#metsästys
Explore tagged Tumblr posts
elainuutisia · 7 months ago
Text
Euroopan unionin komissio avasi kyselyn hyljetuotteiden kauppaa koskevan EU-lainsäädännön toimivuudesta. Maa- ja metsätalousministeriö kannustaa sidosryhmiä hyödyntämään tilaisuutta tulla asiassa kuulluksi.
0 notes
ruttotohtori · 1 month ago
Text
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi tiistaina suden suojelustatuksen alentamisen täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi, Euroopan neuvosto kertoo.
---
EU-komissio teki asiasta ehdotuksen joulukuussa 2023. Suomi on ollut tukemassa linjausta ja tehnyt vaikutustyötä sen läpimenemiseksi.
---
Suojelustatuksella on merkitystä muun muassa sille, miten lajia voidaan metsästää. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa, jos eläimet aiheuttavat vaaraa ihmisille tai kotieläimille. – Susien suojelustatusta joustavoittava ratkaisu on askel eteenpäin, jotta ihminen ja susi voivat Suomessa elää rinnakkain. On välttämätöntä tehdä sellaista suurpetopolitiikkaa, että turvallisuudenkin kannalta välttämätön suden kannanhoidollinen metsästys onnistuu Suomessa. Tämä samalla parantaa tämän arvokkaan lajin suojelun hyväksyttävyyttä, sanoi ympäristöministeri Kai Mykkänen ministeriön tiedotteessa syyskuussa.
---
118 notes · View notes
vesku56 · 2 years ago
Text
Persuissa on näitä "älykköjä",kuten tämä Jenna Simula. Ministeriainesta?
Tumblr media
Kyllähän saimaannorpan metsästys pitää sallia!
2 notes · View notes
curiotelias · 27 days ago
Text
Tumblr media Tumblr media
Luukku 15: Tähdenlennon metsästys
Missasin eilisen, ku olin niin kiireinen! Uaahh piirsin sit ihan tuoretta arttia tälle päivälle. En väritä mitään : )
Day 15: Hunting for a Shooting Star
I missed yesterday because I was so busy! Uaah well I drew a super fresh art for this day then. I won't color anything : )
0 notes
kuukkelijaika · 7 months ago
Text
農林省は今年のヒグマの狩猟枠を224頭と提案しているそうな。
フィンランドに生息しているヒグマの推定数は2,100頭から2,250頭。
北海道のヒグマの生息数を考えると、フィンランドのヒグマの数はすごく少なく感じる。
0 notes
debaattimedia · 1 year ago
Text
Perussuomalaisten Strandman: Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys etenee
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman Nykyisessä hallitusohjelmassa on metsästys ensimmäistä kertaa kirjattuna.   Metsästys onkin arvokas osa suomalaista elämäntapaa. Hallitus tunnustaa metsästyksen yhteiskunnallisen merkityksen ja samalla se ilmoittaa halunsa turvata metsästyksen tulevaisuuden. Hallitusohjelma torjuu metsästyksen ja luonnonsuojelun välistä vastakkainasettelua, eikä…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
metsalle · 1 year ago
Text
Metsästysrepun valinnasta
Muutama ajatus metsästysrepuista :)
Reppu ja reissumies. Ennen pitkää jahtirepun valinta tulee kaikille eteen. Sopivan repun löytäminen vaatii vaivannäköä ja sitä että tunnistaa omat tarpeensa. Vuosien saatossa olen koittanut kaiken näköisiä kantimia selkääni ja ajattelin koota kokemukset yhteen. Itsestään selvänä pidän sitä, että metsästys on parasta ilman selkäreppua. Se painaa, hiostaa ja on tiellä. Taskujen loppuessa ja…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
mikamikapodcast · 1 year ago
Text
Leopard Societ
(Leopard Societ WordPress )
Tumblr media
Leopardi men was a cult that operated in the 20th century. Congolese men were dressed in robes made of leopard skin.The men hunted at night and struck their enemies from above.The attackers used sharp metal claws to kill their victims. The cult is also associated with the worship of the leopard god. With a ritual attached to the cult which was done at night.
(Tarzan and The Leopard Men by Hoffman)
Tumblr media
Leopardi miehet on Afrikkalainen kultti , joka toimi aktiivisena 1900-1940-luvuilla. On ollut teorioita, että kultti on syntynyt jo 1700-luvulla ja leopardi Jumalan palvominen oli osana kulttia. Tarkoituksena kultille oli "metsästää" vihollisia öisin hyökkäämällä ylhäältä käyttäen teräviä metalli kynsiä aseenaan, myös ansojen käyttö oli tyypillistä yöllisillä metsästys reissuilla.
Leopardi miesten saaliiksi joutui yleensä Eurooppalaiset Sierre Leonin ja Liberian alueilla. Kultin tarkoitus oli pelotella ja aiheuttaa terroria. Silvottujen uhrien jäänteitä jätettiinkin näkyville paikoille. Kultti aiheutti paljon kauhua ja pelkoa. On myös kerrottu, että kultin ideologina oli mm kuolemattomuuden saavuttaminen uhrien tietyn lukumäärän saavutettua.
1940-luvulle mennessä viimeisetkin kultin johtajat oli hirtetty. Kultin Nykypäiväisestä tilanteesta ei ole tilannekuvaa. On huhuttu että vieläkin on pieni joukko, joka harrastaa kultin oppia ja traditiota.
1 note · View note
johannaamnelin · 2 years ago
Text
Täydellisen mökin metsästys
Täydellisen mökin metsästys. ...Sisältä mökki oli avara. Sen korkean olohuoneen kattoon asti ulottuvat ikkunat toivat saaristomeren suoraan olohuoneeseen ja myös ruokailutilassa oli iso ikkuna merellepäin, samoin toisesta makuuhuoneesta.
Täydellistä loma-asuntoa etsimässä Vihdoin on jotakin kirjoitettavaa tästäkin aiheesta. Olemme nimittäin pitkän etsinnän jälkeen löytäneet meille sen täydellisen kesämökin, eli loma-asunnon, tai voi sitä jotkut kai huvilaksikin sanoa 😀 Olemme seuranneet kesämökkimarkkinoita tiiviisti jo yli vuoden ja sitä ennenkin puolisäännöllisesti muun muassa sähköpostihälytyksiä tilaamalla ja Etuovea sekä…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
elainuutisia · 7 months ago
Text
Pienten hirvieläinten määrän kasvaessa petoeläimet ovat alkaneet hyödyntää kasvanutta saalisresurssia. Lajien välisistä peto-saalissuhteista ei ole kotimaista tutkimustietoa. Myöskään riistaruokinnan ekologisia ja ympäristöterveydellisiä vaikutuksia ei ole Suomessa tutkittu perusteellisesti, vaikka ruokinta on paikoin mittavaa.
0 notes
ruttotohtori · 6 months ago
Text
Kambodžassa on kuoriutunut 60 siaminkrokotiilin (Crocodylus siamensis) poikasta. Se on luonnonsuojelijoiden mukaan uhanalaisten lajien kuoriutumisennätys tällä vuosisadalla, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC verkkosivuillaan.
---
Siaminkrokotiili on oliivinvihreä makeanveden matelija, jolla on selkeä luinen harja pään takaosassa. Joidenkin arvioiden mukaan krokotiili voi kasvaa jopa kolmimetriseksi. Siaminkrokotiilit olivat aikoinaan laajalle levinneitä suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa. Vuosikymmeniä kestänyt metsästys ja elinympäristöjen häviäminen ovat ovat hävittäneet krokotiilit lähes sukupuuttoon. Krokotiileja on metsästetty sen herkullisena pidetyn lihan ja arvokkaan nahan takia. Laji on luokiteltu kriittisesti uhanalaiseksi. Niitä on maailmassa jäljellä enää 400, joista suurin osa on Kambodžassa. Krokotiilien pelättiin kuolleen sukupuuttoon, kunnes ne löydettiin uudelleen Kambodžasta vuonna 2000. Sen jälkeen perustettiin ohjelma kannan palauttamiseksi, ja vuodesta 2012 lähtien ohjelma on päästänyt 196 Siaminkrokotiiliä takaisin luontoon.
---
Paikalliset vapaaehtoiset ovat vartioineet Kardemummavuorilla vapauteen päästettyjen krokotiilien turvallisuutta, ja nyt löytyneille pesille lähetettiin vapaaehtoisia varmistamaan pesien koskemattomuus krokotiilien kuoriutumiseen asti.
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
7 notes · View notes
kivikunnas · 2 years ago
Video
youtube
Fröbelin Palikat - Leijonan metsästys (LIVE)
0 notes
vesku56 · 1 year ago
Text
printtimediakeisari
Ikkunan sisäpuolinen rakenne pitää tutkia. Sen huomaa tuulisella kelillä, jos käteen vetää.
Aamulehti 28.9.2012
Ongelma Suomen naisilla: ”Pelkkä porkkana ei riitä.”
uusisuomi.fi 3.3.2013
Isossakaan kunnassa eivät iäkkäät lisäänny.
Keskisuomalainen 11.3.2013
Sitkeä rattijuoppo kärysi kahdesti – vielä sammumisen jälkeenkin.
savonsanomat.fi 20.10.2012
Onneksi veneilijät olivat varustautuneet asianmukaisesti pelastusliiveillä, joten he selvisivät hengissä siihen asti, kunnes partiovene löysi heidät.
iltasanomat.fi 21.7.2013
Liuota hiukset ja päänahka lämpimään veteen.
iltasanomat.fi 10.3.2013
Pese suihkutila ja kylpyamme viikoittain puhdistusaineella. Muista välillä myös puhdistaa lattiakaivosta irronneet hiukset.
iltalehti.fi 18.7.2013
Viime lauantaina 12 jämsäläistä kokoontui Paunun koulun uuteen hienoon keittiöön tekemään ranskalaisesta ruokaa.
Jämsän Seutu 12.4.2013
Isännöitsijälle tulee runsaasti valituksia naapureiden grillaamisesta kerrostalojen parvekkeella, kertoo Isännöitsijäliitto.
helsinginsanomat.fi 14.6.2012
Pitkien hoitojen jälkeen lääkäri antoi kuitenkin terveen paperit ja lupasi käyttää alkoholiakin maltillisesti.
Iltalehti 25.3.2013
Vain muutaman tunnin ikäinen tyttövauva syntyi Lohjan sairaalan uusituissa tiloissa 16.12. klo 6.54.
Länsi-Uusimaa 17.12.2013
Tutkimuksen mukaan tulevaisuuteen luottavaisesti suhtautuvilla on 10 prosenttia korkeampi todennäköisyys kuolla.
iltasanomat.fi 28.2.2013
Mielenterveyshäiriöistä kärsivät potilaat kuolevat muita useammin.
elisa.net 27.2.2013
Ruotsalaiskoneen epäillään käyneen ilmatilassa.
Keskisuomalainen 14.9.2012
Karjalohjan tiellä nähty kolme autoa perätysten.
Länsi-Uusimaa 31.5.2012
Altia aloittaa yt-neuvottelut Koskenkorvalla.
ilkka.fi 14.2.2013
Vuohenmaito vauvojen korvikkeeksi.
Raahen Seutu 23.3.2012
Presidentti Niinistön syrjäytymistä torjuva ryhmä aloitti työnsä.
Helsingin Sanomat 13.6.2012
Koira nukkui kiinnioton jälkeisen yön itsensä loukkuun houkutelleen rouvan vieressä.
Keski-Uusimaa 9.1.2013
Junan kulkusuuntaa ei muuteta, kuljettaja vaihtaa päätä.
Aamulehti 17.4.2013
Kyläkauppoihin ei riitä asiakkaita – kymmeniä lopetettu tänä vuonna.
karjalainen.fi 23..8.2012
Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun kuollut mies nousi samaan aikaan tekijöiksi epäiltyjen miesten kanssa Siilinjärven kylällä.
mtv.fi 24.7.2013
Yhdenkään lapsen ei pidä jäädä auton alle, ennen kuin hidaste tai liikennevalo saadaan koulutien varteen.
Vaalimainontaa Tampereen Heinämäessä 2012
Nainen toimitettiin ambulanssilla Meilahden sairaalaan, mutta hän kuoli perillä saamiinsa vammoihin.
iltalehti.fi 23.1.2013
Mies löytyi viime viikolla kuolleena sekä merestä, järvestä että joesta. Mereen mies oli hukkunut Kristiinankaupungissa, jokeen Pudasjärvellä ja järveen sekä
Lappeenrannassa että Haapavedellä.
Aamulehti 9.6.2013
Nyt puhuu vauva mahassaan polttava laulaja.
iltasanomat.fi 5.3.2012
Helsingissä osoitettiin keskiviikkona mieltä Talvivaaran kaivoksen ympäristövahinkojen puolesta.
iltalehti.fi 14.11.2012
Useita poliisipartioita Talvivaara-mielenosoituksen liepeillä – yksi otettiin kiinni.
iltalehti.fi 7.3.2013
Palokunta pelasti hukkuvan lohen.
Sisä-Suomen lehti 16.10.2012
Karhu jahtasi skootterilla karkuun kiirehtineitä isää ja tytärtä.
Aamulehti 5.6.2013
Naisten metsästys on yhä kovassa nousussa.
yle.fi 7.6.2012
Hiidenmiehen mielestä lasten metsästämisessä ei ole mitään pahaa, jos se tapahtuu valvotusti.
helsinginsanomat.fi 2.5.2013
0 notes
trashvideofinland · 6 years ago
Photo
Tumblr media
Metsästys / Shoot (1976) Mariann Video https://www.videospace.fi/release/metsastys_vhs_mariann_video_finland
1 note · View note
Photo
Tumblr media
Omia pohdintoja et kumminpäi se nyt sit on oikein?
192 notes · View notes
mariauusivirtadesign · 5 years ago
Link
Make your own or your own hunting team hunter products with NO MELES MELES VULPES VULPES logo.
0 notes