#mutta hyvät juhlat oli

[muotiunivormu]

"Prankster" - Brad Marchand

Bostonista tuttu aloittelija New York kaataa Toronton juhlat. Brad Marchandin hieno ryöstö NHL pelipaidat vaikeutti Maple Leafsia, ja fanit juhlivat villisti, ja hän käytti tilaisuutta hyväkseen päättääkseen tämän suositun pudotuspelisarjan kolmannen pelin.

Kun hän on tällä rentolla, upealla tuulella, hyviä asioita tapahtuu koko joukkueelle, ja Jack DeBrusk Boston Bruins pelipaita virnistää 4-2-voiton jälkeen. Se on taidemuoto, jonka Marchand on selvästi hallitsenut. Maple Leafs oppi kuitenkin tuskallisesti, että hän oli hyvä myös muissa asioissa. Itse asiassa Marchand voitti pelin 3 Bruinsille. Autettuaan Jake DeBruskin maalissa kolmannen erän alussa, hän teki maalin 3-2 upealla laukauksella, jolloin Maple Leafs tasoitti pelin. Ikään kuin kotifanit eivät olisi saaneet tarpeekseen Marchandista yhdeksi yöksi, hän päätyi tyhjään maaliin lukemin 4-2. William Nylander jättää myös tämän illan pelin väliin tuntemattoman vamman vuoksi, joka on vaivannut häntä runkosarjan lopusta lähtien, mutta Maple Leafs toivoo vilpittömästi, että hän on käytettävissä sunnuntai-illan otteluun. Koska silloin heidän on voitettava – muuten Bruinsilla on hyvät mahdollisuudet pelata seuraava kotiottelu.

[muplakuovi]

Meidän kihlajaiset.

Se oli sanapari, johon hän ei koskaan tottuisi. Ajatus, johon hän ei koskaan tottuisi.

Kuinka Henry oli ilmestynyt hänen ovensa taakse hengästyneenä ja kasvot loistaen, ja kuinka John oli tiennyt, että hänen pitäisi olla iloinen siitä, että Henry halusi jakaa jotain niin tärkeää ensimmäisenä juuri hänen kanssaan. Hän oli pakottanut kasvoilleen hymyn, onneksi olkoon, koska juhlat ovat. Hän ei tiennyt kumpi teki kipeämpää: uutiset vai se, ettei Henry huomannut hänen rakoilevan hymynsä takaa paistavaa synkkyyttä.

Hyvät juhlavieraat

John oli aikoja sitten lakannut odottamasta satukirjaloppua omalle tarinalleen, mutta Henrylle hän oli aina odottanut sitä vieläkin vähemmän. Henry oli käytännössä katsoen aviossa työnsä kanssa, eikä ollut tuntunut kaukaa haetulta olettaa, että tilanne ei muuttuisi sen suuremmin. Nyt tämä säteili Emma käsipuolessaan, lasi sormissaan, ja katsoi Johnia kuin he kaksi olisivat jotenkin jakaneet saman ilon.

Se oli väärin, mutta John olisi ollut oikein tyytyväinen, jos kumpikaan heistä, niin hän kuin Henrykään, ei olisi koskaan löytänyt ketään.

Malja sietämättömän onnelliselle parille

Mutta Emma teki Henryn onnelliseksi. Päästyään alussa loputtomalta tuntuneen kateutensa yli, John oli alkanut nähdä, miksi Henry oli tykästynyt tähän. Emma oli nokkela, teräväkielinen – John oli nähnyt samat piirteet aikaisemminkin, miehessä jolle nyt piti kihlajaispuhetta. Oli asioita, joiden kanssa hän ei yksinkertaisesti voinut kilpailla. Yksi niistä oli Henry itse.

Toivottavasti tutkimuksesi päättyy yhtä hyvin kuin tämä rakkaustarina

Hän halusi Henryn olevan onnellinen. Joten hän hymyili, hän kohotti maljan, hän sädehti parhaalle ystävälleen ja naiselle, jonka tämä oli valinnut rinnalleen. Ja kun Henryn auvo valaisi huoneen kuin aurinko, John päätti, ettei tämä tulisi näkemään hänen hymynsä taakse vastaisuudessakaan.

[baby-honeybunny]

Otetaan joskus uusiksi 1/3

Voi jumalaut. Tuli luvattuu, että tän postaan, joten olkaa hyvät! Tää on aika pitkä, joten pilkoin tiedoston kolmeen osaan. Tässä osa 1, tarina jatkuu, jos kukaan sitä haluaa lukea ;D Kaikki hahmot kuuluvat Väinö Linnalle. Joku vois sanoo et tää on kokonaisuudessaan nsfw, mutta tässä osassa ei oikeastaan ole yhtään mitään maininnan arvoista.

EDIT: Jostain syystä tää on järkevästi luettavissa vaan mobiilissa, koska koneella mun blogin teema tuhoo mun tekstin asettelun yhyy :((

Kirjoittanut: Ihan mie ite yömyöhällä, hurraa!

Päähenkilöt: Lammio, Koskela ja Kariluoto

Tämä on kirjoitettu ainoastaan hupimielessä ja oli tämä kai eräänlainen haastekin minulle kaveriltani joskus kesällä. 

- - - - - - - - - - 

”Trallilai hei kukkuluuruu...” lauloi Hietanen.

Miehet olivat valmistaneet kiljua salaa, kun nyt viimein oli siihen tarjoutunut tilaisuus asemasodan aikana. Koskela oli antanut luvan kiljun valmistamiseen ja miehet olivat keränneet mahdollisuuksien mukaan tarpeellisia aineksia.

Nyt kun kilju oli vihdoin ja viimein valmista, elämä hymyili toden teolla. Miehet olivat sopivasti humaltuneet ja kaikki olivat hilpeitä. Korsussa vallitsi juhlamieli. Vanhalan löytämä gramofoni oli osoittautunut erittäin loistavaksi hupivälineeksi. Musiikkitarjonta ei ollut laaja, mutta se mitä löytyi, oli enemmän kuin tarpeeksi.

Kekkerit olivat ylimmillään, kun luutnantti Lammio astui sisään korsuun. Aluksi kukaan ei huomannut hänen tuloaan, koska kaikki kynnelle kykenevät lauloivat tai huusivat Vanhalan gramofonin soittamien kappaleiden tahtiin parhaansa mukaan.

 ”Mitäs täällä elämöidään?”

Lammion tiukka ääni hiljensi miesten laulun. Oli sanomattakin selvää, kenellä yksin oli tuo vaikutus heihin. Kaikki huokaisivat ja kääntyivät katsomaan tulijaa, paitsi Honkajoki, joka oli enemmän kiinnostunut ikiliikkujastaan sekä Koskela, joka vuoli keppiä hajamielisesti. Hänen keskittymisensä terästäytyi Lammion kysymyksen myötä, mutta hän ei kuitenkaan vaivautunut edes nostamaan katsettaan vaan antoi miestensä hoitaa asian. Pitkä hiljaisuus vallitsi korsussa, jonka välillä rikkoi Lammion päästämät epämääräiset äännähdykset, joiden oli kai tarkoituksena innostaa miehiä puhumaan.  

”Mää tiärä!” huudahti Hietanen ja nousi ylös käsi ojossa suurieleinen ilme kasvoillaan.

Muut katsoivat häntä suuren innon vallassa. Mitä hän oli tällä kertaa keksinyt?

 ”Luutnantil mahtaapi olla kauhia jano. Poja, jaetaa kiljuu Lammiol. Kuis se käy?”

 ”Kyl mie uson jot se onnistuu! Ota täst!” Rokka ilakoi ja nousi pystyyn.

Korsussa syntyi älämölö, kun kaikki alkoivat ilomielin tarjota juomaansa Lammiolle. Hän puolestaan torjui kaikki liian lähelle tulevat käsivarsillaan ja tuijotti kiinteästi Koskelaa. Kariluoto huomasi vasta nyt Lammion saapuneen korsuun. Hän nousi ylös ja hieman kiikkerin askelein hoippui tämän luo.

”No terve mieheen. Hieno ilta on, hieno ilta. Olisit aiemmin liittynyt joukkoomme. Meillä on täällä pidetty hauskaa. Istuhan alas ja ota juotavaa! Hellitä vähän toveri, tästä saat”, Kariluoto intoili ja ojensi lasiaan Lammiolle.

”Iltaa”, lausui Lammio kuivasti ja tuijotti hymyilevää nuorukaista pistävästi.

Lammio kääntyi lähteäkseen kun ymmärsi, ettei hänen sanansa tulisi mitenkään tehoamaan noihin humaltuneihin miehiin. Hän löi kepillään korkeiden saappaittensa vartta kävellessään. Hän oli itsekin juonut jonkun lasillisen aiemmin, mutta alkoholi sopivissa määrin ainoastaan sai hänet vaikuttamaan entistä hiotummalta ja asiallisemmalta. Kukaan ei tiennyt, kuinka hän ei hellittänyt kurissaan edes alkoholia otettuaan. Ryhmän tiedemies Honkajoki oli todennut, että ”ihmeitä toisinaan tapahtuu, mutta tämän pitäisi olla vallan mahdotonta”.

Miesten keskuudesta kuului valituksia Lammion pilaamasta tunnelmasta, mutta Vanhala päräytti jälleen laulun ilmoille gramofonistaan ja huoli unohtui ja juhlat jatkuivat.

Koskela huomasi, kuinka Rokka ja Suen Tassu katsoivat toisiaan merkitsevästi. Myös Rahikainen näytti olevan mukana juonessa, mikä ikinä se olikaan. Hietanen nakkasi märän pyyhkeen Rokalle ja tämä katseli Lammion perään. Juuri kun tämä oli astumassa ulos ovesta, huitaisi Rokka pyyhkeellä Lammion takapuolta päin.

Tämä päästi ilmoille järkytystä ja kauhistusta huokuvan hiljaisen voihkaisun. Kaikki hiljenivät ja kääntyivät katsomaan tuota ylvästä luutnanttia oviaukossa. Siellä hän seisoi, käsi takapuolellaan. Näky oli miesten mielestä hilpeä, mutta kukaan ei uskaltanut nauraa. Suut pyrittiin tukkimaan käsin ettei vaan olisi nauru päässyt ilmoille. Hiljalleen Lammio kääntyi miehiin päin ja hänen silmänsä olivat tulistuneet. Hän kuitenkin hillitsi itsensä. Hän veti takkinsa helmoista asiallisesti alaspäin korjaten asuaan, löi saappansa vartta kepillä ja asetti kätensä lantioilleen. Hän koetti näyttää suuremmalta ja vaikuttavammalta, mutta miehet eivät olleet vakuuttuneita.

 ”Mitäs tämä on?” Lammio kysyi terävästi, lievä häpeän puna kasvoillaan.

 ”Katsoha sie... Siul on jottai persauksis. Mie koitti vaa autta.”

 ”Ai jumalaut!” Hietanen kirkui naurusta.

 ”Mitä te tarkoitatte?”

  Korsussa kohahdettiin kovaäänisesti. Ei yksin Rokan teon johdosta vaan myös siksi, että Lammio oli vallan unohtanut asian, josta aina motkotti kaikille. Häntä ei missään nimessä saanut sinutella vaan häntä olisi pitänyt teititellä tai kutsua ”herra luutnantiksi”. Hän ei ollut millään tavoin tarttunut Rokan sinutteluun ja yksin se ilmaisi miehille selkeästi, kuinka hämmentynyt Lammio oli. Hänen silmissään velloi käsittämätön viha ja häpeä joka sai Rokan tuntemaan olonsa varsin onnistuneeksi.

”Ei hän tarkoita mitään. Juopuneen houreita,” ilmoitti Koskela nurkasta.

Rokka mäiskäisi Lammiota uudelleen. Tämä kavahti hieman ja hänen silmistään näki, kuinka hänen jo valmiiksi heikentynyt auktoriteettinsa laski merkittävästi ja hänen huulensa vapisivat heikosti, aivan kuin hän olisi aikonut sanoa jotakin. Hän oli kuitenkin hiljaa.

”Mie nään jottai siin viel. Ehk työ istuitte paskaa pihal.”

”Mikä röyhkeys!” tuhahti Lammio, joka oli jo aivan tulipunainen ja menettämäisillään itsehillinnän.

Kaiken tämän keskellä jakoivat Koskela ja Kariluoto katseita. He hymyilyivät ilkikurisesti ja sillä hetkellä heistä tuntui, kuin he olisivat lukeneet toistensa ajatukset. Rokan tempaus oli antanut heille inspiraation ja he aikoivat jatkaa esimerkin mukaan nyt kun heillä näytti olevan siihen oivallinen tilaisuus. He tahtoivat antaa Lammion maistaa omaa lääkettään. Koskela nousi ylös ja kaikkien katse kiinnittyi häneen.  

”No niin, pojat. Annetaanpas luutnantin olla. Hän tuli tänne, koska minulla ja Kariluodolla on hänelle hieman asiaa. Jättäkääpäs tähän vähän juomaa, ottakaa loput mukaanne ja menkääpäs toisaalle jatkamaan iltaa”, sanoi Koskela, jolle Lammio loi hämmentävän kiitollisen katseen.

Miehet tottelivat Koskelaa purnaamatta, kuten aina. Korsu oli tyhjä muutaman minuutin kuluessa, mutta ne minuutit tuntuivat Lammiosta kovin pitkiltä. Hän oli kateellinen Koskelalle ja tämän itsevarmuudelle ja auktoriteetille. Hän ei voinut käsittää, kuinka rennolla otteella saattoi saada mitään aikaan, mutta tuore luutnantti oli onnistunut siinä täysin.

Miesten poistuttua korsuun laskeutui kummallinen tunnelma. Kolme miestä tuijottivat toisiaan tiukasti. Kariluoto murtui ensimmäisenä: hän hymähti ja kävi miehekkäästi mätkäisemässä Lammiota olalle. Tämän silmät pehmenivät hieman ja hetken aikaa hän tunsi olevansa arvoisessaan seurassa. Hän ei tarkkaan tiennyt mistä tuo tunne johtui, koska hän ei pitänyt kosketuksista.

”Luutnantti Koskela, teidän täytyy saada miehenne ruotuun.”

”Jaaha, niinhän se on”, Koskela vastasi.

”Tuossako oli kaikki, mitä teillä on sanottavana?” Lammio huudahti ja löi saappaan varttaan erityisen kovasti.

”Jospa herra luutnantti istuisi alas niin saataisiin asiamme hoidettua”, heitti Kariluoto väliin.

Hän valitsi sanansa tarkoin miellyttääkseen Lammiota, jotta suunnitelmassa päästäisiin eteenpäin. Tämä ottikin kasvoilleen mahdollisimman arvokkaan ilmeen ja nyökkäsi asiallisesti. Hän miltei punastui mielihyvästä aina, kun kuuli itseään kutsuttavan arvonimellä. Hänen huulillaan värähteli lievä hymy. Lammio meni istumaan korsun vuoteelle ja sytytti savukkeen.

- - - - - - - - - 

Mitäs tässä vielä käykään hihihihi aijaijaiii!!! :DD

[101tapaavalmistaaperuna]

Tapa 71

Hajota ja hallitse (Rooma)

tai kaikki tiet johtavat Roomaan, niin meidänkin

19. päivä lähdettiin kohti Roomaa. Matkalla pysähdyttiin Sienassa. Söin siellä sitten ihan italialaista pitsaa. En nimittäin oikeastaan pitsasta pidä. Sotkuista. Mutta oli se siitä huolimatta hyvää.

Se minun pitsani

Fancyjä jäätelöitä

Roomaan me ei vielä ajettu. Ajettiin seuraavana päivänä.

Ensimmäisenä Roomassa käytiin Vatikaanissa. En edes aluksi tajunnut, että me olimme Vatikaanissa.

Kävin muutaman kaverini kanssa sisällä Pietarin kirkossa. Jonossa meni tunti. Se meni tosin koko aukion ympäri, että siihen nähden jonotusaika oli lyhyt. Tämän jälkeen lähdimme yhdessä koko porukalla kolmetuntiselle ohjatulle kierrokselle.

että tuolla

Kiersimme muutamia tunnetuimpia paikkoja ja saimme saksaksi tai englanniksi selityksiä eri kohteista.

Tämän kierroksen yhteydessä todistimme tämän hyvin italialaisen asian villissä luonnossa:

kuva

Tuossa kirkossa oli reikä katossa. Tarkoituksellinen reikä

Tiettyyn vuoden ja vuorokauden aikaan valo toisi sellaista mystistä jumalallista tunnelmaa, kun papit astelivat sisään tai pitivät jumalanpalvelusta.

Reikä katossa

Rooman raunioita

we stan a legend

Colosseum, tunnetuin amfiteatteri?

Colosseumin ympäristö oli muuten rempassa...

Tämän jälkeen palattiin leirintäalueelle. Matkaa leirintäalueelle oli kymmenisen kilometria mutta Colosseumilta sinne sai mennä kahdella eri metrolla sekä bussilla.

Palattuamme suurin osa porukasta kävi ostamassa läheisestä ruokakaupasta jotain purtavaa. Jonot olivat todella, todella pitkiä ja hitaita ja siltikään ei uusia kassoja avattu. Vaikka ostin vain mehua, mansikoita ja sipsejä, meni koko reissuun noin 45 minuuttia. :D

Rooma päivä 2:

Seuraavana päivänä sai joko jäädä leirintäalueelle, lähteä yhdessä katsomaan paavia pääsiäismessuun tai vapaa-aikaa Roomassa. Vaikka olenkin ateisti, päätin että kerran nään Paavin elämässä ja se on nyt, kun siihen on mahdollisuus.

Tuolla jossain se oli :D

Minulle varoiteltiin, että ei Saksassa sitten kannattaisi toitottaa, että olen ateisti. Monet siellä kysyy, mihin uskontoon kuulun. Sitten kun sanon, että en kuulu, niin vastaus on vaan: "Okei, kiva juttu" ja sitten saatetaan kysyä muuten uskonnon tilanteesta Suomessa. Ollaan hyvin liberaaleja, vaikka katolilaisia on prosentuaalisesti enemmän alueella, jossa asun Saksassa.

Osalle uskonto on tosin sama kuin Suomessa. Kuulutaan, kun satutaan mutta ei kirkossa käydä ellei ole kastajaisia, häitä tai että joku on kuollut.

Katolisen kirkon isolle ongelmalle on jo Wikipedia-sivu. Uskonnossahan ei ole mitään vikaa. Siinä, mihin sitä käytetään perusteena ja miten sitä väärinkäytetään, on vikaa. :)

Seurasin messua tunnin. En hirveästi nähnyt mitään. Taaempaa näki paremmin.

Katsokaa tätä ihmismäärää!

Sen tajusin, kun lähdin muutaman kaverini kanssa aikaisemmin. (Tähän oli nimittäin lupa, jos vaan kertoi, ketkä lähtivät!)

Tavoitteena oli Colosseum.

Legonalainen

Ryhmässä kuitenkin kävelee hitaasti (ja sitä turhaa: “niin että ootko varma, että mennään tänne?” niinku kyllä olen, koska kaupungissa suunnistaminen on huomattavasti helpompaa kuin pusikossa ja siitäkin on selvitty) Ja kävimme syömässä ja kahvilla. Ja ostettiin uudet kengät jollekin. Colosseumilla oltiin kolme tuntia ennen kuin meidän olisi pitänyt tavata. Meille oli sanottu: "Tavataan siellä, missä eilenkin" eli Colosseumilla.

Mutta tapasimme rotexin. Hänkin oli näin luullut mutta jostakin muualta oli tullut info, että Vatikaanissa. Vatikaani on 45 minuutin kävelymatkan päässä Colosseumilta. Jono kesti 2 tuntia. Jonon sai skipattua vajaalla 30 eurolla. Hinta olisi muuten ollut kaksi euroa.

(((sitä paitsi Colosseum sattuu vaan olemaan tunnettuin amfiteatteri. Amfiteattereita on myös mm. Veronassa, jossa amfiteatteri on Colosseumia vanhempi JA Trieristäkin löytyy amfiteatteri! Jossa olen muuten käynyt. Lisäksi kysyin oppaalta sekä herra F:ltä ja hänen vaimoltaan, mikä on Saksan vanhin kaupunki. Kuulemma Trier))))

Me kun olimme luulleet, että tapaamispaikka olisi ollut Colosseum, jolloin kolme tuntia olisi riittänyt aivan mainiosti.

Muut menivät. Minä en nähnyt tässä rahantuhlauksessa järkeä, joten kysyin rotexilta, että voidaanko yläportailta kysyä, että saanko mennä yksin. Kävisin sen sijaan museossa järkevään hintaan. Ja sain luvan :D

Oman reissun kuvia:

Ja loput puolituntia istuskelin obeliksin päällä.

Ajoissa olin vain minä sekä kaksi muuta. Muutama ilmoitti, että tulisivat myöhässä. He olivat siis olleet Colosseumissa, skipanneet jonon mutta tähän meni aikaa (piti saada ne liput + kävelymatka takaisin) ja loput vain olivat myöhässä.

Jokaisesta minuutista tuli yksi X-hyppy.

Minä ja kaksi muuta aijoissa ollutta vaan naureskelimme, että meidän pitäisi sitten saada suklaapala jokaista ajoissa ollutta minuuttia kohtaan. He olivat 8 minuuttia ajoissa, minä puolituntia.

Kotimatka sujui normaalisti toiselle bussipysäkille saakka. Olimme siis bussissa matkalla leirintäalueelle. Joku raivoisa ihminen potkaisi ovea ja se meni rikki. Yksi meistä sai lasia päälleen ja hän käväisi sairaalassa. Onneksi ei mitään hirvittävää tapahtunut.

*tässä vaiheessa en tiennyt, että joku oli rikkonut sen, koska olin selin ikkunaan ja kuulin vaan pamauksen, kun se poksahti rikki.

Seuraavaa bussia olisi pitänyt odottaa hieman yli puolituntia. Matkaa kyseiseltä bussipysäkiltä jalan oli puolituntia. Bussilla matkaa olisi ollut vielä 20 minuuttia. Päätimme sitten kävellä loppumatkan.

Ja olimme leirintäalueella täten 20 minuuttia aikaisemmin kuin että olisimme odottaneet seuraavaa bussia.

Illalla meillä oli aivan valtava ruoka, taas. Ensin pastaa alkuruoaksi ja sitten kanaa ja vielä jälkiruoka. Minä en tällaista määrää pystynyt syömään. Illalla oli mahdollisuus mennä diskoon. Meidän huoneesta vain yksi kävi siellä. Kuulemma ei ollut mitkään hyvät juhlat. Muut minun huoneestani viettivät sitten iltaa meidän mökissämme. Lisäksi meillä oli kylässä kaksi muuta.

[verijatuli]

Jäähyväisten aika

Rakkaat sotilastoverit ja ystävät

Talvi on jäänyt taakse ja maailma muuttunut vihreäksi. Pelastusarmeijan Kouvolan osastossa talven toimintakausi on päättynyt ja kevätjuhlat vietetty. Upeasti kaikui Suvivirsi! Oli aivan kuin se olisi saanut ihan erityistä pontta pitkään odotetusta auringosta, joka kevätjuhlapäivänä meitä helli. Lämmin kiitos kaikille kauden aikana mukana olleille. Olemme saaneet paljon apua, rukoustukea ja kannustusta.

Tämä vuosi on meidän viides vuotemme Kouvolassa ja samalla viimeinen. Kesäkuun alussa meistä tulee savolaisia! Olemme saaneet uuden määräyksen. 1.6. alkaen olemme Pelastusarmeijan Kuopion osaston johtajia. Aikamme Kouvolassa on ollut oppimisen aikaa. Olemme olleet ensimmäisessä määräyksessämme ja käyneet työn ohessa läpi Pelastusarmeijan upseerikoulun. Annoimme upseerin liittolupauksen ja meidät vihittiin upseereiksi. Akseli syntyi vuoden ensimmäisenä kouvolalaisena 1.1.2016. Hän on Kouvolan kaupungin kummilapsi.  Täällä saimme myös aloittaa toisen lapsen odotuksen. Nämä ovat kaikki valtavan suuria henkilökohtaisia kokemuksia meille. Te olette jakaneet ne meidän kanssamme ja tukeneet meitä kaikissa niihin liittyneissä, voimiakin vieneissä vaiheissa. Olette olleet meille todellisia veljiä ja sisaria Kristuksessa. On ollut hyvä oppia ja kasvaa tässä perheessä.

Jumala on ollut meille hyvä ja monella tavalla osoittanut meille, että kun hän kutsuu, hän myös pitää huolen kutsutuistaan. Matkan varrella olemme saaneet monia ihania rukousvastauksia. Moni käytännön asia on järjestynyt ihmeellisellä tavalla. Olemme saaneet apua odottamattomilta ulkopuolisilta tahoilta. Ennen kaikkea olemme kuitenkin saaneet iloita siitä, että Kouvolan osastossa työ on yhteistä työtä. Tämä on osasto, jonka jäsenet ymmärtävät olevansa osa Armeijaa, jolla on yhteinen tehtävä ja ovat valmiit toimimaan sen hyväksi. Erityisesti ovat mieleemme jääneet monet juhlat, joita on yhdessä isolla porukalla järjestetty. Hienoa on myös ollut ihan tavallinen ja toimiva arki, jota olemme saaneet myös suunnitella yhdessä teidän kanssanne rukoillen ja Jumalalta suuntaa kysellen. Olemme tietenkin työssämme kohdanneet myös valtavan määrän inhimillistä kärsimystä ja kulkeneet rinnalla monen monta kriisiä ja ahdistusta erilaisten ihmisten elämässä. Maailma tarvitsee rakkautta! Työtä on edelleen paljon eikä se lopu tekemällä. Siitä ei saa lannistua. Jokainen pieni hyvä teko on suolana ja valona olemista tässä maailmassa ja askel oikeaan suuntaan.

Yhtään hetkeä emme ole katuneet sitä, että päätimme lähteä seuraamaan saamaamme kutsumusta ja jätimme turvallisen virkamieselämän ja sievän oman rivitalonpäädyn taaksemme. Meistä tuli seikkailijoita. Näemme aina vain pienen matkan eteenpäin, mutta se riittää meille. Tiedämme, että Jumalalla on koko tie tarkasti suunniteltuna.

Haluamme rohkaista ihan jokaista etsimään Jumalan suunnitelmaa ja tahtoa omaan elämäänsä. Kaikkia ei kutsuta kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön, mutta kaikki kutsutaan seikkailulle. Jumalalla on suunnitelma ja tehtävä jokaiselle, ja jokaisen kutsumus on yhtä arvokas. Sitoudu, palvele ja kuuntele Pyhän Hengen ääntä. Kun uskallat antaa elämäsi ohjat Jeesukselle ja tosissasi rukoilla: ”Herra, ota minut käyttöösi”, voi vastaan tulla niin mahtavia juttuja, ettet osaa niistä nyt edes haaveilla. Niin meille kävi. Ole rohkea ja luota Jumalaan! Hänen armonsa on mittaamaton. Hän voi antaa uuden alun ja näyttää uuden suunnan. Hän osoittaa jokaiselle oman tavan palvella, juuri sellaisen, joka sopii omaan elämäntilanteeseen ja omiin voimavaroihin. Jumala ei vaadi eikä pakota. Hän rohkaisee ja varustaa.

Pyydämme, että kannatte tätä herkkää johtajanvaihdosaikaa rukouksissanne. Osaston johtajana aloittaa 1.6. kapteeni Maarit Vuollet. Tervetulokokous on su 3.6. klo 16. Ottakaa hänet vastaan yhtä suurella rakkaudella, kuin otitte meidätkin, niin teillä on edessänne ihana yhteinen aika. Kadetti Welma Mäkiö jatkaa edelleen osaston avustajana ja opiskelee samalla upseerikoulussa. Heidän yhteisellä vastuullaan on kesäkuun alusta lähtien myös Kotkan osaston ohjelma. Kouvolan osaston työntekijäresurssi siis selvästi vähenee. Tekijöitä on vähemmän ja työtä enemmän. Se tarkoittaa väistämättä myös muutoksia ohjelmassa. Auttakaa Maaritia, rohkaiskaa häntä, tukekaa häntä rukouksin ja käytännössä. Jumala on edeltä valmistanut tämän ajan, ja hänen suunnitelmansa tätä osastoa kohtaan ovat hyvät. Kysele ja kuuntele, mikä on hänen tahtonsa juuri sinulle uudessa tilanteessa.

Meidän sydämeemme Jumala on antanut luottamuksen ja rauhan Kouvolan osaston tulevaisuudesta. Tiedämme, että osasto on hyvissä käsissä. Sen todellinen johtaja on aina Jeesus. Hänen jäähyväisiään ei koskaan tarvitse viettää. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti! Häneen esimerkkiään noudattaen osasto voi hyvin ja sen työ menee eteenpäin.

Meidän jäähyväiskokouksemme on helluntaina, 20.5. klo 16. Olet lämpimästi tervetullut Jumalan sanan äärelle, ylistämään ja rukoilemaan yhdessä vielä kerran. Yhteytemme ei toki kokonaan katkea, vaikka tovi voikin vierähtää, ennen kuin seuraavan kerran näemme. Odotamme kuopustamme syntyväksi elokuun alussa. Niinpä tulevaisuus on meille ennen kaikkea perheen aikaa. Työ Kuopiossa alkaa Kaisun osalta äitiysvapaalla.

Kiitos teille kaikille kuluneista vuosista. Kouvola ja sen ihmiset jäävät ikuisesti sydämiimme. ”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.”  1. Tess. 5: 16–18

Kouvolassa 13.5.2018

Kaisu ja Riku Leino luutnantit

[arikuosmanen]

Linnan juhlat Pälkäneen tapaan (Sydän-Hämeen Lehti)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Kunnanjohtaja Janita Koivisto aviomiehensä Tero Koiviston kanssa kättelivät kaikki vieraat.

Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat Pälkäneellä Itsenäisyyspäivän iltajuhlaan Aitoon Honkalassa. Sekä juhlijat että juhlapaikka olivat pukeutuneet tilanteen mukaisiin upeisiin juhla-asuihin.

Tunnelma oli kuin Linnan juhlissa konsanaan. Kunnanjohtaja Janita Koivisto puolisoineen kätteli vieraat sisään tullessa, tarjolla oli iltapalaa paikallisin voimin lähituotteista valmistettuna ruokajuomineen, laatuorkesterit soittivat ja juhlaväki pyörähteli tanssiparketilla.

Erona oikeastaan vain se, että tervetulleita olivat kaikki halukkaat kuntalaiset. Niin ja se, että sitä kuuluisaa boolia ei tarjoiltu, vaan sen sijaan kilisteltiin alkumaljoina Rönnvikin valmistamaa kuohuvaa.

Yrittäjät lahjoittivat kunnalle uniikkikappaleen Suomen mallisesta valaisimesta, jossa on Pälkäneen kohdalla sydän. Lahjaa ojentamassa Tomi Hämäläinen ja vastaanottamassa Janita Koivisto.

Janita Koivisto kertoi vieraiden kättelyn olleen vaikuttava kokemus.

– Olihan se hienoa, mutta samalla melkein sääliksi kävi presidenttiparia, että miten he ehtivät niin suuren väkimäärän kättelemään. Olisi mukava vaihtaa kaikkien kanssa pari sanaakin, mutta ei ehdi juuri muuta kuin hyvät Itsenäisyyspäivät toivottelemaan.

Koivisto kertoi lähtevänsä hyvin ja toiveikkain mielin viemään Pälkänettä seuraavalle vuosisadalle.

– Ajattelen niin, että kehitetään Pälkänettä jatkossakin niin asumisen kuin yrittämisenkin kuntana. Uusien asuin- ja yritysalueiden sekä liikuntahallin uskon houkuttelevan uusia asukkaita. Sijaintimme on kuitenkin todella hyvä ajatellen työssäkäymisaluetta, Koivisto kertoi.

Itsenäisyydessä Koivisto pitää tärkeänä sitä, että voimme päättää asioistamme demokraattisesti.

– Aiemmille sukupolville kiitos siitä, että meillä on rauha ja turvallisuus. Ei niitä sotia ole aikanaan turhaan käyty, hän vakuuttaa.

Nykypäivän sankareiksi hän nimeää meidät kaikki.

– Kaikki me tehdään osamme, yksi yhdellä ja toinen toisella tavalla. Me rakennamme sitä tulevaisuutta.

Markku Virtanen (vasemmalla) ja Pertti Salminen muistelivat mahdollisesti kouluaikaisia hiihtokilpailujaan.

Sata vuotta täytetään vain kerran elämässä

Moni juhlijoista oli aloittanut päivän juhlamenot ja aamun jumalanpalveluksesta ja jaksanut Nuijan päiväjuhlan jälkeen lähteä vielä illaksi Honkalaan. Pitkällä kaavalla itsenäisyyttä juhlisti muiden muassa Timo Ailio.

– Pitkä päivä on ollut, mutta kukaan meistä ei pääse toista kertaa juhlimaan Suomen täysiä satoja vuosia itsenäisenä valtiona, tiivisti Ailio syyn jaksamiselleen.

Myös kenraali Pertti Salminen oli ollut jo päivällä juhlapuhujana Nuijalla. Kunnioitusta herättävän pitkä rivi kunniamerkkejä rintapielessään hän kertoi nauttineensa iltajuhlan annista.

– En ole kunnan järjestämänä ennen näin hienoa itsenäisyysjuhlaa kokenut. Täällä on ollut erittäin hyvä fiilis, Salminen kehui.

Hetki sitten uutisoitiin, miten Pälkäne on saanut nipistettyä nuorison työttömyysasteen lähelle nollaa. Itse pikkukylästä alansa korkeimmalle huipulle ponnistellut kenraali kannusti maaseudun nuoria uskomaan itseensä.

– Koskaan ei kannata heittää toivoa menemään, vaan pyrkiä harkiten eteenpäin kohti haaveitaan.

Itsenäisyys on takaisin synnyinsijoilleen muuttaneelle Salmiselle elämän avainasia.

– Kyllä valtiollinen itsenäisyys on tärkeä asia niin Suomelle kuin minulle henkilökohtaisesti.

Paikallisuus oli vahvasti esillä myös juhlan musiikkiannissa. Puutikkalassa Kukkian rantamaisemissa asuva Juha Metsäperä oli tuonut Taikakuu-yhtyeensä viihdyttämään kotikunnan väkeä. Bändi tuntui viilanneen ohjelmistoaan tilanteen mukaiseksi. Jalalle sopivan tanssimusiikin ohella kuultiin kitarasovitus Sibeliuksen Finlandia-hymnistä ja aivan lopuksi myös Maamme.

Juhlan musiikkitarjonnasta vastasivat muun muassa Juha Metsäperä (vasemmalla) ja Taikakuu.

Hienosti paikallisuuteen teemoitetun illan kruunasi Hannelen Pitopalvelun taituroima cocktail-buffet, jonka herkuista valtaosa oli Pirkanmaan ruoka-aitan Pälkäneen tuotteita.

Aamulla odottaneesta arkitorstaista huolimatta riitti väkeä vielä mukavasti alakerran jatkoillekin. Sielläkin tukeuduttiin paikallisiin tekijämiehiin, kun nousevan polven kitarasankari Aukusti Koivisto tarjoili rokimpia ja rautalankaisempia säveliä basisti Mikko Kaipaisen ja rumpali Pekka Mikkolan sekä lempääläläiskitaristin Pasi Vainion kanssa.

Hyvin upposi, eikä ihme, sillä kuten Agents-kitaristi Esa Pulliainen on todennut: ”Rautalanka on isänmaallista musiikkia!”

Väsyneet, mutta onnelliset! Järjestelyissä mukana ollut Pauliina Jaakkola (vasemmalla ja juhlavuoden sadan tapahtuman ruljanssista hengissä selvinnyt kulttuurisuunnittelija Marketta Vaismaa saattoivat puolen yön maissa huokaista helpotuksesta.

from WordPress http://ift.tt/2z37pY7 via IFTTT