos siulla näläkä? Ei ole hyvä, jos noin kaunis tyttö joutuu nälässä kituuttammaan.”

Hän kohotti kätensä näkyville ja avasi pienen nenäliinan, jonka hän oli käärinyt lahjojen suojaksi. Nenäliinassa oli muutama keksi ja suklaata. Ne nähtyään ei enää tyttökään peruuttanut. Rahikainen pääsi ottamaan yhden askeleen, sitten kaksi lähemmäs.

”Sitähän miekin. Tässä. Ota voan. Ne on siun.”

Tyttö katsoi häntä, sitten keksejä ja sitten laski ämpärin jalkoihinsa. Vapaalla kädellä tämä otti keksin varovasti kuin lintu, joka oli tullut ottamaan jyviä. Rahikainen oli kärsivällinen eikä liikahtanutkaan. Hymyili vain rohkaisevaa hymyä lintuselle.

Tyttö työnsi yhden keksin suuhunsa ja alkoi pureksia varovasti.

”Ole hyvä.” Rahikainen vahvisti. ”Haluukko sie lissää?” Hän elehti syömistä ja tyttö uskaltautui ottaa uuden askeleen lähemmäs. Tämän hennot, kylmät sormet poimivat vielä yhden keksin. Nyt tämä jo seisoi niin lähellä, että Rahikainen tunsi tämän kehon lämmön.

Vielä kuitenkin piti malttaa.

”Oot sie niin kaunis.” Rahikainen sanoi ja pinnisteli muistaakseen sanan, jota oli harjoitellut. ”Krasiiva.”

Sana sai tytön kohottamaan kasvojaan. Rahikainen katsoi niitä kasvoja ja kiitti mielessään hyvää Jumalaa. ”Krasiiva.” Hän toisti ja osoitti sormellaan tyttöä. Tytön suklaiset huulet taipuivat pieneen hymyyn.

Kävi ilmi että samassa talossa, jossa tyttö asui, asui monia muitakin onnettomia yksinäisiä naisia. Monet heistä olivat nälkäisiä ja mielellään tarttuivat vaihtokauppoihin. Niinpä Rahikainen teki tilaa alakerran hiljentyneeseen parturikampaamoon.

Pikkuhiljaa parturikampaamosta muotoutui yhteisöään palveleva virkeä ja toimelias keskus. Keskuksessa oli jopa takatilat yksityistä toimintaa varten. Se kaikki oli enemmän kuin mitä Rahikainen oli kiihkeimmissä päiväunissaankaan uskaltanut toivoa. Eikä enää kukaan puolijoukkueen pojistakaan jaksanut irvailla Rahikaisen vauvasta. Vauva oli syntynyt ja potraksi pojaksi kuoriutunut, ja koko Äänislinna sai ihastella sitä.

Rahikainen hoiteli vauveliaan innolla ja tarmolla. Hän hankki tytöille mekkoja ja kenkiä – eivät ne kauaa koskaan viihdyttäneet, mutta rekvisiittana olivat hauskoja. Löysipä hän eräästä hylätystä talosta paljettimekon, joka myöhemmin ilahduttaisi häntä vaimonsa päällä.

Tietenkin pian kävi selväksi, että venäläisnaiset kelpasivat vain osalle. Jotkut miehet tulivat uteliaisuuttaan ovelle asti, mutta kääntyivät kynnyksellä, koska koti-ikävä oli liian suuri. Ymmärsihän tuon. Rahikainen ei kuitenkaan lannistunut, vaan päätti ratkaista asian. Aito lotta olisi tietysti vetonaula, mutta harva ryhtyisi siihen. Niinpä Rahikaisen täytyi vähän selvitellä asiaa.

Viikkoa myöhemmin Rahikaisen onkeen kävi vonkale. Hän pääsi tapaamaan erästä lottaa, joka voisi olla avain hänen ongelmaansa.

Kun hän saapui sovitulle paikalle sillan varjoon, lotta oli jo siellä. Ainakin Rahikainen otaksui tämän olevan lotta. Odottelija oli pienikokoinen, lettipäinen ja harmaissa, sylissään kori.

”Päevee. Mie kuulin juttua, että sie voisit ratkaissa miun ongelman.” Rahikaisen lähestyminen sai lotan jäykistymään. Lähempää hän näki, että tämän kasvoilla oli jäykkä, kivenkova ilme.

”Onks sulla sitä, mitä mä halusin?” Tyttö kysyi jokseenkin niin vaikean jäykästi että Rahikaista nauratti. Naureskellen hän nojautui vasten sillan seinämään.

”Ei mahoton. Oliko se totta? Yks yhteen vaihjonko sie mokoma haluat?”

Tytön silmissä alkoi palaa hiiltynyt kiivaus.

”Elä, elä. Vitsi vitsillä.” Rahikainen rauhoitteli, koska olihan hänellä järkeä sen verran, että tästä kauppakumppanista ei kannattanut päästää irti. ”Mie voin hankkii sen siulle.”

Tyttö seurasi hänen ilmeitään kivenkovan hermostuneena. Jokin siinä oli suloista. Rahikainen katseli tyttöä arvioiden ja mittaillen.

”Mitäs noin nätti tyttö miesten vehkeillä? Etkö sie helpomminkin päiväpaitaa ja sarkatakkia saa?”

”Haluatko sä sitä asua vai et?” Tyttö sähähti.

”Haluan.” Rahikainen vastasi letkeän hitaasti.

”No älä sitten kysele.” Lotta tiuskaisi ja vaipui äreään, loukattuun hiljaisuuteen. Rahikainen hetken katseli tyttöä, joka ei ollut lainkaan pahannäköinen. Liian vakavasti tämä tietysti otti elämän, mutta sen saattoi pienellä määrällä viinaa korjata. Jos Luoja oli tytön luonteella pilannut, ei tämä sentään tätä aivan tylsäksi ollut jättänyt, kun kerran tällä oli käyttöä sotamiehen vormulle.  

”Keskiviikkona sama aika. Mä oon täällä. Sä tuot sun osas.”

Rahikaista virnuilutti. Tyttöhän rupesi käskyttämään. ”Maanantaina.”

”Keskiviikkona.” Tyttö vastasi ja lähti kävelemään poispäin. Rahikainen antoi tämän kävellä, sillä olihan takaapäin siinä jotain katseltavaakin.

Keskiviikko saapuisi kuitenkin armottoman pian. Rahikainen tiesi, että hänen täytyi pelata kortinsa oikein saadakseen oikeanmittaisen paidan ja takin. Varastoltakaan ei käynyt ottaminen. Yhdessä vaiheessa Rahikainen ehti jo toivoa, että olisipa kyse ollut vain jostain miesten puvuntakista. Mutta tytön haave ja visio oli selvästi vankka, ja Rahikainen pystyi kunnioittamaan sitä.

Niinpä yhtenä yönä asuntolassa, mieslauman suurenmoisen kuorsauksen turvin hän kääntyi pedillään Määtän puoleen. ”Hei, kuule..”

Sanatta Määttä käänsi vain päätään ja kurkisti häntä olkansa yli.

”Saanko mie laenata siun takkia? Ja vähän muutakin.” Rahikainen sihisi.

Määttä oli hetken hiljaa. Sitten tämä hitaasti kellahti selälleen.

”Vaan mihin sinä sitä tarvitset?”

”Arvaa.” Rahikaisen huulet kaartuivat kuunvalossa virneeseen.

”Mieluummin en sitä tekisi.” Määttä totesi hiljaa.

”Antaisit nyt.”

”Mitä minä siitä saan?”

”Mitä sie haluat?” Mitä Määttä muuten oikeasti halusi elämältä? Rahikainen ymmärsi sillä hetkellä, ettei hän oikeastaan edes tiennyt sitä. Kun hän jäi odottamaan vastausta, vaikutti siltä että Määttäkin jäi odottamaan vastausta itseltään. Hetken Rahikainen salli tämän jatkaa itsetutkiskelua hiljaa. Sitten hän sanoi: ”Sie soat ne takaisin ennen viikonloppua.”

Määttä ei vastannut vaan vain möllötteli. Miehen kasvoille lankeavat varjot peittivät tyystin, oliko tämä jo sulkenut silmänsäkin.

”Määttä. Kuulekko sie?”

”Hyvä on. Mutta sittenhän sinä olet minulle yhden auki.”

”Niin totisesti olen, vaikka elämäni loppuun asti.”

Pian tuli keskiviikko ja Rahikainen saapui sillan alle iloisena kantamastaan kuormasta. ”Nääthän sie, mie en oo tyhyjin käsin!”

Rahikaisen kantamuksista huolimatta tyttö ei ollut sen paremmalla tuulella kuin viimeksikään. Ihmeellistä. Niin vaihtokauppa kuitenkin tehtiin. Vasta kun tyttö sai hyppysiinsä haluamansa vaatteet, tämän ilme silisi tyyneksi. Tyttö silitteli mietteliäänä Määtän likaista päiväpaitaa tunnustellen sen kangasta.

”Mie tarvihten nuo sitten takaisin perjantaina.”

Tyttö vilkaisi häneen nyt ensi kertaa kuuliaana. Sitten tyttö nyökäytti. ”Mä tuon.”

Sitten hyvästittä he lähtivät tahoilleen. Rahikainen suuntasi parturikampaamon suuntaan hyvillään. Kun hän kuitenkin pääsi samalle kadulle, näki hän jotain huolestuttavaa. Parturikampaamon edustalla kävi kuhina. Tähän aikaan päivästä.

Kylmä, nihkeä tunne kuristi kurkkua, kun Rahikainen lähestyi kampaamoa. Hän pudotti kantamansa nyytin sadevesiämpärin taakse pannen sijainnin merkille mieleensä.

Kun hän pääsi parturikampaamon ovelle, valkeni Rahikaiselle nopeasti, mitä oli tapahtunut. Ennen tyttöjä täynnä oleva salonki oli nyt ilkeän tyhjä ja kolkko. Sen tyhjentänyt mies oli vielä paikalla ja huomasi juuri hänen tulonsa sillä hetkellä, kun hän astui sisään.

”Herra luutnantti.” Rahikainen sai sanotuksi onneksi niin pian, ettei Lammion tarvinnut huomauttaa siitä.

”Mitäs tämä on?” Lammio kysyi katsellen ympäriinsä kuin asia ei olisi päivänselvä. Rahikainen kuitenkin osasi yhtyä luutnantin leikkiin. Hänkin vilkuili ympäri salonkia näennäisen hämmennyksissä.

”Parturikampaamolta näyttää, herra luutnantti.”

”Missähän parturikampaamossa on näin monia sänkyjä, sohvia ja divaaneja?”

’Mukavassa sellasessa tietysti’, olisi Rahikainen halunnut sanoa, muttei iljennyt. Hän jäi vain hiljaisuuden valtaan, mitä luutnantti ei ilmeisesti kärsinyt katsoa.

”Onko tämä sinun luomuksesi?”

”Ohikulkumatkalla vain, herra luutnantti.” Rahikainen valehteli pokkana.

”Vai niin. Tämä paikka on tästä päivästä lähtien virallisesti suljettu.” Lammio totesi. ”Haluan sängyt ja muut ulos.”

No sehän olisi hyvää miesvoiman käyttöä, Rahikainen mietti. Hän ei kyllä pistäisi tikkua ristiin sen vuoksi.

”Etkös sinä ole Koskelan miehiä?”

Näinkö vähän se kovennettu sinulle merkitsi, Rahikainen halusi huokaista. ”Kyllä, herra luutnantti.”

”Minäpä vaihdan pari sanaa hänen kanssaan asiasta.” Lammio totesi ja lähti ohittamaan Rahikaista. Rahikainen väisti sivuun ja nyökäytti päätään vastaten mahdollisimman letkeään sävyyn: ”Luonnollisesti, herra luutnantti.”

Hetkeksi Lammio pysähtyi hänen kohdallaan. Luutnantin pistävän kylmä katse viilteli häntä ja mittaili hänen sanojensa merkitystä.

”Mitä tuo oli tarkoittavinaan?” Lammio siristi silmiään. Mokoma likinäköinen tirriäinen.

”Että kuulostaa järäkevältä ajatukselta, herra luutnantti.”

Lammio ei vaikuttanut täysin vakuuttuneelta. Tämän ilmekään ei värähtänyt, kun tämä hitaasti astui rappuset ylös ja poistui. Välittömästi Rahikainen antoi ryhtinsä valahtaa löysäksi. Hän päästi myös ulos sen raskaan, tuskastuneen huokaisun, joka oli halunnut ulos sillä silmäyksellä, kun hän oli tunnistanut salonkiin päässeen pahanilmanlinnun.

”Voi perkele.” Rahikainen puuskaisi ja sohaisi sormillaan vaaleita hiuksiaan. Hiusrajaan oli ehtinyt jo herahtaa tuskanhiki, joka korvensi päänahkaa.

Oliko kaikki viety? Tytötkin? Rahikaisen ajatukset kävivät kuumeisina heti tärkeimmän kauppatavaran kimppuun. Salongin huoneet olivat kuitenkin takahuoneita myöten tyhjiä. Missään ei ollut ketään. Ei edes hänen omaa Anjaansa. Jäljellä oli vain vihreä paljettimekko, hylättynä puoliksi sängyn alla. Rahikaiselle tuli mieleen punaliput, jotka oli pudotettu ja tallottu, kun kaupunki oli vallattu.

Huokaisten Rahikainen lösähti istumaan tutulle sängylle. Hänen katseensa eksyi orpona peiliin huoneennurkassa. Täyspitkä peili oli melkein ehjä, mikä oli suuri harvinaisuus. Rahikainen oli saanut varovasti kuljettaa sitä yömyöhään, jotta sai sen ehjänä ja turvassa perille asti. Siellä se nökötti keskeneräiseksi jääneen huoneen nurkassa.

Ei tullut tästä paikasta kaunista, Rahikainen mietti. Parhaansa hän oli tehnyt, mutta lopulta oli suomalainen upseeri tämänkin vienyt sitten häneltä. Kirvelevä, kirpeä pettymys valtasi ja syövytti Rahikaisen mielen, ja hetken hän salli itsensä olla allapäin.

Rahikainen kumartui nostamaan paljettimekon. Sen reuna oli ehtinyt revetä, mutta muuten se oli kelpo mekko, joka oli palvellut häntä hyvin. Rahikaisen mieleen välkähti kuva Anjan uumasta vihreänä välkkyvän mekon syleilyssä. Muisto sai hänet kovettumaan.

Rahikainen huokaisi laiskasti. No kaipa sitten, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Hän pudotti takin harteiltaan, potkaisi saappaat jaloistaan ja kävi pitkälleen nitisevälle sängylle. Kankean välinpitämättömästi hän upotti kätensä housunkauluksen sisälle ja rupesi sivelemään itseään. Hän työsti itseään ajatuksissaan seuraten vaistoa ja hukaten alkuperäisen ajatuksen, joka hänet tähän toimeen oli saanut ryhtymään.

Kai se oli jonkinlaista itsesääliä ja haavojen nuolemista. Näinkö huonosti asiat todella olivat? Rahikainen erehtyi vilkaisemaan peilin suuntaan ja hän näki vaalean kiharapehkonsa vasten vaaleita lakanoita. Oli myös vihreä paljettimekko.

Mekko oli jäänyt hänen syliinsä. Sen vihreät paljetit välkähtelivät, kun Rahikaisen käsi teki työtään. Jokaiseen pumppaukseen mekko reagoi. Se lauloi mykkää, kaunista lauluaan vasten Rahikaisen kehoa. Tulemisen hetkellä Rahikainen pystyi vain ajattelemaan, että siinä vihreässä välkkeessä oli jotain samaa kuin hänen silmiensä välkkeessä järviveden heijastuksessa kesäpäivänä.

Mutta olisipa se hauska ajatus, että Rahikainen olisi voinut olla kaunis kuin tyttö.

[lateiii]

Haluan vaan tarkentaa kaikille, että jos satun joskus kritisoimaan täällä(kin) uskonnollisten ihmisten menettelyjä, en kritisoi uskontoja itseään. Live and let live, uskon täysin uskonnonvapauteen, kunhan ollaan samaa mieltä siitä, että miulla on myös täysi oikeus olla uskomatta, ja siun uskonnonvapaus ei yletä määräämään sitä, miten muitten pitäis elää. Kritisoin uskontoa, kun se yhdistyy valtaan. Ja siitähän ne suurimmat ongelmat oikeastaan johtuu.

Koko yhteisön rahat valuu jenkkiläiselle uskonnolliselle johtajalle? Uskonnollista tekstiä tulkitaan (jonkun tai joidenkin toimesta) niin, että koko yhteisössä esim. naiset on alempiarvosia? Ristiretket? Kaikessa on kyse vallasta, valtarakenteista ja niiden väärinkäytöstä. Usein ne valtarakenteet voi toki olla sisäänkirjotettuja siihen uskontoon tai sen teksteihin, mutta sekin on kaikki tulkintaa.

Ja sen takia miusta uskonto ei kuulu politiikkaan. Yhdelläkään ihmisellä ei oo oikeutta määritellä sen, miten se ite tulkihtee omaa uskontoaan perusteella, miten muiden ihmisten pitäis elää. Se uskonnonvapaus loppuu siihen ihmiseen itessään.

Mut samaan tapaan toivoisin, että ihmiset olis vähän rauhallisempia uskonnollisten ihmisten tuomihtemisen suhteen. Tosi moni uskonnollisessa perheessä kasvanut on ihan kivoja ihmisiä, jotka vaan ei oikein tiijä vielä, miten yhdistää oma ajatusmaailma siihen, mitä itelle on kasvaessa opetettu. Jos omat kokemukset uskovista ihmisistä rajottuu niihin, jotka tulee huutamaan kadulla, metrossa tai pride-kulkueessa naamalle, niin onhan se vaikeeta olla yleistämättä. Mutta ihmisiä on monenlaisia, ja ite oon ollu tosi hyvissä väleissä esim. monen uskonnollisen kollegan kanssa.

Puhumattakaan siitä, että sit on oikeesti niitä uskonnollisia ihmisiä, jotka uskoo siihen uskontoon, mihin ne on kasvatettu, mutta jotka on joutunut jättämään sen yhteisön ja on nyt sen kanssa tosi yksin. Ja siihen sisältyy myös sateenkaari-ihmisiä.

Emt. ehkä mie yritän sanoa, et yrittäkää olla tuomihtematta ääneen kaikkea uskontoa, niin ehkä joku ahdistunut kollega uskaltaa puhua teille joskus ja teistä voi tulla kavereita.

[ruttotohtori]

---

Se, missä Pilkaman ja Valion mielestä ei ole järkeä, on EU:n kaavailema uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus ja sen juomapakkauksia koskeva uudelleenkäyttövelvoite. Sääntely voisi siirtää myös maidot, mehut ja mehukeitot nykyisistä kartonkipakkauksista lasi- tai muovipulloihin. Tavoitteena on vähentää pakkausjätettä lisäämällä pakkausten uudelleenkäyttöä. Kaikista alkoholittomista juomista 10 prosenttia pitäisi komission ehdotuksen mukaan pakata uudelleenkäytettäviin pakkauksiin vuonna 2030, ja vuonna 2040 osuus nousisi 25 prosenttiin. Lokakuussa parlamentin ympäristövaliokunta otti vielä tiukemman kannan: se nostaisi osuudet 20 prosenttiin vuonna 2030 ja 35 prosenttiin vuonna 2040. Parlamentin ympäristövaliokunta myös ulottaisi uudelleenkäyttövelvoitteen kaikkiin juomapakkauksiin, kun komission alkuperäisestä ehdotuksesta maitopohjaiset tuotteet oli rajattu pois.

---

Valiolle kyse on myös elintarviketurvallisuudesta: etenkin maitopohjaisista tuotteista pakkauksiin jää proteiini- ja rasvajäämiä, joita olisi vaikea pestä riittävän hyvin – etenkin kun pesu ja kuljetus kuluttavat vettä ja energiaa. Sekin mietityttää, onko kartonkitölkkien vaihtaminen muovisiin lopulta ratkaisu jäteongelmaan.

---

Pakkauksia käyttävät yritykset ovat kritisoineet sitä, että asetusehdotus katsoo yksisilmäisesti uudelleenkäyttöön kierrätettävyyden kustannuksella, vaikka sama ratkaisu ei välttämättä toimi kaikissa käyttökohteissa. Esimerkiksi kartonkitölkit ja panttipullot kiertävät Suomessa tehokkaasti.

---

[hiidenneiti]

Salaperäiset rukiinjyvät (1958, 2024):

Tässä tulee nyt sen verran spoilereita että laitan suoraan read moren alle JOS joku haluaa lukea eikä tietää etukäteen suurimpia twistejä. Yleisesti voin sanoa, että kyseessä on klassinen Christie-dekkari, äärimmäisen tasokas mysteeri, olin loppuun päästyäni aivan tohkeissani.

Upporikas perhe on täynnä mauttomia, ikäviä ihmisiä. Keinottelulla ja kaikenlaisella moraalittomalla touhulla rahansa hankkinut patriarkka on alkanut käyttäytymään erikoisesti viime aikoina, kun hän yhtäkkiä saa äkillisen kohtauksen ja kuolee. Eikä se jää tähän!!

Kaikki herkulliset Christie-kliseet: murha-aseena myrkky. Uusrikkaat mahtailevat omaisuudellaan eivätkä ole tyylikkään pidättyväisiä niin kuin Old Money. Neiti Marple ilmestyy paikalle äärimmäisen ohuen syyn varjolla, käy pyörähtämässä ja ratkaisee rikokseen. Pari "normaalia", samaistuttavaa hahmoa kauhukabinetin joukossa. Kommunisteja vihjaillaan tekopyhiksi. Menneisyyden synneillä on pitkät varjot... mutta liittyvätkö ne sittenkään tähän mitenkään?

Mulla on Christien mysteerejä lähestyttäessä ollut tällainen kaava: murhaaja on melkein aina joku mahdollisimman keskeinen hahmo, johon liittyy vahva traaginen piirre. Kyseistä henkilöä luultavasti epäillään kirjan alkupuolella, sitten tämä jotenkin todetaan viattomaksi, sitten se lopullinen twisti on se miten se oikeasti teki sen.

Tässä mysteerissä kyseiseen muottiin olisi sopinut parikin hahmoa: Percival ja Mary Dove, esimerkiksi. Molempia epäiltiin, sitten epäilykset hälvenivät taka-alalle, molemmat olivat omalla tavallaan "vakavasti otettavia" hahmoa: Percivalista olisi niin helppo tehdä pelkkä vitsi, mutta Christie pidättäytyy siitä, mikä saa kulmakarvat kohoamaan. Mary Dove taas vaivihkaa lipuu poliisin apuriksi aina silloin tällöin ja tarkastaja Neele on häneen selkeästi ihastunut, mikä on äärimmäisen epäilyttävää.

Jossain kohtaa sitten aloin kuitenkin miettiä: jos joku tässä porukassa on murhaajamainen, niin kyllä se on Lance. Mutta edellä mainittuun kaavaani vedoten uskoin, ettei se voi olla mahdollista. Lancehan tulee tarinaan mukaan keskenkaiken, hän on hyvä irrallinen henkilöhahmo tarkastelemaan epäiltyjen joukkoa ulkoapäin, eikä häntä epäilty missään vaiheessa. Mutta tässä kohtaa piileekin Christien hahmonluonnin nerokkuus: Lancesta todella välittyy hullu riskinottaja, manipuloiva seikkailija, joka välittää putkimaisesti vain rakkaasta vaimostaan ja on valmis murhaamaan kenet tahansa säilyttääkseen heidän onnellisuutensa. Olin niin positiivisesti yllättynyt osuessani oikeaan, vaikka en yhtään arvannut tekotapaa!!

Pidin myös siitä, että emme näe Lancen ja muiden hahmojen reaktiota lopputulokseen. Se tekee neiti Marplen viimeisestä kohtaamisesta Patin kanssa entistä surullisemman: Pat saa elää vielä hetken pilvilinnassa, jossa häntä jumaloi rakas mies.

Myös Jenniferin identiteetti tuli täytenä yllätyksenä, mutta sekin oli hauskasti toteutettu. Hyvä harhautus.

Ylipäätään oikein ratkiriemukas lukukokemus, meni heittämällä suosikkimurhamysteerieni joukkoon. Eila Pennasen suomennos oli myös ketterä ja hupaisa, saavutti hyvin Christien kärkkään kielen. Välillä tekstissä näkee, että se on suomennettu 50-luvulla, mutta se toi kirjaan vain lisächarmia.

[karvoja]

Jeesuskristusjumalauta mun verenkiertoelimistö ei kestä tätä verenpainetta, jonka varsinkin Kaisa Juuso aiheuttaa. Pää kii!! Saanko vaan tunkea ton olennon nenän täyteen muovailuvahaa ja pikkukiviä...

En usko hetkeäkään, etteikö hallitus tietäisi mitä se on oikeasti tekemässä. Mutta miten tää menee niiden kannattajilta läpi (muilta kun kokkareilta)? Vai eikö niitä vaan kiinnosta mitä tulee tapahtumaan ja eikö ne seuraa mitä pers/kok puuhaa ja mille kd/rkp nyökyttelee hyväksyvästi.

Ei ne hyvinvointiyhteiskuntaa ole pelastamassa, se on selvää.

Selvää on sekin, että sote-palvelut tulee halvemmaksi, jos ne tuotetaan yhteiskunnan omana toimintana. Jos toiminta on nyt vahvasti alijäämäistä, yksityisellä puolella kustannusten (asiakasmaksujen) on pakko olla huomattavasti korkeammat, jotta niillä on mitään järkeä toimia. Enkä tajua miten sote-palvelut voisi eettisesti olla voitollista toimintaa?

Jos (ja kun) perus- ja erikoissairaanhoidosta leikataan nyt ja hoitoonpääsy vaikeutuu sekä viivästyy, sen seurauksena kroonistuneiden sairaukisen hoitoon tarvitaan entistä vaativampaa eli kalliimpaa hoitoa. Tässä hetkessä säästöä saattaa paperilla tulla 3 mrd, mutta tulevaisuudessa hoito on vielä kalliimpaa, joko yhteiskunnalle tai yksilölle. Kun julkinen sote on saatettu toimimattomaan tilaan, keski- ja varsinkin pienituloisilla on vähänkään vakavamman sairauden kohdalla kaksi vaihtoehtoa: konkurssi tai kuolema.

Ja siitähän nää fantasioi, köyhyyden köyhien poistamisesta. Enkä siksi voi ymmärtää, miten persuja äänestänyt duunari voi olla valintaansa tyytyväinen.

Plus, ällöttää Juuson virnuilu. Hyi että. Kuvitteleekin olevansa oikeassa ja vakuuttava kannassaan.

[demonfowl]

10-Kirje

Olin joskus ehkä 12v iässä perheen kanssa jossain kesälomareissulla Tampereen suunnalla ja käytiin kai siel Vapriikin Postimuseolla. Siel oli myös sotien aikasesta postista juttua ja yks todella upea rintamalta lähetetty kirje, jonka kuori oli huolellisesti väritetty kirkkaanvärisiä raitoja täyteen, kait ihan jollain värikynillä :D ja oli tosi hyvin säilyny vielä.

Se oli tosi pysäyttävää koska ensinnäkin olin tosi tottunu et sodista oli vain mustavalkokuvia ja tää vaikutti hyvin oudon räikeältä siihen käsitykseen verrattuna, ja toisekseen olisin itse varmaan koristellu sen kuoren hyvin samalla tavalla.

Välillä pohdin onko se sama kirjekuori siel edelleen (jos ees muistan museon oikein, sekin vielä) ja onko se yhtä hieno kun muistan (täs kuvas piirsin vaan samantyylisen). Ehkä vois käydä kyselemässä joskus.

Mutta tämän höpöttävän monologin juoni on siis 1. museot ovat tärkeä osa kulttuurista kokemusta ja auttavat ymmärtämään sekä samaistumaan ihmisiin ja kansaan joka on elänyt hyvin erilaisissa olosuhteissa ja 2. jos joku kookoosta lähettäis jänniä personalisoituja kirjeitä kotio se olis absoluuttisesti Honkkis.

[karu-selli]

@ketsuppia jonne & veeti amisversumi(?) fan art

Jonnella es-paita, rähjänen työtakki ja adidas verkkarit. Veetillä tommonen magee megaforce lohikäärme-huppari jonka sekin menny pilaamaan rasvatahroilla.

Luin tänään sun postauksia (amiksessa tietysti) ja mulla on paljon ajatuksia, ideoita ja headcanoneita näihin liittyen :D pistetääs saman tien tulittamaan.

Veetiä ärsyttää niin maan perkeleesti Jonnen optimismi ja se ajattelee, että Jonnella on jotenkin täydellinen elämä kun vanhemmat ei roiku perseessä kii. Voi Veeti miten väärässä olet.

Jonnen volvossa roikkuu ainakin 3 wunderbaumia

Ensimmäiset oikeet treffit kebabilla

Mä haluun myös että nää menee kattomaan jääkiekkoa tai pelaa pipolätkää ulkojäillä lopun lössin kanssa

Certified icon rekkalesbo Venla rökittää kaikki ulkojäillä/korttipeleissä/tms

Veeti opiskelisi mieluummin automaalaamon puolella mutta tässä pikkukylän amiksessa ei oo sitä linjaa :(

Veeti maalasi (tai malaa vieläkin) graffiteja

Veeti löytää taiteellisen puolensa ja tulevaisuudessa maalaa ammatikseen autoihin, mopoihin ja ajokypäriin tyylikkäitä airbrush kuvia

Jonne pitää naapurin lapsia kuin pikkusisaruksinaan

Veetillä oli joskus mopo mutta se joko a) meni kolarissa lunastuskuntoon b) joutui poliisin takavarikoimaksi koska veeti ajoi poliisin tutkaan 80kmh viritetyllä mopolla tai c) isällä meni moti veetin käytökseen ja myi mopon

Lompakosta tuijottaa ajokortin 15-vuotias finninaama Veeti

Jonnella on lompakossa kuva siskosta, se löysi kuvan jostain laatikosta mummolasta ennenkun välit meni poikki perheeseen

Jonne & religious trauma :(

Deep moment: Jonne vie Veetin volvolla johonkin soramontun reunalle ja ne makaa auton konepellillä, kattelee tähtiä ja puhuu tulevaisuuden unelmista ja peloista

Jollakulla on kielletty amis/lukio romanssi? 😳

Jonne tykkää tietysti rokista mutta sen guilty pleasure on kunnon ysäri eurodance amispoppi

Veeti tykkää varmaa nykyräpistä ja iskelmästä

Molemmat hoilaa jotain jvg:tä autossa

Ehkä nää hahmot kolahtaa mulle niin hyvin koska samaistun niihin, etenkin Jonneen.

(19v logistiikka-amis aikuispuolella, moro. ja vielä punanen lippis ja es)

[kinuskikakku]

Olen rampannut koko Lokakuun sen kanssa kun oon tehnyt yleisiä terveystarkastuksia.

Vielä on sairaanhoitajan tapaamisia yksi ja sen jälkeen vielä kenties jotakin, mutta ikäni (33), elopainoni (135) ja perheen terveystaustan huomioiden olen yllättävän terve!

Ainoa asia on, että on mahdollinen diabetes, joka tosin ei yllätä. Ja kunhan lääkityksen saa niin eiköhän se siitä.

(Kävin myös sukupuolitautitesteissä ja sieltä kaikki tulokset negatiivisia, joka erinomaista sekin!)

[homospeksuaali]

Kaks vikaa

Kiitos! 🩷

48. What's the worst musical you've ever seen? What made it so bad?

Mähän en oo Suomen teatterissa huonoa musikaalia nähnyt niin että myöntäisin. Kerran oli kesäteatterissa ympätty kokonaisia biisejä hyvin irtonaisesti sinne tänne keskelle näytelmää ja voi pojat että muuten on 70-lukulainen suomihitti pitkä kun joudut kuuntelemaan sen kokonaan keskellä näytelmää kun muu roolitus yrittää epätoivoisesti täyttää näyttämöä edes jollain toiminnalla. Mutta a: en muista sen nimeä ja b: en tiedä oliko se kantaesitys niin jätämme sen tähän.

Dear Evan Hansenia en ole koskaan nähnyt livenä millään kielellä mutta kaikki bootlegit on enemmän ja vähemmän hirveitä ja filmatisointi on aivan abysmaalinen niin äänestän sitä. On olemassa piste jolloin teiniangstiballadeja on liikaa ja Evan Hansen yrittää kaikki rajat rytisten ja päälle vielä muutaman sellaisen rajan mitä ei edes ollut. Bootlegeissä sentään äidit ja Evanin sisko ovat sympaattisia hahmoja mutta filmatisoinnissa jyrätään sekin.

49. If you have to choose just one, what is your favourite musical of all times?

Luulen että tämän arvonimen ansaitsee Hair siksi että meillä on eniten yhteistä historiaa. Biisit on edelleen loistavia ja kyllähän se sodanvastainen ydinsanoma vaan iskee syvälle.

[dame-qui-kuovi]

FANFIC

Jatkoa aijemmalle "Velvollisuuden tunto"

-Nuoren Koskelan kriisit

-Gay

-Vilho/joku random päästä temmattu kartanon jätkä jolle en antanu nimeä

-?ei varoituksia?

-kirjitus vitheet

------------------------------------

Saiko toista poikaa ajatella sillä tavalla?

Myöhemmin elokuussa Vilho oli yhä useammin kiivennyt ladon ullakolle. Sisällä ei viitsinyt silloin olla, kun Kaarinan asioista puhuttiin. Vilho odotti itse Kaarinan puhuvan niistä hänelle jos halusi. Vilholla ei ollut ikinä tarvetta kiusata pikkusiskoa. Vanhimpana hän enemmänkin näki tehtäväkseen olla turvallinen siskolle.

Vilho oli miettinyt naimisiin meno asiaa. Jos siitä jollekkin sanoisi niin Kaarinalle. Tytöt olivat suvaitsevaisempia. Jos Vilho olisi kaarinalle puhunut.. olisi hän vain puhunut asista siltä kulmalta etteivät tytöt tuntuneet kiinnostan. Ei sanaakaan asian toisesta puolesta jota vilho ei olisi kertonut kellekkään.

..Saiko toista poikaa ajatella sillä tavalla?

Monesti hän yritti ajatella tyttöjä sulkien silmät. Itsetyydytys oli likaista, mutta jos sillä voisi korjata. Ikään kuin totuttaa itsensä oikeisiin asioihin. Mieleen kulki ajatus miehistä. Vilho nojasi päänsä taakse. Nopeasti hän lopetti ja avasi silmänsä. Kurkkua kuristi kun hän tajusi mitä tapahtui. Oli kuvottava olla. Hän ei usein pyydellyt anteeksi. Ei ylipäätään kovin usein rukoillut, mutta nyt se kävi hänen mielessään.

------------------------------

Kartanon poika piirteli sormellaan Vilhon niskaan. He olivat ruokasalissa kahdestaan. Vilho oli kuullut pojasta huhuja kauankin. Hän oli koko talon ainut poika ja kietonut itsensä vain tyttöjen joukkoon turvallisuuden tähden. Hän siis...oli ollut muiden poikien kanssa suhteissa. Pojat olivat päätyneet sinne Vilhon aloitteesta. Vaikkkakaan hän ei ollut tätä suoraan sinne pyytänyt. Tytöt olivat Vilhon halukkuudesta pojalle kertoneet. Niin paikka ja aika sovittiin.

"Jos siis vaan kerran kokeilla haluat. Autan. Mutta ei mitään kokeilujaksoa." Poika katseli Vilhoa tarkastellen.

"Vaan kerran...sekin jo paljon"

"Vastaat siihen vain miten vastaat. tai olet vain, ei väliä. Kunhan sanot jos joku ei sovi tai toivot jotain, okei?"

Hän osasi tehdä Vilhon olon luottavaiseksi. Vilho nyökkäsi. Katse harhaili jo pojan huulten ja silmien välillä.

"Voinko?" Hän varmisti.

Vilho nyökkäsi. Häntä suudeltiin ensin kevyesti. sitten syvemmin. Vilho ei ensin tehnyt mitään. hän tarkkaili itseään kuin sivusta. Sitten häneen iski tarve suudella takaisin. Käsi kietoutui Vilhon olkapään yli ja veti lähemmäs. Sitten Palvelija rikkoi sen hetkeksi. "Vielä?"

"mmm" Vilho nyökkäsi ja mumisi kun ei saanut sanoja. Poika veti häntä takaisin, kun Vilho sainoi. "Odota. voinko aloittaa itse?"

"toki."

Vilho veti hänet puolestaan lähemmäs ja sitten suuteli edellistä syvemmin. Se tuntui hyvältä, vaikka kaikki oli vähän kiusallista.

Poika antoi itsensä Vilholle vielä viideksi minuutiksi. Vilho nousi seisomaan katsellen pöytää. Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa. "Oliko siitä apua?" Poika kysyi nousten itsekkin ylös lattialta.

"..Oli"

Matkalla kotiin Vilho oli edelleen omassa kuplassaan. Olo oli onnellisen levoton. Nyt hän ymmärsi jotain. Hän oli ensinnäkin varmempi. Toiseksi se oli nyt tehty. Kun kotitielle kääntyessään kuplan niin vahvoilta vaikuttaneet seinät alkoivat säröillä, yllättyi hän itsestään. Ensimmäistä kertaa hän oli ajatellut aihetta ilman ahdistusta siitä todellisuudesta, ettei sellainen sopinut. Ja nyt kun hän vielä tiesi varmasti mitä halusi. Tiesi hän samoin sen, että nyt häneen kohdistuva viha olisi varma.

...pyistynkö elää loppuelämän niin, ettei vanhemmat tiedä?

Kurkku tuntui, kuin olisi nielaissut jääpuikon. Vilho yskäisi. Jo siitä hän huomasi äänensä tärinän ja heikon vireen. Se teki olon vielä surkeammaksi. Hän hengitteli muutaman kerran syvään ja käveli nopeasti tien loppuun ja sisään eteiseen. Sisällä hän nyökkäsi isälle ja hymyili hennosti silmillään äitelle. Enempää hänestä ei irronnutkaan ennen kuin hänen täytyi paeta näkymättömänä huoneeseensa. Oven sulkeutuessa kyyneleet kohosivat silmiin sekunnissa. hänen oli pakko istua.

Huoneen ovi avattiin. "..Ville?" Äite sanoi ovelta. Nähtyään tilanteen hän laittoi oven rauhallisesti kiinni ja käveli istumaan sängylle Vilhon viereen. Vilho pyyhki silmänsä ja hänen leukansa jännittyi.

"mikä on?"

Vilhon mieli teki heti huutaa. Koko kylälle kuin itselleen, vaikka ei kukaan muu mitään väärää ollut tehnyt. Sekin oli epäselvää oliko hänen oma tekonsa moraaliton.

Äiti jäi istumaan paikalleen, arvioiden omia sanojaan. Hän jatkoi sitten.

"Aina voit minulle kertoa.. ja eihän siitä kauaakaan kun monista asioista täällä itkettiin.. välillä vain toinen ja välillä me molemmat" Äidin sormet siirsivät hiuksia pojan korvan taa. Poika oli edelleen kovin nuori, vaikka se jo vastuuta saikin.

...

"Milloin sinä ja isä menitte naimisiin?"

Elinan kasvoille tuli yllättynyt lempeys.

"4 Vuotta ennen kun saatiin sinut."

"Odotatte minunkin kai menevän naimisiin?" Vilho kysyi hiljaa. Äiti mietti. Hän tunsi, että jotain piti varoa ja vastasi kevyesti.

"Omalla ajallaan sekin.. mitä se meidän odottaminen tekee."

Vilho oli hiljaa. Äidin sormet silittelivät vielä pojan niska hiuksia ja aloitti sitten taas varoen.

"..Liittyykö nämä kysymykset siihen?"

"Tavallaan."

...

"Mitä jos.." ... "Tai siis jos en meniskää naimisii?Pettyisittekö te silloi?"

Elina katseli poikaa. ".. Nii eeikai sitä silloin väkisin kannatakkaan naimisiin mennä. Ja mitä kaikkiin tunteisiin tulee, niin ne kehittyvät sieltä kyllä yleensä ajallaan.. sitten kun jos tapaat sen oikeen tytön.."

Vilho pudisti päätään kyynelten kohotessa silmiin uudestaan. Hän oli jo ehtinyt miettiä miten kaikki voisi olla hyvin, jos ei yksinkertaisesti kukaan tietäisi. Salailuun tottuisi. Kuka ties Vilho itse muuttuisi. Nyt tämä suunnitelma oli jo pilalla. Punniten vaihtoehtoja Vilho ei kuunnellut lainkaan, mitä äiti puhui. Äiti lopetti. Hän asetti kätensä pojan olkapäälle. "Rakas, ei sille ole kiire-"

"suutelin poikaa." Vilho tunnusti äkkiä. Mitä vaan, mikä olisi lopettanut äidin puheen hetkeksi. Äidin käden liike loppui. Ja kun tämä ei sanonut pitkään aikaan mitään poika alkoi hermostuneena ja itkuisena puhua.

"Se oli kerta. Kyl mä tiesin ja tiedän ettei saa tai..."

Poika kääntyi katsomaan äitiään. Elina katseli pojan itkuisia pelokkaita silmiä. Joko poika pelkäsi itseään tai omaa äiteä.

"Sano nyt vaan jotain." Vilho luovutti.

Elina veti pojan halaukseensa.

Hiuksien silittely jatkui.

"Anteeks" Vilho pyysi. Äidin ote ympärillä tiukkeni.

"shhh shh..Et ole tehny mitään väärää."

-------------------------------------------------

Slayed❌

It was fun❌

Elämän ilo❌

Felt cute❌

felt miserable, might delete later✅

[kuningaskunta-sielut]

Tää nyt liittyy enemmän kääntämiseen yleensä kuin nimenomaan tähän suomennokseen, mutta tää Saïxin repla on musta todella hauska siksi, että se on käännetty eri tavalla joka ikisessä käännöksessä, mitä mä olen tästä Daysin mangasta nähnyt.

Mä aina jaksan toitottaa sitä, miten tärkeää kontekstin tietäminen on käännöstä tehdessä, ja tässä sitten nähdään miten käy, kun siitä kontekstista on mahdoton tietää käytännössä mitään. Tää Saïxin koira-asia on täysin tän mangan keksintöä ja tää yks puhekupla on ainoa kerta, kun siitä ikinä mainitaan, joten tämän tarkemmin ei ikinä selitetä, mistä siinä oikein on kysymys. Konteksti siis jää täysin kääntäjän arvioitavaksi, joten tulokset saattavat hiukan vaihdella.

Japaniksi Saïx sanoo 昔は犬とも遊んだな/mukashi wa inu tomo asonda na. Tästä meille selviää, että joskus menneisyydessä (昔/mukashi) joku leikki (遊んだ/asonda) koiran tai koirien (犬/inu) kanssa (とも/tomo). Sen verran kontekstia saadaan, että tän takia Saïx antaa Xionin pitää Plutoa ainakin tilapäisesti Organisaation linnassa, joten todennäköisesti tää koiran kanssa leikkiminen liittyy Saïxiin itseensä jotenkin, eli se on itse todennäköisesti ainakin yks lauseen subjekteista.

Tää suomennos on varmaan se kaikkien yksinkertaisin tapa kääntää tää lause ja todennäköisesti itsekin olisin kääntänyt tän näin. Ehkä olisin itse käyttänyt "koiran" sijaan monikkoa "koirien", koska tosta japaninkielisestä lauseesta ei tosiaan ilmene, oliko niitä yksi vai useampia, mutta kuka tietää.

Noniin, se suomesta, mitenkäs tää sitten menee virallisessa enkkukäännöksessä?

Muuten sama, mutta sillä melko oleellisella erolla, että tällä kertaa Saïx puhuukin monikossa "meistä", viitaten Axeliin. Enkkukääntäjä on siis tulkinnut tän niin, että ne on leikittänyt sitä koiraa yhdessä, mikä on sekin ihan mahdollista sillä alkuperäisestä lauseesta ei tosiaan tekijä (tai edes niiden lukumäärä) käy ilmi. Lisäksi toi used to play viittaisi siihen, että sen koiran kanssa leikittiin useamminkin, kun taas tosta suomenkielisestä "leikin joskus muinoin" -lauseesta ei käy puolin tai toisin ilmi, oliko kyse yhdestä vai useammasta kerrasta.

Ainakin tästä saa sen kuvan, että kääntäjä on ollut enemmänkin perillä KH-asioista, sillä se on selkeesti tiennyt Axelin ja Saïxin aiemmasta ystävyydestä ja osannut yhdistää tän koirajutun siihen. Tiedä sitten, onko tää se oikea tulkinta, mutta itse aion uskoa näin koska ohan se nyt aika pirun wholesome.

Tää oli siis virallisesta käännöksestä, mutta mitäs enkunkielinen fanikäännös sitten on tehnyt tän replan kanssa?

Vähän epäsuorempi käännös, mutta kyllä mä näen mitä tässä on ajettu takaa. Jos on leikkinyt koiran kanssa ja siitä on jäänyt positiivisia muistoja, niin ei se oo kovin kaukaa haettua päätellä, että on silloin tykännyt koirista. Lisäksi ton verbin asonda voi tulkita leikkimisen lisäksi niin, että on vaan yleisesti pitänyt hauskaa jonkun kanssa, ja alkuperäisestä lauseesta ei tosiaan käy ilmi, onko puhe yhdestä vai useammasta koirasta. Jos tän siis tulkitsee niin, että Saïx meinaa yleisesti henganneensa koirien kanssa joskus muinoin, niin tää lienee ihan järkeenkäypä käännös. Ehkä tosiaan vähän epäsuorempi kuin mitä olisin itse käyttänyt, mutta silti.

Nyt on siis blogin tavanomaiseen tyyliin käsitelty japania, suomea ja enkkua, mutta vedentääpä lopuksi vielä yllätysvieraana saksankielinen käännös mukaan!

"Minulla oli joskus itsellänikin koira..."

Joo nyt menee jo hyvin epäsuoraksi käännökseksi. Ehkä tässä on ollut logiikkana, että jos on (etenkin säännöllisesti) leikkinyt koiran kanssa, niin se on todennäköisesti oma? En tiiä, mun mielestä tässä kääntäjä on vedellyt kontekstista jo liikaakiin omia johtopäätöksiä. Yleensä japaniksi lemmikin omistamisesta käytetään verbiä 飼う/kau, joten toi asonda olisi vähän erikoinen valinta, jos tarkoitus oli tosiaan sanoa että Saïxilla on ollut ihan oma koira jossain vaiheessa.

(Tää on todennäköisesti ainoa kerta, kun mä tuun ikinä puhumaan tästä saksankielisestä käännöksestä tässä blogissa, osittain siksi, että parhaimmillaan kolmen erikielisen käännöksen vertailemisessa on jo ihan tarpeeksi hommaa ja osittain siksi, että mun saksa on suoraan sanottuna aivan helvetin ruosteessa.)

Eli joo, koska kukaan ei tiedä tarkkaan, mihin tää repla oikein viittaa, niin lopputuloksena meillä on neljä käännöstä joissa kaikissa se on käännetty enemmän tai vähemmän eri tavalla, ja ehkä tota saksankielistä lukuunottamatta kaikkia voisi pitää oikein käännettynä. Japani on kyl hauska kieli!

[ketsuppia]

Pieni valitus turhanpäiväisestä kuten aina :)

Kauhia ressi, aamulla pitää aikaseen olla yhdessä paikassa ja sinne ois helpoin mennä autolla.

Mutta en tiiä, saanko siellä paikassa mihinkään autoa parkkiin, koska alue on melkein kokonaan maksullista, miul ei oo mitään hajua miten ne maksut toimii eikä netistäkään niinkään apua ole ollut.

Jos paikanpäällä alan selvittää, pitäs varata lisäaikaa moiseen, joka aiheuttaa vielä enemmän ressiä

Siellä on muutamia maksuttomia paikkoja pienen kävelymatkan päässä, mutta huomioiden kellonaika ja kaupunginosa niin en usko että yhtäkään paikkaa löytäsin.

LISÄKSI VIELÄ oon muutenkin vielä vähän heikko kuski, tiedän että eihän sitä muuten saa opittua kun tekemällä, mutta eiiiii oikein tiiättekö kiinnosta lähtee arkipäivän pahimpaan aamuruuhkaan keskelle isoa kaupunkia todella suuren jännityksen alla.

Voisin toki myös ajaa puoleenväliin matkaa ja kävellä loput, mutta sitäkään en tiedä, saanko kyseiseltä puolivälipaikalta parkkia, kun sekin on aika ruuhkainen.

Voisin toki myös ihan vaan kävellä! Matkaa ei oo niin paljoa etteikö siitä selviäis, mut sit pitäs lähtee tuntia aijemmin ja arvostan kauneus uniani.

Mm jos voisin vaan niinku mennä nukkumaan ja huomenna ei tarviis mennä mihinkää... Mut on pakko :(