#kaakeliuuni

[eppujensen]

Wow, what an elegant guest room: incredible wallpaper that somehow works with the old tall stove, the moroccan-print rug AND the black chair pillow. From the home of Elisa and Harri Miinini in Tampere, Finland. Photo by Johanna Myllymäki; found via Talo & koti. (NB. Finnish only.)

[karu-selli]

mun lemppari on radioaktiivinen kaakeliuuni

On yksi syy muuttaa Mikkeliin.

Asuisin ja kiljuisin riemusta. Erityisesti vessan katto on upea.

[oeei]

Tuomo Korpela "Desposition" at @aboavetusarsnova and one of my favourite pieces that plays with the perception of a painting versus an installation. #turkubiennaali #art #contemporaryart #exhibition #painting #installation #pottery #delftporcelain #fireplace #kaakeliuuni #illusion #aboavetusarsnova (at Aboa Vetus & Ars Nova)

[kirottukirjasto]

Pakkaskompassi II: Lyon

Kun Adele kertoo, ettei ovi ole lukossa, Lyonin vatsassa muljahtaa. Hänen tekisi mieli murista ja paljastaa hampaansa, mutta sen sijaan hän ojentaa kätensä ja koskettaa kevyesti Adelen olkapäätä.

Kiitos, Lyon tarkoittaa, mutta ennen kaikkea olen pahoillani.

Adele ei käännä päätään. Hänen hartiansa jännittyvät. Lyon pystyy melkein tuntemaan niskassaan Eebenin terävän katseen ja tietää tämän arvioivan tilannetta, arvioivan heitä.

Kaiken keskellä he pelaavat edelleen toisiaan vastaan. Se ei muutu, vaikka Lyon tekisi mitä tahansa, sillä tällaisiksi Lazul on heidät muovannut: toisiaan pälyileviksi saaliseläimiksi.

“Kuka avaa oven?” Eeben kysyy. Äänensävy on keveä, kysymys ei.

“Minä”, Lyon sanoo, sillä tietää, että Helios on jo avannut suunsa. Adele tuijottaa ovea, aivan kuin hän yrittäisi nähdä sen läpi - ja ehkä näkeekin.

“Säästä voimiasi”, Lyon murahtaa ja astuu Adelen ohi. Metallikahva on sekin huurteen peitossa, mutta kääntyy helposti, ja ovi aukeaa naristen.

*

Talo on tyhjä, huoneissa asuu vain vuosien autius. Pölyä täplittävät siellä täällä hiirten jalanjäljet ja entisen makuuhuoneen nurkasta löytyy talviunta uinuva ampiaispesä. Rikkoontuneen ikkunaruudun sirpaleita on edelleen lattialla.

“Täällä on kakluuni”, Eeben huikkaa seuraavasta huoneesta.

“Mikä?” Adele kysyy ja kurkistaa hänen pesäänsä. Jo pelkkä kysymys on pingottunut. Lyon arvelee Adelen tarkkailevan edelleen tulevaisuuksia.

“Kaakeliuuni”, Eeben selventää. “Voimme lämmittää taloa.”

“Onko se riski?” Adele kysyy.

“Kaikki on”, Lyon sanoo. Hän maustaa vastauksensa lempeydellä, joka taittaa pahimman terän. “Mutta hengiltä jäätyminen on pahempi. Tämä on vanha maatalo. Jos olemme onnekkaita, löydämme vajan ja polttopuita. Ehkä jopa kaivon pihapiiristä.”

“Me voimme käydä etsimässä”, Helios ilmoittaa. “Minä ja Eeben.”

Lyon odottaa vastaväitteitä, mutta hänen yllätyksekseen Eeben suostuu sen kummempia kyselemättä.

*

Talvipäivä hiipuu pian. Kun Eeben ja Helios palaavat polttopuiden kanssa, salongissa on jo hämärää. Adele istuu nojatuolissa silmät suljettuina ja puoliksi nuokkuen. Hänen hengityksensä höyryää Lyonin löytämän vanhan öljylampun kellertävässä valossa.

“Kaivokin löytyi”, Eeben sanoo ja pudottaa sylyksellisen puita lattialle. Kolina saa Lyonin kurtistamaan kulmiaan, vaikka hän tietääkin, ettei juuri nyt ole mitään tarvetta olla hiljaa. “Eikä se ole jäässä.”

“Hienoa”, Lyon murahtaa. Hän asettelee puita kakluunin tulipesään. “Entä sanko? Jotain, millä nostaa vettä?”

Helios avaa suunsa, mutta ei ehdi vastata.

“Ampiaiset”, Adele henkäisee.