#kasvunpaikka

[ollipakerran]

Niin muuttuu maailma, Eskoni

Tähtitiede on silkkaa hölynpölyä. Käytyäni systemaattisesti läpi lehdissä julkaistuja horoskooppeja sekä niitä koskevaa verkkokeskustelua olen havainnut monenlaisia naurettavia seikkoja. Kyllä ne tähdet siellä taivaalla pysyvät ihan tutkimattakin!

Myönnän että vertaus ontuu: siinä missä akateemisen tähtitieteen ymmärrys edellyttää alan koulutusta, kulttuureista voivat – ja saavat – keskustella kaikki. Mutta kun satun itse kuulumaan niiden tutkijoiden joukkoon, jotka pohtivat ammatikseen ”kulttuurista appropriaatiota” ja ”rasistisia representaatioita”, viimeaikainen keskustelu on ollut useimmiten hyvin turhauttavaa seurattavaa.

Alan tutkijoista voisi olla sikälikin hyötyä, että osa keskustelua kinnaavista ongelmista liittyy käsitteiden määrittelyyn – tai siis tuon määrittelyn sekavuuteen. Keskustelijat saattavat käyttää samoja sanoja eri merkityksissä. Asiaa ei helpota sekään, että eräät avaintermit on tuotu Suomeen ja suomeen täysin erilaisista kulttuurisista ympäristöistä. Esimerkiksi woke-käsitettä on paljon helpompi ymmärtää sen yhdysvaltalaisessa syntykontekstissa. Enkä siis tarkoita tässä yhteydessä sitä, että woke-sanalle pitäisi löytää suomenkielinen vastine, vaan että koko ilmiö ja sitä koskeva keskustelu ovat kehittyneet omanlaisensa historian seurauksena ja reaktiona tietynlaiseen tilanteeseen, joka poikkeaa monessa suhteessa suomalaisesta nyky-yhteiskunnasta.

Kun puhetta on paljon, on tärkeää, ketä kuunnellaan. Siihen taas vaikuttaa se, ketä pidetään asiantuntijana. Tällä kertaa yksi kuunnelluimmista on ollut Esko Valtaoja, oman alansa eli tähtitieteen arvostettu popularisoija. Sivistyneeksi ja harkitsevaksi tunnettuna henkilönä hän on tietysti paitsi oikeutettu myös monella tavalla sopiva hahmo keskustelemaan melkein mistä tahansa yhteiskunnallisesta kysymyksestä, mutta voi myös kysyä, miksi juuri häntä pyydettiin keskustelemaan Marja Sannikka -ajankohtaisohjelmaan juuri tästä aiheesta. Ohjelman varsinaisen asiasisällön ohella minua onkin mietityttänyt se ketju, jonka perusteella hän valikoitui asiantuntijarooliin aiheessa, josta hän ei kuitenkaan nähtävästi tiedä enempää kuin kuka tahansa median kuluttaja.

Olen nimittäin siinä käsityksessä, että Valtaojan asiantuntijuus tässä rasismia, ns. cancelointia ja ’wokea’ käsittelevässä keskustelussa perustuu Seura-lehdessä (tai ainakin Seuran verkkosivuilla; en linkkaa) ilmestyneeseen kolumniin, jossa hän sekoittaa huolettomasti kaikki viimeaikaiset keskustelut – tai siis ”kohut” – koskivatpa ne sitten vähemmistökulttuurien esittämistä tai kulttuurista hyväksikäyttöä. Lopputuloksena on kolumnistin itsensä keittämä sekametelisoppa, jonka äärellä hän nostaa sormensa opettavaisesti pystyyn ja kehottaa järkeviä lukijoitaan pysymään erossa moisista hölmöyksistä. Teksti osoittaa Valtaojan taidon voimallisia mielipiteitä herättävänä kolumnistina, mutta ei tietystikään tee hänestä käsittelemänsä aiheen asiantuntijaa.

Televisionäkyvyyteen johtanut ketju jatkui sitten niin, että kolumnin ansiosta häntä haastateltiin erääseen verkkojulkaisuun (en linkkaa), josta Sannikan taustatoimittajat sitten poimivat hänet ohjelmaan keskustelijaksi. Tai enhän minä sitä voi varmuudella tietää, mutta epäilen vahvasti, että nykyajan kiiretaloudessa toimittajatkin joutuvat tekemään ratkaisuja lähinnä nettiä selaamalla.

Vaikka ihmettelenkin Valtaojan suostumista mukaan koko ohjelmaan, kyllä minulla hänellekin riittää ymmärrystä. Ohjelmassa hän tuli varsin vilpittömän oloisesti kuvanneeksi, miltä tuntuu kun itseään koko ikänsä edistyksellisenä pitänyt ihminen huomaa joutuneensa syytetyksi juuri sellaisista asioista, joita vastaan on aina taistellut. Tuollainen tilanne on oman itsekäsityksen kannalta epäilemättä hyvin hankala. Ymmärrän tuota tunnetta siksikin, että minulla on vastaavia omakohtaisia kokemuksia. Tuollaiselle tilanteelle on olemassa osuva nimikin: kasvun paikka.

Julkaistu 23.11.2021